Talvisodan jälkeen Josif Stalin kehuskeli saavuttaneensa sodassa Suomea vastaan tavoitteensa ja varmistaneensa Leningradin turval- lisuuden. Moskovan rauhassa vuonna 1940 Suomi muun muassa joutui luovuttamaan Karjalan kannaksen sekä vuokraamaan Hankoniemen Neuvostoliitolle sotilastukikohdaksi.
Stalinin salaisiin arkistokansioihin uppoutuneet tutkijat ovat nyt kaivaneet lisää todisteita siitä, että Stalinin sodan jälkeen antamat selitykset olivat jälkiviisautta.
Neuvostoliiton diktaattori ei suinkaan ajatellut vain tarkistavansa rajalinjaa ja turvaavansa Suomenlahden sotilasliikenteen. Stalin halusi sodan alussa miehittää nopeasti koko Suomen.
Keskiviikkona julkistettu kirja Varjo Suomen yllä kertoo, että ainakin Andrei Ždanovin, Vjatšeslav Molotovin ja Otto Vilgelmovits Kuusisen käsien kautta kulki suunnitelma Suomen valtiojärjestelmän muuttamisesta heti kaavaillun neuvostomiehityksen jälkeen kansanrintamajärjestelmän avulla ja ”kansanviholliset” vangitsemalla.
Kirjan ovat kirjoittaneet Suomen ykkösvitjan historiantutkijat Timo Vihavainen, Ohto Manninen ja Kimmo Rentola sekä venäläinen tutkija Sergei Žuravljov.
Suomi neuvostotasavallaksi
Kirjan mukaan neuvostojohdolla oli aikomuksena toteuttaa Suomessa vastaava mullistus, joka Liettuassa, Latviassa ja Virossa toteutettiin kesäkuun 1940 miehityksen jälkeen, eli liittäminen neuvostotasavaltoina Neuvostoliittoon.
Neuvostoliiton päämies Stalin oli hyväksynyt Kuusisen nukkehallituk- sen ja kansanarmeijan. Armeijaan oli haalittu Stalinin puhdistuksilta pelastuneita suomalaisia. Heitä haettiin väkipakolla vankileireiltä, joihin rajaseutujen neuvostosuomalaisia oli 1930-luvun lopun puhdistuksissa eristetty.
Kuusisen hallituksen ja armeijan piti ottaa muodollinen vastuu Suomen hallinnosta ja maan rajojen puolustamisesta.
Stalinin kansioista on paljastunut herkullisia yksityiskohtia siitä, kuinka pikkutarkasti Neuvostoliiton diktaattori vahti Suomen valtaamista.
Stalin teki omin käsin korjauksia Suomen kommunistisen puolueen vetoomukseen, jossa Kuusisen kansanhallitus ilmoitti perustamisestaan joulukuun alussa 1939.
Stalinille esimerkiksi esiteltiin teksti, jonka mukaan ”taantumuksellinen, ahnas plutokratia, joka vuonna 1918 hukutti ulkomaisten imperialistien joukkojen avulla Suomen työtätekevän kansan demokraattisen vapauden vereen, on muuttanut isänmaamme työläisten kiroamaksi Valko-Suomeksi”.
Stalin veti viimeiset sanat yli ja kirjoitti rivien väliin käsin: työläisten valkokaartilaiseksi helvetiksi.
”Herra Kuusisen” ilmoitettua 1. joulukuuta Suomen kansanhallituksen perustamisesta Neuvostoliiton korkeimman neuvoston puhemiehistö päätti tunnustaa Suomen Kansanhallituksen ja muodostaa Sosialis- tisten Neuvostotasavaltojen Liiton sekä Suomen Demokraattisen Tasavallan välille diplomaattiset suhteet.
Kun Suomen virallisen hallituksen kanssa Stalin ei ollut saanut aikaan tukikohtasopimusta, neuvostohallitus teki Kuusisen kanssa avunan-tosopimuksen. Tämä sopimus oli toisen maailmansodan jälkeen salattu niin, että jopa dokumenttijulkaisuista revittiin asianomaiset sivut pois. Allekirjoittajina olivat Kuusinen ja Molotov.
Kuusisen-Molotovin sopimuksen salaisessa lisäpöytäkirjassa sovittiin, että Neuvostoliitolla on oikeus pitää Suomelta vuokraamallaan alueella Hankoniemellä ja sen läheisillä saarilla jopa viisitoista tuhatta maa- ja ilmavoimien sotilasta.
Otto Vilgemovitsh Kuusisen hauta ja muistokivi on Moskovan Punaisella torilla, Kremlin muurissa. (OLLI AINOLA)
Kuusisen kansanarmeijalla oli oma sotilasvala, jolla korostettiin suomalaisen kansanarmeijan erillisyyttä puna-armeijasta.
Stalin hyväksyi omakätisesti sotilasvalan kirjoittamalla esityspaperiin: En vastusta.
Sotilasvalassa Suomen kansanarmeijan soturi vannoi olevansa rehelli- nen, urhea, kurinalainen ja valpas soturi, joka pitää sotilas- ja valtiosalaisuudet tiukasti omana tietonaan sekä lupaa toteuttavaa ”kyselemättä kaikki Suomen kansanhallituksen asetukset, ohjesäännön vaatimukset sekä komentajien ja komissaarien määräykset”.
Kun puna-armeija oli helmikuun alussa 1940 ryhmittymässä Karjalan kannakselle suurhyökkäystä varten, Neuvostoliitto yritti käyttää Kuusisen armeijaa suomalaissotilaiden vastarintatahdon murtamiseen.
Kuusisen hallitus alkoi tammikuun lopusta 1940 lähtien olla Stalinille vain neuvotteluvaltti, jolla pelkästään uhkailtiin suomalaisia.
Kun sota ei sujunut odotetulla tavalla, puolustusasiain kansankomis- saari Kliment Vorošilov ryhtyi 9. joulukuuta itse johtamaan sotatoimia. Hänen esikuntaansa eli stavkaan kuului poliittisena jäsenenä Stalin.
Raatteen tien katastrofin jälkeen Stalin lähetti luottomiehelleen Lev Mehlisille viestin petturien rankaisemisesta. Stalin raivosi, koska suomalaiset olivat tiedottaneet tuhonneensa kokonaisen neuvostodivisioonan ja saaneensa tuhat vankia ja runsaan sotasaaliin.
”Ilmoittakaa ensiksikin, pitääkö tämä tiedote paikkansa, toiseksi, missä ovat 44. divisioonan sotaneuvosto ja esikuntapäällikkö, miten he selit- tävät häpeällisen käytöksensä ja miksi divisioona on jätetty heitteille, ja kolmanneksi, miksi 9. armeijan sotaneuvosto leikkii mykkäkoulua eikä tee meille selkoa menetysten määristä, saati divisioonan häviön syistä. Odotamme vastausta”, Stalin läksytti.
Stalinia kiinnosti suomalaisten taistelutaito. Tykistöasiantuntija Voronovin raporttiin Karjalan kannakselta Stalin kirjoitti käsin: Mielenkiintoista.
”Vastustajan taktiikka on ovelaa. Hän käyttää kaikki keinot harhaut- taakseen meitä ja johtaakseen meidät harhaan pakottaen meidät toi- mimaan haluamassaan suunnassa. Hän pyrkii siihen, että uuvuttaisim- me mahdollisimman nopeasti voimamme ja kuluttaisimme kalustomme loppuun. Itse hän tekee kaikkensa säilyttääkseen voimansa ja varansa. Päällystöä on välttämättä varoitettava ja vaadittava, että se vastaisi vastustajan ovelaan taktiikkaan vielä ovelammalla omalla taktiikallaan”, Voronov oli tiivistänyt Stalinille.
Kun Suomen miehittäminen ei talvisodassa onnistunut riittävän nope- asti, Stalin tyytyi vähempään kuin sodan alkaessa. Stalin suostui tammikuun lopussa 1940 harkitsemaan sopimusta Suomen todellisen eli Risto Rytin hallituksen kanssa.
Samoihin aikoihin Molotov oli kirjan mukaan lupaillut salaisesti Norjalle, ettei tämän naapurista liitettäisi Petsamoa Neuvostoliittoon. Vastaavasti Molotov oli tarjoillut Ruotsille Ahvenanmaata tai ainakin sen pohjoisia saaria.
Lupausten virikkeenä oli estää länsivaltain avustusretkikunnan pääsy Skandinavian läpi Suomeen sekä Norjan ja Ruotsin kietoutuminen suursotaan.
Presidentti Ryti seurueineen tutustumassa sotamuistonäyttelyyn, opastajana kapteeni Palmroth. (E. NURMI/SA-KUVA)
Sotilaallisella voimalla Neuvostoliitto pakotti Suomen maaliskuussa 1940 suostumaan Moskovan rauhanteossa uusiin rajoihin. Stalinin ohje joukoille maaliskuussa 1940 oli kuulunut: vallatkaa maata niin paljon kuin mahdollista. Alueiden haltuunotto olisi lisännyt rauhanteossa painoa Neuvostoliiton vaatimuksille.
Omilleen Stalin kehuskeli, että rauhansopimuksella oli saatettu uhan- alaiseksi kaikki Suomen keskusosien asutuskeskukset. Suomen pääkaupunkia voitiin nyt ”katsella” kahdesta suunnasta, Viipurista ja Hangon tukikohdasta.
Stalin suututti sodan viimeisenä päivänä suomalaiset lisäämällä väriä Viipurin valtauksen operaatioilmoitukseen. Ilmoituksesta syntyi kuva, että Viipurin keskusta olisi rauhan tullessa jo ollut puna-armeijan hallussa, mikä ei ollut totta.
Stalinin kansioista löytyi hänen korjailemansa 13. maaliskuuta 1940 päivätty sotatoimikatsaus:
”Seitsemään (käsin lisätty: aamulla) mennessä 13. maaliskuuta valtasi- vat joukkomme (ylivedetty: taistellen, lisätty käsin: kaksituntisen rynnäkön päätteeksi) Viipurin kaupungin.”
Talvisodan jälkeen Neuvostoliitto rankaisi suomalaisten vangeiksi jääneitä sotilaitaan.
Sisäasiain kansankomissaari Lavrenti Berija ilmoitti heinäkuussa 1940 Stalinille, että Južan leirillä oli 5 175 puna-armeijalaista ja 293 päällys- töön kuuluvaa. Heidät oli tutkittu ja Berija alisti päätöksensä Stalinille:
”Operatiivis-tsekistinen tutkijaryhmä” oli paljastanut 414 henkilöä, jotka olivat lupautuneet vakoiluun Neuvostoliitossa. Heistä oli asetettu syytteeseen 344 henkilöä ja tuomittu teloitettavaksi 232. Tuomio oli pantu 158:n osalta täytäntöön.
Leirissä olevista oli vielä 250 henkeä asetettava syytteeseen. 4 354 henkilöstä ei ollut riittävästi aineistoa syytteen nostamiseen, ja nämä oli tuomittava rangaistusleirille 5 – 8 vuodeksi. 450 henkilöä, jotka olivat joutuneet sotavankeuteen haavoittuneina, sairaina tai paleltuneina, oli vapautettava puolustusasiain kansankomissariaatin käyttöön.
Tutkijaryhmä selvitteli kaikkien palautettujen vaiheet vankeudessa. Berija raportoi Stalinille törkeimmät tapaukset, kuten tämän:
”Selvitetty on, että Utin leirissä suomalaiset muodostivat 44. tarkka-ampujadivisioonan sotavangeista neuvostovastaisen kuoron, jonka johtaja oli entinen 44. tarkka-ampujadivisioonan puna-armeijalainen Lysjuk. Kuoro esitti leireillä monarkistisia ja uskonnollisia lauluja sekä neuvostovastaisia pilasäkeitä.”
