Toveri toveri näytä sarves, onko huomenna pouta.

Kun kansalaisilta kysellään luottamuksesta omaan taloudelliseen tulevaisuuteensa, niin sillä on samansorttinen  totuuspohja kuin kyselisit sahaltasi kummalle puolelle se puoltaa.

Eli, vaikka taloudellisesti sinulla  menisi kuinka hyvin, mutta  kun katselet mualimaa poliittisesti ns.silmät punaisena kuin yönsä valvoneella särjellä, niin vastaus tulee kuin tykin suusta että, huonoin hallitus koskaan, vaikka juuri Orpon hallituksen työn ja yrittämisen linja on hänetkin nostanut kyykystään ylös  säälliseen elämään , jossa omalla tienatulla palkallaan tulee toimeen.  Sekin on varmaa, että samalla kun ovi työelämään avautuu, niin samalla sulkeutuu se ovi, joka olisi kyykyssä olijan vienyt  varhennetulle  työkyvyttömyyseläkkeelle, joka näkyykin työikäisillä nuorilla olevan mielenterveydellisistä syistä johtuvaa.  Joku minua viisaampi ( niitäkin on ) on sanonutkin työn olevan parasta sosiaaliturvaa.

Joten, on aivan turhaa mennä kyselemään tämänhetkisiltä oppositiopuolueiden kannattajilta heidän uskoaan omaan tulevaisuuteensa, kun maassa on Orpon  oikeistohallitus,  joka kaiken kukkuraksi tekee vielä perussuomalaista politiikkaa, niin eihän nyt poliittisen vasemman laitapuolen tossunkuluttaja voi kehua oikeata kaistaa hyvin hoidetuksi, jossa ei iske liikavarvastaan kiveen.

Kyllä nämä kyselyt noudattavat kaikki oppositio hallitus asetelmaa, eli vastaus on aina joko kielteinen tai myönteinen,  riippuen onko sini vai punasilmäinen.

Se näkyy olevan nyt vasemman laitapuolen kulkijoille painajaisunien paikka, kun talouden barometrit alkavat vähitellen näyttää elpymisen merkkiä.  Vaikka hallitus on vasta vuoden ollut kuskin paikalla, niin vasemmiston jättämä hoitamaton ja ravistunut paatti on saatu hiottua ja tervattua, kestämään  pahimmatkin idän tuulet ja toverimyrskyt.

Trumpismin tulkki – Markku Ruotsila

Tutkija professori Markku Ruotsila nostaa monella karvat pystyyn hänen tulkitessa Trumppilaista ääriajattelua ”selvin päin” suomalaisille ymmärrettäväksi.

Hän on myös äärikristitty ja abortin vastustaja  patavahoillisuutta kannattava ”selviä itse tai kuole” – Ayn Randilainen konservatiivi.

Ruotsila kuuluu Rydmanien sivistyssukuun.

Tämä juttu on vain tilaajille ja liian pitkä juttu kopioitavaksi. Mars kirjastoon tai kioskille. On lukemisen arvoinen patavanhoillisille ihailtavaksi ja punainen rätti muille.

Henkilö | ”Siis oikeesti! Taas trumpisti Ruotsila A-studiossa!” – Professori Markku Ruotsila ei suostu vaikenemaan:

https://www.hs.fi/feature/art-2000010569904.html

Ihmisoikeudet ohittavat Suomen passin.

On tää nyt yhtä helvettiä, kun perussuomalaista politiikkaa tekevä Orpon hallitus haluaa maassamme ilman oleskeluoikeutta olevilta, siis paperittomilta vähentää terveyspalvelut koskemaan vain kiireettömiä hoitoja, poikkeuksena lapset ja haavoittuvassa asemassa olevat ( näitähän ne kaikki sanovat olevansa )

Mutta nämä puusilmät, esim. THL, lääkäriliitto, HUS ja Tehy ja vasemmistopuolueet tietenkin haluavat paperittomille täyden kattauksen, vaikka tällä hetkellä hoitoa odottavia Suomalaisia kuolee jonoihin hoitajien ja resurssien  puuttuessa.

Nämä täyden palvelun hoitopykälät paperittomille teki kukapas muu kuin edellinen Marinin vasemmistohallitus ja tämä jos mikä on houkutin ”turisteille”  pyrkiä Suomeen hoidattamaan syntymä,-ja pitkäaikais sairauksiaan, eli se on vähän sama kuin kutsuisit laiskaa syömään.

Kyllä näitä oman alansa ruikuttajia Suomessa näköjään piisaa joka lähtöön, jotka eivät putkinäköisinä osaa hahmottaa  koko kuvaa, eivätkä ole vastuussa kuten hallitus koko maan kantokyvystä ja erityisesti Suomalaisista  veronmaksajista.

Jokin paradoksi tässä mielestäni on, että Suomalaiset joutuvat näiden edellämainitsemien hurskastelijoiden sijaiskärsijöiksi, kun heille sanotaan että kärsi kärsi, kärsi sikakin eilen ja samaan aikaan paperittomille piisaa hoitoa 24/7

En sitten tiedä moraalista, mutta mielestäni se on moraalitonta, että oman  maan kansalaisia joutuvat kärsimään kuten nyt terveydenhoitopalvelujenkin osalta ihmisoikeusjihadistien hurskaudesta.

Ei enään kannata ihmetellä, että miksi perussuomalainen politiikka on saanut suuren osaa kansasta hyväksynnän, toki se on sanottava, että vaalikoppiin ei ( vielä ) ole rohkeus riittänyt.

Ukraina auttaa Tuaregeja taistelemaan Afrikassa Venäjää vastaan?

Näyttää siltä, että Ukraina auttaa Tuaregeja taistelemaan Afrikassa Venäjää vastaan.

Imperialistinen roistovaltio Venäjä ja Venäjän Wagnerlaiset joukot huseeraavat Afrikassa.

On Ukrainan kannalta hyvä veto jos tieto pitää paikkansa. Ukrainan sotilastiedustelu opettaa tuaregeja mm. käyttämään lennokkeja.

Tuaregit hyökkäsivät wagnerilaisia joukkoja vastaan Malissa ja aiheuttivat venäläisille kymmenien miesten tappiot ja saivat wagnerilaisilta hyvän sotasaaliin.

Lähde: FOTO ⟩ Wagnerlasi tapnud tuareegid poseerisid Ukraina lipuga (postimees.ee)

Perustuslakituomioistuin

Lue tiivistelmä AL lukijalta:
Suomessa ei ole perustuslakituomioistuinta, vaan sen tehtävät hoitaa eduskunnan nimeämä perustuslakivaliokunta.

Valiokunnan jäsenistä puolet ovat lakiasioihin perehtymättömiä kansanedustajia.

Perustuslakivaliokunnan kokoonpano vaihtuu neljän vuoden välein, mikä on sen heikkous.

– Samat henkilöt istuu kahdella pallilla?

https://www.aamulehti.fi/lukijalta/art-2000010589828.html

– Maallikkona voinee todeta ettei ihme jos päätöksiin tulee virheitä? Ja toisaalta eikö vallan vahtikoira-media puutu asiaan onneksi sentään lukija on saanut mielipiteensä AL -lukija-osioon.

Yle ostaa veronmaksajien rahoilla dei-koulutusta toimittajansa tyttären yritykseltä

🤑Ivan Puopolon Youtube-ohjelmassa haastateltiin Ylex:n toimittajaa Lloyd Libisoa. Ohjelmasta selvisi muun muassa, että Yle ostaa ns dei-koulutuspaketteja yhtiöltä nimeltä Deidei Oy. Dei tulee englanninkielisistä sanoista
diversity, eli monimuotoisuus, equity, eli tasavertaisuus ja iclusion, eli mukaanottaminen.

Tuo Deidei Oy on siis keksinyt bisneksen ja tarjoaa yrityksille tätä dei-koulutusta. Myös Yle ostaa tietojen mukaan kursseja yritykseltä.
Mutta kuka omistaa Deidein? Yhtiön toimitusjohtaja on muuan Jamsin Assulin. Tässä ei vielä mitään, mutta Assulinin äiti Ami Assulin sattuu olemaan Ylen toimittaja ja juuri tällainen dei-sössöttäjä. Ami on mm. toimittanut Ylelle dokumentin sukupuolineutraalista kasvatuksesta.

Ylen toiminta on siis vielä härskimpää kuin on luultu.
Luultavasti on raapaistu vasta pintaa siitä törkykasasta mitä Ylen vasemmistoliberaalikaarti oikein touhuaa veromaksajien rahoilla!
Lähteet: Pt-media, Suomen uutiset.

Asiaa kulttuurirahoituksesta!

Pingasin X/Twitterissä muutamia liberaaliin päin kallistuvia podcastien tuottajia haasteella: tehkää jakso kulttuurirahoituksesta. Siltä varalta että jotakuta aihe kiinnosti, kirjailen tähän ylös näkökulmia mitä mielestäni voisi puida. Korostan jo heti alkuun että en ole aiheessa puolueeton, vaikkakaan minun henkilökohtainen taloustilanne ei riipu kulttuurirahoituksesta lainkaan.

Miksi?

Tällä hetkellä kulttuurin rahoituksesta, etenkin verovaroin, käydään kahta keskustelua. On valtakunnan kärkimedioiden kulma, jossa jokainen sentti verorahoja kulttuurille on aina eduksi ja rahankäytön vastustaminen on hirveintä ikinä. Sitten on somehaastajien kulma, jotka kokevat että joka sentti on verorahojen tuhlausta. Keskitie puuttuu. Himpsun verran aihetta on sivuttu vuosien varrella Ylen ohjelmissa ja tuoreemmin Puheenaiheen jaksossa Lux Helsingistä (vieras Juha Rouhikoski). Neutraalisti, asiapitoisesti ei olla kuitenkaan menty syvälle. Puhumme kuitenkin vähintään tuplat Yleä suuremmasta menoerästä eikä valtion tai kuntien talous herätä suurta hilpeyttä juuri nyt.

Keskustelun kulmia

Oheiset eivät ole missään erityisessä järjestyksessä eikä ole mitään ideaa puhua kaikista. Tämä on lähinnä buffet josta voi napata suosikkejaan lautaselle. Kuten kunnon buffetissa, joukossa on myös samaa asiaa moneen kertaan eri vivahteilla.

  • Perusasiat: mitä rahoitetaan, rahoituksen muotoja, rahoittajia. Lista julkisen sektorin eri konttoreita jotka jakavat rahaa kulttuurille on sangen mittava.
  • Suorat vs välilliset kulut: Julkisen sektorin oma budetti, tuet säätiöille jotka tukevat sitten kohteita: tapaus jossa raha muuttuu julkisesta yksityiseksi, vaikka on de facto julkista.
  • Puitteet ja instituutiot: Tilat, tilankäytön pelisäännöt (tai niiden puute), teatterit, kirjastot ja muut laitokset ja niiden vaihtelevan läheinen suhde paikallisiin muihin kulttuuritoimijoihin. Pitäisikö tukea puitteita kuin toimijoita? Jatkona puitteiden tuki vs markkinatalous, ja tuettujen puitteiden tasavertainen käyttö.
  • Instituutioista yksityiskohtaisia kysymyksiä: Mikä on kirjaston rooli? Entä kaupunginteatterin tai filharmonian?
  • Mitä rahalla saa: tapoja joilla voi mitata rahankäytön tehokkuutta? Montako ihmistä saa hyötyä jokaisesta annetusta eurosta taholle x? MaRa-puolen tulot? Turismi? Onko se hyötyä, jos ihmiset matkaavat ympäri Suomen kulttuuritapahtumiin vai alkaako hyöty vasta jos tullaan ulkomailta?
  • Kulttuurin hyödyt: mitä hyötyä kulttuurista on, tavoilla jotka eivät ole suoraan euroja kuten edellä. Kansanterveys, sivistys, suvaitsevaisuus, muuta? Entäpä haitat?
  • Prosenttiperiaate: Tietty prosentti rakennushankkeiden rahasta käytettävä taiteeseen. Onko se osa kulttuurin julkista tukea vai jotain muuta? Toimiiko?
  • Tempauksia vai pitkäjänteisyyttä: Onko parempi tukea tempausta, poikkeuksellista tapahtumaa, yhden kerran juttua vaiko pitkäjänteistä toimintaa?
  • Uusia haastajia vai tuttuja toimijoita? Onko tärkein kulttuuritapahtuma se joka on järjestetty sata vuotta vai se josta pääosa ei ole vielä kuullutkaan?
  • Kulttuuri lähiöissä: Kulttuurityön mahdollisuudet lähiöiden osattomuuden vastaisessa työssä.
  • Kilpailu yksityisen sektorin kanssa: milloin kulttuuritoimija haittaa kilpailua? Vastaavasti myös tapaukset jossa julkisen rahan ehtona on palveluiden hankkiminen tietyltä yksityiseltä toimijalta?
  • Pykäläviidakko: valtio lisää pykäliä ja vaatimuksia monenlaiselle toiminnalle, jonka myötä toimijat joutuvat hakemaan lisää avustuksia ja/tai tekemään vähemmän ydinasiaa ja enemmän kaikkea muuta.
  • Taskusta toiseen: Kulttuuritoimijan suurin kuluerä voi olla tilavuokra ja tilan omistaaa kaupunki, vrt. ison tason valtiontalouden keskustelu siitä, miten keskiluokka maksaa arkisia tukia itse itselleen.
  • Rahoituksen muut kanavat: Pilaako yksityinen rahoitus kulttuurin vapauden? Paljonko pitää olla yksityisen rahan osuus? Onko yksityisen tarpeeksi helppoa rahoittaa / rahankeräyspykälät yms? Olisiko lahjoitusten verovähennysoikeus tie parempaan?
  • Veikkaus.
  • Kulttuuri ja urheilu (ja liikunta). Usein samoissa paikoissa valtiohallinnossa – hyödyt ja haitat?
  • Poikkitaiteellisuus: Onko kulttuurin tehtävä rakentaa siltoja, ja onko julkisen rahoittajan tehtävä tukea tätä? Mitä se on parhaimmillaan, mitä huonoimmillaan? Onko koko termillä mitään arvoa enää?
  • Viha: Jos kulttuuriteosta / toiminnan muotoa x vihataan, onko se merkki onnistumisesta vai epäonnistumisesta, ja onko sillä väliä rahoittajan kannalta? Onko rahoittajan (valtion) oltava tilivelvollinen veronmaksajien mielipiteille? Mitä hyötyjä tai haittoja tästä on?
  • Kulttuuri ilman julkista rahaa: sitäkin on. Minkälaista se on ja voiko siitä oppia?
  • Kulttuurikentän yhteistyö: Miten kulttuurikenttä tekee yhteistyötä, voisiko sitä parantaa ja mitä siitä voisi saada? Jaetaan osaamista, osaajia, ehkäpä tarvikkeita ja välineitä, kontakteja, tiloja. Penninpyöritystä vai alikäytetty resurssi?
  • Monopolit: Esimerkiksi SPR kulttuuritapahtumien tuotannoissa, tai tekijänoikeusjärjestöjen määräävä asema. Muitakin esimerkkejä on.
  • Mahdollisia tapoja pohtia ehtoja tuen saamiselle: Ei palkkoihin tai palkkioihin tai rajoituksia tähän / Ei tapahtumiin ja toimintaan johon on pääsymaksu / Ei toimintaan joka ei ole avoinna kaikille (tasa-arvokulmat) / Yksityisen rahan minimimäärä (tätä hieman käytetäänkin) / Ei alkoholitarjoiluun / Painotus osallistavaan toimintaan / Tuella luotujen kulttuuriteosten pitää olla kansalaisten saatavilla
  • Erityistarpeiden huomiointi, milloin tarvitaan eri säännöt: kulttuurityö vammaisten parissa, maahanmuuttajien kanssa tehtävä toiminta, uskonnollinen toiminta, muuta?
  • Tuen ja politiikan eriyttäminen, ns. arms length -malli joka Suomessa on: Onko se hyvä? Toimiiko se?
  • Keinotekoinen nollatulos ja väkinäinen tappio: Toimijat joutuvat käyttämään rahaa tehottomasti vain varmistaakseen rahoituksen jatkumisen. Mistä parempi vaihtoehto ja miksi yritykset ovat epäonnistuneet?
  • Puoluepolitiikan kulma: Mistä puolueista tulevat avustusten hakijat, mistä saajat, mistä päättäjät ja onko sillä väliä? Onko paras kulttuuriministeri oikeistosta vai vasemmistosta?
  • Yleispolitiikan kulma: Minkä ministeriön pitäisi asiasta päättää? Onko kulttuuriministeri oikea avainhenkilö, vai pitäisikö olla puhdas talouskulma (VM) vai katsoa asiaa kansanterveyden (STM), vai kenties matkailun (TEM) vai jonkun muun kannalta – tiukka vai laaja fokus, ja onko liian monta kokkia sopan äärellä? Jos ministeriö X päättää, miten varmistetaan että eri ministeriö valvoo?
  • Poliittiset reunaehdot: Aatteet, joita ei haluta, ei saa, tai ei muusta syystä tueta. Optiona case uusnatsijärjestö vuokraa kirjaston neuvottelutilan.
  • Kulttuurivienti: rahantekokone vai kaivo? Onko Ruotsin tai Etelä-Korean musiikin menestys maailmalla malli- vai kauhuesimerkki? Pitäisikö kulttuurivienti yhdistää esim. teollisuus- ja palveluvientiin vai käsitellä omanaan?
  • Esimerkkejä, esimerkkejä, esimerkkejä! Rahan käyttöä fiksusti, rahan käyttöä tyhmästi. Mitä näistä voi oppia?
  • Reunaskenaariot: Neuvostoliitto toisessa päässä, Liberaalipuolueen malli toisessa. Vaikka skenaariot ovat epätodennäköisiä, mitä niistä voisi oppia?
  • Ihminen (abstraktilla tasolla): Kuka on oikea tai väärä taho päättämään kulttuurirahoituksesta, kuka hänet valitsee, ja onko hän tilivelvollinen kansalle?

STOP!

Ainakin neljä kertaa olin tämän jo pistämässä julki, sitten tuli idea-pari lisää. Pointti: tätä voisi jatkaa paljon, mutta oleellisinta on että näkökulmia piisaa – näkökulmia, joita ei keskustelussa näy. Rahaa pyörii paljon, siten pitäisi pyöriä paljon keskusteluakin.

Vaan miksi en sitten tekisi itse aiheesta videota? Siksi, koska olen tässä aiheessa sisällä. Arvelen, että osaisin kyllä vastata moniin aiheen kysymyksiin, mutta en osaisi kysyä niitä uskottavasti. Jutun tekijän pitää kyetä kriittisyyteen ja neutraaliuteen. Jos minä tekisin, julistaisin. Jos joku fiksumpi tekee, hän haastaa ja avartaa maailmankuvaa.

Loppukaneettina totean, että minua tämä aihe kiinnostaa hitosti. Kuten sanottua, olen aiheen parissa pyörinyt kauan. Se tarkoittaa, että saatan kärsiä todella vakavasta vääristymästä myös tarpeen osalta. Voi olla, että aiheesta kiinnostuneet ihmiset mahtuisivat yhteen kerrostalosaunaan, eikä tulisi ahdasta. Kenties. Pohdiskelu on silti vänkää.

Kesäkauden päättäjäiset lauantaina 10. elokuuta

Varasin herrasmannista puusaunan ja muutaman kaverin porukalla saunotaan ja uidaan 2 tuntia. Muutenkin tulee minulle muutos elämässä kun yritän syyskuussa saada lahden keskustasta vuokra-asunnon, joko ison yksiön tai pienen kaksion. 13 vuotta pirttiharjun sykekatua riittää. Ainoastaan luontoa jää vähän ikävä, mutta haluan että kaupat ja palvelut on lähellä.

Läppärini on alkanut surista kovaa ja sivut ei meinaa aueta, niin tämä saattaa olla viimeisiä avauksia tällä koneella tänne blogeihin.

Ma oksennan YLEN annan…….

Kyllä sokee Reettakin näkee kenen lauluja Yle laulaa 24/7, ettei suolenmutkan ( budjetin ) tarvitse tyytyä vastaisuudessakaan murusiin, kun ”rahaa on”,  vaikka Riikka Purran vasemmistolta saama perintö on osoittanut niin katastrofaaliseksi, että se tulee vaikuttamaan aina kolmanteen ja neljänteen sukupolveen asti matkalla manillaköysi ostoksille.

Eilenkin oli Yle raijannut studioonsa kaksi nuorehhkoa miestä valittamaan, kun Orpon hallitus on leikkaamassa heidän toimeentulonsa, eli sosiaaliavustuksensa niin pieneksi, että pelkona  pahimmassa tapauksessa on joutua lähtemään turvallisesta sosiaali/sosialistikuplastaan töihin.

Minä kyllä tietäisin mistä nämäkin ”hampuusit” saisivat lisätuloja  satoja euroja kk.verottomana nyt, kun tuhansilta Thaimaalaisilta on evätty  maahan tulo väärinkäytösten vuoksi.

Minäkin, jolla sentään näillä vuosikerroilla on jo ns. toinen jalka haudassa, niin olen ämpäri kaupalla kerännyt mustikoita, en tosin myyntiin, vaan antanut sellaisille jotka sairauden vuoksi ovat estyneitä marjametsään lähtemään.  Sellaisille en kyllä marjoja kerää, jotka ovat kyykyssään omasta vapaasta tahdostaan ja jotka kyllä oman fyysisen kunnon ( henkisestä en mene takuuseen ) vuoksi metsään kykenesivät lähtemään.

Suomessa kenenkään ei tarvitse kyykyssä olla ellei sitä itse halua, ei edes työttömien.  Ne ovat valinta kysymyksiä eli, ei ne suuret tulot, vaan pienet menot. Sairaus on asia erikseen, se vie kyllä nopeasti ahkerankin kyykkyyn, kun se tulee yleensä tilaamatta ja yllättäen, olipa nuori tai vanha.

Sitäkin se ”Reporadio” toistaa aamusta iltaan taukoamatta, että kuinkas tässä nyt näin on päässyt käymään, kun hallitus lupasi  Suomeen 100000 uutta työpaikka, niin nyt työttömyys on vain lisääntynyt siitä mikä se oli hallituksen aloittaessa.

Mutta hallitushan lupasi sen tapahtuvaksi neljän vuoden  aikana eikä olletenkaan nyt, kun osa laeista on vielä lausunto kierroksilla ja ne jotka on eduskunta hyväksynyt, niin niiden vaikutukset muuttuvat lihaksi vasta halluksen viimeisenä vallassaolovuotenaan ja jotkut vasta seuraavan nelivuotiskauden aikana.

Yle laulaa vasemmisto opposition nuotilla punaorvon valaa, että kylmää kyytiä ja köyhät kyykkyyn, vaikka kaikki päätökset joita hallitus on tehnyt niin johtuu siitä, kun edellinen vasemmistohallitus jätti kaikki välttämättömät uudistukset tekemättä tietäen, että kyllä sen koiranpaskan korjaa  TAAS  joku muu kuin koira itse.

Ei liene enään ainoatakaan negatiivista uutista mitä Yle suoltaa tuutistaan, joka olisi jonkun muun kuin oikeistohallituksen aikaansaamaa ja jos selviää että jäljet johtavatkin vasemmiston toveritehtaan aiheuttamaksi ja allekirjoitukset ovat viideltä viisaalta neits…..naiselta, niin ne salataan ja ilmoitetaan, että niiden julkaiseminen rikkoisi kansainvälisiä ihmisoikeus sopimuksia.

On se tosiaan merkillistä, että vaikka 97% kansasta menee hyvin, niin sitten näiden parin prosentin omaehtoiseen kyykkyyn tulisi kaikkien muidenkin joutua, se on sitä vasemmistolaista tasa-arvoa, että kaikilla menee yhtä huonosti.

Sehän se vasemmistolle ja Ylelle olisi kauhistus, että heidän manooverinsa valuisi maahan kuin vesi hanhen selästä, kun hallitus onnistuisi hyvinvointivaltion säilyttämisessä myös tuleville sukupolville. Siinä häviäisivät rahat ja äänestäjät , kun Suomen Prvda onkin suoltanut koko ajan muunneltua totuutta.

 

Kaksi eri asiaa

Päädyin kovin usein keskusteluissa aloittamaan vastausta sanoin ”on kaksi eri asiaa”. Näillä sanoin herättää usein hämmennystä, joskus vihaa, mutta tuon tuosta todella kivaa keskustelua. Nähdäkseni olemme velkaa itsellemme sen, että paloittelemme lööpin mittaiset hittiargumentit osiin ja ymmärrämme mitä esitetyssä aiheessa joko arvostamme tai kritisoimme.

Miksi?

Jos et ymmärrä mitä arvostat, arvostatko sitä oikeasti? Ja vielä tärkeämpänä: jos et tunne vihollistasi, miten voit voittaa hänet? Harva asia on yksiselitteistä. Esim. putinin pahuus on yksiselitteistä. Sen sijaan kun päästään aatteisiin ja mietteisiin niin onkin haastavampaa. Kun päästään toimintatapoihin, on vielä haastavampaa. Kun palotellaan poliittinen aate osiin, voi veljet, silloin ajatus vasta herääkin.

Hyvä puolue, paha puolue

On eri asia pitää Trumpia äärimmäisen vaarallisena ihmisenä, ja pitää demokraatteja universaalin hyvinä. Republikaanipuolueen kannattamiseen on jämäkän argumentoinnin kestäviä perusteita, kuten myös demokraattien vastustamiseen. Pidemmälle pääsee jos pääsee ihan rauhassa tapaamaan ihmisiä näiden mielipiteiden takana. Kaksipuoluejärjestelmä ei tarkoita yhden totuuden järjestelmää ja siinä herkästi myös unohtuu montako avainhenkilöä puolueisiin mahtuu.

On myös eri asia pohtia kumpi ehdokas on asia-argumentein, osaamiseltaan tai kyvyiltään parempi, ja pohtia miten vaalit voitetaan. Tässä kohtaa ymmärtämällä asian moninaisuus voi ymmärtää myös jotain ihmisistä, ihmisyydestä, viestinnästä ja yhteiskunnista.

Yksi huoli, monta ratkaisua

On eri asia pitää ilmastonmuutosta äärimmäisenä huolena ja kannattaa elokapinan tyyppisiä toimijoita. Elokapinan kritisointi ei automaattisesti tarkoita ilmastonmuutoksen kiistämistä tai vähättelyä. Se voi tarkoittaa kritiikkiä heidän valitsemia toimia kohtaan. Voit jopa kestävin argumentein kritisoida heitä siitä, että koet heidän toimien haittaavan ilmastonmuutoksen vastaista työtä. Arvostaisin, jos media viitsisi jokin kaunis päivä tämän ymmärtää ja ottaa vastapuoliksi erilaisia keinoja ajavia tahoja. Yksi pyhä totuus on yleensä pikatie yhteen varmaan epäonnistumiseen.

Mediapelin harmaan sävyt

On eri asia arvostaa JSN:ää ja vastustaa heidän de facto monopoliasemaa journalismin standardina. Pätee moneen muuhunkin organisaatioon, toki. Organisaatiossa ei tarvitse olla mitään vikaa, mutta voit silti pitää heidän asemaa ongelmallisena. JSN voi tehdä todella hyvää journalismin laadulle, vaikka samalla se tekee pahaa journalismin vapaudelle. Vastaavasti klassinen psykologia muistuttaa miten käy, kun pieni samanmielisten piiri päättää asioista. Vaikka he ovat miten hyviä, he eivät aina näe metsää puilta. Se ei ole vika ihmisissä, vaan täysin luontainen ominaisuus. Siten on tärkeää uskaltaa haastaa tällaisia piirejä isossa kuvassa, vaikka pienessä kuvassa huolta ei olisikaan.

Yhtä lailla on eri asia vaatia Ylen leikkauksia ja vastustaa heidän journalistista työtä. Täysin ylivertainen leijonaosa heidän budjetista menee muuhun kuin kotimaisen journalismin suoriin tai välillisiin kuluihin. Itse asiassa koen että mielenkiintoinen keskustelu alkaa vasta siitä kohtaa kun puhutaan mistä leikataan – etenkin kun avoimuutta aiheesta ei ole. Jos puhe ei ole sotilassalaisuuksista, avoimuuden vaatiminen ei saa johtaa uhkauksiin ja herjoihin vaatijaa kohtaan, kuten nyt tuppaa käymään.

Aatemarkkinoita

On eri asia vastustaa jotain puoluetta tai aatetta ja vastustaa heidän oikeutta osallistua tasavertaisesti demokratian tekemiseen. On myös eri asia vastustaa puolueen aatetta ja summittain sen jäseniä tai kannattajia. Kuten aiemmin USA:n osalta mainittua, puolue ei ole yksi jäsen ja yksi kannattaja, vaan melkoinen kokoelma.

Loppuun vielä kenties tärkein: On eri asia kannattaa sananvapautta kun kaikki ovat kanssasi samaa mieltä ja aivan eri asia olla valmis puolustamaan vihollisesi sananvapautta. Sananvapauden puolustaminen alkaa siinä kohtaa, kun puolustettava mielipide saa aikaan vähintään nenän nyrpistämistä, joskus aivan täyttä pahoinvointia.

Asiat ovat monimutkaisia. Se on hieno asia. Tarjoaa ajateltavaa. Tuo maailmaan toivoa. Muistuttaa, että ratkaisulle on aina tilaa.