Tekijä: Kyuu Eturautti

Tamperelainen rivikokoomuslainen, tietoturvapäällikkö, yrittäjä, kulttuurihörhö. Motto kuuluu: "Ihmisen oikeus olla idiootti on suurin ja tärkein vapaus." Lisää mukaviisauksia sitten kotisivuilta. Blogauksissa käsittelen mm. seuraavia aiheita: kaikki mahdollinen.
Julkaistu

Rikkaille rikkauksia

Uuden hallituksen huhutaan laittavan bensaveroon alennuksia. Marinin hallitus laittoi alennusta sähköveroon, sitä ennen alennettiin ruoan alvia. Oli johdossa mikä puolue vaan, vasemmisto tai oikeisto, idiotismin muoto pysyy samana: rikkaita on kiva rahoittaa.

Hämäännyksen monta tasoa

Pitänee alkuun pahoitella jos jutun sävy on katkera, olen ehkä vähän katkerassa tilassa muutoin. Perusajatus kuitenkin on sama: yleiset veroalennukset ja -helpotukset jaksavat ihmetyttää minua monella tapaa.

Ensin hämää toki itse päätös. Periaatteessa olisi helpompi ymmärtää jos kovin lähellä oikeaa laitaa oleva puolue, kuten svenssonit tai kokkarit, olisivat ajamassa tällaista. Vaan kun samaa tekevät demarit ja kepu myöskin, sitä ei jaksa tajuta.

Sitten hämää kansan laaja hyväksyntä aiheelle. Hurraahuutoja satelee puolueelle, joka antaa köyhille pikkuisen ja rikkaille hurjasti. Tämä muistuttaa hieman jenkkilää, jossa rikkaille isoimpia veroalennuksia jakavat päättäjät saavat hurjan kannatuksen köyhimmiltä. Siellä ilmiötä on tutkittu ja perusteena on usko amerikkalaiseen unelmaan. Amerikkalainen köyhä ei halua päästä riistosta, vaan hän haluaa rikastua ja tulla riistäjäksi, kaikkine veroetuineen. Tämä sama tuskin pätee Suomessa, joten mistä kannatus? Noh, yksi arvaus toki on: kansa on aika tyhmää. Ikävää jos näin on.

Sitten hämää median kädenlämpöinen asenne asiaan. Tutkijat kyllä muistuttavat aiheesta ja isolle osalle voi nostaa hattua puolueettomuudesta: huonot ideat saavat haukut ehdottajan puolueesta riippumatta. Media mainitsee nämä sivulauseen verran ja sitten jatkaa tekemään toisen meripeninkulman mittaisen jutun siitä miten köyhä säästää nyt kaksi euroa. Siinä kohtaa sivulauseessa ei muistetakaan mainita että köyhä menettää kaksikymppiä toisaalla tai että rikas säästää kaksi tonnia.

Olen ehdottomasti sitä mieltä, että suurten palkkatulojen verottaminen on typerää. Monet rikkaille suunnatut täsmäverot ovat yleensä vain tapa menettää valtion verotuloja, kuten taannoin Norjasta opittiin. Rikkaiden kiusaaminen on typerää. Niin on myös rikkaiden erityinen suosiminen. Faktat ovat ihailtavan yksiselitteisiä: summittaiset veroalennukset valuvat eniten hyödyttämään niitä, jotka kuluttavat eniten. Varakkaat ostavat enemmän bensaa, ruokaa, sähköä ja muutakin. He voivat saada monikymmenkertaisen hyödyn vähävaraisiin verrattuna. He eivät tarvitse sitä lainkaan.

Helpompaa kuin heinänteko

Vähävaraisia pitää auttaa pois vähävaraisuudesta. Kaikille työkykyisille ylivertaisesti paras tapa on työelämä. Köyhälle ei pidä antaa kalaa vaan opettaa kalastamaan. Sitten rahaa jää enemmän työkyvyttömille, joiden elintasoa voidaan nostaa riittävästi. Jos bensaan ei ole varaa vähävaraisella, helpotettakoon vähävaraisen perheen taloutta, ei kaikkien. Jos keskituloisten tilanne on heikko, säädettäköön tuloveron marginaalia keskikohdalta.

Verotuksen tulisi olla selkeää. ALV:ssä pitäisi olla vain yksi taso. Progression paikka on ansio- ja pääomatuloissa. Yksinkertainen olkoon kaunista ja ennakoitavuus olkoon yhä suurempi kansainvälinen etu jatkossa. Siinä samassa voisimme olla vähän vähemmän idiootteja ja vähän enemmän ihmisiä toinen toisillemme. Paljoa ei vaadita. Riittää, että joka ikinen puolue kaivaisi pään pois ahterista ja että toimittajat ottaisivat kylmän suihkun. Helppoa,eikö?

Julkaistu

Mikä on nainen?

Somet kohisivat, kun kohuelokuva What Is a Woman julkaistiin Twitterissä maksutta parin päivän ajaksi. Elokuva oli joko suuri teko tieteelle ja sananvapaudelle tai törkeä hyökkäys kaikkia ihmisoikeuksia vastaan, riippuen keneltä kysyit. En kysynyt kummaltakaan, vaan katsoin itse.

Provoa mutta pohdittavaa

Elokuva on provosoiva ja päähenkilö Matt Walsh ei haastatteluissa mitenkään pimitä konservatiivista maailmankuvaansa. Mielestäni hän lipsuu turhan usein ilkeilyn puolelle kiertäessään maailmaa ympäri, kysyen erilaisilta ihmisiltä otsikon mukaisen peruskysymyksensä: mikä on nainen? Provosta huolimatta on paljonpuhuvaa miten eri tavoin tähän vastataan, tai jätetään vastaamatta. Pääosa ihmisistä ei osaa vastata kysymykseen.

Yksi yleisimpiä vastauksia on, että nainen on kuka tahansa joka identifioituu naiseksi. Kun haastattelija kysyy voisiko kysymykseen vastata ilman kiertoargumenttia, muuttuu vaikeammaksi. Tansanialaisen Maasai-heimon jäseniltä kysyessä sen sijaan vastaus on melko perinteinen: nainen on se joka synnyttää, mies on se joka ei. Tieteentekijöiden vastaukset riippuvat paljolti. Perinteinen professori vastaa kysymykseen biologisilla faktoreilla, modernimmat tieteilijät kiertävät kysymystä kuin kissa kuumaa puuroa. Sekin on sinänsä ymmärrettävää, sillä moderni sukupuolentutkimuksen ala ei ole kovinkaan suuri absoluuttisuuksien ystävä.

Transasioita ei yritetä ymmärtää

Arvokonservatiivisin motiivein tehdyn elokuvan lähtökohtaa voi pitää modernien transaktivistien kannalta hyökkäävänä ja transvihamielisenä. Siten väkevä kritiikki teosta kohtaan on ymmärrettävää. Elokuva ei tee mitään yrittääkseen lisätä ymmärrystä tai keskitietä. Vain pari haastateltavaa on sellaista, joiden voisi väittää pitävän jalat maassa. Siltä osin pidän elokuvaa jälleen yhtenä menetettynä tilaisuutena. Itse koen, että transoikeuksien nimissä on jossain kohti vielä tekemistä, kun taas jossain kohtaa on kieltäydytty kuulemasta kaikkein asiallisintakin kritiikkiä.

Suomessa vastaavaa leffaa ei olisi helppo tehdä, sillä maamme lääkärit ja psykologit ovat toimineet kiitettävän vastuullisesti. Meillä on yritetty yhdistää tieteen hillitty pragmaattisuus ja ihmisoikeuksien nopea kehitys. Meillä ei ole sen paremmin kielletty transihmisiltä perusoikeuksia, kuin laitettu ihmisiä linnaan väärän pronominin käytöstä. Maailmalla moisia typeryyksiä jo tapahtuu. Olkoon tämä leffa jälleen yksi muistutus sille, että maailmalla kaikki ei ole paremmin.

Sananvapauden osalta olen kuitenkin joidenkin huutajien kanssa samaa mieltä: tämäkin teos saa olla olemassa ja saatavilla. Myös, ja erityisesti pöhköillä mielipiteillä on oikeus olemassaoloon.

Julkaistu

Kotini on linnani

Asuntopula ja asuntojen kova hinta ovat ongelmia Helsingissä, paljon pahempia ongelmia Tukholmassa ja katastrofaalisia ongelmia Lontoossa. Ongelmat eivät kuitenkaan ole samalla tasolla Etelä-Korean tai Japanin pääkaupungeissa. Tuore kolumni pohdiskelee syitä.

Parasta ennen

Japanin Tokiossa kodin käyttöikä on keskimäärin noi 30 vuotta. Kun kodilla on ikä täynnä, tehdään tilalle uusi. Asuntokanta kehittyy hurjaa tahtia. Pienen, epäkäytännöllisen talon tilalla on uusi, korkeampi, modernimpi. Samalle alueelle saadaan yhä enemmän asumuksia. Kun on tarjontaa, voidaan vastata kysyntään ja mahdollisuuksia on monille. Toki rajojakin on. Aivan vähävaraisimpien asumukset ovat masentavia – kuten kaikkialla. Lisäksi ulkomaalaisilla on hyvin vaikea saada asuntoa, sillä pääosa asuntovälittäjistä ei yksinkertaisesti suostu välittämään vuokra-asuntoa ulkomaalaiselle.

Asuntojen nopea kehitys edellyttää myös nopeaa lupaprosessia. Suomessa lupa- ja valituskierrosprosessit kestävät vuosikausia ennen kuin yhtä tiiltä saadaan toisen päälle. Tokiossa luvan asuntorakentamiselle saa helposti, eikä mikromanagerointiin käytetä turhaa aikaa. Valituksia ja vastalauseita toki on, mutta niiden teho jää rajalliseksi. Lopputulosta ei voi moittia tehottomaksi, sillä laadukkaita asuntoja toden totta valmistuu hurjaa tahtia.

Käymässähän täällä vain ollaan

Toinen kulma asiaan tulee filosofisemmalta puolelta. Maanjäristysten riivaamalla alueella kotien pysyvyys on jo itsessään mahdoton konsepti, halki vuosituhansien. Asuntoon ei muodostu sellaista tunnesidettä. Se on paikka jossa käydään nukkumassa, eikä paljoa muuta. Jos se jyrätään ja uusi tehdään tilalle, elämä jatkuu ilman suurempia kyyneliä.

Sivuvaikutus tästä on heikko mahdollisuus etätöihin. Edes koronapandemien pahimpina aikoina etätyö ei ollut kuin pienessä osassa Japanissa. Kotona nukutaan, ei työskennellä, eikä siellä juuri muuhun tilaakaan olisi. Japanilaiset kodit ovat moderneja ja tehokkaita, mutta myös pieniä. Viihtymistä voi harjoittaa muuallakin. Vieraita tavataan enemmän ravintoloissa, vähemmän olohuoneissa.

Mikään ylläoleva ei ole kannanotto sen puolesta että kaikki mitä teemme on pöhköä ja Tokiossa on kaikki paremmin. Se on vain muistutus siitä, että monet perusasiat voi nähdä myös toisin. Suomalaiselle koti on sijoitus, japanilaiselle se on vain väliaikainen makuuhuone. Molemmille näkökulmille on perusteensa ja taustansa.

Julkaistu

Venäjältä, rakkaudella

Otsikon mukaan voisi kääntää 1960-luvun Bond-tunnarin From Russia with Love. Moisia sanoja ei tarvitse pelätä kuulevansa uusissa lauluissa enää. Venäjän julma sota on tuhonnut kansoja, ihmisiä ja mahdollisuuksia – mutta myös kulttuurin ilmapiiriä.

Muistan Uralin rinteiltä…

Jo ennen otsikkobiisiä oli maan rajaa ylitetty kaihoisin muistoin Erik Lindströmin sävelin, Aili Runteen sanoin, ikimuistoisella Annikki Tähden esityksellä Muistatko Monrepos’n. Sekä esittäjä että laulu saivat vielä upean kertauksen Aki Kaurismäen elokuvassa Mies vailla menneisyyttä (katsottavissa Areenassa).

Vuosikymmentä tämän jälkeen käännettiin suomeksi venäläinen laulu Uralin pihlaja, jonka ehkä tunnetuin esittäjä oli Tapio Rautavaara. Venäläinen runo löysi paikkansa suomalaisten rakastamana häävalssina, jonka on esittänyt iso litania artisteja vuosikymmenten varrella. Matka Uralille on kilometreinä pitkä, mutta kulttuurille lyhyt.

Mistä tunnet sä ystävän?

Vladimir Vysotski oli esimerkki Neuvostoliiton ilmapiiristä. Hänen runonsa ja laulunsa eivät olleet tarpeeksi sopivia eliitille, mutta silti hänestä tuli yksi maansa rakastetuimpia trubaduureja. Vasta hänen juotuaan itsensä hautaan alkoi olemaan tilaa hänen musiikille. Suomessa hänen taiteensa löysivät Juha Vainio ja Arja Saijonmaa. Onneksemme tuolloin taide ylitti maan rajoja.

Hieman edellisen jälkeen rokkasi Leningrad Cowboys. Suomalaiset rokkarit ja puna-armeijan kuoro esiintyivät ja lauloivat yhdessä yleisön hurratessa. Maantieteelliset ja aatteelliset rajat ylittyivät, sillä kulttuuri halusi ja pystyi ylittämään ne.

Laulu hiljenee

Tänä päivänä ei enää ylitetä rajaa kulttuurin merkeissä. Ei tehdä kulttuuriyhteistyötä, ei löydetä toinen toistemme lauluja, ei tehdä yhteiskonsertteja tai muitakaan tuotantoja. Laulu on hiljentynyt tänään, ja huomenna, ja vielä monen huomisen verran – ehkä sukupolven ajaksi.

Niin traagista kuin hyökkäys Ukrainaan onkin, vuodatan kyyneleen myös niille tekemättä jääneille runoille, lauluille ja esityksille. Rajamme itään ei ole koskaan ollut ongelmaton, mutta vuosikymmenten ajan se on inspiroinut. Se kynttilä puhallettiin sammuksiin reilu vuosi sitten.

Koska lie aika se sytyttää uudelleen?

Julkaistu

Autolla pitkälle illalliselle

Helsingissä kuohuu – nimittäin jäätävä idiotismi. Paniikkia ja barrikadeja kun kaupunki uhkaa tehdä keskustasta viihtyisän. Tamperelaisina meillä on jotain varaa puhua.

Ravintolamoguli on pöpelikössä

Minua hävettää, sillä olen Noho Partnersin osakas itsekin, nimittäin toimarinsa Aku Vikström latelee sen verran tymäkkää satuilua että toimittajan olisi sietänyt tarkistaa häneltä kuume. Jos minä haluan lähteä kunnon ravintolaillalliselle, vihoviimeinen asia mukanani on auto. Jos nyt jostain syystä kuitenkin olisin kuskina, jopa minä tajuan Helsingistä sen verran että tiedän parin korttelin päässä olevan parkkihalleja. Mutta useimmiten auto jää pois. Se tarkoittaa että voi tilata viiniä ruoan kanssa. Se tarkoittaa että asiakkaat käyttävät enemmän rahaa ja jättävät taloon parempaa katetta – ja sekös ravintoloitsijaa kismittää!

Mutta se Tampere-kortti. Mitä tapahtui Hämeenkadulle kun ratikkatyömaa saatiin maaliin ja autot pois? Kuoliko se? Onko Hämeenkatu autioitunut? En keskustassa usein käy, mutta en voi väittää aluetta kummituskaupungin osaksi. Jo aiemmin saman näki Kuninkaankadulla. Ihmiset asioivat liikkeissä yhtenään. Jos ny ton pakko se flyygeli ostaa, ei sitä Fiat 500:ta ajeta kaupan oven eteen ja siitä kanneta kuitenkaan. Jos taas pieni syntikka riittää, hissimatka P-Hämppiin on verrattain lyhyt.

Ei autoilijat vaan tohelot

Minä olen autoilija. Se ei tarkoita, että menisin auton kanssa sänkyyn, tai etten osaisi liikkua ilman sitä. En halua, että autolla pääsee joka paikkaan vaan haluan, että on paikkoja joita ei autoilla pilata – ainakaan autojen massalla. On yksi asia sallia invalidikuljetukset ja lastauskäyttö, aivan toinen asia pitää massaliikennettä auki. Moni ravintola on Tampereellakin pärjännyt mainiosti, vaikkei autolla pääse oven eteen. Ja tiedättekö mitä? Moni heidän asiakkaista on autoilijoita. Ja moni heistä ei pompi tasajalkaa ovella valittamassa asiasta, vaan istuvat pöytään ja tilaavat aperitiivin.

Auto on liikkumisväline, monille hyvin tärkeä sellainen. Se ei kuitenkaan saisi olla uskonto. Sille on paikkansa missä se toimii hyvin ja paikkansa missä sen on parempi olla sivummalla. Moni ravintola on esimerkki jälkimmäisistä. Veikkaan, että jos illallisravintolan ovella kyseltäisiin tulijoilta jotta monenko käynnin edellytys on auton saaminen sadan metrin säteelle, ei tulisi paljoa ottajia.

Jos kuitenkin on niin, että Noho Partners ei halua myydä ruokaa ja juomaa muille kuin oven eteen autoilla tuleville asiakkaille, tästä kannattaisi laittaa varoitus ikkunaan. Ettei vaan kukaan pahoittaisi mieltään.

Julkaistu

Kilpailu: Kirjoita lähiöistä ja voita lahjakortti

Säätöyhteisö B2 ry (Pirkan blogien palveluntarjoaja) sekä Peltolammiseura ry järjestävät touko-kesäkuun aikana blogikilpailun, jonka aiheena ovat lähiöt. Parhaan blogauksen tekijä palkitaan ravintolalahjakortilla. Lisätietoja tässä viestissä.

Toimi näin

Haaste on yksinkertainen: kirjoita Pirkan blogeihin jotain lähiöstä. Ehkä se on Peltsua, ehkä Multsua, ehkä jostain aivan muualta. Kerro mikä on ihanaa tai kamalaa, kirjoita runo, pohdi mitä pitäisi tehdä ja liitä kuva jos siltä tuntuu. Kilpailussa ovat mukana kaikki Juhannuspäivään 2023 mennessä kirjoitetut blogaukset Pirkan blogeissa, joihin on liitetty avainsana (keyword) ”lähiökisa”. Voittajan valitsee arvovaltainen raati ja hänet palkitaan ravintolalahjakortilla. Tuomaristo varaa oikeuden jakaa myös kunniamainintoja.

Kuva avainsanan lisäämisestä

Jos et ole vielä Pirkan blogien käyttäjä

Kilpailu on avoinna niin Pirkan blogeissa aiemmin kirjoittaneille kuin uusillekin tulijoille. Palveluun rekisteröityminen on edellytyksenä jutun julkaisulle ja siten kilpailuun osallistumiselle. Löydät lisätietoja blogien ohjeista, lisäksi ohessa tiivistelmä.

Jos haluat kirjoittaa omaa blogiasi, klikkaa pirkanblogit.fi etusivun ”Rekisteröidy” nappia. Luo tunnus, tai käytä Google- tai Microsoft-tunnusta. Tämän jälkeen voit aloittaa kirjoittamaan uusia juttuja yläreunan ”Uusi” napilla. Kun olet kirjoittanut ensimmäisen blogauksesi (muistithan oikolukea?), voit klikata nappia ”Lähetä tarkastettavaksi”. Ensimmäinen blogaus tarkistetaan moderaattorin toimesta, yleensä parin tunnin sisään. Kun ensimmäinen blogauksesi on hyväksytty käsin, seuraavan juttusi voit julkaista suoraan, ilman moderointia.

Jos olet uusi blogikirjoittaja, on hyvä idea kirjoittaa ensin juttu tai pari niitä näitä ennen kilpailujutun tekemistä. On toki myös sallittua kirjoittaa useampikin lähiöaiheinen juttu kilpailua varten, mutta on hyvä idea keskittyä laatuun määrän sijaan.

Toisesta blogauksestasi alkaen voit myös lisätä artikkelikuvan, joka toimii otsikkokuvana. Kilpailussa arvostellaan tekstiä, ei kuvaa, mutta kuvan lisääminen parantaa näkyvyyttä etenkin jaettaessa sitä somepalveluihin.

Vinkkejä hyvään juttuun

Ole persoonallinen ja ole selkeä. On mainiota, että juttu näyttää sinun, eikä geneerisen robottivirkailijan kirjoittamalta. Vältä liian pitkiä lauseita. Selkeä kappalejako ja väliotsikot auttavat tekemään jutusta helppolukuisemman. Ensimmäiset pari lausetta ovat erityisen tärkeitä, sillä ne näkyvät etusivulla ja somejaoissa. Oikoluku, jos pikainenkin, kannattaa aina. Myös avainsana tai pari kannattaa lisätä. Hyviä avainsanoja (kilpailun avainsanan lisäksi) ovat yleissanat kuten luonto, liikenne, ruoka, koulutus ja niin edelleen.

Vaikkakaan se ei vaikuta kilpailun tulemaan, on hyvä idea jakaa blogausta omiin somekanaviin. Tämä lisää lukijoiden määrää. Blogauksen alareunassa on valmiit napit jakamiseen yleisimpiin somepalveluihin, mutta voit toki vain kopioida linkin osoiteriviltä. Muistathan myös seurata blogaustasi ja sen ympärillä käytävää keskustelua. Kuten aina nettikeskustelussa, kohteliaisuus ja rakentava kritiikki vievät pidemmälle kuin tasajalkaa hyppiminen. Joku on varmasti kanssasi eri mieltä. Ole siitä kiitollinen, sillä maailma olisi melkoisen tylsä paikka, jos olisimme kaikki kaikesta aina samaa mieltä.

Muuta pientä pränttiä

Voittajaan otetaan palkinnon toimittamista varten yhteyttä käyttäen sitä sähköpostiosoitetta, minkä hän on palveluun syöttänyt. Lisäksi voittaja julkistetaan Pirkan blogeissa ja Peltolammiseuran tiedotuksessa. Koska kaikki blogaukset ovat joka tapauksesas julkisia, kyse on käytännössä linkistä ja sitaatista. Osallistua voi joko nimellä tai nimimerkillä. Oikeudet jäävät yksinomaan jutun kirjoittajalle. Kilpailuteoksen on oltava lähettäjän itse tekemä ja jos kirjoittajia on useita, aiheesta tulee mainita blogauksen yhteydessä. Blogauksen on noudatettava palvelun sääntöjä.

Kysyttävää?

Lisään tähän kappaleeseen kysymyksiä ja vastauksia, jos niitä ilmenee.

K: Miten varmistan, että kirjoittamani teksti osallistuu kisaan?
V: Varmista, että blogauksesi on julkaistu ja siinä on ”lähiökisa” avainsana. Tästä linkistä löydät kaikki kisateokset (+tämän ohjeblogauksen). Varmista, että blogauksesi näkyy listalla.

K: Tuleeko osallistujan olla Tampereelta?
V: Ei tarvitse. Sekä kirjoittajan että jutun aiheena olevan lähiön sijainti on vapaa.

Kilpailuun liittyviä kysymyksiä voi sähköpostitella osoitteeseen lahiokisa(ät)pirkanblogit.fi, tai niitä voi esittää tämän jutun kommenttiosiossa alla.

Julkaistu

Ananas

Koska on kaunis päivä, päätän kompensoida sitä kirjoittamalla blogillisen äärimmäistä vihapuhetta.

Aloitetaan.

Ananas kuuluu pizzaan, joskin persikka vieläkin paremmin.

Ananas kuuluu salaattiin, mutta mieluiten tarpeeksi tuoreena.

Ananas kuuluu tacoihin, fajitoihin ja tortilloihin, vaikka eräs kaupunginvaltuutettu onkin asiasta huolissaan. Olen huolissani hänen huolista. Jos autenttisuutta katsotaan, ananas on yksi avainaineista isossa osassa meksikolaisia ruokia.

Ananas kuuluu aamupuuroon, koska miksipä ei? Matti Näsä tiesi kertoa että aamupuuroon sopii lenkkimakkara joten jatketaan nyt vaan perkule samalla linjalla.

Ananas kuuluu kahviin, koska irish coffee opetti meille että kaiken mahdollisen voi siihen sekaan pistää. Kupposellinen kieltämättä maistuisi.

Ananas kuuluu hampurilaiseen. Kuten hampurilaisen kanssa yleensä, grillaus on oikea tie, niin pihville kuin ananaksellekin.

Ananas kuuluu drinkkeihin. Mehuna, palasina, siivuina ja klöntteinä. Valitse aseesi tarkoin!

Ananas kuuluu joulupöytään, koska aikanaan Suomessa eksoottiset hedelmät olivat esillä jouluna ja mihinkäs me vanhoillisuudestamme pääsisimme.

Ananas kuuluu vissyveteen, koska Iisalmen pyhätöstä on taannoin näin lausuttu.

Lisäksi ananas kuuluu nettiväitteilyihin, koska on kiva tapella muustakin kuin hallitusohjelmasta.

Julkaistu

Jääurheilukisat ovat katastrofi Tampereelle

Kauppa käy ja rahaa tulee? Tai sitten ei, toteaa Yle. Juttu vahvistaa sen mitä jo tiesimme: pääosa faneista ei viihdy ja kuluta palveluita, vaan lähinnä estävät liiketoimintaa. Pimeän viinan tai huumeiden vaikutuksen alaisena rettelöinti ei varsinaisesti rikasta mansesteriamme.

Kokonaislaskut puuttuvat

Viime vuonna esitettiin, miten paljon rahaa Tampere ”sai” järjestettyään jättiurheilukisat. Se perustui erinäisiin arvioihin, mutta siinä oli laskettu vain tulot – ei menoja. Sitäkään ei oltu laskettu paljonko tuloista itse asiassa tuli lopulta Tampereelle, tai edes Pirkanmaalle tai Suomeen. Ainoastaan sitä paljonko rahaliikennettä pyöritettiin täällä.

Tällä hetkellä kaupunki on täynnä lähinnä huligaaneja. Suurten joukkuelajien fanit ovat tunnettuja väkivallantekijöitä ympäri maailman. Kaupunki on täynnä ja vaarallinen. Poliiseja tarvitaan hurjat määrät, järjestyshäiriöitä on äärimmäisyyksiin asti. Seksuaalirikollisuuden kasvusta myös puhuttiin, sekään ei ole pientä. Miten edes lasket hinnan sille, että ihmiset joutuvat raiskatuksi urheilufanien toimesta? Parhaassa turvassa lienevät ne naiset, jotka on huijattu jakamaan pokaaleja bikineissään areenan lattialla. Heille sanotaan että tästä se ura lähtee nousuun. Mikä ura, alkoholismi?

Bussiliikenne katkotaan isolta osin, osalla estäen ja osalla tunneilla viivästyttäen töihin menoa. Kuka laskee menetetyt työtunnit? Turismi pysähtyy täysin, vieden asiakkaat palvelualoilta, kuten Yle jo yllä totesi. Kuka laskee menetetyt työt ja ansiot? Kaupungista leviää kuvia vaarallisena tappelukeitaana. Kuka laskee menetetyn mainehaitan kulut? Omaisuutta tuhotaan ja paikkoja rikotaan, entäpä tämän kulut? Ekologinen hinta on aivan hirvittävä, kuka sen laskee? Lisääntyneen huumevälityksen hoitokulut? Lisäpoliisien palkat? Areenan menetetyt vuokratulot? Listasta saisi surullisen pitkän.

Sen sijaan muistatteko miten paljon sosiaalisia ongelmia tuli yleisurheilun Suomi-Ruotsi-ottelusta taannoin? Muutama lämpöhalvaus, muutama juoppo, muutama kompastuminen portaissa. Siinä se. On se kumma miten lajilla on väliä.

Tampere kaipaa hyviä tarinoita

Mielestäni kaupunkiamme on pääosin hoidettu hyvin niin demarien kuin kokkarien johdossakin. Pitkälti kiitos on sivistyneen yhteistyön, jossa on uskallettu katsoa eteenpäin. Tässä on kuitenkin sokea piste. Kaikki tapahtumat eivät ole identtisiä, eikä jokainen kävijä ole saman arvoinen. Pitäisi osata laskea tarkemmin kuinka paljon, miten ja missä eri tapahtumien kävijät käyttävät rahaa. Vaakakupin toisella puolella pitäisi laskea heidän aiheuttamia kuluja, suoria ja välillisiä.

Kuten olemme lukeneet viime kuukausina, Hakametsässä jääurheilun ympärillä on ollut massiivista, vuosikymmenten kestävää korruptiota. Olemme luomassa samanlaista korruption ja pahuuden ilmapiiriä uuden areenan ympärille. Korruption keskellä toimivat puliveivaavat kaupungin tekemään itselleen haitallisia toimia ja rahat valuvat veronkiertona kauas pois. Meille jää vain loppulasku ja paljon tuhoutuneita elämiä.

Tampere on tätä parempi. Palauttakaamme Tampereen monimuotoisuus, viihtyisyys ja asukkaiden ilo. Se tapahtuu helposti: suuret jääurheilutapahtumat helvettiin täältä. Väkivaltaiset urheilufanit helvettiin täältä. Emme halua, kaipaa tai totta puhuen edes varauksin siedä teitä.

Julkaistu

Tietoturvan psykologia: tästä puhumme vielä

Tietoturva ja tietosuoja ovat olleet työssäni tärkeitä aiheita vuosien ajan. Ei, se ei ole häkkeröintiä ja pimeässä verkossa surffailua venäläisagentteja vastaan, vaan pääosin sopimuksia, käytäntöjä ja koulutuksia. Psykologian osuutta ei kuitenkaan ole nostettu esiin niin laajalti kuin sopisi. Tämä asia muuttuu.

Käyttäjä on paras portinvartija

Tiedättekö mitä ovat M365 E5, Elements Collaboration Protection, Darktrace tai CrowdStrike? Ei, tämä ei tule kokeeseen. Listassa on useita erinomaisia tietoturvajärjestelmiä suuryrityksille. Ne ovat moderneja, tehokkaita ja hyödyllisiä. Vaikka ostaisit ne kaikki ja sata muuta pohjattomalla kassalla, et saisi sataprosenttista suojaa. Ihminen on lopulta aina se tärkein portinvartija etenkin huijausviestien kanssa.

Tämän myötä huomiota pitää kiinnittää yhä enemmän ihmiseen. Näkökulmia on monia. Se mikä pätee mielen hyvinvoinnissa yleensä, pätee myös psykologisissa kulmissa tietotekniikassa. Muutamia otteita.

  • Turvallisen tunteen tuovat asiat ovat tärkeitä, etenkin hädän hetkellä. Arjessa se on ystävä tai perheenjäsen. Tietoturvassa se voi olla ystävällinen, matalan kynnyksen käyttötuki.
  • Mielen resilienssi auttaa haastavien tilanteiden tullessa vastaan, oli puhe vapaa-ajasta tai työstä, terveydestä tai tietoturvasta.
  • Rikolliset ymmärtävät psykologiaa ja tietävät miten luoda sinulle epämukavaa oloa vaikkapa sähköpostihuijauksella. Epämukava olo vähentää valppautta.
  • Tietoturvan käsitteet eivät ole luonteeltaan teknisiä vaan inhimillisiä ja ajattomia aiheita, joita toteutetaan tietotekniikalla. Paperi tai tietokone, salasana tai riippulukko, postikortti tai sähköposti – konseptit ovat täysin samoja.
  • Ilkeämielinen tietojärjestelmiin murtautuja on vain Ruben Oskar Auervaara (kuka?) varustettuna näppäimistöllä. Temput ovat samoja.
  • Tulet hyväksi tietoturvaongelmien vahdiksi maalaisjärjellä, arjen osaamisella ja pitämällä mielen vireänä. Tekninen osaaminen on parhaimmillaankin pieni sivuosa.
  • Yrityspäättäjä, haluatko tehostaa hurjasti tietoturvan torjuntaa? Kiitä aina työntekijää joka mainitsee havaitsemastaan huijauksesta tai ongelmasta. Positiivisen palautteen teho on merkittävä.

Stressi tuhoaa tietoturvan

Monien tietoturvauhkien isoja riskitekijöitä ovat vanhat ohjelmat, asentamattomat päivitykset tai väärät asetukset. Yhä useamman maailmanluokan tietomurron aliarvostettu syy on kuitenkin stressi. Jos työntekijällä on jatkuva kiire, hänellä on huonompi valppaus. Jos työntekijää kohdellaan ilkeästi hänen kysyessä apua, hän jättää herkästi vaaroista ilmoittamatta tai neuvoa kysymättä. Stressi maksaa jo sairaspoissaoloina tähtitieteellisiä summia. Tietoturvaongelmina se voi maksaa vielä toisenkin tähtitaivaan verran.

Vanha mainos sanoi: hyvä ruoka, parempi mieli. Jatkan tästä: parempi mieli, parempi tietoturva. Parempi luottamus. Paremmat asiakassuhteet. Paremmat yöunet. Lopulta psykologisten kulmien merkitys tietoturvan hoidossa johtaa paitsi merkittävään rahansäästöön, erinomaiseen riskienhallintaan mutta myös mitattavaan terveyden hyvinvoinnin kasvuun. Pidä siis mieli vireänä ja huijarit varpaillaan.

 
P.S. Tässä yhteydessä pitää osoittaa kiitokset Nimblr-nimiselle ruotsalaisyritykselle, jonka kanssa olen pallotellut tätä kiehtovaa aihetta. Sanokaa minun sanoneeni, tästä aiheesta luetaan vielä monista medioista.

Julkaistu

On sijoittamista ja on sijoittamista

Tunnustan: uskon vahvasti kansankapitalismiin. Säästäväisyys on suomalainen hyve, se kaipaa vain pientä päivitystä ajalle, jossa pankista ei saa korkoa. Vaan kun katsoo sen ilmentymiä, olen sekä iloinen että ymmälläni.

Pelataan perusteet

Ensinnäkin, sille lukijalle joka toteaa että ei ole mistä säästää kun on neljäkymmentä lasta ja viisitoista hevosta ja jalka paketissa ja aviopuolisolla suu- ja sorkkatauti: asia selvä, nauti elämästä. Kaikille muille: jatka lukemista. Pistä raha poikimaan. Laita se tekemään jotain. Laita se tekemään jotain sinun ehdoillasi. Älä anna sitä Wahlroosille leikkikaluksi jättämällä se tilille, vaan sijoita se. Hanki osakesäästötili, hanki pienikuluisia rahasto-osuuksia, etsi kiva ETF, kikkaile Nordnetissä. Oleellista on että sinä, juuri sinä, laitat itse omat rahasi tekemään mitä sinä haluat niiden tekevän. Yst. terv. porvari.

Osakesäästötilin suosio on hyvä uutinen. Edelleen saa lukea väitteitä että tämä on rikkaille tehty veronkiertokeino, mutta valheen toisto ei tee siitä totta. Sori nyt, mutta 50 000 euron maksimirajalla varustettu tuote ei riitä rikkaille, ei edes säästeliäille keskiluokkaisille. Se on kuitenkin erinomainen tapa päästä helposti sijoittamaan. On mielestäni reilua, että verot maksetaan silloin kun saa rahaa, eihän palkastakaan tuloveroa makseta ennen palkkapäivää. Itse en käytä osakesäästötiliä, koska ehdin aloittamaan sijoittamisen jo hyvissä ajoin ennen niiden olemassaoloa. Toki syy voi olla myös se, että käytän kapitalisaatiopalveluita, holding-yhtiöitä, olen muuten helvetillisen rikas, tai olen rutiköyhä joka esittää porvaria. Saat ihan itse arvata pitääkö joku edellisistä paikkansa.

Mutta ne huijarit

Sijoittajakaverit kertoivat taannoin uusimmasta kryptovaluutasta. Siinä porukalla ihmettelimme miten joku oikeasti menee noihin vielä halpaan – mutta kyllä menee. Niin sitä luulisi, että kun kerran osoitetaan joku juttu huijaukseksi, kukaan ei enää siihen lankeaisi. Turhaan luulemme. Lähipiirin kontakteista löytyi yksi kaveri, joka kävi taannoin työkaverilta toiselle kehumassa kryptovaluuttaan ”sijoittamista”. Kaveri menetti kaikki säästönsä ja työkaverit ottivat jopa lainaa, menettäen lopulta kaiken. Voi kun ihmiset viitsisivätkin edes vähän selvittää mihin rahojaan tunkevat.

Mutta entä jos haluat pelata ns. sijoituslottoa? Haluat jättimäisiä riskejä ja mahdollisuuksia suurista voitoista? Ei siinä mitään, moni sijoittaja sijoittaa pienen osan rahoistaan ison riskin tuotteisiin. Niin kauan kun et pistä perheesi tulevaisuutta likoon, anna palaa. Riskisijoittaminenkin on tuottoisampaa kuin uhkapelaaminen Veikkauksen tuotteilla. Tämänkin lajin voi tehdä fiksusti, sijoittamalla oikeisiin firmoihin joilla on jotain oikeaa toimintaa. Suomestakin löytyy aivan oikeita, finanssivalvonnan seuraamia laitoksia joiden kautta voi tehdä sijoituksia kasvuyrityksiin tai korkeariskisiin yrityslainoihin. Itsekin olen näitä kokeillut. On tullut katsottua lukuisia häviöitä ja harvoja voittoja. Muista siis: korkea riski on korkea riski. Kaikkein suurin todennäköisyys on sille, että menetät rahasi. En laita linkkejä tähän, ettei Finanssivalvonta luule minua meklariksi.

Sitten se asenne

Kunnioitan suomalaista nöyryyttä. Kun kuuntelen vaikkapa Ylen Pörssipäivää, moni menestynyt sijoittaja elää varsin tavallista elämää. Ei ole hienoja autoja ja linnoja koteina. En kuitenkaan pidä ajatuksesta, ettei menestyksestä saisi puhua tai siitä puhumisen pitäisi johtaa naljailuun. Jos ei mistään muusta syystä sovi asennetta korjata, niin sen takia että keskiverto kansankapitalisti maksaa paljon veroja. Vain superrikkaat (tai rikolliset) voivat kiertää veroja tehokkaasti, mutta kaikki muut maksavat kiltisti. Mitä varakkaampia ihmiset ovat, sitä varakkaampi yhteiskunta on. Mitä varakkaampi yhteiskunta, sen paremmat mahdollisuudet on toteuttaa paitsi tärkeitä palveluita, myös niitä mukavia palveluita kuten kaupunginorkestereja tai lasten harrastuskerhoja.

No, olenko minä menestynyt sijoittaja? Varhaista sanoa. Kysy kymmenen vuoden päästä uusiksi. Nyt voin todeta kaksi asiaa. Ensinnäkin, aikanaan ensimmäisten työpaikkojeni palkoista tehdyt sijoitukset muuttuivat rökäletappioiksi. Toisekseen, isäni muinoin tuhannella markalla ostamat Suomen Yhdyspankin osakkeet ovat kymmenkertaistaneet arvonsa vuosikymmenten varrella. Muutoin isä ei koskaan pelannut pörssissä vaan keskittyi huolehtimaan perheestään. Tuota on vaikea moittia.

 
P.S. Tämä juttu on kirjoitettu puoli vuotta sitten, mutta päätin nyt julkaista aiempia, julkaisematta jääneitä juttuja kunnes pystyn uusia tekemään.