Kyuu Eturautti

19.10.2019

Rauhan uskonto

Hetkinen, luuliko joku että tämä blogaus puhuu islamista? Ei suinkaan, sillä otsikko on jotain mitä olen oppinut uskontokriitikkona jo herran aikaa sitten ennen kuin islamista kuulinkaan. Availen tässä vähän omia havaintojani uskontokriittisyydestä pitkältä ajalta. Asiaan liittyy myös video.

Vihaa ja valtaa kristittyjen lahkoista

Alunperin näin ongelmia uskonnollisissa porukoissa sellaiseen aikaan kun islam ei näkynyt katukuvassa. Tiesin siitä silloin vain sen mitä koulussa oli opetettu, se ei ollut pinnalla. Sen sijaan kristittyjä uskonlahkoja oli ikävällä tapaa kovassa vauhdissa. Pariin kertaan osui henkiseen tähtäimeeni jehovantodistajat, jotka tunnemme erittäin väkivaltaisena lahkona. ”Kristittyjä saa herjata miten vaan ilman seurauksia” sanoo islam-kriitikko, ”höpön höpön” sanon minä. Tottakai väkivaltainen lahko vastasi väkivallalla, joku Aamulehden blogeissa ollut ehkä muistaakin yhden jälkipuidun tapauksen. He kostavat kritiikin väkivalloin.

Lestadiolaisryhmät ovat myös tuttu ilmiö, käyttäen vahvaa väkivaltaa ja poliittisia erivapauksia. Juha Sipilä oli tuttu tapaus. Yle toi aikanaan esille miten ennen pääministerin uraa hän jatkuvasti, törkeästi laiminlöi työntekijöidensä turvallisuutta, saattaen heidät jatkuvaan hengenvaaraan. Kyseinen
Seurauksia ei koitunut, koska uskonveljet hoitivat asian. Kyseinen tutkivan journalismin ohjelma lakkautettiin pian Sipilän noustua valtaan. Tuoreempi esimerkki on tutkimus lestadiolaisten talousverkostoista – erinomainen tutkimus, josta piti sensuroida yritysten nimet ennen julkaisua. Jäljelle jäi rampa ankka.

Islam – jotain samaa, jotain erilaista

Islamin sektejä kritisoidessa on jotain samaa – siitäkin tulee kritiikin sanojalle seurauksia. Yksi ero on siinä, että islamin edustajien kanssa voi keskustella rakentavasti, he myös ymmärtävät haasteita, siinä missä kristittyjen lahkojen edustajat eivät keskustele. Toinen ero on siinä, että islamin kostotoimenpiteet suorittaa pääosin islamiin kuulumaton toimija. On meillä toki yksi islamin ja islamismin kritiikin kostaja, joka tulee laitoksen sisältä ja käyttää sekä poliittista että median valtaa kostotoimenpeiden suorittamiseksi. En aio antaa hänelle enempää ilmaista mainosta tässä.

Yksi kiintoisa kaksinaismoralismin merkki löytyy myös islam-kritiikin kostotoimenpiteistä. Asiallista, perusteltua islam-kritiikkiä harjoittavat tahot (vrt. ”öyhöttäjät”) tuppaavat usein olemaan myös laajalti ihmisoikeuksien kannattajia, esim. seksuaalivähemmistöjen osalta, aivan kuten pääosa kostotoimenpiteiden suorittajista. Kuitenkin nämä sateenkaarimieliset koston suorittajat käyttävät äärimmäisen vahvaa homofobiaa, transfobiaa yms. ilmiselvää vihapuhetta osana kostotoimenpiteitään. Se on strategisesti tehokasta, mutta jaksaa ihmetyttää.

Vapaus olla ilman

Tämä yhteiskunta ei ole vielä sisäistänyt perustuslaillista oikeutta olla myös ilman uskontoa. Radikalisoitumisvaarassa oleville väkivaltaisen uskonnon jäsenille tarjotaan aina hoidoksi lisää uskontoa, eikä koskaan ajatella parhaaksi poistaa ongelmallinen uskontokunta hänen elämästään. Turvapaikanhakijan kotoutuksessa henkilö joka haluaa jättää uskonnon, nähdään pahana, eikä häntä auteta. Maahanmuuttajan on oltava meitä parempi uskovainen, se on johonkin kiveen kirjattu. Ja se on valetta. Myös maahanmuuttajalla on oikeus olla ilman uskontoa.

Ja vielä hetkeksi otsikkoon. Jehovantodistajat ovat aina kehuneet olevansa rauhan uskonto ja väkivallattomia. Siitä on pitkä aika, kun heidän myötä opin, että väite ”rauhan uskonnosta” on aina absoluuttista, haisevaa hevonvappusatasta. Se on mainoslause. Ymmärrän että kansalaiset joskus uskovat mainoksiin, mutta journalisteilta haluaisin edellyttää enemmän.

18.10.2019

Yksilöllisiä savuja ja nelijalkaisia

Tupakointi vähenee ja lemmikkien omistaminen lisääntyy. Individualismi osoittaa kuitenkin molemmissa voimansa, sillä havaintoni mukaan kaksi turhinta kieltomerkkiä suomessa ovat ”ei koiria” ja ”ei tupakointia”. Mistä tämä vastakkainasettelu syntyy?

Havaintoja piisaa

Varmimpia paikkoja altistua tupakansavulle ovat kauppakeskusten ja liikenneasemien ovien edustat, siis ne joissa lukee kissankokoisin kirjaimin ”tupakointi 20 metriä tuohon suuntaan” kieltomerkkien kera. Vuosi sitten sitä tapahtui ajoittain, nyt jatkuvasti. Jouduin eilen käymään useassa kauppakeskuksessa ja ABC:llä, ulko-ovista kulkuja tuli kymmenkunta, joista yli puolessa tapauksia yhdistyi tupakointikiellon merkki ja tupakoiva henkilö tai muutama. Toinen varma hittipaikka ovat bussipysäkit, joissa etenkin sadekelillä tupakoitsija ottaa paikan katetulta pysäkiltä, tupakointikieltomerkin alta, kun muut seisovat sateessa.

Sattumalta kaksi kohteistani olivat Ratinan kauppakeskus ja Koivistonkylän Prisma – molemmat lemmikeiltä suljettuja alueita. Molemmissa vapaana liikkuva koira hyppäsi jaloille ja omistaja hymyili että onpa suloista. Molemmissa tapauksissa laitoksen henkilökunta noteerasi asian, mutta katsoi parhaaksi olla tekemättä mitään. Minä ymmärrän heitä. Ei ole yksi tai viisi kertomusta vartijasta joka on asiasta muistuttanut, ja saanut niskaansa sen tason vihanpuuskaukset ja esimiehelle ilmoitetut valitukset ettei pahemmasta väliä. Viisaita koiranomistajia on yhtä monta kuin ennenkin, mutta koiranomistajien absoluuttisen määrän kasvaessa tuntuu että kasvu on yksinomaan täysin mielipuolisista yksilöistä (omistajista, ei koirista). Julkiset kommentit sisältävät helmiä kuten ”no pakkoko niiden allergikkojen on kaupassa käydä”, ”ei o mun vika että sulla on koirapelko” tai ”en minä nyt mussukkaa voi kotiinkan jättää”. Ei lisättävää.

Yksilöllisyys edellyttää yksilön huomiointia

Ei ole täysin huono asia että yhteiskuntamme suosii yksilöllistä ajattelua. Se luo uudenlaista taidetta, kulttuuria, ajattelua, ymmärrystä ja suvaitsevaisuutta. Moni ihminen uskaltaa nyt elää vapaammin ja sen myötä myös osallistuu yhteiskunnan rakentamiseen paremmin. Jo pelkän kansantalouden kannalta on hyväksi että yksilöllisyydelle on tilaa.

Yksilöllisyys kuitenkin edellyttää yksilöllisyyden tiedostamista paitsi itsessään, myös muissa. Yhtä lailla kun yksilöllä on oikeus rakastaa koiria, hänellä on myös oikeus inhota niitä. Oma individualismi ei saisi jyrätä sitä toisilta, mutta juuri näin tuntuu hälyttävässä määrin käyvän. Onko vain sattumaa että punaisia päin ajetaan enemmän, kevyt liikenne on yhä useammin tukkanuottasilla muiden kanssa tai puolestaloukkaantuminen on suositumpaa kuin tupperware pimeällä keskiajalla?

Ydinase luolamiehellä

Ehkäpä individualismi annettiin ihmiskunnalle liian varhain, ennen kuin olimme tarpeeksi kypsiä sen vastuulliseen käyttöön? Ehkäpä ihmiskunnan pitäisi juosta takaisin koulun penkille ymmärtämään, että yhteiskunta koostuu yksilöistä, joista jokaisella on yksilöllinen ajatusten juoksu? Ehkäpä Yleisradion pitäisi järjestää tiedotuskampanja, jossa muistutetaan jokaisen yksilön omaavan oikeuden yksilöllisyyteen?

Ehkäpä riittää, että tuon tuosta muistutamme itsellemme miten mukavaa on sittenkin elää yhteiskunnassa, joka on täynnä monenlaisia erilaisia ihmisiä. Muista: et voisi olla oma vänkä itsesi, elleivät muut olisi erilaisia. Yksilöllisyys toimii vain muiden yksilöiden seurassa.

15.10.2019

Sattuu, tapahtuu ja selviää

Olkoon tämä tällainen yöllinen pikainen kirjoittelu terapiamielessä.

Oli pitkä työpäivä, sen perään poliittista kokousta ja sen perään olikin fiilis se että kuntosalille piti päästä. Siinä tuli tehtyä yhtä ja toista, kunnes neljäs sarja landmine-kyykkyjä aiheutti oudon kipupiikin selkään. Siitä sitten ryömien pukuhuoneeseen ja hitaaaaasti autolle.

Ajattelin että pitää vielä kaupasta hakea leipää. Ajoin Lidlin pihaan, otin autosta kolme askelta ja totesin että ei, en selviäisi kauppareissusta. Hain sitten röyhkeästi drive-in kanasalaatin ja kotio pohtimaan. Kotipihalla matka autolta sisälle oli todella pitkä.

Ja voi veljet, kyllä teki kipeää. Piti koko ajan kyyristyä alemmas että liikuin metriäkään. Istua pystyi, maata tai seistä ei. Pienikin virheliike niin alaselkä huusi kuin ilmastolakkoilija. Ei sitten mitenkään löytynyt oikeaa asentoa, kipu oli jäätävä, vessaan piti ryömiä kun ei kävellä voinut.

Ajattelin että perhana, kai se kipulääke pitää ottaa. En niitä käytä edes vuosittain, mutta nyt koin ettei ollut optiota. Pilleri alas, odotellaan… puoli tuntia… tunti… puolitoista, kipu vain lisääntyi ja pienikin liikerata tuntui mahdottomalta. Oli totta puhuen aika epätoivoista siinä.

Sitten jostain syystä äkkäsin ottaa jääkylmän (pakastimessa olleen) vesiputelin selän taakse kipeään kohtaan… sehän auttoi. Sitten muistin että pakastimessa oli ihan oikeita hoitoon tarkoitettuja kylmäpusseja. Ja hemmetti vie, iho oli umpijäässä mutta kivulle kävi kuin kepun kannatukselle. Ahdistaa se nyt vieläkin kovasti ja asennot kortilla, mutta melkein pystyssä voin kävellä ja semmoinen tunne että lähipäivinä helpottaa.

Usein nimeämme länsimaisen lääketieteen pillerilääketieteeksi. Hienoja lääkkeitähän sitä on kehitetty, jokaisen lähellä on ihmisiä jotka eivät olisi elossa ilman niitä. Tiedepohjainen lääketiede on kuitenkin myös muuta: Se on elämäntapavinkkejä, se on urheiluhierontaa, se on fysioterapiaa, se on vesijumppaa ja vaikka mitä. Niin, ja se on tutkittu tieto siitä että kylmä tekee hyvää lihaskivulle.

Olisinpa muistanut sen tiedon aiemmin.

11.10.2019

Sebastian Tynkkynen

Perussuomalaisten kansanedustaja Sebastian Tynkkynen oli jälleen uutisissa saatuaan toisen tuomion kansanryhmää vastaan kiihottamisesta. Mielestäni niin tässä oikeustapauksessa kuin henkilössäkin on monta kohtaa mihin voi tarttua ja valitsen niistä pari. Pyrin löytämään asiasta kaksi puolta, enkä aio tehdä edustaja Tynkkysestä sen paremmin sankaria kuin ilmestyskirjan petoakaan.

Näin kannattaa sanoa – mutta ei ole pakko – vai onko?

Mielestäni kaikki seuraavat pätevät:

Tynkkysen sanoma islamin ja terrorismin yhteydestä resonoi laajalti. Käytännössä vastaava sanoma on sanottu useasti myös vastuullisten medioiden sivuilla.
Tynkkynen olisi voinut ilmaista asian tavalla, josta ei tule tuomiota, mutta hän halusi käyttää väkevämpää sanamuotoa. Oletan, että tuomioistuin takertui ilmaisutyyliin varsinaisen sanoman sijaan.
Jos Tynkkynen olisi ilmaissut asiansa maltillisesti, häntä ei olisi noteerattu, eikä hän olisi nyt kansanedustaja. Vain ärräpäillä pääsee pinnalle, oli aate mikä vaan.
Nyt annettu tuomio sekä siitä käyty julkinen keskustelu, etenkin siltä osin missä Tynkkystä herjataan todella rankasti nk. punavihreiden taholta, tulee todennäköisesti satamaan hänen ja persujen laariin.

Toisin sanoen, Tynkkynen ottaa usein ilmaisullaan riskin ja se riski on poliittisesti katsoen kannattanut. Voidaan mutkat suoristaen sanoa että hän osti juuri edulliseen 4 050 euron hintaan todella näkyvän vaalimainoksen. Arvelen hänen toimivan jossain määrin strategisesti valitessaan rosoisen ilmaisutyylinsä, mutta toisaalta en kyllä näe hänessä mitään tarkoituksenmukaista ilkeyttä. Tästä varmaan tulee minulle kontillinen sitä itteensä niskaan, mutta mielestäni hänellä on usein pelissä myös todella hyvä motiivi. Joskus toki pinnalle paistaa selvästi viha – kelläpä ei – mutta usein näen hänessä myös hieman nykyajan Karpoa. Toivoisin kyllä että hän ajoin pysähtyisi ajattelemaan ilmaisunsa hedelmiä. Mielestäni hän on aivan tarpeettomasti satuttanut turhan monia.

Toisaalta häntä on hyvin vaikea lukea ja hänen yksipuolinen viestintä tekee siitä vaikeampaa. Ison osan viestinnästään, kuten kommentit tästä tuomiosta, hän jakaa vain lähipiirilleen suljetuissa ryhmissä. Kun olen toisesta asiasta häntä sähköpostitse lähestynyt, hän ei koskaan vastannut ja olen antanut itseni ymmärtää ettei hän muutoinkaan ole kova vastaamaan yhteydenottoihin. Kyllä hän aktiivisesti viestii, mutta selvästikin siinä on monia tasoja ja äärimmäisen vähän kaksisuuntaisuutta – aivan kuten erittäin monilla ammattipoliitikoilla halki puoluekentän. Laajemman viestintästrategiansa osalta hän mahtuu harmaaseen massaan, hyvässä ja pahassa.

Mitä tästä voi oppia? Mihin tämä voisi johtaa?

Päinvastoin kuin persut, en näe tässä tuomiossa mitään suuria mullistuksia tai johdannaisvaikutuksia, enkä taatusti aio asettaa itseäni oikeusistuimen ylle. On totta, että kansanryhmää vastaan kiihottaminen on ikävän tulkinnanvarainen lakipykälä ja on haastavaa erotella sanottu asia, ilmaisun tyyli ja arvioitu motiivi. Vielä haastavampi on laki uskonrauhan rikkomisesta (ns. jumalanpilkkalaki), joka on vielä ontommalla pohjalla, kuten jo muutamat tutkijatkin ovat huomauttaneet. Puhtaasti maallikkona en näe kumpaakaan näistä pykälistä tarpeellisena, sillä kaikki ns. maalliset, vähemmän tulkinnanvaraiset rikkeet näiden pykälien ympärillä sisältyvät jo muihin rikoslain pykäliin. Mutta, tämä on laki ja sitä tietenkin minäkin noudatan. Kansalaisaloitteet aiheista eivät ole keränneet huomiota, eikä eduskunnassa ole muutoshalukkuutta. Persuillekin nämä ovat toissijaisia asioita, mutta toki yksinhän he eivät näille mitään voi. Ounastelen, että tuomioistuimissa nämä tapaukset tulevat vain lisääntymään ja joukkoon päätyy yhä enemmän myös laajemmin tulkinnanvaraisiatapauksia, jotka herättävät kansalaisissa hämmennystä.

Ehkäpä se ydinongelma tässä koko paketissa on, että oikeusistuimista on tehty varsin aktiivisia politiikan markkinoinnin välineitä. Vain aniharva tapaus nk. rikoskynnyksen ylittävistä vihapuheista päätyy oikeuteen asti ja moni on kummissaan miksi yksi vihanpuuskaus johtaa tuomioon kun toista ei edes tutkita. Samalla niin oikean kuin vasemman kärjen ääripäät ovat tehneet näistä pykälistä lyömäaseita ja oikeutuksia ala-arvoiselle käytökselle. Mielestäni tällainen syö oikeusistuimen arvovaltaa.

Valitettavasti minulla ei ole ratkaisua mielessäni muuta kuin jälleen kerran rohkaista jatkokeskusteluun aiheesta. Sivistyneesti. Turha toivo.

10.10.2019

USA:n tietotekninen asema ottaa osumaa

Harva itkee kun kuulee Venezuelan diktaattorimaisen johdon menettävän käyttöoikeuden Adoben graafisiin sovelluksiin. Tuskin suurta murhetta tulee siitäkään tiedosta, että sulku koskee myös oppositiota. Periaatetasolla tämä on kuitenkin yksi lisänaula arkkuun, jossa haudataan Yhdysvaltain johtoasemaa tietotekniikassa.

Nauloja kerääntyy

Eniten on täällä main keskustelu Huawein joutumisesta kauppasodan välineeksi. Muutakin on toki tapahtunut. Tällä hetkellä väännetään kovasti oikeudesta ilmaista poliittisia mielipiteitä verkkopeleissä, kun amerikkalaisten pelitalojen on valittava Kiinan sääntöjen noudattamisen ja sosiaalisen median rauhoittelun väliltä. Eurooppalaisten toimijoiden pilvipalveluja on myös ajettu alas ilman varoitusta – tosin useimmiten on kyse tahoista, joiden toimintaa ei paljon kannata puolustella. Niin arabimaissa kuin Venäjälläkin toimivien toisinajattelijoiden pääsyä viestimiin on myös rajoitettu Yhdysvalloista käsin. USA:n nykyjohdon ajama sota Internetissä ilmaistavaa seksuaalisuutta vastaan on johtanut myös seksuaalisen väkivallan uhrien avun vähenemiseen ja seksivalistuksen katoamiseen verkosta. Tässä on paljon pieniä asioita, yksittäin melko mitättömiä, mutta niistä alkaa kerääntymään uhkaavaa listaa. Vaikutukset alkavat kertaantumaan.

Toisaalta on kyse riskiarvioinneista. Yhä useampi globaali toimija alkaa epäilemättä pohtimaan johtokuntien pöydissä ”voisimmeko olla seuraavana” ja luomaan tältä pohjin riskianalyysejä. Jenkkitoimijat menettävät pisteitä vertailussa. Toisaalta on kyse maineesta: oli kyse sitten lenkkareista tai älypuhelimista, amerikkalaismerkit ottavat rajusti takkiin Kiinan lisäksi muillakin kaukoidän markkinoilla. Toisaalta kyse on maineesta: amerikkalaismerkkien käyttö osana liiketoimintaa voidaan joissain kohdin nähdä jo mainehaitaksi. Myös poliittinen epävakaus on ajoin puheena, Trump voisi teoriassa vaikkapa suuttua Alma Medialle tai Yleisradiolle maineensa mustamaalaamisesta ja sulkea näiden firmojen toiminnan täysin, niiden tekniikan ollessa nykyään täysin USA:n hallinnassa. Toki riski tälle pyöristyy nollaan, mutta Trumpin epävakaus aletaan laskemaan poliittiseksi riskiksi yhä useammin. Viimeisenä listaisin ympäristöarvot, sillä moni yhdysvaltalaisyritys pyörii paljolti hiilivoimalla ja muutoinkin surkealla ympäristövastuulla. Tämäkin voidaan nähdä maineriskinä. Tietenkään en väitä kiinalaisilla olevan tässä yhtään paremmin asioiden, mutta EU:sta löytyy positiivisempia optioita. Listaa voisi sinänsä jatkaa pienin esimerkein sieltä täältä, mutta idea selvinnee.

Edelleen, kyse on pienistä asioista, pienistä riskeistä, mutta kaiken kaikkiaan epävarmuus on livahtanut sekaan yhä useampaan paikkaan. Yhdysvallat ei ole vakaa ja luotettava kumppani samalla kun tietotekniikasta on kiinni yhä useampi asia. EU on pitänyt kiitettävästi esillä riskien kasvua. Toisin sanoen, juuri nyt kun riskejä pitäisi pienentää, ne kasvavat yhä suuremmiksi ja riskien jäljistä turhan moni johtaa valkoiseen taloon – mutta myös muihin hallintoelimiin. Trump saattaa vaihtua pois, mutta moni tietojärjestelmien riski lähtee ennemminkin senaatista liikkeelle. Unohdamme herkästi, että rosoisen tyylin takana Trumpin monet päätökset edustavat hyvin perinteistä republikaanista linjaa jonka voi odottaa jatkuvan pitkään. Konservatiivisuus ei ole Yhdysvalloista katoamassa, vaan kasvamassa.

EU:lla on tilaisuus, jota se ei käytä

Olisi ilahduttavaa, jos kauppasodista ja riidoista päästäisiin, mutta moisen odottaminen on epärealistista. Kiina toki tuo vaihtoehtoja markkinoille, mutta eipä sieltäkään löydy rajatonta onnea ja autuutta. EU:lla olisi mahtava paikka luoda puitteet avoimelle, rehdille pohjalle tietotekniikan kehittymiseen täällä, mutta on päivä päivältä selvempää että EU:lla ei ole aikomustakaan näin tehdä. Liekö syynä väkivahva amerikkalaislobbaus, osaamisen puute vai mikä, mutta tätä menoa uusia Amazoneja ja Facebookeja ei tänne voi syntyä. Jos jenkit muuraavat itsensä umpeen protektionismillaan ja amerikkalainen nettimonopoli kuihtuu, voimme huomata pian löytävämme uusia haasteita yhtä suuresta kiinalaisriippuvuudesta. Kilpailun puute on aina haitaksi

Suomi yksin ei tässä pelissä voi paljoa, mutta EU:lla on yhä kortit kädessään. Ensi töikseen tuore parlamentti voisi lakata säätämästä Washingtonista tilattuja lakeja kuten se tekijänoikeusdirektiivissä teki. Toisekseen se voisi lakata rahan lappaamisen tuottamattomaan, vanhaan teknologiaan. EU ei voi rakentaa uutta teknologiakenttää, mutta se voi luoda puitteet sen muodostumiselle. Tässä on kyse isoista rahoista, työpaikoista ja tietoyhteiskunnan globaalista tulevaisuudesta. Onko meillä todella varaa jäädä sivustakatsojaksi?

6.10.2019

Kristinusko on epäyhteensopiva yhteiskunnan kanssa

Otsikon sitaatti on lainattu brittiläiseltä työtuomioistuimelta, joka totesi lääkäri David Mackerethin potkujen olleen aiheellisia. Hän oli ilmoittanut pomon kysyessä, että ei käyttäisi naispuolista nimitystä miehen näköisestä potilaasta, vaikka potilas niin toivoisi. Näissä potkuissa ei sinänsä ole mitään kovinkaan yllättävää ja moinen asenne ei liene lääkärille hyväksi, mutta potkujen perustelut ihmetyttivät.

Joustamaton lääkäri vai sota uskontoa vastaan?

Mielestäni järkevän lääkärin tulisi kohdella potilaitaan kunnioittavasti ja on selvää, että tämä henkilö ei siihen kykenisi. Brittilän laki tuntuisi olevan aika selvä tästä aiheesta myös. Toki tuntuu surulliselta tuhlata koulutetun, osaavan henkilön työpanos tällaisen asian vuoksi, mutta näkisin että myös transihmisillä on oikeus kunnioittavaan kohteluun. Ikävä tulos, mutta en voi asettua tämän lääkärin puolelle tässä. Kokonaisuutenaan lääkäri ei mitenkään kiistänyt sukupuolidysforiaa, intersukupuolisuutta tai muita lääketieteellisiä ilmiöitä, mutta hän päätti asettua opiskeluaikojensa tulkintoihin modernin lääketieteen sijaan.

Vähän puolueellisempi kristillinen media tarjosi sitaatteja työtuomioistuimen päätöksestä. Tämä on se mistä huolestuin. Työtuomioistuin oli todennut kristinuskon olevan epäyhteensopiva ihmisarvon kanssa. Edelleen he totesivat kristinuskon olevan riittämätön pohja kunnioitukselle/arvostukselle demokraattisessa yhteiskunnassa. Kuten arvata saattaa, uskonnolliset lobbausryhmät ovat kovin lämpöisinä tästä aiheesta. Totta puhuen niin olen minäkin, joskin arvelen että vähän eri syistä.

Voiko väite pitää paikkansa?

Tietyin varauksin ostan ajatuksen siitä, että tiukan uskonnollinen tulkinta on epäyhteensopiva nykyaikaisen oikeusvaltion kanssa. Pidän erittäin huolestuttavana korostaa tässä kristinuskoa, sillä useista eri uskonnoista löytyy vastaavan kaltaisia tiukkoja rajauksia sukupuolten osalta. Jos tuomitset yhden uskonnon kivikautiset ihmiskäsitykset, on parempi tuomita ne kaikki. Huomioiden minkälaisessa nesteessä brittilä on uskonnollisten vähemmistöjensä kanssa, voisin veikata että universumi olisi räjähtänyt jos tuomioistuin olisi sivulauseessakaan maininnut muita uskontokuntia. Se ei silti muuta lähtökohtaa. Mielestäni uskonnon paikka on ihmisen sydämessä, ei maallisen lain veto-oikeuden haltijana.

Uskontojen vetovoima on luonnollisesti kovaa eikä globaalissa mittakaavassa laskua näy. Uskontojen asema informaatioyhteiskunnissa ja jatkuvasti muuttuvissa ihmisoikeusnäkökulmissa on haaste joka ei katoa työntämällä pää pensaaseen. Tämä tapaus on yksi muistutus siitä. Kuka rohkenisi nostaa kissan pöydälle?

4.10.2019

Politiikan keskikenttä voisi voittaa jättipotin

Vihreät ja persut ovat nosteessa, politiikan keskikenttä laskussa – onko tämä ajan henki ja ainoa mahdollinen lopputulos? Katin kontit sanon minä ja väitän että itse asiassa nyt on keskikentän puolueilla mitä mahtavimmat mahdollisuudet kannatuksen nousuun. Siellä on vain unohdettu, että keskitiellä oleminen ei saisi tarkoittaa mielipidehiljaisuutta vaan sitä että ne mielipiteet ovat fiksuja.

Reaktio vastaan pelisilmä

Katoin sitten Kokoomusta, Kepua tai Demareita, isoissa julistuksissa äänekkäpimipä ovat reagointi siihen kun joku muu on väärässä. Tämmöinen ”ei ainakaan noin” -politiikka toimii populisteille, mutta ei maltillisella puolen. Tässäkin on mielestäni mennyt konseptit sekaisin. On tärkeää olla pelisilmää ja katsoa mitä poliittisella kentällä tapahtuu, jotta osaa kehittää strategiaa sen pohjalta. Nykypäivänä on ehkä myös hyödyllistä ymmärtää, että reaktiotwiitti kannattaa pistää pihalle aika nopeasti. Sisällön pitäisi kuitenkin olla muuta kuin pelkkää vastakkainasettelua. Maltillisella puolen vastaukseen on sisällyttävä lihaa luiden ympärille. Raivoaminen ei riitä.

Äärilinja vastaan linjanveto

Kaiken ytimessä on mielestäni kyvyttömyys muodostaa omaa, selkeää linjaa. Niin keskustaoikeisto kuin -vasemmistokin pystyisi brändäämään itsensä nykypäivän henkeen jopa melko helposti. Linjan pitää kuitenkin olla selkeä, omaperäinen ja määrätietoinen. Nämä puolueet selvästikin pelkäävät määrätietoisen linjan vetämistä, olettaen jotenkin että linjanveto implikoisi äärimielisyyttä. Linjan on vain oltava rakentava, keskitietä lähellä, mutta se voi silti olla jämäkkä. Tällä hetkellä linjanvedot ovat täyttä höttöä – samoilta puolueilta, jotka vielä vuosikymmen-pari sitten uskalsivat kertoa mitä ajoivat. Kun viestinnän pitäisi terävöityä, se tylsistyy ja sitten mietitään miksi uusia äänestäjiä ei löydy.

Väitän pokerinaamalla, että asiat kuten maahanmuutto, verotus, työllisyyspolitiikka, ympäristönsuojelu, koulutus, hoiva ja asuminen voidaan käsitellä selkeästi, määrätietoisesti kantaa ottaen, ilman että päätyy populismiin tai politiikan karikkoisemmille reuna-alueille. Siteeraan oman puolueeni sinänsä erittäin taidokkaasti kirjoitettua periaateohjelmaa, joka on todellakin hyvää tekstiä, mutta samalla kovin ujo. Pitää olla kiinnostunut puolueesta ja tuntea sen ihmisiä ennen kuin tuo teksti aukeaa konkretiaksi ja siinäpä se ongelma on. Sillä ehkä pidetään kiinni nykyjäsenistä, mutta tulevaisuuteen sillä ei katsota. Vastaavan kritiikin voi antaa muillekin vanhoille keskitien kulkijoille. Niiden kaikkien linjanvedoissa luennoidaan ja pohditaan – vaan kun lukee Persujen tai Vihreiden ohjelmia, niissä sanotaan. Tässä on vissi ero. Väitän, että myös maltilliset mielipiteet voi sanoa suoraan ja yksiselitteisesti.

Nurkkaan maalaus vastaan lähtökohdat

Moni perinteinen puolue on oppinut vuosikymmenien aikana, että tiukoilla linjanvedoilla voi maalata itsensä nurkkaan ja vaikeuttaa parlamentaarista yhteistyötä. Tämä on hyvä oppi myös tänä aikana, mutta jotenkin ihmeellisesti tätä rikotaan kahdella tapaa. Samat puolueet, jotka eivät juuri mistään uskalla ottaa tiukkaa kantaa, ovat kuitenkin hetkessä valmiina laittamaan ukaaseja yhteistyölle jo ennen kuin sitä on ehditty ehdottaakaan. Toisaalta, monissa linjakysymyksissä taas ei sanota edes omia lähtökohtia selkeästi. En oikein edes tiedä mitä pitäisi suositella vaikkapa demareille tai kepulle tässä kohtaa. Miten olisi kertoa omat lähtökohdat ja tavoitteet, mutta ilmaista ne suoraselkäisesti, keskittyen asiaan eikä uhkakuviin ja vihollisten nimeämiseen. Väitän, että edelleenkin enemmistö niin poliitikoista, toimittajista kuin kansalaisistakin ymmärtää että yhteistyön hetkellä tehdään kompromisseja. Nekin on helpompi rakentaa jos tiedetään mistä lähdetään liikkeelle.

Keskelläkin on ideologia

Viimeisenä esitän, että jämäkkä ideologinen linjanveto pelkän pusipusikielen sijaan mahtuu myös keskelle. Minä toivon, että pääsen näkemään Kokoomuksen määrittävän itsensä pohjoismaista markkinaliberalismia ajavaksi puolueeksi, esimerkiksi Elina Lepomäen ajatuksia soveltaen. Olen varma, että myös kepulle ja demareille voi löytyä ideologinen määränpää, joka on toisaalta ajankohtainen, sanomaltaan väkevä ja kantaaottava, mutta myös rakentava ja maltillinen, kansan enemmistölle ainakin varauksin sopiva.

Kovin moni on kovin väsynyt jyrähtelevään populismiin ja kaipaa sille vaihtoehtoa. Minä väitän, että politiikan keskitielle on väkevää kysyntää. Vain tarjonta puuttuu.

27.9.2019

Entä jos he ovat molemmat oikeassa?

Monet perussuomalaiset, kärjessä Jussi Halla-aho katsovat Suomen ympäristöasioiden olevan kohtuu hyvällä mallilla ja ongelmien löytyvän muualta. Monet vihreät puolestaan katsovat että Suomelta pitää vaatia hurjasti enemmän ilmastonmuutoksen pysäyttämiseksi. Täydellisiä vastakohtiako? Ei, sillä mielestäni molemmat ovat oikeassa.

Useita intressejä

Itse katson asiaa useiden intressien ja näkökulmien kannalta. Mielestäni vasta siten päästään lähemmäksi vaikean asian kokonaiskuvaa.

Suomessakin on ympäristörikoksia, saastuneita alueita ja esimerkiksi huonon ilmanlaadun aiheuttamia suoria kansanterveydellisiä haittoja jotka kääntyvät euroiksi. Meillä on paljon tehtävää.
EU:n ilmastotavoitteissa hankaavat vastaan itäisen Euroopan maat, ei Suomi. Pitäisi keskustella suoraan siitä miten heidät saa mukaan, aiheuttamatta tarpeettomia levottomuuksia ja vihanpitoa. Niin historialliset kuin maantieteellisetkin syyt ovat johtaneet eri maat eri energiapolitiikkaan. Siten myös siirtymä parempaan tapahtuu eri tavoin, eri ehdoin ja eri aikatauluin.
Päättäjien pitää luopua fiilistelystä ja siirtyä koviin faktoihin, selviin lausuntoihin. Ydinvoiman kanssa jatkuva soutaa-huopaa-liike pitäisi pysäyttää, ajoneuvoliikenteen kehityksen tahtotilat pitäisi lausua selvästi, ym. On aivan liian helppoa olla sekä puolesta että vastaan samoja asioita, koska linjanvetoja ei viitsitä tehdä.
Yritykset, joilla on vahva asema kotimarkkinoilla, ovat vahvemmalla pohjalla vientimarkkinoilla. On erittäin mielekästä käyttää nykyistä laajemmin kotimaisia innovaatioita, jotka toimivat ilmastonmuutosta vastaan. On myös mielekästä edelleen pyrkiä vähentämään teollisuuslaitostemme päästöjä, vaikka ne ovat globaalisti katsoen varsin hyvässä tilassa. Tähän on hyvä peruste: kunnianhimo tulee globaalisti yhä kasvamaan ja kilpailu kovenee. Huipulla tuulee, pitäkäämme siis kiinni etumatkastamme.
Turvetuet ovat häpeällisiä ja turpeesta pitäisi luopua kymmenen vuotta sitten. Toisaalta, hosuen tehdyt muutokset eivät tee hyvää, isot voimalat eivät muutu paremmiksi yön yli. Tehkäämme rauhassa viisas valinta.
Maaseutu saastuttaa yhä liikaa, Itämereen valuu liikaa maaseudun päästöjä. Maaseutu ei ole ongelma vaan mahdollisuus ja kotimainen maanviljely on jatkossa yhä tärkeämpää, mutta työtä on paljon. Tukekaamme maaseutua kehittymisessä pelkän hedelmättömän haukkumisen sijaan.
Suurimmat saasteet tulevat Kiinan, Yhdysvaltain ja Intian tapaisista maista, mutta rehellisesti sanoen meillä ei ole yhtään suoraa vaikuttamiskeinoa heihin. Toisaalta, jokaisessa näissä maista on vahva sisäinen paine muutokseen. Meidän paras peliliike voi olla tarjota sopivaa teknologiaa ja näyttää esimerkkiä.

Mielestäni edelliseltä listalta löytyy pointteja joita persut ovat sanoneet, sekä pointteja joita vihreät ja monet muut ovat sanoneet. Ne eivät poissulje toisiaan. Luonnollisesti politiikan aateviholliset murisevat, mutta tässä asiassa tarvittaisiin mielestäni ennennäkemättömän laajaa parlamentaarista harmoniaa (ei hanuria, toim huom). Koska mistään jo puhutusta ei tietenkään voida olla samaa mieltä, ehdotankin yhteiseksi keihäänkärjeksi uutta teemaa.

Usko tulevaisuuteen

Tässä ehdotukseni: Nyt tarvitaan uskoa puhtaampaan ja parempaan huomiseen sekä positiivista taistelutahtoa sinne pääsemiseen. Haudataan pois poliittisten erimielisyyksien sivulauseet ja keskitytään ytimeen, siihen miten Suomi on huomenna mahdollisuuksien maa. Enemmän kyllä-sanoja, vähemmän vastustamista. Ei vastusteta teollisuutta, tehdään siitä vaan yhäkin vastuullisempaa ja puhtaampaa. Ei vastusteta vihreää energiaa, vaan tehdään siitä myös vähävaraisille realistinen valinta. Ei kiistetä muiden maiden isompaa vastuuta, muttei livetä myöskään omastamme. Ei hukuta itkuvirsiin vaan huomataan miten vastuullisempi toiminta voi parantaa elämänlaatua hurjasti.

Soveltaen erästä tämän vuosituhannen rakastetuimmista poliittisista, iskulauseista, me voidaan tienata tällä! Jos yhdistämme osaamisen, uskon, suomalaisen sisun, globaalin asenteen ja terveen taistelutahdon ison haasteen edessä, Suomesta ei tule vain puhtaampi, vaan myös toiveikkaampi ja varakkaampi maa, jolla on varaa jopa vanhustenhoitoon.

26.9.2019

Tuhannen viattoman suorittama joukkomurha

He ovat orjuuttaneet, he ovat murhanneet, he ovat hyväksikäyttäneet lapsia, he ovat tehneet rikoksista kaikkein hirveimpiä. He ovat terroristeja, maailman vihatuimpia. ”He” on tuhat kertaa ”hän”, joista jokainen on viaton kunnes toisin todistetaan, uhri joka kaipaa sääliä, ei tuomiota. Tämä on ristiriita jonka ymmärrän erittäin hyvin ja erittäin huonosti.

Metsä nimeltä terrorismi

Tarina ei liity vain Al-Holin leiriin josta paljon puhumme, vaan sopii myös laajempaan kontekstiin terrorismista. Al-Hol on kuitenkin pinnalla mielessä, joten lähestyn asiaa sen esimerkin kautta. Useatkin eri lähteet valtamediassa ovat kertoneet, miten daeshin (ISIL, ISIS) naiset olivat julmuuksien kärjessä, suorittaen sen tason hirmutekoja että pienemmät historian diktaattorit jäävät jälkeen. He ovat olleet äärimmäisen julmia ihmishirviöitä ja monien hirmutekojen joukossa murha ei ole edes karmein. He ovat aktiivisesti osallistuneet nykyajan hirveimmän terroristiryhmän toimintaan, aivan vähimmissäkin tapauksissa tukien ja avustaen sitä, heilutellen sen lippuja, kannattaen sen tekoja ja aatteita.

Poistettuna ryhmästä, yksittäiset jäsenet ovat kuitenkin viattomia. He eivät enää ole terrorismin suorittajia vaan sen uhreja. Ota yksi puu pois metsästä ja se ei enää olekaan osa metsää. Nyt hän kaipaa sääliä, ymmärrystä, armoa ja tukea. Hän ei ole tehnyt pahaa kärpäsellekään, ei ole omasta tahdostaan päätynyt pahaan paikkaan vaan on jokaisen mahdollisen tahon uhri. Ihmisjoukot kerääntyvät auttamaan häntä, keräämään varoja hänen tuekseen, puolustamaan häntä niin maallisen kuin korkeimmankin oikeuden edessä, tekemään hänestä sankarin mallikappaleen meille kaikille, valmiina palvottavaksi.

Syyttömyysolettama pysyköön vahvana

Tietenkin ymmärrän syyttömyysolettaman ja puolustan sitä mitä väkevimmin, oli puhe sitten näpistelyn tai terrorismin epäilystä. Yksilö on tietenkin syytön kunnes toisin todistetaan. En missään nimessä ole tuomitsemassa näistäkään naisista yhden ensimmäistä. Se ei ole yhdenkään rivikansalaisten tehtävä. He eivät ole tämän blogauksen pahiksia – katsantakantamme asioihin on. Näemme samassa asiassa halutessamme täydellisen hyvän ja täydellisen pahan, eikä vain eri medioiden sivuilla, vaan jopa samassa julkaisussa, samoilla sivuilla. Ymmärtäkäämme tämä: daesh on tehnyt tuhansia rikoksia ihmisyyttä vastaan, rikoksia joiden tekijöinä on tuhat viatonta ihmistä. Tämä on maailmankuvamme.

Tuo on maailmankuva, joka meidän täytyy ymmärtää ja ristiriita joka meidän pitää prosessoida. Al-Hol voi osoittautua tämän aikakauden Nürnbergiksi. Myös siellä oli lukuisia viattomaksi oletettuja, joista ajan myötä kuoritui niin syyttömiä uhreja kuin myös todettuja syyllisiä. Prosessi oli hidas, vaikea ja kivulias, mutta välttämätön tie eteenpäin. Pystyimme siihen kerran, pystymme siihen uudestaan.

24.9.2019

Sääntöjä ilmastolakkoihin?

Avainasiat ensin: minä peukutan molemmin käsin ilmastolakkoliikettä. En toki silloin ollut vielä syntynyt, mutta historian perusteella tässä vaikuttaisi olevan vähän samaa kuin Vietnamin sotaa vastustavissa kansannousuissa. Ilmastolakkoilu on jossain määrin kaoottista vielä toistaiseksi ja pohdin, onko se hyvä näin vai auttaisiko järjestelmällisyys asiassa eteenpäin.

Vaikutus arkeen

On selvää, että opiskelujen ja töiden keskeytyminen aina perjantaiksi on iso toimi vaikutuksiltaan. Ne, jotka jäävät kouluun ovat eri asemassa kuin ne jotka lakkoilevat ja tämä voi asettaa oppilaat eriarvoiseen asemaan. Työpaikoilla on sama haaste: pyöriikö firma, vastataanko puhelimeen, ehditäänkö sijaistuksia järjestämään. Maailma ei paljoa kärsi jos puhelinmyyntifirma on hetken pimeänä, mutta on myös reilusti työpaikkoja joista poistuminen aiheuttaa merkittäviä ongelmia, jopa vaaratilanteita. Mielestäni pitää voida luottaa siihen, että työpaikat saavat sisäisesti sovittua nämä asiat. Jotkut työnantajat näkevät myös PR-etuna antaa työntekijöidensä osallistua mielenosoitukseen. En tiedä miten paljon tällaista joustoa voi pidemmän päälle tehdä näin liittovetoisessa yhteiskunnassa, mutta ounastelen että tähänkin vastaus löytyy.

Eli, jospa kouluissa olisi ihan maan laajuinen prosessi osallistumisesta ilmastolakkoihin, tai osallistumatta jättämisestä? Jospa liitot määrittäisivät miten työpaikoilla saa toimia näiden osalta? Jospa asia olisi sovittu etukäteen ja mietitty laajemmin? Jospa toiminta olisi koordinoitua ja ennalta-arvattavaa, työpaikoilla ei tarvitsisi panikoida ja koulujen opetusohjelma ei kärsi?

Toisaalta taas, onko se sitten enää ilman keskushallintoa pyörivä, kaikkien tahojen yhteinen mielenilmaus tärkeän asian puolesta? Jos tästä tulee organisoitu, virkamiesvahvistettu, kaavan mukainen ”teillä on nyt 42 minuuttia ja 33 sekuntia aikaa olla vihaisia”, onko sanoma enää yhtä väkevä? Toisin sanoen, tarvitaanko tiettyä kaaosta ja arjen hajoamista siihen, että asia menee läpi? Onko komiteavetoinen mielenosoitus helpompi painaa villaisella vaikkapa Antti Rinteen toimistolla, jossa ainakin kovin iloisin mielin päätettiin maksaa lisää turvetukia? Kumpi vaikuttaa päättäjiin ja yrityksiin kovemmin: hallittu vai hallitsematon kaaos?

Pohditaan, ei päätetä

Ehdotan, että en tiedä oikeaa vastausta. Puolestani työntekijäni saavat osallistua ilmastolakkoon, ajoittain vaikka palkallisella työajallakin, mutta minun täytyy olla sen verran penseä että haluaisin siitä varoituksen pari päivää etukäteen. Tuskinpa kukaan häpeäpaaluun joutuisi vaikkei ennakkovaroitusta tulisikaan. Yhtä kaikki, olen yhä hämilläni ilmastolakkoilusta ja sen vaikutuksesta arkeen.

Ehkäpä minun ja meidän muidenkin nk. ”vastuullisten aikuisten” sietääkin olla vähän hämillään.