Tekijä: Kyuu Eturautti

Tamperelainen rivikokoomuslainen, tietoturvapäällikkö, yrittäjä, kulttuurihörhö. Motto kuuluu: "Ihmisen oikeus olla idiootti on suurin ja tärkein vapaus." Lisää mukaviisauksia sitten kotisivuilta. Blogauksissa käsittelen mm. seuraavia aiheita: kaikki mahdollinen.
Julkaistu

Uskontokritiikki – sillä se lähtee millä se tulikin

Olen ollut ja yhä olen uskontokriitikko, vaikka välillä kommentointi onkin osaltani mennyt pahasti sivuraiteille. Uskonto on aihe joka herättää nopeita reaktioita ja siten uskontokritiikki kaipaa tuon tuosta kertausta, niin itselleni kuin muillekin. Kyse ei ole uskonnon kieltämisestä tai summittaisesta vastustamisesta. Terve uskontokritiikki on skeptiseen pohdiskeluun pohjautuvaa rakentavaa kritiikkiä minkä tahansa uskonnon varjolla tapahtuvista lieveilmiöistä.

Sama viiva tai ei viivaa

Uskontokritiikki voi toimia vain niin kauan kun uskontoja käsitellään samoin kriteerein. Aiheesta on tarjolla Kari Salmisen erinomainen artikkeli. Uskontokritiikin pitää perustua malttiin, järkeen sekä tieteeseen. Tänä päivänä sen pahimpia uhkia on laajalti poliittiselle kentälle levinnyt tiedevastaisuus, josta Aamulehden juttu löytää runsaasti esimerkkejä. Sen sijaan uskonnoista yllättävän monet ovat avoimia rakentavalle kritiikille sekä debatille oman toimintansa tulevaisuudesta. Tästä parhaana osoituksena lienee Ylen Horisontti-ohjelma tai hieman toiselta kantilta lähestyvä Mahadura & Özberkan.

Tämä johtaa blogini otsikon pointtiin. Uskonnon parista saattaa lähteä liikkeelle radikaali, vihamielinen voima, vaan yhtä lailla saman uskonnon parista voi lähteä myös korjausliike vihan hillitsemiseen. Juuri tässä Laura Huhtasaari teki pahimman mahdollisen virheen leimatessaan koko islamilaisen kentän. Todennäköisesti islamin sisällä on parhaat mahdolliset välineet radikaali-islamin sekä länsimaisen oikeusvaltion vastaisen vihasaarnaamisen hillitsemiseksi. On toki tarpeen varmistaa toimiiko esimerkiksi Suomen islamilainen yhteisö tässä parhaalla tapaa, en tiedä onko asiaa täällä tutkittu missä laajuudessa. Yhtä lailla on tarpeen keskustella hillitseekö evlut-kirkkomme tarpeeksi tehokkaasti vaikkapa lestadiolaisten ihmisvastaisuutta. Jos vastaus on kieltävä, on reaktion silti oltava muuta kuin vihanpitoa. On puhuttava niin ongelmista kuin myös ratkaisuista.

Kunnioittamani kosmologi Kari Enqvist ehdottaa, että tieteen on ryhdyttävä puolustuksen sijaan hyökkäykseen tieteellisen maailmankatsomuksen puolesta. Itse haluaisin lähteä asiaan perustuslaki edellä. Näin tiivistetysti sanoisin että uskontojen pitäisi toimia perustuslain alaisuudessa eikä sen yläpuolella. Voimme kunnioittaa tinkimättömästi yksilön uskon- ja uskonnonvapautta kuitenkin varmistaen että esimerkiksi sukupuoli-identiteetin tai muun synnynnäisen ominaisuuden perusteella syrjiminen on aina kiellettyä. Juuri tämä aihe on minulle kaikkein tärkein. Usko on korvien välissä mutta uskonto on organisaatio, yritys tai yhdistys. Etenkin jos organisaatio käyttää julkista valtaa tai rahaa, sen toimintaa on voitava katsoa erityisen kriittisesti. Tällöin kriteerien pitäisi olla lähestulkoon samat oli organisaatio sitten uskontokunta, urheiluseura tai joku muu.

Uskontoa voi myös kiittää

Se, että lestadiolaisten piirissä toimitaan epäinhimillisesti ei poista valtionkirkkomme erinomaista työtä inhimillisyyden puolesta vaikkapa perheiden, senioreiden tai maahanmuuttajien kanssa. Se on arvokasta työtä joka ansaitsee kunnioituksen. Myös monet islamilaiset yhteisöt ovat tehneet hyvää työtä, edesauttaneet integraatiota, eikä yhden saman uskonnon jäsenen hirmuteko vähennä hyvien tekojen arvoa. Hyvyydestä on huutava pula tänä päivänä ja katson että maailmaan mahtuisi vähän enemmänkin kiitosta. En koe sen vähentävän asiallisen kritiikin tehoa millään muotoa, vaan vaikutus on usein peräti päinvastainen. Ystävä kun vastaanottaa kritiikin vihamiestä paljon paremmin.

Dialogissa ja arvomaailmojen sovittamisessa uskonnon ja valtion välillä on ikuinen haaste joka jatkuu aikakaudesta toiseen. Haasteita tulee nostaa pöydälle, mutta tällaisen vihapuheen ja ääripäiden aikana paras tapa ei ole hyökkäys uskontoja vastaan. Jos ongelmat ilmaisee rakentavasti löytää myös nopeasti ne vastapuolet jotka ovat valmiita asialliseen keskusteluun. Aion muistuttaa itseänikin yhä tiuhemmin siitä, miten viisas kritiikki on työtä hyvän puolesta, vihasta kohti parempaa.

Julkaistu

Välittääkö terroristi houkuttimista?

Skeptikkona löysin taas tarvetta pohdiskella yhtä asiaa mitä tulee terroristien soluttautumiseen turvapaikanhakijoiden sekaan. Monesti on lausuttu ihan hallitusta myöten että vetovoimatekijät eivät saa olla kohtuuttoman hyvät, jottei se houkuttele ns. turvapaikkashoppailua. Vaan onko tällä mitään kytköstä terrorismiin? Välittääkö terroristi aamupuuron laadusta?

Tulijaa on moneen junaan

Kuten rauhallisimmat kommentaattorit ovat muistuttaneet, Turun jälkeen ei ole hätiköityjen päätösten aika. Ennen kaikkea asia pitää palotella osiin. On totta, että monet turvapaikanhakijat ovat integroituneet surkeasti ja vastaanottokeskusten työ on ollut ilmeisen ala-arvoista ja ylihintaista. Olemme tehneet asioita koko ajan hätäisesti reagoiden, ilman suunnittelua, ilman proaktiivisuutta, ilman havaittujen ongelmien käsittelyä. Samalla on annettu vapaa shekki toimijoille joista valtaosa on valittu ilman kilpailutusta ja jokainen ilman tulosvastuuta. Ei ole ihme että tilanne on huono ja voin vain veronmaksajana hävetä sisäministeriön koordinaatiotaitojen heikkoutta. Monet maahanmuuttajaryhmätkin ovat ilmaisseet tyytymättömyyttään esimerkiksi pakotettuun passiivisuuteen ja kieliopetuksen puutteisiin.

Vaan jos puhutaan ainoastaan terroristeista tai radikalisoituneista henkilöistä, en totta puhuen usko että sillä on väliä miten heitä kotoutetaan. En myöskään usko että heille on niin suurta väliä taloudellisilla houkuttimilla. Jos tarkoitus on soluttautua vieraaseen maahan x, rekrytoida apureita ja tehdä pahaa, pääosa kotoutus- ja houkuttavuuskeskusteluista on mitättömiä. Tässä kohtaa pitäisi puhua rajavalvonnasta mieluiten EU-ulkorajoilla sekä EU-maiden viranomaisten välisestä perinteisestä poliisiyhteistyöstä. Toissijainen kohta on varmistaa virkavallan kyky tutkia raportit ongelmatapauksista. Sitä(kään) työtä ei sovi ulkoistaa katupartioille.

Haastavin kysymys ovat tahot joilla on radikalisoitumisen potentiaali mutta vielä toivoa. Ounastelen, että ihmissalakuljettajien tarjoamat väärät tiedot Suomesta ovat myös osa ongelmaa. Tehokkaampi toiminta EU:n ulkorajoilla suodattaisi paljon, mutta ei kaikkea. Kotoutustoimien aikana pitäisi olla silmät auki ja povarissa valppautta sekä nopeaa reagointikykyä. Riskitekijäksi luokiteltava henkilö olisi saatava aktiivisten toimenpiteiden pariin ennemmin eikä myöhemmin. En ole lain tuntija saati psykiatri joten en lähde lonkalta heittelemään mitä niiden toimenpiteiden pitäisi olla.

Rohkenen edelleen spekuloida, että jos EU:n rajavalvonta toimisi ja aktiiviset toimenpiteet kohdistettaisiin ajoissa oikein, maahanmuuton ilmapiiri paranisi ja kotoutumisen potentiaali myöskin. Luottamus kantasuomalaisten ja uusien ystäviemme välillä kehittyisi, jolloin populistiset heitot voitaisiin palauttaa taas sinne minne ne kuuluvatkin eli kiistelyyn kananmunien terveysvaikutuksista.

Tylsä keskustelu on tylsää

Eräs ilahduttava kommentaattori muistutti minulle taannoin, että vaikka käytöstapoja onkin syytä kunnioittaa, kohteliaalla tekstillä käytävä verkkokeskustelu on tappavan tylsää. Hän lienee oikeassa. Tämä vaan on semmoinen asia joka on todella tylsää ja pitäisi käydä oikein erityisharmaalla virkamieskoneistolla läpi. Maahanmuuton särmät, haasteet, tyypit, ratkaisut, kokemukset sun muut yksinkertaisesti lentävät populismin yllä noin 1,3 valovuoden korkeudella. Rajat eivät ole koskaan olleet täysin auki, eivätkä koskaan täysin kiinni – eivätkä tule pian olemaan.

Ongelma on, että sen paremmin media kun ns. räväkkyyttä kaipaava verkkokeskustelukaan ei halua asiaa, vaan huutoa. Asian pitää mahtua lööppiin ja aivan maksimissaankin kahden minuutin haastatteluun. Koita siinä sitten vedota malttiin kun haastaja joko kysyy että miksi vihaat kaikkia maahanmuuttajia tai että miksi et yhtään välitä ketä rajan yli tulee. Tekninen termi tähän on ”huoh”.

Julkaistu

Facebook on saatana? Viides ja viimeinen osa

Maanantaisin ilmestyvässä lyhyessä blogisarjassani esitän villin teorian parhaiden lööppiotsikoiden hengessä: Onko Facebook aikakautemme suurin pahuus? Olen esitellyt havaintoja, johtopäätöksiä ja pohdiskelua ihmiskunnan tilasta. Tokihan tarinalle on saatava iloinen loppu, joten päätän blogisarjani erilaisiin ratkaisuehdotuksiin.

Ratkaisuehdotuksia

Hypoteettisesti; jos YK määräisi yksimielisesti Facebookin tuhottavaksi tänään, uusi nousisi huomenna emmekä oppisi tapahtuneesta mitään. Perään tulisi jatkuva taistelu muuntohuumeita vastaan, jonka tiedämme jo ennalta tuhoa kylväväksi, hävityksi sodaksi. Hieman kärjistäen voisi sanoa että on alkanut ihmiskunnan ensimmäinen sota tietokoneälyä vastaan. Somen algoritmi ei ”tee väärin” vaan ”tekee tehokkaasti”. Numerot sen vahvistavat: merkittävä osuus meistä ei ole tarpeeksi henkisesti kypsiä käsittelemään tehokasta syöttöä. Saamme niin sanotusti aatehuumeen yliannostuksen. Toki ilmiöstä on historiallisia merkkejä pitkältä ajalta, mutta koskaan ennen ilmiö ei ole ollut kansainvälinen tai näin suuri. Lisäksi tällä kertaa kasvun rajoista ei ole merkkiäkään.

Paljon voidaan tietenkin tehdä algoritmia kehittämällä. Tavallaan nykytila ei ole kovin viisas tai ihmistä hyvin tunteva algoritmi, kun se syöttää meille vain sitä mitä haluamme. Se on sama jos ruokailu olisi pelkkää jälkiruokaa, sangen hyvää alkuun mutta kovin epäterveellistä. On aivan mahdollista että sama tietokonetekniikka joka tähän suohon meidät vie myös nostaa meidät sieltä. Tietokone on juuri niin hyvä tai paha kun miksi sen opetamme. Suurin haaste voi olla että tämä vie huumeen tehosta kärjen ja siten on huonoksi liiketoiminnalle. Raha voi olla tietokoneälyä paljon pahempi ongelma ja sekös vasta inhimillistä onkin. Unohdetaanpa siis mielikuvat Terminator-elokuvista, vaikka monenlaisia mielipiteitä piisaakin.

Yksinkertainen on kaunista

Lopulta yksinkertaisin ja tutuin vastaus lienee paras: katse peiliin. Ihminen on kautta historian kohdannut käännekohtia, jossa viisas yhteisö on ymmärtänyt tarpeen oppia tapahtuneesta ja viisastua edelleen. Tämä on yksi niistä tilanteista ja tällä kertaa meidän on opittava paljon, paljon lisää objektiivisuudesta, tietokonealgoritmeista, terveestä kriittisyydestä ja medialukutaidosta. Lyhyesti sanoen, meidän on opittava lisää siitä maailmasta jossa tänä päivänä elämme. Kaipaamme 2000-luvun reformaation, tiedon vallankumouksen tai kutsu nyt sitä miksi vaan kunhan puhe on uuden sivistysaatteen noususta.

Tarjoan melko tuoretta referenssiä avuksi. Olemme vuosikymmenten varrella oppineet että eri ihonväri ei tee ihmisestä eriarvoista. Osa meistä on myös oppinut, että eri uskonto ei myöskään ole ongelma. Nyt pitäisi oppia, että erilainen someyhteisö ei tee toisesta ihmisestä sen pahempaa. Ihanan vaikeaa ja helppoa, mutta ehdottoman mahdollista.

P.S. Johtuen tuoreista verkkovihan havainnostani, liitän mukaan vielä yhden kertomuksen. Kuunnelkaapa Ahmed Mohamudin tarina. Uutinen tässä ei ole se, että vihamedia teki valheellisen jutun, vaan se miten moni tähän uskoi ja levitti. Siihen pahaan somekupla kykenee. Siihen pahaan auttaa vain medialukutaito.

Linkit kaikkiin sarjan osiin:

  1. Osa 1/5
  2. Osa 2/5
  3. Osa 3/5
  4. Osa 4/5
  5. Osa 5/5
Julkaistu

Kiistapuolet ovat surullisen lähellä toisiaan

Nettiviha tarvitsee lopulta vain yhden asian: tarpeeksi vähän tietoa vastapuolesta, jotta tyhjät kohdat voi täyttää mielikuvituksella. Juuri tällaiset lähtökohdat synnyttävät veljessotia. Ystävistä, kollegoista, naapureista voi tulla maalitauluja.

Samoilla vesillä

En ole äänekkään populismin parhaita ystäviä, siten en myöskään keskimäärin hirveästi arvosta Ville Niinistön valitsemaa ilmaisutyyliä. On vihreiden eduksi (gallupeissakin näemmä) että hänen seuraajansa on asiallinen ja analyyttinen. Yhtä kaikki, Ville saa kuitenkin pisteet seuraavasta twiitistä.

Outoa: joillekuille yhä yllätys, että voi edellyttää sekä 1)inhimillistä kohtelua TP-hakijoille että 2)terroriepäiltyjen nopeaa eristämistä.

Itsestäänselvyyksien jauhamista? Ehkä, mutta tässä on vahva pointti. Jos otat leijonaosan vasemmalle kalleellaan olevia ja leijonaosan oikealle kallellaan olevia, ja laitatte heidät puimaan realistisia suuntia maahanmuuttopolitiikalle, tulos on edellisen kaltainen. En tietenkään tunne kaikkia maahanmuuttokriitikoita, mutta iso osa heistä ymmärtää kultaisen keskitien, on valmis kompromisseihin ja tietää ettei rajoja lähdetä sulkemaan. En myöskään tunne kaikkia maahanmuuttoliberaaleja, mutta tiedän että heistäkin leijonaosa ymmärtää jonkinlaisten rajojen, säännösten ja reunaehtojen tarpeellisuuden. Ja sen tiedän varmasti, että molemmista ryhmistä halutaan auttaa hätää kärsiviä, toimia ihmissalakuljetusta vastaan, ym. Keinot vaihtelevat, päämäärä pysyy.

Edellisen lopputuloksena voi olla, että sinulla on torin kahdella laidalla mielenosoittaja ja vastamielenosoittaja, huutamassa toisilleen herjoja, vaikka puolen tunnin keskustelun myötä selviäisi että he ovat lopulta lähes samoilla linjoilla. Nettivihan aika, somekupla tai mikä lie on tehnyt heistä toistensa vihollisia, turhaan. Aivan täysin turhaan.

Muutos ei ole 180 astetta

Arvostamani toimittaja Salla Vuorikoski herätti keskustelua terrorismin torjunnasta. Kieltämättä otsikoissa on puhuttu paljon ”täyskäännöksistä” ja vakoilulaista sekä muista vastaavista äärikeinoista. Ei yhteiskuntaa pitäisi ajatella näin. Luonnollisesti Turun tragediasta on tehtävä johtopäätökset, mutta ei pidä ajatellakaan laivan kääntöä 180 astetta kerrallaan. Tehdään pieni suunnanmuutos, katsotaan onko suunta parempi, sitten opitun mukaan joko käännetään lisää tai palataan takaisin. Niin yhteiskuntaa rakennetaan kestävästi – ja niin muutokset oikeasti tapahtuvat.

Ymmärrän hyvin miksi ihmiset huutavat vihoissaan, milloin minkäkin puolesta ja vastaan. Tiedän että seassa on niitä joiden mietteet ja teot ovat äärimmäisiä. Vaikka he ovat pieni vähemmistö, oletamme heidät kuitenkin väärin enemmistöksi. Vähemmistön viha ei saa tehdä enemmistöstä vihaajia. Enemmistö meistä on lopulta aika lähellä toisiaan.

Julkaistu

Jotain kaunista on tuhottu

Olen käyttänyt monet hetken Turun terroristi-iskun puimiseen. Jouduin nytkin pysähtymään ja kysymään parin vuoden takaiselta itseltäni miten edellinen lause edes voi edessäni näkyä. En ole yrittänytkään väkisin tukahduttaa pelkoa tai vihaa – tai surua, joka on päällimmäisenä. Nyt pystyn sen ehkä ilmaisemaan.

Kaunis Suomi kauniissa maailmassa

Kuulun Kokoomukseen. Uskon siihen Kokoomukseen jossa vielä ”isänmaa” mahtuu avainsanojen joukkoon. Pidän itseäni myös hieman kansallismielisenä, silloin kun tarkoittaa halua toimia sellaisen maan puolesta joka on kaikille sen kansalaisille ja vieraille hyvä, oikeudenmukainen ja turvallinen. Siinä maassa eivät ole rajat kiinni, mutta eivät myöskään autioita. Siinä maassa ylimmät vallanpitäjät ymmärtävät, että heidän tinkimätön, absoluuttinen tehtävänsä on pitää huolta siitä maasta, sillä kukaan muu ei sitä tee. Tähän en salli pisaran palaakaan rasismia: tässä maassa jokainen täällä lainmukaisesti oleva omaa lain määräämät oikeudet, eikä eriarvoistaminen synnynnäisten ominaisuuksien perusteella yksinkertaisesti ole hyväksyttävää vaan tuomittavaa.

Suomi kuuluu maailmaan ja EU:hun, YK:hon, yms. Kautta historiamme rajojemme yli on kulkenut niin ajatuksia, kulttuuria, tavaroita kuin ihmisiäkin. Se on paitsi luonnollista, myös elintärkeää. Jotta maamme voi olla osa kansojen yhteisöä, meillä on oltava oma maa. Eivät ihmiset lennä tänne nähdäkseen saman minkä näkevät kotikylässään. Tämä tasapäistämisen ajatus minua nyppii. Ei se ole hieno EU jossa voit saman saksalaispankin luottokortilla ostaa saman big macin Torinosta Tornioon. Se on hieno EU jossa on parmankinkkua ja poronkäristystä. Jos emme ole ensin Suomi, emme voi myöskään olla osa EU:ta. EU on osiensa summa ja niiden osien erilaisuus tekee niistä kaikista osia erikoisia, uniikkeja, kauniita.

Juha Sipilä on nähnyt tämän niin helvetin väärin. Kun turvapaikkabisnes alkoi kasvamaan, ihmissalakuljetus kukoistamaan, tiesimme että se houkuttelee väärinkäytöksiin. Tiesimme, että siinä on riskejä. Sipilä ei välittänyt kotimaastaan, siitä ainoasta maasta mitä hänen piti suojella. Hän halusi olla EU:n mallioppilas, hän halusi olla sankari, hän halusi selkääntaputtelua ja nämä saadakseen hän tuhosi Suomen tulevaisuuden tavalla, josta sitä ei ehkä enää korjata. Hän oli ahne, ilkeä ja epärehellinen, aivan kuten hän oli työelämässä ennen poliittista uraansa. Hän tuhosi minulle jotain tärkeää ja kaunista, nimittäin suomalaisen hyvän. Hän ei joudu siitä vastuuseen. Se sapettaa minua.

Viha pitää kohdistaa oikein

Tiedän, että on aivan turhaa järjestää mielenosoitusta pääministeriä vastaan. Ei hän välitä tutkimustiedosta tai kansan mielipiteestä. Hän haluaa miellyttää omaa lähipiiriään, viis muusta. Tiedän siis asian turhuuden, mutta silti osallistun siihen. Mielestäni suomalaisten kokema pelko ja viha kaipaa kanavointia. Jos emme voi prosessoida vihaamme, se voi kanavoitua silmittömään pahuuteen, jopa suoranaiseen veljessotaan. On mielestäni absoluuttisen oikein kohdistaa joukolla ne vihan huudot, ne perkeleet, ne vaikeat kysymykset sitä tahoa vastaan, joka rikkoi virkavalansa törkeimmällä mahdollisella tavalla.

Turun terroristin pidätti poliisi ja hänet tuomitsee oikeusistuin, juuri kuten oikeusvaltiossa kuuluukin. Pääministerin voi kuitenkin tuomita vain kansan mielipide, ilmaistuna demokratian voimin. Se on minun tapani selviytyä tästä mittaamattomasta surusta. Jokainen löytäköön oman tapansa.

Julkaistu

Facebook on saatana? Neljäs osa

Maanantaisin ilmestyvässä lyhyessä blogisarjassani esitän villin teorian parhaiden lööppiotsikoiden hengessä: Onko Facebook aikakautemme suurin pahuus? Aiemmissa osissa esittelin havaintojani ja johtopäätöksiä (osa 1, osa 2, osa 3). Tällä kertaa pohdiskelen ihmiskunnan asemaa ilmiön äärellä sekä scifin että alastoman inhimillisyyden kantilta.

Eräänlainen singulariteetti

Matkustakaamme alkuun hetkeksi spekuloivan tieteen alalle. Juttusarjaa koostaessani muistelin tiedekeskusteluja teknologisesta singulariteetista. Facebook ei edusta perinteistä näkemystä singulariteetin ilmiöstä, mutta sitä voi lähestyä samalla tapaa. Se on kuitenkin teknologiassa sellainen lakipiste, jossa algoritmi pystyy täysin tai lähes itsenäisesti mukauttamaan huomattavan ihmismäärän psyykettä. Se on ensimmäinen kerta kun tietokoneella on potentiaali muokata ehkä jopa maailman asukkaiden enemmistö ”uudeksi ihmiseksi”. Toki sekaan tarvitaan yhä ihmistä, mutta tehokuudessa ja kyynisyydessä Facebookin algoritmi on täysin vailla vertaa. Yksikään historian suurista hyvän- tai pahantekijöistä ei pääse millään mittakaavalla lähellekään.

Toinen vertailukohde löytyy fundamentaaliuskontojen välisten taistojen pitkästä ja surullisesta historiasta, mutta jälleen mittakaava ja ulottuvuus ovat aivan eri luokkaa Facebookin tapauksessa.

Ihminen ymmärtää pelin säännöt

Voimme syyttää sielutonta tietokonealgoritmia nykytilasta, mutta emme suinkaan ole tyytyneet passiiviksi vierestäkatsojiksi. Ihminen on älyllinen olento ja älyllinen olento oppii luonnostaan pelin säännöt vaikkei ohjekirjaa olisikaan tarjolla. Jos pelaat tarpeeksi kauan strategiapeliä tietokonetta vastaan, alat vaistonvaraisesti oppimaan tietokonekoodilta tiettyjä käytösmalleja ja tätä hyödyntäen tulet pelissä paremmaksi. On makuasia onko se fuskausta vai vastapuolen tuntemista, mutta samoja merkkejä on myös somessa. Tällä hetkellä yleinen hupi tuntuu olevan ns. vastapuolta vastaan masinoidut ilmiantokampanjat. Kun on opittu että tietty määrä ilmiantoja sisällöstä tai kuvasta johtavat asianomaisen porttikieltoon käytännössä automaattisesti, tätä myös käytetään.

Yhtä lailla ihminen on oppinut propagandan vanhat temput, eli yksityiselämän väärinkäytön. Me kaikki lauomme typeryyksiä tai ns. sopimatonta huumoria tuon tuosta, mutta Facebook on muuttunut jatkeeksi lähibaarille, työpaikan kahvihuoneelle tai jopa kodille. Ihmiset ovat oppineet häikäilemättömyyden käyttöön ja yksityiseksi tarkoitetut viestit päätyvät nopeasti kontekstista irroitetuiksi lyömäaseiksi vastapuolta vastaan. ”Todistamme” näin miten paha vastapuoli oikeasti on. Miten helppoa onkaan tuomita ihminen täysin, lopullisesti ja peruuttamattomastai vain sen perusteella mitä hän sanoo tai kirjoittaa kymmenessä sekunnissa. Sano tuo itsellesi ja kerro sitten rakkaudestasi faktoihin.

Somekupla on ehkäpä hyökkäys ihmisyyttä vastaan, mutta se on myös pelikenttä täynnä tehokkaita aseita, joita kukin saa poimia vailla ohjeita tai vastuita. Se on kuitenkin vain yksi pala ihmisyhteisön kehitystä, ja kuin historiassakin, myös tälläkin kertaa voimme vastata haasteeseen. Ensi viikon (todennäköisesti) viimeisessä osassa tarjoan ratkaisuehdotuksia.

Linkit kaikkiin sarjan osiin:

  1. Osa 1/5
  2. Osa 2/5
  3. Osa 3/5
  4. Osa 4/5
  5. Osa 5/5
Julkaistu

Oikeistolainen väkivalta ON pahempaa

Oikeistolainen väkivalta, vasemmistolainen väkivalta ja miljoona kolumnia pyörittelemässä, jättäen kissat ja kuumat puurot työttömäksi. Olen puolustanut sananvapautta ääni käheäksi pitkän aikaa, mutta en aio koskaan tehdä sitä totuuden kustannuksella. On aika vuodattaa vähän sydänverta ja muistuttaa tasapuolisuusharhasta (myös tämä).

Oikeisto on pahempi

Koska muu media on sen jo tehnyt, jätän diipadaapan tähän. Äärivasemmisto on ikävä toimija eikä tätä ole kyseenalaistanut edes pääosa ns. valtamediasta. Mutta kun äärioikeisto tappaa. Jukolauta nyt, tässä on vaan yksinkertaisesti äärimmäinen ero. Vaikka miten luettelisin äärivasemmiston kärhämöintejä, sillä ei ole mitään väliä kun paikalle tulee Jesse Torniainen ja pian soitetaan pappia. Ei näitä vain voi eikä saa verrata.

Samat esimerkit löytyvät jenkeistä. Äärivasemmiston uhka on herättänyt jopa liberaalin median huolen demokratian tilasta,
mutta sitten tulee Trumpin ydinjoukon valkoisin edustusto ja taakse jää ruumiita, toistuvasti. Ei näitäkään voi vertailla eikä kyse ole kahdesta tasavertaisesta osapuolesta. Vaikka kuinka olen kriittinen maahanmuuttopolitiikkaa kohtaan (kahteen suuntaan, toim huom) ja miten paljon vasemmisto ajoin vatuttaa, tiedän että lopulta vain kuolema on lopullinen – ja siinä kohtaa äärioikeisto omaa kyseenalaisen kärkitittelin. Se ei vaan muutu vaikka voissa paistaisi. Toki pahaa pelkään että tilanteen eskaloituessa tilanne voi kehittyä vaikka miten hirveäksi, mutta se on spekulaatiota ja tykkään elää faktoissa visioiden sijaan.

Tietenkin kyse on oikeasta ääripäästä. Keskiverto hommalainen ei koskisi pitkällä tikullakaan vastarintaliikkeeseen ja tuskinpa keskiverto republikaanikaan suvaitsee white power -sontiaisia. Tässäkin maassa on ihan oikeasti paljon maahanmuuttokriittisiä ihmisiä jotka pitävät odineita ja svl:ää ym. akuuttina uhkana yhteiskunnalle, varauksetta. Tämä on hyvä asia yhteiskuntarauhan kannalta. Harmaalla osalla pelikenttää on monenlaisia pelaajia, mutta on myös niitä jotka menevät selvästi reunan yli. Ne sijoittuvat nykyterminologiassa äärioikealle.

Mitä tästä voi oppia?

Ei ole uutinen että Trump on idiootti. Sen sijaan olisi keskustelulle hyödyllistä ymmärtää, että monella meistä on ns. oman aatesuunnan parissakin tahoja jotka ovat haitaksi yhteiskunnalle, keskustelulle ja sovulle. Paljon tätä pahempia ovat ne jotka ovat valmiita murhaamaan aatteensa vuoksi. Ihminen ei menetä aatteestaan mitään tunnustamalla sen johtavan väärissä käsissä äärimmäiseen väkivaltaan. Se on vain tervettä tosielämän ymmärtämistä. Murhaa ei voi eikä saa selitellä, pehmitellä tai jossitella. Se pitää tuomita aina, ilman konditionaaleja tai ”mutta noikin riehuu” vässyköintejä. Tragedian taustojen tutkimus on asia erikseen, mutta sille on aikansa ja paikkansa.

Alustavan testin perusteella moni mamukriitikko syöksee tulta ja tulikiveä suuntaani tällaisen nöyristelevän jutun perusteella – siitä vaan! Oikeistolla on helvetin iso ongelma niskassaan enkä aio leikkiä ettei niin olisi. Se ei ole minun syytäni millään muotoa, mutta se koskettaa minua. Jos poliittinen murha ei kosketa sinua, katso peiliin.

Julkaistu

Facebook on saatana? Kolmas osa

Maanantaisin ilmestyvässä lyhyessä blogisarjassani esitän villin teorian parhaiden lööppiotsikoiden hengessä: Onko Facebook aikakautemme suurin pahuus? Olen jo käsitellyt havaintoprosessejani parilta eri kantilta. Tällä kertaa kokoan aiempien osien havainnot johtopäätöksiin.

Johtopäätöksiä ja aasinsiltoja

Facebookissa on kaksi miljardia aktiivikäyttäjää. Kun tästä eliminoidaan valekäyttäjät, vain lähipiirin kanssa viestintää pitävät sekä ne harvat jotka osaavat ottaa tiedon vastaan objektiivisesti, heitän lonkalta että noin miljardi ihmistä on altistunut somekuplan voimakkaimmille vaikutuksille. Jotta johtopäätöstä ei tarvitse etsiä pitkään, tässäpä se: Facebook on muuttanut miljardi ihmistä kyvyttömäksi tai vähintään rajoittuneemmaksi tasapainoiseen yhteiskunnalliseen kanssakäymiseen. He eivät näe enää kilpailevassa puolueessa idiootteja vaan paholaisen, väärämielisessä verkkosivustossa tunkiota vaan maalitaulun. Ennen kaikkea, he eivät näe toista mieltä olevassa enää ihmistä vaan epäinhimillisen, akuutin vaaran. He eivät tunne tätä ns. vastapuolta kohtaan ymmärrystä saati kunnioitusta tai edes sääliä. Pahimmillaan ns. vastapuolen sanat on opetettu kokemaan väkivaltana ja tuleen on vastattava tulella.

Tästä miljardista ihmisestä osa, ehkäpä jotain 1-10 miljoonan välillä on mennyt vielä pidemmälle. He ovat muuttuneet ideologiansa pyhiksi sotureiksi. He ovat muuttuneet siviileistä sotilaiksi. He näkevät vihollisia kaikkialla, he elävät keskellä pahinta paranoiaa ja fantasioivat yhtenään vastapuoleen kohdistetusta silmittömästä julmuudesta. Yhteiskuntarakenteemme ovat pitkälti ansiona siihen että fantasian ja kovimpien tekojen rajamuuri on sangen korkea, mutta tässä joukossa on myös teon tehneitä pahoinpitelijöitä, kiduttajia ja murhaajia. Täten tuon seuraavan johtopäätöksen pöydälle: Facebook on aiheuttanut enemmän kärsimystä viime vuosikymmeninä kuin monet ihmisoikeuksia polkeneet valtionpäämiehet ja aikamme diktaattorit. Jos meno jatkuu, kohta kolkutellaan George W. Bushin tai tai Ratko Mladićin numeroita. Kun huumeiden annosvahvuudet nousevat, kauanko menee kun hätyyttelemme tilastoissa Stalinin tai Maon lukemia? On hyvä muistaa, että historiassamme moni hurjat määrät ihmishenkiä vaatinut tragedia ei ole yhden ihmisen vaan yhden aatteen tekosia. Pahuuskin voidaan joukkoistaa.

Ei hypätä johtopäätöksiin

Nyt pakitan vähäsen ja lisään tarkennuksia. En ole väittänyt tai väittämässä että Mark Zuckerberg olisi hirviö tai että hän olisi edes pahat mielessä ollut luomassa hirviötä. En myöskään väitä että Facebook avittaisi suoraan terrorismia, siitä ei ole merkkejä. Facebook vain noudattaa jäätävällä tarkkuudella ja lukuisten supertietokoneiden teholla ihmismielen perusvaistoja. Se on pätevä keksintö, loistava liiketoimi ja jos Zuckerberg ei olisi sitä rakentanut, joku muu olisi. Länsimaiden ulkopuolisissa valtioissa moni muu onkin luonut omia facebook-kloonejaan. Se on aikakautemme freoni, alkuun ylistetty ja paljon hyvää luonut keksintö jonka haitoista opimme vasta myöhemmin. Facebook on aikamme sosiaalisen pahuuden ilmentymä, mutta se on vain naamio jonka taakse kurkistamme ensi kerralla.

Linkit kaikkiin sarjan osiin:

  1. Osa 1/5
  2. Osa 2/5
  3. Osa 3/5
  4. Osa 4/5
  5. Osa 5/5
Julkaistu

Uusien käyttäjien kommentointi toistaiseksi poissa

Johtuen hurjasta määrästä roskapostittajien yrityksiä, uudet käyttäjät eivät toistaiseksi voi lähettää kommentteja. Kaikki nykyiset käyttäjät toimivat ihan ok.

Minulla on tähän pysyvä ratkaisu mielessä mutta en voi matkalta käsin asiaa korjata, vaatii vähän enemmän aikaa. Tämä on hätäratkaisu ettei roskaviestintä tuki oikeita blogauksia.

Julkaistu

Facebook on saatana? Toinen osa

Maanantaisin ilmestyvässä lyhyessä blogisarjassani esitän villin teorian parhaiden lööppiotsikoiden hengessä: Onko Facebook aikakautemme suurin pahuus? Ensimmäisessä osassa kerroin somen ulkopuolelta käsin tekemistäni havainnoista. Tällä kertaa käsittelen somekuplan vaikutusta ihmisen psyykkeeseen.

Teoria huumeista

Ainoat kokemukseni huumeista ovat pieni paketti panacodeja, hitosti liikaa kahvia sekä pieni pino alan kirjallisuutta ja journalismia. Väitän tietäväni perusidean, mutten tietenkään ole ammattilainen. Metaforaksi ehdotan että baarikeskustelu oman piirin kesken on kuppi teetä, perinteiset keskustelufoorumit muki suodatinkahvia ja somekuplat kofeiinia suoraan suoneen. Kofeiini on huumeista miedoimpia mutta jo se tarjoaa opit vierotusoireista ja toleranssista. Vuosia kahvia kitannut on viimeistään toisena kahvittomana päivänä jäätävän päänsäryn vallassa. Samainen henkilö myös jatkaa kahvin juontia vaikkei se enää aamuisin herätä, eikä pidemmän päälle oikeastaan edes hidasta väsymistä. Pahaan hetkeen kitataan neljä espressoa ja purkki energiajuomaa mutta vaikutus on lähinnä sama kun sahdilla: väsymys kasvaa ja huussi kutsuu. Silti unien jälkeen kupponen taas maistuu.

Ihminen on mukavuudenhaluinen. Mukavuus on mitä subjektiivisinta mutta lopulta iso osa kaikesta tekemisestä on henkilökohtaista hyvän olon tavoittelua. Facebookin algoritmit tietävät tämän ja syöttävät hyvänolontunnetta tehokkaasti. Se saa meistä jokaisen tuntemaan olonsa hyväksi, sitten oikeutetuksi, sitten aatteessaan ylivertaiseksi ja niin edelleen. Mitä syvemmälle tässä kaivaudumme, sitä kovempi on toleranssimme. Sisällön on oltava kovempaa, rajumpaa, sitä on oltava enemmän. Vähä kerrallaan eri mieltä oleva muuttuu vastapuoleksi, vastapuoli muuttuu ikävästä ihmisestä viholliseksi, pahiksesta eeppisestä pahikseksi ja lopulta pelkäksi maalitauluksi. Oma puoli taas fokusoituu ydinasiaansa kuin tehokas organisaatio ikään, vaatien ehdottomuutta, luoden tiukkoja sääntöjä ja nostaen esiin uusia kuninkaita. Kuten huumetutkimuksesta tiedämme, ensin niitä otetaan jotta voitaisiin hyvin ja lopulta jottei voitaisi aivan niin huonosti. Lopulta sitäkään vaikutusta ei enää saada ja jäljellä on vain riippuvuus. Kuten myös tiedämme, some on jo pitkään aikaa sitten luokiteltu päihteeksi ja tutkimus etenee. Kansantaudiksikin joku kutsuu, mutta en haluaisi tätä allekirjoittaa.

Teoria huumeiden käyttäjistä

Huumeiden käyttäjälle on ominaista vetää mukaansa myös muita ihmisiä. En ymmärrä täysin mistä tämä lähtee psykologisesti mutta ilmiö on tosi. Ilmiön huomaa myös somekuplassa. Ystävät ja tuttavat on saatava siihen mukaan. Sellaiset jotka eivät liity samaan someyhteisöön tai ehkäpä edes koko someen pidetään sivummalla. Itse olen ihmeen kaupalla kärsinyt tästä kovin vähän, mutta esimerkkien haku ei tuota päänvaivaa. Aiemmin avoimesti sovittuja asioita siirretään suljettuun someryhmään. Jos et voi osallistua ryhmään, et voi enää osallistua kaveriporukan harrastuksiin, kerhotoimintaan tai moneen muuhunkaan. Jos yrityksen someyhteisöä ylläpitää pahasti someaddiktoitunut henkilö, hän voi rajata myös yrityksen kampanjoinnin vain yrityksen someyhteisön sisälle ja siten aiheuttaa haittaa liiketoiminnalle. Mediatalotkin ihan Yleä myöten alkavat vaatia yhä useammin yhteydenpitoa somekuplan ehdoilla. Aniharvoin tässäkään on kyse pahansuopaisuudesta, ainoastaan laiskuudesta, opituista tavoista ja tiedostamattomista valinnoista.

Somekupla toimii myös monelle tärkeimpänä tai jopa ainoana ajankohtaistiedon lähteenä. Miten suuri osa uutisista voikaan tulla oman somekuplan kautta? Tämä kertoo oppimistamme tavoista, eikä sinänsä kerro paljoa – joku kuulee kaiken yhdeltä radionkanavalta, toinen luottaa vain tuttuun sanomalehteen. Haastavaksi kysymys tulee kun pohtii voisiko metodia vaihtaa. Itselläni on säännöllinen tapa seurata jotain uutta, eri mediaa ajoittain aktiivisemmin ja samalla jättää jokin aiempi seuraamatta. Se tuntuu vaikealta, mutta lopulta yleensä palkitsee. Moniko kokee ongelmattomana ajatuksen luopua somesta viikoksi ja sen korvikkeeksi kuunnella radiota, lukea lehtiä tai katsoa tv-uutisia – siis ihan kokonaisina, ei vain niitä juttuja mitä kupla eteesi onkii? Entäpä mitkä mediat valitsisit somen korvikkeeksi? Oletko tottunut johonkin oman sektorisi pienempään toimijaan somen myötä? Mikä johtaa päätöksentekoasi mediavalinnassa? Kuinka kuplassa olet jopa kuplan ulkopuolella? Tai sama toisin muotoillen, ovatko huumekaverisi ainoa jäljellä oleva yhteisösi?

Vaikutukset ovat samoja

Minulla ei ole kompetenssia vertailla huumeiden vaarallisuutta, mutta sekä subjektiiviset havainnot että lukuisat tieteellisesti pätevät artikkelit tuntuvat puhuvan yhtä ja samaa: somekupla on totta ja some on huume. Tarinat tästä huumesta vieroittumisesta ovat myös aikamme pieniä sankaritarinoita. Onko yhtään syytä olettaa, etteivät tähän huumeeseen pätisi samat kriteerit kun muihinkin? Ensi kerralla on aika jatkaa johtopäätöksillä.

Linkit kaikkiin sarjan osiin:

  1. Osa 1/5
  2. Osa 2/5
  3. Osa 3/5
  4. Osa 4/5
  5. Osa 5/5