Autoverotuksen uusinta

On kiistatonta, että polttoainekäyttöisten autojen väheneminen lisää painetta autoilun verotuksen muutokseen. Yhtä kiistatonta on, että jokainen lobbari, ja heidän kissansa, ja heidän kissansa purulelut ovat valppaana, kun tulee tilaisuus tarjota miljardiluokan ratkaisua. Nyt tarkkana, ystävät: verotuksen muutos ja miljardien hassaaminen roskaan ovat kaksi eri asiaa. Käyn tämän läpi ihan rauhassa.

Mitä tarvitaan

Tarvitsemme verotusratkaisun, joka huomioi autolla ajetun määrän, eli sen mitä polttoainevero on käytännössä aiemmin tehnyt. On mielekästä yleisestikin nähdä verotuksen painopiste auton käytössä, ei hankinnassa.

Mistä voisi myös hyötyä

Toissijaisena etuna voi olla huomioida autoilun tarpeellisuuden erot kaupungissa ja maaseudulla, sekä mahdollisesti autoilun suorat ja välilliset päästöt. Myös ydinkeskusta-alueiden autoilun vähentäminen voi olla esillä.

Mistä tieto saadaan?

Ajettujen kilometrien määrän saa katsastuksesta. Väärentämisen mahdollisuus toki on, kuten melkein joka viranomaisprosessissa, mutta Suomessa niistä jäädään herkästi kiinni ja se tulee kalliiksi. Lisäksi yksityisen autokaupan yhteydessä kilometrien määrän voivat varmistaa ostaja ja myyjä, kukin riippumattomasti osaltaan, suoraan sähköiseen luovutuskirjaan merkittynä.

Mistä toissijaisten kohtien tieto saadaan?

Kirjoitin gps-seurannan vaihtoehdoista sijaintikohtaisen verotuksen keräämiseen yksitoista vuotta sitten näin:

[…] määräytymiskriteereinä voidaan hyvin käyttää eri tapoja jakaa ihmisiä maantieteellisen hajautuksen mukaan. Myös muuta, jo valmiina olevaa tietoa voidaan käyttää. Sellaisia voisivat olla asuinkunta, työpaikan kunta, em. kuntien julkisen liikenteen tila, perheen koko, perheen autojen määrä ja perheen tulotaso.

Eipä ole asian ydin muuttunut, vaikka tuolloin puhe oli bensaverotuksesta ja nyt fokus on sähköautoissa. Voimme niin halutessamme huomioida verotuksessa tietoa, joka verottajalla joka tapauksessa jo on. On täysin mahdollista kohtuullistaa verotusta niille, joille autoilu on välttämättömyys. Sama data antaa mahdollisuuden käsitellä ammattiautoilijoita eri tavoin. Poikkeustapauksista voidaan säätää, mutta kaikki pohjautuu kuitenkin viranomaistietoon. Esimerkki poikkeuksesta voisi olla oma tai perheenjäsenen liikuntarajoite tai muu terveyshuomio. Tällaisen voisi siirtää henkilön omalla valtuutuksella ainoastaan kuittausdatan (ilman terveystietoja) Omakannasta suoraan verottajalle.

Muutos toki on, että katsastuslaitoksella pitäisi käydä tätä varten vuosittain. Lukemien ottaminen ei kuitenkaan montaa hetkeä vie. Valtuutus tähän voisi olla täyttä katsastusta kevyempi ja esimerkiksi renkaanvaihtofirmat voisivat hankkia valtuutuksen. Niissä käy leijonaosa autoilijoista pari kertaa vuodessa, joten lisäreissuja ei tule ja kulut lienisivät korkeintaan vitosen luokkaa. Moderneimmissa autoissa, joissa on optio etädatankeruuseen, voidaan harkita myös rajapintamallia tiedon siirtämiseen automaattisesti, jos auton omistaja niin haluaa. Jos tietoa ei vuoden aikana ilmoita, silloin verotus menee automaattisesti kovimman oletuksen mukaan.

Mitä tulee päästöjen verottamiseen, mielestäni lisäkeinoja ei tarvita. Isosti päästävä auto käyttää enemmän energiaa, josta maksamme jo veroja. Sähköautojen tapauksessa auton painoa voidaan tuttuun tapaan käyttää verotuksen kriteerinä suoraan tai toisen määreen kertoimena, sillä painava auto kuluttaa tien pintoja enemmän.

Mitä tulee ydinkeskustojen autoilun hallintaan, selkein ratkaisu on viisas kaupunkisuunnittelu. Pysäköinnin hinnan korottaminen piikkiaikoina on toimivaa ja myös työpaikkapysäköinnin verotukselliset kulmat voidaan nostaa esiin. Maksuton ja/tai aikarajaton pysäköinti voidaan kieltää muilta kuin asukkailta tietyllä alueella.

Kaikkea em. dataa voi soveltaa mitä moninaisimmin tavoin halutessaan, vaikkapa progressiolla. Pieni määrä ajoa tekee halvempia kilometrejä, kun taas tietyn rajan yli kilometreista tulee kalliimpia – toki edelleen suhteutettuna asuinpaikkaan.

Järjestelmä perustuu 95% jo olemassaolevaan tietoon, vaatien ajoneuvorekisteriin ja verolainsäädäntöön vain pieniä muutoksia. Se on koko ratkaisu avain: maksimaalinen hyöty minimaalisilla kustannuksilla veronmaksajille.

Miksi ei vain monitoroida satelliittijärjestelmällä?

Yksinkertaisin syy: maksaisimme miljardeja järjestelmästä, jolla kerätään miljoonia. Järjestelmä on järkyttävän kallis paitsi ottaa käyttöön, mutta myös ylläpitää ja jatkokehittää. Tämä on myös syy, miksi tätä lobataan innolla. Jopa Apotti jää korruptiolistalla kakkoseksi.

Toisekseen, kuten yllä on helposti osoitettavissa, se on tarpeetonta. Kyllä, tiedon tarkkuus menisi hieman pidemmälle, mutta minimaalinen tiedon lisäys maksimaalisella kulujen lisäämisellä on huono kauppa. Vaikka tarkkuus lisääntyisi, laatu heikkenisi. Tarkka tieto, jonka luottamusaste on huono, ei ole hyödyllinen tieto.

Edelleen, järjestelmä on monimutkainen ja altis sekä vioille että häirinnälle ja väärennöksille, jotka ovat järjestelmän monimutkaisuuden takia vaikea havaita. Väärinkäytösten valvontaan menisi siten huomattava rahasumma.

Huomioiden eri automallien erilaiset tarpeet, tekniikat, asennusratkaisut, sekä standardien ja uhkien nopean kehittymisen, järjestelmästä tulisi itse itseään ruokkiva jatkuva päivityssuo. Meillä on yli 7 miljoonaa autoa joista liikennekäytössä yli viisi miljoonaa. Viisi miljoonaa pikkutietokonetta, jatkuvasti kiinni gps- ja mobiiliverkoissa, jatkuvasti päivityksiä vailla.

Yksityisyyden menetys on myös merkitsevä tekijä. Suomessa jaetaan vuosittain jopa satoja tuomioita poliiseille yksityisten tietojen vakoilemisesta. Ei kyse ole siitä, että isoveli valvoo – sen he voivat tehdä jo kännyköillämme. Kyse on siitä, että pikkuserkku valvoo ja tieto päätyy äärimmäisen herkästi myös rikollisten käyttöön. Kivempi käydä ryöstämässä koti kun voit helposti tarkistaa järjestelmästä omistajan olevan viidensadan kilometrin päässä.

Entäpä ruuhkamaksut?

Ruuhkamaksujen kunniaksi on sanottava se, että ne ovat eri kaupungeissa kyllä vähentäneet liikennettä. Sama perusongelma kuitenkin on: järjestelmä maksaa enemmän kuin tuottaa, kuten esimerkiksi Tukholmassa opittiin. Järjestelmä on myös epätarkka. Voidaan mielestäni argumentoida, että haluttu lopputulos saavutetaan yksinkertaisimmin muilla keinoin, joita ylläkin on mainittu.

On myös syytä havaita jo tapahtuva kehitys: yhä useampi täysi-ikäinen ei syöksy autokouluun ja -kauppaan. Kaupunkialueilla asioinnin hoituminen ilman autoa on vuosi vuodelta helpompaa. Positiivista kehitystä on tuettava.

Entäpä sähkön hinta?

Mielestäni vallanpitäjän on hyvä pitää näppinsä poissa markkinatalouden säätelystä. Sähkö, kuten bensakin, maksaa mitä maksaa ja päällä on ennakoitava määrä veroja. Sähköveron nostaminen sähköautoilun verottamiseksi on pölhö idea. Paitsi että se rankaisisi läjäpäin sivullisia jotka käyttävät sähköä kaikkeen muuhun, se ei olisi kovin tehokas vero eikä se ole myöskään ympäristökulmalla perusteltavissa Suomessa. Toimiva sähköverkko, hyvät energian saatavuus ja ennakoitava verotus ovat erinomaisia käyntikortteja maailmalle. Sähköverkkomme kestäisi jo nyt, vaikka yön yli kaikki autot muuttuisivat sähköautoiksi. Moniko maa voi sanoa samaa?

Entäpä muuta?

Seuraan aiheen keskustelua ja tarvittaessa teen tästä päivitetyn laitoksen. Pidän selkeästä ja tehokkaasta verotuksesta ja olen syvästi huolissani yrityksistä muuttaa järjestelmää tarpeettomasti vaikeaksi. Autoilu muuttuu ja kehittyy, verotuksen on kehityttyvä mukana, mutta verotuksen periaatteita ei saa unohtaa. Voitte olla varmoja, että osoitan vastakin sormella hyvävelikerhon jäseniä, jotka yrittävät tehdä aiheella sivutuloja, kuten Vanhanen ja Berner aikanaan.

Autolla pitkälle illalliselle

Helsingissä kuohuu – nimittäin jäätävä idiotismi. Paniikkia ja barrikadeja kun kaupunki uhkaa tehdä keskustasta viihtyisän. Tamperelaisina meillä on jotain varaa puhua.

Ravintolamoguli on pöpelikössä

Minua hävettää, sillä olen Noho Partnersin osakas itsekin, nimittäin toimarinsa Aku Vikström latelee sen verran tymäkkää satuilua että toimittajan olisi sietänyt tarkistaa häneltä kuume. Jos minä haluan lähteä kunnon ravintolaillalliselle, vihoviimeinen asia mukanani on auto. Jos nyt jostain syystä kuitenkin olisin kuskina, jopa minä tajuan Helsingistä sen verran että tiedän parin korttelin päässä olevan parkkihalleja. Mutta useimmiten auto jää pois. Se tarkoittaa että voi tilata viiniä ruoan kanssa. Se tarkoittaa että asiakkaat käyttävät enemmän rahaa ja jättävät taloon parempaa katetta – ja sekös ravintoloitsijaa kismittää!

Mutta se Tampere-kortti. Mitä tapahtui Hämeenkadulle kun ratikkatyömaa saatiin maaliin ja autot pois? Kuoliko se? Onko Hämeenkatu autioitunut? En keskustassa usein käy, mutta en voi väittää aluetta kummituskaupungin osaksi. Jo aiemmin saman näki Kuninkaankadulla. Ihmiset asioivat liikkeissä yhtenään. Jos ny ton pakko se flyygeli ostaa, ei sitä Fiat 500:ta ajeta kaupan oven eteen ja siitä kanneta kuitenkaan. Jos taas pieni syntikka riittää, hissimatka P-Hämppiin on verrattain lyhyt.

Ei autoilijat vaan tohelot

Minä olen autoilija. Se ei tarkoita, että menisin auton kanssa sänkyyn, tai etten osaisi liikkua ilman sitä. En halua, että autolla pääsee joka paikkaan vaan haluan, että on paikkoja joita ei autoilla pilata – ainakaan autojen massalla. On yksi asia sallia invalidikuljetukset ja lastauskäyttö, aivan toinen asia pitää massaliikennettä auki. Moni ravintola on Tampereellakin pärjännyt mainiosti, vaikkei autolla pääse oven eteen. Ja tiedättekö mitä? Moni heidän asiakkaista on autoilijoita. Ja moni heistä ei pompi tasajalkaa ovella valittamassa asiasta, vaan istuvat pöytään ja tilaavat aperitiivin.

Auto on liikkumisväline, monille hyvin tärkeä sellainen. Se ei kuitenkaan saisi olla uskonto. Sille on paikkansa missä se toimii hyvin ja paikkansa missä sen on parempi olla sivummalla. Moni ravintola on esimerkki jälkimmäisistä. Veikkaan, että jos illallisravintolan ovella kyseltäisiin tulijoilta jotta monenko käynnin edellytys on auton saaminen sadan metrin säteelle, ei tulisi paljoa ottajia.

Jos kuitenkin on niin, että Noho Partners ei halua myydä ruokaa ja juomaa muille kuin oven eteen autoilla tuleville asiakkaille, tästä kannattaisi laittaa varoitus ikkunaan. Ettei vaan kukaan pahoittaisi mieltään.

Rikos ja rangaistus liikenteessä

Vaikka täällä lähinnä keskustellaan maahanmuuton ongelmista, sotimisista, haukutaan hallitusta ja punikki/lahtari ongelmatiikasta väännetään kättä niin tohdin vaihteeksi kirjoittaa vähän asiaa autoilusta.

Nythän jos tekee vuodessa kolme ylinopeusrikettä rangaistaan ottamalla ajokortti määräajaksi hyllylle. Tämä kuulemma ennaltaehkäisee varsinkin rikkaita ajamasta liian kovaa, rikkaat kun eivät pikkuskoista ole moksiskaan. No entäs tämä kortin poisotto, muka tasapuolistako? No ei todella, syrjäseudun asukkille tai työhönsä autoilevalle se on todella iso rapsu, hyvien julkisten yhteyksien piirissä olevia ei juuri hetkauta.

Entäs sitten tämä kun liikennemerkki, esimerkiksi nopeusrajoitus on lumen peitossa, ajat ylinopeutta poliisin tutkaan tai pöntön väsymättömään silmään niin eikun sakko päälle.  Laki sanoo että autoilijan on tiedettävä ihan jokaisen merkin sanoma. Tämä on mieletöntä, miten sujuisi liikenne jos pitäisi  lumisten merkkien edessä pysäköidä ja käydä harjaamassa merkki puhtaaksi?

Tällainen sääntö on omiaan rapauttamaan autoilijoiden suhtatumista liikennesääntöihin ja aiheuttaa lisäksi suurta katkeruutta.

Tieto, jota suojellaan paremmin kuin valtiosalaisuuksia

Kun olen viime aikoina noita autojen teknisiä tietoja tarkastellut, en ole voinut olla ihmettelemättä yhtä tietoa, jonka löytäminen on usein työn takana: maavara.

On jotensakin ymmärrettävää, että valmistaja, jonka päämarkkinat  Euroopassa ovat ihan muualla kuin Suomen röykkyisillä teillä, pitää maavaraa täysin sivuseikkana ellei kyseessä ole mallin erityinen myyntivaltti. Vähemmän ymmärrettävää on, että auton suomalainen maahantuoja panttaa tietoa ihan samalla lailla. Kovin ymmärrettävänä en kyllä pidä sitäkään, että autotoimittajilla ei useimmiten ole viitseliäisyyttä kaivaa tietoa juttuihinsa.

Useilla automerkeillä tieto on erinomaisen hyvin piilotettu jonnekin teknisten tietojen pienellä painettuun liitteeseen. Monilla sitä ei löydy esitteistä ollenkaan. Joillakin kysymykseen maavarasta ei osaa vastata edes maahantuoja. Etelä-Suomen valtaväylien ulkopuolella liikkuvalle tieto on kuitenkin merkityksellinen.

Hölmöä.

 

Vempeleviidakkoa

Kuten aiemmasta avauksestani kävi ilmi, olen tässä hieman tutustunut nykyautojen ominaisuuksiin. Huomio kiinnittyy väkisinkin niihin istutettuun vempeleviidakkoon, josta ajattelin perjantain ratoksi raapustaa muutaman sanan.

Autojen turvallisuus on parantunut huimasti muutamassa vuosikymmenessä. Rakenteellisilla ratkaisuilla parannetun passiivisen turvallisuuden lisäksi on kehitetty melkoinen määrä elektronisia vempeleitä, oikein viidakoksi asti. Niiden merkitys on nostettu todella suureksi niin turvallisuustesteissä (esim. NCAP) kuin arvosteluissa (mikä tahansa autoalan julkaisu). Jäin kuitenkin pohtimaan eräiden vempeleiden todellista arvoa Suomen olosuhteissa.

Turvallisuus- ja mukavuusvempeleiden välimaastossa seilaa vakkari eli vakionopeuden säädin. Sellaisenaan vempele on varmasti ihan käyttökelpoinen USA:n ja Saksan pitkillä valtatietaipaleilla, joilla ajetaan tuntikausia tasaista nopeutta. Se on varmaan käyttökelpoinen myös Suomessa, jos ajaa paljon isoilla valtaväylillä ns. normiliikenteessä. Adaptiivisena eli sopeutuvana versiona se pitää näppärästi vakioetäisyyden edellä ajavaan, kun liikenne on ruuhkautumatonta ja melko tasaista. Kaupungeissa ja pikkuteillä vempeleen hyöty on aika olematon.

Etutörmäyksen estojärjestelmä (Front Assist tms.) on varmasti hyödyllinen, jos ajaa paljon ruuhkaisessa kaupungissa. Sen tarkoituksenahan on reagoida hyvin hiljaisissa nopeuksissa automaattisesti hätäjarrutuksella, jos eteen ilmaantuu yllättävä este, tyypillisesti jalankulkija. Maantieajossa hyödyt ovat tässäkin aika olemattomat. Joissakin autoissa on jo tähän yhdistetty liikennemerkkien tunnistus, joka tuo mittaristolle voimassa olevan nopeusrajoituksen (liikennemerkistä luettuna). Tämä voi olla ihan näppärä apuväline, jos sitä käytetään oikein (ja se toimii luotettavasti).

Kaistavahti voi olla hyödyllinen Keski-Euroopan hyväkuntoisilla teillä,kun talvi ei häiritse. Näissä meikäläisen olosuhteissa se on ensinnäkin puolisen vuotta täydellisen hyödytön, kun kaistamaalaukset ovat lumen tai jään peitossa. Pikkuteillä, joilla itse suurelta osin liikun, kaistamaalaukset ovat usein erittäin kuluneita tai niitä ei ole lainkaan, joten jolloin hyöty on sama nolla. Vähiin jäisivät meikäläisellä hyödyt.

Pysäköintitutkat ja poikittaisliikenteen varoitusjärjestelmät vaikuttavat ihan hyödyllisiltä vempeleiltä, jos joutuu liikkumaan ahtaissa paikoissa vilkkailla parkkipaikoilla. Niiden hyöty liittyy tietysti pitkälti ”itsetehtyyn tarpeeseen” eli siihen, että nykymuotoilun seurauksena monesta nykyautosta on melkoisen heikko näkyvyys muualle kuin suoraan eteen. Samoin auton ulkomitat ovat vaikeasti arvioitavissa, varsinkin jos autolla ajaa vähän.

Hauskaa viikonloppua!