Perjantain puujalkoja

Näin kuluttajana ja huonona vitsinkertojana päätin tehdä lyhyen putken rehellisiä mainoslauseita erinäisille yrityksille ja laitoksille. Koska vaalit ovat lähellä, politiikkaa ei ole mukana. Aloitetaan ajankohtaisella:

VTV – Todistetusti Suomen päättäjäystävällintä valvontaa

Caruna – Virta vie ja monopoli kantaa

Samsung – Palvelut hiilellä, lähettiläät öljyllä

Hesburger – Maailman turkulaisin amerikkalaisseurakunta

Sanoma – Teidän ongelma, meidän ominaisuus

Elisa – Kun etäpalaverisi kaipaa katkosta

Veikkaus – Auta meitä auttamaan vähemmän

Ruohonjuuri – Bakteerimmekin ovat luomua

Tieto – Maailma kaipaa ammattilaisia. Me emme.

Gigantti – Tuote voi olla vanha, mutta hinta on aina uusi

Valio – Juusto on vihreämpää aidan toisella puolen

Acer – Miksi valmistaa kun voi myydä ja miksi suunnitella kun voi brändätä?

Mehiläinen – Hoidamme läheisesi kuin omat verovelvoitteemme

Yle – Emme ehkä ota vastuuta, mutta ainakin puhumme siitä

Sofigate – Konsultointia kansalliskonservatiiveille

Finlayson – Miksi tehdä hyvää kun voi vaan puhua pahaa?

Esperi (sopii Attendoonkin) – Huumattu vanhuus on edullinen vanhuus

Amazon – Valitse orjatyö, valitse arjen säästöt

Lidl – Saattaa sisältää ruoan kaltaisia aromeja

Facebook – Yksityiselämäsi arvokkainta huolenpitoa

Nordea – Rikkaalla ei ole varaa hymyillä

Ikea – Miksi tehdä vaikeita ohjeita, kun vähällä vaivalla niistä saa täysin mahdottomia

Oracle – Tämän mainoslauseen lukeminen on tekijänoikeusrikos

Citycon – Koirasi on tervetullut, mutta jätä omistaja kotiin

Vastaamo – Joukkoistimme mielenterveytesi hoidon

Stockmann – Jos sinulla on varaa tulla tänne, meillä on varaa olla palvelematta sinua

Posti – Ei päämäärä vaan matka

Ja lopuksi vielä kaikkien rakastama:
TE-palvelut – Jotta Burana tekisi kauppansa

Mainittakoon vielä loppuun, että jokaiselle heitolle on olemassa tarina ja tausta. Jos joku näistä ei ole tullut vastaan ja olet utelias, saa kysyä.

Ydinvoiman panokset kovenevat

Olen viime kuukaudet seurannut monia kansalaisjärjestöjä, jotka ovat nousseet pinnalle puolustamaan ydinvoimaa mm. useissa Euroopan maissa ja USA:n osavaltioissa. Se on puolestaan johdattanut lukemaan heidän vastavoimistaan. Pahaa pelkään, että pelissä on tällä kertaa turhan isot panokset ja kätemme on kovin heikko.

Ei täydellinen, mutta paras

Jotta voisin vähän provosoida alkuun, voisin todeta ydinvoimamyönteisyyden ja huumeiden dekriminalisoinnin olevan omalla tavallaan kavereita. Niin säteily kuin huumeetkin tuppaavat olemaan vaaraksi ihmisen terveydelle, mutta kauaa ei tarvitse ynnätä numeroita huomatakseen mikä optioista on ylivoimaisesti vähiten vaarallinen. Ydinvoima ei ole ongelmatonta, mutta ongelmat ovat yksinkertaisesti mikroskooppisia vaihtoehtojen rinnalla. Tämä on ihmisajattelulle haastavaa – etsimme täydellisyyttä ja pikkuriikkinenkin särö ehdotuksessa pelottaa meitä.

Toinen vertailukohta voisi olla rokotevastaisuus. Rokotteet ovat pelastaneet lukemattoman määrän ihmishenkiä, mutta tietenkin aina on riski. Todennäköisyys sille, että rokote auttaa sinua on jotakuinkin yhtä suuri kuin todennäköisyys sille, että joku ymmärtää Twitterissä kommenttisi tahallaan väärin. Todennäköisyys sille, että rokote tappaa sinut, tai että ydinvoima tuhoaa maailman, on suunnillen yhtä suuri kuin todennäköisyys sille että kepu ei petä.

Pelkoa ja inhoa lobbareissa

Voimakkaat pelurit EU:n lähellä ovat pelaamassa kovan panoksen pokeria ydinvoiman tulevaisuudella. Entistä huolestuttavampaa on, että Suomi ei ole valmis tukemaan Ranskan kaltaisia maita ydinvoiman asiassa. Tämä voi johtaa entistä kovempaan ydinvoiman alasajoon ja siten aika monen Sovetskoje šampanskojen korkkaamiseen parissa osoitteessa hieman Zavidovon kansallispuistosta kaakkoon. Setä Putin kun kovin mieluusti paikkaa EU:n energiavajetta lähes yksinomaan hyvää hyvyyttään. Unohda Olkiluoto 3, EU:n tulevaisuus on Nord Stream 3.

En tokikaan ole sokea huolelle ydinvoiman osalta. Vain pari maata maailmassa on saanut aikaan kestävän suunnitelman ydinjätteen osalta. Fukushima Daiichin onnettomuus osoitti miten heikosti turvallisuussääntöjä noudatetaan ja mihin se voi johtaa dominojen kaatuessa. Psykologia tukee myös huolta: säteily on näkymätöntä ja näkymättömän vihollisen edessä irrationaalinen pelko voittaa herkästi. Peloille ei pidä nauraa, niitä ei pidä vähätellä, vaan ne pitää käsitellä kunnioittavasti. Kukaan ydinvoimaa pelkäävä ei ole typerys, vaan tunteva ihminen jonka tunteilla on väliä.

Yksinkertainen on kaunista

Niin paljon kun rakastankin asioiden käsittelemistä pitkällä kaavalla, joskus myös yksinkertaisuudelle on tilaa. Kaikki ydinvoiman alasajon lopputulokset lisäävät kasvihuonepäästöjä ja se on muutos johon meillä ei ole varaa. Kaikki ydinvoiman lisääminen vähentää kasvihuonepäästöjä ja se on suunta mikä meidän täytyy ottaa mieluiten puoli vuosisataa sitten. Luonto, ympäristö ja ilmasto eivät pelastu ideologialla vaan teoilla. Ydinvoima on väkevä teko sen puolesta. Ja jos nyt inhorealismia sallitaan, luonto ei paljoa hätkähdä vaikka tulisi toinen Tšernobyl – ihmiset kärsisivät hurjasti, mutta luonto porskuttaa.

Viimeisenä ehdotan muistettavaksi, että ydinvoima ei ole seisahtunut kivijärkäle, vaan väkevästi kehittyvä tieteenala. Tieteen ominaisuus on kehittyminen, virheistä oppiminen ja itsensä parantaminen. Ydinvoiman tukeminen ei ole katse menneeseen tai edes katse tähän päivään, vaan katse tulevaisuuteen. Puhukaamme siis tulevaisuudesta, sillä voimme tehdä siitä juuri niin hyvän kuin ansaitsemme.

Kokeillaanpa jotain tylsää

Taannoisen käsivarren kipeilyn johdosta meni vähän myöhäksi että sain aikaiseksi itse leikittyä vaaliehdokasta. Tässä kohtaa vaalien siirrosta oli apua, sillä ehdin pohtimaan mitä olen oppinut vuosien varrella. Päätin, että nyt on erinomainen aika olla tylsä ehdokas – mieluiten koko vaalien tylsin.

Kaikki on jo huudettu

Olen tullut vähitellen siihen johtopäätökseen, että olen kokeillut jokaista porukkaa, jokaista paikkaa ja jokaista tekosyytä. Olen pitänyt palopuheita ja kirjoittanut niitä muiden pidettäväksi. Totta puhuen olen aika hyvä tässä hommassa, mutta mitä siitä jäi käteen? Maailma ei muuttunut, ongelmat eivät korjaantuneet. Aplodit kuolevat nopeasti, mutta maailma on täällä huomennakin.

Siispä ratkaisu on tylsä, rauhallinen puhe.

Tein viime vuonna kokeeksi videosarjaa nimeltä Tylsä mies. Käsittelin erinäisiä suurta tunnetta herättäviä aiheita ja käänsin ne rauhalliseksi analyysiksi. Sarja alkoi ja päättyi kuten suunniteltua, mutta nimi jäi mieleen. No hitto, tuossahan se motto on: Tylsä mies. Kiitos viestintävirastomme palvelujen, siitä irtosi vielä verkkosivustollekin osoite, tylsämies.fi. Vielä jos osaisin tehdä tyylikkäitä verkkosivuja, olisi hienoa mutta ei nyt pröystäillä.

Lopulta kyse on kuitenkin itsehoidosta.

Kas, niin kivaa kuin onkin lämmittää isoa yleisöjoukkoa omilla puheillaan ja saada heidät mukaan ajatuksiin, siinä joutuu koko ajan olemaan varpaillaan. Sitä tietää, että kun äänenvoimakkuus nousee, tunteet kovenevat. Kun tunteet kovenevat, myös ikävät tunteet kasvavat. Sitä on aivan liian helppoa suututtaa ihmisiä, eikä se oikeastaan ole kivaa. Voipi olla, että kukaan ei kuule hissuttelua, mutta eipähän tarvitse pelätä yötä päivää että kuka lähettää seuraavan tappouhkauksen tai kuka tulee seuraavana ovelle uhkailemaan.

Se ei tarkoita, etteikö voisi olla sanomaa. Rauhoittuminen oli sielunhoitoa, mutta jämpti ilmaisu ilman katkeruutta on puolestaan haaste. Tymäköitäkin kannanottoja voi tehdä käymättä ihmisten tai aatteiden kimppuun. Ei tarvitse osoittaa sormella syyllistä ihmistä, voi aivan yhtä terävästi etsiä aiheen särmiä rakentavammin sanankääntein. Tylsä asia ei ole turha asia. Voiveitsi on pihviveitsen rinnalla tylsä, mutta silti erinomainen työkalu. Isäni tekemä voiveitsi on vieläpä ekologinen sellainen. Ei liity asiaan, mutta tuli mieleen.

Murheen maahan murtama en ole, räyhääjäksi en tahdo tulla, joten olenpa siis tylsä. Jännä valinta, eikö? (ei)

Enemmän kysymyksiä, vähemmän vastauksia

Mietin pitkään, miten kuvailisin ajatuksiani kuntahallinnon kehittämiseen. Lopulta päädyin katsomaan viestintää laajemmin ja huomasin, että mediat ja päättäjien ulostulot ovat täynnä vastauksia: absoluuttisia, kaiken kokoavia ja keskustelun päättäviä. Mielestäni kysymysten ja vastausten suhde on väärä ja sitä olisi hyvä kääntää ylösalaisin.

HUOM: Tätä blogausta voi pitää vaalikampanjointina, suhtaudu siihen sellaisena.

Esimerkki 1: koulukiusaaminen

Kunnan koulussa tapahtuu paljon kiusaamista, ehkä jopa väkivaltaa. Tyypillinen vastaus on ”potkikaa kiusaaja koulusta”, ”opettajille lisää valtaa” tai ”kutsukaa poliisit paikalle”. Toki akuuttiin tilanteeseen poliisit ehkä tarvitaankin, mutta ehdotan vastausten sijaan alkuun kysymyksiä. Mitä eri osapuolten mielestä tapahtui? Mikä on polttoaine, mikä katalyytti? Mitä ajatuksia opettajilla on? Mitä tähän mennessä on tehty? Mitä seuraavaksi pitäisi tehdä?

Tärkein kysymys saattaa kuitenkin olla seuraava, ja tämä pätee aika moneen muuhunkin hallinnon alaan: millä mittareilla seuraamme, onko valittu toimi tehokas? Mielestäni tämä kysymys pitää esittää ennen toimen päättämistä. Onko se seuranta sitten kysely, vai jokin mitattava suure on oma kysymyspatterinsa, mutta seurannasta on mielekästä päättää ennen toimia. Ehkä valittu keino on hyvä, ehkä huono, ehkä siinä on hyviä ja huonoja puolia. Tärkeää on kuitenkin pitää asia pinnalla, varmistaa seurannan tapahtuvan eikä unohtaa asiaa piirongin laatikkoon.

Esimerkki 2: lääkärille ei pääse

Toistaiseksi vielä kunnille kuuluva terveydenhoito on tuttu ongelman paikka: hoitajilla on kiire, lääkäriaikaa ei saa, viestintä ei pelaa, työilmapiiri on huono. Perusvastaus on että palkataan lisää väkeä, toinen yhtä yleinen on että palkataan konsultti. Arvelen, että kysymykset veisivät pidemmälle: mitkä asiat vievät tarpeettomasti työaikaa? Mitä hoitajat ja lääkärit itse pitävät haasteina, entä potilaat? Mitä on tehty, ja mitä pitäisi tehdä seuraavaksi? Avustaako teknologia vai haittaako se työntekoa?

Tämä viimeinen kysymys voisi johtaa kysymyksiin potilastietojärjestelmistä, joita on esitetty aiemmin. Toinen aiemmin esitetty kysymys on tietokoneiden odotteluun, ongelmiin ja turhaan tietokonetyöhön menevän ajan määrä, joka on eri kyselyissä 20-50% terveydenhuollon ammattilaisten ajasta. On hyvä kysyä, miten paljon saataisiin paitsi ajan säästöä, myös hoidon laadun sekä työilmapiirin parannusta, jos useampi potilasjärjestelmä olisi kuin Oulussa käytetty Esko (arvosana 8,2), eikä niin kuin pk-seudulla käytetty Apotti (arvosana 5,6). Voisi myös kysyä vaikutusta työmotivaatioon, jos hoitajat ja lääkärit voisivat osallistua kehitykseen ja ongelmien korjaukseen. Maagista ratkaisua ei ole, mutta hyvillä kysymyksillä päästäisiin pitkälle.

Palataan filosofiaan

Sokrateen tarina kertoi, että viisain kreikkalaisista oli hän, joka tiesi ettei tiennyt. Haluaisin, että sanat ”en tiedä” olisivat paremmassa arvossa myös päätöksenteossa. Nuo ovat sanat, joista on hyvä aloittaa keskustelu. Aloittaa – ei lopettaa. Tuon perään voi vaikkapa todeta että pitääpä opiskella, pitääpä kysyä viisaammalta tai tiedustella että kukakohan mahtaisi olla tässä asiassa osaavampi. Jälleen hyviä kysymyksiä, joilla voi rakentaa hyvää pohjaa yhteistyön teolle.

Tiedon jano ja asioiden oivaltaminen ovat elämän suuria sisältöjä. Kivinen tie tuppaa johtamaan hyville apajille. Se toimii elämänkatsomuksessa ja ehkäpä se voisi myös avittaa julkishallinnossa? En tiedä, vaan kysyn.

Maahanmuuttajien koronarokotukset

Puhe rokotusjärjestyksen muuttamisesta käy kovana ja esiin on nostettu maahanmuuttajataustaisten/vieraskielisten nostamista jonon kärkeen, koska heillä on paljon tartuntoja. Klassinen vastareaktio huutaa, ettei saa palkita ohjeiden ja suositusten laiminlyönnistä. Ehkä näin on, ehkä näin ei ole, mutta onko kukaan kysynyt MIKSI näin saattaisi olla? Noh, minä kysyn.

Ei savua ilman tulta

Mielestäni on aihetta ainakin spekuloida tätä teoriaa. Kielimuuri ja kulttuurierot voivat olla osasyitä siihen, miksi tietyt maahanmuuttajaryhmät eivät ole noudattaneet julkisen tiedotuksen ohjeita. Toki ohjeistus on kauttaaltaan ollut hieman heiluvaa, mutta suomenkielisiä on auttanut media. Monet mediat ovat tulkanneet ministerien epäselvät lausunnot kansankielelle. Tätä etua ei juuri maahanmuuttajaryhmillä ole. Edes englanniksi ei ole useinkaan tarjolla selkeää ohjeistusta. Toisin sanoen, jonkinlaista totuutta kritiikissä on. Mutta edelleen: miksi?

Esitän yhden vahvan teorian: voimme syyttää tilanteesta ainakin osin kotoutuksen ongelmia. Maahanmuutto on monenvälinen kauppa, sen ongelmat tai ratkaisut eivät kummatkaan tule vain yhdestä suunnasta. Kuntavaalikampanjaani varten olen haastatellut runsasta määrää mansesterin mamuja ja kysynyt heiltä haasteista. Yhtä vaille jokainen valitti suomen kielen opetuksen puutetta ja varmistin asian itse. Heille on tarjolla hurja määrä koulutuksia, mutta aivan perus-perusperuskurssin lisäksi ei mitään suomen kielen opetusta. Tämä vastaus oli muutoin hyvin avuliaalta viranomaiselta yksiselitteinen. Se ei johdu opetusta tarjoavien tahojen puutteesta vaan on ylhäältä annettu ohjeistus, mielestäni pöhkö sellainen. Toinen avainongelma on Suomen kulttuurin ja käytäntöjen koulutus. Sitä on tarjolla ja se on pitkälti laadukasta, mutta siihen voi kieltäytyä osallistumasta kulttuuri- ja uskontoperustein. Tämän johdosta kursseille osallistuu lähinnä länsimaisia mamuja. Ei se toki heillekään pahaksi ole, mutta tässäkin jokin klikkaa.

Mitä tehdään?

Keskustelussa on hyvä pitää mielessä myös tilanteen akuutti kulma: maito on niin sanotusti jo lattialla, tautitilanne on paha näissä ryhmissä. On koko Suomen ja kansanterveyden eduksi varmistaa, että rokotuskäytännöt ovat tehokkaita. Jos asiantuntijat sanovat, että pk-seudun maahanmuuttajia pitää rokottaa ensin, olen taipuvainen kannattamaan sitä. Syyt, jotka siihen johtivat ovat oma asiansa mutta tässä ja nyt kansanterveys ennen muuta. Öyhöttäminen on täysin turhaa nyt ja summittainen syyllistäminen on tälläkin kertaa typerää.

Suosittelisin sen sijaan tutkimaan vaikka tälläkin tekosyyllä kotoutuksen ongelmia. Hyvä aloituspaikka voisi olla puhua asianomaisille. Kotoutuskoulutuksista ei kysytä lainkaan mielipidettä maahanmuuttajilta itseltään. Koulutusten tehoa ei mitata. Koulututusta tarjoavan tahon munaukset eivät johda seurauksiin. On kiva juttu, että päättäjämme suhtautuvat maahanmuuttoon mahdollisuutena, mutta sokea usko vie vain varmaan tuhoon. Voisiko globaali pandemia olla vihdoin riittävä syy ottaa laput pois silmiltä ja lähteä nostamaan kotoutuksen laatua?

Oikea luku on 13

EU:n elpymispaketista on alettu vihdoin keskustella. Kuten prof. Tapio Raunio totesi, keskustelu on vuoden myöhässä ja aggressiivisesti hissuteltu. Myöhästyneestä keskustelusta on jäänyt kääntämättä pari kiveä, jotka osuvat omiin ajatuksiini.

Montako miljardia?

Surullisenkuuluisaksi noussut ministeri Tuppuraisen haastattelu kuultiin avainkohtien osalta hyvin mutta ns. pieni präntti taisi unohtua. Paljon on puhuttu siitä, miten Suomen saantiosuus on pudonnut toistaiseksi kolmasosalla, noin kahteen ja puoleen miljardiin euroon. Hitusen on puhuttu siitä, miten tämä osuus tulee yhä laskemaan tästä edelleen noin puoleentoista miljardiin. Juuri lainkaan ei ole puhuttu maksuuosuudestamme. Se on 6,6 miljardia, jos jokainen jäsenmaa hoitaa osuutensa täydellisesti.

Jos jokin jäsenmaa taas ei hoitaisi asioitaan, Suomen hintalappu on yli 13 miljardia. Rehellisesti nyt: mikä on todennäköisyys, että Italia, Kreikka tai Espanja hoitavat vastuunsa kunnialla? Eivät he ole niin tehneet tähänkään asti. Heillä ei ole syytä maksaa osuuttaan, koska he tietävät ettei siitä tule seurauksia. Nämä maat ovat liian isoja kaatumaan, joten ne pelastetaan. Tietenkin tämä on vain teoreettinen riski eikä varma fakta. Mielestäni maiden maksu/saantiosuus olisi saanut olla maksimissaan 2:1 tai 1:2. Meillä se voi olla 8,5:1 joka on liikaa.

Investoinneista ja oikeusvaltiosta

Elpymispaketin olemassaolo on perusteltu. Nähdäkseni jäsenmaiden tehtävä on elvyttää välittömiä haittoja, esim. mitä tulee menetettyihin työpaikkoihin, yritysten tukemiseen kriisin yli, yms. EU:n tehtäviin sopivat hyvin pitkän ajan investoinnit. Sellaisiksi voidaan laskea esim. fossiilisista polttoaineista luopuminen, tieto- ja viestintäteknologian toimintaedellytysten parannus, tieteellinen yhteistyö tai korruption vastainen työ. Ensimmäinen näistä asioista kuuluukin pakettiin, mutta sen jälkeen tapahtuu outoja. Sanotaan, että oikeusvaltioperiaatteen noudattaminen on vaatimuksena. Se ei ole.

Tietokirjailija Anton Monti on usein kuultu asiantuntija Italian tilanteesta. Hän on rauhallinen, asiallinen ja erinomaisen asiantunteva. Hänen on ottanut laajalti kantaa Italian talouden ydinhaasteeseen, joka on oikeusvaltio. Italiassa oikeusistuin ei kykene auttamaan esim. yritysten välisessä riidassa. Se karkottaa investointeja. Firma tai varakas henkilö voi sopivin suhtein ja rahalla venyttää oikeudenkäyntiä, kunnes rikos vanhenee. Pienempiä riitatapauksia ei koskaan saa käsittelyyn. Jos tämä ongelma korjattaisiin, Italian talous pärjäisi hurjasti paremmin, mutta senttiäkään tähän ongelmaan ei pelastusrahaa laiteta. Puhumme aivan aiheesta Puolan ja Unkarin oikeuslaitosten ongelmista, mutta Italian osalta asialla ei ole väliä. Se muuttaa elvytyspaketin isolta osin haaskauspaketiksi.

Pärjää, ei pärjää

On aiheita, joissa EU pärjää. Suuria aloja ovat esimerkiksi autoteollisuus, laivat ja meriteknologia, lentokoneet, elintarvikkeet ja lääketiede. Sen sijaan tietoteknologiassa olemme säälittävä vitsi. Yksikään suuri verkkopalvelu ei ole EU:sta lähtöinen. Kun ARM ostettiin meiltä pois, Nokia ja Ericsson ovat ainoat lähelläkään minkään alan huippua. Silti tämä isohko ongelma ei tunnu nousevan esille EU-tukien keskustelussa. ”Digiloikka”, sanovat, ja kertovat vetävänsä tukirahoilla valokuitua pitkin maakuntia. Mikäs siinä, mutta kuka uskaltaisi todeta EU:n tarvitsevan aivan täydellisen uutta asennoitumista, jotta saisimme muuta kuin rippeet maailman nopeimmin kasvavilla aloilla?

EU haluaa rauhoitella ja olla kiltti. Hyvä on, kyllähän ihmiset ovat aika mieli maassa juuri nyt, mutta rakenteellisten ongelmien jatkuva paikkaaminen vain laastarilla ei auta pitkässä juoksussa. Nyt tarvitaan visioita, ei vässyköitä. EU pystyisi paljon parempaan.

P.S. Oikean käsivarteni hidas paraneminen jatkuu ja pystyn yhä kirjoittamaan vain vähän. Maaliskuun aikana helpottanee.

Miksi kulttuuri heitettiin bussin alle?

Tiedämme kyllä mitä on tapahtunut – kulttuuri ja tapahtuma-ala on sinänsä tarpeellisten koronatoimien yhteydessä heitetty bussin alle. Ei korvauksia, ei tukea, ei toivoa. Emme sen sijaan ole kysyneet miksi näin on, mutta minua se kiinnostaa.

Katsotaan tarkemmin

Erinomainen määrä taustatietoa aiheesta tarjoiltiin taannoisessa ykkösaamussa ja myöhemmin useissa uutislähetyksissä. Kulttuurilaitokset, eli kaupunkien operoiman teatterit ja vastaavat ovat saaneet jotenkuten pidettyä pään vedenpinnan yllä. Kaupungin virkakuntia lähellä olevat kulttuuri-instituutiot ovat saaneet hieman tukia ja mahdollisuuksia selvitä, eli koko kulttuurikoneistoa ei ole unohdettu. Sen sijaan rajanveto on groteskin selvä: laitoskulttuuri hyvä, vapaa kulttuuri paha. Kun tämän rajanvedon huomasi, alkoi muodostumaan teoria päässäni. Ja kyllä, se on teoria, ei pyhä totuus.

Teoriani on, että jossain sivulauseessa tai -ajatuksessa, tietoisesti tai ei, määräävät puolueet huomasivat että kulttuurissa on hallittavaa ja hallitsematonta puolta. Hallittu puoli ovat perinteiset, yleensä punalippua heiluttavat persoonat, virkailijat, pitkää uraa julkisessa laitosteatterissa tai muussa pysyvässä laitoksessa työtä tekevät. En sano etteikö moni heistä tekisi hyvää työtä ja tuottaisi paljon riemua kansalaisille. He ovat kuitenkin kontrollin alla. He eivät tuo esille teoksia tai näytöksiä, jotka ravistelisivat turhan paljoa nykyistä menoa. Heillä on kulttuurituotannon taito, parhaimmillaan kiitettävä sellainen, mutta heillä on myös itsesuojeluvaisto. He tekevät pilaa siitä mistä vallanpitäjät suovat pilaa tehtävän ja he tekevät draamaa siitä mikä on soveliasta.

Kärsijöinä sen sijaan on se osa kulttuuria, johon talutushihna ei ylety. Pienet teatterit, harrastajaryhmät, yhdistykset, muut riippumattomat toimijat ja siinä sivussa tapahtumatuotannon yritykset. Heidät on heitetty bussin alle jokaisen hallituspuolueen voimin. Ajoin meno on niin rajua että voisi luulla meidän katsovan Neuvostoliiton asennetta Vladimir Vysotskiin. Mutta vapaa kulttuuri on, kuten sanottua, vapaata, Se ei kumarra sen paremmin vallanpitäjiä kuin oppositiotakaan, ei nöyristele puolesta tai vastaan vaan antaa sydämen palon vallata. Se on kaunista. Arvon lukijat, se on joskus groteskia, kärjekästä, hiomatonta, mutta niin kaunista. Se on syy, miksi ihmiskunta loi taiteen.

Isot puolueet, isot säännöt

Spekuloin siis, että isot puolueet haluaisivat nähdä isojen kulttuurilaitosten isoa taidetta, joka ei ravista yhteiskuntaa eikä herätä kysymyksiä. Vaikka teatterimme ovatkin pitkälti demarijohtoisia laitoksia, en halua syyttää heitä tai Sanna Marinia suoraan. Kuka tahansa päättäjä, joka on näin universaalissa, kiistattomassa valta-asemassa, pyrkisi samaan. Linjaa vahvistaa myös puhe ehdotetuista tukilinjauksista, joissa rahoitusta pyritään ohjaamaan instituutiokeskeisesti. Ajatus kulttuurin keskusvallasta on nyt muodissa. Ajatus siitä, että kulttuuriväki lakkaisi kysymästä vaikeita kysymyksiä, on aivan liian houkutteleva päättäjille.

Sitä en tietenkään osaa sanoa että onko kyseessä ihan määrätietoisen paha tahto, halu ravistella ”liian vapaasta” kulttuurikentästä ”liian väärät” mielipiteet pois viemällä vähätkin resurssit heiltä pois. Tämähän voi olla myös vain ajattelun puutetta, iso puolue ja iso päättäjä ei osaa, ehdi tai halua ajatella asiaa ruohonjuuritasolla. Pieniä toimijoita ei kenties aktiivisesti olla heittämässä bussin alle, vaan ainoastaan ollaan huomioimatta tuleva törmäys. Eräs eettisen psykologian klassikko tulee juuri mieleen.

Selittääkö pelko?

Yhtä kaikki, lopputulos on se, että pienet kulttuuritoimijat ovat kärsineet ja tulevat kärsimään vielä lisää. Ehkä se on päättäjien tahto, ehkä sivuvaikutus, mutta se että ongelmaa ei aiota noteerata on ainakin määrätietoinen päätös. Jos se jostain kertoo, se kertoo pelosta. Kulttuuritoimijat, yhdistykset, kerhot, seurat ja tempaukset pelottavat maan johtoa. Demokratiassa olisi viisasta kääntää katseet kaikkiin päättäjiä pelottaviin asioihin. Tekeekö sen oppositiopolitiikalla, tutkivalla journalismilla vai kansalaisaktivismilla on sitten niitä kysymyksiä, joihin saa tässä maassa onneksi vapaasti valita vastauksen.

Yli 20 vuotta kulttuurin vapaaehtoistyötä tehneenä totean vaan jotta saatanan tunarit.

P.S. Olen yhä vajaalla terveydellä, tietokoneen käyttö vaikeaa. Tämän kirjoittamiseen meni 6 päivää. Olen vähemmän aktiivinen vielä 1-2 viikkoa, mutta vihamiesten suruksi ja ystävien iloksi, tämä paranee kyllä.

Puhumme ihmisoikeuksista

Puhumme ihmisoikeuksista paljon ja ikävästi sanova henkilö saa hyvin nopeasti huomata menettävänsä puolueensa suosion. Kiina, Venäjä, Burma ja moni muu, pidämme aivan aiheellisesti paljon meteliä ongelmista. Kysymys kuuluu: ymmärrämmekö mitä metelin jälken pitäisi tapahtua?

Se ei pääty puheeseen

Nähdäkseni ensin on tietoa. Siitä muodostuu ajatus. Ajatus kootaan sanoiksi. Sanat johtavat tekoihin. Pääsemme helposti sanoihin asti, mutta tekojen osalta meillä on paljon petrattavaa. Koemme liian herkästi, että pelkät sanat riittävät. Useampikin keskustelu on käyty, jossa kysymys on ollut luokkaa ”mitä sinä olet tehnyt tälle ongelmalle” ja täysin hyväksyttävä vastaus kuuluu ”kirjoitin kolumnin lehteen”. Puhe ei ole merkityksetöntä, mutta ei myöskään riittävää. Meidän on vaadittava enemmän niin itseltämme kuin päättäjiltämmekin.

Kirjoitin taannoin pitkän kaavan kautta verkkopalveluiden vastuullisuudesta. Se on yksi paikka etsiä tekoja. Jos samaan aikaan puhumme huolestuneena Uiguurien kansanmurhasta, mutta samaan aikaan teemme kauppoja yrityksen kanssa joka niihin osallistuu, jotain on hiton pahasti vialla. Jos sanomme että veronkierto on hurja ongelma ja samaan aikaan teemme kauppoja veroja kiertävän yrityksen kanssa, tilanne ei ole hyvä. Jos samalla vaadimme tasa-arvoa että tuemme sitä vastustavia toimijoita pienen mutkan päässä, se on rumaa hurskastelua.

Tällä hetkellä on aivan liian helppoa kerätä moraalipisteet äänekkäällä julistuksella. Vielä helpompaa on ulkoistaa vastuuttomuus alihankkijalle. On täysin mahdollista olla samaan aikaan ylpeä ihmisoikeuksien puolustaja ja kansanmurhan rahallinen tukija. Tämä ei mene minun kaaliin.

Pieni teko voi olla suurta sanaa tärkeämpi

On siis hyvä, että puhumme ongelmista, sillä puhe ei ole turhaa. Puheen teho on kuitenkin pientä. Siten suuri, äänekäskin puhe lehden sivuilla tai sosiaalisessa mediassa voi olla teholtaan pienempi kuin pikkuriikkinen konkreettinen teko asian puolesta. Kymmenen euron ostoksen tekemättä jättäminen ihmisoikeuksia tuhoavalta firmalta voi merkitä enemmän kuin jäykin palopuhe. Tämä on asia, jota meidän pitäisi ymmärtää. Annamme loputtomalta kuulostavat aplodit pienille puheille, mutta vaikenemme suuremmatkin teot kuoliaaksi. Sirkushuvit ovat kiva juttu, mutta leipä on nähdäkseni tärkeämpää.

Kuntavaaleissa meillä on mahdollisuus puhua tästä. Meillä on mahdollisuus vaatia kuntien hankinnoissa uusia kriteerejä. Aivan sama puhummeko katukivetyksestä vai potilastietojärjestelmästä, voimme vaatia enemmän. Voimme vaatia verojen maksua Suomeen ja voimme vaatia ihmisoikeuksien kunnioitusta. EU-lainsäädäntö ei ole esteenä. Ainoa este on show-politiikka, jota voimme lakata tukemasta. Vaatikaamme yhteisten rahojen vastuullisempaa käyttöä.

Tästä on tullut liian helppoa

Petteri Taalas rohkaisi taannoin ilmastonmuutoksen vastaisesta työstä, ja siitä täälläkin juteltiin. Yksi avainasia oli ruoka ja olen viimeisen parin viikon aikana tutkinut haastetta otsikolla ”syömällä maailma paremmaksi”. Joudun toteamaan, ettei siinä ole haastetta: se on aivan liian helppoa.

Maku vie

Pari päivää sitten söin kotimaisen Poutun Muu-kasvispullia, jotka pohjautuvat herneeseen. Totesin hyvin pian olevani vakavien asioiden äärellä: nämä maistuvat paremmalta kuin lihapullat. Parin euron hintakaan ei päätä huimannut. Yhtäkkiä, ilman yhtään poliittista julistusta, ilman ensimmäistäkään pakkoa, oli tarjolle tullut parempi vaihtoehto. Kaupan hyllyillä on yhä tusina erilaista lihapullaa, mikään laki ei käske valitsemaan tiettyä, hinta ei ohjaa valintaa. Ruoassa maku on aika tärkeä tekijä. Minä ostan maukkaampaa. Jos siinä sivussa pelastan maailman, olkoon menneeksi.

Tämä ei ole ainoa vastaava tapaus. Pari vuotta sitten söin Scandicin ravintolassa Beyond Burger -annoksen. Heidän perinteinen lihaburgeri jäi kakkoseksi. Eräässä tilaisuudessa puolestaan falafel-annos vie kielen mennessään ja santsikierroksella liha jäi välistä. Esimerkkejä on kerääntynyt niin kaupoissa, ravintoloissa kuin kavereidenkin luona. Hyvin syöminen ei vaan edellytä lihaa joka kerta. Toki sitäkin lautaselle välistä päätyy sillä kuten totesin, tämä ei ole mikään pyhä julistus. Syön vain sitä mikä maittaa.

Kuten Taalas totesi, ruoka on yksi tehokkaimpia tapoja korjata ilmaston ja luonnon ongelmia. Missään kohtaa hän, tai muutkaan johtavat asiantuntijat, eivät ole edellyttäneet tai vaatineet täydellistä vegaaneiksi ryhtymistä. Jos joku niin haluaa tehdä, peukkua näytän toki, mutta se ei ole välttämätöntä. Pieni muutos, ateria silloin ja toinen tällöin kasvispohjaiseksi, vähän lautasen tasapainoja muutetaan ja näin otamme paremman suunnan. Se on vähän vaadittu.

Myöhäistä!

Mikä tästä strategiasta tekee niin erityisen pöhkön on se, että se tapahtuu jo. Eivät kaupat ota valikoimiinsa yhä uusia kasvispohjaisia tuotteita hyvää hyvyyttään. He tekevät niin koska se myy. Tunti sitten Pirkkalan Citymarketissa oli moni kasvispohjainen eineshylly tyhjänä. Ihmiset ostavat näitä jo. Ja nauttivat. Ja kertovat kavereilleen. Ja kaverit ostavat. Ja heidän kaverit. Jokainen ei varmasti pidä, mutta koko ajan yhä useampi.

Tämän vuoksi olen päättänyt tänä vuonna puhua ilmastotoiveikkuudesta. Meillä on konstit, meillä on mahdollisuudet ja moni tarvittavista toimista on äärimmäisen helppoja meille – jopa maukkaita. Siinä sivussa voidaan kasvattaa maahamme uusia vientialoja. Pahoittelen, mutta en osaa valittaa.

Pirkan blogit – pelisäännöt kuntavaaleihin, ehdotus

Avaan keskustelun kuntavaalien pelisäännöistä. Koska on oma lehmä ojassa, katson että ennen sääntöjen julistamista on käytävä avoin keskustelu. Jos moni pitkäaikainen blogaaja on ehdotusteni kanssa eri mieltä, sitten vaihdetaan linjaa. Teen kuitenkin siis alkuun ehdotuksen.

Demokratia kuuluu blogeihin

Demokratian perusinstituutioista, kuten vaaleista, pitää voida puhua. Myös vaaliteemoista, ehdokkaista, puolueista. Lähtökohtaisesti kuntavaaliehdokkaiden näkökulmat ja niiden haastaminen ovat hyvää blogialustan käyttöä. Ehdokkaat voivat kertoa mitä mieltä ovat, mitä ajavat, ja kommentaattorit haastavat tätä. Jos ehdokas vastaa haasteisiin fiksusti, se on hyvä merkki. Jos ei, huono. Täten ehdokas asettaa itsensä peliin: hän voi joko saada plussa- tai miinuspisteitä blogauksellaan. Se on reilua peliä.

Avoimesti, muttei mainostaen

Kuntavaaliehdokkaan on hyvä olla avoin ehdokkuudestaan. Tästä voi kirjoittaa vaikka omaan profiiliinsa (klikkaa omaa nimeäsi oikeasta ylänurkasta > ”Tietoa itsestäsi”). On hyvä, että lukija voi selvittää nopeasti onko kyseessä ehdokas vai ei. Asiasta voi myös blogauksessa mainita ohimennen tai vaikkapa lopun P.S. huomiolla – ja nimenomaan huomiolla, ei mainoksella. Aamulehdellä oli aikanaan se hyvä perussääntö, että ehdokasnumeroa ei saa mainita. Noudattakaamme tätä samaa.

Rajanveto on vaikeampaa siinä, mikä on mainos ja mikä on keskustelua. Tässä pitää tehdä joskus tapauskohtaista harkintaa. Pirkan blogeihin ei myydä mainospaikkoja, ei ehdokkaille eikä muillekaan. Siten myöskään blogaus ei ole vaalimainos. Blogaus on keskustelunavaus, ei julistus.

Äänestät aina yhteistyötä

Ketä tahansa ehdokasta äänestät, äänestät aina yhteistyötä. Suomessa ei yksi puolue pidä valtaa. Siten täällä ei myöskään polteta kaupunkeja tai lähetetä lynkkausjoukkoja valtaamaan eduskuntataloa. Jokaisen ehdokkaan tulee kunnioittaa vastaehdokkaita! Voit kertoa mitä mieltä olet ja miksi eri mieltä kuin toinen, mutta ehdokkaana blogien säännöt ovat kovemmat. Ehdokkaana sinun on osoitettava kunnioitusta kaikille muille saman pelin pelaajille. Ehdokkaana edustat demokraattisen instituution pyhintä. Pyhissä paikoissa otetaan hattu pois päästä ja käyttäydytään nöyrästi.

Muuta?

Keskustelu on avattu, miltä kuulostaa? Parannuksia, muutoksia, poistoja, lisäyksiä?