Eversti Hjalmarsonin joukot etenevät Sorilaan – pettymys kun ei saanut jatkaa eteenpäin, vaikka tie Tampereelle tuntui olevan auki.
”Maaliskuun 21 p:nä oli Hjalmarsonin tehtävänä vallata sillat Kämmenniemen ja Värmälän luona. Mitään muita määräyksiä ei hän vielä 20 p:n iltana ollut saanut, ja kaikesta päättäen ei eversti Wetzerin määräys Nurmin valtaamisesta ylipäänsä koskaan tullut perille.
Tampereelta tulleiden pakolaisten kautta oli Hjalmason 20 p:n iltana saanut varsin selvän käsityksen siellä vallitsevista olosuhteista, ja osastossa oli pyritty lisäämään vastustajan leirissä vallitsevaa hermostuneisuutta puolittain leikillä sytyttämällä suuria tulia Näsijärven jäälle Teiskosta lounaaseen. Näiden toimenpiteiden kautta myös todella eneni jo ennestäänkin ankara levottomuus kaupungissa.
Maaliskuun 21 p:ksi annetut määräykset tähtäsivät Kämmenniemen ja Värmälän kannaksien valtaamisen, jotka saapuneiden tiedotusten mukaan olivat vihollisten miehittämät. Sen oli määrä tapahtua Heiskasen pataljoonan Kämmennientä vastaan kohdistuvan yöllisen hyökkäyksen kautta; muiden joukkojen oli oltava valmiina tukemaan tätä hyökkäystä.
Jo ennenkuin hyökkäys vielä oli alkanut, saatiin kuitenkin klo 2 ap. tieto, että vihollinen oli luopunut Kämmenniemestä ja peräytynyt. Odottamatta määräystä etenivät tällöin sekä Hallström että Heiskanen. Edellinen miehitti taistelutta Kämmenniemen jälkimmäisen jatkaessa matkaa ja vähäpätöisen laukausten vaihdon jälkeen miehittäessä Värmälän.
Saatuaan tästä tiedon lähti Hjalmarson tykistön upseerien ja tiedusteluhenkilökunnan seuraamana aikaisin aamulla Värmälään ja antoi siellä Heiskaselle määräyksen lähettää osaston valtaamaan Nurmin tärkeän tienhaaran. Mukana seurasi tykistöupseeripartio tarkoituksenaan tutkia, mitä mahdollisuuksia olisi Hirviniemen seudulta ampua Tamperetta.
Samalla kun muut joukot jo aikaisin illalla majoittuivat vasta vallatulle seudulle, lähetettiin näin ollen Vöyrin pataljoonasta kaksi komppaniaa jääkäriluutnantti Petreliuksen johdolla Nurmia kohti. Tätä joukkoa seurasi haupitsipatterin päällikkö jääkärikapteeni Lesch.
Kohtaamatta ainoatakaan vihollista saapui Petrelius 2 aikaan Sorilaan. Lähestyttäessä tätä kylää joutuivat hänen varmistusosastonsa venäläisen jalkaväen tulen alaisiksi. Sinne oli juuri Tampereelta saapunut komppania ryssiä turvaamaan Teiskon suuntaa, ja se ei vielä ollut ennättänyt järjestäytyä. Pikaisesti kehitti komppaniansa jääkäriluutnantti Kohonen ja hänen asiaan reippaasti tarttuessa paiskattiin vihollinen lähitaloista takaisin. Kun myöskin Holmqvistin komppania oli kehittäytynyt ja taistelua jatkunut muutamia tunteja, hellitti vihollinen otteensa ja peräytyi Nurmia kohden. Petrelius ei ajanut takaa, vaan sijoitti joukkonsa Sorilaan, missä venäläisten kokoomat elintarvikevarastot joutuivat hänen käsiinsä. Taistelun aiheuttamat tappiot olivat vähäiset; haavoittuneiden joukossa oli kapteeni Lesch.
[Osaston pitää muuttaa suuntaa – pettymys – väliotsikko – jpu]
Sillä aikaa kun tämä tapahtui, oli asemassa osaston esikunnassa Teiskossa kuitenkin tapahtunut huomattava muutos. Sinne oli saatu suotuisia tietoja Näsijärven läntiseltä rannalta, missä Ylisen komppania oli karkoittaen tiehensä verrattain voimakkaita vihollisjoukkoja päässyt Pengonpohjaan ja kärsimättömänä odotettiin määräystä marssia Tamperetta kohti, minne tie näytti olevan avoinna. Silloin saapui sen sijasta klo 2 ip. eversti Wetzerin aamulla aikaisin lähettämä käsky marssia kohti Viljakkalaa ja lähettää Vöyrin koulu takaisin.
Helppo on käsittää, että tämä käsky otettiin vastaan varsin sekavin tuntein sekä päällystön että miehistön taholla. Sen, jonka tarkattavana oli yksinomaan vain paikallinen asema, oli vaikea ymmärtää, mihin perustui päätös, johonka näytti sisältyvän jo käsin kosketeltavasta päämäärästä luopuminen. Näin oli laita erittäinkin Vöyrin pataljoonan. Sen riveissä ei nyt ollut huomattavissa jälkiäkään Kurun päivien väsymyksestä ja alakuloisuudesta, tiedettiin, että osasto oli Tampereen suunnalla ensimmäisenä, ja vallitsevana oli voitonvarman päättäväisyyden tunnelma. Pettymys oli se vuoksi suuri, kun saatiin tietää, että rintamapalvelus vaihtuisi koulunpenkkiin. Hjalmarsonin osasto ei voinut olla uskomatta, että päätös osaston siirtämisestä Näsijärven läntiselle puolelle perustui riittämättömään tietoon todellisesta asemasta näillä seuduilla, ja niinpä osaston päällikkö, ryhdyttyään kaikkiin välttämättömiin valmistelutoimiin voidakseen joka tapauksessa noudattaa vastaan ottamaansa käskyä, lähetti illalla adjutantti luutnantti Gyllenbergin Orivedelle selvittämään johdolle todellista asemaa ja koettamaan saada muutosta aikaan. Joka tapauksessa oli Gyllenbergin otettava tarkemmat tiedot eversti Linderin joukoista, joista siihen asti saadut tiedot näyttivät olevan liian horjuvia pantavaksi seuraavan päivän sotaliikkeiden perustaksi.
Odotellessaan vastausta näihin esityksiinsä antoi Hjalmarson vain valmiusmääräyksen joukoilleen. Niiden oli oltava marssivalmiina majapaikoissaan klo 5 ap. Minne sitten oli suunnattava kulku, oli vielä epävarmaa.
Myöhään illalla saapuivat Orivedeltä Väinönheimon pataljoona ja Snellmanin jääkäripuolipatteri vaivaloisen marssin jälkeen metsä- ja talviteitä. Patteri oli viimeksi kuluneiden 36 tunnin kuluessa katkaissut taivalta pyörein luvuin 90 km, suoritus, joka puhuu puolestansa.”[i]
Tykistön ammuspula karjuva
Jo Vapaussodassa oli valtava pula tykistön ammuksista – kuten sittemmin Talvisodassa. Ryssä hyökkäsi Karjalassa ja Tampereen vapautustaisteluihinkin olisi tarvittu ammuksia.
”Suuremman huomion vaativat Savosta ja Karjalasta tulleet tiedot. Ne eivät olleet ilahduttavia. Vihollinen kävi ilmeisellä tarmolla hyökkäykseen majuri Sihvon koko rintamalla [Karjala – jpu], ja vahvoja joukkoja tiedotettiin koottavan erikoisesti Savon ryhmän oikeata siipeä vastaan. Savossa oli yritys Heinolan kirkonkylää vastaan epäonnistunut ja Kalkkinen täytynyt luovuttaa. Molempien ryhmien päälliköt ilmoittivat ampumatarpeita puuttuvan; tämä puute oli Karjalan tykistössä täydellinen. Sihvo sanoi, ettei hän voi enää vastata rintamastaan, jos ei lisävoimia ja ampumatarpeita asetettaisi hänen käytettäväkseen.”[ii]
——
[i] Kai Donner, et al – Suomen Vapaussota V; 1925; sivut 268-271
[ii] Kai Donner, et al – Suomen Vapaussota V; 1925; sivu 263