Tekijä: Kyuu Eturautti

Tamperelainen rivikokoomuslainen, tietoturvapäällikkö, yrittäjä, kulttuurihörhö. Motto kuuluu: "Ihmisen oikeus olla idiootti on suurin ja tärkein vapaus." Lisää mukaviisauksia sitten kotisivuilta. Blogauksissa käsittelen mm. seuraavia aiheita: kaikki mahdollinen.
Julkaistu

Osaamisen monopoli on osaamisen uhka

Ilta-Sanomien vaalitentissä demarinuorten puheenjohtaja Pinja Perholehto totesi, varmasti ihan vilpittömän hyvällä tarkoituksella, miten toisen asteen opintoja eivät voi pärjätä. Tämä heijastelee laajalti yhteiskunnassa olevaa ajatusta siitä, että yliopistoilla on de facto monopoli osaamiseen. Niin paljon kun arvostankin yliopistojamme, pelkään tämän asenteen ampuvan itseään jalkaan.

Monta tietä maaliin

Lähestyn asiaa keksityin parivertailuin. Ensimmäisessä vertailussa on kaksi pitkäaikaistyötöntä. Toinen on tipahtanut railojen läpi pahasti, on alkoholismia, huumeita, rikostaustaa, terveys ja ihmissuhteet mennyttä. Toinen on tehnyt koko ajan vapaaehtoistyötä, seuraa yhteiskuntaa, pitää itseään kunnossa ja omaa mukavasti kavereita. Tilastollisesti he ovat molemmat syrjäytyneitä.

Entäpä jos näitä jälkimmäisen kaltaisia tapauksia on kaksi, eli pitkäaikaistyöttömiä, joilla on kuitenkin elämä tasapainossa. Toisella on peruskoulun paperit, toisella voimakas akateeminen tutkinto. Toinen heistä on tilastollisesti vakava ongelmatapaus, toinen ei.

Vastaavia pariesimerkkejä löytyy eri yhtälöillä monia. Niin poliittisissa puheissa kuin tilastoissakin tunnumme muuttavan henkilön ihmisarvoa riippuen hänen akateemisista saavutuksistaan. On toki hatunnoston arvoinen suoritus saada yliopistotason tutkinto, ei moista saavuta ilman kovaa työtä. Se ei kuitenkaan kerro ihmisarvosta mitään, eikä myöskään tyhjentävästi osaamisesta. Jos yksi on opiskellut yliopistossa kymmenen vuotta kestävää rakentamista, toinen on rakentanut kymmenen vuotta taloja, kummalla on enemmän osaamista? Ei tähän voi vastata, sillä heillä on eri tyyppistä osaamista.

On väärin sanoa, että taloja rakentanut olisi yhteiskunnassa kyvytön pärjäämään. Näin kuitenkin sanotaan ja siinä samassa implikoidaan korkeamman asteen oppilaitoksilla olevan osaamisen monopoli. Heillä on kriittisen tärkeä osa osaamisessa, enkä minä taatusti haluaisi mennä lääkärille jolla ei ole aiheen koulutusta. On kuitenkin selvä ero siinä, onko oppilaitoksilla monopoli, vai merkittävä asema.

Osaaminen syntyy haasteesta

Olen huolissani, kun yliopisto suhtautuu opintosisällöstä annettavaan kritiikkiin henkilöön käyvällä vastauksella, tai aksioomia heittelemällä. Yliopisto on tieteellisen metodin tyyssija. Kun yliopisto haastetaan ja sitä kohtaan ollaan kriittisiä, pitäisi yliopiston olla vahvimmillaan. Sen pitäisi avosylin avata debatti kaikkea asiallista kritiikkiä kohtaan. Jos osoittautuu, että kritiikin esittäjä on oikeassa, yliopisto voittaa, sillä tällöin osaaminen laajenee. Jos osoittautuu, että yliopisto on oikeassa, yliopisto voittaa, sillä se on saanut vahvemman pohjan tiedolle. Ainoa tapa hävitä on olla käymättä tätä debattia.

Tiede ei ole staattinen, kuten tiedon monopolissa. Tiede on tapa edetä eteenpäin. Niin tieteen, kehityksen kuin yliopistojenkin historian parhaat päivät ovat niitä, jolloin terävä kritiikki on pakottanut oppimaan alati uutta. Synkimmät hetket taas koostuvat ajoista, jolloin tietyt opit ovat absoluuttisen kiistattomia ja ajatuskin niiden haastamisesta koetaan hyökkäyksenä vähintään yliopistoa, pahimmillaan yhteiskuntaa vastaan.

Osa yhteiskuntaa

En missään nimessä haluaisi ottaa senttiäkään pois oppilaitoksilta, jos minä asiasta päättäisin. Itse asiassa komppaan taannoista Suomen Kuvalehden esseetä ”Lukio meni rikki” (maksumuurin takana), jossa opettaja Arno Kotro toivoo, ettei opettajia jatkuvasti ohitettaisi kun puhutaan opettamisesta. Opettajat ansaitsevat kunnianpalautusta ja heitä sietäisi kuulla ennemmin kuin poliitikkoja, kun puhe on opettajien osaamisen ytimestä. Ei se ole hääppöinen opettaja, joka pomppaa kun poliitikko käskee. Fiksu opettaja on se, joka kysyy ”miksi?” ja vaatii asiallisen vastauksen.

Pitääkö minun taas siteerata Sokratesta? Meinaan niinhän se oli että viisain kreikkalaisista oli hän, joka tiesi ettei tiennyt. Viisauden alkulähde ei ole tiedossa, vaan tiedon puutteessa ja uteliaisuudessa. On mielekästä omata hyvä yleissivistys, on mestarillista kruunata se laadukkaan kritiikin taidolla.

Julkaistu

Uskonnolliset symbolit virka-asuissa

Pyydän syvästi anteeksi, jos odotatte tuomitsevaa ja tulikivenkatkuista julistusta kuuman asian puolesta tai vastaan. Pohdimme uskonnollisten symbolien ja virka-asujen välistä suhdetta pienessä piirissä vuosi sitten ja huomaan käydyn keskustelun edelleen hyödylliseksi pohjustukseksi. Samaa pohdintaa voi soveltaa armeija-asusteisiin.

Kohtaamisen skenaario

On esitetty, mielestäni perustellusti, että voisi olla poliisille eduksi saada mukaan useiden eri vähemmistöryhmien edustajia. Uskontoaan näkyvästi esiin tuova poliisi voisi parantaa kontakteja oman uskontokuntansa parissa. Teoria ei ole vailla meriittiä, mutta mielestäni sitä pitää jatkaa pidemmälle. Pohditaanpa skenaariota, jossa poliisi joutuu selvittämään kiistatilannetta, jonka osapuolena on oman uskontokunnan edustaja. Poliisi tulee paikalle, selvittää ja joutuu tekemään tilannearvion.

Jos poliisi tekee arvion oman uskonnollisen ryhmittymänsä puolesta, onko riskinä että hän näyttäytyy työyhteisössään oman uskontokuntansa puolustajana ohi muiden perusteiden? Jos hän taas tekee arvion uskonnollisen ryhmittymänsä kantaa vastaan, onko riskinä että hän loittoonnuttaa yhteisönsä yhteiskunnasta vielä kahta pahemmin, kun ns. ”isku tulee omilta”? Korostan, etten väitä poliisin tässä kohtaa pelaavan kotiinpäin, tai tekevän päätöstä muulla kuin ammattitaidolla. Monesti tilanteissa on kuitenkin tulkinnanvaraa ja joskus asiat näytävät siltä miltä ne toisesta ihmisestä tuntuvat. Onko riski, että tässä on tilanne jossa on vain kaksi tapaa hävitä? Onko mahdollista, että esiintymällä neutraalina, ilman uskonnollista symboliikkaa, olisivat haitat pienempiä? Kysyn, en vastaa.

Entä yhteiskunta?

Moni on esittänyt, että ei se maailma voi kaatua siihen että yksi pieni vaatekappale lisää tulee asusteeseen. Tämä on totta. Vaate on mitätön, mutta symboliarvo johtaa keskusteluun yhteiskunnan tilasta. Hyvä kysymys on vaikkapa tämä: onko uskonnonvapaus vai vapaus olla uskonnosta vapaa tärkeämpi? Toteutuuko tasa-arvo paremmin sallimalla kaikki uskonnolliset symbolit kaikkialla, vai pitämällä ne sivussa virallisesta yhteiskunnasta? Entäpä kun ne ovat pitkäaikaisia yhteiskunnallisia perinteitä? Ovatko perinteet samassa arvossa uusien kanssa? Nämä eivät ole kysymyksiä poliisista tai armeijasta vaan yhteiskunnasta ja sen arvoista. Näitä asioita pitää kysyä ihan muutoinkin tuon tuosta. Yhteiskunnan pitää kyetä tutkimaan itseään.

On ihmisiä, jotka pelkäävät uskontoja, tai jotain tiettyä uskontoa. Kun he kohtaavat viranomaisen joka markkinoi näkyvästi tätä uskontoa, se voi pelottaa. Ketä yhteiskunnan tässä kohtaa pitää kuunnella? Onko tärkeämpää vältää pelkoja vai, kuten sananvapauskeskustelussa muistutetaan, hyväksyttävä että jotkut mielipiteet loukkaavat ja se on sananvapauden hinta? Toisaalta, on ihmisiä jotka pelkäävät koiria, pitäisikö siis koirat kieltää? Haukumme herkästi nykykulttuuria jossa koitetaan kieltää kaikki, mistä joku voi loukkaantua. Samaa levyä soittavat henkilöt saattavat vaatia kieltämään uskonnollisen vaatekappaleen, koska loukkaantuvat siitä. Tässäkin on ristiriita.

Asiassa on puitavaa

Näkisin mieluusti pitkiä keskusteluja, jossa jokainen yksittäinen näkökulma puretaan sadaksi pieneksi langaksi ja puidaan kaikessa rauhassa. Näkisin debatteja, kannanottoja, teorioita ja globaaleja referenssejä, moderneja ja historiallisia. Haluaisin Suomen vihdoinkin puivan ongelmallista suhdettaan jumalanpilkan juridiikan kanssa. Haluaisin tietää, olemmeko me sekulaari, kristillinen vai moniuskonnollinen valtio. Kun tuo on päätetty, haluaisin tietää mitä se määritelmä tarkoittaa.

Poliisin tai sotilaan virka-asuste on suuressa kuvassa vain oire siitä, että emme ole muistaneet käydä tätä keskustelua kuin ohimennen, yksi akateemikko siellä, toinen poliitikko tuolla. Tämä on herätyskellomme. Rakas Suomi, herää keskusteluun. Sen myötä olemme kaikki viisaampia.

Julkaistu

Kuntavaalit 2021: Yhteistyö yli puoluerajojen

Jokainen kirjailija, markkinoinnin asiantuntija ja journalisti tietää, että vastakkainasettelu myy. Poliitikko, joka on jotain vastaan ja jolla on selkeät viholliset, saa näkyvyyttä. Olen kuitenkin elämässäni aikanaan ollut niin paljon niin monia asioita vastaan, että enää jaksan vain kehua.

Tämäkin blogaus on vaalikampanjablogaus, eli ottakaa se pahaisena propagandana.

Valtuustossa rakennetaan yhdessä

Tampereen kokoisen kaupungin valtuusto toimii yhdessä. Yksi puolue ei voi sanella tai määrätä, vaan puolueiden pitää löytää toisensa. Mielestäni se sujuu helpommin, jos ympärillä on ystäviä eikä vain vihollisia. On suorastaan pelottavaa katsoa, miten absoluuttisia viholliskuvia muista puolueista kylvetään osana vaalikeskustelua. Näiden ihmisten kanssa on puhallettava yhteen hiileen ja parhaat tulokset syntyvät levein hartioin. Tämän vuoksi haluaisinkin toimia toisin ja kehua muutamaa Tampereen merkittävää poliittista puoluetta.

  • Vihreät: Kiitos, kun pidätte ympäristön aina mielessä. Kiitos myös laajasta kulttuurin ymmärryksestä ja taidostanne yhdistää vanhaa ja uutta. Joukossanne on myös mainioita sillanrakentajia.
  • SDP: Lauri Lyly on ollut upea pormestari Tampereelle, etsien kaupungin sydäntä myös kaukana sosiaalidemokraatin mukavuusalueelta. Puolueenne on osoittanut halua ymmärtää koko Tamperetta, jokaista meistä.
  • Persut: Olette aina valmiina toimimaan tarkan markan vahtikoirina ja sellaiselle on todellista kysyntää. Hihkaisette keisarin uusista vaatteista ensimmäisenä ja joskus on hyvä tulla ravistelluksi.
  • Vasemmisto: Näette ne kaupunkilaiset, jotka moni muu haluaisi unohtaa. Muistutatte meitä kaikkia siitä, että jokainen ihminen on tärkeä ja arvokas. Jatkakaa tämän muistutuksen jakamista.

Pehmoilulla saa yöunia

Kuten todettua, minulla on ihan tarpeeksi historiaa vihanpidosta ja murinasta, enkä hetken vertaakaan väitä olevani moraalisella asteikolla ylempänä. Energiani vain loppui ja katsoin, että on korkea aika kokeilla elämässä jotain muuta. Vuosien varrella olen aika usein valinnut pehmeämmän polun, ystävistä välittämisen ylitse muun ja pois kääntymisen väkevän puolustamisen sijaan. Se on johtanut melkoisiin rahanmenetyksiin, ongelmiin töissä ja poliittiseen näkymättömyyteen, mutta se on oma valintani. Minua ei ole pakotettu tähän. En silti pidä valintaa täysin surkeana, sillä yöuneni ovat varsin hyvät. Sanovat, että hyvien unien merkitystä ei pidä väheksyä. Sillä on oma hintansa, mutta itse katson sen hyväksi diiliksi. Ehkä löydät itse paremman reitin?

Haluan toki olla myös kanssani eri mieltä: ikuinen toisen posken kääntäminen ja kyvyttömyys puolustaa kantojaan ei ole oikotie onneen vaan pikamatka pohjalle. Tätä voi kuitenkin tehdä monella tapaa. Voit kritisoida maahanmuuttopolitiikkaa olematta rasisti, voit olla eri mieltä toisen poliitikon kanssa haukkumatta henkilöä ja voit puolustaa omaa kantaasi ilman argumentaatiovirheitä. Se on paitsi kohteliasta, myös järkevää. Näin ollen voit luoda olosuhteet rakentavalle debatille, tilalle jossa kaikilla osapuolilla on turvallinen olo kysymysten heittämisestä ja näkökulmien haastamisesta.

Rakentamalla puitteet fiksulle väittelylle, rakennat tilaa suurelle määrälle kysymyksiä ja siitä päästäänkin taas perusmottooni: enemmän kysymyksiä, vähemmän vastauksia. Siitä tulee hyvä Tampere.

Julkaistu

Hoi ystävät, Nixonin kampanja meni jo

Vuoden 1968 presidentinvaaleissa Yhdysvalloissa oli dilemma: miten olla mustia vastaan olematta mustia vastaan. Ratkaisu löytyi huumeiden vastaisesta sodasta, jolla voitiin hyökätä mustia vastaan epäsuorasti. Sotaa ei suunniteltu terveydenhuollon, huumeiden tai yhteiskuntatieteiden asiantuntijoiden toimesta, vaan ainoastaan vaalitaktisista syistä. Silti käymme sitä sotaa täälläkin yhä tänäkin päivänä. Edelleen turhaan.

Tämäkin blogaus on kuntavaalikampanjaan liittyvä, eli härskiä propagandaa.

Haitat kuriin

Iso osa huumepolitiikasta on valtakunnallista ja sillä tasolla olisi syytä luottaa vähitellen asiantuntijoihin. Nyt on kuntavaalien aika, joten olisi tärkeää puhua siitä mitä voimme tehdä vaikkapa Tampereella. Yksi tärkeä kokeiltava asia ovat huumeiden käyttöhuoneet, joilla on selkeästi rikollisuutta ja tarpeettomia kuolemia vähentäviä vaikutuksia. Toki näissä pitää olla vahva kytkös sosiaalitoimeen ja vieroitushoidon palveluihin, että niistä saadaan haluttu tulos. Tie huumeista ulos pitää olla aina tarjolla, viiveettä ja tehokkaasti. Vieroituspalveluita tarjoavista toimijoista pitää etsiä tehokkaimmat, jotta rahalle saadaan vastinetta. Pieni lisäinvestointi on järkevää, sillä henkilön saaminen takaisin yhteiskunnan rattaille tienaa itsensä takaisin nopeasti.

Vaarattomia huumeita ei ole ja niiden haittojen vähättely on vastuutonta typeryyttä. Huumeista ja niiden vaaroista ei kuitenkaan päästä eroon moralisoimalla ja hippejä pamputtamalla. Tämä tauti yhteiskunnassa pitää parantaa ja harva tauti paranee potkimalla avoimeen haavaan. Joko voitamme moraalisen sodan tai ratkaisemme huumeongelman. Valitse yksi.

On myös viisasta katsoa eteenpäin. On yliopistokaupungilta järkevää investoida aiheen tutkimukseen. En edelleenkään väitä huumeita vaarattomaksi, mutta on jo merkkejä että monista nykyään laittomista aineista voisi olla lääkekäytössä avuksi. Parkinsonin tauti ja MS-tauti ovat esimerkkejä aiheista, joissa kannabis saattaa tarjota paremman hoidon vähemmin ongelmin kuin nykyiset lääkkeet. Joissain länsimaissa se on jo ensisijainen lääke. Vastaavasti LSD-johdannaisista on löytynyt joissain tutkimuksissa pitkäaikaista apua vakavaan masennukseen. Onko näin vai ei, se ei selviä ilman tutkimusta. Ollaan mieluummin kehityksen kärjessä kuin perässä.

Sormella osoittelu ei auta

Tampereen kokoisessa kylänpahasessakin on pieni kokoelma erinäisiä haasteita ja kieltämättä huumeet ovat yksi niistä. Olen nähnyt liian usein liian läheltä liian paljon huumerikollisuutta. Kaikki, mitä olemme toistaiseksi tehneet, on epäonnistunut. Huumeiden käyttäjien osoittelu sormella ja syyllistäminen kaikesta pitää vain heidät kauempana avun parista. Kun strategia on yksinkertaisesti epäonnistunut näin pahasti, tarvitaan uusi strategia tilalle. Mitä nopeammin sen tajuamme, sen parempi.

Asian voi nähdä näinkin: jokaisen huumeongelmaisen voi nähdä painolastina. Toisaalta, jos saamme heistä osallekin apua ja takaisin osaksi yhteiskuntaa, he muuttuvat yhtäkkiä mahdollisuudeksi, veronmaksajiksi ja yhteisen kakun leipojiksi. Heitä me tarvitsemme, eikä siinä kohtaa sovi katsella taustoja tai historiaa suurennuslasilla. Katse tulevaan, ei menneeseen.

Julkaistu

Kuntavaalit 2021: Maahanmuutto

Ei vaaleja ilman maahanmuuttokeskustelua, joten otin haasteeksi pohtia mikä on tärkein kulma. Pohdin ajatuksia 20 minuutin videolla, mutta tässä tekstimuodossa muutama ote. Ja jälleen varoitus: tämä on vaaliehdokkaan kirjoittelua joten ottakaa se kaikki propagandana ja puolueellisena markkinointina. Käyn asiaan nimenomaan kuntapolitiikan näkökulmasta, sillä kuntavaaleissa ei päätetä valtakunnan tai EU:n politiikasta.

Puhutaan tarpeesta

Tampereen kaupungilla on erinomaisen kohteliaita ja fiksuja maahanmuuttopalveluiden hoitajia töissä, en voi antaa alle viittä tähteä. Sen sijaan heidän kädet ovat sidotut. Ne palvelut, mitä he voivat tarjota, ovat pitkälti niitä mitä kaupunki on päättänyt vähintään kyseenalaisissa diileissä ostaa. Listalta puuttuvat mm. suomen kielen kurssit. Vain perus-peruskurssia tarjotaan – se riittää joillekin, mutta moni tarvisi jatkokurssia. Niitä ei ole.

Mitä sitten on? EU:ssa rakennusmestarin hommia tehnyt laitetaan opettelemaan pensselien pesemistä. Pitkän siivouskokemuksen omaavan pitkällä kurssilla opettaja näyttää ”tämä. on. moppi.”, ravintolapäällikkönä vuosikymmenen toiminut opettelee astioiden pesua palkatta ja osastopäällikkönä toiminut päätyy asiakaspalvelun peruskurssille, jossa hän on opettajaa huomattavasti pätevämpi. Kaikki näistä tarvitsisivat vain suomen kielen taitoa, korkeintaan osaamisen tenttaamista, mutta se ei ole mahdollista. Käytämme hurjasti verorahoja pitääksemme heidät työttöminä, turhalta kurssilta maksuttomaan työkokeiluun ja takaisin. Surkeaa toimintaa. Jos haluaisimme, voisimme nostaa uusien ystäviemme työllisyyttä merkittävästi, keskittymällä todellisiin tarpeisiin.

Puhutaan tuloksista

Keskustelemme usein siitä, miten paljon kaupunki, kunta tai valtio pistää rahaa kotoutuspalveluihin. Mitä jos keskustelisimme hetken siitä, mitä rahalla saa? Mitäpä jos jokaisen kurssin tai palvelun laatua mitattaisiin puolueettomasti? Kyselylomakkeita toki käytetään, mutta niistä vastaa palvelun tarjoaja itse, se valitsee keneltä kysyy mielipidettä ja valitsee mitkä vastaukset välittää edelleen. Joukossa on erinomaisia kotoutus- ja koulutuspalveluiden tuottajia, mutta myös katastrofaalisen surkeita. Pahimmat opettajat eivät omaa mitään pätevyyttä, mutta sen sijaan erikoistuvat rasistisiin vitseihin. Häpeällistä rahojen tuhlausta.

Puhutaan laadusta

Puhumme usein siitä, kuinka paljon maahanmuuttajia kunnan pitäisi ottaa, kun puhe pitäisi olla kotoutumisen laadusta. Jospa aloittaisimme pienellä määrällä, opettelisimme, optimoisimme ja varmistaisimme että kotoutus sujuu, työllisyys on hyvä ja ongelmiin puututaan nopeasti ennen paisumista? Pohditaanpa näin: jos kuntalaisilla on hyvä kokemus maahanmuutosta, että se on hallittua, hyödyllistä ja hyvin hoidettua, eiköhän silloin ole aivan eri luokan potentiaali myös kasvattaa määriä? Jos taas ongelmia piisaa, yleinen mielipide kääntyy sitä vastaan. Ensin suunnittelu, sitten prototyyppi, sitten kokeilu ja vasta sitten liukuhihnatahti.

Oma perusmottoni on tämä: maahanmuutto on niin tärkeä asia meille, että se pitää hoitaa hyvin. Olen maahanmuuttomyönteinen maahanmuuttokriitikko. Terve kritiikki edistää asioita – vai väittääkö joku että taidekriitikko keskimäärin vihaa taidetta? Hoidetaan homma hyvin.

Julkaistu

Omenoita televisiossa – Apple TV+:n haaste Netflixille

Verkon TV-tilauspalveluita alkaa olemaan melko pino ja lisää tulee. Netflixin popularisoima ilmiö vetää kilpailijoita mukaansa, joista parhaimmilla on oma lähestymistapansa asiaan. Parhaiten kännyköistään tunnetun Applen oma palvelu ei kilpaile volyymillä, mutta väitän sen tuottavan hyvin persoonallista laatuviihdettä. Ohessa katson kolmea sarjaa.

Sivuhuomio: kirjoitin tämän jutun jo yli vuosi sitten, en vain jostain syystä julkaissut joten päivitin siitä hitusen.

Apple TV+ – mikä on ja miten toimii

Palvelu on lopulta kuin mikä tahansa netti-tv-palvelu siinä missä Netflix, HBO, Disney+ tai Yle Areena. Palvelun voi hankkia 6 euron kuukausihintaan, mutta pääosalle se tulee vuodeksi kaupanpäällisenä Applen kännykän, tabletin tai tietokoneen ostajalle. Palvelua voi katsella myös muilla kuin Applen laitteilla tavallista selainta käyttäen ja se löytyy suoraan viime vuosien älytelevisioista. Käyttö on suoraviivaista ja tekstitykset löytyvät myös suomeksi. Käyttöliittymä ei pärjää Netflixille sujuvuudessa, muutamassa kohtaa klikkauksia on hieman enemmän, mutta kenellekään katselu ei jää kiinni monimutkaisuudesta. Lähinnä jaksosta seuraavaan siirtyminen ei ole automaattista ja oman katseluhistorian seuranta on vajaata. Pikkuvikoja.

The Morning Show

The Morning Show on tarina kahdesta vahvasta naisesta mediamaailmassa. Sarjan nimen mukainen aamu-tv-ohjelma joutuu kokemaan metoo-ilmiön, kun miespuolinen juontaja kärähtää seksuaalisesta ahdistelusta. Suosittu TV-ohjelma joutuu keksimään itsensä uudestaan menetettyään hittijuontajansa hetkessä. Syyllisiä etsitään, tutkintaa tehdään, todisteita peitellään, hermoja koetellaan. Juontajaparinsa menettänyt nainen kokee asemansa uhatuksi ja huomaa maailman aiheiden menneen silmien ohi. Mediamaailman miljardibisneksessä selkäänpuukotuksia puuhataan joka suuntaan ja totuus on kaikkien vihollinen. Kuvauksen perusteella en olisi uskonut olevani sarjan ystävä, mutta onneksi päätin kokeilla. Sarja on äärimmäisen jännittävä, eloisa ja yllättävän rehellinen kuvaus ihmisyydestä.

Katson väkisinkin tarpeelliseksi lisätä vähän taustapohdiskelua. Luulin alkuun, että tässä sarjassa mennään poliittisella korrektiudella ja miesvihalla eteenpäin, mutta ei todellakaan. Hollywood suoltaa tusinoittain sankarielokuvia joissa naishahmot ovat alussa vahvoja, keskellä vahvoja ja lopussa vahvoja, eikä kehitystä tapahdu – koska kuulemma näin voimaannutetaan tasa-arvoa. Minun on tullut ikävä niitä vahvoja naisia sarjoista jotka kokivat haasteita, muutoksia, vaikeuksia, jotka saavat heidät kärsimään, kokemaan, kasvamaan ja muuttumaan. Nyky-Hollywood ei näitä tuota, mutta TMS:tä löysin heidät taas. Sarja tekee kunniaa vahvoille naisille näyttämällä heidät ihmisinä kaikessa kauneudessaan.

Ted Lasso

Siitä on aikaa, kun olen nähnyt kunnon komediasarjaa, mutta nyt ongelma on korjattu. Ted on amerikkalaisen jalkapallon amatööritason valmentaja, joka kutsutaan Englantiin valmentamaan korkean tason jalkapallojoukkuetta, sen vaihdettua pääomistajaa avioeron myötä. Jason Sudeikis näyttelee sarjan nimikkohahmoa ja tarjoaa uskomattoman paketin huumoria, aitoja tunteita ja hyväsydämisyyttä. Muut hahmot ovat aitoja, sopivan arkkityyppisiä ja heille annetaan kaikki mahdollisuudet kasvaa ihmisinä sarjan edetessä. On mahdotonta olla tulematta hyvälle tuulelle tämän katselusta. Viimeksi nautin elämän mittaisesta komediasta näin paljon Frasierin aikaan, mutta Ted saattaa vielä jättää sen kakkoseksi. Maksaisin palvelusta jo yksin tämän sarjan vuoksi.

For All Mankind

Miten olisi käynyt, jos Neuvostoliitto olisi lähettänyt ensimmäisen miehen kuuhun, näin puolestaan houkutellen Yhdysvallat pitkittyneeseen, koventuvien panosten ja budjettien avaruuskilpaan? Kuka lähettää ensimmäisen naisen kuuhun? Kuka perustaa ensimmäisen pysyvän tukikohdan kuuhun? Star Trek -veteraani Ronald D. Mooren tuotos For All Mankind kertoo vaihtoehtoista historiaa 1960-luvun lopulta lähtien ja voi veljet, hyvin sitä kertookin. Äärimmäisen autenttiset kuvaukset Apollo-ohjelmasta sekä avaruusteknologiasta yhdistettynä fiktiiviseen tarinan jatkumoon toimivat mainiosti yhteen. Astronauttien, meille tuttujen ja uusien nimien lisäksi parrasvaloissa liikkuvat heidän perheet, komentokeskuksen työntekijät, Nasan johto ja poliitikot. Annan lisäpisteen Wernher von Braunin henkilökuvauksesta, esille tulee niin timantinkova osaaminen kuin musta taustakin.

Sarja etenee kaudesta toiseen isoin aikaharppauksin, sallien mahdollisuuden kertoa pitkää tarinaa. Ykköskausi oli mainio, joskin tarinan vaihtelut avaruuden valloituksen ja inhimillisten haasteiden välillä heiluivat ajoin hieman epätasapainoisesti. Kakkoskausi nosti rimaa reippaasti korkeammalle, herättäen joka jaksossa pohdiskeluja historiamme valinnoista ja tuoden aivan uudenlaisen kulman kylmän sodan vaikeimpiin hetkiin. Kolmoskautta odotellessa…

Muuta…?

Muitakin teoksia listalle mahtuisi, mutta lista on pieni murto-osa Netflixin tarjonnasta. Latinankielinen sanonta in regione caecorum rex est luscus tiivistää Jason Momoan tähdittämän hyvin poikkeuksellisen draamasarjan See. Tom Hanks puolestaan tekee upean suorituksen merikapteenina elokuvassa Greyhound, tehtävänään suojella laivasaattuetta toisen maailmansodan aikaisessa Atlantin ylityksessä. Apple on rekrytoinut leiriinsä hurjan kovia nimiä ja tarjonnut ennennäkemätöntä taiteellista vapautta, haluten toteuttaa jotain erilaista, uniikkia, menemättä suuruudenhulluuden kilpailuun. Applen bisnes- ja teknologiamalleissa on monta asiaa jolle voin antaa vahvaa kritiikkiä, mutta tässä kohtaa he ovat onnistuneet. HBO ja Netflix ovat jo osaltaan murtaneet Hollywoodin toimintamalleja ja nyt panokset kasvavat.

Televisio on kuollut perinteisessä mielessä. Uusi televisio on jotain parempaa, monipuolisempaa ja kiehtovampaa kuin mikään aiempi. Kauan eläköön televisio!

Julkaistu

Puhutaanpa kultturipolitiikasta

Jälleen on luvassa ruman puolueellinen henkilökohtainen vaalikampanjablogaus, aiheena sellainen johon keskivertokokkari ei koske tikullakaan: kulttuuri. Olen pitkään halunnut tuoda osaksi kulttuurikeskustelua myös kokoomuslaisen kulttuuripolitiikan ja nyt koen että olen saanut osallistua sellaisen laatimiseen. Kertaan vähän sen aiheita, sekä sitä mitä olin tekemässä yhteiseen ohjelmaamme että siihen miten tästä jatkan henkilökohtaisesti.

Kulttuuripolitiikan kolme teesiä

Ensimmäinen teesi: kunta ei voi rakentaa kulttuuria, se voi vain rakentaa puitteet ja antaa sen tapahtua. Annan isot pisteet vihreiden vanhalle gurulle Perttu Pesälle, joka aikanaan aiheen ympärillä puhui. Jos kunta yrittää tehdä kulttuuritapahtumaa, siitä tulee kankeaa ja kallista. Jos kunta pistää kymmenesosan samasta rahasta puitteisiin ja kolmannen sektorin tueksi, se saa parempaa. Näpit irti mikromanageerauksesta!

Toinen teesi: kunnan tärkein kulttuuritapahtuma parin vuoden päästä on hyvällä todennäköisyydellä sellainen, jota juuri kukaan ei osaa vielä nimetä. Kulttuuri muuttuu, kehittyy, uutta tulee. Se ei tarkoita että vanhaa pitäisi tuhota, mutta aina katse eteenpäin. Uuden kulttuurin puitteisiin sijoittaminen maksaa vähän, riskit ovat pieniä, mutta on aina mahdollisuus nähdä uusi menestystarina, joka tuo kunnalle turismia sekä suoria ja välillisiä euroja säkkitolkulla.

Kolmas teesi: kulttuuri on tekijöille ja kokijoille. Kulttuurin kokemus, kuten teatterissa tai museossa käynti, on tutkitusti hyväksi terveydelle. Kulttuurin parissa tehtävä työ ja vapaaehtoistyö on myös iso juttu. Vapaaehtoistyö kulttuurin parissa on avuksi syrjäytymiseen, tarjoaa uusia taitoja, se avaa lukuisia portteja työelämään ja luo sosiaalisia suhteita. Kulttuuri on siis tuplavoitto: sekä sen rakentaminen että kokeminen – joskus molemmat yhdessä – tuovat hyvää.

Metriikkaa rahankäyttöön

Olisi kiva, jos kulttuurille olisi enemmän rahaa mutta tosielämässä on niukkuus aina läsnä. Onkin siksi tärkeää katsoa jokaisen euron perään. On lukuisia tapoja varmistaa rahojen tehokas käyttö. Kun pohditaan julkisen rahan antamista kulttuuritoimijalle, hyvä kysymyspatteristo sisältää vaikkapa seuraavia.

  • Taloudellinen kynnys? Voiko jokainen kuntalainen osallistua, vai onko kynnystä kuten pääsymaksu?
  • Osallistujakynnys? Onko toiminta rajattu keinotekoisesti joiltain pois vai onko ovi kaikille auki? Toki voi olla esim. lasten toimintaa, tai vaikka tietyn kielistä toimintaa, selkeitä kohdentamisia.
  • Aika/määrälaskelma: Kuinka monelle ihmiselle rahalla toteutetaan toimintaa ja kuinka pitkäksi aikaa. Festari voi olla kaksi päivää kertaa viisituhatta ihmistä – kerho voi olla kaksi kertaa viikossa vuoden ajan kertaa kaksikymmentä ihmistä.
  • Kulttuurilaitoksille: Ehdottakaa säästötoimenpiteitä. Kertokaa minkälaisia kulttuuritoimijoiden välisiä verkostoja olette luoneet, minkälaista yhteistyötä teette muiden kanssa?
  • Vapaa kysymys: Millä tavoin toimija on pyrkinyt tehostamaan taloudenpitoa. Yhdistysten tapauksessa, minkälainen yhteistyöverkosto eri yhdistysten välillä on, käytetäänkö yhteisiä resursseja?

Listaa sopii jatkaa, mutta edellä muutama pohjalle. Kas, olen surukseni kulttuurityössä oppinut että kaksi, lähes identtisen kokoista tapahtumaa, saattavat toinen saada julkista tukea muutaman tuhannen euroa ja toinen satatuhatta euroa. Jos jokin toiminta tulee hyvin kalliiksi, pitää rohkaista tehostamaan. Tärkeää on nähdä ym. kysymykset neuvoa antavina, suuntaa näyttävinä, ei ehdottomuuksina. Teatterit ja museot ovat meille elintärkeitä, vaikka niistä pääsymaksua otetaankin. Jo kysymysten esittäminen auttaa ja ne pitää nähdä tiedonhankinnan välineinä, ei konetuliaseina.

Tunteita ja ravistelua

Kulttuurin tehtävä on herättää, ravistaa ja saada ajattelemaan. Jos jokin kulttuurin muoto saa sinut vihaiseksi, se ei ole mikään syy vastustaa sen tukemista. Jos kunnan asukkaat siitä pitävät, se on hyvä. Toiminnan suosio on paljon parempi mittari kuin valtuutetun moraalikäsitys. En minä ainakaan haluaisi nähdä kulttuuria, joka ei koskaan herättäisi minussa tunteita. Minä haluan, että kulttuuri haastaa minut ja käsitykseni. Minä haluan olla väärässä taiteen edessä. Haluan tehdä selväksi itselleni, etten loukkaannu taiteellisesta erimielisyydestä.

Viimeisenä, kulttuuripolitiikka tarvitsee mm. kaiken edellisen vuoksi yhteistyötä. Nostan hattua etenkin Tampereen vihreille, jotka ovat tehneet ihailtavaa työtä kulttuurin kehittämisessä. Heillä on hyviä ajatuksia, nyt pitää vain sparrata ja istua saman kahvipannun ääreen niin saadaan vielä parempaa – yhdessä, vahvalla kulttuurin rakkaudella ja vilpittömällä kunnioituksella. Rivien väliin voisi vielä heittää, etten pahastuisi yhtään jos saisi pari persua ja demariakin siihen keskusteluun mukaan.

Julkaistu

Arvon media, arvon Parkkonen, EI NÄIN

Ja taas käy matka käräjille, sillä valtiollamme on liikaa rahaa ja johonkin ne pitää tuhlata, miksei vaikka pahaisten kakaroiden tappeluun. Samalla voidaan kuluttaa vähän rahaa, jolla voidaan kirjoittaa musta valkoiseksi ja rakentaa norsunluutornia vähän korkeammalle. Olin jo pettyny tapaukseen Lokka-Vehkoo ja olen vielä pettyneempi tapaukseen Lokka-Parkkonen, niin monin eri tavoin, kuten esimerkiksi…

Laki ei katso naamaa

Voit halutessasi siteerata Dostojevskiä, aiheena kuinka yhteiskunta mitataan siitä miten se huolehtii vangeistaan, tai Gandhia, jolloin vankien sijaan oli puhe heikoimmista. Tai voit siteerata perustuslakia, 2 luku, 6 §, yhdenvertaisuus. Referenssejä piisaa mutta pointti on sama: ei voi olla yhtä lakia tai säännöstöä ikäville ihmisille ja toista yhteiskunnan kermalle. Annahan nyt kun olen poikkeuksellisen selkeä: Jos on ok kutsua Junes Lokkaa ihmiskunnan loppusijoitussaastaksi, on ok kutsua aivan ketä tahansa näin. Jos koulutettu ja kokenut journalisti tuota ymmärrä, hänelle voisi toimittajan työn sijaan sopia paremmin puoluesihteerin homma.

Ego paisuu, järki kutistuu

Noteeraan toimittaja Parkkoselle monta pistettä siitä, että hän sentäs tiedosti toimineensa erheellisesti. Sen sijaan kantti ei mitä ilmeisimmin kestänyt sen yhden sanan sanomista: anteeksi. Kunnollisella, rehdillä anteeksipyynnöllä hän olisi voinut riisua koko keskustelun aseista. Toki, toimittaja menettää pisteensä toteamalla että mielestään hän ei tehnyt väärin, koska vastapuoli on paskiainen, ks. ed. Ylen juttukin tekee samaa heti perään: koska Lokka on paskiainen ja koska toimittajat ovat niin hyviä ihmisiä… noh, niin. Näen toki erittäin monta syytä kritisoida Lokan puheita, toimia ja politiikkaa melko jämerinkin sanankääntein, mutta en näe yhtään syytä viedä hänen ihmisarvoaan.

Toimittajat pystyvät hyvään

Olen melko tyytyväinen Yle-veron maksaja. Pidän suomalaisista toimittajista ja heidän työstään, enkä missään nimessä koe pienintäkään vihaa heitä kohtaan. Itse asiassa kehun heitä vilpittömästi tuon tuosta. Media-alalle on kuitenkin muodostunut muutamia sokeita kulmia, paikkoja jossa oikaistaan mutkia suoraksi. Pitää olla rehellinen: Lokka itse on rakentanut itsestään sellaisen kulman kieltäytymällä asiallisista haastatteluista yhtenään ja käyttämällä vähemmän rakentavaa kielenkäyttöä toimittajista. Siinä mielessä joku voi toki sanoa karman lain toimivan. Toivoisin toki, että Lokka suostuisi juttelemaan toimittajille, mutta yhtä lailla toivoisin että toimittajat eivät sokaistuisi näin vähästä.

En voi myöskään olla haistamatta pientä kaksinaismoralismia. Tässä yhteydessä joka media ja joka haastateltava on sitä mieltä, että sananvapautta pitää laajentaa. 364 muuta vuoden päivää mielipide on täysin päinvastainen.

Laki on pöhkö

En ole juristi, tuomari tai lainsäätäjä. Aivan puhtaalla pöhköllä maallikkomielipiteellä koen, että sananvapauslainsäädännössä on hieman ajankohtaistamisen varaa. Mielestäni jumalanpilkasta ei pitäisi tuomita, eikä aivan jokaisesta muustakaan uskontoa kritisoivasta heitosta, EIKÄ kaikesta pikkukakaramaisesta huutelusta, kuten tässä tapauksessa. Rajat pitää olla: rikokseen ei saa kehottaa, yksityiselämää ei saa loukata, ym. Rajat vaan voisivat olla muutaman piirun lähempänä vähän liberaalimpia länsimaita.

Siinä mielessä Lokka on juuri nyt mies paikallaan. Vaikket koskisi hänen poliittisiin mielipiteisiin pitkällä tikullakaan, on vaikea olla näkemättä hänen vaikutusta sananvapauskeskusteluun. Meni syteen tai saveen, kortit on nyt levitetty pöydälle. Ruvetaanko pelaamaan? Sivuhuomiona, mikä on pelin nimi? Tai säännöt?

Julkaistu

Kommentoinnin korjaus

Sain juuri demon, että kommentointi sosiaalisen median tunnuksilla (google, facebook, microsoft) on nyt korjattu.

Huom: kirjaudu ulos ja takaisin sisään asian korjaamiseksi. Selaimeen on voinut jäädä jälkiä jotka estävät tämän. On myös tapauksia, että evästeet on siivottava ja/tai somepalvelusta on hyvä kirjautua kerran ulos ja sisään.

Tämä ei koske niitä jotka kirjautuvat tunnuksella ja salasanalla. Niiden osalta ongelmaa ei ole ollutkaan ja muutoksia ei tule.

Julkaistu

Elektroniikka kortilla

Teknologisten tuotteiden saatavuus on asia, josta moni on lukenut ohimeneviä otsikoita. Lapset (tai lapsenmieliset) eivät saa pelikonsoleitaan, hipstereille ei riitä sähköavusteisia polkupyöriä, porvarit jonottavat sähköautoja, sohvaperunat telkkareita ja sitä rataa. Ongelma alkaa kuitenkin olemaan sitä tasoa, että se koskee jo ihmisiäkin.

Kiusaa pikkujutuissa

Vastaan työssäni aika paljon laitehankinnoista. Keskivertoyritys tarvitsee läppäreitä, näyttöjä, näppäimistöjä, hiiriä, kuulokkeita, mustekasetteja ja kaikenlaista. Jokaisesta edellä mainitusta tuotteesta on pulaa. Normaalisti päivässä saatavien läppärien odotusaika oli pari kuukautta. Kuulokkeet ovat täyttä lottoa. Näyttöjä piti saada kolmessa kuukaudessa mutta nyt arvio on tuplat enemmän. Joitain vaihtoehtomerkkejä ja -malleja on usein saatavilla, mutta olen äärimmäisen huono ostamaan sekundaa. Mustekaseteissa ei ole kovin korkealentoista elektroniikkaa, mutta sama toimitusketju, jolloin pigmentein ehostettu kasvisöljykin päätyy kortille. Päästäisiinköhän vihdoin siihen paperittomaan toimistoon, näin sivuvaikutuksena…?

Oma lukunsa on luettavana komponenttipuolella. Lähes kaikki kuluttajanäytönohjaimet ovat kiven alla. Näytönohjaimia tarvitaan tehotyöasemiin ja pelikoneisiin. Tehotyöasemien malleja jonkin verran löytyy, mutta pelikäyttäjillä ei ole toivoa. Ikävin haittavaikutus on, etten ole saanut rakennettua yhtään hyväntekeväisyyteen lahjoitettavaa pelikonetta (vähävaraisille lapsiperheille) lähes puolen vuoteen tämän vuoksi. Kiusallinen tilanne. Moni muu komponentti on myös tiukalla, haitaten tietokoneiden huoltoja ja uusien rakentamista. Useammallekin taholle olen jo todennut etten suostu myymään uutta konetta juuri nyt, koska se meinaisi ylihintaista sekundaa. Laadukkaita käytettyjä on toistaiseksi piisannut, mutta saa nähdä…

Markkinatalous kompuroi miljardien äärellä

Okei, ollaan hetki rehellisiä. Mikään yllä mainituista ongelmista ei suuressa kuvassa ravista maatamme. Hieman syvemmälle kun kaivaa, löytää toki myös pahempia ongelmia, kuten teknologiayritystemme kohtaamat haasteet. Silti maailmanlopusta ei ole kyse. Enemmänkin tämä pistää miettimään maailmankauppaa. Vanha sääntö on, että jos on pulaa, markkinatalous hoitaa. Tällä hetkellä kysyntä ja tarjonta ajavat eri junia, eri raiteilla ja vielä eri raideleveyksilläkin.

Siruvalmistus on harvan kauppaa. Uuden tehtaan perustaminen maksaa vähintään Olkiluoto kolmosen verran riihikuivaa (n. 10 mrd), eikä tehdas valmistu hetkessä. Isot pelurit ovat isoja: Samsung myy 56 miljardilla dollarilla siruja vuosittain ja käyttää niitä itse 36 miljardin edestä – ja Samsung on vasta 4. suurin toimija. Mittaluokkaa kuvannee siruvalmistaja TSMC:n laajennussuunnitelmat, joihin on budjetoitu vaatimattomat 100 miljardia dollaria. Suuret pelurit ovat käytännössä Taiwanissa ja Etelä-Koreassa, pienessä määrin Kiinassa ja USA:ssa. Kiinan ja USA:n kauppasota ei helpota asiaa lainkaan, vaan ilmankin tätä sotaa tilanne olisi tuima. Koronan piti tukahduttaa markkina mutta se painoikin kaasua. Kuluttajat haluavat, mutta valmistajat eivät kykene.

Äänestä kukkarolla ja odota rauhassa

Välittömistä vaikutuksista ensimmäinen on vanha tuttu: musta pörssi kukoistaa ja hinnat nousevat. Jos voit lykätä elektroniikan ostoksia vuodella eteenpäin, tee niin. Kaikki on juuri nyt liian kallista. Hinnat ovat nousseet 20-30% muutamassa kuukaudessa. Elektroniikkaketjut Suomessakin käyttävät äärimmäisen häpeällisiä valheita perustellessaan hintojaan ja väittäessään aikaa nähneitä tuotteita uusiksi huippumalleiksi. Tämä ei toki ole mitään uutta esim. Gigantin tai Powerin liiketoiminnassa, mutta röyhkeys on silti saavuttanut uusia huippuja. Caveat emptor.

Mielestäni siinä kohtaa kun markkinatalous epäonnistuu, on kuluttajan vuoro sanoa mielipiteensä. Minä en osta uutta läppäriä tai uutta näytönohjainta, enkä suosittele sitä muillekaan. Antaa syyllisten siivota oma pesänsä ja koronkiskurien näyttää todelliset hampaansa. Nyt on hyvä aika katsoa vierestä. Osta halvan elektroniikan sijaan vaikka käynti hierojalla.