Kyuu Eturautti

21.3.2019

Kuplia pitää, kuplia saa

Hei, rakkaat blogosfääriläiset. Olen kirjoittanut tämän ei-maksetun propagandalausekkeen monta kertaa, mutta tapojeni uhrina aion toistaa itseäni. Tänä viikonloppuna on jälleen Tampere Kuplii -sarjakuvafestareiden vuoro. Voit tutustua kotisivuihin tai vaikkapa ohjelmakarttaan jos faktoja haet, mutta minä tarjoan propagandaa!

Ei göbbels- vaan Kuppels-propagandaa

Jos luulit tämän tekstin olevan puolueetonta, onneksi olkoon: voitit juuri ilmaiset naurut. Tapahtuman yhtenä perustajista ja ikuisena varapuheenjohtajana olen niin syvällä suossa että perhoset lentävät korvieni yllä. Yhtä kaikki väitän, että tämä pääsymaksuton ja pöhkö tapahtuma tekee hyvää sinulle, minulle ja koko ihmiskunnalle. Sarjakuva on vänkä juttu joka elää ajassa, mutta myös menneisyydessä ja tulevaisuudessa. Tamperelainen tapa tehdä sarjakuvafestivaaleja on myös äärimmäisen laaja-alainen, sillä seassa on niin lapsia, nuoria, aikuisia kuin senioreitakin. Kuka tykkää Tex Willeristä, kuka Asterixista tai kuka fanittaa Owari no Seraphia? Kenen suosikit tulevat Afrikasta, kenen Koreasta ja kenen Ranskasta? Ihan sama, sillä he kaikki ovat täällä.

Se alitajuntaasi tunkeutuva käsky mitä tässä jaan on vinkki siitä, että suuntaaminen kohti Tampere-taloa tänä viikonloppuna on varsin voitokas idea. Ehkä haluat kuulla kertomuksia Berliinin jaetusta kaupungista saksalaisten sarjakuvamestarien suulla? Ehkä haluat kotimaista näkökulmaa esimerkiksi Mämmilän tekijän Tarmo ”Tape” Koiviston suunnalta? Ehkä tulet katsomaan cosplaykilpailua? Ehkä kaipaat työpajaa tai sarjakuvahyllystäsi puuttuu joku teos, joko ison kustantajan tai kenties riippumattoman pienkustantajan valikoimista? Oikeasti hei, en minä tiedä mitä haluat, siksi olen järjestämässä tapahtumaa josta löytyy tämä kaikki.

Tiesitkö, että sarjakuvaharrastus on vain feminististä höpötystä? Vai olitko saanut varman tiedon että sarjakuvalla edistetään nationalismia? Hittolainen kun olette molemmat oikeassa. Sarjakuva on vain yksi taiteen ja kirjallisuuden muodoista. Se ei heijasta yhtä aatetta vaan niitä kaikkia. Olen henkilökohtaisesti pitänyt tärkeänä että festarimme eivät ota kantaa. Me puhumme sananvapaudesta, me puhumme aatteista, ilmaisusta ja aatteista. Tapahtuma ei ota kantaa. Me olemme laiskoja. Sinun – kävijän – tehtävä on ottaa kantaa. Me vain pelaamme kortit eteesi. Valitse siitä omasi.

Mutku..

Ahaa, et pääse paikalle? Tampere on kaukana ja matkalla on susia? Valitettavasti tämäkään ei riitä tekosyyksi. Jos lauantaina virität itsesi tapahtuman Youtube-kanavalle, voit seurata yhtä ohjelmalinjoista suorana. Suosiosta riippuen ehkäpä ensi vuonna saadaan useampikin ohjelma lähetettyä.

Propaganda päättyköön julkeisiin paljastuksiin: Tampere Kuplii järjestetään täysin ja sataprosenttisesti vapaaehtoisvoimin, toiminnanjohtajasta järjestyksenvalvojiin ja teknikoista näyttelyn kasaajiin. Jos sarjakuvat ottavat sinua päähän tosi kovasti, ei hätää: verorahoillasi ei makseta minun tai muidenkaan palkkoja.

19.3.2019

Kotouttaminen ei kaipaa aatteita

Muun muassa Aamulehti uutisoi somalien ja irakilaisten elinkaarikustannuksista, referoiden perussuomalaisten ajatuspajan tutkimukseen. Puolueiden välinen sotaisa keskustelu aiheesta noudatti tuttua kaavaa, sitä samaa jota olemme nähneet jo ennen kuin olin äänestysikäinen tai persuja oli edes perustettu. Se juuri tässä on ongelma: kotouttaminen ja maahanmuuton asiat ovat puhdasta puoluepolitiikkaa sekä muita maan tapoja, täysin vailla asiantuntemusta. Ongelma on yhteinen, niin on oltava ratkaisunkin.

Tragedian syvenevä kuilu

Mielestäni voimme myöntää kotoutuksen epäonnistuneen puhtaasti tilastojen valossa. Olisi myös suoraselkäistä myöntää että kotoutusta on koitettu parantaa ja korjata kerta toisensa jälkeen hienommilla ideoilla jo vuosikymmenten ajan. Puolueilla on omat, ideologiaan pohjautuvat selityksensä tälle – milloin tulijat saavat liikaa rahaa, milloin liian vähän, milloin heiltä vaaditaan paljon ja milloin liian vähän, milloin kotoutamme liikaa ja milloin liian vähän. Mielestäni tuollainen keskustelu, toisin sanoen aiheesta käydyn keskustelun leijonaosa, on täysin turhaa. Kun sekaan tulevat kotoutuksessa mukana olevat yritykset ja organisaatiot sekä monenmoiset rahoituksen suhmuroinnit, voidaan mielestäni niinikään faktana todeta näiden toimien valinnassa olevan täysin olematon asiantuntijaedustus. Lähes jokainen puolue saa irti mainosta, medianäkyvyyttä ja/tai suojatyöpaikkoja nykymenosta. Puolueet nettoavat, ihmiset kärsivät.

Väitän edelleen, että kotoutuksen taso ei ole kehittynyt, vaan laskenut maassamme. Olen surukseni joutunut tutustumaan Tampereen alueen käytäntöihin. Suomen ja suomalaisuuden oppeja jakavilla tunneilla käy osaava opettaja korkeintaan kerran viikossa. Välillä opettajaa ei kuulu lainkaan, pääosa opettajista vain jakaa monisteita muttei tunne aihetta. Kokeissa testataan asiaa jota ei edes opeteta. Joskus koepäivät vaan perutaan. Opetussuunnitelma esitetään muttei sitä noudateta. Kun opettaja näkyy paikalla, hän viihdyttää luokkaa etnisillä vitseillä, naljaillen eri maista tulevien oppilaiden taustoille. Jostain kumman syystä inspiraation taso on pientä. Koska oppilaitoksen pitää näyttää hyvälle maksajan suuntaan, kerätään palautteet vain niiltä oppilailta joilta tiedetään tulevan kehuja. Muut eivät saa palautelomaketta täyttää. Oppilaiden tekemät vapaamuotoiset valitukset heivataan ö-mappiin. Tämä on kotoutuskoulutus Tampereen TAKK:lla vuonna 2019. Onneksemme maassamme on toki myös oaavampia toimijoita, mutta tällaisen toiminnan ei koskaan pitäisi tapahtua, tai se pitäisi vähintään viheltää poikki ongelmien tullessa julki.

Kun poliitikko ei halua, kaupunki ei viitsi, valtio ei osaa, virkamies ei ehdi ja oppilaitoksen ei tarvitse, on epäonnistuminen lähes taattua. Nykymallia voi paikata, hioa, hienosäätää ja rahoittaa valtion pohjattomasta kassasta, mutta lopputulos ei muutu. Elämme koulutuksen katastrofissa maassa, jonka pitäisi olla koulutusosaamisen kovinta kärkeä. Kotoutuskoulutuksessa on yksinkertaisesti liikaa intressiryhmiä joille kotoutuksen onnistuminen on epäoleellista. Neuvottelupöytä on ahdettu täyteen maan tapoja. Se on epäonnistunut kolme vuosikymmentä. Tätä menoa se epäonnistuu seuraavatkin kolme vuosikymmentä.

Summasta riippumatta lasku on yhteinen

Minä en tiedä ovatko perussuomalaisten laskelmat oikeassa tiettyjen maahanmuuttajaryhmien kuluista. Ehkä se on hyvä laskelma, ehkä on paljonkin parempia tarjolla. Sen tiedän että lisää madonlukuja lyödään pöytään vuosi toisensa jälkeen jos emme ala näkemään näitä yhteisinä yhteiskunnallisina ongelmina. Olit persu tai vassari, kokkari tai demari, elät Suomessa joka laiminlyö maahanmuuton asiallisen hoidon. Aivan sama mitä lippua kannat, lasku tulee eteesi. Se on suora lasku kotoutuskuluista ja työttömyydestä, se on epäsuora lasku saamatta jäädyistä verotuloista ja se on inhimillinen lasku yhteiskunnasta syrjäytymisen lieveilmiöistä.

Sinä, arvon kansanedustajaehdokas, voitkin nyt päättää kumpi on sinulle tärkeämpää: jatkaa aatteellista riitaa vaiko pyyhkiä pöydältä maan tavat ja tehdä Suomesta maahanmuuton mallimaa. Jos sen teet, siitäkin hyötyvät jokaisen puoluekortin kantajat.

11.3.2019

Pankkiholvi ilman lukkoa

Yle tuotti taannoin viihteellisen dokumentin tietoturvan huonosta tilasta. Yritysyhteistyönä tehty dokumentti on sinänsä tarpeellinen herätys ja monin tavoin asiantunteva, mutta yritysyhteistyön vuoksi siinä on myös älyllistä epärehellisyyttä. Haluaisin lähestyä asiaa vertauskuvin.

Risto ei holvia tarvitse

Olipa kerran pankinjohtaja Risto Rahamies. Kun hänen uuteen pankkikonttoriin asennettiin holvia, siinä ei ollut lukkoa saati panssariseiniä. Se oli vain siivouskomero jonka oveen oli tussilla kirjoitettu ”rahat ovat täällä”. Huoneeseen näki kätevästi myös ikkunan läpi suoraan kadulta. Kun Seija Säästäväinen toi rahojaan pankkiin talteen, hän ihmetteli rahasäilytyksen huonoa jamaa. Pankinjohtaja ymmärsi huolen ja vastasi ystävällisesti: ”Onhan meillä ulko-ovessa lukko, viimeinen työntekijä lähtiessään pistää oven kiinni. Miksi holvissa pitäisi olla toinen lukko?”

Tarinamme kuvastaa sitä tapaa, millä kiinteistöautomaatiofirma Fidelixin edustaja päästettiin pälkähästä dokumenttisarjan haastattelussa. Kyllä, automaatiojärjestelmään on helppo murtautua ja se on täynnä haavoittuvuuksia, mutta koska sitä käyttävä yritys kuitenkin ostaa palomuurin, ei sillä ole väliä. Puhumme järjestelmästä jolla voit jopa fyysisesti vahingoittaa talon lämmitys- ja ilmanvaihtojärjestelmää, sytyttää ja sammuttaa niin valoja, kiukaita kuin jäähallin tekniikkaakin. Tämä kaikki on sen yhden ulko-oven lukon varassa kuin Riston pankkiholvi konsanaan. Tällainen asenne on hurjan vaarallista eikä sitä pitäisi nähdä sen paremmin pankeissa kuin tietotekniikassakaan. Silti sitä tietotekniikan puolella näkee, eikä Fidelix ole suinkaan ainoa syntinen. Itse asiassa monin tavoin heidän järjestelmä on ihan fiksu.

Palomuuri ei yksin pelasta

Fidelixiin pätee se sama mitä lähes kaikkeen nykyiseen etänä ohjattavaan teknologiaan, oli se sitten kameravalvontaa, teollisia valmistuslaitteita tai vaikkapa teollinen automaattivaaka johon taannoin törmäsin. Ne on rakennettu yleisen, tavallisen tietokoneen päälle. Kuten kaikki tiedämme, tietokoneiden ohjelmia pitää päivittää vähintään kuukausittain tietoturvan takia. Kun tietokoneen päälle rakennetaan erikoislaite esim. automaatiota varten, päivityshallinta siirtyy erikoislaitteen valmistajalle jolloin päivitysten hoito lähes aina unohtuu tyystin. Loppukäyttäjä ei voi asiaa korjata. Liian usein päivityksiä ei ole tehty sitten käyttöönoton ja laite voi olla kymmenen vuottakin käytössä. Sinä aikana vakaviakin tietoturva-aukkoja voi löytyä satoja.

Vaan entäpä se palomuuri? Kyllä, se on ehdoton väline, vaikka joiltain se vielä puuttuukin. Siihen on myös heti käyttövalmiita optioita. Hyvähän se on että pankissa on ulko-ovi, vaan kun pankissa – tai siis sisäverkossa – on muitakin. Ei tarvita kuin yksi asiaton taho sisäverkkoon ja kaikki siellä oleva on vaarassa. Yhä useammin sisäverkkoon tunkeutuminen palomuurin läpikin on naurettavan helppoa, kiitos pilvipalveluiden. Kun olet palomuurin kerran ohittanut, on hyökkääjällä valmiiksi katettu pöytä kaikkiin järjestelmiin. Juuri siksi tietoturvan pitää perustua useisiin kerroksiin. Palatakseni vanhaan metaforaan, on ulko-ovi, on vartija, on paksu pankkiholvi jonka avain ei ole pöydällä, on viiveaukaisu, on holvin sisällä edelleen lukittuja lokeroita, on kameravalvontaa ja hälytyspalveluita. Tietoturvaan pätee sama, tärkeitä asioita pitää suojata useilla päällekkäisillä kerroksilla.

Ei rahalla vaan järjellä

Tänä päivänä, kun joka ikinen laite kytkeytyy nettiin, ympärillämme on ennennäkemättömän suuri määrä uhkia teknologian toimivuudelle. Yritystemme tietoturva on keskimäärin tyydyttävällä tasolla, julkishallinnolla se on parhaimmillaankin välttävää. Rahaa sinänsä käytetään joskus liiankin paljon, mutta kokonaisuuksia harvoin suunnitellaan. Kun nyt metaforilla aloitettiin, niihin voi kai lopettaa. Moni julkishallinnon tietoturvasuunnitelma kun muistuttaa sitä että pankin edessä on sata aseistettua vartijaa eikä läpi pääse mitään – mutta samalla pankin takaovi on sepposen selällään.

Tietoturvan viisas suunnittelu ei ole erillinen maailma muun rinnalla. Se on hieman soveltean sitä aivan samaa maalaisjärkeä jota käytämme arkemme turvaamiseksi.

6.3.2019

Somejättien vastuu sisällöistä

Onko Facebook vain julkaisija joka jakaa muiden sisältöä, vai onko sillä suora vastuu sisällöstä? Entäpä Facebookin algoritmit jotka valitsevat mitä sisältöä sinulla näkyy – ovatko ne neutraaleja sisällön arvolatauksille, vai pitääkö sisältöjen arvoja punnita? Näistä aiheista väännetään taas, mutta tuloksia on turhaan odotettu jo vuosien ajan.

Räyhäsensuurista ihmishenkiin

Kauaa ei tarvitse hakea nettiä että löytää keskusteluja jossa Facebookia, Googlea tai Twitteriä syytetään puolueellisuudesta, sensuurista tai vastaavista. Melkoisen kirjaston tekstiä saat myös ikuisesta väännöstä mitä tulee juridiseen asemaan – tekijä, julkaisija, kustantaja vai mikä? Tutkittaessa somefirmoja on lähestytty myös rahanyörien kannalta ja näin on päästykin tärkeään havaintoon: etenkin Facebook pyrkii tarjoamaan haitallista sisältöä käyttäjille turvallisen sijaan, sillä näin yhtiö tienaa enemmän. Viha pitää ihmiset aktiivisempana kuin rauha. Totta puhuen someaikana lisääntyneen vihan todistaminen ei ole erityisen vaikeaa edes näissä blogeissa. Rauhanomaista keskustelua pidetään jopa vihollisena itsessään.

Linkkaamani tarina oli kuitenkin inhimillisempi kuin vääntö metsäpolitiikasta. Tässä kohtaa Ethan Lindenberger -nimisen teinipojan äiti oli oppinut Facebookista että rokotteet sekä lääketiede ovat pahasta, mutta kallis ja haitallinen homeopatia hyvästä. Poika otti oman terveyden omiin käsiinsä ja hankki perusrokotukset ilman äitinsä lupaa ja syyttää nyt Facebookia äitinsä aivopesemisestä. Minun on tässä asiassa oltava vähintään varauksin Ethanin kannalla. Hänen äitinsä saattoi hänen terveyden vaaraan ja se johtui epäsuorasti Facebookin halusta rahastaa äidin vihalla. Tässä kohtaa Ethanille ei tiettävästi käynyt pahasti, mutta joissain tapauksissa tämä toiminta voi johtaa kuolemiin. Silloin keskustelu muuttuu, ei akateemista termien pohdiskelua vaan ihmishenkiä. Ihmishengen on oltava arvokkaampi kuin Mark Zuckerbergin oikeus ylläpitää harmaata talouttaan. Hän käärii voitot, kun valtiot – joiden veronmaksuun hän ei osallistu – maksavat hinnan, inhimillisestä kärsimyksestä puhumattakaan.

Sitten tulee toki kysymys siitä onko tämä sensuuria. Lopulta Facebook on vain firma, ei julkinen laitos. Ei sillä ole velvollisuutta tarjota palvelua kenellekään nimetyllä henkilölle tai julkaista mitään tiettyä sisältöä. Tietyin rajoin firmalla on oikeus valita asiakkaansa. Nämä rajoitukset ovat kuitenkin hyvin perusteltuja, estäen esimerkiksi etnisen profiloinnin, perusteena kansalaisten tasavertainen kohtelu. Lopulta tämä sama pykälä tulee myös rokotevastaisuuteen. Ihmisillä on oikeus perusrokotteisiin, eikä yhtiö saa vaarantaa ihmisen, saatika kansanryhmien terveyttä tuosta vaan.

Mediakritiikki rinnalla

Keskustelua ei tokikaan voi käydä muistuttamatta yksilön vastuusta. Jokaisen vähänkin järkeä omaavan pitäisi ymmärtää mediakritiikkiä. Tarinamme äiti ei ole syytön poikansa rokottamatta jättämiseen. Kriittistä asennoitumista verkossa tulevaan tietoon pitää meidän kaikkien alati opiskella. Mielestäni mediakriittisyys ja julkaisijan vastuu kulkevat kuitenkin käsi kädessä. Kun puhe on ihmishengestä, ei ole liioittelua varmistaa selustaa hieman useammastakin suunnasta. On myös hyvä muistaa että ihmisiä on moneen junaan ja kaikilla ei ole taustalla esimerkiksi riittävää koulutusta ja osaamista valeuutisia vastaan. Heilläkin on oikeus elää terveenä.

Minkään maan hallinto ei ole kyennyt reagoimaan sosiaalisen median jättifirmojen nousuun, ei sisällön vastuun, verotuksen, yksityisyyden tai monen muunkaan asian osalta. Maailma muuttuu – joko muutumme mukana, tai kärsimme. Toisin sanoen, Suomen tulevalle hallitukselle esitän ystävällisen toiveen: ottakaa katse pois peruutuspeilistä.

4.3.2019

Rauhoittukaa, ne ovat vain vaalit

Noiden kanssa en ainakaan leiki, sanoo joka ikinen vaaliehdokas yhteen ääneen. Viimeksi sanallista painia harjoittivat Rinne ja Häkkänen. Onko tulevaisuus tosiaan sellainen että mistään ei saada sopua, hallitusta ei synny ja maa lamaantuu? Ei hätää ystävät hyvät, vaalikuume paranee kuten flunssakin, eli levolla.

Vaan miksi se myy?

Poliitikko ei vaalien alla juuri suutaan avaa ilman hyvää syytä. Jokin saa puoluejohtajan toisensa jälkeen asettamaan tiukkoja ehtoja ja rajoja vaalien jälkeiseen maailmaan. Lukijan on hyvä hengittää syvään ja muistaa vaalien jälkeisen ajan olevan terra incognita, tuntematon maa. Tiedämme sinne matkaavamme, tiedämme koska olemme perillä, mutta emme tiedä mitä siellä odottaa. Emme tiedä ketä sitä maata johtavat, emme tiedä mitkä ovat sen päivän haasteet, emme tiedä millä keskustelutuulella he ovat emmekä tiedä miten ihmisillä synkkaa. Näin ollen kovin varman kuuloiset puheet tulevan ajan päätöksistä ovat veteen piirrettyjä viivoja. Se on ihan okei. Demokratian lahja on juuri tuo tuntemattomuus. On ilo marssia kohti vaalien jälkeistä aikaa mysteerin verho yllä, muu olisi diktatuuria.

Se tarinaan kuuluva hyvä kysymys sen sijaan on vaalikuumeen oireiden pohdiskelussa. Miksi on niin tärkeää heittää ilmoille pöhköjä väitteitä, joiden lausuja itsekin hyvin tietää niiden olevan vailla pohjaa? Vika on tietenkin kovin hajautettu jos syyllistä etsittäisiin. Vaaleissa halutaan kovia, selkeitä, tiiviitä lausuntoja ja näihin tavoitteisiin päästään ehdottomuudella. Toisaalta, kun yhteisesti sovituista tavoista tulee jumiutuneita ja tylsiä, jää aina tilaa yllättäjälle. Tapojen haastaminen vaatii taitoa, mutta aina voi löytyä paikka puolueelle tai ehdokkaalle joka näkee ympärillään mahdollisuuksia haasteiden sijaan. Jussi Halla-aho selkeästi tätä yritti taannoin, hän ei sulkenut ovia ennalta, mutta ei hän kyllä kovin ahkerasti niitä availlutkaan. Ehkä sekin on vaalistrategiaa, tai halua pelata hieman sekä vanhoilla että uusilla säännöillä samaan aikaan. Nostan hattua valmiudesta kyseenalaistaa harmautta, mutta tyylipisteitä ei tipu.

Olen nostanut esille vaaleja edeltävän ajan ilmiöitä useasti. Haluaisin haastaa meidät näkemään vaalien ympärillä mahdollisuutta muutokseen, terveempään ajatteluun. Jatkuvasti koventuva kamppailu ja ilkeämmät lausahdukset poliittisille vastapuolille eivät katoa muistoista vaalipäivänä. Ikävät sanat ja teot jäävät leijumaan, vaanimaan, mieltä musertamaan pitkäksikin aikaa. Se on kuin huonosti loppunut ihmissuhde, joka ei mielessä koskaan löydä päätöstä vaan jää satuttamaan. Politiikassa on toki kestettävä kovaa debattia, mutta onko sen tarpeen olla ilkeää? Miksi ongelmat on aina käsiteltävä syyllisyyden kautta? Miksi asia ei voi olla asia, vaan siihen on aina saatava ihminen tähtäimeen? Moni mediassa esiintyvä poliitikko voisi kysyä itseltään: haluaisinko itseäni kohdeltavan tällä tavoin? Moni toimittaja voisi myös pohtia ilkeyden tarpeellisuutta.

Hyviä pelaajia putoaa pelistä

Suomessa ja maailmalla on lukuisia pelin jättäneitä ansioituneita poliitikkoja. Heistä moni puhuu henkisestä väsymyksestä, stressistä ja/tai huonosta keskusteluilmapiiristä. Liian moni hyvää tekevä jättää pelin kesken. Voisi jopa sanoa että juuri parhaat heistä väsyvät herkimmin, he kun haluaisivat tehdä politiikkaa eikä mielenterveyshoitoa. Syy saattaa löytyä tästä ilmiöstä. On toki viisasta jättää kipua aiheuttava työ- tai ihmissuhde taakse, mutta vielä parempi on jos sitä kipua ei alunperinkään pääsisi syntymään.

Viime USA:n presidentinvaaleissa pelattiin kovilla ja ilkeästi, mutta hetkeksi se pysähtyi. Yhdessä vaalitentissä ehdokkaiden piti kehua toisiaan. Se kuulosti hyvältä ja siitä tuli ratkaisuidea tähän: mitä jos edes yksi vaalitentti pelattaisiin eri säännöillä, sellaisilla jossa rakennetaan maata yhdessä?

1.3.2019

Saisimme rakastaa tietojamme enemmän

Kiinnitän huomionne Tivin ja Kuluttajan juttuihin, joissa ihmeteltiin asiattomaksi todetun Kotisun-yrityksen tunkeilevaa remonttimarkkinointia. Taustalta paljastui yhteystietoja kaupitteleva Leaddesk-yrityksen tytäryhtiö Leadventure, jonka toiminta ei herätä liiemmin luottamusta. Koko tarina paljastaa yhä kasvavan tarpeen olla tarkkana omista tiedoistamme, sekä yksilön että valtakunnan tasolla.

Viranomainen on hereillä

Tässä kohtaa ei sovi valitella viranomaisten laiskuutta. Tietosuojavaltuutettu Reijo Aarnio teki heti selväksi, että Olli Nokso-Koiviston ja Olli Sirkiän pyörittämän Leadventures-yrityksen toiminta ei kestä päivänvaloa. He eivät vastaa kysymyksiin joihin heidän lain mukaan on vastattava, vaan pelaavat aikaa ja tekosyitä. Tietenkin vasta tuomioistuin voi todeta laittomuuden, mutta näin tietosuoja-alan ihmisenä itsekin tunnustan näkeväni punaista. Niin Suomen kuin EU:nkin lainsäädäntö tietosuojasta määrää ehdottomaan avoimuuteen. Paitsi että Leadventures ei anna yksittäisille ihmisille tietoa joka heille kuuluu, he kategorisesti kieltäytyvät vastaamasta kysymyksiin niin puolueettomalle medialle kuin viranomaisillekin. Se ei voi tarkoittaa hyvää.

EU-laki antaa mahdollisuuden merkittävän kokoisiin korvauksiin tietosuojan laiminlyönneistä. Tästä tapauksesta voi tulla yksi ensimmäisiä esimerkkejä lain käytöstä Suomessa. Ongelmana on kuitenkin aikataulu. Asian huomattavan törkeyden vuoksi tietosuojavaltuutettu on heti aloittamassa toimia, mutta voi kulua vuosia kunnes asiasta saadaan oikeuden päätös. Siihen mennessä firman avainhenkilöt ovat voineet jo pistää firman lihoiksi ja toisen tilalle. Kyse ei ole mistään pienistä penneistä vaan miljoonista, jotka saattavat siis olla kaikki laittomia tuloja. Rahat kyllä ehditään piilottaa oikeudelta moneen kertaan ja toiminta voi jatkua pitkään. En tietenkään väitä suoraan että he näin tulevat tekemään, mutta totean sen erittäin helposti mahdolliseksi ja siten tilanteen haastavaksi.

Kuten olemme taannoin lukeneet, viranomainen voi keskeyttää nopeastikin huonon hoitokodin toiminnan. Väkivaltarikollinen saadaan lukkojen taakse myös välittömästi, mutta talousrikollisuus saa pyöriä rauhassa. Laittomaksi todettu perintäfirma pistettiin taannoin kiinni pitkän väännön perään, mutta vain pari päivää myöhemmin se jatkoi laitonta toimintaansa, jolloin hidas juridinen prosessi alkoi taas alusta. Viranomaisille tarvittaisiin tietyissä, erityisen vakavissa tapauksissa oikeus nopeampiin keinoihin. Tietenkin asia pitää oikeusvaltiossa käydä tuomarin kautta, mutta kiireen sattuessa se kyllä järjestyy vaikka samalle päivälle. Vuoden-parin odottelu on laiha lohtu, samalla kun etenkin tuhansilta vanhuksilta huijataan kaikki säästöt sitä odotellessa.

Tieto on rahaa ja valtaa

Yksi aikamme suurimpia valheita on ”minulla ei ole mitään salattavaa”. Kyllä sinulla on, vaikka olisit sataprosenttisen lainkuuliainen. Sinulla on tunnukset pankkiin. Sinulla on tietty henkilökohtainen tilanne, sinut hyvin tuntemalla sinua ja läheisiäsi voidaan huijata helpommin. Tästä johtuen, sinun on oltava valppaana omien tietojesi osalta. Varo mitä itsestäsi kerrot firmoille, varo mitä lomakkeita täytät, varo mitä puhelimessa vastaat ja pyydä aina tietosuojaseloste. Aina. Ei sinun sitä tarvitse lukea reunasta reunaan, mutta huijari pystyy harvoin sitä esittämään. Laki vaatii sen esittämisen aina kun sinulta pyydetään mitään henkilötietoja.

Koko maailma on vieläkin ruususen unessa, mitä tulee tietoverkkojen ja uusien tekniikoiden avulla tehtyyn henkilötietojen analysointiin, hyvässä kuin pahassakin. Tarjolla ei ole oikotietä onneen. Meidän on vain opittava elämään uusien haasteiden ja mahdollisuuksien parissa. Opintien varrelta haluan toivottaa onnea Reijo Aarnion työmaalle.

28.2.2019

Piratismista pikavippeihin

Nettipiratismi oli männä vuosina melkoinen haaste, kun musiikit ja leffat lensivät bitteinä ihmisten ruuduille lähinnä luvattomasti. Sitten tuli Netflix ja Youtube, Spotify ja Apple Music sekä monet muut kaupalliset ja lailliset tarjoajat, jonka myötä ongelma käytännössä poistui. Tällä hetkellä iso kiusaus maassamme ovat pikavipit ja pohdinpa hieman, voisimmeko oppia piratismin taistosta hieman keinoja pikavippejä vastaan?

Tarjoa parempi vaihtoehto

Nyrkkisääntö on mielestäni tämä: mikäli tarjolla on hyvä ja huono optio, jotka ovat molemmat yhtä helposti saatavilla, keskivertoihminen valitsee hyvän option. Piraattileffojen lataus edellytti kikkailua, ohjelmistojen lataamista ja odottelua, kun taas laillisen Netflixin katselu onistui ensiyrityksellä hetkessä. Vastaavasti pankkilainan hakeminen edellyttää työtä ja säätöä, kun pikavipin voi saada hetkessä. Pikavipit ovat aivan liian helppoja verrattuna asialliseen lainaan.

En sinänsä vastusta ajatusta pikavippien tiukasta laillisesta rajoittamisesta esimerkiksi korkojen ja markkinoinnin osalta. Se ei kuitenkaan ongelmaa poista, koska voimme kontrolloida lailla vain suomalaisia firmoja. Yhä useampi pikavippi hankitaan toisesta EU-maasta. On myös tilanteita joissa lainaa pitäisi saada vaikkapa ruoan tai lääkkeen hankkimiseen melko nopeasti. Mielekäs ratkaisu tähän ovat sosiaaliset luotot, joita tarjoavat muutamat kaupungit Suomessa, kuten Tampere. Tällä hetkellä laki ei velvoita tarjoamaan näitä, mutta asiaan voi olla luvassa muutos. Näin toimien pikavipeille olisi olemassa vaihtoehto niihin tilanteisiin kun tarve on todellinen. Jos toiminta on sujuvaa ja sen olemassaolo tiedostetaan, ihmiset valitsevat paremman option jopa ilman sen suurempaa ohjausta.

Lopulta olen vähän kahden vaiheilla siitä pitäisikö kala koittaa vapauttaa vedestä. Jos henkilö todella tietoisesti haluaa ottaa törkeäkorkoista lainaa päästäkseen illaksi juhlimaan, sanoisin että mikään lakimuutos ei järkeä siihen päähän tuo. On tietenkin aiheellista pitää yllä keskustelua ja muistuttaa pikavippien järjettömyydestä sekä niitä tarjoavien firmojen toiminnasta joka on parhaimmillaan äärimmäisen moraalitonta, ajoin myös törkeän laitonta. Tässäkin toki lainvalvonta epäonnistui pahasti, seuraukset viivästyivät ja firma sai kierrettyä sanktiot parissa päivässä. Kunnioitan lakia ja lainsäätäjien tavoitteita, mutta ongelma lähtee korvien välistä.

Suomalaisuuden seurausta?

Onkohan suomalaisten asenteissa myös tarkastelun paikka? Emme kehtaa pyytää apua kaverilta, joten päädymme pikavippiin. Saman keskustelun toisessa päässä paheksumme ihmisiä jotka omistavat osakkeita, vaikka ne ovat keskimäärin varsin selkeä pitkän linjan säästötapa jopa parin kympin säästöbudjeteille. Aivan kuin meissä olisi joku kansallinen (ellei peräti geneettinen) erityispiirre joka estää suosimasta vastuullista taloudenhoitoa. Vastuunkanto on toki meillä myös veressä, mutta julkinen keskustelu ei oikein anna sille enää sijaa.

Jos voit säästää, oli se sitten euron tai satasen kuussa, säästä se. Jos et voi säästää ja hätä on todellinen, hae apua jolla et kaiva itsellesi syvempää kuoppaa. Jälkimmäisessä tarvitaan valtiovallan apua. Jos taas olet hulivililuonne etkä saa rahoistasi pidettyä huolta, katso itseäsi peiliin ja opettele. Joissain asioissa ei vaan muuta ratkaisua ole.

23.2.2019

Tämän vuoksi murehdin ilmastosta

Blogosfäärissä on melko paljon debattia ilmastonmuutoksesta. Moni pitää koko keskustelua ilmastohysteriana tai -alarmismina, osa taas pitää ilmastonmuutosta aiheena joka ylittää kaiken oikeuden kritiikkiin. Kerronpa siis mihin minä tässä asiassa ”uskon” ja miksi, koska huomasin itsekin pohtivani asiaa.

Ilmastonmuutos

Aivan jokainen meistä voi havaita ilmaston voivan huonosti. Sään ääri-ilmiöt ovat lisääntyneet. Co2-määrä on lisääntynyt. Säätilat ovat varsin sekaisin. On myös päivänselvää että tämä tulee hyvin kalliiksi yhteiskunnille. Näiden asioiden vahvistamiseen ei tarvita syväluotaavaa erikoistutkimusta, vaan tämän kaiken saa selville yksinkertaisin havainnoin ja tilastoin.

Ilmastonmuutoksen syy

Tämä on asia josta on tiettävästi hieman monitulkintaisuutta, enkä ole ekspertti. Sanoisin että on kaksi kysymystä. Ensin on se, johtuuko ilmastonmuutos ihmisen toimista ja jos johtuu, kuinka suurelta osin. Toinen, usein unohtuva kysymys on se, voiko ihminen toimillaan hillitä sen etenemistä. Tappelemme usein ensimmäisestä, vaikka jälkimmäinen on mielestäni tärkeämpi.

Saasteet

Maapallo on hemmetin saastunut. Saasteet eri muodoissaan aiheuttavat mittavia haittoja, inhimillisiä ja taloudellisia. Tässäkään ei tarvita mitään syväluotaavaa teknologiaa, jokainen Helsingin keskustassa kävelevä ymmärtää ongelman. Jokainen merenrantoja katsova huomaa ongelman. Jokainen hiilivoimalan savupiippu kuvastaa ongelmaa.

Biodiversiteetti

Lajeja kuolee sukupuuttoon huolestuttavia määriä ja vauhti kasvaa. Tässäkin on toki myös luonnollista kiertoa, mutta asuinalueiden kasvu, merien saastuminen, ylikalastus ja etenkin sademetsiin kohdistuvat hakkuut ovat merkittäviä syyllisiä ongelmaan. Oleellisinta on ymmärtää seuraus. Biodiversiteetin heikentyminen heikentää ihmisen elämää. Luonnosta löytyvät ratkaisut niin sairauksiin kuin energiaankin ja lukuisiin kemian, fysiikan, lääketieteen sun muiden alojen haasteisiin. Tuhoamalla eliölajeja tuhoamme itsemme.

Suomen osuus

Tässä asiassa sekä persut että vihreät ovat oikeassa. Toisaalta on typerää sulkea paperikone Suomessa ja avata se kahta saastuttavampana Kiinassa. Toisaalta on typerää jäädä sivuraiteille kehittyvässä vihreässä taloudessa. Suomi elää innovaatioilla joten meidän on oltava tässä muita parempia. Lisäksi vähemmän saastunut Suomi tarkoittaa parempaa huomista kaikille suomalaisille.

Keinovalikoima

Ydinvoiman vastustaminen on yksinkertaisesti typerää. Kaikessa energiapolitiikassa meidän on nähtävä missä olemme – kylmässä pohjoisessa. Tuuli- ja aurinkovoima sopivat tänne mutta eivät yhtä hyvin kuin joihinkin toisiin maihin. Meidän on myös turha sotia biodieseliä tai biokaasua vastaan. Sähköautot sopivat erinomaisesti ruuhka-Suomeen jahka niiden hinnat laskevat, mutta Jyväskylän pohjoispuolella tarvitaan perinteisempiä polttoaineita. Meillä on vihreät ratkaisut siihen, käyttäkäämme niitä.

Imago

Vihreys on trendikästä ja joissain piireissä tämä hurmos omaa uskonnollisia piirteitä. Kritiikille ei ole sijaa vaikka siinä olisi miten paljon tieteellistä pohjaa. On osattava löytää tasapaino määrätietoisuuden ja terveen skeptisyyden väliltä. Globaalisti katsoen meidän täytyy tehdä merkittävästi enemmän kuin nyt teemme. Suomen on pienenä maana osattava diplomatian peli. Kaikkea emme voi korjata, mutta viisaasti korttimme pelaten saamme maallemme kokoaan suuremman painoarvon globaalissa ilmastopolitiikassa.

Lopulta koko ajatukseni tiivistyy tähän. Haluan, että vuoden, tai kymmenen vuoden päästä Suomi on puhtaampi paikka elää kuin mitä se nyt on. Täysin riippumatta siitä mitä muu maailma tekee, haluan että täällä on hyvä olla myös tulevilla polvilla.

21.2.2019

Kaikilta puolueilta löytyy vastuu

Ruben Stillerin radio-ohjelmassa puitiin vaaleja, vaalien keskusteluaiheita ja kampanjointia. Yksi pöydälle heitetty ajatus on, että lupauksista täysin riippumatta kaikki suuret puolueet päätyvät tekemään pitkälti sen hetken reaalipolitiikkaa kunhan hallitukseen päätyvät. Ehkäpä meillä ei olekaan syytä huoleen, vai onkohan huoli toisenlainen?

Kaikki tekevät, vaan kuka osaa?

Kun hetken väitettä mietin, allekirjoitan sen todeksi. Jos talous on ollut tiukalla, kaikki suuret puolueet ovat säästelleet. Kun jakovaraa on, kaikki sitä käyttävät. Reaalitalous ja polttavimmat ongelmat tulevat nenän eteen hallituksessa, eivätkä niitä puoluevärit peittele. Puheissa on toki eroja ja aina tulee välillä vähän persoonallisempia tapauksia kuten Sipilä, mutta lopulta semmoista päättäjää ei olekaan joka jokaisen ykkösen nollaksi vaihtaisi. Demaripääministeri osaa tinkiä työehdoista ja porvaritkin osaavat antaa palkankorotuksia. Toisin sanoen, älkää hurjasti hätäilkö. Vaalilupauksista ei moniakaan pidetä eikä maailma lopu vaalien jälkeen.

Tämä johdattaa haasteeseen. On käytännössä selvää että vaalilupauksista isoa osaa ei voi noudattaa monen puolueen hallituksessa. Siten tuntuisikin mielekkäältä kehittää vaalikampanjointia ja -paneeleja vähemmän ”minun puolueen linja” mallista ”näistä voidaan jutella” malliin. Tietenkin joka puolueella on omat prioriteettinsa ja tyylinsä, mutta olisi äänestäjän kuluttajansuojalle tärkeää vertailla myös puolueiden diplomatian taitoja. Jos kovin paljon känkkäränkkää otetaan yhteistyöpuheisiin mukaan, ei puolueella voi olla kovin helppoa hallituksen teossa, saatika sen kasassa pitämisessä.

Jos puolueet siis periaatteessa kaikki tekevät samat asiat, missä ero? Vastaus on osaamisessa. Puolueilla on eri alojen osaajia ja erilainen tapa nostaa osaajia ylös. Yksi puolue nostaa kärkiehdokkaiksi maanviljelijöitä, toinen talousosaajia, kolmas juristeja ja niin edelleen. Vaikka jokainen puolue ottaakin saman ongelman hoitaakseen, on tuloksen laadussa vissi ero mitä tulee ratkaisuntekijän omaan osaamiseen. Jos ministeri on työssään lobbarien vietävänä, voi paras ratkaisu jäädä löytämättä. Jos häneltä löytyy lähdekritiikkiin tarpeellinen määrä erikoisosaamista aiheestaan, on parempi todennäköisyys että ratkaisu rakennetaan tukevalle pohjalle.

Äänestä osaamista

Ota siis näiden vaalien alla uusi ajatus äänestämiseen. Mieti sinulle tärkeimmät asiat ja tutki sitten ehdokkaiden osaamistarjontaa tämän aiheen ympärillä. Katso ehdokkaiden osaamista monelta kantilta, ei vain koulutuksen vaan erityisesti työhistorian kannalta. Katso myös miten puolue nostaa näiden asioiden osaamista esiin. Jos tärkeän asian osaajia ei tuoda esille puolueen viestinnässä tai nosteta esille, on todennäköistä ettei heillä ole asiaa hallitusneuvotteluihin eikä heitä kuulla puolueen hallinnossa.

Se, että joka puolue ratkaisee lopulta samoja asioita, ei tarkoita etteikö työtä voisi tehdä paremmin tai huonommin. Itse luotan suomalaiseen osaamiseen. En tiedä vielä ketä äänestän, mutta alan olemaan kärryillä siitä millä perustein ehdokkaani valitsen.

19.2.201919.2.2019

Ihailen nykynuorisoa

Jo muinaisessa Egyptissä kirjoiteltiin nuorison olevan hunningolla. Väärät harrastukset, väärä musiikki, väärä kaikki muukin ovat ajattomia valituksia nuorison suuntaan. Noh, olenpa siis itsekin väärässä, sillä haluan käyttää tämän kirjoituksen kehuakseni nuorisoa.

Greta laittoi lumipallon pyörimään

Luin 18.2.2019 Aamulehdestä pienen jutun ruotsalaisteini Greta Thunbergistä, joka on tullut tunnetuksi koululakosta ilmaston puolesta. Joka perjantai puolen vuoden ajan hän on marssinut valtiopäivätalon eteen. Reilu viikko sitten näin Tampereella myös nuoria samassa hengessä raatihuoneen edessä. Näytin oitis peukkua ja jatkoin vielä hymyllä perään. Eivät he istu valittelemassa sosiaalisessa mediassa, he lähtevät säästä välittämättä julkiselle paikalle, tekevät mietteensä selväksi ja tekevät sen jämäkästi mutta kohteliaasti. Erinäiset aikuiset niin vasemmalla kuin oikeallakin laidalla voisivat ottaa mallia nuorisostamme mitä tulee mielenilmauksen järjestämiseen.

Ympäristötutkimuksesta voidaan toki olla monta mieltä, mutta paljon on myös selvää. Vaikka kaikki vähän kyseenalaisempikin kritiikki nivotaan mukaan, on maailmalla ylivertaisen vahvaa todistusaineistoa sen puolesta että ilmasto voi huonosti. Välittömiä oireita, kuten hengitysoireita ja ympäristömyrkkyjä pystymme aivan itsekin näkemään ja havainnoimaan. Nuorisolla on vahva, opittu, tutkittu ja perusteltu pohja mielipiteilleen ja se on jotain mitä he ovat itse hankkineet. Koulu ei tätä kaikkea tarjoa, tässä on tarvittu omaa päätä ja kykyä hankkia tietoa. Epäilemättä siitä osa on poliittisesti värittynyttä, mutta se on luonnollista. Näytä minulle aikuisten yhteiskunnallisia mielipiteitä joissa ei ole poliittista väriä.

Koska en ole ilmastotieteilijä (ja tuskin tämän lukijatkaan), en pysty puhumaan taustatieteestä varmasti. Pystyn kuitenkin sanomaan, vailla pienintäkään epäilystä, että ilmaston puolesta mieltä osoittavat nuoret ovat tarinan hyviksiä. He ovat hyvän puolella. Heillä on halu tehdä jotain että poliittinen selkäänpuukotus ja kikkailu tekisivät tilaa maailman auttamiselle. Aikuiset tappelevat siitä mitä sanamuotoa julkilausumassa käytetään ja kuka potki hiekkaa toisten kengille. Nuoret eivät pidä machoilua kovin tärkeänä, heitä kiinnostavat teot ilmaston ja luonnon puolesta. He ovat toden totta kertoneet yhtä sun toista keisarin oikeista vaatteista.

Erimielisenäkin mallikelpoista

Ilmastolakosta on tietenkin pitkä matka käytännön toimiin, mutta se on askel hyvään suuntaan. Käsillämme oleva muutos on niin suuri ja päättäjien kadulle jättämä sontaläjä niin valtava, että se paljon parjattu nuoriso on joutunut ottaamaan itse vastuun tulevaisuudestaan. Kun aikuiset ovat nostaneet kädet pystyyn, nuoret ovat muistuttaneet että niin ei sovi tehdä. Tämä ei ole ainoa esimerkki. Olen kulttuuriharrastusten kautta huomannut kerta toisensa jälkeen että nuoret ovat valmiita tekemään paljon työtä saadakseen asioita aikaiseksi. He eivät odota saavansa kaikkea ilmaiseksi. He ovat ahkerampia kuin monet aikuiset.

Ounastelen, että nämä nuoret eivät äänestäisi minua tai puoluettani jos olisin ehdolla (enkä siis ole) ja varmaankin olemme vähän erimielisiä monistakin yksityiskohdista maailman aiheista. Se ei tarkoita ettenkö kunnioittaisi heitä syvästi ja sydämeni pohjasta. Ehkäpä harmaantuvien puoluejohtajien halki kentän kannattaisi lähteä rakentamaan siltoja vielä kun heillä on siihen aikaa.