Tekijä: Kyuu Eturautti

Tamperelainen rivikokoomuslainen, tietoturvapäällikkö, yrittäjä, kulttuurihörhö. Motto kuuluu: "Ihmisen oikeus olla idiootti on suurin ja tärkein vapaus." Lisää mukaviisauksia sitten kotisivuilta. Blogauksissa käsittelen mm. seuraavia aiheita: kaikki mahdollinen.
Julkaistu

Poliisimies Taponen, Reykjavik ja sharia

Sosiaalinen media on kohissut viime päivät ylikomisario Jari Taposen matkasta Reykjavikissa pidettyyn seminaariin, jossa käsiteltiin äärioikeistoa. Taponen raportoi lennosta puheenvuoroja ja esitettyjä näkökulmia, mielestäni täysin neutraalisti. Siteeratuissa puheenvuoroissa oli todella huolestuttavia ajatuksia tasa-arvoisen yhteiskunnan kantilta ja tästäkös viha ryöpsähti ja yhtäkkiä sanat päätyivät Taposen suuhun. Tästäkin somekohusta voi oppia.

Virkavalta somessa

Sosiaalisessa mediassa toimiminen ei ole helppoa poliisille(kaan). Paitsi että yhteiskunta on jo ennestään kovin jakautunut, jokainen lausahdus tulkitaan toki hetimiten väärin. Tässä työssä pitää osata yhdistellä se mitä sanoo, se miltä asiat näyttävät ja ihmisten tunnot. Viestintää mielestäni jotenkuten tuntevana ihmisenä antaisin Taposelle kouluarvosanaksi seiskan. Pisteitä tulee siitä, että hän varmistaa faktat ja tarjoaa lähteet, miinusta siitä että hän aloittaa herkästi riitoja, tai ainakin jättää tekemättä toimia joilla riitoja voitaisiin välttää. Jotain hyvää ja jotain huonoa, ja korostan ihan varoiksi että kritisoin hänen toimiaan valtion virkamiehenä, en henkilöä. Pitäisi olla kiveen hakattua, että henkilöön käyvä kritiikki myös häntä kohtaan on asiatonta ja tarpeetonta.

Tämän viikon tapauksessa Taponen siis siteerasi mielipiteitä, joita hän ei missään kohtaa väittänyt omakseen. Hän ilmaisi kuka puhuu, mistä puhuu ja jos vain viitsi katsoa viestiketjun, kenellekään ei voinut tulla epäselväksi että kyse on sitaateista. Vaan miksi antaa faktojen pilata hyvää riitaa? Kun hän siteerasi erästä puheenvuoroa, jossa mainittiin avainsana ”sharialakikielto”, some riemastui. Alla alkuperäinen viesti.

Ei kestänyt montaa sekuntia, kun ylikomisario Taposen esitettiin kriminalisoivan sharian vastustamisen. Hän ei niin tehnyt. Myöskään hänen siteeraamansa taho ei ollut ajamassa Islantiin sharialain kritisoinnin kieltoa. Näiden korostaminen ei auttanut, kansa halusi ymmärtää väärin. Riita piti aloittaa. Äänekkäämmät mediat piti valjastaa kertomaan mitä Taponen oikeasti ajattelee ja mitä hänen johtamansa suuri salaliitto oikeasti ajaa. Vihan kierre sai lisää vettä myllyynsä.

Olisiko tämä voitu välttää?

Mikäli tarkoitus oli kertoa asiallisesti ja suoraan siteeraten mitä seminaarissa puhuttiin, ei tätä skismaa mielestäni voisi välttää. En suostu ajattelemaan semmoista toimintatapaa, jossa faktoja vältetään vain koska pelätään mitä ihmiset niistä ajattelevat. Keihäänkärjen olisi voinut leikata hieman eri tavalla muotoilluilla sitaateilla. Taponen olisi voinut huomata miten arkaan paikkaan hän osuu ja lisätä ”xx lisäksi referoi siihen, miten…”, tai jotain tuon tapaista alkuun. Nyanssiero, mutta joskus tärkeä. Kaiken kaikkiaan en voi mainittavasti moittia Taposen toimia tässä asiassa. Hän kertoi kontekstin, aiheen, puhujat ja siteerasi suoraan, sanoja muokkaamatta. Tästä tapauksessa voin antaa arvosanan yhdeksän.

Olen ilmaissut, mielestäni kohteliaasti Taposelle, että toivoisin hänen viestivän hieman rakentavammin, hieman ymmärtävämmin, hieman enemmän siltoja rakentaen ja vähemmän niitä polttaen. Kaiken häneen kohdistuvan asiattoman sonnan seassa myös muita asiallisia, rakentavia kritiikkejä on hänelle osoitettu, eikä hän ole niistä paljon perustanut. Se on sääli. Mielestäni hänellä olisi mahdollisuus rauhoittaa riitoja ja pelkoja, kun nyt moni tuntee hänen lähinnä tekevän pelokkaista ihmisistä naurunalaisia. En sano että tämä on hänen tarkoitus, mutta voi olla tahaton lopputulos. Ei kyse ole siitä etteikö äärioikeisto (vastarintaliike ym) harjoittaisi vihamielistä, tuhoisaa viestintää ja etteikö se olisi uhka. Kyllä se on. Kyse on siitä, että sadat tuhannet ihmiset ovat huolissaan ja he kokevat yhä vahvemmin ettei heitä kuulla. Tämä vahvistaa pelkoa ja vastakkainasettelua. Ongelman liennytystä voisi tehdä asiallisesti ja kunnioittavasti.

Pidän viestinnän periaatteenani sitä, että asioita voi aina parantaa. Kun joku menee mieleen, haluan tutkia miten näin kävi. Siksi myös tämä kirjoitus. Toivon, että voisimme oppia tästä hieman oikoluvun jaloa taitoa ja pohtia, miksi riitoja on aina pakko aloittaa ja miksi asiat pitää aina viedä henkilökohtaisuuksiin. Toivon, että ylikomisario Taponen jatkaa ja pohtii myös osaltaan, miten hän voisi tärkeässä työssään toimia vieläkin paremmin. Tässä vaiheessa kiitän hänen raportoinnistaan Reykjavikista ja juon aivan rauhassa kupin kahvia.

Julkaistu

Konkretiaa: uusitaan postin kirjejakelu

Yksi monista postin työehto- ja palkkafarssin tausta-aiheista on kirjejakelun radikaali väheneminen, joka on kiistaton tosiasia. Heitän pöytään konkreettisen ehdotuksen, jolla tätä jakelua ja siten kuluja voisi vähentää, tavalla joka ei kuitenkaan löisi työntekijöitä sormille välittömästi. Jutun juurena on toteuttaa muutos vähitellen, mutta määrätietoisesti.

Kiertävä käytäntö

Useat pikakyselyt sosiaalisessa mediassa ovat vahvistaneet yleisen arvion: päivittäiselle kirjeiden ja aikakauslehtien jakelulle ei nähdä tarvetta. Toisaalta, epäilemättä yhtä suuri osa kansalaisista pistäisi vihaksi, jos leijonaosa postin jakelijoista potkittaisiin hetkessä pihalle. Oikea tapa henkilöstön vähennykseen tapahtuu hitaasti, yhdistäen monta käytäntöä:

  • Eläkkeelle jäävien tilalle ei palkata uusia.
  • Kun muilla osastoilla vapautuu työpaikkoja, tarjotaan kirjejakelua tekevälle työntekijälle ensisijainen optio tähän.
  • Ei jatketa määräaikaisia sopimuksia.
  • Ei käytetä vuokratyövoimaa.

Ym. keinoilla muutos tapahtuu hitaasti ja avuksi tulee etenkin kaupungeissa helposti toteutettava kiertävä käytäntö. Postin jakelijoilla on jakelualueet. Jaetaan ne viiteen niin, että ensi vaiheessa jokaisen viikon arkipäivälle on yksi viideosa alueista joihon ei jaeta postia. Kun väen väheneminen kasvaa, näitä päiviä tulee useampia ja pidemmän päälle postia jaetaan vain yhtenä tai kahtena arkipäivänä viikossa, eri jakelualueille eri päivinä. Luonnollisesti jo omistusohjausministerinkin mainitsemia yhteistyömalleja voi ajaa rinnalla, Aamulehden jakelija voisi viedä myös laskut ja Tekniikan Maailman (vai Maaseudun tulevaisuuden?). Järkeistyksen eri malleja voi yhdistää.

Laki mukaan

Lakimuutos on ajettava nopeasti, poistaen postilta velvollisuuden jokapäiväiseen kirjeiden jakeluun. Ounastelen sen menevän eduskunnassa läpi helpommin, mikäli ym. tyylinen pehmeä lasku on käytössä, jolloin muutos ei johda suuriin irtisanomisiin tai työntekijöiden polkemiseen muutoin. Epäilemättä muutama änkyrä valittelee miten hirveää on jos aikakauslehteä pitää odottaa pari päivää pidempään, mutta aika vähäisellä maalaisjärjen käytöllä voidaan nämä ongelmat pistää kontekstiin.

Ei ole huono idea, että posti toimisi tämän päivän ehdoilla, siirtyen rohkeasti pois 1800-luvulta. Maailma muuttuu ja viisaasti johdettu posti muuttuu siinä mukana, niin lainsäädännön kuin yrityksen kantiltakin. En voi hyvällä omallatunnolla sanoa postia viisaasti tai vastuullisesti johdetuksi, mutta onneksemme asioita voi parantaa. Mitäpä jos tehtäisiin muutokset ilman tarpeetonta riitaa?

Julkaistu

Lopetan Uudessa Suomessa

Tämän päivän ilmoitus Alma Medialta tuli melkoisena shokkina. He muuttavat koko uutis- ja blogipalvelunsa maksulliseksi ja siirtävät sen USA:han. Tuon kanssa olisin voinut elää, mutta Alma Mediaa operoi jatkossa Amazon, joka on useissa arvioissa esitetty maailman vaarallisimmaksi yritykseksi – ja vaatii jo taitoa voittaa öljy- tai tupakkyhtiöt tuossa kisassa. En voi nukkua öitäni tuon valinnan kanssa. Jatkan toki Pirkan blogeissa, joka on pitkään ollutkin ykköskanavani, enkä poissulje vierailuja jossain muissakin blogeissa ajoittain.

On jotenkin osuvaa, että Alma päätti julkistaa uuden pääyhteistyökumppaninsa vain päiviä ennen kuin Amazonin henkilökunnasta iso osa on menossa lakkoon, vastalauseena yrityksen ympäristöpolitiikalle. Amazon toimii lähes yksinomaan hiilienergialla ja on vastustanut jokaista yritystä lisätä ympäristöystävällisen energian määrää. He eivät myöskään kierrätä mitään, vaan kaikki palautukset menevät jätepuristimen kautta kaatopaikalle. Henkilökunnalle ei makseta palkkoja, ei anneta oikeutta taukoihin, ei oikeutta liittyä AY-järjestöön, ei irtisanomisaikaa, ja etnistä profilointia käytetään rekrytoinnissa. Sokerina pohjalla, yritys ei ole maksanut koskaan veroja senttiäkään, vaan itse asiassa on järjestellyt itselleen ratkaisun jossa liittovaltio maksaa yritykselle toista miljardia vuodessa. Toisin sanoen, negatiivinen veroprosentti.

Minulla ei ole mitään pilvipalveluita tai Yhdysvaltoja vastaan, mutta tämä on raja jota en ylitä. Minulle tulee fyysisesti paha olo tällaisesta valinnasta. Minua myös suoraan sanoen ihmetyttää, että Alman toimittajat purematta nielevät tämän. Siellä on fiksuja, erinomaisia toimittajia, joilla on myös sosiaali- ja ympäristövastuu mielessä. Miten he sallivat tällaisen toiminnan? Ehkä heiltä ei kysytty, tai ehkä he pelkäävät työpaikkansa puolesta jos kritisoivat. Se on sääli, sillä minulla ei todellakaan ole mitään vastuullista journalismia vastaan.

En aio neuvoa ketään muuta tekemään niin tai näin asian suhteen. Tämä on minun päätös, kukin tehköön omansa. Rohkaisen ihmisiä kuitenkin ainakin tiedostamaan valintansa vaikutukset. Rohkaisen myös lukuisia muita kotimaisia blogipalveluja ottamaan tästä helpon PR-voiton.

Julkaistu

Poistettu blogaus

Tästä on poistettu yksi blogaus, joka meni sisällöltään vahvasti henkilöihin herjaavalla tavalla. Se ei sovi.

Asioita saa kritisoida, mutta ei saa mennä henkilöön.

Kun kommentoitte tähän tiedotteeseen, muistakaa tuo! Se, että ette pidä jostain henkilöstä / hänen politiikasta / hänen moderointipäätöksistä omassa blogissaan, ei anna teille pienintäkään oikeutta käydä henkilöä vastaan. Jokaisen omat blogaukset ovat hänen omiaan, eivät siis blogialustan omaisuutta tai valtiollisia tiedotteita.

Julkaistu

Posti on kauttaaltaan rikki

Ymmärrän hyvin työntekijöiden vihat postin tuoreimpia palkkakikkailuja vastaan. Toisaalta ymmärrän hyvin myös syyt miksi näihin toimiin lähdettiin. Sen sijaan en ymmärrä miksi näin tärkeä organisaatio on jätetty näin tuuliajolle jo vuosikymmeneksi. Posti on rikki joka mahdollisella tapaa ja se on pakko korjata.

Mikä kaikki on rikki?

Jokainen postin kautta hankintoja tekevä yrittäjä tai vaikkapa logistiikka-alan asiakaspalvelua hoitava tietää, että postin luotettavuus on olematon. Tuon tuosta tavara ei tule silloin kuin piti, eikä se tule ehjänä. Asiakaspalvelu ei vastaa ja jos vastaa, eivät voi auttaa. Hinnat nousevat jatkuvasti ja nykyään on maksettava lisähintaa jopa siitä, että toimitus tehdään luvatulla tapaa, koska toimitusehtoa muutetaan paketin ollessa matkalla. Paketin vieminen henkilökohtaisesti, autolla tai julkisilla, tulee lähettämistä halvemmaksi. Pakettiautomaatit ovat yhtenään rikki. Toimitusosoitteita vaihdetaan. Toimitustilanteesta aivan suoraan valehdellaan ilmeisesti jo parissakymmenessä prosentissa tapauksi ja määrä on noussut rajusti. Palautteita ei lueta saati että niihin vastattaisiin. Ja niin – henkilökuntaa kohdellaan halpamaisesti ja sitten ihmetellään etteä he eivät jaksa aina hymyillä. Minä en ihmettele.

Posti ei ole saanut millään lailla kuriin kansainvälisen pakettikilpailun villiä länttä. He eivät edes yritä saada ratkaisuja globaaleihin haasteisiin. Sähköisen viestinvälityksen suhteen heidän palvelunsa häviävät kilpailijoille rankasti, tuotekehitys on nollassa ja asiakaskontakti olematonta. Samalla markkina myös katoaa alta ja iso isku tulee ensi vuonna kun Tulli siirtyy suoraan viestivälitykseen, jolloin postin viestinvälityspalveluilta tippuvat isot tulot. Verkkokauppapuolella sama tapahtuu omaehtoisesti, kun joustavammat ja markkinaehtoiset rajapintapalvelut tappavat viimeisiäkin EDI-välityspalvelun tarpeita. Postin varma rahasampo muuttuu riippakiveksi.

Postin johdon palkkiot eivät ole sinänsä uniikkeja maailmalla, mutta viestintä on katastrofaalista. Kaikki puhe tulospalkkauksesta menettää pohjansa samalla kun johtoa palkitaan siitä että kaikki menee päin helvettiä. Virallisessa viestintälinjassa ei ole logiikkaa, ei mitään selvää katsetta eteenpäin eikä kriisiviestinnän alkeista merkkiäkään. Samaa voi sanoa sisäisestä viestinnästä. Ainoa viestintä mikä sujuu on korostus johtotehtävien poliittisuudesta, kuinka merkittävää on huipulta löytyvän poliittisia suojatyöpaikkoja. Aivan kuin haluaisivat korostaa erikseen että johdon rekrytointikriteereissä osaaminen on täysin toissijaista. Arvatkaapa mitä? Huomaamme sen tuloksesta ihan itsekin. Niin me palveluiden käyttäjät kuin työntekijätkin. Harvoin näkee henkilökunnalta niin sysimustia kommentteja johtoportaasta.

Mitä posti voisi olla?

En tottapuhuen tiedä onko postin tuuliajolle jättäminen seurausta poliittisesta ohjauksesta vai epäpätevästä johdosta, se voi olla kumpi vaan tai molemmat. Sen tiedän että tekemistä tälle laitokselle olisi vastakin. Kolmen horisontin mallia käyttäen ensimmäinen tehtävä olisi huolehtia nykyasiakkaista. Pitäisi saada palvelu luotettavaksi ja asiakassuhteet vakaammiksi. Toinen horisontti on laajentaa markkinaa ja siinä myös palvelun proaktiivisuudella sekä palvelukynnyksen madaltamisella on iso haaste. Kolmantena ovat sitten aivan uudet tuotteet ja markkinat, joka edellyttää henkilökunnasta huolehtimista ja heidän rohkaisemista uuden kehittämiseen. Tuo on täysi paketti muutoksia. Kaiken mikä postissa on nyt, pitäisi muuttua.

Siihen haihatteluun en usko, että posti voisi yhtäkkiä nostaa palkkoja ja henkilökuntamäärää, sillä globaali markkina on mitä on. Sen sijaan uskon, että kunnioittavalla ja rakentavalla asenteella voisi uusi johto, uudella suunnalla, saada henkilökunnan voimaan paremmin. Silloin posti voisi lopettaa hajoamisen ja hyvällä työllä siitä voisi kuoriutua taas laitos, josta voimme olla ylpeitä ja johon voimme luottaa. Mahdollista se on, mutta ei helppoa.

P.S. Olen tietoinen että kolmen horisontin mallia käytetään joskus myös kuvaamaan aikahorisontteja ja ym. mallista puhutaan 70-20-10 mallina. Käytän tekstissä ilmaisua, jota viime aikojen talouskirjailijat ovat suosineet.

Julkaistu

Arvovalintojahan ne ovat

Tehyn puheenjohtaja Millariikka Rytkönen puhui Ykkösaamussa hoitajien naisvaltaisen alan palkkakuopasta ja arvovalinnoista jotka tähän johtavat. Vaikka seassa oli paljon pöhköä liittopropagandaa ja jopa silkkaa valhetta, hän on arvovalinnoista täysin oikeassa. Emme todellakaan keskustele näistä valinnoista tai edes koita ymmärtää mitä vaakakupeissa on. Katsotaanpa siis.

Hoitajien hätä on todellinen

Ensin haluan korostaa, että hoitohenkilökunnan hätä on todellinen ja on vahvasti perusteltua pitää sitä pinnalla. Ymmärrykseni on, että suurin ongelma on määrässä. Palkankorotus on kiva, mutta jos työolot ovat hirveitä, satanen siellä ja toinen täällä ei ongelmaa korjaa. Hoitajia pitäisi olla tarpeeksi jotta työn kuormittavuus pysyisi kohtuullisena. On myös perää siinä, että hoitajien palkkataso on hieman heikko. Sukupuolikysymys tämä ei sinänsä ole, nais- ja mieshoitaja saavat tasan samat eurot, mutta ne eurot voisivat olla inan suurempiakin. Lähden siis itse siitä, että hoitajien tilaan pitäisi vastata hieman euroilla, mutta ennen kaikkea määrillä ja työoloja tarkastamalla.

Ensinnäkin pitää katsoa liittokierrosta kokonaan. Jos maassamme olisi minkään asteista, todellista huolta aiheesta – mitä ei siis näytä olevan – niin muut kierrokset huomioisivat sen. Jos tämä todella olisi arvovalintakysymys, se johtaisi myös arvovallan osoituksiin. Siten kuultaisiin liitoilta lausuntoja tyyliin ”meille riittää prosentti, kunhan hoitajat saavat kaksi”. Näinhän ei ole, vaan etenkin kaikki ikävimmät räyhääjä-äijien toimijat kuten AKT ja sen semmoiset puhuvat lähinnä tyyliin ”jos hoitajat saavat kympin niin meille satanen, perkele”. Tämä on myös tasa-arvoa halailevien demarien ja vasemmistolaisten geeneissä: mitä tahansa hoitajat saavatkin, muiden on saatava enemmän. Naisvoittoisten alojen eduista puhutaan esipuheissa, mutta takki kääntyy kun ollaan neuvottelupöydän äärellä.

Toisekseen pitää katsoa valtion budjettia. On kiistattoman yksiselitteistä, että lisäraha hoitajille on säästettävä jostain muualta. Taas ollaan arvovallan ytimessä. Kyllä, ihan oikeasti silloin samalla viivalla ovat niin kansanedustajien palkankorotukset, puoluetuet, kehitysapu, pakkoruotsi, yritystuet, säätiöiden verovapaudet, hornettien korvaajat ja moni muu sekä toisella puolen veronkorotukset. Jos tuloja ei saada hurjasti lisättyä, silloin menoja pitää vähentää yhdestä paikkaa jotta niitä voidaan lisätä toisessa. On mielestäni pöhköä väittää että näitä asioita ei voi vertailla. Se on yhtä pöhköä kuin kunnan päätöksessä todeta ”on meillä tähän varaa, valtio avustaa”. Se on samaa verorahaa. Mielestäni jokaisen veroeuron käytössä pitää hyvin kriittisesti varmistaa siitä olevan hyötyä kansalaisillemme, tai ainakin planeetallemme.

Vaadittakoon aina rahalle lähde

Hyvät toimittajat ymmärtävät vaatia ministerin asemassa olevia tuhlaajapoikia ja -tyttöjä kertomaan mistä pussista uudet menot katetaan. Järkevä kansalainen ymmärtää myös että joskus pitää jostain myös leikata. Turnipsia älykkäämpi päättäjä puolestaan ymmärtää että olisi vastuullisempaa leikata kuluja tavalla, joka ei vaaranna kenenkään henkeä tai terveyttä. Rinteen menoa katsoessa tulee mieleen että turnipsi saattaisi pärjätä vähän vähemmällä palkalla. Noh, se siitä, ei ollut tarkoitus loukata tuikitarpeellisten juuresten tunteita.

Brassicavallankumousta odotellessa ehdotan kuitenkin, että myös räyhäävämpiä AY-aktiiveja kannattaa kuunnella lauseen loppuun asti. Rytkönen edustaa meille kaikille tärkeää alaa ja hän osui maaliin arvovalinnat mainitessaan. Kaiken sen vihanpuuskausten keskeltä löysin paljon fiksua ulosantia ja toivon, että siitä keskusteltaisiin fiksusti. Laitetaanko siis lisää rahaa hoitajille ja jos laitetaan, mistä se otetaan?

Julkaistu

Ole hyvä. Ja ole mies. Jos haluat.

Toimittaja Pekka Juntin kolumni ihanista äijistä on herättänyt paljon tunteita – pääosin väkeviä. Haluaisin itse jatkaa siitä rakentavien ehdotusten kera. Sanomani on tämä: voit olla hyvä mies ilman että olet yhtään sen vähemmän mies – vaikka stereotypiat ja median kuvat toisin sanovatkin.

Lippu kun lippu

Jos nyt jätetään juorulehdistö pois, perinteinen iso media on erityisen halukas nostamaan positiivisessa mielessä esiin miehiä jotka pyrkivät eroon kaikesta perinteisesti miehenä olemiseen liitetystä. Äänestä vihreitä, ryhdy vegaaniksi, ole aktiivinen intersektionaalinen feministi, ruoski itseäsi, polta sillat kaikkeen entiseen ja tätä rataa. Tietenkin voit näin tehdä ja osa edellisistä päätöksistä ei välttämättä ole mitenkään typeriä objektiivisestikaan mitaten. Mutta mielestäni tämä litania ei ole hyvyyden vaatimus. Itse asiassa osa tämän stereotypian edustajista ei edes ole hyviä ihmisiä mielestäni, joissain tapauksissa yksi väkivallan muoto on vain vaihdettu toiseen.

Olisi omalle terveydellisikin parempi jos pari pihviä vaihtuisi juureksiin, mutta loppujen lopuksi hyvyys on tekojesi yhtälö. Voit äänestää vihreitä tai persuja, tai vaikka kepua jos koet olevasi villi luonne. Voit kunnioittaa sukupuolten oikeuksia aivan hyvin ryhtymättä äärimieliseksi. Voit olla hyvä ihminen – väkivallaton, luotettava keskustelutoveri, toisia kunnioittava ja lainkuuliainen vaikka ryypiskelisit kaljaa, söisit makkaraa, pitäisit kansallisromanttista t-paitaa, metsästäisit riistaa ja hiljaa itseksesi pelkäisit homoja ja islamia. Hyvyys ei ole ideologioiden ja mainospuheiden, vaan tekojen summa.

Hyvyys ei tarkoita virheettömyyttä. Sinulla voi olla vikoja ja huonoja tapoja, et ehkä kunnioita itseäsi tarpeeksi ja omaat turhia pelkoja. Voit olla hyvä mies kunhan ymmärrät eron korvien välissä olevalla ja tosielämässä tapahtuvalla. Voit olla hyvä mies modernien trendien mukaisesti, tai voit kaivautua historiaan ja lukea vanhoista käytöskirjoista muistutukset siitä miten naista ei koskaan saa kohdella kaltoin ja miten rehellisyys maan perii. Ei tämä ole siis myöskään aikakausikysymys, vaan järjenkäytön kysymys. Voit olla juuri niin perinteinen tai juuri niin moderni mies, sillä ei ole väliä, kunhan pyrit olemaan hyvä mies. Tyylejä on monia ja voit vapaasti valita omasi.

Tee tilaa hyvälle

En sitten hetkeäkään koita kaunistella niitä tekoja, joita liian monet miehet tekevät tai jota tietyissä maissa toksinen maskuliinisuus saa aikaan. Olen jopa pettynyt että Iranin korkean johdon valtiovierailun yhteydessä näistä ei puhuttu lainkaan, vaikka siellä jos missä ovat kovin monet miehet melkoisen häpeällisiä sikoja. Mutta tiedän myös, että se mitä toinen mies tekee, tai mitä ehkäpä edellisten polvien miehet tekivät, ei ole minun syytäni. On monta pahaa asiaa mistä minut voi tuomita, mutta tuomittakoon kukin ihminen omista teoistaan. Tämänkin kolumnin jälkeiset joukkosyytökset olivat mielestäni täysin sairaita, etenkin kun niitä kuuli jopa vallassa olevilta päättäjiltä. On häpeällistä syyttää ihmistä teoista, joita hän ei ole tehnyt ja joihin hän ei ole voinut vaikuttaa.

Täten peruskysymys kuuluu: haluammeko hyviä miehiä, toimia väkivaltaa ja vallan väärinkäyttöä vastaan – vai haluammeko vain tehdä politiikkaa kulloinkin trendikkään, uhriksi sopivan ihmisryhmän kustannuksella? Antakaa miesten, kuin muidenkin sukupuolten, olla moninaisia, erilaisia, yksilöitä, sellaisia kuin ovat. Keskittykäämme siihen, että elämme rauhassa yhdessä, välitämme toisistamme emmekä tee pahaa. Yksi askel siihen on, että on lisää hyviä miehiä. Kaikenlaisia hyviä miehiä. Tarjokaamme hyvälle tilaa.

Julkaistu

Kauneimmat kansankekkerit

Kenellekään paikkakuntalaiselle ei ole jäänyt epäselväksi, että Tampereella on pidetty hiphop-konserttitapahtuma nimeltänsä Blockfest. Alkuvaiheessa lehdistö suhtautui siihen nuivasti, mutta 180 asteen käännös tapahtui Aamulehden kärähdettyä tekaistusta yleisönosaston kirjoituksesta pari vuotta sitten. Niin Aamulehdelle, Ylelle kuin muillekin medioille tapahtuma on nyt parasta ja kauneinta, vailla kritiikin sanaa. Onko tapahtuma kuninkaallisen maineensa arvoinen?

Sattuu ja tapahtuu

Törkeitä ja vähemmän törkeitä huumerikoksia, yhtä henkilöä ammuttiin ja seksuaalirikoksia vielä palan painikkeeksi. Siinä on poliisin kertomus siitä, mitä tapahtuma-alueella ja sen ympärillä tapahtui. Perään korostetaan että nämä eivät mitenkään liity tapahtumaan. Itse tapahtuman sisällä on tietenkin tilanne fiiniä. Väkivallattomuutta, rakkautta, armoa ja herran siunausta sun muuta markkinahumua tarjoavan tapahtuman pääesiintyjä on hetki sitten Ruotsissa tuomittu väkivaltainen taparikollinen. Aivan vailla virkavallan harakanvarpaita eivät monet muutkaan esiintyjät ole.

No mutta, väkivaltaa niin kovasti kaihtavan tapahtuman kannattaisi ainakin ottaa etäisyyttä hittiesiintyjänsä arvomaailmaan? Tai ainakin he puolustavat pohjoismaista oikeusvaltiota? Katin kontit! Tapahtuma oli itse ottanut aktiivisesti osaa mm. Donald Trumpin tähdittämään ”kampanjaan”, jossa vaadittiin hänen vapauttamista ilman tutkintaa ja oikeudenkäyntiä, syyttäen samalla Ruotsin viranomaisia aika ala-arvoisin salaliittoteorioin. Onneksemme pullolla ihmisiä hakkaavalla tähdenlennollamme oli hyviä kavereita mediassa, sillä koko tarina leivottiin jopa Ylellä parhain päin. Näin törkeä väkivalta muuttui hyveeksi ja koko riemullinen kansakunta huusi Ruotsin vastaisia iskulauseita koko viikonlopun. Anteeksi nyt vaan arvon toimittajat, mutta ettekö te juuri sanoneet että kansakuntaa vastaan esitetty vihapuhe olisi pahaksi?

Musiikki on mainiota

Hiphop- tai rap-musiikissahan ei ole mitään vikaa. Okei, siinä on se oma sektorinsa, jossa laulujen sanoma on lähinnä että varastakaa ase ja menkää tappamaan kaikki (valkoiset/vääräuskoiset/poliisit/joku muu mikä). Siitä en erityisesti piittaa, mutta se ei pilaa koko genreä. Bassoradio on Yle Ykkösen jälkeen suosikkiradiokanavani ja mielestäni koko musiikkigenre on rikas, kiinni ajan hengessä ja aina valmis kokeilemaan uutta. Itse en ole kova kuuntelemaan vanhoja klassikoita, vaan pidän kehittyvästä, muuttuvasta musiikista. Sitä tämä genre tarjoaa. Siinä mielessä on hienoa, että myös sen ympärillä pidetään konsertteja. Onhan sekin myös selvää että kun on noin iso väenpaljous, noin vahvaa kansankiihotusta ja noin olematon turvallisuuden hoito, ikävyyksiä tapahtuu. Humalaiset ihmiset ovat idiootteja, hiphopilla tai ilman.

Sanottakoon myös, että nimeni ei ole Jon Cederberg, enkä vaadi tai ehdota tämän(kään) konsertin kieltämistä. Ainoa toiveeni on että media ottaisi hetkeksi laput pois silmiltään ja ymmärtäisi, että väkivalta tai kiihotus ei ole kauneinta ja parasta, kritiikittömän ihailun arvoista. Uskon, että voisitte rohkaista tällaista festivaalin tapahtumaan myös rakentavampien arvojen pohjalta. Hiphop ei edellytä pahuutta kuulostaakseen hyvältä.

Julkaistu

Mitä jos asumistuki poistettaisiin?

Tämä blogaus on puhtaan spekulatiivinen, ei siis toimenpide-ehdotus. Halusin kuitenkin hieman pohtia asumistukia, joiden summat ovat nousseet jo yli kahteen miljardiin vuodessa. Leikin nyt siis hetken ajatusleikillä, koittaen pohtia mitä asumistuet oikeastaan ajavat ja minkälaisia välillisiä vaikutuksia niistä tai niiden puutteesta voisi olla.

Työmarkkinoiden tarpeesta

Etenkin pk-seudulla asumistuet ovat käytännössä edellytys pienipalkkaisten työntekijöiden löytymiseen työmarkkinoilta. Pätkätyöt, nollasopimukset, alustatalous, tessin alittavat palkkasummat ja moni muu tarina löytyy näiden takaa. Pk-seutu myös tarvitsee hurjasti näitä työntekijöitä, tai muuten eivät pyörisi halpakaupat, ei siivottaisi julkisia tiloja, ei kuljetettaisi design-voileipiä kokouksiin, myytäisi vitosen pizzoja tai matkustettaisi pimeillä takseilla. Pk-seutu on kroonisen riippuvainen halpatyövoimasta. Ei Helsinki pysähtyisi tai konkurssiin menisi vaikka työmarkkinat olisivat ehjiä, mutta etenkin julkisen sektorin kikkakilpailutukset ovat tehneet tästä farssista arkea. Joiltain osin tilanne tuo mieleen USA:n tai Espanjan halpatyövoimamarkkinat, jotka pyörivät niin kovasti vihatun laittoman maahanmuuton ansiosta. Täälläkin toisella kädellä vihaamme sosiaalitukien saajia ja toisella kädellä olemme täysin riippuvaisia heistä.

Okei, leikataanpa siis asumistuet pois. Nyt pk-seudulla ei enää voisi asua pienipalkkainen. Rekryvaikeudet alkavat näkymään ravintoloissa, veroja kiertävissä monikansallisissa kunnossapitoyhtiöissä, eikä ole oikein kuskeja wolteille tai uubereille. Sonta eduskuntatalossa ei ole enää metafora äärimielisten pöhköille puheenvuoroille vaan siivoamatta jääneiden käytävien pääasiallista sisältöä. Toimitusjohtajakin joutuu tekemään omat voileipänsä ja tyhjentämään omat roskiksensa. Eihän sellainen käy päinsä! Niinpä pankiiriliikkeen toimitusjohtaja ottaa kullatun iPhonensa käteen ja soittaa vihaisen puhelun kunnossapitoyhtiön pomolle joka myy eioota. Koska päättäjät eivät voi tällä kertaa asiaa korjata, saattaisi soittokierros päätyä nopeastikin rakennusfirman suuntaan.

No mutta, kyllähän niitä halvempia asuntoja voisi tehdä, Toki se meinaisi asuntosijoittajille vähän huonoa kun tarjonta voisi ylittää kysynnän. Tietenkin julkisen sektorin pitäisi myös hurjasti keventää byrokratiaa asuntorakentamisen tiellä. Ounastelen, että tarpeeksi kova paine yrityksiltä voisi saada muutosta aikaan valon nopeudella. Tällä hetkellä into on pientä, koska rakennusteollisuudelle on edullista ylläpitää niukkuuden markkinoita asuntotuotannossa. Oikeastaan mikään voima ei heitä tällä hetkellä aja lisäämään tuotantoa: byrokratia on kankeaa, tuotot vaikeampia lunastaa liikekiinteistöihin verrattuna, niukka tarjonta pitää asuntosijoittajat hereillä ja ennen kaikkea, paisuvat asumistuet tekevät kaikki osapuolet rikkaiksi (paitsi valtion mutta mitä väliä). Tämä kaikki voisi muuttua, mikäli edulliselle asumiselle olisi tarvetta muuallakin kuin vain kuntapoliitikkojen vappupuheissa. Se voisi herättää yritysten lisäksi myös lukuisat poliittiset säätiöt ja järjestöt, joiden rahavirrasta merkittävä osa on asumistukia.

Todellisuus ei ole näin helppo

Tietenkään todellisuus ei ole noin helppoa. Yhtä lailla voisi käydä niin, että porukka sulloutuisi vain entistä tiiviimmin, ghettoutuminen lisääntyisi ja alueiden eriarvoisuus kasvaisi edelleen. Siirtymäaika voisi myös olla hirveää katsottavaa enkä yhtään ihmettelisi vaikka joku ajautuisi itsemurhaan. Eivätkä ne ihmiset mihinkään katoaisi vaikka vuokraan ei olisi varaa. Osa nälkiintyisi vuokran maksaakseen, osa tekisi pimeitä töitä, iso osa muuttaisi muualle, työttömyys kasvaisi ja yhteiskuntarauha järkkyisi. Korostan siis vielä kerran väkevästi, että en todellakaan ehdota äkkileikkuria asumistukiin.

Haluaisin kuitenkin, että sana nimeltä tulonsiirto otettaisiin tarkkaan analyysiin. Asumistuki on tällä hetkellä de facto tulonsiirto veronmaksajilta puolueille, epämääräisille järjestöille, lukuisille yrityksille, ulkomaisille pörssiyrityksille ja veroja kiertäville matapalkka-aloille – ei niinkään vähävaraisille kansalaisille, jotka on vain liimattu oravanpyörään tahtomattaan. Tämä on hyvin kallis vääryys. Sosiaalisesta vastuusta huolestuneen vasemmistolaisen pitäisi ymmärtää miten tämä heikentää vähäosaisten itsemääräämisoikeutta. Markkinaliberaalina kapitalistisikana näen miten tämä vääristää vapaita markkinoita.

Julkaistu

Veikkausavustusten yleishyödyllisyyttä voisi tutkia

Pahoittelen jo alkuun jos kuvittelet että jyrisen tässä maahanmuuttajatoiminnan saamista tukirahoista, sillä en aio niin tehdä. Kulttuurin vapaaehtoistyötä paljon tekevänä haluaisin kuitenkin asiallista pohdiskelua Veikkaus-voittovarojen hyötykäytöstä. Mielestäni aiheesta tulisi esittää paljon kysymyksiä ja etsiä niille kiihkottomia vastauksia poliittisen päätöksenteon tueksi. Koen Veikkauksen rahanjakomallin olevan melkoisen laitostunut ja kiveen hakattu, toimien liian vähällä joustolla, järjenkäytöllä ja valvonnalla.

Hyödyn mittaus

Ensinnäkin esitän, että avustusten hyötyä pitäisi voida ainakin pääosassa tapauksia mitata selkein numeroin. Olkoon kyseessä vaikkapa järjestö, joka tuottaa harrastuspalveluja ihmisille. On kohtuullisen helppoa mitata vähintään suuntaa antavasti vaikkapa osallistujien määrä kertaa tuotettujen sisältötuntien määrä. Samat luvut voidaan esittää harrastajateatterista tai monesta muusta esittävästä taiteesta, eli katsotaan esitysten ja yleisön määriä. Tietenkään nämä numerot eivät yksin ole koko totuus, mutta tärkeä osa sitä. Turhan usein merkittäviä rahasummia menee hankkeisiin joista on hyötyä aniharvalle. Numerot on toki nähtävä kontekstissa, sillä kun kohteena on vaikkapa vammaisia tai muita erityistarpeita omaavia ryhmiä, mittakaava on toista tasoa.

Kun kyse on tukipalveluista esimerkiksi masentuneille, alkoholisteille tai muille erityistä apua tarvitseville, on mielestäni perusteltua tutkia palvelun tehoa. Tällaiset järjestöt tekevät äärimmäisen hyvää ja tärkeää työtä, jonka toki pitäisi kuulua sote-järjestelmään, mutta se on eri keskustelu. Osa näistä järjestöistä saa aikaiseksi mitattavaa vaikutusta kohdeyleisössään, kun taas osassa tapauksia hyöty on pientä. Sama koskee työllistämispalveluita, integrointia, täsmäkoulutusta, työpajatoimintaa yms, joissa pitää myös voida katsoa tehoa. Se on aivan sama miten hienolta aate kuulostaa ja miten se ilmentää megatrendejä, jos sen tulos on surkeaa. Rahojen jaossa katsotaan joskus lähes yksinomaan imagoa, suosituksia ja poliittisia kaverisuhteita, eikä tuloksella ole juurikaan väliä.

Bisnestä ja politiikkaa

On mahdotonta kirjoittaa tätä juttua mainitsematta niitä miljoonia jotka puolueisiin suoraan tai korkeintaan pienellä mutkalla liittyvät järjestöt saavat veikkausvoittovaroista. Toki poliittiset nuorisojärjestötkin voivat avustusta saada, mutta sielläkään ei tuloksella tunnu olevan mitään väliä. Heidänkin toimintaa voitaisiin mitata mielestäni samoin kuin harrastusjärjestöjä. Aktiivinen nuorisopolitiikka voi olla sangen hyvä asia yhteiskunnalle, mutta nuorisojärjestön de facto -aktiivisuudella ei tunnu olevan rahojen jaossa mitään väliä.

Paljon rahaa menee myös urheiluliiketoimintaan, josta on objektiivisesti mitaten kovin vaikea löytää merkkejä yleishyödyllisyydestä. Mielestäni kilpaurheilua, tai urheilun liikeyrityksiä on täysin turha tukea julkisin rahoin, sillä ne ovat puhtaasti kaupallista toimintaa. Kaikille avoimet liikuntaharrasteet ovat tietenkin asia erikseen ja ne ovatkin yksi parhaita paikkoja mihin avustuksia voi jakaa. Näiden seassa on kuitenkin huomattava määrä aivan puhdasta liiketoimintaa tekeviä palvelutuottajia ja rahavirtoja joita on mahdotonta seurata. Tällaisten toimijoiden rahoittaminen on vastuutonta yksityisilläkin rahoilla, saati sitten julkisilla tuilla.

Lisäksi haluaisin kiinnittää huomiota palkkoihin. Veikkauksen rahoilla palkataan järjestöissä uskomaton määrä suojatyöpaikkoja – työtehtäviä joissa tehdään vähän ja netotaan paljon. ”Palkkakulu” on valvomaton musta aukko. Kokemukseni mukaan asia on nyttemmin jo niin kieroutunutta, että puhtaasti vapaaehtoistyöllä toimivaa järjestöä katsotaan nenävartta pitkin ja hakemus hylätään herkästi, kun taas meheviä palkkoja maksaville toimijoille tuntuu aina varoja löytyvän. Tietenkin täysipäiväisestä työpanoksesta pitää palkka maksaa ja monella tukea saavalla järjestöllä on perusteltua pitää palkollisia, mutta aina se ei päde. Ongelman ytimessä ovat puoluekirjoilla paikkansa hakeneet luottamustehtävät, joissa palkka juoksee ja palkansaaja istuu.

Ei pukkia kaalimaan konsultiksi

Puolueet ovat eturistiriitojen lisäksi myös ilmeisen kyvyttömiä tutkimaan Veikkauksen toimintaa. Heillä on pelissä yksinkertaisesti liikaa rahaa, suojatyöpaikkoja sekä valtaa ja toisaalta liian kapean subjektiivinen näkökulma myös muihin avustustoiminnan kohteisiin. Tutkimustyön voisi osoittaa vaikkapa parille yliopistolle sekä muutaman kovan talouden asiantuntijan yhteistyöryhmälle. Tuotakoon tulokset esiin julkisesti ja käytäköön niistä laaja keskustelu. Mikäli tuloksista löytyy puoletkaan sen verran hätää kun pelkään, ounastelen julkisen keskustelun paineen riittävän helposti myös poliittisiin päätöksiin.

Kiistelemme paljon uhkapelaamisen metodista – monopolilla vai ilman – mutta kovin vähän varainkeruun loppukohteista. Mielestäni sekin kuuluu keskusteluun. Akuuttina ratkaisuna laitettu mainostuskielto on hyvä alku, mutta jäähyn pitäisi olla ainakin vuoden mittainen, jotta vaikutuksia ehditään tutkimaan. Suuret päätökset tarvitsevat myös riittävän ajan taustaselvityksille. Josko siis otettaisiin aikalisä ja tutkittaisiin tämä asia edes kerran kunnolla.