Kyuu Eturautti

7.10.2017

Pohdiskelussa: Tekojen jälkeinen aika

Nykyaikaamme kutsutaan totuuden jälkeiseksi ajaksi, perustuen siihen miten valhe ja tarina valtaa alaa totuudelta niin politiikassa, bisneksessä kuin muussakin kanssakäymisessä. Ehdotan toista näkökulmaa, ei niinkään kiistämään tätä vaan katsomaan sitä eri kulmalta. Nykyään teko ei ole puun istuttaminen, naapurin auttaminen tai hyvän rakentaminen – huudoista on tullut tekoja ja sankari on suositun facebook-julkaisun kirjoittaja. Tekojen sijaan tänä päivänä merkitsee sosiaalisen median imago.

Olen pohtimassa aiheesta blogisarjaa ja olen heitellyt aiheesta ilmoille ajatuksia tuttavien piirissä, sekä nyt myös näin blogissa. Kerään vähän ajatuksia.

Lööpin mittainen elämä

Usea tuore tutkimus (esim. tässä) on osoittanut, että ihminen on paljon valmiimpi auttamaan yhtä yksittäistä ihmistä kuin ihmisryhmää. Jos samalla rahalla voi auttaa joko yhtä ihmistä tai tuhatta, haluamme auttaa yhtä. Tämän päivän sankaritarina noudattelee samaa kaavaa, usein jopa hyvin triviaalit teot riittävät sankaruuteen. Jos jutulle saa somessa nostetta ja se on ennen kaikkea tarpeeksi yksinkertainen (lööpin mittainen) niin siihen on helppo samaistua. Emme halua lukea tarinaa vuosia kestäneestä työstä jossa on pelastettuja satoja henkiä tieteellisellä työllä. On paljon helpompi juhlia naapurin koiran kadulta pelastanutta ohikulkijaa. Vain toisesta näistä saa helpon paketin.

On toki kilttiä pelastaa koira hädästä, mutta aina ei tarvita edes sitä. Tämän päivän sankariteoista iso osa ei ole edes tekoja. Ne ovat kommentteja somessa jotka saavat suosiota – usein täynnä vihaa tai muita voimatunteita, enemmistötapauksissa enemmän tai vähemmän sepitettyjä. Ja miksipä ei – Enkeli-Elisa oli loistava bisnes, vaikka perustui täysin valheeseen. Tarinan keksinyt sai rahat eikä joutunut valheesta ongelmiin. Eihän somessa valehtelu tai fiktiivisen kirjan kirjoittaminen rikos toki olekaan, eikä kirjoittajaa ole tuomittu mistään rikoksesta. Useimmiten toki somehuudolla haetaan vain mainetta eikä rahaa. Joskus juttu on toki myös tosi, mutta juuri koskaan se ei ole kokonaisvaltainen, vaan jättää tarinasta oleellisen osan kertomatta. Edelleen, ei se ole rikollista, mutta kiintoisa nykyajan ilmiö.

Tähtitieteilijä Esko Valtaoja muistuttaa erinomaisessa jutussa, että ”taustalla maailma kyllä menee edelleen oikeaan suuntaan”. Maailmassa kyllä tehdään yhä, tutkitaan, kehitetään, parannetaan ja parannutaan. Tällä hetkellä pitkäjänteinen työ, ehkäpä se ns. luterilaisen työmoraalin korkein tavoite, ei vaan ole enää valokeilassa. Pahimmillaan sen arvostus laskee ja voisipa joku teorisoida että nykyään yhä lisääntyvä töiden välttely voisi olla yksi oire tästä. Miksi tehdä työtä ja parempaa maailmaa, kun kaverit vain herjaavat siitä. Jos taas istut kotona ja valittelet somessa miten kaikki on väärin, kaverisi rakastavat sinua ja voit tehdä itsestäsi pienen julkkiksen. Sosiaalinen paine rohkaisee pois tekemisestä emmekä saa koskaan vähätellä sosiaalisen paineen merkitystä ihmiselämässä. Se on sama voima joka aikanaan piti kasassa kyläyhteisöjä ja se sama voima joka sai vuonna 1917 veljet aseisiin toisiaan vastaan.

Henki ei palaa pulloon

Saattaapi olla, että yksi suomalaisia vähemmän opettavaisia kansanviisauksia ”sillä se lähtee millä se tulikin” saattaa toimia tähän parhaiten. Kuten ”Facebook on saatana?” blogisarjassani kirjoitin, ei somea voi kieltää eikä se mitään auttaisikaan. Ei sen puoleen voi kieltää kiirettä tai jos mennään perusasioihin, emme voi kieltää ihmisiä tuntemasta sitä mitä tuntevat. Lopulta ratkaisu lienee vain teknologioiden kypsyminen. Moni teknologia on alkuvaiheessa hurjan kiinnostava mutta kömpelö ja täynnä sivuvaikutuksia. Seuraavat versiot vaikka sosiaalisen median algoritmeista voivat olla yhteiskunnille paljon rauhaisampia.

Ounastelen että tutkimalla asiaa vähän, rapsuttamalla pintaa sieltä täältä sekä lukemalla lisää psykologien näkökulmia, löytyy tarinasta useita valoisia puoliakin sekä monta parempaa suuntaa eteenpäin. Mitä olet mieltä? Elämmekö tekojen jälkeistä aikaa?

1.10.2017

Joukkotappeluiden aika

Jälleen on uutisoitu isosta ja vaarallisesta joukkotappelusta Tampereella (AL, IS, Tamperelainen). Tämä ei ole suinkaan harvinainen uutinen tänä päivänä ja näitä tuntuu tulevan yhä lisää.

Outoja merkkejä tässä on että poliisia uhkaillaan rankasti koska kehtaakin keskeyttää joukkomurhan alkuunsa – niin, onhan moinen todella törkeää. Asevalikoima (IS:n juttu) näyttää myös todella omituiselta. Muilta osin tämä on kai vain tätä nykyajan ihanuutta. Somekupla kypsyttää mutta kun se ei riitä, pitää käydä hoitamassa asia perinteisin asein. Mikä lie tässäkin tarinan tausta, sitä voi vain arvailla kunnes poliisi kertoo lisää.

Tampereen tapauksessa oma veikkaukseni olisi urheilufanien tappelu, aika paljon samoja merkkejä kun siinä toiminnassa mitä jäähallin luona uutisoidaan tapahtuvan tuon tuosta, jos nyt isommassa mittakaavassa tällä kertaa. Mahtaako olla paras idea pistää verorahoja tällaisen tukemiseen, pohdin mä…

29.9.2017

Pirkan Blogit kehityspäivitys

Tiedoksi vaan ja kommentoitavaksi ennen toteutusta.

Blogin suosio on sen verran kasvanut että roskapostittajat ovat huomanneet asian myös. Olen onnistunut pitämään ne poissa blogien sisällöstä mutta työmäärä niiden siivoukseen on aika iso. Tulen lähipäivinä tekemään hieman muutoksia rekisteröintiin. Tarkoitus on, että jatkossa rekisteröityä voi vain Suomesta käsin. Kun tunnus on, sitä voi käyttää mistä vaan maailmalta ja blogeja voi ilman tunnusta lukea mistä vaan, mutta rekisteröinti / somekirjautuminen ensi kertaa täytyy tehdä Suomesta. Tämä eliminoi kohtuullisen määrän ongelmia.

Toki jos joku ulkosuomalainen tunnuksen haluaa, hän voi ottaa sähköpostitse yhteyttä ylläpitoon ja hänelle voidaan luoda tunnus käsin, johon hän vain vaihtaa salasanan. Näitä ei ole niin paljoa etteikö ne voitaisi hoitaa.

Mielipiteitä?

12.9.2017

Uskontokritiikki – sillä se lähtee millä se tulikin

Olen ollut ja yhä olen uskontokriitikko, vaikka välillä kommentointi onkin osaltani mennyt pahasti sivuraiteille. Uskonto on aihe joka herättää nopeita reaktioita ja siten uskontokritiikki kaipaa tuon tuosta kertausta, niin itselleni kuin muillekin. Kyse ei ole uskonnon kieltämisestä tai summittaisesta vastustamisesta. Terve uskontokritiikki on skeptiseen pohdiskeluun pohjautuvaa rakentavaa kritiikkiä minkä tahansa uskonnon varjolla tapahtuvista lieveilmiöistä.

Sama viiva tai ei viivaa

Uskontokritiikki voi toimia vain niin kauan kun uskontoja käsitellään samoin kriteerein. Aiheesta on tarjolla Kari Salmisen erinomainen artikkeli. Uskontokritiikin pitää perustua malttiin, järkeen sekä tieteeseen. Tänä päivänä sen pahimpia uhkia on laajalti poliittiselle kentälle levinnyt tiedevastaisuus, josta Aamulehden juttu löytää runsaasti esimerkkejä. Sen sijaan uskonnoista yllättävän monet ovat avoimia rakentavalle kritiikille sekä debatille oman toimintansa tulevaisuudesta. Tästä parhaana osoituksena lienee Ylen Horisontti-ohjelma tai hieman toiselta kantilta lähestyvä Mahadura & Özberkan.

Tämä johtaa blogini otsikon pointtiin. Uskonnon parista saattaa lähteä liikkeelle radikaali, vihamielinen voima, vaan yhtä lailla saman uskonnon parista voi lähteä myös korjausliike vihan hillitsemiseen. Juuri tässä Laura Huhtasaari teki pahimman mahdollisen virheen leimatessaan koko islamilaisen kentän. Todennäköisesti islamin sisällä on parhaat mahdolliset välineet radikaali-islamin sekä länsimaisen oikeusvaltion vastaisen vihasaarnaamisen hillitsemiseksi. On toki tarpeen varmistaa toimiiko esimerkiksi Suomen islamilainen yhteisö tässä parhaalla tapaa, en tiedä onko asiaa täällä tutkittu missä laajuudessa. Yhtä lailla on tarpeen keskustella hillitseekö evlut-kirkkomme tarpeeksi tehokkaasti vaikkapa lestadiolaisten ihmisvastaisuutta. Jos vastaus on kieltävä, on reaktion silti oltava muuta kuin vihanpitoa. On puhuttava niin ongelmista kuin myös ratkaisuista.

Kunnioittamani kosmologi Kari Enqvist ehdottaa, että tieteen on ryhdyttävä puolustuksen sijaan hyökkäykseen tieteellisen maailmankatsomuksen puolesta. Itse haluaisin lähteä asiaan perustuslaki edellä. Näin tiivistetysti sanoisin että uskontojen pitäisi toimia perustuslain alaisuudessa eikä sen yläpuolella. Voimme kunnioittaa tinkimättömästi yksilön uskon- ja uskonnonvapautta kuitenkin varmistaen että esimerkiksi sukupuoli-identiteetin tai muun synnynnäisen ominaisuuden perusteella syrjiminen on aina kiellettyä. Juuri tämä aihe on minulle kaikkein tärkein. Usko on korvien välissä mutta uskonto on organisaatio, yritys tai yhdistys. Etenkin jos organisaatio käyttää julkista valtaa tai rahaa, sen toimintaa on voitava katsoa erityisen kriittisesti. Tällöin kriteerien pitäisi olla lähestulkoon samat oli organisaatio sitten uskontokunta, urheiluseura tai joku muu.

Uskontoa voi myös kiittää

Se, että lestadiolaisten piirissä toimitaan epäinhimillisesti ei poista valtionkirkkomme erinomaista työtä inhimillisyyden puolesta vaikkapa perheiden, senioreiden tai maahanmuuttajien kanssa. Se on arvokasta työtä joka ansaitsee kunnioituksen. Myös monet islamilaiset yhteisöt ovat tehneet hyvää työtä, edesauttaneet integraatiota, eikä yhden saman uskonnon jäsenen hirmuteko vähennä hyvien tekojen arvoa. Hyvyydestä on huutava pula tänä päivänä ja katson että maailmaan mahtuisi vähän enemmänkin kiitosta. En koe sen vähentävän asiallisen kritiikin tehoa millään muotoa, vaan vaikutus on usein peräti päinvastainen. Ystävä kun vastaanottaa kritiikin vihamiestä paljon paremmin.

Dialogissa ja arvomaailmojen sovittamisessa uskonnon ja valtion välillä on ikuinen haaste joka jatkuu aikakaudesta toiseen. Haasteita tulee nostaa pöydälle, mutta tällaisen vihapuheen ja ääripäiden aikana paras tapa ei ole hyökkäys uskontoja vastaan. Jos ongelmat ilmaisee rakentavasti löytää myös nopeasti ne vastapuolet jotka ovat valmiita asialliseen keskusteluun. Aion muistuttaa itseänikin yhä tiuhemmin siitä, miten viisas kritiikki on työtä hyvän puolesta, vihasta kohti parempaa.

30.8.2017

Välittääkö terroristi houkuttimista?

Skeptikkona löysin taas tarvetta pohdiskella yhtä asiaa mitä tulee terroristien soluttautumiseen turvapaikanhakijoiden sekaan. Monesti on lausuttu ihan hallitusta myöten että vetovoimatekijät eivät saa olla kohtuuttoman hyvät, jottei se houkuttele ns. turvapaikkashoppailua. Vaan onko tällä mitään kytköstä terrorismiin? Välittääkö terroristi aamupuuron laadusta?

Tulijaa on moneen junaan

Kuten rauhallisimmat kommentaattorit ovat muistuttaneet, Turun jälkeen ei ole hätiköityjen päätösten aika. Ennen kaikkea asia pitää palotella osiin. On totta, että monet turvapaikanhakijat ovat integroituneet surkeasti ja vastaanottokeskusten työ on ollut ilmeisen ala-arvoista ja ylihintaista. Olemme tehneet asioita koko ajan hätäisesti reagoiden, ilman suunnittelua, ilman proaktiivisuutta, ilman havaittujen ongelmien käsittelyä. Samalla on annettu vapaa shekki toimijoille joista valtaosa on valittu ilman kilpailutusta ja jokainen ilman tulosvastuuta. Ei ole ihme että tilanne on huono ja voin vain veronmaksajana hävetä sisäministeriön koordinaatiotaitojen heikkoutta. Monet maahanmuuttajaryhmätkin ovat ilmaisseet tyytymättömyyttään esimerkiksi pakotettuun passiivisuuteen ja kieliopetuksen puutteisiin.

Vaan jos puhutaan ainoastaan terroristeista tai radikalisoituneista henkilöistä, en totta puhuen usko että sillä on väliä miten heitä kotoutetaan. En myöskään usko että heille on niin suurta väliä taloudellisilla houkuttimilla. Jos tarkoitus on soluttautua vieraaseen maahan x, rekrytoida apureita ja tehdä pahaa, pääosa kotoutus- ja houkuttavuuskeskusteluista on mitättömiä. Tässä kohtaa pitäisi puhua rajavalvonnasta mieluiten EU-ulkorajoilla sekä EU-maiden viranomaisten välisestä perinteisestä poliisiyhteistyöstä. Toissijainen kohta on varmistaa virkavallan kyky tutkia raportit ongelmatapauksista. Sitä(kään) työtä ei sovi ulkoistaa katupartioille.

Haastavin kysymys ovat tahot joilla on radikalisoitumisen potentiaali mutta vielä toivoa. Ounastelen, että ihmissalakuljettajien tarjoamat väärät tiedot Suomesta ovat myös osa ongelmaa. Tehokkaampi toiminta EU:n ulkorajoilla suodattaisi paljon, mutta ei kaikkea. Kotoutustoimien aikana pitäisi olla silmät auki ja povarissa valppautta sekä nopeaa reagointikykyä. Riskitekijäksi luokiteltava henkilö olisi saatava aktiivisten toimenpiteiden pariin ennemmin eikä myöhemmin. En ole lain tuntija saati psykiatri joten en lähde lonkalta heittelemään mitä niiden toimenpiteiden pitäisi olla.

Rohkenen edelleen spekuloida, että jos EU:n rajavalvonta toimisi ja aktiiviset toimenpiteet kohdistettaisiin ajoissa oikein, maahanmuuton ilmapiiri paranisi ja kotoutumisen potentiaali myöskin. Luottamus kantasuomalaisten ja uusien ystäviemme välillä kehittyisi, jolloin populistiset heitot voitaisiin palauttaa taas sinne minne ne kuuluvatkin eli kiistelyyn kananmunien terveysvaikutuksista.

Tylsä keskustelu on tylsää

Eräs ilahduttava kommentaattori muistutti minulle taannoin, että vaikka käytöstapoja onkin syytä kunnioittaa, kohteliaalla tekstillä käytävä verkkokeskustelu on tappavan tylsää. Hän lienee oikeassa. Tämä vaan on semmoinen asia joka on todella tylsää ja pitäisi käydä oikein erityisharmaalla virkamieskoneistolla läpi. Maahanmuuton särmät, haasteet, tyypit, ratkaisut, kokemukset sun muut yksinkertaisesti lentävät populismin yllä noin 1,3 valovuoden korkeudella. Rajat eivät ole koskaan olleet täysin auki, eivätkä koskaan täysin kiinni – eivätkä tule pian olemaan.

Ongelma on, että sen paremmin media kun ns. räväkkyyttä kaipaava verkkokeskustelukaan ei halua asiaa, vaan huutoa. Asian pitää mahtua lööppiin ja aivan maksimissaankin kahden minuutin haastatteluun. Koita siinä sitten vedota malttiin kun haastaja joko kysyy että miksi vihaat kaikkia maahanmuuttajia tai että miksi et yhtään välitä ketä rajan yli tulee. Tekninen termi tähän on ”huoh”.

28.8.201717.6.2019

Facebook on saatana? Viides ja viimeinen osa

Maanantaisin ilmestyvässä lyhyessä blogisarjassani esitän villin teorian parhaiden lööppiotsikoiden hengessä: Onko Facebook aikakautemme suurin pahuus? Olen esitellyt havaintoja, johtopäätöksiä ja pohdiskelua ihmiskunnan tilasta. Tokihan tarinalle on saatava iloinen loppu, joten päätän blogisarjani erilaisiin ratkaisuehdotuksiin.

Ratkaisuehdotuksia

Hypoteettisesti; jos YK määräisi yksimielisesti Facebookin tuhottavaksi tänään, uusi nousisi huomenna emmekä oppisi tapahtuneesta mitään. Perään tulisi jatkuva taistelu muuntohuumeita vastaan, jonka tiedämme jo ennalta tuhoa kylväväksi, hävityksi sodaksi. Hieman kärjistäen voisi sanoa että on alkanut ihmiskunnan ensimmäinen sota tietokoneälyä vastaan. Somen algoritmi ei ”tee väärin” vaan ”tekee tehokkaasti”. Numerot sen vahvistavat: merkittävä osuus meistä ei ole tarpeeksi henkisesti kypsiä käsittelemään tehokasta syöttöä. Saamme niin sanotusti aatehuumeen yliannostuksen. Toki ilmiöstä on historiallisia merkkejä pitkältä ajalta, mutta koskaan ennen ilmiö ei ole ollut kansainvälinen tai näin suuri. Lisäksi tällä kertaa kasvun rajoista ei ole merkkiäkään.

Paljon voidaan tietenkin tehdä algoritmia kehittämällä. Tavallaan nykytila ei ole kovin viisas tai ihmistä hyvin tunteva algoritmi, kun se syöttää meille vain sitä mitä haluamme. Se on sama jos ruokailu olisi pelkkää jälkiruokaa, sangen hyvää alkuun mutta kovin epäterveellistä. On aivan mahdollista että sama tietokonetekniikka joka tähän suohon meidät vie myös nostaa meidät sieltä. Tietokone on juuri niin hyvä tai paha kun miksi sen opetamme. Suurin haaste voi olla että tämä vie huumeen tehosta kärjen ja siten on huonoksi liiketoiminnalle. Raha voi olla tietokoneälyä paljon pahempi ongelma ja sekös vasta inhimillistä onkin. Unohdetaanpa siis mielikuvat Terminator-elokuvista, vaikka monenlaisia mielipiteitä piisaakin.

Yksinkertainen on kaunista

Lopulta yksinkertaisin ja tutuin vastaus lienee paras: katse peiliin. Ihminen on kautta historian kohdannut käännekohtia, jossa viisas yhteisö on ymmärtänyt tarpeen oppia tapahtuneesta ja viisastua edelleen. Tämä on yksi niistä tilanteista ja tällä kertaa meidän on opittava paljon, paljon lisää objektiivisuudesta, tietokonealgoritmeista, terveestä kriittisyydestä ja medialukutaidosta. Lyhyesti sanoen, meidän on opittava lisää siitä maailmasta jossa tänä päivänä elämme. Kaipaamme 2000-luvun reformaation, tiedon vallankumouksen tai kutsu nyt sitä miksi vaan kunhan puhe on uuden sivistysaatteen noususta.

Tarjoan melko tuoretta referenssiä avuksi. Olemme vuosikymmenten varrella oppineet että eri ihonväri ei tee ihmisestä eriarvoista. Osa meistä on myös oppinut, että eri uskonto ei myöskään ole ongelma. Nyt pitäisi oppia, että erilainen someyhteisö ei tee toisesta ihmisestä sen pahempaa. Ihanan vaikeaa ja helppoa, mutta ehdottoman mahdollista.

P.S. Johtuen tuoreista verkkovihan havainnostani, liitän mukaan vielä yhden kertomuksen. Kuunnelkaapa Ahmed Mohamudin tarina. Uutinen tässä ei ole se, että vihamedia teki valheellisen jutun, vaan se miten moni tähän uskoi ja levitti. Siihen pahaan somekupla kykenee. Siihen pahaan auttaa vain medialukutaito.

Linkit kaikkiin sarjan osiin:

27.8.2017

Kiistapuolet ovat surullisen lähellä toisiaan

Nettiviha tarvitsee lopulta vain yhden asian: tarpeeksi vähän tietoa vastapuolesta, jotta tyhjät kohdat voi täyttää mielikuvituksella. Juuri tällaiset lähtökohdat synnyttävät veljessotia. Ystävistä, kollegoista, naapureista voi tulla maalitauluja.

Samoilla vesillä

En ole äänekkään populismin parhaita ystäviä, siten en myöskään keskimäärin hirveästi arvosta Ville Niinistön valitsemaa ilmaisutyyliä. On vihreiden eduksi (gallupeissakin näemmä) että hänen seuraajansa on asiallinen ja analyyttinen. Yhtä kaikki, Ville saa kuitenkin pisteet seuraavasta twiitistä.

Outoa: joillekuille yhä yllätys, että voi edellyttää sekä 1)inhimillistä kohtelua TP-hakijoille että 2)terroriepäiltyjen nopeaa eristämistä.

Itsestäänselvyyksien jauhamista? Ehkä, mutta tässä on vahva pointti. Jos otat leijonaosan vasemmalle kalleellaan olevia ja leijonaosan oikealle kallellaan olevia, ja laitatte heidät puimaan realistisia suuntia maahanmuuttopolitiikalle, tulos on edellisen kaltainen. En tietenkään tunne kaikkia maahanmuuttokriitikoita, mutta iso osa heistä ymmärtää kultaisen keskitien, on valmis kompromisseihin ja tietää ettei rajoja lähdetä sulkemaan. En myöskään tunne kaikkia maahanmuuttoliberaaleja, mutta tiedän että heistäkin leijonaosa ymmärtää jonkinlaisten rajojen, säännösten ja reunaehtojen tarpeellisuuden. Ja sen tiedän varmasti, että molemmista ryhmistä halutaan auttaa hätää kärsiviä, toimia ihmissalakuljetusta vastaan, ym. Keinot vaihtelevat, päämäärä pysyy.

Edellisen lopputuloksena voi olla, että sinulla on torin kahdella laidalla mielenosoittaja ja vastamielenosoittaja, huutamassa toisilleen herjoja, vaikka puolen tunnin keskustelun myötä selviäisi että he ovat lopulta lähes samoilla linjoilla. Nettivihan aika, somekupla tai mikä lie on tehnyt heistä toistensa vihollisia, turhaan. Aivan täysin turhaan.

Muutos ei ole 180 astetta

Arvostamani toimittaja Salla Vuorikoski herätti keskustelua terrorismin torjunnasta. Kieltämättä otsikoissa on puhuttu paljon ”täyskäännöksistä” ja vakoilulaista sekä muista vastaavista äärikeinoista. Ei yhteiskuntaa pitäisi ajatella näin. Luonnollisesti Turun tragediasta on tehtävä johtopäätökset, mutta ei pidä ajatellakaan laivan kääntöä 180 astetta kerrallaan. Tehdään pieni suunnanmuutos, katsotaan onko suunta parempi, sitten opitun mukaan joko käännetään lisää tai palataan takaisin. Niin yhteiskuntaa rakennetaan kestävästi – ja niin muutokset oikeasti tapahtuvat.

Ymmärrän hyvin miksi ihmiset huutavat vihoissaan, milloin minkäkin puolesta ja vastaan. Tiedän että seassa on niitä joiden mietteet ja teot ovat äärimmäisiä. Vaikka he ovat pieni vähemmistö, oletamme heidät kuitenkin väärin enemmistöksi. Vähemmistön viha ei saa tehdä enemmistöstä vihaajia. Enemmistö meistä on lopulta aika lähellä toisiaan.

25.8.2017

Jotain kaunista on tuhottu

Olen käyttänyt monet hetken Turun terroristi-iskun puimiseen. Jouduin nytkin pysähtymään ja kysymään parin vuoden takaiselta itseltäni miten edellinen lause edes voi edessäni näkyä. En ole yrittänytkään väkisin tukahduttaa pelkoa tai vihaa – tai surua, joka on päällimmäisenä. Nyt pystyn sen ehkä ilmaisemaan.

Kaunis Suomi kauniissa maailmassa

Kuulun Kokoomukseen. Uskon siihen Kokoomukseen jossa vielä ”isänmaa” mahtuu avainsanojen joukkoon. Pidän itseäni myös hieman kansallismielisenä, silloin kun tarkoittaa halua toimia sellaisen maan puolesta joka on kaikille sen kansalaisille ja vieraille hyvä, oikeudenmukainen ja turvallinen. Siinä maassa eivät ole rajat kiinni, mutta eivät myöskään autioita. Siinä maassa ylimmät vallanpitäjät ymmärtävät, että heidän tinkimätön, absoluuttinen tehtävänsä on pitää huolta siitä maasta, sillä kukaan muu ei sitä tee. Tähän en salli pisaran palaakaan rasismia: tässä maassa jokainen täällä lainmukaisesti oleva omaa lain määräämät oikeudet, eikä eriarvoistaminen synnynnäisten ominaisuuksien perusteella yksinkertaisesti ole hyväksyttävää vaan tuomittavaa.

Suomi kuuluu maailmaan ja EU:hun, YK:hon, yms. Kautta historiamme rajojemme yli on kulkenut niin ajatuksia, kulttuuria, tavaroita kuin ihmisiäkin. Se on paitsi luonnollista, myös elintärkeää. Jotta maamme voi olla osa kansojen yhteisöä, meillä on oltava oma maa. Eivät ihmiset lennä tänne nähdäkseen saman minkä näkevät kotikylässään. Tämä tasapäistämisen ajatus minua nyppii. Ei se ole hieno EU jossa voit saman saksalaispankin luottokortilla ostaa saman big macin Torinosta Tornioon. Se on hieno EU jossa on parmankinkkua ja poronkäristystä. Jos emme ole ensin Suomi, emme voi myöskään olla osa EU:ta. EU on osiensa summa ja niiden osien erilaisuus tekee niistä kaikista osia erikoisia, uniikkeja, kauniita.

Juha Sipilä on nähnyt tämän niin helvetin väärin. Kun turvapaikkabisnes alkoi kasvamaan, ihmissalakuljetus kukoistamaan, tiesimme että se houkuttelee väärinkäytöksiin. Tiesimme, että siinä on riskejä. Sipilä ei välittänyt kotimaastaan, siitä ainoasta maasta mitä hänen piti suojella. Hän halusi olla EU:n mallioppilas, hän halusi olla sankari, hän halusi selkääntaputtelua ja nämä saadakseen hän tuhosi Suomen tulevaisuuden tavalla, josta sitä ei ehkä enää korjata. Hän oli ahne, ilkeä ja epärehellinen, aivan kuten hän oli työelämässä ennen poliittista uraansa. Hän tuhosi minulle jotain tärkeää ja kaunista, nimittäin suomalaisen hyvän. Hän ei joudu siitä vastuuseen. Se sapettaa minua.

Viha pitää kohdistaa oikein

Tiedän, että on aivan turhaa järjestää mielenosoitusta pääministeriä vastaan. Ei hän välitä tutkimustiedosta tai kansan mielipiteestä. Hän haluaa miellyttää omaa lähipiiriään, viis muusta. Tiedän siis asian turhuuden, mutta silti osallistun siihen. Mielestäni suomalaisten kokema pelko ja viha kaipaa kanavointia. Jos emme voi prosessoida vihaamme, se voi kanavoitua silmittömään pahuuteen, jopa suoranaiseen veljessotaan. On mielestäni absoluuttisen oikein kohdistaa joukolla ne vihan huudot, ne perkeleet, ne vaikeat kysymykset sitä tahoa vastaan, joka rikkoi virkavalansa törkeimmällä mahdollisella tavalla.

Turun terroristin pidätti poliisi ja hänet tuomitsee oikeusistuin, juuri kuten oikeusvaltiossa kuuluukin. Pääministerin voi kuitenkin tuomita vain kansan mielipide, ilmaistuna demokratian voimin. Se on minun tapani selviytyä tästä mittaamattomasta surusta. Jokainen löytäköön oman tapansa.

21.8.201717.6.2019

Facebook on saatana? Neljäs osa

Maanantaisin ilmestyvässä lyhyessä blogisarjassani esitän villin teorian parhaiden lööppiotsikoiden hengessä: Onko Facebook aikakautemme suurin pahuus? Aiemmissa osissa esittelin havaintojani ja johtopäätöksiä (osa 1, osa 2, osa 3). Tällä kertaa pohdiskelen ihmiskunnan asemaa ilmiön äärellä sekä scifin että alastoman inhimillisyyden kantilta.

Eräänlainen singulariteetti

Matkustakaamme alkuun hetkeksi spekuloivan tieteen alalle. Juttusarjaa koostaessani muistelin tiedekeskusteluja teknologisesta singulariteetista. Facebook ei edusta perinteistä näkemystä singulariteetin ilmiöstä, mutta sitä voi lähestyä samalla tapaa. Se on kuitenkin teknologiassa sellainen lakipiste, jossa algoritmi pystyy täysin tai lähes itsenäisesti mukauttamaan huomattavan ihmismäärän psyykettä. Se on ensimmäinen kerta kun tietokoneella on potentiaali muokata ehkä jopa maailman asukkaiden enemmistö ”uudeksi ihmiseksi”. Toki sekaan tarvitaan yhä ihmistä, mutta tehokuudessa ja kyynisyydessä Facebookin algoritmi on täysin vailla vertaa. Yksikään historian suurista hyvän- tai pahantekijöistä ei pääse millään mittakaavalla lähellekään.

Toinen vertailukohde löytyy fundamentaaliuskontojen välisten taistojen pitkästä ja surullisesta historiasta, mutta jälleen mittakaava ja ulottuvuus ovat aivan eri luokkaa Facebookin tapauksessa.

Ihminen ymmärtää pelin säännöt

Voimme syyttää sielutonta tietokonealgoritmia nykytilasta, mutta emme suinkaan ole tyytyneet passiiviksi vierestäkatsojiksi. Ihminen on älyllinen olento ja älyllinen olento oppii luonnostaan pelin säännöt vaikkei ohjekirjaa olisikaan tarjolla. Jos pelaat tarpeeksi kauan strategiapeliä tietokonetta vastaan, alat vaistonvaraisesti oppimaan tietokonekoodilta tiettyjä käytösmalleja ja tätä hyödyntäen tulet pelissä paremmaksi. On makuasia onko se fuskausta vai vastapuolen tuntemista, mutta samoja merkkejä on myös somessa. Tällä hetkellä yleinen hupi tuntuu olevan ns. vastapuolta vastaan masinoidut ilmiantokampanjat. Kun on opittu että tietty määrä ilmiantoja sisällöstä tai kuvasta johtavat asianomaisen porttikieltoon käytännössä automaattisesti, tätä myös käytetään.

Yhtä lailla ihminen on oppinut propagandan vanhat temput, eli yksityiselämän väärinkäytön. Me kaikki lauomme typeryyksiä tai ns. sopimatonta huumoria tuon tuosta, mutta Facebook on muuttunut jatkeeksi lähibaarille, työpaikan kahvihuoneelle tai jopa kodille. Ihmiset ovat oppineet häikäilemättömyyden käyttöön ja yksityiseksi tarkoitetut viestit päätyvät nopeasti kontekstista irroitetuiksi lyömäaseiksi vastapuolta vastaan. ”Todistamme” näin miten paha vastapuoli oikeasti on. Miten helppoa onkaan tuomita ihminen täysin, lopullisesti ja peruuttamattomastai vain sen perusteella mitä hän sanoo tai kirjoittaa kymmenessä sekunnissa. Sano tuo itsellesi ja kerro sitten rakkaudestasi faktoihin.

Somekupla on ehkäpä hyökkäys ihmisyyttä vastaan, mutta se on myös pelikenttä täynnä tehokkaita aseita, joita kukin saa poimia vailla ohjeita tai vastuita. Se on kuitenkin vain yksi pala ihmisyhteisön kehitystä, ja kuin historiassakin, myös tälläkin kertaa voimme vastata haasteeseen. Ensi viikon (todennäköisesti) viimeisessä osassa tarjoan ratkaisuehdotuksia.

Linkit kaikkiin sarjan osiin:

17.8.2017

Oikeistolainen väkivalta ON pahempaa

Oikeistolainen väkivalta, vasemmistolainen väkivalta ja miljoona kolumnia pyörittelemässä, jättäen kissat ja kuumat puurot työttömäksi. Olen puolustanut sananvapautta ääni käheäksi pitkän aikaa, mutta en aio koskaan tehdä sitä totuuden kustannuksella. On aika vuodattaa vähän sydänverta ja muistuttaa tasapuolisuusharhasta (myös tämä).

Oikeisto on pahempi

Koska muu media on sen jo tehnyt, jätän diipadaapan tähän. Äärivasemmisto on ikävä toimija eikä tätä ole kyseenalaistanut edes pääosa ns. valtamediasta. Mutta kun äärioikeisto tappaa. Jukolauta nyt, tässä on vaan yksinkertaisesti äärimmäinen ero. Vaikka miten luettelisin äärivasemmiston kärhämöintejä, sillä ei ole mitään väliä kun paikalle tulee Jesse Torniainen ja pian soitetaan pappia. Ei näitä vain voi eikä saa verrata.

Samat esimerkit löytyvät jenkeistä. Äärivasemmiston uhka on herättänyt jopa liberaalin median huolen demokratian tilasta,
mutta sitten tulee Trumpin ydinjoukon valkoisin edustusto ja taakse jää ruumiita, toistuvasti. Ei näitäkään voi vertailla eikä kyse ole kahdesta tasavertaisesta osapuolesta. Vaikka kuinka olen kriittinen maahanmuuttopolitiikkaa kohtaan (kahteen suuntaan, toim huom) ja miten paljon vasemmisto ajoin vatuttaa, tiedän että lopulta vain kuolema on lopullinen – ja siinä kohtaa äärioikeisto omaa kyseenalaisen kärkitittelin. Se ei vaan muutu vaikka voissa paistaisi. Toki pahaa pelkään että tilanteen eskaloituessa tilanne voi kehittyä vaikka miten hirveäksi, mutta se on spekulaatiota ja tykkään elää faktoissa visioiden sijaan.

Tietenkin kyse on oikeasta ääripäästä. Keskiverto hommalainen ei koskisi pitkällä tikullakaan vastarintaliikkeeseen ja tuskinpa keskiverto republikaanikaan suvaitsee white power -sontiaisia. Tässäkin maassa on ihan oikeasti paljon maahanmuuttokriittisiä ihmisiä jotka pitävät odineita ja svl:ää ym. akuuttina uhkana yhteiskunnalle, varauksetta. Tämä on hyvä asia yhteiskuntarauhan kannalta. Harmaalla osalla pelikenttää on monenlaisia pelaajia, mutta on myös niitä jotka menevät selvästi reunan yli. Ne sijoittuvat nykyterminologiassa äärioikealle.

Mitä tästä voi oppia?

Ei ole uutinen että Trump on idiootti. Sen sijaan olisi keskustelulle hyödyllistä ymmärtää, että monella meistä on ns. oman aatesuunnan parissakin tahoja jotka ovat haitaksi yhteiskunnalle, keskustelulle ja sovulle. Paljon tätä pahempia ovat ne jotka ovat valmiita murhaamaan aatteensa vuoksi. Ihminen ei menetä aatteestaan mitään tunnustamalla sen johtavan väärissä käsissä äärimmäiseen väkivaltaan. Se on vain tervettä tosielämän ymmärtämistä. Murhaa ei voi eikä saa selitellä, pehmitellä tai jossitella. Se pitää tuomita aina, ilman konditionaaleja tai ”mutta noikin riehuu” vässyköintejä. Tragedian taustojen tutkimus on asia erikseen, mutta sille on aikansa ja paikkansa.

Alustavan testin perusteella moni mamukriitikko syöksee tulta ja tulikiveä suuntaani tällaisen nöyristelevän jutun perusteella – siitä vaan! Oikeistolla on helvetin iso ongelma niskassaan enkä aio leikkiä ettei niin olisi. Se ei ole minun syytäni millään muotoa, mutta se koskettaa minua. Jos poliittinen murha ei kosketa sinua, katso peiliin.