Kyuu Eturautti

11.5.2019

Lontooksi: Eurooppa ja uskonto

Onko kristinusko osa Eurooppaa? Tätä olen pohtinut montakin kertaa. Kyllähän kristinuskolla on merkittävä osa historiaamme ja nykypäiväämme, mutta kun täällä on kolme suurta ja satoja pienempiä versioita siitä ja eri kristinuskon ryhmät ovat usein merkittävästi eri mieltä keskenään jopa perusasioista. Entäpä uskonnonvapaus – miten se toimii lain tai käytäntöjen kannalta? Näitä pohdin tuoreessa videossa englanniksi.

Laki okei, käytäntö huonompi

Lainsäädännön kannalta uskonnonvapaus on suhteellisen tyydyttävässä hapessa. Erinomaiseen on matkaa ja etenkin jumalanpilkkaa ei enää tarvitsisi lainsäädännöissämme kantaa. Tilanne on kuitenkin käyttökelpoinen, ei huono. Käytännöissä sen sijaan on tilanne paljon heikompi. Emme suo uskonnonvapautta herkästi ihmisille. Emme tahdo suvaita ihmisiä jotka haluavat erota uskontokunnastakaan, etenkään jos se uskontokunta on änkyrämmästä päästä. Huonosti käy niin islaminuskoiselle kuin lestadiolaisellekin joka haluaa erota uskonnostaan ja toivoo ymmärrystä yhteiskunnalta. Turha toivo.

Uskonto pitäisi käsittää sinä mitä se on: se on ihmisen luoma, inhimillisten tarpeiden ympärille perustettu, ihmisten rakentama ja ihmisten edelleen kehittämä, aivan yhtä maallinen kuin kylän kirjakerho tai torin grillikioski. Uskonnossa ei ole mitään pyhää tai yliluonnollista, eikä se ansaitse mitään erioikeuksia verrattuna muihin yhdistyksiin tai yrityksiin. Usko on toki asia erikseen. Usko inspiroi taidetta ja tunteita, mutta se ei voi elää sanoina. Sen paikka on sydämessä, eikä sitä voi mikään laki tai diktaattori sieltä pois kammeta.

Tehkäämme mitä lupaamme

Meidän olisi syytä muistaa että Euroopassa on todella uskonnonvapaus. Meidän kannattaa myös muistaa että uskonto, kuten mikä tahansa ihmisen luoma organisaatio, voi olla hyvä tai paha. On tapauksia joissa juuri uskonto on ongelma ihmiselle, jopa syy radikalisoitumiseen. Ratkaisu ei saa olla lisärahaa uskonnolle joka ongelman aiheutti, vaan ihminen pitää auttaa irti siitä ja kiinni elämään.

Lopulta olisi tärkeää nähdä ihmiset ihmisinä. Maahanmuuttokriitikko näkee tulijan vain pahana islamistina, kun taas vastapuoli näkee tulijan vain islamilaisen rauhan lähettiläänä. Kumpikaan ei näe ihmistä. Kannattaisi.

7.5.2019

Lontooksi: valemediaa ja Venäjää

Jälleen on tullut kirjoiteltua ja videoitua englanniksi. Tässä vähän tiivistelmää kotimaan kielellä. Aiheeksi valikoitui kahden kauppa: valeuutiset ja Venäjä. Molempien osalta kyseessä on aika vanha tarina.

Valetta silloin, valetta nyt

Valeuutiset on vanha uutinen. Propagandaa on leikitelty vuosisadan ajan aktiivisesti ja muutaman vuosituhannen vähemmän aktiivisesti. Venäjän – ja myös USA:n – vaalivaikuttaminen ja informaatiosota ovat hyvin tuttuja viimeisen 70 vuoden ajalta. Sosiaalinen media muuttaa hieman pelin keinoja mutta peli ja pelaajat ovat samoja. Niin on myös ratkaisu: medialukutaito, mediakritiikki. Mikään muu ei lopulta auta. Joko opimme olemaan valppaita lukemastamme tai emme. Moni automaatti ja suodatin kyllä auttavat, mutta eivät ole sataprosenttisia.

Venäjän itsepäisyys on geneettinen erityispiirre

Meidän on turha sanoa Putin sitä ja Putin tuota. Venäjän kansa on mitä on, eikä presidentti juuri vaikuta. Kaikki mitä olen kuullut, oppinut ja lukenut Venäjästä suosittelee, että heillä on vahva itsepäisyys ja itsenäisyys. He kärsivät nälästä ja kylmästä ennen kuin myöntyvät ensimmäiseenkään länsimaisten vaatimukseen. Jos laitamme pakotteita, he kääntävät sen mediavoitoksi kotimaassa. Jos poistamme pakotteet, sekin käännetään voitoksi.

Ratkaisu on olla ruokkimatta Venäjän suurvaltakrapulaa. He eivät ole suurvalta. Heillä ei ole suuri talous, mahtava armeija eikä korkealaatuinen tiede. He ovat pieni tekijä eivätkä ansaitse mainituksi tulemista joka toisessa lauseessa. Heitä pitäisi alkaa käsittelemään vain yhtenä valtiona muiden joukossa. Tiputettakoon heidät pääotsikosta sivulauseeseen. Mitä tahansa heistä sanommekin, hyvää tai pahaa, mistä vaan aiheesta, se ruokkii aggressioita. Lopettakaamme siis ruokkiminen.

3.5.2019

Hetken aikaa lontooksi

Europarlamenttivaalien lähestyessä halusin kokeilla itseni haastamista hieman toisella tapaa. Tämän vuoksi iso osa blogaamisestani tapahtuu muutaman viikon ajan englanniksi, videoiden avulla ja toisessa osoitteessa. Koska Pirkan blogit on suomenkielinen media, en laita niitä tänne mutta linkkailen sopivissa välein.

Tylsä on uusi musta

Kantava teemani englanninkieliselle sarjalleni on tylsyys. Otan tärkeitä, kiihkoa herättäviä asioita ja puin niitä virkamiesmäisen tylsästi. Haluan osoittaa että aika vähällä vaivalla päästään ongelmien ja ääripäiden huutelusta ratkaisuihin jotka yhdistävät yllättävän suurta osaa ihmisistä. Haluan myös ylläpitää positiivista äänenpainoa. EU ei tule katoamaan mihinkään näissä vaaleissa, joten tehdään siitä paras EU mitä se voi olla. Siitä tuli projektin nimi (ja verkkotunnus), eli SaveMy.EU. Tarkemmin avaan ajatusmaailmaa tässä tekstissä.

Vihreä toivo masennuksen sijaan

Ilmastoahditus oli taas tänään Ylellä esillä. Kuten jo aiemmin suomeksikin kirjoitin, toivo ja usko olisivat parempia lääkkeitä kuin ahdistuksen opettaminen. Kirjoitin suunnilleen saman englanniksi, mutta pidempi versio asiasta on videomuodossa. Tässä samalla opettelin videotuotannon tekemistä PTZ-kameroiden avulla, eli opettelusta kyse myös.

Maahanmuutto onnistuu kun reunaehdot löytyvät

Seuraavaksi otin puheeksi maahanmuuton. Pienellä vaivalla siitäkin saa yllättävän asiallisen paketin, kun vain hyväksyy muutamat reunaehdot joista lähes kaikki ovat samaa mieltä: rajoja ei voi sulkea kaikilta, kaikkia halukkaita ei voida ottaa, itsenäisiä maita ei voi pakottaa ottamaan tulijoita ja kuolemia välimerellä ei voi hyväksyä. Tästä syntyi tiivis tekstipaketti ja pidempi versio videomuodossa.

Seuraavaksi…

Minulla on jonkinlainen ideapohja aiheista kuten Venäjä, EU-lainsäädäntö, tietoyhteiskunta, Brexit ja populismi. Katsotaan mihin aikaa ja energiaa löytyy.

Pidemmän päälle, rakensin tässä yhteydessä videostudion toimiston kellariin. Se voisi sopia myös haastatteluihin, ihan kotimaan kielelläkin. Ehkäpä tästä saisi jotain jatkosisältöä Pirkan blogien ympärille pykättyä. Meillä on monen alan asiantuntijoita blogeissa, ehkäpä yhteiset jutustelutuokiot kameran äärellä voisivat toimia.

P.S. Tietenkin jatkan Pirkan blogeissa normaalisti, aina kun on suomeksi sanottavaa. Tämä on vain muutaman viikon kokeilu.

28.4.2019

Opetammeko syyllisyyttä?

Tiedekeskeisen verkkojulkaisu Quilletten perustaja Claire Lehman totesi hänen päiväkoti-ikäisen lapsensa palaavan kotiin yhä useammin syyllisyyden olo niskassaan. Poika tuntee syyllisyyttä ja mielipahaa mm. ilmastosta ja siirtomaavallan ajoista. Lähihistoriamme jo muistuttaa toisaalta miten huono idea on opettaa lapset syylliseksi ja toisaalta miten paljon hyvää saisi aikaan erilaisella asenteella.

Niin Suomessa…

YYA-Suomessa ei ollut paljoakaan pulaa neuvostomielisestä opetuksesta. Opetimme lapset rakastamaan itänaapuria ja tuntemaan syyllisyyttä siitä että sotaveteraanien paskiaiset kehtasivat sotia rakastavaa Stalinia vastaan. Veteraanimme saivat elää hylkiöinä vuosikymmeniä, osaamisemme kapeni ja lopulta päädyttiin luomaan rankkoja poliittisia jakolinjoja yliopistoja myöten. Opetimme lapsia rakastamaan massamurhaajaa ja näkemään maailman todella kapeasti. Kun ontto pallo vihdoin puhkesi, koko maa oli melkoisen hukassa, niin hukassa ettemme vieläkään ole uskaltaneet käsitellä 1990-luvun mustia vuosia.

…kuin Saksassa…

Saksalaiseen koulujärjestelmään kuuluu keskeisesti opetus syyllisyydestä juutalaisten kansanmurhaan. Painotus tähän on jopa niin vahva että muut Hitlerin murhaamat miljoonat eivät aina mahdu sivulauseeseenkaan. Tämän myötä Saksa on oppinut rahoittamaan miljardeilla Israelin toimintaa, kääntäen katseen sivuun aina kun siviilejä murhataan. Paitsi että tämä on tehnyt taas uuden sukupolven saksalaisia joilla on verta käsissään, se on myös tuhonnut ison osan historiantutkimusta ja potentiaalia kansainväliseen diplomatiaan. Poliittinen väkivalta on saanut kasvualustaa, rikosseuraamuslaitos toimii ylikierroksilla ja poliisin rinnalle ilmestyi lain yläpuolella toimiva mielipiderikosten tutkinta- ja tuomintalaitos, surkuhupaisasti nimettynä erään vähemmän totuudesta piitanneen henkilön mukaan.

…kuin vähän muuallakin

USA:ssa syyllisyysopetus ja sen jatkotoimet ovat johtaneet ennennäkemättömän rajuihin eriarvoistumisiin ihmisryhmien välillä. Ruotsin syyllisyysmalli on johtanut haluttomuuteen parantaa kotoutumista ja onpa etninen väkivaltakin siellä päässyt melkoisiin liekkeihin. Ihan oma tarinansa on väkivahvan ilmastosyyllisyysopetuksen luonnollinen kääntöpuoli, joka ilmastodenialisminakin tunnetaan. Kun ampuu kovilla, joku ampuu vähintään yhtä kovilla takaisin.

Sekä tietenkin se isoin asia, joka ansaitsee oman kappaleensa: onko se ihme että yhä nuoremmat lapset sairastuvat yhä pahempaan ahdistukseen ja masennukseen, kun päivästä toiseen opetamme heidät vihaamaan itseään ja ruoskimaan itseään vääryyksistä joita he eivät ole tehneet. Sanat eivät riitä kertomaan miten paljon meidän vastuullisiksi väitettyjen aikuisten pitäisi hävetä. Kasvatamme sukupolvea jotka näkevät edessään vain dystopian, tuhon ja kuoleman. Varastimme kokonaiselta lasten sukupolvelta toivon ja uskon huomiseen. Tuo jos mikä on perisynti.

Toivon päälle voi rakentaa huomisen

Tietenkin meidän pitää toimia fiksummin maapallon kasassa pitämiseksi. Se on jättimäinen tieteen haaste joka tarvitsee koko yhteiskunnan voimia. Meillä on semmoisesta esimerkki, 1960-luvulta kun joku pöhkö ajatteli että pitäisi saada ihminen kuuhun. Syyttivätkö jenkit silloin kouluissa nuoria siitä etteivät heidän isovanhempansa käyneet kuussa? Ei, silloin oli toivoa, uskoa siihen että pystymme ihmeisiin, eikä taivaskaan ole enää rajana. Toivo synnytti USA:han kokonaisen sukupolven tiedenaisia ja -miehiä, uusia tieteenhaaroja ja hyvinvointia.

Täytettäköön suuren syyllisyyden tila toivolla, yhteisellä rohkeudella ja globaalilla asenteella jolla ihan joka ikinen – kotimaahan, ihonväriin tai asemaan katsomatta – haluaisi uskoa semmoiseen maapalloon jota kehtaisi esitellä uusillekin sukupolville. Ehkä jopa uusille vieraille. Syyllisyyteen keskittyminen johtaa masentumiseen, kaoottisuuteen ja saamattomuuteen. Toivo johtaa voimaantumiseen, ylös katsomiseen ja käden ojentamiseen uudelle ystävälle. Eiköhän valita fiksumpi polku.

23.4.201923.4.2019

Eikö sähköposti mene perille?

Otan kopin Tivin artikkelista, joka koskee omaa verkkotunnusta käyttävien pienyrittäjien, miksei yksityistenkin sähköpostihaasteita. Maksumuurin taakse linkattu jatkoartikkeli puhuu sinänsä asiaa, mutta jättää yhden tärkeän asian käsittelemättä. Liian usein sähköpostin perillemenon esteenä ei ole tekninen vika, vaan vastapuolen monopoli jonka laillisuus voi olla kyseenalaista.

Säännönmukaisuus vastaan monopoliasema

Menen vaihtelun vuoksi suoraan asiaan pienen sitaatin avulla.

HUOM! Hotmail käyttäjät – Jos olet Hotmail-käyttäjä voi olla, että lipun oston jälkeen saapuva sähköpostivahvistus menee roskapostikansioosi!

Ylläoleva teksti on erään merkittävän suomalaisen musiikkifestarin verkkokaupasta. Eri sanamuodoin saman tekstin voi löytää erittäin monista verkkokaupoista, etenkin pääsylippuja myyvistä. Ovatko siis lippukauppiaat laiskoja ja teknisesti osaamattomia? Niitäkin varmasti löytyy, mutta pääosin syy on muu. Yksinkertaisesti sanoen, Microsoft harjoittaa tässä merkittävän markkina-aseman väärinkäyttöä, mikäs muukaan kuin raha mielessä.

On Tiviltä aivan ehtaa asiaa, että sähköpostiosoitteella pitää olla hyvä verkkomaine että se menee varmasti läpi. Se edellyttää useiden eri teknologioiden käyttöönottoa, sisältäen nimihirviöitä kuten DNS, DKIM, DMARC ja SPF. Jos ostat sähköpostin palveluna operaattorilta, he tekevät tämän puolestasi, mutta jos haluat pitää sähköpostin omissa näpeissä, tämä pitää tehdä käsin. Aikaa ja osaamista se vie, mutta ammattilaiselle ne ovat rutiinia. Testaamiseen on myös hyviä välineitä, kuten Mail-tester. Viisas ylläpitäjä ei päästä sähköpostijärjestelmää käyttöön ennen kuin siitä saa 10/10 pistettä. Se ei vaadi ihmeitä, vain säntillistä asennustyötä. Tällaisella pistemäärällä voi olla varma että sähköposti menee läpi vaikkapa Googlen Gmailiin, Yahoolle ja pääosaan yrityspostijärjestelmiä moitteetta.

Sen sijaan täysillä pisteilläkään viesti ei mene läpi Microsoftin järjestelmiin, kuten Outlook, Hotmail tai Office365. Siinä missä globaali standardi on hyväksyä sähköposti jossa ei ole vikaa ”syytön kunnes toisin todistetaan”, Microsoft hylkää kaiken josta se ei pidä ”syyllinen kunnes toisin todistetaan”. Pienellä präntillä lukee, että jos haluaa viestin perille, kannattaa ostaa läpimenopalvelu jonka saa halvimmillaan n. 15 000 eurolla kuukaudessa. Sanotaanko nyt vaikka niin että moinen ei mene läpi kovinkaan monelle ja himpsun verran kritiikkiä tästä Microsoftille sataa. Iso osa tästä palautteesta ei ole painokelpoista.

Onko lainmukaista?

Ymmärrykseni Suomen ja EU:n laista on, että yksityishenkilön viestintää ei saa tällä tavoin rajoittaa palveluntarjoajan, kuten Microsoftin toimesta. Ongelma on siinä että lähettäjä on organisaatio – kuten siis lippukauppa, urheiluseura tai muu pieni toimija. Laki suojelee yksityisiä, ei yrityksiä. Hyvin harvalla yksityisellä on kokonaista sähköpostijärjestelmää, saatika varoja tehdä valitusta EU-viranomaisille, se kun vaatii melkoista juridista osaamista ja totta puhuen myös paljon rahaa. Täten Microsoft voi jatkaa markkinoiden vääristämistä parhaansa mukaan.

On mahdollista että yhä lisääntyvä kritiikki vihdoinkin pakottaa heidät toimiin. Kenties jokin yksityinen päättää lähteä sotaan goljatia vastaan, kuten juristiopiskelija Max Schrems teki Facebookia vastaan. Toistaiseksi paras vinkkini on yksinkertainen: älä käytä Microsoftin sähköpostipalveluita. Älä tue markkinahäirikköä, jonka toimista kärsivät eniten pienet yritykset ja yhteisöt.

22.4.2019

Logistiikka, teknologia ja pieni Suomi

Muutama vuosi sitten erään keittiövälineitä valmistavan firman outlet-myymälä Suomessa suljettiin. Se teki väestömäärään nähden huipputulosta ja oli erittäin voitollinen, mutta firman globaalissa strategiassa se oli liian pieni. Muutama kuukausi sitten Huawei lakkautti yritystuotteiden jakelun Suomessa samasta syystä. Onko Suomen pienuus uhka vai haaste globalisoituneen kaupan maailmassa?

Eivätkö ne osaa matematiikkaa?

Ensimmäinen kysymys on looginen. Jos kerran toiminta on voitollista, miksi ihmeessä se halutaan lakkauttaa? Eikö se ole vain merkki firman heikkoudesta, kun hajautusta ei osata skaalata eri kokoisiin markkinoihin? Kieltämättä ajatus yhdestä globaalista suunnitelmasta koko maailmaan tuntuu vähän pöhköltä. Siinä on tietty idea, mutta myös tietty näköalattomuus. Se tuo mieleen monen suomalaisen yrityksen epäonnistuneen laajentumisen USA:han, joka useimmiten tyssäsi kyvyttömyyteemme tehdä kauppaa maan tavoilla. Tällä hetkellä esimerkiksi Outokumpu kärsii samasta ongelmasta, heitä ennen tusinat muut. On samalla lohdullista ja surullista huomata koko maailman kärsivän samasta ongelmasta.

Spekuloin, että globalisaatio ei ole tehnyt maista niin samankaltaisia kun jotkut johtoryhmät haluaisivat kuvitella. Edelleen arvelen tässä kisassa voittajien olevan niitä jotka ymmärtävät kohdemarkkinoita ja osaavat sopeuttaa globaalin organisaation kullekin kohdemarkkinalle. Keskus- ja aluejohdon välisen tasapainon löytäminen on vuosituhansia vanha haaste niin valtioilla kuin firmoillakin. En usko ongelman poistuvan, enkä näe tiukan globaalin keskusjohtomallin vievän voittoa tässä kisassa.

Auttaako tehokas logistiikka?

Jos tänä päivänä haluan tilata erikoismallisen muistimodulin tietotekniikan tukkukaupan verkkosivuilta, näen tuotteen kohdalla kaksi saldoa. Ensimmäinen on määrä jota löytyy tukkurin Suomen varastosta, toinen se mikä löytyy valmistajan Euroopan keskusvarastosta muutaman päivän toimitusajalla. Tässä on järkeä. Tähän voi yhdistää toisen kokemukseni, joka ei valitettavasti ole yksittäistapaus: jos tarvitsen tiettyjä tietoverkon laitteita nopeasti, tilaan ne Puolasta tai Ruotsista. Jos minulla ei ole kova kiire, tilaan ne Pirkkalasta. Puolassa toimiva yritys toimittaa tavarat Tampereelle järjestäen nopeammin kuin naapurikunnassa toimiva. Logistiikan tehostuminen yhdistettynä EU:n sisämarkkinaan muuttaa pelisääntöjä. Lopultahan minulle ei ole mitään väliä tilaanko amerikkalaisen firman Kiinassa valmistetun tuotteen naapurista, toiselta puolen Suomea vai toiselta puolen mannerta. Minua kiinnostaa hinta ja toimitusvarmuus.

Edellisen mallin edellyttää kuitenkin toimivia tietojärjestelmiä. Esimerkiksi Huawei ei voi tai halua myydä tuotteita suoraan jokaiselle IT-alan firmalle tai operaattorille, vaan se tehtävä jää alueellisille jakelijoille. Tämän jakelijan pitää saada välitön tieto Euroopan keskusvaraston saldoista ja vastaavasti tilausten on lähdettävä suomalaisesta kylänpahasesta sinne nopeasti, jotta paketti tulee kohtuullisessa ajassa perille. Tämä tiedonkulku erottaa tukkukaupan, logistiikan ja jakelun toimijoissa jyvät akanoista hetkessä. Niin teknologisesti erinomainen kun Huawei onkin monissa operaattorituotteissaan, tämä on esimerkki alasta jossa he toimivat yhä sähköpostilla ja jo lähetyshetkellä vanhentuneilla excel-raporteilla. Moni muu on ymmärtänyt rajapintojen merkityksen jo vuosikymmeniä sitten, joskin pitkä matka on kuljettu EDIn alkuajoista tähän päivään.

Arjen esimerkki löytyy vaikkapa kesäisestä grillin ostosta. Jokaisella grillivalmistajalla on tusinoittain malleja, mutta läheisestä kaupasta tai messuosastolta löytyvät vain mallikappaleet. Asiakas käy Ranen Rautakaupassa valitsemassa sopivan mallin, jonka jälkeen kassakoneelta vilahtaa tilaus grillivalmistajan lähimmälle keskusvarastolle, joka postittaa grillin suoraan Aila Asiakkaalle. Tämä on jo arkipäivää ja hyvä esimerkki tehokkuudesta josta hyötyvät kaikki. Ranen Rautakauppa saa paremman tarjonnan, asiakas suuremman valikoiman ja hintakilpailu paranee.

Yksi alusta, yksi ratkaisu?

Joka toisessa alan jutussa puhutaan Amazonista ja pienessä määrin Alibabasta kaupan alustatoiminnan jätteinä. Tässä kohtaa luvataan kaikkien ongelmien poistuvan, kunhan kaikki myyvät tuotteensa tämän alustan kautta. Logistiikka on nopeaa ja hinnat sopivia. Kunnioittavasti sanon että katin kontit. Yhden alustan malli voi olla kätevä kuluttajien hittituotteille, mutta yrityksiltä yrityksille myynnissä Amazon on pahimman luokan farssi. Ebay on hieman pidemmällä tässä, mutta silläkin on valovuosi matkaa tehokkaimpien tukkureiden toimintaan. Toki Amazonilla on varaa panostaa ja negatiivinen veroprosentti antaa epäterveen kilpailuedun, mutta mielestäni EU-alueen toimijoiden ei tarvitse panikoida, ainoastaan jatkaa työtä kehityksen matkassa pysymiseksi. Oman kokemukseni mukaan kaupan ala ei EU:ssa ole teknologista kehitystä pelännyt tähänkään asti. Veronkierto voi itse asiassa olla uhista suurin, sillä tukkukaupan marginaalit ovat pieniä ja muutamankin prosentin veroetu muuttaa viivan alle jäävän tilanteen täysin.

Suomen asema

Voimme huutaa täältä kurkku suorana vaatien jättiyrityksiä huomiomaan markkina-alueemme. Sillä ei ole mitään vaikutusta. Olen itse istunut erään ym. yrityksen maajohdon kanssa pitkään ja hartaasti. Keskustelu oli rakentavaa ja asiallista, mutta pääkonttorin linjaa se ei heiluta tippaakaan. Suomessa toimivat teknologiayritykset kautta linjan joutuvat yksinkertaisesti kärsimään siitä, että he saavat työhönsä tarvitsemat laitteet ja komponentit hitaammin ja kalliimmin kuin vaikkapa saksalaiset kilpailijansa. Mielestäni jalan polkeminen on turhaa, paljon parempi optio on vain tehostaa EU:n sisäistä kauppaa ja logistiikkaa. Kuten todettua, tärkeintä on saada oikeat tavarat, oikeaan aikaan ja oikeaan hintaan, tulivat ne sitten Seinäjoelta tai Stuttgartista.

EU-vaalien lähestyessä haluaisin nostaa pinnalle yhä enemmän aiheita Suomen asemasta muutakin kuin vain geopolitiikan (siis Venäjän) näkökulmasta. Olemme huonoja kaupassa mutta fiksuja keksijöinä ja suunnittelijoina. Kun ymmärrämme mitä parhaiten osaamme, ymmärrämme myös varmistaa järjenkäytön parhaat toimintaedellytykset. Tämä on yksi niitä asioita joissa EU:n sisämarkkina ei ole uhka vaan pelastus. Varmistakaamme sen reiluus vastakin.

18.4.2019

Löytyykö Sinisten häviöstä isompaa tarinaa?

Sinistä tulevaisuutta on puolueena haukuttu pettureiksi, selkäänpuukottajiksi, on puhuttu Soinin pohjattomasta himosta ministerisalkkuun ja ties mitä. On toki mahdollista, että kansa ei yksinkertaisesti halunnut nähdä petturin maineesta kärsivää puoluetta, mutta pohdin kuitenkin hetken voisiko rankan vaalihäviön tarinassa olla jotain muutakin kulmaa. Tämänkin puolueen takana oli kuitenkin ihmisiä ja ajatuksia joista hieman jutun juurta löytää.

Vihan teoria on vahva

Kun katsoo sitä määrää järkyttävää vihanpitoa joita pudonneita kohtaan on heitetty, väittäisin että vihan teorialle on vahvat perusteet. Häpeän todella suomalaisuutta tällaisina päivinä kun vaalitulos ei riitä, vaan pitää vielä uhkauksia lähteä latelemaan. Kaikessa kauheudessaan se kuitenkin osoittaa monen kansalaisen olleen äärimmäisen vihaisia sinisille ja heidän toimilleen. Siten kenties ainoa analyysi vaalimenestyksestä on kansakuntamme nuiva suhtautuminen pettureina pidettyihin. Yhtä kaikki, korostettakoon ihan varoiksi, että opetelkaa käyttäytymään! Uhkailuilla ja herjauksilla kylvää vain pahaa, myös itselleen. Puolue voi olla vaikka miten hirveä, mutta jonkin tason ihmisarvo kuuluu kaikille.

Toisaalta, siniset ulostulot olivat vaisuja. Iso lehdistötilaisuus jonka ainoana tarkoituksena oli näyttää todella halvan näköinen logo sekä kertoa että puolue on kehittyvä tai siis ei, kun konservatiivinen, tai siis ei, tai siis kyllä. Muutkin ulostulot olivat samaa tasoa. Oltiin duunareiden puolella mutta kovasti puolusteltiin pakkolakeja. Oltiin maahanmuuttokriittisiä mutta silti kovin -myönteisiä. Seassa oli sinänsä ihan fiksujakin ehdotuksia, mutta niitä tuli ja meni sieltä täältä. Ei ollut mitään selkeää keihäänkärkeä, heiteltiin vain lauseen puolikkaita ilmaan. Vaaliohjelman pitäisi olla terävä, parin avainasian selkeitä ja jämptejä. Pitää kuulla kansan huolia, etsiä niistä pari sopivaa ja muotoilla niihin helposti pureskeltava vastaus. Sinisten poliittiset linjanvedot olivat kädenlämpöisiä, niistä puuttui niin asian terävä kärki kuin myös tunteen palo. Parempi puolueen nimi olisi ollut Sininen virkamieskomitea.

Entäpä sitten henkilöt? Olen yhä sitä mieltä, että Sampo Terho oli leijonaosan ministeriajastaan yksi viime vuosien parhaita ministerejä. Itse en tunne sotilaspuolta mutta ymmärrän Jussi Niinistöllä olleen vankat kannattajansa. Muut ministerit jäivät ehkä vähän vaisummiksi, mutta näkyvyyttä oli heilläkin. Terho pesisi mennen tullen lattiaa vaikkapa LN:n Harkimolla, mutta toki jälkimmäisellä oli paitsi erään naapurivaltion tuki, myös ehkäpä tuhatkertainen vaalibudjetti. Terho myös teki saman virheen kuin puoluekin ulosantinsa osalta. Paljon oli ihan fiksujakin heittoja, mutta fokus oli hukassa. Hän sanoi kaikesta vähän.

Puolueen perustaminen on työtä

Puhun kokemuksen rintaäänellä kun totean miten vaikeaa on perustaa ja ylläpitää pienpuoluetta. Se on kovaa työtä joka on parhaimmillaan todella hyvää yhteishenkeä, pahimmillaan hemmetinmoista lillukanvarsiin takertumista. Toisaalta, ei politiikan pitäisikään olla vailla haastetta eli aivan turha valitella miten ankeaa ja vaikeaa sen tekeminen joskus on. Siniset pääsivät suoraan keskelle kovinta pelikenttää ja totta puhuen he eivät ihan hanskanneet tätä. Heillä oli hirveästi kivoja ideoita puolueen rakentamiseen, mutta ne jäivät lähes järjestäen ideatasolle. Ministereillä epäilemättä oli hyvä hallinnon osaaminen, mutta se on ihan eri homma tehdä kun apuna on virkamiehistö ja sihteerit. Nollan euron budjetilla pyörivän puolueen kanssa haaste on aivan erilainen.

En tiedä kuulemmeko sinisistä enää mitään. Kovasti heillä vielä ääntä on, mutta toisaalta se vähäkin ilmainen näkyvyys mistä he nauttivat eduskuntavaaleissa on nyt poissa. He ovat tyhjän päällä. Tietenkin heillä on mahdollisuuksia, mutta onnistuminen edellyttäisi täydellistä uudelleenajattelua. Jos he siihen pystyvät, olen aina ilahtunut nähdessäni uusia yrittäjiä demokratian kentälle. Jos voimat loppuvat, sekin on inhimillisesti hyvin ymmärrettävää.

15.4.2019

Sana tai pari vaalien puheenjohtajista

Antti Rinne, puolueen henkilökohtaisissa äänimäärissä kolmantena. Petteri Orpo, viides sija puolueen sisällä. Sen sijaan Juha Sipilä, Pekka Haavisto, äänikuningatar Li Andersson ja äänikuningas Jussi Halla-aho johtivat puoluetta myös vaalituloksissa. Mitä tästä kannattaa lukea?

Kaatuuko Rinne saappaat jalassa?

Kukaan ei vaalien ykköspuolueen puheenjohtajaa heivaa pihalle kovin pian – paitsi hän itse. Huono vointi ja väsymys olivat selvästi näkyvillä kampanjoinnin ajan. Pahaa pelkään että hän tekee kuten suomalainen mies usein ja kaatuu saappaat jalassa. Toivottavasti hän ymmärtää rajansa sekä heikon kannatuksensa kansan parissa. Hän voi silti olla pääministeri, mutta melko nöyrä sellainen. Kuntokuuri ja stressinhallinta tekisivät nyt hyvää, sekä pieni esiintymistaitojen tsemppaus. Hänellä on kaikki kortit kädessä, mutta kädet vapisevat.

Orpo, anna tilaa

Kokoomuksen lähes koko kampanja koostui yhdestä asiasta, Petteri Orpon kuvasta. Vasta viimeisellä viikolla kampanjoitiin muilla tavoin ja se todennäköisesti pelasti pienen loppukirin. Orpo ei ole kovin suosittu ja hänellä on painolastia ikävistä päätöksistä. Vihreät, vasemmisto ja persut ovat osanneet uudistua, nyt on Kokoomuksen vuoro. Orpon ei tarvitse menettää kunniaa tai kasvojaan siirtymällä sivuun. Perinteistä linjaa tarjoaisi Jan Vapaavuori tai Antti Häkkänen, mutta todellinen voima löytyisi Elina Lepomäeltä. Jos tie vie hallitukseen, perinteiset nimet jaksanevat paremmin. Opposition johtoon tarvitaan kuitenkin aivan uusia kasvoja ja uutta pelisilmää. Elinan osaaminen, valovoimaisuus sekä tuoreet, realistiset ajatukset voisivat nostaa Kokoomuksen uudenaikaisten markkinaliberaalien puolueiden joukkoon. Ethän siis seiso muutoksen tiellä, Petteri hyvä.

Haavisto menee, kuka tulee?

Vihreissäkin on kaksi linjaa – luonnon ja sivistyksen ryhmä, sekä radikaalimpi kapinaryhmä. Kapinaryhmä vei selvästikin äänet, kun esimerkiksi Olli-Poika Parviainen ja Jyrki Kasvi saivat mennä, tehden tilaa hieman enemmän ilmatilaa valtaaville kuten Maria Ohisalo tai Iiris Suomela. Tässä ollaan nyt vedenjakajalla. Vihreillä on potentiaalia tehdä itsestään nuorison parissa todellinen hittipuolue siirtymällä vahvan populistiseen suuntaan ilmastonmuutoksen torjunnassa. Tässä ei tarvitse olla mitään vikaa, nuoremmat voivat voivat näyttää mihin pystyvät ja kansa päättäköön ensi vaaleissa miten meni. Hallituksessa irtiotoille on tosin vähemmän tilaa ja jos arki osoittautuu paljon unelmaa haastavammaksi, on romahduksellekin riski. Toisaalta pöhköä olisi olla pitämättä kiinni näin vahvan globaalin trendin mielipidejohdosta.

Kepussa ei ole ketään

On aika sama jatkaako Sipilä vai ei. Kepussa ei ole yhden ensimmäistä valovoimaista nimeä. Ainoa todella villi kortti on Mikko Kärnä jonka voidaan sanoa ryöstäneen Lapin kuninkaan kruunun Paavo Väyryseltä. Hänen Hyvässä tai pahassa, hän on ainoa mediakynnyksen jatkuvasti ylittävä nimi, mutta hänen aikansa on tuskin vielä koittanut. Todennäköisesti kepu kuitenkin jatkaa Sipilän tai jonkun muun yhtä tylsän nimen vetämänä. En pysty näkemään heille suuntaa ylöspäin. Henkilökohtaisesti lupaan sietää kyynel silmässä ajatuksen heidän täydellisestä romahtamisesta, kuten monessa muussa Euroopan maassa on käynyt.

Andersson jaksaa, Andersson jatkaa

Li Anderssonilla ei ole hätää. Hallitukseen ei kovin helpolla tuolla linjalla mennä, mutta se ei liene protestipuolueen tarkoituskaan. Puheenjohtajan tuoli pysyy tukevasti paikallaan hyvän aikaa lähitulevaisuuteen. Uusia haastajia ei ole, puolueessa ei ole muita nuoria kärkinimiä, vaan muutoin kannatus tulee lähinnä seniorisektorilta. Puolue kyllä näyttää ja tuoksuu nuorelta, mutta numeroiden valossa ei sitä näytä olevan. Aika näyttää onko tämä ongelma vai ominaisuus.

Halla-aho voi tehdä mitä vaan

Viimeisimpänä eikä numeroiden valossa vähäisimpänä on persujen Jussi Halla-aho. Jos hän haluaisi jatkaa puheenjohtajana, siitä tuskin tulisi nokankoputtamista. En kuitenkaan ole varma haluaako hän sitä tehdä. Hänellä on taito väistää tarvittaessa ja siinä on myös tiettyä strategiaa. Strategikkona hän saattaa nähdä riskin siinä, että koko puolue on käytännössä yhden miehen varassa. Laura Huhtasaari voisi olla Suomen Marine Le Pen, tarjolla kun on sekä valovoimaa että ristiriitaa. Räyhäsektorilta löytyy myös nousussa oleva Sebastian Tynkkynen, jonka äärimmäinen ilmaisutyyli voi tosin olla liikaa Halla-ahon viilipyttylinjaan tottuneille. Persuilla on kuitenkin aikaa aivan rauhassa pohdiskella asiaa ja todennäköisesti myös poliittista pelisilmää suunnitella pitkän linjan oppositio-ohjelma.

13.4.2019

Näistä asioista emme äänestä huomenna

Sote, sotu, ilmasto, maahanmuutto, työ ja sata muuta iloista avainsanaa. Puolueet pyrkivät erottautumaan linjallaan näissä ja muissa aiheissa, mutta muutamassa aiheessa se on hädin tuskin painomusteensa arvoista julistusta. Kaivoin muutaman asian, missä jokainen vähänkin kannatusta gallupeissa nauttiva puolue on käytännössä samaa mieltä.

Jokaisen puolueen EU-linja on käytännössä sama. Kaikki haluavat EU:n yhteisen maahanmuuttolinjan. Kaikki haluavat ettei Suomen nettomaksu nouse. Kaikki haluavat EU:n toimivan paremmin. Kukaan ei aja Suomea ulos EU:sta.

Ilmastonmuutos

Kun aloin opiskelemaan tähän blogaukseen, en uskonut kirjoittavani tätä otsikkoa, mutta toisin kävi. Yksikään puolue ei kiistä ilmastonmuutosta tai sen uhkaa. Yhä useampi asiantuntijakirjoitus valtamedioissa spekuloi että mikään puolueista ei ole ajamassa erityisen kovia keinoja, eikä mikään nostamassa hanskoja täysin tiskiin. Otsikoissa on hurjia eroja ja huudahduksissa irtiottoja, mutta juttuja pidemmälle lukiessa huomaa lässähdyksen. Ruohonjuuritason linjauksista kaikki realistisina pidettävät ovat yllättävän lähellä toisiaan. Jos lisätään vielä katsantaa taaksepäin parin hallituskauden ajan, on pelikenttä kovin tasainen. Tarjolla on honka, mänty ja petäjä. Se on sääli.

Koulutus

Joka ikinen puolue lupaa panostusta koulutukseen. Nyanssieroja on mutta jälleen kerran kaikki sekoittuu harmaaseen massaan.

Huumeet

Yksikään gallupeissa näkyvä puolue ei ole muuttamassa huumepolitiikkaa, vaikka tutkijapiireistä on tarjottu mielestäni riittävää selustaa myös vaihtoehtoisille näkemyksille. Ilmeisesti kaikki puolueet pelkäävät irtiottoja. Jälleen kerran, sääli.

NATO

Natossa ja muussa ulkopolitiikassa käytännössä jokainen toteaa samat kaksi sanaa: ”ei nyt”. Sen enempää ei irti saakaan. Päätoimittajat spekuloivat osasyyn olevan presidentissämme, joka hoitaa ulkopolitiikkaa sen verran hyvin etteivät puolueet halua hyppiä varpaille.

Eroavaisuuksia

Ei hätää, on puolueissa erojakin. Esimerkiksi työnteon kannustavuus vs sosiaaliturvan kasvatus, AY-liike ja yleissitovuus vai paikallinen ja riippumaton malli, nuoret vai vanhukset, translain muutos vai ei, turkistarhauksen tukeminen vai kieltäminen sekä toki merkittäviä eroja maahanmuuton eri tyyppien osalta. Jopa pakkoruotsista on hieman puhuttu, vaikka moni luuli aiheen kuolleen jo poliittisesta keskustelusta.

Arjen linjanvedot ovat siis monissa asioissa kovin samanlaisia, mutta se ei tee puolueista näissä aiheissa samanlaisia. Asenteella on myös merkitystä. Sillä on merkitystä puhutaanko jostain aiheesta kärkiteemana vai hyväksytäänkö se hiljaisesti sivulauseessa. Painotuseroilla voi ajan myötä olla suurtakin merkitystä. Se voi aktivoida kansaa tiettyyn suuntaan ja tämä voi muuttaa maailmaa jopa eduskuntaa enemmän. Äänesi siis ei ole turha edes ym. listan asioiden kantilta.

12.4.2019

Minuutin äänestysopas kiireiselle

Toivoisin että kaikki äänioikeutetut äänestäisivät ja haluan tarjota vaihtoehdon niille jotka eivät ehdi paneutua pitkään tai käyttää vaalikonetta. Mielestäni jokaisessa puolueessa on hyvät puolensa ja syyt äänestää juuri heitä. Pohjautuen Täydellinen maailma -podcastiin sekä puolueiden omaan viestintään, tarjoan lyhyen äänestysoppaan, jonka avulla voit valita minuutissa ketä äänestät.

Miksi äänestäisin?

Koska se saa sinut lenkille ja lenkillä käynnin jälkeen niin ruoka, juoma kuin viihdetarjontakin maistuu paremmalta.

Valitse puolue

Tässä maassa isot päätökset tulevat puolueilta joilla on yhtenäiset suuret linjat. Siksi puolueen valinta on tärkeintä. Ohessa on jokaiselle puolueelle avainsanoina asioita jotka ovat heille tärkeitä. Valitse puolue jonka asiat ovat myös sinulle tärkeitä.

Keskusta: Maa-, metsä- ja biotalous, koko Suomi asuttuna
Kokoomus: Työperäisen maahanmuuton lisäys, vähemmän holhousta ja pykäliä, työverotuksen kevennys
Kristillisdemokraatit: Kristilliset arvot, konservatiivinen perhenäkemys, lapsiperheiden tukeminen
Perussuomalaiset: Työpaikkoja sosiaaliturvan sijaan, maahanmuuton rajoittaminen, laaja sananvapaus
Piraatit: Digitalisaatio, tiedekeskeisyys, kannabiksen laillistaminen
RKP: Ruotsin- ja saamenkielisten aseman parannus, turkistarhauksen tukeminen
SDP: AY-liike, lisää julkisia palveluita, maksuton 2. asteen opiskelu
Siniset: Yksilönvapaus, sisäinen turvallisuus, opiskelijoiden tulorajat pois
Tähtiliike: Pohjoismainen yhteistyö, henkiset arvot ohi materiaalisten arvojen, markka euron tilalle
Vasemmisto: Työajan lyhennys, kapitalismin vastustus, maahanmuuton lisääminen
Vihreät: Ilmastonmuutoksen torjunta, turkistarhauksen kielto, erilaisuuden kunnioitus

Valitse sitten ehdokas

Äänesi menee ensisijaisesti puolueelle, joten älä ota tästä stressiä. Jos ei ole tuttua nimeä, katso äänestyskopissa läpi valitsemasi puolueen ehdokkaiden ammatit. Valitse ehdokas joka edustaa sinulle läheistä tai muutoin tärkeää ammattia tai osaamisen alaa. Jos ei löydy, äänestä ehdokas joka on lähimpänä omaa ikääsi, hän todennäköisesti näkee vähän samaa maailmaa kuin sinäkin.

Eli: Mene äänestyspaikalle, pistä numero lappuun, palaa kotiin ja huomaa olosi paremmaksi. Ota kuppi kahvia tai teetä, tai korkkaa.