Lenin ei sietänyt ajatustakaan itsenäisestä Suomesta

On vanha hyvä sanonta, jonka mukaan Venäjän ja venäläisten kanssa tehdyt sopimukset eivät ole edes sen paperin arvoisia, mille kyseinen sopimus on tehty.

Kun kuitenkaan hyvilläkään sanonnoilla ei ole todistusarvoa, niin tarkastellaan asiaa esimerkkien avulla.

Lenin ja Brest-Litovsk

Bolshevikkien kaapattua vallan Venäjällä Ensimmäisen Maailmansodan aikana Venäjä teki Saksan kanssa Brest-Litovskin rauhansopimuksen aikomattakaan noudattaa kyseistä sopimusta.

Leninillä itsellään ei ollut illuusioita päätöksensä seuraamuksista. Keskuskomitean sihteeri E. D. Stasova on tallentanut elävän tuokiokuvan Sokolnikovin delegaation paluusta Smolnaan. »Valtuuskunnan jäsen L. M. Karahan toi rauhansopimusasiakirjan Vladimir Iljitsin kabinettiin. Karahan alkoi selvittää dokumentin sisältää ja pyysi lukemaan lävitse, mitä hän oli allekirjoittanut. Äkkiä Vladimir Iljits kiukustui: ’Eikö teille riitä se, että minä allekirjoitin tämän haisevan rauhan, vai pitäisikö minun se vielä lukeakin. En tule lukemaan sopimusta enkä täyttämään sitä niin pitkälle kun se vain on minulle mahdollista.’ Karahan­raukka hämmentyi ja taitettuaan paperin kokoon sijoitti sen johonkin nurkkaan.»”[i]

Lenin 3.3.1918 Brest-Litovskin rauhansopimuksesta Saksan kanssa: ”Tämä häpeällinen rauha on allekirjoitettava maailmanvallankumouksen pelastamiseksi säilyttämällä sen tärkein ja toistaiseksi ainoa tukikohta ­ Neuvostotasavalta. — Meidän on mitä pikimmin demobilisoitava armeija, tuo sairas orgaani ja samanaikaisesti autamme Suomen vallankumousta. Tietysti me rikomme sopimusta, mutta olemme rikkoneet sitä jo kolmekymmentä – neljäkymmentä kertaa.» — »Mutta kuvitelkaa millainen onnettomuus tapahtui eilen Suomen rautateillä. Muutamia asevaunuja joutui rautatievirkamiesten ’huomaamattomuudesta’ ei etelään, vaan suoraan Suomeen lähtevään junaan. Tällaiset ’valitettavat’ erehdykset rajalla ovat aina mahdollisia.»”[ii]

Suomen itsenäisyys

Urbaani legenda kertoo, että Venäjä antoi Suomelle itsenäisyyden. Toinen versio samasta legendasta kertoo, että Lenin lahjoitti Suomelle itsenäisyyden.

Todellisuus on tässäkin asiassa ihan toinen. Toki Venäjältä saatiin 31.12.1917 paperi, jossa Venäjän johto tunnusti Suomen itsenäisyyden, mutta sitäkään lupausta ei ollut suinkaan tarkoitus pitää – ei, vaan Suomesta oli tarkoitus tehdä Venäjän federaation osavaltio. Onneksi Suomi kuitenkin voitti Vapaussodan Venäjää vastaan, joten Venäjän aikomus ei toteutunut.

Leninin mielestä: ”»Irtautumisoikeus on paras ja ainoa poliittinen keino idioottimaista pikkuvaltiosysteemiä ja kansallista eristäytymistä vastaan — Eroaminen ei suinkaan ole meidän ohjelmamme. Me emme lainkaan kannata eroamista.»”[iii]

Huomattakoon myös jo alkuperäinen venäläistämisaikomus.

”Leninin kansallisuuspolitiikan ytimen Stalin katsoi sisältyvän nerokkaaseen paradoksiin »eroamisesta yhdistymistä varten». »Kansallisten kulttuurien on annettava kehittyä ja päästä täyteen laajuuteensa, tuoda esiin kaikki mahdollisuutensa, jotta sosialismin voitettua koko maailmassa voitaisiin luoda edellytykset niiden sulautumiselle yhdeksi yhteiseksi kulttuuriksi, jolla on yksi yhteinen kieli.»”[iv]

Leninin mielestä Suomen piti antaa erota, koska hänen mielestään Suomessa kansan enemmistö oli sosialismin kannalla. Lenin halusi tukea Suomesta.[v]

Stalinille eroaminen oli vain työkalu. Sitä piti kannattaa tai vastustaa sen mukaan kuin proletariaatin vallankumouksen edut vaativat.[vi]

Stalin yllytti Helsingissä 27.11.1917 punikkeja kapinaan, luvaten Venäjän avun. Kaikkien Venäjän kansojen (myös suomalaisten) piti liittyä yhteen yhdeksi armeijaksi.[vii] ”»Toverit! — Jos te tarvitsette meidän apuamme, me annamme sitä teille, veljellisesti ojentaen teille käden. Tästä voitte olla varmat.»”[viii] Lisää yllyttämisestä täällä.

”Irtautumisoikeus” koski vain tapauksia, joissa irtautuminen tapahtui kommarien johdolla yhdistymiseksi Venäjään.[ix] Siten kun porvarillinen Ukraina julistautui itsenäiseksi, niin Venäjä alkoi heti taistelemaan sitä vastaan – kuin myös Suomessa.

Suomi julistautui itsenäiseksi 4.12.1917 hallituksen ilmoituksena. Eduskunta hyväksyi itsenäisyysjulistuksen 6.12.1917 äänin 100/88 sosialistien vastustaessa.[x]

Lenin ja Venäjän ulkoministeri Trotski yllyttivät 27.12.1917 punikkeja nousemaan kapinaan Suomen vapailla vaaleilla valittua eduskuntaa ja laillista hallitusta vastaan.[xi]

Stalin esitteli Keskuskomitealle Suomen tunnustamisen, samalla hän puhui jälleen siitä, että punikkien on otettava valta Suomessa.[xii]

Venäjä oli kyllä sanallisesti tunnustanut Suomen, mutta ei tehnyt mitään miehitysjoukkojensa vetämiseksi Suomesta. Suomi nimitti maiden välisen sekakomission jäsenet, mutta Venäjä ei.[xiii]

Leninin kansallisuusohjelma taas ei tähdännyt, kuten olemme nähneet, suinkaan pienten, itsenäisten ja kaikkein vähiten porvarillisten kansallisvaltioiden muodostamiseen – vaan vähemmistökansallisuuksien myötätunnon hankkimiseen irtautumisoikeutta hyväksi käyttäen bolsevikkien puolelle.”[xiv]

Itsenäisyyden tunnustaminen oli vain välikappale vallankumouksen helpottamiseksi. Suomalaiset demarit Leninin mukaan: ”ovat pettureita kun eivät tahdo tehdä vallankumousta, vaikka se on heidän velvollisuutensa.”[xv]

”Trotski — lähetti Suomen sosiaalidemokraattiselle puolueelle kategorisen sähkeen 15 000 miehen keskittämisestä viipymättä Helsingin ympäristöön ja vallan ottamisesta työväestön käsiin.”[xvi]

”Todella merkittäviin tuloksiin päästiin vasta tammikuun puolivälissä 1918 Jukka Rahjan hankittua suoraan Leniniltä lupauksen 10 000 kiväärin patruunoineen ja 10 kolmituumaisen tykin ammuksineen lähettämisestä Pietarista Suomen punakaartin käyttöön. Podvoiski sai ohjeet huolehtia erityisesti siitä, ettei lukumääriä vähennetty. Lisää annettaisiin sitä mukaa kuin varastoista löytyi ja maksusta puhuttaisiin sitten, kun Suomen työväki olisi noussut valtaan. Kapinan puhjettua Lenin käski lähettää vielä täydennykseksi 25 000 kivääriä ja 30 konekivääriä.”[xvii]

Helsingin punakaarti aseistettiin kokonaan venäläisten varastoista Viaporissa. Tarvittavien kiväärien ja ampumatarvikkeiden lisäksi Venäjän hallituksen edustaja Suomessa Smilga lupasi punakapinallisille 100 konekivääriä. Trotskin sähke luettiin punikkien kokouksessa ja kapina alkoi.[xviii] Siitä kuinka Venäjä aseisti kapinalliset on lisää täällä.

Venäjän puolustusministeri Podvoiski määräsi Venäjän armeijakunnan Viipurissa riisumaan suojeluskunnat, eli Suomen laillisen armeijan, aseista ja luovuttamaan ne punakaartille.[xix]

Podvoiski korosti Suomen suurlähettiläälle Venäjällä Enckellille 26.1.1918, että Venäjä aina tulisi tukemaan sosialisteja, eikä minkäänlainen puolueettomuus voinut tulla kysymykseen. Ohjesäännössä sanottiin, että armeijan tehtävänä oli tukea taistelua porvaristoa vastaan kaikkialla Euroopassa.[xx]

”Enckellin pyrkiessä kapinan puhjettua neuvostohallituksen puheille häntä ei enää otettu vastaan.”[xxi]

Viipurin armeijakomitea julisti 42. AK:n joukkojen olevan 29. 1. 1918 lähtien »sotatilassa Suomen porvarillisen valkokaartin [Suomen laillisen armeijan – jp] kanssa», minkä vuoksi oli ryhdyttävä kaikkiin asian vaatimiin toimenpiteisiin.[xxii]

Podvoiski sähkötti 4.2.1918 Glazunoville — on välttämätöntä aivan lähipäivinä lyödä porvarillinen valkokaarti [Suomen armeija] hajalle.[xxiii]

Pietarin punakaarti lähetti joukkoja Suomeen. Pietarin sotilaspiirin esikunta käski 1.2.1918 irrottamaan varuskunnasta niin paljon joukkoja kuin mahdollista Suomea varten. 4.2.1918 Pietarista lähti panssarijuna, yms. Savon rintamalle, valtasivat 7.2.1918 Mäntyharjun.[xxiv]

Maaliskuun lopussa 1918 Stalin mainitsi esimerkkeinä Venäjän federaatioon muodostettavista osavaltioista Puolan, Ukrainan, Suomen, Krimin ja Kaukasian. Stalin toimi Leninin ohjeita seuraten.[xxv]

Stalin pohti asiaa vielä mm. Leninille 12.6.1920 kirjoittamassaan kansallisuuskysymyksiä käsittelevässä kirjeessä, jossa hän esitti konfederaatiota eräänä välivaiheena kansojen siirtyessä Neuvosto-Venäjän kanssa federatiiviseen yhteyteen: ”Esimerkkejä ovat Neuvosto-Saksa, Puola, Unkari ja Suomi. Tuskinpa nämä kansallisuudet, joilla on oma valtiollisuus, omat sotavoimat ja omat raha-asiat, tuskinpa ne muuttuessaan neuvostolaisiksi suostuvat heti menemään Neuvosto-Venäjän kanssa baskirialais- tai ukrainalaistyyppiseen federatiiviseen yhteyteen.”[xxvi]

Venäläisille bolshevikkijohtajille, jotka itse asiassa pitivät käsissään punakaartia, oli Suomessa toteutettavaksi suunniteltu yhteiskunnallinen kumous ainoastaan välikappale Venäjän poliittisen rajan siirtämiseksi takaisin Tornionjoelle.[xxvii]

Niinpä – Venäjä muka tunnusti Suomen, mutta käytännössä yritti kukistaa Suomen laillisen hallituksen ja tehdä Suomesta Venäjän federaation osavaltio – ja venäläistää suomalaiset venäjänkielisiksi. Onneksi Suomi kuitenkin voitti Vapaussodan Venäjää vastaan. Venäjä ja Suomi tekivät tämän Vapaussodan rauhansopimuksen Tartossa 14.10.1920.

Tarton rauhansopimus

Tarton rauhansopimuksessa Suomi ja Venäjä sopivat ensimmäisen kerran itsenäisinä, tasa-arvoisina valtioina mm. Suomen itärajan sijainnista. Rauhansopimuksen 1. artiklassa sovittiin myös, että rauhansopimuksen voimaan astuttua lakkaa sotatila sopimusvaltioiden välillä, ja molemmat valtiot sitoutuvat vastedes ylläpitämään keskinäistä rauhantilaa ja hyvää naapuruutta. Jos joku kuvittelee, ettei Venäjä rikkonut Tarton rauhansopimusta vastaan, niin hän erehtyy ihan perusteellisesti.

Sopimusta solmittaessa Venäjä mm. lupasi Itä-Karjalan karjalaisväestölle itsehallinnon sekä oikeuden käyttää kansankieltä hallinnon lainsäädännön ja kansanvalistuksen kielenä. Myös Pietarin kuvernementin suomalaiselle väestölle annettiin oikeus valtakunnan yleisten lakien ja asetusten rajoissa vapaasti järjestää kansanvalistustoimi, kunnallinen ja kuntainvälinen hallinto sekä paikallinen oikeudenkäyttö, ja oikeus käyttää vapaasti kaikissa sisäisissä asioissa paikallisen väestön kieltä. Arvannette, että luvattuja oikeuksia ei koskaan toteutettu.

Mainittakoon, että myös Venäjän hyökkäys Suomen kimppuun 30.11.1939 rikkoi Tarton rauhansopimusta. Samalla Venäjä rikkoi myös allekirjoittamaansa YK:n edeltäjän Kansainliiton peruskirjaa, sekä sopimusta rajaselkkausten selvittämisestä.

Hyökkäämättömyyssopimus

Venäjän ja Suomen välille solmittiin hyökkäämättömyyssopimus vuonna 1932 ja vuonna 1934 sopimus sen hyökkäämättömyyssopimuksen jatkamisesta. Kun vuoden 1932 sopimuksen 8 artiklassa olleet määräykset sopimuksen voimassaoloajasta ja sen lakkaamisesta muutettiin siten, että sopimus oli pysyvä voimassa 31 päivään joulukuuta 1945, niin sopimusta ei ollut mahdollista irtisanoa ennen siihen merkityn voimassaoloajan päättymistä.

Venäjä rikkoi tätäkin sopimusta törkeästi hyökkäämällä Suomen kimppuun 30.11.1939 aloittaen Venäjän ja Suomen välisen Talvisodan.

Moskovan rauhansopimus

Talvisota päättyi 13.3.1940 Moskovan pakkorauhaan. Suomalaiset olisivat halunneet nyt viimeinkin rakentaa rauhassa maataan, vaan Venäjä painosti törkeästi Suomea järjestäen kaikenlaisia provokaatioita Välirauhan aikana.

”Kun rauhansopimuksen ehdot tulivat julkisuuteen surureunaisissa sanomalehtien erikoispainoksissa, liput laskeutuivat puolitankoon koko maassa siitä huolimatta, että enää ei tarvinnut odottaa pommittajia yläpuolelle – ja että oli saavutettu torjuntavoitto, edetty pitkälle joulukuun 4. päivästä, jolloin Pravda oli kirjoittanut: Puna-armeija menee Suomeen Suomen kansan avuksi.”[xxviii]

Jo kesäkuussa 1940 rauhansopimuksen solmimisen jälkeen suomalaiset saivat huomata, että Venäjä ei aikonut noudattaa sopimusta, vaan alkoi esittää sopimukseen kuulumattomia vaatimuksia ja puuttua Suomen sisäisiin asioihin tavalla, joka rikkoi sopimusta. Lyhyeksi jäänyttä rauhansopimuksen jälkeistä ajanjaksoa aikalaiset kutsuivat lopulta vain pitkäksi odotukseksi kuolemansellissä.

Venäjä myös de facto rikkoi rauhansopimusta esittämällä siitä kestämättömiä tulkintoja ja mm. ryöstämällä Suomelta Enson tehtaat ja Vallinkosken voimalaitoksen.

Pariisin rauhansopimus

Venäjä hyökkäsi jälleen Suomen kimppuun alkaen 22.6.1941 kello 6.05, aloittaen Venäjän ja Suomen välisen Jatkosodan, joka oli erillissota.

Sodan jälkeen 10.2.1947 solmittiin maailmassa nykyisin enää vain Suomen valtiota voimassaolevana koskeva Pariisin rauhansopimus, joka pitää sisällään suomalaisia syyllistävät kansainvälisen sotarikosoikeuden viralliset pääsotarikokset, joihin suomalaiset eivät koskaan syyllistyneet. Katso myös tätä artikkelia ja tätä.

Rauhansopimuksen 27. artikla edellyttää myös, että Suomen hallituksen ja Suomen kansalaisten oikeudet, kuin myös suomalaisten juridisten henkilöiden oikeudet, jotka koskevat suomalaista omaisuutta tai muita suomalaisia varoja Liittoutuneiden ja Liittyneiden Valtojen alueella, on saatettava entiselleen tämän sopimuksen tultua voimaan, mikäli näitä oikeuksia on rajoitettu sen johdosta, että Suomi osallistui sotaan Saksan rinnalla.

Suomalaisten oikeuksia tai omaisuutta koskevan artiklan toimeenpano laiminlyötiin, ja toisaalta pakkoluovutetuilta alueilta paenneiden oikeus omaisuuteensa evättiin vailla näyttöä omistusoikeuden päättymisestä.

Parhaillaan Venäjän miehittämänä olevat Suomen alueet kuuluvat Suomelle ja niillä alueilla oleva omaisuus niiden oikeille omistajille suomalaisille – Suomen maarekisterin mukaisesti sen mukaan kuin tilanne oli Jatkosodan päättyessä.

Omaisuusasiaa selvitetään parhaillaan (marraskuu 2007) Euroopan Ihmisoikeustuomioistuimessa mm. Suomen Karjalan pakolaiset ry.:n toimesta.

Naapuruussopimus

YYA-sopimuksen v. 1992 korvannut Suomen tasavallan ja Venäjän federaation välinen sopimus suhteiden perusteista edellyttää, että sopimuspuolten suhteet perustuvat YK:n peruskirjan ja ETYKin päätösasiakirjan mukaisesti kansainvälisen oikeuden periaatteisiin, joihin kuuluvat mm. ihmisoikeuksien ja perusvapauksien kunnioittaminen.

Pakkoluovutetuilta alueilta paenneiden omistusoikeuden selvittämättä jättäminen rikkoo myös 1992 solmitun sopimuksen periaatteita. Omistusoikeus kuuluu ihmisoikeuksiin, ja myös Euroopan ihmisoikeussopimus edellyttää sen selvittämistä.

Suomen on vaadittava Tarton rauhan rajojen palauttamista ja omaisuuden saattamista oikeiden omistajiensa – suomalaisten – haltuun, tai vähintäänkin täyden korvauksen saamista menetetystä omaisuudesta laillisille omistajille.

On käsittämätöntä, että hyökkäyksen uhri – Suomi – pantiin maksamaan sotakorvaukset hyökkääjällä – Venäjälle. On oikeudenmukaista vaatia sotakorvaukset takaisin korkojen kanssa.

Venäjä – Japani

Venäjä ja Japani solmivat keskenään hyökkäämättömyyssopimuksen, mutta Venäjä rikkoi luonnollisesti tämänkin sopimuksensa ja hyökkäsi Japanin kimppuun ryöstäen Japanilta sen alueita.

Venäjä – Saksa

Venäjä ja Saksa liittoutuivat keskenään ja hyökkäsivät yhdessä Puolan kimppuun jakaen Puolan keskenään ja pitäen yhteisen voitonparaatin ja voitonjuhlan Puolan kukistumisen kunniaksi.

Venäjä oli kuitenkin jo pettänyt liittolaistaan Saksaa. Ja rikkoi tätäkin liittosopimusta – jolloin Saksassa viimein soivat hälytyskellot.

Venäjä – Tshetshenia

Tshetshenia jälleenitsenäistyi vuonna 1991, kuten mm. Viro ja Tshetshenian naapuri Georgia. Venäjä ja Tshetshenia sopivat keskenään, että Venäjä vetää miehitysjoukkonsa Tshetshenian alueelta – ja yllätys, yllätys, Venäjä myös veti miehitysjoukkonsa Tshetshenian alueelta sovitusti heinäkuussa 1992.[xxix]

No, sitä riemua ei kestänyt kauan. Venäjä yritti kaataa Tshetshenian vapailla vaaleilla valitun laillisen presidentti Dzhohar Dudajevin ensin vanhalla ”oppositiokonstilla” – jossa ”opposition” joukot olivat todellisuudessa venäläisiä, panssarit ja lentokoneetkin tietysti venäläisiä (miehistöineen). Kun se konsti meni mönkään, niin Venäjä sitten hyökkäsi Tshetsheniaan aloittaen Ensimmäisen Tshetshenian sodan vuonna 1994.

Venäjä hävisi sen sodan ja joutui tekemään Tshetshenian kanssa ensin Hasavjurtin rauhansopimuksen ja sitten vielä presidentti Boris Jeltsin ja Tshetshenian vapailla vaaleilla valittu laillinen presidentti Aslan Mashadov allekirjoittivat rauhan ja yhteistyön sopimuksen 12.5.1997.[xxx]

No, Venäjälle häviö oli melkoinen nöyryytys, joten Venäjä alkoi järjestämään erilaisia provokaatioita. Ja viimein hyökkäsi uudelleen Tshetsheniaan aloittaen Toisen Tshetshenian sodan, joka jatkuu edelleen.

Tshetshenian vapailla vaaleilla valitut lailliset presidentit Dudajev ja Mashadov olisivat halunneet neuvotella ja sopia Venäjän kanssa – vaan Venäjä halusi sotia.

Sotimisen lisäksi Venäjä on murhannut nämäkin Tshetshenian lailliset presidentit.

Venäjä – Viro

Huokaus! Tästäkin olisi kirjoitettavissa lukuisia esimerkkejä sopimusrikkomuksista, mutta säästetään painomustetta ja otetaan lyhyesti.

Venäjä vaati saada perustaa Viron alueelle sotilastukikohtia luvaten pyhästi, ettei loukkaa Viron suvereenisuutta. Kuitenkin Venäjä miehitti Viron.

Venäjä – Georgia

Ikivanha valtio Georgia erehtyi liittoutumaan Venäjän kanssa vuonna 1783 ja päästämään Venäjän joukkoja maahansa – no, se oli menoa. Venäjä hyökkäsi Georgiaan vuonna 1801 ja miehitti Georgian.

Georgia jälleenitsenäistyi samassa rytäkässä kun mm. Suomi itsenäistyi. Venäjä hyökkäsi kuitenkin jälleen Georgiaan ja Georgia hävisi vapaussotansa, joutuen uudelleen Venäjän miehittämäksi.

Georgia palautti jälleen itsenäisyytensä samalla kun mm. Viro vuonna 1991. Georgialle valittiin vapailla vaaleilla presidentiksi Zviad Gamsahurdia. Venäjän ”turvallisuuspalvelu” kuitenkin kaatoi Georgian laillisen hallinnon ja pisti nukkehallitsijaksi KGB-kenraali Shevardnadzen.

Venäjä yrittää kaapata itselleen Georgian Abhasian ja Etelä-Ossetian.

ETYJin Istanbulin kokouksessa marraskuussa 1999 Venäjä sitoutui vetämään ”viipymättä” miehitysjoukkonsa Georgian alueelta, mutta ei ole edelleenkään marraskuussa 2007 niitä vetänyt, vaikka länsimaat ovat sitä jo vuosikausia vaatineet. Eli Venäjä rikkoi ja rikkoo sitäkin sopimustaan.

Euroopan Neuvosto

Suora lainaus Turun Sanomista 26.11.2007: ”[Europarlamentaarikko Tunne] Kelam on ollut Viron politiikassa mukana jo laulavasta vallankumouksesta lähtien. Hän muistutti, että jo viime vuosikymmenellä, kun Venäjä halusi Euroopan neuvoston jäseneksi, se sitoutui liittymisneuvotteluissa ehtoihin, joita se ei ole täyttänyt.

– Venäjä lupasi muun muassa, että se poistaa oman armeijansa Moldovasta, ja antoi useita muita täyttämättä jääneitä lupauksia, Kelam sanoi.

– Venäjän nykyinen kehitysvaihe ei ole paluuta kommunismiin, kuten monet lännessä ajattelevat, vaan se muistuttaa pikemminkin tilannetta autoritaarisessa Saksassa muutama vuosi ennen toisen maailmansodan alkua, kun osa lännestä toivoi, että asiat kääntyisivät vielä parempaan suuntaan, Kelam arvioi.”[xxxi]

Yhteenveto

Tästä tulisi aivan liian pitkä artikkeli, jos yrittäisi käsitellä useampia esimerkkejä Venäjän tekemistä sopimusrikkomuksista. Palataan artikkelin alkuun ja todetaan vain, että Venäjän kanssa tehdyllä sopimuksella ei ole sen enempää arvoa kuin sillä paperinpalalla, jolle se on kirjoitettu – eli jätepaperin arvo.

—————

[i] Tuomo Polvinen, Venäjän vallankumous ja Suomi, Osa I, 1967, sivu 265

[ii] Tuomo Polvinen, Venäjän vallankumous ja Suomi, Osa I, 1967, sivut 266-267

[iii] Tuomo Polvinen, Venäjän vallankumous ja Suomi, Osa I, 1967, sivu 54

[iv] Tuomo Polvinen, Venäjän vallankumous ja Suomi, Osa I, 1967, sivu 55

[v] Tuomo Polvinen, Venäjän vallankumous ja Suomi, Osa I, 1967, sivut 56-57

[vi] Tuomo Polvinen, Venäjän vallankumous ja Suomi, Osa I, 1967, sivut 64-65

[vii] Tuomo Polvinen, Venäjän vallankumous ja Suomi, Osa I, 1967, sivut 130-131

[viii] Tuomo Polvinen, Venäjän vallankumous ja Suomi, Osa I, 1967, sivu 131

[ix] Tuomo Polvinen, Venäjän vallankumous ja Suomi, Osa I, 1967, sivut 157-158

[x] Tuomo Polvinen, Venäjän vallankumous ja Suomi, Osa I, 1967, sivut 164-165

[xi] Tuomo Polvinen, Venäjän vallankumous ja Suomi, Osa I, 1967, sivut 180-181

[xii] Tuomo Polvinen, Venäjän vallankumous ja Suomi, Osa I, 1967, sivut 187-188

[xiii] Tuomo Polvinen, Venäjän vallankumous ja Suomi, Osa I, 1967, sivut 190-191

[xiv] Tuomo Polvinen, Venäjän vallankumous ja Suomi, Osa I, 1967, sivu 191

[xv] Tuomo Polvinen, Venäjän vallankumous ja Suomi, Osa I, 1967, sivut 192-193

[xvi] Tuomo Polvinen, Venäjän vallankumous ja Suomi, Osa I, 1967, sivu 200

[xvii] Tuomo Polvinen, Venäjän vallankumous ja Suomi, Osa I, 1967, sivu 205

[xviii] Tuomo Polvinen, Venäjän vallankumous ja Suomi, Osa I, 1967, sivu 209

[xix] Tuomo Polvinen, Venäjän vallankumous ja Suomi, Osa I, 1967, sivu 219

[xx] Tuomo Polvinen, Venäjän vallankumous ja Suomi, Osa I, 1967, sivu 221

[xxi] Tuomo Polvinen, Venäjän vallankumous ja Suomi, Osa I, 1967, sivu 228

[xxii] Tuomo Polvinen, Venäjän vallankumous ja Suomi, Osa I, 1967, sivu     232

[xxiii] Tuomo Polvinen, Venäjän vallankumous ja Suomi, Osa I, 1967, sivu 237

[xxiv] Tuomo Polvinen, Venäjän vallankumous ja Suomi, Osa I, 1967, sivut 237-238

[xxv] Tuomo Polvinen, Venäjän vallankumous ja Suomi, Osa I, 1967, sivut 242-243

[xxvi] Lebedeva-Rentola-Saarela,     ”Kallis toveri Stalin” – Komintern ja Suomi, s.112-113

[xxvii] Pekka Peitsi [Urho Kekkonen], Eheytynyt kansa taistelee elämästään, 1943, s.11

[xxviii] Heikki Eskelinen: Itsenäisyytemme vuosikymmenet, s. 222

[xxix] Alla Dudajeva, Miljoni esimene, 2004, sivu 471

[xxx] Alla Dudajeva, Miljoni esimene, 2004, sivu 474

[xxxi] http://www.turunsanomat.fi/ulkomaat/?ts=1,3:1003:0:0,4:3:0:1:2007-11-26,104:3:500936,1:0:0:0:0:0:

Paljonko kävelet/vrk?

Tämä tässä vähän aikaa sitten uutisoitiin; tilastojakin tehtiin. N 6000 askelta/vrk, näyttäisi olevan huippu, sitten siellä alapäässä vajaat 3000 askelta/vrk. Minne ne sijoittuvatkaan; mielestäni tulos oli yllättävä.

Tosiasiassa esim Afrikasta tietoa tuli vajavaisesti, muualta kohtuullisesti. Kaikki tieto perustui älykännyköihin, joissa pääsääntöisesti tuo askelmittari on.

laskeskelin omia keskimääräisiä askeleitani; vrk/vko/kk/vuosi. Tulos oli yllättävän hyvä mielestäni; yli 8500askelta/vrk/keskimäärin.

Siis en ihan rapakuntoinen liene. Tänä aamuna mittasin verenpaineeni; 78/130, pulssi 58. ei se nyt ihan huono liene. Mitään aktiiviliikuntaa en harrasta; Mokan kanssa vuorokautiset lenkit, pihatyöt, puutyöt…siis arkipäivän liikuntaa.

Markkinapäivin askelmääräni nousee tuonne 12 000askeleeseen/vrk.

Siis arkiliikunta/hyötyliikunta lienee avainsana. Sienestys/marjastuspäivin tuo askelmäärä nousee tuonne markkinapäivien tasalle.

”Ukrainan järjestetty nälänhätä”, jenkit, NATO …

Muka ”Ukrainan (järjestetystä) nälänhädästä” esiintyy ainakin neljä (4) erilaista versiota eri ajoilta, jotka poikkeavat toisistaan usein poissul- kevalla tavalla mm. ”tapahtuma”vuoden (1931, 1932, 1933-), ”tappa- misen” ”tapahtuma”paikan (Ukraina, Venäjä), tapahtuman luonteen (taitamattomuus/kommunismin kehnous, joukkomurha, kansanmurha), uhrien määrän (1 – 14 mlj.) ja luonteen (karkotettuja, tapettuja, muuten kuolleita), oletettujen ”välittömien syiden” (”kulakkien, ukr. kurkuli, fyy- sinen hävittäminen”, ”natsistinen/ hirohitoistinen rotuvaino”, oletettu it- senäisyyssalaliitto jne.),”todisteiden” (havainnot/kokemukset, oikeiden väestötietojen 1927 ja 1939 väärinluku, väärennetty/väärin ”tulkittu” v. 1937 tilastollinen yhden päivän väestölaskentadata, puolueen todellis- ten päätösten väärinluku, väärennetyt puoluepäätökset) jne. suhteen.

Nämä versiot EIVÄT muodosta etenevän tiedon sarjaa, edellinen ei sisälly seuraavaan (parempaan!) ”kumoutuneessa muodossa”, kuten dialektikko edellyttäisi tieteeltä, vaan nämä eri ”teoriat” kumoavat toisensa muodollisloogisesti. Viimeisin on tieteelliseltä kannalta tyhmin.

Venäläiset ovat kumma kyllä salailleet aina näihin päiviin asti nimeno- maan tietoja, jotka osoittavat ”kansanmurhateoriat” varmasti vääriksi!

Väestötiedot eivät kerro minkäänlaista selittämättömistä joukkotuhoista.

Olen jättänyt pois teoriat, joissa jonkin muka joukkotuhon kohteina olisivat olleet Ukrainassa erityisesti MUUT kuin ukrainalaiset (niillä mm. ei ole tekemistä USA:n eikä NATOn kanssa).

***

1)Ensimmäinen, ”alkuperäinen” versio

(…kun kansanmurha-Belgian Hergén ”Tinttiä Neuvostojen maassa” 10.1. 1929 ei noteerata…)

Ukrainan nälänhädästä pahana kuivuusvuotena 1931,jossa ei ollut olennaista, ”järjestetty” vaiko esimerkiksi tunaroitu,oli se,jota mm. New York Times ja Goebbels eivät uskoneet ja kielsivät levittämästä, ja josta NYT:n reportteri  Walter Durantya vaadittiin munistaan hirteen muka kansanmurhan pimittämisestä hänen Ukrainasta tuona vuonna tekemänsä Pulitzer-palkitun reportaasisarjan takia, jossa hän ei havainnut nälänhätää.

Goebbels epäili, että KGB on sepittänyt jutun tarkoituksella ohjata Sak- san tai Puolan armeijaa hyökkäämään vääriin paikkoihin, mahdollisesti johonkin ansaan. Tuo oli sikäli väärä tulkinta, että NL ei missään tapauk- sessa ”halunnut” Saksan hyökkäävän Ukrainaan, joka oli ehdottomasti vaarallisimpia ja Saksan armeijalle helpoimpia hyökkäyssuuntia. Saksan todellinen ja myös propagandakuva Puna-armeijasta, se ”hyvin syö- tetty murhan- ja saaliinhimoinen mongoliraakalaisarmeija, joka valmis- tautuu hyökkäämään pistämään muut sileäksi”, oli peilikuva Saksan omasta armeijasta.

NL ei kuitenkaan halunnut Saksan (ja Puolan) vetävän Ukrainan asioi- den kuten sotahevosten määrän radikaalin pienenemisen ja väestön muuttamisen takia liian yksityiskohtaisia johtopäätöksiä Puna-armei- jan ja NL:n sotateollisuuden kehityksestä. Muuten sai vetää mitä tahan- sa johtopäätöksiä:ehdoton pääasia oli,että ne olisivat vääriä. Jos Saksa hyökkäisi, hyökätköön tietyille soille, jonne se sitten Smolenskissa loppukesästä 1941 pysäytettiinkin, ja josta se asemasotaan ryhtymisen sijasta koukkasi Ukrainaan. Ja sitten hyökätköön vaikka pohjoiseen, varsinkin talvella, tunturihaukan persiiseen…

Sellainen, mitä Ukrainassa todellisuudessa tapahtui, oli, että ratsuväki- armeijan kymmenet miljoonat sotahevoset joutuivat soppapataan, sillä NL vaihtoi tosissaan tuolloin ratsuväen panssarivoimiin ja rakuunat autoilla liikkuvaan jalkaväkeen. Ja väkeä muutti miljoonittain Volgalle ja Uralille nouseviin uusiin moderneihin teollisuuslaitoksiin. Tämän se onnistui saksalaisilta ja puolalaisilta salaamaan.

Sen sijaan amerikkalaisilta tämä ei ollut missään vaiheessa mikään salaisuus lainkaan: Venäläiset tekivät maailman uudenaikaisimpia panssareitaan amerikkalaisten piirustuksilla ja lisensseillä, lisenssinval- vonnan alaisina! He tekivät muutakin pitkälle menevää molemminpuo- lisesti mitä hyödyllisintä teknologista yhteistyötä Akselivaltojen veh- keisiin nähden ylivoimaisten panssari- ja lentoaseiden rakentamiseksi, jossa yhteydessä he ”takoivat” II maailmansodan jälkeen napit vastakkain maailmaa hallinneet sotakoneet.

http://hameemmias.vuodatus.net/lue/2016/07/talvisodan-vaihtoehdot

” Suur-Puolan suunnaton sotilasmahti kaatui erittäin nololla tavalla en- nen kuin oli ehtinyt syntyäkään, kun puolalaiset Sikorskyt ja muut eivät pystyneetkään valmistamaan heille Ukrainan olosuhteita silmällä pitäen suunniteltua Christie-, venäläisittäin BT-, keskiraskasta ns. nopeaa pans- sarivaunua, maailman ehdotonta ykköstä tuolloin lajissaan, ja panssain- suunnittelija Christien toimistoakin uhkasi konkurssi, kunnes NL:n ulko- maankauppaministerin ja sotatalouspäällikön Anastas Mikojanin ja amerikkalaisen suurkauppiaan Armand Hammerin (1898 – 1990) tiimi tarjosi Puolan tilalle varmaa maksajaa ja vakaata suurvalmistajaa (kyse oli lisenssistä) Neuvostoliittoa… Lisäksi Christie saattoi suunnitella edelleen mielin määrin USA:lle, Englannille, Ranskalle jne. (Puolasta, Sak- sasta ja Japanista en tiedä…)  Kaikki NL:n kunnolliset panssarit mukaan lukien T-34 (paitsi raskaat Klim(Vorshilov)it) perustuivat sittemmin BT:n perusratkaisuille niin tornin, telapyörästön kuin jousituksenkin suhteen.

http://en.wikipedia.org/wiki/Christie_suspension

Edelleen tuo lamasta pelastanut unelma-asiakas toi tuotantoprosessiin mukaan mullistavan parannuksen: akateemikko Eugen Oskarovitsh Pa- tonin kehittämän sähköhitsauksen,joka tapahtui aluksi veden alla. Pääl- lystetyn hitsauspuikon käsihitsaukseen kehittivät vähän myöhemmin ruotsalaiset. ”

USA:n armeijan puolelta hommaa johti Ranskassa I maailmansodan aikana panssariaseeseen perehtynyt kenraali George Patton, joka on myöhemmin osoittautunut myös sotahistorian globaaliksi kusetusmes- tariksi, jonka First US Army Groupin (FUSAG) ”päähyökkäystä” saksa- laiset odottivat Calais´n alueella Kanaalin kapeimmalla kohdalla hie- noimpine rakettiaseineenkin kauhusta kankeina vielä kuukausi  ”Nor- mandian harhautuksen” alettukin… Stalininkin tiedetään kuunnelleen ra- dioliikennettä ja kiroilleen, että ”Mitä w…ttua siellä kuppaillaan, ollaanko tosissaan liikkeellä ollenkaan!” häneen verrattuna jopa Napoleonin ku- settaja ja pysäyttäjä Venäjällä, marsalkka Pedre Bagration oli korkeinta kansallista sarjaa tuossa suhteessa… (Patton myös kusaisi Rein-jokeen keskellä uomaa tuon arvonsa merkiksi, kun häntä työnnettiin joen yli Bailey-sotilassillalla, joka muuten sekin on neuvostoyhteistyön tuote: maailman ensimmäisen teräsristikkosillan suunnitteli Oskar Eugenin isä Paton Kiovaan 1800-luvulla.)

On mahdollista, että New York Timesin ylin johto ja tähtireportteri Wal- ter Duranty oli vihitty tähän salaisuuteen ja Duranty teki sitä mitä sekä USAn että NL:n johto sanoivat. Joidenkin lähteiden mukaan hän olisi ”salaisesti” valehdellut englantilaisille, että ”väki on vähentynyt Volgal- la”, vaikka hän jos kuka tiesi se satavarmasti, että siellä se nimenomaan on lisääntynyt ja kokoontunut ja uusia teollisuusmiljoonakaupunkeja on polkaistu arosta.

TÄSTÄ ”Ukrainan nälänhädästä” ja sen todellisesta luonteesta, on se sitten mikä hyvänsä, USA on prikulleen selvillä, ja noi ollen se on selvillä noista kaikista lopuistakin ”varianteista”! USAn YLIOPIS- TOILLE disinformaatiovirkamiehet EIVÄT OLE sitä luonnetta ker- toneet. Ne eivät ole USAssa valtion elimiä eivätkä virkavastuullisia, eikä valtio ole (ainakaan omasta mielestään!) vastuussa niistä! Vir- kavastuullisia ovat Liittovaltion tutkimuslaitokset, kuten Natinal Insti- tute of Health (NIH), NASA, FEMA jne. Tiedeakatemiaa USAssa ei ole. Sen nimiset järjestöt, joista yksi on Abraham Lincolnin perustama, ovat ”tiede”hörhölöitä.

Tästä voidaan sanoa yhteenvetona:tapahtumavuosi:1931, tapahtuma- paikka: Ukrainan neuvostotasavalta, tapahtuman luonne: ihmisten ja eläinten hallitsematon joukkokuolema ja pako muualle, kuolleita: 1 – 3 mlj. (ei tarkkaa), sanoma (josta paistaa ulkomainen asiantuntematto- muus): ”yksityisen kulakkimaatalouden kollektivisoinnin virheelli- syyskommunistihallinnon kykenemättömyys kriisinhallintaan (jossa siltä nimenomaan odotettiin suurta edistystä ja yksityisen edun edistyksellistä väistämistä yleisen, kaikkien edun tieltä).

Tällaisten kriisien hallinta oli ollut tsaarinvallan keskeistä ydinosaamis- ta siviilipuolella, jota tarjottiin Suomellekin nälänhädän aikana, ja ällis- tys oli suunnaton, kun sellainen ei Suomelle (Snellmannille) kelvannut…

Kulakit eli kurkulit eivät olleet koskaan olleet Ukrainan maaseudunkaan johtava luokka,  vaan heidän statuksensa oli sekä kasakoiden että suur- tilojen työtekijöiden alapuolella, koska nämä olivat myös sotilaita, ja et- nisiä ukrainalaisia,kasakat kuitenkin puhuivat enempi venäjän ukrainan- murretta.  Rengit, joita nimitettiin ”talonpojiksi” (kretsjanin) pingottivat sodassa ja harjoituksissa päästäkseen kasakaksi eivätkä työssä ja bis- neksessä päästäkseen kulakiksi. Useat kuuluisat kasakkakomentajat- kin kuten esimerkiksi marsalkka Semjon Budjonnyi, tšuvassilainen  Va- sili Tšapajev ja venäläinen, Saksan pussiin pelannut ”Kiovan teurastaja”  Mihail Muravjov olivat tätä väkeä.

Kulakit, ainakin rikkaimmat oli Venäjän mallin mukaan vapautettu ase- palveluksesta. Heille oli keskitetty armeijan ja kaupunkien vilja-, vihan- nes-, juurikas- ja maitotuotehankinnat. Kurkulit olivat yleensä muita kuin ukrainalaisia: venäläisiä, juutalaisia, saksalaisia, puolalaisia, tataa- reja. (Yksi murhateoria, jota tässä ei käsitellä, onkin, että ukrainalaiset ”rengit” vainosivat ja häätivät muita kuin ukrainalaisia kurkuleita.) Ku- lakit ja kasakat menettivät erikoisasemansa, mikä oli tietysti sitä, mitä neuvostovaltio oli meinannutkin. Se ei estänyt esimerkiksi juutalaisia (yht. 1.5 mlj.) kurkuleja ja ukrainalaisia kasakoita tappelemasta pääasiassa bolševikkien puolella.

Edelleen: esiintyi myös kriisinhallinta-, maaperä- ja ympäristönäkökoh- dista lähtevää liiallisen koneellistamisen ja hevoskannan hävittämisen vastustusta myös korkeimpien bolševikkien joukossa, kuten liettualai- nen kyseisen ilmanalan maatalousspesialisti ja vallankumoussankari, Mihail Muravjovin pysäyttäjä, Venäjän Mustanmullan alueen puolue- johtaja Juozas Vareikis. Tämäkin on kokonaan kolmas juttu.  Heitä puhdistettiin vuonna 1938.

 

***

 

2. James E. Macen ja muiden Harvajärkiopiston poikien ”erityinen kansanmurhateoria”,

 

joka perustui Sovjetskaja entsiklopedijan vuoden 1939 väestönlas- kennan tulosten väärinlukemiselle ja muille etnisen sotapropagandan lähteille (Conquest ym.) oli seuraava tästä suuresti poikkeava versio.

Erityinen ”järjestetty kansanmurhanälänhätä” on siirretty seuraavalle vuodelle 1932/33.

http://ukraine33.free.fr/web/article.php3?id_article=149

”Harvajärkiopisto”:

”HOLODOMOR : STALINE IMPOSE LA SOLUTION FINALE

par Dr J.E.MACE
Sunday 10 June 2007.

In the same section

The famine: Stalin imposes a ”final solution”

by Dr. James E. MACE,

Harvard Ukrainian Research Institute and an expert on the Great Famine.

PART I

After the harvest of 1932 millions of Ukrainians starved to death in one of the world’s most fertile regions. The local population had produced enough food to feed itself, but the state had seized it, thereby creating a famine by an act of policy.

… ”

Aivan erityisessä avainasemassa on tämä kohta:

” A more accurate estimate of Ukrainian population loss can be derived by examining the 1926 and 1939 censuses on the basis of nationality, since the new settlers were not ethic Ukrainians. In the 1926 census, the USSR contained 31.2 million Ukrainians while the 1939 census lists only 28.1 million, an absolute decline of 9.9 percent or 3.1 million individuals. ”

Tämä on itse asiassa totta vuosien 1927 ja 1939 ”kiinnijuoksumenetel- mällä” suoritettujen haastattelujen osalta. MUTTA: KAIKKI ETNISEKSI UKRAINALAISEKSI TUNNUSTAUTUMISEN VÄHENEMINEN ON TA- PAHTUNUT VENÄJÄN PUOLELLA, erityisesti VENÄJÄN KASAKKA-TAUSTAISEN VÄESTÖN keskuudessa Keski-Venäjän mustanmullan alueella, 3.1 mlj. ukrainalaista 1927, Pohois-Kaukaasian Kubanilla, 1.6 mlj. ukrainalaista 1927, jne. Kaikkiaan Venäjän puolella oli 1937  7.8 miljoonaa etniseksi ukrainalaiseksi tunnustautuvaa (jotka pääasiassa puhuivat venäjänkielen Ukrainan murretta, kuten Ukrainan itsensäkin kasakat useimmiten, sillä venäjä oli armeijan kieli. Ukrainan etnisesti ukrainalainen väestö kasvoi 400000, joka pieni määrä johtuu siitä, että sitä muutti noille uusille alueille Venäjän puolelle! Kaikki ”Ukrainan rajo- jen sulkeminen” ja muu sellainen on siis puutaheinää. Kokonaisväestö kasvoi aivan normaaliin korkeaan tapaan, tasaisesti 2 miljoonaa vuodessa NL:ssa: 4 miljoonaa syntyi ja kaksi miljoonaa kuoli per vuosi.

(Viimeinen sarake on  Туркменская ССР)

Перепись_населения_СССР_(1926)

СССР

СССР
РСФСР Украинская ССР Белорусская ССР ЗСФСР Узбекская ССР
Всего 147027915 10062300 29018187 4983240 5861529 5272801 1000914
Русские 77791124 7407200 2677166 383806 336178 246521 75357
Украинцы 31194976 7873000 23218860 34681 35423 25804 6877
Белорусы 4738923 638000 75842 4017031 3767 3515 864
Грузины 1821184 21000 1265 52 1797960 697 258
Армяне 1567568 195000 10631 99 1332593 14976 13859
Тюрки 1706605 28000 56 0 1652768 21565 4229
Узбеки 3904622 325000 23 0 72 3475340 104971
Туркмены 763940 18000 21 1 102 25954 719792
Казахи 3968289 3852000 98 18 61 106980 9471
Киргизы 762736 672000 36 1 10 90743 0
Татары 2916536 2846734 22281 3777 10574 28401 4769
Чуваши 1117419 1114813 905 739 92 315 555
Башкиры 713693 712000 114 8 14 765 426
Якуты 240709 240687 14 1 0 3 4
Каракалпаки 146317 118217 0 0 0 26563 1537
Таджики 978680 10385 0 0 1 967728 566
Осетины 272272 157000 184 18 114450 234 38
Талыши 77323 0 0 0 77323 0 0
Таты 28705 223 35 0 28443 0 4
Курды 69184 14701 1 0 52173 1 2308
Мордва 1340415 1334700 1171 1051 1238 1805 491
Марийцы 428192 428000 122 18 14 19 18
Карелы 248120 248030 60 19 7 1 3
Удмурты 514187 514000 91 45 6 19 8
Коми 226383 226300 42 21 18 5 5
Пермяки 149488 149400 36 3 1 0 0
Буряты 237501 237000 3 1 2 0 1
Калмыки 132114 131757 92 1 8 18 2
Немцы 1238549 806301 393924 7075 25327 4646 1276
Евреи 2599973 566917 1574391 407059 31175 19611 1820
Поляки 782334 197827 476435 97498 6324 3411 839
Греки 213765 50649 104666 55 57935 347 113
Вайнахи 392600 390000 51 7 84 5 2
Молдаване 278903 20525 257794 63 316 173 24
Болгары 111296 18644 92078 22 203 321 28
Латыши 151410 126277 9131 14061 951 737 232
Литовцы 41463 26856 6795 6853 572 311 65
Абхазы 56957 98 8 0 56851 0

Ukrainalaisia Venäjän eri alueilla 1927.

РСФСР

Распределение и структура населения РСФСР по крупнейшим регионам республики в 1926 году:

район республики территория население городское мужчины русские украинцы титульная
Всего 19 651 446 100 891 244 17 442 655 48 170 635 74 072 096 7 873 331
1 Северный район 1 102 339 2368 440 234 338 1 110 857 2 154 141 694
2 Ленинградско-Карельский район 506 890 6 659 711 2 299 071 3 194 100 5 930 078 15 636
3 Западный район 98 615 4 299 150 511 874 2 049 446 4 020 199 134 241
4 Центрально-Промышленный район 422 089 19 314 024 4 951 352 8 930 520 18 577 643 41 345
5 Центрально-Чернозёмный район 188 177 10 825 830 1 024 762 5 133 596 9 119 238 1 651 853
6 Вятский район 161 218 346 3197 236 066 1 602 905 2 625 758 592
7 Уральская область 1 756 104 6 786 339 1 407 074 3 167 763 6 184 456 47 651
8 Башкирская АССР 151 840 2 665 836 234 250 1 260 337 1 064 707 76 710 625 845
9 Средне-Волжский район 339 272 10 268 168 1 170 712 4 808 312 6 448 098 206 192
10 Нижне-Волжский район 323 576 5 529 516 977 164 2 629 929 4 078 946 440 225
11 Калмыцкая АО 74 731 141 591 71 697 15 212 14 606 107 026
12 Крымская АССР 25 880 713 823 330 264 349 844 301 398 77 405 179 094
13 Северо-Кавказский край 293 652 8 363 491 1 655 124 4 026 546 3 841 063 3 106 852
14 Дагестанская АССР 54 212 788 098 85 034 383 045 98 197 4126 138 749
15 Казахская АССР 2 979 618 6 503 006 539 249 3 331 097 1 279 979 860 822 3 713 394
16 Киргизская АССР 195 237 993 004 121 080 516 395 116 436 64 128 661 171
17 Сибирский край 4 062 889 8 687 939 1 131 930 4 270 494 6 767 892 827 536
18 Бурят-Монгольская АССР 368 392 491 236 45 576 248 513 258 796 1982 214 957
19 Якутская АССР 4 023 307 289 085 15 277 152 855 30 156 138 235 926
12 Дальневосточный край 2 598 139 1 881 351 472 458 1 004 081 1 174 915 315 203

On edelleen huomattava, että noissa ovat kyseessä Venäjän federaa- tion KANSALAISET etniset ukrainalaiset, eivät kaikki siellä asuvat sellaiset! Kansalaisuuttaan EIVÄT muuttaessaan vaihda esimerkiksi opiskelijat, sotilaat, merimiehet, vangit, karkotetut eivätkä ilman vanhempiaan muuttaneet alaikäiset (< 15 v.).

Vuoden 1938(/39) taas täältä:

http://demoscope.ru/weekly/ssp/sng_nac_39.php?reg=1

CCCP = NL

Национальность

Численность

 всего

170557093

 русские

99591520

 украинцы

28111007

jne.

Ukraina:

Национальность

Численность

 всего

30946218

 русские

4175299

 украинцы

23667509

Jne.

Venäjällä oli vuonna 1927 7.8 miljoonaa tunnustukseltaan etnistä ukrainalaista! Vuoteen 1939 heistä noin puolet, ilmeisestikin mm. uusi polvi, oli vaihtanut tunnustustaan venäläiseksi, tai viranomaiset olivat vaihtaneet sen, jos he esimerkiksi eivät osanneet eivätkä harrastaneet ukrainan kieltä. Ukrainalaisten ja ukrainankielisten määrä oli lähellä toisiaan, vaikka ukrainakielisissä oli muitakin kansallisuuksia kuten juutalaisia ja mustalaisia.

Venäjän kasakkaväestö kasakkahallintoaleilla 1916

 

https://encyclopedia2.thefreedictionary.com/Cossacs

Cossacks,

a military estate in prerevolutionary Russia from the 18th to the early 20th century.

From the 14th to the 17th century the cossacks were free people, exempt from taxes and working for hire, primarily in various trades; also called cossacks were people who performed military service in outlying areas of the country and the so-called free cossacks. Military-service cossacks were divided into city, or regimental, and stanitsa (large cossack village), or outpost, cos- sacks and were utilized for the defense of cities and outposts respectively, in return for which they received lands from the government on the condition of service tenure, as well as a salary. …

… By the early 20th century there were 11 cossack hosts in Russia (the Don, Kuban’, Terek, Astrakhan, Ural, Orenburg, Semirech’e, Siberian, Transbaikal, Amur, and Ussuri hosts). In addition, there were a small number of Krasnoiarsk and Irkutsk cossacks, who in 1917 formed the Enisei Cossack Host and the Yakut Cossack Regiment of the Ministry of Internal Affairs.

Table 1. Total cossack population and cossacks in military service in 1916
Cossack host Population In military service
Don ………… 1,495,000 about 100,000
Kuban’ ………… 1,367,000 about 90,000
Orenburg ………… 533,000 27,000
Transbaikal ………… 265,000 14,500
Terek ……… 255,000 18,000
Siberian ………… 172,000 11,500
Ural (in 1917, Iaik) ………… 166,000 11,500
Amur ………… 49,000 3,500
Semirech’e ………… 45,000 3,500
Astrakhan ………… 40,000 2,500
Ussuri ………… 34,000 2,500
Enisei Cossacks (Irkutsk and Krasnoiarsk)
about 10,000 600
Yakut Regiment ………… about 3,000 300
Total about 4,434,000 about 285,400

All cossack hosts and regions settled by the cossacks were militarily and administratively subordinated to the Main Directorate of Cossack Hosts; from 1910 they were subordinate to the Cossack Section of the Main Headquarters of the War Ministry, headed by the ataman of all cossack hosts, who was the heir to the throne from 1827. At the head of each host stood the appointed ataman; under him there was a host staff,which managed the affairs of the host through appointed atamans of sections or district atamans (the latter in the Don and Amur hosts). Stanitsa and khutor (smaller settlement) atamans were elected at assemblies.

The male cossack population 18 years of age and over was obligated to perform military service for 20 years (by the statute of 1875 for the Don Host, later extended to other hosts), including three years in the “preparatory” ranks; 12 years in the “combat” ranks, of which four years were spent in active service (first line) and eight years on “privilege” (se- cond and third line) with periodic summer encampments; and five years in the reserves. In 1909 the period of service was reduced to 18 years by decreasing the “preparatory” ranks to one year. A cossack was obliged to appear for military service with his own uniform, equipment, silent weapons, and saddle horse. ”

Pohjois-Kaukasian 3.1 miljoonasta ukrainalaisesta asukkaasta 1.6 miljoonaa oli v. 1916 ukrainalaisina itseään pitäviä Kubanin ja Terekin kasakoita. Siellä siis vain puolet ukrainalaista oli kasakoita (kun arvioidaan kasakoiden määrän pysyneen ennallaan vuodesta 1917 vuoteen 1927). Donin (Ala- ja Keski-Volgan, Kalmukian, Donetskin, joka on Ukrainaa) kasakkahallintoalueella taas puolet 1.5 miljoonasta kasakasta 750000 (440000 + 206000 + 107000) eli puolet oli ukrainalaisia  ja toinen puoli mm. venäläisiä, tataareja, mordvalaisia, tshuvasseja ja kalmukkeja. Tsaarin valtakunnallisissa hallintoelimissä kasakoita edusti erityinen kasakka-aateli, joka eli pääasiassa muiden kasakoiden tapaan.

Tähän hätään ei ole nyt alueellisia tietoja vuoden 1939 väestönlaskentahaastatteluista. Silloin nähtäisiin, miten venäläiseksi tunnustautuminen/määrääminen on alueellisesti jakautunut.

Tiedot löytyvät myös täältä.

Donrivermap.png
Catchment of the Don

Venäjän Keskisen mustanmullan alueen 3 miljoonaa etniseksi ukrainalaiseksi tunnustautuvaa viljelijää eivät kuulu (yllättäen) kasakoihin, koska alueella ei ollut kasakkahallintoa.

”Kuolleet” Harvajärkiopiston mukaan:

”We may then project back from the 1939 figure to ask how many Ukrainians would have had to have been alive in 1934 to result in 28.1 million half a decade later. Since the natural rate of population growth was declining up to 1931 (when it reached a low point of 1.45 percent annually) and we lack similar statistics for the later 1930s, we have little choice but to project back from the natural rate of population growth observed for Ukrainians in the Ukrainian SSR in 1958-59 (1.39 percent) which gives as a 1934 population estimate of 26211000.If we subtract our estimate of the post-famine population from the pre-famine popu- lation, the differences is 7,954,000, which can be taken as an estimate of the number of Ukrainians who died before their time. Again, this is a conservative estimate because it assumes that no one was born in the years 1932 or 1933.From this figure one must subtract victims of unna- tural deaths not related to the famine. Some 200,000 farms in the Uk- rainian SSR were ”dekulakized.” Estimating five persons per family on average, this makes for a total of 1 million individuals of whom perhaps 250,000 were either executed or died in the harsh conditions of exile. Let us assume that another quarter of a million Ukrainians were executed or died in exile in 1936-39.

This still leaves almost 7.5 million Ukrainians who died in the famine.”

Tätä ”teoriaa” käsiteltiin USA:n Kongressissakin, ikään kuin se olisi ollut jokin ”maailmanhallitus tai -tuomioistuin”, mutta Kongressi ei tehnyt mitään päätöksiä eikä julistuksia. Kongressi saattoi hyvinkin huomata, että ”tulokset” ovat perseestä eivätkä pitäneet yhtä vakoilu- ja muiden tietojen kanssa.

Tässä versiossa ei puhuta vuoden 1931 pölymysrkyistä ja niiden aiheut- tamista terveysongelmista, vaan ”ukrainalaisilta kulakeilta” muka ”ke- rättiin ruoat pois, ja Ukrainan rajat suljettiin. Muka nimenomaan etniset ukrai- nalaiset ”tapettiin kansanmurhassa” (kuin tutsit Ruandassa…).

Mace pääsi Harvardin yliopistoon ilman pääsykokeita intiaaniheimon kiintiöstä, johon kuului, kun kukaan muu ei ollut kiinnostunut. Hän kuului myös ukrainalaisperäiseen hörhöuskonlahkoon. Hän ei tehnyt eläissään mitään muuta työkseen kuin ”tutki” ukrainalaisten ”sortoa NL:ssa” ja hä- nen elämisensä riippui sille osoitetusta rahoituksesta. Mace varsinai- sesti esitti teorian ukrainalaisista ”geneettisenä rotuna”, joka muka oli ”tarkoitus tappaa viimeiseen henkeen” ja painaa uhohduksiin… Absoluuttista puutaheinää ja pseudotiedettä.

Harvajärkiopisto on lähes kiitettävästi oikonut vanhoja aivopierujaan kuten vaikkapa Marc Hauserin tieteenväärennöksiä, mutta TÄTÄ SE EI OLE VIITSINYT EDES POISTAA NETISTÄ kun se ei sillä kuitenkaan minnekään katoa!

Yteenveto: tapahtuma-aika: 1932 (-33), tapahtumapaikka: Ukraina (ja vain se), tapahtuman luonne: ”fasistinen etninen kansanmurha”, ”todisteet”: 1939 väestönlaskenta, luettu ja käsitetty väärin, puoleen päätökset, samoin, ”tapetut”: ”7.5 miljoonaa”.

 

***

 

Yllättävää kyllä, tällä seuraavalla versiolla ei ole juuri mitään tekemistä kummankaan edellisen kanssa:

 

3. ”Kommunismin musta kirja”

 

KMK siirtää ”Ukrainan järjestetyn nälänhädän” paitsi Macen tapaan toiselle (ja vielä seuraavallekin) vuodelle, myös pääasiassa toiseen paikkaan: Venäjälle. Näin tapahtuu kahdella tavalla: Mustis väittää ensinnäkin, että aluksi valittiin kulakeista, kulakkiperheistä ”yhteiskun- nanvastaiset”, jotka karkotettiin vaikeisiin olosuhteisiin, joissa he eivät selviytyneet (ainakaan kulakkeina). Nämä katsotaan myös ”tapetuiksi”, koska he eivät (luonnollisestikaan) palanneet vanhoille asuinseuduilleen.

Toinen ja tärkeämpi ja enemmän huomaamatta jäänyt Mustiksen ”avaus” on, että ”ukrainalaistenjärjestetty nälänhätä” olisi tapahtunut myös JA ENNEN KAIKKEA – VENÄJÄN etnistä ukrainalaisuutta tunnustavan väestönosan joukossa, joita oli 7.8 miljoonaa! (Tämä on tammikuun 1927 väestönlaskennan ilmoitusten mukaan; Venäjän viranomaiset eivät varmasti kaikkia noita hyväksyneet ukrainalaisiksi, , sovittava tietyin periaattein viranomaisten kanssa, jos ei osannut kieltä jne., kun seuraavana vuonna otettiin käyttöön sisäinen passi, johon kansallisuus oli valittava. Uskontoa saati ortodoksien Kiovan tai Moskovan patriarkaattiin kulumista ei kysytty.)

”Kommunismin musta kirja” (Stephane Courtois) kirjoittaa ”Ukrainan järjestetystä nälänhä-dästä” sivulla 27 seuraavaa:

” ”Kulakkien hävittäminen” oli ”kasakoiden hävittämisen” toisinto suu- remmissa puitteissa. Operaation alkajaisiksi Stalin esitti virallisen käs- kyn ”kulakkien hävittämisestä luokkana”, mitä hallituksen propaganda sitten toitotti. Maatalouden kollektivisointia vastustaneet kulakit ammuttiin, muut joutuivat karkotukseen vaimoineen,lapsineen ja vanhuksineen. Kaikkia ei siis todellakaan suoranaisesti tapettu, mutta heillä ei ollut suuriakaan selviytymisen mahdollisuuksia pakkotöissä, joita heidät siirrettiin tekemään Siperian tai Euroopan pohjoislaidan ikiroudan maille. Sadattuhannet menehtyivät siellä, mutta täsmällistä määrää ei tiedetä. Ukrainassa 1932 – 33 koettu suuri nälänhätä, joka liittyi maalaisväestön yrityksiin vastustaa kollektivisointia, vaati muutamassa kuukaudessa kuuden miljoonan ihmisen hengen. ”

Jonkin Tsaarinvenäjän entisen lainsäädännöllisen luokan hävittäminen LUOKKANA tarkoitti HÄIDÄN PISTÄMISTÄÄN MUIHIN TÖIHIN – eikä ”HEIDÄN TAPPAMISTAAN”, kuten Mustis VERBAALISESTI KUSETTAA!!!

[Olen esittänyt ennen venäläisten julkaisemia yksityiskohtaisia alueelli- sia väestötietoja, että Ukrainasta olisi muuttanut 30-luvulla 7.5 miljoo- naa etniseksi ukrainalaiseksi rekisteröityä Venäjän puolelle teollisuus- hommiin. Olin olettanut, että venäjän kielen Ukrainan murteen puhujien joukossa etninen raja vedettiin valtionrajan mukaan, mutta noin ei ollut asian laita: käytännössä koko kasakkaväestö halusi tunnustautua vielä 20-luvulla ukrainalaisiksi. Tämä ei ole iso eikä paha virhe: vain raja onkin vähän eri paikassa.]

Tämä on paha väite,sillä tuon väestönosan keskuudessa ukrainalaiseksi tunnustautuminen todella väheni useilla miljoonilla vuodesta 1927 vuoteen 1939. Väite ukrainalaisten ”kansanmurhasta” VENÄJÄLLÄ tuon väestön keskuudessa on kuitenkin perätön, sillä tämä väki koostui ennen kaikkea KASAKOISTA, josta sen jälkeen kun heille perustunut ratsuarmeija oli käytännössä lakkautettu (ilman että saksalaiset ja puolalaiset olisivat huomanneet mitään poikkeuksellista), muodostivat nyt panssariarmeijan perusjoukot. Heidät kyllä pidettiin ruoissa, vaikka koko maa olisi palanut!

Mustis kytkee ”järjestettyyn kansanmurhaan” Ukrainassa 1933/34 riehuneen pilkkukuumeen, vanhan rintamataudin, jonka leviäminen edellyttää, että tautia kantavat TÄIT leviävät nopeasti laajalla alueella, sillä tauti ei tartu ihmisestä ihmiseen eikä täistä täihin, vaan pelkästään ihmisestä täihin ja täistä ihmiseen. Saman täin on pistettävä kahta eri ihmistä, jotta tauti voisi tarttua sen kautta.

”Musta kirja” ”löytää” ”6 miljoonaa (karkotusten ja) järjestetyn nälänhädän uhria”, jotka tekevät 3/4 Kirjan kaikista erityisestä ”Stalinin uhreista”.

Mustis sepittääkin ennen kaikkea ja tyhjästä ”Leninin uhreja” (”12.5 mlj.”) ja ”Maon uhreja” (”65 mlj.”)…

Mustis kertoo kahdella Venäjän sisällis- ja interventiosodan (1918 – 1920) kaikki uhrit Neuvosto-Venäjän alueella, todellisuudessa 5 mlj., joista 2.5 mlj. bolshevikkeja, muka ”10 miljoonaan”, ja vähentää tästä nuo (Zhukovinkin kertomat) oikeat 2.5 miljoonaa punaista kuollutta, joista 2.2 milj oli Puna-armeijan taistelijoita, joista 1.2 mlj kuoli tauteihin: pilkkukuumeeseen, espanjantautiin, isorokkoon ja lentävään keuhko- tautiin ja 1.0 mlj. taisteluihin. Sitten se sepittää ”vuosien 1920 – 22 Vol- gan järjestetyn nälänhädän”, muka ”5 miljoonaa Leninin uhria” alueella, jossa ei ollut koskaan ollut noin paljon asukkaita siihen mennessä, ja jossa oli käyty monet sisällissodan raskaimmat taistelut.

Mustiksen ”perustelut” vaikuttavat hihasta ravistetuilta, mutta niillä on aivan tietty ”logiikka”: kirjan numeroiden vertaaminen NL:N väestöke- hitykseen osoittaa, että kirja on laadittu niin, että KAIKKI AIKUISET MIEHET OLISIVAT KUOLLEET VÄKIVALTAISESTI joko sotien tai ”kommunismin” uhrina!

(Vuoden 1937 epäonnistuneen väestönlaskennaan raakadataan viita- taan välillisesti ”lähteiden” kautta, mutta vähemmän suoraan. Harvar- din ”ammattimiehet” eivät ole voineet väittää sen olevan muuta kuin raaka dataa. Sen verran keskeinen tieteellinen menetelmä on kyseessä …)

http://hameemmias.vuodatus.net/lue/2016/07/helsingin-yliopisto-pois…

Syntyneiden ja kuolleiden määrä noudattaa seuraavaa kaavaa, jotta kaikki syntyneet ja vain he joskus myös kuolisivat:

Kuolleiden määrä: K = I x M / E – D/2

Syntyneiden määrä S = I x M / E + D/2, jossa

I on ajanjakso (intervalli), tässä 20 (v.) (1918 – 1938, pyöristetty 2 numeroon)

E = keskimääräinen elinikä (kuolinikä), tässä 50 (v., koko aikana, oletus)

M = keskimääräinen väkiluku, usein (M1 + M2)/2, mutta voi vähän poiketakin, jossa

M1 = 140 mlj. = väkiluku ajanjakson alussa

M2 = 170 mlj. = väkiluku ajanjakson lopussa, ja

D = M2 – M1 = 30 milj. = ajanjakson väestönlisäys (tod. 36 mlj., väestönkasvun täytyy olla syntyneiden ja kuolleiden ero)

Otetaan:

M = 150 mlj, sillä väkiluku pysyi ensin useita vuosia tuossa ”140 mlj.:ssa” (136) ja pamahti sitten Stalinin kauden alkaessa 1923 NOUSUUN (eikä laskuun…)…

K = 20 x 150 / 50 – 15 = 60 – 15 = 45 mlj (kuollutta)

S = 20 x 150 / 50 + 15 = 60 + 15 = 45 + 30 = 75 mlj. (syntynyttä)

Puolet kuolleista oli naisia, joiden voi olettaa hyvin harvoja lukuun otta- matta kuolleen luonnollisesti (vaikka sitten linnassakin…). Ja jokin osa, vaikka 5% eli 2.5 mlj oli myös lapsia  (< 15 v.).

Näin ollen kaikki MIEHET, jotka kuolivat, olisivat kuolleet väkivaltaisesti: joko sotien tai ”kommunismin” uhrina…

Mustis ei lainkaan ”tunne” eikä mainitse suoraan James E. Macea, mutta tuntee kyyllä ”lähteidensä” välityksellä.

Yhteeveto: vuosi:  1932 –, poliittinen tapahtumapaikka pääasiassa Ukraina, mutta pääasiallinen kuolinpaikka Venäjä, tapahtuman luonne: taitamattomuuden jakansanmurhan yhdistelmä, todisteet: uusia ”avauksia” juurikaan ei paitsi NL:n omien tutkimusten hyödyntäminen, joista kertyy kuitenkin vain n. miljoona kuollutta ja pari miljoonaa karko- tettua. Muut ”tutkimukset”, mm. Solzhenitsyn, ei kuitenkaan Mace.

***

Seuraavakaan ei kauheasti ole ”velkaa muille”:

 

4. Kiovan ”Kansanmurhamuseo”, Englantilaisen Wikin ”holodomor”

 

Tässä keskityn perustaja ja johtaja Stanislav Kulchytskyn sanomaan, tässä on vanhentunut Museon julkaisu, johtajan englanninkieliset Wiki-sivut on poistettu. Samoin käy luultavasti tämän ”ilosanoman” muuten- kin. Viimeisin tilanne näkyy jälkimmäisellä sivulla. Kulchytsky on ollut ”numeromagiassa” ”kansamurhateoreetikkojen” ”maltillisimmasta” päästä: ”2.3 miljoonaa” (10 vuotta sitten 3.5 mln).

”Kansamurhamuseon” korkein täyttymys on osoittaa se ”kansanmur- ha”. Se ”tutkii” Ukrainaa ja siellä etnisten ukrainalaisten määrää ja talvea 1932-33. (Jos muina aikoina ja muualla on myös tapettu, se on sitten ekstraa.) ”Kansamurhan syyksi” se arvelee salaista itsenäisyysliikettä. Tähän sitten yhteydet Maceen loppuvatkin: hänen väärin luetut tilastonsa ja ”laskunsa” eivät kelpaa.

Museo nojaa ainoana käsitellyistä ”tutkimustahoista” vuoden 1937 epäonnistuneen väestönlaskennan raakadataan, jota se väittääkin ”paikkansapitäväksi” (vaikka se on ehdottoman mahdotonta TULOS- TEN OMINAISUUDESSA yhden päivän laskennassa). Raakadata on n. 5%, mahdollisesti enemmänkin, alakanttiin. Tämän tietävät kaikki tilastotieteestä jotakin ymmärtävät tahot. Museo väittää kuitenkin, että vuoden 1939 väestönlaskentatulokset olisivat ”TAHALLAAN VÄÄ- RENNETTYJÄ” propagandasyistä, eikä ”parempia kuin heidän datansa” olisi. Museolla on käytettävissään paremmat v. 1939 tulokset kuin Macella…

(Ukrainian) Kulchytsky, Stanislav; Yefimenko, Hennadiy (2003). Демо- графічні наслідки голодомору 1933 р. в Україні. Всесоюзний перепис 1937 р. в Україні: документи та матеріали [Demographic consequences of the 1933 Holodomor in Ukraine. The all-Union census of 1937 in Ukraine: Documents and Materials]. Kiev: Institute of History. ISBN 966-02-3014-1.

”Kansanmurhamuseo” on ainoa, joka on tässä yhteydessä esittänyt ”kuolintilastoja”. Ne EIVÄT ole kuitenkaan sellaisia ”oikeita kuolintilas- toja” kuolinsyineen kuin esimerkiksi Suomen hautauskirjat, kun oli yksi hautaaja: Evankelisluterilainen kirkko. Tuollaiset kuolintilastot pitem- mältä aikaa ovat harvinaisuus. Neuvostoliitossakaan ilmeisesti ei ollut sellaisia, vaan sellaiset tiedot pitää raapia kokoon muista lähteistä.

Museon ”kuolintilastotkin” on laskettu takaperin vuoden 1937 ”väestönlaskentatuloksista”:

https://ejournals.library.ualberta.ca/index.php/csp/article/viewFil…

Tämä on sitä samaa horotusta, nyt kanadalaisille: v. 1937 raakadataa ”väestötietoina”, muuttoliikkeen kiistämistä, kuten täällä myönnetään- kin, VAIKKA VÄESTÖÄ NIMENOMAAN SIIRRETTIIN teollisuuden mukana ja muutenkin Volgalle ja Uralille hyvää vauhtia. Yllätys on, että kuinka AIKAISIN sitä jo lähti ja kuinka paljon. Mutta meno jatkui.

” Problems remained with the estimation of net migration, which can lead to over- or under-estimation of excess deaths. For example, Maksudov (1989) calculated 600,000 net migrants for the 1927–38 period; in subsequent studies his estimates varied between 200,000 and −807,000 for the 1927–36 period (Maksudov 1992, 2010). Kul- chytskyi and Iefimenko (2003) estimated −1.3 million net migrants for the 1927–38 period, while Vallin et al. (2002) calculated −930,000 for the same period. Separate estimates of lost births ranged from 1.1 to 1.3 million (Rudnytskyi 1990; Kulchytskyi and Maksudov 1991; Vallin et al. 2002). With the progressive availability of more detailed data, it became possible to use the population reconstruction method for estimating yearly direct losses by age and sex, and indirect losses by sex (Andreev et al. 1990 and 1998 for the Soviet Union and Russia; Vallin et al. 2002 for Ukraine). ”

Andrejevin jutut mm. ovat täyttä puutaheinää. Andrejev on ilmeisesti käyttänyt sairaaloiden synnytysosastojen asiakastietoja ”syntyvyysti- lastoina”, jolloin abortitkin on laskettu ”syntyneiksi” (ja ”tapetuiksi, mikä uskonlahkolle tietysti sopii…) ja näin saanut joka vuodelle jopa 2 mlj ”ylimääräistä syntynyttä”, ja myös kuollutta, kun he eivät näy väestöti- lastoissa, eli siis ”2 miljoonaa vauvakuollutta kommunismin uhria per vuosi!”, jolloin saadaan sitten hirmuisia ”kuolleiden määriä”; tämä ei ole tapahtunut Kansanmurhamuseossa vaan muualla.

Kulchytsky tunnustaa myös 1.3 miljoonan etnisen ukrainalaisen muutta- neen pois Uktainasta vuosien 1927 ja 1937 vläillä (ja 1937 – 1939 lisää).

Kulchytsky myös kertoo, että Ukrainan ukrainalaisilla oli ”syntyvyys- vaje” NL:n keskimääräiseen verrattuna: keskimääräisen syntyvyyden mukaan heitä olisi pitänyt syntyä 600000 vuodessa, mutta syntyikin vain 500000, josta 100000/v.:sta kertyi 1 miljoona ”syntymättä jäänyttä kommunismin uhria” 10 vuodessa!

Table 2. Adjustments to the 1926 and 1937 Censuses of Ukraine.

Official civilian Redistribution of Adjustment for Total adjusted Per cent total  Per cent    Per cent
population       armed forces       undercount1      population     adjustment  armed forces adjustment
(1) + (2) + (3)      [(4) − (1)]/(1)               (2)/(4)          (5) − (6)
1  ………………………2 …………………….3 ……………………..4 ………………5…………………6 …………..7

1926 Census

Total 28,923,900 …121,200 …242,800 …29,288,000 …1.3 … 0.4 … 0.8
Urban 5,262,900 … 22,100 …. 33,600 … …..5,318,600 … 1.1 … 0.4 … 0.6
Rural 23,661,100 …. 99,200 … 209,100 …23,969,400 … 1.3 …0.4 …. 0.9

1937 Census

Total 28,387,600 … 346,900 ..123,600 … 28,858,100 ..1.7 … 1.2 …. 0.4
Urban 9,561,800 ….. 116,800 …. 41,600 ……9,720,200 . ..1.7 … 1.2 …. 0.4
Rural 18,825,800 …. 230,100 … 81,900 ….19,137,800 …. 1.7 .. 1.2 …. 0.4

Notes: 1. Adjustment of children 0–4 years in 1926 and general adjust- ment for undercount in 1937; 2. differences due to rounding errors.

Sources: Korchak-Chepurkivskyi 1928; CSA USSR 1929; Andreev et al. 1990; and Poliakov 2007.
Tämä on puhdasta paskaa:

” Some of the 1937 Census documents were destroyed, and the remai- ning results discredited because of supposedly flawed methods and organizational failures.

Only in the late 1980s did the data from the 1937 Census become avai- lable, and it was shown that the 1937 Census was executed correctly (Tolts 1989; Volkov 1990; Livshits 1990) ”

Tuo koko menetelmä ei sovi tällaiseen muuttuvaan suuntautuneeseen tilanteeseen ollenkaan. Ainoa toimiva menetelmä on kiinnijuoksu, jos päästään prosentin sisälle todellisesta, kuten 1927 ja 1939 katsottiin päästyn.

Sitten niitä loppuja tietoja voidaan korjailla systemaattisista poikkea- mista.
Nämä syntyneiden ja kuolleiden analyysit olivat täysin perseestä:

” Adjustment of total numbers of births and deaths ”

Sepitettiin miljoonia ”vauvakuolleita”, vaikka oikeillakaan sellaisilla ei ollut varsinaisesti tekemistä asian kanssa.

” Distribution of adjusted deaths at age one year or more by age and sex

The total number of adjusted deaths at age one year or more for all years, except 1933, was disaggregated by age and sex using the age-sex structure of respective registered deaths. Then life tables for 1927 and 1939 were constructed for urban, rural, and total populations, using adjusted deaths and the respective census populations. ”

” 1932    31,388,000    −91,100……… 870,800 794,800 0 −167,100
1933      31,296,800     −3,525,600 ….642,100 4,115,900 0 −51,800
1934      27,771,300     153,800……     597,000 528,600 0 85,400

Tässä olisi ilmeisesti ”kuolinpiikki”…

Kaiken kaikkiaan loputulema OIKEISTA TILASTOISTA ja Kulchytskyn tilpöhööritiedoista on , että

UKRAINASSA EI TAPETTU UKRAINALAISIA VUOSINA 1931 – 1932 AINAKAAN SITEN, ETTÄ SE OLISI VIELÄ 10 VUODEN PÄÄSTÄ NÄKYNYT AINAKAAN UKRAINAN VÄESTÖTILASTOISSA.

 

5. Outo pölhövalehtelujulistus YK:n nimeä väärinkäyttäen

 

Oheisella joidenkin YK:n jäsenmaiden mahdollisesti konferenssiedus- tajien julistuksella EI OLE MITÄÄN TEKEMISTÄ YK:N PÄÄTÖSTEN KANSSA, sillä sellaisia tekevät ainoastaan ja  vain YK:n lailliset päättä- vät elimet Peruskirjan mukaisessa järjestyksessä, ja NIIDEN ON OLTAVA TIETEELLISESTI PERUSTELTUJA. Ja nämähän sitä EIVÄT OLE!

Julistus perustuu Macen mukaiselle ”teorialle” hermeettisesti suljetus- ta Ukrainasta vuonna 1932, jossa olisi VALIKOIVASTI NÄÄNNYTETTY NÄLKÄÄN ETNISIÄ UKRAINALAISIA (Ukrainian people), maan 4/5-pääkansallisuutta. Toisin kuin Mace, syylliseksi nimetään UKRAINAN NEUVOSTOTASAVALLAN HALLITUS! Jos Ukraina oli Macella suljettu ulkoa, tässä se on suljettu sisältä. Muut tasavallat esimerkiksi Puna-armeijan muodossa eivät siellä todellakaan heiluneetkaan. Kriisin- hallinnan ABC:n A oli pitää paikalliset kriisit paikallisina. Niitä varten oli tukevasti tasavalloittain organisoitu NKVD. Tässä tapauksessa vaan ei ole mitään tolkkua, että olisi joukkomurhattu 1/3 NL:n sotilaallisesti koulutetuimmasta ja kokeneimmasta kansasta sen omassa tasaval- lassa! SE OLISI SITÄ PAITSI OLLUT ARMOTTA KANSANMURHA (genocide, ”omat” tai ei!), jota termiä tuossa EI käytetä!, jos noin ja tuollaisia määriä oli ”tuhonnettu”! Väestönlaskenta todistaa, että sellaista hävikkiä EI OLLUT!

Joint Statement on the Great Famine of 1932-1933 in Ukraine

 (Holodomor)  (2003)

In the former Soviet Union millions of men, women and children fell victims to the cruel actions and policies of the totalitarian regime. The Great Famine of 1932-1933 in Ukraine (Holodomor), which took from 7 million to 10 million innocent lives and became a national tragedy for the Ukrainian people. In this regard we note activities in observance of the seventieth anniversary of this Famine, in particular organized by the Government of Ukraine.

Honouring the seventieth anniversary of the Ukrainian tragedy, we also commemorate the memory of millions of Russians, Kazakhs and repre- sentatives of other nationalities who died of starvation in the Volga River region, Northern Caucasus, Kazakhstan and in other parts of the former Soviet Union, as a result of civil war and forced collectivization, leaving deep scars in the consciousness of future generations.

Expressing sympathy to the victims of the Great Famine, we call upon all Member States, the United Nations and its special agencies, inter- national and regional organizations, as well as non-governmental orga- nizations, foundations and associations to pay tribute to the memory of those who perished during that tragic period of history.

Recognizing the importance of raising public awareness on the tragic events in the history of mankind for their prevention in future, we deplore the acts and policies that brought about mass starvation and death of millions of people. We do not want to settle scores with the past, it could not be changed, but we are convinced that exposing violations of human rights, preserving historical records and restoring the dignity of victims through acknowledgement of their suffering, will guide future societies and help to avoid similar catastrophes in the fu- ture. We need that as many people as possible learn about this tragedy and consider that this knowledge will strengthen effectiveness of the rule of law and enhance respect for human rights and fundamental freedoms.


Joint Statement by the delegations of:

  • Azerbaijan,
  • Bangladesh,
  • Belarus,
  • Benin,
  • Bosnia and Herzegovina,
  • Canada,
  • Egypt,
  • Georgia,
  • Guatemala,
  • Jamaica,
  • Kazakhstan,
  • Mongolia,
  • Nauru,
  • Pakistan,
  • Qatar,
  • The Republic of Moldova,
  • The Russian Federation,
  • Saudi Arabia,
  • The Sudan,
  • The Syrian Arab Republic,
  • Tajikistan,
  • Timor-Leste,
  • Ukraine,
  • The United Arab Emirates and
  • The United States of America

on the seventieth anniversary of the Great Famine of 1932-1933 in Ukraine (Holodomor) ”

25 allekirjoittajamaasta Venäjä ja USA ovat tieten tahtoen vastoin pa- rempaa tietoaan allekirjoittaneet paskaa. Venäjä on kuitenkin perunut ”kantansa” ja kiistänyt ukrainalaisten joukkotuhon, kuten myös muista 6 allekirjoittaneesta IVY-maasta ainakin Kazahstan, Valkovenäjä, Tadzikistan.

4 allekirjoittajaa on taantumuksellisia arabidiktatuureja (joilla kaikkein viimeksi on varaa vouhkata ainakaan mistään MUIDEN totilateralismis- ta; Saudi-Arabia, Sudan, Arabiemiraatit ja Qatar, joiden pitäsi kantaa enempi huolta omista kansanmurhista esimerkiksi Darfurissa ja Jemenissä.

2 edistyksellistä arabimaata Egypti ja olosuhteiden pakosta diktatuuri Syyria eivät taatusti enää allekirjoittaisi mitään tuollaista puutaheinää; samaa voi sanoa listan 3 muusta IVY-maasta Moldovasta, Georgiasta ja Azerbeidzhanista. Ukrainan ex-presidentti Viktor Jaunkovytsh on sanonut, että Ukrainasta karkotettiin ja siellä vainottiin MUITA KUIN UKRAINALAISIA KULAKKEJA (kurkuli).

4 allekirjoittajaa Guatemala, Nauru, Jamaica ja Itä-Timor ovat USA:sta täysin riippuvaisia pikkuvaltioita.

Kanada on mukana, koska Macen piereksly on alun perin lähtöisin sieltä, kanadanukrainalaisista uskonhörhölöistä.

Loput allekirjoittajat Bangladesh, Benin, Bosnia-Herzegovina, Mongolia ja Pakistan ovat muuten vaan väärässä seurassa.

Yhtään EU-maata ei ole mukana, ei myöskään Baltian maita, sillä EU:n ”Kommunismin mustan kirjan” mukaan ETNISIÄ UKRAINA- LAISIA TAPETTIIN VENÄJÄLLÄ VENÄJÄN NKVD:N TOIMESTA ..!

Keskustelua Aamlehdestä:

 Orwell kommentoi:

Vai että kerätty ihan yhdessä päivässä?

On tuo neukkulan tekniikka ollut mahtavaa….

Risto Juhani Koivula kommentoi:

No sehän olikin just pielessä. Nykyisen tiedon mukaan yhdessä päivässä on mahdotonta toteuttaa sen enempää tilastollista kuin kiinnijuoksulaskentaakaan.

Risto Juhani Koivula kommentoi_ 28. marraskuu 2016 05:04

TÄÄLLÄ EDELLEEN ”TILASTOJA” (OIKEAT TILASTOT NÄHDÄÄN SIIS YLLÄ):

http://euromaidanpress.com/2016/11/27/stalin-used-terror-famine-to-…

Stalin starved populations to death to russify Ukraine, North Cauca…

Holodomor (Ukrainian famine-genocide 1932-1933) painting by Nina Marchenko

Holodomor (Ukrainian famine-genocide 1932-1933) painting by Nina Marchenko 

2016/11/27 • Analysis & Opinion, History, Ukraine

 

Today, Ukrainians and people of good will around the world will mark the Day in Memory of the Victims of the Holodomor in 1932 – 33, the largest of the three famines visited upon Ukraine in Soviet times and one 81 percent of Ukrainians view as a genocide.

.

[RK: Sellaisella mielipiteellä ei ole merkitystä. Ukrainan parla- mentti on kerran 2% enemmistöllä ”päättänyt kansanmurhasta”.
Sellaista voi kuitenkin tuomita vain YK, ja sekin vain todistei- den pohjalta. YK:lta on tuomitasematta Hirohiton armeijan 30 miljoonan siviilin ja sotavangin kansamurha II maailmansodan ajalta. Tosi siitä on löysästi tuomittu sotarikollisina pari amiraalia.]

The killing of Ukrainians by artificial famine was a genocide in a double sense. Not only did it lead to the deaths of millions of Ukrainians but it was cleverly used by the Soviet leaders to rus- sify Ukraine. Under international law, the second action qualifies it as a genocide every bit as much as does the first, although it is less often noted in this case and in others.

.
[RK: Ukrainaa ei venäläistetty. Ensimmäiset 15 vuotta sitä ukrai-nalaistettiin. Ukrainan ulkopuolella pääsiassa Venäjällä oli 7.5 miljoonaa etniseksi ukrainalaiseksi tunnustautuvaa, pääasiassa kasakkaa, joiden tunnustusta lakattiin hyväksymästä, jos he eivät osanneet eivät opiskelleet ukrainan kieltä. Suurten kansallisuuksien etnisyys pyrittiin saamaan käymään yhteen kielitaidon kanssa. Pieten alkuperäis- ja muiden kansallisuuksien kohdalla ratkaisivat etninen alkuperä ja perinteinen uskonto, esim. suomalaiset/karjalaiset.  Eräitä pienehköjä kansallisuuksia kuten ruteenit katsottiin ukrainalaisiksi.
Ukrainan tasavallan kansalaisia tappoi eniten ”epäluonnollisesti” pilkkukuume-epidemia 1933-1934 (josta jutun kuvat lienevät).]

.

In an article entitled “The Holodomor as an Instrument of Russi- fication,” Russian commentator Boris Sokolov says that what happened in Ukraine was unquestionably a crime against huma- nity but was not unique to Ukraine or to 1932-33 as many now suppose.

“For the Soviet communist regime”, he writes, “actions of this kind were in the nature of things”.In 1921,for example,Lenin used the famine that had arisen as a result of his War Communism policies to launch a broad attack on the Orthodox Church on the assumption that starving peasants would not resist him in that.

[RK: Potaskaa ja hörönlöröä. Kadot ja kuivuudet kuuluvat kaikkien maailman mustamullan (lössimaan) alueiden olemukseen: ilman niitä ne eivät olisi lössiaroa ollenkaan! Sotien aikana tsaarin hallinnon järjestelmät, joilla näitä hallittiin ja väestöstä huolehdittiin, joutuivat tietysti jossakin määrin epäkuntoon. Mutta Ukrainassa ei tapahtunut mitään muita kuolinpiikkejä kuin kulutautien aiheuttamia.]

Moreover, the leader of the Soviet state put out the word that he was taking valuables from the church in order to buy food for the people. In fact, as Sokolov points out, these stolen goods were converted into money to pay for the Soviet goal of world revolution. Those who were hungry got nothing.

A decade later, after NEP, Stalin decided to use a similar strategy in a more radical way, to take away any resources of the pea- santry and forcing them to work for almost nothing in order to have enough money to pay for his strategy of seeking “rule over the entire rest of the world.” That strategy was collectivization.

[Höpölöpö. Kollektivisoinnin tarkoitus oli maatalouden teollistaminen. Mutta sitäkin myös vastustettiin, venäjälläkin: haluttiin jatkaa ainakin osalla mustamullanalueita hevosvetoisesti, esim. Juozas Vareikis.]

And it is no accident that this was sometimes referred to as “the second socialist revolution,” not only because it was directed against those who had resisted the Bolsheviks in the past but also because it used famine as a weapon to break those communities so that they could not offer any additional resistance. As Sokolov points out,

“the population of Ukraine and especially its rural portion during the civil war mostly were opponents of the communist authorities. The majority of Ukrainians supported the Ukrai- nian Peoples Republic or one or another brand of anarchists.”

The same thing was true of the Cossacks of the North Caucasus and the Kazakhs, Stalin’s two other targets.

[Höpölöpö. Kazahit jos ketkä ihailevat Stalinia. Kazahien määrä nousi miljoonasta 10 miljoonaan viime vuosisadalla, ja he saivat yhden maailman suurimmista kansallisvaltioista.]

“Of course”, the Russian commentator says, “Stalin did not intend to completely destroy the Ukrainians, the Cossacks or the Kazakhs.”

[Hänen tarkoituksensa ei ollut ”tuhota” heitä lainkaan. Sitä paitsi Ukrainan kulakit (”kurkulit”), joita oli vähän, ja kaupunkien porvarit olivat pääasiassa muita kuin ukrainalaisia. Etniset ukrainalaiset olivat suurtilojen työntekijöitä tai kasakoita. Jotkut kuten Janukovytsh, joka kiistää kansanmurhan, ovat väittäneet , että Ukrainassa vainottiin MUITA KUIN UKRAINALAISIA.]

In each case, some of their number participated in this crime; and Stalin, just like the Turks in World War I with regard to the Armenians, wanted to keep many of these people alive to serve as cannon fodder in a future war.

Figures from the 1926 Soviet census and the heavily falsified 1939 one show exactly what the Kremlin leader was trying to do. According to the former, in 1926, ethnic Ukrainians formed 87.5 percent of the rural population of that republic, while forming only 47.3 percent of the urban one. Given that Ukraine was overwhelming rural then, Ukrainians formed 80 percent of its total population.

[RK: Vuoden 1939 väestölaskentaa oli mahdotonta jälkikäteen väärentää YLÖSPÄIN. Nykyaikaisin keinoin ”uusien” lippujen erilaiset paperit ja musteet paljastuisivat armotta.
Ukrainan tasavallan 29018187 kansalaisesta 23218860 eli just 80% ilmoittaustui ukrainalaisiksi; sisäinen passi, joka asian varsinaisesti ratkaisee, ei ollut tuolloin vielä käytössä.
Sellaista en ole ainakaan toistaiseksi nähnyt edes väitettävän, että ”UKRAINALAISTEN LIPPUJA VUODEN 1937 LASKENNASSA OLISI STALININ TOIMESTA HÄVITETTY
Sellainen ”avaus” noista monista virityksistä oikestaan NÄYTTÄÄKIN VIELÄ PUUTTUVAN! :-D!!]

By 1939 after the Holodomor, “the picture had fundamentally changed.” The ethnic Ukrainian share of the rural population had fallen by 1.8 percent, an indication that “Ukrainians suffered from collectivization significantly more than residents of other nationalities in rural areas.”

[RK: Etnisten ukrainalaisen tyypilliset ammatit olivat kadonneet (ratsuväen kasakka) ja koneellistettu (mmataloustyöläiset). Ukrainalaset tekivät usein myöhemminkin pimeitä töitä Baltian kolhooseissa kuuminpaan omaankin sadonkorjuu- tai toukotyöaikaan, ja nostivat palkkaa ja etuja molemmista paikoista. Totta on, että monet eivät lainkaan olleet halukkaista lähtemään maaseudulta, sen varallisesta pölyisestä ilmastosta huolimatta.]

At the same time, between 1926 and 1939, the urban population of Ukraine almost doubled from 18.5 to 36.2 percent and the share of ethnic Ukrainians in it rose by 12.9 percent to 60.2 percent, Sokolov notes. “But much more important is that the [Ukrainian] share of the population fell to 76.47 percent in comparison with 1926.”

[RK: 23667509 ukrainalaista 30946218 kansalaisesta = 76.47%.

Näin oli tapahtunut. Mutta ei merkkaa mitään.

Nyt on huomattava, että sisäiset passit olivat jo käytössä, ja niissäkin luki jotakin, VAIKKA NÄMÄKIN OVAT HAASTATTELUTULOKSIA, eikä ole varmaa, mitä passissa luki vuoden kuluttua, VARSINKAAN HENKILÖN MUUTETTUA VAIKKA VENÄJÄLLE.]

That means, he says, that “the growth of the urban population of Ukraine in this period occurred much more from the non-Ukrainian population, including those coming from other republics than would have been the case if in Ukraine there had been a normal process of industrialization and urbanization without the Holodomor genocide.”

And thus,Sokolov concludes that it was “precisely after the Holo- domor in Ukraine that the process of russification, especially in its eastern and southern regions gathered force.” At the same time, he reminds that the same thing happened in Cossack areas in the North Caucasus and in northern Kazakhstan – and for exactly the same reasons. ”

[RK: Se EI OLLUT VENÄLÄISTÄMISTÄ vaan taphtuneen venäläistymisen rekisteröimistä. Se väki oli aina puhunut venäjän kielen ukrainanmurretta, joka kuulostaa ukrainalta (ns. koodilla), mutta on venäjää.]

http://euromaidanpress.com/2016/11/27/stalin-used-terror-famine-to-…

Oheinen juttu linkkeineen on potaskaa. Oikeat tilastot yllä.

Risto Juhani Koivula kommentoi_ 28. marraskuu 2016 05:11
 

http://euromaidanpress.com/2015/09/15/stalins-genocidal-holodomor-c…

Stalin’s genocidal Holodomor campaign of 1932-33. What we know vs t…

The man-made famine's victims lying dead on the streas of Kharkiv. Photo: Ewald Ammende, 1933

The man-made famine’s victims lying dead on the streas of Kharkiv. Photo: Ewald Ammende, 1933

[RK: Pilkkukuume 1933. Potilaita tuli kaupunkiin, heistä oli oltava kaukana estääkseen tautia kantavien täiden leviäminen. tauti tarttuu vain ihmisestä täihin ja täistä ihmiseen, ei suoraan.]

2015/09/15 • Analysis & Opinion

 Article by: James Oliver (kirjoittajan nimi ei sano mitään eikä löydy nettilähteistä: keksitty tavallinen nimi ”johnsmith”…)

On 5 July 1933, a desperate appeal for food aid was sent to Stalin from within the Bashkir ASSR. The Bashkirs are a small Turkic ethnic group that mostly reside in a region just to the north and west of Kazakhstan, and in 1933 Stalin had targeted them for the Kulaks in their midst. In February of that year 1000 Bashkir families had been deported to Stalin’s gulags for that reason.

In February 1933, 1000 Bashkir families had been deported to Stalin’s gulags.

What makes the appeal notable is that we know Stalin had read it. To the left of the document he penciled the cryptic word “за” along with a signature.

For a brief overview of the Holodomor, please see our infographic: Holodomor: Stalin’s genocidal famine of 1932-1933

CJKnLeTWEAAip5A.png

An appeal for food aid was sent to Stalin from within the Bashkir ASSR

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

In Russian the word “за” could either mean “for” or “after” depending on the context. If Stalin ever had an intent to give the Bashkir ASSR food aid he would only have done it after a certain goal had been reached, namely further control of the region to his wishes which in practice meant further russification, something that was reflected in the distorted census of 1939. Both the Holodomor and the  Goloshchekin Genocide which used highly similar pretexts and modus operandi had provided a model, something that other parts of the USSR were inspired by as a means of getting rid of supposed enemies of the state or keeping them under control. We know this because on 16 February 1933 a telegram was sent to Stalin from Stalingrad asking if all repressive measures taken against the Ukrainians to prevent their migration “be extended to our region?”

[Se pilkkukuume taaskin. Erittäin aiheellista estää muutto.]

BxRyWTRIUAAqcTf.png

A telegram sent to Stalin in 1932 from Stalingrad asking if all repressive measures taken against the Ukrainians to prevent their migration “be extended to our region”

During the 1930s, knowledge of what Stalin was actually doing rarely made much headway in the West. Too many were instead convinced by the pro-soviet lies peddled by the likes of play- wright George Bernard Shaw, French Prime Minister Édouard Herriot and New York times correspondent Walter Duranty, whose reporting on the USSR had won him a Pulitzer prize.

Duranty’s outright public dishonesty can be gauged by contrasting it to his private remarks, such as those that were recorded by a report dated 30 September 1933 that came from the British charge d’affaires in Moscow. “According to Mr. Duranty, the population of the North Caucasus and the Lower Volga has decreased in the past year by 3 million, and the population of Ukraine by 4-5 million. The Ukraine had been bled white …

“According to Mr. Duranty, the population of the North Caucasus and the Lower Volga has decreased in the past year by 3 million, and the population of Ukraine by 4-5 million. The Ukraine had been bled white”

Mr. Duranty thinks it quite possible that as many as 10 million people may have died directly or indirectly from lack of food in the Soviet Union during the past year.”

Duranty’s figure of 10 million is interesting because one can easily say that it represents a minimum estimate for the number of deaths in 1932 – 33 that have been confirmed by modern scholars.

[RK: Tämä kaikki on aivan puhdasta paskaa ja ”perustuu” sellaiselle, mitä ”joku sanoo jonkun sanoneen ”yksityisesti””, ja TÄYSIN PÄIN VASTOIN KUIN TÄMÄ JA TYÖNANTAJALEHTENSÄ TODELLA JULKISUUDESSA OVAT TIEDOTTANEET,  ja pitäneet kiinni kannataan ja myös Pulittzer-palkinnostaan kovan prässäyksen ja painostuksen alla:

New York Times -lehti on kieltäytynyt ”palauttamasta” Walter Durantyn Pulitzer -pal- kintoa reportaashisarjasta Ukrainasta 1931, jossa hän ei havainnut ”järjestettyä” eikä muutakaan nälänhätää,vaikka jatkuva kansainvälinen postitus- ym. häirintäkampanja on ollut asiasta päällä uskonlahkohörhöjen toimesta :

http://www.nytco.com/company/awards/statement.html

New York Times Statement About 1932 Pulitzer Prize Awarded to Walter Duranty

Duranty, one of the most famous correspondents of his day, won the prize for 13 ar- ticles written in 1931 analyzing the Soviet Union under Stalin. Times correspondents and others have since largely discredited his coverage.

Duranty’s cabled dispatches had to pass Soviet censorship, and Stalin’s propaganda machine was powerful and omnipresent.Duranty’s analyses relied on official sources as his primary source of information, accounting for the most significant flaw in his coverage – his consistent underestimation of Stalin’s brutality.

Describing the Communist plan to ”liquidate” the five million kulaks, relatively well-off farmers opposed to the Soviet collectivization of agriculture, Duranty wrote in 1931, for example: ”Must all of them and their families be physically abolished? Of course not – they must be ’liquida- ted’ or melted in the hot fire of exile and labor into the proletarian mass.”

Taking Soviet propaganda at face value this way was completely misleading, as tal- king with ordinary Russians might have revealed even at the time. Duranty’s prize- winning articles quoted not a single one – only Stalin, who forced farmers all over the Soviet Union into collective farms and sent those who resisted to concentration camps. Collectivization was the main cause of a famine that killed millions of people in Ukraine, the Soviet breadbasket, in 1932 and 1933 – two years after Duranty won his prize.

Even then,Duranty dismissed more diligent writers’ reports that people were starving. ”Conditions are bad, but there is no famine,” he wrote in a dispatch from Moscow in March of 1933 describing the ”mess” of collectivization. ”But – to put it brutally – you can’t make an omelet without breaking eggs.”

Some of Duranty’s editors criticized his reporting as tendentious, but The Times kept him as a correspondent until 1941. Since the 1980’s, the paper has been publicly ac- knowledging his failures. Ukrainian-American and other organizations have repea- tedly called on the Pulitzer Prize Board to cancel Duranty’s prize and The Times to return it, mainly on the ground of his later failure to report the famine.

The Pulitzer board has twice declined to withdraw the award, most recently in No- vember 2003, finding ”no clear and convincing evidence of deliberate deception” in the 1931 reporting that won the prize (see Pulitzer Board statement), and The Times does not have the award in its possession. ”

Pulitzer- lautakuunnan päätös valituksen aiheettomuudesta Durantyn palkintoa koskien:

http://www.pulitzer.org/durantypressrelease

” Statement on Walter Duranty
Columbia University – Nov 21, 2003

Statement on Walter Duranty’s 1932 Prize

After more than six months of study and deliberation, the Pulitzer Prize Board has decided it will not revoke the foreign reporting prize awarded in 1932 to Walter Duranty of The New York Times.

In recent months,much attention has been paid to Mr.Duranty’s dispatches regarding the famine in the Soviet Union in 1932-1933, which have been criticized as gravely defective. However, a Pulitzer Prize for reporting is awarded not for the author’s body of work or for the author’s character but for the specific pieces entered in the competition. Therefore, the board focused its attention on the 13 articles that actually won the prize, articles written and published during 1931. [A complete list of the articles, with dates and headlines, is attached.]

In its review of the 13 articles, the Board determined that Mr. Duranty’s 1931 work, measured by today’s standards for foreign reporting, falls seriously short. In that regard, the Board’s view is similar to that of The New York Times itself and of some scholars who have examined his 1931 reports. However, the board concluded that there was not clear and convincing evidence of deliberate deception, the relevant standard in this case. Revoking a prize 71 years after it was awarded under different circumstances, when all principals are dead and unable to respond, would be a momentous step and therefore would have to rise to that threshold. ”

Tuo lausunto on sikäli väärässä, että siinä sanotaan katovuoden olleen vasta 1932 – 33. Pahin kuivuusvuosi, josta muutkin ongelmat alkoivat, oli kuitenkin nimenomaan 1931, joka johti karjan hävittämiseen suurelta osin. Vuosi 1932 oli sitten kaatosadevuosi, jolta ei myöskään saatu viljasatoa,mutta rehua olisi saatu tietysti sitäkin enemmän jos vain olisi ollut yhä karjaa. Tuoresäilörehua ei silloin tunnettu, sen keksi nobelisti Artturi Iivari Virtanen vasta 20 vuotta myöhemmin.

Kyllä nyt on vain uskottava aikansa johtavaa reportteria, eikä jotakin Örkkiä (Kuoleman-Tuomioja), Aamulehteä, hesaria tai YLEÄ! ”]

 

JO: As I have mentioned before, 4-5 million at least did indeed die within the Ukrainian SSR and when you add in the number of Ukrainians who died outside of it (such as in the Kuban (North Caucasus) which was a majority Ukrainian area and where 1-2 million died), you are looking at a Holodomor total of 5-7 million. Add to that the figures from the Goloshchekin Genocide where at least 1.5 million Kazakhs died and you’re looking at 6.5-8.5 million deaths within a single year.

[Paskaa: Tuollaiset hävikit olisivat armotta näkyneet väestötilastoissa.
Venäjän perinteisiä ukrainalaisia, jotka puhuivat venäjän kielen ukrainan murretta (jota puhuivat myös tataarit) yhdisti tuon murteen lisäksi muihin ukrainalaisiin lähinnä kasakan, ratsuväen sotilaan ammatti ja kasakkahallinto, jotka olivat lakanneet käytännössä olemasta.

Oli tullut myös sisäiset passit, joiden kansaa kansallisuus piti sopia viranomaisten kanssa. Ukrainan puolella lähes jokainen saattoi halutessaan ilmoittaustua etniseksi ukrainalaiseksi, mutta Venäjällä ei (senkään vertaa kuin Ukrainassa venäläiseksi).

Vuoden 1941 ukrainan kieltä puhuvien määrä, 35 mln, kävi hyvin yhteen etsnisiksi ukrainalaisiksi hyväksyttyjen kanssa, 35.6 mln, vaikka pieni osa äidinkieleltäänkin ukrainankielisistä oli esimerkiksi juutalaisia ja mustalaisia. (Tässä 35.6 mln ukrainalaisessa on mukana n. 4.6 mln Puolan, Tshekin, Moldovan  ja Baltian alueilta tullutta ukrainalaista.]

 

JO: Add in the victims of the famine in the Volga (of which the Volga Germans seemed to have been a main target) and other areas such as Crimea or the Bashkir ASSR it quickly adds up. Some Russians too were also caught up in the starvation during 1932-33 and they too must be counted among Stalin’s victims but Russians did not starve nowhere near in the same proportions as the Ukrainians, Kazakhs or a number of the ethnic minorities that inhabited Southern Russia. A major aim of the Holodomor and related famines was to change ethnographic compositions to suit Stalin’s whims, in effect Russification – something that the archival evidence explicitly admits. For Ukraine, the consequences of Stalin’s decision making is plaguing its eastern parts today.

All the above is well known to those of us who specialise in the history of Stalin’s crimes even though knowledge of those crimes remains relatively unknown in the west by means of a successful Soviet disinformation campaign. Pointing out these crimes and exposing Soviet propaganda for what it is should be what is called in the US a “no brainer,” yet Russia today continues to completely refuse to acknowledge any wrongdoing committed in its name. Pointing out the Holodomor or other crimes is often depicted as simply being an attack on the Russian character, or rather the Kremlin itself from which these crimes actually originated from.

Pointing out the Holodomor or other crimes is often depicted as simply being an attack on the Russian character, or rather the Kremlin itself from which these crimes actually originated from.

For Putin, a man who lives on the authoritarian legacy of the USSR, who began his career as a KGB thug, and who has incorporated the supposed glories of the USSR into his brand of Russian nationalism, the Holodomor and other Soviet crimes persist as black stains on his ideology. Thus, he has an agenda to promote denial of them all. I’ve already published an article on one of  Russia’s most prominent Holodomor deniers in which I covered much of the above and refuted some common denial tropes. This article is going to cover a few more denial tropes, such as those promoted in this Sputnik article which twitter has persistently alerted me to.

That article begins with a rambling conspiracy theory that the Holodomor was simply invented after WW2 by a conjunction of the CIA and the OUN/UPA specifically “Nazi collaborator” Mykola Lebed and this brings us to Myth 1.

Myth 1: “The Holodomor was entirely “invented” by the Far Right”

Mykola Lebed of course did not invent the Holodomor. Beyond the fact that this myth is not an answer to the archival evidence some of which you can see above, it is not even true that only the Ukrainian Right in general tried to promote awareness of the Holodomor at the time. One such example is the Ukrainian Socialist Radical Party (URSP) which formed out of a merger between two other socialist parties in 1926. This party operated in Polish controlled Western Ukraine and it represents an interesting case study of Socialism as it professed Anti-sovietism, believing that Stalin’s USSR was no different to the capitalist states when it came to matters of imperialism and colonialism and setting its slogan “All Land to the Peasants without Redemption” against what the Soviets were actually doing in the Ukrainian SSR. During 1933, at the peak of the Holodomor, this party established a committee in order to stage protests about hunger in the USSR. But to little effect. It was inhibited by the Polish government which kept its side of the 1934 Polish-Soviet non-aggression pact (that Stalin would violate in 1939) by keeping its mouth shut. Another well-known left-wing promoter of the Holodomor was George Orwell. That the image of the Holodomor made its way into Animal Farm was not a coincidence.

Another well-known left-wing promoter of the Holodomor was George Orwell. That the image of the Holodomor made its way into Animal Farm was not a coincidence.

Gareth Jones, one of the most prominent journalists who helped expose the Holodomor to the West, was affiliated to the British Liberal party. Commemorating the Holodomor does not necessarily promote Nazism either. Ukraine’s Jews were also seriously devastated by the famine and their story is important. Those Neo-Nazis who deny the Holocaust and instead focus on an incoherent “Jewish conspiracy” with regards to Soviet rule are in effect double genocide deniers. They deny the USSR’s murderous antisemitism which means they also deny this aspect of the Holodomor.

[On tietysti mielenkiintoinen kysymys, kuka ja koska sen jutun ensimmäisenä lykkäsi länteen/lännessä. Nykyisissä muodoissaan se on 50-luvulta, mutta tunnettiin 30-luvullakin. New York Times sanoitui siitä irti, ja Joseph Goebbels kielsi levittämästä sitä, aavisteli siinä infosotakusetusta, jonka spesialisti oli itsekin.

Ettei vain kaikkein ensimmäinen versio olisi ollut belgia(-Kongo-)lainen sarjakuva-albumi Tintti Neuvostojen massa  vuodelta 1930!

http://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000004194262.html  ]

JO: Myth 2. All the photographic evidence is a lie

It has been alleged from Holodomor deniers that all the photographs depicting famine in Ukraine during 1932-33 are actually all implants from elsewhere

It has been alleged from Holodomor deniers that all the photographs depicting famine in Ukraine during 1932-33 are actually all implants from elsewhere, notably the famine of 1921-22. In 2009 RT published a  Holodomor denial article with this as a theme. This myth has unfortunately been sustained due to the fact that international Holodomor exhibitions (and even this film) sometimes by accident do allow photos from elsewhere to slip through unchecked. Far from this being some conspiracy, one must remember that Stalin didn’t like anyone to photograph something inconvenient such as a person starving. For that reason visual references are very rare but that is not to say they do not exist. The key is identifying the photographer if possible, and where the photo was taken. These photos of the Holodomor in Kharkiv taken by an Austrian engineer are sometimes considered to be the only authentic Holodomor photos, but lesser known are the photos around the Donetsk countryside taken by a Ukrainian by the name of Marko Zhelezniak or the photos of Mykola Bokan around Chernihiv.

CHv__sSWoAA0P-3.jpg

“300 days without bread – a small lunch” A photo depicting the family of Mykola Bokan who took this photo which is dated “April 2 1933”. For his photos, Bokan was arrested and sent to the Gulag. He did not survive

Despite the claims of the deniers, supposed false photographic evidence does not refute the Holodomor as a whole.

Genuine photos of the famine do exist and they are but one strand in the cumulative body of evidence.

Genuine photos of the famine do exist and they are but one strand in the cumulative body of evidence.

Myth 3. The Holodomor was natural

Ignoring the documentary evidence, some Holodomor deniers look to purely climatic reasons as an explanation for a famine that they admit but deny it was genocide. Sometimes this comes attached with an added note that the famine of 1932-3 is just simply one of a long list of famines that have blighted the area or Eastern Europe in general. With each natural famine though one can easily find a culprit, either extreme prolonged weather as was the case for the “Tsar Famine” of 1894-5, or a bout of explosive volcanism somewhere around the world. One example would be perhaps the worst natural famine to have impacted Eastern Europe (including Ukraine) which happened between 1600-1603 – the culprit was the Huaynaputina volcano in Peru which in 1600 produced the most powerful volcanic eruption within South america’s recorded history. As there was no bout of volcanism of similar or greater magnitude in the early 1930s, we cannot pin the Holodomor on that. So what then? The aforementioned Sputnik article mentions that Ukraine was struck by periods of drought around about the same time, except drought cannot stand alone as a single explanation to the loss of 5-7 million Ukrainians. No other of the many droughts that have peppered Ukraine’s past comes close to such a death toll nor taken a similar proportion of a total population at any one given time.

[RK: Eipä sellaista hävikkiä ollut nytkään.]

No other of the many droughts that have peppered Ukraine’s past comes close to such a death toll nor taken a similar proportion of a total population at any one given time.

Screenshot 2015-08-12 at 9.08.51 AM.png

Stalin’s refusal to reduce quotas for Kuban region

Manmade factors have to account as the most major part of the explanation for such a death toll. On August 22 1932 Stalin sent a telegram to his associate in the Kuban, Boris Sheboldaev, telling him that he could not support a requested reduction of grain quotas for the Kuban. Instead Stalin reminded him that despite there being drought in the Middle Volga that region was still fulfilling its quotas better.

The message was obvious. Reckless pursuit of fulfilling grain quotas regardless of actual circumstance took precedence over human lives. It was this philosophy more than drought that helped condemn millions of Ukrainians to death. Mark Tauger may be a popular citation for those who wish to dismiss the Holodomor only as a natural event, but his methodology has been open to criticism. Grover Furr, also cited in the Sputnik article as “the US expert in Soviet history” is not even a historian but a professor in an unrelated field of English but who is to Stalin what David Irving is to Hitler – both use exact same type of dishonest reasoning for the fanatical defence of their beloved dictators and both prioritise their extremist murderous ideologies over actual research. For that, there is nobody of repute who takes either liar or their claims seriously.

 

Myth 4. None of the famines in the USSR in the 1930s were ever targeted at a specific people

In 1933, Mendel Khataevich, a member of the Politburo of the Communist Party of Ukraine had boasted “we needed a famine to show them who is boss here. It claimed millions of lives, but the collective farm system has been established, we have won the war.”

“we needed a famine to show them who is boss here. It claimed millions of lives, but the collective farm system has been established, we have won the war.”

By now it should be quite obvious what conclusions one can draw from the documentary evidence highlighted above.

This myth is a meta-myth promoted by Stalin’s apologetics. Their denialist logic suggests that because all the famines was actually one single large famine affecting the whole south of the USSR, therefore it picked on nobody in particular and therefore none of its victims can be considered victims of a genocide. This logic underlays that Sputnik article. It is a lynchpin to the denialist arguments of Andrei Marchukov and especially Prof. Viktor Kondrashin. What they want you to forget here is that a single dictator can be guilty of multiple accounts of Genocide as Hitler was, Milošević was, and Stalin certainly was.

Within Russia, Putin has managed to control the flow of information regarding acts of genocide that Stalin conducted against ethnic minorities.

Within Russia, Putin has managed to control the flow of information regarding acts of genocide that Stalin conducted against ethnic minorities. With regards to Kazakhstan, he has a Yanukovych-esque puppet in the form of Nursultan Nazarbayev to suppress the memory of what happened there. But that does not necessarily mean that Ukraine or the rest of us that have knowledge of these genocides can not acknowledge them and commemorate all the victims of Stalin.

***

0) Lopuksi ”nollaversio”: TÄSTÄ see kaakatus ja rallatus alkoi,

yhden maailmanhistorian hirvittävimmän todellisen kansanmurhan Belgia-Kongosta:

Uskokaa tai älkää, mutta ”paljastukset ukrainan järjetetystä nälänhädästä” lähtivät alun perin liikkeelle belgialaisen sarjakuvapiirtäjä Hergén ”lastensarjakuvakirjasta”

Tintti Neuvostojen maassa

vuodelta 1929!!!

Tintti neuvostojen maassa.jpg

Tintti Neuvostojen maassa (ransk. Tintin au pays des Soviets) on belgialaisen Hergén luoma Tintti-sarjakuvasarjan ensimmäinen albumi. Ensi kerran se nähtiin Le Vingtième Siècle-lehden nuorten liitteessä jatkokertomuksena, jonka ilmestyminen alkoi 10. tammikuuta 1929[1]. Se julkaistiin vuonna 1930 Belgiassa albumina.

Albumi on poliittinen satiiri Neuvostoliiton oloista, bolševismista ja neuvostopropagandan väittämästä tehokkaasta maatalous- ja teollisuustuotannosta. Toisin kuin muita Tintti-albumeita, Hergé ei painattanut sarjakuvaa 1930-luvun jälkeen pitkään aikaan, ja siitä ei tehty väritettyjä ja uudelleenpiirrettyjä laitoksia (toisin kuin kolonialistiseksi väitetystä albumista Tintti Afrikassa, jonka ylilyöntejä pehmennettiin uudisversioissa). Se julkaistiin uudelleen vasta 1973 alkuperäisen version näköispainoksena – mustavalkoisena ja yli 120 sivua pitkänä. Suomeksi uudispainos julkaistiin vasta vuonna 1986. ”

(Tämä on ehkä ollut osaltaan herätteenä myös New York Timesin ”oikean Tintin” Walter Durantyn lähettämiselle Ukrainaan reportaasimatkalle seuraavana vuonna…)

Lähteet

Aiheesta muualla

http://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000004194262.html

” Maailman tunnetuin lehtimies lähti Neuvostojen maahan 75 vuotta sitten

Ensimmäinen Tintti-sarjakuva alkoi Le Vingtième Sie jatkokertomuksena tammikuun 10. päivänä 1929

Kun nuori brysseliläinen lehtimies astui Berliinin-junaan tammikuun 10. päivänä 1929, hän aloitti kiintymyksellä seuratun matkan maailman rakastetuimmaksi sarjakuvahahmoksi. Tintin ensimmäinen missio vei hänet Euroopan halki Neuvostoliittoon.  … ”

Tintin rinnalla kannattaa asian harrastajien lukea tätä:

Kuningas Leopoldin haamu


le!

Adam  Hochschild
Kuningas Leopoldin haamu

1800-luvulla Belgian kuningas Leopold II kaappasi yksityiseksi siirtomaakseen alueen Kongojoen ympäristöstä. Hän ryösti sen luonnonrikkaudet ja aiheutti arviolta 10 miljoonan ihmisen menehtymisen. Teos on kronikka yhdestä lähihistorian synkimpiin kuuluvasta vaiheesta. ”

 

Valta turmelee eli pissi on noussut päähän

Hyvän esimerkin vallan turmeltuneisuudesta antaa pääministeri Juha Sipilä. Kun vertaa Sipilän edesottamuksia Eduskunnassa ennen viime vaaleja nykyiseen on ero, kuin yöllä ja päivällä.

Kun Sipilä enen vaaleja vaati parlamentaarista valmistelua sotesta, niin nyt pääministerinä hän ei suurin surminkaan suostu palamentarismin toteutuvan. Nyt jos koskaan parlamentaarinen valmistelu olisi tarpeen, kun kyseessä ovat kaksi suurta ja pitkälle tulevaisuuteen vaikuttavista uudistuksista. Mutta Sipilälle se ei käy ja miksi ei käy? Siksi se ei käy Sipilälle, että Sipilä Kepun puheenjohtajana pelkää, että parlamentaarinen lakien valmistelu voisi vesittää maakuntauudistuksen tavalla, joka ei vastaa Kepun vaatimuksia. Paljon helpompi on valmistella maakuntauudistus ja siihen läheisesti kytkeytyvä sote kahteen pekkaan Kokoomuksen kanssa, sillä se tarjoaa mahdollisuuden valtapeliin lehmänkauppoineen.

Politiikan ulkopuolelta tullut Sipilä oppi nopeasti ”maan tavat”, joilla Suomea on johdettu aina. Kepu on ollut mestari saamaan etuja kannattajilleen ennen, kun Kepu oli Maalaisliitto ja maanviljelijöiden etujärjestö. Silloin lehmänkaupat olivat jokapäiväisiä, kun Kepu ja Demarit suhmuroivat keskenään .

Esimrkkejä voisi luetella monia, jotka osoittavat kuinka Sipilälle on noussut pissi päähän eli valta on turmellut.

Viimeisin hallitusratkaisu on yksi niistä. Nyt on presidentti puhunut ja sen mukaan presidentti oli eri mieltä Sipilän kanssa siitä, että loikkariministerit voivat tulla hallitukseen ilman normaaleja menettelyjä hallituksen muodostamisessa. Presidentillä ei nykyisen perustuslain mukaan ole valtuuksia puuttua asiaan muuten, kuin ilmaisemalla mielipiteensä hallituksen muodostamisesta.

Vallan turmeltuneisuutta kuvaa hyvin myös se, että Eduskunta on de facto vain kumileimasin hallitukselle. Puoluekurilla pääministeri johtaa myös Eduskuntaa, joka tarkoittaa, että pieni enemmistö sanelee kaiken mitä maassa tapahtuu.

Vielä ei tiedetä, mitä Sipilä on ”maksanut” loikkariministereille heidän tukiessa Kepun pyrkimyksiä hallituksessa. Se tiedetään vasta sitten, kun Sipilän hallitus kaatuu.

Suomi, kun on jo myöhäistä…

Laitanpa tähän linkin blogikirjoitukseen, joka sivuaa teosta, josta haluan antaa vahvan lukusuosituksen.

Teos on paremmin yksityisetsivä Jesse Hackmannin räväköistä seikkailuista tunnetun Ari Paulowin jo aikaa kaupoista loppuunmyyty ”Khilafa! Valtakunta.”

Paulow on sijoittanut teoksensa aikaan, jolloin islamisaatio on vallannut Euroopan ja Suomessakin eletään islamilaisen sharia-lain ja hirmuvallan alla. Linkittämääni blogikirjoitusta lainaten: järisyttävää luettavaa.

Luonnollisesti vihervasemmistolaiset toimittajat ovat kilvan lytänneet teosta, mutta sitäkin suuremmalla syyllä se kannattaa lukea. Kaupasta sitä tuskin enää löytää, mutta hyvin varustettu kirjasto auttaa.

Itsenäisyyttä ei olisi saatu sovinnolla ilman Leniniä, sotaministeri Niinistö!

http://aamulehdenblogit.ning.com/profiles/blogs/itsen-isyytt-ei-olisi-saatu-sovinnolla-ilman-lenini-sotaministeri

http://www.hs.fi/paivanlehti/03122016/art-2000004892172.html

Päivän lehti 3.12.2016

Puolustusministeri Jussi Niinistö: ”Lenin-setä ei lahjoittanut Suomelle itsenäisyyttä”

Puolustusministeri torjuu neuvostoaikaisen myytin Suomen itsenäistymisestä ja kertoo, että hallitus peruu turvallisuussyistä aikeet löysätä väestösuojien rakentamismääräyksiä.

Presidentti Vladimir Putin kehotti torstain puheessaan perkaamaan Venäjän vallankumouksen taustoja. Niinistö pitää kehotusta arvoituksellisena.

”Historiaa on käytetty Venäjällä aina välineenä, ja Suomihan itsenäistyi vallankumouksen rinnalla. Meillekin on merkitystä, miten Venäjällä vallankumousta katsotaan.”

”Neuvostoaikana hellitty myytti, että Lenin-setä lahjoitti Suomelle itsenäisyyden, ei tietysti ole totta. Kyllä Suomi itsenäisyytensä ihan itse otti, ja vallankumous tarjosi siihen mahdollisuuden.”

Tosiasiassa mitkään muut poliittiset voimat kuin Venäjän bolševikkien leniniläinen johto sekä Suomen Maalaisliitto ja Työväenpuolue/ Sosialidemokrattinen puolue (jälkimmäinen nimi vuoden 1903 Forssan kokouksesta oli kielletty Senaatin toimesta, mutta kieltoa ei noudatettu) eivät edes ajaneet Suomen täyttä kansainvälisoikeudel- lista valtiollista itsenäisyyttä, vaan muita vaihtoehtoja: Suomea osana Venäjän uutta porvarillista diktatuuria (Väliaikaisen hallituksen vaikutusvaltainen oikeusministeri ja lopuksi diktaattori Kerenski, ”myöntyväinen” osa Vanhasuomalaisia ja Ruotsalaisia), vaihtamista Venäjän imperiumin alaisuudesta Saksan imperiumin alle (jääkärit, aktivistioikeisto), feodaalista Valkoista Venäjää (Mannerheim ym., ajoivat aatelisvaltaista Puolan lakia keulakuvatsaarina Felix Jusupov, tyhmänkankea Nikolai II oli myös heidän ”tapettavienlistallaan”).

Itse asiassa Suomen itsenäisyyspuolueidenkin linja kirkastui kohti  Valtalain julistamista 18. 7. 1917, jolla Suomen Eduskunta julistautui Suomen korkeimman valtiollisen vallan haltijaksi, vasta kun ilmeni vastaansanomattomalla tavalla, että Väliaikainen hallitus teki ”pehmeää” mutta selvää sortopolitiikkaa Suomea kohtaan oikeusministeri Kerenskin johdolla: huononsi systemaattisesti Suomen siihen saakka vallinnutta juridista asemaa.

Lisäksi Väliaikaisella hallituksella EI OLLUT MITÄÄN TODELLISTA JURIDISTA OIKEUTTA OIKEUTTA VALTAAN SUOMESSA, SILLÄ SUOMI EI OLLUT VENÄJÄN KEISARIKUNNAN OSA vaan sen kanssa personaaliunionissa oleva toinen valtio Suomen suurruhtinaskunta.

http://www.makelinseura.fi/documents/Manninen_valtalaki.pdf

” Yrjö Mäkelin -seuran järjestämässä seminaarissa

Valtalaki 90 vuotta – Y r j ö  M ä k e l i n ja Suomen itsenäisyys

4.9.2007 (Oulu) filosofian tohtori Turo Mannisen luento.

VUODEN 1917 VALTALAKI – TAUSTOJA JA VAIKUTUKSIA

Suomen eduskunta hyväksyi 18.7. 1917 seuraavan lakipykälän:

”Suomen eduskunta yksin päättää, vahvistaa ja voimaanpantavaksi määrää kaikki Suomen lait, myöskin valtiontaloutta, verotusta ja tulliasioita koskevat. Eduskunta lopullisesti päättää myös kaikkien muiden Suomen asian ratkaisemisesta, jotka keisari ja suuriruhtinas on tätä ennen voimassa olleiden säädösten mukaan on ratkaissut. Mitä tässä laissa säädetään, ei koske ulkopolitiikan asioita, ei myöskään sotilaslainsäädäntöä.” …”

On huomattava, että tässä Valtalaissa EI sanota, että ”Venäjän hallitus vastaisi Suomen ulkopolitiikasta ja puolustuksesta”, vaan siinä yksin- kertaisesti ei sanottu siitä asiasta mitään (muuta kuin että Eduskunta on ylimmän valtiovallan haltija).Tämä olikin aivan oikea linja,sillä Suomi ei asettunut poikkiteloin Venäjän sotaa käyvän hallituksen tielle, mikä olisi tarkoittanut sotaa Saksan puolella Venäjän valtiota vastaan (jota aktivistioikeisto ajoikin!)! Eduskunnalla ei ollut armeijaa (Ympärysval- tojen puolella), mikä oli tämän valtalain suurin heikkous. Sosialidemo- kraatit rupesivat kuitenkin muodostamaan ydinkannatusalueillaan Punakaarteja, joiden ylin komentaja oli Eduskunnan puhemies Kullervo Manner, ja Maalaisliitto Talonpoikaiskaarteja (jotka eivät alun perin olleet aktivistisia Valkokaarteja; Mannerheim hönäytti ne sellaisiksi sittemmin valehtelemalla ”Neuvosto-Venäjän hyökänneen Suomeen”.

Linkistä ilmenee, että Suomen Eduskunnalle olisi kelvannut alun perin myös Suomen valtion liiton jatkaminen toistaiseksi Venäjän kanssa, kunhan sille olisi hankittu uusi kansainvälinen vahvistus, mikä ei oikeusministeri Kerenskille kelvannut:

”Vuonna 1914 alkoi ensimmäinen maailmansota, ja julkinen poliittinen elämä Suomessa kuihtui. Vuonna 1916 pidettiin kuitenkin eduskunta- vaalit, joissa sosiaalidemokraatit saivat 103 paikkaa eli ehdottoman enemmistön. Vaalimenestyksen suurimpana syynä oli porvariston passiivisuus. Vaalivoitosta huolimatta sosialidemokraattien tilanne ei ollut hyvä. Eduskuntaan asetetut toiveet olivat pettäneet, ja Forssan ohjelma oli jäänyt toteutumatta. Maaliskuun 13. päivänä 1917 tilanne radikaalisti muuttui, kun Venäjällä alkoi vallankumous. Keisari Nikolai II luopui kruunusta, ja valtaan tuli ns. väliaikainen hallitus, jota johti liberaali ruhtinas Lvov. Venäjä oli sodassa Saksaa vastaan, ja siksi väliaikainen hallitus pyrki rauhoittamaan läntisillä alueillaan tilanteen. Se lupasi Puolalle itsenäisyyden, ja Virolle ja Liivinmaalle se antoi lakia säätäviksi elimiksi maapäivät.

Suomessa oli runsaasti venäläistä sotaväkeä, minkä lisäksi väliaikainen hallitus tiesi, että suomalaiset aktivistit tekivät yhteistyötä Saksan kanssa. Suomen rauhoittamiseksi väliaikainen hallitus lupasi hyväksyä erityisen manifestin, mikäli suomalaiset sellaisen itse laatisivat. Sosia- lidemokraatit luonnostelivat nopeasti oman ehdotuksensa venäläisten pyytämäksi manifestiksi. Sen sisältöön löivät leimansa edellisten vuosien pettymykset; nyt jos koskaan puolueohjelman tavoitteet oli toteutettava. Erityisen kiinnostuneita sosiaalidemokraatit olivat eduskunnan vallan kasvattamisesta, olihan heillä eduskunnassa ehdoton enemmistö. He vaativat, että eduskunnalle oli myönnettävä täydellinen esitysoikeus sekä päätösvalta valtion taloudessa. Lisäksi eduskunnan päättämien lakien toimeenpano oli turvattava ja hallituksen jäsenet saatettava vastuuseen eduskunnalle.

Porvarilliset poliitikot eivät hyväksyneet sitä, että sosiaalidemokraatit liittivät manifestiluonnokseensa sellaisia Suomen sisäisiä asioita, jotka eivät heidän mielestään lainkaan kuuluneet Venäjän väliaikaiselle halli- tukselle. Porvarit laativat oman manifestiluonnoksensa, jonka venäläi- set hyväksyivät 20. 3. melkein muutoksitta. Näin syntynyt asiakirja sai nimen Maaliskuun manifesti. Siinä Venäjän väliaikainen hallitus ”täyden vallan haltijana” ilmoitti kumoavansa kaikki venäläistämissäädökset ja palauttavansa Suomelle sen aseman, joka sillä oli ollut ennen vuoden 1899 Helmikuun manifestia. Poliittisista syistä vangituille ja karkotetuille luvattiin armahdus. Suomen eduskunta luvattiin kutsua koolle ja sille luvattiin antaa esitys uudeksi hallitusmuodoksi.

… Kevään 1917 suuria kysymyksiä oli, kenelle Suomessa kuului kukistu- neen keisarin valta. Väliaikaisen hallituksen mielestä valta kuului sille itselleen, koska se jo oli antanut maaliskuun manifestin, kutsunut koolle Suomen eduskunnan sekä nimittänyt Suomelle uuden senaatin. Väli- aikainen hallitus keskitti valtaa itselleen, sillä se halusi estää Suomen luisuminen vihollismaan Saksan vaikutuspiiriin. Myös suomalaiset konservatiiviset oikeusoppineet Robert Hermanson ja R. A. Wrede olivat sitä mieltä, että kruunusta luopuneen tsaarin valta oli siirtynyt väliaikaiselle hallitukselle. Suomen porvarien enemmistö pelkäsi sosialistien vallan kasvua ja oli Hermansonin ja Wreden kanssa samaa mieltä. Aktivisteja lähellä oleva oikeusoppinut Rafael Erich puolestaan tulkitsi, että hallitsijan kukistuttua valta siirtyi vanhojen perustuslakien mukaisesti valtiopäiville eli tässä tapauksessa Suomen eduskunnalle.

… Kevään 1917 aikana itsenäisyysajatus vahvistui suomalaisten keskuu- dessa. Johdonmukaisimmin itsenäisyydestä puhuivat sosiaalidemo- kraatit. Maaliskuun lopussa he jättivät väliaikaisen hallituksen edusta- jalle Kerenskille muistion, jossa he vaativat Suomelle täyttä sisäistä itsenäisyyttä. Toisin sanoen Suomella tuli olla Venäjästä täysin riippu- maton korkeimman vallan haltija. Ulkopolitiikka kuuluisi kuitenkin Venäjän hallitukselle. Rauhan aikana Venäjällä ei olisi oikeutta pitää joukkojaan Suomessa, mutta sodan sattuessa valtakunnan puolusta- minen olisi yhteinen asia. Suomen erikoisasema Venäjän yhteydessä varmistettaisiin kansainvälisellä sopimuksella. Kerenski torjui suomalaisten ehdotuksen.

KERENSKI SIIS AJOI HUONONNUSTA AUTONOMIAN AJALLA VAL- LINNEESEEN TILANTEESEEN VASTOIN ASUKKAIDEN ENEMMISTÖÄ EDUSTAVAN LAILLISEN PARLAMENTIN KANTAA, toimenpidettä, joka tehtiin aika pian yleiselläkin tasolla kansainvälisessä oikeudessa laittomaksi ensin Kansainliiton ja sittemmin YK:n laeilla.

” Huhtikuun 20. päivänä eduskunnan täysistuntoon tuli hallituksen esitys Venäjän kansalaisten oikeudesta elinkeinon harjoittamiseen Suomessa. Keskustelun avasi senaatin varapuheenjohtaja Tokoi, joka puheenvuorossaan ensimmäisen kerran toi julkisuuteen sosiaalidemo- kraattien itsenäisyysajatuksen. Hän sanoi: ”Suomen kansan itsemää- räämisoikeus, Suomen kansan itsenäisyyden alku on nyt varmalla pohjalla ja meidän velvollisuutemme on sitä kehittää järkähtämättä ja johdonmukaisesti, ja sillä tavalla, että Suomen kansan itsenäisyys jo läheiseen tulevaisuudessa tulee taatuksi. ”Toukokuun 18. päivänä Venäjän väliaikaisen hallituksen kokoonpanoa uusittiin, mikä herätti Suomessa toiveita, että Pietari olisi nyt taipuvaisempi laajentamaan Suomen oikeuksia. Kolme päivää Tokoin eduskuntapuheen jälkeen Tokoi ja Mäkelin matkustivat pääministeri Lvovin puheille Pietariin. He esittivät Lvoville paperin, jossa suorasukaisesti ilmoittivat, että väliai- kaisen hallituksen valtaoikeudet Suomessa rajoittuisivat siitä lähtien ulkopolitiikkaan ja maanpuolustukseen. … Tuomo Polvinen pitää kirjassaan Venäjän vallankumous ja Suomi Tokoin paperia ”sittemmin kuuluisan valtalain alkiona”. ”

Mistä tuo vanha laki sitten oli peräisin?

http://hameemmias.vuodatus.net/lue/2015/05/nikolai-starikovin-stali…

Nikolai Starikovin ”Stalin ja Suomi”

” Nikolai Starikov: ” Täytyy muistaa, että suomalaisilla ei ollut koko historiansa aikana minkäänlaista valtiollista asemaa ennen Suomen liittämistä Venäjän imperiumiin. Vasta silloin suomalaiset saivat oman valtion. Muistutan, että tämä tapahtui neljässä vaiheessa; Suomi liitettiin Venäjään pala palalta. Kaikki alkoi Uudenkaupungin rauhasta vuonna 1721, siitä seurasi Venäjän ja Ruotsin välinen sota, jota kävi Pietari Suuren tytär Elisabet Petrovna vuosina 1741 – 1743, sitten Katariina Suuren sota 1700-luvun lopussa. Lopuksi Aleksanteri I sinetöi Suomen liittämisen Venäjään Napoleonin Venäjän-vastaisen hyökkäyk-sen aattona, kun Venäjän armeija jälleen kerran löi ruotsalaiset. ”

Spammiro Botti: Suomen asemasta määräsi silloisten Euroopan valti- oiden Wienin kongressi vuonna 1815 osanottajien välisellä sopimuksel- la, jota saattoi vain uudella sellaisella laillisesti muuttaa. Sen mukaan  Puola ja Suomi olivat eri valtioita kuin Keisarillinen Venäjä omine lakei- neen ja valtiollisine organisaatioineen, mutta ne olivat personaaliuni- onissa Venäjän kanssa. Venäjä yritti tätä muuttaa yksipuolisesti Puola- Liettuan kohdalla, mutta muut Wienin kongressin valtiot eivät tätä muutosta hyväksyneet lailliseksi, eivätkä sitä hyväksyneet myöskään Venäjän Duuma-puolueet, eikä myöskään Väliaikainen hallitus Georgi Lvovin aikana, jonka Kerenski syrjäytti heinäkuussa 1917. Kongressi määräsi Suomen rajat, mutta Aleksanteri I liitti Suomeen myös ns. Van- han Suomen eli Suomen Karjalan.Sitä ei mikään Wienin kongressin osa- puoli vastustanut. Rajat löytyvät (vain!) Sovjetskaja entsiklopedijasta:

 

Европа в 1812 г. и Европа после Венского конгресса 1814—1815 гг.

 

Bolševikkien linja oli periaatteellinen…

Edelleen Mannisen Mäkelin-linkistä:

” Huhtikuun lopussa sosiaalidemokraattisen puolueen suhde itsenäi-syysasiaan oli vielä avoin.Asiasta kuitenkin keskusteltiin. Alustaessaan aiheesta eduskuntaryhmän kokouksessa 28. huhtikuuta Yrjö Mäkelin esitti tavoitteeksi täyden itsenäisyyden ja eron ”Venäjän valtioruumiis- ta”. Useat kansanedustajat kannattivat Mäkelinin linjaa. Suomen ja Venäjän väliset suhteet olivat visainen kysymys, ja siksi niitä ratkomaan asetettiinkin keväällä nuorsuomalaisen K.J. Ståhlbergin johtama perus- tuslakikomitea. Se ehdotti, että senaatin talousosasto eli nykykielellä sanottuna hallitus olisi se elin, jolle pääasiassa siirrettäisiin hallitsijalle aikaisemmin kuuluneet valtaoikeudet. Asiasta saatiinkin aikaan kompromissi, jonka kuitenkin pian hautautui isompien asioiden alle.

Vallankumouksen alettua Venäjälle oli perustettu työläis- ja sotilasneu- vostoja, josta kasvoi virallisten valtioelinten rinnalle merkittävä voima- tekijä; aiheellisesti puhuttiin kaksoisvallasta. Poliittisista puolueista so- siaalivallankumoukselliset, menševikit ja bolševikit pyrkivät saamaan neuvostot haltuunsa voidakseen käyttää niitä poliittisten päämää- riensä ajamiseen. Suomessa oli runsaasti venäläistä sotaväkeä, jonka keskuuteen etenkin bolševikit perustivat neuvostoja. Suomalaiset sosialistit tekivät yhteistyötä neuvostojen kanssa, ja vastaavasti neuvostot turvautuivat tarvitessaan suomalaisiin.

Huomiota herätti varsinkin bolsevikkien edustajan Aleksandra Kollon- tain käynti Suomen sosiaalidemokraattien puoluekokouksessa kesä- kuussa 1917. Kollontai keräsi runsaat suosionosoitukset toistaessaan Leninin viestin, että Suomella on oikeus itsenäisyyteen aina Venäjästä eroamista myöten.

… Kesäkuun lopussa Pietarissa kokoontui valtakunnallinen työmies- ja sotilasneuvostojen kongressi. Suomalaiset sosiaalidemokraatit päätti- vät käyttää tilannetta hyväkseen ja lähettivät valtuuskunnan neuvosto- kongressiin. Suomalaisten kanssa käymissään neuvotteluissa kong- ressin enemmistö eli menševikit ja sosiaalivallankumoukselliset hyväk- syivät päätöslauselman, jossa ne puolsivat Suomen korkeimman vallan siirtämistä Väliaikaiselta hallitukselta Suomen omille valtioelimille. Kongressissa vähemmistönä olleet bolševikit puolestaan ilmoittivat kannattavansa täyden itsenäisyyden myöntämistä Suomelle.

… Eduskunnan perustuslakivaliokunnassa oli parhaillaan käsiteltävänä mietintö, jonka mukaan keisarille kuulut oikeus valtiopäivien koollekut- sumiseen, lopettamiseen ja hajottamiseen siirrettäisiin Suomen edus- kunnalle. Heti kun neuvostokongressin päätös saatiin Helsinkiin, perustuslakivaliokunnan jäsenet Mäkelin ja Kuusinen kirjoittivat uuden lakiesityksen, joka siirsi keisarille kuuluneen valtiovallan ulkopolitiikkaa ja sotilasasioita lukuun ottamatta Suomen eduskunnalle.

… muut luistelivat

Monet porvarilliset poliitikot pitivät esitystä hätiköitynä ja vastustivat sitä muun muassa siksi, ettei siinä otettu huomioon tehokkaan toiminnan kannalta tarpeellista valtiovallan kolmijakoa.

Sosiaalidemokraatit saivat kuitenkin tuekseen joukon porvarillisia kan-sanedustajia, toisin sanoen osan maalaisliittolaisista ja niin sanotut itse-näisyysmiehet, joiden tukemana esitys tuli 18. 7. eduskuntaan. Siellä se julistettiin kiireelliseksi 165 äänellä 27 vastaan ja hyväksyttiin lopullisesti äänin 136 – 55. ”

Charles-Louis Montesquieun (1689 – 1755) kuuluisa vallan kolmijako-oppi juridiikassa ei ole ehdoton lain tuntomerkki eikä olemuksellinen oikeusperiaate (kuten esimerkiksi yhdenvartainen ihmisarvo nykyään). Sitä ei ollut sellaiseksi edes tarkoitettu, vaan se oli yhden feodaalisen hallitusmuodon perustuslaillisen monarkian rakennuspalikka estä- mään monarkin mielivalta. Ne porvarit, jotka vannoivat ehdottoman kolmijako-opin nimiin, kannattivat luultavasti monarkiaa. Esimerkiksi YK:n oma hallinto ja oikeusjärjestelmä eivät noudata vallan kolmijako-oppia, vaan esimerkiksi Turvallisuusneuvosto on sekä korkein toimeen- paneva elin, toiseksi korkein tuomioistuin (mm. terroristit, joukkomur- hat, kansamurhat) että kolmanneksi korkein lainsäätäjä (SCR Reso- lution -päätöslauselmat). Neuvostoliiton alueelliset neuvostot olivat myös sekä toimeenpanevia että paikallisia lainvoimaisia säädöksiä antavia elimiä. Järjestelmässä oli puolensa, koska paikallisten erikoistarpeiden takia ei tarvinnut fiilata koko valtakunnan lakia.

Suomessa koko vallan kolmijakoperiaatteesta alettiin puhuakaan vas- ta 1919. Ruotsissa ja siten myös Suomessa oli ollut ja Kustaa Waasan ajoista voimassa Olof Perssonin eli Olaus Petrin oikeusajattelu, jossa tuomari oli käsittelemässään asiassa Kruununkin yläpuolella, eikä hänen tarvitse kompastella väärässä paikassa olevaan pilkkuun, eikä arvuutella istuvan monarkin tai kuvernöörin päähänpistoja, vaan kysei- sen lain säätäjän tarkoitusperiä uudessa yhteiskunnallisessa tilan- teessa nojaten myös aikaisempiin muiden tuomioistuinten päätöksiin vastaavissa tapauksissa. periaatteessa myös Kruunu itsekin itse saattoi olla syypää ja korvausvelvollinen.

Katolisissa maissa korkeimpana oikeusasteena ja -lähteenä oli ollut Paavi, ja islamilaisissa maissa Kalifi. Tällainen ei kuitenkaan tarkoita ongelmien ratkaisua, vaan niiden siirtämistä toiseen paikkaan (jossa niitä on vieläkin vaikeampi ratkaista).

Äärioikeiston valtiopetos. Kerenskin pelisilmä petti.

” Galitsian hyökkäys epäonnistui ja Venäjän armeija oli entistä lähem- pänä hajoamista. Heinäkuussa Pietarin varuskunta nousi kapinaan, johon Kronstadtin linnoituksen matruusit yhtyivät. Kapinan aikana ruhtinas Lvov väistyi ja sotaministeri Kerenski nousi hallituksen johtoon; hallituspuolueina olivat menševikit ja sosiaalivallankumouk- selliset. Kerenskin hallitus kukisti kapinan nopeasti. Uusi pääministeri halusi näyttää päättäväiseltä ja tiukkaotteiselta mieheltä, ja sen osoittamiseen tarjosi mahdollisuuden Suomen tilanne. Lujille otteille antoivat pontta Suomeen sijoitetut uudet joukot.

Pietarissa Suomen asioihin vaikutti eniten ministerivaltiosihteeri Carl Enckell, jonka mielestä valtalaki oli lähinnä bolševikkien ylly- tyksestä tapahtunut kumouksellinen välikohtaus. Noihin aikoihin Helsingissä kiersi huhu, että eduskunta aikoi valtalain nojalla asettaa uuden hallituksen.

Kun kansanedustaja Ernst Nevanlinna soitti Enckellille Pietariin ja kertoi tämän huhun, Enckell toimi heti. Hän otti yhteyttä kenraaliku- vernööri  Stahovitšin välityksellä Kerenskiin ja ehdotti, että Venäjän väliaikainen hallitus hajottaisi Suomen eduskunnan ja määräisi uudet vaalit. Kerenski suostui ehdotukseen. Hajottamalla Suomen eduskunnan hän saattoi osoittaa, että istui tiukasti vallan satulassa.

Heinäkuun 31.päivänä väliaikainen hallitus antoi käskykirjeen, jolla hajotti Suomen eduskunnan ja määräsi uudet vaalit toimitettaviksi lokakuun 1. – 2. päivänä. Kun senaatti äänesti hajottamispäätöksen julkaisemisesta,porvarillisen senaattorit kannattivat ja sosialistisen senaattorit vastustivat asiaa. Tilanteen ratkaisi kenraalikuvernööri Stahovitš äänestämällä julkaisemisen puolesta.

Tämä oli laiton eduskunnan hajotus. Sosialidemokraatit lähtivät siihen mukaan, koska uskoivat varmasti voittavansa uudetkin vaalit. Bolše- vikit vinkkasivat, että nyt olisi oikea aika suomalaisten pistää kampoi- hin ja sanoutua irti Väliaikaisesta hallituksesta, sekä sosialistien että maalaisliittolaisten, viime kädessä pyssyjen tuella. Bolševkit puolustai- sivat. He olivat jo päättäneet, nojatessaan ratkaisevaan asemaansa ar- meijan ja suurten kaupunkien neuvostoissa, että a) Kerenski lähtee, ja b) Suomi itsenäistyy. Suomen eduskunnan laiton hajottaminen oli mahdol- lisesti Kerenskin ratkaiseva lopullinen virhe. Voidaan spekuloida, mitä olisi tapahtunut, jos Kerenski oli kieltäytynyt tuosta puolueensakin pää- tösten vastaisesta toimesta ja suurieleisesti ilmoittanut, että ”Painukaa vaan w…uun tsuhnat mun puolestani!”…

Valtalakia ei silti kuopattu

” Sosiaalidemokraattiset kansanedustajat eivät hyväksyneet hajotta- mista vaan koettivat muutamia kertoja vielä kokoontua. Yritykset epäonnistuivat, ja sosiaalidemokraatit päättivät, vaikkakin vastahakoisesti, osallistua vaaleihin.

Eduskunnan hajottamisesta alkoi sosialidemokraattien alamäki, ja heidän otteensa vallan kahvasta lipsui yhä pahemmin.

Valtalain epäonnistumisesta ja virantoimituksen vaikeuksista johtui, että sosiaalidemokraattisen senaattorit jättivät elokuussa ja syyskuun alussa senaatin. Porvarilliset senaattorit sitä vastoin jatkoivat E.N. Setälän johdolla toimintaansa ns. tynkäsenaattina.

Lokakuun alussa pidetyissä eduskuntavaaleissa sosiaalidemokraatit saivat 92 paikkaa ja kärsivät siis selvän tappion. Porvariston voiton yhtenä syynä oli äänestysaktiivisuuden kasvu sekä vanha- ja nuorsuo- malaisten solmima vaaliliitto. Vaalitappio murensi suuren osan siitä valta-asemasta, jossa sosiaalidemokraatit olivat vielä kesällä olleet. Vallan menettäminen oli omiaan katkeroittamaan mieliä, ja se pani pohtimaan uusia keinoja.

Valtalakia ei kuitenkaan ollut kuopattu. Kun uusi eduskunta vaalien jäl- keen kokoontui, sosiaalidemokraatit pitivät edelleen kiinni valtalaista eli siitä, että eduskunta oli korkeimman vallan haltija Suomessa. Luk- kiutunut tilanne koetettiin ratkaista ottamalla käsiteltäväksi lokakuun alussa valmistunut perustuslakikomitean mietintö, jossa ehdotettiin vallan jakamista eduskunnan ja vaaleilla valitun presidentin kesken. Mietinnön mukaan Suomella olisi Venäjän kanssa yhteinen ulkopoli- tiikka ja sodan sattuessa yhteinen puolustuspolitiikka. Mietintö ei kelvannut sosiaalidemokraateille, sillä vallanjaon periaatteen hyväksyminen olisi merkinnyt valtalain hylkäämistä.

Marraskuun 7. päivänä Leninin johtamat bolševikit kaappasivat Pietarissa vallan.

Suomessa Ammattijärjestö ja sosiaalidemokraatit päättivät käyttää tilaisuutta hyväkseen ja palauttaa yleislakon avulla takaisin syksyn aikana menettämänsä vallan. Lakko alkoi 14. marraskuuta, ja sen tavoitteiksi sosiaalidemokraatit ilmoittivat elintarvikepulan ja työttömyyden poistamisen sekä kunnallislakien, kahdeksan tunnin työaikalain ja valtalain voimaansaattamisen.

Radikaaleimmat lakon johtajat vaativat eduskunnan sivuuttamista ja vallan ottamista työväestön käsiin. Lakon aikana työt pysähtyivät sadoissa tehtaissa ja muilla työpaikoilla. Työväenkaartit ja suojeluskunnat iskivät veristesti yhteen viidellä paikkakunnilla, ja monissa paikoissa tapahtui murhia ja pahoinpitelyjä. Lakko päättyi marraskuun 18. päivän vastaisena yönä maltillisten ja radikaalien tekemään kompromissiin.

Lakon vielä jatkuessa eduskunta otti jälleen esille korkeinta valtaa koskevan kysymyksen, joka keväästä saakka oli kuohuttanut mieliä. Suomen porvaristo ei hyväksynyt Leninin bolševikkihallituksen tavoitteita, ja siksi se luopui entisestä yhteistyölinjastaan ja päätti irrottaa Suomen Venäjästä. Se ehdotti, että eduskunta valitsisi maalle valtionhoitajan tai kolmimiehisen valtiohoitajakunnan, jolle Venäjän väliaikainen hallitus siirtäisi korkeimman valtiovallan. Tätäkään ehdotusta sosiaalidemokraatit eivät voineet hyväksyä, koska siihenkin sisältyi vallanjaon ajatus.

Yksinkertaisen kompromissiehdotuksen teki maalaisliiton Santeri Alkio. Hän esitti, että valtiohoitajien valinnasta luovuttaisiin ja korkein valtiovalta siirrettäisiin eduskunnalle. Koska Alkion esitys oli melkein yhteneväinen alkuperäisen valtalain kanssa – siitä puuttuivat vain ulko- politiikkaa ja sotilasasioita koskevat kohdat – sosiaalidemokraatitkin saattoivat yhtyä siihen. Esitys hyväksyttiin lopullisessa käsittelyssä 15. 11. äänin 127 – 68. Näin eduskunta otti kaiken valtiovallan itselleen.

Eduskunta sai 24. marraskuuta käsiteltäväksi kaksi senaattorilistaa, joista toisen kärjessä oli sosialisti Oskari Tokoi ja toisen porvari P.E. Svinhufvud. Eduskunta käytti ensimmäistä kertaa valtalain suomaa korkeinta valtaa ja nimitti äänin 100 – 80 maalle Svinhufvudin senaatin.

Joulukuun 4. päivänä senaatti ilmoitti eduskunnalle, että koska edus- kunta oli 15. 11. julistautunut korkeimman vallan haltijaksi ja asettanut maalle hallituksen, Suomi oli ottanut ”kohtalonsa omiin käsiinsä”.

Myös oppositiossa olevat sosiaalidemokraatit ilmoittivat kannatta- vansa itsenäisyyttä. He kuitenkin vaativat, että käytännön asioista neuvoteltaisiin ensin venäläisten kanssa ja että eduskunta asettaisi neuvotteluja valmistelemaan erityisen valiokunnan. Valtalain kirjaimesta yhä kiinni pitävät sosiaalidemokaraatit eivät siis halunneet antaa senaatin yksin hoitaa tärkeää itsenäistymisasiaa.

Joulukuun 6. päivänä eduskunta sai käsiteltäväksi kaksi aloitetta, joista toisen oli allekirjoittanut maalaisliiton Santeri Alkio ja toisen sosiaalide- mokraattien Kullervo Manner. Alkion ehdotuksen mukaan eduskunta ”korkeimman valtiovallan haltijana” päättää, että ”Suomi on riippuma- ton tasavalta”. Eduskunta hyväksyi Alkion ehdotuksen äänin 100-88. ”

Neuvostohallituksen kansallisuusasiain kansankomissaari Stalin kehotti Sosialidemokraattien puoluekokouksessa 14.11.1917 Suomea julistautumaan itsenäiseksi

https://www.marxists.org/reference/archive/stalin/works/1917/11/14.htm

Nikolai Starikov: ”Stalin oli vuonna 1917 kansallisuusasioiden kansan-komissaari ja yksi Leninin lähimpiä yhteistyökumppaneita. Suomessa ei ehkä muisteta, että toveri Stalin teki ensimmäisen virallisen vierailunsa marraskuussa 1917 juuri Suomeen ja puhui nimenomaan Suomen itsenäisyyden oikeutuksesta ja välttämättömyydestä. Stalin esiintyi 14. marraskuuta 1917 Suomen sosialidemokraattisen työväenpuolueen kokouksessa Helsingissä.

«Meitä peloteltiin Venäjän hajaantumisella, sen pirstoutumisella moni- lukuisiin riippumattomiin valtioihin; tällöin viittailtiin Kansankomissaa- rien Neuvoston julistamaan kansojen itsemääräämisoikeuteen,pitäen sitä «tuhoisana virheenä». Mutta minun on lausuttava mitä jyrkimmin, että me emme olisi demokraatteja (sosialismista puhumattakaan!), ellemme tunnustaisi Venäjän kansoille vapaata itsemääräämisoikeutta.

Minä selitän, että me pettäisimme sosialismin, jollemme ryhtyisi kaik- kiin toimenpiteisiin veljellisen luottamuksen palauttamiseksi Suomen ja Venäjän työläisten välillä.

Mutta jokainenhan tietää, että ilman Suomen kansan vapaan itsemää-räämisoikeuden päättävää tunnustamista ei tällaisen luottamuksen palauttaminen ole ajateltavissa.

Ja tässä on tärkeätä ei vain tämän oikeuden suullinen, vaikkapa viralli-nenkin tunnustaminen. Tärkeätä on se, että Kansankomissaarien Neuvosto tulee teossa varmentamaan tämän suullisen tunnustamisen, että se tullaan horjumatta panemaan täytäntöön. Sillä sanojen aika on mennyt. Sillä on tullut aika, jolloin vanha tunnuslause: «Kaikkien maiden proletaarit, yhtykää!» on pantava täytäntöön. Täysi vapaus elämänsä järjestämiseen Suomen kansalle, samoin kuin kaikille muillekin Venäjän kansoille! Suomen kansan vapaaehtoinen, rehellinen liitto Venäjän kansan kanssa! Ei mitään holhousta, ei mitään valvontaa ylhäältäpäin Suomen kansaan nähden! Tällaiset ovat Kansankomissaarien Neuvoston politiikan periaatteet. Vain tällaisen politiikan avulla voidaan luoda Venäjän kansojen keskinäinen luottamus.

Vain tällaisen luottamuksen pohjalla voidaan toteuttaa Venäjän kan- sojen proletaarien luja liittyminen yhdeksi armeijaksi. Vain tällaisen yhteenliittymisen kautta voidaan Lokakuun vallankumouksen saavutukset lujittaa, vielä eteenpäin kansainvälisen sosialistisen vallankumouksen asiaa. Kas tämän takia me hymähdämme joka kerta, kun meille puhutaan Venäjän kiertämättömästä hajaantumisesta kansojen itsemääräämisoikeuden aatteen toteuttamisen johdosta.»

Tätä osoittaa,että Stalin oli noihin aikoihin Suomen itsenäisyyden suurin kannattaja. ”

Spammiro Botti: Hän oli sitä myös erilaisen, pohjoismaisen yhteiskun- tahistorian ja rakenteen kannalta. Se käy ilmi jo hänen teoksestaan ”Kansallisuuskysymyksestä” vuodelta 1913.

Hän toteutti puolueensa, ja hallituksen päätöksiä. Seuraavana päivänä Korkein neuvosto hyväksyi ”Venäjän kansojen oikeuksien julistuksen”:

Declaration of the Rights of the People of Russia

” The united will of this Congresses, The Councils of the People’s Commissars, resolved to base of their activity upon the question of the nationalties of Russia, as expressed in the following principles:

1. The equality and sovereignty of the peoples of Russia.
2. The right of the peoples of Russia to free self-determination, even to the point of separation and the formation of an independent state.
3. The abolition of any and all national and national-religious privileges and disabilities.
4. The free development of national minorities and ethnographic groups inhabiting the territory of Russia.

The concrete decrees that follow from these principles will be immedieatly elaborated after the setting up of a Commission of Nationality Affairs.

In the name of the Russian Republic,

Chairman of the Council of People’s Commissars,
V. Ulianov (Lenin).
People’s Commissar on Nationality Affairs,
Josef Dzhugashvili (Stalin).

Puolue oli kehottanut Suomea pysymään lujana Kerenskiä vastaan jo silloin, kun bolševikit muodollisesti häntä Venäjällä yhä tukivat. Suo- men Punakaartit ja Työväenpuolue suhtautuivat ehdottoman kieltei- sesti Kerenskin mahdollisiin yrityksiin komennella Suomea.  ”Kerenski”-laulukin oli nimenomaan punakaartilaisten laulu.

Bolševikit eivät tavoitelleet Keisarillista (ilman Suomea ja Puolaa) Venäjää laajempaa Neuvostoliittoa minään ”ihanteenakaan”, vaan oli ilman muuta selvää, että esimerkiksi tulevat sosialistiset Saksa/Itävalta ja Kiina, vieläkin kaukaisemmista puhumattakaan, tulisivat olemaan eri valtioita. Se oli myös Kominternin linja, jonka johtajista erityisesti viet- namilainen Ai Nuyen Quoc eli Ho Chi Minh oli alun perin Kansainliiton perustamisessa mukana ja tästä Nobel-palkitunkin USA:n presidentti Woodrow Wilsonin tuttu (vaikka USA sitten lopulta ei lähtenytkään Liittoon mukaan, kun se ei saanut perustuslakiaan ”maailmanlaiksi”…).

Suomen Vapaussota Venäjää vastaan

Venäjä oli tunnustavinaan Suomen itsenäisyyden, mutta ei vetänyt miehitysjoukkojaan Suomesta. Päinvastoin Venäjä yllytti osan suomalaisista punaisista nousemaan aseelliseen kapinaan Suomen vapailla vaaleilla valittua Eduskuntaa ja laillista hallitusta vastaan. Venäjä aseisti kapinalliset hampaisiin saakka tai enemmänkin.

Suomen poliittinen johto perusti Suomelle armeijan ja nimitti sen ylipäälliköksi kenraali Mannerheimin.

Suomen Vapaussota Venäjää vastaan alkoi kun Suomen armeija alkoi riisumaan Venäjän miehitysjoukkoja aseista 28.1.1918. Kun osa suomalaisista punaisista aloitti samana päivänä kapinan Suomen vapailla vaaleilla valittua Eduskuntaa vastaan ja kansanedustajat joutuivat piileskelemään kuka missäkin tai pakenemaan punaisten hallussa olevilta alueilta, niin Eduskunta ei voinut todeta Suomen olevan sodassa Venäjää vastaan ennen kuin vasta toukokuussa 1918 päästessään jälleen kokoontumaan normaalisti.

Suomen armeija vapautti Suomen alueet venäläisitä miehitysjoukoista ja kukisti kapinan kenraali Mannerheimin johdolla. Suomen hallitus oli pyytänyt Saksalta apua ja Saksa lähetti kenraali Mannerheimin alaisuuteen yhden divisioonan Hangon kautta Helsingin hujakoille ja yhden prikaatin Loviisaan.

Vapaussodan voitonparaati pidettiin 16.5.1918 Helsingissä.

Suomen Vapaussota Venäjää vastaan päättyi pitkien ja vaikeitten rauhanneuvottelujen jälkeen rauhansopimukseen Tartossa 14.10.1920.

Suomen ja NL:n Tartton rauhaa ei tehty mistään ”vapaussodasta”…

… vaan Suomen tynkäeduskunta oli julistanut Venäjälle sodan 15.5.1918

Viimeinen punainen taisteluosasto oli antautunut 14.5.1918 eli yhtä päivää aikaisemmin.

Suomen äärioikeisto pyrki tekemään Suomesta 1917 Venäjän maakun- nan Kerenskin vallan alla ”hajotuttamalla” NAAPURIVALTION SOTILAS- DIKTAATTORILLA oman ylimmän vallan haltijan Eduskunnan. Hyvä kun Kerenski sentään tiesi, mitä sellaiset ”vaalit” on, kun hän oli itsekin ollut ehdokkaana Tsaarin neuvoa antavan Duuman vaaleissa 1912 omassa ja Leninin kotikaupungissaan Simbirskissä (Uljanovsk), ja tullut valituksikin perustamansa ”Sosialistipuolueen” ehdokkaana hänen äänestäjiensä suuren osan epäilemättä luullessa äänestävänsä Leninin puoluetta…

Suomi oli Wienin kongressin rauhansopimuksen (1815) mukaan RIIPPU- MATON VALTIO SIITÄ ALKAEN, KUN TSAARIN HALLITSIJAHUONE LAKKASI OLEMASTA VALLASSA. Suomen rajatkin oli määrätty Wienin kongressissa,joskin tsaari teki niihin tarkistuksen itään päin (suomenkie- lisen Karjalan liittäminen Suomen suuriruhtinaskuntaan. Suomen suuri-ruhtinaskunta oli ollut Venäjän keisarikunnan VASALLIVALTIO. Tasan samalla periaatteella hajosivat suurin piirtein samaan aikaan myös Tur- kin Ottomaani- ja Kiinan Mantšu-imperiumit, loputkin, mitä niistä vielä tuolloin oli jäljellä.

Jos Punaiset ja valkoiset kaartit olisivat tuolloin yhdessä tiedottaneet Kerenskille itsenäisyyden olevan voimassa ja että sitä puolustetaan (kuten esimerkiksi Stalin vihjaisi, mutta ei voinut sanoa suoraan, kun bolševikitkin tukivat vielä tuolloin Kerenskin hallitusta Valkoisten, Kor- nilovin ym., kapinaa vastaan, sisällissota olisi voinut olla vältettävissä. On kuitenkin huomattava, että kaikissa muissa Euroopan maissa paitsi läntisissä naapurivaltioissamme oli tuolloin sisällissota.

Se, että Kerenski lähti pelleilemään Suomen kysymyksessä, oli viimeisiä ja ratkaisevia nauloja hänen poliittiseen ruumisarkkuunsa. Eserrien johtama Ukrainan Keskusrada esimerkiksi lähti omille teilleen.

Suomen eduskunta saattoi sodan julistaessaan tietysti minkään estä-mättä ”Tulkita olleensa sodassa” jo olleensa sodassa pitempään. Olihan ylipäällikkö Mannerheim väittänyt omille, erityisesti maalaisliittolaisille kaarteille muka ”Neuvosto-Venäjän hyökänneen Suomeen”,kun hän itse hyökkäsi venäläisissä varuskunnissa vielä jäljellä olevaa väkeä vastaan, joka ei ollut NL:n hallituksen komennossa (eikä tätä ennen myöskään punakaartien, joihin monien venäläisten oli nyt henkensäkin sälyttääk- seen liityttävä). Tuollainen tulkinta on pantu mm. kenraali A.F. Airon suuhun. Toki hän on voinut sellaista puhuakin (vaikka ei tunnetusti ollut puhelias, eikä kirjoittanut muistelmiakaan).

Tuo tulkinta ei kuitenkaan ole oikea diplomaattiselta (de jure) eikä fak- tuaaliselta kannalta (de fakto): sotaa ei ollut julistettu eikä esimerkiksi aluevaatimuksia vielä esitetty suuntaan eikä toiseen (jos sellaisia ei esi- tetä, ei yleensä kannata julistaa sotaa, vaikka jossakin vaikka ilmassa tai merellä tapella rymisteltäisiinkin).

Venäjän hallitus oli kahteenkin otteeseen yrittänyt lähettää edustajansa myös valkoisten puolelle (mahdollisesti myös sovittelutarkoituksessa), mutta nämä vangitsivat lähettiläs eversti Nikolai Kovankon (joka oli ol- lut Viaporin viimeinen venäläinen komendantti) ja torjuivat myös seuraajan minkä jälkeen Suomi kohta julistikin sodan.

Neuvosto-Venäjän armeijan joukkoja ei ollut eikä varsinkaan sotinut Suomessa.

http://aamulehdenblogit.ning.com/profiles/blogs/neuvosto-ven-j-n-armeija-ei-tapellut-suomen-sis-llissodassa

Venäjän joukkojen poissapysymisestä Suomesta oli lisäksi erikseen sovittu SAKSAN KANSSA Brest-Litovskin rauhansopimuksessa.

Niin sanotulla 42. armeijan selkkauksella Viipurissa, jossa kaupungissa vielä olleen kotiutettavan varuskunnan sotilaiden väitettiin riisuneen aseista kaupunkiin tuodun valkokaartin (mahdollisesti venäläisen väes- tön suojelemiseksi, jonka jäljellä olleet, pääasiassa ammatilliset ja poliit- tiset porvarit, valkoiset tappoivat sisällissodan loppuvaiheessa) ei ole mitään tekemistä työväenvallankumouksen kanssa, sillä se tapahtui (jos tapahtui lainkaan) 24. tammikuuta eli neljä päivää ennen vallankumouksen alkua:

https://fi.wikipedia.org/wiki/Suomen_sis%C3%A4llissota

”…Jälkeenpäin on esitetty, että Venäjän sota-asiain kansankomissaari Nikolai Podvoiski määräsi tammikuun 23.päivänä Suomeen sijoitetun 42. armeijakunnan riisumaan suojeluskunnat aseista”. Ainut Podvoiskin määräystä koskeva virallinen dokumentti on senaatin tammikuun 24. päivän pöytäkirjassa, jossa todetaan, että Podvoiski oli senaatin saa- mien tietojen mukaan antanut Viipuriin sijoitetulle sotaväelle määräyk- sen riisua aseet kaupunkiin järjestystä pitämään saapuneelta suojelus- kunnalta. Senaatin mukaan Podvoiskin määräys ei siis koskenut koko 42. armeijakuntaa eikä kaikkia suojeluskuntia vaan vain Viipurin varuskuntaa ja vain kaupunkiin saapuneita suojeluskuntalaisia. … ”

http://encyclopedia2.thefreedictionary.com/Finland

The Revolution of 1918.In the early morning of Jan.28 a workers’ revo- lution began in Finland (see 1918). Acting on appeals from the leaders of workers’ organizations, the proletariat of Helsinki seized government institutions and banks.The resistance of the Whites in the southern part of the country was quickly broken. However, the north and most of central Finland, where the members of the bourgeois government had taken refuge, were occupied by the White Guard. Civil war ensued. A revolutionary government, the Council of People’s Commissioners, was established on January 28. The council formulated a democratic prog- ram but proceeded to enact a series of socialistic reforms. It nationa- lized large private estates and many industrial and commercial estab- lishments, replaced the bourgeois state apparatus, assumed mana- gement of the Bank of Finland, instituted state control over private banks, established workers’ control at factories, and gave free land to the tenant farmers. Soviet Russia rendered considerable assistance to revolutionary Finland. On Mar. 18, 1918, with V. I. Lenin present, repre- sentatives of the two countries met in Petrograd and signed a treaty strengthening friendship and brotherhood between the RSFSR and the Finnish Socialist Workers’ Republic (so designated in the text of the treaty at Lenin’s proposal).

(RJK: Muissa yhteyksissä Sovjetskaja nimittää kansavaltuuskunnan Suomen ”kansanvallaksi” mutta Baltian maiden tuon ajan punaisia hallintoja ”työväenvallaksi”.)

The counterrevolutionary forces called on the German imperialists for help in suppressing the revolution.Treaties between Svinhufvud’s government and Germany were signed in Berlin on Mar. 7, 1918; these treaties made Finland politically and economically dependent on Ger- many. In early May the revolution was suppressed with the aid of Ger- man troops that had landed in Finland. Although the revolution was de- feated,it had a considerable influence on the history of the country and the further development of the working-class movement. Learning from its lessons, the most perceptive Finnish Social Democrats realized the necessity of forming a truly revolutionary Marxist-Leninist party; as a result, on Aug. 29, 1918, the left wing of the SDPF founded the Communist Party of Finland (CPF).

From 1918 to 1945.The suppression of the revolution in Finland was followed by the establishment of a regime of White terror. On May 15, 1918, Parliament voted to break relations with Soviet Russia. In August the Finnish government declared that peaceful relations between the two countries would be established only after Karelia and the Kola Pen- insula had been incorporated into Finland.Moreover,Parliament passed several laws to aid the formation of a political alliance with Germany; it voted on Aug. 1. 1918, to make Finland a monarchy and on October 9 to elect the German prince Friedrich Karl of Hessen as king of Finland. The German revolution of 1918 and Germany’s defeat in World War I saved Finland from becoming a vassal of Germany. Finland was proclaimed a republic on July 17, 1919, and K. Ståhlberg was elected president of the bourgeois republic.

From 1918 to 1920, Finland supported the interventionist plans of the imperialist powers, although it did not actually take part in the inter- vention. The victories of the Red Army, the growth of the working-class movement in the country, and economic difficulties forced Finland to accept the peace proposals of the Soviet government. A peace treaty between the RSFSR and Finland was signed on Oct.14,1920. Neverthe- less, Finnish foreign policy retained an anti-Soviet bias that was consis- tent with the class interests of the bourgeoisie and with the desire of the reactionary circles to create a Greater Finland.White Finnish “volun- teer” detachments made frequent raids on Soviet Karelia until 1922, and political, economic, and cultural ties with the USSR were at a minimum.

Tartton rauhansopimuksen teksti Kansainliiton englanninnoksena löytyy täältä:

http://www.worldlii.org/int/other/LNTSer/1921/13.html

Aivan samaa kuin Sovjetskaja sanoo myös Helsingin yliopiston historian tutkija tohtori Jari Hanski, joka on vertaillut I maailmansodan jälkeen itsenäistyneiden maiden tuolloisia taphatumia.

http://vapaussota.com/wp-content/uploads/2014/02/Hanski.pdf

TAULUKKO 2:
.
OLIKO VALLANKUMOUSTA/VALLANKAAPPAUSTA/KAPINAA, SISÄL-LISSOTAA TAI SOTAA ENTISTÄ ISÄNTÄMAATAA/ ENTISIÄ ISÄNTÄMAITA VASTAAN?
.
Maa:  Suomi
.
Oliko vallankumous/vallankaappaus/ kapina?
.
Kyllä: Punakaarti aloitti 28.1.1918 sosialistisen
vallankumouksen.
.
Oliko sisällissota?

.

Kyllä: 28.1.1918 alkoi sisällissota ns. punaisten ja valkoisten kesken. Vasemmistolaiset punaiset saivat haltuunsa Suomen eteläosan, mutta menettivät sen toukokuun alkupuolella taisteluissa maan … hallituksen joukoille.

.
Oliko sota entistä isäntämaata … vastaan?
.
Kyllä: Eduskunnan kokoonnuttua toukokuussa 1918 julistettiin so- tatila Suomen ja Venäjän kesken, mutta valtio ei käynyt taisteluja Ve- näjää vastaan.Sen sijaan vapaaehtoisia joukkoja oli taistelemassa Karjalassa.
.

Tarton rauha 14.10.1920.

http://aamulehdenblogit.ning.com/profiles/blogs/neuvosto-ven-j-n-armeija-ei-tapellut-suomen-sis-llissodassa

Neuvosto-Venäjän armeija ei tapellut Suomen sisällissodassa.

.

Useat suomalaiset höpölähteet väittävät Neuvosto-Venäjän armeijan joukko-osastojen muka taistelleen Suomen sisällissodassa, ja vieläpä koko sodan muka olleen ”Suomen ja Venäjän välinen” ja Tartton rauhan tehdyksi muka jostakin ”vapaussodasta”. Nämä väitteet ovat valetta.

Juhani Putkinen: ” Maanpetos

Kun Suomi kävi Vapaussotaa Venäjää vastaan, niin yhteistyö vihollisen kanssa oli luonnollisesti maanpetos.

Lainaus: ”Länsi-Suomen venäläisten joukkojen päällikkö, eversti Svetšnikov, antoi jo 31. 1. käskyn, että Vilppulan kautta oli lähetettävä voimakkaita joukkoja Seinäjokea vastaan. Helmikuun 2. suoritettiin yli- voimaisin joukoin (on puhuttu 500 miehestä) hyökkäys Vilppulan ase- maa vastaan. Sen torjui 145 suojeluskuntalaista, joilla oli 2 konekivääriä. Yritys uusittiin 7. 11. Hyökkääjien lukumäärä nousi tässä tapauksessa 2000 mieheen. Puolustus oli viime päivinä saanut vahvistuksia ja käsitti nyt 300 miestä. ”

RJK:Eversti Mihail Stepanovitš Svetšnikov,joukkojen valitsemana 116. jalkaväkirykmentin komentaja tämän siirtyessä bolševikkien puolelle 26. 10. 1917, bolševikkipuolueen jäsen toukokuusta 1917, Suomessa tammikuusta 1918, ei ollut VENÄLÄISTEN JOUKKOJEN päällikkö enää, vaan Punaisten varaylipäällikkö ja Pohjoisen rintaman päällikkö. Hän oli korkein Punaisten puolella taistellut upseeri ja liittynyt Punakaartiin omasta aloitteestaan.Eversti Svetšnikov toimi myöhemmin NL:ssa mm. sotilasalan tutkimustehtävissä,jossa yhteydessä hän antoi (sikäläi- sittäin) ”kaunistellun”, liioitellun kuvan entisten Venäjän armeijan upsee- rien ja sotilaiden roolista Suomen vallankumouksessa. Kuoli Stalinin vainoissa.

1882–1938
Mihail Svetshnikov.JPG

Eversti Mihail Svetšnikov, Tampereen venäläisen varuskunnan päällikkö tammikuussa 1918, Punaisten varaylipäällikkö ja pohjoisen rintaman komentaja, bolševikki toukokuusta 1917, korkein Suomen Punakaartiin liittynyt venäläinen/neuvostoliittolainen upseeri.

Tässä taas on peräti Heikki Ylikankaan suuhun sepitetty ”(Pietarin sotilaspiirin komentaja) kenraali Ivan Jeremeyev”, jollaista toveria ainakaan venäläiset lähteet eivät kuitenkaan lainkaan tunne.

26.2.1918 on lähetetty veturi ja kolme vaunua Rautuun. Samana päivänä lä- hetti kenraali Ivan Jeremejev Pietarista 600 miestä ja raskasta aseistusta Rautuun (Ylikangas 2012,s.102). Kuljetuksen mukana Rautuun tuotettiin mm. 40 konekivääriä, toistakymmentä tykkiä ja panssarijuna (Ed.s.110.) Rata Terijoelta Rautuun kulki Pietarin kautta, joten on oletettavaa, että nämä kuljetukset liittyvät yhteen. Osa junista oli peräisin Terijoelta ja osa Pietarista. ”


Salaperäisen kenraalin väitetään toimineen jopa VASTOIN Leninin (hallituksen) päätöksiäkin:

Pietarin puolustuksesta vastaava kenraali Ivan Jeremejev toimi ve-näläisten joukkojen hovihankkijana. Hänen suunnitelmissaan oli toimit- taa venäläisiä apujoukkoja aina Tampereelle asti. Jeremejev toimi tie- toisesti vastoin Leninin 1.4. 1918 kieltoa toimittaa lisäjoukkoja Suomeen. Venäjän oma sisäinen tilanne (sisällissota), saksalaispelko sekä Brest-Litovskin rauhansopimus eivät Jeremejeviä pidätelleet. Hän taipui vasta, kun hallitus hänet siihen pakotti. Venäläisten joukkojen vetäytyminen Raudusta viivästyi ja se koitui satojen venäläisten joukkosurmaksi. ”

Mahtaisikohan kyseessä olla tämä toveri,Ivan Fedorovitš Jeremejev,ei kuitenkaan mikään kenraali eikä komentaja, vaan konekivääriampuja sotamies ja politrukki ja paikallisten sotilasneuvostojen ja puolue-elin- ten jäsen, joka oli muodostanut Putilovin tehtailla konekiväärikomen- nuskunnan (komanda), joka valtasi Lokakuun vallankumoukseen liitty- en Smolnan ja huolehti sen turvallisuusjärjestelyjen toimeenpanosta. Hän saattoi kyllä värvätä kavereitaan taistelemaan Suomessa, mutta kyse oli Suomen Punakaartin eikä ”Venäjän armeijan” joukoista! Ivan Fedorovitš, joka antoi Leninille suullisen raportin Smolnan puolustuk- sesta, koska ei osannut 10-vuotiaasta teollisuustöitä tehneenä ja soti- neena vaikka paljon lukeneenakin tuolloin vielä kirjoittaa, taisteli sekä sisällissodassa että II maailmansodassa haavoittuen molemmissa useita kertoja vakavasti ja suoritti myös yliopistollisen loppututkinnon. Hänelle myönnettiin ansioistaan 1950 henkilökohtainen ammattisoti- laan eläke, ikään hän kuin olisi toiminut koko ajan kapiaisena.

Sotamies, konekivääriampuja ja politrukki Ivan Fedorovitš Jeremejev, s. 1895 Jenisein alueella, bolševikki vuodesta 1914, vallankumous- ja sotasankari, johti Smolnan vallannutta konekiväärikomeenskuntaa Lokakuun vallakumouksessa, ja sen, hallituksen päämajan puolustuksen toteutusta (tavattu ehkä Raudun taiste- lussa, jossa ehkä luultu ”kenraaliksi” ja ”sotilaspiirin komentajaksi). Taisteli I ja II maailmansodassa, vallankumouksessa ja sisällissodassa.

On esiintynyt myös ”kenraali ja komentaja” K.(S.) Jeremejev,joka saattai- si olla Pravdan toimittaja, Pietarin puolustusneuvoston jäsen, bolševikki jo vuodesta 1903 eli alun pitäen, aliupseeri vuodelta 1895 Konstantin Stepanovitš Jeremejev, mikään komentaja eikä edes upseeri hänkään:

” Viikot kuluivat ankarien taistelujen merkeissä, ja valkois- ten tilanne Raudun suunnalla kävi yhä tukalammaksi. Kar- jalan rintamalla sotatoimia johti jääkärimajuri Aarne Sih- vo. Hän oli huolestunut Pietarin suunnalta saamistaan tie- doista,joiden mukaan vihollinen tulisi tekemään suurhyök- käyksen maaliskuun lopulla. Sihvo sai tietää,että muun muassa kenraali K.S. Jeremejev esikuntineen oli käynyt tutustumassa Raudun rintaman olosuhteisiin. Jeremejev toimi Pietarin sotilaspiirin ylipäällikkönä ja siirtyi maalis-huhtikuun vaihteessapiirin toiminnan lakattuahenkilökohtaisesti johtamaan Raudun operaatiota. ”

Myös Konstantin Stepanovits Jeremejev toimi poliittisena komissaa- rina: sittemmin Saksan vakoojaksi osoittautuneen vasemmistoeserrä- kenraali iMihail Muravjovin joukossa!

Константин Степанович Еремеев

Yeremeyev K S.jpg

Pravdan toimittaja Konstantin Stepanovitš Jeremejev, tsaarin armei- jan aliupseeri, petturikenraali vasemmisto-eserrä Mihail Muravjovin ar- meijan politrukki (ja komentajan ilmeinen ”päällystakki” Leninin tahol- ta) s. 1874 Kiovassa, vanhemmat kotosin Äänisen alueen Kentjärven kunnan Voronovon kylästä (saattoi olla siis lyydinkarjalaista syntype- rää ja osata suomea), bolševikki vuodesta 1903 eli heti puoluejaon ilmettyä ja Leninin kaikkein ensimmäisiä vallankumoustovereita tuossa suhteessa, johti puolueen rintama-agitaatiota I maailmansodassa.

Väitetään tavatun Raudun taistelussa,jossa luultu ”kenraaliksi” ja ”ko- mentajaksi”. Hän saattaa hyvinkin olla ollut siellä ainakin Pravdan toi- mittajan ominaisuudessa. (Hän oli tuurannut sotilaspiirin komentajaa- kin,  Muravjovia tämän ollessa komentamassa Kerenskin vastahyök- käyksen torjuntaa, ja kukistamassa Kiovan Tsentralnaja Radan kapinaa, mutta ei kyllä enää Raudun taistelun aikaan.) Hän on ilmeisen tärkeä henkilö, josta on vähän tietoa.

Neuvosto-Venäjä, joka oli tunnustanut itsenäisen Suomen VALTION eikä hallitusta (kuten muuten Suomikin pruukaa edelleen tehdä uusien maiden suhteen), ei koskaan julistanut ”valkoiselle Suomelle” sotaa.

Valkoisen Suomen tynkäeduskunta julisti Neuvosto-Venäjälle sodan 15. 05. 1918, vuorokausi viimeisen Punaisen joukko-osaston antautumisen jälkeen. Elokuun 1. päivänä Suomen hallitus tarkensi vaativansa Suo- melle Kuollan niemimaata ja Itä-Karjalaa ”rauhanteon ehtona”. TÄSTÄ ”sodasta”,johon liittyivät Suomen ”heimosotaretket” Itä-Karjalaan, teh- tiin Suomen Tartton rauha 14. 10. 1920. (Viron Tartton rauha oli solmittu 02.02.1920, näillä kahdella rauhalla tai sodilla joista ne solmittiin ei ollut tekemistä keskenään.)

http://encyclopedia2.thefreedictionary.com/Finland

” … From 1918 to 1945.The suppression of the revolution in Finland was followed by the establishment of a regime of White terror. On May 15, 1918, Parliament voted to break relations with Soviet Russia. In Au- gust the Finnish government declared that peaceful relations between the two countries would be established only after Karelia and the Kola Peninsula had been incorporated into Finland. Moreover, Parliament passed several laws to aid the formation of a political alliance with Ger- many; it voted on Aug. 1, 1918, to make Finland a monarchy and on Oc- tober 9 to elect the German prince Friedrich Karl of Hessen as king of Finland. The German revolution of 1918 and Germany’s defeat in World War I saved Finland from becoming a vassal of Germany. Finland was proclaimed a republic on July 17, 1919, and K. Ståhlberg was elected president of the bourgeois republic.

… ”

Vanhan tsaarin armeijan joukkojen asema ja rooli Suomessa oli JO VÄLIAIKAISEN HALLITUKSENKIN AIKANA EPÄSELVÄ,koska Suo- men asema oli epäselvä. Niiden virallinen rooli oli olla valmiina puolusta- maan Suomea Keskusvalloilta – eli Saksalta maailmansodassa. Väli- aikaisella hallituksella oli maassa kenraalikuvernööri, joka olisi voinut kytkeä komentoketjun Venäjälle.

Lenin kuitenkin LAKKAUTTI LÄHES ENSI TÖIKSEEN Suomen ken-raalikuvernöörin viran, ja nimitti sen viimeisen haltijan, sillanrakennuk-sen professori Nikolai Vissarionovitš Nekrasovin, entisen liikenneyhteys- ja varapääministerin, hallituksensa tilastohommiin.

Armeijaa alettiin tosissaan kotiuttaa Kerenskin tultua valtaan, elokuus- sa 1917, jolloin Suomessa lienee ollut n. 120000 venäläisen sotilaan taustaista henkilöä, puolet tästä merivoimissa.

Suomi kuitenkin tunnustautui de facto ”Venäjän maakunnaksi” suos-tumalla Eduskunnan hajotukseen Kerenskin toimesta ja uusiin vaalei- hin (vaikka bolševikit varoittivat, ja kehottivat mielummin puolustamaan itsenäisyyttä aseellisesti).

Suomen itsenäistyttyä Tallinnan ja Helsingin tukikohtiensotalaivojen kotisatamaksi vaihdettiin Kronstadt, ja niiden kotiuttaminen sinne al- koi. Ne eivät koskaan tapelleet Suomen sisällisodassa. Sitä paitsi osa entisistä Venäjän laivastoupseereista oli Valkoisten puolella ja he mm. riisuivat Mannerheimin määräyksestä muita venäläisiä aseista.

Viikko Lokakuun vallankumouksen jälkeen neuvostohallituksen kansalli-suusasioiden komissaari Stalin saapui Sosialidemokraattien puolueko-koukseen (mikä oli kai kansankomissaarin ensimmäinen ulkomaanvie- railu) ja kehotti Suomea välittömästi julistautumaan itsenäiseksi.

https://www.marxists.org/reference/archive/stalin/works/1917/11/14.htm

Nikolai Starikov: ”Stalin oli vuonna 1917 kansallisuusasioiden kansanko- missaari ja yksi Leninin lähimpiä yhteistyökumppaneita. Suomessa ei ehkä muisteta, että toveri Stalin teki ensimmäisen virallisen vierailunsa marraskuussa 1917 juuri Suomeen ja puhui nimenomaan Suomen itsenäisyyden oikeutuksesta ja välttämättömyydestä.Stalin esiintyi 14. marraskuuta 1917 Suomen sosialidemokraattisen työväenpuolueen kokouksessa Helsingissä.

«Meitä peloteltiin Venäjän hajaantumisella, sen pirstoutumisella monilu- kuisiin riippumattomiin valtioihin; tällöin viittailtiin Kansankomissaarien Neuvoston julistamaan kansojen itsemääräämisoikeuteen,  sitä «tuhoi- sana virheenä». Mutta minun on lausuttava mitä jyrkimmin,että me emme olisi demokraatteja (sosialismista puhumattakaan!), ellemme tunnustaisi Venäjän kansoille vapaata itsemääräämisoikeutta.

Minä selitän, että me pettäisimme sosialismin, jollemme ryhtyisi kaikkiin toimenpiteisiin veljellisen luottamuksen palauttamiseksi Suomen ja Venäjän työläisten välillä.

Mutta jokainenhan tietää, että ilman Suomen kansan vapaan itsemää-räämisoikeuden päättävää tunnustamista ei tällaisen luottamuksen palauttaminen ole ajateltavissa.

Ja tässä on tärkeätä ei vain tämän oikeuden suullinen, vaikkapa viralli- nenkin tunnustaminen. Tärkeätä on se, että Kansankomissaarien Neu- vosto tulee teossa varmentamaan tämän suullisen tunnustamisen, että se tullaan horjumatta panemaan täytäntöön. Sillä sanojen aika on men- nyt. Sillä on tullut aika, jolloin vanha tunnuslause: «Kaikkien maiden pro- letaarit,yhtykää!» on pantava täytäntöön.Täysi vapaus elämänsä järjes- tämiseen Suomen kansalle, samoin kuin kaikille muillekin Venäjän kan- soille! Suomen kansan vapaaehtoinen, rehellinen liitto Venäjän kansan kanssa! Ei mitään holhousta, ei mitään valvontaa ylhäältäpäin Suomen kansaan nähden! Tällaiset ovat Kansankomissaarien Neuvoston poli- tiikan periaatteet. Vain tällaisen politiikan avulla voidaan luoda Venäjän kansojen keskinäinen luottamus.

Vain tällaisen luottamuksen pohjalla voidaan toteuttaa Venäjän kanso- jen proletaarien luja liittyminen yhdeksi armeijaksi. Vain tällaisen yhteen- liittymisen kautta voidaan Lokakuun vallankumouksen saavutukset lu- jittaa,vielä eteenpäin kansainvälisen sosialistisen vallankumouksen asi- aa. Kas tämän takia me hymähdämme joka kerta, kun meille puhutaan Venäjän kiertämättömästä hajaantumisesta kansojen itsemääräämis- oikeuden aatteen toteuttamisen johdosta.»

Tätä osoittaa, että Stalin oli noihin aikoihin Suomen itsenäisyyden suurin kannattaja. ”

Näin Nikolai Starikov.

Suomalainen Wiki kirjoittaa seuraavaa:

Venäläiset joukot Suomessa

.

Venäjän armeijan rappiotilan ja sotaväsymyksen takia venäläisten soti- laiden osuus sisällissodan rintamataisteluissa jäi Karjalankannasta lu- kuun ottamatta lopulta vähäiseksi. Vanhan tsaarin armeijan joukkojen vahvuus Suomessa oli ollut elokuussa 1917 noin 100000[105]– 125000 sotilasta. [106] Marras-joulukuusta 1917 lähtien joukkojen määrä alkoi supistua sekä suunnitelmallisten sotilaallisten siirtojen ja kotiuttamisen että jatkuvasti lisääntyneen kurittomuuden ja karkuruuden vuoksi. [107]

Sisällissodan alettua 27. tammikuuta 1918 venäläissotilaita oli Suomessa enintään 40 000 miestä. [108][109]

Neuvosto-Venäjän ja Saksan välisen Brest-Litovskin rauhan tultua voi- maan 3. maaliskuuta Suomessa oleskelevat noin 6 000 sotilasta käskettiin vetäytymään maasta 2 kuukauden kuluessa. Maaliskuun loppuun 1918 mennessä vanhan armeijan osastot olivat valtaosin poistuneet Suomesta.[110][111]

Lopulta vain 7000–10000 venäläissotilasta,osa Suomessa jo olleita ja osa maahan sodan aikana Pietarista tulleita, oli eri tavoin aktiivisia vuo- den 1918 sodassa. Merkittäviä venäläisosastoja ei sotatoimiin saatu suostuteltua, sillä vain 1000–4000 sotilasta taisteli 100–1000 miehen osastoina ajoittain eri puolilla rintamia. Toisaalta helmikuun 1918 loppu- puoliskolle asti joitakin venäläisiä upseereita toimi punakaartien sota- toimien johdossa:eversti Mihail Svetšnikov Länsi-Suomessa ja I. Jere- mejev Itä-Suomessa. Venäläisten ja suomalaisten välinen yhteistyö sujui kuitenkin huonosti muun muassa kieliongelmien ja keskinäisen epäluot- tamuksen takia. Punaisten hyökkäysvaiheen aikana helmikuun alusta – maaliskuun puoleenväliin asti rintamalinja ei siirtynyt juuri lainkaan poh- joisemmaksi, vaikka valkoisten taistelukyky oli tuolloin heikoimmillaan. [112][113][114]

Sisällissotaan osallistuneiden venäläissotilaiden määrä ja merkitys vä- heni pääosassa punaista Suomea 18. helmikuuta alkaen Saksan ja Ve- näjän välisten sotatoimien alettua uudelleen. Joukot joko hajosivat tai niitä siirrettiin suojaamaan Pietaria, ja sen jälkeen Neuvosto-Venäjän tuki punaisille oli valtaosin aseapua. Venäläisten sodan loppuun asti jatkunut sotilaallinen toiminta Karjalankannaksella toisaalta tuki punaista kaartia, mutta sen päätarkoitus oli Pietarin puolustaminen. Muualta Suomesta merkittävä osa sisällissodassa sekä aktiivisia että passiivisia venäläissotilaita oli vetäytynyt jo ennen Suomen valkoisen armeijan hyökkäysvaihetta. [115]

Venäläisten joukkojen aseistariisunta Etelä-Pohjanmaalla 28.–31. tam- mikuuta sujui valkoisilta pääosin helposti ja rauhallisesti. Venäjää Suo- messa edustanut aluekomitea oli ilmoittanut 24. tammikuuta Vaasan senaatille venäläisten joukkojen ”suunnitelmallisen kotiuttamisen” jatkuvan entiseen tapaan.

Vaasan senaatin ja Mannerheimin esikunnan kaksijakoisen propagan- dan pohjalta 30.tammikuuta annettiin vain venäläisille suunnattu julis- tus, jonka mukaan Suomen talonpoikaisarmeija ei sotinut venäläisiä sotilaita vastaan. Toisaalta omille rivimiehille korostettiin taisteltavan juuri venäläisiä vastaan. Monet Suomessa olleet venäläisupseerit tukivat valkoisia.

Neuvostohallitus käski vuoden 1918 alussa Suomessa olleita varus­kun- tia noudattamaan puolueettomuutta, ja jotkut varuskuntakomiteat an- toivat paikallisesti vastaavia vakuutuksia. Niistä huolimatta Pohjan- maan venäläinen päällystö toimi usein tiiviissä yhteistyössä suojelus- kuntien kanssa. Pohjanlahden meripuolustuksen johtaja, vara-amiraali Nikolai Podgurski auttoi kenraali Mannerheimia Vaasan varuskunnan aseistariisunnassa. [116]

Vastapalvelukseksi tuesta aseistariisunnalle Mannerheim järjesteli venä-läisupseerien palkanmaksun, asunto-olot ja muonituksen kuntoon, sekä antoi heille vapaan liikkumisoikeuden Vaasassa. Seinä­joella venäläisjou- kot asettuivat entisiin majapaikkoihinsa. Mannerheim lupasi venäläisille hoitavansa joukot maasta Sortavalan tai Rovaniemen kautta ja palaut- tavansa aseet rajalla.Joukot suljettiin lopulta vankileireille ja aseet otet- tiin omaan käyttöön, koska kuljetus ei onnistunut ja suhtautuminen ve- näläissotilaisiin muuttui hyvin kielteiseksi jääkäripataljoonan saavuttua Saksasta Vaasaan. [117] Sisällissodan alkuvaiheessa valkoinen armeija ja venäläiset sotilaat taistelivat rintamalla merkittävässä määrin toisiaan vastaan lähinnä Ruovedellä, Vilppulassa, Mäntyharjun rintamalla ja Karjalankannaksella. [118]

Punakapinan alettua Mannerheim välittömästi ja ensimmäiseksi hyökkäsi venäläisten varuskuntien rippeiden kimppuun väittäen ”Neuvosto-Venäjän hyökänneen Suomeen”.

***

Antti Tuuri myöntää, että valkoiset aloittivat Suomen sisällissodan 24.1. hyökkäämällä ulkopuolisella valkoisella osastolla sikäläistä venäläistä varuskuntaa vastaan,joka varmisti ja koordinoi venäläisten poistumista maasta n. 20000 kuukausivahdilla, jäljellä oli ”viimeinen erä”, vähän yli. Loput venäläiset sotilaat oli tarkoitus tappaa, ja sivilitkin, paitsi jotkut, jotka loikkasivat jotakin arvokasta kuten laiva mukanaan. Sittemmin Viipurin venäläinen porvaristokin tapettiin, kun valkoiset valtasivat kau- pungin, vaikka se oli odottanut valkoisia ”vapauttajikseen”, osa punais- ten vankilassa. Tällä Senaatti myös pakotettin vaihtamaan Puolustus- neuvoston puheenjohtaja Entente-mielinen Claes Charpentier Keskusvalta-mieliseen Mannerheimiin 25.1. 1918.

Kyseessä oli myös taistelu Ympärys- ja keskusvaltamielisten porvarei- den välillä. Suomen venäläisten sotilaisen oletettiin olevan Entente-mie- lisiä. saksalaismielisten uskottiin jo lähteneen vitomaan.Myös Lenin pel- käsi näitä joukkoja, koska hän pelkäsi kenraali Judenitšia enemmän kuin Mannerheimia. Mannerheim pelkäsi Judenitšissa eniten sitä, että tämä voisi tehdä jonkin diilin myös punaisten kanssa, sillä hän oli yrittänyt nousta menševikken hallitseman Georgian kautta vielä kolmannen ker- ran Venäjän Kaukasian rintaman komentajaksi.Georgian menševikit oli- vat kuitenkin kaukasialaisnationalisteja, joille kelpasivat vain kaukasia- laiset, ortodoksiset komentajat: georgialaiset, armenialaiset, osseetit, abhaasit. Judenitš ja Charpentier olivat taistelleet Turkin armenialaisten kansanmurhaa vastaan. Mannerheimille sellainen oli ”tavallista, normaalia sotilaspolitiikkaa”…

http://perttirampanen.vapaavuoro.uusisuomi.fi/kulttuuri/242236-tammikuu-18-antti-tuurin-kertomana

Tammikuu -18 Antti Tuurin kertomana

Käyttäjän PerttiRampanen kuva

Pertti Rampanen

Mänttä-Vilppula

.

Paperiteollisuudesta leipänsä tienannut teknikko. Eläkkeellä.
Sitoutumaton, mutta ei kantaa ottamaton.

  • Tammikuu -18 Antti Tuurin kertomana

(Otava, 2017, 220 sivua)

Vuoden 1918-sota alkoi vapaussotana kun suojeluskunnat pyrkivät tammikuussa riisumaan aseista ja toimittamaan kotimaahansa hulinoi- vat, vallankumouksen aatetta lietsovat ja elintarvikkeita ryöstelevät kurittomat venäläiset sotilasjoukot, ja riisumaan aseista myös heitä myötäilevät punakaartilaiset. Venäläissolttuja oli majoittuneina useissa Etelä-Pohjanmaankin pitäjissä. Sota muuttui sitten kansalaissodaksi punaisten ryhtyessä kapinaan Suomen laillista hallintoa vastaan.

Kirjailija Antti Tuuri tuo pienimuotoisessa romaanissaan esiin lähinnä Ylistaron suojeluskunnan osuuden tapahtumiin. Venäläisten aseistarii- suminen ja vangitseminen sujuivat paikkakunnalla lähes verettömästi. Yksi suojeluskuntalainen sai surmansa huolimattomasta aseen käsittelystä, ja erään talon piika sai lattiasta kimmonneesta luodista lihashaavan käteensä. Venäläisiäkin kuoli alueella vain muutamia.

Jännittävin tapahtuma teoksessa ehkäpä onkin, kun aitasta johon ve- näläiset ovat varastoineet aseita, vohkittiin ne sahaamalla muutamana yönä reikä takaseinään vartijoiden huomaamatta. Valitettava erehdys oli, kun raiteilta suistettiin väärä, mm. senaattoreja Vaasaan kuljettanut juna. (Kts. kuva!)

Kirjassa käydään läpi myös Vimpelin ja Vöyrin sotakoulujen perustaminen.

Tuuri kertoo tammikuun 1918 tapahtumat ylistarolaisen rakennusmes- tari ja suojeluskuntajohtaja  Ahto Sippolan (ei pidä sekoittaa pahamai- neiseen veljeensä) näkemyksenä.Kirjassa vilisee tunnettuja sisällissodan aikaisia henkilöitä. Kirjoittaja ei ole unohtanut tässäkään teoksessaan nasevaa huumoriaan, vaikka kyseessä ovatkin sinällään kohtalokkaat tapahtumat.

Kyseinen romaani sopii mainioksi historiankertaukseksi, varsinkin näin maamme sadantena itsenäisyyden juhlavuotena, vaikka teos kieltä- mättä saattaa jonkun mielestä olla puhdasta vapaussotakirjallisuutta. Haitanneeko tuo! ”

Kyllä mittari paikkansa löytää

Manselainen Simo Frangen on aikamoinen veijari.

Juuri TV2:n Ali-showssa tapahtui:

Ali: Mikä haluaisit olla,  jos et olisi sinä?

Simo: Kuumemittari; pääsisin kauniiden naisten kainaloon.

Simo, Simo, kyllä ainakin aiemmin sairaaloissa kuume mitattiin aivan toisesta ruumiin aukosta!

Suomalainen terveydenhuolto.

Tulin juuri toissa päivänä tuolta Tallinnan puolelta. Kävin hammaslääkärissä, kaksi paikattua hammasta; 85,00€ (-Kela 50% ja Glub  one-alennus 15%), ei ollut kallista.

Samalla tehtiin kahden hammassillan kustannusarvio; 4900,00€. Kela korvaa 50% ja 15% alennus em kortilla. Ei jää paljon maksettavaa jos ajattelen kotimaan hintoja.

Klinikka oli Kliinik 32, Tornimaetee 5. Huippumoderni paikka, uskomattoman hyvä asiakaspalvelu jne. Syksyn myötä pannaan purukalusto kuntoon.