Punakaartilaiset joukkomurhasivat antautuneita, aseettomia, suojeluskuntalaisia.
Punaisten remmakointi pitkin vuoden 1917 loppupuoliskoa oli kuohuttanut muuta väestöä niin, että se oli ryhtynyt perustamaan suojeluskuntia tuekseen ja turvakseen. ”Niin tehtiin Tampereellakin, jonne perustetun suojeluskunnan päälliköksi valittiin kapteeni Ernst Söderholm, ja johon liittyi muun muassa komppanian verran Tampereen teknisen opiston oppilaita.
»Kapinan ensi päivästä aloittivat punaiset Tampereella ajojahdin kaikkia suojeluskuntaan kuuluvia kohtaan», kirjoittaa Castren.”[i]
”Koska suojeluskuntalaisten turvallisuus alkoi käydä aina vain uhatummaksi, he näkivät ainoaksi mahdollisuudekseen pyrkiä kohti pohjoista valkoisten puolelle.”[ii]
”Kello kaksi torstai-yönä 31. tammikuuta joukko lähti marssimaan Kangasalaa kohti. – – Väsynyt suojeluskuntalaisten joukko saapui torstai-aamuna kello kahdeksan tienoilla Suinulan rautatieaseman eteläpuolella sijaitsevaan Markkulan taloon, jonne matkalaiset pääsivät hetkeksi lepäämään. – – Samassa alkoi ampuminen. Suojeluskuntalaisilla oli ainoastaan yksi sotilaskivääri, johon oli 15 patruunaa, yksi haulikko, yhdeksän mauser-pistoolia ja viitisentoista revolveria. Niillä ei paljoa kyetty puolustautumaan punaisten kivääritulta vastaan. Muutamat vanhemmat miehet ehdottivatkin antautumista, mutta Söderholm ei ottanut esitystä kuuleviin korviinsakaan. Sen sijaan hän suunnitteli Södermanin kanssa murtautumista punaisten ketjun läpi. Aie ei ehtinyt toteutua, sillä samassa hän kaatui vaikeasti haavoittuneena maahan kiväärin luodin lävistettyä hänen rintansa. Kun kolme muutakin miestä haavoittui heti, katsoivat suojeluskuntalaiset viisaimmaksi antautua. He lähettivät partion neuvottelemaan antautumisehdoista. Tampereen lentävän punakaartin päällikkö Waldemar Sammalisto otti valkoisten neuvottelijat vastaan. Neuvottelun tuloksena sovittiin, että suojeluskuntalaiset luovuttavat aseensa ja saavat vastineeksi vakuuden henkensä ja omaisuutensa säilyttämisestä. Tämän sopimuksen perusteella suojeluskuntalaiset luovuttivat aseensa punaisille ja järjestäytyivät paririviin talon pihalle punakaartilaisten asettuessa vahtimaan heitä.”[iii]
Niinpä niin, sitten punakaartilaiset ja venäläiset sotilaat aloittivat aseettomien, antautuneiden suojeluskuntalaisten teurastamisen. Kirjassa on monta sivua kuvausta mitä tapahtui ja miten.
”Tämä silmittömän julma Suinulan verilöyly sai Tampereella olleet ulkomaiden edustajat esittämään Tampereen Työväenjärjestöjen Johtavalle Komitealle seuraavan vastalauseen:
»Me allekirjoittaneet, jotka tällä paikkakunnalla edustamme Ruotsin, Suur-Britannian ja Italian valtakuntia, olemme saaneet tietää, että sitten kun työväenluokkaan kuuluvat sotilaallisesti asestetut joukot, joita kutsutaan punakaartilaisiksi, ja porvariluokkaan kuuluvat asestetut suojeluskuntalaiset olivat Kangasalan pitäjässä olevan Suinulan aseman lähistöllä tapahtuneen aseellisen yhteentörmäyksen jälkeen keskenään tehneet sopimuksen siitä, että viimeksimainitut laskisivat aseensa ja heille tätä vastaan taattaisiin hengen ja omaisuuden koskemattomuus, olivat suojeluskuntalaisten laskettua aseensa, punakaartilaiset ja paikalle saapuneet venäläiset sotilaat ampuneet ja murhanneet heitä, minkä lisäksi avuttomia haavoittuneita oli surmattu ja ruumiit ryöstetty.
Tätä niin hyvin kansainvälistä oikeutta törkeästi loukkaavaa kuin myöskin inhimillisiä tunteita mitä suurimmassa määrin kuohuttavaa menettelyä vastaan esitämme täten jyrkimmän vastalauseemme.
Tämän tulemme me myöskin virallisesti ilmoittamaan hallituksillemme.
Tampereella, helmikuun 2 päivänä 1918.
Gösta Sumelius (Ruotsin konsulaatin sinetti)
Uno Khüru (Italian konsulaatin sinetti)
W:m Cooke (Englannin konsulaatin sinetti). »_”[iv]
Seuraavalla sivulla on luettelo murhatuista. Nimet, iät, ammatit ja kotipaikat.
[i] Pentti Pylkkö – Punainen viima; 2016; sivu 75
[ii] Pentti Pylkkö – Punainen viima; 2016; sivu 75
[iii] Pentti Pylkkö – Punainen viima; 2016; sivut 76-77
[iv] Pentti Pylkkö – Punainen viima; 2016; sivu 79