Tekijä: Kyuu Eturautti

Tamperelainen rivikokoomuslainen, tietoturvapäällikkö, yrittäjä, kulttuurihörhö. Motto kuuluu: "Ihmisen oikeus olla idiootti on suurin ja tärkein vapaus." Lisää mukaviisauksia sitten kotisivuilta. Blogauksissa käsittelen mm. seuraavia aiheita: kaikki mahdollinen.
Julkaistu

Salaliittoteoria tarinasta hallitus vs AY

Arvon lukijat, tämä on salaliittoteoria jota ei pidä ottaa vakavasti sitä lukiessa, koska en ottanut sitä kovinkaan vakavasti kirjoitellessa. Halusin kuitenkin haastaa itseni lähestymään tätä viime viikkojen ykkösuutista hieman toiselta kantilta. Täältä siis pesee.

Paljon on sanottu, kaikkeen on uskottu

On sanottu useallakin suulla, että Sipilän toimet olisivat olleet Suomen Yrittäjien Mikael Pentikäisen sanelemia ja että nyt olisi kova tahtotila tehdä nimenomaan mikroyrittäjille (1-9 hlö) suotuisaa politiikkaa. Kyseenalaistan jälkimmäisen vahvasti.

Mikäli katsotaan Sipilän valta-ajan toimia mikroyrityksiä kohtaan, ei näin yrittäjävihamielistä hallitusta ole ollut vuosikymmeniin. Jos katsotaan uusia velvoitteita, uusia tapoja kiusata juuri pienimpiä yrityksiä, uusia papereita, uusia maksuja, uusia rajoitteita, tämä on ollut aivan täysi katastrofi. Isojen elämä on helpottunut, pienten vaikeutunut. Raha on tullut rahan luo.

Vaan eihän Pentikäinen tai Suomen Yrittäjät aja mikroyritysten asemaa. Koko organisaatiohan julistaa olevansa 11-250 hengen yritysten asialla. Sipilän kaikki yritystaustat ennen pääministeriyttä olivat tuossa kokoluokassa. Kaikki Sipilän ajamat helpotukset ja tuet ovat osuneet nimenomaan tuon kokoluokan yrityksiin. Joten mistä siis nyt täydellinen linjan muutos jonka väitetään kovasti olevan 1-9 hengen firmoille tehty?

Niin, väitetään. Toisaalta, leijonaosa julkisuuden kommentteja juuri tämänkokoisten yritysten toimijoilta ovat olleet Sipilän ehdotukseen kriittisesti suhtautuvia. He eivät tätä halua. Isot työnantajaliikkeet ovat olleet AY:n vastatoimien kohteena ja heille on ilmoitettu että heidän pitää kärsiä koska mikroyritykset niin haluavat. Osa on uskonutkin. AY on jäsenistölleen myös myynyt tätä pienten yritysten saatanallisuutta. AY:tä ja mediaa yhdistää se, että heistä on molemmista tehty tarinan hyödyllisiä idiootteja.

Tarkoitus on ihan muuta

Tuntuukin siltä, että tämä koko show on oikeastaan vain yritys lisätä maassamme yrittäjävihamielisyyttä. Mikroyrittäjät on syyllistetty kaikesta. Kaikki, mitä Sipilä on pääministerinä tehnyt, on saanut aikaan lisääntyvää vihaa ja vastustusta heitä kohtaan. Ensin hyökättiin heidän arkeen, sitten kukkaroon ja nyt Sipilä on laittanut sanoja heidän suuhun. Ei hän ymmärrä mikroyrittäjiä, ei hän tiedä miten ne toimivat eikä häntä kiinnostakaan. Ei hän sieltä sektorilta saa ääniä.

Iso on meteli, iso on tappelu, kovat ovat panokset. Pieniä on helppo lyödä siinä, eivät ne lapset näin ison pesuveden matkassa tunnu missään. Leijonaosa kansasta ostaa tarinan syyllisestä purematta. Onko Sipilä siis varsin metodisessa, julmassa sodassa mikroyrittäjiä vastaan? Siltä se näyttää. Vaan miksi? Noh, voittajiahan ovat Yrittäjien keskisuuret yritykset ja EK:n jättiyritykset. Ja mistäs ne Sipilän vaalirahat tulivatkaan…

Julkaistu

Kiitos, Touko Aalto

En ole vihreiden tukijaksi aikoihin julistautunut muuta kuin presidentinvaaleissa, mutta olen aina seurannut heitä mielenkiinnolla. Niin tein myös tänään tien päältä työmatkoilla, kun kuulin Touko Aallon ratkaisusta siirtää johtotehtävät edelleen. Näin vihreän politiikan sivustaseuraajana pitää todeta, että jään kaipaamaan Toukon aikaa lämmöllä.

Rajansa kullakin

Minulla ei ole aikomustakaan lähteä osoittamaan sormella nimiä, mutta kyllähän suuri linja on huutelun puolella. Vihreiden kärkikahinoissa pyörineiden ja pyörivien nimien ympärillä on paljon ikäviä poliittisia ilmiöitä. Populismi on välillä niin vahvaa, että jopa perinteiset populistipuolueet kuten vasemmisto ja persut jäävät taakse. Touko perusteli asiansa lisäämällä faktoja, ei äänenvoimakkuutta. Hän kertoi miksi hänen ehdotus on parempi, eikä sitä miksi vastapuolen edustaja on ihmisenä huonompi.

Selvähän se on että nykypolitiikassa pärjää vaarallisen hyvin olemalla töykeä ja luomalla viholliskuvia. Se on ajan henki josta en pidä, mutta jolle en paljoa yksin voi. Paljoa ei voinut Toukokaan. Hänellä oli kaunis ajatus, jota hän toteutti aina vähintään tyydyttävästi, ajoin erinomaisesti. Hän muistutti minua vihreistä vuosikymmenen tai parin takaa, kun kärjessä oli tiede, järki ja dialogi. Uusien vihreiden tuulien syystä tai niistä huolimatta se aika on laajalti unohtunut. Asiallisen politiikan paluu jäi varmaankin hetkelliseksi.

Touko teki kovaa työtä, mutta kukaan meistä ei ole vailla inhimillisiä rajoja. Häneltä petti terveys. Se ei ole synti, se on sattumus. Hän joutui koville median toimesta ja vielä kovemmin hän joutui ottamaan vastaan omiensa jatkuvia iskuja. Se ei voinut olla satuttamatta syvälle. Tietenkin huipulla tuulee ja kritiikkiä on kestettävä, mutta aivan jokaisella meillä on rajamme. Jokainen meistä voisi pohtia jokainen päivä jotta mitä tuli sanottua. Olinko ilkeä? Sanoinko toisesta ihmisestä turhan pahasti? Sama sairaus voi iskeä meistä jokaiseen, politiikassa ja sen ulkopuolella.

Keskeltä halki, tai sitten ei?

Tämän maan pitäisi kuulemma olla todella polarisoitunut. Haluan kuitenkin ottaa Toukon sekä puoluekollegansa Pekka Haaviston tyylistä sen verran koppia, että uskon elämään ääripäiden ulkopuolella. Puhuimme sitten irtisanomislaista, maahanmuutosta, luonnonsuojelusta tai mistä vaan, meidän pitäisi uskoa keskusteluun ennen huutoa. Jos ei muuta niin kokeiltaisiin edes keskustelua ennen, ettei hosuta polttamaan siltoja kahta puolen jo ennen kättelyä. Sillä ei näemmä voiteta gallupeja tai someriitoja, mutta sillä voitetaan sielunrauha. Kumpi lie tärkeämpi?

Kiitos sinulle, Touko, kun marssit politiikan valtavirtaa vastaan ja rauhoitit sodan retoriikkaa rauhan sanomalla. Huolehdi itsestäsi, parane pian ja palaile sitten uusiin haasteisiin uusilla voimilla.

Julkaistu

Verot ovat kokonaisuus

En ole ottamassa mitään suoraa kantaa AY-maksujen verovapauteen tai heidän vastapuoleenkaan. En ole myöskään ottamassa kantaa yritysverotukiin tai erikoisiin ALV-kantoihin, tai muihinkaan verotuksen yksityiskohtiin. Sen sijaan olen esittämässä tapaa katsoa näitä(kin) asioita kokonaisuutena. Haluaisin tarjota näkökulman keskusteluun veroalennuksista.

Yksi kakku

Verorahojen saaja on aina yhteiskunta. Kunta tai valtio, ei väliä, lopulta aivan sama laari. Asiat eivät ole ilmaisia siksi, että valtio maksaa kunnan sijaan. Verovaroja on käytettävissä tietty määrä ja vaikka toki velalla joustetaan, lopulta sisään tuleva rahamäärä toimii suoraan pohjana. Tämä, sama loppusumma, on se josta ostetaan niin Hornetit kuin hoitajatkin.

Yhteiskunnassamme on merkittävä määrä asioita, jotka ovat joko verovapaita tai alennetun verotuksen piirissä. Jokainen osittainenkin vapautus veroista on pois yhteisestä kakusta. Oli se sitten alennettu energiavero, AY:n tai työnantajaliikkeen verovapaus, verottomat osingot, alennettu ALV-kanta kaupassa tai mikä vaan, se osuu siihen samaan kakkuun.

Poikkeukselle tarvitaan vahva peruste

Mielestäni jokainen tällainen alennus pitää perustella laajalla yhteiskunnallisella välttämättömyydellä. Perusteen pitää olla vähintään tasoa ”kansalaisten perustarpeet ovat vaarassa ilman tätä alennusta”. Jos tuota köykäisempiä perusteita käytetään, ne pitää mielestäni perustella jo pitkän kaavan kautta, akateemisesti, epäpoliittisesti.

Kirsikkana kakun päälle tulevat nimittäin pykälät. Jokainen veroalennus on lisää pykäliä. Se on lisää lakitekstiä, lisää valvontaa, lisää matopurkkien avaamista jotka johtavat pohjattomaan suohon. Kun yksi saa, viisi muutakin tarvitsee. Lopulta siitä ei koskaan saa tasapainoista, vaan poikkeuspykälien viidakossa pärjää yleensä vain röyhkein.

Puhumme yhäkin meidän yhteisistä verorahoista, meidän yhteiskunnasta. Oman edun pitäisi aina väistää yhteisen edeltä.

Julkaistu

Etsintäkuulutus: diplomaatti

Sipilä sitä, AY-liike tätä, enkä edelleenkään tiedä kuka on oikeassa. Vaatisi melko isoa lapiota kaivautua kaiken tämän surun, vihan ja epäluulon läpi. Siinäpä siis haaste: haussa diplomaatti, välittäjä, rauhantekijä, osapuoli joka voisi auttaa. Mistäpä sellainen?

Valtakunnansovittelija?

Valtakunnansovittelija on sinänsä hyvä toimija ja arvostettu instituutti. Tämä ei kuitenkaan ole hänen repertuaariin kuuluva asia. Olisi ehkäpä parasta suojella tätä instituutiota politiikalta ja antaa suutarin pysyä lestissään.

Akateemikko?

Akateemiselta puolen voi löytyä viisautta ja kykyä neuvottelujen johtoon, mutta toisaalta maamme akateemisesti näkyvät hahmot ovat erittäin voimakkaasti poliittisia ja omat puolet on valittu. On toki hyvä että poliittiset kannat tuodaan avoimesti esiin, siitä hatunnosto. Tuskinpa kuitenkaan löytyisi tahoa, joka kelpaisi kaikille osapuolille puolueettomana. Ehkä olen väärässä.

Paneeli?

Ehkäpä yhden hengen sijaan pitäisi olla pieni pyöreä pöytä, kolme henkeä vaikkapa. Haaste on varmistaa ketä tässä pöydässä on. Ketkä tässä ovat osapuolia? Kuka taho edustaa AY-liikettä? Vielä vaikeampaa on pohtia kuka edustaa työnantajia? Edustaako hän alle 10 hengen yrityksiä? Jos näin, mikä se taho olisi, koska sen paremmin EK kuin Suomen Yrittäjätkään eivät virallisesti edusta näin pieniä yrityksiä? Siinä taitaakin olla se kovin kysymys. Kuka voi edustaa tahoa jota ei kukaan virallisesti edusta? Tässä lienee myös yksi riidan tämän hetken yleisongelmista.

Kunniallinen pakin painaja?

Kuka olisi tarpeeksi kunnioitettu, arvostettu taho, että voisi pyytää nöyrästi mutta vakavan uskottavasti että kaikki osapuolet hengähtävät? Presidentti astuisi tässä yli virkansa, mutta toisaalta tilanna on poikkeuksellinen. Ehkäpä presidentti tai jokin muu taho voisi kutsua hys-hys-kokouksen, josta voisivat astua ulos niin hallitus kuin AY:kin, lausuen yhteen ääneen että nyt molemmat osapuolet astuvat pari askelta takaisinpäin menettämättä kasvojaan? Pystyisivätkö he siihen ilman vaistonomaista tarvetta naljailuun?

Kansan syvät rivit

Villi kortti voisi nousta kansojen syvistä riveistä. Toiveikas puoleni ajattelee, että leijonaosa kansaa on jo väsynyt tähän kalliiksi käyvään machoiluun ja toivoisi vain rauhaa, ottamatta vahvasti puolia. Voisiko tästä syntyä uusi kansanliike, joka laittaa luokan tappelupukarit hautaamaan sotakirveet? Muutama vuosi sitten kansanliike tahtoi uudistaa avioliittolakia. Ehkäpä tänä vuonna kansanliike tahtoisi rauhaa? Ei olisi ensimmäinen (poliittinen tai muu) sota joka pysäytetään kansalaisten joukkovoimalla.

Julkaistu

Ilja pääsi vähällä

Joku kaunis päivä on mahdollista, että jokin tutkija ottaa tehtäväkseen massiivisen työn: selvittää kattavasti mitä kaikkea pahaa Ilja Janitskin temppuineen ja julkaisuineen sai aikaan, välilliset ja oikeudesta pois jääneet tapaukset mukaan lukien. Se päivä ei ole tänään. Tänään joudumme tyytymään siihen että rangaistus tuli lain mukaan, mutta vähän ontto olo silti jäi.

MV on seuraus, ei syy

Korostan, että minun tehtäväni ei ole tuomita Janitskinia. En ole oikeuslaitoksen yläpuolella, en tue oman käden oikeutta enkä hyväksy sitä muiltakaan. Tämä herra itse päätti toisin. Olen yksi tuhansista niistä, joista Iljan vittuilutehdas kirjoitti viha-artikkelin. Onneni on se, että Suomen mv-mieliset äärioikeistolaiset, vapautusrintamalaiset, odinit ja sen semmoiset ovat pitkälti saamattomia, juoppoja idiootteja. Pääsin aika vähällä, muutaman kuukauden yöunien menetyksellä mutta elinikäisellä opilla aiheesta. Moni joutui pahempaan. Paljon, paljon pahempaan.

Kuten on uutisoitu, viharikollisuus on nyt tähtäimessä. Viha ei ole poistunut mihinkään ja sitä esiintyy kovin monessa paikassa ja monella tekosyyllä. Ongelma ei ole yksin Ilja Janitskin. Ongelma ei ole yksin rasismi, Venäjä, journalistien vaino tai mikään muukaan tekosyy. Ongelma on somekratian aikana syntynyt ajatus siitä, että mielipiteiden on oltava äärimmäisiä. Ei pidä puhua, pitää huutaa. MV-lehti on yksi seuraus, ei syy. Olematon rangaistus siitä on myös yksi seuraus. Henkinen väkivalta on väkivaltaa. Nyt on tehty massiivista, harkittua väkivaltaa hurjalle määrälle uhreja. Minä näen tuon törkeänä pahoinpitelynä, mutta kuten totesin, en säädä tai valvo lakeja.

En halua vain valittaa, joten otetaanpa ehdotuksia. Ehdotan ratkaisuksi tällaista: ilmaistaan mielipiteitä! Keskustellaan mietteitämme – pakkoruotsi, maahanmuutto, ay-liike, lemmikit – kaikki arat aiheet. Mutta miten näistä puhumme, siinä avain. Oikea vastaus on keskustelu. Sinulla on mielipide, mainiota! Tiedät varmasti jonkun joka on toista mieltä. Nyt toista itsellesi tarvittava määrä kertoja, että tämä toista mieltä olevakin on ihminen, ehkä mukavakin ja osaa perustella kantansa. Onko tämä nyt mielessä? Hyvä. Nyt olet valmis ilmaisemaan mielipiteesi viisaasti.

Hiljeneminen ei ole hoitoa

Voitaneen argumentoida, että jotkut MV:n esille nostamista aiheista poliittisen korrektiuden tilasta omasivat kosketuspintaa totuuteen. Toisaalta, samalla MV:n tyyli likasi kaiken perustellun kritiikin maineen pitkäksi aikaa. Muistutan itselleni, että maassamme on Matias Turkkilan kaltaisia tahoja, jotka osaavat ilmaista kritiikin ilman vihanpurkauksia, uhkauksia tai henkistä väkivaltaa. Teemme viisaasti jos emme tuomion myötä mykistä korviamme vastakkaisille mielipiteille, vaan haastamme ne avoimeen, rehtiin debattiin.

Tänään on annettu tuomio ajallemme tyypillisen henkisen väkivallan harjoittamisesta. Toivon, että se nähdään ja muistetaan pitkään. Vielä enemmän toivon, että se nähdään tuomiona teosta, ei tekosyystä. MV:n toimet olivat traagisia. Toipuminen siitä edellyttää keskusteluyhteyden palauttamista haastaviin asioihin.

Julkaistu

Ne työmarkkinat, joita ei edusteta

Tällä hetkellä Sipilä johtaa pyhää taistoa mikroyrityksissä työskenteleviä ihmisiä vastaan, perusteena Suomen Yrittäjien lobbaus ja vastassa AY-liike. Edellinen lause on täysin absurdi, sillä Yrittäjät edustavat vain yli 10 hengen yrityksiä ja AY-liike vain yli 20 hengen yrityksissä työskenteleviä. Taistoa käyvät tahot joille taistelu ei edes kuulu.

Pieni suuri musta aukko

Suomen Yrittäjät on järjestö, joka ilmoittaa edustavansa yritysten kokoluokista pieniä ja keskisuuria, eli siis 11-250 hengen yrityksiä. EK edustaa sitten tuota suurempia. AY-liike puolestaan sopii työntekijöiden asioista pääosin yli 20 hengen yrityksille; tätä pienemmät noudattavat yleissitovuutena osaa AY-liikkeen sopimista asioista mutta eivät voi noudattaa koko sopimusta tai osallistua keskusteluun, eivät työnantajat eivät -tekijät. Työntekijä toki voi olla liiton jäsen, mutta se on melko turhaa sillä hän ei voi hyödyntää liiton sopimia mahdollisuuksia työpaikalla.

Unohdetaan hetkeksi tämä Sipilän ja SAK:n välinen pyhä sota ja puhutaan vain neuvottelun lähtökohdasta. On kiistatonta että suuri osa työpaikoista syntyy nyt ja vastedes juuri mikroyrityksiin. Nykyiset neuvotteluosapuolet, poliittiset ja juridiset, on luotu paljon ennen tätä lähtökohtaa. Toisin sanoen, sen paremmin maamme lait kuin käytännötkään eivät tiedosta ajatusta jonka mukaan mikroyrityksillä on jotain merkitystä maallemme. Vaan kun nyt on. Syystä tai toisesta asiasta puhutaan korkeintaan sivulauseissa ja kiertoilmaisuin.

Tämä maa kaipaisi siis ehdottomasti edustusta tältä sektorilta. En sen paremmin suosita kuin vastustakaan ajatusta, että AY-liike keksisi itsensä uudestaan ja ryhtyisi neuvottelemaan tasavertaisesti myös pienempien yritysten kanssa. Työnantajaliikkeen pitäisi tietenkin tehdä sama muutos. Mikroyrityksillä tulisi olla ääni joka perustuu heidän tilanteeseen, kuten myös mikroyritysten työntekijöiden pitäisi tuoda oma näkökulmansa esiin.

Naapuri hoitaa homman

Vasta kun meillä on neuvottelussa ne osapuolet joita asia koskee ja jotka edustavat asianomaisia, voidaan edes vaatia kolmikantaista neuvottelua lakimuutoksista. Tämän hetken tilanne on vähän sama kuin jos naapurisi sopisi parturisi kanssa sinun lääkäriasiasi. Juuri niin hullu tilanne kuitenkin nyt on. Kaksi asiaan liitymätöntä tahoa kiistelee asiasta joka ei heitä koske ja jonka ratkaisemiseen heillä ei ole mandaattia.

Ei ole hallituksen vika että mainituilla tahoilla ei ole järjestäytynyttä edustusta, mutta sen pitäisi olla myös heidän huoli. Ehkäpä he voisivat pienessä sivuroolissa myötävaikuttaa ilmapiiriin, jotta edustajat löytyisivät. Ehkäpä sitten löytyisi myös sopu työlainsäädännön kehittämiseen.

Julkaistu

Mistä kaiken maailman dosentit ammentavat maineensa?

Kuuntelin Ylen uuden kolumnistin, ympäristöfilosofian dosentti Leena Vilkan kolumnin maailman pelastamisesta. Ensireaktioni oli että siinä meni viisi minuuttia elämääni jota en saa koskaan takaisin. Lopulta päätin käyttää vielä muutaman viisiminuuttisen asian pohdiskeluun.

Tälle sillalle ei aasikaan uskaltaudu

Totean ihan suoraan, että en edes tiennyt olevan semmoista humanismin alaa nimeltään ympäristöfilosofia. Aiheen taustoja pikaisesti vilkaistuani ounastelen, että Leena on epäilemättä opiskellut alaansa hyvin, enkä sano tätä kettuiluna. Suhtaudun skeptisesti siihen määrään rahaa mitä valtio laittaa tähän alaan, mutta on väärin kritisoida henkilöä siitä että hän haki ja pääsi alalle joka oli tarjolla ja mitä ilmeisimmin osaa aiheensa erinomaisesti. Ei kolumnista löydy pahaa tahtoa, mutta ei myöskään järjen hiventä tai logiikan vilaustakaan.

Ensin hän toteaa, että ei pitäisi hankkia lapsia, sillä ihmisten liikalisääntyminen on ongelma. Siinä hän on toki oikeassa. Montaa hengenvetoa ei kuitenkaan mene kun hän sanoo täysin päinvastoin, että lisää lapsia joille pitää opettaa luonnon arvoja. Melkoinen ristiriita, toisaalta nyt ei puhutakaan kylmästä tieteestä vaan humanistisesta maailmankuvasta jota ei kannata faktoin pilata. Ei tämäkään ihan huono ajatus ole. Luonnon opettaminen lapsille on hyvä asia. Mitä enemmän lapset (ja nuoret (ja aikuiset)) menevät metsään ja näkevät luonnon semmoisena kun se on, sitä parempi se on heille, muille ja maapallolle.

Mutta sitten hän ehdottaa keinoksi kalliita lemmikkieläimiä, juuri kun pääsi toteamasta että luonnon esineellistäminen ja materiaalistaminen on väärin. Nyt alkaa jo vakavasti sapettamaan. Lemmikkibisnes on maapallolle sairasta ja äärimmäisen saastuttavaa. Lisää lemmikkejä ei tee maailmasta parempaa. Eivätköhän nämä joskus cityvihreiksikin tituleeratut stereotyypit ole osoittaneet, että lemmikkien pitämisestä on valovuoden matka luonnon tuntemiseen. Luonto on aivan eri asia kuin eläin joka on jalostettu, kasvatettu ja vankina pidetty kaupunkilaisen ihmisen tylsyyden hoitajaksi.

Dosentilta dosentille

En edelleenkään moiti Leena Vilkasta kivoista irtoajatuksista ja uskon että hänellä oli positiivinen tahto sydämessä. Hän kuitenkin surullisella tasolla osoittaa ”kaiken maailman dosenttien” ongelman. Kun vuosikymmenen erikoistuu omaan kapeaan humanistiseen alaansa, ei altistu kokonaiselle maailmankuvalle, ei harjoita faktantarkistusta tai edes oikolukua, on turha odottaa hurraa-huutoja oman kontekstipiirinsä ulkopuolisilta tyhmiltä kansalaisilta. Jos kirjoittaa tekstiä lähinnä peilikuvalleen, on se merkki vaarallisen kapeasta maailmankuvasta.

Jos jutusta lukee valikoiden noin kolmasosan verran, siinä on hyvää asiaa joka tosin hukkuu sekavaan kokonaisuuteen. Luontokosketus on hyvä. Ihmisiä syntyy maailmassa liikaa. Luonnon monimuotoisuudesta pitää huolehtia. Toisaalta, se on vanha uutinen. Vielä kun löytyisi joku, joka saisi tämän uutisen myytyä myös skeptikoille. Päivän dosentti ei ole se henkilö.

Julkaistu

Älykkäät ja älyttömät kamerat

Tekniikka-artikkelien kestohitti jo vuosien ajan on asettaa järjestelmäkamera ja älypuhelin vastakkain. Saahan siitä jutun aikaan, mutta lopulta vertailussa on rinnakkain bussi ja pakettiauto. Molemmissa on moottori ja molemmilla kuljetaan, mutta käyttötarkoitus on kovin erilainen.

Älyä kuvaajassa, älyä kamerassa

Mielestäni merkittävin ero modernissa Huawein, Applen tai Samsungin älypuhelimessa verrattuna vaikkapa Nikonin tai Canonin järjestelmäkameraan on kameran älykkyys. Etenkin Huawei on pitkään ajanut kehityksen kärkeä kännykkäkameran keinoälyssä. Kamera tajuaa milloin kuvassa on ihminen, eläin, metsä tai omena ja tekee asetukset sen mukaan. Myös muilla tavoin keinoälyä käytetään apuna tunnistamaan mitä kuvataan ja sen myötä optimoimaan asetukset. Lopputulos toki perustuu kameralla napsittuun kuvaan, mutta kännykän ohjelmisto on säätänyt hurjasti asetuksia ja lisäksi muokannut kuvaa monin tavoin ennen sen näyttämistä käyttäjälle. Tuorein esimerkki on uuden iPhonen kamera, joka muokkaa kasvojen ihoa.

Järjestelmäkameralla toki voit ottaa kuvat enemmän tai vähemmän automaattisin perusasetuksin – suljinaika, aukko ja herkkyys – mutta kuva on lopulta näiden vuosisadan ikäisten asetusten ja kuvaajan taitojen summa. Kuvaaja ei ulkoista älyä kameralle, vaan kyse on kuvaajan taidoista, mahdollisesti yhdistettynä kameran pelkistettyyn automatiikkaan. Jos kuvasta haluaa jotain muuta kuin mitä tuli napsittua, työ on tehtävä jälkikäteen valokuvaohjelmistolla, joista tunnetuin lienee Adobe Lightroom. Valokuvaohjelmien uudet haastajat ovat tuomassa työhön myös älypuhelimista tuttua keinoälyajattelua, jolloin tavallaan kuljetaan täysi kierros. Harvat ovat kuitenkaan näistä sovelluksista vielä innostuneet.

Tylsien ”kännykkä vai kamera” -testien sijaan haluaisin tuoda esille tämän laitteiden merkittävän filosofisen eron. Toki toisena tulee myös selvä käytännöllinen ero: kännykkäkameroiden zoomit ovat huippumalleissakin hyvin rajallisia, kun järjestelmäkameraan saa melko edukkaastikin varsin pitkälle ulottuvan objektiivin. Jos kauas ei kuitenkaan tarvitse tiirailla, on siis merkittävin ero älyssä ja siinä, haluaako ”raakaa” vai ”pureskeltua” kuvaa. Se on oma mielenkiintoinen keskustelunsa. Moni pitää älypuhelimen rajusti muokkaamaa kuvaa miellyttävämpänä kuin teknisesti katsoen laadukasta ”aitoa” kuvaa. Makuasioistahan toki sopii kiistellä maailman tappiin asti, mutta niistä huolimatta ero on hyvä tiedostaa.

Mikä on valokuva?

Mikä on valokuvan määritelmä, mikä on aito kuva ja mikä muokkausta – mikä propagandaa? Onkohan kenties kielioppimme vähän jäljessä kun käytämme yhtä ja samaa sanaa kuvaamaan niin dokumentaarista kuvaa kuin taiteellista, valokuvaan pohjautuvaa johdannaistyötä? En osaa sanoa onko tällä maailmanrauhan kannalta juurikaan merkitystä. On hienoa, että olemme synnyttäneet uuden taiteen ja luovuuden muodon, mutta tuntuu pöhköltä analysoida sitä termein jotka on synnytetty aivan eri kontekstiin.

Taiteellisen luovuuden kehittymisen lisäksi hyvää on myös into kuvaamiseen. Kännyköillä kuvataan yhä enemmän, mutta myös järjestelmäkameroiden puolella menee hyvin. Valmistajat ovat tehneet huomattavia irtiottoja tuotekehityksessä ja pitkästä aikaa tuntuu että uudet mallit ravisuttavat pelikenttää. Juuri nyt on hyvä aika olla kameran äärellä.

Julkaistu

Pitäisiköhän erota yrittäjäjärjestöstä

Toimin useammassa pienessä firmassa, kaikki alle kymmenen henkeä ja erinäisten paineiden myötä kaikki Yrittäjien jäseniä. Viimeaikaiset poliittiset tempaukset ovat kuitenkin saaneet toisiin aatoksiin. Jos maksan Yrittäjien jäsenmaksun, maksanko sillä lähinnä Sipilän vaalikampanjaa tai maata repivän työriidan taisteluja? Pahimmillaan jäsenmaksullani vuodatetaan verta.

Huoli oikea, metodi väärä

En missään nimessä suvaitse AY:n uhkauksia käydä väkivaltaisesti käsiksi lakkorikkureihin. En hyväksy väkivaltaa, piste. En myöskään pidä millään muotoa järkevänä toteuttaa poliittista lakkoa tavalla, joka ei osu Sipilään lainkaan mutta tekee mittavaa vahinkoa kaikkein heikoimmille ja pienituloisimmille yhteiskunnassa. AY-liikkeen toiminta on sadistista, sairasta.

Sen sijaan ymmärrän erinomaisesti AY-liikkeen kritiikin aiheen. Sipilä on meidän mikroyrittäjien nimissä lanseeraamassa lakialoitetta jonka vaikutuksia ei ole oikeastaan yksikään puolueeton toimija voinut vahvistaa. Se ei ole lähelläkään niitä muutoksia mitä kankeat työmarkkinamme tarvitsevat. AY-liike on myös täysin oikeassa muistuttaessaan että se eriarvoistaa työntekijöitä. Se ei ole oikein. Heillä on vahvasti perusteltu syy kritiikille.

Yrittäjäjärjestö on juhlinut Sipilää messiaana joka pelastaa heidät pahasta. Samalla itse kentällä olevat yrittäjät ovat joutuneet herjausten kohteeksi teoista, joita he eivät halua, eivätkä monet edes hyväksy. En pyytänyt tätä. En kannattanut tätä. Minulta ei kysytty tästä. En taatusti hyväksynyt että minun nimissäni nyrkit kaivetaan esille, maan talous tuhotaan työtaisteluissa ja keskusteluilmapiiri muistuttaa enemmän kuin hitusen reilu sadan vuoden takaista tunnelmaa.

En liene yksin

Yle on uutisoinut useista muistakin yrittäjistä jotka eivät hyväksy nykymenoa. Radiossa heitä on kuultu useampiakin. Tässä taistelussa on vain häviäjiä. Lienee siis minunkin aika esittää parissa hallituksessa eroa järjestöstä joka sabotoi niin minua, yrityksilleni niin tärkeitä työntekijöitä kuin yhteiskuntarauhaakin.

AY-liikkeen vaihtoehto on Loimaan kassa, jos ei halua sotkea mukaan politiikkaa. Nyt tarvittaisiin myös yrittäjäjärjestölle kepusta vapaa vaihtoehto.

Julkaistu

Sipilä ja AY – kuin kaksi marjaa

Sipilä sotii urheasti työpaikkojen lisäämisen puolesta, vastustajanaan saavutettuja etuja puolustava lihava veronkiertäjä. Tai sama toisin päin: AY-liike sotii urheasti työntekijöiden tasavertaisten oikeuksien puolesta, vastustajanaan jo ennen poliittista uraa työntekijöitään vastaan sotinut ilkimys. Katin kontit sanon minä – kumpikin osapuoli iskee vyön alle, lyö heikkoa ja puolustuskyvytöntä ja molempien ylpeys käy lankeemuksen edellä.

Lahdatkaa viattomat, pelastakaa syylliset

Kiitos aktiivisen kansan ja keskustelun, minun ei tarvitse kertoa millä perustein Sipilä nähdään heikompiosaisten kiusaajana. Hänellä on historia alempana olevien ihmisten kiusaamisesta joka alkoi jo hyvän aikaa ennen poliittista uraa. En tiedä onko se huomaamattomuutta vai järjestelmällistä vihaa, mutta tulos on selvää. Koska linja ei ole vuosien varrella muuttunut lukuisista virheistä huolimatta, oma arvaukseni kohdistuu jälkimmäiseen optioon. Se Sipilästä, mutta sen sijaan AY-liikkeen osalta tämä näkökulma ei nouse esille keskustelussa niin usein. Muutamat mediat ovat kuitenkin rohjenneet valaista näitä puolia joita on valitettavan monta.

Suorin vaikutus lienee monen pienituloisen ansioiden lasku, kun mahdollisuus ylitöiden tekoon poistuu. Monelle ylityöt eivät ole pakko, vaan mielekäs optio. Toki on aivan aiheellista keskustella siitä miten paljon yhteiskuntamme rakentuu ylitöiden varaan, mutta se on huoli jota ei yksikään poliittinen toimija ota vakavasti. Toinen näkökulma tulee vaikutuspuolelta. Kun bussit eivät kulje, porvari hyppää autoon mutta pienituloinen ei pääse töihin, liikuntaesteisen kyyti ei kulje, hoitoon ei pääse ja kuuleman mukaan kuoleminenkin on nyt kielletty kun hautajaisia ei saada järjestymään. Kaikki nämä vaikutukset osuvat lähes sataprosenttisesti alimpiin tuloryhmiin, eli vaikutukset ovat niin sanoakseni optimaalisesti sipilöidyt.

Sen sijaan en ole kuullut että edes yhden ensimmäistä mätää kananmunaa olisi nähty ilmalennossa Kesärannan tai Senaatintorin liepeillä. En ole kuullut viestintäkampanjasta Sipilää vastaan, en mielenosoituksesta eduskunnan portailla. Edes suoraa kritiikkiä eivät juuri kehtaa laukoa, vaan korostavat miten Sipilä – vähäosaisia kroonisesti vihaava – yhtäkkiä muuttaisi linjaansa kun AY-liike lisää toimiaan em. vähäosaisia vastaan. Minkälaisia sieniä pitää ihmisen syödä että saa tehtyä moisen oletuksen? Ei tähän valtakunnansovittelijan toimistoa tarvita vaan myrkytystietokeskus.

Jos nyt haluaisi tätä oravanpyörää vielä hieman pidemmälle katsoa, mitäpä ovat sitten Sipilän vastareaktiot AY-liikkeen tempauksiin? Kohdistaako hän vihaansa AY-liikkeen toimistoja ja pomoja kohtaan? Ehei, hän vastaa uhkailemalla työttömiä ja pienituloisia lisäsanktioilla.

Farssilla on farssin loppu

Glamouria taistoon luo molempien osapuolien täydellinen kilpikonnapuolustus. Ennen kriisin alkua, sen alussa tai sen nykyvaiheilla ei kukaan ole ollut halukas neuvotteluihin. Mistään ei voi jutella, mistään ei voi joustaa. Machomies Sipilä, machomies Rinne ja machomies Eloranta esittelevät ylpeinä hauiksiaan ja toteavat että perkule vie, minä olen suomalainen mies joka ei jousta. Mene ja tiedä näkevätkö he itsensä pyhinä sotureina vai ovatko vain ihan perinteisiä tunareita. Pää pensaassa, sormet korvissa ja absoluuttinen usko omaan ylivertaisuuteen ovat mahtava tapa päästä historiaan, joskaan ei mitenkään erityisen mairittelevassa kontekstissa.

Tragedian kruunaa se, että nyt ehdotetulla pykälällä ei todennäköisesti ole juuri merkitystä työllisyyteen. Toisaalta, ehdotus lienee perua sille että AY-liike vastusti vielä kahta verisemmin semmoisia toimia joilla merkitystä olisi. Juuri ennen esiripun laskeutumista tämän näytöksen lopussa kaikuvat entisen voittajan sanat: ”Jos minä en voita, ei voita kukaan muukaan!” Aplodeja lienee tuskin luvassa.