Viiden pennin viisauksia

Koska tilanne ei nyt salli ns. oikean blogauksen kirjoittelua, kun on vähän juttuja niskassa, ajattelin että optimoidaan. Hyvä yleisö, ohessa pieni ote henkilökohtaisista mukaviisauksista. En avaa tai perustele niitä, en laita kontekstiin, sillä mielestäni lukijalle pitää jättää tekemistä myös. Ehkäpä muilla kirjoittajilla on vastaavia viiden pennin viisauksia jaettavaksi?

  1. Mene metsään ja istu alas
  2. Betonirakenteet kannattaa, tämä keskustelu ei
  3. Tarvitsemme enemmän kysymyksiä ja vähemmän vastauksia
  4. Hyvä yhteiskunta ei lähde osaamisen yltäkylläisyydestä vaan sen puutteesta, tarpeesta toisen ihmisen erilaisille taidoille
  5. Oikeus olla idiootti on tärkein vapaus
  6. Ole optimisti, joka saa aikaan
  7. Kuvan kettu ei liity tapaukseen

Pistäkää paremmaksi/pahemmaksi.

Pieneksi käyvät perheet

Olemme oppineet paljon uutta perheistä. Ei enää takerruta turhaan sukupuoliin, vanhanmallisiin roolijakoihin tai etnisyyksiin. Vaan ovatko tässä yhteydessä perheet myös pienentyneet? Näin voisi kuvitella Tampereen kaupungin suunnitelmista.

Olipa kerran perheasuntoja

Tampereen Multisilta on vastaajasta riippuen kauhea ja pahamaineinen, tai hiljainen ja perustylsä lähiö. Reilu parin tuhannen asukkaan lähiö muodostuu leijonaosin 50 vuotta vanhoista kerrostaloista, joissa on paljon pienehköjä asuntoja ja muutama isompi. Pääosa isommista asunnoista on tehty yhdistämällä kaksi pienempää. Yhden-kahden hengen talouksille alueelta löytyy varsin edukasta asumista. Lisäksi alueella on kourallinen omakotitaloja, mutta pääosa kodeista on pieniä. Myös viime vuosien uudisrakennuksissa on tehty lähinnä yksiöitä.

Tampereen kaupunki katsoi varsin fiksusti, että pelkillä halvoilla yksiöillä ei kannata lähiötä kehittää ja asetti tonttihakuun tavoitteeksi vastata lapsiperheiden haasteisiin. Tarkoitus oli saada siis lapsiperhekokoisia asuntoja. Katsotaanpa miten menee.

Asumisoikeusasuntoja rakentaa Avainasunnot. Tarkkoja tietoja ei ole julkaistu, mutta yhteydenotto kertoo, että pääosa asunnoista on yksiöitä ja kaksioita. Omistusasuntoja on tulossa T2H:lta, ja heiltä kysymällä selviää että asunnot ovat 21, 28 ja 31 neliön kokoisia + kaksi 60 neliön ”jättiä”. Näissä ”jätti” neliöissä huoneet ovat niin pieniä, että niihin mahtuu joko sänky tai pöytä, ei molempia. Jos ei kerrosratkaisuja lasketa, sanoisin että on varsin ikävää jos lapselle ei ole edes tilaa tehdä läksyjä. Korostettakoon, että em. yritykset rakentavat sen kokoisia asuntoja mitä kaupunki heiltä edellyttää, eikä yrityksiä sovi moittia siitä että noudattavat sopimusta.

Kaikilla tavoin väärin

Saatan olla likainen porvari, mutta sanoisin että lapsiperheelle suunnatuissa asunnoissa voisi kenties harkita muuta kuin pienimpiä yksiöitä ja kaksioita. Toki suuria neliömääriä rakennetaan rikkaammille alueille, mutta ei lainkaan pienempiin lähiöihin. Väitän, että tämä on typerää todella monella asteella.

Pienet asunnot eivät houkuttele alueille perheitä. Se vain vahvistaa jo ennestään vääristynyttä asukasprofiilia. Se myös lähettää signaalin kaupungilta: jos olet perheellinen, parempi olla rikas ja asua rikkaalla alueella. Jos olet perheellinen ja keskituloinen, muuta muualle! Juuri sinne, mihin voitaisiin rakentaa hieman edullisempia perheasuntoja, ne jätetään rakentamatta. Kaupunki puhuu todellisesta ongelmasta asiallisin faktoin, mutta tarjoaa ratkaisuna ongelman pahentamista. Kiinnostaisi niin vietävästi tietää jotta miksi.

Cittariin tieni vie

Iso osa ruokaostoksiani tapahtui vuosien ajan Koivistonkylän Prismassa. Pari kuukautta sitten päädyin kuitenkin vaihtamaan S-ryhmästä K-ryhmään ja ”lähi”kauppani on nykyään Partolan Citymarket. Vähitellen huomaan, että muutoksessa oli merkittävästi hyvää ja melko vähän huonoa.

Yllätyksiä hyllyjen välissä

Cittarissa asioiminen vie enemmän aikaa kuin Prismassa. Osasyy on esimerkiksi heviosaston kaoottisuus – vai luovuus? Osa vihanneksista on vasemmalla laidalla, osa oikealla, osa hedelmistä on niiden välissä, osa ei. Tässä on varmaan joku logiikka, jonka herra yksin ties. Toinen osasyy on jatkuvissa muutoksissa. Valikoima kehittyy melkoista vauhtia ja yllätyksiä ilmestyy. Päätän ottaa tämän vastaan ilolla, sillä uudet asiat piristävät. Sieluni myös hymyilee siitä määrästä tuttuja amerikkalaisia merkkejä joita Cittarin hyllyllä näen. Lompakkoni ei sen sijaan hymyile niiden hinnoille. Silti, on mukava olla valinnanvaraa. Prismassa on pitkät hyllyt täynnä yhtä ja samaa – tai sitten täynnä tyhjää. Prismassa pitkiä hyllymetrejä oli tyhjänä ja tuotteita lopussa tuon tuosta. Hyllyistä pidetään paljon parempaa huolta K-kaupassa. Myöskään vanhentuneisiin tuotteisiin ei Cittarissa törmää helposti, Prismassa yhtenään.

Yllätyksiä kassalla

Tätä en voi mitenkään tieteellisesti kuvailla, mutta Cittarin kassalla olevat myyjät ovat yksinkertaisesti paremmalla tuulella. Heistä jotenkin paistaa enemmän sellainen ”osa tätä kauppaa” fiilis, vähemmän ”olen vaan töissä täällä” kuten rakkaalla kilpailijalla. Asiakkaaseen keskitytään enemmän, työkaverin kanssa juoruiluun vähemmän. Monenlainen ylimääräinen pieni avuliaisuus näkyy myös vierestä katsoessa, oli kyse sitten kielimuurista, liikuntarajoitteisesta asiakkaasta tai muista epäselvyyksistä. Kassalla huomaa myös jononhallinnan toimivuuden. Lidlin jonot ovat aina jäätävä katastrofi, Prisman jonot ikäviä mutta Cittarissa pääsee keskimäärin melko nopeasti.

Eurojen osalta ero on aika pieni – riippuen toki miten fiiniä ostaa. Jos vertaa Kotimaista- ja Pirkka-merkkejä, ero on marginaalinen. Lidl pesee molemmat hinnassa eestaas ja vastakin haen sieltä monet peruselintarvikkeet sekä juustot. Bonusten osalta tilanne on omansa, sillä S-bonusta todellakin saa helposti kerättyä havaittavia summia, kun taas plussapisteiden kerääminen on turhauttavaa salatiedettä josta ei osingoille pääse. Ellei osta Keskon osakkeita, mutta se on eri tarina se.

Yllätyksiä ympäristössä

Lopulta minua kiinnostaa tarpeettoman paljon muu kuin ruokakaupan ruoka. Ehkäpä pöhköä, mutta omatpahan ovat rahani. Nostan esiin muutamia asioita, joille annan ihan oikeasti painoarvoa valinnassani.

Cittarissa ei ole lemmikkieläimiä kaupassa. Periaatteessa ei saisi kummassakaan olla, mutta Prisman käytäntö on löyhä. Koira on iloisempi metsässä kuin maitohyllyllä.

Cittarissa on pysäköintitilaa ruuhka-aikoinakin ja parkkialue selkeä. Prismassa on viidakon lait. Kalevan Prisma on pahimmista pahin niin monella tapaa että mistä sitä aloittaisikaan. Ensinnäkin he pistivät sinne yksityisen parkkijengin vahtimaan, jonka myötä erityisluvitettuja autoja on hurjasti ja parkkipaikka aivan ammuttuna muuta kuin kaupan asiakkaita. Kaikista parkkigangstereista valitsivat kumppaniksi sen, jonka johdon suurimmat saavutukset ovat seksuaalirikosten sarjassa. Sanalla sanoen: oksettavaa. S-ryhmä yhä laajentaa toimintaansa näiden petojen kanssa, samalla kun K-ryhmän mielestä on kiva että asiakkaat käyvät kaupassa. Tällä on väliä. Tällä on todella paljon väliä.

Muissakin kumppanivalinnoissa on aika paljon ikävää. S-ryhmän läheisistä kumppaneista löytyy sellaisia ihailtavia arvoja kuten hiilivoima, uiguuriorjien käyttö ja uskonnolliset ääriryhmät. Ei Keskokaan täysiä pisteitä saa, mutta sentäs jonkin asteen rimaa käyttävät. K-kaupat myös tuntuvat arvostavan paikallisia yhteistyökumppaneita. Isoin miinus K-ryhmälle tulee väkivaltaurheilun kanssa leikkimisestä, siitä on fiksut arvot kaukana. Siinäkin lajissa on Lidlin pitämälle läpimädälle pohjalle pii~iitkä matka.

Kaiken kaikkiaan minulle tulee parempi olo Cittarissa tai muussa K-kaupassa käynnistä ja ruokakauppa-asiointi on muuttunut jopa hauskaksi, mikä on minulta paljon sanottu. Pika-arviolla saatan maksaa valinnastani 10-20 euroa kuukaudessa enemmän, mutta se on iloisesta mielestä oikeastaan aika pieni hinta.

Kiellon pitää toimia

Jatkan liberalismihörhöilyillä, koska selkeästi se ihmisiä lämmittää kylminä öinä. Tällä kertaa inspiroidun taannoisesta twitter-keskustelusta, jossa huonoilla sanamuodoilla sain keskustelun yhteiskuntafilosofiasta näyttämään seksuaaliselta fantasioinnilta. Koitetaanpa siis uusiksi ja pohditaan milloin, miten ja miksi yhteiskunnassa kannattaa kieltää asioita. Lopussa palaan ketjun aiheeseen.

Perinne vai peruste?

Monen asian kieltämisessä on enemmän perinnettä kuin perustetta. Toki monia perinteitä myös ymmärretään siivota ajoittain. Suomessa kielloista on poistunut vaikkapa homoseksuaalisuus, aviorikos, siirtolaisuus, abortti ja moni muu. Tuoreempia perinteitä on vaikkapa 1970-luvulta tullut sota huumeita vastaan, josta saimme perintönä monet nykyaikaiset huumepykälät. Tuoreempia perusteita puolestaan löytää vaikka uusissa koronkiskontaa kieltävissä pykälissä, jotka koskevat pikavippejä. Äärimmäiseen juridiseen fiktioon päästään kun katsotaan tekijänoikeuslakien nykymuotoja.

Usein puhutaan myös ns. signaalivaikutuksesta. ”Tämän asian salliminen lähettäisi väärän signaalin”, sanotaan. Ongelma on, että asiaa harvoin tutkitaan. Tietenkin signaalivaikutus on olemassa, mutta ei universaalina, ei samalla teholla joka aiheessa. Joskus vaikutus voi myös olla päinvastainen. Annan Uunon selittää, ettei mene liian vakavaksi.

Liberaalin kulma

Oma käsitykseni liberaalista yhteiskuntamallista perustuu siihen, että lähtökohtaisesti kaikki on sallittua, paitsi se joka on kiellettyä – ja se joka on kiellettyä, vaatii vahvat perusteet.

Kiellon pitää olla tarpeellinen: sen pitää estää jotain, joka on selvästi haitallista.

Kiellon pitää olla selkeä: sen pitää kohdistua yksiselitteisesti kohteeseen, eikä siihen saa jättää riskiä väärinkäytöksiin, esimerkiksi poliittisin tarkoitusperin.

Kiellon pitää olla tehokas: sen pitää vaikuttaa kiellon kohteeseen, lopputuleman kiellon asettamisesta pitää olla kielletyn ongelman poistuminen tai ainakin merkittävä väheneminen.

Kiellon pitää olla valvottavissa: monimutkainen termi on täytäntöönpanokelpoinen, tarkoittaen että kiellon rikkomista voidaan tehokkaasti valvoa ja mahdollisuuksien mukaan myös ennalta estää.

Kiellon pitää heijastella yleistä oikeustajua: ei niinkään liberaali kulma, mutta mielestäni oleellinen. Jos lakia ei kunnioiteta, se epäonnistuu myös muissa kohdissaan.

Lisäksi rangaistuksen rikkomisesta pitää olla suhteellinen aiheutettuun vahinkoon. Tässä on meillä parantamisen varaa eri rikoksissa eri suuntiin.

Seurannan tärkeys

Lopulta kieltoja pitää pystyä seuraamaan ja niiden vaikuttavuutta tutkimaan. Jos kielto ei saa aikaan haluttua tehoa, tai peräti saa aikaan päinvastaisen vaikutuksen, siitä on luovuttava siinä muodossaan. Se ei toki aina tarkoita käännöstä ympäri. Huumelainsäädännössä on esimerkiksi kokeiltu mallia, jossa pakotettuun vierotushoitoon suostuva jätetään rangaistuksetta – tätä voi pitää iteraationa täyskäännöksen sijaan.

Vaatii kanttia, nöyryyttä ja viisautta kyetä myöntämään virheensä. Harva poliitikko pystyy siihen. Median asenne ei tee tästä yhtään helpompaa. Sanoisin, että meidän pitäisi itse kunkin muistaa että virheen tunnustaminen on mitä suurinta viisautta. Siitä pitää kiittää, ei potkia lisää.

Palataan vielä alkuun

Tämä vääntö alkoi siitä, kun osallistuin keskusteluun siitä, pitäisikö fiktiivinen lapsiporno kieltää. Minun pitäisi olla hiljaa kaikesta seksuaalisuuteen liittyvästä, kun en aseksuaalina aihetta oikeasti tajua. Mieleeni kuitenkin tuli Kaur Kenderin tapaus. Tämä virolainen rääväsuu julkaisi 2016 groteskia seksuaali- ja muuta väkivaltaa myös lapsia kohtaan sisältävän teoksen, joka vei hänet käräjille. Tuomio oli kirjailijalle vapauttava. Minä sen sijaan en ole vieläkään vapautunut siitä fyysisestä pahoinvoinnista mitä sain luettuani osan kirjasta artikkelin kirjoittamista varten.

Minä en halua nähdä tuollaisia kirjoja, en halua kuullakaan niistä, enkä pysty löytämään yhden ensimmäistä syytä miksi sellaisia pitäisi olla olemassa, saatika vapaasti saatavilla. Lapsipornon julkaiseminen on yksinkertaisen vastenmielistä, oli se puhdasta fiktiota tai ei. Aiheesta keskustelun käyminen tai siitä kirjoittaminen on vastenmielistä, mutta itsepä taas suuren suuni menin avaamaan.

Minun on ollut ja on yhä hyvin vaikeaa punnita tuo pahoinvointi sekä vastenmielisyys toisella puolen ja sensuuri sekä kirjaroviot toisella. Voin myös pohtia miten paljon ihmisiä on tapettu tiettyjen kirjojen nimissä. Mitäs kielletään? Mein Kampf tottakai, sekä Kommunistinen manifesti, Raamattu, Talmud, Koraani – ehkäpä myös Kansojen varallisuus, Lajien synty… koska lopetetaan? Löydän miljoona kirjaa jotka ovat vaarallisempia kuin Kenderin luoma sontaläjä, joten loogisesti lähestyen listasta tulisi verrattain pitkä.

Lopulta tosiasia on, että kirjojen sensurointi on aina tuomittu epäonnistumaan. Koska informaatiota ei voi universaalisti sensuroida, sensuroiduista kirjoista tulisi vain kahta halutumpia. Kieltoja olisi mahdoton valvoa, eikä niistä tulisi selkeitä saati tehokkaita. Lopulta en myöskään tiedä olisivatko ne tarpeellisia objektiivisesti mitaten.

En aio astua puolustamaan miten hienoa ja fantastista on kaupitella ja jaella kirjoja tai muita teoksia, joiden pelkkä olemassaolo saa minut antamaan ylen. En kuitenkaan ainoa käyttää energiaani ajamaan niiden kieltoa, koska kansankielellä sanoen, se olisi yksinkertaisesti sekä turhaa että mahdotonta.

Jos joku todella suuttuu tästä mielipiteestäni, totean heille että vihanne on täysin oikeutettua. Täysin turhaa, mutta erittäin ymmärrettävää ja inhimillistä.

Tulossa: Yhteistyö Peltolammiseuran kanssa

Tiedoksi blogaajille seuraava aihe. Olemme pitkään pohtineet Tampereen Peltolammin ja Multisillan kaupunginosien paikallisjärjestön kanssa jotain pientä yhteistyötä. Tämä asia on nyt etenemässä. Alla tietoa siitä mitä on lähikuukausina tapahtumassa.

Uusia ajatuksia ja pieni kisa

Ensin korostan yhteistyön laatua: kyse on avoimesta viestinnästä avoimilla tiedoilla. Emme ole luovuttamassa bittiäkään tietoa käyttäjistä kolmannelle osapuolelle. Sivuille ei tule mainoksia, mutta toki tekstimuodossa mainitaan kilpailusta. Koska kaikki osapuolet ovat yhdistyksiä, ei tässä ole kenelläkään raha mielessä.

Itse asiana tulevassa Peltolammi-lehdessä on artikkeli, jossa kerrotaan Pirkan blogien perustamisen historiasta ja pallotellaan blogaamisen asemaa yleisesti. Onko sille tilaa nopeatempoisessa tiktok-maailmassa?

Samalla pidetään pieni kilpailu kaikille kirjoittajille, nykyisille ja uusille. Haussa on mielenkiintoinen lähiöaiheinen blogaus. Kilpailuaika alkaa toukokuussa ja päättyy Juhannukseen, eli aikaa on. Julkaisen tarkat ohjeet lähempänä. Peltolammiseura ja Säätöyhteisö B2 ry valitsevat yhdessä voittajan sekä tarvittaessa myös kunniamainintoja. Palkintona on ravintolalahjakortti. Lisäksi voittajien blogauksista tulee maininta yhdistysten tiedotuksessa.

Ultimaalinen tavoite on toki rikastaa keskustelua Pirkanmaan asioista. Vaalit menivät jo, ehkäpä nyt voitaisiin keskustella vaikkapa mattojen pesusta tai lintujen pesinnästä.

Tiedote: Facebook-kirjautuminen poistuu

Tiedoksi blogin käyttäjille. Facebook-kirjautumistoiminto – joka on toiminut huonosti jo pitkään – otetaan pysyvästi pois käytöstä. Valitettavasti sen pitäminen aktiivisesti käytössä maksaisi enemmän kuin kaikki muut blogin ylläpitokulut yhteensä.

Google- ja Microsoft-kirjautumiset pysyvät, sekä toki myös WordPress-verkoston kirjautuminen, josta lienee eniten etua mobiilisovelluksen käyttäjille. Toki myös perinteistä tunnusta ja salasanaa saa käyttää. Tai näiden yhdistelmää.

Tunnuksella ja salasanalla käyttäessä tietosi pysyvät vain Suomessa. Somekirjautumisilla tiedot ovat ko. somepalvelun hallussa, de facto Yhdysvalloissa.

Blogien kommentointi rekisteröimättä sujuu vastakin laajemmalla valikoimalla sometunnuksia. Se on eri järjestelmä.

Liikkumattomuuden syy on urheilu

Sähke suoraan Pukki kaalimaan vartijana -osastolta kertoo, että liikunnan vähentäjät valittavat liikunnan vähyyttä. Allekirjoittanut, näin vt. toimittajana, pyytää lisätä pöytäkirjaan että häntä w-tuttaa tämä asia melko paljon. Urheilu on tärkein syy siihen, että kansa liikkuu liian vähän.

Riitoja, vihaa, surua, huonoja esimerkkejä

Ensinnäkin pitää todeta, että jos joku haluaa tehdä uran urheilussa, siitä vaan. Jos joku haluaa ostaa lipun urheilukisaan ja nauttia siitä täysin siemauksin, siitä vaan. Urheilu on ura siinä missä moni muu, ja urheilu on viihdettä siinä missä moni muu. Ihminen voi myös päättää tehdä uraa muusikkona, tai hän voi vapaa-ajallaan käydä rokkikonsertissa. Niin urheilun kuin rokkikonsertin katsominenkin voi tehdä ihmiselle ihan hyvää aika ajoin.

Valtion tukemana urheilua tuputetaan kuitenkin jo lapsesta pitäen. Se on täynnä katastrofaalisia malliesimerkkejä. Toki maailmassa on monta haitallista asiaa, joita rajoitamme, joko hyvän kasvatuksen ja/tai lainsäädännön toimin: sokeri, alkoholi, yms. Ei kaikkea kivaa ja haitallista pidä kieltää, mutta ei sitä jukolauta tukeakaan pidä.

Koululiikunta on edelleen pitkälti urheilua ja sen pahinta mahdollista sanomaa: yksi on paras, muut ovat kasa (alitajunnan sensuroima). Teistä muista ei ole mihinkään! Katsokaa nyt Maija-Petteriä, hän osaa! Olisitte kuten hän! Ja nyt kasataanpa joukkueet, otetaanpa ensin ne parhaat pelaajat ja te jotka valitaan viimeisenä, hävetkää. Olette surkeita ihmisiä! Muutama vuosi tätä niin varmasti on jokaisella suuri into liikkumiseen aikuisiällä. Myös teillä, jotka olette aivan surkeita ihmisiä, ettekä yhtään niinkuin Maija-Petteri.

Sankarin rima on matalalla

Jokainen puoluejohtajakin sitä näyttää esimerkkiä: kyllä hyvä suomalainen istuu katsomossa juomassa kaljaa ja huutamassa lujaa. Kyllä jokainen päättäjäkin sen tajuaa: päästetään kaupallinen urheilu puoli-ilmaiseksi vuokralle parhaisiin paikkoihin parhaisiin aikoihin. Lasten harrastusseura maksakoon kovennettua vuokraa sitä kompensoimaan, ja tulkoon paikalle, siihen huonokuntoisimpaan tilaan, siihen aikaan kun se ei varmasti häiritse kaupantekoa.

Media ylistää ja nostaa jakkaralle niitä menestyneimpiä urheilijoita. Niitä, joille maksoimme että tuhosivat kehonsa jotta olisivat parempia nyrkkeilijöitä. Maksoimme heidän koulutuksen, heidän uran, heidän kulut, heidän viinat. Sitten joku heistä nousi huipulle ja siirsi veronsa Luxemburgiin. Uran jälkeen he tulevat sairaseläkkeelle takaisin Suomeen meidän maksettavaksi, siinä sivussa osallistuen politiikkaan, kertoen ylpeänä miten homot ei kuulu joukkueeseen, maahanmuuttajat ei kuulu Suomeen ja urheiluun pitää lapata sata miljoonaa lisää rahaa.

Sairautta kovalla rahalla

Urheilu on sairasta. Kuten kaljan juonti tai karkin mässäily. Ihminen on sairas ja kaipa sen pitääkin olla sopivassa määrin. Urheilu on politiikkaa – niin, koko urheilukisojen konsepti perustettiin osaksi politiikkaa vuosituhansia sitten. Se ei ole muuta ollut. Eikä sen tarvitse olla. Puolueita tuetaan 35 miljoonalla vuodessa. Se on vähän reippaasti. Urheilua tuetaan noin 200 miljoonalla vuodessa suoraan, moninkertaisesti enemmän välillisesti. Se on, anteeksi nyt vaan, helvetisti rahaa.

Jokainen euro urheiluun on euro pois liikunnasta, kansanterveydestä, positiivisista liikkumisen mielikuvista.

Jokainen julistus kaupallisen urheilun puolesta tukee järjestelmää, jossa jo pikkulapset opetetaan kilpailemaan verisesti tai olemaan surkimuksia.

EI. Meidän on lakattava maksamasta urheilun maksuja. Ne maksakoon jotka haluavat. Sanoman on muututtava. Olympiakomitean kaltaiset, uiguurien kansamurhaa tukevat, hiilivoiman puolesta lobbaavat, orjatyövoimalla rakennettuja stadioneja palvovat, ihmishirviöiden pyörittämät laitokset on työnnettävä laidalta alas. Mieluiten jo eilen.

Vaalien ykkösjutut

Kovasti nuo tädit ja sedät puolueista pitävät mekkalaa tärkeimmistä vaaliteemoistaan. Meteli on niin kovaa ja päälle huudetaan etten ole edes varma kuulinko oikein mitä sanoivat. Käsittelen nyt tämän mekkalan seasta esiin nostettuja kärkiaiheita.

Yöperäinen maahanmuutto

Tämä onkin hurjan suosittu puheenaihe. Tässä viitataan Suomen pimeisiin talviin, kun on yötä aamusta iltaan ja illasta aamuun, mutta maahanmuuttoa tarvitaan myös talviaikaan. Toinen poliittinen teoria tosin väittää että tässä viitataan siihen, kun aiheesta tehty politiikka on tehty pimeässä. En ole ihan varma miten menee ja mitä mieltä olla.

Menomeikkaukset

Kun ehdokkaat ovat koko ajan menossa niin vaatii hurjaa taitoa pitää itsensä tyylikkään näköisenä. Siitä lienee tullut tämä kova puhe menomeikkauksista, eli miten pitää saada kiireessä, jopa reissun varrella meikit kuntoon. En kyllä ihan ole varma onko tämä äänestäjille niin tärkeää kuin ehdokkaille.

Viilit ruokakauppoihin

Juotavat jugurtit ovat tulleet hurjan muodikkaiksi ja alkaneet täyttämään maitohyllyjä. Vegaaniset vaihtoehdot ovat myös yhä suositumpia. Sen myötä on poistunut moni tuttu tuote ja perinteinen viili pitää hakea erikoiskaupasta. Sinne voi olla pitkä matka ja kaupassa vielä kovin rajalliset aukioloajat. Moni ehdokas näkee viilin ystävät potentiaalisina kannattajina ja ajavat aihetta vimmatusti.

Ilmastonpuutos

Tämän taustalla on yhä kasvava innostus avaruusteknologiaan ja ehdokkaiden halu saada ihmisiä Marsiin nopeasti. Siellä ei ole lainkaan ihmisystävällistä ilmastoa ja tästä poliitikot ovat keksineet termin ilmastonpuutos. Olisi kieltämättä aika ikävää elää ilman ilmastoa. Ei olisi yhtään kivaa.

Kannustinlaukut

Äänestäjiä ja kuluttajia halutaan ostamaan yhä enemmän kotimaista ja yksi osa tätä ovat käsityöt. Muutama ehdokas on halunnut nostaa kotimaisen käsityön arvostusta ja saada ihmiset ostamaan kotimaista halpatuonnin sijaan. Ilmiön symboliksi on noussut kotimainen laukku ja sen kannustava vaikutus kotimaiseen työllisyyteen sekä kestävään kehitykseen.

Odin-energia

Pohjoismainen yhteistyö on aina tärkeä aihe vaaleissa. Juuri päättymässä olevan talvikauden aikana pohjoismaisesta energiayhteistyöstä oli meille suuri apua, kun Olkiluoto ei käynnistynyt ja tuulta ei ollut tarpeeksi. Kunnioituksesta skandinaavisia mytologioita kohtaan ilmiö sai nimen Odin-energia ja lukuisat ehdokkaat haluavat lupsakalla termillä korostaa sujuvan pohjoismaisen energiayhteistyön merkitystä.

Pauli Rautiainen ja esteettömyyden haasteet

Yliopistolehtori Pauli Rautiainen oli suosikkitoimittajani uunituoreessa haastattelussa Brysselin koneessa ja aiheena oli esteettömyys ja vammaisten asiat. Pitää todeta että opin tuon tunnin aikana paljon. Vaikka lehtorin edustama opinahjo onkin tullut tunnetuksi vähemmän laadukkaasta tieteestä, tässä kohtaa oli mielestäni parhaat pelissä. Tässä pari otetta.

Lähtökohtaisesti käyttökelvoton

Parhaiten jäi mieleen tämä hyvin paljon aikaa nähnyt maamme käytäntö, jonka mukaan tietyn asteisesti vammainen henkilö on lähtökohtaisesti ja automaattisesti työkyvyttömyyseläkkeellä. Se on aivan sama onko korkeakoulutettu, työkykyinen ja -haluinen, ensisijaisesti hän on hoivan kohde. Suomessa vammaisten työllisyysaste on surkea verrattuna verrokkimaihin Euroopassa – aivan kuin työvoimapulamme ei olisi jo muuten tarpeeksi kova. Meillä heistä työskentelee pieni murto-osa, monissa muissa maissa enemmistö.

Keskustelussa puitiin esteettömyyttä ja suomalaisten aika pöhköä tapaa käsitellä sitä. Täällä lähtökohta on, että esteitä voi olla, mutta ne pitää sitten tietyissä julkisissa palveluissa purkaa. Saksassa lähtökohta on että kaikki on esteetöntä. Tässä tuli liuta tärkeitä kulmia. Suomessa on määritelty esteetön asiointi julkisiin palveluihin – aivan kuin ihmisen elämään riittäisi asiointi kelan ja verottajan luona. Olipa mukana surullinen anekdootti pankkiautomaateista ja eduskuntatalosta. Remppasimme eduskuntataloa ziljardeilla, mutta emme saaneet siitä esteetöntä kuin pieneltä osin. Surkea esitys.

Työyhteisöön kuulumisessa tuli esille järkeenkäypä ajatus. Esimerkiksi pyörätuolilla liikkuva voi hyvin käydä työpaikalla ja hoitaa tehtävänsä, mutta ei koskaan pääse osaksi työyhteisöä. Se voi johtua vaikkapa siitä, että työporukka tykkää käydä syömässä tietyssä ravintolassa, tai joskus ns. aftereilla läheisessä baarissa. Näihin ei vammaisella ole mitään asiaa, koska yhteiskunnassa on päätetty ettei vammaisella ole oikeutta yhtäläiseen vapaa-aikaan.

Kallista?

Tietenkin siitä tulee jonkin verran kuluja kun korjaamme esteettömyyksiä pois yhteiskunnasta. Ne kulut ovat kuitenkin mitä ilmeisimmin varsin mitättömiä verrattuna siihen kuluun mitä maksamme pitämällä heidät keinotekoisesti poissa työelämästä. Sokea, kuuro tai pyörätuolia käyttävä kykenee lukuisiin töihin ja aivan täysivaltaiseksi yhteiskunnan osaksi, niin työkaverina kuin veronmaksajanakin.

Olipa sekin minulle uutta, että puolueista ainoastaan Kokoomus ajaa esteettömyyttä koko yhteiskunnan tasolla. Yksi pääperusteita on mitä ilmeisimmin juurikin taloudellinen: kaikki töihin, jotka töihin kykenevät. Vihreät ajoivat aiemmin myös vammaisten asiaa, mutta kun puolueen johdosta poistui pyörätuolia käyttänyt henkilö niin aihe ei enää kiinnostanut. Ikävää.

Voisin äänestää vaikka…

Koska haluan olla positiivinen, kerron nyt puhtaasti plussapuolia, miksi voisin tiettyjä puolueita äänestää. Kyllä miinuspuoliakin on, mutta haukkuja on jo 99% Internetin sisällöstä. Lähestyn asiaa tällä kertaa puolueiden, ei ehdokkaiden suunnalta. Haastan myös kommentoijat yrittämään parhaansa että löytäisivät jotain hyvää. Haaste on kova: pystyttekö siihen?

…persuja

Pystyisin äänestämään perussuomalaisia, koska heidän osaamislinjauksessa on paljon itselle tuttua. He eivät ole yliopistoja pistämässä nurin, mutta he ymmärtävät että osaamista tarvitaan monenlaista. He eivät sylje päin naamaa itseoppineita, työssäoppineita tai ammatilliset opinnot käyneitä, jotka elämässä pärjäävät. Itse, vailla akateemisia opintoja ja koko aikuisiän töitä tehneenä ja veroja maksaneena näen tässä asenteessa jotain hyvin lohdullista.

…demareita

Pystyisin äänestämään demareita, sillä ymmärrän perheeni historiasta sen suuren työn, mitä he ovat tehneet duunarien puolesta. Tätä maata ei olisi rakennettu ilman duunareita ja monet heille tänä päivänä itsestäänselvät asiat olisivat jääneet kenties saamatta ilman demareita. He ovat onnistuneet tasapainoilemaan työnantajien ja -tekijöiden välillä ja heillä ansaittua historiaa vastuullisena toimijana vuosikymmenten varrelta.

…kokkareita

Yrittäjänä on mukava joskus kuulla, että yrittäjät ovat muutakin kuin vihollinen, jonka tuhoaminen johtaa maan autuaaseen paratiisiin. On mukava nähdä ymmärrystä sille, että yrittäminen kasvattaa yhteistä hyvinvointia ja kakkua. On hyvä kuulla puhetta siitä, että työ on työikäisen ja -kykyisen ihmisen ensisijainen suunta, jota pitää tukea ja rohkaista. On myös positiivista nähdä kunnioitus yhteistyölle rajojen yli ja ymmärrykselle siitä, että vientivetoinen maa kaipaa sillanrakentajia.

…liberaaleja

On piristävää huomata jonkun puhuvan keisarin uusista vaatteista ja vieläpä todella selväsanaisesti. Perinteinen liberalismi on aate, jota Suomessa ei ole nähty pariin vuosikymmeneen, mutta sille voisi olla taas tilausta. Selkeä sanoma, avoin keskustelu ja leikkauslistojen katsominen positiivisen lopputuloksen kautta saavat hymyilemään. On niin paljon mukavampi, kun ei kerrota vain MITÄ tehdään vaan MIKSI, ja jälkimmäisessä osuudessa muistutetaan positiivisen kautta miksi vaivannäkö kannattaa.

…vihreitä

Kun metsään vaellan ja itseäni luonnon keskeltä etsin, muistaa nopeasti että meillä on vain yksi luonto – ilman sitä ei ole elämää. Vihreistä moni ymmärtää tämän. He ymmärtävät paitsi sen tieteen ja tutkimuksen, mutta myös sen tunteen, sen kokemuksen. He ymmärtävät että hyvinvoiva Suomi edellyttää hyvinvoivaa suomalaista luontoa, saasteettomuutta ja rohkeaa katsetta eteenpäin.

Niin sinäkin!

Hei, sinä! Olen melko valmis väittämään, että sinullakin on useampi kuin yksi puolue, jota voisit kuvitella äänestäväsi. Ehkä siihen on jotain esteitä, poikkeuksia, syitä miksi juuri nyt et aio, mutta ei se ole täysin mahdotonta. Se on hyvä keskustelu käytäväksi itsensä kanssa. Kun ymmärtää ketä voisi äänestää, ymmärtää myös itsestään. Osaa laittaa omaa elämäänsä suurennuslasin alle.

Toki voit myös olla äänestämättä. Jos siitä tulee sinulle paras mieli, älköön sitä sinulta kukaan viekö pois.