Tekijä: Kyuu Eturautti

Tamperelainen rivikokoomuslainen, tietoturvapäällikkö, yrittäjä, kulttuurihörhö. Motto kuuluu: "Ihmisen oikeus olla idiootti on suurin ja tärkein vapaus." Lisää mukaviisauksia sitten kotisivuilta. Blogauksissa käsittelen mm. seuraavia aiheita: kaikki mahdollinen.
Julkaistu

Lapset jäävät jalkoihin

Ylen tuore juttu lapsivihamielisyydestä ei varsinaisesti ollut uutinen, mutta hyvä muistutus. Juttu herätti myös hurjasti monentasoista keskustelua. Ongin itse muutaman kulman asiaan.

Lapsenkorvikkeiden yleisyys

Yhä useampi haluaa perheeseen mieluummin koiran tai kissan kuin lapsen. Moni myös aivan avoimesti sanoo, että valinta on juuri näiden välillä. Lemmikkien määrän kasvu on hurjaa. Syiden spekuloinnin jätän muille, mutta selvä havainto tässä on. Tästä irtoaa myös väkisinkin toinen havainto. Jos julkaistaan uutinen lapsen pahoinpitelystä tai kuolemasta, ja sitten toinen koiran pahoinpitelystä tai kuolemasta, haluatteko arvata kumpi näistä herättää enemmän tunteita? Tunne vaikuttaa kuitenkin pinnalliselta, esimerkiksi boikotteja koiria tai kissoja kaltoin kohtelevien maiden suuntaan ei näy. Psykologinen tutkimus aiheesta on kiehtovaa. Tästä lukisin mieluusti lisää, sillä tutkimusta tehdään lähinnä USA:ssa.

Väärinymmärretty lapsi

Tässä aiheessa siteeraan lastenpsykologian eksperttejä, kuten monesti mainitsemani Liisa Keltikangas-Järvinen ja Ville Ojanen. He, monen muun rinnalla, muistuttavat tuon tuosta että lapsi ei ole pieni aikuinen. Kuitenkin olemme rakentaneet päiväkodit, koulut, ja yhä useammat osat yhteiskuntaa tälle virheelliselle oletukselle. Näemme lapset pikkuaikuisina koulusta harrastuksiin, vaatetuksesta viestintävälineisiin. Sitten kummastumme ja suutumme kun lapset eivät käyttäydykään kuten aikuiset. Toisin sanoen, me aikuiset teemme typeriä oletuksia väärällä tiedolla ja kun huomaamme virheemme, syytämme siitä uhrejamme.

Anakronismi on ajatonta

Ylen uutisjutun kommenteista näkyi useampiakin tapauksia ns. moraalisaarnan jakajista. Kyllä, lasten kännykän käyttö voi olla erittäin ongelmallista ja vanhempien osalta räikeää huolimattomuutta. Kyllä, lasten kännykän käyttö voi myös olla hyödyllistä, kuten eräässä esimerkissä luontokuvaston keräämistä koulutehtävänä. On aina yhtä typerää katsoa ns. vanhojen ja viisaiden julistavan miten lapset ja nuoret ovat hunningolla. Tuota on muuten tehty jo useiden tuhansien vuosien ajan. Koskakohan opimme siitä tavasta irti? Vai onko lasten fiksun kasvamisen edellytyksenä se, että he joutuvat aikansa käsittelemään fossiilien valitteluja?

Kasvatuskipuja

On valitettavan totta, että lasten käytöstavoissa on ongelmia. Se on sitten makuasia haluatko syyttää tästä yhteiskunnan yleistä kiirettä, suorituspaineita, opettajien vallan poistamista vai mitä. Leijonaosa lapsista toki käyttäytyy fiksusti ja heistä myös kasvaa merkittävästi meitä fiksumpi sukupolvi. Syystä tai toisesta pahoihin haasteisiin joutuneita yksilöitä on kuitenkin enemmän ja heille tehdään vähemmän. Samalla kun hallitus pohtii lapsiystävällisen maan luontia, siihen pitäisi sisällyttää myös määrätietoisempien rajojen ylläpitoa. Lapsi tarvitsee rajat ja säännöt, sillä ne luovat myös hänelle turvallisen kasvuympäristön.

Kiina ja vähän muutkin tekevät tuhoa

Kiinan hallinnon yksi tehokkaimpia aseita länsimaita vastaan on somepalvelu Tiktok. Jos palvelua käyttää länsimaissa, se jakaa lapsille ja nuorille hengenvaarallista materiaalia yhtä syöttöä. Jos palvelua käyttää Kiinalle ystävällismielisessä maassa, se jakaa heille neuvoja hyvinvointiin, liikkumiseen, ravintoon, ym. Psykologit ja maailmanpolitiikan tutkijat näkevät ongelman, mutta jostain syystä emme tee mitään. Pienemmässä mittakaavassa samassa kelkassa on myös etenkin yhdysvaltalainen Meta (ent. facebook), jonka liiketoimien on todettu useissa tutkimuksissa johtaneen lasten itsemurhien kasvuun. Korostettakoon kuitenkin, että sinänsä sosiaalinen media ja verkkoviestintä eivät ole lapsille ja nuorille vaaraksi, jos vain palvelut ovat turvallisia ja vastuullisia.

Jutun juureen tämä edellä mainittu liittyy kahdella tavalla: toisaalta some saa lapset käyttäytymään entistä huonommin ja siten aikuiset reagoimaan heihin entistä voimakkaammin. Toisaalta samaiset somet myös opettavat aikuisille lapsivihaa. Tämä, ja monet muut johtaa Ylen jutun ilmiöön. Kommenttien perusteella ilmiö on vielä verrattain harvinaista, mutta yhä yleistyvää. Se on vaarallinen suunta, jonka korjaamiseksi tarvitaan yhä enemmän toimia.

Julkaistu

Kyllä, natseja kaikkialle!

Ei natseja Turkuun, ei natseja minnekään! Näin ovat julistaneet sekä rauhan- että räyhänomaiset mielenosoittajat pitkän aikaa. Heillä on erinomainen peruste ja hatunnoston arvoinen aate. Heidän nyt hetken aikaa villiä utopiaa täysin päinvastaiseen kulmaan. Kontekstiksi voi lukea taannoisen keskustelun yleisötapahtumien sisäänpääsystä.

Varoitus: Tämä kirjoitus on äärimmäisen spekulatiivinen, utopistinen ja/tai dystooppinen. Se on tarkoitettu gedankenexperimentin polttoaineeksi.

Natsit ja punikit kesäfestareilla

Olipa kerran torilla kesäfestarit, jossa soitettiin musiikkia sekä myytiin olutta ja hodareita. Pääsylippu oli vitosen. Koska olutta myytiin, ikärajatarkastusta tehtiin mutta muilta osin lipun myynti oli simppeliä: vitonen kassaan, pääsylippu kouraan. Portista saattui astua sisään useita rikostuomioita kärsinyt uusnatsi, maanpetosta suunnitteleva venäjämielinen kommunisti, koko ikänsä lainkuuliaisesti elänyt Siiri 83v sekä juuri 18 vuotta täyttänyt putkimiesopiskelija Teppo. He menivät festareille, ottivat juomaa, nauttivat musiikista ja lähtivät kotiin. Kukaan ei tiennyt että joukossa oli rikollisia. Kaikki jorasivat kilpaa samalle hienolle biisille. Saattoivatpa jopa hymyillä toisilleen.

Ensimmäinen kysymys kuuluu: olisiko Suomi parempi paikka, mikäli joku heistä ei olisi ollut tervetullut festareille, eikä lippua olisi hänelle myyty?

Jos vastaus on kyllä, miten tämä toteutettaisiin? Mihin vedettäisiin raja? Onko pääsyn eston syynä henkilön mielipide? Miten mielipide todistetaan? Miten toteutuu perustuslaillinen yksityiselämän suoja? Vai pitäisikö perustuslakia muuttaa jotta voidaan varmistua, ettei natseja pääse minnekään?

Väitän, että koko ajatus on mahdoton. Natsit ovat tervetulleita festareille, kunhan käyttäytyvät tapahtuman järjestyssääntöjen mukaan. Säännöissä voi luonnollisesti kieltää vaikkapa tiettyjen symbolien käytön vaatetuksessa.

Mitä siis tehdään yhdessä?

Kannatan ehdottomasti natsien päästämistä jokaisille avoimille festareille ja muille kekkereille. Edellinen lause ei ole painomusteensa arvoinen. Tuo on vähän kuin sanoisin että kaikilla vasenkätisillä on oikeus kävellä jalkakäytävällä.

Mielestäni on erinomaista polarisoitumisen vastaista työtä, että yhä useammassa paikassa, yhä useammin, yhä erilaisemmat ihmiset kokoontuvat samaan paikkaan rauhanomaisesti. Nyt haaste on että miten saadaan tästä eniten irti. Miten saisimme ymmärrettyä sen suuren ilon erilaisten ihmisten kohtaamisesta. Tätä ei joka maailman maassa tapahdu enää näin helposti. Meillä on Suomessa hyvät kortit kääntää suunta pois polarisoitumisesta. Se vaatii kohtaamisia, dialogia. Mitä enemmän näemme, että ne väärää mieltä olevat ovat myöskin ihmisiä, sitä vaikeampi meidän on hyökätä heitä vastaan.

Tarvitseme lisää Erätaukoa, lisää elävää kirjastoa, lisää tuhatta ja yhtä muuta kohtaamisen menetelmää. Me haluamme ihmiset näkemään toisensa ihmisenä.

Vain yksi askel

Se, että eri äärilaitojen mielipiteitä omaavat ihmiset kohtaavat rauhanomaisesti, on hyvä asia. Se on alku, ei loppu. Mutta sen alun merkitystäkään ei voi vähätellä. Dialogi on ainoa tapa kestävään rauhaan. Samaa mieltä ei pidä olla, se on totalitaaristen valtioiden juttu. Se on sinänsä helppoa: noudata diktaattorin sanaa tai kompastu luotiin. Demokratialla on paljon vaikeampi haaste, koska täytyy ylläpitää rauhanomaista yhteiseloa. Se on myös paljon palkitsevampaa.

Siten näen, että ainoa tapa elää fiksusti tässä yhteiskunnassa on muuttaa sanontaa: Kyllä natseja Turkuun, kyllä natseja kaikkialle! Kunhan sääntöjä noudatetaan.

Julkaistu

Persuille on vaihtoehtoja

Media toisensa jälkeen on intoutunut lisäämään parin tunnin välein lisäadjektiiveja persujen äärinatsikansallisrasismimielisyyteen. Okei, ei savua ilman tulta, mutta suhteuttaakin voi. Persut on oikeastaan melkoisen kesy porukka eurooppalaisessa mittakaavassa. Ehkäpä kompromissi ei olekaan pöhköin idea?

Kesyjä äärimmäisyyksiä

Persut saavat tietenkin vastata mediassa ja eduskunnassa perusteltuihin huolenaiheisiin. Heillä on pyykkiä pestävänä ja kaikki merkit viittaavat siihen, että pesulaan on pitkä jono. Jo parin vuoden ajan on näkynyt perussuomalaisten avainhenkilöiden joukkopakoa puolueen lähellä olevista sellaisista järjestöistä, joita media voisi herkästi kutsua äärimielisiksi. On esitetty arvioita (joita en osaa vahvistaa), että monet maltillisemmat kansallismieliset järjestöt ovat tämän myötä muuttuneet käytännössä uusnatsijärjestöiksi. Kas, niissä ryhmissä persuaktiivi on useimmiten ollut porukan maltillisin. Toisaalta, järjestöjen luvatussa maassa niitä tulee ja niitä menee.

Persuilla on mielipiteitä, jotka saavat monella tukan pystyyn ja on tietenkin hyvä että ihmiset ilmaisevat erimielisyytensä sanoilla nyrkkien sijaan. On toki ikävää, että osa tästä palautteesta on annettu erilaisten uhkauksien ja herjauksien muodossa, mutta sanat ovat silti turvallisempi optio. Tarpeellista kritiikkiä ei tule koskaan lopettaa, mutta vihan voi antaa laantua. Sen jälkeen voi huomata, että perussuomalaiset on monella tapaa turvallisempi optio. Kun lukee heidän vaatimuksiaan, siellä on paljon pöhköilyjä ja irtiottoja, mutta demokratia heille kelpaa, seksuaalivähemmistöt eivät heitä häiritse, maahanmuutollekin on toimivia malleja, Venäjää ei siedetä tippaakaan ja naisten oikeudet tuntuvat suorastaan pyhiltä

Miksi edes mainitsen tätä? Siksi, koska Eurooppa näyttää minkälaisia vaihtoehtoja on tarjolla. Espanjan Vox, Viron Ekre, Kreikan Ellinki Lysi, Ranskan Rassemblement National, Saksan AfD, Puolan PiS – näitähän piisaa. Ja mitä näiden joukoista löytyy? Laajat naisten oikeuksien polkemiset kuten aborttivastaisuus, homovastaisuus, venäjämyönteisyys, demokratiavastaisuus, antisemitismi, täydellinen maahanmuuttovastaisuus ja enemmän kuin vähän myötämielisyyttä väkivaltaa kohtaan asioiden ajamiseksi. Yhtäkkiä persut, kaikkine töppäyksineenkin, alkavat tuntumaan melko turvallisilta.

Johonkin huolet kanavoituvat

Tosiasia on, että isolla osalla kansastamme on huolia esimerkiksi maahanmuutosta ja naisten oikeuksista, sekä muista persujen avainaiheista. Tämä vaikuttaa äänestyskäytökseen. Kun äärimielinen Soini heivattiin pihalle, ovat persut saaneet tilaa yrittää muuttua nakkikiskatappelijoista rosoisiksi parlamentaarikoiksi. Tie on ollut ja tulee olemaan kivinen. Pahoista valheista kärähtävät ministerit muistetaan pitkään ja yleinen poliittinen kompurointi pääsee taatusti lööppeihin. On kuitenkin erinomaista, että aiheesta kiinnostuneille kansalaisille on näinkin demokraattinen ja turvallinen optio. Jos se optio poistuu, tilalle tulee paljon ikävämpiä vaihtoehtoja.

Ehdotan siten, että on oikea liike ottaa persut mukaan politiikkaan tasavertaisina kumppaneina. Heitä pitää vahtia ja kritisoida kuten jokaista puoluetta. Sen sijaan heitä ei kannata maalata ilmestyskirjan petoina, tai keskittyä kritisoimaan heitä henkilökohtaisten ominaisuuksien perusteella.

Ehdotan myös, että jos emme ole enää valmiita hyväksymään anteeksipyyntöä yhteiskunnassamme, ongelmamme ei ole persut tai nykyhallitus. Tällöin ongelma on, että demokratiamme kuolee. Ilman muttia. Ilman eteenpäin menemistä, virheistä oppimista ja inhimillistä myötämielisyyttä meillä ei yksinkertaisesti ole mahdollisuuksia.

Julkaistu

Kannatan väestönvaihdosteoriaa, kannata sinäkin!

Minä haluan puhua ja kirjoittaa väestönvaihdoksesta. En salaliittoteoriasta nimeltä väestönvaihdos, en persujen laitasiiven huuruisista visioista, vaan väestönvaihdoksesta. Aiheesta, joka on yhtä vanha kuin yhteiskunnat ja joka on täysin luonnollinen osa yhteiskuntien kehitystä, koska aika menee eteen- eikä taaksepäin.

Pelko sataa toheloiden laariin

Tässä on havaintoni ongelmasta: kyvyttömyytemme puhua – edelleen, täysin luonnollisesta – väestön vaihtumisesta ja muuttumisesta antaa yhdelle äärilaidalle monopolin keskusteluun. Miksi tämä huolettaa? On sangen todennäköistä, että persut siivoavat itsensä tästä keskustelusta pihalle ja aihe siirtyy sinimustien kaltaisille toimijoille. Euroopassa se on jo nähty: persuista reippaasti autoritäärisempään suuntaan olevat puolueet ovat nousseet. Puhumme puolueista joita ei epäillä kytköksistä äärijärjestöihin, vaan puolueihin jotka ovat suoraan äärijärjestöjen osia. Tämä on riski jonka emme saa antaa toteutua. Emme saa antaa ääriryhmille monopolia termiin, joka on suunnilleen yhtä vaarallinen kuin puun kasvaminen metsässä.

Väestö siis muuttuu ja vaihtuu. Edelliset polvet siirtyvät ajasta iäisyyteen, uusia tulee tilalle. Suomen rajojen yli on muutettu niin kauan kun on ollut asioita kuten a)Suomi b)rajat. Noin viisi tuhatta vuotta sitten muutettiin minoalaisten rajojen yli. Joskus rajat ovat olleet tiukempia, joskus avoimempia. Niin kauan kun on rajoja ollut missään poliittisessa mielessä, on aina ollut joitain ehtoja jotka helpottavat, vaikeuttavat tai jopa estävät sen ylitystä. Yhtä kauan rajoituksia on myös kierretty.

Lähtökohtia

Pidetään lähtökohtana sitä, että on tasavalta nimeltä Suomi, jolla on selvästi määritellyt rajat ja perustuslaki. Perustuslaista nostan kaksi avainkulmaa, toisen luvun yhdeksännestä pykälästä.

  • Suomen kansalaista ei saa estää saapumasta maahan[…]
  • Ulkomaalaisen oikeudesta tulla Suomeen ja oleskella maassa säädetään lailla.

Tietenkin aiheeseen vaikuttaa myös moni muu asia. Perustuslakikin tarkentaa ym. kohtia. EU:sta tulee omat kulmansa, kuten myös YK:sta ja monista muista järjestöistä. Ajan säästämiseksi tiivistin kuitenkin oleellisen.

Toisin sanoen, on olemassa Suomi ja on olemassa eduskunnan enemmistöllä säädettävissä oleva laki, mitä tulee ulkomaalaisten oikeuteen tulla Suomeen. Asia on siis politiikkaa. Päätöksenteko on demokraattista. Toimiva demokratia on avointa ja keskustelevaa. Toisin sanoen, kaikkea muuta kuin Vanhasen ”avoimista asioista ei keskustella” -linjaa.

Johtopäätöksiä ja esimerkkejä

Ehdotan siis, että jokainen demokratian hippunen vaatii meitä puhumaan väestönvaihdoksesta. Väestö tulee vaihtumaan ja moneen osaan siitä, kuten ajan kulkuun, emme voi (vielä?) vaikuttaa. Voimme kuitenkin vaikuttaa esimerkiksi maahanmuuttolainsäädäntöön tietyissä puitteissa. On esimerkiksi esitetty ja perusteltu, että työperäistä maahanmuuttoa pitäisi lisätä. Se johtaisi väestönvaihdoksessa tiettyihin tilastollisiin muutoksiin. On myös esitetty vastakkaista mielipidettä, joka johtaisi toisenlaisiin muutoksiin. Laskenta on haastavaa, jossa pitää pohtia tulijoiden ikää, kulttuuria, koulutusta, työmarkkinatilannetta, integraatiopalveluita, asuntotilannetta ja vaikka mitä. Tämän pohjalta saadaan numeroita auttamaan päätöksenteossa.

Työperäinen maahanmuutto on yksi osa väestönvaihdoskeskustelua. Jokainen muu maahanmuuton tyyppi vaatii oman keskustelunsa, jossa on pelissä eri faktorit. Asiaan vaikuttaa myös yhteiskunnan sisäinen kehitys. Onko Suomi sellainen maa, jossa suomalaiset taustastaan riippumatta haluavat olla, elää, asua, opiskella, tehdä työtä ja hankkia perheitä. On koulutuspolitiikka, lapsipolitiikka, työllisyyspolitiikka ja moni muu. Kaikki asioita, jotka vaikuttavat väestönvaihdokseen.

Lähihistoriastamme löytyy monensuuntaisia esimerkkejä. Suomalaisia muutti aikanaan Ruotsiin töihin, koska Suomessa ei työtilanne houkutellut. Viron saatua takaisin itsenäisyytensä muutti sieltä paljon ihmisiä töihin Suomeen. Pienemmässä mittakaavassa tapahtuu koko ajan, esimerkiksi suomalaisen hoitohenkilökunnan muutto Norjaan paremman palkan ja parempien työolojen perässä. Väestönvaihdosta tämäkin.

Toive

Haluan mitä iloisimmin mielin haastaa etenkin median ja opposition keskustelemaan täysin avoimesti ja ennakkoluulottomasti väestönvaihdoksesta. Hallitusta ei rohkene pyytää, heillä kun tuntuu menevän kaikki aika ja energia äyskäröintiin. Lakatkaa pelkäämästä termiä. Riisukaa sen väärinkäyttäjät aseista. Tehkää salaliitoista naurunalaisia ja palauttakaa tämä täysin luonnollinen asia arkiseksi yhteiskuntakeskustelun osaksi.

Väestö vaihtuu. Sitä ei pidä pelätä. Siihen kuitenkin kannattaa varautua, sillä varautuminen on viisautta. Juuri se on työtä, jolla vältämme polarisaatiota ja väestöryhmien vastakkainasettelua. Se on myös työtä, jolla viemme voimaa oikean reunan ääriryhmiltä. Se on työtä, jossa me kaikki voitamme. Kyllä, myös perussuomalaiset, joskin ensimmäinen palanen voi olla aika karvas nielaistava. Kukapa hallitusvastuuta helpoksi väittikään?

Julkaistu

Paskiaisen sananvapaus

Kansanedustaja Juha Mäenpään (ps) mielipiteet ovat ikäviä. Hänestä jää kuva henkilönä, joka ei lainkaan pahastu loukkaavien ilmaisujen käytöstä. Kenties suun peseminen saippualla auttaisi. Yhtä kaikki, totean kaksi asiaa: En pidä Mäenpään mielipiteistä mutta puolustan yksiselitteisesti hänen oikeutta niihin.

Toki kutsun voi perua

Tietenkin tapahtuma voi perua esitetyn kutsun. Voidaan toki kysyä miksi kutsu alunperin edes esitettiin, koska hänen mielipiteensä olivat hyvin tunnettuja jo ennalta. Mielestäni perustelut siihen, ettei häntä kutsuta ovat täysin päteviä. Sen sijaan perusteet viime minuutin linjanmuutokseen ovat järjestäjiltä hataria, hutiloituja ja opportunistisia. Tuo oli huonosti hallittua PR:ää.

Monet tapahtumien järjestäjät ovat sen sijaan riemuissaan, koska heidän silmissään Mäenpäällä on sangen ikäviä mielipiteitä ja häntä on helppo vihata. Kyllä, hänellä on sangen ikäviä mielipiteitä. Ongelma vaan on, että tähän kelkkaan hypätessä lasten osuus pesuvedestä on huolestuttavan korkea. Ovatpa eräät poliittiset aktiivit ehdotelleet Provinssin esimerkin perässä että tapahtumista voisi heitellä pihalle myös ikävää mieltä olevia kävijöitä, tekijöitä ja muitakin. Nauraisin tuolle jos se olisi mustaa huumoria, mutta jotkut näyttävät olevan aika vakavissaan. Kieltäydyn linkkaamasta lähteisiin, koska en halua maalittaa ketään – etenkin kun uskon monilla heistä olevan ihan oikeasti vilpittömän hyvät motiivit. Ongelma ei ole sydämen asennossa, vaan lapuissa silmillä. Jos säännöt ovat eri ”hyviksille” ja ”pahiksille”, olemme tukevasti jokaisen historian diktatuurin alkukappaleilla.

Tapahtumien on oltava turvallisia

Näin 25+ vuotta yleisötapahtumia järjestäneenä pidän tapahtumien kulmakivenä turvallisuuden tunnetta kävijöille. Sen toteutumisessa on paljon maalaisjärkeä. Ohjeista kävijöitä käyttäytymään kohteliaasti toisiaan kohtaan ja kirjaa se järjestyssääntöihin. Varmista, että järjestyksenvalvojia on tarpeeksi ja he ovat fiksuja. Tee asialliset opasteet. Hoida asiakaspalvelu säntillisesti. Huolehdi ensiavusta. Auta hätään joutunutta kävijää. On myös hyvä idea tehdä vetää rajat siihen, minkälaisia työläisiä/vapaaehtoisia paikalle otetaan, esimerkiksi kieltämällä väkivalta- tai seksuaalirikostuomion saaneita osallistumasta. Se, mitä nykyään kirjoitetaan esimerkillisen selkeästi turvallisemman tilan periaatteissa, on lopulta vain uusi painos ajattomista neuvoista. Ole ihminen toiselle ihmiselle.

On päivänselvää, että vaikkapa toisen kävijän seksuaalisuutta tai ulkonäköä loukkaavaa kommenttia heittävä kävijä (tai järjestäjä!) ohjataan tapahtuman ovesta ulos. Sääntöjen rikkomisen on johdettava tarvittaessa seurauksiin, tai säännöillä ei ole arvoa. Siinä kohtaa on aivan sama olisiko sääntöjen rikkoja kansanedustaja vai kukkakauppias, herra, rouva tai joku muu, nimeltään Mäenpää tai Istvan Pölöstnik. Korostettakoon, että Mäenpäätä ei ole syytetty tapahtuman sääntöjen rikkomisesta. Status ei kuitenkaan tee immuuniksi säännöille. Olen todistanut, kun kunnia-arvoinen vieraskin talutetaan tapahtumasta ulos järjestyssääntöjen rikkomisen vuoksi. Juuri niin pitää toimia.

Tapahtumien on oltava monimuotoisia

Väitän, että minulla on liian pitkä kokemus ns. cancel-kulttuurista tapahtumien ympärillä. Minua on koitettu savustaa pihalle useista tapahtumista, kymmeniä kertoja. Joissain tapauksissa allekirjoitan kriitikoiden huolet ja tiedostan että sanomani ovat olleet surkeita. Näitä pyysin anteeksi. Joissain tapauksissa savustusoperaatio on ollut niin säälittävää pelleilyä ettei tosikaan. Nämä tapahtumat ovat yhä mielessäni ikävinä, ennen kaikkea siksi että niin moni kollega joutui näkemään tarpeetonta vaivaa ja murhetta. Olisin jättänyt monen mielipiteeni ilmaisematta vain siksi, että olisin säästänyt tuttavat siltä sopalta.

Toisaalta tiedän, että monissa tapahtumissa on järjestäjien pöydässä melkoisen lavea aatekirjo. Persu, kansallismielinen, demari, antifasisti, vihreä, aseharrastaja, pasifisti. Vuosikymmen sitten ihmiset olivat hyvin avoimia näistä erilaisuuksistaan. Se johti upeaan yhteistyöhön, ymmärrykseen ja lopulta siihen, että tapahtumasta tuli turvallinen kohtaamispaikka myös kävijöille yli aaterajojen. Tänä päivänä yhä useampi pitää mielipiteensä ominaan ja salailee aatteitaan, pelätessään seurauksia vain siksi, että hänellä on mielipiteitä. Se on surkea juttu tapahtumille, yhteiskunnalle, demokratialle ja tulevaisuudelle. Tarvitsemme enemmän rauhanomaisia kohtaamisia, emme vähemmän. Uskokaa kun sanon tämän: tulipunaisin antifasisti ja jäyhin kansallismielinen voivat monissa tapahtumissa istua sulassa sovussa vierekkäin ja tulla aivan hyvin juttuun – jos vain päätämme suvaita näin tapahtuvan.

Väärä valinta

Provinssi tuskin rikkoi mitään lakeja, mutta yhteiskuntaa he rikkoivat. Heillä olisi ollut tilaisuus pelata asiaa Voltairen (et.al.) hengessä, mutta he päättivät että lihava riita on parempaa bisnestä kuin laiha rauha. Heillä oli täysi oikeus päätökseensä, mutta se oli typerä, haitallinen, tuhoisa. Näin tehden he nostivat Mäenpään aivan liian monessa piirissä sankariksi ja sananvapaustaistelun ikoniksi – asema, johon hän ei mielestäni sovellu erityisen hyvin.

Tällä hetkellä Provinssin järjestäjiä pommitetaan vähintään ala-arvoisella, usein myös törkeästi lainvastaisella vihapostilla, Mäenpäälle rakennetaan patsasta ja ajatuspoliisien hankkimista tapahtumien suunnitellaan vimmatusti. Onko tämä nyt jukolauta se mitä kukaan haluaa? Vastaan: ei ole. Kuten pari kappaletta sitten sanoin: tarvitsemme enemmän rauhanomaisia kohtaamisia, enemmän siltoja yli aaterajojen. Se ei ole vastakohta turvallisille tapahtumille, vaan turvallisten tapahtumien luoma mahdollisuus. Nyt tarkkana!

Julkaistu

Fantasia- ja scifikirjallisuutta Tampereella

On maksamattoman tapahtumamainoksen vuoro. Scifi- ja fantasiakirjallisuustapahtuma Finncon palaa ensi viikonloppuna vihdoin Tampereelle, koronan takia poikkeuksellisen pitkäksi venyneen tauon jälkeen. Tapahtuma pidetään Tampereen Yliopiston keskustakampuksella (se wanha tuttu yliopiston päärakennus) ja sinne on vapaa pääsy.

Historiaa ja tulevaisuutta

Finnconilla on kiitettävän pitkä historia joka ulottuu vuoteen 1986 asti. 1990-luvulta alkaen se on kiertänyt aktiivisesti Suomea, useimmiten pk-seudun, Turun, Jyväskylän ja Tampereen välissä. Vuosien varrella se on nähnyt monia muotoja ja kiintoisia kunniavieraita. Ohjelmaa on välillä formaalin akateeminen luento ja riemullisen vapaamuotoiset kilpailut sekä työpajat. Kun genreinä ovat fantasia ja scifi, aiheeseen nousevat niin perinteiset kuin alati uudetkin lajin ilmentymiset juuri tässä ajassa.

Kirja on ikuinen, mutta sen ympärillä tapahtuu. TV-sarjat ja elokuvat ovat tuttua juttua, mutta yhä enemmän pitää keskustella myös peleistä, somesta ja fanitaiteen alati kehittyvistä muodoista. Oman ajan aiheiden heijastaminen on tyypillistä genrelle, joka näkyy useallakin tapaa. Toisaalta scifi on hyvä tapa käsitellä tämän ajanhetken yhteiskunnallisia ja globaaleja haasteita. Toisaalta tieteen kehittyminen tarjoaa aina uusia ns. vakavan scifin (hard scifi) materiaaleja, kuten toisaalta myös uusia haasteita spekulatiiviselle puolelle. Ja kun tulevaisuudesta on saatu mehut irti, muistetaan historiaa – Kalevalasta ammennetaan tänäkin päivänä irti uutta materiaalia fantasian tueksi.

Vakava voi olla myös hauskaa, tai sitten sen ei tarvitse olla lainkaan vakavaa. Vuosia sitten naurunhörähdyksiltä ei voinut välttyä, kun kovan tieteen asiantuntija kävi läpi kuuhun laskeutumisen salaliittoteorioita ja ampui ne palasiksi yksi kerrallaan. Juuri tässä Finncon onnistuu usein: timantinkovasta tieteestä tehdään kaikille sopivaa nautittavaa, josta voi saada elämyksiä ilman pisaraakaan akateemista taustaa. Tänä vuonna aiheista löytyy vaikkapa avaruusalusten moottoreita, aikamatkustusta, siirtokuntia vierailla planeetoilla, ihmissusien mytologiaa, alkemian historiaa ja… noh, tuollahan ne lukevat.

Välissä voi nauttia kuorolaulusta, naamiaisista tai vaikkapa keskiaikaisen tanssin näytöksistä. Jos tekee mieli paeta hetkeksi yliopistolta, voi aina harjoittaa oheisohjelmaa. Luonnollisesti iltajuhliakin on tiedossa.

Finncon 2023, 7.-9. heinäkuuta, järjestää Finncon-yhdistys ry lukuisten vapaaehtoisten voimin. Allekirjoittanut on yksi heistä.

Julkaistu

Älä pelkää äläkä kerjää stressiä

Terveyteni käytyä vähän turhan reunalla liiasta stressistä, otin parin päivän pääntyhjennyksen luonnon keskellä. Tuttuun tapaan se auttoi, ja herätti myös ajatuksia. Totuus ei ole mitään uutta: tasapainon hakeminen on elämän matka, mutta maalissa ei olla koskaan.

Painettakin tarvitaan

Eroja on epäilemättä yksilöissä, mutta minä ainakin tarvitsen painetta saadakseni kunnolla aikaan. Deadlinet ovat yksi asia jota jäin kaipaamaan journalistiajoilta, mutta onneksi dediksiä löytää lukuisista muistakin paikoista. Tiukka paine ajasta, rahasta ja työtehtävän haasteista on tärkeää ihmisen kehittymiselle. Samaa voi toki sanoa myös muista aiheista, kuten haastavat kohtaamiset vaikkapa sairaan läheisen äärellä. Vasta paine näyttää mihin pystymme.

Nykyajassa pidän erityisen vaarallisena ajatusta, että epämukavat asiat ja kiusalliset totuudet pyyhitään pois ihmisten luota. Yhdysvaltalaisten opinahjojen sensitiivisyysohjelmat, historiallisten kirjojen sensuroinnit – tai kotimaiset puistojen nimien vaihdot ovat kahdella sanalla sanoen järkyttävää typeryyttä. Meidän tulee altistua historiamme virheille ja vaihtoehtoisille mielipiteille, jos älykkyydelle annamme mitään arvoa. Ajatus tai kannanotto jota ei asiallisesti haasteta ei ole painomusteensa arvoinen. Se ei ole sananvapautta vaan totalitarismia, jossa puolustetaan oikeutta olla samaa mieltä johtavan eliitin kanssa.

Mutta rajansa pitää myös tietää. Havaintoni on, että stressiä ja huolia tulee joka tapauksessa vastaan. Ylimääräistä stressiä ei pidä hankkia. Joillekin tämä voi tulla toksisesta ihmissuhteesta, toiselle somesisällön seuraamisesta, kolmannelle liiallisen tekemisen haalimisesta. Joskus pitää sanoa ei. Joskus pitää nollata. Stressiä on turha kerjätä ja lähteä hakemaan enempää. Kuten vaikkapa mainio koomikko Hasan Minhaj jokunen vuosi sitten opetti, voit myös päättää että yksinkertaisesti lakkaat stressaamasta muutamasta asiasta. Hän itse totesi silloin, että ei enää ota stressiä blackfacesta (=vaaleaihoinen maskeeraa itsensä tummaihoiseksi). Ehkäpä meistä jokaiselta voi löytyä yksi asia, josta ei vain kannata enää ottaa pulttia?

Raja kulkee tuossa

En kerro, missä raja menee, koska siihen on monta miljardia oikeaa vastausta. Ehdotan kuitenkin, että vastauksen hakeminen on voitto itsessään. Ehdotan myös, että jos vastaan on tulossa puhuri, joskus sitä vastaan kannattaa marssia, joskus väistää. Minulle esimerkiksi teki erinomaisen hyvää väistyä Junnilan ministerikohun keskusteluista.

Opi siis ottamaan haaste vastaan ja opi myös ajoin sanomaan kohtelias ei – ennen kaikkea itsellesi.

Julkaistu

Ansaitseeko Junnila luottamuksen?

Muiden medioiden lomassa Yle kertoo, että ministeri Vilhelm Junnilalle(PS) vaaditaan epäluottamusta johtuen tämän kytköksistä äärioikeistolaisiin liikkeisiin. Somekansa tuomitsee Junnilan täysin tai pitää operaatiota ajojahtina. Mielestäni aiheesta löytyy harmaan sävyjä.

Termeissä sen salaisuus

Perusongelma opposition epäluottamuslauseessa on sen tulkinnanvaraisuus. Kolme sanaa: kytkökset äärioikeistolaisiin liikkeisiin. Mikä on kytkös? Miten määritetään mikä on relevantin tasoinen kytkös tällaiseen toimijaan? Mikä on äärioikeistolainen? On päättäjiä joiden mielestä äärioikeistolaiseksi lasketaan eduskunnan ulkopuoliset ryhmät ja esim. kielletty PVL. On päättäjiä joiden mielestä äärioikeistolaiseksi lasketaan kaikki demareista oikealle. Mikä on liike? Missä kohtaa ryhmä ihmisiä muuttuu organisaatioksi. En kysy tätä vattuillakseni, vaan osoittaakseni haastavuuden.

Opposition edustajan mukaan ministeri Junnilan yhteydenpito äärioikeistolaisten liikkeiden kanssa vaikuttaa jatkuvalta ja läheiseltä. Tulkinnanvaraa lisää: yhteydenpito, jatkuva, läheinen. Lisäksi moititaan Junnilan huumorintajua. Mielestäni natseista voi ja pitää tehdä vitsejä, koska huumori on älyn korkeimpia muotoja ja paras tapa sisäistää hirveä osa historiaamme. Opposition edustajan mukaan kyse ei ole huumorista vaan metodisesta kansallissosialismin promotoinnista. Emme tiedä totuutta, ja jälleen kompastumme tulkinnanvaraisuuksiin. Mielestäni opposition edustaja tanssii moisilla väitteillä tarpeettoman lähellä kunnianloukkauksen rajaa. Henkilön väittäminen kansanmurhan tukijaksi on äärimmäisen loukkaavaa.

Huoli ei ole mitätön

Seuraavan kirjoitan kiveen: jos voidaan osoittaa Junnilalla olevan toistuvia yhteyksiä järjestöihin tai yhteisöihin, jotka ajavat väkivaltaisia, demokratian vastaisia toimia, silloin luottamusta ei ole ja hänen tulisi erota välittömästi. Tästä ei ole kahta sanaa. Ministeri ei voi samaan aikaan ylläpitää demokratiaa ja oikeusvaltiota sekä vastustaa sitä.

Spekuloin: jos moisia todisteita olisi, joka ikinen maamme media esittelisi näitä etusivun juttuna. On tietenkin mahdollista, että moisia todisteita vielä tulee. Toisaalta Junnilaa on syväluodattu mediassa jo kaksi viikkoa päivittäin. On todennäköistä, että jos savuava ase olisi, se olisi löytynyt. Henkilön savustaminen pois tehtävästään ilman todisteita on yksiselitteisesti oikeusvaltioperiaatteen vastaista. Toistaiseksi näitä todisteita ei ole ja ilman niitä en näe kestävää perustetta epäluottamukselle. Asiaa auttaa edelleen se, että Junnila on tehnyt tiliä historiansa kanssa sekä ottanut voimakkaasti kantaa oikeusvaltion puolesta. Oikeuskanslerin lausunto on myös tukena.

Jos kuitenkin todisteita Junnilaa vastaan ilmenee, tilanne muuttuu hetkessä.

Opponointi on opposition työ

Opposition tehtävä on kiusata hallitusta ja koittaa etsiä heikkoja kohtia mihin hyökätä. Opposition tehtävä on promotoida omaa aatemaailmaansa vastineena hallituksen aatemaailmalle. Mielestäni keinot ovat aika rumia, mutta yhtä rumia ne olivat viime hallituskaudella, jolloin Marin ei voinut edes sanoa kissa ilman että oppositio näki siinä jotain karmivaa. Se oli ala-arvoista silloin, tämä on ala-arvoista nyt. Tästä ei voi syyttää mitään yhtä puoluetta.

Jos lähihistoriaa katson, mieleeni lähimmäs tulee silloisen ulkoministeri Soinin osallistuminen naisten demokraattisia oikeuksia vastustavaan toimintaan työmatkallaan. Mielestäni siitä olisi pitänyt antaa potkut mitä pikimmiten. Siinä oli kyse demokratian vastustamisesta ja väkivallan hyväksymisestä. Siinä on mittava ero siihen, mitä nyt on tuotu esille.

Julkaistu

Päivä, melkoinen sellainen

Kun heräsin Juhannuspäivän aamuna, oli vähän voimaton olo. Ei ollut tukka kipeä, mutta väsytti. ”Jahka pääsen takasin kotio, tästä tulee tylsä lepopäivä”, pohdiskelin. No ei tullut.

Tyypillisiä uutisia

Yleensä tähän aikaan vuodesta luemme hukkumiskuolemien määriä, känniläisten tohelointeja sekä jotain mukauutisarvoisia keventäviä juttuja ministerien juhannustaioista, lintujen pesinnästä sekä Eija ja Erkki Esimerkin mökkitalkoista.

Okei, kyllähän tuotakin piisaa. Hukkumisista en löytänyt juttua, mutta känniläisten tohelointia on tapahtunut Helsingin apulaispormestarin tähdittämänä. Lintujen pesintäjuttua lähellä on vaikkapa uutinen valkoposkihanhien suojelun muutoksista. Mökkitalkoita taas harjoittaa muuan Gösta Serlachius lapionsa kera. Kirsikkana kakun päälle juhannustaiaksi voisi varmaan laskea suuren ihmeen, kun eduskunnassa puhuttiin taidokkaasti ilman akateemista koulutusta.

Sitten oli joku juttu jostain klassisen musiikin bändistä keikkailemassa venäjällä, olikohan siinä mitään…

Selkeästikään Wagnerin musiikista ei pidetä, kun sekä Putin että Medvedev ovat paenneet Moskovasta ennen konsertin alkua. Bändin suosiosta huhuillaan jopa Belarusin puolella, jossa johtaja on niin ikään päättänyt rentoutua lomailemalla Turkissa. Siellä on vissiin parempaa musiikkia. Sääli, että kaikki eivät ymmärrä sotaherrojen huolia. Iran ei halua osallistua levyraatiin lainkaan. Pöhköä!

Mutta vakavasti

Venäjällä on syytä olla ylpeä. Heidän armeijansa on jo toiseksi vahvin armeija venäjällä – ei o häpee olla hopee. Myös armeijakaluston tehosta on uutta lupaavaa tietoa: Venäjän ohjukset pystyvät sittenkin osumaan kohteisiinsa. Ainakin omiinsa. Mahtavaa!

Mutta ketkä ovat nämä klassiset konsertoijat? Kyse on sotilaista, jotka on pitkälti uitettu veressä. Heillä ei ole himpsun piiruakaan inhimillisyyttä tai moraalia, mutta sitäkin enemmän kokemusta todellisilta taistelukentiltä. Venäjällä voi olla lähes rajaton määrä miehiä laittaa kuolemaan, mutta heiltä puuttuu motivaatio, taito ja varusteet.

Tätä kirjoittaessa bändi on parin tunnin päässä Moskovasta. Tänä iltana saatamme lukea uutisia, jotka joko jäävät historian sivulauseiksi tai nousevat korkealle. Joko tämä on nopeasti tuhottu ja unohtunut vallankaappausyritys, tai tästä lähtee iso sisäinen kriisi, os. sisällissota.

Entäpä muualla?

Wagner on ollut se ainoa tapa, millä venäjä on pitänyt kavereita mm. Syyriassa, Venezuelassa sekä puolessa Afrikkaa. Kun se katoaa, jäljelle jää kraatereita. Venezuelassa on kohta yksi työtön bussikuski enemmän ja Syyriassa puolestaan joutuu yksi silmälääkäri kortistoon. Toivottavasti heillä ei ole työttömiä kiusaavaa oikeistohallitusta.

Suomen rajoilla on melkoiset totuuden hetket. Jos idässä romahtaa, huomaamme pian näkevämme itärajalla kymmenen miljoonaa venäläistä sisällissodan pakolaista, joille periaatteessa pitäisi avata ovet. Siinä kohtaa voi olla pulaa niin naurusta kuin eurooppalaisesta solidaarisuudestakin.

Ukrainassa… enpä lähde spekuloimaan. Antaa heidän suorittaa strategiaa siellä ilman tarpeettomia kommentaattoreita.

Hyvässä lykyssä ei mene pitkää aikaa siihen, että Ukraina, Belarus, Georgia ja Moldova ovat vapaita miehityksestä.

Huonossa lykyssä aseistus kovenee ja sitten ollaan tässä sodassa joka ukko ja akka Tallinnasta Pariisiin asti.

Yksi on varmaa. Tänä juhannuksena ei istuta hiljaa potemassa krapulaa, rauhallisen tietoisena siitä ettei siellä uutisissa kuitenkaan olisi mitään.

Julkaistu

Nyrkkiä, potkua, ryöstöä ja somea

Turhaan niitä edes enää linkkailen, maamme alaikäisten parissa on lisääntynyt räjähdysmäisesti väkivaltarikollisuus. Uhri ryöstetään ja pahoinpidellään raa’asti isolla ylivoimalla, pahoinpitely videoidaan ja sosiaalisessa mediassa kerätään pisteitä videosta. Juuri mikään ei ole auttanut – ehkäpä siksi koska emme ymmärrä rikoksen luonnetta?

Sähkötuolia ja hirsipuuta

Kun keskivertosuomalainen lukee juttuja nuorten väkivallasta, aletaan vaatimaan Hammurabin lakia peliin. Eipä tuossa toki mitään realismin kanssa ole tekemistä, alaikäisten laittaminen tiilenpäitä lukemaan loppuiäksi ei tule tapahtumaan eikä pidäkään. Toki vapauden menetyksen eri asteet ja velvoitetut hoidot sun muut ovat varmasti osa ratkaisua. Niiden tarkoitus on kuitenkin lähinnä pyrkiä saamaan tekijästä vielä myöhemmin lakia noudattava veronmaksaja. Pienintäkään ennaltaehkäisyn vaikutusta niillä ei ole.

Milan Jaffin tapauksen olisi luullut nostavan asiaa esille enemmänkin. Somenäkyvyys on rikoksen motivaattori ja somepalvelut ovat pahinta huumetta näille. Tästä on muodostettavissa pelote: someta väkivallasta ja saat porttikiellon kaikkiin somepalveluihin. Kaikki viestisi, kaikki tykkäyksesi katoavat, pääsy suljetaan. Tuossa alkaisi jo olemaan pelotevaikutustakin. Se ei osuisi vain pahoinpitelijään vaan videoinnissa auttaviin.

Vaikea, muttei mahdoton toteuttaa

Edellä mainitun kaltainen rangaistus on vaikea toteuttaa ja sen kiertämiseen tulee aina olemaan tapoja. Se ei kuitenkaan tarkoita että rangaistus olisi tehoton. On mahdollista vaatia EU:ssa toimivilta somepalveluilta toimia tässä kohtaa. Vaikka vahvaa tunnistautumista ei oletusarvoisesti käytettäisikään (enkä sitä kannata), jää peliin monta tapaa toteuttaa kielto ja tunnistaa sen välttelijät, vähintäänkin merkittävällä tehokkuudella.

On myös tärkeää nopeuttaa sometilien poistoja näissä tapauksissa. Jälleen EU-lainsäätäjää tarvitaan avuksi. Väkivaltainen sisältö, sen tekijät ja jakajat pitää saada poistettua äärimmäisellä nopeudella virkavallan sitä lainmukaisesti vaatiessa. Esimerkiksi niin että poliisi voi tietyissä oloin vaatia tilin jäädytystä heti muutamaksi päiväksi, jonka aikana tuomari voi antaa luvan jäädytyksen jatkamiselle oikeudenkäyntiin asti.

Jo keskustelun aloittaminen aiheesta auttaisi. Edes se periaate, että väkivalta ei vain ole hyväksyttyä toimintaa somessa. Käytämme kaiken ajan ja rahan etsimään somesta vääriä mielipiteitä, kun kaikki se voima voitaisiin käyttää todellista ja laajaa vahinkoa aiheuttavaa toimintaa vastaan. Jokainen lapsen pahoinpitely verkossa tuottaa Metan ja Tiktokin kaltaisille firmoille isot rahat. Meillä on EU:ssa kaikki mahdollisuus sanoa, että niin ei saa enää olla.