Onpa siinä mainosta kerraksi

Mitä mahtoi mainoksen tekijä miettiä kun teki mainoksen matkaamisesta siinä ylimielinen nuori plikka kysyy kavereiltaan minne matkaisitte nyt

yks  matkaisi kuumaan  paikkaan yksi kertoi että kylmään paikkaan  yksi kertoo että tulis Tampereelle levittään koronaa

Lopuksi nuori plikka sanoo onnensa mykkyröillä onneksi meillä on piip vois sanoa että

Firmalta surkein mainos jos ne ei ole ollut muutenkaan oikeastaan mikään hyvä ja nimike roska ruoka on aivan oikea nimike

Koska se tuottaa edelleen pahvi roskaa liian kanssa eikä taida sen tuottoa edes pienentää

Joka pitäisi olla hellä suurin tavoite seommoro tepivaari kirjoitti Teuvo Mast

Tuli ne anturit mutta ei nurkantakaa

Koko maailma on antureita väärällään vaan eipä ollut Honda civicciin sopivia ne vaan oli ns kortilla

Asian ydin oli siinä että tuon mallin anturit olivat loppuneet eikä niitä enää valmisteta

Hintaa antureille kyllä tuli ihan riittävä määrä eikä niiden asennuskaan ihan halpaa ollut

Hintaan varmaan nosti se että ne piti samalla myös kuitata vika listoiltaan ja sitä oikeutta ei ihan  ole kaikilla

No nyt Honda kehrää taas kilometrejä seuraavan vuoden ajan  joita ei ole vielä mittarissa liian kanssa 154 000km nyt mittarissa

Kone huollettuna sen kilometrit ovat halpoja samoin muutkin hallinta laitteet kunnossa

Mutta kyllä voi sanoa että tuli työvoitto ja vaikka hondalla onkin ikää nyt 21 vuotta se voi sanoa olen vanha mutta velaton

Taikka niinkin en ole tien tukkona missään seommoro tepivaari Kirjoitti Teuvo Mast

Mikä se laatu on nykyään

Toiset firmat nostaa laatutasoaan toiset taas laskee sitä nostavat kuitenkin hintojaan miksi sellasia vois sanoa

No ennen niitä sai nimitellä nyt en menisi sellasta tekeen en edes kertomaan firmoista joita tarkoitan

On selvä asia ettei minua kuseta edes kertaa haistan nuot öykkäri firmat ja kaukaa

Voisin kertoa firmasta joka on minulle ollut hyvän palvelun paikka ja jota toiset pitää huonona onko kokemusta mitä se on nykypäivänä

Vai onko kyse vaan luuloista niitä kun aina on ihmismielessä

Mutta niinhän se metsäkin vastaa mitä sinne huudat aina tulee suora palaute halusit tai et

Ottakaaapa selvää ei tarvitse arvailla mitään seommoro tepivaari Kirjoitti Teuvo Mast

Mustat perjantait ei saa jatkua kuukausia

Nyt on musta perjantai mennyt ja sitä näköjään jatketaan muilla nimikkeillä maanantaina

Onko se sitten muka sopivaa kauppiaalta kun ensin nostaa hintoja syksyllä voi pari päivää sitten myydä tuota n 40 alennusta käyttäen

Mutta hintoja onkin voitu nostella n 50 % melkoista huijaamista kaikille ne vaan ei mene läpi

Mutta tuollasta se on eikä varmaan muuksi muutu seommoro tepivaari kirjoitti Teuvo Mast

Se siitä korona joulusta

Olen sen verran täynnä tuosta koronasta ja nyt kun on joulu aivn ovella olenkin päättänyt että en aio hankkia mitään jouluun liittyvää

Noinko olis hyvä asia on se minulle itselle ei kaupppiaalle joka menettää mun osalta n 400-500 ekee

Mutten siitä ole lainkaan huolissani eihän nekään ole huolissaan minusta ja jos Suomeen tulee maski pakko alkaa sitten vaan tuomaan ruokaa ulko ovelle

Koska silloin en menee lainkaan ulos vaan jään kotiini tuleeko minusta eka nälkään kuollut yhden maskin vuoksi

Sellasta tarkoitusta maskilla tuskinpa kuitenkaan on mutta kun istut kotona ei tarvii maskia laittaa

Nyt olen voinut käydä kaupassa ja olen sen ajoittanut aamuselle kun kauppa aukeaa 07:00 olen parkissa jo ennen aukeamista

Maskeja on autossa tarpeen mukaan mukana mutten niitä laita kun pakon edessä

Maskirovaat voi huutaa kuinka paljon hyvänsä ja jos maskirovaa tulee pakolliseksi sulkeudun kotiini  kokonaan

Katsotaan sitten kun kuolema nälkään alkaa tulee kuvaan mukaan vai onko se tarkoituskin  mistä senkään tietää

Siitä maskista kun onkin tutkittu ei ole suurempaa hyötyä suurempi hyöty tulee kun ei tuppaa itseään isoihin porukoihin

Siellä ne bakteerit hyppii samoin julkiset kulkuneuvot olipa juna taikka nysse kuten meillä Tampereella linja autoa sanotaan seommoro tepivaari Kirjoitti Teuvo Mast

On ollut h……vuosi 2020 ja huolenpito nolla tasolla

On  ollut suoraan sanottuna h…….. vuosi menossa ollut vuosi v 2020 mutta ei kaikkia asioita voi kenenkään syyksi kertoilla

Mutta se jota on hoettu nyt kohta vuosi on eri juttu hoetaan että pidetään toisistamme huolta ja ei kannata mennä ulos

No milläs yksin elävä voi saada ruokaa kun ei suositella meneen ulos katsonkin tuon sellaseksi ettei huolta ainakaan pidetä

Jospa tultas edes kysyyn mllä saat ruokaa mutta kun ei tulla vaikka itse sen ruuan maksaakin  selvällä rahalla

Jospa alettas pitään nyt sitä huolta ettei asia mene ihan potaskan kertoiluksi

Mutta onpa ollut hulluin vuosi reilun 70 vuotisen eloni aikna tämä v 2020 onneksi kohta loppuu

Mutta pidetäänkös tulevna v 2021 parempaa huolta kun v2020 vai jatketaankos samalla linjalla

Sen sitten tietää kun vuosi v 2021 on  loppusuoralla kun nyt v 2020 jolle voi toivottaa hyvää matkaa h….tiin ei tule ikävä seommoro tepivaari Kirjoitti Teuvo Mast

 

Sellanen oman kylän kauppa se on

Ei se ainakaan halpa ole kun unohdat parkkikiekon ikkunalta kauppa reisussta tulee kallista huvia

Kaiken maailman parkkipatet Helsinkistä taitaa kytätä tilaisuutta nurkan takana ja jos kauppaan menee n 40 ekee patelle menee 60 ekee

kauppa reissusi maksoikin n 100 ekee sinne oman kylän kauppaan onko niin että tuo kauppa jää minulta pois en enää siellä käy kun korkeintaan kävellen

Kyllä kauppiaskin vois lopettaa moisen pelle hermannin leikin jos meinaa pitää asiakkaansa

Itse käyn nyt muualla jossa ei tarvii kiekolla leikkiä ja parkki tilaakin on ja paljon

Ja oman kylän kaupalle sanoisin onkohan asiakas palvelusta tullut sakko rysä itse en enää käy morjes vaan teidän heiluville seommoro tepivaari Kirjoitti Teuvo Mast

Mitäs tää nyt sitten onkaan

Olen  nyt tässä saanut jo muutaman kerran viestin sähkö postiini viestejä ei voi tulkita väärin

Ihan suoraan sanottuna ne ovat olleet seksuaalista häirintää eikä niitä voi muuksi tulkita

Kun tekstissä suoraan sanotaan että tässä sulle pano kavereita miksi sellasta voi tulkita

No tulkintani on aivan selkeä ja sellasta ei Suomessa saisi tehdä koska se on seksuaalista häirintää

Eikä muuksi muutu olipa se lähettäjä kuka hyvänsä ja missä hyvänsä seommoro tepivaari kirjoitti Teuvo Mast

Olipa sottasta puuhaa

Kun tuossa menin sisään erääseen ruoka paikkaan tarkoituksena ruokailla laitoin kiltisti maskin naamalle

Ja tilasin itselleni ruokaa ja koska paikalla oli melkoisesti porukkaa en minä sitä maskia voinut pois ottaa

Aloitin sitten työntämään  ruokaa suuhuni olipa hankala saada kun maski oli esteenä sinne se valui lattialle

Suuhun  ei tullut mitään mitenkä voi syödä maski naamalla ja pois sitä ei voi ottaa silloinhan riski kasvaa saada vaikka loronan

Niinpä rahaa meni mutta nälkä jäi tais olla se tarkoituskin no lattialle jäi siivoamista eipä kuulu minulle seommoro tepivaari Kirjoitti Teuvo Mast

Loppu luomu banaanien käyttö minulla

Ostin tuossa neljä luomu banaania no eihän se mikään suur teko ollut mutta en oikein hyväksy tuota sekoitusta liharuuan ja hedelmän kesken

Kun sitten kuorin ekan banaanin ja puraisin sain suuhuni jonkun lieron sylkäsin sen pois paperille näin edessäni n 2 centtisen mönkiäisen

Olipa näky no onneksi en niellyt sitä ties mikä etelän vetelä oli mulle se teki kyllä selväksi ei tule mulle luomu banaaneja

Ostan kyllä banaaneja edelleen mutten enää luomuna ei kiitos mutta kaikkia se luomu teettää seommoro tepivaari kirjoitti Teuvo Mast