Liikennevirasto, tunneliveljeskunta ja Tampereen pikaratikka

[ alunperin julkaistu ALblogeissa 11.12.2012 ]

Liikenneviraston lausunto Tampereen pikaratikan vähäisistä hyödyistä on vähintäänkin kyseenalainen. Lisäksi kyseisen alibudjetointiviraston ja ELY-keskuksen komppaamat näkemykset tiettyjen linjausvaihtoehtojen mahdottomuudesta ovat varsin huvittavia. Ottamatta tässä yhteydessä kantaa siihen pitäisikö ratikan kulkea Teiskontietä ja Pispalan valtatietä, on kuitenkin itsestään selvää että maantielakiin ja Nokian moottoritiehen vetoaminen ovat asioita, joilla ei käytännössä ole mitään pohjaa. Kyseinen laki ei ole mikään perustuslaki ja sen muuttaminen on varsin helppoa. Ja jos tähän ei haluta mennä, niin asia hoituu myös siirtämällä tämä varsin vähäinen maantiealue kunnan katualueeksi. Eritasoratkaisun vaatiminen pikaratikalle Nokian moottoritien vuoksi kuuluu myös sarjaan naurettavaa pelleilyä. Paasikiventien linjausvaihtoehdon torppaamiseksi on sitten vielä keksitty varsinainen huumorikukkanen. 3-kaistainen (suuntaansa) moottoritie, jolla ratikkaa yritetään vastustaa, tuskin kuuluu strategiaan jolla Tampere haluaa ranta-alueitaan kehittää.

Tampereen kaupunkiraideryhmä on koonnut virallisista lähteistä varsin mielenkiintoisen vertailun Liikenneviraston ”sponssaamista” hankkeista. Kalliit tunnelihankkeet tuntuvat etenevän varsin mukavasti, eikä niillä hyödyilläkään juurikaan merkitystä tunnu olevan.

Kuka tämän tunneliporan oikein omistaa?

 

Pallokenttä pilotiksi

[ alunperin julkaistu ALblogeissa 4.12.2012 ]

Tammelan täydennysrakentamissuunnitelmassa on mielenkiintoinen pallokentän muotoinen aukko. Tai onhan siihen joku täysin ympäristöönsä soveltumaton irrallinen tötterö lätkäisty. Kyseessä on toki vain yleissuunnitelmatasoinen havainnekuva, eikä toistaiseksi vielä sen enempää. Kuitenkin muu Tammela on jo tässä vaiheessa paperilla ”rakennettu” varsin täyteen, mutta pallokentän alue on jätetty hyvinkin tehottomaksi. Erikoinen ratkaisu, koska tontti on todennäköisesti yksi helpoiten gryndattavissa koko alueella (ei nykyisiä asukkaita omine lehmineen ojassa).

Mitä pallokentälle pitäisi rakentaa?


Kun Tammelaa nyt ollaan tiivistämässä ja muuttamassa aluetta enemmän kantakaupunkimaisemmaksi niin lähiötorni istuu tähän sapluunaan varsin huonosti (ylempi kuva). Sen sijaan suljettua korttelirakennetta tavoitteleva massoittelu istuu maisemaan ja varsinkin tavoiteltuun maisemaan huomattavasti paremmin (alempi kuva). Kyseinen havainnekuva on Anna Ryhäsen diplomityöstä, Diplomityössä tontille on ehdotettu toimintojensa puolesta varsin monipuolista rakentamista. Itse uskon että asuntojen osuus tulisi hankkeen mahdollisesti toteutuessa olemaan huomattavasti suurempi kuin ehdotuksessa. Tämä on sinänsä sivuseikka ja huomattavasti tärkeämpi havainto on se, että vaikka nykyinen pallokenttä jäisi edelleen tontille, niin sen ympärille mahtuisi merkittävä määrä täydennysrakentamista.

Mitä tämä maksaisi?

Kyseisen diplomityön havainnekuvan mukainen kompleksi on laajuudeltaan noin 26 000 kerrosneliömetriä (pl. kellaritilat) Rakennusoikeuden arvo tuolle määrälle tuossa sijainnissa on karkeasti 8-13 miljoonaa euroa. Tampereen palveluverkkosuunnitelmassa Hakametsään suunnitellun uuden jalkapallostadionin erittäin karkea kustannusarvio on 10-15 miljoonaa euroa. Voidaan kai sanoa että arviot menevät päikseen? Hakametsässä tonttimaa jäisi myös muuhun käyttöön ja vaikka ihan Tammelan luvuista tuskin puhutaankaan, niin tälläkin rakennusoikeudella on merkittävä arvo. Pysäköinti on luonnollisesti suuri kustannuserä (ehkä noin 30 000 euroa/autopaikka). Diplomityössä oli esitetty tontin alle peräti kaksi pysäköintikerrosta, mutta uskaltaisin vättää että yksi riittää (n. 300-400 paikkaa, kokonaiskustannus n. 9-12 miljoonaa euroa). Pysäköintilaitoksen rahoituskuvioita en lähde sen enempää ruotimaan, mutta ilmeisesti se Tampereella saadaan monesti kannattamaan, kun koko keskustan alusta on kohta täytetty parkkipaikoilla ja Tammelan suunnitelmissakin autot aiotaan kaivaa maahan.

Väittäisin että tästä olisi hyvä aloittaa Tammelan myllääminen. Lemminkäisellä oli jotain viritelmiä, mutta hanke taisi mennä puihin. Rakennusliikkeittähän on pilvin ja pimein. Ei muuta kuin uutta matoa koukkuun ja nykyisin rytökuntoinen ja varsin tehottomassa käytössä oleva pallokenttä tehokkaampaan käyttöön.