Avainsana: filosofia

Julkaistu

Rasismi on kehitysyhteistyötä ja valetta

Pohdiskeleva videosarjani ”rasismi on…” jatkuu taas. Tällä viikolla pohdiskelin rasismin ja kehitysyhteistyön suhdetta sekä mahdollisuuksia. Lisäksi kävin filosofisempaa pohdiskelua rasismin, totuuden ja valheen välistä – ja yllätyin sen herättämästä keskustelusta.

Kehitysyhteistyön haaste

Jos kehitysyhteistyö toimii huonosti, luo ongelmia tai ajaa täysin karille, se auttaa luomaan mielikuvaa kohdemaan kansalaisista huonompiarvoisina ihmisinä. Huono kehitysyhteistyö on äärimmäisen tehokasta polttoainetta rasismin kasvulle. Ukrainan esimerkki osoittaa, että rahalla voi saada myös aikaan positiivista kehitystä yhteiskuntarakenteiden korjaamisessa. Paremmin hoidetun kehitysyhteistyön hyödyt ovat äärimmäisen moninaisia ja näihin lukuisiin hyötyihin lukeutuu myös rasismin väheneminen.

Punainen lanka on siis jotakuinkin siinä, että meidän pitäisi miettiä kehitysyhteistyön vaikutuksia laajemmin. Ei vain sitä paljonko rahaa laitetaan, eikä edes vain sitä mitä sillä tehdään. Lisäksi sopisi pohtia miltä se näyttää ja tuntuu niin meidän päässä kuin kohdemaassakin. Rakentaako se siltoja vai eripuraa?

Valetta

Pohdiskelujakso: voiko totuus olla rasismia ja/tai onko antirasismi aina totuutta? Totuus totuudesta on tulkinnanvaraista. Yksi kulma voi olla pohtia ilmaisua niin, että faktaa ei tarvitse piilotella, mutta sen voi tuoda esiin kunnioituksella. Totuutta päin törmäämisen sijaan ehdotan tanssimista totuuden ympärillä. Apua voi hakea filosofiasta, tai ihan vain ajattelusta. Totuus on tehokas ase, käyttäkäämme sitä siis vastuullisesti.

Olin kovin yllättynyt miten paljon tämä herätti useassa mediassa keskustelua. Tässä on jotain historiallista ja kuranttia, jotain ihmismielen peruspohdintaa. Totuus on aina arvokasta, mutta totuus ei aina ole ”hyvä” ja vale ”paha”, totuus voi myös satuttaa. Kaikkein parasta tässä aiheessa on se, että ei ole yhtä oikeaa vastausta. Pohdiskelu itsessään on arvokasta.

Jatkuu…

Ensi vuoden ja viikon puolella puntaroin rasismin ja uskontojen suhdetta. Voin sanoa että se on yksi oman mielenkiintoni keskipisteitä. Lisäksi pohdin minkälaista poliittista höttöä (vrt. vaikuttavia poliittisia toimia) rasismilla tehdään.

Julkaistu

Tee jotain.

Jokainen tietää sen tunteen, kun pitäs jotain tehdä mutta ei saa aloitettua. Jokainen myös tietää, mitä siitä tulee kun saa aloitettua. En siis tässä blogissa kerro mitään mitä ette jo tietäisi.

Ylämäki alamäki

En aio edelleenkään käsitellä henkilökohtaisia asioita netissä, mutta sanotaan nyt näin että on ollut vähemmäkin paskamaisia aikoja elämässä. Ja kyllähän sen tietää – menee työ, läheiselle sattuu pahasti, tulee ero, menee ystävyys – sen jälkeen on aivan maansa myynyt. Eikä se hetkessä parane, eikä pidäkään. Se, että tuntee kipua, on merkki siitä että on elossa.

Usein sellaisena hetkenä ei jaksa tehdä mitään. Jos tosi paljon on energiaa, jaksaa pistää radion tai telkkarin päälle ja katsoa jotain turhaa. Mikäs siinä, selviytyminen ennen muuta. Optimitilanteessa sitä muistaa myös syödä ruokaa, mutta pärjää sitä pari päivää ilmankin.

Mutta jos kuitenkin onnistuu katsomaan jonkun asian edestään mikä pitää tehdä ja sitten jotenkin saa sen tehtyä, se auttaa. Enkä minä tiedä miksi. Onko se joku vanha maskuliininen käsitys kunniasta? Jos mies lupaa jotain tehdä, se tekee. Ehkä näin. Ehkä se on vain muistutus elämän voimasta (voitosta?) haasteiden äärellä.

Ei pakko, mutta hyvä idea

Moni on masennusten ja huolien kanssa niin maassa, että moinen ajatus ei tunnu mahdolliselta. Näin se on. Ei ketään voi ruoskia ylös sängystä. Mutta heille voi ehdottaa rauhassa, ystävällisesti, että pienikin muutos voi olla iloinen muutos. Sen yrittämistä kannattaa harkita. Ehkä ei onnistu, eikä siinä mitään.

Ja jos se auttaa, voi muistella mitä Tapsa Rautaavara lauloi: Elo ihmisen huolineen murheineen, se on vain väliaikainen. Tai tuhat ja yksi muuta laulua. Se, mikä tulee, myös menee. Myös ikävät ajat.

Ja paistaa aurinko risukasaankin.

Julkaistu

Enemmän kysymyksiä, vähemmän vastauksia

Mietin pitkään, miten kuvailisin ajatuksiani kuntahallinnon kehittämiseen. Lopulta päädyin katsomaan viestintää laajemmin ja huomasin, että mediat ja päättäjien ulostulot ovat täynnä vastauksia: absoluuttisia, kaiken kokoavia ja keskustelun päättäviä. Mielestäni kysymysten ja vastausten suhde on väärä ja sitä olisi hyvä kääntää ylösalaisin.

HUOM: Tätä blogausta voi pitää vaalikampanjointina, suhtaudu siihen sellaisena.

Esimerkki 1: koulukiusaaminen

Kunnan koulussa tapahtuu paljon kiusaamista, ehkä jopa väkivaltaa. Tyypillinen vastaus on ”potkikaa kiusaaja koulusta”, ”opettajille lisää valtaa” tai ”kutsukaa poliisit paikalle”. Toki akuuttiin tilanteeseen poliisit ehkä tarvitaankin, mutta ehdotan vastausten sijaan alkuun kysymyksiä. Mitä eri osapuolten mielestä tapahtui? Mikä on polttoaine, mikä katalyytti? Mitä ajatuksia opettajilla on? Mitä tähän mennessä on tehty? Mitä seuraavaksi pitäisi tehdä?

Tärkein kysymys saattaa kuitenkin olla seuraava, ja tämä pätee aika moneen muuhunkin hallinnon alaan: millä mittareilla seuraamme, onko valittu toimi tehokas? Mielestäni tämä kysymys pitää esittää ennen toimen päättämistä. Onko se seuranta sitten kysely, vai jokin mitattava suure on oma kysymyspatterinsa, mutta seurannasta on mielekästä päättää ennen toimia. Ehkä valittu keino on hyvä, ehkä huono, ehkä siinä on hyviä ja huonoja puolia. Tärkeää on kuitenkin pitää asia pinnalla, varmistaa seurannan tapahtuvan eikä unohtaa asiaa piirongin laatikkoon.

Esimerkki 2: lääkärille ei pääse

Toistaiseksi vielä kunnille kuuluva terveydenhoito on tuttu ongelman paikka: hoitajilla on kiire, lääkäriaikaa ei saa, viestintä ei pelaa, työilmapiiri on huono. Perusvastaus on että palkataan lisää väkeä, toinen yhtä yleinen on että palkataan konsultti. Arvelen, että kysymykset veisivät pidemmälle: mitkä asiat vievät tarpeettomasti työaikaa? Mitä hoitajat ja lääkärit itse pitävät haasteina, entä potilaat? Mitä on tehty, ja mitä pitäisi tehdä seuraavaksi? Avustaako teknologia vai haittaako se työntekoa?

Tämä viimeinen kysymys voisi johtaa kysymyksiin potilastietojärjestelmistä, joita on esitetty aiemmin. Toinen aiemmin esitetty kysymys on tietokoneiden odotteluun, ongelmiin ja turhaan tietokonetyöhön menevän ajan määrä, joka on eri kyselyissä 20-50% terveydenhuollon ammattilaisten ajasta. On hyvä kysyä, miten paljon saataisiin paitsi ajan säästöä, myös hoidon laadun sekä työilmapiirin parannusta, jos useampi potilasjärjestelmä olisi kuin Oulussa käytetty Esko (arvosana 8,2), eikä niin kuin pk-seudulla käytetty Apotti (arvosana 5,6). Voisi myös kysyä vaikutusta työmotivaatioon, jos hoitajat ja lääkärit voisivat osallistua kehitykseen ja ongelmien korjaukseen. Maagista ratkaisua ei ole, mutta hyvillä kysymyksillä päästäisiin pitkälle.

Palataan filosofiaan

Sokrateen tarina kertoi, että viisain kreikkalaisista oli hän, joka tiesi ettei tiennyt. Haluaisin, että sanat ”en tiedä” olisivat paremmassa arvossa myös päätöksenteossa. Nuo ovat sanat, joista on hyvä aloittaa keskustelu. Aloittaa – ei lopettaa. Tuon perään voi vaikkapa todeta että pitääpä opiskella, pitääpä kysyä viisaammalta tai tiedustella että kukakohan mahtaisi olla tässä asiassa osaavampi. Jälleen hyviä kysymyksiä, joilla voi rakentaa hyvää pohjaa yhteistyön teolle.

Tiedon jano ja asioiden oivaltaminen ovat elämän suuria sisältöjä. Kivinen tie tuppaa johtamaan hyville apajille. Se toimii elämänkatsomuksessa ja ehkäpä se voisi myös avittaa julkishallinnossa? En tiedä, vaan kysyn.