Tiedonantajan asiantuntematon ylistävä juttu kirjasta (kiitoksia vaan, en olisi muuten huomannut kiinnittää siihen huomiota!):
Tuo edellisen teoksen tehtävä ”telepaattisesta” ”eläinten pään sisälle asettumisesta”, sikäli kuin sillä tarkoitetaan niiden elämyksellisestä kokemuksesta, on mahdoton. Kysymyksenasettelu sellaisesta ei ole tieteellinen. Sitten on tietysti kyllä sana vapaa taiteessa.
Behavioristit eivät, ainakaan kaikki, ole väittäneet, ettei eläinten sisäistä psyykkistä elämää olisi (ainakin aivokuorellisilla), vaan he nimenomaan katsovat, että sitä ei voida e tieteellisesti tutkia, ja siksi on tutkittava vain eläinten käyttäytymistä.
https://annelinkirjoissa.wordpress.com/2015/12/21/helena-telkanrant…
Helena Telkänrannan teos oli ehdolla Tieto-Finlandia saajaksi.
Eläinten mielen tutkimus tuottaa nopeaa tahtia vanhoja käsityksiä kumoavaa tietoa eri eläinlajeista. Yksi nopeimmin kehittyviä osa-alueita on eläinten tunteiden tutkimus sekä uusien tutkimusmenetelmien kehittäminen, kirjoittaa Helsingin yliopiston tutkija, evoluutiobiologi Helena Telkänranta teoksessaan Millaista on olla eläin? ”
RJK: Riippuu vähän kuin vanhoista ”kumotuista” opeista on kyse…
Behaviorismi on ETOLOGIASSA täyttä tavaraa toisin kuin ihmistieteis- sä. Eläintieteessä sen olennaisia premissejä esimerkiksi tuolta 70-luvun tasolta ei ole osoittautunut virheellisiksi. Sen sijaan niitä on yritetty api- nanraivolla ”unohtaa”, ja sellaista palvelevasta hölynpölystä on makset- tu ruhtinaallisesti, ja sellaisella on ollut Suomessa julkisuusmonopoli ainakin 20 vuotta.
Toki on tullut sellaista uutta tietoa, erityisesti hermostollisista mekanis- meista, joka ei kumoa vanhaa tietoa, vaan syventää sitä. Sellainen tieto on yhteistä ihmistieteiden biologisten perusteiden kanssa.
”Anneli”: ” Lisääntyvä tieto eläinten sisäisestä maailmasta avartaa maa-ilmankuvaa tavalla, joka on rinnastettu jopa evoluution tai dna:n löyty- miseen. Niinpä Telkänranta täsmentää teoksensa sisällön: se vastaa vuoden 2014 lopussa valinnutta tieteellisen tiedon tasoa. ”
RJK: Edellisen, seuraavaa kirjaa perusteella ei kyllä vastaa tieteellisen kärjen tasoa, vaan Suomalaisen pölhöpseudotiedekuplan tasoa.
”A”: ” Kirjoittaja käsittelee kirjassaan laajoja kokonaisuuksia: aistien sa-manlaisuutta ja erilaisuutta verrattuna ihmiseen, eläinten tietoisuutta itsestään yksilöinä, oppimista sen eri asteissa, eri eläinlajien älykkyyttä, kivun aistimista sekä erilaisia tunteita. Läpäisevänä näkökulmana Tel- känrannalla on eläintutkimuksen ja eläinten kohtelun eettisyys. Lajiesi- merkkejä on suuri määrä ja koska Telkänranta hyödyntää maailmanlaa- juista tutkimusta, valikossa on paljon meille outoja ja tuntemattomia lajeja. Se antaa näkymän tulevan tutkimuksen rannattomuuteen.
Jokainen kirjan laaja ja monipuolinen asiakokonaisuus olisi oman bloginsa väärti. Joudun tyytymään tässä vain irrallisiin poimintoihin.
Mitä enemmän saamme tietoa muista lajeista, sitä pienemmäksi näyt- täisi kuroutuvan ero ihmisen ja monien muiden nisäkäslajien sekä erityisesti lintujen kanssa. Mutta toisaalta ihminen on saanut kumuloituvasti oman, pysyvän etumatkansa: ”
RJK: Tuo on väärä käsitys ja oli myös behaviorisminkin väärä dogmin, joka erotti sen ihmisen tietoisen toiminnan psykologiasta (Vygotski ym.). Koneistot ovat kyllä suunnattoman paljon enemmän samanlaisia kuin itse käyttäytyminen, joka poikkeaa jyrkästi simpanssista ihmiseen. Tosin siinä koneistossakin on pikemminkin suurempia kuin pienempiä eroja kuin on tavallisesti ajateltu. Ihmisen aivoista noin puolet, suhteel- lisesti kymmenkertaisesti simpanssiin verrattuna on myeliiniksi nimi- tettyä ehdollistumisen kannalta olennaista rasvakemikaalia, sen tyyp- pikin on erilainen, samoin sen eräänalaisen vasta-aineen sialiinisokerin, joka liittyy kaikkien solujen liittymiseen toisiinsa. Tämä tekee ihmisen kudoksista mekaanisesti lujuudeltaan ja voimiltaan vain neljänneksen arvoisia simpanssiin verrattuna, ihmisellä on aivan omantyyppisiä monimutkaisimpia ja suurimpia astrosyytti-gliasoluja aivoissa jne.
”A”: ”Empatia eli toisen asemaan asettuminen on saattanut olla yksi lajimme menestyksen salaisuuksista jo evoluutiomme alkuvaiheissa. Kyky ymmärtää toisia yhä paremmin tehosti yhteistyötä. Se on ilmeisesti ollut myös välttämätön edellytys kielen kehittymiselle. Juuri kieli puolestaan mahdollisti kertyvän eli kumulatiivisen kulttuurin.”
RJK: Telkänranta nimittää tuossa JAETTUA INTENTIOTA ”empatiaksi”:
http://www.eva.mpg.de/psycho/staff/carpenter/pdf/Tomasello-Carpente…
Jaetullla intentiolla (Shared intention, Michael Tomasello 2005, Max Palnck instituutti, entinen peilineuroonimies) on yhteys kieleen, jota yhteyttä ei kuitenkaan tarkoin toistaiseksi tunneta. Jaetun intention käynnistyminen merkitse ”inhimillisyyden käynnistymistä”.
” Eläytyminen” tarkoittaa, että yksilö tulkitsee jonkun muun käyttäy- tymisen syitä sen perusteella, millaisista syistä hän itse käyttäytyisi samoin.
Jaettuun intentioon tai eläytymiseen EI tarvitse liittyä ”myötätuntoa” kuten ”empatiaan”.
Empatia ei ole mikään ”koneistokäsite” (kuten sympatia tai antipatia, positiivinen tai negatiivinen arvovaraus), vaan sellaiseksi voidaan nimittää opittuja taitoja. On olemassa ”selkäytimestään” empaattisia ihmisiä.
”A”: ” Poimintojani aisteista
Eri aistit ovat kehittyneet eri lajeilla eri lailla palvellen lajin säilymistä. Olemme esimerkiksi yksi huonoimmin haistavista eläinlajeista. Sen sijaan hyttynen löytää meidät hajun avulla ja eräät kehrääjäperhosen koiraat haistavat naaraan jopa kilometrin päästä. Poliisikoirille on tehty aistiharhauttavia testejä ja todettu, että hajuärsyke selättää muihin aisteihin perustuvat petkutusyritykset. Kissoille ja koirille jokin on varmimmin totta silloin, kun sen on haistanut omin sieraimin.
Useimmilla nisäkkäillä, kuten kissoilla, koirilla, siileillä ja näätäeläimillä, valon ultraviolettisäteet pääsevät silmän verkkokalvolle, minkä seu- rauksena ne näkevät vähemmässä valossa kuin ihminen. Ultravioletti- säteet ovat lyhyitä ja ne viipyvät pimetessä pidempään näkyvissä. Sen seurauksena meidät ihmiset, kuten muutkin tasalämpöiset nisäkkäät, voidaan nähdä vielä sellaisessa hämärässä, missä emme erota itsemme näkijöitä. ”
RJK: Lämpöisyydellä ei ole tekemistä ultraviolettinäön kanssa, vaan INFRAPUNANÄÖN. Lämpösäteily on ultraviolettia PITEMPIAAL- TOISTA. Ultravioletin ”takana” lyhyemmällä puolen on röntgensäteet.
”A”: ” Mutta aistit voivat olla yhtä hyvin kapeampia: esimerkiksi useim- milta nisäkkäiltä ja pölyttäjähyönteisiltä puuttuu kyky nähdä punaista väriä. Eipä ihme, ettei luonnossa esiinny puhtaanpunaisia kukkia.
Erikoiset aistilajinsa ovat kalojen ja monien vesieläinten sähköaisti, magneettiaisti ja kylkiviiva-aisti sekä muiden muassa delfiinin kaukoluotausnäkö.
”Jos haluamme kuvitella, millaisena maailma delfiineille näyttäytyy, aika lähelle voi päästä ajattelemalla, että ympärillämme ui parvi keuhkoja, joiden jokaisen ympärillä piirtyy himmeämpinä kyseisen yksilön ääriviivat.”
Tällaisena näki se delfiini hukkumassa olevan ihmisen, jonka se pelasti uimalla alle ja nostamalla pintaan. ”
RJK: Ei kyllä ”aukene”…
”A”: ” Kuulo on lukuisten eläinten säilymisen ehto. Vesi on hyvä äänen kuljettaja. Sinivalaat samoin kuin niiden lähisukulaiset siilivalaat kuule- vat toisesta monen sadan kilometrin päästä. Nyt meret ovat täynnä ihmisen aiheuttamaa, usein matalaa koneiden tuottamaa melua, joka pahasti sekoittaa valaiden elämää.
Norsu on älykäs eläin ja ottaa konstit käyttöön jos keinot vähissä. Norsuista kerrotaan kirjassa monissa eri asiayhteyksissä. Kuva: Helena Telkänranta. Kirjan kuvitusta.
Tiede on tuottanut radikaalimmin uutta tietoa tuntoaistista. Nyt tie- dämme, että kalojen huulet, suualue ja kyljet ovat erittäin tuntoherkät ja kala tuntee voimakasta kipua, samoin selkärangattomista ainakin mus- tekalat. Kipu ei riipu eläimen koosta. Kaltoin kohdeltu norsu aistii kovaa kipua siinä kuin kissan hampaisiin joutunut hiirikin. Yksi eläintieteissä noussut kysymys on eläimen kroonisen kivun tunnistaminen. Eläimen käytöstä tulkitaan virheellisesti, kun ei tunnisteta sen tuntemaa kroo- nista kipua. Telkänranta nostaa esimerkkejä norsujen, kissojen, koirien ja lehmien kroonisesta kivusta ja kipukäyttäytymisestä.
Vaistot joutavat romukoppaan
Kun eläinten käyttäytymistutkimus otti ensiaskeleitaan 1930-luvulla, eläinten käyttäytymisen selitykseksi otettiin käsite vaisto, siis geneetti- sesti ohjelmoitunut tiedostamaton käyttäytymiskaava. ”
Vaiston käsitteessä on nykyään olennaista toistuvuus ja kaavamaisuus, tietyn synnynnäisten ydintoimintojen ketjun läpikäyminen. Siinä ketjus- sa voi olla opittuja linkkejä ja erilaista opittua tilpöhööriä vaikka kuinka paljon.
Vaiston käsityksen mahdolliseen romukoppaamiseen vaikuttaa, mitä tarjotaan tilalle. Telkänranta tarjoaa mm. ”tunnetta” (feeling) ELÄIMIL- LE, ja pieleen menee, että ryskyy, vaikka esimerkiksi eroottinen perhe- rakkaus saattaakin olla eläinten pesimävaiston perillinen mm.siten, et- tä vastaa samoihin biologisiin ”haasteisiin”, ja se toteutetaan tai ”täy- tetään” samaan tapaan. Ne ovat kuitenkin aivan erilaisia entiteettejä alkaen siitä, että rakkaus on kielellisrakenteisen tajunnan ilmiö, jolla on kohde, eikä se ole minkään kaavan pakonomaista suorittamista.
”A”: ”Tutkimuksen edistyttyä monet eläinten edesottamukset, joita ta- vattiin selittää ”vaistolla” tai ”vietillä”, ovat osoittautuneet joukoksi kes- kenään aivan erilaisia ilmiöitä. Suurin osa selkärankaisten eläinten toi- minnasta on seurausta synnynnäisen ja opitun erilaisista yhdistelmistä.”
Ne ovat useimmiten juuri vaistoja edellä mainitussa mielessä!
Vaiston käsitteelläkin on kuitenkin rajoituksensa: Täysin kaavamaista geeniperäisten raketiden ohjaamaa reagointia ei kannata nimittää vais- toksi, vaan suoraan ehdottomaksi refleksiksi. Edelleen: KAIKKI tuollai- set, yksittäiset reaktiot koska tahansa ja missä tahansa EIVÄT ole vais- toja. Vaiston käsite olisi syytä rajoittaa selkärankaisiin, joilla on myelini- soituvat aksonit, ja siten aitoa oppimista. Se on usein myös yksinkertaisten ehdottomien refleksien tarkan toiminnan ehto.
”A”: ” Esimerkiksi muuttolintuja niiden reiteille ei ohjaa vaisto, vaan ko- keneilta muuttajilta opittu sekä lintujen työkalupakissa oleva magneet- tiaisti. Kun ennen meilläkin niin yleinen kiljuhanhi on liki kadonnut seu- rauksena niiden hillittömästä metsästämisestä Keski-Aasian talvehti- mispaikoilla,Ruotsissa on pannut vasta kuoriutuneita kiljuhanhenpoika- sia valkoposkihanhipariskuntien kasvatettavaksi tarkoituksena suun- nata kiljuhanhien muuttoreitti turvallisemmille alueille. Vastaavaa uusi- en reittien opettamista mutta eri konstein harrastetaan suojelusyistä Yhdysvalloissa ja Kanadassa trumpettikurjille ja trumpettijoutsenille. ”
RJK: Tämä on kyllä mitä arkkityyåillisin vaisto! Ei se AISTI sitä suoraan ”ohjaa” (saati ”keeni”…)!
”A”: ” Oppimista eri asteissa
Saalistuskäyttäytyminen on kaikilla petoeläimillä oma sisäsyntyinen käyttäytymis- tarpeensa. Saalistaminen itsessään tuottaa mielihyvää, vaikkei saalista tulisikaan. Kuva: Tuulikki Kärkkäinen
Telkänranta jakaa eläinten oppimisen neljään vaativuustasoon: tottumiseen (esimerkiksi lemmikki- ja kotieläimet), ”
Habituaatio, aivan oikein!
Habituaatio on ehdottomienrefleksien keskushermostollista tarken- tumista (näön ja kuulon harjaantuminen) tai muuta sopeutumista.
Sillä on periaatteessa sama FIELDSIN MEKANISMI kuin ehdollistumi- sellakin SOLUTASOLLA,mutta se esiintyy synnynnäisissä ehdottomis- sa reflekseissä, jotka eivät myöskään kokonaan häviä (paitsi vamman seurauksena).
Fieldsin mekanismi löydettiin aivan ensimmäiseksi habituaation piiris- tä, sähkökalojen näön tarkentumisen mekanismina hermosignaalien tarkentuvan temporaalisen summautumisen muodossa (laukaistak- seen jonkin neuronin varauksenpurun ja näköaistimuksen, Michael V.L. Bennett 1971).
” ehdollistavaan oppimiseen, mallioppimiseen ja oivaltavaan oppimiseen. ”
Nämä ovat kaikki EHDOLLISTUMISEN, ns. korkeamman hermotoimin- nan muotoja. Näiden erot johtuvat hermostonulkoista seikoista. (Habi- tuaation ero näihin johtuu siis keskushermostonsisäistä syistä; sitä ei pidä sekoittaa myöskään jonkin aistimen TURTUMISEEN johonkin ärsykkeseen, joka on äärishermoston ilmiö.)
”A”: ” Mikään eläin ei kuitenkaan totu, jos sen sisäinen motivaatio toisen- laiseen käyttäytymiseen on voimakkaampi kuin mukautumisen suoma. Esimerkiksi Telkänranta ottaa sian, niin villin kuin kesynkin ja sen tonki- misen ja pureskelun tarpeen. Käyttäytymistarpeet ovat niin keskeinen osa eläimen aivokemiaa, ettei eläimellä ole keinoja tottua sellaiseen ympäristöön, jossa se ei voi toteuttaa voimakkaita sisäisiä motivaa- tioitaan, vaan eläin kärsii, stressaantuu ja masentuu, voi siis huonosti. ”
RJK: Silla ei ole vähäisintäkään pakkomiellettä tonkia, jos se saa muu- tenkin koko ajan ruokaa eteensä, ja jos sen ei tarvitse merkata revii- riään! Tästä on tehty kokeita myäs tarhaketuilla (naaleilla) ja todettu tämä seikka ( mm. FT Teppo Rekilän väitöskirja tarhaketuista 1996).
”A”: ” Ehdollistavasta oppimisesta hyvänä esimerkkinä on toinen tuo- tantoeläin, lehmä ja sen hakeutuminen säännöllisesti lypsyrobotille. Ehdollistavassa oppimisessa on kautta maailmansivu käytetty pakot- tamista ja rankaisua. Pelko ja kivun aiheuttaminen ovat viheliäitä opet- tamiskeinoja, muistuttaa Telkänranta. Tästä esimerkiksi kirjoittaja nostaa selkä- ja nivelkipujen vuoksi vain vaivalloisen hitaasti etenevät norsut. Onneksi väärinkohtelussa ollaan heräämässä. ”
EHDOLLISTUMISILMIÖ EI MISSÄÄN TAPUKSESSA TARKOITA PELK- KÄÄ IHMISEN SUORITTAMAA PAKOTTAMISTA,VAIKKA TÄMÄ ONKIN KÄYTÄNNÖSSÄ AIVOAN MENETELMÄ TUTKIA KAIKKEA EHDOLLIS- TUMISTA KOKEELLISESTI, KOSKA MUUTOIN OIKEA ALKUPERÄINEN ÄRSYKE EI YLEENSÄ OLE TIEDOSSA!!!
KIrja menee tässä härskin ANTIPAVLOVISTISEN KUSETUKSEN PUOLELLE!
Kyseessä on poliittis-ideologinen OLKIUKON RAKENTELU EIKÄ TIEDE!
”A”: ” Edellä kuvatussa kiljuhanhenpoikasten ”uudelleenkoulutuksessa” on oppimisen kannalta kyse mallioppimisesta. Kotoisena esimerkkinä on kirjassa Helsingin yliopiston bio- ja ympäristötieteiden laitoksen koesarja, missä tavoitteena on saada Saimaan vesistöön istutettavat nieriänpoikaset pysymään hengissä, kun ne tähän asti ovat joutuneet miltei välittömästi petokala kuhan vatsaan. Poikasia on opetettu pel- käämään kuhanhajua vedessä. Tulokset siinä, millä asetelmilla ja ehdoin poikaset ovat mallioppineet, on tuottanut yllättäviä tuloksia. ”
RJK: Tässä on kyseessä ”habitointi” eikä ehdollistaminen, sillä ehdollistuminen on lajilla joilla on aivokuori (cortex).
”A”:
Harakalle on maalattu täplä paikkaan, jonka se voi nähdä vain peilin kautta. Harakka tunnistaa peilistä itsensä ja yrittää päästä täplään käsiksi (pienten kuvien sarja). Kirjan kuvitusta.
Oivaltavassa oppimisessa keskeistä on se, että eläin keksii ensin ratkaisun ja vasta sitten toteuttaa teon. ”
RJK: Eläin keskii sen toiminnassa tai matkimalla, ei ”AJATTELEMALLA”, kuten ihminen!
”A”: ” Oivaltava oppiminen vaatii älykkyyttä. Eläinten oivaltamisen ja älykkyyden osoituksena pidetään eläimen kykyä käyttää hyväkseen työvälinettä tavoitteensa saavuttamiseksi. Monissa testeissä kuiten- kin eläin on saattanut käyttää työvälinettä saadakseen käsiinsä sellai- sen työvälineen, joka auttaa lopullisessa ratkaisussa, tai se on muo- kannut ja kehittänyt käsillä olevaa työvälinettä tarvettaan paremmin palvelevaksi.”
Tähän tarvitaan vain TÄYSIN EHDOLLISIA refleksejä, muiden lisänä ainakin! (Ivan Pavlov, Anatoli Ivanov-Smolenski).
”A”: ”Ajattelumme on todella mullistunut tutkimustulosten myötä, sillä vielä 1960-luvulla työkalujen valmistaminen oli yksi niistä asioista, joihin vain ihmisen uskottiin kykenevän. Työkalujen käyttö oli tuolloin jopa yksi ihmisen määritelmiä.
Oivaltavaan oppimiseen yltävät ihmisen lisäksi ainakin delfiini ja valas, norsu, sika, varislinnut kuten varis ja korppi, eräät papukaijat sekä muutamat apinalajit. ”
RJK: Kyseessä ei varsinaisesti ole mikään erityinen oppimisen laji, ja nimityskin on vahvasti epäonnistunut. ”Oivaltavan oppimisen” ei välttämättä tarvitse olla TIETOISTA edes IHMISELLÄ!
Ihminenkin oppii tiedostamattaan mutta oivaltavasti mm. ajamaa pol- kupyörällä asiaa harjoitellessaan. Siinä eivät mitkään lukuharjoitukset auta.
”A”: Monille eläimille on tehty erilaista oivaltamisen vaativuustasoa mit- taavia peilikokeita, missä palkintona oleva herkku heijastuu peilistä, mutta piilossa olevan ruuan oikea paikantaminen perustuu monimut- kaisempaan päättelyyn ja haju on oppaana eliminoitu. Porsaat ovat näissä kokeissa nokkelia.
Äly liittyy myös muistikapasiteettiin, minkä äärirajoja on mitattu eri eläi- millä runsaasti. Kerrassaan mainio esimerkki kirjassa on kyyhkyjen muistin testaaminen länsimaisen taiteen muistinvaraisessa tuntemi- sessa. Kokeilla haetaan eläimen kapasiteettia ja tietoisuudentasoa, mikä myös auttaa ymmärtämään eläimen käytöstä ja tarpeita. ”
RJK: Eläimillä ei ole meidän tyypistämme tietoisuutta, tietoista tajuntaa.
MIllainen niillä mahdollisesti on, sen tietäminen olisi ”telepatiaa. Sitä ei ole edes ihmiten välill’, ei kaapeleilla, eikä ilman! Tajunnat kommunikoi- vat VAIN AISTINTEN VALITYKSILLÄ, joskus tosin alitajuisesti.
”A”: ” Muistikapasiteettitutkimusten tulosten perusteella tutkijat arve- livat, että muistilla voi olla luultua paljon tärkeämpi merkitys monien muidenkin eläinten luonnonvaraisessa elämässä.
Muistin lisäksi mielenkiintoinen tarkasteltava on kyky yleistää. Telkän- rannan mukaan kyky yleistää sujuu jo melko yksinkertaisilla aivoilla, mutta mitä älykkäämpi eläin on, sitä helpompaa ja nopeampaa sille on opittujen asioiden soveltaminen uusiin yhteyksiin. Äly on sinänsä yksi avu monien joukossa. Se ei suinkaan ole kaikille lajeille se tärkein, vaan lajin säilymisen kannalta oleellisempaa voi olla vaikkapa kyky kiihdyttää ja juosta nopeasti.
Kun on tunteet
Hoivaamisentunne on yksi eläinten perustunteista. Eläin myös tuntee kiintymystä, tässä paviaani toista nisäkäslajia kohtaan. Kirjan kuvitusta.
Helena Telkänranta noudattaa tunteissa seuraavaa jakoa: aggressio (suuttumus), suru, pelko ja ilo, jonka hän jakaa neljäksi itsenäiseksi po-sitiiviseksi tunteeksi, nimittäin mielihyväksi ja sen tavoitteluksi, seksu- aaliseksi haluksi, leikkisyydeksi ja hoivantunteeksi. Näiden lisäksi hän mainitsee helpotuksentunteen, joka muodostuu pelon ja ilahtumisen yhdistelmästä. ”
RJK: Nämä eivät ole (tietoisia, kohteellisia) tunteita (feeling), vaan EMOOTIOITA, jotka laukaisee jokin ärsyke! Eivät tosin kaikki, vaan siellä on myös vietteihin ja vaistoihin rinnastettavia ilmiötä (ainakin eläimillä).
Telkänranta SOTKEE SITEN, ETTEI VOI KATSOA TIETÄVÄN ASIASTA MITÄÄN!
”A”: ” Hän mainitsee tunteiden yhteydessä myös nälän-, janon-, inhon-, väsymyksen- ja sairaudentunteet. Vaikka psyykkinen ja fyysinen on tun- netusti kuin sama ilmiö eri näkökulmasta tarkasteltuna, pidän jälkimmäisiä ennen muuta fyysisperustaisina aistimuksina. ”
Nälkä ja jano ovat AISTIMUKSIA. Inho on emootio.
”A”: ”Eläimet,ennen muuta nisäkkäät ja linnut,omaavat samat perustun- teet kuin mekin. Pariutuminen ei ole pelkkää ”panoa”, vaan molemmin- puolista seksuaalista mielihyvää. Lintu ei rakenna pesää tai syötä poi- kasiaan pakkomielteisesti, vaan saa siitä hoivaamisen tyydytystä jne. Sen sijaan kostonhalu edellyttäisi toisen asemaan asettautumiskykyä. ”
RJK: Pakkomielteisestäkin toiminnasta voidaan saada tyydytystä: JUURI SIKSI sitä usein tehdään eikä TULOKSEN takia!
”A”: ”Kun eri eläinlajien tunteita,oivaltamiskykyä ja käyttäytymistä tutki- taan, ei ole yhdentekevää tulosten luotettavuuden kannalta, millaisissa oloissa eläimiä pidetään kokeiden ulkopuolella: onko tila pelkkä ahdas säilytystila vai saako eläin liikkua, leikkiä, soveltaa luontaisia mahdolli- suuksiaan ja kehittyä. ”Pitäisikö laboratorioeläinten oloja parantaa jo siksikin, että se joissakin tapauksissa parantaa koetulosten luotetta- vuutta”, Telkänranta heittää täyn ilmiselvänä tavoitteenaan myös kaikin puolin eettisemmän ja lajityypillisemmän eläinten kohtelun yleinen omaksuminen.
Millaista on olla eläin? on niitä teoksia, jotka tuntuisi tarpeelliselta lukea toiseen kertaan. Tietoa ja ajattelemisen aihetta se antaa siinä mitassa. Se on niitä kirjoja, joiden soisi kuuluvan kodin peruskirjastoon – siitä huolimatta, että tämäkin tieto aikaa myöten vanhenee. Hakuteoksena käyttämistä helpottaa lopussa oleva asiahakemisto, missä on eri asia-aiheiden lisäksi aakkosjärjestyksessä kaikki ne eläimet sivunumeroviit- tauksineen, joista kirjassa on kerrottu. Jos siis haluan tietoa vaikkapa kanan tai hevosen käyttäytymisestä ja tarpeista, asiahakemiston kautta pääsen palaamaan oikeisiin kohtiin kirjassa.
Helena Telkänranta: Millaista on olla eläin? Suomalaisen Kirjallisuuden Seura 2015, liitteineen ja hakemistoineen 293 sivua.
P.S. Biologi Helena Telkänrannalle on myönnetty Lauri Jäntin säätiön palkinto teoksesta Millaista on olla eläin? Palkinnon suuruus on 15 000 euroa. (2 1.1. 2016) ”
Palkinto on mennyt väärään osoitteeseen kuten kaikki palkinnot nykyään.