Sopivan mansellismielinen blogialusta
Johtuen hurjasta määrästä roskapostittajien yrityksiä, uudet käyttäjät eivät toistaiseksi voi lähettää kommentteja. Kaikki nykyiset käyttäjät toimivat ihan ok.
Minulla on tähän pysyvä ratkaisu mielessä mutta en voi matkalta käsin asiaa korjata, vaatii vähän enemmän aikaa. Tämä on hätäratkaisu ettei roskaviestintä tuki oikeita blogauksia.
Maanantaisin ilmestyvässä lyhyessä blogisarjassani esitän villin teorian parhaiden lööppiotsikoiden hengessä: Onko Facebook aikakautemme suurin pahuus? Ensimmäisessä osassa kerroin somen ulkopuolelta käsin tekemistäni havainnoista. Tällä kertaa käsittelen somekuplan vaikutusta ihmisen psyykkeeseen.
Teoria huumeista
Ainoat kokemukseni huumeista ovat pieni paketti panacodeja, hitosti liikaa kahvia sekä pieni pino alan kirjallisuutta ja journalismia. Väitän tietäväni perusidean, mutten tietenkään ole ammattilainen. Metaforaksi ehdotan että baarikeskustelu oman piirin kesken on kuppi teetä, perinteiset keskustelufoorumit muki suodatinkahvia ja somekuplat kofeiinia suoraan suoneen. Kofeiini on huumeista miedoimpia mutta jo se tarjoaa opit vierotusoireista ja toleranssista. Vuosia kahvia kitannut on viimeistään toisena kahvittomana päivänä jäätävän päänsäryn vallassa. Samainen henkilö myös jatkaa kahvin juontia vaikkei se enää aamuisin herätä, eikä pidemmän päälle oikeastaan edes hidasta väsymistä. Pahaan hetkeen kitataan neljä espressoa ja purkki energiajuomaa mutta vaikutus on lähinnä sama kun sahdilla: väsymys kasvaa ja huussi kutsuu. Silti unien jälkeen kupponen taas maistuu.
Ihminen on mukavuudenhaluinen. Mukavuus on mitä subjektiivisinta mutta lopulta iso osa kaikesta tekemisestä on henkilökohtaista hyvän olon tavoittelua. Facebookin algoritmit tietävät tämän ja syöttävät hyvänolontunnetta tehokkaasti. Se saa meistä jokaisen tuntemaan olonsa hyväksi, sitten oikeutetuksi, sitten aatteessaan ylivertaiseksi ja niin edelleen. Mitä syvemmälle tässä kaivaudumme, sitä kovempi on toleranssimme. Sisällön on oltava kovempaa, rajumpaa, sitä on oltava enemmän. Vähä kerrallaan eri mieltä oleva muuttuu vastapuoleksi, vastapuoli muuttuu ikävästä ihmisestä viholliseksi, pahiksesta eeppisestä pahikseksi ja lopulta pelkäksi maalitauluksi. Oma puoli taas fokusoituu ydinasiaansa kuin tehokas organisaatio ikään, vaatien ehdottomuutta, luoden tiukkoja sääntöjä ja nostaen esiin uusia kuninkaita. Kuten huumetutkimuksesta tiedämme, ensin niitä otetaan jotta voitaisiin hyvin ja lopulta jottei voitaisi aivan niin huonosti. Lopulta sitäkään vaikutusta ei enää saada ja jäljellä on vain riippuvuus. Kuten myös tiedämme, some on jo pitkään aikaa sitten luokiteltu päihteeksi ja tutkimus etenee. Kansantaudiksikin joku kutsuu, mutta en haluaisi tätä allekirjoittaa.
Teoria huumeiden käyttäjistä
Huumeiden käyttäjälle on ominaista vetää mukaansa myös muita ihmisiä. En ymmärrä täysin mistä tämä lähtee psykologisesti mutta ilmiö on tosi. Ilmiön huomaa myös somekuplassa. Ystävät ja tuttavat on saatava siihen mukaan. Sellaiset jotka eivät liity samaan someyhteisöön tai ehkäpä edes koko someen pidetään sivummalla. Itse olen ihmeen kaupalla kärsinyt tästä kovin vähän, mutta esimerkkien haku ei tuota päänvaivaa. Aiemmin avoimesti sovittuja asioita siirretään suljettuun someryhmään. Jos et voi osallistua ryhmään, et voi enää osallistua kaveriporukan harrastuksiin, kerhotoimintaan tai moneen muuhunkaan. Jos yrityksen someyhteisöä ylläpitää pahasti someaddiktoitunut henkilö, hän voi rajata myös yrityksen kampanjoinnin vain yrityksen someyhteisön sisälle ja siten aiheuttaa haittaa liiketoiminnalle. Mediatalotkin ihan Yleä myöten alkavat vaatia yhä useammin yhteydenpitoa somekuplan ehdoilla. Aniharvoin tässäkään on kyse pahansuopaisuudesta, ainoastaan laiskuudesta, opituista tavoista ja tiedostamattomista valinnoista.
Somekupla toimii myös monelle tärkeimpänä tai jopa ainoana ajankohtaistiedon lähteenä. Miten suuri osa uutisista voikaan tulla oman somekuplan kautta? Tämä kertoo oppimistamme tavoista, eikä sinänsä kerro paljoa – joku kuulee kaiken yhdeltä radionkanavalta, toinen luottaa vain tuttuun sanomalehteen. Haastavaksi kysymys tulee kun pohtii voisiko metodia vaihtaa. Itselläni on säännöllinen tapa seurata jotain uutta, eri mediaa ajoittain aktiivisemmin ja samalla jättää jokin aiempi seuraamatta. Se tuntuu vaikealta, mutta lopulta yleensä palkitsee. Moniko kokee ongelmattomana ajatuksen luopua somesta viikoksi ja sen korvikkeeksi kuunnella radiota, lukea lehtiä tai katsoa tv-uutisia – siis ihan kokonaisina, ei vain niitä juttuja mitä kupla eteesi onkii? Entäpä mitkä mediat valitsisit somen korvikkeeksi? Oletko tottunut johonkin oman sektorisi pienempään toimijaan somen myötä? Mikä johtaa päätöksentekoasi mediavalinnassa? Kuinka kuplassa olet jopa kuplan ulkopuolella? Tai sama toisin muotoillen, ovatko huumekaverisi ainoa jäljellä oleva yhteisösi?
Vaikutukset ovat samoja
Minulla ei ole kompetenssia vertailla huumeiden vaarallisuutta, mutta sekä subjektiiviset havainnot että lukuisat tieteellisesti pätevät artikkelit tuntuvat puhuvan yhtä ja samaa: somekupla on totta ja some on huume. Tarinat tästä huumesta vieroittumisesta ovat myös aikamme pieniä sankaritarinoita. Onko yhtään syytä olettaa, etteivät tähän huumeeseen pätisi samat kriteerit kun muihinkin? Ensi kerralla on aika jatkaa johtopäätöksillä.
Linkit kaikkiin sarjan osiin:
Arvon lukija, esitän sinulle nyt spekulatiivisen kyselyn. Haluaisitko, että sinua vedettäisiin yhtäkkiä turpaan, ilman edes tekosyytä, paikassa jossa moista ei pitäisi koskaan tapahtua? Haluaisitko että kaadut maahan, haukkaat henkeä ja huudat tuskissasi? Haluaisitko, että lyöjäsi tulee sitten huutamaan sinulle että helvettiäkös siinä voivottelet? Toivon, että ainakin osa kieltäytyisi kunniasta. Mutta.
Tämä haisee
Ylläoleva on tapahtunut itselleni pari-kolme kertaa. Ainoa vaan on että lyönti on tässä kohtaa korvattu voimakkaalla hajusteyliannostuksella. Lopputulos on silti sama ja lattia yhtä likainen. Yleisimmin puhutaan pukuhuoneista joissa on lähes poikkeuksetta kielletty spray-dödöjen käyttö. Sitten joku tulee ja ruuttaa puoli purkkia ohi kainalonsa, jolloin hengitysoireiset ympärillä tippuvat kuin itikat hyönteismyrkystä. Kieltoja rikkova sankari on yleensä helvetin vihainen että mikä oikeus sinulla nyt on kärsiä siitä että hän sikailee? Sitten jää työpäivä kesken, rattiin ei voi enää mennä ja vuorokauden-pari saa kärsiä päänsärystä ja huimauksesta. Pahemmin herkille kaivetaa kalliit kohtauslääkkeet ja soitetaan lanssia. Sääntöjä rikkonut ja ongelman aiheuttanut ei joudu vastuuseen, vaan vaatii anteeksipyyntöä joka yleensä pitää toimittaa.
Okei. Harvinaistahan tämä on ja vielä harvemmin pahantahtoista. Valitettavasti ajattelemattomuus johtaa yhtä pahaan. Maassamme on paljon kaltaisiani allergikkoja ja astmaatikkoja jotka kärsivät lähinnä todella rajuista aerosolien yliannostuksista. Ns. maalaisjärjellä varustetut annostelut dödöjä, parfyymejä tai muita eivät haittaa lainkaan. Toisin sanoen tämä ongelma on helppo korjata. Vain pieni määrä ihmisiä pitäisi saada tajuamaan että aamuisin ei tarvitse työntää päätä parfyymisaaviin eikä dödöä tarvitse ruutata kahta purkkia päivässä pysyäkseen coolina.
Pyydänkin siis, että ajattelisimme vähän. Toiveikkuudesta huolimatta päätän juttuni kuitenkin ukaasiin. Jos et ajattele ja jos ei muu auta, otan opin isäni vanhasta sanonnasta joka tepsi kuulemma tupakoitsijoihin. ”Jaahas, herrat tupakoi. Sopiiko että minä piereskelen?”
Tämän blogauksen tulen tavalla tai toisella nostamaan esiin jatkuvasti ja päivitän sen sisältöä myös.
Ylläpitosuunnitelma elokuu 2017
Johtuen erittäin suuresta määrästä vapaaehtoistöitä itsellä tällä hetkellä, ylläpito on ainakin Worldconin loppuun asti säästöliekillä. Hoidan roskapostitunnusten poiston, oikeiden tunnusten kirjoituslupapyynnöt ja teknisen ylläpidon. Moderaattoripuoli auttaa muutoin ja jos on iso hätä, puhelinnumeroni on nyt ja vastakin kohdassa ”Tietoja palvelusta”. Ounastelen että seuraava iso ruljanssi on syyskuun puolivälin huitteilla, mutta sitäkin ennen tehdään kohtuuvaivan vaativia hommia.
Toivelistaus
Sitä mukaa kun palautetta tulee, lisätään tähän listalle toiveita ja kommentteja toteutuksesta.
Pyydän erittäin rohkeasti kommentoimaan tähän toiveita, ehdotuksia, pyyntöjä, kysymyksiä. Kaikkiin vastataan jos ehkä pienellä viiveellä ja kaikki vähänkin toteutuskelpoinen ja fiksun oloinen toteutetaan.
Arvon lukijat. Evoluutio kehittyy hitaasti, moottoriteknologia maltillisesti ja suoritinteknologia nopeasti. Somekeskustelun vihaeskalaation nopeus sen sijaan ylittää jopa huonojen uutisten nopeuden, jonka puolestaan tiedämme ylittävän valon nopeuden. Tänään oli taas yksi viikon päivistä jolloin piipahdin Twitterissä kääntymässä ja vannoutuneena ihmismielen maallikkotutkijana päätin jatkaa tuoreen esimerkin pohjalta ihmiskoetta. Koska Twitter on kertonut jo minusta koko totuuden, hyppään riemulla sen kelkkaan: en missään nimessä kannata feministeille sananvapautta!
Lokero tai kuitti
Juttu siis alkoi sinänsä asiallisesta väitteestä jonka mukaan ”setämiehet” puolustavat kyllä ns. natsien (mitä tässä yhteydessä lienevätkään) mutta eivät feministien sananvapautta. Vaatii melko valikoivaa kuuloa tehdä tästä laaja johtopäätös, mutta väitteessä on faktan päällä seisova totuuden siemen. Kun oman etupiirin edustajaa käsketään olemaan hiljaa, on luonnollista lähteä tätä puolustamaan ja kuten tiedämme, somessa se menee hetkessä överiksi. Väitettä voi perustella toisinkin. Olen ollut ns. vasemmisto-, kuin myös oikeistomyönteisissä keskustelu- ja muissa tilaisuuksissa joissa on käsitelty sananvapautta. On totta, että näistä jälkimmäisissä ei ole usein puhuttu nimenomaisesti feministien sananvapaudesta. Se ei ole ongelma sillä erinomaiset aiheen puhujat kuten vaikkapa Oula Lintula tai vihreistä asiaa ajoittain kommentoiva Olli-Poika Parviainen ovat muistuttaneet sananvapauden universaaliudesta. Tässä on se juju.
Feminismi, siinä missä buddhismi, pasifismi, vegetarismi ja moni muu ovat aatteita joita ihmisellä on vapaus kannattaa ja edistää. Ne ovat ihmisen henkilökohtaisia valintoja. Henkilökohtaisen yläpuolella on yhteiskunta ja juuri sillä tasolla Suomessa määritellään sananvapaus rajoineen. Näin ollen on mielestäni alentavaa ihmistä kohtaan sanoa että ”feministillä” tai ”natsilla” (aivan kun olisivat toistensa vastakohtia) tai millään muullakaan on ryhmällä sananvapaus. Ei – ihmisellä on sananvapaus ja -vastuu. Minun maailmassani ihmisen elämän valinnat eivät saa vaikuttaa hänen asemaan sananvapauden kannalta. Esille nousee uusia haasteita, uusia vähemmistöjä, uusia tahoja ja näkökulmia. Emme voi tietää mikä on seuraava kipeästi ääntään kuuluville kaipaava aate, joten emme voi mitenkään etukäteen näitä aatteita lokeroida. Feministin sananvapaus ei tule feminismistä vaan ihmisyydestä ja sitä ei voi ottaa pois häneltä tai muiltakaan.
Tasapainosta saa väitellä kuin makuasioista konsanaan
On aivan eri keskustelu puhua siitä mitkä ihmisryhmät saavat missäkin kontekstissa ääntään kuuluviin. Se ei ole sananvapauskeskustelu, vaan media-analyysiä, someilmiöiden tutkimista, ilmaisutaidon pohdiskelua ja paljon muuta. Usein tätä korostavat ne ihmiset joiden mielestä feministillä/natsilla/vegaanilla/cis-miehellä/turkulaisella ei pitäisi olla oikeutta sanoa mielipiteitään, ainakaan tietyssä kontekstissa tai mediassa. En hetkeäkään kiistä tällaisten idioottien olemassaoloa mutta sekään ei ole juridisessa mielessä sananvapauskeskustelua. Lähempänä sitä on keskustelu sananvapauden ilmapiiristä, josta jokusen sanan olen lausunutkin (osa myös tekstinä). Juuri tämän ilmiön kohtasin tänään Twitterissä: sananvapaus murentuu koska yksinkertaisesti pelkkä mielipiteen ilmaiseminen riittää synnyttämään vihaa. Vaihtoehtoisen näkökulman tarjoaa Tuija Siltamäki tuoreessa Aamulehden kolumnissa, jossa pohditaan miksi kritiikkiä ei kohdisteta sanomaan vaan sivuseikkoihin.
Psykologit ovat tuon tuosta todistaneet ihmisen olevan kiintyneempi yksittäistapauksiin kuin suuriin kokonaisuuksiin. Yhdelle yksikin yleisönosaston kirjoitus vihaamastaan ismistä on liikaa, toiselle ylistävä pääkirjoitus päivässä ei ole tarpeeksi. Annahan kun helpotan työtänne: demokratiassa informaatio ei ole, ei voi eikä saa olla absoluuttisessa tasapainossa. Viisas ymmärtää sen niin että maailmasta on hankittava tiedot useiden, erilaisten kanavien kautta koska niitä jokaista operoivat puolueelliset ihmiset. On onneksemme sula mahdottomuus kieltää ”väärien” mielipiteiden tai ihmisten esilletuonti. Koska moinen on mahdotonta, ainoa jäljelle jäävä keino on ymmärryksen kasvu, mediakritiikin oppiminen ja sananvapauden vaaliminen. Ei siksi että olisimme ns. vastapuolen kanssa samaa mieltä ehkä varauksinkaan, vaan siksi että aikamme suurin viisaus – tieteellinen metodi – on luotu vahvistumaan haasteista.
Olkoon näin
Jos olisin saanut sentin joka kerta kun minulle vattuillaan ankarasti netissä, on siinä ja siinä saisinko halvimman kahvikupillisen ostettua. Epäilemättä jos minulla olisi minkään asteen valtaa tai asemaa, saattaisi onnistua cappucinokin. Yli 20 vuotta nettiä käyttäneenä huomaan kuitenkin tiettyä kynnyksen madallusta. Vaikka muinaisessa Usenetissä herjat lensivätkin herkästi, siellä oli useimmiten taustalla jokin heiveröinen tekosyy asiaan liittyen. Niin some kuin perinteinen mediakin on tänä päivänä opettanut, että tekosyy on tänä päivänä tarpeetonta. Viha on aivan riittävä oikeutus omaan olemassaoloonsa.
Tällaisena aikana jos koska on oltava valmiutta puolustaa kenen tahansa sananvapautta lain puitteissa. Sanat eivät ole väkivaltaa vaan sivistysyhteiskunnan rakennuspalikoita. Niitä on ehkäpä tänä päivänä määrällisesti niin paljon että huimaa, joten lohduttautukaamme vanhalla sanonnalla joka on ehkä juuri nyt parhaissa voimissaan: joskus se sokeakin kana jyvän löytää.
Tämä alustavasti viisiosainen blogisarja jatkaa siitä mihin mainiot tutkimukset somekuplasta loppuvat. En itse ole koskaan Facebookia käyttänyt joten koitan tarjota pohdiskelua lintuperspektiivistä. Blogisarjaa pohdiskellessani yksi väite nousi otsikkoon asti: Onko Facebook aikakautemme suurin pahuus? Käsittelen tätä asiaa ns. maallikkotieteen ja subjektiivisten havaintojen keinoin. Pyrin löytämään todennäköisyyksiä ja referenssejä mutta en väitä tieteellistä tarkkuutta.
Tässä ensimmäisessä osassa pohdin pohjalla käyttämiäniä havaintoja. Seuraava osa ilmestyy viikon päästä maanantaina.
Inhimillistä analyysiä
En siis itse käytä Facebookia tai oikeastaan juuri muutakaan somea. Sen sijaan seuraan valtamediaa ja pienessä määrin myös vaihtoehtomediaa melko reilusti, Suomesta ja maailmalta. Mielestäni Yle ja monet muut toimijat ovat analysoineet somekuplan ilmiötä somen sisältä kattavasti. Minä halusin nähdä tätä asiaa toiselta kantilta. Olen huomannut vuosien varrella kirjoittaneeni ylös paljon havaintoja eri lähipiirin ihmisistä. En aio nimetä tai kuvailla heistä ketään tässä juttusarjassa. Aion kuitenkin koostaa havaintoni, joiden mukaan heistä huomattavan monen elämänkatsomus on sanalla sanoen supistunut ja asian voi havaita myös kaukana somen ulkopuolella.
Osalle somekuplan vaikutus on keveää sillä he ottavat saamansa tiedon pääosin yksittäisinä havaintoina ja subjektiivisina näkökulmina. Toki kaikki ihmiset muuttuvat vähä kerrallaan somella tai ilman. Mielestäni on kuitenkin helppo erotella ne joille muutos on luonnollista ja tapahtuu ilman verenpaineen äkkimuutoksia. On myös merkkejä positiivisista muutoksista ja selvähän se on että somessa on plussapuoliakin. Somekupla on nostanut joitain ihmisiä jaloilleen tai auttanut heitä pois ikävistä asioista. Silti enemmistölle vaikutus on ollut raskas. Moni on hylännyt kavereita, jopa ystäviä ja kumppaneita aatemaailman erojen vuoksi, vaikka aiemmin nämä eivät olleet ongelmia. Hyvin moni on valmis tuomitsemaan aiemman läheisen ystävänsä alimmaksi paskiaiseksi vain oman kuplan tarjoamien, yleensä täysin vahvistamattomien tietolähteiden perusteella. Tuomion perusteeksi riittää kontekstista irrotettu lausahdus, yksittäinen vihanpuuskauksen luoma kommentti, väärät kaverit, väärä työpaikka tai oikeastaan mikä vaan heppoinen aasinsilta.
Harvinaisempia ääritapauksia ovat seasta löytyvät selvästi radikalisoituneet ihmiset. Tällä tarkoitan niitä jotka ovat muuttuneet älyllisistä keskustelijoista hyökkäävää väkivaltaa kannattaviksi. Jokin on muuttanut näitä ihmisiä radikaalisti. En voi osoittaa tieteellisesti että somekupla on kaiken takana, mutta on tarpeeksi toistuvia merkkejä jotta voi löytää vankkoja perusteita todennäköisyydestä. Henkilöiden kuplassa käyttämä aikamäärä on hurjaa, heidän kuplaan tuottaman sisällön määrä massiivista ja heidän argumenttinsa oikeutuksena käyttämät referenssit äärimmäisen kapeakatseisia. Rikollisuus on vaihtelevissa määrin astunut heistä jokaisen elämään. Jo teoreettinen mahdollisuus siitä että somekupla synnyttää uusia rikollisia huolestuttaa minua.
Ihanan tasa-arvoinen tuomio
Yksi asia josta en ole löytänyt merkkiäkään on poliittisen lähtöaatteen vaikutus. Liberaali tai konservatiivi, oikeisto tai vasemmisto, räppäri tai rokkari, sillä ei ole ollut mitään vaikutusta. Kuplan saa muodostettua aivan minkä tahansa aatteen, ilmiön tai nichen ympärille. Itse asiassa kupliintuminen ja radikalisaatio ovat groteskilla tavalla ihanan tasa-arvoisia tapahtumia. Kaikille, joiden valppaus herpaantuu, on tarjolla sama, hyvillä ajatuksilla pedattu polku helvettiin. Ensi kerralla pohdin mitä kaikkea psyykkeellemme polun varrella tarjoillaan.
Linkit kaikkiin sarjan osiin:
Minä olen yksi niitä ihmisiä, joka kirjoittaa verkkopalveluiden käyttöehtoja, murehdin niiden puutteesta, pyydän tietosuojaselostetta nähtäväksi lääkärikäynnillä ja stressaan ihmiskuntaa olemassaolollani. Leijonaosa kansasta on niitä ihmisiä, jotka eivät juuri välitä aiheesta eivätkä oikein tiedä mitä vaikkapa Ruotsin tietovuotoskandaalista pitäisi olla mieltä, mutta luottavat Suomessa olevan kaiken hyvin. Kumpi meistä on oikeassa?
Pykälä jolla pyyhitään
Toistaiseksi tietosuojalainsäädäntö ja vaatimukset rekisterinpitäjille (kyläyhdistyksestä aina sairaanhoitopiireihin) ovat olleet, noh, yksi ja sama. Pykälillä on voinut pyyhkiä takamusta. Iso osa firmoista ei noudata niitä, eikä ketään kiinnosta. Pari vuotta sitten AL-blogeihin kirjoitin jutun jossa selvitin eri toimijoiden asioita. S-ryhmä sai puhtaat paperit, kun taas mm. Suomen Volvo rikkoi lakeja suvereenisti, monesta kohtaa. Osaisin nimetä lonkalta ison nipun yritys- ja yhteisötoimijoita sekä julkisen sektorin pelaajia joilla asiat ovat joko huonosti tai peräti lainvastaisesti hoidettu. Tiesittekö, että Sauli Niinistön presidentinvaalikampanjaa hoidetaan Hollannista ja USA:sta käsin ja kannattajien tiedot kerätään näihin maihin? Nyt kun tiedätte, onko sillä väliä? Niinpä.
Mielestäni ei ole huono asia että maassamme on tietosuojalainsäädäntöä ja että ensi vuonna aiheesta on EU-asetus. On epäilemättä totta, että kaltaiseni ihmiset stressaavat tietosuojasta ja tietoturvasta liikaa, mutta ettemme nyt kuitenkin ottaisi vähän turhan välinpitämättömästi asiaa? Suomessa on tapahtunut lukuisia suuria tietosuojamunauksia, niin poliisissa, terveydenhuollossa kuin ministeriöissäkin. Ruotsin tapauksesta uutisoidessa on turha puhua siitä voiko se tapahtua Suomessa, vaan pitäisi muistuttaa että Suomessa on tapahtunut paljon pahempaakin. Valtioneuvostossa ei ole yhden yhtä henkilöä jolla olisi edes perustason alkeellista osaamista aiheesta. Eduskunnassa moisia ihmisiä on yksi ja hänkin oppositiossa. Edes merkittävät puolueet eivät pidä piireissään tällaista osaamista tärkeänä. Ulkoistamme jatkuvasti palveluja tietotekniikan pohjanoteerausfirmoille välittämättä seurauksista. Maamme hallinnossa ei ole tietoa, taitoa, halua, intressiä, kykyä tai edes asian olemassaolon noteeraamista. Yrityksissämme tilanne on onneksi tätä parempi, maailman mittakaavassa jopa hyvä.
Vaikka olisit täysin putipuhtoinen, ilman mitään salattavaa, sinun on syytä olla valppaana. Huono tietosuoja voi johtaa varkauksiin, mutta jatkossa se voi olla myös hengenvaarallista. Mitäpä jos autosi jarrut häkkeröidään rikki ja kaasu painetaan pohjaan? Mitäpä jos terveystietojasi käsitellään ja hoidossasi käytetään lääkettä jolle olet allerginen? Mitäpä jos sydämentahdistimesi sammutetaan? Mitäpä jos sinut lavastetaan rikoksen tekijäksi? Tietosuoja tai tietoturva eivät ole rikollisten huolenaiheita, vaan ihmisten. Täten tietoisuutta asiasta pitäisi nostaa – ei hurjina vaatimuksina, ei paranoiana, vaan ihan perusterveenä valppautena. Et ylitä katua katsomatta tuleeko autoja, miksi siis ylität tietoverkon katuja laput silmillä?
Maalaisjärkeä ei voi ulkoistaa
Ainoa asia, mitä viranomaiset ovat tarjonneet avuksi ovat lisävaltuudet poliiseille – niille samoille, jotka eivät nykyisiäkään tietoja osaa käsitellä vaan keräävät vuodessa satoja syytteitä asiattomuuksista. Hurraamme ehdotukselle koska ne lupaavat että kansalaisten turva paranee. Yksikään puolueeton tutkija ei ole tätä aatetta vahvistanut, mutta niin media kun sen seuraajatkin nielevät asian purematta. Pahinta ei ole kuitenkaan ehdotus vakoilulaista, vaan se väärä turvallisuuden tunne mitä tästä viestinnästä tulee. Oli meillä vakoilulaki tai ei, kansalaisten tiedoista huolehtimista ei voi ulkoistaa viranomaisille. Maalaisjärki toimii vain omalla vintillä.
En minäkään pidä siitä tavasta millä tietoyhteiskuntaa ajetaan hutiloiden joka paikkaan kuin käärmettä pyssyyn. Pidän vielä vähemmän ulkoistus- ja pilvipalveluvimmasta jotka nostavat kuluja ja pahentavat tilannetta etenkin huonon hallinnon parissa. Tämä on kuitenkin se maailma jossa elämme ja olemme itse kukin velkaa itsellemme olla valppaana tietojemme kanssa. Silmät auki, järki käteen, tietoturvaohjelma joka laitteelle – mitään kovin ihmeellistä ei tarvita. Vain välinpitämättömyydestä täytyy luopua.
P.S. Juttu sai inspiraation vähän aiheen sivusta, suoritintekniikoista löytyneestä tuoreesta, vakavasta tietoturvaongelmasta jolla monet laitteet voi kaataa helposti. Ihan sama jos se läppäri kaatuu, mutta kun samoja piirejä on niin hengityskoneissa kuin jätevesipumpuissa ja vaikkapa voimalaitoksissakin…
Seuraava teksti on tarkoitettu kommentoitavaksi. Tässä ei ole uusia linjanvetoja, vaan keskustelua näistä. Totesimme keskustelussa moderaattorin kanssa että asiasta voisi jutella.
Mitä ollaan mieltä
Lyhykäisyydessään tilanne on se, että kaikki blogaajat eivät ole pitäneet erään blogaajan teksteistä. No hyvä – olisin tosi huolissani maailmasta jossa pitäisimme kritiikittömästi kaikesta tekstistä. Ei se ole verkkoyhteisö eikä mikään jossa ei ole erimielisyyttä. Kaikki on hyvin niin kauan kun erimielisyydet eivät mene henkilöön. Uskokaa tämä, sillä sanon sen niin käsi sydämellä kun ihminen voi sanoa: verkkoyhteisö jossa ei ole erimielisyyttä on huono verkkoyhteisö. Se on juurikin malliesimerkki siitä somekuplasta joista varoitellaan. On jopa fyysiselle terveydelle hyväksi että juttuja lukiessa joutuu ajoin pois mukavuusalueelta.
Miten toimivat säännöt
Mielestäni, näin pikafiiliksellä, sääntöjen ei kannata olla elitistisiä. Kannattaa sallia monenlaista, -näköistä ja -tasoista blogausta. Ns. roskapostittaminen on toki asia erikseen. Mikäli blogaaja täyttää palvelua esimerkiksi suorilla leikkaaliimauksilla kovaa vauhtia, se on jo muiden blogaajien viestinnän häirintää ja voi johtaa jäähyyn. Aktiivinen blogaaminen on suotavaa, joinain päivinä ajatuksia on paljon, mutta se on eri asia kun palvelun tukkiminen. Järjenkäyttö ei ole taaskaan kiellettyä.
Selvin tapa kuitenkin saada moderaattoreilta jatkotoimia on asiaton kielenkäyttö toisista ihmisistä, olivat ne blogaajia tai vaikka ministerejä. Toki päättäjän pitää kestää paljon rajumpaa kritiikkiä kun tavallisen tallaajan, mutta senkin on kohdistuttava tekoihin, ei henkilöön.
Mistä on hyvät blogaukset tehty
On sitten aivan toinen asia mikä on hyvä blogaus ja mikä huono. Kenelle blogia kirjoitat? Itsellesi vai lukijoille? Jos lukijoille, laita itsesi heidän kenkiin. Pohdi seuraavia asioita:
– Onko juttu oikean pituinen. Hyvä blogaus mahtuu aaneloselle. Ei ihan yksi tai kaksi lausetta, mutta ei myöskään sivutolkulla. Joskus naseva juttu on vain yhden kappaleen mittainen, joskus puolenkymmentä, mutta blogauksena toimii aniharvoin paljon pidempi juttu. Tästä on poikkeuksia, mutta se vaatii todella hyvän kirjoittajan ja erinomaisen punaisen langan.
– Onko sisältö omaasi? Lainaukset ovat usein suotavia, mutta jos sisällöstä ei ole omaa sanotaanko nyt ainakin kolme neljäsosaa, se ei ole hyvä teksti. Linkkaa. Anna kiinnostuneiden lukea lisää muualta, sen sijaan että leikkaaliimaa kaiken. Tässä kohtaa voidaan myös osua lähelle em. sääntöhuomiota mikäli menee jatkuvasti överiksi.
– Onko se kiinnostavaa? Oma kokemukseni on että ”jes, nyt tuli hyvä ja kiintoisa juttu” yleensä tarkoittaa etten saa yhtään kommenttia. Toisin sanoen, tätä on vaikea hahmottaa ennalta, mutta tästäkin voi oppia. Ei kannata kirjoittaa väkisin. Joskus parin päivän tauko auttaa.
Muitakin ideoita on, mutta kannattaa muistaa että blogaus on yhteisölaji. Herätä ajatuksia, rakenna keskustelua, älä pureskele ruokaa valmiiksi.
Meidän juttu
Muistutan, että Pirkan blogit on kävijöidensä näköinen palvelu. Emme vastaa millekään firmalle vaan itsellemme. Jos joku ei tunnu fiksulta, sano se. Kritiikkiä otetaan vastaan ja palautteen johdosta tämäkin juttu syntyi. Jos mukana on parannusehdotus, aina parempi. Ja jos tilanne on akuutti, yhteystiedot ovat esillä.
Männä viikolla on medioissa käyty laajaa keskustelua Israelin alueen tuoreesta tilanteesta, hyvä keskustelu oli esimerkiksi Ajantasassa. Mitä enemmän kuuntelen analyysejä Israelin ja palestiinalaisten kriisistä, sitä enemmän totean sen olevan äärimmäisen helppo kriisi ratkaistavaksi. Koska ratkaisua ei silti tapahdu, on loogista johtaa että kun helppo ratkaisu ei tapahdu, ongelmana ovat vaikeat ihmiset. Miksi hitossa otamme siihen osaa?
Vähän ikävämpi geneettinen erityispiirre
Koko konflikti on täynnä itsestäänselvyyksiä. Esineistä on turha tapella, niitä voi aina rakentaa lisää. Silmitön kosto saadaan kyllä vereen kun sitä tarpeeksi kauan opetetaan. Sopimuksilla ei ole väliä, jos päätetään että sopimuksilla ei ole väliä eikä tämä johda seurauksiin. Väkivalta on puhetta tärkeämpää jos niin on aina opetettu. Kummankaan kansan puolella ei enemmistöllä ole minkään asteista halua ihmisoikeuksiin, eikä toisaalta tarvettakaan. Kun muu maailma on päättänyt että heille kaikki on sallittua ja kun tätä opetetaan myös omille kansoille, onko joku ihme ettei ole säännöillä väliä? Leijonaosalle ihmisiä siellä ei ole edes käsitystä siitä mitä ihmisarvo tai ihmisoikeudet ovat. Turhaan me heidän päättäjiä haukumme kun kansa heidät valitsee, selvin luvuin. Meidän pitäisi hyväksyä että kaikenlaiset ihmisarvot ovat heille täysin tuntemattomia. Vaikka oikein opettamalla opettaisimme, nämä ihmiset eivät ole kykeneviä edes oppimaan sivistyksestä tältä osin. Raakuus on päässyt geeneihin asti.
Kiistassa ei ole kenelläkään mitään intressiä sen lopettamiseen, ei paikan päällä tai ulkomaailmassa. Tällä hetkellä kaikkein eniten nettoaa jatkamalla kiistaa. Useat ulkovallat nauttivat mahdollisudesta käydä sotaa kolmannen osapuolen välityksellä. Yksikään ulkomaanvalta ei ole antanut merkkejä siitä, että tappelupukarien edut millään muotoa paranisivat rauhan myötä – päinvastoin, rauha alueella eliminoisi monet kaupanteon mahdollisuudet. Rauha myös kuihduttaisi massiiviset tukihanat. Alueen asukkaat voivat olla kykenemättömiä inhimillisyyteen, mutta tyhmiä he eivät ole. Kyllä heille kelpaa ulkoa tuleva raha, valta sekä pyhä oikeutus omiin toimiin. Harva meistä kieltäytyy ilmaisesta rahasta kun ainoa mitä sitä varten pitää tehdä on jatkaa samaan malliin.
Eräs Ylellä haastatelluista totesi saman mitä useampikin tutkija: kahden valtion malliin ei käytännössä ole enää edellytyksiä, eikä toisaalta mitään haluakaan. Itse asiassa alueella ei ole minkään asteen edellytyksiä edes yhden, minkään nimisen valtion olemassaoloon omatoimisesti. Kaikki, mikä siellä tapahtuu, tapahtuu sinun, minun ja muiden maailman ihmisten tuella, rahoilla ja siunauksella. Kansoille on opetettu että näin se on, joten miksipä pohtimaan vaihtoehtoja? Keskustelut Suomen energia- tai ruokaomavaraisuudesta jäävät aika pieniksi tuon rinnalla. Ilman ulkomaailman tukea alueen asukkailla ei ole mitään muuta kuin vihaa, sillä he eivät mitään muuta osaa rakentaa. Vihalla ei ruokita nälkäisiä tai valaista pimeää. Tätä parempaan pystyvien ihmisten osuus alueella on hävyttömän pieni ja laskee jatkuvasti. Yksi sukupolvi vielä niin heistä on jäljellä enää muisto tai korkeintaankin tilastoharha.
Tähän ei uskontoa tarvita
Joku saattoi ehkä huomata etten yllä millään muotoa erotellut Israelin ja palestiinalaisalueiden asukkaita. Se oli tietoinen valinta, sillä valtaosa kritiikistä ja havainnoista pätee täysin identtisesti molempiin. Se myös osaltaan muistuttaa, ettei uskonto tai ”oma kansa” tee ihmisistä idiootteja. Kyky inhimillisyyden tuhoamiseen ja absoluuttisen pahuuden rakentamiseen yhteiskunnan selkärangaksi löytyy meistä jokaisesta. Olkoon tuo alue muistutus siitä minkälaisia meistä kaikista voisi tulla, jos pelinappulat niin aseteltaisiin.
…pelinappulat? Niin, jostain tämä kaikki on saanut alkunsa. Enää sillä ei kuitenkaan ole väliä. Tällä hetkellä ihmisyyden tuho pyörii siellä ihan omalla voimallaan, eikä tarvitse enää minkään asteen taustatukea historialta. Vaan kun tulevaisuus on näin pimeä, sen rinnalla vähän ikävämpikin historia lienee parempi katsantasuunta. Hitto miten synkkä tarina tämä onkaan.
Galluppeja on nähty ja tänään Aamulehdessä taloustutkimuksen Juha Rahkonen ennustaa että vihreistä voi tulla jopa pääministeripuolue. Ensireaktioni oli kova pelko, mutta lopulta totesin ensireaktion turhaksi – onhan Suomi selvinnyt jopa Esko Ahon hallituksesta. Katsotaanpa mihin viherjytky voisi johtaa.
Haasteita paljon, pelkoja vähän
Vihervasemmistolaista kuplaa on opetettu verkossa joko pelkäämään tai rakastamaan ehdoitta. En näe tätä vihervasemmistolaista kuplaa ihan yhtenäisenä pakettina, vaan särmiä on reilusti. Jos vaikkapa vihreitä ja vassareita vertailee puolueina, sanoisin että edellinen on näistä kahdesta se joka sallii järjenkäytön. Toki vihreillä on vahva ideologinen pohja joka joskus ajaa järjen ohi, mutta nähdäkseni tuo riski on paljon suurempi vaikkapa demareissa. Media ja etenkin some toki mieluiten onkii esille vain ne pöhköimmät ulostulot mistä tahansa puolueesta, mutta olen huomannut että vihreät ovat lopulta halutessaan varsin kykeneviä debattiin, tutkimukseen ja yhteistyöhön. Se, että lähtee mukaan median jatkuvaan riidankylväntään on toki ikävää, mutta kertoo jotain myös mediasta.
Vaan onko peloissa kantavaa pohjaa? Kuten Rahkonenkin muistuttaa, biotalous on asia joka voi johtaa kärhämään sekä muiden puolueiden kanssa että vihreiden sisälläkin. Metsien käytön ja suojelun tasapaino on aina keskitien kompromissi, vaikka Pekkarisen ja Hassin kaltaisten itserakkaiden inttäjien välinen huuto toiselta näyttääkin. Arkisista asioista ehkäpä sähkön saanti ja hinta pelottavat, jos energiaratkaisuissa mentäisiin liian sokean ideologisesti. Toisaalta, jos puheenvuoro annetaan myös tieteen ja tekniikan vihreille, voi nettotulos olla siedettävä. Maahanmuuttolinjausten rankka löyhentäminen todennäköisesti lisää rikollisuutta ja kuluja, vaan niin on tapahtunut Sipilän vahtivuorollakin. Optimisti voisi pohtia voisiko vihreillä peräti olla tähän jokin tuore idea.
Kansantalous on mielestäni heikoin lenkki vihreässä pääministeripuolueessa. Kuten oppositiosta kuuluukin, he ovat kovasti vaatineet lisää rahaa mm. joka mahdolliseen paikkaan. Tiedämme hyvin että vaalien jälkeen moiset ontot lupaukset hiljenevät pian, oli puolue mikä vaan. Vihreiltä sinänsä irtoaa ideoita myös talouden korjaamiseksi sekä esimerkkejä paremmista toimintamalleista, mutta nämä ovat aina äärimmäisen pienessä mittakaavassa, yksittäistapauksia jotka eivät tahdo skaalautua kansantalouden mittakaavaan. Tässä on nähdäkseni haasteista todellisin. Vihreiden täytyy osoittaa omaavansa kykyjä sekä taitoja kansantalouden tervehdyttämiseen.
Jytky kun jytky
Demokratian parhaita puolia on se, että äänestystulokset voivat muuttua, puolueet nousta ja laskea. Huonointa demokratiaa on määritellä tuloksia etukäteen. Tähän ovat syyllistyneet monet vihreät, mutta totta puhuen kotipuolueestani kokoomuksesta on tällä sektorilla oltu myös turhan äänekkäitä vaikkapa Jan Vapaavuoren suulla. Vihreiden edellinen johto keräsi pölhöpopulismin maailmanpalkintoja, kun taas Touko Aalto on puhunut jalat maassa kuten valtiomiestasolla sietääkin.
En ole samaa mieltä vihreiden joistain linjoista. Mielestäni seassa on paljon epäkoherenttia maailman halailua vailla konkretiaa ja pitkäjänteisyyttä. Toisaalta, vihreissä on myös järkeä ja osaamista jota he voivat halutessaan mobilisoida. Ja lopulta, vaikka harvoin heitä äänestänyt olen, he ovat tulleet rehdisti, pelisääntöjen mukaan demokratian kentälle. Jos kansa niin haluaa, myös heille kuuluu tilaisuus näyttää taitonsa maan johdossa.