Tekijä: Kyuu Eturautti

Tamperelainen rivikokoomuslainen, tietoturvapäällikkö, yrittäjä, kulttuurihörhö. Motto kuuluu: "Ihmisen oikeus olla idiootti on suurin ja tärkein vapaus." Lisää mukaviisauksia sitten kotisivuilta. Blogauksissa käsittelen mm. seuraavia aiheita: kaikki mahdollinen.
Julkaistu

Tietoturvan psykologia: tästä puhumme vielä

Tietoturva ja tietosuoja ovat olleet työssäni tärkeitä aiheita vuosien ajan. Ei, se ei ole häkkeröintiä ja pimeässä verkossa surffailua venäläisagentteja vastaan, vaan pääosin sopimuksia, käytäntöjä ja koulutuksia. Psykologian osuutta ei kuitenkaan ole nostettu esiin niin laajalti kuin sopisi. Tämä asia muuttuu.

Käyttäjä on paras portinvartija

Tiedättekö mitä ovat M365 E5, Elements Collaboration Protection, Darktrace tai CrowdStrike? Ei, tämä ei tule kokeeseen. Listassa on useita erinomaisia tietoturvajärjestelmiä suuryrityksille. Ne ovat moderneja, tehokkaita ja hyödyllisiä. Vaikka ostaisit ne kaikki ja sata muuta pohjattomalla kassalla, et saisi sataprosenttista suojaa. Ihminen on lopulta aina se tärkein portinvartija etenkin huijausviestien kanssa.

Tämän myötä huomiota pitää kiinnittää yhä enemmän ihmiseen. Näkökulmia on monia. Se mikä pätee mielen hyvinvoinnissa yleensä, pätee myös psykologisissa kulmissa tietotekniikassa. Muutamia otteita.

  • Turvallisen tunteen tuovat asiat ovat tärkeitä, etenkin hädän hetkellä. Arjessa se on ystävä tai perheenjäsen. Tietoturvassa se voi olla ystävällinen, matalan kynnyksen käyttötuki.
  • Mielen resilienssi auttaa haastavien tilanteiden tullessa vastaan, oli puhe vapaa-ajasta tai työstä, terveydestä tai tietoturvasta.
  • Rikolliset ymmärtävät psykologiaa ja tietävät miten luoda sinulle epämukavaa oloa vaikkapa sähköpostihuijauksella. Epämukava olo vähentää valppautta.
  • Tietoturvan käsitteet eivät ole luonteeltaan teknisiä vaan inhimillisiä ja ajattomia aiheita, joita toteutetaan tietotekniikalla. Paperi tai tietokone, salasana tai riippulukko, postikortti tai sähköposti – konseptit ovat täysin samoja.
  • Ilkeämielinen tietojärjestelmiin murtautuja on vain Ruben Oskar Auervaara (kuka?) varustettuna näppäimistöllä. Temput ovat samoja.
  • Tulet hyväksi tietoturvaongelmien vahdiksi maalaisjärjellä, arjen osaamisella ja pitämällä mielen vireänä. Tekninen osaaminen on parhaimmillaankin pieni sivuosa.
  • Yrityspäättäjä, haluatko tehostaa hurjasti tietoturvan torjuntaa? Kiitä aina työntekijää joka mainitsee havaitsemastaan huijauksesta tai ongelmasta. Positiivisen palautteen teho on merkittävä.

Stressi tuhoaa tietoturvan

Monien tietoturvauhkien isoja riskitekijöitä ovat vanhat ohjelmat, asentamattomat päivitykset tai väärät asetukset. Yhä useamman maailmanluokan tietomurron aliarvostettu syy on kuitenkin stressi. Jos työntekijällä on jatkuva kiire, hänellä on huonompi valppaus. Jos työntekijää kohdellaan ilkeästi hänen kysyessä apua, hän jättää herkästi vaaroista ilmoittamatta tai neuvoa kysymättä. Stressi maksaa jo sairaspoissaoloina tähtitieteellisiä summia. Tietoturvaongelmina se voi maksaa vielä toisenkin tähtitaivaan verran.

Vanha mainos sanoi: hyvä ruoka, parempi mieli. Jatkan tästä: parempi mieli, parempi tietoturva. Parempi luottamus. Paremmat asiakassuhteet. Paremmat yöunet. Lopulta psykologisten kulmien merkitys tietoturvan hoidossa johtaa paitsi merkittävään rahansäästöön, erinomaiseen riskienhallintaan mutta myös mitattavaan terveyden hyvinvoinnin kasvuun. Pidä siis mieli vireänä ja huijarit varpaillaan.

 
P.S. Tässä yhteydessä pitää osoittaa kiitokset Nimblr-nimiselle ruotsalaisyritykselle, jonka kanssa olen pallotellut tätä kiehtovaa aihetta. Sanokaa minun sanoneeni, tästä aiheesta luetaan vielä monista medioista.

Julkaistu

On sijoittamista ja on sijoittamista

Tunnustan: uskon vahvasti kansankapitalismiin. Säästäväisyys on suomalainen hyve, se kaipaa vain pientä päivitystä ajalle, jossa pankista ei saa korkoa. Vaan kun katsoo sen ilmentymiä, olen sekä iloinen että ymmälläni.

Pelataan perusteet

Ensinnäkin, sille lukijalle joka toteaa että ei ole mistä säästää kun on neljäkymmentä lasta ja viisitoista hevosta ja jalka paketissa ja aviopuolisolla suu- ja sorkkatauti: asia selvä, nauti elämästä. Kaikille muille: jatka lukemista. Pistä raha poikimaan. Laita se tekemään jotain. Laita se tekemään jotain sinun ehdoillasi. Älä anna sitä Wahlroosille leikkikaluksi jättämällä se tilille, vaan sijoita se. Hanki osakesäästötili, hanki pienikuluisia rahasto-osuuksia, etsi kiva ETF, kikkaile Nordnetissä. Oleellista on että sinä, juuri sinä, laitat itse omat rahasi tekemään mitä sinä haluat niiden tekevän. Yst. terv. porvari.

Osakesäästötilin suosio on hyvä uutinen. Edelleen saa lukea väitteitä että tämä on rikkaille tehty veronkiertokeino, mutta valheen toisto ei tee siitä totta. Sori nyt, mutta 50 000 euron maksimirajalla varustettu tuote ei riitä rikkaille, ei edes säästeliäille keskiluokkaisille. Se on kuitenkin erinomainen tapa päästä helposti sijoittamaan. On mielestäni reilua, että verot maksetaan silloin kun saa rahaa, eihän palkastakaan tuloveroa makseta ennen palkkapäivää. Itse en käytä osakesäästötiliä, koska ehdin aloittamaan sijoittamisen jo hyvissä ajoin ennen niiden olemassaoloa. Toki syy voi olla myös se, että käytän kapitalisaatiopalveluita, holding-yhtiöitä, olen muuten helvetillisen rikas, tai olen rutiköyhä joka esittää porvaria. Saat ihan itse arvata pitääkö joku edellisistä paikkansa.

Mutta ne huijarit

Sijoittajakaverit kertoivat taannoin uusimmasta kryptovaluutasta. Siinä porukalla ihmettelimme miten joku oikeasti menee noihin vielä halpaan – mutta kyllä menee. Niin sitä luulisi, että kun kerran osoitetaan joku juttu huijaukseksi, kukaan ei enää siihen lankeaisi. Turhaan luulemme. Lähipiirin kontakteista löytyi yksi kaveri, joka kävi taannoin työkaverilta toiselle kehumassa kryptovaluuttaan ”sijoittamista”. Kaveri menetti kaikki säästönsä ja työkaverit ottivat jopa lainaa, menettäen lopulta kaiken. Voi kun ihmiset viitsisivätkin edes vähän selvittää mihin rahojaan tunkevat.

Mutta entä jos haluat pelata ns. sijoituslottoa? Haluat jättimäisiä riskejä ja mahdollisuuksia suurista voitoista? Ei siinä mitään, moni sijoittaja sijoittaa pienen osan rahoistaan ison riskin tuotteisiin. Niin kauan kun et pistä perheesi tulevaisuutta likoon, anna palaa. Riskisijoittaminenkin on tuottoisampaa kuin uhkapelaaminen Veikkauksen tuotteilla. Tämänkin lajin voi tehdä fiksusti, sijoittamalla oikeisiin firmoihin joilla on jotain oikeaa toimintaa. Suomestakin löytyy aivan oikeita, finanssivalvonnan seuraamia laitoksia joiden kautta voi tehdä sijoituksia kasvuyrityksiin tai korkeariskisiin yrityslainoihin. Itsekin olen näitä kokeillut. On tullut katsottua lukuisia häviöitä ja harvoja voittoja. Muista siis: korkea riski on korkea riski. Kaikkein suurin todennäköisyys on sille, että menetät rahasi. En laita linkkejä tähän, ettei Finanssivalvonta luule minua meklariksi.

Sitten se asenne

Kunnioitan suomalaista nöyryyttä. Kun kuuntelen vaikkapa Ylen Pörssipäivää, moni menestynyt sijoittaja elää varsin tavallista elämää. Ei ole hienoja autoja ja linnoja koteina. En kuitenkaan pidä ajatuksesta, ettei menestyksestä saisi puhua tai siitä puhumisen pitäisi johtaa naljailuun. Jos ei mistään muusta syystä sovi asennetta korjata, niin sen takia että keskiverto kansankapitalisti maksaa paljon veroja. Vain superrikkaat (tai rikolliset) voivat kiertää veroja tehokkaasti, mutta kaikki muut maksavat kiltisti. Mitä varakkaampia ihmiset ovat, sitä varakkaampi yhteiskunta on. Mitä varakkaampi yhteiskunta, sen paremmat mahdollisuudet on toteuttaa paitsi tärkeitä palveluita, myös niitä mukavia palveluita kuten kaupunginorkestereja tai lasten harrastuskerhoja.

No, olenko minä menestynyt sijoittaja? Varhaista sanoa. Kysy kymmenen vuoden päästä uusiksi. Nyt voin todeta kaksi asiaa. Ensinnäkin, aikanaan ensimmäisten työpaikkojeni palkoista tehdyt sijoitukset muuttuivat rökäletappioiksi. Toisekseen, isäni muinoin tuhannella markalla ostamat Suomen Yhdyspankin osakkeet ovat kymmenkertaistaneet arvonsa vuosikymmenten varrella. Muutoin isä ei koskaan pelannut pörssissä vaan keskittyi huolehtimaan perheestään. Tuota on vaikea moittia.

 
P.S. Tämä juttu on kirjoitettu puoli vuotta sitten, mutta päätin nyt julkaista aiempia, julkaisematta jääneitä juttuja kunnes pystyn uusia tekemään.

Julkaistu

Viiden pennin viisauksia

Koska tilanne ei nyt salli ns. oikean blogauksen kirjoittelua, kun on vähän juttuja niskassa, ajattelin että optimoidaan. Hyvä yleisö, ohessa pieni ote henkilökohtaisista mukaviisauksista. En avaa tai perustele niitä, en laita kontekstiin, sillä mielestäni lukijalle pitää jättää tekemistä myös. Ehkäpä muilla kirjoittajilla on vastaavia viiden pennin viisauksia jaettavaksi?

  1. Mene metsään ja istu alas
  2. Betonirakenteet kannattaa, tämä keskustelu ei
  3. Tarvitsemme enemmän kysymyksiä ja vähemmän vastauksia
  4. Hyvä yhteiskunta ei lähde osaamisen yltäkylläisyydestä vaan sen puutteesta, tarpeesta toisen ihmisen erilaisille taidoille
  5. Oikeus olla idiootti on tärkein vapaus
  6. Ole optimisti, joka saa aikaan
  7. Kuvan kettu ei liity tapaukseen

Pistäkää paremmaksi/pahemmaksi.

Julkaistu

Pieneksi käyvät perheet

Olemme oppineet paljon uutta perheistä. Ei enää takerruta turhaan sukupuoliin, vanhanmallisiin roolijakoihin tai etnisyyksiin. Vaan ovatko tässä yhteydessä perheet myös pienentyneet? Näin voisi kuvitella Tampereen kaupungin suunnitelmista.

Olipa kerran perheasuntoja

Tampereen Multisilta on vastaajasta riippuen kauhea ja pahamaineinen, tai hiljainen ja perustylsä lähiö. Reilu parin tuhannen asukkaan lähiö muodostuu leijonaosin 50 vuotta vanhoista kerrostaloista, joissa on paljon pienehköjä asuntoja ja muutama isompi. Pääosa isommista asunnoista on tehty yhdistämällä kaksi pienempää. Yhden-kahden hengen talouksille alueelta löytyy varsin edukasta asumista. Lisäksi alueella on kourallinen omakotitaloja, mutta pääosa kodeista on pieniä. Myös viime vuosien uudisrakennuksissa on tehty lähinnä yksiöitä.

Tampereen kaupunki katsoi varsin fiksusti, että pelkillä halvoilla yksiöillä ei kannata lähiötä kehittää ja asetti tonttihakuun tavoitteeksi vastata lapsiperheiden haasteisiin. Tarkoitus oli saada siis lapsiperhekokoisia asuntoja. Katsotaanpa miten menee.

Asumisoikeusasuntoja rakentaa Avainasunnot. Tarkkoja tietoja ei ole julkaistu, mutta yhteydenotto kertoo, että pääosa asunnoista on yksiöitä ja kaksioita. Omistusasuntoja on tulossa T2H:lta, ja heiltä kysymällä selviää että asunnot ovat 21, 28 ja 31 neliön kokoisia + kaksi 60 neliön ”jättiä”. Näissä ”jätti” neliöissä huoneet ovat niin pieniä, että niihin mahtuu joko sänky tai pöytä, ei molempia. Jos ei kerrosratkaisuja lasketa, sanoisin että on varsin ikävää jos lapselle ei ole edes tilaa tehdä läksyjä. Korostettakoon, että em. yritykset rakentavat sen kokoisia asuntoja mitä kaupunki heiltä edellyttää, eikä yrityksiä sovi moittia siitä että noudattavat sopimusta.

Kaikilla tavoin väärin

Saatan olla likainen porvari, mutta sanoisin että lapsiperheelle suunnatuissa asunnoissa voisi kenties harkita muuta kuin pienimpiä yksiöitä ja kaksioita. Toki suuria neliömääriä rakennetaan rikkaammille alueille, mutta ei lainkaan pienempiin lähiöihin. Väitän, että tämä on typerää todella monella asteella.

Pienet asunnot eivät houkuttele alueille perheitä. Se vain vahvistaa jo ennestään vääristynyttä asukasprofiilia. Se myös lähettää signaalin kaupungilta: jos olet perheellinen, parempi olla rikas ja asua rikkaalla alueella. Jos olet perheellinen ja keskituloinen, muuta muualle! Juuri sinne, mihin voitaisiin rakentaa hieman edullisempia perheasuntoja, ne jätetään rakentamatta. Kaupunki puhuu todellisesta ongelmasta asiallisin faktoin, mutta tarjoaa ratkaisuna ongelman pahentamista. Kiinnostaisi niin vietävästi tietää jotta miksi.

Julkaistu

Cittariin tieni vie

Iso osa ruokaostoksiani tapahtui vuosien ajan Koivistonkylän Prismassa. Pari kuukautta sitten päädyin kuitenkin vaihtamaan S-ryhmästä K-ryhmään ja ”lähi”kauppani on nykyään Partolan Citymarket. Vähitellen huomaan, että muutoksessa oli merkittävästi hyvää ja melko vähän huonoa.

Yllätyksiä hyllyjen välissä

Cittarissa asioiminen vie enemmän aikaa kuin Prismassa. Osasyy on esimerkiksi heviosaston kaoottisuus – vai luovuus? Osa vihanneksista on vasemmalla laidalla, osa oikealla, osa hedelmistä on niiden välissä, osa ei. Tässä on varmaan joku logiikka, jonka herra yksin ties. Toinen osasyy on jatkuvissa muutoksissa. Valikoima kehittyy melkoista vauhtia ja yllätyksiä ilmestyy. Päätän ottaa tämän vastaan ilolla, sillä uudet asiat piristävät. Sieluni myös hymyilee siitä määrästä tuttuja amerikkalaisia merkkejä joita Cittarin hyllyllä näen. Lompakkoni ei sen sijaan hymyile niiden hinnoille. Silti, on mukava olla valinnanvaraa. Prismassa on pitkät hyllyt täynnä yhtä ja samaa – tai sitten täynnä tyhjää. Prismassa pitkiä hyllymetrejä oli tyhjänä ja tuotteita lopussa tuon tuosta. Hyllyistä pidetään paljon parempaa huolta K-kaupassa. Myöskään vanhentuneisiin tuotteisiin ei Cittarissa törmää helposti, Prismassa yhtenään.

Yllätyksiä kassalla

Tätä en voi mitenkään tieteellisesti kuvailla, mutta Cittarin kassalla olevat myyjät ovat yksinkertaisesti paremmalla tuulella. Heistä jotenkin paistaa enemmän sellainen ”osa tätä kauppaa” fiilis, vähemmän ”olen vaan töissä täällä” kuten rakkaalla kilpailijalla. Asiakkaaseen keskitytään enemmän, työkaverin kanssa juoruiluun vähemmän. Monenlainen ylimääräinen pieni avuliaisuus näkyy myös vierestä katsoessa, oli kyse sitten kielimuurista, liikuntarajoitteisesta asiakkaasta tai muista epäselvyyksistä. Kassalla huomaa myös jononhallinnan toimivuuden. Lidlin jonot ovat aina jäätävä katastrofi, Prisman jonot ikäviä mutta Cittarissa pääsee keskimäärin melko nopeasti.

Eurojen osalta ero on aika pieni – riippuen toki miten fiiniä ostaa. Jos vertaa Kotimaista- ja Pirkka-merkkejä, ero on marginaalinen. Lidl pesee molemmat hinnassa eestaas ja vastakin haen sieltä monet peruselintarvikkeet sekä juustot. Bonusten osalta tilanne on omansa, sillä S-bonusta todellakin saa helposti kerättyä havaittavia summia, kun taas plussapisteiden kerääminen on turhauttavaa salatiedettä josta ei osingoille pääse. Ellei osta Keskon osakkeita, mutta se on eri tarina se.

Yllätyksiä ympäristössä

Lopulta minua kiinnostaa tarpeettoman paljon muu kuin ruokakaupan ruoka. Ehkäpä pöhköä, mutta omatpahan ovat rahani. Nostan esiin muutamia asioita, joille annan ihan oikeasti painoarvoa valinnassani.

Cittarissa ei ole lemmikkieläimiä kaupassa. Periaatteessa ei saisi kummassakaan olla, mutta Prisman käytäntö on löyhä. Koira on iloisempi metsässä kuin maitohyllyllä.

Cittarissa on pysäköintitilaa ruuhka-aikoinakin ja parkkialue selkeä. Prismassa on viidakon lait. Kalevan Prisma on pahimmista pahin niin monella tapaa että mistä sitä aloittaisikaan. Ensinnäkin he pistivät sinne yksityisen parkkijengin vahtimaan, jonka myötä erityisluvitettuja autoja on hurjasti ja parkkipaikka aivan ammuttuna muuta kuin kaupan asiakkaita. Kaikista parkkigangstereista valitsivat kumppaniksi sen, jonka johdon suurimmat saavutukset ovat seksuaalirikosten sarjassa. Sanalla sanoen: oksettavaa. S-ryhmä yhä laajentaa toimintaansa näiden petojen kanssa, samalla kun K-ryhmän mielestä on kiva että asiakkaat käyvät kaupassa. Tällä on väliä. Tällä on todella paljon väliä.

Muissakin kumppanivalinnoissa on aika paljon ikävää. S-ryhmän läheisistä kumppaneista löytyy sellaisia ihailtavia arvoja kuten hiilivoima, uiguuriorjien käyttö ja uskonnolliset ääriryhmät. Ei Keskokaan täysiä pisteitä saa, mutta sentäs jonkin asteen rimaa käyttävät. K-kaupat myös tuntuvat arvostavan paikallisia yhteistyökumppaneita. Isoin miinus K-ryhmälle tulee väkivaltaurheilun kanssa leikkimisestä, siitä on fiksut arvot kaukana. Siinäkin lajissa on Lidlin pitämälle läpimädälle pohjalle pii~iitkä matka.

Kaiken kaikkiaan minulle tulee parempi olo Cittarissa tai muussa K-kaupassa käynnistä ja ruokakauppa-asiointi on muuttunut jopa hauskaksi, mikä on minulta paljon sanottu. Pika-arviolla saatan maksaa valinnastani 10-20 euroa kuukaudessa enemmän, mutta se on iloisesta mielestä oikeastaan aika pieni hinta.

Julkaistu

Kiellon pitää toimia

Jatkan liberalismihörhöilyillä, koska selkeästi se ihmisiä lämmittää kylminä öinä. Tällä kertaa inspiroidun taannoisesta twitter-keskustelusta, jossa huonoilla sanamuodoilla sain keskustelun yhteiskuntafilosofiasta näyttämään seksuaaliselta fantasioinnilta. Koitetaanpa siis uusiksi ja pohditaan milloin, miten ja miksi yhteiskunnassa kannattaa kieltää asioita. Lopussa palaan ketjun aiheeseen.

Perinne vai peruste?

Monen asian kieltämisessä on enemmän perinnettä kuin perustetta. Toki monia perinteitä myös ymmärretään siivota ajoittain. Suomessa kielloista on poistunut vaikkapa homoseksuaalisuus, aviorikos, siirtolaisuus, abortti ja moni muu. Tuoreempia perinteitä on vaikkapa 1970-luvulta tullut sota huumeita vastaan, josta saimme perintönä monet nykyaikaiset huumepykälät. Tuoreempia perusteita puolestaan löytää vaikka uusissa koronkiskontaa kieltävissä pykälissä, jotka koskevat pikavippejä. Äärimmäiseen juridiseen fiktioon päästään kun katsotaan tekijänoikeuslakien nykymuotoja.

Usein puhutaan myös ns. signaalivaikutuksesta. ”Tämän asian salliminen lähettäisi väärän signaalin”, sanotaan. Ongelma on, että asiaa harvoin tutkitaan. Tietenkin signaalivaikutus on olemassa, mutta ei universaalina, ei samalla teholla joka aiheessa. Joskus vaikutus voi myös olla päinvastainen. Annan Uunon selittää, ettei mene liian vakavaksi.

Liberaalin kulma

Oma käsitykseni liberaalista yhteiskuntamallista perustuu siihen, että lähtökohtaisesti kaikki on sallittua, paitsi se joka on kiellettyä – ja se joka on kiellettyä, vaatii vahvat perusteet.

Kiellon pitää olla tarpeellinen: sen pitää estää jotain, joka on selvästi haitallista.

Kiellon pitää olla selkeä: sen pitää kohdistua yksiselitteisesti kohteeseen, eikä siihen saa jättää riskiä väärinkäytöksiin, esimerkiksi poliittisin tarkoitusperin.

Kiellon pitää olla tehokas: sen pitää vaikuttaa kiellon kohteeseen, lopputuleman kiellon asettamisesta pitää olla kielletyn ongelman poistuminen tai ainakin merkittävä väheneminen.

Kiellon pitää olla valvottavissa: monimutkainen termi on täytäntöönpanokelpoinen, tarkoittaen että kiellon rikkomista voidaan tehokkaasti valvoa ja mahdollisuuksien mukaan myös ennalta estää.

Kiellon pitää heijastella yleistä oikeustajua: ei niinkään liberaali kulma, mutta mielestäni oleellinen. Jos lakia ei kunnioiteta, se epäonnistuu myös muissa kohdissaan.

Lisäksi rangaistuksen rikkomisesta pitää olla suhteellinen aiheutettuun vahinkoon. Tässä on meillä parantamisen varaa eri rikoksissa eri suuntiin.

Seurannan tärkeys

Lopulta kieltoja pitää pystyä seuraamaan ja niiden vaikuttavuutta tutkimaan. Jos kielto ei saa aikaan haluttua tehoa, tai peräti saa aikaan päinvastaisen vaikutuksen, siitä on luovuttava siinä muodossaan. Se ei toki aina tarkoita käännöstä ympäri. Huumelainsäädännössä on esimerkiksi kokeiltu mallia, jossa pakotettuun vierotushoitoon suostuva jätetään rangaistuksetta – tätä voi pitää iteraationa täyskäännöksen sijaan.

Vaatii kanttia, nöyryyttä ja viisautta kyetä myöntämään virheensä. Harva poliitikko pystyy siihen. Median asenne ei tee tästä yhtään helpompaa. Sanoisin, että meidän pitäisi itse kunkin muistaa että virheen tunnustaminen on mitä suurinta viisautta. Siitä pitää kiittää, ei potkia lisää.

Palataan vielä alkuun

Tämä vääntö alkoi siitä, kun osallistuin keskusteluun siitä, pitäisikö fiktiivinen lapsiporno kieltää. Minun pitäisi olla hiljaa kaikesta seksuaalisuuteen liittyvästä, kun en aseksuaalina aihetta oikeasti tajua. Mieleeni kuitenkin tuli Kaur Kenderin tapaus. Tämä virolainen rääväsuu julkaisi 2016 groteskia seksuaali- ja muuta väkivaltaa myös lapsia kohtaan sisältävän teoksen, joka vei hänet käräjille. Tuomio oli kirjailijalle vapauttava. Minä sen sijaan en ole vieläkään vapautunut siitä fyysisestä pahoinvoinnista mitä sain luettuani osan kirjasta artikkelin kirjoittamista varten.

Minä en halua nähdä tuollaisia kirjoja, en halua kuullakaan niistä, enkä pysty löytämään yhden ensimmäistä syytä miksi sellaisia pitäisi olla olemassa, saatika vapaasti saatavilla. Lapsipornon julkaiseminen on yksinkertaisen vastenmielistä, oli se puhdasta fiktiota tai ei. Aiheesta keskustelun käyminen tai siitä kirjoittaminen on vastenmielistä, mutta itsepä taas suuren suuni menin avaamaan.

Minun on ollut ja on yhä hyvin vaikeaa punnita tuo pahoinvointi sekä vastenmielisyys toisella puolen ja sensuuri sekä kirjaroviot toisella. Voin myös pohtia miten paljon ihmisiä on tapettu tiettyjen kirjojen nimissä. Mitäs kielletään? Mein Kampf tottakai, sekä Kommunistinen manifesti, Raamattu, Talmud, Koraani – ehkäpä myös Kansojen varallisuus, Lajien synty… koska lopetetaan? Löydän miljoona kirjaa jotka ovat vaarallisempia kuin Kenderin luoma sontaläjä, joten loogisesti lähestyen listasta tulisi verrattain pitkä.

Lopulta tosiasia on, että kirjojen sensurointi on aina tuomittu epäonnistumaan. Koska informaatiota ei voi universaalisti sensuroida, sensuroiduista kirjoista tulisi vain kahta halutumpia. Kieltoja olisi mahdoton valvoa, eikä niistä tulisi selkeitä saati tehokkaita. Lopulta en myöskään tiedä olisivatko ne tarpeellisia objektiivisesti mitaten.

En aio astua puolustamaan miten hienoa ja fantastista on kaupitella ja jaella kirjoja tai muita teoksia, joiden pelkkä olemassaolo saa minut antamaan ylen. En kuitenkaan ainoa käyttää energiaani ajamaan niiden kieltoa, koska kansankielellä sanoen, se olisi yksinkertaisesti sekä turhaa että mahdotonta.

Jos joku todella suuttuu tästä mielipiteestäni, totean heille että vihanne on täysin oikeutettua. Täysin turhaa, mutta erittäin ymmärrettävää ja inhimillistä.

Julkaistu

Tulossa: Yhteistyö Peltolammiseuran kanssa

Tiedoksi blogaajille seuraava aihe. Olemme pitkään pohtineet Tampereen Peltolammin ja Multisillan kaupunginosien paikallisjärjestön kanssa jotain pientä yhteistyötä. Tämä asia on nyt etenemässä. Alla tietoa siitä mitä on lähikuukausina tapahtumassa.

Uusia ajatuksia ja pieni kisa

Ensin korostan yhteistyön laatua: kyse on avoimesta viestinnästä avoimilla tiedoilla. Emme ole luovuttamassa bittiäkään tietoa käyttäjistä kolmannelle osapuolelle. Sivuille ei tule mainoksia, mutta toki tekstimuodossa mainitaan kilpailusta. Koska kaikki osapuolet ovat yhdistyksiä, ei tässä ole kenelläkään raha mielessä.

Itse asiana tulevassa Peltolammi-lehdessä on artikkeli, jossa kerrotaan Pirkan blogien perustamisen historiasta ja pallotellaan blogaamisen asemaa yleisesti. Onko sille tilaa nopeatempoisessa tiktok-maailmassa?

Samalla pidetään pieni kilpailu kaikille kirjoittajille, nykyisille ja uusille. Haussa on mielenkiintoinen lähiöaiheinen blogaus. Kilpailuaika alkaa toukokuussa ja päättyy Juhannukseen, eli aikaa on. Julkaisen tarkat ohjeet lähempänä. Peltolammiseura ja Säätöyhteisö B2 ry valitsevat yhdessä voittajan sekä tarvittaessa myös kunniamainintoja. Palkintona on ravintolalahjakortti. Lisäksi voittajien blogauksista tulee maininta yhdistysten tiedotuksessa.

Ultimaalinen tavoite on toki rikastaa keskustelua Pirkanmaan asioista. Vaalit menivät jo, ehkäpä nyt voitaisiin keskustella vaikkapa mattojen pesusta tai lintujen pesinnästä.

Julkaistu

Tiedote: Facebook-kirjautuminen poistuu

Tiedoksi blogin käyttäjille. Facebook-kirjautumistoiminto – joka on toiminut huonosti jo pitkään – otetaan pysyvästi pois käytöstä. Valitettavasti sen pitäminen aktiivisesti käytössä maksaisi enemmän kuin kaikki muut blogin ylläpitokulut yhteensä.

Google- ja Microsoft-kirjautumiset pysyvät, sekä toki myös WordPress-verkoston kirjautuminen, josta lienee eniten etua mobiilisovelluksen käyttäjille. Toki myös perinteistä tunnusta ja salasanaa saa käyttää. Tai näiden yhdistelmää.

Tunnuksella ja salasanalla käyttäessä tietosi pysyvät vain Suomessa. Somekirjautumisilla tiedot ovat ko. somepalvelun hallussa, de facto Yhdysvalloissa.

Blogien kommentointi rekisteröimättä sujuu vastakin laajemmalla valikoimalla sometunnuksia. Se on eri järjestelmä.

Julkaistu

Liikkumattomuuden syy on urheilu

Sähke suoraan Pukki kaalimaan vartijana -osastolta kertoo, että liikunnan vähentäjät valittavat liikunnan vähyyttä. Allekirjoittanut, näin vt. toimittajana, pyytää lisätä pöytäkirjaan että häntä w-tuttaa tämä asia melko paljon. Urheilu on tärkein syy siihen, että kansa liikkuu liian vähän.

Riitoja, vihaa, surua, huonoja esimerkkejä

Ensinnäkin pitää todeta, että jos joku haluaa tehdä uran urheilussa, siitä vaan. Jos joku haluaa ostaa lipun urheilukisaan ja nauttia siitä täysin siemauksin, siitä vaan. Urheilu on ura siinä missä moni muu, ja urheilu on viihdettä siinä missä moni muu. Ihminen voi myös päättää tehdä uraa muusikkona, tai hän voi vapaa-ajallaan käydä rokkikonsertissa. Niin urheilun kuin rokkikonsertin katsominenkin voi tehdä ihmiselle ihan hyvää aika ajoin.

Valtion tukemana urheilua tuputetaan kuitenkin jo lapsesta pitäen. Se on täynnä katastrofaalisia malliesimerkkejä. Toki maailmassa on monta haitallista asiaa, joita rajoitamme, joko hyvän kasvatuksen ja/tai lainsäädännön toimin: sokeri, alkoholi, yms. Ei kaikkea kivaa ja haitallista pidä kieltää, mutta ei sitä jukolauta tukeakaan pidä.

Koululiikunta on edelleen pitkälti urheilua ja sen pahinta mahdollista sanomaa: yksi on paras, muut ovat kasa (alitajunnan sensuroima). Teistä muista ei ole mihinkään! Katsokaa nyt Maija-Petteriä, hän osaa! Olisitte kuten hän! Ja nyt kasataanpa joukkueet, otetaanpa ensin ne parhaat pelaajat ja te jotka valitaan viimeisenä, hävetkää. Olette surkeita ihmisiä! Muutama vuosi tätä niin varmasti on jokaisella suuri into liikkumiseen aikuisiällä. Myös teillä, jotka olette aivan surkeita ihmisiä, ettekä yhtään niinkuin Maija-Petteri.

Sankarin rima on matalalla

Jokainen puoluejohtajakin sitä näyttää esimerkkiä: kyllä hyvä suomalainen istuu katsomossa juomassa kaljaa ja huutamassa lujaa. Kyllä jokainen päättäjäkin sen tajuaa: päästetään kaupallinen urheilu puoli-ilmaiseksi vuokralle parhaisiin paikkoihin parhaisiin aikoihin. Lasten harrastusseura maksakoon kovennettua vuokraa sitä kompensoimaan, ja tulkoon paikalle, siihen huonokuntoisimpaan tilaan, siihen aikaan kun se ei varmasti häiritse kaupantekoa.

Media ylistää ja nostaa jakkaralle niitä menestyneimpiä urheilijoita. Niitä, joille maksoimme että tuhosivat kehonsa jotta olisivat parempia nyrkkeilijöitä. Maksoimme heidän koulutuksen, heidän uran, heidän kulut, heidän viinat. Sitten joku heistä nousi huipulle ja siirsi veronsa Luxemburgiin. Uran jälkeen he tulevat sairaseläkkeelle takaisin Suomeen meidän maksettavaksi, siinä sivussa osallistuen politiikkaan, kertoen ylpeänä miten homot ei kuulu joukkueeseen, maahanmuuttajat ei kuulu Suomeen ja urheiluun pitää lapata sata miljoonaa lisää rahaa.

Sairautta kovalla rahalla

Urheilu on sairasta. Kuten kaljan juonti tai karkin mässäily. Ihminen on sairas ja kaipa sen pitääkin olla sopivassa määrin. Urheilu on politiikkaa – niin, koko urheilukisojen konsepti perustettiin osaksi politiikkaa vuosituhansia sitten. Se ei ole muuta ollut. Eikä sen tarvitse olla. Puolueita tuetaan 35 miljoonalla vuodessa. Se on vähän reippaasti. Urheilua tuetaan noin 200 miljoonalla vuodessa suoraan, moninkertaisesti enemmän välillisesti. Se on, anteeksi nyt vaan, helvetisti rahaa.

Jokainen euro urheiluun on euro pois liikunnasta, kansanterveydestä, positiivisista liikkumisen mielikuvista.

Jokainen julistus kaupallisen urheilun puolesta tukee järjestelmää, jossa jo pikkulapset opetetaan kilpailemaan verisesti tai olemaan surkimuksia.

EI. Meidän on lakattava maksamasta urheilun maksuja. Ne maksakoon jotka haluavat. Sanoman on muututtava. Olympiakomitean kaltaiset, uiguurien kansamurhaa tukevat, hiilivoiman puolesta lobbaavat, orjatyövoimalla rakennettuja stadioneja palvovat, ihmishirviöiden pyörittämät laitokset on työnnettävä laidalta alas. Mieluiten jo eilen.

Julkaistu

Vaalien ykkösjutut

Kovasti nuo tädit ja sedät puolueista pitävät mekkalaa tärkeimmistä vaaliteemoistaan. Meteli on niin kovaa ja päälle huudetaan etten ole edes varma kuulinko oikein mitä sanoivat. Käsittelen nyt tämän mekkalan seasta esiin nostettuja kärkiaiheita.

Yöperäinen maahanmuutto

Tämä onkin hurjan suosittu puheenaihe. Tässä viitataan Suomen pimeisiin talviin, kun on yötä aamusta iltaan ja illasta aamuun, mutta maahanmuuttoa tarvitaan myös talviaikaan. Toinen poliittinen teoria tosin väittää että tässä viitataan siihen, kun aiheesta tehty politiikka on tehty pimeässä. En ole ihan varma miten menee ja mitä mieltä olla.

Menomeikkaukset

Kun ehdokkaat ovat koko ajan menossa niin vaatii hurjaa taitoa pitää itsensä tyylikkään näköisenä. Siitä lienee tullut tämä kova puhe menomeikkauksista, eli miten pitää saada kiireessä, jopa reissun varrella meikit kuntoon. En kyllä ihan ole varma onko tämä äänestäjille niin tärkeää kuin ehdokkaille.

Viilit ruokakauppoihin

Juotavat jugurtit ovat tulleet hurjan muodikkaiksi ja alkaneet täyttämään maitohyllyjä. Vegaaniset vaihtoehdot ovat myös yhä suositumpia. Sen myötä on poistunut moni tuttu tuote ja perinteinen viili pitää hakea erikoiskaupasta. Sinne voi olla pitkä matka ja kaupassa vielä kovin rajalliset aukioloajat. Moni ehdokas näkee viilin ystävät potentiaalisina kannattajina ja ajavat aihetta vimmatusti.

Ilmastonpuutos

Tämän taustalla on yhä kasvava innostus avaruusteknologiaan ja ehdokkaiden halu saada ihmisiä Marsiin nopeasti. Siellä ei ole lainkaan ihmisystävällistä ilmastoa ja tästä poliitikot ovat keksineet termin ilmastonpuutos. Olisi kieltämättä aika ikävää elää ilman ilmastoa. Ei olisi yhtään kivaa.

Kannustinlaukut

Äänestäjiä ja kuluttajia halutaan ostamaan yhä enemmän kotimaista ja yksi osa tätä ovat käsityöt. Muutama ehdokas on halunnut nostaa kotimaisen käsityön arvostusta ja saada ihmiset ostamaan kotimaista halpatuonnin sijaan. Ilmiön symboliksi on noussut kotimainen laukku ja sen kannustava vaikutus kotimaiseen työllisyyteen sekä kestävään kehitykseen.

Odin-energia

Pohjoismainen yhteistyö on aina tärkeä aihe vaaleissa. Juuri päättymässä olevan talvikauden aikana pohjoismaisesta energiayhteistyöstä oli meille suuri apua, kun Olkiluoto ei käynnistynyt ja tuulta ei ollut tarpeeksi. Kunnioituksesta skandinaavisia mytologioita kohtaan ilmiö sai nimen Odin-energia ja lukuisat ehdokkaat haluavat lupsakalla termillä korostaa sujuvan pohjoismaisen energiayhteistyön merkitystä.