Kirjoitin eilen rajoista ja rakkaudesta blogin ja jatkan nyt vähän samalla teemalla.
Eli mikä neuvoksi, että miten lasten ja nuorten elämänarvot ja asenteet saataisiin palautettua niinsanoakseni lähemmäksi sitä henkis/kulttuuris/taloudellis/uskonnollista elämänkatsomus filosofiaa, jossa me sodanjälkeisinä ensimmäisinä vuosikymmeninä syntyneet olimme kasvaneet ja ”kehittyneet” oppimaan kantapään kautta sen, että kun kirjaviisailta neuvot loppuvat, niin sen tyhjän tilan ottaa ja täyttää maalaisjärkeen perustuva ylisukupolvinen kansanviisaus.
Olen päätelmissäni tullut yhteen ja vain yhteen tulokseen kuinka lapset ja nuoret oppisivat elämään edes vähän niiden arvojen mukaan, mitkä meidän suurten ikäluokkien edustajille olivat kotien, yhteisöjen ja yhteiskunnan koossapitävä voima.
Eli puutteen, niukkuuden ja kärsimyksen kautta se kadotettu elämänasenne ja moraalittomuus vasta saadaan palautumaan takaisin yhteiskunnan kokonaisvaltaiseen henkiseen hyvinvointiin, sillä ilman henkistä hyvinvointia ihminen kuolee vaikka fyysisesti eläisikin.
Kyllä siinä arvot ja asenteet muuttuvat, kun sirkushuvien tilalle nousee Raamatullinen lause, että otsasi hiessä sinun pitää leipäsi hankkiman…..
En tietenkään toivo kenellekkään, en yksilöille enkä yhteskunnalle Sorommon ja Comorran kohtaloa, mutta se on vääjäämättömästi edessä, jos kristilliset oppimme ja opetuksemme, joihin koko länsimainen oikeusvaltio rakentuu, niin vaihdetaan maallisen Jumalan palvontaan.
