Tekijä: Kyuu Eturautti

Tamperelainen rivikokoomuslainen, tietoturvapäällikkö, yrittäjä, kulttuurihörhö. Motto kuuluu: "Ihmisen oikeus olla idiootti on suurin ja tärkein vapaus." Lisää mukaviisauksia sitten kotisivuilta. Blogauksissa käsittelen mm. seuraavia aiheita: kaikki mahdollinen.
Julkaistu

Miksi Viron tietoturva on retuperällä?

Aivan vilpittömästi voi kehua Viron asennetta tietoyhteiskuntaan. Siellä tietotekniikan osaamista arvostetaan korkeinta poliittista johtoa myöten, projekteja osataan johtaa ja uusia asioita tehdään kohtuullisella budjetilla. Silti, jostain syystä maan tietoturva on keskimäärin todella heikossa hapessa. Spekuloin mahdollisia selityksiä.

Naapurin vaikutus

Venäjä, Venäjä, Venäjä. Venäläisillä on aika huomattava edustus kansasta ja heistä kovin moni kuuntelee tietoturvavinkkinsäkin Venäjän medialta. Luottoa etenkään länsimaiseen tietoturvatekniikkaan ei ole ja yleinen asenne tietokonejärjestelmien ylläpitoon on lähinnä ”yks lysti”. Venäjä on tietotekniikan perämetsä ja sama asenne voi kulkea venäläisvähemmistöjen matkassa moniin maihin.

Tulotaso

Viron tulotaso on kehittynyt vuosikymmenten varrella, mutta on vielä kaukana vaikkapa Suomen tasosta. Monet uusimmat tietotekniset vimpaimet ja sovellukset maksavat siellä kuitenkin yhtä paljon kuin täälläkin. Omien kokemusten mukaan varsin ikääntyneitä järjestelmiä näkyy käytössä laajalti, eikä niihin välttämättä ole edes saatavilla moderneja tietoturvaratkaisuja. Toisaalta, saatavilla olevat optiot voivat tuntua liian hintavilta, jolloin tietoturvasta tingitään helposti ensin. Nämä ongelmat koskevat niin operaattoreita, muita yrityksiä kuin kuluttajiakin.

Valistus tulee perässä

Suomessa valistus tietoturvan perusteista on melko aktiivista niin eri medioissa kuin valtiovallan toimestakin. Olisi toki parempi jos maamme valtiovalta noudattaisi itsekin omia ohjeitaan, mutta kansalaisille oppi on ainakin mennyt perille. Ehkäpä Virossa ei vielä ole moinen sivistystyö päässyt riittävään vauhtiin, jolloin ihmiset eivät osaa tietoturvan perusniksejä kovin laajalti. Tässä on kiintoisa ristiriita. Suomessa julkishallinnon tietoturva on surkeaa kun taas kuluttajilla ja yrityksillä se on varsin hyvällä tasolla. Virossa julkishallinnon tietoturva on laadukasta, kun taas kuluttajilla ja yrityksillä heikkoa.

Liian uutta

Villi kortti voisi olla eräänlainen vastakohta toiselle teorialleni. Virossa on kehitettykin monia älykodin laitteita ja ehkäpä ne ovat myös suuressa suosiossa omalla kansalla. Näissä laitteissa tietoturva on ala-arvoista. Jos maa on täynnä uusien trendien laitteita, se on myös täynnä erittäin trendikkäitä tietoturva-aukkoja.

Tästäkin voi oppia

Itse asiassa tämä blogialusta on hyvä tapa seurata myös Viron tietoturvan tilaa. Koko Pirkan blogien historian ajan ovat virolaiset kaapatut koneet olleet hyökkäämässä tänne päin yhtä soittoa, jopa useita kertoja päivässä. Samaan aikaan Suomesta on tullut tasan yksi tällainen hyökkäys ja sillekin operaattori pisti stopin nopeasti. Tämä seuranta antaa hyvän mahdollisuuden pitää silmällä tilannetta ja katsoa mihin suuntaan kehitys kulkee.

Viro on ihailtava esimerkki tietoyhteiskunnan kehityksestä, varjopuolineen kaikkineen. Siitäkin voi oppia yhtä ja toista. Jos vetoa pitäisi lyödä, arvelisin että tilanne kehittyy siellä parempaan päin. Voisinpa olla yhtä optimistinen Suomen tilanteesta.

Julkaistu

Netflix kokeili interaktiivista TV-viihdettä

Netflix-videopalvelun uusi tuotanto, Bandersnatch, on mainittu lähes joka mediassa (esim. Ylellä) – mutta ei vielä Pirkan blogeissa. Korjataanpa asia ja koitan kuvailla mistä on kyse, mitä pidin ja mitä tämä voi tarkoittaa TV-viihteen tulevaisuudelle. Väittäisin, että Netflix on tehnyt jotain varsin tuoretta ja kiintoisaa.

Kaukosäätimelle käyttöä

Niille jotka eivät tunne Netflixiä, kyseessä on muutaman euron kuukausihinnalla toimiva verkkopalvelu, josta voi katsella lukuisia TV-sarjoja ja elokuvia. Se toimii tietokoneiden ja mobiililaitteiden lisäksi isolla osalla nykyaikaisia televisioita ilman lisälaitteita, vanhemmilla telkkareilla pienen lisälaitteen avulla. Netflix julkaisee monia pienten ja isojen studioiden hittisarjoja ja -leffoja, mutta tuottaa niitä myös itse. Henkilökohtaisesti väitän sitä laadukkaaksi palveluksi erinomaisella hinta-laatusuhteella.

Tuore julkaisu on interaktiivinen TV-elokuva nimeltä Bandersnatch. Tarina sijoittuu vuoteen 1984 ja kertoo tietokonepeliä ohjelmoivasta nuorukaisesta ja genreinä voisi käyttää sanoja kuten dystooppinen scifi, ehkä varauksin myös psykologinen trilleri. Alat katsomaan sitä kuin TV-elokuvaa, mutta pian huomaat ruudun alareunaan tulevan monivalintakysymyksen. Mitä muroja päähenkilö syö aamiaiseksi? Mitä musiikkia hän kuuntelee? Ottaako hän työtarjouksen vastaan? Loppua kohti kysymykset muuttuvat vakavammiksi. Kysymyksiä on noin yksi minuutissa, ajoin tiuhemmin ja ajoin harvemmin. Valintani vaikuttivat siihen mitä ruudulla tapahtui ja totta puhuen se oli aika vänkää. Sarja on kuvattu ja tuotettu fiksusti, kysymykset ja vastaukset eivät keskeytä toistoa hetkeksikään. Vastaukset vaikuttavat tuleviin tapahtumiin, ohjelman kestoon ja loppuratkaisuun. Seassa on myös ns. vääriä vastauksia, jotka johtavat umpikujaan ja tällöin katsoja pääsee valitsemaan uudestaan. Mitään ihmeellistä teknologiaa ei siis ole, kaukosäätimen nuoli vasemmalle tai oikealle on ainoa mitä tarvitsee tehdä.

Viihteen tulevaisuus?

Kuten Ylen artikkeli muistuttaa, idea ei ole täysin uusi televisiollekaan. Tarinapohjaisissa tietokonepeleissä usean eri loppuratkaisun toteutukset ovat olleet mukana jo kauan. Olohuoneeseen, perusaikuisten viihteeseen tätä ei ole kuitenkaan aiemmin tuotu tällä tavoin. Ounastelen, että tämä ei jää viimeiseksi kerraksi, mutta tuskin tästä valtavirtaa tulee. Käsikirjoitus ja tuotanto muuttuvat täysin, eikä tällaista voi lähettää perinteisillä TV-kanavilla. On kuitenkin useita paikkoja missä tämä voisi toimia ja myös tarjota uudenlaisia haasteita viihteen tuottajille.

Minä nautin todella paljon Bandersnatchista, vaikka genre ei aivan omiin suosikkeihini kuulukaan. Huomasin aivan eri syvyyden tason verrattuna moniin muihin sarjoihin, sillä juoneen todella liimaantui. Toivoisin näkeväni jotain vastaavaa toistekin. Olen myös suunnattoman ilahtunut juuri Netflixin toteuttaessa tämän, he kun ovat nettivideopalveluista oikeastaan ainoa jolla on vähänkin riippumattomuutta ja halua uuden kehittämiseen. Heidän yritystoimintansa ei myöskään ole erityisen likaista, joten en koe antavani rahaa ikävyyksiin. Jos saman olisi tehnyt vaikkapa Disney tai Amazon, tulos olisi tuskin ollut näin kiintoisa.

Television kuolemaahan on nyt luvattu jo iät ja ajat. Muodot muuttuvat, mutta televisio elää ja voi hyvin. Tuoreimman muodonmuutoksen perusteella ounastelen rauhallista tulevaisuutta sohvien ja perunalastujen myyjille.

Julkaistu

Blogilupaus 2019

Moni on todennut ihan aiheesta että uuden vuoden lupaukset ovat pöhköjä – parempi vain elää hyvin kalenteriin katsomatta. Toisaalta, tämä on hyvä tekosyy tehdä ajatuksia tulevaan joten tehdään päin.

Kovat tavoitteet

Minä olen päättänyt, että ensi vuoden aikana otan blogeissa ja muutoinkin tutkimusaiheeksi jotain, mistä Yleisradio on vähän raottanut verhoa, mutta josta keskustellaan yhä turhan vähän. Se on jotain, jolla on potentiaalia tehdä paljon hyvää Euroopassa, auttaa yhteiskuntaa haasteiden yli ja vähentää vastakkainasettelua.

Se jokin kulkee monella nimellä. Jotkut puhuvat euroislamista. Jotkut puhuvat islamin reformaatiosta. Rakkaalla lapsella on useitakin nimiä, mutta kaikkia yhdistää sama perusidea: halu mukauttaa islamin traditioita yhteensopivaksi länsimaisen yhteiskunnan kanssa. Halu tuoda islamin parhaat puolet ja yhdistää ne nykyajan käsityksiin yleisestä tasa-arvosta, rauhaisasta yhteiselosta ja sukupuolten tasavertaisuudesta. Merkittävä osa ajatusta on myös Saudi-Arabian ja Iranin vihaisen vallan vähentäminen.

Pelkkä kritiikki ei auttanut eikä auta

En koe, että minulla on enää mitään netottavaa islam-kritiikillä. Ravistelen tyhjää askia eikä sieltä tipu enää edes pölyä ulos. Kritiikki kuitenkin voimistuu halki Euroopan ja mitä se saa aikaan? Katutappeluita, vihanpitoa, herjausta, joidenkin teorioiden mukaan jopa radikalisoitumista molemmin puolin.

Noh, minä vihellän pelin poikki osaltani. Nyt kokeillaan jotain muuta, jotain joka voisi jonkin asteisella realismilla taata ystävälliset suhteet naapurin, kollegan tai uuden ystävän kanssa.

Toivottavasti opin jotain.

Julkaistu

Haasteita kirjoitteluun itse kullekin

Otan nyt kiinni muutamasta kirjoituksesta joissa on kritisoitu näiden blogien jatkuvasti esille nousevia keskustelunaiheita. Allekirjoitan näkemyksen, isoin mekkala tuntuu nousevan perussuomalaisia lähellä olevista aiheista ja tällöin usein myös keskustelun sävy kääntyy ikäväksi. Kerron nyt mitä itse tästä ajattelen ja toisaalta, mitä asialle voidaan tehdä – jos niin halutaan.

Mistä ajatus lähtee?

Kuten todettua, allekirjoitan havainnon. Toisaalta, sama havainto pätee lukuisiin avoimiin blogialustoihin, suurempiinkin. Esimerkiksi maahanmuutto tai rikollisuus kiihdyttävät yleisöä tangentin suuntaan. Hieman karrikoiden, jokaisessa blogauksessa kerrotaan täysin sama asia ja jokainen kommenttiketju seuraa aivan samaa kaavaa. Kertaus on opintojen äiti, mutta rajansa kaikella. Toisaalta, en minä kiistä aiheiden tärkeyttä tai yhteiskunnassa esiintyvien uhkien aiheuttamaa halua reagoida. Eivät nämä ihmiset näistä asioista kirjoita pahuuttaan, vaan siksi että ne ovat iholla.

Tästä tuleekin ensimmäinen pointti: inspiraatio tulee mistä inspiraatio tulee. Minä tai kukaan muu ei voi määrätä mistä aiheista ihmiset haluavat kirjoittaa.

Vaadi vaikeita, älä mahdottomia

Voin kokeilla kuitenkin haastaa ihmisiä, aloittaen tietenkin itsestäni. Allekirjoitan monet perussuomalaisten esittämät huolet, vaikka en allekirjoitakaan yhtä innolla heidän ratkaisuehdotuksia. Voin kirjoittaa siitä miten he ovat väärässä tai voin kirjoittaa siitä miten minä asian tekisin. Voin haastaa itseni löytämään teksteissä mahdollisuuksia, uusia näkökulmia ja ennen kaikkea realismia. Voin myös haastaa itseni löytämään kritisoimissani tahoissa jotain hyvää ja omassa kannassani jotain huonoa.

Tästä toinen pointti: kun esität kritiikkiä ja kerrot mitä mielestäsi pitäisi tehdä, ota viiden minuutin tauko ja mieti aivan rehellisesti onko vaatimuksellasi etäistäkään mahdollisuutta toteutua.

Tuuleta vinttiä silloin tällöin

Voin myös haastaa itseni katsomaan ikkunasta ulos. Tiedän, mikä asia minua kiusaa juuri nyt, mutta voin muistaa että olen siitä jo usein kirjoittanut. Voin haastaa itseni etsimään uuden aiheen. Kas, jos kirjoitan päivästä toiseen samaa asiaa, ihmiset kyllästyvät koko asiaan. Juuri näin on täällä käynyt monelle. Jos haluat herättää ihmiset huomaamaan vaikkapa ulkomaalaisten tekemän rikollisuuden, jatkuvalla rummutuksella aiheutat täysin päinvastaista. Sinua tai kirjoituksiasi ei oteta enää vakavasti jos jää levy päälle. Teet haittaa itsellesi, tärkeäksi pitämällesi asialle ja lopulta koko yhteisölle.

Tästä kolmas pointti: pidä jutut raikkaana. Etsi uutta. Haasta itsesi ja haasta yhteisö.

Pidä pesä puhtaana

Pirkan blogien pyörittäminen ei ole itseisarvo. Pyöritän tätä koska siitä on hyötyä. Jos ihmiset kokevat ettei tästä ole hyötyä, sitten voin joku päivä sulkea. En ole niin tekemässä, mutta haluan ihmisten ymmärtävän että ilman yhteisöä tämä ei toimi. Hyvä yhteisö ei ole samanmielinen, mutta se on kykenevä keskusteluun. Pesämme on yhteinen ja joka kerta kun sitä pesää likaa, se osuu meihin kaikkiin. Kritiikki on erittäin tervetullutta ja kiitän siitä useita kirjoittajia. Se on kuitenkin vain lähtölaukaus. Sen pitää johtaa johonkin parempaan. Sitä parannusta ei tee joku muu vaan me kaikki.

Viimeinen pointti on tässä: ole kohtelias. Älä kiusaa, älä hauku, älä herjaa. Käyttäydy niin kuin koulussa opetettiin tai mene takaisin kouluun. Blogeissa äitisi ei tule pesemään suutasi saippualla. Sinä olet vastuussa sanoistasi. Moderaattori voi siivota oksennuksesi lattialta, mutta pahaa oloa emme voi siivota. Ja tiedättekö mitä? Ihmisten oksennusten siivoaminen ei ole hauskaa. Säälikää meitäkin joskus.

Julkaistu

Yhteiset haasteemme

Maahanmuuttajat tuota vastaan kantasuomalaiset sitä – se on vanha tarina. Minäpä otan uuden tarinan ja kerron aiheista jotka ovat meille yhteisiä. Jos tartumme niihin yhdessä, autamme toinen toisiamme.

Oppia ikä kaikki

Uutta pitäisi oppia, työelämä on jatkuvaa uuden opettelua ja pitäisi käydä jatkokoulutuksessa, kursseilla sun muuta. Ei ole aikuiskoulutuksen tilanne kovin hääppönen. Tuhat ja yksi yritystä tarjoavat esimerkiksi TE-toimistoille ja yrityksille kursseja ja näistä vain pieni kourallinen on mistään kotoisin. Laadunvalvontaa ei ole, lieneekö vain hinta kriteerinä. Kun tuloksilla ei ole väliä, ei niitä tuloksia myöskään herkästi saada. Uskokaa huviksenne, tässä kohtaa itku tulee niin Pentille kuin Robertillekin.

Pää kuntoon ja sorvin ääreen

Jos terveys pettää, etenkin jos ongelma on mielenterveyden puolella, liian monessa kunnassa ainoa mitä terveyskeskuksista saa on eioota. Sote-uudistusta tehdään asian korjaamiseksi, mutta kovinkaan moni asiantuntija ei tähän usko. Jotain tarvisi kuitenkin tehdä, sillä niin Iiro kuin Ivan ovat suotta työmarkkinoiden ulottumattomissa kun ei saada heidän terveydenhuoltoon apua, ainakaan ajoissa.

Työtä vailla

Kun tie käy TE-toimistoon, on usein kahta puolen pöytää surumielinen ihminen. Virkailija haluaisi auttaa, mutta aika ja resurssit loppuvat. Työtä hakevat haluaisi tekemään töitä, mutta ei saa apua. Jokainen meistä ei ole synnynnäinen esiintyjä, joka osaa tehdä upean video-CV:n ja täyttää charmillaan jokaisen työnantajan sydämen. Siksi on TE-toimisto yhdistämässä osaamista ja osaajaa. Tai siis olisi, jos ehtisi ja pystyisi, mutta toistaiseksi niin Fanni kuin Fatimakin saavat turhan usein vain lämmintä kättä ja sitäkin rajallisin määrin.

Ei kilpailua vaan kiritystä

Olen yksinkertaisesti väsynyt kiristämään hampaita ja näkemään teennäistä taistoa kotoperäisten ja maahanmuuttajien välillä työmarkkinoilla. Tietenkin tulija nappaa joskus kantaväestöön kuuluvan nenän edestä homman, tietenkin joskus pöhkö tukijärjestelmämme näin tekee. Toisaalta, paljon useammin täysin sama järjestelmä antaa työn Pekalle Matin sijaan. Byrokratiaviidakkomme on massiivinen ja sinne hukutaan ihan kaikki sulassa epäsovussa. Työmarkkinoilla on aina pientä kilpailua, mutta elinvoimaiset työmarkkinat lopulta luovat myös lisää työtä meille kaikille. Yhden voitto voi olla myös toisen voitto.

Miettikääpä miten paljon uskottavampaa olisi vedota päättäjiin ja puolueisiin, kun lausuisimme huolemme yhdessä. Mitäpä jos Aapot ja Ibrahimit, Heinit ja Hillaryt puhuisivat yhteen ääneen turhan kärhämöinnin sijaan? Sitä mekkalaa olisikin jo puolueiden paljon vaikeampi hiljentää.

Julkaistu

Työ on vihreämpää aidan toisella puolen?

Kansa vanhenee, suomalaiset ovat laiskoja, maa pysähtyy ilman maahanmuuttajia ja lisää tarvitaan. Henkilökohtaisesti näen hyviä puolia työperäisessä maahanmuutossa enkä puolla rajojen sulkemista, mutta en pidä siitä sokeudesta jolla asiaa ajetaan. Ehdotan, että ensin pitäisi saada malli toimimaan, sitten vasta lisätään tulijamääriä.

Millä tuloksilla on väliä?

On helppoa ja trendikästä todeta että Halla-aho on rasisti ja maahanmuutto on rikkaus. Halla-aholla on kieltämättä turhankin reilusti mietteitä joilla maailma ei ainakaan paremmaksi muutu. Maahanmuuton osalta pelissä on kuitenkin paljon numeroita ja tilastoja. Numerot eivät ole rasisteja tai suvakkeja, eivätkä ne sellaiseksi muutu vaikka väärä henkilö niitä lausuu. Suomi on onnistunut täysin surkeasti turvapaikanhakijoiden kotoutuksessa, lähes yhtä huonosti pakolaisten kanssa ja välttävästi työperäisten kanssa. Kuten alalla toimiva tuttavani asiaa kommentoi pari viikkoa sitten, jokaista osaavaa kotoutustyötä tekevää tahoa kohti on tusina huonoa. Tuloksellisuutta ei mitata mielekkäästi ja pääosa toimijoista toimii puolueiden mandaateilla. Maahanmuuttobisnes on politiikkaa ja hyvävelikerhoja, siitä on yhteiskunnan tarve, inhimillisyys ja työllisyys kaukana.

Pyydän anteeksi pessimismiäni, mutta mielestäni meillä ei ole mitään keinoja merkittävissä määrin parantaa tietyistä, kulttuuriltaan radikaalisti erilaisista maista tulevien kotoutumista. Toki heistä osa on halukkaita mukautumaan, mutta liian moni ei. Toivon, että arveluni osoitetaan vääräksi. Yhtä kaikki, tämä on kuitenkin pieni vähemmistö maailman maista. Uskon, että enemmistöstä maailman maita pystymme hoitamaan työperäisen kotoutuksen Suomeen hyvin, jos vain niin haluamme. Se vaatii täydellistä paradigman muutosta, aivan erilaista tavoitteellisuutta ja kokonaiskuvan hallintaa. Tällä hetkellä eri valtion yksiköt tappelevat mikromanageroinnin mestaruudesta, kun asianosainen katselee vierestä silmät pyöreinä. Aivan kuin suomalaisten sosiaaliturvankin kanssa, myös tätä mallia pitää rankasti yksinkertaistaa ja suoraviivaistaa. Tämä tuo myös mahdollisuuden käsitellä yksilöitä yksilöinä, kun jokainen henkilön tarpeisiin sovittu toimintamalli ei edellytä sadan ja yhden viranomaisprosessin läpikäyntiä.

Työperäisen maahanmuuton lupa-asiat voisi nopeuttaa keppi ja porkkana -idealla. Luvan saa halutessaan nopeasti, kun vastineeksi antaa maahanmuuttoviranomaiselle jatkuvan pääsyn tulorekisteriin. Kun palkka ja verot kulkevat, lupa pysyy voimassa. Jos ensimmäisen viiden vuoden aikana työ loppuu, myös lupa raukeaa hyvin pienellä varoajalla. Viiden vuoden kohdalla lupa vakinaistuu nykymallin tasoiseksi, kymmenen vuoden kohdalla pysyväksi. Suomen kielen kurssille pääsy pitää olla välitöntä ja kielikurssin tarjoajien tulosta mitataan aktiivisesti. Lakataan mittaamasta hintaa per osallistuva henkilö, katsotaan hintaa per testit onnistuneesti suorittava henkilö. Sama kriteeri peliin työllisyyspalveluissa turvapaikan saaneille, katsotaan pysyvän työpaikan saaneiden määrää.

Hosumisella kiusaamme meitä ja heitä

Kun meillä on lopulta malli joka vastaa todellisiin tarpeisiin, jonka toimintaa valvotaan ja joka on kansantaloudellisesti plussalla, voidaan mennä eteenpäin. Muutokset voitaisiin tehdä alle vuodessa, mutta politikointi päälle niin ehkäpä viisi vuotta on todellisempi aikaikkuna. Oli aikavaade mikä vaan, muutokset ovat realistisia toteutettaviksi, eikä maata mullistavia pykälien muutoksia tarvita. Kun uusi malli on käytössä ja on mitattu toimivaksi, on aika puhua työperäisen maahanmuuton mahdollisuuksista ja lisäämisestä.

Jos nyt otamme lisää väkeä maahan huonosti toimivalla nykymallilla, teemme hallaa Suomelle, suomalaisille ja maahanmuuttajille. Se ei ole taloudellisesti oikein, eikä se ole inhimillisesti oikein. Se ei ole reilua laiminlyödyille suomalaisille työttömille, eikä se ole asiallista byrokratian puristukseen heitetyille tulijoillekaan.

Julkaistu

Isoa bisnestä elinkaarikännykällä?

Tuore ohjelma elektroniikkaromun ongelmista sai pohtimaan ajatusta elektroniikan pidemmästä käyttöiästä. Raha liikuttaa maailmaa sydäntä nopeammin, mutta toisaalta vihreys vaikuttaa rahassa yhä enemmän. Olisiko jo korkea aika tehdä pitkän elinkaraen kännykästä muodikas hittituote?

Tyyliä ja yhteistä matkaa

Liikeidean pohjalla pitäisi nykyisen tyylin mukaan olla kuukausimaksullinen sopimus. Fiksu myyjä nimeäisi sopimusoptiot luonnon mukaan, että voit valita vaikkapa sademetsä-, koralli-, tai tunturisopimuksen. Paras sopimus takaisi puhelimen jossa on parhaat kamerat ja nopeimmat prosessorit, keveämmillä tingittäisiin näistä hieman, kuten puhelimissa yleensäkin. Puhelimet olisi suunniteltu täysin modulaarisiksi ja huollettaviksi, aina piirejä myöten. Se kasvattaisi kokoa hieman, mutta en usko sen pysäyttävän. Tyylin pitäisi olla uniikki, puhelimen pitäisi sanoa jo kauas ”hei, olen trendikäs kun kannan elinkaaripuhelinta”. Se ei saisi näyttää samalta kuin muut. Etenkin arvokkaimman mallin pitäisi näyttää preemiolta, upealta ja arvokkaalta.

Huollot ovat selvä tapaus, puhelimet huolletaan nopeasti vaihtamisen sijaan. Valmistaja suunnittelee huoltopisteisiin työkalut puhelinten nopeaan purkamiseen ja kasaamiseen. Puhelinta suunnitellessa siis pitää suunnitella myös huoltometodit ja -välineet valmistajan omaan tyyliin sopien. Huoltojen lisäksi olisi päivityspuoli. Sopimuksen tasosta riippuen saisit esimerkiksi joka vuodenvaihteessa uuden prosessorin ja muistin ja joka kesä uuden kameran ja akun, näytön vaihtuessa parin vuoden välein. Palvelua voisi parhaissa paketeissa muutenkin parantaa. Voisi olla kuntotarkastuksia, henkilökohtaisten tietojen parempaa tietoturvaa, etätukea ja käyttäjälle annettavia huolenpitovälineitä. Puhdistusliina olisi luonnollisesti pesua kestävä.

Tyyliä ja muotia voitaisiin käyttää tapana osoittaa henkilön pitkäjänteisyyttä elinkaariajattelussa. Vuosihuollon yhteydessä puhelimen kuoreen saisi uniikin merkin jokaisesta vuodesta jonka olet pitänyt samaa laitetta. Viisivuotismerkinnästä tulisi todellinen elämäntavan osoittava muoti-ilmiö, jotain paljon kadehdittavampaa kuin uusin kaupan kertakäyttöpuhelin. Uusia vuosipäivityksiä odotettaisiin kuumeisesti, sillä ne edustaisivat alan kovinta kärkeä. Valmistajan tulisi ottaa myös selvä suunta komponenttien kestävyysajattelussa. Esimerkiksi akku voisi ajan myötä vaihtua vähemmän ongelmametalleja sisältäväksi, muiden komponenttien kierrätystä elementteihin parannettaisiin jatkuvasti ja valmistusaineiden alkuperästä kerrottaisiin tarkemmin. Koko konsepti pitäisi myydä asiakkaan ja valmistajan yhteisenä matkana, jossa päämäärä on yhteinen mutta matkan varrella tsempataan jatkuvasti. Jatkuvasti kirivän vihreystavoitteen myynti ja markkinointi vaatii erityistä taitoa.

Bisnes muuttuu, muttei kärsi

Kuten sanottua, dollarit puhuvat. Tuoreen Applen tai Samsungin puhelinten huippumalleissa on massiivinen kate. On aina riski muuttaa bisnestä kertaostoista sopimusmalliin, mutta se on toisaalta yleinen suunta muutoinkin. Jo nyt moni ostaa puhelimen kuukausimaksulla. Periaatteessa kyse on samasta muutoksesta johon jotkut autovalmistajat jo suuntaavat liikkuvuuspalveluiden osalta. Autojen myynti vähenee ja kokonaismäärä laskee, mutta liiketulos voi jopa kasvaa. Yritys, joka ei osaa muuttua ja kehittyä, on tuomittu kaatumaan.

Sille ei nyt voi mitään että uusin ja paras kännykkä on jotain mitä ihmiset haluavat esitellä. Näin ollen oikea ratkaisu on tehdä elinkaaripuhelimesta paras, kaunein, tehokkain ja myös riittävän arvokas että statuksestaan huolestuneet ihmiset saavat siitä tarvitsevansa mielenrauhan. Todennäköisesti myös brändin pitäisi olla jo ennestään arvokas. Kuka siis lähtee peliin ensin, ehkäpä Huawei, Samsung, Apple tai Google – vai peräti Nokia?

Julkaistu

Mistä uusi sanoma valon juhlalle?

Kirjoitin erääseen uutiskommenttiin miten joulunajan stressi, huoli maapallosta ja kaamosmasennus on ikävä yhdistelmä. Moni tuupertuu tämän alle, mutta aihe sentään nousee nyt esille. Murhe on ikävä, mutta se voi olla myös mahdollisuus. Joulu on juhlana muuttanut muotoaan monesti, mikä olisi seuraava muutos?

Tietoisuutta ja tekemistä

En näe mitään ristiriitaa kristinuskon sanoman kanssa, vaikkei se meistä kaikkia koskekaan. Uskontomme on osoittanut kykyä mukautumiseen, mutta perussanoma valosta ja toivosta pimeyden keskellä on aivan erinomainen. Se ei myöskään tungeksi päälle, kun joukossamme on heitä joita kristinuskon sanoma ei koske. Olkoon se siellä, kaikkien saatavilla, mutta ei kenellekään pakkosyötettynä. On hyvä muistaa, että valo kaamoksen keskellä piristää myös ateisteja, juutalaisia, muslimeja ja monia muitakin.

On myös turha kuvitella että markkinat mihinkään katoaisivat, mutta asenne ostamiseen voisi muuttua. Ajatus tiedostavan ostamisen joulukuusta voisi olla harkinnan arvoinen. Käytännössä siis pysähdyt ja keskustelet itsesi kanssa entistä tarkemmin ennen jokaista hankintaa. Pohtisit tuotetta, sen elinkaarta, sen saajaa, tunteita lahjoittajalla ja lahjan saajalla, vaihtoehtoja sun muuta. On kaukaista utopiaa kuvitella että noin vain turhasta ostamisesta luopuisimme, mutta voisimme tehdä ostamisesta harkitumman rituaalin. Näin ollen se yksi harkittu, pohdittu ostos tarkoittaisi ihmiselle enemmän kuin ne sata rutiinishoppailuun unohtuvaa hankintaa tänä päivänä. Periaate on siis vanha tuttu: laatu, ei määrä.

Yksinäisyyden hoidon on oltava valon uuden juhlakauden ytimessä. Suomessa tämä haaste on mitä suurin. Pitäisi kehittää aivan uutta yhteistä tekemistä, avoimia ovia, uudenlaisia tapaamisia, kokoontumisia, keskusteluja. Muotoja pitää olla monia, niin lasten tapahtumia, sinkkujen kohtaamisia, poliittista debatointia, musiikkia ja vaikka mitä. Kaamosmasennuksen hoitoon voisivat niin yhdistykset kuin yrityksetkin tarjota tutustumisia monenlaiseen toimintaan, mahdollisuuksia ihmisille löytää itsensä uudestaan tai etsiä uutta sisältöä elämäänsä. Joulun kaudesta tulisi siis eräänlainen näyteikkuna niin epäkaupalliselle kuin kaupalliselle tekemisellekin. Tällä hetkellä joulukuussa tapahtumien määrä on kovin pieni kun ajatellaan että ihmiset haluavat olla kotona. Tämän ajatuksen voisi haastaa.

Perinteillekin on paikkansa

Kaikkea ei tietenkään pidä unohtaa. Hyväntekeväisyys sopii kauteen erinomaisesti, kuten myös hiljentyminen ja rauhoittuminen sitä haluaville. Lahjojen antamisessa kohtuudella ei tarvitse olla mitään vikaa ja suuntaus aineettomiin lahjoihin on joka tapauksessa voimissaan. Kukaan ei voi pakottaa joulua muuttamaan, eikä pidäkään. Viisautta on kuitenkin katsoa elämän nykypäivää, ihmisten kaipuuta ja tarpeita, etsien niistä tapaa mukautua nykypäivän haasteisiin.

Joulupukin kotimaana, kaamosmasennuksen uhrina ja yleisesti aika fiksuna maana Suomi olisi mitä mainioin paikka aloittaa pohdiskelu siitä, mitä uutta ja kaunista joulun aika voisi vielä olla. Niin kauan kun muutoksessa avataan enemmän ovia kuin suljetaan, voisimme saada valoisista ajatuksista jopa uuden vientituotteen.

Julkaistu

USA:n kauppasota voi osua kovin lähelle

Tämä päivä meni työasioiden osalta aika lailla eri tavoin kuin olin kuvitellut. Toisaalta, tarinasta voi oppia ja voin koittaa jakaa hieman ymmärrystä siihen, miten USA:n sanktiot ja kauppasodan muodot vaikuttavat täällä asti eri tavoin. Varsin osuvasti myös päivän Tivi uutisoi aiheesta, kertoen miten suomalaisyritystenkin käyttämä viestijärjestelmä on heittänyt pois suomalaisiakin käyttäjiä kauppasodan perustein. Summa summarum, havaitsen monenlaisia liiketoimintariskejä.

Mutkan kautta täysosuma

En aio lähteä spekuloimaan syyllisiä, mutta syystä tai toisesta EU:n asema tietojärjestelmissä on huono. Maailman tietoalan sadasta suurimmasta yrityksestä ensimmäinen eurooppalainen löytyy sijalta 29 ja EU:n edustus koko listalla on hyvin, hyvin pieni. EU:n alueelle on toki syntynyt datakeskuksia, mutta ne ovat amerikkalaisomisteisia. Kun tarjontaa ei ole, on hyvin luonnollista että moni yritys päätyy ostamaan amerikkalaisten palveluita. Verkkopalveluista hurja osa pyörii Amazonin, Googlen, Microsoftin tai IBM:n järjestelmissä, kaikki amerikkalaisia.

Tässä työpäiväni tapauksessa selvisi, että eräs pohjoismaalainen yritys oli ilman eri ilmoitusta siirtänyt kaikki tietonsa pohjoismaista USA:han. Tietojen fyysinen sijainti saattaa olla EU:n sisällä, mutta palvelun omistajasta johtuen USA:n lainsäädännön alaista yhtä kaikki. Noh, mitäpä tällä väliä kansainvälisessä tietoverkossa? Annan tosielämän esimerkkejä, joihin ei tarvita Venäjän tai Pohjois-Korean kaltaisia, jo sinänsä kansainvälisten pakotteiden alaisia kohdemaita.

  1. Kotimainen yritys saattaa tehdä kauppaa esimerkiksi Iranin kanssa. Moni suomalainen lääketeknologian yritys kuuluu tähän listaan.
  2. Kotimainen yritys saattaa tehdä kauppaa Baltian maiden kanssa. Baltiassa on huomattava määrä yrityksiä joiden omistusten tausta osuu Venäjälle. Omistajatietoa harvoin tulee kaupoissa esille, jos kyse on arkisista tuotteista joita eivät turvallisuuspykälät koske.
  3. Kolmas esimerkki on Turkki, johon on kohdistettu myös monenlaisia toimia USA:n osalta, vaikka EU:n kanssa sen kauppasuhteet ovat melko avoimet. Myös Turkin kanssa kaupanteosta Suomella on pitkä historia.

Kun USA on päättänyt sanktioida kauppaa kohta puolen maailman kanssa, he ulottavat sanktioiden valvonnan hyvin tiukasti kotimaisiin yrityksiinsä. Kun suomalainen yritys käyttää amerikkalaisia palveluita, he voivat yksi aamu tulla töihin ja huomata että firman järjestelmiin ei pääse. Syyksi riittää täysin laillisen kaupan teko sellaisen tahon kanssa, johon liittyy suoraan tai mutkan kautta USA:n epäsuosioon joutunut maa, organisaatio tai henkilö. Ehkä se oli vain oheisjärjestelmä, ehkäpä vain sähköpostit tai logistiikka pettää. Ehkäpä järjestelmässä oli kirjanpito, laskutus tai asiakastietokanta. Voitte olla sangen varmoja siitä, että keskikokoinenkaan kotimainen yritys ei lähde USA:n liittovaltion kanssa käräjille. Voitte myös olla sangen varmoja siitä, että Tivin tämänpäiväinen juttu ei jää viimeiseksi, eikä se ensimmäinenkään ollut. Tulemme lukemaan tästä lisää.

Korjaus lähtee tiedostamisesta

Peukkua pystyssä pitävä sisäinen minäni uskoo asiasta nousevan hieman meteliä. Kenties EU löytää tapoja rohkaista tietoalan liiketoimintaa täällä päin. Olisi eduksi, että yritys voisi tietoisesti valita palvelukumppanikseen myös paikallisen toimijan. Tällä hetkellä kovin kilpailu tulee kuitenkin Kiinasta ja kiinalaisilla on kaikki mahdollisuudet vallata markkinatilaa. Heitä ei hirveästi kauppasota tunnu kiinnostavan vaan mennään bisnes edellä. Suomella on toki tässäkin netottavaa, kotimaamme on hyvä paikka uusille datakeskuksille. Niitä tulee kuitenkin rakentaa lähelle asiakkaita, koska ei ole teknisesti järkevää palvella Euroopan asiakkaita Kiinasta käsin.

Tällä hetkellä panikoinnin sijaan tarjoan hätäavuksi tietoisuutta. On hyvä tiedostaa Yhdysvaltain toimien vaikutukset lähellemme. Se yksistään voi synnyttää kysyntää ja poliittista painetta EU:n alueella. Kyllä tekniikka ratkaisuja tarjoaa, kunhan ensin ymmärrämme etsiä niitä.

Julkaistu

Emme vihaa vihollisiamme

Viha ei ole Internet-ajan keksintö, joskin Internet on tarjonnut sille tarpeetonta tehonlisäystä. Vaan ei tällä kertaa netistä ja somesta, vaan puhutaan itse siitä vihasta jota löytyy ihmisistä. Puhutaanpa hetki sen kohteista muutaman tutun esimerkin kautta.

Esimerkkejä, olkaa hyvä

Kun vihaamme feministejä, emme vihaa feministejä. Vihaamme muutamasta blogauksesta ja parista kolumnista syntynyttä, paisutettua mielikuvaa, jonka taustalla on pieni ryhmä vähän turhan kovalla stressillä elävää ihmistä. Vihaamme pelon luomia tuntemuksia kostosta, perhe- tai työrauhan menetyksestä.

Kun vihaamme maahanmuuttokriitikkoja (natseja?), emme vihaa natseja. Vihaamme muutamasta blogauksesta ja parista kolumnista syntynyttä, paisutettua mielikuvaa, jonka taustalla on pieni ryhmä vähän turhan kovalla stressillä elävää ihmistä. Vihaamme pelon luomaa tuntemusta, jonka mukaan yksi pieni rikollisjoukkio johtaisi kaikkia maamme katuja.

Kun vihaamme demareita, vihaamme värittynyttä muistoa sadan vuoden takaa, yksittäisten jäsenten toilailuja ja mielikuvia AY-liikkeen salaisista kabineteista.

Kun vihaamme kokkareita, vihaamme tässäkin historiaa, yksittäisiä toilailuja sekä mielikuvia rikkaiden elämästä joiden lähteenä on enemmän elokuvia kuin tosielämää.

Kun vihaamme suomenruotsalaisia, vihaamme heidän nimissään pyöritettävää politiikkaa ja taloussotkuilua, emme itse kansanryhmää.

Kun vihaamme muslimeja tai juutalaisia… noh, siinäkään ei osuta maaliin, mutta se vaatii hieman kahta lausetta pidempää pohdiskelua, palataan tähän.

Totuutta, mutta paljonko?

En sano että vihamme tai pelkomme olisivat turhia tai perusteettomia, mutta mittakaava ja yksityiskohdat heittävät. Esimerkkejä voisi piisata melko reilusti. Tietenkin tilastojakin voi pelata, ryhmä x on pahempi kuin ryhmä y mittarilla z – mutta mikä on ryhmä vihan kohteena? Milloin kaikkien maineen pilaa kymmenen prosenttia jäsenistään, milloin osuus ei ole edes promillea? Onko kenties joku yksi hahmo vain kovin näkyvä? Miksi hän on näkyvä, saavutuksillaan vai markkinoinnillaan? Jos media nostaa riidankylväjän lööppiin, tarviiko siihen uskoa?

Entäpä mihin se vie? Tietenkin kritisoitavaa on feministeissä, maahanmuuttokriitikoissa, demareissa, kokkareissa sun muissa. Se on terve aate jossa on jotain parannettavaa ja merkki pahasta jos kaikki on täydellistä. Tarjoan ratkaisua mutkan kautta. Mieli pysyy vireänä kun sitä haastaa. Haastapa siis itsesi löytämään vihaamastasi kansanryhmästä hyvä puoli. Lähde sitä siltaa pitkin etsimään joku asia jota vastapuoli voisi pitää sinussa hyvänä. Ei tarkoitus ole olla samaa mieltä vaan ymmärtää, etsiä tapa pitää puhevälit, oppia omasta vihasta ja huomata että yhdessä voitte edistää toinen toistenne asioita pari milliä eteenpäin. Ette pääse maaliin, mutta pääsette eteenpäin.

Ihminen on hyvä matkimaan. Kun huomaa että vihan vähentämisellä ja keskustelulla saatte jotain aikaan, se on asia jota voi haluta kokeilla toistekin. Sitten tulee peliin ahneus – mitäpä jos otettaisiinkin isompi askel eteenpäin? Se on nähkääs niin, että rahasta on aina pulaa, mutta armoa on juuri niin paljon kuin sitä haluamme antaa, itsellemme tai muille. Ylärajaa ei ole.