Tekijä: Kyuu Eturautti

Tamperelainen rivikokoomuslainen, tietoturvapäällikkö, yrittäjä, kulttuurihörhö. Motto kuuluu: "Ihmisen oikeus olla idiootti on suurin ja tärkein vapaus." Lisää mukaviisauksia sitten kotisivuilta. Blogauksissa käsittelen mm. seuraavia aiheita: kaikki mahdollinen.
Julkaistu

Neljä videosarjan ideaa

Melkein vuoden kestänyt projektini videosarjasta ”Rasismi on…” tuli päätökseen. Pidin videosarjan tekemisen ideasta ja sen matkalla oppimisesta melko paljon, joten pohdin jo seuraavaa. Minulla on neljä ideaa mielessä. Kuulostaako joku niistä mielenkiintoiselta?

Rasismi on -sarjan voi katsoa kokonaisuudessaan täältä.

1. Ylenkatsottu

Tämän teemana on Yleisradiomme. On helppo löytää Yleä maasta taivaisiin kehuvaa, varauksetonta rakkautta, miten pienikin haaste sitä vastaan tuhoaa demokratian. Yhtä helppo on löytää toimittajiin meneviä henkilökohtaisuuksia, ala-arvoista vihaa. Minä pidän Ylestä, ja haluan katsoa sitä kriittisesti mutta ymmärryksellä. Aiheita olisi mm. toimittajat vs toimitukselliset linjaukset, johdon toimet, vastuullisuus esimerkiksi yksityisyydessä, hankinnoissa, sisällöissä ja yhteistyökumppaneissa, puolueettomuus, kaupalliset ratkaisut, sekä paljon ideoita jatkoon. Yhtään toimittajaan osoitettua ärräpäätä sarjasta ei tule löytymään.

2. Maahanmuutto 2.0

Mitäpä jos maahanmuuttopolitiikka EU:n ja Suomen tasolla suunniteltaisiin tyhjältä pöydältä? Sen pitäisi olla realistinen, sopiva kompromissi kaikille ja myös humaani. Miten tyhjältä pöydältä tehtäisiin humanitaarinen maahanmuutto, turvapaikanhaku, opiskelu, työ, perheenyhdistäminen, taloudelliset kulmat, turvallisuus, rikollisuus ja kaikki muu. Pala kerrallaan rakennetaan uusi malli.

3. Viestejä Virginiasta

Puhumme Trumpista ja Bidenistä, mutta ymmärrämmekö sitä maata missä he toimivat? Sarjan tarkoitus on kertoa arjesta ja elämästä ennen kaikkea Virginian osavaltion köyhemmillä alueilla, perustuen omiin matkoihini siellä. Aiheita esimerkiksi etnisyydet ja rasismi, ruoka eli mitä ihmiset syövät, elinkustannukset eli mitä mikäkin maksaa (vrt. Suomi myös), mistä ihmiset juttelevat, miten toimii koulu, terveydenhoito sekä toki suomalaisille tärkeä kysymys: mistä ja miten voi ostaa alkoholia sekä millä hintaa?

4. Mene metsään ja istu

Tämän sarjan osalta minulla pyörii lähinnä otsikko mielessä ja siitä tulee iso osa sisältöä. Mennään eri metsiin ja istutaan alas hetkeksi, ihan rauhassa. Tämän lisäksi on hyvä pohtia miksi niin kannattaa tehdä. Miten metsä parantaa? Miten sen merkitys on elänyt halki sukupolvien? Mitä mahdollisuuksia jätämme käyttämättä? Mikä on turvallinen paikka romantisoinnin ja tieteen välissä?

Muita mietteitä

Pyöritin monia muitakin ideoita mielessä. Tapahtumanjärjestämisen kommervenkit ovat aihe jota käsittelen Tampere Kuplii -sarjakuvafestareilla ohjelmassani. Poliittiset kohtaamiset taas on aihe josta lupauduin juttelemaan toisessa kontekstissa keväämmällä. Toki jotain ihan muutakin voisi keksiä, kukaties jostain ideaa kuuluu.

Joten kysymys on: Mikä neljästä ylläolevasta tuntuu kiinnostavimmalta, vai joku muu?

Julkaistu

Suomi, haasteita vai mahdollisuuksia?

Vastoin itsesuojeluvaistoani päätin, että en kirjoita juttua jossa kerron vain kaiken mikä on pielessä. Koitetaanpa siis käydä läpi ongelmia ja mahdollisuuksia. Mistä tulee epätoivo, missä näkyy toivo?

Haasteita

Sipilän hallitus vei Suomelta osaamisen, Marinin hallitus vei Suomelta rahat ja Orpon hallitus vie Suomelta toivon. Hallitus toisensa jälkeen on pistetty aatteen laput silmille ja painettu kaasua vailla pienintäkään pohdintaa tulevaisuudesta. Yhteistä kaikille edellisille on täysi haluttomuus parlamentaariseen tai kolmikantaiseen yhteistyöhön. Tästä syytän itse lähinnä mediaa, joka on etenkin 2010-luvulta alkaen lähtenyt lynkkaamaan jokaista poliitikkoa joka joustaa tai hakee kompromisseja. Ehdottomuudet, uhkaukset ja ukaasit tekevät hienoja lööppejä, joita ostamme varmaan vielä silloinkin kun näkkäribudjettikin on nollassa.

Suomi sai vihdoin oman Trumpin. Vaalikampanjan voiton avaimet tulivat siirtämällä tasa-arvoa puoli vuosisataa taaksepäin. Voittajan tukitiimi tahkoi peliin kaikki ihmiskunnan ala-arvoisimmat homovitsit. Ne olivat niin meheviä, että persutkin äänestivät miestä, joka on toistuvasti uhonnut tuhoavansa koko puolueen. Mutta ei hätää, seuraavat kuusi vuotta lohdutamme itseämme sanoin ”eipä ainakaa mitää hinttiä tarvi katella”. Seuraava hallitus peruu tasa-arvoisen avioliittolain ylipäällikön myötämielisellä avustuksella. Kansainvälinen maineemme syöksyy tähtiin!

Terveydenhoito on enää kaukainen muisto. Ainoa asia mihin rahaa piisaa on sairaiden ihmisten pitäminen sairaina. Aiemmin vitsailimme siitä, miten vakuutuslääkärin mielestä egyptiläinen muumio on terve ja työkykyinen. Tänä päivänä saman lausunnon saa myös TE-toimistolta ja terveysaseman keinoälyrobotilta, jonka palvelumaksujen kattamiseksi myimme Helsingin tuomiokirkon amerikkalaiselle ostoskeskusketjulle.

Yritykset eivät saa rahoitusta kasvuun. Samaan aikaan kun maksamme tehottomia yritystukia uusia ennätysmääriä, on yritysten kasvun tukeminen surkeaa. Valtioltamme puuttuu riittävät hartiat tukemaan merkittäviä kasvuvaiheita ja pykälistöstämme puuttuvat keinot sen tukemiseksi markkinaehtoisesti – tarvitsisimme molemmat. Lisää päälle viranomaisten keskinäinen tappelu, yksinkertaisimpienkin lupien vuosia kestävät valituskierrokset, työperäisen maahanmuuton rajoitteet ja lakkojen hurja määrä niin eipä ole parhaat paikat yrityksen kasvulle. Tai verotulojen kasvulle. Ne harvat menestyneet firmat myydään varhain ja halvalla maailmalle, koska yrityksen kasvu Suomessa on kielletty.

Jos uskot tähän tulevaisuuden linjaan, kuuntele dokumentti maamme nälkävuosista. Se kertoo mitä lähivuosina tapahtuu.

Mahdollisuuksia

Osaaminen on melko hyvällä tolalla. Yhä useampi ala ymmärtää osaamisen ja koulutuksen eron ja tämä rohkaisee monipuolista osaamisen kartuttamista. Pöhköjen ideoiden kehittäjiä piisaa, haasteita ratkottavaksi on tarjolla ja lähihistoriamme kansainvälisyys on lennättänyt ihmisten lisäksi ideoita puolin ja toisin. Osaamista myös halutaan käyttää, soveltaa ja kehittää. Kirsikkana kakun päällä moni osaamisen alamme liittyy globaaleihin haasteisiin ja nouseviin tarpeisiin maailmalla.

Uusia yrityksiä syntyy edelleen ja tuon tuosta myös menestystarinoita on ilmoilla. Talouselämän kaltaiset mediat kertovat mieluusti mehevimpien kasvuyritysten mahdollisuuksista. Ensimmäisten vaiheiden rahoitukseen on monia kanavia ja paljon tarpeellista pöhinää. Suuret yrityskaupat ovat myös koonneet maahamme rahaa, joka hakee sijoituskohteita. Tämän kakun kirsikaksi voi mainita kansankapitalismin ajatuksen varovaisen heräämisen.

Luonto. Kun tilaisuuden sille annamme, se on ilmastotyötä, se on raaka-ainetta, se on innovaatiota ja se on terveyttä. Tiedämme mihin metsä pystyy ja opimme koko ajan lisää.

Kyky voittaa kriisit. Suomen historia on täynnä kriisejä, kaaosta ja katastrofeja. Kun pahin uhkaa, meillä on taipumus jättää pikkuriidat sivuun ja lähteä puhaltamaan yhteen hiileen. Pahimpien hätien aikana, kun kaikki huutavat, voi joukosta nousta toivon ääni, joka yllättää kansanjoukot puhumalla rauhaisaan äänensävyyn. Nousu parempaan alkaa usein yhdestä pienestä ajatuksen siemenestä, jota ryhdymme kastelemaan.

Jos uskot tähän tulevaisuuden linjaan, vieraile The Centre for Optimism:n sivuilla ja opi optimismin rajattomista mahdollisuuksista niin sinulle kuin koko maailmallekin.

Julkaistu

Iso pomo, käytä kuvahakua

Yksi maamme ansaitusti tunnetuimpia brändejä, Iittala, on ollut myrskyn silmässä. Ensin kansa hämmentyi logosta, sitten uusi tuotesarja herätti huolta plagioinnista. Ei kahta ilman kolmatta, sillä nyt myös logoa epäillään plagioiduksi.

Varovaisuus on halpaa

En usko, että Fiskarsin (Iittalan emoyhtiö) johdossa ollaan oltu niin huolimattomia, että suin päin olisi lähdetty kopioimaan logoja tai tuotteita. Uskon, että heillä on vielä vahvasti mielessä männä vuosien kohut Finlaysonin ympärillä, jossa onnistuttiin suututtamaan suurin piirtein maamme koko taiteilijakenttä ja leijonaosan muutakin kansaa. Myös Marimekon taannoiset plagiointisyytökset lienevät bränditalojen johdoissa kirkkaana mielessä.

Vaan mikä ei käynyt mielessä? Asioiden tarkistaminen. Googlen kuvahaun käyttö olisi molemmissa tapauksissa voinut säästää monilta poruilta. Luulenpa, että eläkkeeltä käsin pikkupubia pyörittävä rouva olisi mieluusti lähtenyt juttuun positiivisin mielin, jos vain pientä ennakkovaroitusta ja suosiollisuutta olisi osoitettu. Jos taas mukitaiteilija olisi ymmärtänyt tarkistaa asiaa ennalta, hän olisi hyvin voinut tehdä riittävästi muutoksia jotta huolelta välttyy. Siinäkin kohtaa yhteys kilpailevaan yritykseen ennalta olisi voinut olla hedelmällistä.

En usko, että yrityksen brändiuudistus on aivan pieni homma (joskin herkästi liioiteltu), eikä taiteilija taatusti kehitä uutta tuotesarjaa sormia napsauttamalla. Pointtini on, että näihin käytetään paljon aikaa ja kahvia. Plagiointisyytösten varalta tarkistaminen on sen sijaan asia, johon tarvitsee käyttää hyvin vähän aikaa ja vaihteleva määrä kahvia. Tällaisen vaiheen unohtaminen, vieläpä toistuvasti, tuntuu kansankielellä sanoen höpsöltä. Kun tähän vielä lisää median välttelyn mitä ainakin Iltalehti on kokenut, siitä jää herkästi kuva ylimielisyydestä.

Sitten ne villit visiot!

Toki asian voi ajatella amerikkalaisittain: kaikki julkisuus on hyvää julkisuutta. Tämä on toki enemmän salaliittoteoria kuin edistynyt arvaus, mutta voihan sitä olla että luotetaan em. kaltaisten juttujen vain nostavan brändien näkyvyyttä. Ylellä (kaiken maailman?) dosentti Kirsti Lindberg-Repo kommentoi Iittalan brändiuudistuksen olevan loistava ja keskustelun sen ympärillä hyödyllistä.

Toisaalta, ehkäpä kyse on vain pienestä inhimillisestä erehdyksestä ja myrskystä vesilasissa. Syy, miksi siitä edes puhutaan, on em. vesilasista löytyvä punainen pieni tarra, jonka arvo näkyy olevan nousussa. Eiköhän tästäkin selvitä ja voidaan nostaa vastakin maljaa kotimaisella lasilla. Muistakaa myös kotimainen lasin sisältö, mutta se on eri blogin aihe se.

Julkaistu

Pressanvaalitentit ovat (lähes) turhia

Viikkojen ajan on kuultu presidenttitenttejä ja vielä loppukiri jatkuu. Itse vilkaisin vain paria ja nekin jäivät kesken, koska ne ovat mielestäni täysin turhia. Ei siksi etteivätkö osaavat toimittajat tekisi hyvää työtä, vaan siksi että vastauksilla ei ole loppupeleissä mitään merkitystä.

1. Ei presidentin toimialaa

Leijonaosa kysymyksistä ja siten vastauksista koskevat aiheita joita presidentti ei voi työssään käsitellä. Vastaukset ovat siis sinänsä mitättömiä, ja perustuvat melko kaukaa haettuun teoriaan siitä, että presidentti voisi pelkällä olemassaolollaan ja metaforiikallaan liikuttaa yhteiskunnan voimia. Jotkut toki toivovat presidentin myös menevän pidemmälle, mutta muistimme on lyhyt. Haluaisimmeko oikeasti uuden Koiviston konklaavin? Eiköhän sen jäljiltä pystytettyjä hautakiviä ole tässä maassa jo tarpeeksi. Marinin hallitus myös muistutti, etteivät nykyhallitukset enää katsele ylitseen kävelevää presidenttiä.

2. Lupauksilla ei ole väliä

Eduskuntavaaleissa annettuja lupauksia katsotaan tarkkaan ja lupausten pettäjät nostetaan tikun nokkaan herkästi. Sanansa syönyt puolue menettää nopeasti voimiaan ja ottaa seuraavissa vaaleissa turpiin. Presidentin lupaukset sen sijaan unohtuvat heti. Medialla ei ole edes käytännössä mahdollisuutta ripittää presidenttiä petetyistä lupauksista, useistakin syistä: Ensinnäkään presidentin kritisointia ei tässä maassa ole viime aikoina suvaittu ja niin tekevät toimittajat löytävät itsensä nopeasti poistumasta kassan kautta. Toisekseen presidentti voi piiloutua valtaoikeuksien rajallisuuden taakse, tai vedota kritiikin olevan venäjän propagandaa ja kriitikon olevan putinin taskussa. Kukaan toimittaja tai muu näkyvä henkilö ei halua tuota riskiä ottaa.

3. Puoluepeli sotkee

Presidenttiehdokkaat pyrkivät aktiivisesti kosiskelemaan muiden puolueiden kannattajia joukkoihinsa. Olemme jo nähneet miten pahimmille poliittisille kilpakumppaneillekin on luvattu kuu taivaalta punaisella matolla. Tämä on odotettua käytöstä johon media rohkaisee, täysin tietoisena että edelliset vuosikymmenet samainen henkilö on ollut täysin eri linjalla. Koska ilmiö myydään nimenomaan kampanjan aikaisena korupuheena, siihen liittyy voimakkaan implisiittinen viittaus lupauksen hetkellisyydestä. Presidenttiehdokkaan oletetaan etenkin kisan lopussa olevan kaveri kaikkien kanssa, mutta presidentiltä tätä ei odoteta. Niinistö ei ole ollut kaveri kaikkien puolueiden kanssa, eikä Halonen, eivätkä edeltäjät.

Millä sitten on väliä?

Ihminen (tai vaikka koirakin) voi värjätä hiuksensa toisen värisiksi ja pistää kovat meikit naamalle. Kun uudet hiukset kasvavat ja meikki pestään pois, alla on kuitenkin sama tyyppi. Jos haluat tietää mitä presidenttiehdokas oikeasti ajaa, katso hänen historiaa ajalta ennen kampanjaa. Katso kenen kanssa hän on tullut toimeen ja kenet tai ketkä hän on sulkenut pois. Onko hän todennut tahoja joiden kanssa ei tulla toimeen? Minkälaisia ehdottomuuksia hän on sanonut? Onko hän tehnyt työnsä loppuun asti vai onko taipumusta paeta maailmalle heti kun tulee vastoinkäymisiä? Miten hän on suhtautunut kritiikkiin? Missä seurueissa hän on viihtynyt vain kampanjan aikana ja missä myös silloin, kun seura ei ole ollut vain tapa kerätä ääniä?

Toinen aliarvostettu asia on katsoa rahoittajia. Presidentinvaalit voitetaan rahalla eikä millään muulla. Katso mistä rahat tulevat. Katso etenkin yrityksiä. Yksi harvoja asioita mihin presidentti voi vaikuttaa ovat viennin edistämismatkat. Hän voi päättää mitkä firmat pääsevät mukaan ja mitkä nostetaan esiin, sekä mitkä pakotetaan jäämään kotiin. Tuollaisen matkan kärjessä ollut firma pärjää rahoituskierroksilla, mediassa, markkinoinnissa ja yrityskaupoissa. Matkalta pois jätetyn liikevaihto voi ottaa pahan osuman. Nokian tai UPM:n kokoisia firmoja ei tällä kaadeta, mutta puolta pienemmälle presidentin halaus tai hylkäys voi olla ratkaiseva.

Tai kuten se on sanottu lyhyemmin: katsokaa mies eikä nuttu.

Julkaistu

Herätäänkö valosaasteeseen vihdoin?

Yle teki haitallisesta valosaasteesta pienen jutun tänään netissä ja radiossa. Jutun sävy oli ihmisten huolia vähättelevä, mutta hurjasti tyhjää parempi. Heräisimmekö vihdoin ymmärtämään että bisneksellä pitää tässäkin kohtaa olla rajat?

Mistä alkoi?

Ymmärtääkseni (en ole 100% varma) isoin meteli Tampereella alkoi Osuuskaupan toimista. He asensivat mm. Koivistonkylään ja Lahdesjärvelle jokunen vuosi sitten isot, välkkyvät valomainostaulut, jotka osoittivat suoraan tielle risteysalueella. Näiden aiheutettua useita vaaratilanteita liikenteessä, alkoi keskustelu heräämään. Joku tyhmempi kuvittelisi, että tuhansien wattien yhtäkkinen valon ampuminen autoilijoiden naamalle olisi herättänyt huolta viranomaisissa, mutta kattia kanssa. Toisaalta, historia muistuttaa osuuskaupan puliveivauksista – ABC on aina saanut kunnalta tontin ja rakennusluvan paikalta, josta se evättiin kaikilta muilta ketjuilta. Kaupunki teki siis kuten kaupunki osaa ja jätti vähä välittämättä vaarasta. Se avasi patoluukut.

Kun liikenteen vaarantaminen päätettiin hyväksyä, siitä oli lyhyt matka asuntojen tekemiseen asumiskelvottomaksi. Tässä on sinänsä jotain tuttua itselle. Pienenä asuin Palomäentiellä, jossa Kisakentänkadun valonheittimet valaisivat kivasti puolet asunnosta. Ne onneksi sammutettiin yöksi, mutta tiedän monen vaihtaneen makuuhuoneen sijaintia asunnossa tämän vuoksi. Paljon akuutimman huolen tekivät jääspeedwaykisat, jotka metelillään estivät asumisen kokonaan. Meluhaitat häiritsivät kaupunkia tarpeeksi (ehkä naapurissa asuvan valtapoliitikon vuoksi) joten niistä päästiin eroon nopeasti. Mitä nyt olen ymmärtänyt niin meluongelmakin sinänsä jatkuu esim. Ratinan alueella. Konsertteja ei vain saada lopetettua klo 21 mennessä, syystä jota en pysty tajuamaan. Eipä minulle tajuamisesta makseta.

Missä ollaan

Tänä päivänä siis esimerkiksi Ylen esiin nostamat johtajat Kai Ericsson ja Kimmo Varho ovat tehneet selväksi, että heillä on mielestään oikeus estää asukkaita asumasta kodeissaan. Toki he ovat jalomielisesti ehdottaneet kaupungin voivan antaa heille sadan tonnin voitelurahan asian helpottamiseksi – jolloin he siirtäisivät laitteensa seuraavaan taloon, seuraavien asukkaiden haitaksi. Puheet ovat sitä röyhkeystasoa, etenkin yhdistettynä uhkailuun asukkaita kohtaan, että tilanteen kärjistyessä on jo käsirysyn vaara. Kotirauha on mielenmaisemassamme sen verran pyhä, että sen rikkojia kohtaan suomalaisten rauhanomaisuus voi kärsiä säröistä. Toivon toki olevani väärässä, sillä se veisi sympatiat pahisten puolelle, mutta mieluummin puhun riskeistä ennalta kuin kadun hiljaisuutta liian myöhään.

Näkisin että on monta fiksua tapaa edetä asian kanssa. Listaan muutaman.

Boikotti on jotain mihin kaikki pystymme jos haluamme. Voimme boikotoida yrityksiä, jotka osallistuvat kotien ja/tai liikenteen häirintään. Ehkäpä joku innostuu someaktivoimaan ihmisiä mukaan ja levittämään ongelmayritysten nimiä? Historia tuntee monia tapauksia, missä yritykset ovat poistaneet mainoksia ongelmalliseksi näkemistään paikoista, joten potentiaalia tässä on. Minulla ei ole tiedossa tässä mainostavia yrityksiä, mutta ehkä joku päivä innostun selvittämään.

Vetoaminen päättäjiin tarjoaa parikin optiota. Ehkäpä joku valtuustoryhmä haluaisi ottaa asian omakseen? Ehkäpä riittävä määrä jäykkiä, mutta ehdottomasti asiallisia viestejä kaupunginvaltuuston ja -hallituksen sekä virkamieskunnan jäsenille tekisi hyvää. Teoriassa myös valotaulufirmojen päättäjiin vetoaminen voisi olla ajatuslistalla, mutta niin tekemällä saisi vain heidän palkkaamat Igorin ja Ivanin ovelleen nyrkkirautojen kera. Älkää riskeeratko henkeänne.

Lakimuutokset ovat pidempi, mutta tärkeä reitti. Onko se kansalaisaloite vai kansanedustajista lähtevä on sitten makuasia, kenties molemmat rinnakkain. Kotirauha kuuluu rikoslain 24 lukuun ja ehkäpä tämä kohta kaipaisi päivitystä. Siellä puhutaan metelöimisestä tai esineiden heittämisestä, mutta olisi helppoa laissa määritellä myös valosaaste tässä. Sitten yrityksiä voisi rangaista tällaisista toimista. Lakiin olisi hyvä myös lisätä rikoksentekovälineiden takavarikoinnista yksityiskohtia. Valomainostaulu voi maksaa kymppitonnin, parikin, ja sellaisen menetys voisi tuntua.

Keskustelu valosaasteesta laajemmin on myös hyvä idea. Valaistus on hyvä tapa tuoda turvaa. Tämä on aihe johon olen lähiösuunnittelussa hieman perehtynyt. Mainosikkunoiden valaisu on myös aivan soveliasta, jos nyt ei ehkä keskellä yötä. Valaistut logotkaan eivät ole ongelma, jos sijainti on fiksu, valoteholle määritetään rajat, eivätkä ne ole päällä öisin. Teknologia tarjoaa myös optioita. E-ink-teknologia kehittyy yhä ja joku päivä skaalautuu myös ulkonäyttöihin. Näissä näytöissä ei ole taustavaloa, eikä siten isoa osaa ongelmista. Asiasta on pohdiskelua. Yleinen kansalaisasenne valosaastetta vastaan tarvitaan kuitenkin ennen kaikkea muuta. Kuka sen aloittaisi? Ehkä puolue, ehkä tieteentekijä, ehkä kansalaisjärjestö?

Mitä seuraavaksi?

Tässä vaiheessa tärkeintä on pitää asia pinnalla ja maltti mukana. Syyllisiä on helppo nimetä, mutta on syytä jälleen kerran muistuttaa että mikään ei oikeuta heidän häiritsemiseen tai uhkailuun, ei vaikka kuinka toinen osapuoli olisi riidan aloittanut. Aivan kuin Radium-tytötkin saivat lopulta oikeutta ja syylliset laskun, aivan kuin tupakkayhtiöitä on saatu maksamaan korvauksia, niin myös kotirauhan häiritsijäyritykset saadaan lopulta edesvastuuseen. Se tapahtukoon oikeuden edessä, ei siis seipäin, soihduin ja talikoin.

Julkaistu

Lisää bassoa, Liberaalipuolue

Yksi maamme puoluekentän parhaita haastajia on pieni Liberaalipuolue. Heidän vaihtoehtoinen ote valtion budjetin hallintaan on erinomainen tapa herättää ajatuksia ja haastaa homehtuneita käytäntöjä. Mielestäni he kaipaisivat kuitenkin vähän lisää bassoa viestintään ja lupasin konkretisoida mitä tällä tarkoitan.

Vaikutus Maijaan ja Pekkaan

Yksi tapa voisi olla esimerkkihenkilöiden luominen. Jospa meillä olisi Maija, puolison ja kahden koiran kanssa asuva yrittäjä Vantaalta. Maija asuu perintönä saadussa rivitalohuoneistossa, harjoittaa sijoittamista ja tykkää käydä museoissa sekä koirapuistoissa. Meillä voisi olla myös Pekka, työtön yksinhuoltajaisä Jyväskylästä. Sitten on Elisa, duunari Lohjalta sekä Jim, maahanmuuttajataustainen opiskelija Oulusta. Mistä he maksaisivat jatkossa enemmän, mistä vähemmän? Mihin asioihin tulee heille uusi hintalappu? Mitkä asiat heidän arjessa muuttuvat julkiselta puolelta yksityiselle?

Oleellista on olla rehellinen plussista ja miinuksista. Liberaalipuolueen talousmalli vie myös jotain pois, mutta mielestäni tuo paljon enemmän tilalle. Tällä hetkellä viestintä keskittyy vain jälkimmäiseen. Se on turvallista, sellaista ”ei hätää, elämä jatkuu” -viestintää. Se on sopiva viestintätyyli gallupkärjen edustajalle, jolla ei ole varaa menettää yhtään kannattajaa. Liberaaleilla ei ole suurta kannatusta tai näkyvyyttä, joten tunteiden herättämistä ei kannata pelätä. Parasta mitä voisi tapahtua olisi joku vihastunut somettaja huutamassa että liberaalit haluaisivat viedä häneltä jokakesäiset pääsymaksuttomat haitarijuhlat.

Ravisteleva, muttei räävitön

Viestinnässä siis pitäisi uskaltaa ravistella, esimerkiksi nostamalla asioita joista jotkut pitävätkin ja suoraan kysyä niiden prioriteeteista. ”Ovatko koirapuistot valtion ydintehtävä” -tyyppiset heitot herättävät ihmisiä, jopa suututtavat, mutta se ei ole ongelma. Vaikka ottaa väkevästi kantaa, se ei tietenkään tarkoita että pitäisi olla ilkeä. Otetaan nyt vaikkapa Yleisradion rahoitus. En edes aio siteerata tiettyjä politiikan nimiä, jotka harjoittavat Yle-kritiikkiä täysin ala-arvoisesti ja henkilöön menevästi. Parempi versio voisi olla em. tyyppinen kysymys, vaikkapa ”onko Qatarin urheilukisojen rahoittaminen Suomen valtion tehtävä”. Ehdottomasti tulee välttää henkilöön menemistä ja faktantarkistukseen pitää käyttää toinenkin kuppi kahvia. Rehellisyydestä ei voi tinkiä, mutta silittelystä voi.

Ihmisten suututtaminen ei tietenkään ole arvo sinänsä. Tunteiden herättely on yksi tapa saada keskusteluun eloa ja yhä uusia ihmisiä tiedostamaan mistä kyse. Suuttumus on mahdollinen lopputulos, mutta ei tavoite. Tavoitteen pitäisi nähdäkseni olla vaihtoehtoisen arjen kuvaaminen. Teoriatasolla liberaalien kuvaukset ovat tarkkoja, mutta politiikassa pelataan mielikuvilla. Prosentin tai miljardin siirtäminen momenttien välillä on tärkeää, mutta ihmisten mieliin se jää vasta kun tehty muutos piirtyy kuvana muuttuneesta arjesta.

Tämä johtaa viimeiseen kulmaani: etsikää piirtäjiä. Visuaalisuus on tärkeä osa viestintää. Itse rakastan tekstiä ja numeroita, mutta olen vähemmistössä. Pääosa meistä herää kuvista ja piirrokset uppoavat ihmisiin. Ehkäpä tekijöitä löytyy jäsenistöstä, mutta lienee tämän päivän realismia harkita myös koneoppimismalleihin perustuvien kuvitusautomaattien käyttöä. Kun väline löytyy, muistakaa että kuvissa saa käyttää myös itseironiaa. Tiettävästi myös liberaalissa maailmassa saa nauraa [lähdeviittaus puuttuu].

Julkaistu

Rasismi on kehitysyhteistyötä ja valetta

Pohdiskeleva videosarjani ”rasismi on…” jatkuu taas. Tällä viikolla pohdiskelin rasismin ja kehitysyhteistyön suhdetta sekä mahdollisuuksia. Lisäksi kävin filosofisempaa pohdiskelua rasismin, totuuden ja valheen välistä – ja yllätyin sen herättämästä keskustelusta.

Kehitysyhteistyön haaste

Jos kehitysyhteistyö toimii huonosti, luo ongelmia tai ajaa täysin karille, se auttaa luomaan mielikuvaa kohdemaan kansalaisista huonompiarvoisina ihmisinä. Huono kehitysyhteistyö on äärimmäisen tehokasta polttoainetta rasismin kasvulle. Ukrainan esimerkki osoittaa, että rahalla voi saada myös aikaan positiivista kehitystä yhteiskuntarakenteiden korjaamisessa. Paremmin hoidetun kehitysyhteistyön hyödyt ovat äärimmäisen moninaisia ja näihin lukuisiin hyötyihin lukeutuu myös rasismin väheneminen.

Punainen lanka on siis jotakuinkin siinä, että meidän pitäisi miettiä kehitysyhteistyön vaikutuksia laajemmin. Ei vain sitä paljonko rahaa laitetaan, eikä edes vain sitä mitä sillä tehdään. Lisäksi sopisi pohtia miltä se näyttää ja tuntuu niin meidän päässä kuin kohdemaassakin. Rakentaako se siltoja vai eripuraa?

Valetta

Pohdiskelujakso: voiko totuus olla rasismia ja/tai onko antirasismi aina totuutta? Totuus totuudesta on tulkinnanvaraista. Yksi kulma voi olla pohtia ilmaisua niin, että faktaa ei tarvitse piilotella, mutta sen voi tuoda esiin kunnioituksella. Totuutta päin törmäämisen sijaan ehdotan tanssimista totuuden ympärillä. Apua voi hakea filosofiasta, tai ihan vain ajattelusta. Totuus on tehokas ase, käyttäkäämme sitä siis vastuullisesti.

Olin kovin yllättynyt miten paljon tämä herätti useassa mediassa keskustelua. Tässä on jotain historiallista ja kuranttia, jotain ihmismielen peruspohdintaa. Totuus on aina arvokasta, mutta totuus ei aina ole ”hyvä” ja vale ”paha”, totuus voi myös satuttaa. Kaikkein parasta tässä aiheessa on se, että ei ole yhtä oikeaa vastausta. Pohdiskelu itsessään on arvokasta.

Jatkuu…

Ensi vuoden ja viikon puolella puntaroin rasismin ja uskontojen suhdetta. Voin sanoa että se on yksi oman mielenkiintoni keskipisteitä. Lisäksi pohdin minkälaista poliittista höttöä (vrt. vaikuttavia poliittisia toimia) rasismilla tehdään.

Julkaistu

Kuka johtaa EU:ta?

Kolme maata nousee esiin, kun puhutaan siitä kuka on EU:n napa, suunnannäyttäjä, kenties katalyytti: Saksa, Ranska ja Puola. Otanpa hetken ja pohdiskelen optioita. Kyse ei ole niinkään juridisesta vallasta kuin aseman ottamisesta, joten oikeita vastauksia voi olla useita.

Tylsä klassikko: Saksa

EU:n vahvana taloutena pitkään tunnettu Saksa on menettänyt uskottavuuttaan, mutta se ei ole tapahtunut hetkessä. Heitä voi kehua euromääränä erinomaisesta tuesta Ukrainaan sekä sangen määrätietoisesta asenteesta terroria vastaan. Huteja on kuitenkin vino pino: kotimaan infra ja teollisuus ovat retuperällä, energiapolitiikka ajoi karille lukuisilla tavoin, tietoverkko- ja viestintäosaaminen puuttuu tyystin eikä kotimaan politiikkakaan näytä erityisen vakaalta. Saksa kaipaa arvioni mukaan muutaman vuoden peiliin katsomista, mutta uskon vakaasti että uusi nousu vielä nähdään.

Jännä klassikko: Ranska

Ranskalla on varaa taputtaa itseään olalle hieman paremmasta kyvystä toimia terrori-venäjää vastaan, joskin puheet heiltä ovat olleet järkyttävän vastuuttomia. Ranskan teollisuus katsoo eteenpäin, energiapolitiikka on vakaalla pohjalla ja teknologisia harppauksia otetaan hyvää vauhtia. Ranskan ongelma on hurja itserakkaus ja itsekritiikin puute. Heillä on kaikki kyky olla mallioppilas, mutta se ei riitä heille – he haluavat pistää myös egonsa aina peliin ylikierroksilla. Jos tuo linja hieman rauhoittuisi, heillä olisi potentiaalia nousta kokoaan suuremmaksi.

Haastaja: Puola

Viime vaalien jälkeen Puola on tehnyt väkeviä linjanvetoja EU:n puolesta, mutta jo edellisenkin vallan aikana he uskalsivat toimia idän pahuutta vastaan kun muut vielä iteroivat. Puolassa on näistä kolmesta ainoana kristillisten arvojen osuus merkittävä, joskin maassa on enemmän ja vähemmän tiukkaa tulkintaa niistä. Puola on ollut väkevä muutosvoima, pystyen muuntautumaan idän orjuudesta mahtavaksi teollisuusmaaksi, tarjoten kodin yhä useammalle huipputeknologian toimijalle. Puola katsoo eteenpäin, mutta haaste voi olla siinä etteivät aina muista katsoa sivuille. Jos Puola lähtisi harjoittamaan vähän enemmän diplomatiaa eteläisen EU:n valtioiden suuntaan ja osoittamaan ymmärrystä myös kristittyjen piirien ulkopuolelle, heillä voisi olla mahdollisuus yllättää.

Ei yhtä voittajaa

Puolalla on arvot, Saksalla on raha, Ranskalla on imago. Mikään näistä yksin ei riitä. Pidän kuitenkin erityisen hyvänä sitä, että yhtä selvää voittajaa ei ole. EU:n pitäisi juuri olla se paikka, jossa sparrataan, haastetaan ja pistetään paremmaksi, kuitenkin aina ystävien kesken. Ideaali ajatus voisi olla jonkinlainen triumviraatti, jossa jokainen suuri maa keskittyy omaan osa-alueensa ja hioo siitä timantin, ottaen samalla vastaan sparrausta liittolaisiltaan.

EU on haastettu laajalti, mutta EU ei ole hävinnyt peliä. Pelaamalla korttinsa oikein, voi EU osaltaan nousta uskottavaksi ja vaikuttavaksi länsimaiden arvojen puolustajaksi, toimien samalla väkevänä talouden toimijana. Ehkäpä joku yllä mainituista maista olisi se veturi joka vetäisi muita vaunuja liikkeelle?

Julkaistu

Rasismi on mediapeliä ja sanomatta jääneitä

Pohdiskeleva videosarjani ”rasismi on…” jatkuu ja tämän viikon aiheita on kaksi. Ensinnäkin rasismi on mediapeliä – rasismin käsittely mediassa on laji jossa räväkkyys ohittaa helposti järkevyyden. Rasismi on myös sanomatta jääneitä asioita, eli asiallisen keskustelun käymättä jättäminen luo tilaa asiattomuuksille.

Mediapeliä

Klikkiotsikoissa totuus jää usein matkalle, vaan mihin tämä johtaa? Rasismista saarnaamalla voi herkästi saada aikaan enemmän vastareaktioita kuin mitään muuta. Fiksu toimittaja osaa mennä lukijan mieleen ns. mutkan kautta ja kylvää valmiin käskyn sijaan ajatuksen siemenen. Viha on kuitenkin mediataloille loistavaa bisnestä, mutta tätäkin voi haastaa pohtimalla sanoman lisäksi myös sanojaa. Ennakkoluulojen vahvistaminen on muodissa, mutta niiden haastamisella voi fiksu toimittaja luoda huippujutun.

Ennen kaikkea media tuntuu rakastavan syyllisten nimeämistä ja sormen osoittamista yhteen suuntaan. Kun on hyviksiä ja pahiksia, vedetään rajaviiva. Kun lyödään isolla leimakirveellä, osuman saa myös moni jotka eivät ole millään muotoa osa ongelmaa. Heistä kuitenkin herkästi tulee osa ongelmaa. Jos kerran on jo leimattu, miksi yrittää olla hyvis kun median silmissä olet jo pahis? Toimituksissa olisi syytä ymmärtää yhteiskunnallinen vastuu ja vaihtaa leimakirves sulkakynään. Ongelma ei onneksi ole Suomessa pahin mahdollinen.

Sanomatta jääneitä asioita

Jos emme käy asiallista keskustelua ongelmista, tilan valtaa asiaton keskustelu. Ylivarovaisuus on pahimman luokan virheemme ja pyrkimys ehdottomaan korrektiuteen vain oikotie ongelmiin. Maahanmuuton ja uskontojen ongelmien hyssyttely kasvattivat rasismia. Käytämme paljon energiaa kohtaamisten välttämiseen, kun niitä pitäisi olla enemmän. Hyvä uutinen on, että tästä on lyhyt matka pragmaattisiin, nopeasti hyvää tulosta tuoviin ratkaisuihin. Totuus on hyvä pohja rakentaa huomista.

Ylivarovaisuudesta on merkkejä laajalti. Ongelma ei ole kapea tai yhteen nurkkaan jumittunut. Yhä useampi tavan tallaajakin varoo loukkaamasta ketään ja samalla mahdollistaa huonon, jopa rikollisen toiminnan. Viranomainen varoo antamasta työlupaa maahanmuuttajalle, peläten että yksikin väärä positiivinen päätös johtaisi ajojahtiin. Viranomaisen pelko on aiheellinen ja se kertoo paljon ilmapiiristämme. Uskonnon varjolla tehtyjä väärinkäytöksiä pelätään myös sanoa, peläten puolestaan viranomaisten ajojahtia. Kaikista näistä ongelmista silti puhutaan, mutta asiallisen ja faktalähtöisen puheen sijaan vääntö käydään somessa, huhujen ja vihan voimalla. Kaivamme tehokkaasti oman kuoppamme.

Jatkuu…

Ensi viikon aiheissa esiin nousevat toisaalta kehitysyhteistyö ja toisaalta vähän pohdiskelevampi puoli: onko rasismi valetta ja rasismin vastainen työ totta, vai toisin päin, vai sekä että? Mikä on totuuden ja rasismin suhde?

Julkaistu

Näitä voisi kysyä pressaehdokkailta

Paljon on paneeleja, haastatteluja ja julistuksia. Vaikka parhaat haastattelijat osaavatkin kaivaa kontekstia, on lähtökohdassa pehmoilun makua. Mielestäni näin haastavaan asemaan valittavalta henkilöltä pitää kysyä merkittävästi vaikeampia kysymyksiä. Ehdotan muutaman.

Halla-aho ja Haavisto: miten koko kansan presidentiksi?

Vaalien kaksi polarisoivinta ehdokasta pitäisi laittaa vastaamaan aivan konkretian tasolla tähän tärkeään kysymykseen. Maassamme on hurja määrä ihmisiä jotka eivät ikinä voisi sietää Halla-ahoa ja ei-aivan-niin-hurja-mutta-silti-hurja määrä joilla on sama ongelma Haaviston kanssa. Konkretiaa peliin ehdokkailta, mitä he tekisivät että koko kansa voisi kokea heidät omakseen.

Harkimo: syvällinen, ei pinnallinen venäjä-selvitys

Harkimo on kovasti kertonut että heti kun venäjä seitsemännentoista kerran rikkoi tarpeeksi törkeästi kansainvälisiä lakeja niin hän alkoi heti meinaamaan pohtia yhteistyön lakkauttamista. Hänen koko elintaso, poliittinen ura, puolue ja tämäkin vaalikampanja on kuitenkin tehty venäjän rahoilla. Kokeeko hän syntiä luksuselämän elämisestä verirahoilla? Tai jos hän ihan oikeasti katuu toimiaan, onko harkinnut rikoksilla saatujen tulojen lahjoittamista Ukrainan armeijalle? Onko hän tehnyt mitään tekojensa hyvittämiseksi kuin pari hutiloitua muka-anteeksipyyntöä? Onko mitään sanoja kovempaa?

Essayah: kytkökset kiinalaisiin

Olin yllättynyt kun sain kuulla miten syvästi ja absoluuttisesti urheiluvaikuttajista moni vihaa Essayahia. Yksi monista kuulemistani syistä ovat mittavat kytköt Kiiinaan. Hän käytti paljon aikaa ja rahaa puolustaakseen kiinalaisten toimia olympiamaailmassa, orjatyövoimalla tehtyjä urheilijoiden tarpeita, yms. Hän on kiitettävästi tuominnut esimerkiksi venäjän ja hamasin terroriteot, mutta ei sanaakaan kaukoidän kavereista. Tästä sopisi haastaa kunnolla.

Stubb: tunnetko uhrejasi?

Stubbin pitkä ura koulu- ja työpaikkakiusaajana on tuttua. Hän on joskus pitänyt pientä teatraalisuutta klassisilla ”pahoittelen jos” -lausahduksillaan. Häntä ei ole kuitenkaan vaadittu tilille. Tästä pitäisi kiristää ruuvia ja todella selvittää millä tavoin hän haluaisi tehdä tiliä väärinkäytöksistään. Kas, jos ihminen ei koskaan joudu vastuuseen teoistaan, ei ole mitään syytä miksei hän voisi jatkaa niitä vastakin. Pääministerinä hän aiheutti diplomaattisia selkkauksia käytöksellään, presidenttinä ne voisivat olla pahempia. Jos toimittaja pistäisi kovat peliin, nyt olisi vielä hyvää aikaa nöyristyä ja viisastua.

Urpilainen: pyhä paavo

Urpilaista on kritisoitu siitä, että hän näkee kaiken EU-silmälasein. En pidä tätä järin pahana syntinä. Sen sijaan hän on aivan viime kuukausinakin äänekkäästi puolustellut edeltäjänsä Paavo Lipposen toimia. Tämä pääministeristä putinin sylikoiraksi muuntautunut entinen suuruus ei mielestäni ole komissaarimme varauksettoman rakkauden ja ymmärryksen arvoinen. Tästä ongelmasta voisi haastaattelija vetäistä pari täsmäkysymystä. Onhan se hienoa että kunnioittaa mentoriaan, mutta rikoksia ihmisyyttä vastaan ei pidä hyväksyä, vaikka tekijä on paras kaveri. Kysymyspatteristo olisi kivulias, mutta tarpeellinen.

Ja paljon muuta…

Koville kysymyksille olisi tilaa enemmänkin, mutta pointtini toivottavasti tuli selväksi. Raja kulkee siinä, että presidenttiehdokkaan perhettä ja henkilökohtaisuuksia ei sovi sörkkiä. Kaikki sen ulkopuolella on kuitenkin pelissä ja panokset ovat kovia. Arvon toimittajat, hakekaa kaapista metaforinen haarniskanne ja varautukaa kunnon turnajaisiin. Nykyinen toimintanne on asiallista ja tyylikästä, mutta musiikkilaji on väärä ja volyymi turhan hiljainen.

Arvon toimittajat, saisinko hieman jytää pressatentteihini, kiitos.