Suunnitelmia Itä-Suomen vapauttamiseksi
Suomen Armeijan järjestelyistä ennen ”loppusotaa” ja ensimmäisestä kenraali Löfströmin johtaman Itäarmeijan operaatiosta voi lukea täältä. Siinä operaatiossa eversti Ausfeldin ryhmä katkaisi Suomen ja Venäjän välisen maayhteyden, että Venäjä ei voisi enää lähettää Suomen puolelle joukkojaan, eikä materiaalista apua punakapinallisille – eikä toisaalta punakapinalliset ja venäläiset voisi maitse paeta Venäjälle ”loppusodan” kuluessa.
Seuraava tärkeä operaatio oli vapauttaa Viipuri venäläisistä joukoista ja punakapinallisista. Mielellään jo samalla vapautettaisiin myös Lappeenranta, jos voimat siihen riittävät. Riittääkö voimat myös Lappeenrannan vapauttamiseen riippui siitä hyökkääkö Venäjä vielä suurin joukoin Suomen ja Venäjän välisen rajan ylitse eversti Ausfeldin joukkojen kimppuun, vai häviääkö Venäjä suosiolla Suomen ja Venäjän välillä käynnissä olevan Vapaussodan. Jos Venäjä ei enää hyökkää, niin sitten eversti Sihvon ryhmälle riittää lisää resursseja Lappeenrannan suunnalla.
Ryhmitys
Itäarmeijan länsipuolella oli Länsiarmeijaan kuuluva kenraalimajuri Linderin johtama Savon ryhmä. Itäarmeijan ja Länsiarmeijan rajana oli Saimaan vesistö. Kenraalimajuri Linderin päätehtävänä oli vapauttaa Kotka ja Hamina. Mahdollisuuksien mukaan avustaa Lappeenrannan vapauttamisessa.
Itäarmeijan vasen siipi oli eversti Sihvon ryhmä – kenraalimajuri Linderin naapurina. Keskellä oli kenraalimajuri Wilkmanin vahva ryhmä, jonka päähyökkäyssuunta oli Heinjoen seudulta länteen Viipuriin. Oikea siipi oli eversti Ausfeldin ryhmä sulkemassa Laatokan ja Suomenlanden välillä Karjalan kannaksen Taipale-Metsäpirtti-Valkeasaari-Terijoki-Raivola.
Kenraalimajuri Wilkmanin ryhmä puolestaan oli jaettu kolmeen rivistöön:
”Eversti von Colerin rivistön – käsittäen 2. jääkäriprikaatin (paitsi VIII pataljoona), ryhmän Karjalan ratsujääkärirykmentin 2. eskadroonasta, 2. haupitsipatterin (kaksi haupitsia), 5. ja 6. kanuunapatterin (kummassakin 4 tykkiä), sekä ryhmän 2. kenttälennätinosastosta – oli yöllisellä hyökkäyksellä vallattava vihollisen Lyykylässä olevat varustukset, tunkeuduttava pikamarssissa Taliin, vallattava se ja siten eristettävä Kavantsaarella ja Näätälässä olevat viholliset Viipurista.
Everstiluutnantti Jernströmin rivistön – käsittäen 1. jääkärirykmentin, yhden pataljoonan 6. jääkärirykmentistä, yhden ryhmän Karjalan ratsujääkärirykmentin 2. eskadroonasta, 1. haupitsipatterin (4 haupitsia), puolet 4. kanuunapatterista (2 tykkiä) sekä yhden ryhmän 2. kenttälennätinosastosta – oli hyökättävä Suurperon, Vääräkosken ja Pienperon kautta rautatielle ja valloitettava Viipuri idästä ja kaakosta käsin.
Majuri Savoniuksen rivistön – käsittäen 5. jääkärirykmentin paitsi kahta pataljoonaa, yhden ryhmän Karjalan ratsujääkärirykmentin 2. eskadroonasta ja puolet 4. kanuunapatterista (2 tykkiä) – oli vallattava Ilveksen ja Hotakan tienristeykset ja sen jälkeen edettävä Galitsinaan.
Karjalan ratsujääkärirykmentin 2. eskadroonan, paitsi kolmea ryhmää, oli suojeltava ev.luutn. Jernströmin vasenta sivustaa ja tiedusteltava Rokkalanjoelle päin ja Vitikkalan tiehaaraa kohti Kaukjärven pohjoisrannalle.
Yhden pataljoonan 6. rykmentistä oli edettävä Pilppulaan ja sijoituttava ryhmänreserviksi.”[i]
Kuten edellä olevasta huomaatte kenraalimajuri Wilkman liikutteli rykmenttien, pataljoonien ja pattereiden lisäksi myös puolikkaita kanuunapattereita ja ratsujääkärieskadroonan yksittäisiä ryhmiä. Ei ollut Suomen Armeijan Itäarmeijalla liikaa resursseja käytettävänään tässä Suomen Vapaussodan ”loppusodassa”.
——
[i] Kai Donner, et al – Suomen Vapaussota VIII; 1927; sivut 193-194