Kyuu Eturautti

25.11.2019

Posti pakettikuljetuksen kilpailijana – näin se meni

En ota nyt kantaa postilakkoon, mutta katson hyödylliseksi tässä kohtaa tutkia pakettiliiketoiminnan lähihistoriaa. Kuten tiedämme, postilla on lakisääteisten tehtävien lisäksi myös jalansijaa pakettimarkkinoilla. Kuten MOT paljasti, toiminta on ollut karmivan luokan farssi. Lukuisia juttuja vuosien varrella luettuani ja sivusta toimintaa katseltuani, rakennan nyt yksinkertaistetun mallin tästä farssista.

Korostan, että tämä on yksinkertaistettu koonti useista lähteistä, ei suora kertomus mistään tietystä yrityksestä.

Vaihe 1: Posti yhtenä kuljetuskumppanina

Vuosikymmenen takaisessa lähtötilanteessa yritys x toimittaa varastoltaan paljon eri kokoisia toimituksia, pikkupaketeista lavallisiin, Suomeen ja Euroopan maihin. Posti on yksi palveluita tarjoavista yrityksistä ja heidän osuus toimituksista on 50%. Postin hinta on samalla tasolla kilpailijoiden kanssa ja tilanne heidän kanssa on jotakuinkin ok. Posti maksaa suht. asiallista palkkaa ja sillä on riittävästi henkilökuntaa sekä laadunvalvontaa ja toiminta on hieman voitollista.

Vaihe 2: hintakilpailu

Posti haluaa kaapata suuremman osan markkinoista ja tekee yritys x:lle huomattavasti kilpailijoita edullisemman tarjouksen. Se edellyttää, että postilta pitää tilata aiempaa suurempi osa toimituksista. Yritys laskee säästävänsä rahaa, joten postin osuus toimituksista kasvaa 80-90% tienoille. Postin toiminta muuttuu rajusti tappiolliseksi, mutta muilta osin tilanne toimii yhä.

Vaihe 3: Laadusta tingitään

Posti on saanut vaihe 2:n myötä paljon lisää toimitettavaa, mutta tappiollisuuden vuoksi resursseja ei kasvateta vastaavasti. Henkilökunta alkaa voimaan pahoin, toimitukset myöhästyvät, paketteja alkaa katoamaan ja hajoamaan enemmän, laatutaso laskee kuin lehmän häntä. Reklamaatiot tulevat kalliiksi ja tappiot syvenevät. Yritys x:n toiminta kärsii huonoista toimituksista ja he ryhtyvät vaihtamaan toimituksia taas muille yrityksille. Postin osuus toimituksista tippuu 10% tienoille.

Vaihe 4: Maine meni, tappio jäi

Yritys x:llä toimii tilanne taas hyvin, kiitos muiden toimitustapojen. Postilla sen sijaan on yhä kriisi päällä, he eivät kykene reagoimaan markkinatilanteeseen ja lähtevät paniikissa paikkaamaan asiaa huonoilla yrityskaupoilla, henkilöstön tilannetta yhä heikentämällä, asiakaspalvelusta tinkimällä ja toimituksia hidastamalla. Posti on menettänyt vakaita ja helppoja asiakkuuksia, pahentanut tappiota, heikentänyt työilmapiiriä sekä jäänyt kehityksestä jälkeen. Sivuvaikutuksena posti on myös heikentänyt kotimaisten yritysten asemaa kansainvälisillä markkinoilla.

Vaihe 5: ?

Minä väitän, että postilta puuttuu asiantuntemus toimia pakettimarkkinoilla. Poliittisesti valitut pomot eivät hanskaa alaa ja vastuun puute johtaa typeryyksiin typeryyksien jälkeen, kuten Yleisradion tutkiva journalismi on jälleen osoittanut. Henkilökunnan suhteeton jälkiviisaus on toki osa ongelmaa, mutta sitäkin sopii kysyä onko se joiltain osin seurausta postin yleisestä työilmapiiristä. Postin pitäisi päättää strategia ja pohtia mitä se haluaa olla. Sen jälkeen valitaan henkilöt jotka osaavat sen toteuttaa, puhtaasti asiantuntemuksen mukaan. Tuuliajolta on päästävä pois, mieluiten jo vuosikymmen sitten.

24.11.2019

Sukupuolikoulutusta sukupuolikouluttautuneille

Olen ehdottomasti sitä mieltä, että sukupuolten tasa-arvossa on vielä tekemistä, Suomessakin. En kuitenkaan ole kovinkaan vakuuttunut valituista keinoista. Erityisesti tämä kärjistyy ilmiöön, jossa aiheesta saarnataan isolla äänellä ja rahalla lähinnä niille, jotka aiheen tuntevat jo unissaankin.

Kulttuurikansan kulttuuriähky

Pyörin aika monessa kulttuuriaiheisessa piirissä ja yhteisössä. Eräässä niistä järjestetään usein työryhmätapaamisia, työpajan tyyppisiä, joihin sisältyy aina myös luentosisältöä. Jonkin ajan päästä pidetään jälleen yksi, ja luennon aiheena on sukupuolten tasa-arvo. Edellisessä tapahtumassa aiheena oli sukupuolten tasa-arvo. Sitä edellisen tapahtuman aiheena oli sukupuolten tasa-arvo. Puheet ovat enemmän syyllistäviä ja kiihottavia kuin informoivia tai ajattelevia. Kyseisen kulttuuriyhteisön aihepiirissä tasa-arvoaiheet eivät ole pääasia, ainoastaan yksi noin kymmenestä taustaperiaatteesta. Asiaohjelmasta se vie kuitenkin sata prosenttia. Yleisö näissä ohjelmissa on ihan positiivisessa mielessä neonkirkkaan punavihreää, erityisen oppineita näissä aiheissa. Fiksua ja pätevää väkeä, vaikken heidän poliittista linjaa kannatakaan.

Hetkinen! Mitäs epämääräistä tekstiä tuo yllä on? Miksei kirjoittaja kerro tapahtumien ja ihmisten nimiä? Siksi, että en halua maalittaa ketään, enkä pidä näitä sisältöjä sinänsä pahoina. Puhujat eivät ole erityisen osaavia, keskimäärin huonoja puhujia, kapealla maailmankuvalla, mutta he eivät ole millään muotoja pahoja ihmisiä eikä ole heidän vika että heidät on palkattu puhumaan. En siis aio osoittaa sormella ihmisiä vain siksi että heidät on otettu osaksi tätä oravanpyörää.

Mitä siis voisi tehdä?

Demarihallituksemme on mielestäni tehnyt karhunpalveluksen aiheen keskustelulle painottamalla sukupuolikeskustelun ääripäihin – intersektionalismiin, miesvihaan, homofobiaan (juu, oikeesti), identiteettipolitiikkaan ja perhevastaisuuteen. Tämä puolestaa ruokkii tarpeettomasti vähintään yhtä ikävästi öyhöttävää vastapuolta. Julkinen keskustelu kaipaisi sillanrakentajia ja useita näkökulmia, laajempaa kulmaa, mutta se vain kapenee. Kyllä, tytöt ja naiset ovat huonossa asemassa joissain kohdin, pojat ja miehet joissain, jotkut vähemmistöt toisaalla. Ei pitäisi nähdä sateenkaariperhettä vähän tylsemmän heteroperheen vastinkappaleena, vaan perheen ja lapsen hyvinvoinnin pitäisi molemmissa tapauksissa olla tärkeää. Ei pitäisi katsoa vain yhtä tilastoa, vaan varmistaa että keneltäkään ei suljeta ovia ja mahdollisuudet ovat avoimia. Pitäisi etsiä asioita jotka yhdistävät meitä, ei ainoastaan korostaa sitä mikä meidät erottaa.

Mieleeni tulee World of Women -festivaali parin vuoden takaa. Se ei ollut pöhkö tapahtuma ja siinä oli paljon asiaa, vaikka näkökulma olikin kapea. Konseptin päälle voisi hyvin rakentaa tapahtuman vaikkapa nimeltään Ihmisten Suomi, jossa etsittäisiin kaikenlaisia ihmisryhmiä, puhuttaisiin heidän haasteista avoimesti ja autettaisiin heitä löytämään toisiaan. Minä vain väitän, että on parempi saada samaan keskusteluun Laura Huhtasaari ja Anna Kontula, eikä vain neljä Lauraa tai neljä Annaa, kuten nyt tehdään. En minä usko hetkeäkään että kumpikaan heistä vaihtaisi puoluetta keskustelun myötä, mutta tässäpä se ydinviisaus: ei tuommoinen paneelikeskustelu ole heitä, vaan yleisöä varten.

Pidän ikävänä tasa-arvokeskusteluja joissa nähdään vain vihollisia. Ei vähemmistön x huomiointi ole pois vähemmistön y tai enemmistön z aiheesta. Tältä osin tasa-arvossa on tottavie tekemistä. Siten toivoisin, että ongelmaa korjattaisiin. Nyt sitä pahennetaan.

22.11.201920.11.2020

Asiaa valaistuksesta – wattien aika on ohi

Oman alani myyntinäyttelyhommissa tuli vastaan tuttu aihe: kun valaisinta tai lamppua myydään, watit ovat ainoa mikä ihmisiä kiinnostaa. Herra James Watt ei ole suinkaan unohtumassa, mutta toinen herra nimeltään André Blondel ansaitsee myös huomiota, hänen ehdotettuaan yksikköä nimeltä luumen (lm). Tästä lähti ajatus kirjoittaa hieman wateista, luumeneista ja vähän muutoinkin valaistuksesta.

Otsikkokuvassa monenlaisia lamppuja: vasemmalta oikealle Philips Hue -älylamppu, Osram Lightify -älylamppu, Ikea Ryet 4000K led-lamppu ja Valotornin 6400K led-lamppu. (sekä Osramin kuvussa hieno heijastus valokuvaajasta)

Vinkki 1: Lämmitä wateilla, valaise luumeneilla

Perinteisessä hehkulampussa watit kertovat lähinnä tuotetun lämmön määrää ja tämä on lämmittimiä ostaessa edelleen mitä hyödyllisintä tietoa. Autoissakin kilowateilla on väliä, mutta valotehona watti on aina ollut epätarkka ja tänä päivänä se on jo lähes käyttökelvoton. Toki sillä on merkitystä sähkölaskussa, sillä samalla sähkölaskulla voit saada joko enemmän tai vähemmän valoa. Säästeliäs kuluttaja huolii enemmän vähemmällä. Tiedämme kuitenkin jo kaikki, että hehkulamppua parempi on halogeeni, sitä parempi on energiansäästölamppu ja kärkeä pitää valodiodi eli led-lamppu. Tällä kertaa astun kuitenkin hieman pidemmälle.

60 watin hehkulamppu antaa noin 700-800 luumenia valotehoa. Samaan pääsee 8-9 watin led-lampulla.
100 watin hehkulampusta irtoaa noin 1 600 luumenia, jonka verran saa irti myös 15 watin led-lampusta.
100 watin led on jo melkoinen mörkö, sopien lähinnä suurten pihojen valaisuun, tarjoten 12 000 – 13 000 luumenin verran loistoa.
Toisaalta, 10 watin led-lamppu voi tarjota 800 tai 1 000 luumenia valotehoa. Led-loisteputki voi tarjota jopa tuplamäärän.

Oma nyrkkisääntöni on, että haluan vähintään 1 000 luumenia valoa yleiskäytön lampusta, mieluiten vähän yli. Tunnelmavaloissa se ei ole niin justiinsa. Molemmissa on toki merkitystä myös valon kulmalla. Kirkkainkaan valo kapealla kulmalla ei tuo toimivaa yleisvaloa kun taas laajan kulman valo ei sovi pienen kohteen valaistukseen lainkaan. Tässä kohtaa onneksi valmistajat käyttävät selkeitä piirroskuvia tai käyttävät kulman määrittämiseksi astelukua. Jos hehkulamppukantaan menevän lampun kulma pyörii yli 250 asteen luvuissa, voidaan puhua asiallisesta yleisvalosta, sillä tällöin vain valaisimen rungon pohja jää valaisematta. Tietenkin valon kulmaan vaikuttaa myös valaisin, mutta on eduksi että lamppu ja valaisin on mietitty samaan asiaan, on meinaan aika turhaa valaista valaisimen sisäpintaa, ellei tarkoituksena ole hyödyntää heijastusta.

Valotehon ja valaisukulman lisäksi kolmas hyödyllinen mittari on värintoistoindeksi, CRI, arvona 0-100. Vaikkakin CRI:n nykyinen mittaustapa on aikaa nähnyt ja odottaa päivitystä, kertoo se vähintään suuntaa antavasti valon kyvystä toistaa värejä. Vanhat teollisuuslaitosten suurvalaisimet tai oranssin kellertävät katuvalot ovat esimerkkejä surkeasta värintoistosta, CRI-arvoltaan noin 20 ja kyllähän sen huomaa huonompikin silmä miten valkoinen lumi värjäytyy kellertäväksi. Toinen ääripää on luonnollinen päivävalo, jossa jokainen kukka ja perhonen loistaa täysissä väreissä. CRI-arvon ollessa yli 80 voidaan valoa pitää värintoistoltaan riittävänä monenlaiseen työskentelyyn ja tämä lukema riittää lähes kaikille. Alle 80:n arvoon ei pitäisi kenenkään tyytyä, sillä huono värintoisto voi saada kodin taulut tai muut koristeet näyttämään väärältä. Valo- ja videokuvauksessa sekä tietyissä taiteellisissa töissä voi olla tarvetta yli 90:n CRI-arvolle. Muutamat kalliimmat led-lamput kykenevät jopa 95:n arvoon. Halogeeni- ja hehkulamput pääsevät vieläkin korkeammalle, mutta niissä taas on muita ongelmia, kuten virrankulutus ja matala värilämpötila, josta lisää seuraavassa.

Vinkki 2: Värillä on väliä

Led-valaisinten aikana lamppujen värilämpötiloihin on tullut valinnan varaa. Itse tykkään lähestyä tätäkin asiaa vertailemalla luontoon. Kynttilä, perinteinen hehkulamppu tai marketeissa myytävät tavanomaiset led-valot tarjoavat kellertävää valoa, jota pidetään lämpimämpänä. Pilvipoutainen päivänvalo on sen sijaan huomattavasti valkoisempaa eli värilämpötilaltaan korkeampaa. Pienellä etsinnällä löytää myös valaisimia ja lamppuja jotka tarjoavat näitä kylmempänä pidettyjä, korkeampia värilämpötiloja. Joidenkin hyvin kalliiden henkilöautojen keulalta voi löytyä laservaloja, jotka näyttävät jopa sinertäviltä erittäin korkean värilämpötilan johdosta.

Tietenkin kyse on ennen muuta makuasioista ja sen myötä silmällä kestää aikansa tottua kotona uuteen valon sävyyn. Kirkkaan valkoinenkin väri voi jonkin aikaa tuntua sinertävältä jos on pitkään tottunut mataliin värilämpötiloihin. Oma mielipiteeni on, että vaihtoehtoja kannattaa ainakin kokeilla ja ajan myötä totuus löytyy keskitien kohdalta.

Asian demonstroimiseksi lainasin (luvallisesti) Wikipediasta nimimerkki Holek:n tekemän (CC-BY-SA) värilämpötilan asteikon.

Neutraali, päivänvalon kaltainen valo on avuksi monessa työssä jossa kaivataan tarkkuutta. Se voi pimeään vuodenaikaan myös hieman piristää, sillä ”kylmä” kirkas valo muistuttaa valoisan vuodenajan luonnollista valoa. Piristyksen mahdollinen haittapuoli on, että joitain ihmisiä se voi pitää hereillä. Useimmiten tässä on kuitenkin kyse valon määrästä, ei väristä. Iltaa kohti kannattaa valoja hämärtää, oli niiden värilämpötila mikä vaan. Asia on kaikkiaan voimakkaan yksilöllinen, joten nykyajan valinnan varasta kannattaa ottaa kaikki ilo irti.

Kynttilän värilämpötila on alle 2 000 kelviniä.
Hehkulamppu tai hehkulampun värinen ”lämmin” led-valo on 2 500 – 3 000 kelviniä
Monet loisteputket ovat n. 4 000 kelviniä.
Luonnollinen päivänvalo on 5 500 – 6 500 kelviniä.
Päivänvalolamppuna myytävä lamppu tai valaisin on vähintään 5 000, useimmiten noin 5 500 kelviniä.
Kännykän näytöt ovat 7 000 – 8 000 kelvinin tienoilla ja tämä myös pieneltä osaltaan selittää miksi niitä ei kannata tuijottaa ennen nukkumaanmenoa.

Watit tulevat kuin varkain tähänkin peliin. Käytän esimerkkinä Philips-älyvalon led-nauhaa, jossa voi säätää värin ja värilämpötilan. Sen virrankulutus on 19 wattia. Värilämpötilan ollessa hehkulamppumainen 2 700 kelviniä, on valoteho 760 luumenia. Kun värilämpötilan nostaa kirkkaan päivänvalon 6 500 kelviniin, saa samalla virrankulutuksella valoa 900 luumenia. Tässä on myös taustasyy siihen, miksi loisteputket ovat perinteisestikin kylmemmän värisiä kuin hehkulamput, sillä näin niistä saadaan enemmän valoa irti samalla teholla.

Kokemukseni mukaan monet tutuimmat markettipaikat (Citymarket, Prisma, Tokmanni, yms) myyvät keskimäärin kovin huonolaatuisia lamppuja, etenkin jos tarkoitus on saada irti vähän enemmän valotehoa ja vähän vähemmän kellertävää valoa. Hintataso on mielestäni myös kova laatuun nähden. Korostan, että oikea lamppu voi löytyä mistä vaan, valikoimat voivat parantua, eli tärkeintä on pitää silmät auki ja lukea mitä paketin kyljessä lukee (valotehon luumenit ja värilämpötila sekä tarvittaessa valaisukulma ja cri). Ohessa muutamia havaintojani ostopaikkoihin liittyen.

Ikea tarjoaa asiallisen hinta-laatusuhteen led-lampuissa. Täsmävinkkinä 1 000 luumenin ja 4 000 kelvinin lamppu edullisena yleisvalona.
Valotorni on pohjois-suomalainen verkkokauppa, joka on erikoistunut päivänvalolamppuihin. Toimitusaika ei ole nopein mahdollinen, mutta tuotteet ovat mainioita. Täsmävinkkinä oma suosikkini, 15 watin laajakulmainen päivänvalolamppu.
Niinikään pohjoisesta löytyy verkkokauppa SuperLED, jonka sivusto on erittäin sekava, mutta valikoima todella reilu.
Valaistuksen erikoisliikkeetkin palvelevat, esimerkiksi Nokian sähkötalon valikoimaa ja palvelua voin suositella.
Isoista kodinkoneketjuista ainoa kotimainen eli Verkkokauppa.com tarjoaa kohtuullisen valikoiman lamppuja, joskin tässäkin sekava verkkosivu vaikeuttaa etsimistä. Hintataso on ylläolevia kovempi, mutta suoria kilpailijoita edullisempi.
Tuttu perheyritys Motonet on kerännyt kohtuullisen lamppuvalikoiman ja heidän myymälöistään saa myös palvelua.

Vinkki 3: Älykäs asukas vai älykäs koti?

Älyvalaistus on paljon puheena ja aivan kuin moni muukin ajankohtainen trendisana, tämäkin voi tarkoittaa ihan mitä vaan. Ei hätää: älykotisi ei vielä herkästi päihitä älykkyydessä kotisi huonekasveja, mutta jotain pientä apua siitä voi olla. Oma suositukseni on lähteä asiaan tarve, ei huuma edellä. Älyvalaistus voi tuoda jopa mitattavia etuja, mutta se voi myös jäädä kalliiksi turhakkeeksi. Käyn läpi muutamia näkökantoja ja lähestymistapoja. Määrittelen älyvalaistukseksi järjestelmän, jossa voi ohjata useita erilaisia valaisimia useilla eri tavoilla, kuten kännykällä, sensoreilla ja ohjelmoitavilla kytkimillä. Älyvalaistuksen lopputulos voi olla mitä perinteisin: yhdestä perinteisestä painonapista oven vieressä menevät valot päälle ja pois. Ero on siinä että yksi napinpainallus kytkee päälle tai pois jopa kymmeniä eri valoja, juuri oikealla valomäärällä.

Kaksi yleisintä älyvalaistuksen etua ovat tunnelma ja mukautuvuus. Älyvalaistusjärjestelmällä voit parhaimmillaan säätää valoista sekä värilämpötilaa, värisävyjä että kirkkautta, joko käsin ohjatusti tai automaattisesti musiikin tahdissa. Älyvalaistuksella voit tehdä valo-ohjelmia, vaikkapa ”tunnelmallinen illallinen” tai miksei tylsemmin ”siivousvalot”, jolloin yhdellä napinpainalluksella kaikki valot säätyvät halutuksi. Sopivasti aikaa käyttämällä voi valoista tehdä tunnelmanluojan lisäksi osan sisustusta, korostaen huoneen tai huonekalujen haluttuja yksityiskohtia. Jopa valot itsessään voivat olla sisustuselementtejä osaavissa käsissä. Kuten sisustuksessa aina, myös valosuunnitteluun voi käyttää niin vähän tai paljon aikaa kuin sielu vain sietää.

Älyvalaistus on yksinkertaisimmillaan vanha pöytälamppu liitettynä etäohjattuun pistorasiaan. Se voi olla vanhaan valaisimeen kytketty älylamppu, joita saa aivan perinteisiin hehkulamppu- ja halogeenikantoihin monenlaisia. Älyvalaisin voi olla täydellinen valaisin tai nauhamainen valolista. Kokonaisen älyvalaisimen tapauksessa kannattaa huomioida, että lamppua ei voi vaihtaa vaan ensimmäinen vika tekee koko valaisimesta ongelmajätettä. Havaintoni mukaan ainakin merkkituotteet ovat erittäin kestäviä, mutta riski kannattaa tiedostaa. Itse olen pitänyt hyvänä yhdistellä kaikenlaisia palasia, painottuen kuitenkin perinteisiin valaisimiin ja vaihdettaviin älylamppuihin. Älyvalojen ostajan kannattaa ehdottomasti tarkistaa sen tarjoaman valotehon (luumenien) määrä: huomattava osa älylampuista on kovin himmeitä verrattuna perinteisiin led-lamppuihin. Positiivisia poikkeuksiakin löytyy.

Kuinkas ollakaan, älyvalaistus on melkoinen standardien soppa. Viime vuosina yhteensopivuus on parantunut, mutta on edelleen kaukana idioottivarmasta. Jätän teknisimmän osuuden tästä pois (saa kysyä!) mutta tiivistän oleellisen. Jos rakennat älyvalaistuksen esim. yleisellä Philipsin Hue-järjestelmällä, sama järjestelmä ei ohjaa Osramin Lightify- tai Ikea Trådfri -sarjojen valoja, vaan jokainen järjestelmä toisii erikseen. Monesti yhden valmistajan tekniikka riittää, mutta ruokahalun kasvaessa on optioita. Yksi monipuolinen, mutta edelleen riittävän yksinkertainen ratkaisu on kotimainen Cozify, joka osaa komentaa mm. Philipsin, Osramin, Nexan ja Ikean laitteita sekä monia muita. Cozify ei ole aivan trendin huipulla erikoistoiminnoiltaan, mutta on hyvin käyttövarma ja kätevä. Erityisen hyvää on mahdollisuus käyttää sekaisin todella edullisia (Nexa, Ikea) peruslaitteita selkeästi arvokkaampien ja monipuolisempien (Philips, Osram) kanssa.

Toinen tapa lähestyä asiaa ovat älypuhelinvalmistajien standardit, joiden kautta älyvalaistukseen voi kytkeä myös puheohjauksen. Itseäni ajatus jatkuvasti kotiani kuuntelevasta mikrofonista ei houkuttele, etenkin kun tiedämme uutispaljastuksista että mikrofoneja kuunnellaan aktiivisesti. Mikrofonit ovat tietenkin vain yksi valinnainen osa ratkaisua, eikä sellaisia ole pakko kytkeä. Esimerkkejä älypuhelinten ratkaisuista ovat Google Home, Apple Homekit ja Samsung SmartThings. Kuten Cozify, nämäkin tukevat useiden eri valmistajien älyvalaisimia ja muita älykodin laitteita. Joka järjestelmässä on hyvät ja huonot puolensa ja niihin kannattaa tutustua. Jotkut tekniikat (Cozify, SmartThings) perustuvat yhteen lähettimeen jotka osaa lähettää useiden eri valmistajien signaalilla käskyjä suoraan lampuille ja valaisimille. Toiset järjestelmät (Apple, Google) taas komentavat jokaisen valmistajan omia pieniä keskusyksiköitä, jolloin saatat tarvita esimerkiksi sekä Philipsin, Osramin että Ikean lähetinyksikön kotiisi. Jotkut järjestelmät toimivat jopa ilman lähetinyksikköä, mutta näitä voi harvoin suositella.

Älyvalaistuksen käyttöönotto ei ole rakettitiedettä, mutta vaatii jonkin verran aikaa ja halua näprätä. Useimmiten maaliin pääsee seuraamalla ohjeita, mutta monen hienomman ominaisuuden käyttö voi vaatia pidempiaikaista perehtymistä. Erilaisten sensorien, kuten liike- tai valotunnistimien tai lämpömittarien kytkentä osaksi automaattiohjelmia vaatii hieman pohdintaa, kuten myös yhden napin taakse tehtävät usean valaisimen käskysarjat. Jos älypuhelin pysyy kädessä, syytä huoleen ei ole, mutta varaa silti käyttöönottoon ainakin puoli pannullista kahvia.

Ohessa pieni lista muutamia tunnettuja älyvalaistuksen tuotteita, pienin kommentein.

Philips Hue – hyvin yleinen älyvalaisinsarja, saatavilla lukuisista kaupoista. Laaja valikoima, laaja yhteensopivuus, hyvä laatu, mutta ei edullisimmasta päästä.
Osram Lightify – Philipsin pikkuveli. Hieman rajallisempi valikoima ja yhteensopivuus, mutta edelleen laadukkaita. Näitä löytää usein tarjouksesta Philipsiä edullisemmin.
Nexa – hyvin edullinen sarja älypistorasioita, kaukosäätimiä yms. tarpeita. Itsessään hyvin rajallinen, mutta yhdistettynä esim. Cozify-järjestelmään varsin monipuolinen. Edullisuuden kääntöpuoli on heikompi langaton kantama ja alttius virhekomennoille johtuen eri taajuusstandardista.
Ikea Trådfri – hinnan ja ominaisuuksien kompromissi, mutta pätevä edullisemman älyvalaistuksen optio. Tekniikka on vielä lapsenkengissään, mutta sen voi odottaa paranevan ohjelmapäivityksillä.
Cozify – suomalainen älykodin keskusyksikkö, joka osaa ohjata mm. ym. merkkien laitteita ristiin. Ei tue puheohjausta tai monia uusimpia trendejä, mutta muutoin varsin monipuolinen.
Nanoleaf – järjestelmä sisustuksellisia valoelementtejä monipuolisella älyohjauksella. Nanoleaf ei keskity valotehoon vaan tunnelmaan ja tarjoaa artistista silmää omaavalle upeita mahdollisuuksia. Tässäkin kohtaa saa varautua maksamaan.

Lisäksi markkinoilla on monia edullisia halpamerkkien ratkaisuja, jotka eivät yleensä ole yhteensopivia minkään muiden järjestelmien kanssa. Jos tarve on vain yksittäiselle älylampulle, tällaisellakin voi pärjätä. Oman kokemukseni mukaan osa näistä toimii huonosti modernien kodin tietoverkkojen kanssa, osa paremmin – pidä siis kuitti tallessa. En voi varauksinkaan suositella näiden ostamista ulkomaisista verkkokaupoista. Etenkin Amazonin kaltaisissa paikoissa joissa kukaan ei tuotteista vastaa, tulee herkästi vastaan älylamppuja jotka lähinnä polttavat sulakkeita ja pahimmillaan asuntoja. Kotimaisissa kaupoissa myytävät lamput on sentäs ainakin jossain määrin testattu maahantuojan toimesta ja ongelmatilanteissa on kuluttajan suoja lähellä.

Vinkki 4: unohda vinkit!

Yllä olen avannut eri kulmia valaistuksesta, eri älykkyyden asteilla. Lopulta ehdotan vastaavanlaista oppia kuin valokuvaamisessa: opettele ensin kaikki yksityiskohdat ja säännöt sekä optiot, jotta voit sitten unohtaa oppimasi teorian ja toteuttaa asian juuri haluamallasi tavalla. Valaistus on tänä päivänä täynnä mahdollisuuksia ja kikkailua, mutta jos sinulle riittää yhden hehkulampun ratkaisu, anna palaa! Tärkeintä on huolehtia näöstään ja varmistaa, että valaistus täyttää tarpeensa, etkä joudu tihrustamaan pimeässä tai sokaistumaan päin pläsiä ampuvasta kohdevalosta.

Pidä siis mieli ja kämppä sopivan kirkkaana!

21.11.2019

Synttäritervehdys on toivoa täynnä

Tänään tiettävästi pitäisi juhlia syntymäpäiviä. Pidän itse ennemmin siitä että juhlitaan henkilön saavutuksia, ei synnynnäisiä ominaisuuksia joten tämä juhla ei ole koskaan hurjasti sytyttänyt. Yhtä kaikki, päätin edes itseäni varten kirjoittaa (ja videolle puhua) jotain näin pyöreiden lukujen kohdalla.

Tulevaisuus on toivoa täynnä

Tuossa se sanoma on. Tänä päivänä ihmiskunnalla on enemmän tapoja tehdä hyvää kuin koskaan aiemmin. Kaikista huolista huolimatta keinot, tiedot ja resurssit hyvään kasvavat. Iso osa ykkösuutisten ykkösongelmista ovat aika pieniä. Toki on isojakin ongelmia, kuten ilmasto ja ympäristö, mutta ne haluan nähdä haasteina.

Parempi huominen ei tarkoita sitä että istutaan iloisesti odottamassa että joku tekee jotain. Ei – se tarkoittaa yhteiseen sorviin tarttumista, haasteeseen vastaamista. Työtä on paljon, mutta kaikki keinot ovat tiedossa. Meillä on tekijöitä, tutkijoita, pohtijoita, kysymyksen esittäjiä joista jokainen kykynsä mukaan voi tehdä jotain huomista varten. Edelleen, keinot löytyvät, tänään paremmin kuin koskaan. Jos näemme tulevaisuudessa paremman huomisen, olemme valmiit myös tekemään sen eteen. Minä ainakin haluan elää enemmän kuin koskaan, sillä huomisesta saa hyvän. Haluan myös olla mukana vastaamassa haasteeseen erilaisten, eri mieltä olevien ihmisten kanssa, oli heidän aate- tai puoluemaailma minkä näköinen vaan. Kaikelle tiedolle on tilaa ihmisen päässä.

Elä ihmisenä

Sokeasti ei pidä pohtia vain utopiaa, eikä sitä kannata ihan joka saarnaajan tai elämäntapakouluttajan matkaan mennä. Joskus saa laiskotella, joskus saa syödä roskaruokaa, kunhan pohtisi siitä että mahdollisimman moni teoistaan ei tekisi huomisesta huonompaa, vaan huomista parantavia tekoja on enemmän kuin niitä toisia. Emme tarvitse superihmisiä, ainoastaan ihmisiä.

Olen tänään ”juhlinut” tekemällä asioita joista pidän: lenkkeily, kuntoilu, järjenkäyttöä vaativa työ, ryhmätyöskentely semmoisten ihmisten kanssa jotka kaikki kunnioittavat toisiaan ja kirsikkana kakun päällä vielä vapaaehtoistyötä kulttuurin hyväksi. Illalla aion vielä saunoa, skoolata tuorepuristetulla mehulla, syödä jotain pöhköä ja katsoa televisiosta jotain vielä pöhkömpää. Se on hyvä näin.

P.S. Alkuviikosta kirjoitin myös hyötyblogin, se kaipaa enää valokuvia. Aiheena on valaistus. Ehkäpä viikonloppuna pihalle.

17.11.2019

Espanja, maahanmuuton mallitapaus?

Radio-ohjelma Moniääninen Eurooppa käsitteli Espanjan maahanmuuton onnistumisia ja vertaili tilannetta muihin Euroopan maihin. Vaikka asiaa katsoisi hieman laajemmin ja kriittisemminkin, tarinassa on paljon oppimisten arvoista Suomellekin. Pohdin hieman ohjelman ajatuksia ja lisään siihen kontekstia.

Työ tekijäänsä kiittää

Peruskaava on simppeli: Espanjaan pääsee helposti töihin mutta vaikeasti pakolaiseksi. Espanjassa sosiaaliturvan moni osa on työstä riippuvaista, eli työ on edellytyksenä esimerkiksi terveydenhuollolle, perheen yhdistämiselle, ym. Työlupa irtoaa nopeasti ja jos työstä pitää kiinni ja välttää rikosrekisteriä, kansalaisuuteenkin pääsee vauhdilla. Turvapaikkaakin voi toki hakea, mutta se on vuosien odottelua ilman mitään turvaa. Työstä on tehty niin houkutteleva optio, että jopa monet todellista turvaa hakevat valitsevat sen option.

Aiheessa on toki miinuksiakin. Suomessakin on katsottu dokumentteja ja luettu tutkielmia Espanjaan muuttaneiden halpatyöläisten kohtelusta. Työpäivät ovat pitkiä, työolot huonoja, majoitusolot ahtaita ja ankeita. Espanjassa ei paljoa tesseistä puhella ja halpatyömarkkinat ovat siellä enemmän kuin vain poliitikkojen iskulauseita. Työ on maahanmuuttajille välttämättömyys ja työnantajat – myös valtiolliset – käyttävät tätä epätoivoa härskisti hyväkseen.

Jotain hyvää, jotain outoa

On kuitenkin kiistatonta, että Espanjassa maahanmuutto on pienempi ongelma kuin vaikkapa Saksassa, Ruotsissa, Ranskassa tai Suomessa. Tarina on rakennettu työn ympärille. Kun työtä on paljon, tulijoita on paljon ja kun työt vähenevät, muuttoliike on Espanjasta ulospäin takaisin tulijoiden kotimaihin. Tältä osin tilanne toimii ilmeisesti liian hyvin, sillä kansalaisjärjestöt ovat ryhtyneet vaatimaan että yhä useampi tulijoista pitäisi ottaa sosiaaliturvalla sisään. Tämä kertoo toki paljon enemmän näiden ”hyväntekeväisyysjärjestöjen” motiiveista. Työtä tekevä ja integroitunut maahanmuuttaja ei toimi poliittisena pelinappulana siinä missä ghettoutunut työn välttelijä.

En sano, että haluaisimme Suomeen halpatyöläisten armeijaa, mutta paljon tästä voisimme silti oppia. On uskomatonta minkälainen määrä rahaa ja työaikaa käytetään laillisten maahanmuuttajien työnteon häiritsemiseen, jopa estämiseen. En tiedä mitä TE-toimiston henkilökuntaa on käsketty tekemään, mutta ”et kelpaa työmarkkinoille” on sanottu aivan liian monelle työtä etsivälle, osaavalle ja motivoituneelle tulijalle. Työn sijaan heitä pallotellaan turhille kursseille ja koulutuksille joissa opetetaan kaikkea muuta paitsi suomen kieltä, eli sitä ainoaa asiaa jota he kaipaisivat. Työmarkkinajärjestelmämme on tältä osin täysin kyvytön, toimien lähinnä integroitumisen estäjänä ja maahanmuuttovastaisen mielialan kohottajana. Tätä voi pitää häpeällisenä epäonnistumisena.

Vertaileva keskustelu kannattaa

Espanja on onnistunut maahanmuutossa varsin hyvin ja on tärkeää vertailla maita toisiinsa. Yhden maan kaavaa voi harvemmin suoraan kopioida toiseen, mutta vertailu sinänsä kannattaa. Se auttaa meitä toisaalta näkemään virheet joita voimme välttää, toisaalta etsimään omasta toiminnastamme ongelmakohtia. Tällä kertaa suurennuslasi seisoo työn kohdalla. Suomessa saa turvapaikanhakijana kaikki edut tunnissa, kun huippuasiantuntija tai lukukausimaksua maksava opiskelija odottaa maahan pääsyä lähemmäs vuoden. Mikään Suomen maahanmuuttolinjassa ei rohkaise integroitumiseen, kun taas passivoitumista rohkaistaan monin keinoin.

Lopulta tärkein oppi on kuitenkin kansan asenteissa. Espanja ei kärsi muukalaisvihasta tai rasismista suuressa keskustelussa, sillä maahanmuutto ei aiheuta kansalaisten arkeen hurjia ongelmia. Tämä päättäjien pitää tajuta: maahanmuuttovastaisuus vähenee varmimmin onnistuneella maahanmuutolla – ei julistamalla, ei propagandalla.

12.11.2019

EU:n heikkous osoittautui kierrätyksen kanssa

En edelleenkään vihaa EU:ta tai halua siitä eroon, mutta olen huolissani kehityksen kulusta ja huonosta hallinnosta. Tuorein tempaus kertakäyttömuovipullojen ympärillä osoittaa erinomaisesti perusongelman: keskitytään metodiin eikä välitetä lopputuloksesta. Tämä on laaja ongelma.

Suoraan sanoen…

Ei, EU ei sano mitään suoraan ja se masentaa. Itselleni hyvin tuttu EU:n tietosuojadirektiivi (GDPR) on 96 sivua pitkä printti. Käytännössä kaikki merkitsevä asia siitä voidaan kirjoittaa helposti yhdelle aaneloselle, pienellä yrityksellä puolikkaalle aaneloselle. Tietenkin näin isolla organisaatiolla väkisinkin tulee pientä pränttiä määräänsä enemmän, mutta ihan jokaista lobbarin vaatimaa sanahirviötä ei tarvitsisi pistää mukaan. Pitkät lait suosivat kieroja juristeja, lyhyet ja selkokieliset lait suosivat rehellisiä kansalaisia. Tässä on valinnan paikka.

EU ei mielestäni myöskään ole halukas ottamaan sitä asemaa mikä sillä on. Puolustuksesta ei voida puhua, kuullaan vain Natoa. Tietotekniikasta ei viitsitä tehdä omaa linjaa, mennää vain USA:n, ja vähäisemmässä määrin Kiinan perässä. Satelliittipaikannusjärjestelmästä ei tehty itsenäistä vaan laitettiin Galileo-järjestelmä USA:n kontrolliin. Tuoreessa tekijänoikeusdirektiivissä annettiin käytännössä monopoliasema RIAA:lle – kas vain, amerikkalainen järjestö sekin. Kauppasodassa nöyrrymme, Iran-sopimuksessa ryömimme ja jos joku koittaa hetkeksikään nostaa puheeksi Euroopan historian ja traditiot, häntä lyödään kuin vierasta sikaa.

EU on todella tehnyt paljon hyvää, yrittäjänä näen monia hyötyjä vapaakauppa-alueesta. Ymmärrykseni on, että moni opiskelija nauttii opiskelijavaihdosta. Tiedän myös että kulttuuriyhteistyössä tehdään paljon hyvää. Näissä kaikissa on kuitenkin byrokratian määrä hurjassa kasvussa. Tarkoitus voi olla jopa hyvä. Huomataan järjestelmässä aukko, joka paikataan kirjoittamalla lisää pykäliä, samalla luoden lisää aukkoja, joita paikataan taas lisäpykälillä ja oravanpyörä on valmis. Hyviä aikomuksia on vino pino, mutta kukaan ei vihellä peliä poikki.

Ja sitten palaamme kierrätysasiaan ja siten ehkä helpoimpaan tapaan jolla EU voisi terästää pelisilmäänsä. Nyt valittu metodi lisää muovin kulutusta, lisää saasteita, eikä lisää kierrätystä. Siitä voi matkan varrella tulla vähän siedettävämpi, mutta tällaisen tunaroinnin ei pitäisi voida tapahtua. Se tapahtuu, koska päämäärä unohtuu. Jätteiden vähentäminen ja kierrätyksen lisääminen pitäisi olla lähtökohta ja jokaisen valitun keinon pitäisi johtaa tätä tavoitetta kohti. Nyt kuitenkin tapeltiin keinoista vuositolkulla eikä lopputuloksesta ole juuri väliä. Epäilemättä moni kilistelee kompromissin kunniaksi, mutta minä näen tässä vain poliittista kyvyttömyyttä.

Viisaus painetaan pienin kirjaimin

Surullisin osa tarinasta löytyy pienestä präntistä. Kompromissia juhlitaan voittona, mutta kompromissiin johtavissa teissä on tragedian sydän. Kierrätystä toki harkittiin, mutta ajatuksesta luovuttiin koska pari eteläistä jäsenmaata ei halunnut.

Toisin sanoen: EU:n yksi tärkeimpiä haasteita, saasteiden vähentäminen, voidaan heivata pois asialistalta ilman sen kummempaa mietiskelyä kun vaan joku älyää pyytää. Se on surullista ja se on likaista. Parempaan on pystyttävä.

7.11.2019

Voiko liberaali iloita persujen kasvusta?

Samat sata analyysiä voi lukea aina gallupien jälkeen, mutta minä haluan jotain muuta. Haluan löytää jotain positiivista persujen suosion kasvusta, sellaista jota kaltaiseni markkinaliberaalikin voi iloita – ja uskoakseni olen sellaista löytänyt. Voisiko persujen nousussa nähdä hieman samaa mitä Barack Obaman kampanjassa? Näenkö rivien välistä sanat ”yes we can”, tai siis ”tottahan myö pystymme”?

Varoitus: tämä on vain vaihtoehtoinen katsantakanta yhdestä näkökulmasta – ei absoluuttinen totuus tai kokonaiskuva.

Onko sanoma vain rasismia?

Teen nyt oletuksen, että yleinen näkökulma persujen kannatuksen noususta, eli kasvava rasismi ja ilmastodenialismi, ei ole koko totuus. Syitä on mielestäni useita. Esitän nyt yhden syyn, jonka ainakin haluaisin olevan osa pakettia ja se on persujen sanoman positiivisuus. Kyllä, luit oikein, hengitä syvään, lue sitten perusteluja tai juokse paniikissa loukkaantumaan jonkun puolesta. Jos jatkat yhä, huomautan että puhun tästä miltä asiat näyttävät ja kuulostavat, viestinnässähän käy usein niin että puhujalle sanoma on kovin erilainen kuin kuulijalle. Wiion lait pätevät.

Kas, vihreät ja demarit ovat antaneet ilmi kuvaa siitä, että olemme syyllisiä ja meidän pitäisi hävetä. Heidän ulostuloista jää monille mieleen vain ajatus siitä, että mm. kaikki on suomalaisten (EI, en sanonut ”lihaa syövien heteromiesten”) syytä. Korostetaan asioita missä olemme huonoja tai muita huonompia, asioita joissa emme tee tarpeeksi, asioita joita saisimme hävetä. Puhutaan siitä mitä emme saa tehdä, mistä pitää kieltäytyä, minkä pitää loppua – ja tämä kaikki tarjotaan kovin ehdottomaan äänensävyyn. Ei tämä ole vain ilmastonmuutospuhetta, vaan yleinen ilmapiiri. Syyllisten ja syyllisyyden osoittaminen pätevät toki maahanmuutossa ja ilmastoasioissa, mutta myös työmarkkinoilla, keskusteluilmapiirissä, EU-asioissa ja monessa muussa.

Kotipuolueeni Kokoomus on sekin jäänyt vähän reaktiopuolueen asemaan ja olisi aika piristyä. Olemme tyytyneet reagoimaan muiden puolueiden ulostuloihin, emmekä ole yrittäneet rakentaa omaa agendaa. Tällä hetkellä keskikentän oikealla reunalla olisi hurjasti tilaa selkeälle, järjenkäyttöön pohjautuvalle sanomalle. Tieteeseen uskovan puolueen tulee rohkeasti katsoa eteenpäin ja olla mahdollisuuksien mukaan proaktiivinen. Tämä puoli puuttuu. Kotimaan politiikassa on kaksi selkeää sanomaa, mutta jo pikavilkaisu eurooppalaisille politiikan kentille osoittaa että kolmannelle on ehdottomasti paitsi tilaa, myös kysyntää.

Niin, entäpä Perussuomalaiset? Yhä useampi kuulee heidän sanomansa positiivisessa hengessä. Kyllä me selviämme tästä. Kyllä suomalainen työ kannattaa. Kyllä aurinko nousee huomennakin. Kyllä lapsissa on tulevaisuus. Vaikka heidän perusviestintä onkin sävyltään ikävää, yllättävän moni lukee niissä vähäsen toivoa, hitusen synninpäästöä ja pienoista optimismia. Niitäkin kommentteja lukee, joissa ilmastonmuutoksesta huolestuneet uskovat enemmän persujen kuin vihreiden ratkaisumalliin. He kokevat sen ratkaisevan asiaa kulkien eteenpäin työtä tekemällä, kun vihreiden malli tuntuu lähinnä panikoinnilta ja toivon alasajolta. Viestintäpsykologiaa katsellen, jos lauseen alkupuolella ensin ruoskitaan, ei lauseen jälkipuoli enää pysty tilannetta paikkaamaan. Liekö Matias Turkkila tehnyt saman havainnon?

Toivotalkoot?

Markkinaliberalismiin kuuluu ainakin minun versiossani toivo ja positiivisuus. Sisäinen ääneni rohkeneekin siten toivoa, että gallupit ovat merkki toivon kaipuusta. Ehkäpä suomalainen sisu on herännyt horroksestaan ja kansa haluaisi vihdoinkin lähteä rakentamaan tulevaisuutta tekemällä? Hallitus tarjoaa häpeää, itkua ja tappelua, mutta kenties kansa haluaisikin toivoa, mahdollisuuksia ja haastetta? On sangen mahdollista että kuvailen pöhköä utopiaa, mutta mielestäni tulevaisuuden tekeminen omin käsin on utopia johon on täysin sallittua uskoa.

Totuus on, kuten olen varoittanut, paljon tätä monimutkaisempi, mutta mielestäni täysin jumittunut persukeskustelu kaipaa uutta näkökantaa. Laajemminkin katsoen, Suomesta puuttuu toivoa. Väkivahvasti uskon, että sitä pystyisi tarjoamaan meille useampikin puolue. Älkää jääkö tuleen makaamaan, vaan ottakaa haaste vastaan, oli lipun väri mikä vaan!

4.11.2019

Uskokaa jo!

Jälleen on Päivi Räsänen tutkinnassa uskonnon varjolla harjoitetusta homofobiasta. Päivin muitakin soveltavia raamatun analyysejä on tutkittu oikeuslaitoksessa viime aikoina. Kansa pitää tilannetta absurdina, minä pidän sitä hätähuutona lain selkeytykselle. Kumpi voittaa: laki vai uskonto?

Tätä päätöstä ei voi lykätä

Suomessa on pääpiirteittäin ollut terve suhtautuminen valtion ja uskonnon välillä aika pitkän aikaa. Kehitys on kehittynyt ja valtionkirkko on pysytellyt menossa mukana. Viime vuosina tilanne on kärjistynyt: samalla kun yhä useammat akateemisetkin mielipiteet kannattavat jumalanpilkan (uskonrauhan rikkominen) poistamista rikoslaista, ovat syyttäjät innostuneet etsimään loukkaantuneita henkiolentoja kissojen ja koirien kera. Etsintä on nähdäkseni kovin valikoivaa ja jopa maltillisimmat asiantuntijamme ovat pitkään kyselleet miksi vain kristityt lahkot ovat joutuneet silmätikuiksi.

Peruskysymys on tämä: onko Suomessa uskonto lain ylä- vai alapuolella? Voiko uskonto kieltäytyä noudattamasta maallista lakia vedoten pyhiin teksteihin? Onko uskonrauha pätevä tekosyy syrjintään? Saako naisia jättää palkkaamatta, saako seksuaalivähemmistöjä syrjiä, saako väkivaltaan kehottaa, saako ihmisryhmiä herjata vapaasti? Tätä kaikkea tapahtuu jatkuvasti ja jos valtakunnansyyttäjän toimintaa katsoo, vaikuttaa että vastaus edellisiin heitetään nopalla. Se ei ole kestävä tie. Se ei ole reilua uskoville eikä uskonnottomille.

Jos tämä keskustelu itsessään ei olisi tarpeeksi vaikea, sitä varjostavat tiukat ideologiset taistot. Hieman, mutta vain hieman kärjistäen, vasemmalla laidalla katsotaan että islamin nimissä saa tehdä mitä vaan mutta kristityt pitää saada kuriin. Oikealla laidalla kristinusko on erehtymätön, mutta islam on saatava kuriin. Tämä ei ole terve lähtökohta kompromisseja edellyttävälle päätökselle. Lakeja voi olla vain yksi,

Herätys! Raamattukielto!

Haluaisin raamattukiellosta puhuville henkilöille todeta tähän väliin jotta höpö höpö! Vaikka uskonnot olisivat alisteisia maalliselle laille, voisit aivan vapaasti kertoa Jeesuksen tai Muhammedin tarinoista, kuten voit kertoa Hitlerin tai Gandhin teoista ja puheista. Ei sitaattioikeutta ole kukaan poistamassa, tai kieltämässä niitä miljoonaa muuta kirjaa joissa on nykyopin mukaisesti ikävää sisältöä. Tälläkään hetkellä tarinamme Päivi ei ole epäiltynä yhdestäkään ”Jeesus sanoi, että” -alkavasta ulostulosta.

Halutessamme voimme katsoa asiaa aika helposti. Voitko tehdä tai sanoa uskontokunnan sisällä jotain, mikä on sen ulkopuolella laitonta? Tällä hetkellä vastaus on jyrkkä ehkä. Miten olisi selkeä kyllä tai ei?

27.10.2019

Ylläpidon pikakertaus

Jouduin poistamaan juuri blogauksen, joka sinänsä käsitteli pätevää asiaa mutta jossa syyllistyttiin kanssablogaajien henkilöön menevään kritiikkiin.

Kertaan pari asiaa, ja sitten avaan keskustelun yhdestä.

Pirkan blogit ei ole kaupallinen alusta. Jokainen blogaaja omaa kaiken oman bloginsa sisällön ja toiminnan, moderoinnin, yms. Blogaajalla on tämä oikeus, mutta kommentoijilla ja lukijoilla on tietenkin myös oikeus tehdä tästä johtopäätökset. Blogaaminen on keskustelua. Jos keskustelua ei halua, on hyvä pohtia onko blogaus paras harrastus.
IP-osoite tosiaan näkyy noissa, mutta näin tietoverkkojen ja tietoturvan kanssa työskentelevänä, näissä oloissa väitän että sillä ei ole mitään tietoarvoa, useistakin syistä jotka voin listata pidemmässä jutussa.
Toisaalta, IP-osoite tai sähköpostiosoite ovat tunnistetietoja, eli toisten henkilöiden tällaisia tietoja ei saa julkistaa suoraan tai epäsuoraan. Se tulee laista, ei blogin säännöistä.
Kanssablogistin henkilöön menevä kritiikki ei ole ollut eikä tule olemaan sallittua.
Olisi todella tylsä maailma, jos olisimme kaikesta samaa mieltä. Riemuitkaa erimielisyydestä, älkää menettäkö sen myötä malttianne. Vain siten opimme mitään.

Vielä näistä ip-osoitteista. Tosiaan mielestäni niillä ei ole mitään arvoa, mutta jos halutaan, voin lopettaa niiden kirjaamisen koko palvelusta kokonaan. Tutkin jokunen kuukausi sitten asiaa kun sitä pyydettiin, mutta asiasta ei ollut vahvaa mielipidettä. Kommentoikaa asiaa alla. Jos siltä tuntuu, sitten poistan niiden kirjaamisen kauttaaltaan.

25.10.2019

Persujen nousu – hallituksen kostoa vai puhdasta sattumaa?

Perussuomalaisten kannatus on ollut melko turvallisessa asemassa viime kuukaudet. He ovat onnistuneet luomaan mielenkiintoisen paikan poliittisella kentällä ja käytännössä dominoineet kovin montaa keskustelun osaa. Voivatko persut kiittää nykyhallitusta vai onko kyse pidempiaikaisesta ilmiöstä? Katson pikaisesti muutamalta kantilta.

Outoja vihatulkintoja

Minulla ei ole minkäänlaista kunnioitusta Anna-Maja Henrikssonia kohtaan jo perustuen puolen vuosikymmenen takaisiin toimiin. Tällöin, myös oikeusministerinä, hän syytti Aamulehdessä hakatuksi tullutta eläkeläistä siitä että eläkeläinen vastusti pakkoruotsia ja siksi oli ymmärrettävää että hän sai turpiinsa. Nyt hän on siirtynyt lähemmäs persujen kenttää vihapuhetutkimuksen myötä. Mielestäni haastava tutkimus oli hyödyllinen ja laajalti laadukas, mutta sen tulkinnat johtavat outouksiin. Kun tutkinnassa todettiin pääosan nettivihasta kohdistuvan miehiin, A-M totesi että koska viha kohdistuu lähinnä naisiin, pitää aleta tuomitsemaan naisiin kohdistuvaa vihapuhetta kovemmin. Jalat on tukevasti yhäkin ilmassa ministerillämme ja persut ovat ottaneet tästä kaiken ilon. Aivan syystä, sanoisin. Minun mielestäni tämä yhteiskunta ei kaipaa yhtään lisää segregaatiota vihan äärelle.

Miesten tasa-arvossa tapahtuu

Varsin hajuton ja mauton ruohonjuuritason järjestö Miesten tasa-arvo ry on päässyt valokeilaan. Ilmeisesti kyse on uuden hallituksen linjauksista, jonka mukaan kyseistä järjestöä ei enää voida listata tasa-arvotyön mukaiseksi, koska miesten tasa-arvoa ajava järjestö ei aja naisten asioita joten siksi se ei edistä tasa-arvoa. Ei sillä etteikö naistenkin asioita pidä parantaa, mutta on suhteellisen pöhköä unohtaa, että miehilläkin on haasteita ja apu esimerkiksi avioerossa, huoltajuusasioissa yms. on tärkeää ja koko yhteiskunnalle hyödyllistä. Myös rahoitusten vieminen miesten asioita ajavilta järjestöiltä on ollut kovassa huudossa. Ja persut ovat tämän huomanneet ja sillä ratsastaneet. Tässäkin kohtaa nykyhallitus voi katsoa halutessaan peiliin.

Avustusten evääminen nuorisojärjestöltä

Persunuorten ulostulo, josta mekkala alkoi, oli tasoton, laaduton ja ala-arvoinen, siitä ei ole kahta sanaa. Sen sijaan hallituksen ohjaama reaktio asiaan on omiaan vain ja ainoastaan nostamaan kiinnostusta. Tukien takaisinperintä on rankka, luokassaan ennenkuulumaton toimenpide, jonka takana on nykyinen hallitus. Vaikka persunuorten puheet olivat härskejä, on operaatiossa selvää koston makua hallitukselta oppositiolle. Tämä ei voi enää päättyä hallituksen kannalta hyvin, vaan persut ottavat kaiken ilon hallituksen omasta maalista. Se on sääli. Hallitus olisi voinut ottaa tästä voiton, jos olisi jättänyt ylpeyden narikkaan.

Muilta puuttuu linja

Yksi perusongelma on, että omaa linjaa vetävät vain vihreät ja persut. Muilla puolueilla ei ole omaa linjaa, he vain vastustavat tai puolustavat em. kahden äänekkään pelurin ulostuloja. Yllä on esimerkkejä, mutta löytyyhän niitä lisääkin, ilmastosta, maahanmuutosta, työstä, varhaiskasvatuksesta ja vaikka mistä. Muissa puolueissa on oltu aivan luvattoman laiskoja ja tyydytty reagoimaan, kun pitäisi proaktiivisesti hakea paikka keskustelukentältä. ”Katsotaan mitä persut sanovat ja haukutaan se” tuntuu olevan paras mihin huippuluokan viestinnän ammattilaiset pystyvät.

Ehdottaisin, että nykyisen hallituksen ei kannattaisi keskittää ihan näin paljon toimia ideologisen koston ajamiseen. Kuten vihreätkin puoluelehtensä lakkautamisen myötä totesivat, politiikkaa ei enää ajeta asialla vaan heitoilla ja huudahduksilla. Niin he tekevät kuin lupaavat ja se on sääli, sillä kaikki tällaiset puuskaukset, yhdistettynä maltillisten puolueiden hiljaisuuteen, eivät vähennä vaan lisäävät vastakkainasettelua Suomessa. En todellakaan usko että persut tai vihreät olisivat parhaat toimijat hallituksen johdossa. En kaipaa tätä.

P.S. Moni on ehkä huomannut blogaustahtini olevan hitaampi. Valitettavasti taannoinen pieni tapaturma kiusaa yhä, enkä ole voinut viikkoon istua. Se hidastaa kovasti koneen käyttöä. Noh, ainakin tulee käveltyä hemmetisti. Kuukauden sisään pitäisi helpottaa. Koittakaapa pärjätä, piipahdan kyllä pari kertaa päivässä pikaisesti.