Tekijä: Tarmo V. Törnroos

Kun nyt on  käynyt ilmi, että Sauli Niinistö ei presidenttinä kunnioitakaan perustuslakia, vaan puuttuu myös sisäpolitiikkaan, joka on yksinomaan maan hallituksen asia, niin otsikoitu kysymys on aiheellinen.

Niinistön väitetään sekaantuneen mm. kiky-sopimuksen syntymiseen, jossa julkisen puolen matalapalkkaisten naisten toimeentuloa heikennettiin tuntuvasti ja vastaavasti työnantajia hyvitettiin tuntuvasti.

Työkansa ei hyvällä muistele kiky-sopimusta ja nyt siitä saa pyyhkeitä myös presidentti Niinistö, joka ei ole palkansaajien presidentti eikä näin ollen koko kansan presidentti.

Pääministeri on yrittänyt toppuutella ja vähätellä Niinistön roolia kiky-sopimuksen syntymiseen, mutta selitykset ovat vain selityksiä, kuin epäonnistuneille urheilijoille Berliinin kisoissa.

Sauli Niinistö tulee jäämään historiaan porvaripresidenttinä, joka suosi työnantajia ja sorsi palkansaajia tukiessaan porvarihallitusta.

Ikäihmisiä patistellaan nyt hankkimaan tabletin, jolla pääsee mukaan digitalisaation ihmemaailmaan. Alan liikkeet ja operaattorit myyvät nyt kilpaa tabletteja jopa alle torihintojen.

Mikä tableteissa viehättää myös vanhoja tietsikkakonkareita? Olisiko se siinä, että tabletti on joustavakäyttöinen verrattuna kotona pöydällä jököttävään pöytäkoneeseen tai läppäriin? Tabletti, joita on sekä 7, että 10 tuuman näytöllä sopii jopa takin taskuun tai pieneen laukkuun ja voi olla aina mukana. Kännykässä on kuitenkin pieni näyttö, vaikka olisikin 5 tai yli senkin tuuman näytöllä.

Ainoa huono puoli tabletissa on se, että sillä kirjoittaminen on työläämpää, kuin kotona pöydän ääressä kunnon näppäimistön kanssa. Mutta lyhyet tekstit kyllä onnistuu.

Jos tabletit olisi keino, millä saada ikäihmiset mukaan nykypäivään, niin se olisi hieno asia.

Meikäpoika, joka olen käyttänyt nyt tietsikkaa jo noin 25 vuotta muistan hyvin vielä ajan, kun ensimmäinen Windows 95 käyttöjärjestelmä tuli markkinoille. Siitä alkoi henkilökohtaisten tietokoneiden (PC:n) aikakausi.

Nyt olen minäkin innostunut tabletista siinä määrin, että tämä nyt jo hieman vanhentunut läppäri ja 24 tuuman näyttö saa jäädä vanhuuden lepoon.

Verkkohyökkäys Suomeen on taas tällä kertaa ohi. Mutta niitä tulee takuuvarmasti lisää yhä tihenevään tahtiin. Valtion hallinnon on pikapikaa parannettava verkkojensa turvallisuutta.

Kun varmuudella tiedetään  mistä nämä hyökkäykst tulevat, niin miksi media hymistelee ja ei  suoraan otsikoissa sano mistä ne tulevat.

Mieleen tulee Mainilan laukaukset vuonna 1939, kun ryssät väittivät, että Suomi ampui ensimmäiset laukaukset. Vasta Boris Jeltsin korjasi tämän väitteen, kun Neuvosliitto oli jo romahtanut ja myönsi, että Neuvostoliitto ampui ensimmäiset laukkaukset provosoidakseen Suomen sotaan. Johtajat vaihtuu, mutta systeemi on sama. Idän jättiläinen on vainonnut Suomea jo satoja vuosia. Olemme olleet yli 100 vuotta jopa osana Venäjän valtakuntaa. Muistamme vielä hyvin suomettumisen ajan sotien jälkeen, kun Moskova oli Suomen pääkaupunki. Ja nyt sitten nämä kyberhyökkäykset, joiden tarkoitus on rapauttaa yhteiskuntamme.

Mutta emme anna periksi. Me taistelemme.

Suomi juostiin aikanaan Hannes Kolehmaisen ja Paavo Nurmen toimesta maailmankartalle. Nyt vuonna 2018 se juostiin sieltä pois.

Mikä mättää? Ensin meni pöpelikköön hiihtourheilu Lahden MM-kisojen doping-skandaalin takia. Sitten meni mäenlasku, joka oli pitkään yksi Suomen urheilun paraatilaji. Nyt meni yleisurheilu, kun rima alitettiin, kuin limbokilpailuissa.

Onko vika johdossa vai rahassa? Onko meillä riittävän kyvykkäitä ja lahjakkaita sekä kunniahimoisia urheilujohtajia ja urheilijoita, joilta olisi lupa odottaa menestystä? Pitäsikö niukat valmennusrahat jakaa vain kaikkein lahjakkaimmille, eikä ripotella niitä liian laajalle?

Täytyyhän huippu-urheilijankin elää ja se vaatii kunnon liksan urheilusta.  Valtio eli veronmaksajat  voisivat hyvin lisätä panostusta urheiluun, pannaanhan sitä rahaa monen paljon turhempaankin, kuten  kansanedustajien taximatkoihin.

Nyt on urheluväellä fundeerauksen paikka. Suomi on nostettava takaisin maailmankartalle. Meillehän nauravat jo Gibraltanin apinatkin.

Ensimmäisnä heräsi Petteri Orpo (kok) virkansakin puolesta. Valtiovarainministeri potkaisee aina syyskauden liikkeelle esittelemällä seuraavan vuoden valtion tulo -ja menoarvion eli budjetin.

Virkamiehet olivat tehneet virkavastuulla budjettiehdotuksensa ja Orpon ei tarvinut, kuin muuttaa pari pilkun paikkaa, nimi alle ja siinä se oli valmiina esiteltäväksi julkisuudessa.

Orpo ja budjetti ei lupaa mitään muuta, kuin hieman veronkevennyksiä erikoisesti julkisen puolen matalapalkkaisille naisille, joilta alennettiin lomarahoja kiky-sopimuksella. Mutta vielä ei tiedetä mitä kaikkea kätkeytyy yksityiskohtia budjettiin. Vaalibudjetti se ei ole vakuuttaa Orpo, mutta, mutta, jos vanhat merkit pitävät paikkansa, niin omille kannattajille on tulossa hunajata.

Omia kannattajia ovat suosineet porvaripuolueet Kepu ja Kokoomus tällä vaalikaudella ihan liian kanssa. Rikkaat ovat rikastuneet ja köyhät ovat köyhtyneet. Siksi SDP:n gallupkannatus on jatkuvassa nousussa.

Muutosta siis vaaditaan. Kokoomus joutaa jo oppostioon. Se on nyt rohmunnut omilleen jo liikaakin. Kepun pitää vaihtaa veturia, muuten se ei kelpaa SDP:lle hallituskaveriksi.

Nyt kun ilimatkin ”suomettuu”, niin poliitikotkin varmaan heräilevät kesähorroksestaan nopeasti ja alkaa budjetin ruodinta. Odotettavissa on aivan lähipäivinä jo kärkipoliitikkojen ulostuloja osoituksena, että hereillä ollaan.

Ylen teettämän puolueiden gallupkannatusmittauksen perusteella Kepun kannatus oli hieman noussut. Mutta nousun syyt ovat Kepun kannalta kiusallisia.

Kannatus on noussut siksi, että pääministeri Sipilä ja kaikki muutkin Kepun ns. kellokkaat ovat olleet ihan hiljaa koko kesän. Siis olemalla hiljaa kannatus on noussut.

Eikä ihme. Kun Sipilä ja Sipilän enkelit peruspalveluministeri ja kuntaministeri kaksi tukevan puoleista äämää ovat jatkuvasti olleet äänessä, niin nyt kesän aikana he ovat olleet ihan hiljaa.

Mutta anskattoo, kunhan taas eduskunta palaa lomilta ja Sipilä ja Sipilän enkelit pääsee vauhtiin, niin kannatus taas putoaa.

Huono tavara ei mene kaupaksi, vaikka myyjät sitä kuinka kehuisi. Tätä eivät Sipilä ja Sipilän enkelit ymmärrä, kun yrittävät myydä väkisin meille suomalaisille epäkelpoa sote -ja maakuntauudistusta.

Soini on pelimies, joka taitaa pelin politiikan ja politiikan pelin. Mutta kuten peleissä joskus häviää on nyt Soinille tullut häviöitä ihan tarpeeksi.

Se suurin häviö oli, kun Soini menetti perustamansa puolueen juuri silloin, kun se oli suurimmillaan. Se takasi Soinin puolueelle viisi ministerin paikkaa ja hänelle itselleen himoittu ulkoministerin salkku. Ulkoministeri saa matkustaa ja tavata maailman mahtavia. Soini on käväissyt vallan huipulla, mutta kun valta turmelee.

Mutta sitten tuli se Soinin suurin häviö, kun hänet pullautettiin pihalle puheenjohtajan tehtävästä puolueesta, jonka hän oli itse perustanut. Soini ei kestänyt menestystä. Soini teki virheen, kun lähti kahden porvaripuolueen kelkkaan hallitukseen. Se oli Sipilän juoni, ottaa hankala ja melko suuri puolue hallitukseen pois oppositiosta häiritsemästä Sipilän hallituksen toimia. Väitetään, että kun on kolmen kimppa, niin yksi niistä saa aina pelätä, että ne kaksi muuta juonivat sen yhden selän takana. Ja näin tässäkin on käynyt. Kokoomus ja Kepu ovat taitavasti pitäneet persut ja sittemmin siniset hieman ulkokehällä päivän poliitikasta. Siten heistä on tullut ikään kuin äänettömiä yhtiömiehiä hallituksessa. Ja Soinin porukalle se on sopinut, kun on säilytetty viisi ministerin paikkaa. Se on riittänyt uskollisuudesta Sipilää kohtaan.

Kaikki tärkeät kirjaukset hallitusohjelmassa, jotka olivat persujen agendalla vähitellen unohdettiin. Erikoisesti maahanmuuttopolitiikka, joka oli vaalivoiton takana. Näin persujen äänestäjät petettiin.

Nyt on Soini nostamassa profiiliaan pitkähkön hiljaiselon jälkeen. Katolisena uskonnoltaan hän taistelee abortteja vastaan ja samalla Sipilän hallituksen aborttilinjaa vastaan. Soini häviää tämänkin skaban.

Onko Soinin tavoite kaataa hallitus? Paljon on puhuttu, että Soinille olisi järjestetty hyvä pakastevirka, kun Sipilän hallituksen valtakausi päättyy viimeistään ensi keväänä. Mutta nyt voi käydä niin, että Soini haluaa kiirehtiä hallituksen kaatumista, saadakseen sulan hattuunsa ja varmistaakseen siten muutaman edustajan paikan sinisille loikkareille seuraavaankin eduskuntaan. Siksi Soini on alkanut keikuttaa Sipilän hallitusvenettä.

Ken elää, hän näkee mihin tämä Soinin kupletin juoni päättyy.

Tänään vannotaan kaikkialla yksilöllisyyteen. Yksilöllisyys on noussut arvoon arvaamattomaan. Yksilöllisyys on mainittu monissa laeissa, joista tässä mainittakoon Vanhuspalvelulaki. Lain ensimmäisessä pykälässä todetaan mm. ”että ”iäkkään henkilön on saatava laadukkaita sosiaali -ja terveyspalveluja sekä ohjausta muiden tarjolla olevien palvelujen käyttöön yksilöllisten  tarpeittensa mukaisesti…”

Miten yksilöllisyys toteutuu arkipäivässä? Oman kokemukseni mukaan heikosti. Henkilöstömitoitukset ovat nykyään myös yksityisissä palvelutaloissa vedetty niin tiukalle, että aikaa ei jää henkilökunnalla tyydyttämään asiakkaiden yksilöllisiä tarpeita.

Onko sitten yksilöllisyys lainkaan välttämätöntä ihmisille, sillä me immeiset olemme ”laumaeläimiä”. Riittääkö meille siis yhteisöllisyys, joten voisimme tyystin unohtaa yksilöllisyyden?

Se, että olemme ”laumaeläimiä” saa todistusvoimansa mm. siitä, että me suomalaiset olemme yhdistyskansaa. Me hakeudumme toistemme seuraan mielummin, kuin olisimme yksin. Onko siis yhteisö tärkeämpi, kuin yksilö?

Joku viisas ajattelija on jopa todennut, että yksilöllisyys on harhakuvitelma, sillä sellaista ei todellisuudessa ole.

Ottakaa kantaa, repikää siitä!

 

”Voi olla olemattakin”, sanoo Matti Nykänen, joka sanoo myös, että ”elämä on laiffii”.

Heittäydyin tässä filosofiseksi ja aloin ”fundeerata”, kuten Mauno Koivistokin, joka oli kova poika fundeeraamaan.

Joskus on hyvä vain fundeerata, kun päivän kysymysten pohtiminen alkaa tylsistyttää. Miksi toistaa täällä median juttuja, kun ne voi lukea itse tai kuunnella katsella mediasta.

Sellainenkin ajatus alkoi askarruttaa sanoako pahasti vai hyvästi koko somelle. Se fundeeraus on vielä kesken, kun  yhtäältä on kiva kirjoittaakin, mutta toisaalta voisi olla kiva sanoa hyvästikin ja heittäytyä hiljaiseksi.

Ihmisluonto on monimutkainen ja ei itsekään aina ymmärrä, mikä olisi parasta. Tekisi mieli pitää kakku ja syödä kakku.

Kun luoja on antanut syntymälahjaksi jonninlaiset ilmasun halut ja kyvyt  eli on verbaalisesti jos ei nyt lahjakas, niin vähän sinnepäin.

Tässä istun ja jatkan fundeeraamista. Mietiskelyn sanotaan puhdistavan  aivoja. Kun kauan elää, niin aivoihin kertyy matkan varrella kaikenlaista törkyä, josta olisi hyvä päästä eroon.

Olen muuttopuuhissa. Muutan pörssiyhtiön omistamasta vanhusten palvelutalosta yhdistyksen omistamaan palvelutaloon. Pörssiyhtiön omistamassa talossa hoivataan  enemmänkin osakkaiden rahoja, kuin vanhuksia. Yhdistyksen omistassa palvelutalossa ei ole voittotavoitteita, ja siksi se on huokeampi ja enemmän keskittynyt vanhusten hoivaamiseen.

Kun olen liikuntavammainen en kykene itse paljonkaan tekemään muuttoni hyväksi, mutta onneksi minulla on ihana perhe, kaksi omaa lasta ja kolme aikuista lastenlasta.

Päivänä muutamana kokoonnuimme luonani katsastamaan vaarin tavaroita ja ennenkaikkea sitä, mitä voidaan heittää menemään, kuten aina muutoissa on tapana. Homma lähti ripeästi käyntiin niin, että vaari ei ollut pysyä mukana vauhdissa, kunnes.

Kunnes päästiin vanhoihin valokuviin. Niitä onkin kertynyt vaarille paljon pitkän elämän aikana. Kun sitten alettiin katsoa olisiko valokuvissa jotain, mitä voisi heittää pois, niin kuin yhdestä suusta perhe sanoi, että yhtäkään kuvaa ei heitetä pois. Ja kuinka voisikaan heittää pois monen ihmisen koko elämän tarina syntymästä alkaen.

Siinä kuvia katsellessa käytiin läpi lasten ja lastenlasten syntymät ja kehitykset vauvasta käveleviksi ja puhuviksi pikku lapsiksi sekä kouluvuodet ja ylioppilaaksitulot. Tietty lasten häät ja lastenlasten syntymäkuvat olivat vaarin erikoisen kiinnostuksen kohteina. Myös joulukuvat ja kunkin perheenjäsenen synttärikuvat sekä kesienviettokuvat kiinnostivat vuosien jälkeen kaikkia meitä. Siinä saatiin todiste oman poikani ensimmäisestä kalansaaliistakin, kun hän 7 vuotiaana sai upouudella heittouistimellaan ensimmäisen haukensa. Pojasta tulikin sittemmin aikuisena miehenä melkoinen urheilukalastaja muutaman kaverinsa kanssa. Silmätkin hieman  kostuivat, kun muisteltiin mm. mummia, joka hyvin monessa kuvassa oli lapsenlapsi sylissään.

Vanhoja valokuvia katsellessa päivä hurahtikin nopeasti, mutta ei mennyt mitenkään hukkaan. Se oli meille kaikille virkistävä kokemus muistella menneitä ja lisäsi perheenjäsenten yhteenkuuluvuuden tunnetta.

Suosittelen lämpimästi kaivamaan silloin tällöin vanhat perheen valokuvat esiin. Siinä unohtaa hetkeksi  nykyhetken, kun elää uudelleen niitä ihania vuosia, kun perhe kasvoi perheyhteisöksi.