Hankintatoimi yhdistyksessä

Allekirjoittanut nimitettiin taannoin Tracon ry:n hankintavastaavaksi kaudelle 2025. Montaa hommaa olen 20 vuoden aikana siellä tehnyt, mutta tämä on yhdistyshommissa uutta. Päätin yhdistää yhdistyksen arvoja ja liiketoiminnallisia oppeja.

Hankintaopas tyhjältä pöydältä

Kirjoitin ensi työkseni pienen hankintaoppaan. Huomasin siinä nopeasti, että asioita ei tarvitse yhdistyksessä miettiä kuten yrityksessä, saati julkisen sektorin laitoksessa. Samoja virheitä ei ole pakko toistaa. Optimisti voi halutessaan nähdä, että tässä saa siis tehdä aivan uusia virheitä.

Seuraavanlaisia lähestymiskulmia otin mukaan.

  • Oston tai vuokrauksen lisäksi lainaus yhdistysverkostolta tai yhteishankinta.
  • Luovat hankintakanavien etsinnät – monet etsityistä asioista eivät ole aivan hyllytavaraa, joten haastetaan positiivisella tapaa toimittajia.
  • Säästeliäisyyden pointti. Säästämiseen on vahvempi motivaatio, kun tietää että oma yhdistys ja oma yleisötapahtuma ovat edunsaajia, ei jokin mystinen johtoporras tai etäinen sijoittaja.
  • Lupa olla hyvis. Asiat kuten toimittajan vastuullisuus, kotimaisuus (EU) ja vastaavat arvokysymykset voidaan huomioida järkeä käyttäen, ei byrokratiaan hukkuen.
  • Hankinnan palveluasenne. Ei ”lue satasivunen ohje ja noudata”, vaan ”ihan mitä vaan, tule juttelemaan”.

Juuri mikään yllä mainituista ei ole mahdollista toteuttaa muualla. Jäykemmillä toimijoilla on paljon reunaehtoja, jotka sinänsä ovat ymmärrettäviä. Ilman näitä reunaehtoja näkee kuitenkin toisenlaisen maailman, josta nähdäkseni voi myös oppia laajemmin.

Vertailu julkiseen

Keskustelemme varsin aiheellisesti julkisen sektorin hankintojen katastrofaalisista epäonnistumisista. Osa ongelmista johtuu tiukasta lainsäädännöstä, vaan yhä useampi ongelma johtuu siitä ettemme ymmärrä lainsäädäntöä – tai jopa vain siitä, että väärät ihmiset, väärillä taidoilla, ovat tekemässä huonoja päätöksiä.

Ovatko pykälät syy ongelmiin vai tekosyy?

Kolumni: Liha

Marttojen taannoinen linjaus kasvisruoan tarjoilusta herätti kansan jatkamaan tuttua tappelua. Media on pitkälti puolensa valinnut ja tyytyy haukkumaan päätöksestä suuttuneita. Koko lihakeskustelu on malliesimerkki rimanalituksesta, jossa media käsittelee asiaa populistisesti, historiattomasti ja ääripäihin keskittyen.

Jo ennen muinaisia kreikkalaisia

Tutkimus on osoittanut kasvisruoasta sekaruokavalioon siirtymisen olleen merkittävä tekijä ihmisen evoluution kehittymisessä miljoonia vuosia sitten. Seuraava muutos tapahtui toiseen suuntaan noin 10 000 vuotta sitten, kun maanviljelys työnsi metsästäjä-keräilykulttuurin laajalti sivuun. Jälkimmäisestä muutoksesta puhutaan myös kriittisesti evoluution kannalta: yksipuolinen viljelty ruoka ei ole parasta mahdollista syötävää ihmiselle.

Suomen kirjoitettu historia ei ole aivan yhtä vanhaa, mutta keskiajan eri vaiheilta löytyy paljonkin tietoa ihmisten ruokailusta. Ohra ja ruis olivat tärkeimmät ravinnon lähteet. Liha oli mukana, mutta sen osuus ruokavaliosta oli pääosalla kansalaisista pientä. Varakkaiden lautasilta lihaa löytyi huomattavasti enemmän. Uskonto vaikutti myös paljon, sillä sen määräämien paastojen aikana kaikki eläinperäinen ruoka oli kiellettyä.

Tiedustelin myös viime vuosisadan alkupuoliskon ravinnosta aikanaan Vakka-Suomessa vaikuttaneiden sukulaisten historiasta. Yhdellä sanalla sanoen ruoka oli peruna. Peruna sekä sipuli olivat se, millä pelloilla tehtiin pitkää päivää. Myös velliä sai usein syödäkseen. Liha kuului ruokavalioon, mutta sitä käytettiin säästeliäästi. Peruna oli yksinkertaisesti erinomaista polttoainetta työhön, jossa tarvittiin paljon energiaa.

Keskustelun valtaa huuhaa

Ruokakeskustelussa on paljon tunteita, vaan myös paljon aivan ehtaa huuhaata, monelta puolen kenttää. Käyn nyt pahimpia läpi lyhyesti. Ei, ennen vanhaan ei syöty lihaa koko ajan. Ei, lihan poistaminen lautaselta ei automaattisesti tee ihmisestä terveempää – lihan laadulla tosin on paljon väliä. Ei, kasvisruokapäivät eivät ole 2000-luvun villitys, vaan osa kouluruokailua niin kauan kun kouluruokailua on ollut. Ei, emme voi jatkaa lihan syöntiä kuin mitään ei olisi tapahtunut, kulutuksen on välttämätöntä laskea – mutta ei nollaan. Ja ei, kasvisruoan syömiseen ei Suomessa tiettävästi pakoteta yhtään ketään, ei osana poliittista salaliittoa eikä muutenkaan.

Media poimii hanakasti mielipiteitä ja poliittisia iskulauseita mitä suurimmiksi totuuksiksi. Sitten seuraavana päivänä tulee väite, joka on täysin päinvastainen, tarjottuna aivan yhtä suureellisesti ja vailla pienintäkään kritiikkiä. Median vastuuta terveiden elämäntapojen ylläpitämisessä voi ja sopii kritisoida, vaan on toinenkin kysymys: mikä meihin fiksuihin ihmisiin menee ruokakeskustelussa? Eikö meidän pitänyt olla mitä erinomaisen mediakriittisiä ihmisiä, kykeneviä luetun ymmärtämiseen? Hyvät ihmiset, lukekaa mielipiteet mielipiteinä. Kaikista ei ole pakko suuttua.

Toki voi katsoa myös juttujen juurille. Marttaliiton tempausta ei moitittu järjestön parissa lähellekään niin paljoa kuin tiedotuksen tyyliä. Jokusen vuoden takaa muistuu mieleen poliittinen kampanjointi kasvisruoan puolesta, jonka ytimeen otettiin maaseudulla asuvien ihmisten herjaaminen. Lähes yhtenään nousee esiin jokin pienempi järjestö tai toimija, joka sitoo ruokavalion muutokseen aimo pinon ehdottomuuksia sekä vielä toisen mokoman äärimielisiä poliittisia julistuksia. Ei ole minkään asteen ihme, että vastareaktio on vihainen.

Tähänkin ongelmaan on saatavilla ruokatekninen vinkki: jos luet jotain mediasta, joka kovasti suututtaa, älä syöksy someen huutamaan asiasta. Syö ensin pari porkkanaa ja rauhoita mieltäsi.

Kohti kasvisruokaa

Minä olen lisännyt kasvisruokaa omassa ruokavaliossani. En ole aivan varma miksi, se on vain vähitellen hiipinyt osaksi arkea. Siinä ei ole mitään erityisen aatteellista tai absoluuttista. Osasyyksi mainitsen äärimmäisen tuomittavan kansallismielisyyden, sillä minua kiehtovat kotimaiset kasvikset ja tykkään niitä itsekin viljellä mökillä. Osasyy on tarjonnan lisääntyminen. Uusia ruokia on mukava kokeilla ja joskus ne yllättävät. Makuasioista pitää toki kiistellä, vaan esimerkiksi minun suosikkihampurilaiseni pihvi on nykyään tehty kotimaisista palkokasveista. Juusto siinä on sen sijaan perinteistä maitopohjaista.

Kun käyn kaupassa, jätän punaisen lihan ostamatta itselleni tarpeettomana, mutta en kieltäydy kun sitä tarjotaan. Jos muu perheenjäsen sitä sen sijaan toivoo kotiin, tietenkin hänelle sitä ostan. Oikeastaan missään kohtaa minun ruoan ostaminen tai syöminen ei herätä itsessäni suuria tunteita, poliittisia vivahteita, vallankumouksen aaltoja tai jykeviä julistuksia. Kuitenkin löydän nämä joka ikisestä Ylen ruoka-artikkelista tai -keskustelusta. Minkä ihmeen takia?

On päivänselvää, että liharuokaankin pätee persujen motto: jotain rajaa. Syömme muutoinkin aivan liikaa. Meidän on tarkistettava ruokavaliotamme hieman, kuten olemme tarkistaneet sitä vuosikymmenten ja vuosisatojen varrella lukuisia kertoja. Siinä ei tarvitse olla mitään poliittista, mutta valitettavasti siitä on tehty poliittista, aivan turhaan. Mediatalolle on tärkeämpää saada kansa raivostumaan klikkiotsikoista kuin jakaa järkeviä ajatuksia ja tutkittua tietoa.

Jotain rajaa pitäisi olla myös törsäyksessä. Ei ole mitään maagista valtiota tai EU:ta joka tukee lihatuotantoa. Ei se tuki ole ilmaista. Maksajia olemme sinä ja minä. Byrokraatit vain ottavat meiltä euron ja antavat siitä kymmenen senttiä maanviljelijälle. Minusta tuo on paitsi kestämätöntä, myös sietämätöntä. Ei tämä järjestelmä takaa meille edullista ruokaa, päinvastoin. Vaikka miten lihavaksi kasvatat byrokraatin, se ei kadunmiehen nälkään auta yhtään. Mitä nopeammin lähdemme ajamaan muutosta, sitä varmemmin voimme tehdä sen maaseudun elinkeinoja puolustaen ja muutoksessa avustaen. Se ei tarkoita lihantuotannon alasajoa, se tarkoittaa maaseudun kehittymistä. Siinä muutoksessa ainoa häviäjä on lihava byrokraatti.

Hyvä ruoka, parempi mieli

Olemme oppineet elämään maailmassa, missä emme lähde sisällissotaan vaikka jotkut haluavat tai eivät halua ananasta pizzaan. Miksi hitossa emme voisi elää maailmassa, jossa jotkut harjoittavat erilaista ruokavaliota? Miksi emme voisi olla toisten suosikkiruoista uteliaita?

Ruokakeskustelu olisi niin paljon hyödyllisempää, kun puisimme faktoja fiilisten sijaan. Maailma muuttuu, se on varmaa. Tiede kehittyy myös hurjaa vauhtia ja ymmärrämme enemmän ruoasta, ravinnosta ja pitkän, terveen iän salaisuuksista. Niin ikään ymmärrämme planeettamme kantokyvyn rajoitteista. Me suomalaiset jos ketkä ymmärrämme luonnon päälle. Sillä ymmärryksellä olemme vuosikymmenten ajan vähentäneet saastuttamista ja lisänneet luonnonsuojelua. Tietenkin tuo kaikki heijastuu myös lautasella.

On meistä jokaisesta kiinni miten muutosta käsittelemme. Voimme tapella. Voimme raivostua. Voimme huutaa. Voimme levittää valheita. Voimme vaatia mahdottomia ja toki voimme haukkua Helsingin herrat. Voimme ajaa muutoksia vihalla, voimalla ja hallitsemattomasti, johtaen maaseudun näivettymiseen.

Voimme myös ottaa lantun kauniiseen käteen ja muistaa kliseisen mainoslauseen: hyvä ruoka, parempi mieli. Voimme syödä hyvää, laadukasta, terveellistä kotimaista ruokaa huomennakin. Se voi olla perinteisiä reseptejä tai jotain aivan uutta. Se voi sisältää joskus lihaa tai olla sisältämättä. Eikö lopulta tärkeintä ole, että meillä ylipäänsä on ruokaa, ja toissijaisesti että se on mauakasta ja ravitsevaa? Eikö näissä yksistään ole jo tarpeeksi syytä iloon ja arvostukseen?

Se, että ruoka lautasella kehittyy on vanha juttu. Vain se, että tappelemme siitä klikkiotsikoiden ja somen äärellä tässä mittakaavassa on uutta. Muistakaamme, että moni tapahtuneista muutoksista lautasella on tehnyt meille paljon hyvää. Kenties tälläkin kertaa voittajia olemme me kaikki.

Mitä rakastan Amerikassa

Kirjoitin allaolevan erikoisjaksoon Päivän yle -sarjaani. Se on tapani käsitellä Yhdysvaltain tilannetta tekstillä, jonka kirjoitin englanniksi amerikkalaisille ystävilleni. Julkaisen sen tänään sekä alkuperäisellä englannin kielellä, että ohessa suomennettuna. On syytä korostaa, että kun kirjoitan tekstiä amerikkalaisille, kirjoitan sen heidän mielialat mielessä. Jos kirjoittaisin samasta aiheesta suomalaisille, teksti olisi erilainen.

Mitä rakastan Amerikassa

Jännitteiden kasvaessa, poliittisten mielipiteiden lentäessä ympäriinsä, halusin ottaa askeleen taaksepäin. Kirjoitan tämän ensisijaisesti amerikkalaisille. Itse olen suomalainen, siis Pohjois-Eurooppalainen, tarkoittaen lunta, poroja ja revontulia, mutta ei jääkarhuja. Lapsena isäni työskenteli kaksi vuotta Massachusettsissa ja koko perhe asui siellä hänen kanssaan. Myöhemmin olen vieraillut Yhdysvalloissa usein, enimmäkseen itärannikolla. En siis ole amerikkalainen, mutta olen saanut amerikkalaisuudesta hajun – ja ehkä hieman englannin aksenttia.

Mitä rakastan Amerikassa, yli kaiken muun, ovat ihmiset. Yhdysvaltojen ihmiset ovat Yhdysvallat, heistä muodostuu vapaiden ihmisten vapaa maa. Teillä on sydämenne ja sielunne maassa. Joillain on näin ollut sukupolvien ajan, toisilla vähemmän aikaa, mutta jaatte kaikki tämän saman lähtökohdan.

Näen tämän erityisen syvästi maaseudulla, maanviljelijöissä. Tunnette maanne jalkojenne alla, rakastatte sitä ja kasvatatte sitä sukupolvesta toiseen. Maaperänne on toden totta hedelmällinen, mutta se ei yksin riitä. Aikoinaan Zimbabwe oli maailman vilja-aitta. Heillä oli ja on edelleen kenties maailman parhaat viljelymaat. Sitten eräänä päivänä diktaattori varasti maat, tappoi viljelijät ja lähetti varkaat heidän tilalleen viljelemään maata. Pian maan valtasi köyhyys ja nälänhätä. Maa ei riitä, se tarvitsee ihmiset. Siksi amerikkalaiset maatilat jatkavat väkevinä, kun diktaattorien hallitsemat maatilat epäonnistuvat aina ennemmin tai myöhemmin.

Puhuakseni paremmin Amerikasta, haluaisin kertoa kaksi tarinaa historiasta. Yksi oivalluksesta ja toinen vapaudesta.

Monimutkainen kamera

Kylmän sodan aikoina Suomi oli vaikeassa tilanteessa. Idässä neuvostoliitto piti meitä puristuksessaan, kuten se piti kaikkia naapureitaan. Meidän piti varoa sanojamme, jotta voisimme muutoin nauttia vapaudestamme. Toki meillä oli täällä amerikkalaisia yrityksiä ja ystävällisiä suhteita, mutta virallisesti diplomaattisessa ystävyydessä tuli olla rajoja. Tiesimme kuitenkin jakavamme vapauden sydämen, joten epävirallinen diplomatia oli toinen tarina. Tämä tasapainottelu idän ja lännen välillä teki maastamme melkoisen vakoojien kokoontumisajon. Kuten Saksan ja Turkin kaltaisten maat, myös Suomi oli paikka, jossa ruplia ja dollareita vaihdettiin salaisuuksiin joka toisella pimeällä kujalla. Olimme kiinnostuksen kohde, luonnollisesti myös Yhdysvalloille, ja siksi täällä oli paljon vakoojia ja vakoilua.

Eräänä päivänä viranomaisemme löysivät vakoilukameran piilotettuna lentokoneeseen, joka lensi lähellä neuvostoliiton rajaa. CIA oli onnistunut piilottamaan sen sinne saadakseen kuvia rajan toiselta puolelta. Tämä siis oli aikana ennen kuin vakoilusatelliitit pystyivät moiseen. Anteeksi ystävät, mutta saimme teidät kiinni itse teossa, joten kamera oli takavarikoitava. Pian huomasimme, että se oli hieno laite, amerikkalaisten insinöörien todellinen taidonnäyte, teknisesti erittäin edistynyt. Sen hyödyt olisivat myös Suomelle ilmeisiä, mutta meillä ei ollut aavistustakaan miten se toimi tai edes millaista filmiä se käytti.

Virallisesti lähetimme voimakkaasti sanoitetun huomautuksen Amerikan suurlähettiläälle. Epävirallisesti sanoimme jotain muuta. Eräänä kauniina päivänä eräs viranomainen löysi paketin pöydältään, eikä hänellä ollut aavistustakaan lähettäjästä. Paketist löytyi filmejä tälle vakoilukameralle sekä kameran täydellinen käyttöohje. Amerikkalaiset tiesivät, että voisimme tehdä sillä hyvää. He tiesivät, että jakaisimme varmasti mielenkiintoiset löydökset heille mitä epävirallisimmalla tavalla. He olivat oikeassa. Ja niin käytimme sitä ja jaoimme tietoja. Teillä oli pelisilmää, strategiaa ja tiesitte liittolaisenne, myös ne joita ei voitu nimetä julkisesti. Te voititte kylmän sodan ja liittolaisenne muistivat hyvin auttajansa. Tämä avasi uutta kauppaa, uusia liikesuhteita ja uutta yhteistyötä, tuoden runsaasti vaurautta molemmille puolin Atlanttia.

Toinen mielipide

Tarina vapaudesta kertoo osin samoista toimijoista. Samaisen kylmän sodan aikana neuvostoliitolla oli hyvä koulutusjärjestelmä, joka ajoin kilpaili jopa Amerikan kanssa. He opettivat luonnontieteitä, matematiikkaa, fysiikkaa ja niin edelleen, ja he opettivat niitä hyvin. Heillä oli taitavia ihmisiä. Sitten hallitus pakotti nämä taitavat ihmiset työskentelemään valtion tehtaisiin. Siellä osaava insinööri saattoi nähdä tehottomuuksia, ongelmia, mahdollisuuksia tehdä muutoksia ja parantaa toimintaa. Useimmat heistä eivät havainnoistaan puhuneet. Kas, erimielisyys ylemmän portaan kanssa ei ole hyväksyttävää diktatuurissa. Jos kävi säkä, sinua vain rangaistiin. Huonolla tuurilla kaaduit vahingossa useisiin luoteihin suihkussa käydessäsi. Melko hyvä dramatisointi ilmapiiristä voidaan nähdä HBO:n Chernobyl-sarjassa. Vaikka sarja ei täysin faktuaalinen olekaan, se maalaa yhteiskunnasta osuvan kuvan.

Suuri määrä näitä oppineita ihmisiä pakeni neuvostoliitosta ja löysi tiensä Israeliin, niin Yhdysvaltojen kuin muunkin vapaan maailman vankkaan liittolaiseen. Israelissa nämä ihmiset työstivät teknologisen vallankumouksen, tehden uudesta kotimaastaan todellisen teknologian maailmanvallan. Samat ihmiset, samalla osaamisella, voivat joko kärsiä totalitarismissa tai menestyä demokratiassa. Amerikassa, jos näet keinon tehdä asiat paremmin, voit puhua pomollesi. Jos pomollasi on järkeä päässä, hän antaa sinulle mahdollisuuden ja jos onnistut, hän antaa sinulle ylennyksen ja palkankorotuksen. Jos pomosi on tyhmä, laitat hanskat naulaan, kävelet ulos ja perustat oman yrityksen. Siellä teet asiat paremmin ja tienaat miljoonan. Se on vapautta.

Euroopassa homma toimii liki samalla tavalla. Pohjoismaissa tai Baltian maissa oman yrityksen perustaminen ei voisi olla yksinkertaisempaa. Muutama euro, muutama napsautus tietokoneella ja uudella firmallasi on toimilupa. Ongelmamme on, että vaikka alkuun pääsee jouhevasti, on liiketoiminnan kasvattaminen kovin vaikeaa. Meillä on liikaa sääntelyä, haitaten erityisesti kasvavia yrityksiä. Olemme käyttäneet liikaa aikaa direktiivien kirjoittamiseen. Ne ärsyttävät evästeiden ponnahdusikkunat kaikilla verkkosivustoilla? Se olimme me, sori siitä.

Vapausaate

Vapaus, suuri amerikkalainen arvo, ei ole vain mikään yksittäinen asia. Sananvapaus on luonnollisesti sen ytimessä. Kaikkineen aate menee pidemmälle kuin perustajaisienne sanat. Se on jokaisessa sydämenne ja sielunne kolkassa. Tiedätte, että voitte aina olla eri mieltä – jos ei lasketa lasta, joka kieltäytyy syömästä vihanneksiaan. Syö maissisi, kasva aikuiseksi ja sitten tulee sinun vuorosi. Ette kumarra ketään kuolevaista, ette kuningasta, ette keisaria. Jokainen olemuksenne osa perustuu ajatukseen, että asiat voivat muuttua ja siten parantua. Jokainen mielipide voidaan haastaa, jokainen ratkaisu kyseenalaistaa, jokainen poliittinen näkemys tuoda debattiin.

Mitä politiikkaan yleisesti tulee, en kerro teille ketä äänestää. Se ei ole minun paikkani sanoa. Yhteinen vapauden arvomme edellyttää mitä suurinta kunnioitusta jokaisen suvereenin maan kansalaisia kohtaan, jokaisen heidän oikeuteen valita päättäjänsä. Heitän kuitenkin pienen ajatuksen: kenties jotkut osat äänestysjärjestelmästänne voisivat hyötyä parannuksista. Mikäli voitaisiin rakentaa parempi seuranta siihen, kenellä on oikeus äänestää, sen pohjalta voisi rakentaa järjestelmän joka helpottaisi heitä äänestämään. Tämä on vain mietiskelyä, mutta järjestelmä vaikuttaa nähdäkseni ainakin joissakin osavaltioissa sangen monimutkaiselta.

Tämän valinnan kunnioittaminen on keskeinen kulmakivi sille vapausaatteelle, jota molemmat arvostamme. Sadan vuoden ajan olette rakentaneet väkevimmät liittolaisuudet niiden maiden kanssa, jotka jakavat tämän perusarvon. Olette kunnioittaneet kansoja maissa, joissa on vapaa äänioikeus ja vankka oikeusvaltio. Olette olleet varpaillanne maissa, joissa nämä vapaudet puuttuvat. Olette näin tehden olleet oikeassa paljon useammin kuin väärässä. George W Bush puhui pahuuden akselista. Maat kuten kiina, venäjä, iran, pohjois-korea, vain muutama mainitakseni, jakavat kaikki vapauden sekä demokratian puutteen, kuten myös täydellisen haluttomuuden kuulla kansan tahtoa. Ihmiset tekevät maasta vahvan. Siksi Amerikka on vahva. Maa, joka kahlitsee kansansa, kirjaimellisesti tai vertauskuvallisesti, on heikko. On mahdotonta rakentaa vahvaa liittolaisuutta heikon maan kanssa. Heikko maa ei voi antaa vahvaa lupausta, ja siksi ne lupaukset usein petetään, kuten historia on toistuvasti osoittanut.

Mikä toimii pienessä amerikkalaisessa yrityksessä, toimii myös suuressa maailmassa. Amerikka ja sen liittolaiset ovat eri mieltä. Olemme eri mieltä veroista, auton turvavarusteista, lannoitteista ja sähköverkon jännitteestä. Olemme kuitenkin eri mieltä rauhanomaisesti. Haastamme toisiamme ja opimme näistä haasteista. Emme vihaa vaan keskustelemme. Tälle pohjalle ei ole rakentunut vain poliittisia liittoutumia, vaan myös suuria yrityksiä, kauniita taideteoksia ja valtavasti tietoa. Liittolaisten välinen yhteistyö ei ole koskaan nollasummapeliä. Olemme molemmat hyötyneet mittaamattomasti tästä avoimesta mielipiteiden vaihdosta liittolaisten välillä. Kasvava amerikkalainen yritys avaa toimiston Eurooppaan, kuin myös kasvava eurooppalainen yritys avaa toimiston Yhdysvaltoihin. Se on järkevää toimintaa.

Hänen sanansa

Yksi asia, jota monet meistä jakavat kanssanne, on usko. Kirkkomme ja virsikirjamme näyttävät hieman erilaisilta, mutta katsomme samaa ristiä ja luemme samaa Raamattua. Kunnioitamme samaa kymmentä käskyä. Kuulemme saman kultaisen säännön, kuten Jumalan Poika sen ensimmäisenä lausui. Atlantin molemmin puolin meillä on monia kirkkokuntia ja lukuisia tulkintoja, mutta olemme enemmän samanlaisia kuin erilaisia. Emme ole antaneet kenenkään tehdä Hänen kirkostaan joukkomurhan taloa, kuten venäläiset ovat tehneet. Tätä ei voi korostaa tarpeeksi. Suuressa kuvassa katsoen, olemme pitäneet uskomme. On erimielisyyksiä, liian paljon unohdettua, liian vähän kuultua, mutta mitä suurimmalla päättäväisyydellä sanon tämän: Tämä suuri ero vapaiden maiden kristillisten kirkkojen ja totalitaaristen diktatuurien alla pyörivien karmivien perversioiden välillä on kuin yö ja päivä. Me rakennamme kirkkoja, he pommittavat niitä. Et voi koskaan luottaa johtajaan, joka on valmis tuhoamaan Jumalan talon.

Kun jaamme uskon, jaamme myös ymmärryksen siitä, että Hänellä on monia nimiä. Jaamme leipää rauhassa niiden kanssa, jotka eivät jaa samaa kirkkoa tai uskoa. Emme lähesty heitä miekalla, vaan oliivipuun oksalla. Tämäkin on paitsi vapauden, myös todellisen uskon merkki.

Meidän tämä päivä ja huomisemme

Olemme toden totta tienhaarassa, amerikkalaiset ystäväni. Olemme molemmat tulleet pahan voimien haastamaksi. Uskon, että kärsimme molemmat samoista perimmäisistä pahoista, mutta olemme vain kohdanneet ne eri tavoin. Olemme molemmat tehneet virheitä kotimaissamme. Olemme menettäneet kokonaiskuvan hallinnan. Osa siitä on meidän syytämme. Toinen osa syytä on niiden, jotka haluavat tuhota vapautemme ja uskomme, tehden näin lähinnä ahneuden, kateuden ja totta puhuen yksinkertaisesti puhtaan pahuuden ajamana.

Olemme olleet ystäviä sukupolvesta toiseen. Voimme olla ystäviä vielä monien sukupolvien ajan. Olemme kohdanneet yhteisen vihollisen aiemmin, ja niin tehden olemme olleet voitokkaita. 1930-luvulla kesti jonkin aikaa, aivan liian kauan, aivan liian monen ihmisuhrin ajan, mutta lopulta näimme mitä piti tehdä. Voimme nähdä sen jälleen. Sanon tämän toistamiseen: vihollisemme ovat samat. Teidän pahuuden akselinne on meidän pahuuden akselimme. Älkäämme koskaan menettäkö tätä näkökulmaa, sillä se on maailman suuri kuva. Pienet erimielisyytemme ovat sen rinnalla kovin pieni kuva.

Te, suuren Yhdysvaltojen kansa, ette ole vihollisiamme. Olette ystäviämme, sydäntä ja sielua myöten. Olette myös kollegoitamme ja ystävällisiä kilpailijoitamme kaikessa tieteestä taiteeseen, liiketoiminnasta urheiluun. Kaiken näkemäni, kokemani ja ennen kaikkea tuntemani perusteella sanon tämän mitä suurimmalla omistautumisella, vahvimmalla kunnioituksella ja äärimmäisellä uskolla: Jumala siunatkoon ikuisesti Yhdysvaltojen kansaa, joka tekee todeksi suuren unelman ja todellisuuden, nimeltään Yhdysvallat.

Vaihda eurooppalaiseen

Nyt kun Amerikka on menossa siihen suuntaan mihin on, voi pohtia mahdollisuutta äänestää lompakollaan ja valinnoillaan. Käytämme paljon amerikkalaisia tuotteita ja pieni boikotointi on yksi fiksu, demokratian suoma keino ilmaista mielipiteensä. Raha liikuttaa ihmisiä ja voi kääntää amerikkalaisten päitä. Avaan vähän omia ajatuksia.

Pari pikaista muistutusta

Pirkan blogit pyörii fyysisesti Suomessa. Jokainen blogaus ja profiili varmuuskopioineen on tässä maassa. Tilastointia ja kirjautumista google yms. tileillä toki pitää käyttää ulospäin, mutta perusdata on täällä. Käytetty sovellus on vapaata lähdekoodia, ja sen kehitystä on tehty ympäri maailman. Sitä ei omista kukaan. Blogauksesi omistat sinä itse.

Toinen muistutus on, että aiheesta on mainio verkkopalvelu. Sen suosio on tosin aiheuttanut pientä hidastelua, mutta sinne voi naputella amerikkalaisfirman nimen tai kategorian ja saa vastauksena eurooppalaisia vaihtoehtoja.

Teknologiaa

Proton-palveluista kirjoitin taannoin ja tuo yhä pätee. Sähköposti, salasanojen hallinta ja moni muu asia löytyy Sveitsistä.

Youtuben vaihtoehto on ranskalainen Daily Motion. Harkitsen jatkossa julkaisevani omaa sisältöäni myös sinne.

X:n ja Threadsin selkein vastine Euroopassa on Mastodon-verkosto, joka on alun perin saksalainen. Minutkin löytää sieltä. Sanoisin kyllä, että amerikkalaisuudesta huolimatta Bluesky on varsin väkevästi irti maan poliittisesta hallinnosta, siinä missä Meta (Facebook, whatsapp, instagram, ym) ja X ovat tiukasti trumpin hallinnon kontrollissa.

Jos tykkäät chatgpt:n kaltaisista palveluista, vaihtoehtoja on useita. Teknologian kärjessä on ranskalainen Mistral AI.

Ruokaa? Itse jättäisin mäkkärin lisäksi myös hesburgerin väliin, heilläkin on kovin tiukat siteet trumppia lähellä oleviin amerikkalaisiin uskontokuntiin (kultteihin). Silmät auki, kylät on täynnä grillejä, kebabbiloita, lounasravintola ja vaikka mitä! Jos turvallinen ketjuruoka maittaa, käy Rollsissa. Fizza-pizza-automaatitkin ovat vänkä idea ja ruoka on aina lähellä tehtyä.

Ruoan lähellä on tärkeää myös katsoa ruokabrändejä. Coca-cola ja Pepsi ovat jenkkiläisiä, mutta jos ei kotimainen riitä niin harkitse vaikka Fritz-kolaa tai kokeile Irn Bru:ta. Muista myös, että Budweiser Budwar on alkuperäinen tsekkiläistuote.

Netflix? Disney+? Suomalaiselle paras ja kallein vaihtoehto on tietenkin Areena. Kun jo kerran siitä maksoit, käytä nyt edes! Laatuelokuvia varten löytyisi vaikkapa Cinobo. Canal+ -palvelut ovat myös eurooppalaisia.

Tietokonepelejä? Eurooppa on tietokonepelien pyhä maanosa. Puola, Ranska, Ruotsi, Ukraina, Hollanti – ja toki Suomi. Pelien ostamisessa voit ohittaa jenkkilän vaikkapa puolalaisella Gog-palvelulla. Playstation ja Nintendo ovat japanilaisia, Xbox amerikkalainen.

Maailman uutisia? Ei vain BBC, vaan omiin suosikkeihini lukeutuu France24. Sen sijaan Euronews ei saa minulta suositusta, heillä on aivan liian lämpimät suhteet ongelmallisiin arabimaihin.

Sitten on Suomi

Suomen itsenäisyys on mahdollista koska olemme jossain määrin myös itsepäisiä. Ystävät ovat meille tärkeitä, erityisesti ystävämme halki Euroopan, mutta joskus oma juttu on oma juttu. Oluen ystäville riittää sanoa Nokia, Laitila ja Iisalmi. Lihapullissa puhuu Kivikylä. Jopa kuohujuomien ja viinien tekemisessä alamme oppimaan, joten piipahtakaa Viinitiloilla. Omat suosikkini: Lepaa lähellä Hämeenlinnaa ja Mattilan Marjatila, Huittisissa.

Älkääkä huolehtiko. Vaikka huomenna perustettaisiin EU:n liittovaltio (en vastustaisi), eivät ne meiltä saunaa vie.

Kolumni: Entinen iloinen veronmaksaja

Tämä kolumni on kirjoitettu Youtube-kanavan Päivän yle -sarjan 16.2. erikoisjaksoon, jonka voit katsoa alta. Kolumni alkaa aikaleimasta 7:10

En pidä veroja tai hyvinvointiyhteiskuntaa pahana ideana. On suuri arvo ja kunnia nähdä yhteiskunta, jossa kukaan ei putoa tyhjän päälle, ei nähdä nälkää tai eletä taivasalla. Koska arvostan veroja ja valtiota, se myös tarkoittaa että minun on oltava niitä kohtaan kriittinen, sillä sokea rakkaus on typerää.

Kanatarhassa on kuri ja järjestys

En syytä ongelmista yksin Sipilää, Rinnettä, Marinia, Orpoa tai vaikkapa Purraa. He ovat järjestelmän tuotteita, jokainen vähän eri tavalla maustettuja poliittisia broilereita, jotka ovat oppineet kanatarhan säännöt. Heidän politiikkansa on oireellista järjestelmälle, joka luo eräänlaisen kollektiivisen sumuverhon. Tässä on kritiikkini ensimmäinen ydin: on typerää moittia yhtä puoluetta ja rakastaa toista, sillä vaihto nykyisten toimijoiden parissa ei auta isoon ongelmaan. Toistan: Hallituksen vaihto ei auta ongelmaan.

Moni on sanonut, että tarvitaan ”Suomen DOGE”, viitaten USA:n uuteen ns. tehokkuusvirastoon, joka pyrkii etsimään valtionhallinnon tehottomuuksia. Ei, emme tarvitse ja syy on yksinkertainen: tiedämme jo missä tehottomuudet ovat. Maassamme on osaamista. Valtiontalouden tarkastusviraston lisäksi on lukuisia ajatuspajoja ja tutkijaryhmiä, jotka ovat pitkän aikaa nostaneet esiin huolia.

Meillä on aivan liian suuri määrä päättäjiä ja toimijoita, jotka pääsevät nykyjärjestelmässä osingoille. Tämä on tiedossa. Niin omat asiantuntijamme kuin vaikkapa EU:n korruptioraporttikin muistuttavat yhtenään meitä tästä ns. hyvävelikerhosta. Ehkä sitäkin pelottavampaa on kuitenkin hyvävelikerhon oma armeija, eli siis ne miljoonat hyödylliset idiootit jotka tätä puoltavat. Äänestäjät. Sinä ja minä. Lähes jokainen kaivo mihin rahaa heitetään, on maalattu poliittisen arvomaailman ytimeen. Yrityskin leikata yhdestä kulmasta saa yhden suuren ihmisryhmän puolustuasemiin, soihdut sytytettynä ja talikot teroitettuna.

Siten esitän, että tietoa meiltä ei puutu, meiltä puuttuu tahtotila, meiltä puuttuu ajatus siitä minkälaisen tulevaisuuden haluamme. Meiltä puuttuu suhteellisuuden taju. Meiltä puuttuu katse siihen majakkaan, johon haluamme suunnistaa. Näemme omat varpaamme, mutta emme edes metrin päässä olevaa puuta. Emme uskalla haastaa mitään, koska kaikki keskittymiskykymme kohdistuu em. varpaisiin. Tämä on kritiikkini toinen ydin: kun emme tiedä mitä haluamme, on turha moittia huonoa lopputulosta.

Yhä useampi tunnistaa huolen

Tänä päivänä ei ole vaikea löytää ihmistä, joka on kieltäytynyt lisätuloista, valiten mieluummin keveämmän vastuun tai lyhyemmän työajan. Vanha tuttu syy on veroprogression jäykkyys, jonka myötä tuloista käteen jäävä osuus on kovin pieni. Yhä useammin syyksi kuulee myös haluttomuuden osallistua määräänsä enemmän verotalkoisiin. Kun samaan aikaan näkee läheisensä riutuvan hoitojonossa ja tuimat palkankorotukset poliittisissa viroissa, sitä alkaa monikin pohtimaan syntyjä syviä. Näemme päivä päivältä miten tilanne menee surkeammaksi. Inhimillisesti kaikkein tärkeimmistä asioista leikataan, kun taas kaikkein turhimmat suojellaan yhtä vahvemmin. Järjestelmä ei ole ylipainoinen, vaan sairaalloisen lihava, ja ainoaksi lääkkeeksi tarjotaan lisää ruokaa.

En usko, että ministerimme – nykyisen tai edellisen hallituksen – ovat absoluuttisen pahoja. Heistä monella voi olla oikeaa ymmärrystä ongelmasta sekä oikeaa halua tehdä muutoksia, mutta he eivät voi. Osa puhuu ja heidät vaietaan herjaamalla ja uhkailemalla, osa vaikenee ennalta oma-aloitteisesti. Tai kuiten Juice lauloi paperitähdistä: toiset julmasti myytiin, toiset siististi ostettiin.

Tanssia eivät tanssi vain poliitikot ja virkailijat, vaan myös viestinviejät. Kansalaisista kitketään ajatuskin tärkeysjärjestyksen ajattelusta pois varhain ja tehokkaasti. Yli puolen miljardin Yleisradiomme aloittaa julistuksensa korostamalla omaa ylemmyyttään. Jos et rakasta johdon jättipalkkioita, vihaat demokratiaa ja ihmisyyttä. Sitten he jatkavat linjaansa halki yhteiskunnan. Pakkoruotsi-instituution miljardit eivät ole kuluerä vaan suuri etuoikeus, he kertovat meille. Poliittisten lobbauslaitosten verovapaudet ovat vapautta, ei vastuuttomuutta. Suuri julkinen sektori on tuki ja turva, ei tunarointia. Kehitysapu on virheetöntä ja välttämätöntä. Järjestöjen tukimiljardit ovat yhteiskunnan kiistaton kivijalka. Ainoa asia mitä yliopistot voivat tehdä väärin on saada liian vähän rahaa. Kulttuurirahoituksen kritisointi tuhoaakin sitten liki koko universumin.

Aamusta iltaan, illasta aamuun jokainen näyttö ja kaiutin toistavat tätä mantraa. Ei siis ihme, että kovin moni siihen uskoo. Monet todella uskovat siihen, että Merja Ylä-Anttilan palkka on yhteiskunnalle tärkeämpi kuin lapsen oikeus käydä turvallista koulua. He uskovat, että miljardiomaisuuden kerännyt järjestö tarvitsee lisää rahaa enemmän kuin vanhusten kotihoito. Propagandan tulos on niin kieroa, että maamme vasemmistolaisimmatkin talousajattelijat uskovat sokeasti upporikkaan, korruptoituneen järjestön vaurauden valuvan köyhän kansan hyödyksi, vaikka samalla vastustavat teorian olemassaoloa yritysten osalta. Usko on vahva, se siirtää vuoria – ja samaan rahaan todellisuutta.

Pohjalta ponnistaen

Ratkaisu voi vaatia Suomen vajoamisen entistä pahempaan jamaan. Pyydän vilpittömästi anteeksi että joudun sanomaan asian näin, mutta luulen että meille tulee hurjasti lisää kuolonuhreja ennen kuin muutosta edes harkitaan. Kuka kuolee väkivaltaan, kuka huumeisiin, kuka pakkaseen, kuka hoidon puutteeseen – kaikki saman ongelman oireita. Vasta kun meistä tarpeeksi moni ymmärtää elämän perusasioiden olevan akuutissa vaarassa meidän kaikkien osalta, olemme valmiita kyseenalaistamaan tiemme.

Muutoksen ei tarvitse tulla vallankumouksena, pommina, kaiken vaihtamisena yön yli. Muutos voi hyvinkin olla rauhallinen, suunniteltu ja iteroiva luonteeltaan. Muutoksen ei tarvitse vaatia jokaisen puolueen vaihtoa, saati anarkismia tai väkivaltaa. Muutos kuitenkin vaatii tahtotilan. Muutos vaatii ymmärryksen siitä, että korjausliikkeessä omatkin varpaat kastuvat. Muutos vaatii meiltä kaikilta huomattavaa mukavuusalueelta poistumista. Muutos vaatii meiltä kaikilta jostain luopumista.

Kun olemme valmiita luopumaan, vasta sitten olemme valmiita saamaan. Me voimme saada laadukkaan terveydenhoidon, turvalliset kaupungit, hyvinvoivan koulun, vahvan armeijan, vakaan työllisyystilanteen, elinvoimaisen markkinatalouden ja arvokkaan vanhuuden. Meillä on varaa tähän kaikkeen, sekän rahan että osaamisen puolesta.

Meillä on siihen varaa, kunhan ymmärrämme miten tärkeitä nuo kaikki asiat ovat. Tämä on on kritiikkini kolmas ja viimeinen pointti: meidän on ymmärrettävä, sydäntämme myöten, miten tärkeitä nämä tärkeimmät asiat meille ovat. Vasta sitten, kun ymmärrämme mikä on meille tärkeintä, ymmärrämme mikä ei ole aivan niin tärkeää. Ja se ymmärrys, hyvät ihmiset, on se joka mahdollistaa siitä vähemmän tärkeästä joustamisen.

Mikä minua kiusaa Elon Muskissa?

Nuivaa asennoitumistani miljardööri-vaikuttaja Elon Muskiin on haastettu tuon tuosta. Pikavastauksia on monia, mutta ajattelin että kirjoitanpa kerran ylös edes hitusen pidemmän vastauksen. Kaveria voi kutsua ristiriitaiseksi persoonaksi.

Aikaansaamista ei voi väheksyä

Alkuun pitää todeta että kyllähän kaveri on saanut aikaan. Hän on osannut löytää oikeat ihmiset oikeisiin paikkoihin ja osannut lisätä painetta niin että saadaan timantteja. Hän ei ole keksijä siinä missä liikemies eikä muuta toki ole virallisesti väitettykään. Hänen bisneksensä, tapansa jolla otti esimerkiksi Teslan haltuun, ovat rumia ja täynnä valheita ja petosta. Vastaavaa voi sanoa aivan jokaisesta Yhdysvalloissa toimivasta menestyneestä bisnesmestarista, eli tässä kohtaa pätee klassinen ”älä moiti pelaajaa, moiti peliä”. Hän opetteli pelin ja pelasi sitä mestarillisesti. Hänellä on kunnianhimoa mielettömästi ja osin täysin katteetonta uskoa – mutta kun yhdistät kunnianhimon ja katteettoman uskon, saat melko usein lopputuloksena jotain mihin kukaan muu ei olisi uskonut. Kuten sanottua, tulokset puhuvat. Avaruusteknologian harppaukset yksin ovat historiallisia.

Mitä tulee hänen toimintaan Yhdysvalloissa, se ei ole itselleni erityisen suurta painoarvoa herättävä asia. Tämä on yksinkertaisesti siitä syystä, että lopulta se on sen maan asukkaiden tehtävä valita päättäjänsä. Musk oli ytimessä Trumpin kampanjassa, kansa äänesti Trumpia, joten kansa myös hyväksyi Muskin. Tietenkin hänen intressinsä ovat omien bisnesten kasvattamisessa ja viholliseksi mieltämiensä viranomaisten rankaisemisessa, mutta olkaamme rehellisiä: tuollaisia ihmisiä on aina sen maan presidenttien ympärillä. Ikävää toimintaa, mutta mielipiteeseeni hänestä nuo eivät isommin vaikuta. Itsenäisellä maalla on oikeus äänestää miten haluavat. Yhdysvaltalaiset joko tiesivät mitä äänestivät ja saivat sitä, tai eivät viitsineet selvittää ja äänestivät tyhmästi. Molemmissa tapauksissa vastuu on äänestäjillä.

Mielipidevaikuttaja venäjän puolesta

Ongelmat hänen ns. mielipidevaikuttamisen osalta on mielestäni kerännyt parhaiten kasaan Pekka Kallioniemi, Suomen ja monien muiden maiden medioissa sekä asiantuntijaryhmissä esiin nostettu, tunnusta kerännyt disinformaation, vakoilun ja venäjän viestintäsodan asiantuntija. Hän on kerännyt pitkää listaa venäjän puolesta vaikuttajista, ja Muskin osalta tarjolla on yksi, kaksi ja kolmaskin kokoelma. Musk on toistuvasti jakanut venäjän propagandaa Ukrainan sodasta ja muustakin, esiintynyt venäjän mediassa ja jutustellut tiuhaan putinin kanssa. Toki hän kiistää osan edellä mainituista aiheista, mutta eipä hän ole koskaan ollut rehellisyydestä kuuluisa, ja toisekseen isoin osa todisteita ovat hänen omat sanansa.

Tarinaa voisi jatkaa litanialla Ukrainan tiedustelun paljastuksia. Uskon niissäkin olevan paljon totta, mutta hyväksyn että totuus on sodan ensimmäinen uhri joten jätän väliin.

Mielipidevaikuttaja kiinan puolesta

Kuten jo aiemmista referensseistä näkyy, Musk on erittäin vankka kiinan diktaattori xi’n puolestapuhuja. Hän on kehunut sekä diktaattoria suoraan että maan hallintomallia ja puoltanut heidän näkemyksiä maailmanjärjestyksestä esimerkiksi Taiwanin osalta. Asiaa pidetään jopa turvallisuusriskinä.

Sekä kiinan että venäjän osalta asiaa voi tietenkin perustella rahalla. Hänellä on mittavat bisnekset kiinan mantereella ja hän on harvoja siellä erinomaisesti menestyneitä länsimaisia toimijoita. Jos hän pelaisi Yhdysvaltain sääntöjen mukaan, hänellä ei olisi erinomaisia bisneksiä siellä. Venäjän osalta kyse taas on ennen kaikkea raaka-aineista, joita hän kaipaa bisneksilleen. Raha todellakin selittää asiaa paremmin kuin aate, mutta toisaalta: onko sillä väliä? Tosiasia on, että hän tukee nykymaailman väkivaltaisimpia, murhanhimoisimpia diktaattoreja ja despootteja. Oli tekosyy mikä tahansa, se on väärin ja siitä häntä kritisoin voimakkaasti.

Mielipidevaikuttaja demokratiaa vastaan

Voidaan argumentoida, että hänen asenteensa esim. Kanadaa, Saksaa tai Iso-Britanniaa vastaan ovat vain seurauksia edellisestä, eivätkä itsenäisiä linjauksia. Voi olla näin tai olla olematta, mutta hyvä on katsoa lopputulosta. Brittilässä kritiikki on helpointa ymmärtää, sillä työväenpuolueen valta on ollut kaoottista ja sekavaa. Britit ovat hallitukselleen vihaisia, mutta eivät siltikään halua muskin apua. Kanadan tilanne on sekavampi, enkä omaa siitä tarpeeksi lähdetietoa argumentoidakseni puolesta tai vastaan. Saksa sen sijaan on julma tapaus. Tuki AfD-puolueelle, joka on niin lähellä uusnatsismia kuin olla ja voi, on yksinkertaisesti hälyyttävää. Tähän tukeen yhdistyy sokea myötämielisyys venäjää ja kiinaa kohtaan, kuten myös katastrofaalinen antisemitismi. AfD:n suosiota toki selittää hallituksen surkeus, mutta se ei tee tästä vaihtoehdosta parempaa.

Antisemitismi on yksi ristiitaisimpia aiheita. Musk on ottanut useita voimakkaita kantoja Israelin puolesta, sen tasoisia että niitä voisi kuvailla vankkumattomaksi. Hän on myös myöntänyt olleensa aiemmin huolimaton. Se on fiksusti sanottu, mutta toimet näyttävät muuta. Ei, en aio edes lähteä hänen käsielehdinnän analysointiin, vaan keskityn siihen tosiasiaan että hän tukee, rahoittaa ja promotoi mittavaa määrää voimakkaan antisemitistisiä ryhmiä ympäri maailman. Teot ovat puheita oleellisempia.

Mitä sanoo, mitä tekee

Musk sanoo olevansa laajan sananvapauden kannattaja. Siihen voisi uskoa, jos hän ei jatkuvasti potkisi X-palvelustaan pois Ukrainan tukijoita, vihamiehiään ja muita – samalla tehden tilaa vieraiden valtioiden propagandatileille. Musk sanoo olevansa klassisen liberaalin demokratian kannattaja. Siihen voisi uskoa, jos hän ei sabotoisi demokratiaa useissa maissa, pyrkien estämään vaihtoehtoisten mielipiteiden esiintulon. Musk sanoo olevansa markkinatalouden tukija. Siihen voisi uskoa, jos hän ei ajaisi jatkuvasti suunnitelmatalouden linjauksia ja pyrkisi estämään kilpailua oikeusistuimen kautta. Osaa edellisistä voi toki selittää myös äärimmäinen äkkipikaisuus. Hän tulee tuon tuosta laukoneeksi asioita hetken vihanpuuskahduksessa ja/tai huumeiden aiheuttaman mielentilan sekoamisen johdosta. Kokonaisuudesta on vaikea saada käsitystä.

Tästä jutusta olisi saanut pienen kirjan mittaisen, mutta se on turhaa. Sellaisia kirjoja on jo tarjolla. Halusin kuitenkin avata paria lausetta pidemmin miksi kritisoin häntä. Moni luulee kritiikkini johtuvan USA:n tapahtumista tai X-palvelusta, mutta ne ovat minulle melko merkityksettömiä sivulauseita. Ongelmani on, että hän toimii USA:n hallinnosta käsin venäjän ja kiinan etujen ajajana. Hänen toimensa aiheuttavat kuolemaa ja sekasortoa, sekä oman lompakkonsa paisumista.

Eiköhän siellä lompakossa ole jo tarpeeksi kahvia ja pullaa varten. Siten ehdotan, että hän olisi erinomaisessa asemassa muuttumaan pahiksesta sankariksi. Hänellä on siihen rahkeet, rahat ja taidot. Hän ei ole tehnyt vielä mitään niin peruuttamatonta, etteikö nousu onnistuisi. Aiemmin siinä onnistui kohtuullisen hyvin muuan Bill Gates. On sinänsä jopa täysin mahdollista, että hän ratsastaa nyt Trumpin kauden keräten kassaa, puhuen typeryyksiä, ja fiksuna ihmisenä hyppää kyydistä pois kun tuulen suunta kääntyy.

Linkedin, someista vaarallisin?

Tein tässä päivänä muutamana pienoista vertailua. En käytä moniakaan verkon ns. somepalveluita, mutta jo muutaman perusteella pääsee pitkälle. Halusin vertailla tuntemattomilta ihmisiltä saatua palautetta eri palveluissa: X, Bluesky, Discord, Linkedin sekä jokerina nämä blogit.

Bluesky: vähän mutta fiksusti

Minkäänlaisen reaktion saaminen uudehkossa Bluesky-palvelussa on työn ja tuskan takana, mutta mahdotonta se ei ole. Palvelu on pieni ja hiljainen. Asialliseen kysymykseen voi kuitenkin saada asiallisen vastauksen. Vahvoja kannanottoja palvelusta ei helposti löydä, ei hyvässä eikä pahassa.

X: Paljon ja kaikkea

Entinen Twitter, nykyinen X, on se jossa tapahtuu eniten. Jos palvelussa sanoo jotain typerää, sen löytää edestään. Palaute voi olla ilkeää, mutta myös rakentavan kriittistä. Pidän siitä, että keskustelu on usein tiukkaa, mutta eteenpäin menevää. Pidän kovista debateista, ja löydän niitä täältä. Pidän myös siitä, että väkeväkin kritiikki on mahdollista de-eskaloida rakentavaksi mielipide-erojen vaihdoksi. Toki välillä tulee pehmeää huonetta vailla olevia kavereita jotka kykenevät aivan rajattomaan vihaan, mutta minun osaltani tällaisen vihan määrä on laskenut. Johtuuko muutos minusta, muista vai palvelusta, sitä en osaa sanoa.

Linkedin: seireenien laulu

Pintapuolisesti työasioihin keskittyvä Linkedin on mukavan kuuloinen. Keskustelussa on paljon tylsää mutta tärkeää asiaa, näkökulmia, mietelauseita, tutkimustietoa, yritysten tiedotteita ja muuta viatonta. Ehkä juuri siksi emme näe pimeää puolta. Linkedin on täysin ylivertainen ykkönen vihaviestinnässä, eikä tee tiukkaa. Missään muussa palvelussa ei rakentavasta kritiikistä tai eriävistä mielipiteistä saa niin herkästi äärimmäisen vakaviakin uhkailuja. Etenkin vähän pienemmät yritykset ovat helvetin herkkähipiäisiä ja ovat valmiita uhkaamaan jopa henkeäsi jos kritisoit niiden toimintaa. Eihän tämä nyt jokapäiväistä ole, mutta useamman kerran vuodessa tapahtuvaa. Ei, en aio nimetä vihanpitäjiä.

Discord: oman tiensä kulkija

Olen vasta pari vuotta Discordia käyttänyt, enkä voi sanoa päässeeni pintaa syvemmälle. Palvelun maksullisten lisäpalveluiden sekavuus on aivan omaa luokkaansa ja pitää tehokkaasti uudet asiakkaat poissa. Palvelussa on selvästi yritystä tehdä yhteisökeskusteluista persoonallisia ja moni näistä ideoista on ihan fiksuja, osa vähän sekavia. Koska keskustelut käydään yleensä rajatuissa ryhmissä, palaute on juuri niin fiksua kuin ryhmän jäsenet. Viestittelyt tuntemattomilta tahoilta ovat sen sijaan outoja. En tiedä pitäisikö olla hämilläni vai peloissani, niin outoja viestejä ajoittain tulee. Kaiken kaikkiaan fiilis kääntyy kuitenkin plussan puolelle ja erityisen pisteen annan palvelun vastuullisuustoiminnasta. Harvinaista ja hienoa suosia päästötöntä energiaa verkkopalvelussa.

Blogit: lähiökapakka

Blogit ovat se vanhanaikaisin malli. Moneenkin blogipalveluun pätee kuvaus, että ne ovat kuin lähiökapakoita. Väkeä on vähemmän, mielipiteet ovat mitä tahansa kehumisesta tuimaan suuttumiseen. Useimmiten keskustelu on kuitenkin monimuotoista ja viatonta. Ihmisten eri taustat tulevat avoimesti esiin ja se johtaa tuiki tarpeellisten mielipide-erojen esiinnousuun. Moni on jo blogit unohtanut, mutta ei kannattaisi. Joskus pieni määrä asiallista palautetta on parempaa kuin suuri määrä huutoa.

AY-liike voisi linjata toisin

Näin monta prosenttia, näin monta euroa, näin monta gigatonnia Riku Aallon machomaskuliinisuutta – tämän kaikki luemme joka päivä heidän tavoitteista. Kuitenkin todellinen tavoite on jotain muuta.

Maan talouden ollessa missä se on ja puolueettomien tutkimusten sanovan mitä realiteetit palkankorotusvaateissa on, voitaneen lähteä siitä että heidän tavoitteella ei ole mitään tekemistä tosielämän kanssa. Sitä vahvistaa se, että lakkoilijat itsekään eivät usko tavoitteisiin.

Joten mitkä ovat varmempia lopputulemia?

Ylen Ykkösaamussa vieraat arvelivat, että lakkoilussa ei ole kyse palkoista, vaan poliittisesta lakosta. Koska poliittiset lakot rajattiin uudella lailla, kehitettiin hatusta jokin outo vaatimus, jonka varjolla voitaisiin lakkoilla hallitusta vastaan. Palkkavaateet ovat siis vain tekosyy jotta voidaan lakkoilla.

No, tuo kertoo miksi lakkoillaan ja mistä aiheesta, mutta entä se lopputulema?

Näkisin, että AY-liike voisi listata neuvottelujen tavoitteeksi poistuvien työpaikkojen lukumäärän, koska se on ainoa varma tulos tästä. Aalto voisi esimerkiksi todeta, että vähintään kymmenen tehdasta ja viisitoistatuhatta työpaikkaa on saatava pois Suomesta. Tuohon pitäisi päästä lakkokeväänä aika helposti.

Kun tavoitteet ilmoittaa rehellisesti, on neuvotteluissakin helpompi ymmärtää ja työnantajien helpompi tulla vastaan.

Lupauksia ja tavoitteita

Huomasin jääneeni pohtimaan uudenvuodenlupausten keskustelua maanläheisen psykologian kannalta. Kannattaako lupauksia tehdä? Kannattaako tiukkoja tavoitteita asettaa? Onko parempi vain elää elämäänsä katse auki maailmaan, vaiko silmä kovasti fokusoituneena tavoitteeseen?

Meitä on moneksi

Alun kysymykseen ei tietenkään ole oikeaa vastausta. Paljon tärkeämpää on ymmärtää miten omat hoksottimet toimivat. Keinoja tähän on monenlaisia. Se voi olla yksinkertaista itsepohdiskelua, tai siihen voi käyttää erilaisia apuja. Aiheesta on kirjoja vino pino, sekä myös monenlaisia persoonallisuustestejä, pohjautuen lukuisiin eri teorioihin. Big Five, MBTI, 16PF, enneagrammi ja monia, monia muita. Mikään testi ei ole täydellinen tai tarjoa absoluuttista totuutta, mutta niistä on apua kunhan suhtautuu tuloksiin avoimin mielin. Useamman testin yhdistäminen voi sekin tarjota mielenkiintoisia näkökulmia.

Monelle meistä tavoitteiden asettaminen on kuitenkin hyödyllistä ja alan huomaamaan ajatuksen viisauden. Uudenvuodenlupaus on vuosituhansia vanha keksintö, joka usein ajoitetaan syntyneen muinaiseen Babyloniaan. Huomioiden miten hyvin sen on kestänyt aikaa ja miten usein se on keksitty uudestaan, sanoisin että siinä on jotain viisautta. Paljon tietenkin riippuu miten sen tekee. Onko uudenvuodenlupaus tavoite joka valaisee horisontissa kuin majakka, vai onko se kuin riippakivi, pallo jalassa? Jälleen tulevat vastaan persoonallisuuserot. Itse huomaan että minuun toimivat paljon paremmin ehdottomuudet ja itseruoskinnat kuin silittelyt. Toiset ihmiset taas lamaantuvat liian tiukoista rajoista, vaikka hyötyvätkin tavoitteiden asettamisesta.

Kello käy, käythän sinäkin?

Tiettävästi aika kulkee edelleenkin lähinnä eteenpäin, ainakin taikasienien ulkopuolella. Siten on hyvä pohtia mihin on matkalla. Vaikka kyse ei olisi varsinaisesta lupauksesta tai tavoitteesta, eteenpäin katsominen auttaa. Mikäli päivä toisensa jälkeen tuntuu vain ulapalla pyörimiseltä vailla suuntaa, voi hyöty olla sitäkin suurempi. Tätä kirjoittaessani huomaan löytäväni itseni tältä ulapalta tuon tuosta. Jos kaapissani olisi ruoska, se pitäisi nyt hakea esille.

Lupauksissa ei kannata sokeasti ottaa mallia kaverista tai mediasta. Jos pakotat itsesi kuntosalille vain koska kaikki muutkin menevät, saatat pettyä kun huomaat tunkevasi itseäsi muottiin johon et vain sovi. Lupaus, jonka teet itsellesi, pitää myös lähteä itsestä. Ehkä menet kuntosalille, ehkä maalaat terassin, ehkä säästät lomakassaan – tai ehkäpä jatkat metsälenkkeilyä jonka aloitit jo aiemmin, pyrit tervehtimään naapuria aina porraskäytävässä tai ehkäpä lupaat palata lupausten tekemiseen maaliskuussa.

On pöhköä kertoa toiselle ihmiselle mitä ja miten kannattaa luvata. On kuitenkin fiksua aina joskus katsoa peiliin. Jos tammikuun alku on sille sopiva aika, siitä sitten vaan. Jos peili näyttää kivemmalta huhtikuun seitsemäntenä niin sekin kuulostaa sangen mainiolta.

Tulitikkuleikkejä persujen toimistolla

Perussuomalaisten toimisto Tampereella

Luitteko päivän lehdistä tuhopoltosta Perussuomalaisten toimistolla Tampereella? En minäkään. Tamperelainen ja Aamulehti mainitsivat palosta, mutta tätä kirjoittaessa eivät tarkentaneet mitä talossa on. Kohde sattuu olemaan alle kahden minuutin kävelymatkan päässä toimistolta niin on aika tuttu.

Ei varmaa, mutta varmaa

Tuhopoltosta on aika ilmeiset merkit, koska poliisi on verrattain aktiivinen ollut alueella ja naapurusto kertoo että tuhopolttoa tutkivat. Tuhopolton kohde toki on vain arvaus, mutta tuleen pistettiin ensimmäisen kerroksen tila juuri persujen toimiston alapuolella. Tuleen pistetyssä tilassa oli vain kiinteistyöyhtiön tiloja, tuskin erityisen tuhopoltolle alttiita. On kuitenkin helpompi sytyttää 1. kerroksessa ja odottaa tulen menevän ylöspäin, kuin murtautua eri ovien läpi ja päästä 2. kerroksen kohteeseen. Onneksemme palokuntamme oli tuttuun tapaan valppaana ja palo sammutettiin ennen sen leviämistä.

En tiedä että persujen toimisto oli kohteena, mutta vetoa sen puolesta löisin koska vaan. Ihan toinen kysymys on että miksi nyt. Mediassa ja tietyillä osin puoluekenttää oli kylvetty viimeisen viikon ajan todella rankkaa kommenttia persuista. Puolueen tuhoamista oli vaadittu ja mekkalointiin yllytetty. Puheet ovat olleet todella, todella rajuja. En tietenkään väitä pöhkömpien tyyliin että puhe johtaa suoraan tekoihin, ei nyt eikä yleisestikään. Puhe voi kuitenkin olla katalyyttinä henkilölle, joka on jo ennestään epävakaa. Puhe ei ole syy, mutta vähintään kiinnostava tekijä.

Myös somejulkisuus saattaa olla haussa. En ihmettelisi yhtään vaikka jollain väkivaltaryhmittymän sivustoilla ilmestyisi joku kehumaan tekoaan sopivan anonymiteetin suojasta. Sitä todennäköisesti seuraisi rikollisten ylistämistä ja juhlistamista. Jos hän jää kiinni, veikkaanpa että myös sakkojen ja korvausten maksamiseen löytyy avustajia. Silloin voidaan toki kysyä näiden ryhmittymien vastuuta. USA:sta on edelleen liian tuoreita muistoja siitä, kun usutetaan väkeä rettelöimään kaduille ja pian tuleekin pahaa vahinkoa. Nyt ihmisvahingoilta vältyttiin, mutta vahinkojen korvauksiin saa helposti kuusinumeroisen summan uppoamaan. Onko kiihottajilla kollektiivista vastuuta?

Antakaa puolueiden toimia

En ole persu tai heidän kannattaja, mutta demokratiaa kannatan väkevästi. Jos sinulla on laillinen puolue, sinulla on laillinen oikeus toimia. Hyökkäys yhtä puoluetoimistoa vastaan on hyökkäys kaikkia puoluetoimistoja vastaan. Koston kierre on vihoviimeinen asia mitä haluamme nähdä. Se kuitenkin on riskinä, jos puoluejohtajat vähättelevät tekoa tai osoittavat ymmärrystä sitä kohtaan.

Jos taas persut haluavat tässä asiassa omata pelisilmää, voisi olla kohteliasta ottaa yhteyttä tuhoutuneessa tilassa työskennelleisiin henkilöihin ja kysyä voivatko auttaa. Ehkä joku tarvitsee remontin ajaksi säilytystilaa tai jotain?