Päättääkö Greenpeace siitä, mitä yksityinen ihminen tekee omaisuudellaan? Kysymys on ajankohtainen ainakin Ylä-ja Itä-Lapissa.
Inarin yhteismetsällä on Ivalon länsipuolella vajaat 3000 hehtaaria vanhaa metsää. Sen omistaa tuhatlukuinen joukko ylälappilaisia.
Vielä suurempi kappale vanhaa metsää huojuu Pohjois-Sallassa. Sitä isännöi Värriön yhteismetsä, joka perustettiin taannoin Sallan pientilallisten tueksi.
Yhteismetsät jakavat yhteisen kohtalon: omistajat eivät voi hakata miljoonien eurojen palstojaan, vaikka niitä ei ole suojeltu.
Kummallisen tilanteen takaa löytyy tuttu nimi – Greenpeace.
Greenpeace tunnetaan Lapissakin monesta kärhämästä Metsähallituksen mailla. Viime vuosina se on iskenyt kyntensä häpeilemättä yksityisten metsänomistajien yhteismetsiin.
GP on kartoittanut sekä Inarin että Värriön yhteismetsien vanhimpia osia. Se on raportoinut puunostajille mm. lahopuun määrästä ja painostanut niitä näin luopumaan puukaupoista vanhoissa metsissä.
Värriöllä kiistanalaisen metsän naapurissa on valtion suojelualueita, joissa riittää lahopuuta. Inarilla on suojelun ylivoimainen Suomen ennätys: 70 prosenttia maapinta-alasta.
Sekään ei ole hillinnyt vaatimuksia, joiden työkaluna on metsäsertifiointi FSC. Sen takana seisovat mm. ympäristö – ja saamelaisjärjestöt.
Vain kymmenen prosenttia Suomen sertifioiduista metsistä on FSC:ssä. Lapissa sen osuus pinta-alasta on olematon.
Käytännössä FSC kontrolloi silti suurta osaa puukaupasta, koska suuret ostajat ovat sitoutuneet sen sertifikaattiin. Hakkauttamalla näitä ”korkean suojeluarvon metsiä” yhtiöt saisivat luontojärjestöt kimppuunsa.
Tilannetta hämmentää vielä se, että yhteismetsän puukauppa on ilmeisesti päätynyt saamelaispolitiikan pelinappulaksi. Hammastunturin paliskunta on asettunut poikkiteloin Inarin yhteismetsän hakkuille, koska pitää aluetta talvilaitumenaan.
Sallan Värriössä ei ole saamelaiskonfliktia eikä mitään muutakaan konfliktia kuin se, että Greenpeace estää Värriön yhteismetsän omistajia hyödyntämästä metsäomaisuuttaan.
Niin FSC kuin Greenpeace ovat ilmoittaneet, etteivät he ota kantaa siihen, mitä metsänomistaja tekee. Näkemys on hurskastelua. Jos ulkopuolinen suojelee ja paikallinen maksaa viulut, toiminta muistuttaa kolonialismia.
——————————–
Blogini lähteenä olen käyttänyt: Lapin Kansa 12.1.2021 Risto Pyykön kolumni ”Kolonialismia suojelun kaavussa”. (Kirjoittaja on toimittaja.)