Tekijä: Kyuu Eturautti

Tamperelainen rivikokoomuslainen, tietoturvapäällikkö, yrittäjä, kulttuurihörhö. Motto kuuluu: "Ihmisen oikeus olla idiootti on suurin ja tärkein vapaus." Lisää mukaviisauksia sitten kotisivuilta. Blogauksissa käsittelen mm. seuraavia aiheita: kaikki mahdollinen.
Julkaistu

Rasismi on mediapeliä ja sanomatta jääneitä

Pohdiskeleva videosarjani ”rasismi on…” jatkuu ja tämän viikon aiheita on kaksi. Ensinnäkin rasismi on mediapeliä – rasismin käsittely mediassa on laji jossa räväkkyys ohittaa helposti järkevyyden. Rasismi on myös sanomatta jääneitä asioita, eli asiallisen keskustelun käymättä jättäminen luo tilaa asiattomuuksille.

Mediapeliä

Klikkiotsikoissa totuus jää usein matkalle, vaan mihin tämä johtaa? Rasismista saarnaamalla voi herkästi saada aikaan enemmän vastareaktioita kuin mitään muuta. Fiksu toimittaja osaa mennä lukijan mieleen ns. mutkan kautta ja kylvää valmiin käskyn sijaan ajatuksen siemenen. Viha on kuitenkin mediataloille loistavaa bisnestä, mutta tätäkin voi haastaa pohtimalla sanoman lisäksi myös sanojaa. Ennakkoluulojen vahvistaminen on muodissa, mutta niiden haastamisella voi fiksu toimittaja luoda huippujutun.

Ennen kaikkea media tuntuu rakastavan syyllisten nimeämistä ja sormen osoittamista yhteen suuntaan. Kun on hyviksiä ja pahiksia, vedetään rajaviiva. Kun lyödään isolla leimakirveellä, osuman saa myös moni jotka eivät ole millään muotoa osa ongelmaa. Heistä kuitenkin herkästi tulee osa ongelmaa. Jos kerran on jo leimattu, miksi yrittää olla hyvis kun median silmissä olet jo pahis? Toimituksissa olisi syytä ymmärtää yhteiskunnallinen vastuu ja vaihtaa leimakirves sulkakynään. Ongelma ei onneksi ole Suomessa pahin mahdollinen.

Sanomatta jääneitä asioita

Jos emme käy asiallista keskustelua ongelmista, tilan valtaa asiaton keskustelu. Ylivarovaisuus on pahimman luokan virheemme ja pyrkimys ehdottomaan korrektiuteen vain oikotie ongelmiin. Maahanmuuton ja uskontojen ongelmien hyssyttely kasvattivat rasismia. Käytämme paljon energiaa kohtaamisten välttämiseen, kun niitä pitäisi olla enemmän. Hyvä uutinen on, että tästä on lyhyt matka pragmaattisiin, nopeasti hyvää tulosta tuoviin ratkaisuihin. Totuus on hyvä pohja rakentaa huomista.

Ylivarovaisuudesta on merkkejä laajalti. Ongelma ei ole kapea tai yhteen nurkkaan jumittunut. Yhä useampi tavan tallaajakin varoo loukkaamasta ketään ja samalla mahdollistaa huonon, jopa rikollisen toiminnan. Viranomainen varoo antamasta työlupaa maahanmuuttajalle, peläten että yksikin väärä positiivinen päätös johtaisi ajojahtiin. Viranomaisen pelko on aiheellinen ja se kertoo paljon ilmapiiristämme. Uskonnon varjolla tehtyjä väärinkäytöksiä pelätään myös sanoa, peläten puolestaan viranomaisten ajojahtia. Kaikista näistä ongelmista silti puhutaan, mutta asiallisen ja faktalähtöisen puheen sijaan vääntö käydään somessa, huhujen ja vihan voimalla. Kaivamme tehokkaasti oman kuoppamme.

Jatkuu…

Ensi viikon aiheissa esiin nousevat toisaalta kehitysyhteistyö ja toisaalta vähän pohdiskelevampi puoli: onko rasismi valetta ja rasismin vastainen työ totta, vai toisin päin, vai sekä että? Mikä on totuuden ja rasismin suhde?

Julkaistu

Näitä voisi kysyä pressaehdokkailta

Paljon on paneeleja, haastatteluja ja julistuksia. Vaikka parhaat haastattelijat osaavatkin kaivaa kontekstia, on lähtökohdassa pehmoilun makua. Mielestäni näin haastavaan asemaan valittavalta henkilöltä pitää kysyä merkittävästi vaikeampia kysymyksiä. Ehdotan muutaman.

Halla-aho ja Haavisto: miten koko kansan presidentiksi?

Vaalien kaksi polarisoivinta ehdokasta pitäisi laittaa vastaamaan aivan konkretian tasolla tähän tärkeään kysymykseen. Maassamme on hurja määrä ihmisiä jotka eivät ikinä voisi sietää Halla-ahoa ja ei-aivan-niin-hurja-mutta-silti-hurja määrä joilla on sama ongelma Haaviston kanssa. Konkretiaa peliin ehdokkailta, mitä he tekisivät että koko kansa voisi kokea heidät omakseen.

Harkimo: syvällinen, ei pinnallinen venäjä-selvitys

Harkimo on kovasti kertonut että heti kun venäjä seitsemännentoista kerran rikkoi tarpeeksi törkeästi kansainvälisiä lakeja niin hän alkoi heti meinaamaan pohtia yhteistyön lakkauttamista. Hänen koko elintaso, poliittinen ura, puolue ja tämäkin vaalikampanja on kuitenkin tehty venäjän rahoilla. Kokeeko hän syntiä luksuselämän elämisestä verirahoilla? Tai jos hän ihan oikeasti katuu toimiaan, onko harkinnut rikoksilla saatujen tulojen lahjoittamista Ukrainan armeijalle? Onko hän tehnyt mitään tekojensa hyvittämiseksi kuin pari hutiloitua muka-anteeksipyyntöä? Onko mitään sanoja kovempaa?

Essayah: kytkökset kiinalaisiin

Olin yllättynyt kun sain kuulla miten syvästi ja absoluuttisesti urheiluvaikuttajista moni vihaa Essayahia. Yksi monista kuulemistani syistä ovat mittavat kytköt Kiiinaan. Hän käytti paljon aikaa ja rahaa puolustaakseen kiinalaisten toimia olympiamaailmassa, orjatyövoimalla tehtyjä urheilijoiden tarpeita, yms. Hän on kiitettävästi tuominnut esimerkiksi venäjän ja hamasin terroriteot, mutta ei sanaakaan kaukoidän kavereista. Tästä sopisi haastaa kunnolla.

Stubb: tunnetko uhrejasi?

Stubbin pitkä ura koulu- ja työpaikkakiusaajana on tuttua. Hän on joskus pitänyt pientä teatraalisuutta klassisilla ”pahoittelen jos” -lausahduksillaan. Häntä ei ole kuitenkaan vaadittu tilille. Tästä pitäisi kiristää ruuvia ja todella selvittää millä tavoin hän haluaisi tehdä tiliä väärinkäytöksistään. Kas, jos ihminen ei koskaan joudu vastuuseen teoistaan, ei ole mitään syytä miksei hän voisi jatkaa niitä vastakin. Pääministerinä hän aiheutti diplomaattisia selkkauksia käytöksellään, presidenttinä ne voisivat olla pahempia. Jos toimittaja pistäisi kovat peliin, nyt olisi vielä hyvää aikaa nöyristyä ja viisastua.

Urpilainen: pyhä paavo

Urpilaista on kritisoitu siitä, että hän näkee kaiken EU-silmälasein. En pidä tätä järin pahana syntinä. Sen sijaan hän on aivan viime kuukausinakin äänekkäästi puolustellut edeltäjänsä Paavo Lipposen toimia. Tämä pääministeristä putinin sylikoiraksi muuntautunut entinen suuruus ei mielestäni ole komissaarimme varauksettoman rakkauden ja ymmärryksen arvoinen. Tästä ongelmasta voisi haastaattelija vetäistä pari täsmäkysymystä. Onhan se hienoa että kunnioittaa mentoriaan, mutta rikoksia ihmisyyttä vastaan ei pidä hyväksyä, vaikka tekijä on paras kaveri. Kysymyspatteristo olisi kivulias, mutta tarpeellinen.

Ja paljon muuta…

Koville kysymyksille olisi tilaa enemmänkin, mutta pointtini toivottavasti tuli selväksi. Raja kulkee siinä, että presidenttiehdokkaan perhettä ja henkilökohtaisuuksia ei sovi sörkkiä. Kaikki sen ulkopuolella on kuitenkin pelissä ja panokset ovat kovia. Arvon toimittajat, hakekaa kaapista metaforinen haarniskanne ja varautukaa kunnon turnajaisiin. Nykyinen toimintanne on asiallista ja tyylikästä, mutta musiikkilaji on väärä ja volyymi turhan hiljainen.

Arvon toimittajat, saisinko hieman jytää pressatentteihini, kiitos.

Julkaistu

Mitä rasismi on?

Päivänä muutamana tämän vuoden keväällä pysähdyin kysymään itseltäni otsikon kysymystä: mitä kaikkea rasismi on? Juuri silloin oli rasismikritiikki hallituspuolueiden avainhenkilöitä kohtaan äänekästä. Huutoa piisasi, mutta analyysiä ja ymmärrystä ei. Päätin inspiroitua tiedon puutteesta.

Pikkujuttu vain

Ajatukseni oli lukea aiheesta viikon verran ja kuvata pari-kolme videota sekä blogailla – pikkujuttu, siinä se. Noh, meni kevät, kesä, syksy ja tuon pikkujuttu-osuuden sain valmiiksi lokakuun alkuun. Sitten vielä sortteeraus, faktantarkistus, referenssien kaivaminen ja editointi ja joulukuussa oltiin. Nyt pääsin kuitenkin alkuun.

Perusväitteeni on tämä: emme analysoi rasismin olemusta juurikaan. Emme käy keskustelua ristiriidoista kuten raha tai uskonto, emme psykologisista kulmista ja historiaakin katsomme kovin kapeasti. Olemme kovia olettamaan missä syyllinen ja missä ratkaisu, mutta oletukset voivat mennä myös vikaan. Emme ymmärrä rasismia, joten jos emme ymmärrä sitä, miten voisimme torjua sitä?

Alkuun: bisnestä ja luonnollista

Ensimmäinen jaksoni otsikko on Rasismi on bisnestä ja edelleen jaan tätä kahteen: kovaan ja pehmeään bisnekseen. Suomessa tämä ei ole ongelma, mutta USA:ssa on rasismin ja syrjinnän vastainen koulutus osoittautunut haastavaksi. Monilta osin se on pahentanut ongelmaa, ei parantanut sitä. Rahaa on hassattu miljardeja ja ihmisiä on jopa kuollut ison rahan ja pienen järjen rasismin metsästyksessä. Pehmeän bisneksen haaste on Suomessa: myös meillä on lukuisia järjestöjä tekemässä isolla rahaa työtä rasismia vastaan. Moni heistä tekee hyvää työtä, mutta mittarit puuttuvat. Puhumme euroista, kun pitäisi puhua tuloksista.

Toisen jakson otsikko on rasismi on luonnollista, siinä missä syöpäkin syntyy luonnollisesti mutta on silti tärkeää tuhota. Tässä heitän filosofiavaihteen päälle. On hyvä pysähtyä ymmärtämään ihmisen vaistoja sekä hyväksymään, että rasismi syntyy ihmisessä luonnollisesti, eikä se tarvitse pimeää kabinettia kellarissa sitä luomaan. Pohdin vuosituhansia vanhaa kehitystä, jossa yhteiskunta haastaa varhaiset vaistot. Väkivallan osalta tätä on tehty vuosituhansia, ja tulokset ovat verrattain tuoreita. Rasismin osalta työtä ei ole aloitettu, joten veikkaisin että valmista tulee vuonna 3237 – kunhan heti aloitamme.

Jatkuu…

Pistän taas blogaten kun on pari jaksoa lisää pihalla. Ensi viikolla luvassa on ainakin rasismi on mediapeliä.

Julkaistu

Onko kansanmurha väärin?

Otsikon kysymys on täysin absurdi – tai niin luulin sen olevan. Yhdysvaltain huippuyliopistojen johtoa haastateltiin kongressissa ja kysymys oli yksinkertainen: onko juutalaisten kansanmurhan vaatiminen vastoin yliopiston sääntöjä? Vastauksen luulisi olevan helpoin ikinä, mutta…

Tämä ei pääty hyvin

Minulle tuli hyvin huono olo katsoessani ylläolevaa videota. Yhdenkään – yhdenkään – yliopiston edustajat eivät pitäneet kansanmurhan vaatimista vihapuheena. Änkyräliberaalina olen toki sitä mieltä, että moisia mielipiteitä saa ehdottomasti omata, mutta sitten sen liberalismin on oltava perusarvo. Puhumme samoista yliopistoista, jotka ovat potkineet ihmisiä pihalle siksi koska ovat puoltaneet naisten oikeutta omiin pukuhuoneisiin. Naisten oikeus koskemattomuuteen on väärin, mutta kansanmurhan edistäminen ei?

Koitin pitkään miettiä miksi tämä satuttaa näin paljon. Tämä nimittäin satuttaa todella paljon. Lopulta luulen, että syy löytyy aiemmista argumenteistani. Israel on tehnyt virheitä. Israelin nykyhallitus on kokoelma vihaa tihkuvia taparikollisia. On lukuisia perusteltuja syitä olla tomeran kriittinen heitä kohtaan. Vaan kun lähdetään hyökkäämään jokaista juutalaista kohtaan, vaatimaan rikoksia ihmisyyttä vastaan tai jopa kiistämään laajalti todistetut terroristihyökkäykset, tuhotaan samalla kaikki mahdollisuus asialliselle kritiikille.

Toinen video kuvastaa sekä muslimi- että juutalaistaustoja omaavan opiskelijan epätoivoista pyyntöä saada palata taas opiskelijaksi, tieteen tekijäksi, vieläpä maan huippuyliopistossa. Herranjestas nyt, MIT on se paikka missä on keksitty puolet nykyisen maailman ihmeistä. Se on huipputieteen Mekka, Aleksandrian kirjasto ja Esson baari kaikki yhdessä. Mutta siellä, kaikista maailman paikoista, heitetään tiede roviolle ja keskitytään ihmisten pahoinpitelemiseen sen takia mitä uskontoa opiskelijoiden äiti sattuu edustamaan? Olin kirjoittamassa tähän jotain rumaa, mutta sensuroin itseni.

Tämä ei TODELLAKAAN pääty hyvin

He normalisoivat rasistisen rikollisuuden. Sen saman, jota vastaan he kaikki olivat muka toimivinaan. Ei, en aio pelata tähän 1930-lukuun viittaavaa korttia, sillä historia ei ole tulevaisuuden oppikirja. Aion sen sijaan yleisellä tasolla muistuttaa, että jos tarpeeksi kovaa vaadit suorin sanoin väkivaltaa, ja saat tarpeeksi paljon kannatusta, on lisääntyvä riski siihen että joku noudattaa tätä.

Se on nimittäin niin, että 7. lokakuuta Israeliin hyökkäsi joukko ihmisiä, joille oli vuosien ajan opetettu juuri tätä sanomaa. Sen opin avulla he murhasivat, kiduttivat, raiskasivat ja kidnappasivat täysin vailla tunnontuskia. Tätä seuraavina viikkoina viha siirtyi Israelin puolelle, eikä sielläkään erityisen varoen ole sormea pidetty liipasimella. Hekin kun ovat indoktrinoituneet vihaan vuosien ajan.

En vaadi kenenkään sensurointia, en yhdenkään puheen vaientamista, en yhdenkään mielenosoituksen kieltämistä. Vaadin jokaiselta ihmiseltä kykyä ymmärtää mikä on väärin. Ja hyvät ihmiset, kansanmurha on väärin. Siihen ei ole mitään poikkeusta. Sen sanominen, sen ymmärtäminen ei ole edes ensimmäinen askel, vaan paljon jopa sitä ennen.

Sen sanomatta jättäminen sen sijaan voi olla vihoviimeinen askel.

Julkaistu

Presidenttiehdokkaat: jako kolmeen

Sanovat, että ehdokkaita ei voi jakaa suhtautumisella venäjään – kaikki ovat samalla linjalla. Näin toki pintapuolisissa puheissa on, mutta pinnan rapsuttaminen kannattaa. Itse näen jaon kolmeen: kaksi neutraalia ja yksi negatiivinen ryhmä.

Tyyppi 1: kova kovaa vastaan

Tämä tyyppi tietää prikulleen miten sotaisa, diktatuurilla hallittu venäjä toimii. He ovat yötä päivää valmiina vastaamaan kaikkeen kovaan mitä itärajan väärältä puolelta tulee. Vaikka putinin uhkuisi ja puhkuisi, he eivät puhurissa taipuisi. Tähän listaan kuuluvat Mika Aaltola ja Jussi Halla-aho.

Tyyppi 2: realistinen, mutta toiveikas

Tämä tyyppi ei hetkeäkään kuvittele venäjän nykyhallinnossa mitään hyvää, mutta heillä on vahvaa toivoa tulevaisuuteen putinin jälkeen. He haluaisivat joku päivä olla rakentamassa siltoja uudestaan, mutta hyväksyvät että ensin on venäjällä paljon muututtava. Tähän listaan kuuluvat Pekka Haavisto, Li Andersson ja mahdollisesti Sari Essayah. Viimeisestä en ole ihan varma.

Tyyppi 3: putinin salarakas

Puhukoot mitä sontaa tahansa, teot ja historia paljastavat kaiken tarpeellisen. Stubb, Rehn ja Harkimo kaveeraisivat aivan mieluusti putte-possun kanssa, jos vain reaalipoliittinen tilaisuus tulisi.

Julkaistu

Minä puhun verkossa

Kuten moni on surukseen saanut vuosien varrella huomata, ilmaisen mielipiteitäni tietoverkossa, lähinnä blogeissa ja äxässä (=twitterissä), joskus myös videoina. Ilmaisultani olen erinomainen, virheetön, nöyrä ja hyvä valehtelija, mutta jossain kulkee raja. Läheisteni asiat eivät matkaa mukaan.

Helpottaa ja potuttaa

Meitä on varoitettu usein jakamasta kuvia lapsista sosiaalisessa mediassa. Varoitus on lukuisilla tapaa perusteltu. Täysin samoilla perusteilla on hyvä välttää jakamasta myöskään tekstipohjaista tietoa lapsistaan verkkoon. Sitten nopeasti nousee kysymys – entäpä seniorit, jotka eivät digipalveluita käytä? Eiköhän heilläkin ole täysin sama oikeus yksityisyyteen. Sitten jäljelle jäävät muut perheenjäsenet, sisarukset ja puolisot ja sen sellaiset. Ehkäpä hyvät ystävät sopii myös listata tähän. Eiköhän heillä ole kyky ja mahdollisuus itse jakaa itseään verkkoon jos siltä tuntuu.

Periaate numero yksi on siis selvä: ihminen päättääköön itse mitä haluaa verkossa itsestään nähtävän. Pientä joustoa tässä voi tehdä julkisuuden henkilöiden osalta, mutta onnekseni lähipiiriini ei kuulu suuria julkkiksia tai päättäjiä. Sen verran voin heistä paljastaa.

Periaate numero kaksi on yhtä yksinkertainen. Minua lähellä olevat ihmiset ovat saaneet ottaa ihan tarpeeksi osumaa poliittisista valinnoistani vuosien varrella. Ette uskoisi puoliakaan tästä jos kertoisin vain edes täysin julkisesti tiedossa olevat osat. Jos joskus jaksan tehdä omakustanteen aiheesta kirjoittamastani kirjasta, ehkä voitte sitten nauraa. Pointti on kuitenkin se, että näen mitä assosiaatio tekee ihmisille. Jos alkaisin puhumaan läheisistäni, altistaisin heidät kaikki sille samalle sontamyrskylle mitä saan itse niskaani jatkuvasti. Heillä on parempaakin tekemistä.

Ei minulla oikeastaan ole kolmatta periaatetta, mutta voisi kai sitä spekuloida että egoonsa sulkeutunut paskiainen ei halua jakaa parrasvaloja kenenkään kanssa. Vastakohta tuolle varmaan olisi periaate siitä, että haluan haastaa itseni keksimään omia juttuja eikä ryöstämään niitä muilta. Tuohon ei usko poliisikaan. Onneksi blogeissa saa valehdella.

Rohkaise läheistä puhumaan

Tarinalla on olevinaan moraalinen opetus. Jos läheisesi ympärillä tapahtuu jotain, mikä on mielestäsi kiintoisaa, rohkaise häntä itse kertomaan siitä. Voit toki auttaa, mutta useimmiten henkilö itse on paras kertomaan omista kokemuksistaan. Anna siis siihen tilaisuus. Rohkaise häntä kirjoittamaan, tai vaikka laulamaan, runoilemaan tai piirtämään siitä. Älä pureskele ruokaa hänen puolestaan.

Se ei toki tarkoita, etteikö läheisten kokemista huolista sopisi jakaa kuulemaansa. Itsekin jaan sopivasti pseudonymisoituna joskus havaintojani vaikkapa terveydenhuollon tai maahanmuuton haasteista, kun ne osuvat lähipiiriin. Hyvä ihminen reagoi kun näkee pahaa tapahtuvan. Jossain kuitenkin elää se veteen piirretty viiva toisten ihmisten elämän ja omani välillä.

Julkaistu

Heikomman lyöminen on maan tapa

Hallitusta on täysin aiheellisesti haukuttu heikoimpien kiusaamisesta uusilla suunnitelmillaan. Vaikuttaa siltä että persoonat kuten eräs Eloranta ja eräs toinen Niemi-Laine ovat hyvin oppineet maan tavoille. Huomenna koko suomen AY-kenttä taas kerää voimansa ja mahtinsa, lyödäkseen kaksin käsin heikoimpia maahan, jotta voivat sitten vielä potkia perään.

Ei strategia, vaan asennevamma

JHL, SAK, EVVK ja BBQ voivat kaikessa rauhassa kertoa tämän olevan strategiaa, mutta se on yksiselitteistä valehtelua. Ei tämä ole strategiaa. Tämä on pahaisen kakaran jalan polkemista, hiekan potkimista kengille tai sitten puhdasta sadistista pahantekoa, kohdistettuna heikoimpiin. Selvähän se on että jos viet koululapselta tai vanhukselta ruoan, tai estät vähävaraisia käymässä töissä tai opiskelemassa, he eivät voi sille mitään. He voivat vain kärsiä.

Toinen huomio liittyy siihen ketä vastaan liitot eivät toimi ja sen ytimessä on hallitus. AY-liike ei halua toimia hallitusta vastaan, vaikka väittää omaavansa kritiikkiä hallitusta, ei lapsia vastaan. Tätä on vaikea olla lukematta rivien välistä. Miksi hallitusta ei vastusteta? Miksi ei ole mielenilmausta hallitusta vastaan? Miksi ei ole poliittista lobbausta? Miksi ei käytetä lain suomia mahdollisuuksia kolmikantakeskusteluihin? Miksi, taivaan tähtien sentään, ei uskalleta edes laittaa valtioneuvoston pullatarjoilua lakkoon? Lapsilta viedään ruoka nenän edestä ja vähävaraisilta vähätkin tulot, mutta ministeriltä ei uskalleta viedä edes kampaviineriä. Miksi?

Kolmas huomio liittyy vaikuttamiseen. Hallitus on väittänyt, että Suomen kieltämättä poikkeuksellisen laaja poliittisten lakkojen käytäntö on ongelmallinen. AY-liike tekee tässä täydellisen oman maalin osoittamalla hallituksen pointin täyden todeksi. Hallituksen ministereillä on naurettavan helppoa käyttää tätä keppihevosena ja niinhän he käyttävätkin.

Nämä kaikki tuotuna yhteen osoittavat ristiriidan: sanotaan vastustavamme hallitusta. Teoissa sen sijaan lyödään viattomia, vältetään aktiivisesti tekemästä mitään hallitusta vastaan, ja lopulta vielä avustetaan hallituksen propagandaa. Kertokaa nyt hyvät ystävät minulle miten tätä pitäisi lukea?

Ja ongelma jatkuu

Hallituksen toimissa on mitä ilmeisimmin ongelmia. Havainto maan täydestä konkurssista on totta, mutta keinovalikoimaa on todella aiheellista kritisoida. AY-liikkeen tulisi olla tässä mukana, sillä he edustavat lähes puolta maamme työntekijöistä – melkoinen porukka. Heillä olisi osaaminen, valta ja voima tehdä muutoksia. Heiltä on aktiivisesti pyydetty parempia ideoita. Heitä tarvitaan!

Toistaiseksi he kuitenkin nauravat räkäisesti, nostavat omaa palkkaansa, pistävät teräväkenkäiset saappaat jalkaan ja etsivät lähimpiä vähäosaisia potkittavaksi. Onneksi olkoon AY-pomot. Voisitte olla Suomen tulevaisuuden sankareita. Sen sijaan olette pahempia kuin koulukiusaajat, jotka ovat aika hemmetin pahoja.

Julkaistu

Minkälainen Palestiina?

Mielenosoitukset Israelin alueen vakavan konfliktin ympärillä jatkuvat. Yksi vaatimuksista on rauha Palestiinaaan. Se on erinomainen ja kannatettava toive. Ehdotan kuitenkin pohtimaan myös tästä pidemmälle. Yritetään.

Nykytilanne on mahdoton

Tätä pohdintaa varten asetan seuraavat kulmakivet. Tässä on melko messeviä vaatimuksia, mutta korostan: nämä ovat oman ajatteluni kulmia, eivät totuuksia ja näistäkin saa olla eri mieltä.

1. Kahden valtion malli toteutuu ja syntyy itsenäinen palestiinalaisvaltio.

2. Hamas organisaationa poistuu tai poistetaan pelikentältä tavalla tai toisella.

3. Iranin kansa syöksee vanhoillisen vallan alas ja palaa esimerkiksi Reza Pahlavin johtamaan presidenttijohtoiseen demokratiaan (vrt. parlamentaarinen demokratia, joka ei helposti siellä toteutuisi). Korostan tätä kohtaa, sillä nykyjohdon Iran on yksinkertaisesti liian suuri levottomuuden kylväjä ja estää olemassaolollaan rauhan.

Sitten voisi pohtia mitä Palestiinassa on hyvää, jonka päälle voi rakentaa. Näitä asioita on useita. Kansa on verrattain nuorta ja alueen mittakaavalla verrattain hyvin koulutettua. Osaaminen on laaja-alaista, eikä oppiminen yleisesti ottaen noudata vanhoillisimman islamin äärimmäisiä rajoituksia. Alue on maantieteellisesti fiksussa sijainnissa ja heillä on valmiita kontakteja laajaan osaan maailmaa. He eivät myöskään ole Kiinan talutusnuorassa. Taloudellisesti tilanne on toki huono, mutta jokaisessa kahden valtion mallissa on Israel luvannut mittavia taloudellisia kompensaatioita – taatusti tarpeeksi pistämään valtion pyörimään.

Lähi-Idän Singapore?

Väliotsikon nimeä on käytetty usein kuvaamaan tietynlaista ideaalia Palestiinalle. Idea on utopistinen, muttei lainkaan typerä. Potentiaali löytyy, jos olosuhteet antavat myöten. Mieti kaikkea sitä aikaa, mikä nyt käytetään vihaamiseen, sotaan Israelin kanssa, sisällissotaan tai toisaalta myös yksinkertaisesti ruoan saantiin ja elossa pysymiseen. Se aika yhdistettynä edellä mainittuihin plussiin voisivat muodostaa todellisen menestystarinan.

Paljosta on luovuttava. Historiaa ei pidä unohtaa, mutta vihasta pitää päästää irti. Ja sitä vihaa on paljon. Osa on instituutioiden ylläpitämää – Hamas murhaa surutta kaduille jokaisen, joka ei kannata heidän linjaa. Osa on yksinkertaisesti käyttökelvotonta arvomaailmaa, kuten seksuaali- ja sukupuolivapauksien evääminen. Jos haluat menestyä modernissa bisneksessä, tulee konttorin ovien aueta niin naisille kuin seksuaalivähemmistöillekin. Sama koskee uskonnonvapautta: katujen pitää olla turvallisia niin muslimeille, kristityille, juutalaisille, ateisteille kuin muillekin.

Vihasta luopuminen ei ole helppoa, mutta se ei myöskään ole mahdotonta. Ympäri maailman löytyy esimerkkejä yhteiskunnan uudelleenrakentamisesta, totuuskomissioista ja ymmärryksen lisäämisestä. Työ helpottuu muutamalla asialla. Ensinnäkin tarvitaan toivoa tulevaisuudesta. Aseet pitää laskea ja elämän perustarpeet turvata. Lisäksi muutosprosessin pitää heijastaa vahvasti kansan merkittävän enemmistön oikeustajua. Muutoksen on tunnuttava mahdollisimman reilulta. Täysin reilua se ei voi olla, se on kompromissin luonne, mutta jokaisen on koettava että muutos tuo heille paljon, paljon enemmän kuin vie.

Tästä saisi puhua.

Kun siis vaadimme rauhaa Gazaan – enkä edelleenkään tippakaan kritisoi vaadetta – pohtikaamme myös päiviä sen jälkeen. Ymmärtäkäämme mitä se vaatii. Ymmärtäkäämme tarvittavan muutoksen kipua ja haasteellisuutta. Ymmärtäkäämme, mitkä osat palestiinalaista yhteiskuntaa ovat osa ratkaisua ja mitkä ovat osa ongelmaa. Jos välitämme heistä, käyttäytykäämme kuten vastuullinen ystävä. Tosi ystävä uskaltaa myös muistuttaa virheistäsi, samalla kun antaa auttavan käden, hymyn ja kuulevan korvan.

Jos haluamme itsenäisen Palestiinan, tärkein valmistusaine on rehellisyys. Siitä en näe lainkaan ylitarjontaa.

Julkaistu

Antisemitismin jälkeen tulee kaikki muu rasismi

Viimeksi vaikkapa Uutispodcast käsitteli kasvavan antisemitismin ongelmaa, tällä kertaa Saksasta. Sama ongelma on kasvussa ympäri länsimaiden ja myös Suomessa. Toki joukossa on myös täysin hyväksyttävää antisionismia, mutta rajan yli selvästi meneviä ongelmatapauksia on liikaa. Vaan mitkä ovat vastareaktiot ja ymmärrämmekö niiden riskiä?

Viha luo vihaa. Aina.

Yksinkertaistetaan, per Saksan esimerkki.

1. Saksalaiset näkevät antisemitismiä, juutalaisten tuhoa vaativia ja hamasia kannattavia mielenilmauksia.

2. Saksalaiset yhdistävät ongelman muslimeihin ja seuraukseksi Wir schaffen das -ajatusmalliin, jota Merkel ajoi.

3. Politiikassa saksalaiset vaativat hurjalla volyymillä maahanmuuton kiristämistä, josta on jo merkkejä

4. Politiikan ulkopuolella vihat, ennakkoluulot ja jopa ääriteot maahanmuuttajia ja muslimeja vastaan lisääntyvät.

Harva eurooppalainen läksynsä lukenut ihminen reagoi juutalaisten tuhoa vaativiin kommentteihin millään muulla kuin absoluuttisella tuomitsemisella. Totta puhuen en näe miksi pitäisikään. Joukkotuho on täysin itsestäänselvä punainen viiva. Jos ihmiset näkevät joukon turvapaikan saaneita ihmisiä vaatimassa kansanmurhaa, ei ole järin kumma että asenteet turvapaikkajärjestelmää kohtaan kovenevat. Tietenkään kaikki antisemitistit eivät ole maahanmuuttajataustaisia, mutta tämä kytkös on äärimmäisen helppo nähdä. Ajatus siitä, että turvapaikan saanut ihminen haluaa luoda turvattomuutta, sotii jotain merkittävää vastaan. Tietenkään kaikki turvapaikan saaneet eivät näin esiinny, mutta riittävän moni jotta särö muodostuu. Ristiriita on yksinkertaisesti liian väkevä.

Reagoi nyt tai panikoi sitten

Jos annamme antisemitismin rehottaa tätä tahtia, vailla kontrollia, vailla määrätietoisia toimia, luomme kaikki edellytykset vihan ja väkivallan ryöpsähdykselle. Emme tarvitse uusia lakeja tai poliisivaltiota, emme joukkopidätyksiä tai sensuuria. Tarvitsemme vain määrätietoisen valtiojohdon, joka sanoo asian rauhallisesti, asiallisesti ja kunnioittavasti, mutta ilman pienintäkään riskiä väärinymmärrykseen. Tarvitsemme tämän mieluiten EU:n tasolla.

Saksassa ulostulot ovat jo voimakkaita ja sanamuodoiltaan erinomaisia, mutta ne jäävät herkästi kabinettitasolle. Ne pitäisi saada kaduille. Lisäksi oikeusjärjestelmän pitää toimia oikeudenmukaisesti. Henkilöllä, joka haluaa tuhota kansanryhmän, ei saa ikinä olla oikeutta turvapaikkaan. Tuollaiset henkilöt tuhoavat kaiken humanismin humanitaarisista toimista. Leimaamme kaikki avun tarvitsijat herkästi, jos emme ole valmiita näyttämään nopeasti ovea ongelmatapauksille.

Kyllä, olen valmis kutsumaan kansanmurhaa vaativia ihmisiä ongelmatapauksiksi. Kuulemma niin ei saisi sanoa. Minä sanon. Enkä katso mitään rajaa siinä, onko ongelmatapaus kotosuomalainen uusnatsi, irakilainen turvapaikanhakija tai yhdysvaltalainen akateemikko.

Joko pysäytämme antisemitismin nyt, tai nostamme pian kädet pystyyn historiassamme täysin ennennäkemättömän rasisminaallon edessä.

Julkaistu

Palestiinalaisten oikeus elää – mutta miten?

On ehdoton aksiooma, että palestiinalaisten siviilien oikeus elämään on puolustamisen arvoinen asia. On aivan yhtä selvä, että alueelle tarvitaan rauha. Tämän puolesta marssitaan aktiivisesti, mutta kipeisiin kysymyksiin ei paljoa panosteta.

Muutama askel eteenpäin

Kukaan, jonka nimi ei ole Harkimo, Rehn tai Aho tjsp, ei ehdota että Ukrainassa pitäisi tehdä tulitauko. Kaikki muut tietävät, että jos antaa venäjällä hetkenkin hengähtää, he tulevat vain kahta kovemmin pienen tauon jälkeen. Mielestäni sama pätee laajalti hamasin kanssa. Tulitauko ja tarvikkeiden vapaampi liikkuminen tarkoittaisi vain seuraavan hyökkäyksen varustamista. Se ei ole reilua. Se ei ole hyväksyttävää, että siviilit kuolevat hirveissä määrin sen takia, mutta se on valitettava, karmea, inhorealistinen tosiasia.

Fakta 1: Hamas pakottaa viattomat siviilit ihmiskilviksi.

Fakta 2: Vain osa (ehkä puolet?) Gazan asukkaista tukee hamasia, mutta muilla ei ole mahdollisuutta sanoa toisin.

Fakta 3: Israel on hutilioiva, mutta heillä ei ole mitään syytä maksimoida siviiliuhreja. Heillä ei toisaalta myöskään ole mahdollisuutta välttää niitä, jos tarkoitus on tuhota terroristit.

Yhtään hyvää optiota ei ole olemassa. On vain äärimmäisen huonoja ja täydellisen huonoja.

Fatah on ilmoittanut valmiutensa ottaa Gazan hallinto hoitoonsa. Se on vain marginaalisesti parempi optio. Gazan asukkaat eivät heitäkään arvosta ja syyt ovat selvät. Fatah on korruptoitunut, tehoton, holokaustin kiistävä jengi. Eivät he osaa hallita, saati etsiä tietä ulos.

Gazan ja sinänsä Länsirannankin asukkaat kaipaavat ratkaisua, eivät sitä samaa vanhaa hevonpaskaa. Rauha on ehdottomasti mahdollinen. Tietopohjaisen visualisoinnin arvostettu ekspertti Tomas Pueyo esitti tästä erinomaisia esimerkkejä taannoin. Rauhansopimus on ollut lähellä hyvin monta kertaa.

Loppuuko viha tuosta vaan?

Syksy Räsänen on esittänyt, että palestiinalaisten vihanpito israelilaisia kohtaan loppuu sillä sekunnilla kun Israel muuttaa tapansa. En usko näin olevan. Tietenkin Israelin täytyy tehdä lukuisia myönnytyksiä ja peiliin katsomisia rauhaa varten, mutta viha ei katoa sillä. Rauha ei ole napinpainallus vaan pitkä matka. Jos Israel lopettaisi sotatoimet Gazassa nyt, tämä teko ei tekisi yhtään mitään rauhan puolesta – päinvastoin. Se tarjoaisi polttoainetta terrorismille, niin resurssien kuin propagandasodankin merkeissä. Se säästäisi siviilien henkiä nyt, mutta pitkässä juoksussa vain lisäisi siviiliuhrien määrää. On hirveää sanoa näin, mutta se on inhorealistinen totuus.

Meidän pitäisi olla paljon valmiimpia ymmärtämään laajalti, että aseiden hiljeneminen on hyvä asia, mutta se on nähtävä kontekstissa. Jos halu tappamiseen ei katoa, on aivan sama lopetammeko ampumisen tänään, kun kuitenkin päätämme että pian sitä jatkamme. Jos siviilejä oikeasti haluamme suojella, emme saa tyytyä heidän suojeluun tänään, jos heidät tapetaan huomenna. On poistettava syyt tappamiseen. On ymmärrettävä että kyseessä on luunmurtuma, jota ei hoideta laastarilla.

Hamas ei voi olla olemassa. Se on kiistaton tosiasia. Minulla ei ole hetkenkään epäilystä, etteivätkö Gazan asukkaat voisi pystyä rauhalliseen yhteiseloon Israelin kanssa, jos he kokisivat sen realistisena vaihtoehtona ja sen ajamiseen löytyisi uskottava toimija oman kansan parista.

Ilman tällaista tahoa en kuitenkaan näe mitään toivoa. Kyllä, joku päivä aseet hiljenevät, mutta vain niiden uudelleen lataamista varten. On argumentoitavissa, että niissä oloissa aselepo on jopa vaihtoehdoista pahempi. Saat hetken rauhan, mutta samalla tiedät että sinua kohti tähdätään uusia aseita koko ajan ja sormi osuu liipaisimeen hetkenä minä hyvänsä. Ei se ole elämää.

On päivänselvää, että Israelin puolella Netanyahu tulee pian lähtemään pois vihattuna, potkittuna ja päälle syljettynä. Israel valitsee uuden johtajan. Vaan kenet palestiinalaiset valitsevat hänen vastaparikseen?