Hyvän esimerkin vallan turmeltuneisuudesta antaa pääministeri Juha Sipilä. Kun vertaa Sipilän edesottamuksia Eduskunnassa ennen viime vaaleja nykyiseen on ero, kuin yöllä ja päivällä.

Kun Sipilä enen vaaleja vaati parlamentaarista valmistelua sotesta, niin nyt pääministerinä hän ei suurin surminkaan suostu palamentarismin toteutuvan. Nyt jos koskaan parlamentaarinen valmistelu olisi tarpeen, kun kyseessä ovat kaksi suurta ja pitkälle tulevaisuuteen vaikuttavista uudistuksista. Mutta Sipilälle se ei käy ja miksi ei käy? Siksi se ei käy Sipilälle, että Sipilä Kepun puheenjohtajana pelkää, että parlamentaarinen lakien valmistelu voisi vesittää maakuntauudistuksen tavalla, joka ei vastaa Kepun vaatimuksia. Paljon helpompi on valmistella maakuntauudistus ja siihen läheisesti kytkeytyvä sote kahteen pekkaan Kokoomuksen kanssa, sillä se tarjoaa mahdollisuuden valtapeliin lehmänkauppoineen.

Politiikan ulkopuolelta tullut Sipilä oppi nopeasti ”maan tavat”, joilla Suomea on johdettu aina. Kepu on ollut mestari saamaan etuja kannattajilleen ennen, kun Kepu oli Maalaisliitto ja maanviljelijöiden etujärjestö. Silloin lehmänkaupat olivat jokapäiväisiä, kun Kepu ja Demarit suhmuroivat keskenään .

Esimrkkejä voisi luetella monia, jotka osoittavat kuinka Sipilälle on noussut pissi päähän eli valta on turmellut.

Viimeisin hallitusratkaisu on yksi niistä. Nyt on presidentti puhunut ja sen mukaan presidentti oli eri mieltä Sipilän kanssa siitä, että loikkariministerit voivat tulla hallitukseen ilman normaaleja menettelyjä hallituksen muodostamisessa. Presidentillä ei nykyisen perustuslain mukaan ole valtuuksia puuttua asiaan muuten, kuin ilmaisemalla mielipiteensä hallituksen muodostamisesta.

Vallan turmeltuneisuutta kuvaa hyvin myös se, että Eduskunta on de facto vain kumileimasin hallitukselle. Puoluekurilla pääministeri johtaa myös Eduskuntaa, joka tarkoittaa, että pieni enemmistö sanelee kaiken mitä maassa tapahtuu.

Vielä ei tiedetä, mitä Sipilä on ”maksanut” loikkariministereille heidän tukiessa Kepun pyrkimyksiä hallituksessa. Se tiedetään vasta sitten, kun Sipilän hallitus kaatuu.

Laitanpa tähän linkin blogikirjoitukseen, joka sivuaa teosta, josta haluan antaa vahvan lukusuosituksen.

Teos on paremmin yksityisetsivä Jesse Hackmannin räväköistä seikkailuista tunnetun Ari Paulowin jo aikaa kaupoista loppuunmyyty ”Khilafa! Valtakunta.”

Paulow on sijoittanut teoksensa aikaan, jolloin islamisaatio on vallannut Euroopan ja Suomessakin eletään islamilaisen sharia-lain ja hirmuvallan alla. Linkittämääni blogikirjoitusta lainaten: järisyttävää luettavaa.

Luonnollisesti vihervasemmistolaiset toimittajat ovat kilvan lytänneet teosta, mutta sitäkin suuremmalla syyllä se kannattaa lukea. Kaupasta sitä tuskin enää löytää, mutta hyvin varustettu kirjasto auttaa.

http://aamulehdenblogit.ning.com/profiles/blogs/itsen-isyytt-ei-olisi-saatu-sovinnolla-ilman-lenini-sotaministeri

http://www.hs.fi/paivanlehti/03122016/art-2000004892172.html

Puolustusministeri Jussi Niinistö: ”Lenin-setä ei lahjoittanut Suomelle itsenäisyyttä”

Puolustusministeri torjuu neuvostoaikaisen myytin Suomen itsenäistymisestä ja kertoo, että hallitus peruu turvallisuussyistä aikeet löysätä väestösuojien rakentamismääräyksiä.

… Presidentti Vladimir Putin kehotti torstain puheessaan perkaamaan Venäjän vallankumouksen taustoja. Niinistö pitää kehotusta arvoituksellisena.

”Historiaa on käytetty Venäjällä aina välineenä, ja Suomihan itsenäistyi vallankumouksen rinnalla. Meillekin on merkitystä, miten Venäjällä vallankumousta katsotaan.”

”Neuvostoaikana hellitty myytti, että Lenin-setä lahjoitti Suomelle itsenäisyyden, ei tietysti ole totta. Kyllä Suomi itsenäisyytensä ihan itse otti, ja vallankumous tarjosi siihen mahdollisuuden.”

Tosiasiassa mitkään muut poliittiset voimat kuin Venäjän bolševikkien leniniläinen johto sekä Suomen Maalaisliitto ja Työväenpuolue/ Sosialidemokrattinen puolue (jälkimmäinen nimi vuoden 1903 Forssan kokouksesta oli kielletty Senaatin toimesta, mutta kieltoa ei noudatettu) eivät edes ajaneet Suomen täyttä kansainvälisoikeudel- lista valtiollista itsenäisyyttä, vaan muita vaihtoehtoja: Suomea osana Venäjän uutta porvarillista diktatuuria (Väliaikaisen hallituksen vaikutusvaltainen oikeusministeri ja lopuksi diktaattori Kerenski, ”myöntyväinen” osa Vanhasuomalaisia ja Ruotsalaisia), vaihtamista Venäjän imperiumin alaisuudesta Saksan imperiumin alle (jääkärit, aktivistioikeisto), feodaalista Valkoista Venäjää (Mannerheim ym., ajoivat aatelisvaltaista Puolan lakia keulakuvatsaarina Felix Jusupov, tyhmänkankea Nikolai II oli myös heidän ”tapettavienlistallaan”).

Itse asiassa Suomen itsenäisyyspuolueidenkin linja kirkastui kohti  Valtalain julistamista 18. 7. 1917, jolla Suomen Eduskunta julistautui Suomen korkeimman valtiollisen vallan haltijaksi, vasta kun ilmeni vastaansanomattomalla tavalla, että Väliaikainen hallitus teki ”pehmeää” mutta selvää sortopolitiikkaa Suomea kohtaan oikeusministeri Kerenskin johdolla: huononsi systemaattisesti Suomen siihen saakka vallinnutta juridista asemaa.

Lisäksi Väliaikaisella hallituksella EI OLLUT MITÄÄN TODELLISTA JURIDISTA OIKEUTTA OIKEUTTA VALTAAN SUOMESSA, SILLÄ SUOMI EI OLLUT VENÄJÄN KEISARIKUNNAN OSA vaan sen kanssa personaaliunionissa oleva toinen valtio Suomen suurruhtinaskunta.

http://www.makelinseura.fi/documents/Manninen_valtalaki.pdf

” Yrjö Mäkelin -seuran järjestämässä seminaarissa

” Valtalaki 90 vuotta – Y r j ö  M ä k e l i n ja Suomen itsenäisyys ”

4.9.2007 (Oulu) filosofian tohtori Turo Mannisen luento.

VUODEN 1917 VALTALAKI – TAUSTOJA JA VAIKUTUKSIA

Suomen eduskunta hyväksyi 18.7. 1917 seuraavan lakipykälän:

”Suomen eduskunta yksin päättää, vahvistaa ja voimaanpantavaksi määrää kaikki Suomen lait, myöskin valtiontaloutta, verotusta ja tulliasioita koskevat. Eduskunta lopullisesti päättää myös kaikkien muiden Suomen asian ratkaisemisesta, jotka keisari ja suuriruhtinas on tätä ennen voimassa olleiden säädösten mukaan on ratkaissut. Mitä tässä laissa säädetään, ei koske ulkopolitiikan asioita, ei myöskään sotilaslainsäädäntöä.” …”

On huomattava, että tässä Valtalaissa EI sanota, että ”Venäjän hallitus vastaisi Suomen ulkopolitiikasta ja puolustuksesta”, vaan siinä yksin- kertaisesti ei sanottu siitä asiasta mitään (muuta kuin että Eduskunta on ylimmän valtiovallan haltija).Tämä olikin aivan oikea linja,sillä Suomi ei asettunut poikkiteloin Venäjän sotaa käyvän hallituksen tielle, mikä olisi tarkoittanut sotaa Saksan puolella Venäjän valtiota vastaan (jota aktivistioikeisto ajoikin!)! Eduskunnalla ei ollut armeijaa (Ympärysval- tojen puolella), mikä oli tämän valtalain suurin heikkous. Sosialidemo- kraatit rupesivat kuitenkin muodostamaan ydinkannatusalueillaan Punakaarteja, joiden ylin komentaja oli Eduskunnan puhemies Kullervo Manner, ja Maalaisliitto Talonpoikaiskaarteja (jotka eivät alun perin olleet aktivistisia Valkokaarteja; Mannerheim hönäytti ne sellaisiksi sittemmin valehtelemalla ”Neuvosto-Venäjän hyökänneen Suomeen”.

Linkistä ilmenee, että Suomen Eduskunnalle olisi kelvannut alun perin myös Suomen valtion liiton jatkaminen toistaiseksi Venäjän kanssa, kunhan sille olisi hankittu uusi kansainvälinen vahvistus, mikä ei oikeusministeri Kerenskille kelvannut:

”Vuonna 1914 alkoi ensimmäinen maailmansota, ja julkinen poliittinen elämä Suomessa kuihtui. Vuonna 1916 pidettiin kuitenkin eduskunta- vaalit, joissa sosiaalidemokraatit saivat 103 paikkaa eli ehdottoman enemmistön. Vaalimenestyksen suurimpana syynä oli porvariston passiivisuus. Vaalivoitosta huolimatta sosialidemokraattien tilanne ei ollut hyvä. Eduskuntaan asetetut toiveet olivat pettäneet, ja Forssan ohjelma oli jäänyt toteutumatta. Maaliskuun 13. päivänä 1917 tilanne radikaalisti muuttui, kun Venäjällä alkoi vallankumous. Keisari Nikolai II luopui kruunusta, ja valtaan tuli ns. väliaikainen hallitus, jota johti liberaali ruhtinas Lvov. Venäjä oli sodassa Saksaa vastaan, ja siksi väliaikainen hallitus pyrki rauhoittamaan läntisillä alueillaan tilanteen. Se lupasi Puolalle itsenäisyyden, ja Virolle ja Liivinmaalle se antoi lakia säätäviksi elimiksi maapäivät.

Suomessa oli runsaasti venäläistä sotaväkeä, minkä lisäksi väliaikainen hallitus tiesi, että suomalaiset aktivistit tekivät yhteistyötä Saksan kanssa. Suomen rauhoittamiseksi väliaikainen hallitus lupasi hyväksyä erityisen manifestin, mikäli suomalaiset sellaisen itse laatisivat. Sosia- lidemokraatit luonnostelivat nopeasti oman ehdotuksensa venäläisten pyytämäksi manifestiksi. Sen sisältöön löivät leimansa edellisten vuosien pettymykset; nyt jos koskaan puolueohjelman tavoitteet oli toteutettava. Erityisen kiinnostuneita sosiaalidemokraatit olivat eduskunnan vallan kasvattamisesta, olihan heillä eduskunnassa ehdoton enemmistö. He vaativat, että eduskunnalle oli myönnettävä täydellinen esitysoikeus sekä päätösvalta valtion taloudessa. Lisäksi eduskunnan päättämien lakien toimeenpano oli turvattava ja hallituksen jäsenet saatettava vastuuseen eduskunnalle.

Porvarilliset poliitikot eivät hyväksyneet sitä, että sosiaalidemokraatit liittivät manifestiluonnokseensa sellaisia Suomen sisäisiä asioita, jotka eivät heidän mielestään lainkaan kuuluneet Venäjän väliaikaiselle halli- tukselle. Porvarit laativat oman manifestiluonnoksensa, jonka venäläi- set hyväksyivät 20. 3. melkein muutoksitta. Näin syntynyt asiakirja sai nimen Maaliskuun manifesti. Siinä Venäjän väliaikainen hallitus ”täyden vallan haltijana” ilmoitti kumoavansa kaikki venäläistämissäädökset ja palauttavansa Suomelle sen aseman, joka sillä oli ollut ennen vuoden 1899 Helmikuun manifestia. Poliittisista syistä vangituille ja karkotetuille luvattiin armahdus. Suomen eduskunta luvattiin kutsua koolle ja sille luvattiin antaa esitys uudeksi hallitusmuodoksi.

… Kevään 1917 suuria kysymyksiä oli, kenelle Suomessa kuului kukistu- neen keisarin valta. Väliaikaisen hallituksen mielestä valta kuului sille itselleen, koska se jo oli antanut maaliskuun manifestin, kutsunut koolle Suomen eduskunnan sekä nimittänyt Suomelle uuden senaatin. Väli- aikainen hallitus keskitti valtaa itselleen, sillä se halusi estää Suomen luisuminen vihollismaan Saksan vaikutuspiiriin. Myös suomalaiset konservatiiviset oikeusoppineet Robert Hermanson ja R. A. Wrede olivat sitä mieltä, että kruunusta luopuneen tsaarin valta oli siirtynyt väliaikaiselle hallitukselle. Suomen porvarien enemmistö pelkäsi sosialistien vallan kasvua ja oli Hermansonin ja Wreden kanssa samaa mieltä. Aktivisteja lähellä oleva oikeusoppinut Rafael Erich puolestaan tulkitsi, että hallitsijan kukistuttua valta siirtyi vanhojen perustuslakien mukaisesti valtiopäiville eli tässä tapauksessa Suomen eduskunnalle.

… Kevään 1917 aikana itsenäisyysajatus vahvistui suomalaisten keskuu- dessa. Johdonmukaisimmin itsenäisyydestä puhuivat sosiaalidemo- kraatit. Maaliskuun lopussa he jättivät väliaikaisen hallituksen edusta- jalle Kerenskille muistion, jossa he vaativat Suomelle täyttä sisäistä itsenäisyyttä. Toisin sanoen Suomella tuli olla Venäjästä täysin riippu- maton korkeimman vallan haltija. Ulkopolitiikka kuuluisi kuitenkin Venäjän hallitukselle. Rauhan aikana Venäjällä ei olisi oikeutta pitää joukkojaan Suomessa, mutta sodan sattuessa valtakunnan puolusta- minen olisi yhteinen asia. Suomen erikoisasema Venäjän yhteydessä varmistettaisiin kansainvälisellä sopimuksella. Kerenski torjui suomalaisten ehdotuksen. ”

KERENSKI SIIS AJOI HUONONNUSTA AUTONOMIAN AJALLA VAL- LINNEESEEN TILANTEESEEN VASTOIN ASUKKAIDEN ENEMMISTÖÄ EDUSTAVAN LAILLISEN PARLAMENTIN KANTAA, toimenpidettä, joka tehtiin aika pian yleiselläkin tasolla kansainvälisessä oikeudessa laittomaksi ensin Kansainliiton ja sittemmin YK:n laeilla.

” Huhtikuun 20. päivänä eduskunnan täysistuntoon tuli hallituksen esitys Venäjän kansalaisten oikeudesta elinkeinon harjoittamiseen Suomessa. Keskustelun avasi senaatin varapuheenjohtaja Tokoi, joka puheenvuorossaan ensimmäisen kerran toi julkisuuteen sosiaalidemo- kraattien itsenäisyysajatuksen. Hän sanoi: ”Suomen kansan itsemää- räämisoikeus, Suomen kansan itsenäisyyden alku on nyt varmalla pohjalla ja meidän velvollisuutemme on sitä kehittää järkähtämättä ja johdonmukaisesti, ja sillä tavalla, että Suomen kansan itsenäisyys jo läheiseen tulevaisuudessa tulee taatuksi. ”Toukokuun 18. päivänä Venäjän väliaikaisen hallituksen kokoonpanoa uusittiin, mikä herätti Suomessa toiveita, että Pietari olisi nyt taipuvaisempi laajentamaan Suomen oikeuksia. Kolme päivää Tokoin eduskuntapuheen jälkeen Tokoi ja Mäkelin matkustivat pääministeri Lvovin puheille Pietariin. He esittivät Lvoville paperin, jossa suorasukaisesti ilmoittivat, että väliai- kaisen hallituksen valtaoikeudet Suomessa rajoittuisivat siitä lähtien ulkopolitiikkaan ja maanpuolustukseen. … Tuomo Polvinen pitää kirjassaan Venäjän vallankumous ja Suomi Tokoin paperia ”sittemmin kuuluisan valtalain alkiona”. ”

Mistä tuo vanha laki sitten oli peräisin?

http://hameemmias.vuodatus.net/lue/2015/05/nikolai-starikovin-stali…

Nikolai Starikovin ”Stalin ja Suomi”

” Nikolai Starikov: ” Täytyy muistaa, että suomalaisilla ei ollut koko historiansa aikana minkäänlaista valtiollista asemaa ennen Suomen liittämistä Venäjän imperiumiin. Vasta silloin suomalaiset saivat oman valtion. Muistutan, että tämä tapahtui neljässä vaiheessa; Suomi liitettiin Venäjään pala palalta. Kaikki alkoi Uudenkaupungin rauhasta vuonna 1721, siitä seurasi Venäjän ja Ruotsin välinen sota, jota kävi Pietari Suuren tytär Elisabet Petrovna vuosina 1741 – 1743, sitten Katariina Suuren sota 1700-luvun lopussa. Lopuksi Aleksanteri I sinetöi Suomen liittämisen Venäjään Napoleonin Venäjän-vastaisen hyökkäyk-sen aattona, kun Venäjän armeija jälleen kerran löi ruotsalaiset. ”

Spammiro Botti: Suomen asemasta määräsi silloisten Euroopan valti- oiden Wienin kongressi vuonna 1815 osanottajien välisellä sopimuksel- la, jota saattoi vain uudella sellaisella laillisesti muuttaa. Sen mukaan  Puola ja Suomi olivat eri valtioita kuin Keisarillinen Venäjä omine lakei- neen ja valtiollisine organisaatioineen, mutta ne olivat personaaliuni- onissa Venäjän kanssa. Venäjä yritti tätä muuttaa yksipuolisesti Puola- Liettuan kohdalla, mutta muut Wienin kongressin valtiot eivät tätä muutosta hyväksyneet lailliseksi, eivätkä sitä hyväksyneet myöskään Venäjän Duuma-puolueet, eikä myöskään Väliaikainen hallitus Georgi Lvovin aikana, jonka Kerenski syrjäytti heinäkuussa 1917. Kongressi määräsi Suomen rajat, mutta Aleksanteri I liitti Suomeen myös ns. Van- han Suomen eli Suomen Karjalan.Sitä ei mikään Wienin kongressin osa- puoli vastustanut. Rajat löytyvät (vain!) Sovjetskaja entsiklopedijasta:

Bolševikkien linja oli periaatteellinen…

Edelleen Mannisen Mäkelin-linkistä:

” Huhtikuun lopussa sosiaalidemokraattisen puolueen suhde itsenäi-syysasiaan oli vielä avoin.Asiasta kuitenkin keskusteltiin. Alustaessaan aiheesta eduskuntaryhmän kokouksessa 28. huhtikuuta Yrjö Mäkelin esitti tavoitteeksi täyden itsenäisyyden ja eron ”Venäjän valtioruumiis- ta”. Useat kansanedustajat kannattivat Mäkelinin linjaa. Suomen ja Venäjän väliset suhteet olivat visainen kysymys, ja siksi niitä ratkomaan asetettiinkin keväällä nuorsuomalaisen K.J. Ståhlbergin johtama perus- tuslakikomitea. Se ehdotti, että senaatin talousosasto eli nykykielellä sanottuna hallitus olisi se elin, jolle pääasiassa siirrettäisiin hallitsijalle aikaisemmin kuuluneet valtaoikeudet. Asiasta saatiinkin aikaan kompromissi, jonka kuitenkin pian hautautui isompien asioiden alle.

Vallankumouksen alettua Venäjälle oli perustettu työläis- ja sotilasneu- vostoja, josta kasvoi virallisten valtioelinten rinnalle merkittävä voima- tekijä; aiheellisesti puhuttiin kaksoisvallasta. Poliittisista puolueista so- siaalivallankumoukselliset, menševikit ja bolševikit pyrkivät saamaan neuvostot haltuunsa voidakseen käyttää niitä poliittisten päämää- riensä ajamiseen. Suomessa oli runsaasti venäläistä sotaväkeä, jonka keskuuteen etenkin bolševikit perustivat neuvostoja. Suomalaiset sosialistit tekivät yhteistyötä neuvostojen kanssa, ja vastaavasti neuvostot turvautuivat tarvitessaan suomalaisiin.

Huomiota herätti varsinkin bolsevikkien edustajan Aleksandra Kollon- tain käynti Suomen sosiaalidemokraattien puoluekokouksessa kesä- kuussa 1917. Kollontai keräsi runsaat suosionosoitukset toistaessaan Leninin viestin, että Suomella on oikeus itsenäisyyteen aina Venäjästä eroamista myöten.

… Kesäkuun lopussa Pietarissa kokoontui valtakunnallinen työmies- ja sotilasneuvostojen kongressi. Suomalaiset sosiaalidemokraatit päätti- vät käyttää tilannetta hyväkseen ja lähettivät valtuuskunnan neuvosto- kongressiin. Suomalaisten kanssa käymissään neuvotteluissa kong- ressin enemmistö eli menševikit ja sosiaalivallankumoukselliset hyväk- syivät päätöslauselman, jossa ne puolsivat Suomen korkeimman vallan siirtämistä Väliaikaiselta hallitukselta Suomen omille valtioelimille. Kongressissa vähemmistönä olleet bolševikit puolestaan ilmoittivat kannattavansa täyden itsenäisyyden myöntämistä Suomelle.

… Eduskunnan perustuslakivaliokunnassa oli parhaillaan käsiteltävänä mietintö, jonka mukaan keisarille kuulut oikeus valtiopäivien koollekut- sumiseen, lopettamiseen ja hajottamiseen siirrettäisiin Suomen edus- kunnalle. Heti kun neuvostokongressin päätös saatiin Helsinkiin, perustuslakivaliokunnan jäsenet Mäkelin ja Kuusinen kirjoittivat uuden lakiesityksen, joka siirsi keisarille kuuluneen valtiovallan ulkopolitiikkaa ja sotilasasioita lukuun ottamatta Suomen eduskunnalle.

… muut luistelivat

Monet porvarilliset poliitikot pitivät esitystä hätiköitynä ja vastustivat sitä muun muassa siksi, ettei siinä otettu huomioon tehokkaan toiminnan kannalta tarpeellista valtiovallan kolmijakoa.

Sosiaalidemokraatit saivat kuitenkin tuekseen joukon porvarillisia kan-sanedustajia, toisin sanoen osan maalaisliittolaisista ja niin sanotut itse-näisyysmiehet, joiden tukemana esitys tuli 18. 7. eduskuntaan. Siellä se julistettiin kiireelliseksi 165 äänellä 27 vastaan ja hyväksyttiin lopullisesti äänin 136 – 55. ”

Charles-Louis Montesquieun (1689 – 1755) kuuluisa vallan kolmijako-oppi juridiikassa ei ole ehdoton lain tuntomerkki eikä olemuksellinen oikeusperiaate (kuten esimerkiksi yhdenvartainen ihmisarvo nykyään). Sitä ei ollut sellaiseksi edes tarkoitettu, vaan se oli yhden feodaalisen hallitusmuodon perustuslaillisen monarkian rakennuspalikka estä- mään monarkin mielivalta. Ne porvarit, jotka vannoivat ehdottoman kolmijako-opin nimiin, kannattivat luultavasti monarkiaa. Esimerkiksi YK:n oma hallinto ja oikeusjärjestelmä eivät noudata vallan kolmijako-oppia, vaan esimerkiksi Turvallisuusneuvosto on sekä korkein toimeen- paneva elin, toiseksi korkein tuomioistuin (mm. terroristit, joukkomur- hat, kansamurhat) että kolmanneksi korkein lainsäätäjä (SCR Reso- lution -päätöslauselmat). Neuvostoliiton alueelliset neuvostot olivat myös sekä toimeenpanevia että paikallisia lainvoimaisia säädöksiä antavia elimiä. Järjestelmässä oli puolensa, koska paikallisten erikoistarpeiden takia ei tarvinnut fiilata koko valtakunnan lakia.

Suomessa koko vallan kolmijakoperiaatteesta alettiin puhuakaan vas- ta 1919. Ruotsissa ja siten myös Suomessa oli ollut ja Kustaa Waasan ajoista voimassa Olof Perssonin eli Olaus Petrin oikeusajattelu, jossa tuomari oli käsittelemässään asiassa Kruununkin yläpuolella, eikä hänen tarvitse kompastella väärässä paikassa olevaan pilkkuun, eikä arvuutella istuvan monarkin tai kuvernöörin päähänpistoja, vaan kysei- sen lain säätäjän tarkoitusperiä uudessa yhteiskunnallisessa tilan- teessa nojaten myös aikaisempiin muiden tuomioistuinten päätöksiin vastaavissa tapauksissa. periaatteessa myös Kruunu itsekin itse saattoi olla syypää ja korvausvelvollinen.

Katolisissa maissa korkeimpana oikeusasteena ja -lähteenä oli ollut Paavi, ja islamilaisissa maissa Kalifi. Tällainen ei kuitenkaan tarkoita ongelmien ratkaisua, vaan niiden siirtämistä toiseen paikkaan (jossa niitä on vieläkin vaikeampi ratkaista).

Äärioikeiston valtiopetos. Kerenskin pelisilmä petti.

” Galitsian hyökkäys epäonnistui ja Venäjän armeija oli entistä lähem- pänä hajoamista. Heinäkuussa Pietarin varuskunta nousi kapinaan, johon Kronstadtin linnoituksen matruusit yhtyivät. Kapinan aikana ruhtinas Lvov väistyi ja sotaministeri Kerenski nousi hallituksen johtoon; hallituspuolueina olivat menševikit ja sosiaalivallankumouk- selliset. Kerenskin hallitus kukisti kapinan nopeasti. Uusi pääministeri halusi näyttää päättäväiseltä ja tiukkaotteiselta mieheltä, ja sen osoittamiseen tarjosi mahdollisuuden Suomen tilanne. Lujille otteille antoivat pontta Suomeen sijoitetut uudet joukot.

Pietarissa Suomen asioihin vaikutti eniten ministerivaltiosihteeri Carl Enckell, jonka mielestä valtalaki oli lähinnä bolševikkien ylly- tyksestä tapahtunut kumouksellinen välikohtaus. Noihin aikoihin Helsingissä kiersi huhu, että eduskunta aikoi valtalain nojalla asettaa uuden hallituksen.

Kun kansanedustaja Ernst Nevanlinna soitti Enckellille Pietariin ja kertoi tämän huhun, Enckell toimi heti. Hän otti yhteyttä kenraaliku- vernööri  Stahovitšin välityksellä Kerenskiin ja ehdotti, että Venäjän väliaikainen hallitus hajottaisi Suomen eduskunnan ja määräisi uudet vaalit. Kerenski suostui ehdotukseen. Hajottamalla Suomen eduskunnan hän saattoi osoittaa, että istui tiukasti vallan satulassa.

Heinäkuun 31.päivänä väliaikainen hallitus antoi käskykirjeen, jolla hajotti Suomen eduskunnan ja määräsi uudet vaalit toimitettaviksi lokakuun 1. – 2. päivänä. Kun senaatti äänesti hajottamispäätöksen julkaisemisesta,porvarillisen senaattorit kannattivat ja sosialistisen senaattorit vastustivat asiaa. Tilanteen ratkaisi kenraalikuvernööri Stahovitš äänestämällä julkaisemisen puolesta. ”

Tämä oli laiton eduskunnan hajotus. Sosialidemokraatit lähtivät siihen mukaan, koska uskoivat varmasti voittavansa uudetkin vaalit. Bolše- vikit vinkkasivat, että nyt olisi oikea aika suomalaisten pistää kampoi- hin ja sanoutua irti Väliaikaisesta hallituksesta, sekä sosialistien että maalaisliittolaisten, viime kädessä pyssyjen tuella. Bolševkit puolustai- sivat. He olivat jo päättäneet, nojatessaan ratkaisevaan asemaansa ar- meijan ja suurten kaupunkien neuvostoissa, että a) Kerenski lähtee, ja b) Suomi itsenäistyy. Suomen eduskunnan laiton hajottaminen oli mahdol- lisesti Kerenskin ratkaiseva lopullinen virhe. Voidaan spekuloida, mitä olisi tapahtunut, jos Kerenski oli kieltäytynyt tuosta puolueensakin pää- tösten vastaisesta toimesta ja suurieleisesti ilmoittanut, että ”Painukaa vaan w…uun tsuhnat mun puolestani!”…

Valtalakia ei silti kuopattu

” Sosiaalidemokraattiset kansanedustajat eivät hyväksyneet hajotta- mista vaan koettivat muutamia kertoja vielä kokoontua. Yritykset epäonnistuivat, ja sosiaalidemokraatit päättivät, vaikkakin vastahakoisesti, osallistua vaaleihin.

Eduskunnan hajottamisesta alkoi sosialidemokraattien alamäki, ja heidän otteensa vallan kahvasta lipsui yhä pahemmin.

Valtalain epäonnistumisesta ja virantoimituksen vaikeuksista johtui, että sosiaalidemokraattisen senaattorit jättivät elokuussa ja syyskuun alussa senaatin. Porvarilliset senaattorit sitä vastoin jatkoivat E.N. Setälän johdolla toimintaansa ns. tynkäsenaattina.

Lokakuun alussa pidetyissä eduskuntavaaleissa sosiaalidemokraatit saivat 92 paikkaa ja kärsivät siis selvän tappion. Porvariston voiton yhtenä syynä oli äänestysaktiivisuuden kasvu sekä vanha- ja nuorsuo- malaisten solmima vaaliliitto. Vaalitappio murensi suuren osan siitä valta-asemasta, jossa sosiaalidemokraatit olivat vielä kesällä olleet. Vallan menettäminen oli omiaan katkeroittamaan mieliä, ja se pani pohtimaan uusia keinoja.

Valtalakia ei kuitenkaan ollut kuopattu. Kun uusi eduskunta vaalien jäl- keen kokoontui, sosiaalidemokraatit pitivät edelleen kiinni valtalaista eli siitä, että eduskunta oli korkeimman vallan haltija Suomessa. Luk- kiutunut tilanne koetettiin ratkaista ottamalla käsiteltäväksi lokakuun alussa valmistunut perustuslakikomitean mietintö, jossa ehdotettiin vallan jakamista eduskunnan ja vaaleilla valitun presidentin kesken. Mietinnön mukaan Suomella olisi Venäjän kanssa yhteinen ulkopoli- tiikka ja sodan sattuessa yhteinen puolustuspolitiikka. Mietintö ei kelvannut sosiaalidemokraateille, sillä vallanjaon periaatteen hyväksyminen olisi merkinnyt valtalain hylkäämistä.

Marraskuun 7. päivänä Leninin johtamat bolševikit kaappasivat Pietarissa vallan.

Suomessa Ammattijärjestö ja sosiaalidemokraatit päättivät käyttää tilaisuutta hyväkseen ja palauttaa yleislakon avulla takaisin syksyn aikana menettämänsä vallan. Lakko alkoi 14. marraskuuta, ja sen tavoitteiksi sosiaalidemokraatit ilmoittivat elintarvikepulan ja työttömyyden poistamisen sekä kunnallislakien, kahdeksan tunnin työaikalain ja valtalain voimaansaattamisen.

Radikaaleimmat lakon johtajat vaativat eduskunnan sivuuttamista ja vallan ottamista työväestön käsiin. Lakon aikana työt pysähtyivät sadoissa tehtaissa ja muilla työpaikoilla. Työväenkaartit ja suojeluskunnat iskivät veristesti yhteen viidellä paikkakunnilla, ja monissa paikoissa tapahtui murhia ja pahoinpitelyjä. Lakko päättyi marraskuun 18. päivän vastaisena yönä maltillisten ja radikaalien tekemään kompromissiin.

Lakon vielä jatkuessa eduskunta otti jälleen esille korkeinta valtaa koskevan kysymyksen, joka keväästä saakka oli kuohuttanut mieliä. Suomen porvaristo ei hyväksynyt Leninin bolševikkihallituksen tavoitteita, ja siksi se luopui entisestä yhteistyölinjastaan ja päätti irrottaa Suomen Venäjästä. Se ehdotti, että eduskunta valitsisi maalle valtionhoitajan tai kolmimiehisen valtiohoitajakunnan, jolle Venäjän väliaikainen hallitus siirtäisi korkeimman valtiovallan. Tätäkään ehdotusta sosiaalidemokraatit eivät voineet hyväksyä, koska siihenkin sisältyi vallanjaon ajatus.

Yksinkertaisen kompromissiehdotuksen teki maalaisliiton Santeri Alkio. Hän esitti, että valtiohoitajien valinnasta luovuttaisiin ja korkein valtiovalta siirrettäisiin eduskunnalle. Koska Alkion esitys oli melkein yhteneväinen alkuperäisen valtalain kanssa – siitä puuttuivat vain ulko- politiikkaa ja sotilasasioita koskevat kohdat – sosiaalidemokraatitkin saattoivat yhtyä siihen. Esitys hyväksyttiin lopullisessa käsittelyssä 15. 11. äänin 127 – 68. Näin eduskunta otti kaiken valtiovallan itselleen.

Eduskunta sai 24. marraskuuta käsiteltäväksi kaksi senaattorilistaa, joista toisen kärjessä oli sosialisti Oskari Tokoi ja toisen porvari P.E. Svinhufvud. Eduskunta käytti ensimmäistä kertaa valtalain suomaa korkeinta valtaa ja nimitti äänin 100 – 80 maalle Svinhufvudin senaatin.

Joulukuun 4. päivänä senaatti ilmoitti eduskunnalle, että koska edus- kunta oli 15. 11. julistautunut korkeimman vallan haltijaksi ja asettanut maalle hallituksen, Suomi oli ottanut ”kohtalonsa omiin käsiinsä”.

Myös oppositiossa olevat sosiaalidemokraatit ilmoittivat kannatta- vansa itsenäisyyttä. He kuitenkin vaativat, että käytännön asioista neuvoteltaisiin ensin venäläisten kanssa ja että eduskunta asettaisi neuvotteluja valmistelemaan erityisen valiokunnan. Valtalain kirjaimesta yhä kiinni pitävät sosiaalidemokaraatit eivät siis halunneet antaa senaatin yksin hoitaa tärkeää itsenäistymisasiaa.

Joulukuun 6. päivänä eduskunta sai käsiteltäväksi kaksi aloitetta, joista toisen oli allekirjoittanut maalaisliiton Santeri Alkio ja toisen sosiaalide- mokraattien Kullervo Manner. Alkion ehdotuksen mukaan eduskunta ”korkeimman valtiovallan haltijana” päättää, että ”Suomi on riippuma- ton tasavalta”. Eduskunta hyväksyi Alkion ehdotuksen äänin 100-88. ”

Neuvostohallituksen kansallisuusasiain kansankomissaari Stalin kehotti Sosialidemokraattien puoluekokouksessa 14.11.1917 Suomea julistautumaan itsenäiseksi

https://www.marxists.org/reference/archive/stalin/works/1917/11/14.htm

Nikolai Starikov: ”Stalin oli vuonna 1917 kansallisuusasioiden kansan-komissaari ja yksi Leninin lähimpiä yhteistyökumppaneita. Suomessa ei ehkä muisteta, että toveri Stalin teki ensimmäisen virallisen vierailunsa marraskuussa 1917 juuri Suomeen ja puhui nimenomaan Suomen itsenäisyyden oikeutuksesta ja välttämättömyydestä. Stalin esiintyi 14. marraskuuta 1917 Suomen sosialidemokraattisen työväenpuolueen kokouksessa Helsingissä.

«Meitä peloteltiin Venäjän hajaantumisella, sen pirstoutumisella moni- lukuisiin riippumattomiin valtioihin; tällöin viittailtiin Kansankomissaa- rien Neuvoston julistamaan kansojen itsemääräämisoikeuteen,pitäen sitä «tuhoisana virheenä». Mutta minun on lausuttava mitä jyrkimmin, että me emme olisi demokraatteja (sosialismista puhumattakaan!), ellemme tunnustaisi Venäjän kansoille vapaata itsemääräämisoikeutta.

Minä selitän, että me pettäisimme sosialismin, jollemme ryhtyisi kaik- kiin toimenpiteisiin veljellisen luottamuksen palauttamiseksi Suomen ja Venäjän työläisten välillä.

Mutta jokainenhan tietää, että ilman Suomen kansan vapaan itsemää-räämisoikeuden päättävää tunnustamista ei tällaisen luottamuksen palauttaminen ole ajateltavissa.

Ja tässä on tärkeätä ei vain tämän oikeuden suullinen, vaikkapa viralli-nenkin tunnustaminen. Tärkeätä on se, että Kansankomissaarien Neuvosto tulee teossa varmentamaan tämän suullisen tunnustamisen, että se tullaan horjumatta panemaan täytäntöön. Sillä sanojen aika on mennyt. Sillä on tullut aika, jolloin vanha tunnuslause: «Kaikkien maiden proletaarit, yhtykää!» on pantava täytäntöön. Täysi vapaus elämänsä järjestämiseen Suomen kansalle, samoin kuin kaikille muillekin Venäjän kansoille! Suomen kansan vapaaehtoinen, rehellinen liitto Venäjän kansan kanssa! Ei mitään holhousta, ei mitään valvontaa ylhäältäpäin Suomen kansaan nähden! Tällaiset ovat Kansankomissaarien Neuvoston politiikan periaatteet. Vain tällaisen politiikan avulla voidaan luoda Venäjän kansojen keskinäinen luottamus.

Vain tällaisen luottamuksen pohjalla voidaan toteuttaa Venäjän kan- sojen proletaarien luja liittyminen yhdeksi armeijaksi. Vain tällaisen yhteenliittymisen kautta voidaan Lokakuun vallankumouksen saavutukset lujittaa, vielä eteenpäin kansainvälisen sosialistisen vallankumouksen asiaa. Kas tämän takia me hymähdämme joka kerta, kun meille puhutaan Venäjän kiertämättömästä hajaantumisesta kansojen itsemääräämisoikeuden aatteen toteuttamisen johdosta.»

Tätä osoittaa,että Stalin oli noihin aikoihin Suomen itsenäisyyden suurin kannattaja. ”

Spammiro Botti: Hän oli sitä myös erilaisen, pohjoismaisen yhteiskun- tahistorian ja rakenteen kannalta. Se käy ilmi jo hänen teoksestaan ”Kansallisuuskysymyksestä” vuodelta 1913.

Hän toteutti puolueensa, ja hallituksen päätöksiä. Seuraavana päivänä Korkein neuvosto hyväksyi ”Venäjän kansojen oikeuksien julistuksen”:

Declaration of the Rights of the People of Russia

” The united will of this Congresses, The Councils of the People’s Commissars, resolved to base of their activity upon the question of the nationalties of Russia, as expressed in the following principles:

1. The equality and sovereignty of the peoples of Russia.
2. The right of the peoples of Russia to free self-determination, even to the point of separation and the formation of an independent state.
3. The abolition of any and all national and national-religious privileges and disabilities.
4. The free development of national minorities and ethnographic groups inhabiting the territory of Russia.

The concrete decrees that follow from these principles will be immedieatly elaborated after the setting up of a Commission of Nationality Affairs.

In the name of the Russian Republic,

Chairman of the Council of People’s Commissars,
V. Ulianov (Lenin).
People’s Commissar on Nationality Affairs,
Josef Dzhugashvili (Stalin).

Puolue oli kehottanut Suomea pysymään lujana Kerenskiä vastaan jo silloin, kun bolševikit muodollisesti häntä Venäjällä yhä tukivat. Suo- men Punakaartit ja Työväenpuolue suhtautuivat ehdottoman kieltei- sesti Kerenskin mahdollisiin yrityksiin komennella Suomea.  ”Kerenski”-laulukin oli nimenomaan punakaartilaisten laulu.

Bolševikit eivät tavoitelleet Keisarillista (ilman Suomea ja Puolaa) Venäjää laajempaa Neuvostoliittoa minään ”ihanteenakaan”, vaan oli ilman muuta selvää, että esimerkiksi tulevat sosialistiset Saksa/Itävalta ja Kiina, vieläkin kaukaisemmista puhumattakaan, tulisivat olemaan eri valtioita. Se oli myös Kominternin linja, jonka johtajista erityisesti viet- namilainen Ai Nuyen Quoc eli Ho Chi Minh oli alun perin Kansainliiton perustamisessa mukana ja tästä Nobel-palkitunkin USA:n presidentti Woodrow Wilsonin tuttu (vaikka USA sitten lopulta ei lähtenytkään Liittoon mukaan, kun se ei saanut perustuslakiaan ”maailmanlaiksi”…).

… vaan Suomen tynkäeduskunta oli julistanut Venäjälle sodan 15.5.1918

Viimeinen punainen taisteluosasto oli antautunut 14.5.1918 eli yhtä päivää aikaisemmin.

Suomen äärioikeisto pyrki tekemään Suomesta 1917 Venäjän maakun- nan Kerenskin vallan alla ”hajotuttamalla” NAAPURIVALTION SOTILAS- DIKTAATTORILLA oman ylimmän vallan haltijan Eduskunnan. Hyvä kun Kerenski sentään tiesi, mitä sellaiset ”vaalit” on, kun hän oli itsekin ollut ehdokkaana Tsaarin neuvoa antavan Duuman vaaleissa 1912 omassa ja Leninin kotikaupungissaan Simbirskissä (Uljanovsk), ja tullut valituksikin perustamansa ”Sosialistipuolueen” ehdokkaana hänen äänestäjiensä suuren osan epäilemättä luullessa äänestävänsä Leninin puoluetta…

Suomi oli Wienin kongressin rauhansopimuksen (1815) mukaan RIIPPU- MATON VALTIO SIITÄ ALKAEN, KUN TSAARIN HALLITSIJAHUONE LAKKASI OLEMASTA VALLASSA. Suomen rajatkin oli määrätty Wienin kongressissa,joskin tsaari teki niihin tarkistuksen itään päin (suomenkie- lisen Karjalan liittäminen Suomen suuriruhtinaskuntaan. Suomen suuri-ruhtinaskunta oli ollut Venäjän keisarikunnan VASALLIVALTIO. Tasan samalla periaatteella hajosivat suurin piirtein samaan aikaan myös Tur- kin Ottomaani- ja Kiinan Mantšu-imperiumit, loputkin, mitä niistä vielä tuolloin oli jäljellä.

Jos Punaiset ja valkoiset kaartit olisivat tuolloin yhdessä tiedottaneet Kerenskille itsenäisyyden olevan voimassa ja että sitä puolustetaan (kuten esimerkiksi Stalin vihjaisi, mutta ei voinut sanoa suoraan, kun bolševikitkin tukivat vielä tuolloin Kerenskin hallitusta Valkoisten, Kor- nilovin ym., kapinaa vastaan, sisällissota olisi voinut olla vältettävissä. On kuitenkin huomattava, että kaikissa muissa Euroopan maissa paitsi läntisissä naapurivaltioissamme oli tuolloin sisällissota.

Se, että Kerenski lähti pelleilemään Suomen kysymyksessä, oli viimeisiä ja ratkaisevia nauloja hänen poliittiseen ruumisarkkuunsa. Eserrien johtama Ukrainan Keskusrada esimerkiksi lähti omille teilleen.

Suomen eduskunta saattoi sodan julistaessaan tietysti minkään estä-mättä ”Tulkita olleensa sodassa” jo olleensa sodassa pitempään. Olihan ylipäällikkö Mannerheim väittänyt omille, erityisesti maalaisliittolaisille kaarteille muka ”Neuvosto-Venäjän hyökänneen Suomeen”,kun hän itse hyökkäsi venäläisissä varuskunnissa vielä jäljellä olevaa väkeä vastaan, joka ei ollut NL:n hallituksen komennossa (eikä tätä ennen myöskään punakaartien, joihin monien venäläisten oli nyt henkensäkin sälyttääk- seen liityttävä). Tuollainen tulkinta on pantu mm. kenraali A.F. Airon suuhun. Toki hän on voinut sellaista puhuakin (vaikka ei tunnetusti ollut puhelias, eikä kirjoittanut muistelmiakaan).

Tuo tulkinta ei kuitenkaan ole oikea diplomaattiselta (de jure) eikä fak- tuaaliselta kannalta (de fakto): sotaa ei ollut julistettu eikä esimerkiksi aluevaatimuksia vielä esitetty suuntaan eikä toiseen (jos sellaisia ei esi- tetä, ei yleensä kannata julistaa sotaa, vaikka jossakin vaikka ilmassa tai merellä tapella rymisteltäisiinkin).

Venäjän hallitus oli kahteenkin otteeseen yrittänyt lähettää edustajansa myös valkoisten puolelle (mahdollisesti myös sovittelutarkoituksessa), mutta nämä vangitsivat lähettiläs eversti Nikolai Kovankon (joka oli ol- lut Viaporin viimeinen venäläinen komendantti) ja torjuivat myös seuraajan minkä jälkeen Suomi kohta julistikin sodan.

Neuvosto-Venäjän armeijan joukkoja ei ollut eikä varsinkaan sotinut Suomessa.

http://aamulehdenblogit.ning.com/profiles/blogs/neuvosto-ven-j-n-armeija-ei-tapellut-suomen-sis-llissodassa

Venäjän joukkojen poissapysymisestä Suomesta oli lisäksi erikseen sovittu SAKSAN KANSSA Brest-Litovskin rauhansopimuksessa.

Niin sanotulla 42. armeijan selkkauksella Viipurissa, jossa kaupungissa vielä olleen kotiutettavan varuskunnan sotilaiden väitettiin riisuneen aseista kaupunkiin tuodun valkokaartin (mahdollisesti venäläisen väes- tön suojelemiseksi, jonka jäljellä olleet, pääasiassa ammatilliset ja poliit- tiset porvarit, valkoiset tappoivat sisällissodan loppuvaiheessa) ei ole mitään tekemistä työväenvallankumouksen kanssa, sillä se tapahtui (jos tapahtui lainkaan) 24. tammikuuta eli neljä päivää ennen vallankumouksen alkua:

https://fi.wikipedia.org/wiki/Suomen_sis%C3%A4llissota

”…Jälkeenpäin on esitetty, että Venäjän sota-asiain kansankomissaari Nikolai Podvoiski määräsi tammikuun 23.päivänä Suomeen sijoitetun 42. armeijakunnan riisumaan suojeluskunnat aseista”. Ainut Podvoiskin määräystä koskeva virallinen dokumentti on senaatin tammikuun 24. päivän pöytäkirjassa, jossa todetaan, että Podvoiski oli senaatin saa- mien tietojen mukaan antanut Viipuriin sijoitetulle sotaväelle määräyk- sen riisua aseet kaupunkiin järjestystä pitämään saapuneelta suojelus- kunnalta. Senaatin mukaan Podvoiskin määräys ei siis koskenut koko 42. armeijakuntaa eikä kaikkia suojeluskuntia vaan vain Viipurin varuskuntaa ja vain kaupunkiin saapuneita suojeluskuntalaisia. … ”

http://encyclopedia2.thefreedictionary.com/Finland

The Revolution of 1918.In the early morning of Jan.28 a workers’ revo- lution began in Finland (see 1918). Acting on appeals from the leaders of workers’ organizations, the proletariat of Helsinki seized government institutions and banks.The resistance of the Whites in the southern part of the country was quickly broken. However, the north and most of central Finland, where the members of the bourgeois government had taken refuge, were occupied by the White Guard. Civil war ensued. A revolutionary government, the Council of People’s Commissioners, was established on January 28. The council formulated a democratic prog- ram but proceeded to enact a series of socialistic reforms. It nationa- lized large private estates and many industrial and commercial estab- lishments, replaced the bourgeois state apparatus, assumed mana- gement of the Bank of Finland, instituted state control over private banks, established workers’ control at factories, and gave free land to the tenant farmers. Soviet Russia rendered considerable assistance to revolutionary Finland. On Mar. 18, 1918, with V. I. Lenin present, repre- sentatives of the two countries met in Petrograd and signed a treaty strengthening friendship and brotherhood between the RSFSR and the Finnish Socialist Workers’ Republic (so designated in the text of the treaty at Lenin’s proposal).

(RJK: Muissa yhteyksissä Sovjetskaja nimittää kansavaltuuskunnan Suomen ”kansanvallaksi” mutta Baltian maiden tuon ajan punaisia hallintoja ”työväenvallaksi”.)

The counterrevolutionary forces called on the German imperialists for help in suppressing the revolution.Treaties between Svinhufvud’s government and Germany were signed in Berlin on Mar. 7, 1918; these treaties made Finland politically and economically dependent on Ger- many. In early May the revolution was suppressed with the aid of Ger- man troops that had landed in Finland. Although the revolution was de- feated,it had a considerable influence on the history of the country and the further development of the working-class movement. Learning from its lessons, the most perceptive Finnish Social Democrats realized the necessity of forming a truly revolutionary Marxist-Leninist party; as a result, on Aug. 29, 1918, the left wing of the SDPF founded the Communist Party of Finland (CPF).

From 1918 to 1945.The suppression of the revolution in Finland was followed by the establishment of a regime of White terror. On May 15, 1918, Parliament voted to break relations with Soviet Russia. In August the Finnish government declared that peaceful relations between the two countries would be established only after Karelia and the Kola Pen- insula had been incorporated into Finland.Moreover,Parliament passed several laws to aid the formation of a political alliance with Germany; it voted on Aug. 1. 1918, to make Finland a monarchy and on October 9 to elect the German prince Friedrich Karl of Hessen as king of Finland. The German revolution of 1918 and Germany’s defeat in World War I saved Finland from becoming a vassal of Germany. Finland was proclaimed a republic on July 17, 1919, and K. Ståhlberg was elected president of the bourgeois republic.

From 1918 to 1920, Finland supported the interventionist plans of the imperialist powers, although it did not actually take part in the inter- vention. The victories of the Red Army, the growth of the working-class movement in the country, and economic difficulties forced Finland to accept the peace proposals of the Soviet government. A peace treaty between the RSFSR and Finland was signed on Oct.14,1920. Neverthe- less, Finnish foreign policy retained an anti-Soviet bias that was consis- tent with the class interests of the bourgeoisie and with the desire of the reactionary circles to create a Greater Finland.White Finnish “volun- teer” detachments made frequent raids on Soviet Karelia until 1922, and political, economic, and cultural ties with the USSR were at a minimum. ”

Tartton rauhansopimuksen teksti Kansainliiton englanninnoksena löytyy täältä:

http://www.worldlii.org/int/other/LNTSer/1921/13.html

Aivan samaa kuin Sovjetskaja sanoo myös Helsingin yliopiston historian tutkija tohtori Jari Hanski, joka on vertaillut I maailmansodan jälkeen itsenäistyneiden maiden tuolloisia taphatumia.

http://vapaussota.com/wp-content/uploads/2014/02/Hanski.pdf

Neuvosto-Venäjän armeija ei tapellut Suomen sisällissodassa.

• Kirjoittanut Risto Juhani Koivula (8. helmikuuta 2017, 06:30)

.

Useat suomalaiset höpölähteet väittävät Neuvosto-Venäjän armeijan joukko-osastojen muka taistelleen Suomen sisällissodassa, ja vieläpä koko sodan muka olleen ”Suomen ja Venäjän välinen” ja Tartton rauhan tehdyksi muka jostakin ”vapaussodasta”. Nämä väitteet ovat valetta.

Juhani Putkinen: ” Maanpetos

Kun Suomi kävi Vapaussotaa Venäjää vastaan, niin yhteistyö vihollisen kanssa oli luonnollisesti maanpetos.

Lainaus: ”Länsi-Suomen venäläisten joukkojen päällikkö, eversti Svetšnikov, antoi jo 31. 1. käskyn, että Vilppulan kautta oli lähetettävä voimakkaita joukkoja Seinäjokea vastaan. Helmikuun 2. suoritettiin yli- voimaisin joukoin (on puhuttu 500 miehestä) hyökkäys Vilppulan ase- maa vastaan. Sen torjui 145 suojeluskuntalaista, joilla oli 2 konekivääriä. Yritys uusittiin 7. 11. Hyökkääjien lukumäärä nousi tässä tapauksessa 2000 mieheen. Puolustus oli viime päivinä saanut vahvistuksia ja käsitti nyt 300 miestä. ”

RJK:Eversti Mihail Stepanovitš Svetšnikov,joukkojen valitsemana 116. jalkaväkirykmentin komentaja tämän siirtyessä bolševikkien puolelle 26. 10. 1917, bolševikkipuolueen jäsen toukokuusta 1917, Suomessa tammikuusta 1918, ei ollut VENÄLÄISTEN JOUKKOJEN päällikkö enää, vaan Punaisten varaylipäällikkö ja Pohjoisen rintaman päällikkö. Hän oli korkein Punaisten puolella taistellut upseeri ja liittynyt Punakaartiin omasta aloitteestaan.Eversti Svetšnikov toimi myöhemmin NL:ssa mm. sotilasalan tutkimustehtävissä,jossa yhteydessä hän antoi (sikäläi- sittäin) ”kaunistellun”, liioitellun kuvan entisten Venäjän armeijan upsee- rien ja sotilaiden roolista Suomen vallankumouksessa. Kuoli Stalinin vainoissa.

1882–1938

Eversti Mihail Svetšnikov, Tampereen venäläisen varuskunnan päällikkö tammikuussa 1918, Punaisten varaylipäällikkö ja pohjoisen rintaman komentaja, bolševikki toukokuusta 1917, korkein Suomen Punakaartiin liittynyt venäläinen/neuvostoliittolainen upseeri.

Tässä taas on peräti Heikki Ylikankaan suuhun sepitetty ”(Pietarin sotilaspiirin komentaja) kenraali Ivan Jeremeyev”, jollaista toveria ainakaan venäläiset lähteet eivät kuitenkaan lainkaan tunne.

” 26.2.1918 on lähetetty veturi ja kolme vaunua Rautuun. Samana päivänä lä- hetti kenraali Ivan Jeremejev Pietarista 600 miestä ja raskasta aseistusta Rautuun (Ylikangas 2012,s.102). Kuljetuksen mukana Rautuun tuotettiin mm. 40 konekivääriä, toistakymmentä tykkiä ja panssarijuna (Ed.s.110.) Rata Terijoelta Rautuun kulki Pietarin kautta, joten on oletettavaa, että nämä kuljetukset liittyvät yhteen. Osa junista oli peräisin Terijoelta ja osa Pietarista. ”

Salaperäisen kenraalin väitetään toimineen jopa VASTOIN Leninin (hallituksen) päätöksiäkin:

” Pietarin puolustuksesta vastaava kenraali Ivan Jeremejev toimi ve-näläisten joukkojen hovihankkijana. Hänen suunnitelmissaan oli toimit- taa venäläisiä apujoukkoja aina Tampereelle asti. Jeremejev toimi tie- toisesti vastoin Leninin 1.4. 1918 kieltoa toimittaa lisäjoukkoja Suomeen. Venäjän oma sisäinen tilanne (sisällissota), saksalaispelko sekä Brest-Litovskin rauhansopimus eivät Jeremejeviä pidätelleet. Hän taipui vasta, kun hallitus hänet siihen pakotti. Venäläisten joukkojen vetäytyminen Raudusta viivästyi ja se koitui satojen venäläisten joukkosurmaksi. ”

Mahtaisikohan kyseessä olla tämä toveri,Ivan Fedorovitš Jeremejev,ei kuitenkaan mikään kenraali eikä komentaja, vaan konekivääriampuja sotamies ja politrukki ja paikallisten sotilasneuvostojen ja puolue-elin- ten jäsen, joka oli muodostanut Putilovin tehtailla konekiväärikomen- nuskunnan (komanda), joka valtasi Lokakuun vallankumoukseen liitty- en Smolnan ja huolehti sen turvallisuusjärjestelyjen toimeenpanosta. Hän saattoi kyllä värvätä kavereitaan taistelemaan Suomessa, mutta kyse oli Suomen Punakaartin eikä ”Venäjän armeijan” joukoista! Ivan Fedorovitš, joka antoi Leninille suullisen raportin Smolnan puolustuk- sesta, koska ei osannut 10-vuotiaasta teollisuustöitä tehneenä ja soti- neena vaikka paljon lukeneenakin tuolloin vielä kirjoittaa, taisteli sekä sisällissodassa että II maailmansodassa haavoittuen molemmissa useita kertoja vakavasti ja suoritti myös yliopistollisen loppututkinnon. Hänelle myönnettiin ansioistaan 1950 henkilökohtainen ammattisoti- laan eläke, ikään hän kuin olisi toiminut koko ajan kapiaisena.

Sotamies, konekivääriampuja ja politrukki Ivan Fedorovitš Jeremejev, s. 1895 Jenisein alueella, bolševikki vuodesta 1914, vallankumous- ja sotasankari, johti Smolnan vallannutta konekiväärikomeenskuntaa Lokakuun vallakumouksessa, ja sen, hallituksen päämajan puolustuksen toteutusta (tavattu ehkä Raudun taiste- lussa, jossa ehkä luultu ”kenraaliksi” ja ”sotilaspiirin komentajaksi). Taisteli I ja II maailmansodassa, vallankumouksessa ja sisällissodassa.

On esiintynyt myös ”kenraali ja komentaja” K.(S.) Jeremejev,joka saattai- si olla Pravdan toimittaja, Pietarin puolustusneuvoston jäsen, bolševikki jo vuodesta 1903 eli alun pitäen, aliupseeri vuodelta 1895 Konstantin Stepanovitš Jeremejev, mikään komentaja eikä edes upseeri hänkään:

” Viikot kuluivat ankarien taistelujen merkeissä, ja valkois- ten tilanne Raudun suunnalla kävi yhä tukalammaksi. Kar- jalan rintamalla sotatoimia johti jääkärimajuri Aarne Sih- vo. Hän oli huolestunut Pietarin suunnalta saamistaan tie- doista,joiden mukaan vihollinen tulisi tekemään suurhyök- käyksen maaliskuun lopulla. Sihvo sai tietää,että muun muassa kenraali K.S. Jeremejev esikuntineen oli käynyt tutustumassa Raudun rintaman olosuhteisiin. Jeremejev toimi Pietarin sotilaspiirin ylipäällikkönä ja siirtyi maalis-huhtikuun vaihteessa – piirin toiminnan lakattua – henkilökohtaisesti johtamaan Raudun operaatiota. ”

Myös Konstantin Stepanovits Jeremejev toimi poliittisena komissaa- rina: sittemmin Saksan vakoojaksi osoittautuneen vasemmistoeserrä- kenraali iMihail Muravjovin joukossa!

Константин Степанович Еремеев

Pravdan toimittaja Konstantin Stepanovitš Jeremejev, tsaarin armei- jan aliupseeri, petturikenraali vasemmisto-eserrä Mihail Muravjovin ar- meijan politrukki (ja komentajan ilmeinen ”päällystakki” Leninin tahol- ta) s. 1874 Kiovassa, vanhemmat kotosin Äänisen alueen Kentjärven kunnan Voronovon kylästä (saattoi olla siis lyydinkarjalaista syntype- rää ja osata suomea), bolševikki vuodesta 1903 eli heti puoluejaon ilmettyä ja Leninin kaikkein ensimmäisiä vallankumoustovereita tuossa suhteessa, johti puolueen rintama-agitaatiota I maailmansodassa.

Väitetään tavatun Raudun taistelussa,jossa luultu ”kenraaliksi” ja ”ko- mentajaksi”. Hän saattaa hyvinkin olla ollut siellä ainakin Pravdan toi- mittajan ominaisuudessa. (Hän oli tuurannut sotilaspiirin komentajaa- kin,  Muravjovia tämän ollessa komentamassa Kerenskin vastahyök- käyksen torjuntaa, ja kukistamassa Kiovan Tsentralnaja Radan kapinaa, mutta ei kyllä enää Raudun taistelun aikaan.) Hän on ilmeisen tärkeä henkilö, josta on vähän tietoa.

Neuvosto-Venäjä, joka oli tunnustanut itsenäisen Suomen VALTION eikä hallitusta (kuten muuten Suomikin pruukaa edelleen tehdä uusien maiden suhteen), ei koskaan julistanut ”valkoiselle Suomelle” sotaa.

Valkoisen Suomen tynkäeduskunta julisti Neuvosto-Venäjälle sodan 15. 05. 1918, vuorokausi viimeisen Punaisen joukko-osaston antautumisen jälkeen. Elokuun 1. päivänä Suomen hallitus tarkensi vaativansa Suo- melle Kuollan niemimaata ja Itä-Karjalaa ”rauhanteon ehtona”. TÄSTÄ ”sodasta”,johon liittyivät Suomen ”heimosotaretket” Itä-Karjalaan, teh- tiin Suomen Tartton rauha 14. 10. 1920. (Viron Tartton rauha oli solmittu 02.02.1920, näillä kahdella rauhalla tai sodilla joista ne solmittiin ei ollut tekemistä keskenään.)

http://encyclopedia2.thefreedictionary.com/Finland

” … From 1918 to 1945.The suppression of the revolution in Finland was followed by the establishment of a regime of White terror. On May 15, 1918, Parliament voted to break relations with Soviet Russia. In Au- gust the Finnish government declared that peaceful relations between the two countries would be established only after Karelia and the Kola Peninsula had been incorporated into Finland. Moreover, Parliament passed several laws to aid the formation of a political alliance with Ger- many; it voted on Aug. 1, 1918, to make Finland a monarchy and on Oc- tober 9 to elect the German prince Friedrich Karl of Hessen as king of Finland. The German revolution of 1918 and Germany’s defeat in World War I saved Finland from becoming a vassal of Germany. Finland was proclaimed a republic on July 17, 1919, and K. Ståhlberg was elected president of the bourgeois republic.

… ”

Vanhan tsaarin armeijan joukkojen asema ja rooli Suomessa oli JO VÄLIAIKAISEN HALLITUKSENKIN AIKANA EPÄSELVÄ,koska Suo- men asema oli epäselvä. Niiden virallinen rooli oli olla valmiina puolusta- maan Suomea Keskusvalloilta – eli Saksalta maailmansodassa. Väli- aikaisella hallituksella oli maassa kenraalikuvernööri, joka olisi voinut kytkeä komentoketjun Venäjälle.

Lenin kuitenkin LAKKAUTTI LÄHES ENSI TÖIKSEEN Suomen ken-raalikuvernöörin viran, ja nimitti sen viimeisen haltijan, sillanrakennuk-sen professori Nikolai Vissarionovitš Nekrasovin, entisen liikenneyhteys- ja varapääministerin, hallituksensa tilastohommiin.

Armeijaa alettiin tosissaan kotiuttaa Kerenskin tultua valtaan, elokuus- sa 1917, jolloin Suomessa lienee ollut n. 120000 venäläisen sotilaan taustaista henkilöä, puolet tästä merivoimissa.

Suomi kuitenkin tunnustautui de facto ”Venäjän maakunnaksi” suos-tumalla Eduskunnan hajotukseen Kerenskin toimesta ja uusiin vaalei- hin (vaikka bolševikit varoittivat, ja kehottivat mielummin puolustamaan itsenäisyyttä aseellisesti).

Suomen itsenäistyttyä Tallinnan ja Helsingin tukikohtiensotalaivojen kotisatamaksi vaihdettiin Kronstadt, ja niiden kotiuttaminen sinne al- koi. Ne eivät koskaan tapelleet Suomen sisällisodassa. Sitä paitsi osa entisistä Venäjän laivastoupseereista oli Valkoisten puolella ja he mm. riisuivat Mannerheimin määräyksestä muita venäläisiä aseista.

Viikko Lokakuun vallankumouksen jälkeen neuvostohallituksen kansalli-suusasioiden komissaari Stalin saapui Sosialidemokraattien puolueko-koukseen (mikä oli kai kansankomissaarin ensimmäinen ulkomaanvie- railu) ja kehotti Suomea välittömästi julistautumaan itsenäiseksi.

” https://www.marxists.org/reference/archive/stalin/works/1917/11/14.htm

Nikolai Starikov: ”Stalin oli vuonna 1917 kansallisuusasioiden kansanko- missaari ja yksi Leninin lähimpiä yhteistyökumppaneita. Suomessa ei ehkä muisteta, että toveri Stalin teki ensimmäisen virallisen vierailunsa marraskuussa 1917 juuri Suomeen ja puhui nimenomaan Suomen itsenäisyyden oikeutuksesta ja välttämättömyydestä.Stalin esiintyi 14. marraskuuta 1917 Suomen sosialidemokraattisen työväenpuolueen kokouksessa Helsingissä.

«Meitä peloteltiin Venäjän hajaantumisella, sen pirstoutumisella monilu- kuisiin riippumattomiin valtioihin; tällöin viittailtiin Kansankomissaarien Neuvoston julistamaan kansojen itsemääräämisoikeuteen,  sitä «tuhoi- sana virheenä». Mutta minun on lausuttava mitä jyrkimmin,että me emme olisi demokraatteja (sosialismista puhumattakaan!), ellemme tunnustaisi Venäjän kansoille vapaata itsemääräämisoikeutta.

Minä selitän, että me pettäisimme sosialismin, jollemme ryhtyisi kaikkiin toimenpiteisiin veljellisen luottamuksen palauttamiseksi Suomen ja Venäjän työläisten välillä.

Mutta jokainenhan tietää, että ilman Suomen kansan vapaan itsemää-räämisoikeuden päättävää tunnustamista ei tällaisen luottamuksen palauttaminen ole ajateltavissa.

Ja tässä on tärkeätä ei vain tämän oikeuden suullinen, vaikkapa viralli- nenkin tunnustaminen. Tärkeätä on se, että Kansankomissaarien Neu- vosto tulee teossa varmentamaan tämän suullisen tunnustamisen, että se tullaan horjumatta panemaan täytäntöön. Sillä sanojen aika on men- nyt. Sillä on tullut aika, jolloin vanha tunnuslause: «Kaikkien maiden pro- letaarit,yhtykää!» on pantava täytäntöön.Täysi vapaus elämänsä järjes- tämiseen Suomen kansalle, samoin kuin kaikille muillekin Venäjän kan- soille! Suomen kansan vapaaehtoinen, rehellinen liitto Venäjän kansan kanssa! Ei mitään holhousta, ei mitään valvontaa ylhäältäpäin Suomen kansaan nähden! Tällaiset ovat Kansankomissaarien Neuvoston poli- tiikan periaatteet. Vain tällaisen politiikan avulla voidaan luoda Venäjän kansojen keskinäinen luottamus.

Vain tällaisen luottamuksen pohjalla voidaan toteuttaa Venäjän kanso- jen proletaarien luja liittyminen yhdeksi armeijaksi. Vain tällaisen yhteen- liittymisen kautta voidaan Lokakuun vallankumouksen saavutukset lu- jittaa,vielä eteenpäin kansainvälisen sosialistisen vallankumouksen asi- aa. Kas tämän takia me hymähdämme joka kerta, kun meille puhutaan Venäjän kiertämättömästä hajaantumisesta kansojen itsemääräämis- oikeuden aatteen toteuttamisen johdosta.»

Tätä osoittaa, että Stalin oli noihin aikoihin Suomen itsenäisyyden suurin kannattaja. ”

Näin Nikolai Starikov.

Suomalainen Wiki kirjoittaa seuraavaa:

Venäläiset joukot Suomessa

.

Venäjän armeijan rappiotilan ja sotaväsymyksen takia venäläisten soti- laiden osuus sisällissodan rintamataisteluissa jäi Karjalankannasta lu- kuun ottamatta lopulta vähäiseksi. Vanhan tsaarin armeijan joukkojen vahvuus Suomessa oli ollut elokuussa 1917 noin 100000^[105]– 125000 sotilasta. ^[106] Marras-joulukuusta 1917 lähtien joukkojen määrä alkoi supistua sekä suunnitelmallisten sotilaallisten siirtojen ja kotiuttamisen että jatkuvasti lisääntyneen kurittomuuden ja karkuruuden vuoksi. ^[107]

Sisällissodan alettua 27. tammikuuta 1918 venäläissotilaita oli Suomessa enintään 40 000 miestä. ^[108][109]

Neuvosto-Venäjän ja Saksan välisen Brest-Litovskin rauhan tultua voi- maan 3. maaliskuuta Suomessa oleskelevat noin 6 000 sotilasta käskettiin vetäytymään maasta 2 kuukauden kuluessa. Maaliskuun loppuun 1918 mennessä vanhan armeijan osastot olivat valtaosin poistuneet Suomesta.^[110][111]

Lopulta vain 7000–10000 venäläissotilasta,osa Suomessa jo olleita ja osa maahan sodan aikana Pietarista tulleita, oli eri tavoin aktiivisia vuo- den 1918 sodassa. Merkittäviä venäläisosastoja ei sotatoimiin saatu suostuteltua, sillä vain 1000–4000 sotilasta taisteli 100–1000 miehen osastoina ajoittain eri puolilla rintamia. Toisaalta helmikuun 1918 loppu- puoliskolle asti joitakin venäläisiä upseereita toimi punakaartien sota- toimien johdossa:eversti Mihail Svetšnikov Länsi-Suomessa ja I. Jere- mejev Itä-Suomessa. Venäläisten ja suomalaisten välinen yhteistyö sujui kuitenkin huonosti muun muassa kieliongelmien ja keskinäisen epäluot- tamuksen takia. Punaisten hyökkäysvaiheen aikana helmikuun alusta – maaliskuun puoleenväliin asti rintamalinja ei siirtynyt juuri lainkaan poh- joisemmaksi, vaikka valkoisten taistelukyky oli tuolloin heikoimmillaan. ^{[112][113][114]}

Sisällissotaan osallistuneiden venäläissotilaiden määrä ja merkitys vä- heni pääosassa punaista Suomea 18. helmikuuta alkaen Saksan ja Ve- näjän välisten sotatoimien alettua uudelleen. Joukot joko hajosivat tai niitä siirrettiin suojaamaan Pietaria, ja sen jälkeen Neuvosto-Venäjän tuki punaisille oli valtaosin aseapua. Venäläisten sodan loppuun asti jatkunut sotilaallinen toiminta Karjalankannaksella toisaalta tuki punaista kaartia, mutta sen päätarkoitus oli Pietarin puolustaminen. Muualta Suomesta merkittävä osa sisällissodassa sekä aktiivisia että passiivisia venäläissotilaita oli vetäytynyt jo ennen Suomen valkoisen armeijan hyökkäysvaihetta. ^[115]

Venäläisten joukkojen aseistariisunta Etelä-Pohjanmaalla 28.–31. tam- mikuuta sujui valkoisilta pääosin helposti ja rauhallisesti. Venäjää Suo- messa edustanut aluekomitea oli ilmoittanut 24. tammikuuta Vaasan senaatille venäläisten joukkojen ”suunnitelmallisen kotiuttamisen” jatkuvan entiseen tapaan.

Vaasan senaatin ja Mannerheimin esikunnan kaksijakoisen propagan- dan pohjalta 30.tammikuuta annettiin vain venäläisille suunnattu julis- tus, jonka mukaan Suomen talonpoikaisarmeija ei sotinut venäläisiä sotilaita vastaan. Toisaalta omille rivimiehille korostettiin taisteltavan juuri venäläisiä vastaan. Monet Suomessa olleet venäläisupseerit tukivat valkoisia.

Neuvostohallitus käski vuoden 1918 alussa Suomessa olleita varus­kun- tia noudattamaan puolueettomuutta, ja jotkut varuskuntakomiteat an- toivat paikallisesti vastaavia vakuutuksia. Niistä huolimatta Pohjan- maan venäläinen päällystö toimi usein tiiviissä yhteistyössä suojelus- kuntien kanssa. Pohjanlahden meripuolustuksen johtaja, vara-amiraali Nikolai Podgurski auttoi kenraali Mannerheimia Vaasan varuskunnan aseistariisunnassa. ^[116]

Vastapalvelukseksi tuesta aseistariisunnalle Mannerheim järjesteli venä-läisupseerien palkanmaksun, asunto-olot ja muonituksen kuntoon, sekä antoi heille vapaan liikkumisoikeuden Vaasassa. Seinä­joella venäläisjou- kot asettuivat entisiin majapaikkoihinsa. Mannerheim lupasi venäläisille hoitavansa joukot maasta Sortavalan tai Rovaniemen kautta ja palaut- tavansa aseet rajalla.Joukot suljettiin lopulta vankileireille ja aseet otet- tiin omaan käyttöön, koska kuljetus ei onnistunut ja suhtautuminen ve- näläissotilaisiin muuttui hyvin kielteiseksi jääkäripataljoonan saavuttua Saksasta Vaasaan. ^[117] Sisällissodan alkuvaiheessa valkoinen armeija ja venäläiset sotilaat taistelivat rintamalla merkittävässä määrin toisiaan vastaan lähinnä Ruovedellä, Vilppulassa, Mäntyharjun rintamalla ja Karjalankannaksella. ^[118] ”

Punakapinan alettua Mannerheim välittömästi ja ensimmäiseksi hyökkäsi venäläisten varuskuntien rippeiden kimppuun väittäen ”Neuvosto-Venäjän hyökänneen Suomeen”.

***

Antti Tuuri myöntää, että valkoiset aloittivat Suomen sisällissodan 24.1. hyökkäämällä ulkopuolisella valkoisella osastolla sikäläistä venäläistä varuskuntaa vastaan,joka varmisti ja koordinoi venäläisten poistumista maasta n. 20000 kuukausivahdilla, jäljellä oli ”viimeinen erä”, vähän yli. Loput venäläiset sotilaat oli tarkoitus tappaa, ja sivilitkin, paitsi jotkut, jotka loikkasivat jotakin arvokasta kuten laiva mukanaan. Sittemmin Viipurin venäläinen porvaristokin tapettiin, kun valkoiset valtasivat kau- pungin, vaikka se oli odottanut valkoisia ”vapauttajikseen”, osa punais- ten vankilassa. Tällä Senaatti myös pakotettin vaihtamaan Puolustus- neuvoston puheenjohtaja Entente-mielinen Claes Charpentier Keskusvalta-mieliseen Mannerheimiin 25.1. 1918.

Kyseessä oli myös taistelu Ympärys- ja keskusvaltamielisten porvarei- den välillä. Suomen venäläisten sotilaisen oletettiin olevan Entente-mie- lisiä. saksalaismielisten uskottiin jo lähteneen vitomaan.Myös Lenin pel- käsi näitä joukkoja, koska hän pelkäsi kenraali Judenitšia enemmän kuin Mannerheimia. Mannerheim pelkäsi Judenitšissa eniten sitä, että tämä voisi tehdä jonkin diilin myös punaisten kanssa, sillä hän oli yrittänyt nousta menševikken hallitseman Georgian kautta vielä kolmannen ker- ran Venäjän Kaukasian rintaman komentajaksi.Georgian menševikit oli- vat kuitenkin kaukasialaisnationalisteja, joille kelpasivat vain kaukasia- laiset, ortodoksiset komentajat: georgialaiset, armenialaiset, osseetit, abhaasit. Judenitš ja Charpentier olivat taistelleet Turkin armenialaisten kansanmurhaa vastaan. Mannerheimille sellainen oli ”tavallista, normaalia sotilaspolitiikkaa”…

http://perttirampanen.vapaavuoro.uusisuomi.fi/kulttuuri/242236-tammikuu-18-antti-tuurin-kertomana

Tammikuu -18 Antti Tuurin kertomana

1.9.2017 16:40 Pertti Rampanen 

Pertti Rampanen

Mänttä-Vilppula

.

Paperiteollisuudesta leipänsä tienannut teknikko. Eläkkeellä.
Sitoutumaton, mutta ei kantaa ottamaton.

• 

(Otava, 2017, 220 sivua)

Vuoden 1918-sota alkoi vapaussotana kun suojeluskunnat pyrkivät tammikuussa riisumaan aseista ja toimittamaan kotimaahansa hulinoi- vat, vallankumouksen aatetta lietsovat ja elintarvikkeita ryöstelevät kurittomat venäläiset sotilasjoukot, ja riisumaan aseista myös heitä myötäilevät punakaartilaiset. Venäläissolttuja oli majoittuneina useissa Etelä-Pohjanmaankin pitäjissä. Sota muuttui sitten kansalaissodaksi punaisten ryhtyessä kapinaan Suomen laillista hallintoa vastaan.

Kirjailija Antti Tuuri tuo pienimuotoisessa romaanissaan esiin lähinnä Ylistaron suojeluskunnan osuuden tapahtumiin. Venäläisten aseistarii- suminen ja vangitseminen sujuivat paikkakunnalla lähes verettömästi. Yksi suojeluskuntalainen sai surmansa huolimattomasta aseen käsittelystä, ja erään talon piika sai lattiasta kimmonneesta luodista lihashaavan käteensä. Venäläisiäkin kuoli alueella vain muutamia.

Jännittävin tapahtuma teoksessa ehkäpä onkin, kun aitasta johon ve- näläiset ovat varastoineet aseita, vohkittiin ne sahaamalla muutamana yönä reikä takaseinään vartijoiden huomaamatta. Valitettava erehdys oli, kun raiteilta suistettiin väärä, mm. senaattoreja Vaasaan kuljettanut juna. (Kts. kuva!)

Kirjassa käydään läpi myös Vimpelin ja Vöyrin sotakoulujen perustaminen.

Tuuri kertoo tammikuun 1918 tapahtumat ylistarolaisen rakennusmes- tari ja suojeluskuntajohtaja  Ahto Sippolan (ei pidä sekoittaa pahamai- neiseen veljeensä) näkemyksenä.Kirjassa vilisee tunnettuja sisällissodan aikaisia henkilöitä. Kirjoittaja ei ole unohtanut tässäkään teoksessaan nasevaa huumoriaan, vaikka kyseessä ovatkin sinällään kohtalokkaat tapahtumat.

Kyseinen romaani sopii mainioksi historiankertaukseksi, varsinkin näin maamme sadantena itsenäisyyden juhlavuotena, vaikka teos kieltä- mättä saattaa jonkun mielestä olla puhdasta vapaussotakirjallisuutta. Haitanneeko tuo! ”

Tulin juuri toissa päivänä tuolta Tallinnan puolelta. Kävin hammaslääkärissä, kaksi paikattua hammasta; 85,00€ (-Kela 50% ja Glub  one-alennus 15%), ei ollut kallista.

Samalla tehtiin kahden hammassillan kustannusarvio; 4900,00€. Kela korvaa 50% ja 15% alennus em kortilla. Ei jää paljon maksettavaa jos ajattelen kotimaan hintoja.

Klinikka oli Kliinik 32, Tornimaetee 5. Huippumoderni paikka, uskomattoman hyvä asiakaspalvelu jne. Syksyn myötä pannaan purukalusto kuntoon.

SDP:n puheenjohtajan mukaan teknologian kehitys voi auttaa ratkaisemaan maailman isoja ongelmia.

Lähde: Antti Rinteen mukaan politiikan pitää ohjata teknologian kehitystä – Politiikka – Verkkouutiset

Kyllä kai! Rinne lausuu:

– Meillä on paljon sellaisia ratkaistavia ongelmia maapallolla, jos ajattelee esimerkiksi ilmastonlämpenemistä ja köyhyyttä, joissa molemmissa teknologian kehitys saattaa olla ihan älyttömän tärkeä ongelmanratkaisija.

Ensinnäkin, Ana, vouhottajat puhuvat nyt ilmastonmuutoksesta ei – lämpenemisestä, kun on todettu, ettei se lämpenekään. Ainakaan ihmiskunnan toimista.
Toiseksi, lääketieteen ja -teknologian kehitys vain lisää väkilukua  kehitysmaissa, lisäten siten myös köyhyyttä siellä.

Teknologian pitää antaa kehittyä tieteen ja markkinoiden premisseistä. Poliitikkojen puuttuminen siihen jarruttaa mieluummin kuin edistää.