Tekijä: Kyuu Eturautti

Tamperelainen rivikokoomuslainen, tietoturvapäällikkö, yrittäjä, kulttuurihörhö. Motto kuuluu: "Ihmisen oikeus olla idiootti on suurin ja tärkein vapaus." Lisää mukaviisauksia sitten kotisivuilta. Blogauksissa käsittelen mm. seuraavia aiheita: kaikki mahdollinen.
Julkaistu

Ystävyyssuhteen on oltava molemminpuolinen

Yhdysvallat ei ole hirveä maa, vaan monella tapaa mukava ja monessa asiassa myös viisaita toimia tehnyt. On luonnollista ja mielekästä että EU:lla ja USA:lla on lämpimät ystävyyssuhteet. Ystävyyden yksi määrite on kuitenkin molemminpuolisuus, joten meidän sietäisi myös ajoin pitää oma päämme.

USA vastaan USA, artisti maksaa

Viimeisen parin vuoden aikana USA on lähinnä sanelupolitiikalla määrittänyt EU:lle miten toimia esimerkiksi Iranin, Israelin ja Kiinan kanssa. He ovat sanelleet EU:n tietoverkkoja koskevat pykälät ja nyt he asettavat jopa sotilaallisia uhkauksia mikäli emme rakenna mobiiliverkkoja heidän haluamallaan tavalla. EU:n komissio puolestaan jatkaa lakien kirjoittamista Hollywoodin ohjeiden mukaan. EU on vähän murahdellut esim. Iranin osalta, mutta käytännössä nostamme kädet pystyyn. Tämä ei ole ystävyyttä vaan hyväksikäyttöä.

Paljon mekkalaa herättänyt, noin vuoden vanha tietosuojadirektiivi GDPR oli EU:n lupaus terveistä markkinoista ja yksilön oikeuksista. Lopputuloksena se kuitenkin vahvisti hurjasti amerikkalaisia monopoleja ja heikensi radikaalisti eurooppalaisten yritysten mahdollisuutta kilpailla. Laista tehtiin niin vaikeaselkoinen ja monitulkintainen, että suuren lakiosaston omaava firma nauttii siitä suuresti samalla kun pienemmät ovat hätää kärsimässä. On toki teoriassa mahdollista, että suurimmat porsastelut esim. Amazonin tai Facebookin toimesta vielä päätyvät oikeuteen, mutta sakot tulevat joka tapauksessa olemaan suuruudeltaan lillukanvarsia ja aikataulultaan pahasti myöhässä.

Omalla tavallaan mielenkiintoisempi on tekijänoikeusdirektiivin kehitys, jossa sodassa on USA vastaan USA, molemmat käyttäen EU:ta keppihevosena. Kisan ylivoimaisessa johdossa on absoluuttisen monopolin tekijänoikeuslobby, kun häviäjän roolia edustavat edes hieman avoimempaa Internetiä haluavat sisältöyritykset kuten esimerkiksi Google, Facebook ja Microsoft. On häpeällistä että EU:ta käytetään USA:n sisäisten kauppakiistojen taistelutantereena. On kahta häpeällisempää että EU näyttää suostuvan täydellisen, Atlantin ylittävän monopolin ylläpitoon, vaikka joka ikinen tutkimus ja kokemus osoittavat valinnan katastrofaaliseksi. En tiedä onko taustalla korruptiota vai yksinkertaisesti päättäjien osaamattomuutta, mutta lopputulos on yhtä ikävä.

Byrokratian suo on syvä

Sotilaallisessa yhteistyössä USA:n merkitystä ei voi väheksyä, mutta kaupallisella puolella EU:lla saisi olla edes hitunen selkärankaa. Nielemme purematta lobbarien viestit ja hukutamme kilpailukykymme tuhoisiin direktiiveihin. En usko EU:n olevan paha, mutta aika tyhmä se nykyisellään on. Niin liberaalit kuin konservatiivisetkin voimat ovat yksinkertaisesti voimattomia lobbauksen edessä. EU vajoaa kilpailukyvyssä, etenkin korkean osaamisen aloilla. Muutama vuosikymmen tätä niin meistä tulee siirtomaa.

Spekuloin että ongelman ydin voi olla EU:n tapa tehdä asiat suoraan sanoen liian vaikeasti. Viime viikolla piti lukea kuluttajaoikeusdirektiiviä, joka käyttää monta aanelosta asiaan jonka voisi sanoa kahdella lauseella. Rakenteellinen monimutkaisuus on lobbarien ja suuryritysten voitto, kilpailun ja innovaation häviö. Jos pääsisimme tästä ongelmasta eroon, ehkäpä olisimme vahvempia lobbauksen ja korruption edessä.

Julkaistu

Syyllisten etsintä satuttaa syyttäjääkin

Yksi monista ikävistä ns. somekratian ajan ilmiöistä on voimakas halu etsiä syyllisiä ja tehdä syytöksiä ihmisistä. Ns. perusteita voi aina löytää – väärä katse, väärä sanavalinta, poliittinen päätös vuosien takaa, väärät kaverit, vaikka mitä. Spekuloin, että tämä syyttämiskeskeisyys voi osin selittää myös mielenterveysongelmien kasvua.

Syytöksen hinta ja hyöty

Minähän en ole psykiatrian tai psykologian ammattilainen, mutta vedän tässä ruohonjuuritasolta katsoen yksi ynnä yksi. Ahdistus ja/tai masennus saavat usein voimaa voimakkaasta itseinhosta, itsensä syyllistämisestä. Se on tapa josta on vaikea päästä eroon ja joka on osa yhä kasvavaa ongelmaa. Voisiko olla, että se minkä sosiaalisessa ja muussakin mediassa opimme, on löytänyt tiensä myös henkilökohtaiseen elämään? Se, millä yhteiskunta pyörii, on äkkiä myös tapa jolla oma elämä pyörii. Myös vastuulliseksi tituleerattu media osallistuu herkästi sormella osoitteluun ja huhujen uutisointiin, jolloin ikävät tavat tulevat myös somen ulkopuolisten tietoon.

Voimme katsoa näissäkin blogeissa hetken aikaa ja huomaamme oitis miten nopeasti syyllisiä nimetään. En sano että syytös olisi aina väärin, mutta ehdotan että syyllisen nimeäminen ei aina ole eduksi. Moni poliittinen päätös on todennäköisesti kymmenien ihmisten tekojen summa, tai jos katsotaan vaikuttimia niin nimilistalla on nopeasti tuhansia. Tietenkin hallituksen päätöksissä on pääministerillä ylin vastuu, mutta asia on vaikeampi jos ei puhuta lain vastaisesta toiminnasta, ainoastaan huonosti valmistelluista päätöksistä tai virhearvioista. Tietenkin lähihistoriassamme on hirveitä, traagisia virheitä, mutta myös paljon muistutusta siitä että erehtyminen on inhimillistä. Mielestäni hirveimmissäkin virheissä tärkeintä on asia, ei mahdollinen syyllinen.

Toki kannattaa myös kysyä mitä vaikutusta syyllisen nimeämisellä saa. Muuttuuko sillä mikään? Harva poliitikko kärsii virheistä vaikka niistä uutisoitaisiin sanomalehden etusivulla. Eivät päätökset muutu, tuskinpa edes vaalitulokset jatkossa. Myös kristillinen armo putoaa herkästi pelistä. Jos nyt ei aivan murhamiehestä puhuta, eikö parempi ole antaa tilaisuus oppia virheistään ja toimia jatkossa paremmin? Tai jos ei muuta, ei ainakaan kannata siltoja polttaa summittain, kuka ties vaikka joku päivä pitää olla tekemisissä. Ja jos tuokaan ei auta, kysy itseltäsi edes tätä: kohteletko syytettyä kuten haluaisit itseäsi kohdeltavan samassa tilanteessa?

Armoa itsellesi

Ehdotan siis, että syyllisyyttä on maailmassa aivan kotitarpeiksi jo ilman lisäsyyllisten etsintää aivan joka välissä. Meillä on oikeuslaitos jolla on tehtävänä etsiä syyllinen. Ehkäpä sitä työtä ei kannata kadehtia niin paljon että asialla sopii omaa päätä rasittaa. Toisaalta, se sama aika mikä menee syyllisten nimeämiseen on mahdollista käyttää myös itse asian puimiseen, virheestä oppimiseen ja ratkaisuehdotuksen tekoon.

Ennen kaikkea toivon, että et syytä itseäsi. Ylläoleva on vain yksi teoria sen syistä. Armahda itseäsi tuon tuosta, äläkä aina anna sisäiselle syyttäjällesi viimeistä sanaa nettikeskustelussa.

Julkaistu

Pörssi romahtaa, saavutettu etu ei

En aio jälleen kerran alkaa listaamaan niitä kymmeniä asioita joihin tarvittaisiin rahoitusta että yhteiskuntamme olisi ehjempi. Mitäpä suotta yrittämäänkään, sillä jokainen puolue kisaa pitkin listoin taas kerran vaalien alla siitä kuka voi tuhlata eniten. Haluaisin heittää peliin sen toisen puolen, pienen vertauskuvan avulla.

Romahdus palauttaa maan pinnalle

Pörssi, perinteisessä mielessään, ei ole mitenkään erityisen huono keksintö. Asioista tehdään kauppaa avoimesti ja ne valuoidaan. Perus pörssikauppa itsessään, asiallisesti verotettuna ja avoimin kortein pelattuna, on markkinatalouden terveimpiä puolia. Pörssikaupan nykytila voisi olla paljon terveempi, mutta itse perusidea kestää päivänvaloa. Kuten tiedämme, aika ajoin pörssissä pitää nollata tilanne, pestä pyykki. Tulee pörssiromahdus. Kurssit laskevat, kuplat puhkeavat ja todellisuus ottaa tilaa unelmilta. Se on oikein.

Sen sijaan on aivan sama meneekö yhteiskunnassa hyvin vai huonosti, saavutettujen etujen alati paisuva kupla ei puhkea koskaan. Maamme on täynnä paikkoja joihin pumpataan miljarditolkulla rahaa tai joista jätetään miljarditolkulla verottamatta istuvaa rahaa. On säätiöitä, on järjestöjä, on tukiaisia, on eturyhmiä, on suojatyöpaikkoja. Jotkut näistä toimijoista tekevät näennäisesti hyvää mutta hiton tehottomasti, jotkut näistä ovat olemassa vain olemassaolonsa vuoksi.

Nämä toimijat ovat kuitenkin rahan kanssa pelaajia. Ne ovat osa markkinataloutta siinä että ne käpistelevät samoja rahoja. Ne kuitenkin ovat osa suunnitelmataloutta siinä että ne eivät altistu samoille pelisäännöille. Saavutetut edut kaipaisivat tottavie kunnon pörssiromahdusta, tilannetta jossa olisimme valmiit niitä katsomaan. Mikään osa julkista rahaa ei saa piiloutua pelisäännöiltä. Ounastelen että tämä ei olisi kansalaisille niin suuri shokki kuin saavutettujen etujen antajille ja suurimmille saajille.

Kompromissi voisi tapahtua

Yhdysvalloissa, jossa poliittinen kahtiajako on monin verroin ikävämpää, kokeiltiin miten valmiita kansalaiset olisivat niihin poliittisiin kompromisseihin joihin päättäjät eivät pysty. Tulos oli selvä peli, kansa on valmis tinkimään ja joustamaan, poliittisista kannoistaan riippumatta. Minulla on vahva oletus että sama pätisi myös Suomen pyhien lehmien hoidossa. Olisi vänkää nähdä tällainen koe suoritettavan myös Suomessa. Olisin myös yllättynyt jos joku maamme mainioista yliopistoista ei olisi ainakin harkinnut ideaa.

Ehdotan seuraavaa poliittista ajatusta: säästöt pitää aina hakea ensin loppuun asti paikoista, joista säästäminen ei heikennä kansalaisten perustarpeita. Vasta kun näitä ei enää ole, tulee tehdä niitä ikävimpiä päätöksiä. Meidän on pakko säästää, mutta voimme päättää satutammeko säästöillä saavutettuja etuja vaiko eläviä ihmisiä.

Julkaistu

Globalisaation pahin isku on vasta tulossa

Globalisaatio on luonut paljon vaurautta, mahdollisuuksia ja kehitystä joita ei voi kiistää. Se on myös tuonut yhteiskunnallisia ja taloudellisia haasteita, kuten protestiliikkeiden kasvusta huomaamme. Väitän kuitenkin että globalisaation todellinen uhka on vasta tulossa siinä kohtaa kun tarpeeksi isot haasteet tulevat yhteiskuntiin. Globalisaation pelisäännöt luotiin vähän turhan utopistiset lasit silmillä, emmekä ajoissa ajatelleet riskejä.

Pari mahdollista tapahtumaa

Skenaario yksi. Hiilen käyttöä pitää vähentää ja siirtyä päästöttömiin energiantuotannon muotoihin. Moni maa on valmis satsaamaan tähän kovasti. Osa maista ei kuitenkaan siihen lähde. Vihreissä maissa lisääntyy työttömyys ja osattomuus, saastuttavimmissa maissa saadaan ainakin hetkellisesti lisää voimaa talouteen etenkin jos sähköä myös viedään samalla. Vihreät maat eivät pidä siitä että yksi on vapaamatkustajana, mutta he eivät voi tehdä asialle mitään sillä WTO:n kaltaiset globalisaation sopimukset estävät sen. Globalisaatio asettuu ympäristövastuuta vastaan.

Skenaario kaksi. Tarpeeksi suuri sosiaalinen paine pakottaa monet maat vihdoinkin verottamaan miljardöörejä ja tekemään vankkoja toimia veronkiertoa vastaan. Muutama maa näkee tässä tilaisuuden tarjota pakopaikkaa rikkaiden miljardeille. Rehdimpää peliä haluavat maat vaativat toimia vapaamatkustajaa vastaan, mutta maailmankaupan pelisäännöt estävät sen. Nyt globalisaatio asettuu sosiaalista oikeudenmukaisuutta vastaan.

Vastaavia ilmiöitä syntyy muissakin aiheissa. Siirtolaisuuden hallinta, ympäristökatastrofien vastuunkanto, työntekijöiden oikeudet ja moni muu. Olemme luoneet mekanismit globaalille kilpailulle – yhteisille mahdollisuuksille. Emme kuitenkaan ole luoneet mekanismeja yhteisille velvollisuuksille ja käytännössä mikä vaan vähänkin isompi yksittäinen valtio voi heittää kapulan rattaisiin. Meillä on miljoona keinoa tehdä bisnestä yli rajojen, mutta ei ensimmäistäkään keinoa tehdä parempaa maailmaa yli rajojen. Toki joskus bisnes ja parempi maailma kohtaavat, mutta suhdeluku on surkea. Jokaista Neste Oilia kohti on tuhat Amazonia.

Tilaisuus tekee varkaan

Kaikki mainitsemani ilmiöt ovat jo näkyneet otsikoissa ja pyörineet keskusteluissa. Mikään niistä ei kuitenkaan ole noussut niin akuutiksi aiheeksi että niistä tulisi merkittävien valtioiden sisäisiä kynnyskysymyksiä. Se tulee kuitenkin tapahtumaan, todennäköisesti ennemmin kuin myöhemmin. Niiden päivien koittaessa ymmärrämme globalisaation todellisen hinnan. Silloin huomaamme, että edes kaikki maan kansat yhdessä eivät voi tehdä hyvää, jos joukostamme yksikin juudas löytyy. Opportunisteja, ääripopulisteja tai vastuuttomia ultrarikkaita ei tarvitse olla kuin kourallinen, sillä heillä on käytössä ne mahdollisuudet maailman tuhoamiseen jotka heille kirkkain silmin annoimme.

En edelleenkään tuomitse globalisaatiota ajatuksena, mutta pelisääntöjen teko jäi pahasti kesken. Kuten ihmiskunnan historiassa niin usein on käynyt, unohdimme että tilaisuus tekee varkaan. Meillä ei ole mitään hätää niin kauan kun kaikki ovat kilttejä toisilleen. Mutta.

Julkaistu

Huawei-kammossa farssin piirteitä

Yle julkaisi mukavan jutun kiinalaisyritys Huawein haasteista läntisillä markkinoilla. On totta ettei savua ilman tulta, mutta suurin savupilvi on generoitu Trumpin kellarissa. Ylireagointeihin ei ole varaa.

Vähän savua, paljon bisnestä

Kirjoitin vuosi sitten Huawei-kokemuksiani ylös. Olen käyttänyt heidän konesalilaitteita, mutta myös kuluttajapuolen tavaraa. Seassa on laatua, mutta myös hutilointeja ja ikäviä oikopolkuja, toisin sanoen samaa mitä jokaisella valmistajalla. On Huawei-tuotteita joita pidän ehdottomina suosikkeja ja sellaisia jotka mieluiten jätän hyllylle ja valitsen mieluummin amerikkalaisen valmistajan. Olen myös seurannut silmä tarkkana Huawein ympärillä vellovaa skandaalia joka saa monen fantasiakirjan näyttämään tylsältä.

Kuten todettua, savuakin löytyy. Huawei on kärähtänyt yritysvakoilusta seitsemän vuotta sitten ja se oli aika säälittävä tempaus. Lisäksi on syytä epäillä että he eivät ole noudattaneet USA:n Iranin vastaisia sanktioita. Ei siis täysin viatonta toimintaa. Sen sijaan vielä on näkemättä todisteita valtiollisesta vakoilusta heidän osalta. Toisin on USA:n ja Israelin osalta, useat heidän yritykset ovat kärähtäneet juuri siitä toiminnasta mistä he Huaweita syyttävät. Tietenkin Kiina harjoittaa valtiona vakoilua siinä missä muutkin suuret maat, mutta se ei tarkoita Huawein laitteiden sisältävän valtiollista vakoilutekniikkaa.

Itse asiassa Huawei on ollut maailman mittakaavassa poikkeuksellisen avoin teknologioistaan. Heillä on erittäin positiivinen asenne avoimiin standardeihin ja hyvin mittaviin testauksiin puolueettomien tahojen toimesta. Ounastelen Kiinan valtion ymmärtävän että firmoista on parempi pitää näpit irti ja antaa pehmeän vallan löytää paikkoja maailmalta, aivan kuten he tekevät maailmankaupan kanssa. He haluavat näppinsä bisnekseen eivätkä mieluusti käytä liian kovia keinoja sen ympärillä.

Tutkia voi myös lisää

Suomessakin usea suuri yritys ja operaattori käyttää Huawein tuotteita, eikä asiaan liity politiikkaa vaan hinta ja laatu. Joissain tuotteissa Huawei kulkee tekniikan kärjessä. Jos markkinat toimivat, kilpailijat oppivat tästä ja kirivät. Jos lähdemme Trumppilaiseen taloussotaan, heikennämme myös omien yritystemme kaupan mahdollisuuksia, jolloin kaikki kärsivät. Lisäksi aiheutamme miljarditappiot paikallisille operaattoreille. Jos EU haluaisi olla viisas, se teettäisi entistä laajemmat puolueettomat testit jokaisesta valmistajasta joka toimittaa mobiiliverkkoja ja varmentaisi niiden turvallisuuden. Tieto on paras lääke panikointiin.

Jos taas EU lähtee Trumpia miellyttääkseen kauppasodan tielle, se heikentää jo ennestään surkeaa asemaamme tietotekniikan alalla. Olemme jo kirjoittaneet lähes kaikki tämän aiheen lait uusiksi USA:n lobbarien sävelin, kun pitäisi käyttää vähän enemmän asiantuntemusta. Käyttäkäämme tätä asiantuntemusta valppauden edistämiseen, niin Huawein kuin muidenkin yritysten edessä. Jätetään vihainen huutaminen Trumpille.

Julkaistu

Jätetään tuomitsematta

Syytetty on todettu syylliseksi henkeen ja terveyteen kohdistuviin rikoksiin, törkeisiin talousrikoksiin ja useiden viranomaisohjeiden laiminlyönteihin. Syytetty jätetään tuomitsematta, koska tuomarilla on käsi väsynyt ja tuomitsemisohjeet olisivat vasta kirjan seuraavalla sivulla. Tässä tiivistelmä kotimaisesta kilpailutuksesta, oli puhe sitten vanhustenhoidosta, tietojärjestelmistä tai mistä vaan.

Epäreilu kilpailu on yritysten haitta

Minua voi kaikessa rauhassa kutsua kapitalistisiaksi, sillä olen yrittäjä ja Kokoomuksen jäsen. Juuri siksi että olen yrittäjä, haluan että yritykset saavat toimia samalla viivalla. Epäreilu kilpailutus haittaa koko yrityskenttää. Minä en tee mitään kauppoja julkisen sektorin kanssa, luojan kiitos, mutta näen jatkuvasti hyvin läheltä miten sairasta se toiminta on. Kas, jos minä ryssin oikein huolella jonkun asiakkaani tietojärjestelmän ja vika osoittautuu minun firmani tekemäksi, voin olla aivan varma että uusia kauppoja ei synny. Se on pelin henki – virheistä joutuu vastaamaan. Julkisella sektorilla tämä ei toteudu ja tätä perustellaan kiireellä sekä EU-pykälillä. Edellinen on huono tekosyy ja jälkimmäinen suora valhe. Jopa meppimme ovat kritisoineet Suomen huonoa kykyä lukea EU:n kilpailutussäännöt loppuun asti. Me katsomme vain hintaa, vaikka sen pitäisi olla vain yksi tekijä, eikä suinkaan tärkein.

Tietenkin virheitä sattuu kaikille ja ensisijaisesti ne korjataan. Ei ensimmäisestä puuttuvasta i:n pisteestä nosteta haloota. Sadistisiin hoitopalveluihin erikoistunut Esperi sen sijaan ohitti ensimmäiset puolen tuhatta varoitusta parin vuoden ajan kunnes päätyi tähän tilaan. Jo puolivälissä tätä farssia olisi pitänyt firman pisteytykseen tulla miinus julkiselle sektorille. Nämä voisivat mennä esimerkiksi näin.

  1. Toistuvia pikkuvirheitä – laskunmaksu jäihin kunnes virheet on korjattu.
  2. Vähän isompi virhe – yritys saa miinuspisteitä kilpailutuksessa mutta saa osallistua kilpailutukseen kunnes virheet on korjattu.
  3. Iso virhe – yritys ei saa osallistua kilpailutukseen kunnes virheet on korjattu ja asia varmistettu kolmannen osapuolen tarkituksessa, jossa kolmannen osapuolen valitsee julkinen taho ja tarkistuksen maksaa yritys.
  4. Toistuvat isot virheet tai isot virheet jätetty korjaamatta pitkään – kuten edellinen, mutta sulkuaika kilpailutukseen jatkuu vielä kolme vuotta virheiden korjaamisen jälkeen.

Edelliset eivät tietenkään poista korvausvelvollisuutta, mutta ne tiedämme jo tehottomiksi, ja niistä on helppo livetä oikeusteitse. Sen sijaan sulkeminen pois kilpailusta on jäätävän paha riski yrityksen taloudelle. Tähän kun lisätään esim. Tanskan malliset julkiset tarkastusraportit ja pisteytykset, alkaa yrityksillä vähitellen olemaan pientä intressiäkin asioiden hoitamiselle. Todennäköisesti tarvitaan vielä lisätarkistuksia jotta yrityksen omistajat eivät vaan perusta toista yritystä kiertämään edelliselle asetettua kieltoa.

Vain yksi intressi

Yrityksen tarkoitus on tuottaa voittoa omistajilleen, ei enempää eikä vähempää. Kautta historian yritykset ovat tehneet paljon hyvää, löytäneet uusia ratkaisuja vanhoihin ongelmiin, uusia toimintatapoja ja lisääntynyttä tehokkuutta. Yrittäminen ei ole ongelma, mutta ostajan pitää muistaa yrityksen tarkoitus. Niin kauan kun voiton tuottaminen ei häiriinny sopimuksen laiminlyönnistä lainkaan, ei yrityksellä ole mitään syytä noudattaa sopimusta. Kun taas voitot ovat uhattuna huonosta asianhoidosta, on yrityksellä kaikki intressi hoitaa sovitut tehtävät.

Niin simppeliä tämä kaikki on: yritys pyrkii löytämään parhaan tavan voiton tuottamiseen. Ei parasta tapaa vanhusten hoitoon, ei parasta tapaa IT-järjestelmän toteutukseen tai Kela-taksikyytien ajoon, vaan ainoastaan paras tapa voiton tuottamiseen. Ei tuo ole moraalitonta tai liioittelua. Se on yritystoiminnan kulmakivi. Jos julkishallinto ei edes sitä tajua, olen hieman huolissani.

Julkaistu

Mietelauseita

Eräs tuttavani on melkoinen haka haastamaan minua pohtimaan psykologiaa ja ihmisluonteita. Päätin ottaa sen vastaan päänsäryn sijaan pienenä haasteena, joka taisi lähteä liikkeelle historian merkkihenkilöiden tutkimisesta. Ohessa muutama mieleeni herännyt mietelause, jotka epäilemättä joku minua viisaampi on sanonut aiemmin toisessa muodossa. Toisaalta, kaikki luova työ on johdannaista.

Tunteista ja yhteiskunnasta
Hallitse yhteiskuntaa ilman tunteita, jotta jokaisen ihmisen omassa tilassa on niille mahdollisuus.

Tulkinta: tunteet ovat jokaisen omia, jokaisella erilaisia. Hallitsijan ei sovi ottaa tunteellisia puolia, vaan käyttää järkeä. Vain siten hän voi taata kaikille kansalaisille tasavertaisen oikeuden omiin tunteisiinsa, oman sydämensä ääneen. Jos hän hallitsee tunteella, hän kieltää sekä tunteet että järjen.

Lain oikeudenmukaisuudesta
Hyvä laki on sellainen, joka tuntuu oikelta myös vuosi tapahtuman jälkeen.

Tulkinta: tapahtuman hetkellä kosto on päällimmäisenä mielessä. Lailla ei ole varaa kostoon, vaan sen on kestettävä myös tunteiden rauhoittumisen jälkeinen aika.

Erilaisuudesta
Ihmisen oikeus olla idiootti on tärkein vapaus.

Tulkinta: jokaisella meistä on mielipide, jota joku toinen pitää idioottimaisena. Olemme siis jokainen idiootteja, mutta yhdessä on elettävä. Kunnioittakaamme siis tätä ihmiskunnan aksioomaa.

Ymmärryksestä
Puheväleistä on pitkä matka tanssiaisiin.

Tulkinta: Jungilainen psykologia opettaa tunnistamaan sisältään varjon, olemaan sen kanssa puheväleissä, käyttämään sitä – mutta et silti esittele varjosi luonnetta edes läheisillesi. Laajemmin katsoen, kunnioitus ja kyky ymmärtää eivät edellytä yksimielisyyttä. Paitsi että voit kunnioittaa täysin eri mieltä olevaa, se on usein myös viisasta.

Persoonallisuustyypeistä
Persoonallisuutesi on korttipakka, ei lopputulos.

Tulkinta: Tämä on varmasti helpoin ja tylsin näistä. Voit analysoida ja tuntea persoonallisuustyyppisi eri tavoin ja sitä kautta nähdä hieman minkälaiset kortit saat käteesi. Pelin saat kuitenkin pelata itse eikä lopputulos ole kiveen hakattu. Samoista korteista syntyy niin rakastettu rauhantekijä kuin hirveä diktaattorikin.

Julkaistu

Rutger Bregman toi vuosisadan ykkösviestin

Ilmastonmuutos, maahanmuutto vai valeuutiset? Ei, näiden ongelmien yläpuolellakin on lopulta raha, niin surullista kuin se onkin. Mitään edellisistä ongelmista et hallitse ellei siihen ole varaa, eikä verovarojen riittävyys haittaa myöskään koulutuksen tai sote-palveluiden toteutusta. Siten olenkin valmis nostamaan kaikkein isoimman hattuni historioitsija Rutger Bregmanille.

Verot, verot ja vielä kerran verot

Bregmanin ulostulo (The Guardian, Uusi Suomi) oli napakymppi varallisuuden keskittymisen ydinongelmaan: rikkaat eivät maksa veroja. Rikastuminen ei ole missään määrin huono asia, varallisuuserotkin ovat tiettyyn pykälään asti hyvä asia, mutta vastuun välttely on järkyttävä ongelma. Globaalisti menetämme varovaisimpienkin arvioiden mukaan satoja miljardeja vuosittain.

Globalisaatio on aikaansaanut hirveän oravanpyörän. Valtiot eivät uskalla verottaa rikkaita liikaa, koska he pelkäävät rikkaiden pakenevan maasta. Siten ne vähentävät rikkaiden verotusta ja veronkierron valvontaa ennestään tämän pelon myötä. Muut valtiot reagoivat tähän ja löyhentävät säännöstöä entisestään ja länsimaistakin löytyy jo aimo pino maita joissa rikkaimpien ei käytännössä tarvitse maksaa mitään veroja. Joissain maissa rikkaudesta jopa palkitaan ja miljardituloja tekevä saattaa saada valtiolta rahaa hurjat määrät lähinnä kiitoksena siitä että hän on olemassa. Se on sairasta, eikä mitään muuta.

”Verot, verot, verot – kaikki muu on hevonpaskaa”, totesi historiotsija Bregman. Vasta-argumentit muistuttivat rikkaiden luovan työpaikkoja, mutta tuo argumentti ei syvällisessä tarkastelussa pidä vettä lainkaan. Itse asiassa rikkaiden firmoissa poljetaan useammin työehtoja, maksetaan liian matalaa palkkaa ja laiminlyödään työntekijöitä. Maailman rikkain mies on Jeff Bezos, joka käsittelee työntekijöitään täysin sadistisesti, rekrytoi heitä rasistisin kriteerein ja tuhoaa ympäristöä uskomattomalla tahdilla. Onko tuollainen työnantaja se millä maailma parannetaan? Nyt siteeraan vuorostani itseäni: ei helvetissä! Silti Suomen valtiokin rahoittaa hänen hirmutekojaan suurilla summilla. Monen väkivaltaisen huumeparoninkin toiminta on moraalisempaa.

Selvä ongelma, mahdoton ratkaisu

Ongelma on mielestäni täysin selvä. Ei rikkaille tarvita sadan prosentin verotusta, mutta jos edes jonkinlainen. Ratkaisu sen sijaan on vaikeampi. Niin kauan kun mikään valtio tarjoaa pakoreitin veroilta pois, tämä ei voi toimia. Jos verotusta vaativat valtiot taas rupeavat kovin vahvasti tätä ajamaan, voivat muut haastaa nämä esimerkiksi maailman kauppajärjestö WTO:ssa. Jos EU ei edes rajojensa sisällä ole kyennyt ongelmaan puuttumaan lainkaan, miten se voisi toimia Atlantin yli? Minulla ei totta puhuen ole mitään realistista ehdotusta miten tämä asia pitäisi toteuttaa, vaikka tottavie se pitäisi.

Heitän siis kaksi villi teoriaa pöydälle. Ensinnäkin, jos jokin upporikas miljardööri päättäisi että tilanne on väärin ja lähtisi muuttamaan asiaa ns. sisältäpäin, se voisi kääntää venettä. Toinen optio on, että kansalaiset ympäri maailman lähtevät vaatimaan tätä niin lujaa, että sen paremmin päättäjät kuin jättifirmoja omistavat miljardööritkään eivät voi enää kritiikkiä hiljentää. Kumpikin optio on kaukaa haettu, mutta juuri nyt en parempaakaan keksi. Ainakin asia pääsi vihdoin otsikoihin, kai sekin on jo jotain.

Julkaistu

Mielipide: Lasten liikuntatutkimuksesta löytyy ilon siemen

Tuore lasten liikuntatutkimus oli surullista luettavaa, mutta pinnan alta löytyi myös hyödyllisiä numeroita. Esimerkiksi kiinnostus kilpailemiseen on varsin matalalla kun taas halu yrittää parhaansa on loivassa nousussa. Maailmassa jossa kaikki on jatkuvaa kilpailua ja koko ajan pitää teeskennellä, voin nähdä näissä kahdessa numerossa toivoa ja mahdollisuuksia. Ensin meidän pitäisi vain olla valmiita murtamaan maan tapa nimeltä urheilun ja liikunnan epäpyhä liittouma. Meillä on tilaisuus tarjota liikunnasta koko tulevalle sukupolvelle tilaisuus rentoutumiseen ja itsestään huolehtimiseen, asioihin joiden merkitys voi vain kasvaa hurjasti.

Ei urheilussa tarvitse mitään vikaa olla, se on viihdetuotantoa ja liiketoimintaa siinä missä moni muukin ala. Männä vuosituhannen ajatus urheilusta liikkuvan nuoren inspiraationa on kauas kadonnutta kansanperinnettä. Tänä päivänä urheilu pitää nähdä aggressiivisen kilpailun liiketoimintana. Pitkään ei tarvitse katsoa urheilun nuoriin suuntaamia tempauksia ymmärtääkseen mikä on pelin henki. Hyväntekijöinä esiintyvät sponsorit kilpailuttavat lapsia verisesti vuosiluokan parhaan löytämiseksi, jotta hänet voidaan ottaa erityiseen ohjaukseen. Sankarista tulee arvokas lisä brändille kun taas ne muut – noh, liekö niillä niin väliä? Vain paras pärjää bisneksessä ja muilla on oikeus katsella sen parhaan menestystä netistä, sopivaa maksua vastaan toki.

Urheiluun laitetun julkisen rahan määrä on huikea ja vahvassa kasvussa. Jopa kauan alalla toimineet ovat esimerkiksi Yle Puheen keskusteluohjelmissa kritisoineet tämän sokean rahan lappaamisen ja nuorten urheilijoiden tehotuotannon mielekkyyttä. Asia ei innosta lapsia juurikaan eivätkä kansalliset urheilutuloksetkaan ole mairittelevia, mittavista lisäpanostuksista huolimatta. Eihän mikään liiketoiminta voikaan kehittyä jos rahantulo lisääntyy tuloksista riippumatta. Jossain tulee se hetki kun pitää ymmärtää luovuttaa ja vaihtaa ajatusmallia. Nähdäkseni se hetki oli jo vuosikymmen takaperin, joten nyt voisi olettaa päättäjienkin sen tajuavan.

Kaikenikäisten liikunta on löytänyt uusia tuulia hyvinvoinnista, hauskanpidosta ja rentoutumisesta ilman rajua kilpailuhenkeä. Jos ymmärrämme tarjota sitä iloa myös lapsille ja nuorille, koko liikuntatutkimuksen uhkakuva voi kääntyä erinomaiseksi mahdollisuudeksi niin henkisen kuin fyysisenkin kansanterveyden osalta. Voisimme rohkeasti ottaa liikuntasuunnitelmat takaisin omiin käsiin, pois liiketalouden intresseiltä. Koululiikunnan tehtävä ei ole kasvattaa seuraavaa gladiaattoria, vaan elämästään nauttivia ja hyvinvoivia tulevia aikuisia. Meillä on hyvä koulujärjestelmä ja erinomaiset opettajat. He ansaitsevat tuekseen julkishallinnolta terveempiä asenteita. Kyllä se urheilubisnes pyörii ihan hyvin omillaankin.

Juttua on tarjottu myös Aamulehden mielipideosastolle

Julkaistu

Nokkimisjärjestys estää hoitajista huolehtimisen

Hoitajien tilanne ei ole kovin kehuttava, mutta populististen heittojen lisäksi apuja ei paljoa ole tarjolla. Ongelman ymmärtäminen vie takaisin siihen samaan haasteeseen jonka äärellä jokainen puolue heittää hanskat tiskiin. Syöksyttäköön siis työmarkkinapolitiikan suohon.

Hyvä tahto kuolee vanhoihin tapoihin

Minä aivan vilpittömästi uskon että demareista löytyisi halua ajaa hoitajien työehtoihin parannuksia, vaikka vähän pitäisi harmaata kiveäkin puskea pää edellä. Tässä kohtaa on apua siitä, että demarit ja AY-liike ovat samaa organisaatiota – lisäpalkka tai paremmat ehdot sopivat molemmille. Samasta suunnasta tulee kuitenkin ongelma, jota voi kutsua AY-liikkeen nokkimisjärjestykseksi. Ongelma on varsin tuttu edelliseltä kertaa kun naisvaltaisille aloille ajettiin palkankorotuksia, eikä ole mitään merkkiä että ongelma olisi katoamassa. Itse asiassa ongelma voi olla pahentunut, nyt kun molempien laitosten kaikki de facto johtoportaat on käytännössä miehitetty vanhan valtakunnan äijäköriläillä. Antti Rinteen naisviha ei liene jäänyt kenellekään politiikkaa seuraavalle epäselväksi.

Käytännössä asia menee niin, että jos hoitajalle halutaan satanen kuussa lisää palkkaa, on ahtaajan tai paperimiehen saatava siitä hyvästä kolme satasta. Äänekkäimmät, miesvaltaisimmat ja huonoiten käyttäytyvät alat ovat nokkimisketjun kärjessä. Mitä huonommat tavat ja mitä herkempi lakkovalmius, sitä suurempi kunnioitus AY-pöydässä. Pahnanpohjimmaisena ovat sitten naisvaltaiset alat sekä monet akateemiset toimijat, jotka eivät näe itseisarvoa jatkuvien kriisien aloittamisessa. Ilmiön näkee myös sosiaaliturvan uudistuksissa viime vuosikymmenillä. Mikäli peruspäivärahaan tulee kymppi lisää, on ansiosidonnaisiin laitettava satanen tai heti ollaan torilla.

Suomella ei oikein ole varaa nostaa kenenkään palkkoja. Jokainen vähänkin puolueettomampi tutkija varoittaa kestävyysvajeesta ja velaksi elämisestä. Yhtä kaikki, meillä ei myöskään ole varaa siihen että terveydenhoito heikkenee vielä entisestäänkin. Jos oikein tahtoa ja halua löytyy, meillä todennäköisesti olisi mahdollista helpottaa hoitajien työtaakkaa. Semmoista mustaa magiaa ei kuitenkaan maailmasta löydy jolla voisimme tehdä tämän AY-liikkeen periaatteen mukaisesti, toisin sanoen nostamalla muita palkkoja moninkertaisesti. Se ajaisi meidät mitä surkeimpaan tilaan – niin surkeaan, että edes populisti ei sinne herkästi meitä haluaisi viedä.

Työmarkkinauudistus on puolueita isompi asia

Puhumme työnantaja- ja työntekijäliikkeen taistoista melko yksinkertaisin termein. Totta puhuen mielestäni siellä on molemmin puolin kenttää sikailevia, omaa valtaansa pönkittäviä veronkiertäjiä. Työmarkkinoiden jäykkyydestä voi haukkua molempia osapuolia, mutta ongelmat eivät ole vain isoissa otsikoissa. Tämä nokkimisjärjestys on yksi pinnan alle hukkuvista ikävistä ilmiöistä, yksi niistä jotka osoittavat miten huonosti 1960-luvun malli sopii 2010-luvun Suomeen. Se myös osoittaa minkälaisen rahan ja mahdin voi puolessa vuosisadassa kasata kun ei ole kenellekään tilivelvollinen.

Ei työmarkkinoita pidä uudistaa koska demarit tai kokoomus haluaa, tai koska se on EU:ssa trendikästä. Ne pitää uudistaa meitä kaikkia varten. Hinaamme kuivalla maalla valtameritankkerillista saavutettuja etuja, byrokratiaa, hyvävelikerhoja ja suojatyöpaikkoja. Sitä menoa ei vaan voi niska kestää. Ehkäpä joku päivä tajuamme että siitä ei hyödy sen paremmin duunari kuin pomokaan.