Metsäkankaan kirkon menu tänään

Oli paneroitua kalaa sitruunaisessa kermakastikkeessa kuorittujen perunoiden kera.

Oli taas niin vähän ruokailijoita että sain reilusti vielä mukaan kotiin.

Pitää hakea kaupasta voita ja yksi valkosipuli niin paistan myöhemmin tänään perunasiivuja pannulla kullanruskeiksi.

Ei ole voinut moittia mettiksen sapuskoja paitsi kerran kun oli maksakastiketta niin siitä en oikein välittänyt, mutta tuli silti syötyä sitäkin.

Ahkeruus

Aika harvaksi on joukkomme jäänyt?
Eipä juuri jakseta enää kommentoida
saati moittia avaajaa?
– Johtuneeko siitä että nykyään lehdet pursuavat
”Lööppijournalismia” kyllästymiseen asti?
– Amerikkaankin saatiin yksi alan mestari
ja hänen avauksia on sitten sivukaupalla!

Dieselit Teslat tulossa markkinoille!

Trump lupasi peruuttaa ”vihreän siirtymän” ja siirtymisen sähköautoihin. Öljyä porataan lisää jotta polttoaineen hinta laskee. Trumpin lakeija Elon Musk riemuitsi avajaisissa. Tämä voi tarkoittaa vain yhtä asiaa: Tesla siirtyy bensiini- ja diesel-moottoreihin. Odotamme ilmoitusta sähkömoottoreista luopumisesta seuraavan sadan päivän aikana.

 

Taidan tänä talvena jättää mateet rauhaan.

Matikka aika olisi juuri nyt ja onhan se pilkkiminen käynyt mielessä, mutta kun ei saa aikaan.

No kalaa on pakkasessa ja säilykkeenä, joten sellasta akuuttia kalan tarvetta ei ole.

Tulikohan sitä käytyä kesän ja syksyn aikana liikaakin kalassa vai onko sitä vaan laiska ja mukavuudenhaluinen?

Aksolotli

Sakset on keksitty 6000 vuotta sitten Mesopotamiassa.
Pökäleen muotoinen sammakkoeläin Aksolotli tuijotti hiljaa
kotilammikossaan jääden jalkoihin, kun asteekit rakensivat temppeleitä
ja niissä leikattiin jo kokonaisia päitä.
Nykyään leikataan fiskarseilla niin, että
ei ole varaa asua edes pääkaupunkiseudun lähiöissä.
Saksien tylstyessä lääkärit joutuvat valitsemaan
leikattavia?
Aksolotli elää enää lähinnä akvaariossa seuraten nykymenoa.
. Me seuraamme tänään suuren johtajan virkaanastujaisia!
– Voiskohan Aksu viedä hänelle kultaiset fiskars-sakset?

Rakennusfirmojen konkurssit – tervehdyttävä vaikutus?

Olemme saaneet lukea miten rakennusfirmoja on mennyt ja menee nurin viikoittain, joka on tietenkin ikävää, mutta ei välttämättä Orpon hallituksen syytä.

Käsi ylös, joka edelleen haluaa hallituksen elvyttävän rakennusteollisuutta ja asuntorakentamista velkarahalla ?

No ehkä heitä edelleen on, mutta ehkä viimeaikaiset sijoitusuutiset ovat saaneet osan muuttamaan mieltään.

Todellisuudessa rakennusfirmojen ja rakentamisen ongelmat ovat moninaiset ja hyvin pitkään pinnan alla muhineet.

Korot, kustannukset,liikatarjonta, velkavivut jne.jne.

Kaikki ne tekijät, joita on julkisuudessa käsitelty joko enemmän tai vähemmän.

Sen sijaan vähemmälle huomiolle on jäänyt rakennusteollisuudessa pitkään muhinut ongelma, harmaa, eiku ihan pikimusta talous.

Kun on aliurakoisijoiden aliurakoitsijoita ja niiden aliurakoitsijoita joilla on aliurakoitsijoita niin soppa on niin sakea, että ei siitä kukaan ota selvää ja , kun ottaa niin aika kuluu ja sirkus kulkee.

Sydämen asialla

Hyvinvointia hyvinvointijohtajille posketonta palkkaa,
jotta tekisivät poskettoman huonoja päätöksiä?
Kukapa luopuisi poskettomasta pakasta,
paitsi jos omaa tuntoa alkaa kolkuttaa…
Nyt halutaan ajaa julkinen hyvinvointi alas ja
sallia tilalle yksityinen hyvinvointipalvelu
heille joilla on maksukykyä!
-Ameriikan malli toimii:
Suomalainen opiskelija Amerikassa otti terveysvakuutuksen
400,-/kuukausimaksu
joutui sairaalakäynnille 4 tunniksi jolloin kokeita ja tarkastus
hinta 8500,- josta vakuutus korvasi 8000,-
omavastuuta jäi 500,-
terveyskulut 400,-+500,- eli 900,- terveyskulut kaatoivat opiskelijan talouden.
https://www.is.fi/politiikka/art-2000010968071.html?utm_medium=alsoreadthese&utm_campaign=is_tf&utm_source=www.aamulehti.fi
– Meillä eletään murroskautta korjaten valuvikoja, mutta ajaudutaanko yhä huonompaan?

Nuorten koulutus

Nuoria putoaa yhä enemmän kehityksestä ja työelämästä.
Valitettava kehitys tulee yhteiskunnalle tosi kalliiksi.

Talous
”Sasky joutuu säästökuurille: saattaa irtisanoa jopa 40 työntekijää
Saskyn tämän vuoden budjetti on jo valmiiksi 1,5 miljoonaa euroa miinuksella. Mahdolliset muutosneuvottelut liittyvät kuitenkin Orpon hallituksen säästöihin.”

Jaa

Tallenna

Kommentoi
Tilaajille Aamulehti.

-Sasky opiskelijoita 7400
-Opiskelijat edellä mennään, mutta miten?
-Ammattikoulutuksen tasosta on kuulunut moitteita jo aiemmin?