Milloin ja miten ajatus- ja vihapuherikoksen käsitteet ja niihin perustuva ajatus vihapuheesta sananvapauden rajoittajana ja rikoksena on omaksuttu länsimaisiin oikeusjäjestelmiin?
Stalinin Neuvostoliitto ajoi tällaista sananvapautta rajaavaa lainsäädäntövelvoitetta ja viharikoksen käsitteen hyväksymistä jo vuoden 1948 YK:n yleismaailmalliseen ihmisoikeusjulistukseen, mutta ei vielä silloin saanut tahtoaan läpi, koska vielä tulloin lännessä ymmärrettiin, mitä tuollaisen kommunistisen oikeusajattelun hyväksyminen käytännössä merkitsisi. – Kaksikymmentä vuotta myöhemmin tilanne oli kuitenkin muuttunut siten, että kommunistiset näkökulmat nauttivat lännessäkin suosiota siinä määrin, että vihapuheen kriminalisoiva sananvapausrajoitus otettiin mukaan merkittävään YK:n ihmisoikeusopimukseen.
Koska Yk samaan aikaan yhä vahvemmin vakuuttui ihmisoikeuksien jakamattomuuden opinkappaleensa oikeellisuudesta ja kolmannen sukupolven kollektiivisten ryhmäoikeuksien olemassaolosta, alkoivat vihapuheen kriminalisoivat sananvapausrajoitukset esiintyä myös myöhemmin YK:n ihmisoikeussopimuksissa sekä näiden myötä EU:n, EU-maiden ja muiden länsimaiden kansallisissa lainsäädännöissä.
Vuonna 1966 Yk hyväksytti ”Kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskevan kansainvälisen yleisopimuksen, International Covenant on Civil and Political Rights”, jonka artikla 20(2) vaatii, että lailla on kiellettävä kaikenlainen sellaisen kansallisen, rodullisen tai uskonnollisen vihan ilmaiseminen, joka kiihottaa syrjintään, vihamielisyyten tai väkivaltaan. – On merkillepantavaa, että tämä muotoilu on nimenomaan marxilainen. Rikollinen ”vihainen kiihottaminen” on tämän mukaan luonteeltaan kansallisuuteen, rotuun tai uskontoon liittyvää, mutta ei politiikkaan kuten esimerkiksi luokkavihaan liittyvää.
Neuvostokommunistinen vihapuhekielto vei siis sananvapauden toisaalta kaikelta kommunistidiktatuureihin kohdistettavalta kansanllismieliseltä ja uskonnolliselta arvostelulta ja toisaalta mahdollisti sen, että kommunistidiktatuurit saattoivat puolestaan täysimittaisesti syyttää länsimaita kuten silloista Rhodesiaa, Etelä-Afrikan apartheid-tasavaltaa ja silloisen USA:n etelävaltioita ja sittemmin sionistista Israelia rotuviharikoksista.
Kommunistisen maailmanvallankumouksen käytevoima, marxilainen luokkasotaoppi ja siihen nojaava julkean avoin luokkavihan lietsonta kymmenine miljoonine ihmisuhreineen, jäi määritelmällisesti kätevästi kokonaan vihanlietsonnan käsitteen ja sen oikeudellisten sovellusten ulottumattomiin.
———————————-
Kirjoitukseni lähteenä olen käyttänyt Juha Ahvion kirjaa ”Sananvapaus uhattuna Suomessa (2018), sivut 99-100.