EU:n elpymispaketista on alettu vihdoin keskustella. Kuten prof. Tapio Raunio totesi, keskustelu on vuoden myöhässä ja aggressiivisesti hissuteltu. Myöhästyneestä keskustelusta on jäänyt kääntämättä pari kiveä, jotka osuvat omiin ajatuksiini.
Montako miljardia?
Surullisenkuuluisaksi noussut ministeri Tuppuraisen haastattelu kuultiin avainkohtien osalta hyvin mutta ns. pieni präntti taisi unohtua. Paljon on puhuttu siitä, miten Suomen saantiosuus on pudonnut toistaiseksi kolmasosalla, noin kahteen ja puoleen miljardiin euroon. Hitusen on puhuttu siitä, miten tämä osuus tulee yhä laskemaan tästä edelleen noin puoleentoista miljardiin. Juuri lainkaan ei ole puhuttu maksuuosuudestamme. Se on 6,6 miljardia, jos jokainen jäsenmaa hoitaa osuutensa täydellisesti.
Jos jokin jäsenmaa taas ei hoitaisi asioitaan, Suomen hintalappu on yli 13 miljardia. Rehellisesti nyt: mikä on todennäköisyys, että Italia, Kreikka tai Espanja hoitavat vastuunsa kunnialla? Eivät he ole niin tehneet tähänkään asti. Heillä ei ole syytä maksaa osuuttaan, koska he tietävät ettei siitä tule seurauksia. Nämä maat ovat liian isoja kaatumaan, joten ne pelastetaan. Tietenkin tämä on vain teoreettinen riski eikä varma fakta. Mielestäni maiden maksu/saantiosuus olisi saanut olla maksimissaan 2:1 tai 1:2. Meillä se voi olla 8,5:1 joka on liikaa.
Investoinneista ja oikeusvaltiosta
Elpymispaketin olemassaolo on perusteltu. Nähdäkseni jäsenmaiden tehtävä on elvyttää välittömiä haittoja, esim. mitä tulee menetettyihin työpaikkoihin, yritysten tukemiseen kriisin yli, yms. EU:n tehtäviin sopivat hyvin pitkän ajan investoinnit. Sellaisiksi voidaan laskea esim. fossiilisista polttoaineista luopuminen, tieto- ja viestintäteknologian toimintaedellytysten parannus, tieteellinen yhteistyö tai korruption vastainen työ. Ensimmäinen näistä asioista kuuluukin pakettiin, mutta sen jälkeen tapahtuu outoja. Sanotaan, että oikeusvaltioperiaatteen noudattaminen on vaatimuksena. Se ei ole.
Tietokirjailija Anton Monti on usein kuultu asiantuntija Italian tilanteesta. Hän on rauhallinen, asiallinen ja erinomaisen asiantunteva. Hänen on ottanut laajalti kantaa Italian talouden ydinhaasteeseen, joka on oikeusvaltio. Italiassa oikeusistuin ei kykene auttamaan esim. yritysten välisessä riidassa. Se karkottaa investointeja. Firma tai varakas henkilö voi sopivin suhtein ja rahalla venyttää oikeudenkäyntiä, kunnes rikos vanhenee. Pienempiä riitatapauksia ei koskaan saa käsittelyyn. Jos tämä ongelma korjattaisiin, Italian talous pärjäisi hurjasti paremmin, mutta senttiäkään tähän ongelmaan ei pelastusrahaa laiteta. Puhumme aivan aiheesta Puolan ja Unkarin oikeuslaitosten ongelmista, mutta Italian osalta asialla ei ole väliä. Se muuttaa elvytyspaketin isolta osin haaskauspaketiksi.
Pärjää, ei pärjää
On aiheita, joissa EU pärjää. Suuria aloja ovat esimerkiksi autoteollisuus, laivat ja meriteknologia, lentokoneet, elintarvikkeet ja lääketiede. Sen sijaan tietoteknologiassa olemme säälittävä vitsi. Yksikään suuri verkkopalvelu ei ole EU:sta lähtöinen. Kun ARM ostettiin meiltä pois, Nokia ja Ericsson ovat ainoat lähelläkään minkään alan huippua. Silti tämä isohko ongelma ei tunnu nousevan esille EU-tukien keskustelussa. ”Digiloikka”, sanovat, ja kertovat vetävänsä tukirahoilla valokuitua pitkin maakuntia. Mikäs siinä, mutta kuka uskaltaisi todeta EU:n tarvitsevan aivan täydellisen uutta asennoitumista, jotta saisimme muuta kuin rippeet maailman nopeimmin kasvavilla aloilla?
EU haluaa rauhoitella ja olla kiltti. Hyvä on, kyllähän ihmiset ovat aika mieli maassa juuri nyt, mutta rakenteellisten ongelmien jatkuva paikkaaminen vain laastarilla ei auta pitkässä juoksussa. Nyt tarvitaan visioita, ei vässyköitä. EU pystyisi paljon parempaan.
P.S. Oikean käsivarteni hidas paraneminen jatkuu ja pystyn yhä kirjoittamaan vain vähän. Maaliskuun aikana helpottanee.