Kyuu Eturautti

9.5.2024

Kaukana tulevaisuudessa…

Tällä kertaa aikakoneeni ei ole pajalla vaan erinomaisessa kunnossa. Tein pikavisiitin Suomeen vuonna 2534 ja vilkaisin läpi tuoreimmat uutiset. Jaan nyt yhdeen niistä kanssanne, suoraan Ylen illan pää-neuroholo-uutislähetyksestä.

Työ jatkuu

Toimittajamme Manuela Ahonen teki pikaisen lentomatkan Suur-Rauman pitäjän ehkä kuuluisimpaan saareen, Olkiluotoon, tapaamaan paikallista julkkista. Haastattelussa Pertti Perttinen XVII, ydinvoimalan huoltoinsinööri.

Pertti, kerrohan mitä päivääsi tänään kuuluu.

– ”Niin, kyllähän sitä vähän kakkua tuossa lounaan päälle saatiin, kun juhlistamme huoltokatkoksen muistopäivää. Eipä se töitä toki keskeytä. Pikkuisen on vielä hiottavaa, mutta kyllä tämä huoltokatko etenee ihan mainiosti. Muutaman päivän lisäviive tosin tulee.”

Tätä huoltokatkoa on kestänyt jo reilusti yli 500 vuotta. Ydinvoimasta on siirrytty fuusiovoimaan 2100-luvulla ja myöhemmin fuusiovoimasta nollapiste-energiaan. Olkiluodossa ei ole tuotettu energiaa lähes 450 vuoteen, eikä sen tuotannolla ole enää merkitystä. Miksi yhä jatkatte työtä?

– ”Tuota joo, onhan se toki tekniikka vähän kehittynyt mutta kun työ nyt on melkein valmista niin kyllä se viimeistellä kannattaa. Uuden voimalan kanssa nyt vain on hieman uusia haasteita, ei tässä sen ihmeellisempää. Pöhköltä se tuntuisi jättää melkein valmis työ kesken, vaikka joku Kotkan herra jotain sieltä parlamentista nyt huuteleekin.”

Pertti Perttinen, tämä huoltokatko alkoi esi-isäsi esi-isän toimesta. Kun ydinvoimateknologian koulutus lakkautettiin 2090-luvulla, tietotaito on siirtynyt perheessänne polvelta toiselle. Jos nyt todellakin saat huollon pian valmiiksi, kuten olet neljäkymmentä vuotta luvannut, ja edeltäjäsi sitä ennen, onko vihdoin aika lopettaa suvun perinne?

– ”Kuten olen arvon toimittajalle koittanut sanoa, tämä on tosiaan lähes valmista. Toki on hienoa lukea suvun kronikoista historiaamme tämän tärkeän huoltokatkon parissa. Onhan niiden sivujen välissä paljon. Yhdeksän maailmansotaa, kaksi ufojen hyökkäystä, yksi euroviisuvoitto, muotisuuntauksia laidasta toiseen ja kahdeksankymmentäviisi Paavo Väyrysen presidenttiehdokuutta. Mutta Olkiluoto, se kestää, siitä me Perttiset pidämme huolta. Tämäkin huoltokatko valmistuu aivan lähipäivinä.”

Kuitenkin tietojemme mukaan seuraava polvi on jo opettelemassa jatkamaan työtäsi…?

– ”No juu, tytärtä olen tässä kymmenisen vuotta kouluttanut ydinteknikoksi. Sinänsä tämä huolto nyt on kuitenkin ihan pian valmista, mutta onhan se nyt viisasta aina miettiä vaihtoehtoja. Jos vaikka loukkaisin sormeni niin hyvä että joku voi jatkaa. Varautuminen on viisautta, siksi tämäkin huolto sujuu mainiosti.”

Ja takaisin Pasilaan

Kiitokset toimittaja Ahoselle sinne Suur-Raumalle. Olkiluoto kolmosen huoltokatkon arvioitu valmistumisaika on siis ensi viikon torstaina. Tämänpäiväisen myötä kyseessä on viideskymmeneskolmastuhannes lykkäys alkuperäiseen valmistumisaikatauluun.

Ja sitten sähkeisiin. Helsingin kylä on viimeistelmässä sopimusta Areenan lunastamisesta. Siirrymme nyt yli neljäsataa vuotta sitten luhistuneen areenan muistomerkille kuulemaan tuoreimmat…

28.4.2024

Yksityinen terveydenhoito – huipputehokasta huuhaata

Kirjoitin äsken ehdottavani yksityisen terveydenhoidon alasajoa. Ihme kyllä, sain aiheesta palautetta, mukaanlukien uhkailuja Pihlajalinnalta, joten aiheesta piisaa mukavasti lisää kirjoiteltavaa. Tänään nostan tikun nokkaan mielipiteiden motiivit.

Klassinen versio

Moni julkisen terveydenhoidon varassa oleva kritisoi perustellusti järjestelmää, jossa he kokevat jäävänsä jonon hännille samalla kun heitä terveemmät ihmiset pääsevät yksityiselle lääkärille hetkessä.

Moni maailmanhalaajatoimittaja voivottelee järjestelmää josta itse nauttivat. Teksti on yleensä luokkaa ”minä saan niin hyvää hoitoa aina mutta on se ikävää etteivät muut saa”. Jos tuo asia heitä tippaakaan häiritsisi, he tekisivät sille jotain mutta kaksinaismoralismi on valitettavan vahva laji joissain piireissä.

Tämä jälkimmäinen näistä on se, jota haluan haastaa muutoinkin. Kysymykseni on tämä: hei sinä yksityistä terveydenhuoltoa käyttävä: saatko ihan oikeasti hyvää hoitoa? Kas, kun minä alan kallistumaan sille kannalle että kovin moni ei sitä saa. Ei, vaikka rahaa palaisi reilusti.

Jos tarve on saada sairaslomaa flunssaan, pillereitä kipuun, kortisonipiikki tai jokin muu simppeli asia, silloin yksityinen epäilemättä hoitaa nopeasti. Toisin sanoen, hoito on tehokasta silloin kun se on yksinkertaista eikä asia ole äärimmäisen vakava. Vakavissa tapauksissa yksityinen ei auta, kuten pitkällä kaavalla edellisjutussa kävin läpi.

Turhuudet kärkeen!

Yksityinen terveydenhoitojärjestelmä on luotu tarjoamaan maksimaalista tehoa minimaaliseen tarpeeseen. Se tarjoaa nopeaa apua silloin kun sitä ei tarvita. Tätä kulmaa ei mielestäni korosteta tarpeeksi, jos lainkaan.

Kas, yksityisen (työterveyden ja kelakorvattavien) puolustusargumenttien ydin on, että joo, on se julkisella paha tilanne mutta sentäs jossain toimii ja se kuorma on julkiselta pois. Mielestäni tämä koko argumentti on suunnilleen yhtä kestävä kuin venäläinen ilmapuolustus. Se, että yksityinen puoli hoitaa tarjoaa palveluita joita julkiselta ei edes haettaisi, ei auta julkista puolta mitenkään.

Jatkakaamme vielä. Yksityinen terveydenhoito tulee veronmaksajalle kalliiksi, vaikka osan sen kuluista maksaakin asiakas (henkilö tai firma). Sen rahan vaikutuksena emme helpota terveydenhuollon tilaa. Sen sijaan sillä rahalla viemme lääkäreitä pois terveyskeskuksista ja kuten edellisessä jutussa mainitsin, aiheutamme lisäkuormaa julkiseen erityissairaanhoitoon. Toisin sanoen, veronmaksaja maksaa siitä, että järjestelmä huononee ja saa vastineeksi ei-mitään. Kirsikkana kakun päällä on hyvä muistaa, että se yksityishenkilöiden ja firmojenkin maksama raha on pois jostain hyödyllisemmästä.

Toki peiliin pitää katsoa. Se, että esimerkiksi Pihlajalinna saa vakoilla vakuutusyhtiöltä äärimmäisen luottamuksellisia asiakastietoja omaa markkinointiaan varten, menee läpi kuin väärä raha koska yllä mainittu illuusio pysyy. Ripauttele markkinointiin vielä pelottelua siitä miten hirveää on julkisella puolella asioida niin moni heittää tähän kaivoon viimeisetkin pennosensa. Onpa sitäkin näkynyt että jo kerran maksamastaan hoidosta valittavaa pelotellaan vakuutuslääkärijärjestelmän kynsiin joutumisella. Pelolla markkinointi mitä ilmeisimmin toimii.

Ymmärrän erinomaisesti miksi nykyjärjestelmää pelätään. En kuitenkaan ymmärrä hetkeäkään miksi nykyjärjestelmä hyväksytään. Haastan myös jokaisen yksityisen puolen asiakkaan pohtimaan yksinkertaista kysymystä: onko buranareseptin saaminen tunnissa kaiken tämän arvoista?

21.4.2024

Yleishyödyllisyys – avoin kysymys

Olen pohtinut viime ajat maamme talouden ns. pyhiä lehmiä, paikkoja joista ei ikimaailmassa säästetä. Hyvin monia näitä kiistattoman tuen kohteita yhdistää se, että kohde nimetään yleishyödylliseksi.

Haluan pohtia lisää, joten kysyn nyt vailla sen laajempaa kontekstointia tai ennalta vastaamista: mikä mielestäsi on yleishyödyllistä? Mikä ei? Miksi?

Palaan sitten asiaan kun olen asiaa saanut pureskeltua eri kanavissa. Ensin tutkinta, sitten hutkinta.

17.4.2024

Lopetetaan yksityinen terveydenhoito

Kun yksi maamme terveydenhoitojärjestelmien parhaita asiantuntijoita, THL:n Mika Salminen ehdotti työterveysjärjestelmän alasajoa, siitä syntyi iso meteli. Itsekin vähän pelästyin alkuun. Sittemmin kannanottoja on tullut lisää ja olen mitä vakaimmin sitä mieltä että ehdotus on hyvä pohja. Veisin sitä itse pidemmälle.

Väärä asiakas hoidossa

Olen sekä työnantajana että yksityisten terveyspalveluiden asiakkaana huomannut, että he pitävät asiakkaasta erittäin hyvää huolta. Ongelma on, että heille asiakas ei ole potilas vaan vakuutusyhtiö. Mitä lähemmäs vakuutusyhtiöt tulevat terveysyrityksiä, sitä likaisemmaksi peli menee. Lopputulos on se sama, mistä kritisoimme julkista terveydenhoitoa: pitkän paperisodan jälkeen käsketään ottamaan buranaa.

Yksityisille terveysasemille pääsee nopeasti. Erityislääkärille pääsee nopeasti. Tutkimuksiin pääsee nopeasti. Hoitoon ei pääse – tai epäilemättä pääsee, jos maksaa omasta pussista, mutta vakuutuspohjaisen järjestelmän tarkoitus ei ole hoitaa potilaita.

Väitän, että vakuutuspohjainen järjestelmämme on muuttunut yhä amerikkalaisemmaksi. Sen tarkoitus on luoda illuusio tehokkaasta hoidosta. Se tapahtuu järjestämällä nopeasti pääsy lääkärille. Jos tauti on kuolemaksi, sitten potilas laitetaan julkisen sektorin erikoissairaanhoidon piiriin. Jos tauti on haitaksi muttei kuolemaksi, sitten hoito keskeytetään. Luulin törmänneeni kahteen yksittäistapaukseen mutta näinpä ei ollutkaan, vaan malli on laajalti aina sama. Siihen sisältyy yksi tai useampia seuraavista vaiheista – ei nyt kaikkia jokaisessa tapauksessa tietenkään.

Potilastietojen kirjaaminen Omakantaan lopetetaan, vedoten esimerkiksi yksityisyyden suojaan, teknisiin ongelmiin tai ”potilaan etuun”.
Vakuutusyhtiölle toimitetaan pyyntö jatkohoidosta sellaisessa muodossa, että vakuutus aina hylkää sen. Se ei täsmää lääkärin potilaalle kertomaa versiota, vaan on kirjoitettu nimenomaan hylkäystä ajamaan.
Potilasta pelotellaan lisämaksuilla jos hän pyytää lisätietoja.
Omavastuu yms. kululaskuja aletaan lähettämään. Ne ovat pieniä, mutta äkkiä niitäkin tulee pino.
Potilasasiamies lakkaa vastaamasta yhteydenottopyyntöihin.
Potilas rupeaa saamaan yhteydenottoja kolmansilta osapuolilta, jotka mystisesti rupeavat kauppaamaan vapaan markkinan hinnalla juuri tämän potilaan tarvitsemaa erityishoitoa.
Monet kilpailevat lääkäriasemat (arvaus: saman vakuutusyhtiön kanssa yhteistyössä olevat) eivät mieluusti enää tarjoa hoitoa samalle potilaalle.

Erinäisiä yksittäistapauksia on enemmänkin, mutta linja lienee selvä. Tarjotaan nopealla varoajalla lämmintä kättä, mutta varotaan kuluttamasta rahaa itse hoitokuluihin. Ilmiö on melko uusi mutta ounastelen linjan siirtyneen tähän varovasti viimeisen 5-10 vuoden aikana.

Sinä ja minä maksamme tästä

Koska ym. hoito on suoraan ja epäsuorasti valtion tukemaa, se tarkoittaa että jokainen veronmaksaja osallistuu siihen. Verovähennyskelpoisuudet, muut verottomuudet ja vähennykset sekä suorat ja epäsuorat tuet yhdessä tekevät bisneksestä erinomaista. Jos jotain hyvää haluaa sanoa tästä, on se että pääosa vakuutusyhtiöistämme on vankasti kotimaisessa omistuksessa. Toki melkoista rosvousta, korruptiota ja hyvävelidiilejä löytyy, mutta on tämä parempi kuin lähettää kaikki rahat veroparatiiseihin. Valitettavasti iso osa yksityisistä terveyasemistamme on veroparatiisiyhtiöitä, eli sama lieventävä asianhaara ei heitä pelasta.

Työterveys on, kuten Salminen totesi, hyvin tehotonta. Väitän että muu yksityinen terveydenhoito on vielä pahempaa. Tämä ei ole diktatuuri, eli tietenkään eduskunta ei voi tuosta vaan toimintaa kieltää. Sen sijaan voisimme poistaa kaikki veroetuudet tältä umpikorruptoituneelta rahakoneelta. Kukaties se vähentäisi tällä sektorilla olevien lääkärien määrää ja ohjaisi heistä ainakin suoraselkäisimmät takaisin potilaiden hoitoon. Väitän, että leijonaosa lääkäreistä haluaa lopulta potilaille parasta.

Markkinatalous ei ole huono asia. Markkinatalous ilman sääntöjä ja valvontaa sen sijaan on todella huono asia. Markkinatalous joka ei toimi ilman verorahojen kuppausta onkin jo jotain, jonka kuvaamiseen tarvittaisiin turhan herkästi sensuroituja sanamuotoja.

14.4.202414.4.2024

Amerikan fiiliksiä: mobiiliverkot ja pääsy nettiin

Perustuen toiveeseen X-viestipalvelussa, julkaisen lyhyen blogisarjan Amerikan fiiliksiä. Sisältö perustuu pääosin muistiinpanoihini matkasta Virginiaan ja lähialueille loppuvuodesta 2022, mutta osa on myös uudempaa. Tavoite on avata arkisia mielenmaisemia.

Tämän osan teemana on pääsy Internetiin. Sarja päättyy. Löydät linkit kaikkiin sarjan juttuihin ensimmäisestä osasta. Lähipäivinä avaan vielä keskustelun mahdollisesta jatkosta.

Niin huono että tulee Elisaa ikävä

En voi sanoa omaavani ainoaa positiivista sanaa esimerkiksi Elisan ns. asiakaspalvelusta tai ns. laadusta, mutta huomaan muuttavani standardejani nopeasti. Suomessa saat luvattoman tehokkaan 5G-mobiililiittymän noin 30 eurolla kuussa. Jenkeissä maksat samasta 95 dollaria kuussa, eikä se sisällä kuin pienen määrän dataliikennettä. Pari iltaa Netflixin tai Areenan äärellä ja limitti on täynnä. Kännykkää ja liittymää ei voi valita vapaasti kuin harvoissa tilanteissa, vaan useimmiten olet sidottu operaattorin valintaan. Prepaid sim-kortit kaupoista toimivat vain harvoissa puhelimissa, emmekä löytäneet tällä kertaa yhtään mallia joka toimisi Euroopasta tuoduissa puhelimissa. Yksi olisi toiminut, mutta se toimi vain yhdellä mobiilioperaattorilla, jonka kuuluvuus kohteessamme oli olematonta.

Siinä missä Suomessa voit kuvitella käyttäväsi kännykkää melko kivuttomasti melkein missä vaan, on ameriikan mailla tilanne toinen. Yhdessä kunnassa toimii yksi operaattori, kun kymmenen kilometrin päässä naapurikunnassa taas toinen. Monella on tämän vuoksi useampi kännykkä että heitä ylipäänsä saa kiinni. Jos joskus yksi osoittautuisi tarpeettomaksi, prosessi vanhan liittymän irtisanomiseen on melkoinen via dolorosa, jota pääsin seuraamaan. Automaattiset puhelinpalvelut yrittävät tunnistaa puheesta mitä haluat ja toteuttavat tämän noin nollan prosentin tarkkuudella. Lyhyesti sanottuna mobiilioperaattorit ovat kiistattoman kuninkaan paikalla, hintakilpailua ei käytännössä ole, viranomaisvalvonta puuttuu ja laatu on alle jokaisen riman. Mobiiliyhteyksissä Yhdysvaltoja voi kutsua täydelliseksi kehitysmaaksi.

Vaikeasti verkkoon

Kuten arvata saattaa, pysyvissä nettiyhteyksissä tilanne ei haja-asutusalueilla ole sen parempi. Valokuituverkkoja on vähän ja operaattorit lobbaavat mielettömillä summilla maakuntia ja osavaltioita kieltämään paikallisten verkkojen rakentamisen. Aina joskus paikallinen pieni yhteisö tässä kuitenkin onnistuu ja tuloksena on operaattoreille sietämätön tilanne: rajattomat, nopeat yhteydet Suomeen verrattuna vain kolminkertaisella hintaa. Yleisesti apuna käytetään satelliittioperaattoreita kuten perinteiset Viasat tai Hughesnet, Elon Muskin Starlink-järjestelmän toimiessa markkinahaastajana. Hieman alle satasesta lähtevät kuukausihintaiset satelliittiyhteydet riittävät nettivideoiden katseluun, mutta soveltuvat surkeasti etätyöhön tai pelaamiseen. Näitäkin koskevat datamäärien siirtorajat, joita ei Suomessa ole nähty vuosikymmeniin. Kivana bonuksena yhteys on erittäin sääriippuvaista, eli reilumman sadenkuuron sattuessa kannattaa kaivaa perinteinen kirja tai pelikortit (sekä usein myös kynttilä, sähköt ovat yhtä huonoja). Vertailun vuoksi, Suomessa saa kaupungissa nopeamman, rajattoman yhteyden yhä useammin osana vuokraa tai yhtiövastiketta, noin kymmenen euron reaalisella kuluvaikutuksella kuukaudessa. Haja-asutusalueilla vankemmatkin toiveet toteutuvat 30-50 euron kuukausimaksulla.

Asiaa on tutkittu hieman ja ounastelen että tutkitaan vastakin: laadukkaat verkkoyhteydet ovat tärkeä osa yhteiskunnan hyvinvointia. Pääsy tietoon kohtuullisella hintaa, tasa-arvoisesti myös vähävaraisemmille tarjottuna, auttaa yhteiskuntaa ylöspäin. Vaikka ongelma on paikallisesti tutkittu ja tiedostettu, ratkaisun toteutumisesta ei ole merkkiäkään. Kun lisää kalliiden yhteyksien päälle vielä laitteiden silmittömät kuukausivuokrat, markettien tuotevalikoiman katastrofaalisen laadun ja kaikenlaisten helppoheikkien yleisyyden, niin käsilläsi on kaamea suo. Yhdysvallat ei ole fiksusti verkossa ja putoaa yhä kauemmas Pohjoismaiden, Baltian maiden tai Etelä-Korean kaltaisten maiden tilasta, jääden jälkeen jopa digiyhteiskunnan seinään ajaneesta Saksasta.

Yhdysvaltain urbaaneilla alueilla tilanne on hieman parempi ja avoimien vierasverkkojen suuri määrä kompensoi ongelmia. On vaikea sanoa absoluuttisella tarkkuudella onko suurempi jakolinja USA:n ja muiden kehittyneiden maiden välillä, vai USA:n kaupunkien ja haja-asutusalueiden välillä. Sanoisin kuitenkin, että monet ongelmat ovat koko maan laajuisia. Keinotekoisesti ylläpidetyt monopolit, heikot standardit, korruptio ja päättäjien osaamattomuus muodostavat pirullisen yhtälön.

13.4.2024

Amerikan fiiliksiä: aseet

Tämän osan teema on aseet.

Kaupustelu, kerjääminen ja pyssyttely kielletty

Kun astun myymälän ovesta sisään, ovella tervehtii ensin kyltti. Löydät siitä aukioloajat, kiellon tuoda lemmikkejä sisälle, tupakointikiellon, sekä kohteliaan tekstin jossa pyydetään pitämään aseet piilossa kaupassa käynnin aikana. Voit olla melko varma että merkittävällä osalla ihmisistä löytyy pyssy joko taskusta tai vähintään auton hansikaslokerosta. Kavereiden kesken asiasta jutellessa kaveri nappaa pienen pistoolin taskustaan samalla vakavuudella kun suomalainen nappaisi käteensä nenäliinan. Se on aivan sama puhutaanko nuoresta miehestä vai eläkkeellä olevasta isoäidistä, ase napataan mukaan siinä missä housut jalkaan.

Vastoin yleistä mielikuvaa, pääosa paikallisista asetta kantavista on äärimmäisen vastuullista väkeä. He harjoittelevat aseenkäyttöä säännöllisesti, käyvät koulutuksissa ja pitävät pyssyn tehokkaasti piilossa. Se on kuin henkivakuutus, jota ei toivottavasti tarvitse koskaan käyttää. Voin ymmärtää heidän näkökulmaa, sillä poliiseja on harvassa, he ovat ylityöllistettyjä ja koko laitos toimii melko tehottomasti. Osa haastetta ovat eri poliisin hallintotasojen väliset haasteet. Paikalliseen, kunnan tai maakunnan poliisiin yleensä luotetaan, heidät tunnetaan ja he osallistuvat yhteisön toimintaan. Osavaltion poliisia sen sijaan pelätään, heillä on maine gestapohenkisinä pilkunviilaajina joiden valta perustuu luottamuksen sijaan pelkoon. Liittovaltion poliisi FBI on toki vielä oma tarinansa, mutta heidän osuus arjessa on pieni. FBI:stä puhutaan lähinnä siksi koska sen maine on ottanut melko paljon osumaa medioissa erinäisten poliittisten puliveivausten myötä.

Lähes jokainen pystyy referoimaan useitakin tarinoita, joissa turhaan odotettiin poliisia pitkät ajat. Vastaavia tarinoita on mediassakin paljon, mutta on hyvin vaikea tehdä niille faktantarkistusta. Vastaavasti on yhtä suuri määrä tarinoita, joissa ase on pysäyttänyt ryöstäjän tai raiskaajan. Erinäisistä väkivallan kokemuksista mainitsinkin jo aiemmassa osassa. Ehkä kuitenkin koskettavin tarinan muoto kuului useammaltakin naispuoliselta seniorilta. He eivät pidä aseista, eivät halua aseita, mutta ovat joutuneet asiaan kouluttautumaan ja aseen ostamaan. He eivät todellaan ilahdu asemasta mihin kokevat joutuneensa, mutta toisaalta uhka vanhuksiin kohdistuvasta väkivallasta painaa vaakakupissa vankemmin. Tässä kohtaa on hyvä taustoittaa, että jenkeissä kotona asutaan paljon vanhemmaksi ja sairaammaksi kuin Suomessa.

Keräilijöitä ja kepulikonsteja

Sitten hieman keräilyvietistä. Suomalainen mies voi saada ihmetystä sillä, että ladosta löytyy seitsemän kirvestä ja tusina puukkoa. Keräilyharrastuksensa kullakin ja jenkkilässä yhä useammalla keräilyn kohteena ovat aseet. Kyse ei ole millään muotoa tarpeesta vaan keräilyvietistä. Aseita pidetään kauniina, funktionaalisina, kiinnostavina esineinä joita esitellään vieraille siinä missä pikkuautoja, postimerkkejä tai Aalto-maljakoita. Suunnaton määrä opittua asetriviaa puolestaan voisi heijastua joidenkin suomalaisten himoon hankkia knoppitietoja urheiluyrityksistä tai niiden työntekijöistä. En aivan ymmärrä tarvetta pitää kaikkia aseita ladattuna, luulisi sen farkkutaskusta löytyvän pistoolin riittävän akuuttiin itsepuolustukseen. Yhtä kaikki, minulle ei ole koskaan tullut turvaton olo aseharrastajan luona vieraillessa, vaikka itse vihaan aseita.

Tietenkin Yhdysvallat tarvitsee jonkin asteen asereformia. Aseväkivalta on täysin mieletöntä, mutta en ole vakuuttunut että ongelman ydin on aseharrastajissa. Itse koen aseväkivallan olevan enemmänkin oire yhteiskunnan huonosta tilasta laajemmin. Osattomuus, toivottomuus, terveysongelmat ja velkavankeus ovat omiaan ajamaan ihmisiä väkivaltaisiin tekoihin. Tässä voisi katsoa vaikka Ruotsiin, joka kärsii massiivisesta aseväkivallan kiihtymisestä, vaikka aselait ovat mielettömän tiukkoja. Aselait kaipaavat toki jenkkilässä tiukennusta esim. terveystarkastusten osalta, mutta on turha kuvitella niiden olevan taikatemppu.

Totta puhuen, kun on tarpeeksi kauan seurannut maan uutisia, alan huomaamaan aselakien olevan lähinnä keino poliittiseen markkinointiin. Jos lupaat tiukennuksia, saat tietystä suuntaa hurraahuutoja ja jos vapautuksia, saat niitä toisaalta. Näillä puheilla ja pienillä rajoituksilla on paljon poliittista symboliarvoa. Tietenkin rajoitukset esimerkiksi sarjatuliaseiden saatavuudessa auttaisivat aseongelman kanssa tuntuvasti, mutta yhteiskuntaa sillä ei korjata. Jos eletään maassa missä henkilö saatetaan ampua kuoliaaksi taskurahojen takia, on turha kuvitella maailman paranevan parilla aselain hiomisella.

12.4.2024

Amerikan fiiliksiä: puoluepolitiikka

Tämän osan teema on puoluepolitiikka.

Puolueuskovaisuutta on vaihtelevasti

On vaikea kuvastaa miten paljon presidentti Bidenia vihataan suurten kaupunkien ulkopuolella. Katsoit sitten paikallista televisiota tai kuulit paikallisten tallaajien näkökulmaa, positiivista sanaa presidentistä on lähes mahdotonta löytää. Viha kohdistuu niin inflaatioon, kahtiajaon pahentamiseen, väkivaltaan, presidentin epäselviin puheisiin kuin hänen yleiseen etääntymiseen kansalaisten arjesta. On syytä korostaa, että tämä pätee myös demokraattien äänestäjiin. Tässä onkin yksi tärkeä näkökulma suomalaisille opittavaksi Yhdysvaltain politiikasta. Kun äänestetään kongressin vaaleissa tai paikallisissa vaaleissa, puolueen nimi jää taka-alalle. Paikallisisista vaalimainoksista ei löydä puolueen nimiä kuin pienellä jos silloinkaan. Paikalliset nimet ja paikalliset aiheet ovat yksinkertaisesti paljon tärkeämpiä.

Tavallaan tämän pitäisi olla meille aika simppeliä. Tarja Halonen keräsi kannatusta laajalti myös esimerkiksi Kokoomuksen kannattajilta ja Sauli Niinistö sai paljon demarien ääniä. Tiukka puolueuskovaisuus ei ole länsimaissa universaalia, ei Suomessa eikä Yhdysvalloissa. Presidentinvaaleissa aiheella on enemmän väliä, mutta muutoin pelikenttä on yllättävän avoin. Laajalti Suomen mediassa kerrotut jakolinjat ovat toki olemassa, mutta ne eivät kulje aivan 1:1 puolueiden välillä. Talosta voi löytyä pihalta Trumpin vaalimainos ja eteisestä MAGA-lippis, mutta senaattoriksi äänestetään demokraattia.

Jos kysyy aivan ruohonjuuritasolla mielipiteitä, siinä heijastellaan median narratiivia. Jos nyt ylipäänsä politiikkaa haluavat puhua, pääosa ihmisten kommenteista liittyy siihen miten huonosti jokin puolue tai poliitikko on asioita tehnyt. Ei se mitä oma ehdokas tai päättäjä tekee, vaan se mitä vastapuoli tekee väärin. Kehuja annetaan lähinnä historian poliitikoille, mutta nykyisistä ei kukaan ole pätevä. Ihmiset toivovat löytävänsä sen, jonka virheet eivät ärsytä niin paljoa. Edes pääosa vankimmista Trump-faneista ei anna hänelle täysiä pisteitä. Kehuvat siitä miten hän puhuu, mutta näkevät hänessä myös paljon virheitä.

Väliaika: termistöä

Pääosa vaalimainonnasta on todellakin vastapuolen mollaamista. Eräs mieleeni jäänyt oli republikaanien mainos, jossa demokraattien vastapuoli oli ”too liberal, too out of touch”. Demokraattien vasen laita tai heitä lähellä oleva media ei käytä heistä enää termiä ”liberal” vaan ”progressive”, joka on kieltämättä parempi termi. Silti liberaaliksi kutsuminen on tuttu republikaanien tapa kuvastaa demokraatteja halventavasti.

Toisaalta, jos ”liberal” on haukkumasana vasemmalle, sanana hyvin lähelle osuva ja samasta alkuperästä ammentava ”libertarian” (libertarismi) taas osuu oikeaan reunaa. Libertarismi on monen republikaaninkin, ainakin varauksin arvostama ajatusmalli. Jotta ei vieläkään olisi liian helppoa, klassinen amerikkalainen vapausaate ”liberty” – sekin samasta alkuperästä – taas on yleisesti kunnioitettu ja rakastettu ajatus. Eli kerrataanpa nyt vielä: liberalismi-sanan eri versioilla joko haukutaan vasemman laidan demokraatteja, kehutaan oikean laidan republikaaneja tai rakastetaan positiivista kansallismielisyyttä. Selkeää, eikö?

Jos vähänkin kaivat mitä asioita eri poliitikot ajavat, huomaat että loppuviimeksi vapauden aatteista ollaan kovin samaa mieltä. Niiden soveltaminen onkin sitten toinen asia. Tämä on termi, jota ei saa altistaa loogisella päättelykyvylle. Se on vähän kuin tamperelainen sanoo nääs-sitä ja nääs-tuota, tai savolainen joka sanoo ihan mitä vaan. Vapautta rakastetaan, vihataan, vaaditaan ja vastustetaan. Tätä oppii ymmärtämään ja käyttämään keskusteluissa, mutta korkeampi aivotoiminta kannattaa sammuttaa siksi aikaa. Muuten tulee päähän pipi.

Vastakkainasettelun sormi osoittaa valkoiseen taloon

Biden on pelannut julkisesti alati kovenevilla panoksilla, leimaten suuria kansanryhmiä kansan vihollisiksi, heijastellen demokraattipuolueen progressiivisemman laidan vaateita. Progressiiviset ovat pääosin ylemmän keskiluokan nuoria, jotka hakevat hieman enemmän vallankumousta kuin kehitystä. Progressiivisten kärkinimet omaavat melkoisen tehokkaat sometiimit, joiden myötä näkyvyys on huippua, eikä puolueen johto voi heitä unohtaa. On vaikea olla eri mieltä siitä että moni elementti yhteiskunnassa on mätä, mutta ajatus siitä että lähes kaikki ovat vihollisia on ikävä. Peiliin katsomisen paikkakin tulee: haukuimme Euroopassa laajalti George W. Bushin tapaa jakaa maailma kahtia sodassa terrorismia vastaan, mutta olemme hiljaa nyt Bidenin tehdessä samoin.

Tietenkään republikaanit eivät tarjoa mitään oikeita ratkaisuja asiaan yhtään sen paremmin, mutta he onnistuvat koskettamaan monen kansalaisen aiheita, ainakin silloin kun keskustelu ei ole pelkkiä trumpismeja tai vastapuolen ala-arvoista mollaamista. Demokraatit puhuvat juridiikan nyansseista, republikaanit arkisisista talousasioista. Demokraatit haluavat muuttaa maailmaa, republikaanit bensan hintaa. Toki paikallistasolla molemmilta löytyy paikallisia aiheita, mutta yhteiskunnan huipulla koko viestintäilmapiiri on jakautunut täysin eri näkökulmiin.

On surullista nähdä, että amerikkalainen ei-politiikka on löytänyt tiensä vanhallekin mantereelle. Oma fiilikseni on, että tulevaisuutta ei rakenneta kielloilla, estoilla, rajoituksilla ja haukuilla. Siinä kohtaa on aika sama mitä aatetta puolue edustaa. Politiikkaa ei ole jenkeissä koettu aikoihin enää mahdollisuuksien taiteeksi. Ei ole kaunista katsottavaa kun usko politiikkaan katoaa. Suomessa tätä uskoa vielä on, mutta se kaipaisi kovasti aimo pinon piristysruiskeita.

11.4.202411.4.2024

Amerikan fiiliksiä: hymyillään kun tavataan

Tämän osan teema on ihmisten kohtaaminen.

Ei hiljaisia kohtaamisia

Tampereella käy joskus ruokakaupassa niin, että myyjä toivottaa kassalla hyvää päivänjatkoa. Ihan joka vuosi ei näin toki käy ja onhan se suomalaisella melkoisen shokeeraava tilanne – jos et pakene pian, voi syntyä keskustelua. Vaikka jonkin verran aikaa elämästäni olen ameriikan mailla viettänyt, tähän täydelliseen eroon on niin vaikea tottua. Se on sama oletko ravintolassa, supermarketissa (Walmart), halpahallissa (Dollar General) tai viinakaupassa (ABC store), keskustelu kassamyyjän kanssa on oletusarvoista.

Vointeja kysellään ”hey, how you doin'” ja vastoin suomalaisiin virheellisesti opetettua etikettiä, tuohon ihan oikeasti tulee vastata paitsi kysymällä samoin, mutta myös kertomalla miten menee muutamalla sanalla. Juttu voi jatkua arjen fiilistelyihin, tuotesuosituksiin, ajankohtaisiin aiheisiin, mutta aniharvoin suomalaisten kestosuosikkiin eli säähän. Hyvästä palvelusta sopii myös antaa reippaasti kehuja. Palkka on huonoa ja työolot mitä sattuu, mutta ilmapiiri on rohkaisevaa. Lohtua vaikkapa perheen suruun saa jokaiselta myyjältä ja jopa muilta asiakkailta, eikä siin ole mitään teennäistä. Ihmiset haluavat jutella toisilleen, sillä he tietävät miten siitä on apua päivästä toiseen.

Mitenkä sitten itse pärjäsin? Huonosti, pakko myöntää. Olen pyrkinyt opettamaan itselleni sopivan kultaisen keskitien. Hymyilen ja tervehdin, mutta en oikein osaa keskusteluun hypätä. Koitan olla avulias ja aina poistuessa varustautua katsekontaktilla sekä hieman etelävaltioiden aksenttiin menevällä kiitoksella ”thank you ma’am”. Jos seurassa on tuttuja paikallisia, pyrin toki hyppäämään keskusteluun mukaan, mutta se on vaikeaa. Suomalaiset, pimeään yksinäisyyteen opetetut geenit eivät vain hanskaa tätä lajia, edes vuosien harjoituksella.

Dollarinkuva hymyssä

Vaikkakin uskon tervehtimiskulttuurin tulevan jostain syvemmältä, yksi osa ilmiötä tuntuu kukkarossa. Etenkin ravintolatyöntekijöillä pääosa palkasta voi tulla tippien kautta. Hyvä palvelu ei ole optio, vaan vaatimus jos on tarkoitus maksaa tässäkin kuussa sähkölasku. Tämä toimii epäsuorasti myös paikoissa joissa tippejä ei jaeta. Huonosta palvelusta annetaan välittömästi palautetta ja työpaikan voi menettää nopeasti pelkästään nyrpeän ilmeen vuoksi.

Kun mennään vähänkin erikoistavaraosastolle, kuten elektroniikkaan, on myyjillä selkeät käskyt myydä tiettyä tuotetta ja palvelua. Tämähän on sama Suomessakin, sillä erolla että Suomessa viranomainen älähtää sikailusta gigantille tuon tuosta. Sen sijaan Suomessa en näe myyjiä, joilla on selkeästikin moraalisia ongelmia edellisen kanssa. Jenkeissä törmää aika ajoin myyjään, joka viittoo vähän sivummalle etteivät muut kuule, ja kertoo rehellisesti jos joku suositeltu tuote on täysin surkea. Keveä ja kunnioittava small talk -pohjustus on yleensä edellytyksenä tälle.

Tämä on ihan villi spekulaatio mutta lopetettakoon siihen: myyjä ymmärtää ristiriidan sen kanssa mitä käsketään myymään ja sen kanssa, että hän tarvitsee positiivista palautetta pitääkseen työnsä. Moni laskelmoi, että parin dollarin provikan menetys on pienempi paha kuin työpaikan menetys. En silti kadehdi yhtään tätä valinnan vaikeutta.

P.S. Otsikkokuva ei nyt liity asiaan mutta ei löytynyt muutakaan joten kuvassa on naapurin Sierra. Vähä niinku siinä laulussa. Mutta eri Sierra. Tuo lava tuli lastattua muutaman kerran viime reissulla.

10.4.2024

Amerikan fiiliksiä: kauppa- (ja kalja)reissu

Tämän osan teema on kaupassa käynti ja kaupallisuus laajemminkin.

Kaoottista mutta siistiä

Kaupan alalla töitä tekevänä olen tottunut kiinnittämään alaan huomiota. Paikallisissa kaupoissa pyörivänä huomaan mielenkiintoisia eroja. Suurin peluri halki maan on Walmart, joka valikoimaltaan heijastuu Suomen Prismaan tai Citymarketiin. Totta puhuen komediasarja Superstore (Netflixissä) antaa yllättävän osuvan kuvan. Lopulta moni asia on samanlaista: kaupan omat halpamerkit jyräävät ja kiinalaista krääsää kannettaan koteihin tonneittain.

Se, mihin pistin silmää oli hyllyjen ja myymälöiden huono tila: metritolkulla tyhjiä hyllyjä siellä täällä, vaikka tavarasta sinänsä ei ole pulaa. Hyllytyksessä ei jokin toimi ainakaan sillä tasolla kun pitäisi. Ongelman näkee jokaisessa Walmartissa mutta kahta kovemmin halvemmissa kaupoissa, kuten Dollar General tai Dollar Tree, jotka vertaantuvat meidän halpahalleihin. Rullakot uusia tavaroita jäävät pitkin käytäviä estäen kulun, hintalaput ja tavarat ovat aivan eri paikoissa, lajittelussa on yhtä paljon järkeä kuin kepun aluepolitiikassa.

Perustason siivous sinänsä toimii. Lattiat pestään ja roskat viedään pois äärimmäisen säntillisesti. Vain Verizonin myymälässä (vrt. Elisa tai DNA kauppa) oli selvää merkkiä imuroinnin ja pölyjen pyyhinnän laiminlyönnistä. Kaikkialla muualla, ruokakaupasta kirjakauppaan ja ravintolasta huoltoasemaan oli perussiivous paljon Suomea paremmassa kunnossa. En tiedä onko tässä oudossa ristiriidassa siivouksen ja hyllyjen huolenpidon välissä jotain mitä pitäisi lukea rivien välistä, mutta silmään se pisti.

Kiintoisa outouden hetki löytyy kassalta. Maksukorttipäätteet ovat samojen merkkien kuin Suomessakin, mutta niissä on kaikissa iso kosketusnäyttö. Ravintoloissa kosketusnäytöltä voi valita tippiprosentin, muissa kaupoissa sillä valitaan minkä tason luottokortin etu- ja bonusohjelmaa käyttää. Järjestelmän haukkuminen monimutkaiseksi olisi räikeää vähättelyä. Etenkin pienemmissä kaupoissa luottokorttimaksu kuitataan yhä laajalti nimikirjoituksella, vaikka laite tukisi pin-koodeja. Pin-kyselyn voi korvata pyynnöstä nimmarilla melkein missä vaan. Kenties totutuista tavoista pääsee vaikeasti eroon.

Juodaan viinaa

Pari sanaa voisi mainita myös kauppojen alkoholimyynnistä. Virginian osavaltiossa aivan kaikki kaupat sekä huoltoasemat voivat myydä oluita ja viinejä vapaasti, siinä missä väkevämmät aineet myydään vain ABC-myymälöissä (löyhästi Alkoa vastaava; osavaltion omistama). Naapuriosavaltio Marylandissa ruokakaupat eivät saa myydä lainkaan edes olutta, tämä oikeus on ainoastaan valituilla erikoismyymälöillä. Alkoholin hinnat ja tuotevalikoimat näillä seuduin ovat isossa kuvassa melko samoilla vesillä Suomen kanssa, poikkeusten osuessa lähinnä viineihin.

Jos haluat halpaa viiniä, saat äärimmäisen makeaa kalifornialaista tusinatököttiä jota ei juo savolainenkaan. Jos haluat päästä suomalaisen kympin viinin tasolle, varaudu maksamaan putelista pari-kolmekymppiä. Älä myöskään hämäänny kuohuviinien kanssa, sillä termi champagne tarkoittaa yleensä kaikkea kuohuviiniä, eikä ranskalaisesta nimisuojasta paljoa piitata. Viimeinen viinitrivia olkoon se, että lähialueiden paras viinivalikoima löytyi huoltoasemalta. Joidenkin Exxonin (Esso) asemien yhteydestä löytyvä Wine Rack -myymälä tarjosi sekä laatua, valikoimaa että myyjältä osaamista. Silti mikä tahansa Suomen Alko voittaisi kisan mennen tullen.

Oluen puolelta triviana mainittakoon että kaikki olut myydään kylmästä, paitsi aivan isoimmat 24-packit. Yksittäisputelia tai tölkkiä on vaikea löytää, kylmästä löytyvä neljän pullon pakki on useimmiten pienin hankittavissa oleva. Yksi pieni olutkauppa Marylandissa kauppasi yksittäisiä tölkkejä, joskin litran vetoisia. Ei hätää, en koskenut Budweiseriin, sen verran olin jo oppinut. Vanhasta muistista nappasin miedon Michelob Ultran, joka meni kivasti pizzan kanssa mutta sellaisenaan oli melkoista lapparia.

Paperien esittämiseen kannattaa varautua. Joissain myymälöissä ja tilanteissa jokaisesta alkoholimyynnistä kirjataan henkilön ja henkilökortin tiedot kassajärjestelmään. Laki hyväksyy ulkomaiset passit ja tämä sisältyy alkoholimyynnin koulutukseen. Koska niitä tulee harvoin vastaan sivukylillä, moni myyjä oli ymmällään. Onneksi paikallinen matkaseuralaiseni oli käynyt saman koulutuksen ja muistutti. Olisi ollut kauheaa katsoa paikallista televisiota selvin päin.

Katsotaan mainoksia

Virginian osavaltiossa ajatellaan lapsia. Tupakan tai alkoholin mainoksia ei saa enää olla tien vieressä. Paitsi tietenkin jos kyse on kaupasta tai huoltoasemasta, jolloin tuttujen tupakkamerkien logot ovat metrin levyisinä, alla päivän hinta. Joidenkin bensa-asemien hintataulussa on kaksi kohtaa, joista ylimmässä on hinnoiteltu polttoaineet ja alemmassa tupakat. Tämä esimerkki tiivistää aika lailla muutenkin rajoituksia: kaikki on pahaa, paitsi jos se on kaupallista niin sitten se on ihan okei.

Jos katson tyypillistä uutiskanavaa (esim. demokraattien NBC tai republikaanien Fox) tunnin verran, siitä on noin puolet mainoksia. Jos lajittelen mainokset osiin, yleisimpiä mainosaiheita ovat lääkkeet, juristipalvelut sekä pikavipit. Lääkemainoksissa on moraalistandardi suunnilleen yhtä korkealla kuin putinin hyökkäyssodassa ja juristipalveluissa vähän alempana. Pikavipit ovat samaa sontaa maailmankolkasta toiseen. Aina joskus ilahtuu huomatessaan lähes viattoman oloisen mainoksen vaikkapa jugurtista tai petivaatteista. Mainoksia on paljon ja ne puhuvat täyttä puutaheinää, kuitaten vastuut näyttämällä sekunnin ajan ruudun täydeltä pientä printtiä ehdoista ja varoituksista.

Ei meillä tietenkään Suomessa mitään suurta varaa ole puhua. Leijonaosa mainoksista Suomessakin valehtelee, mutta sentäs aina joskus markkinaoikeus voi ärähtää. Lisäksi opin arvostamaan suomalaisia lääkemainosten rajoituksia. Jenkeissä lähes kaikki pyritään medikalisoimaan ja joka maailman asiaan löytyy lääke – tai jos ei lääkettä, ainakin tapa haastaa liittovaltio oikeuteen sen aiheuttamisesta. TV-mainoksissa on parannettu mm. astma, muistisairaudet sekä jokainen mahdollinen tuki- ja liikuntaelinsairaus. Kaikkeen on pilleri.

9.4.2024

Amerikan fiiliksiä: kaukainen Ukraina

Tämän osan teema on Ukraina-tuntemus.

Kaukainen ja sotkuinen

Sota Ukrainassa ei ole koskaan ollut kovinkaan suuren luokan uutinen Yhdysvalloissa. Uutiskanavia plärätessä aiheesta kyllä mainitaan ja tehdään minuutin pätkiä niin liberaalimman puoleisilla kanavilla (NBC, CNN) kuin konservatiivimedioissakin (Fox News). Liberaalimediat tyytyvät kertomaan mitä tapahtuu, siinä missä konservatiivimediat kritisoivat vielä 2022-2023 Bidenia liian hitaasta aseavun antamisesta. ”Jos olisimme antaneet kunnon apua heti, olisi sota jo ohi” oli tuolloin yleisin näkökulma konservatiivileirissä. Kuten tiedämme, sittemmin Trump palasi valokeilaan ja änkyräleirin sanoma on muuttunut toivottomammaksi. Reilu vuosi sitten merkit tästä olivat kuitenkin jo ilmassa.

Maailmasta kiinnostuneet paikalliset euraavat aihetta, mutta minun oli julmetun vaikea saada heistä irti mitään kovinkaan väkevää näkökulmaa. Jos joku laajalti pätevä paikallisten yleisfiilis vaikkapa Venäjästä pitäisi sanoa, se on etäisen neutraali. He eivät juuri tunne Venäjää, välitä siitä tai ajattele siitä mitään suuntaan tai toiseen.

Tämän olen kuullut ennenkin

Eräs maailmaa erittäin laajalti kiertänyt eläkeläismies halusi keskustella aiheesta enemmän. Hän olisi tullut erään suomalaisen kohudosentin kanssa todella hyvin juttuun. Hän ei pitänyt Naton laajentumisesta. Hän kertoi Donbasin asukkaiden kärsineen Ukrainan kansanmurhasta vuosien ajan, kunnes heidän oli pakko pyytää Venäjältä vihdoin apua. En lähtenyt väittelemään suoraan, mutta haastoin hieman näkökulmia. Hän oli valmis myöntämään että Venäjälläkään ei asiat ole hyvin, heidän armeija tai yhteiskunta ei ole hääppöisiä, eli kentällä oli tavallaan kaksi paskiaista.

Hänellä oli iso litania esimerkkejä Ukrainan fasistihallinnosta, pitkälti siteeraten Azov-rykmenttiin liitettyjä enemmän ja vähemmän todenmukaisia kertomuksia. Hän pystyi seikkaperäisesti selittämään miten kahden prosentin kannatusta omaava joukko pystyy ruohonjuuritasolla tehokkaasti eliminoimaan venäläistaustaisten identiteetin, oikeuden omaan kieleen, kouluun ja niin edelleen. Yllättäen hän kehui EU:ta muistuttaessaan että juuri tämän fasistijoukon takia EU ei suostunut ottamaan Ukrainaa jäseneksi.

Toisenlaisenkin Venäjä-kulman sain kuulla. Eräs keski-ikäinen mieshenkilö osoitti syvää surua Venäjän kansalaisyhteiskunnan tilasta. Hänen kulmansa lähti uskonnosta, sillä hän kuului jehovantodistajiin ja toimi yhteisössä paikallisena aktiivina. Venäjän Kuten heidän ryhmässä usein, hänkään ei ollut halukas ottamaan kantoja politiikasta yleisesti muutoin.

Huhut riittävät

Näistä keskusteluista pystyi ottamaan irti saman mikä pätee laajalti ympäri maailman. Kun perinteiseen mediaan ei ole luottamusta, saavat monet henkilöt juttujensa lähteet sosiaalisesta mediasta. Sillä ei ole sitten väliä missä päin näiden propagandistien yleisö on. Yhdysvaltojen liittovaltion sietäisi ehkä olla aiheesta hieman enemmän huolissaan, sillä laajalti levitessään tällaisella propagandalla voi olla tuhoisia vaikutuksia maan ulkopoliittiseen asemaan.

Vaan kuten olemme huomanneet, huolet valheista eivät päättäjiä paljoa heilauta. Soppa on tosi sakea: toisaalta ulkopolitiikka ei kiinnosta äänestäjiä, joten ei paljoa poliitikkojakaan. Tällöin päättäjät eivät ohjaa keskustelua ja kaikki tila jää venäjän propagandakoneistolle, jolla on kissanpäivät. Opportunistit ja populistit ovat kernaasti siinä operaatiossa hyödyllisiä idiootteja. Jos päättäjä koittaisi puhua heitä vastaan, häntä haukuttaisiin siitä ettei keskity tärkeämpiin asioihin. Oi ja voi.