Noin otsikoi Hesa tänään jutun, jossa kehoitetaan keskustelemaan vastakkaista mielipidettä omaavan kanssa. Jos alamme pitää toisiamme vihollisina, Suomesta tule ihan toisenlainen maa, kuin nyt.
Suomessa samoin kuin monissa Euroopan maissa ovat poliittiset jakolinjat menneet uusiksi. Nyt jakolinja on natoinalistit vastaan federalistit eli kansallismieliset ja ne jotka haluavat integrotua yhä enemmän EU:sa ja joka lopulta johtaa liittovaltioon. Nämä ovat suuria asioita. Siksi niistä pitäisi voida keskustella kiihkottomasti ja toista kuunnelleen.
Mutta kun lähtökohta on se, että toinen osapuoli on jo ennakkoon leimattu ja nimitelty jos vaikka millä nimityksillä.
Yksi nimitys kansallismielisistä on populisti. Kun se lausutaan halveksuvassa mielessä antaa se mielikuvan, että populisti on paha. Kaikki poliittikot ovat populisteja pyrkiessään esim. eduskuntaan.
Eilen illalla oli jälleen kerran esimerkki siitä, miten kansallismielisiä mollaattiin ja väheksyttiin. Kysessä oli MTV:N uutiset, jossa haastateltiin Pariisin kirjeenvaitajaa Helena Petäistöä EU-asiantuntijana. Asiantuntija puhui nationalisteista populisteina, jotka ovat uhka EU:lle. Kansallismieliset eivät ole uhka kenellekään muulle, kuin niille, jotka pelkäävät menettävänsä korkeapalkkaisen virkansa EU:ssa.
Kansallismieliset ovat samoja ihmsiä, kuin kaikki muutkin. Kansallismielisillä on vain se ero federalisteihin, että kansallismieliset haluavat säilyttää kansallisvaltiot itsenäisinä ja pitää päätösvallan itsellään, kun taas federalistit haluavat lisää integraatiota lopullisena päämääränä liittovaltio.
Nyt jo on Suomikin luovuttanut liian paljon omaa päätösvaltaansa EU:lle ja jos sama tahti jatkuu me suomalaiset emme voi puhua enää itsenäisyydestä. Kaikissa keskusteluissa federalistit eli EU-myönteiset välttelevät käyttämästä sanaa itsenäisyys, kun he puhuvat EU:n intgraation eli syventämisen puolesta. Mutta samalla he jättävät sanomatta, että Suomen itsenäisyys murenee pala palalta, kun päätösvaltaa siirtyy Brysseliin. Jos suomalaisilta kysyttäisiin haluavatko he menettää Suomen itsenäisyyden, niin todennäköisesti valtaenemmistö vastaisi ei.
Näistä asioista meidän pitäisi voida keskustella asiallisesti ja kiihkottomasti ja olla nimittelemättä vastapuolta halventavilla nimillä. Jos haluamme olla sivistysvaltio, olkaamme siis sivistyneitä. Hyvä esimerkki on Perussuomalaisten puheenjohtaja, joka esiintyy keskusteluissa aina sivistyneesti ja kohteliaasti.