Avainsana: eu

Julkaistu

Lontooksi: valemediaa ja Venäjää

Jälleen on tullut kirjoiteltua ja videoitua englanniksi. Tässä vähän tiivistelmää kotimaan kielellä. Aiheeksi valikoitui kahden kauppa: valeuutiset ja Venäjä. Molempien osalta kyseessä on aika vanha tarina.

Valetta silloin, valetta nyt

Valeuutiset on vanha uutinen. Propagandaa on leikitelty vuosisadan ajan aktiivisesti ja muutaman vuosituhannen vähemmän aktiivisesti. Venäjän – ja myös USA:n – vaalivaikuttaminen ja informaatiosota ovat hyvin tuttuja viimeisen 70 vuoden ajalta. Sosiaalinen media muuttaa hieman pelin keinoja mutta peli ja pelaajat ovat samoja. Niin on myös ratkaisu: medialukutaito, mediakritiikki. Mikään muu ei lopulta auta. Joko opimme olemaan valppaita lukemastamme tai emme. Moni automaatti ja suodatin kyllä auttavat, mutta eivät ole sataprosenttisia.

Venäjän itsepäisyys on geneettinen erityispiirre

Meidän on turha sanoa Putin sitä ja Putin tuota. Venäjän kansa on mitä on, eikä presidentti juuri vaikuta. Kaikki mitä olen kuullut, oppinut ja lukenut Venäjästä suosittelee, että heillä on vahva itsepäisyys ja itsenäisyys. He kärsivät nälästä ja kylmästä ennen kuin myöntyvät ensimmäiseenkään länsimaisten vaatimukseen. Jos laitamme pakotteita, he kääntävät sen mediavoitoksi kotimaassa. Jos poistamme pakotteet, sekin käännetään voitoksi.

Ratkaisu on olla ruokkimatta Venäjän suurvaltakrapulaa. He eivät ole suurvalta. Heillä ei ole suuri talous, mahtava armeija eikä korkealaatuinen tiede. He ovat pieni tekijä eivätkä ansaitse mainituksi tulemista joka toisessa lauseessa. Heitä pitäisi alkaa käsittelemään vain yhtenä valtiona muiden joukossa. Tiputettakoon heidät pääotsikosta sivulauseeseen. Mitä tahansa heistä sanommekin, hyvää tai pahaa, mistä vaan aiheesta, se ruokkii aggressioita. Lopettakaamme siis ruokkiminen.

Julkaistu

Logistiikka, teknologia ja pieni Suomi

Muutama vuosi sitten erään keittiövälineitä valmistavan firman outlet-myymälä Suomessa suljettiin. Se teki väestömäärään nähden huipputulosta ja oli erittäin voitollinen, mutta firman globaalissa strategiassa se oli liian pieni. Muutama kuukausi sitten Huawei lakkautti yritystuotteiden jakelun Suomessa samasta syystä. Onko Suomen pienuus uhka vai haaste globalisoituneen kaupan maailmassa?

Eivätkö ne osaa matematiikkaa?

Ensimmäinen kysymys on looginen. Jos kerran toiminta on voitollista, miksi ihmeessä se halutaan lakkauttaa? Eikö se ole vain merkki firman heikkoudesta, kun hajautusta ei osata skaalata eri kokoisiin markkinoihin? Kieltämättä ajatus yhdestä globaalista suunnitelmasta koko maailmaan tuntuu vähän pöhköltä. Siinä on tietty idea, mutta myös tietty näköalattomuus. Se tuo mieleen monen suomalaisen yrityksen epäonnistuneen laajentumisen USA:han, joka useimmiten tyssäsi kyvyttömyyteemme tehdä kauppaa maan tavoilla. Tällä hetkellä esimerkiksi Outokumpu kärsii samasta ongelmasta, heitä ennen tusinat muut. On samalla lohdullista ja surullista huomata koko maailman kärsivän samasta ongelmasta.

Spekuloin, että globalisaatio ei ole tehnyt maista niin samankaltaisia kun jotkut johtoryhmät haluaisivat kuvitella. Edelleen arvelen tässä kisassa voittajien olevan niitä jotka ymmärtävät kohdemarkkinoita ja osaavat sopeuttaa globaalin organisaation kullekin kohdemarkkinalle. Keskus- ja aluejohdon välisen tasapainon löytäminen on vuosituhansia vanha haaste niin valtioilla kuin firmoillakin. En usko ongelman poistuvan, enkä näe tiukan globaalin keskusjohtomallin vievän voittoa tässä kisassa.

Auttaako tehokas logistiikka?

Jos tänä päivänä haluan tilata erikoismallisen muistimodulin tietotekniikan tukkukaupan verkkosivuilta, näen tuotteen kohdalla kaksi saldoa. Ensimmäinen on määrä jota löytyy tukkurin Suomen varastosta, toinen se mikä löytyy valmistajan Euroopan keskusvarastosta muutaman päivän toimitusajalla. Tässä on järkeä. Tähän voi yhdistää toisen kokemukseni, joka ei valitettavasti ole yksittäistapaus: jos tarvitsen tiettyjä tietoverkon laitteita nopeasti, tilaan ne Puolasta tai Ruotsista. Jos minulla ei ole kova kiire, tilaan ne Pirkkalasta. Puolassa toimiva yritys toimittaa tavarat Tampereelle järjestäen nopeammin kuin naapurikunnassa toimiva. Logistiikan tehostuminen yhdistettynä EU:n sisämarkkinaan muuttaa pelisääntöjä. Lopultahan minulle ei ole mitään väliä tilaanko amerikkalaisen firman Kiinassa valmistetun tuotteen naapurista, toiselta puolen Suomea vai toiselta puolen mannerta. Minua kiinnostaa hinta ja toimitusvarmuus.

Edellisen mallin edellyttää kuitenkin toimivia tietojärjestelmiä. Esimerkiksi Huawei ei voi tai halua myydä tuotteita suoraan jokaiselle IT-alan firmalle tai operaattorille, vaan se tehtävä jää alueellisille jakelijoille. Tämän jakelijan pitää saada välitön tieto Euroopan keskusvaraston saldoista ja vastaavasti tilausten on lähdettävä suomalaisesta kylänpahasesta sinne nopeasti, jotta paketti tulee kohtuullisessa ajassa perille. Tämä tiedonkulku erottaa tukkukaupan, logistiikan ja jakelun toimijoissa jyvät akanoista hetkessä. Niin teknologisesti erinomainen kun Huawei onkin monissa operaattorituotteissaan, tämä on esimerkki alasta jossa he toimivat yhä sähköpostilla ja jo lähetyshetkellä vanhentuneilla excel-raporteilla. Moni muu on ymmärtänyt rajapintojen merkityksen jo vuosikymmeniä sitten, joskin pitkä matka on kuljettu EDIn alkuajoista tähän päivään.

Arjen esimerkki löytyy vaikkapa kesäisestä grillin ostosta. Jokaisella grillivalmistajalla on tusinoittain malleja, mutta läheisestä kaupasta tai messuosastolta löytyvät vain mallikappaleet. Asiakas käy Ranen Rautakaupassa valitsemassa sopivan mallin, jonka jälkeen kassakoneelta vilahtaa tilaus grillivalmistajan lähimmälle keskusvarastolle, joka postittaa grillin suoraan Aila Asiakkaalle. Tämä on jo arkipäivää ja hyvä esimerkki tehokkuudesta josta hyötyvät kaikki. Ranen Rautakauppa saa paremman tarjonnan, asiakas suuremman valikoiman ja hintakilpailu paranee.

Yksi alusta, yksi ratkaisu?

Joka toisessa alan jutussa puhutaan Amazonista ja pienessä määrin Alibabasta kaupan alustatoiminnan jätteinä. Tässä kohtaa luvataan kaikkien ongelmien poistuvan, kunhan kaikki myyvät tuotteensa tämän alustan kautta. Logistiikka on nopeaa ja hinnat sopivia. Kunnioittavasti sanon että katin kontit. Yhden alustan malli voi olla kätevä kuluttajien hittituotteille, mutta yrityksiltä yrityksille myynnissä Amazon on pahimman luokan farssi. Ebay on hieman pidemmällä tässä, mutta silläkin on valovuosi matkaa tehokkaimpien tukkureiden toimintaan. Toki Amazonilla on varaa panostaa ja negatiivinen veroprosentti antaa epäterveen kilpailuedun, mutta mielestäni EU-alueen toimijoiden ei tarvitse panikoida, ainoastaan jatkaa työtä kehityksen matkassa pysymiseksi. Oman kokemukseni mukaan kaupan ala ei EU:ssa ole teknologista kehitystä pelännyt tähänkään asti. Veronkierto voi itse asiassa olla uhista suurin, sillä tukkukaupan marginaalit ovat pieniä ja muutamankin prosentin veroetu muuttaa viivan alle jäävän tilanteen täysin.

Suomen asema

Voimme huutaa täältä kurkku suorana vaatien jättiyrityksiä huomiomaan markkina-alueemme. Sillä ei ole mitään vaikutusta. Olen itse istunut erään ym. yrityksen maajohdon kanssa pitkään ja hartaasti. Keskustelu oli rakentavaa ja asiallista, mutta pääkonttorin linjaa se ei heiluta tippaakaan. Suomessa toimivat teknologiayritykset kautta linjan joutuvat yksinkertaisesti kärsimään siitä, että he saavat työhönsä tarvitsemat laitteet ja komponentit hitaammin ja kalliimmin kuin vaikkapa saksalaiset kilpailijansa. Mielestäni jalan polkeminen on turhaa, paljon parempi optio on vain tehostaa EU:n sisäistä kauppaa ja logistiikkaa. Kuten todettua, tärkeintä on saada oikeat tavarat, oikeaan aikaan ja oikeaan hintaan, tulivat ne sitten Seinäjoelta tai Stuttgartista.

EU-vaalien lähestyessä haluaisin nostaa pinnalle yhä enemmän aiheita Suomen asemasta muutakin kuin vain geopolitiikan (siis Venäjän) näkökulmasta. Olemme huonoja kaupassa mutta fiksuja keksijöinä ja suunnittelijoina. Kun ymmärrämme mitä parhaiten osaamme, ymmärrämme myös varmistaa järjenkäytön parhaat toimintaedellytykset. Tämä on yksi niitä asioita joissa EU:n sisämarkkina ei ole uhka vaan pelastus. Varmistakaamme sen reiluus vastakin.

Julkaistu

Onko Eurooppa konservatiivinen?

EU:lla ei mene kaikilla tavoin ihan hyvin. Tuon tuosta syyksi tarjoillaan EU:n jämähtäneisyyttä ja toisaalta esimerkiksi ulkoministerimme mielestä EU:n johto ajaa liberaalia agendaa vastoin kansalaisten toiveita. Minua kiinnostaa tämä kysymys: onko Eurooppa konservatiivinen vai liberaali?

Väärä kysymys!

Termit ”konservatiivinen” ja ”liberaali” ovat toivottomia. Jos kriteerit ovat joko-tai, vastaus on jyrkkä ehkä. Täten haukun heti oman sanavalintani. Ehkäpä kysymys voidaan muotoilla näin: pitääkö eurooppalaisten enemmistö kristillisiä perinteitä osana identiteettiään? Mielestäni vastaus on kyllä, ainakin jos ymmärretään kristilliset arvot taustavaikuttimena, ei Jumalan sanana ja ukaaseina. Kristillinen reformaatio on sekin eurooppalainen keksintö ja etenkin pohjoisemmassa euroopassa kaukana historiassa ovat Paavin ylivallan ajat. Jopa eteläisimmässä euroopassa on Paavi pudonnut pari askelta alaspäin, vaikka häntä yhä arvostetaankin.

Sitten on se toinen kysymys: onko EU:n johto ajanut aggressiivisesti edellisten kanssa ristiriidassa olevia liberaaleja toimia? Mielestäni varauksin kyllä. Suomen media on jo ihmetellyt miten suurimmissa puolueissa puolueen johto, sen rivijäsenistö ja äänestäjät ovat monista asioista kovin eri linjoilla. Mielestäni sama pätee turhan lavealti EU:ssa. Ehkäpä selkein esimerkki maamme rajojen ulkopuolelta löytyy Saksasta, jossa Merkelin voimakas liberalisaatio karkotti äänestäjiä ja pakotti hänet jättämään pelin kesken. Vastaavia vastareaktioita löytyy hieman liian monesta Euroopan maasta jotta ilmiötä voitaisiin kutsua yksittäiseksi harhaksi.

Kolmas kysymys: miksi moinen ristiriita? EU:n johtoportaassa istuvat ovat varsin eristettyjä ihmisistä ja Euroopasta, monet täynnä unelmia ja sinänsä aivan hyvää tahtoa. Komissaareiksi ja muihin johtotehtäviin lähetetään EU-maista useimmiten henkilöitä jotka ovat menettäneet loistonsa kotimaassaan. Siellä on hyviä puhujia, erinomaisia politiikan pelin tuntijoita, mutta melko huonoja reaalimaailman ymmärtäjiä. Kun sujuva ranska soljuu, samppanja virtaa ja diplomatian suudelmat lentävät, ei ole ihme että syntyy eurooppalaisia unelmia. Eikä se mitenkään ruma asia ole että unelmoidaan hyvästä. Ongelmaksi se muuttuu kun pienen ryhmän unelma muutetaan koko kansan imperatiiviksi. Pidän kuitenkin erityisen tärkeänä korostaa etten näe merkkejä laajasta pahantahtoisuudesta, ainoastaan huonosta toteutuksesta.

Viimeinen kysymys: mitä Eurooppa on parin vuosikymmenen päästä? Kaikki merkit viittaavat ainakin tiettyjen liberaalien aatteiden nousuun. Seksuaalivähemmistöjen perusoikeudet alkavat päästä pöydälle ja ympäristöaiheista välitetään. Eurooppa liberalisoituu ainakin jos se ymmärtää tehdä sen oikeaa tahtia. Tietyissä asioissa, kuten ympäristön hoidossa, on vähän pakkokin hosua. Jos samalla hosutaan kaikki muukin, voidaan olla varmoja että nimet kuten Orban, Wilders, Le Pen, Kaczyński tai Salvini eivät murjota vaalipäivinä. Tietenkin Euroopan pitää mennä eteenpäin eikä taaksepäin kohti mustaa surmaa. Eteenpäin voi kuitenkin mennä eri tahtiin ja eri tyyleillä, myös kunnioittaen sitä tosiasiaa että hosumalla voi tulla rankasti takapakkia. Tämä on ymmärrys joka meiltä uupuu, vaikka omakin historiamme on täynnä esimerkkejä.

Mahdoton kysymys, mahdollinen tulevaisuus

On absoluuttisen mahdotonta vastata kysymyksiin kuten ”onko Eurooppa konservatiivinen” tai ”onko Eurooppa liberaali”. Sen sijaan on mielekästä ymmärtää arvojemme taustoja ja niiden erilaisuutta. Mikään rouva- tai herrakerho Brysselissä ei voi päättää mitä EU:n tai Euroopan asukkaiden tulee ajatella. Heidän on kuultava enemmän, huudettava vähemmän. Jos he todella pelkäävät populistien nousua, heidän on vastattava kansan huoliin. Hätääntyneelle kansalaiselle on heitettävä pelastusrengas viereen, ei kiveä otsaan.

Varmaa on että Eurooppa liberalisoituu. Epävarmaa on suoriudummeko muutoksesta tyylikkäästi vai surkeasti. Haluaisin liputtaa hallitun muutoksen puolesta, johon sisältyisi kunnioitusta myös ja erityisesti ns. väärää mieltä olevien suuntaan. Tuota subjektiivisempaa loppukaneettia en osaa kirjoittaa.

Julkaistu

Mitä viihdemonopoli kertoo EU:sta?

EU:lle lobattu uusi tekijänoikeusdirektiivi puhuttaa lehdistössä. Turhahan sitä tässä on surra kaatunutta maitoa, mutta asiaa voi myös katsoa hieman laajemmin. EU on epäonnistunut täysin tietoyhteiskunnan ja tietoverkkojen kanssa – miksi näin, ja voiko asialle tehdä mitään?

Älä tee niinkuin minä teen…

Perustasollahan uudessa direktiivissä on kyse siitä, että eliminoidaan kilpailu. Jatkossa video- ja musiikkipalvelut eivät voi erilaistua, vaan kaikkien on toimittava saman oikeudenhaltijoiden monopolin alaisuudessa. Käytännössä tämä tarkoittaa RIAA:ta, Yhdysvalloissa toimivaa musiikkiteollisuuden lobbausjärjestöä, jonka jäsen Suomessa on Teosto. Kilpailu pienenee, muusikoiden oikeudet ja tulot niinikään. Tämä on toisaalta tyypillistä EU:ta. Tietosuojadirektiivi GDPR ja moni muu tietoverkkopykälä noudattavat samaa mallia: parannetaan Yhdysvaltalaisten jättien tai monopolien asemaa, heikentäen samalla kuluttajan ja Eurooppalaisten yritysten toimintaedellytyksiä.

EU ei pärjää nettiajan markkinoilla. Vain noin prosentti digitaalisen alan merkittävistä yrityksistä pitää päämajaansa EU:ssa. Tilanne on vuosikymmenen aikana huonontunut, sillä yhä useampi EU:ssa toimiva yritys on menettänyt bisneksiään USA:han, yhä useampi eurooppalaisyritysten konesali on vaihtunut amerikkalaiseksi. Valtiolliset instituutiot, yleisradioyhtiöt ja EU itse ovat myös kiirehtineet siirtämään tietojärjestelmänsä Atlantin toiselle puolen yhä kiihtyvään tahtiin. Toki myös kiinalaisten markkinaosuus on kasvanut, mutta he ovat pitkälti vallanneet markkinoita hinnoittelun keinoin ilman sen suurempaa kikkailua.

EU on toki käyttänyt hurjia määriä rahaa tukeakseen EU-alueen tietotekniikkayrityksiä, mutta se rahoitus on ollut lähinnä rahastusautomaatti. Suomessakin on tusinoittain yrityksiä jotka pistävät EU:lle laskua näiden tukipykälien nimissä, mutta työtä sillä ei käytännössä tehdä. Ilmainen raha ei yksinkertaisesti motivoi. Yrityksiä kiinnostaa tehdä tulosta ja miksi tehdä sitä markkinoilla jotka ovat lähtökohtaisesti vihamielisiä? EU-kotimarkkinoilla paikalliset toimijat on tehty hallinnon toimesta altavastaaviksi. EU-hallinto ei osoita muutoinkaan luottamusta paikallisiin toimijoihin. Heiltä ei kysytä mielipiteitä lakivalmistelussa eikä käytetä muutoinkaan asiantuntijoina. Paikalliset poliitikot kelpaavat, mutta yritysvieraat pitää tuottaa jenkkifirmoista.

Siirtomaavallan alla

Ei ole mitään lähtökohtaista syytä miksei EU voisi menestyä digimarkkinoilla. Kuluttajakaupan pykälät ovat selkeät, lähes kaikessa muussakin yksi pykälistö kattaa toiminnan sisämarkkinoilla. Sähkön ja datan hinta eivät ole kohtuuttomia, osaaminen on riittävää. Meillä on myös kasvavaa potentiaalia datakeskuksille tärkeässä vihreässä energiassa ja mahdollinen tuleva koillisväylän datalinkki tuo peliin uusia valttikortteja. EU:n pitäisi vain alkaa uskomaan paikallisiin toimijoihin, pistää lobbaukseen pelisäännöt kuntoon ja siivota aimo pino korruptiota sekä hyvävelikerhoa pois asiantuntemuksen tieltä. Pelissä on kymmenien miljardien saamatta jäävät verotulot sekä riski menettää parhain osaamisemme joko lännen tai idän suuntaan.

Tai tämä lyhyemmin: EU:n on lakattava elämästä Internetissä kuin siirtomaa. Sen tulee itsenäistyä ja sen onnistumiseksi tarvitaan hallintoon aimo pino tervettä asennetta sekä osaamista. EU:n ei tarvitse hävitä tätä peliä.

Julkaistu

Ystävyyssuhteen on oltava molemminpuolinen

Yhdysvallat ei ole hirveä maa, vaan monella tapaa mukava ja monessa asiassa myös viisaita toimia tehnyt. On luonnollista ja mielekästä että EU:lla ja USA:lla on lämpimät ystävyyssuhteet. Ystävyyden yksi määrite on kuitenkin molemminpuolisuus, joten meidän sietäisi myös ajoin pitää oma päämme.

USA vastaan USA, artisti maksaa

Viimeisen parin vuoden aikana USA on lähinnä sanelupolitiikalla määrittänyt EU:lle miten toimia esimerkiksi Iranin, Israelin ja Kiinan kanssa. He ovat sanelleet EU:n tietoverkkoja koskevat pykälät ja nyt he asettavat jopa sotilaallisia uhkauksia mikäli emme rakenna mobiiliverkkoja heidän haluamallaan tavalla. EU:n komissio puolestaan jatkaa lakien kirjoittamista Hollywoodin ohjeiden mukaan. EU on vähän murahdellut esim. Iranin osalta, mutta käytännössä nostamme kädet pystyyn. Tämä ei ole ystävyyttä vaan hyväksikäyttöä.

Paljon mekkalaa herättänyt, noin vuoden vanha tietosuojadirektiivi GDPR oli EU:n lupaus terveistä markkinoista ja yksilön oikeuksista. Lopputuloksena se kuitenkin vahvisti hurjasti amerikkalaisia monopoleja ja heikensi radikaalisti eurooppalaisten yritysten mahdollisuutta kilpailla. Laista tehtiin niin vaikeaselkoinen ja monitulkintainen, että suuren lakiosaston omaava firma nauttii siitä suuresti samalla kun pienemmät ovat hätää kärsimässä. On toki teoriassa mahdollista, että suurimmat porsastelut esim. Amazonin tai Facebookin toimesta vielä päätyvät oikeuteen, mutta sakot tulevat joka tapauksessa olemaan suuruudeltaan lillukanvarsia ja aikataulultaan pahasti myöhässä.

Omalla tavallaan mielenkiintoisempi on tekijänoikeusdirektiivin kehitys, jossa sodassa on USA vastaan USA, molemmat käyttäen EU:ta keppihevosena. Kisan ylivoimaisessa johdossa on absoluuttisen monopolin tekijänoikeuslobby, kun häviäjän roolia edustavat edes hieman avoimempaa Internetiä haluavat sisältöyritykset kuten esimerkiksi Google, Facebook ja Microsoft. On häpeällistä että EU:ta käytetään USA:n sisäisten kauppakiistojen taistelutantereena. On kahta häpeällisempää että EU näyttää suostuvan täydellisen, Atlantin ylittävän monopolin ylläpitoon, vaikka joka ikinen tutkimus ja kokemus osoittavat valinnan katastrofaaliseksi. En tiedä onko taustalla korruptiota vai yksinkertaisesti päättäjien osaamattomuutta, mutta lopputulos on yhtä ikävä.

Byrokratian suo on syvä

Sotilaallisessa yhteistyössä USA:n merkitystä ei voi väheksyä, mutta kaupallisella puolella EU:lla saisi olla edes hitunen selkärankaa. Nielemme purematta lobbarien viestit ja hukutamme kilpailukykymme tuhoisiin direktiiveihin. En usko EU:n olevan paha, mutta aika tyhmä se nykyisellään on. Niin liberaalit kuin konservatiivisetkin voimat ovat yksinkertaisesti voimattomia lobbauksen edessä. EU vajoaa kilpailukyvyssä, etenkin korkean osaamisen aloilla. Muutama vuosikymmen tätä niin meistä tulee siirtomaa.

Spekuloin että ongelman ydin voi olla EU:n tapa tehdä asiat suoraan sanoen liian vaikeasti. Viime viikolla piti lukea kuluttajaoikeusdirektiiviä, joka käyttää monta aanelosta asiaan jonka voisi sanoa kahdella lauseella. Rakenteellinen monimutkaisuus on lobbarien ja suuryritysten voitto, kilpailun ja innovaation häviö. Jos pääsisimme tästä ongelmasta eroon, ehkäpä olisimme vahvempia lobbauksen ja korruption edessä.

Julkaistu

Huawei-kammossa farssin piirteitä

Yle julkaisi mukavan jutun kiinalaisyritys Huawein haasteista läntisillä markkinoilla. On totta ettei savua ilman tulta, mutta suurin savupilvi on generoitu Trumpin kellarissa. Ylireagointeihin ei ole varaa.

Vähän savua, paljon bisnestä

Kirjoitin vuosi sitten Huawei-kokemuksiani ylös. Olen käyttänyt heidän konesalilaitteita, mutta myös kuluttajapuolen tavaraa. Seassa on laatua, mutta myös hutilointeja ja ikäviä oikopolkuja, toisin sanoen samaa mitä jokaisella valmistajalla. On Huawei-tuotteita joita pidän ehdottomina suosikkeja ja sellaisia jotka mieluiten jätän hyllylle ja valitsen mieluummin amerikkalaisen valmistajan. Olen myös seurannut silmä tarkkana Huawein ympärillä vellovaa skandaalia joka saa monen fantasiakirjan näyttämään tylsältä.

Kuten todettua, savuakin löytyy. Huawei on kärähtänyt yritysvakoilusta seitsemän vuotta sitten ja se oli aika säälittävä tempaus. Lisäksi on syytä epäillä että he eivät ole noudattaneet USA:n Iranin vastaisia sanktioita. Ei siis täysin viatonta toimintaa. Sen sijaan vielä on näkemättä todisteita valtiollisesta vakoilusta heidän osalta. Toisin on USA:n ja Israelin osalta, useat heidän yritykset ovat kärähtäneet juuri siitä toiminnasta mistä he Huaweita syyttävät. Tietenkin Kiina harjoittaa valtiona vakoilua siinä missä muutkin suuret maat, mutta se ei tarkoita Huawein laitteiden sisältävän valtiollista vakoilutekniikkaa.

Itse asiassa Huawei on ollut maailman mittakaavassa poikkeuksellisen avoin teknologioistaan. Heillä on erittäin positiivinen asenne avoimiin standardeihin ja hyvin mittaviin testauksiin puolueettomien tahojen toimesta. Ounastelen Kiinan valtion ymmärtävän että firmoista on parempi pitää näpit irti ja antaa pehmeän vallan löytää paikkoja maailmalta, aivan kuten he tekevät maailmankaupan kanssa. He haluavat näppinsä bisnekseen eivätkä mieluusti käytä liian kovia keinoja sen ympärillä.

Tutkia voi myös lisää

Suomessakin usea suuri yritys ja operaattori käyttää Huawein tuotteita, eikä asiaan liity politiikkaa vaan hinta ja laatu. Joissain tuotteissa Huawei kulkee tekniikan kärjessä. Jos markkinat toimivat, kilpailijat oppivat tästä ja kirivät. Jos lähdemme Trumppilaiseen taloussotaan, heikennämme myös omien yritystemme kaupan mahdollisuuksia, jolloin kaikki kärsivät. Lisäksi aiheutamme miljarditappiot paikallisille operaattoreille. Jos EU haluaisi olla viisas, se teettäisi entistä laajemmat puolueettomat testit jokaisesta valmistajasta joka toimittaa mobiiliverkkoja ja varmentaisi niiden turvallisuuden. Tieto on paras lääke panikointiin.

Jos taas EU lähtee Trumpia miellyttääkseen kauppasodan tielle, se heikentää jo ennestään surkeaa asemaamme tietotekniikan alalla. Olemme jo kirjoittaneet lähes kaikki tämän aiheen lait uusiksi USA:n lobbarien sävelin, kun pitäisi käyttää vähän enemmän asiantuntemusta. Käyttäkäämme tätä asiantuntemusta valppauden edistämiseen, niin Huawein kuin muidenkin yritysten edessä. Jätetään vihainen huutaminen Trumpille.

Julkaistu

Hyvä EU

Nyt saattaa joku monista täällä EUta vihaavista kirjoittaa että poikkeus vain vahvistaa säännön mutta en silti malta olla referoimatta Iltalehdestä juuri lukemaani juttua, eli jotain hyvääkin EUsta.

Euroopan unioni näet ryhtyisi vaatimaan, että koneet ja laitteet on voitava korjata. Nyt ne on usein kuulemma tarkoituksella suunniteltu kertakäyttöisiksi. Kun tulee vikaa niin ei auta kun heittää esimerkiksi pesukone roskiin. Euroopan unionin parlamentti haluaa lopettaa käytännön vuoteen 2021 mennessä.

EU:n tarkoitus on myös kieltää sellaisten laitteiden myynti, jotka on varta vasten valmistettu kestämään vain rajallisen ajan kirjoittaa IL.

Mikähän tässä EUn hankkeessa olisi sellaista että pääsi sanomaan jotta väärin sammutettu?

Julkaistu

Missä on Euroopan kokoinen kansallismielisyys?

Viime vuosisadan puolivälissä heiteltiin ilmoille ikävä termi pan-eurooppalaisesta nationalismista. Yllätyin, että keskustelu aiheesta on viimeksi noussut niinkin pitkä aika sitten pöydälle. Kas kun meillä on EU:n rajojen avaamista ajava ns. EU-myönteinen liike, sitten kansallisvaltioiden rajoja sulkeva ns. EU-kriittinen liike – mutta ei mitään välissä? Voisiko tämä portti aueta Merkelin lähdön myötä?

EU:n ristiriitainen arvomalli

On pitkäaikainen tosiasia, että EU:n ja Euroopan valtioiden välillä on monia samanlaisuuksia sekä siten potentiaalia yhteistyöhön. EU:kaan ei ole ihan pöhkö idea, joskin sen toteutus jättää hieman toivomisen varaa. En kuitenkaan aivan ymmärrä EU:n johtavaa ajatusta, jonka mukaan EU:n avainsanoma on tehdä EU:n rajoista merkityksettömät. Maahanmuuttoa ei saa rajoittaa tai hallita – jos edes tutkia. EU:n vanhojen kulttuurien ainoa tehtävä on kuolla pois ja tieteen pitää hiljentyä ääritoimijoiden niin vaatiessa. Vaikka koen olevani enemmän EU-myönteinen kuin -vastainen, en aivan ymmärrä tätä ristiriitaa.

Maailmanhistoria opettaa meille trendiä, jossa poliittiset toimijat tuppaavat kasvamaan ja ylittämään vähitellen poliittisia, maantieteellisiä ja aattellisia rajoja niiden madaltuessa sopivasti. Helsingissä taannoin kokoontunut EPP on yksi esimerkki tästä, joskin heidän kutsuminen puolueeksi perinteisessä mielessä on vielä vaikeaa. Heillä ei ole vielä kosketuspintaa EU-kansalaisiin. Osin se on omasta halusta, osin EU:n rakennemallista johtuvaa. Joskus tulevaisuudessa EPP tai jokin muu EU:n laajuinen puolue voi kuitenkin olla ihmisille lähteinen konsepti, sillä potentiaalia tähän on. Jokin päivä he kenties näkyvät myös Suomen tai Saksan politiikassa, ehkä jopa Münchenin tai Tampereen poliittisella kentällä.

Jos tämä on trendi, spekuloin EU:n kentille syntyvän myös liikkeen, joka näkee EU:n arvokkaana itsessään, ilman ulkopuolista referenssiä. Sanoivat eri maiden kansallismieliset puolueet mitä vaan, leijonaosa EU:n maista ja kansalaisista kuitenkin pysyisi mieluiten EU:ssa jäsenenä. Iso osa tästä suuresta kansanjoukosta ei kuitenkaan allekirjoita ajatusta ääriuskontojen ylivallasta, kontrolloimattomasta maahanmuutosta tai ylipäänsä häpeästä kaikkea eurooppalaisuutta kohtaan. Tämä ryhmä saattaisi joku päivä näkyä yhtenä EU:n poliittisena voimana, jonkinlaisena maantieteellisesti paisutettuna versiona maltillisesta kansallisaatteesta. Tälle aatteelle on nähdäkseni poliittista kysyntää, mutta ei kovinkaan määrätietoista tarjontaa. EPP:kin yrittää tälle aatteelle flirttailla, mutta toimet ovat olleet sanojen kanssa ristiriidassa. Weberin sanoma vaikuttaa hieman paremmalta, mutta aika näyttää jääkö sekin vain puheeksi.

Mistä pallo liikkeelle?

Mielenkiintoinen kysymys on pohtia mistä tällainen eurokansallismielisyys voisi lähteä. Se voisi olla uusi populistinen toimija, kansanliike tai vastaava. On spekuloitavissa että Perussuomalaisten ja heidän aateveljiensä parissa voi jossain kohtaa syntyä ajatus, että EU nyt vain on ja pysyy eikä sitä kannata vastustaa, järkevämpää on vahvistaa sen hyviä puolia. Euromyönteisille oikeistoliberaaleille tämä voi olla myös kehityksen suunta, mikäli he kokevat tarpeeksi haastetta toisaalta vasemmistoliberaalien nousevista äänenpaineista ja toisaalta kansallismielisistä jääristä. Tätä on vaikea spekuloida, kun EPP:kin on puoliksi liberaalihippeilyä ja puoliksi jumalanpalvelusta.

Sitten pitää toki kysyä mihin tämä johtaa. Ikuinen optimisti sisälläni kokee, että EU:hun kenties suhtauduttaisiin positiivisemmin, mikäli sen sisällä olisi tilaa myös tällaiselle kompromissiajatukselle. Tai sama toisin sanoen: jos EU itsessään nähtäisiin jonkin arvoisena myös sen kansalaisille, sitä olisi ehkäpä hieman helpompi rakastaa – tai ainakin kunnioittaa.

Julkaistu

Suomessa vihatut, Euroopassa rakastetut

Mikä yhdistää Alexander Stubbia, Erkki Liikasta ja Olli Rehniä? Kaikkia sovitellaan EU:n ja euroalueen huippuvirkoihin lähiaikoina. Kaikki ovat EU:n kabineteissa rakastettuja, mutta Suomesas he ovat hankkineet varsin huonon maineen. Onko EU-virkaan pako kenties yllättävänkin toimiva tapa karistaa vanhat ikävyydet jaloista ja hankkia uusi, puhtoinen maine?

Kiusaaja, keinottelija ja sadisti

Aloitetaan puoluekollega Alexander Stubbista. Hän edustaa aika lailla kaikkia niitä mielikuvituksen karikatyyrejä joilla vasemmistopuolueet porvareita mollaavat. Hän on koulukiusaaja, työpaikkakiusaaja, kroonisen epäluotettava, kykenee valehtelemaan kirkkain silmin korkea-arvoisissa poliittisissa tehtävissä ja kykenee aina olemaan äärimmäisen ilkeä, jopa puhuessaan kiltisti. Hänet ovat hylänneet niin oma puolue, media kuin äänestäjätkin. Toisaalta, hän on etuoikeutetussa asemassa kasvanut, osaa kieliä, taitaa diplomatian temput (eli siis sen kauniin valehtelun) ja pystyy hurmaamaan. Jos hän ei koskaan edes kyennyt pyytämään anteeksi aiempia kiusaamisiaan vaan on aina jatkanut etsimään uusia uhreja, miten hän voisi EU-virassa toimia yhtään toisin? Suomalaisuuden maine voisi saada ihan uusia uria jos hän pääsee EU:n ruoriin. En ole ilahtunut ajatuksesta.

Erkki Liikanen on huomattava neutraalimpi tapaus ja melko suoraselkäinen. Muistamme kuitenkin aivan liian hyvin SPR:n taloussuhmuroinnit hänen valtakaudellaan. EU-viroissa hän on kerännyt kyseenalaista mainetta kaappaamalla valtaa joka ei hänelle kuulu. Hän on oikeastaan aika perinteinen rahamies: hän kerää kyseenalaisin, mutta laillisin keinoin omaisuutta itselleen ja lähipiirilleen, pröystäilee sillä toisessa lauseessa ja esittää köyhää seuraavassa. Hänessä nouseekin ehkä parhaiten esiin suomalaisuuden erikoispiirre. Me emme pidä rahalla pröystäilijöistä ja itseään muiden kurjuudella rikkaaksi tekevistä, kun taas vaikkapa USA:ssa ja Englannissa moinen on ihailtava hyve. Ehkäpä hän voisi virassaan tuoda esiin semmoista suomalaisuutta jolla maineemme jopa paranee.

Olli Rehn on vaarallinen mies. Hän kuritti laman uhreja 90-luvun alussa, auttaen Ahoa ajamaan tuhansia suomalaisia itsemurhaan. Saman vuosikymmenen jälkipuolella kun rahaa taas valtiolta löytyi, ehti hän sotkeentumaan urheilukorruptioon. Myöhemmin hän on heittänyt kapuloita Supon rattaisiin uhmaamalla riippumatonta poliisityötä. Hänen toimiaan EU-viroissa vuosina edeltäen Kreikan kriisiä on kritisoitu rankasti halki mantereen. Moni on valmis väittämään häntä jopa yhdeksi Kreikan kriisin pääsyyllisistä. Siellä hän aiheutti suuremmassa mittakaavassa kreikkalaisille sen mitä pari vuosikymmentä sitten omille maanmiehilleen. Hän on täydellinen vastakohta suomalaiselle ajatusmallille jossa ystävää autetaan hädässä. Hän ei ystävää auta vaan työntää junan alle. Häntä eivät isommatkaan veritahrat käsillä tunnu haittaavan, joten jokainen voipi pohtia mitä tulee kun sellaiselle miehelle annetaan valtaa.

Pyrkyrille suunnitelma B

Se ihmetys tässä on, että Suomessa on niin vasemmalla kuin oikealla myös erinomaisia poliitikkoja, joilla olisi sekä taito että asenne EU-luottamustoimissa selviämiseen. Heitä ei kuitenkaan kysytä, tarjota, eikä heitä oikeastaan kiinnostakaan. Tuntuukin hieman siltä kuin EU-viroissa pätisivät täysin eri säännöt kuin Suomessa – tai sen puoleen missään EU:n jäsenvaltiossa. EU:n huippuvirat ovat täynnä kotimaissaan ryvettyneitä, viroistaan potkittuja paskiaisia. Pitää melkein kysyä, onko pimeä menneisyys kenties vaatimus EU:n johtotehtäviin?

Ehkäpä tässä kohtaa on myös hyvä muistaa miten käy EU-pyrkyreille, kuten Paavo Lipposelle. Hän halusi jos johonkin korkeaan virkaan, mutta mihinkään ei kelvannut. Pian hän löysi itsensä lobbaamasta Putinin energiaprojekteja. Verrattuna korkeaan EU-virkaan, minun on vaikea sanoa onko tuo parempi vai pahempi kohtalo. Lukija päättäköön.