Valtionyhtiö Rautaruukki myi Sipilän holdingyhtiölle enemmistöomistuksensa Solitra Oy:stä, jonka toimitusjohtajana Sipilä toimi ja jonka vähemmistöomistaja hän oli. Rahat, yli 30 miljoonaa markkaa, Sipilälle tähän kauppaan lainasi Rautaruukki itse. Lisää rahaa pöytään toi sykemittarivalmistaja Polar Electro, josta tuli Solitran vähemmistöomistaja. Runsas vuosi myöhemmin Sipilä viimeisteli kaupat myymällä omistuksensa lähes nelinkertaisella hinnalla yhdysvaltalaiselle ADC Telecommunicationsille.
Sipilän rikastumisesta voi olla monta mieltä: ehkä valtionyhtiö teki erityisen huonot kaupat tai Sipilä erityisen hyvät. Ainakaan Rautaruukista poliittista vastuuta kantaneiden hallintoneuvoston puheenjohtajan Paavo Väyrysen (kesk) tai silloisen kauppa- ja teollisuusministerin Seppo Kääriäisen (kesk) ei tarvinnut ottaa vastuuta kasvavan yhtiön myymisestä ulkomaille.
Solitran perustaja ja Sipilän suoraan koulunpenkiltä töihin palkannut Lauri Kuokkanenvastusti yhtiön myymistä ulkomaille ”epäisänmaallisena”, mutta ei voinut estää sitä, koska ei enää omistanut yhtiötä vaikka sen hallituksessa istuikin.
Sanotaan, että ensimmäisen miljoonan hankkiminen on vaikeinta, loppu on pelkkää monistamista.
Kaupasta saaduilla yli sadalla miljoonalla markalla Sipilästä tuli sijoittaja. Täältä periytyy Sipilän mieltymys valtion rahojen ohjaamisesta kasvuyrityksille. Malliesimerkki valtion roolista Sipilän kaavailuissa on Ultraprint Oy, joka lopulta teki Juha Sipilästä ja hänen poliittisen uransa tärkeästä tukijasta Kalevi Laurilasta liikekumppanit.
Oulun poikain ale
Ultraprint syntyi vuonna 1997.
Yhtiön käynnistämiseksi kerättiin rahaa osakeannilla. Lauri Kuokkanen, hänen yhtiönsä Ultracom sekä yhtiön toimitusjohtaja Hannu Valkonen saivat uusia osakkeita 1 000 markan kappalehintaan. Äkkirikastunut Juha Sipilä sekä JOT-yhtiön pääomistajat Jorma Terentjeff ja Veikko Lesonen saivat osakkeita 2 000 markalla kappale.
Kalleimman hinnan osakkeista maksoi veronmaksajien rahaa sijoittanut pääomasijoitusyhtiö Teknoventure Oy. Sille osakkeet maksoivat 5 000 markkaa kappaleelta. Näin veronmaksajat omistivat uudesta yhtiöstä vain neljänneksen, mutta siitä maksettu 1,5 miljoonan markan hinta oli yli 60 prosenttia koko kerätystä potista.
Tämä on veronmaksajien tapa kannustaa yksityistä yritteliäisyyttä: otetaan isompi osuus riskistä ja pienempi osa voitoista, jolloin yrittäjille jää pienempi riski ja suuremmat voitot. Tämä on myös se rooli, jota Sipilä kaavailee valtiolle luvatessaan pistää ”taseet töihin”: yrittäjät ovat yritteliäämpiä, jos valtio voi tehdä riskin ja tuoton suhteen heidän kannaltaan houkuttelevammaksi.
Ultraprintin tapauksessa riskit alkoivat pian realisoitua. Vuoden 1998 loppuun mennessä rahaa oli palanut tappioihin 1,4 miljoonaa markkaa. Jotain oli tehtävä. Näissä järjestelyissä tärkeä rooli lankesi liikemies Jorma Terentjeffille, jonka tie rikastumiseen on sekin kertomisen arvoinen tarina.
Ajoituksen säätöä
JOT-Tuote-yhtiön perustaja Veikko Lesonen oli Juha Sipilän tavoin työskennellyt Solitraa edeltäneessä Lauri Kuokkanen Oy:ssä. Siellä Lesonen oli saanut kipinän yrittäjäksi lähtemisestä. JOT-Tuote erikoistui valmistamaan matkapuhelinteollisuuden tuotantolinjoja.
Alkuvuodesta 1994, kun Juha Sipilä vasta suunnitteli järjestelyjä myydäkseen johtamansa valtionyhtiö Solitran omaksi voitokseen, oli Lesosen JOT-Tuote vaikeuksissa. Verottaja oli hakemassa yhtiötä konkurssiin maksamattomien verovelkojen vuoksi.
Apuun tuli pääomasijoitusyhtiö Teknoventure, joka sijoitti pääasiassa Oulun ja lähiseudun kuntien sekä valtion omistamien Sitran ja nykyisen Finnveran rahoja yrityksiin talouskasvun ja työpaikkojen luomiseksi.Yhtiötä johti oululaistunut ja elektroniikkateollisuudessa uraa tehnyt Jorma Terentjeff.
Verottaja perääntyi vaatimuksissaan, kun Terentjeff lupasi Teknoventurelta ison sijoituksen firmaan. Teknoventuresta tuli JOTin iso omistaja ja Jorma Terentjeffistä sen hallituksen puheenjohtaja. Tuolloin Nokian imu oli jo vetänyt matkapuhelinten tuotantolinjoja valmistaneen JOTin talousvaikeuksista lupaavaan kasvuun.
Teknoventure ostettiin ulos omistajien joukosta. Yhteistyö oli ollut Teknoventurelle tuottoisaa, mutta vielä tuottoisammaksi se osoittautui Teknoventuren johtajalle Terentjeffille. Hänet palkattiin JOT-Tuotteen toimitusjohtajaksi. Sopimuksen osana hän sai 30 prosentin omistusosuuden nopeasti kasvavasta yhtiöstä.
Vuonna 1998 Terentjeff vei JOT-Tuotteen pörssiin nimellä JOT Automation. Ennen pörssilistautumista yhtiön osakkeita myytiin muutamille valikoiduille sijoittajille, jotka pääsivät mukaan teknokuplan pörssiralliin.
Yksi näistä oli Juha Sipilän sijoitusyhtiö Fortel Invest.
Juuri ajoissa
Vuonna 1998 JOT Automationin pörssilistautuminen räjäytti pankin. Nokian imussa kasvaneen firman osake sinkosi kohti korkeuksia.
Rallia jatkui pari vuotta it-kuplan puhkeamiseen saakka. Terentjeff ja Lesonen myivät osakkeitaan vuoden 1999 mittaan parilla isolla kaupalla. Molemmilla kerroilla kumpikin nettosi kymmeniä miljoonia markkoja.
Tammikuussa 2000 yhtiö antoi optimistisen pörssitiedotteen mutta jo huhtikuussa tulosvaroituksen. Tässä välissä Lesonen ja Terentjeff myivät merkittävän osan osakkeistaan – nyt kauppasummat olivat jo sadoissa miljoonissa. Myös Sipilä myi osakkeitaan tammikuun lopussa ja sai niistä 6,6 miljoonaa markkaa. Ajoitus oli oikea. Tulosvaroituksen jälkeen kurssi ei enää toipunut.
Kun huippukurssi oli ollut noin 13 euroa kappale, vuoden 2000 lopussa osakkeen arvo oli enää 2,58 euroa ja vuotta myöhemmin alle 50 senttiä.
Helsingin Sanomien tuolloin haastattelema professori arvioi, että yhtiön johto tiesi uhkaavasta kriisistä nostattaessaan kurssia tammikuun tiedotteella. Rahoitustarkastus alkoi tutkia kauppoja mutta totesi, ettei yhtiötä ja sen johtoa ollut aihetta epäillä arvopaperimarkkinalain rikkomisesta. Pörssitiedottamisestaan yhtiö sai kuitenkin moitteita.
Kaverikauppaa
Juha Sipilä oli valittu julkisin varoin omistetun Teknoventure-sijoitusyhtiön hallitukseen vuonna 1998. Hänen rooliinsa kuului valvoa, että veronmaksajien varoja käytettiin järkevästi. Teknoventuren sijoitussalkussa oli edelleen myös aiemmin mainittu Ultraprint, jossa Sipilä oli itsekin omistajana.
Näin alkoi muodostua sidonnaisuuksien verkosto, jossa valtion rahat ja liikemiesten rahat kiertävät samassa vyyhdessä, kun liikemiehet istuvat ristiin rastiin niin veronmaksajien sijoitusrahastojen hallinnossa kuin niiden sijoituskohteena olevien yritysten johtajina ja omistajina.
Kolmisen kuukautta sen jälkeen, kun Sipilä oli tullut sijoitusyhtiön hallitukseen, Teknoventure antoi liikemies Kalevi Laurilan JMC Toolsille kaksi miljoonaa markkaa uutta pääomalainaa entisen reilun kahden miljoonan markan päälle.
Nyt Laurila päätti jostain syystä sijoittaa tappiolliseen firmaan, jossa Sipilä oli omistajana. Vuonna 2000 Ultraprint myytiin Kalevi Laurilan omistamalle JMC Toolsille.
Juha Sipilän sijoitusyhtiö Fortel Investille kauppahinta Ultraprintistä maksettiin osakkeilla, jolloin siitä tuli JMC Toolsin vähemmistöomistaja.
Vuonna 2001 JMC Toolsinkin myynti romahti it-kuplan puhjettua. Yhtiölle olisi voinut pian käydä kalpaten. Samalla olisi Sipiläkin menettänyt vastikään yhtiöön tekemänsä isot sijoitukset.
Sipilän liikemiesuralla tapahtui kuitenkin jälleen valtiovetoinen onnenpotku.
JMC Tools aloitti neuvottelut yhdistymisestä pörssiyhtiö Incapin kanssa. Incapin suurin omistaja oli valtion rahoitusyhtiö Finnvera, jonka liiketoimintajohtaja Seppo Arponen oli innokas jääkiekkomies ja Oulun Kärppien hallituksen puheenjohtaja. Kärppä-yhtiön suurimpia yksityisiä omistajia olivat Veikko Lesonen, Jorma Terentjeff ja Juha Sipilä.
Kiekkomiesten saavuttama neuvottelutulos ällistytti ulkopuoliset.
Incap ja JMC Tools päätettiin yhdistää, mutta Laurilan ja Sipilän firman kannalta uskomattoman hyvin ehdoin. JMC Toolsin omistajat saisivat fuusioituneesta yhtiöstä 70 prosenttia, kun taas noin viisi kertaa suuremman ja selvästi kannattavamman pörssiyhtiö Incapin omistajat, suurimpana siis veronmaksajat Finnveran kautta, saisivat uudesta yhtiöstä vain 30 prosenttia.
Perusteluna veronmaksajien kannalta epäedullisen näköiselle kaupalle käytettiin JMC Tools Oy:n tulevaisuudenodotuksia. Myöhemmin tosin nähtiin, että odotukset eivät koskaan toteutuneet.
Incapin kannalta huonoksi osoittautunutta kauppaa oli yhtiön hallituksessa edistämässä Jorma Terentjeff. Hänelle tarjottiin ennen fuusiota tilaisuus päästä JMC Toolsin ja sen kautta fuusion myötä Incapin suuromistajaksi.
Tällä kauppojen ketjulla Sipilä oli saanut vaihdettua osuutensa tappiollisesta pikkufirma Ultraprintistä pörssiyhtiöön – yhdeksi sen kymmenestä suurimmasta omistajasta.
Päin mäntykalusteita
Yhteistyö Terentjeffin ja Lesosen kanssa toi Sipilän Incapin äärelle, jossa liikemiesverkostoon liittyi nykyisten biotaloushankkeiden kannalta tärkeä mies, keskustan entinen kansanedustaja Markku Koski.
Ennen fuusiota Incapin tärkeimpiä asiakkaita olivat muun muassa elektroniikkakomponentteja ostava Nokia ja mäntykalusteita ostava Ikea. Erikoinen tuotevalikoima johtui siitä, että Incap oli yhtiönä kokoelma vanhoja valtion työllisyydenhoitoprojekteja.
Incap oli jo jonkin aikaa pyrkinyt eroon huonekaluvalmistuksesta, kun vuonna 2001 sen huonekalutehdas Kärsämäellä paloi poroksi. Tehtaan rakentaminen uudelleen ei ollut yhtiön ensisijainen vaihtoehto, sillä palovakuutusrahoille keksittiin muutakin käyttöä.
Hätiin riensi keskustapoliitikko, Kärsämäen kunnanvaltuuston puheenjohtaja Markku Koski. Hän lobbasi voimakkaasti sen puolesta, että Incap rakentaisi palaneen huonekalutehtaan uudelleen ja pelastaisi työpaikat. Näin lopulta tapahtuikin, kunhan valtio ja kunta ensin saatiin osallistumaan kustannuksiin suurella panoksella.
Nyt myös Koskelle itselleen aukesi bisnesmahdollisuus. Hän oli myös valtion puu- ja turve-energiayhtiö Vapon hallintoneuvoston puheenjohtaja. Koski perusti puupellettitehtaan, joka nousi Incapin huonekalutehtaan naapuriin. Hän osti raaka-ainetta huonekalutehtaalta ja myi pelletit Vapolle. Muutaman vuoden jälkeen hän myi Vapolle koko yrityksen.
Tukisyöppö Chempolis
Juha Sipilän sijoittajahistoriaan kuuluu kymmeniä yrityksiä. Jo varhaisessa vaiheessa hän alkoi sijoittaa it-firmojen ohella myös bioalan yrityksiin.
Näistä sijoituksista kiinnostavin ja ajankohtaisin on Chempolis Oy. Se on yksi kolmesta yrityksestä, joiden omistuksesta Sipilä on pitänyt kiinni, vaikka hänen sijoitusyhtiönsä kymmenistä sijoituksista on valtaosin luovuttu. Nykyään Sipilän sijoitusyhtiö on hänen lastensa omistama.
Chempolisiin liittyvät olennaisesti myös Markku Koski ja Kalevi Laurila.
Chempolisin perusti 1990-luvulla Kemiralla tehtaanjohtajana toiminut Esa Rousu, joka osti valtionyhtiö Kemiralta teknologian, jolla oli tarkoitus valmistaa sellua lehtipuista muurahaishapon avulla.
Chempolisista tuli ”ikuinen start-up”, johon muun muassa Tekes on upottanut valtion rahaa kahdenkymmenen vuoden ajan yli kymmenen miljoonaa euroa. Rahat ovat menneet yhtiön tappioiden kattamiseen, sillä vuosikausia toistellut suuret lupaukset eivät ole toteutuneet.
Valtio sekä Pohjois-Suomen kunnat olivat Chempolisissa myös osaomistajana Teknoventuren ja Sitran kautta. Teknoventure sijoitti Chempolisiin ensimmäisen kerran vuonna 1999, jolloin Juha Sipilä istui jo Teknoventuren hallituksessa. Seuraavana vuonna rahaston sijoitusesitykset tekevän rahaston hallinnnointiyhtiön suurimmaksi omistajaksi tuli Juha Sipilän sijoitusyhtiö.
Sipilän omistajakaudella Teknoventure jatkoi veronmaksajien rahojen sijoittamista Chempolisiin.
Ystävänkauppaa
Sipilän luovuttua Teknoventuren hallinnointiyhtiön omistuksesta Sitran ja Teknoventuren omistuksille Chempolisissa etsittiin ottajaa. Sellainen löytyi Juha Hulkosta.
Pitkään toisensa tunteneet sielunveljet, Hulkko ja Sipilä, ovat nykyäänkin hyviä ystäviä. Vuonna 2002 Hulkon perheyhtiö Elektrobit osti vaikeuksiin ajautuneen JOT Automationin. Tämän jälkeen Juha Hulkko nosti JOTin hallituksessa toimineen Sipilän Elektrobitin toimitusjohtajaksi ja itsensä hallituksen puheenjohtajaksi. Hulkko osti veronmaksajien eli Sitran ja Teknoventuren osuudet Chempolisista.
Seuraavana vuonna osa Hulkon ostamista Chempolis-osakkeista päätyi Juha Sipilän Fortel Investille. Miehet hyppäsivät kyytiin juuri oikeaan aikaan, sillä samana vuonna yhtiön liikevaihto nousi 25 000 eurosta yli neljään miljoonaan, josta voitoksi jäi hurjat kolme miljoonaa euroa. Tuloksenteko jatkui heikompana mutta edelleen erittäin kannattavana vielä seuraavankin vuoden.
Syynä nousukiitoon oli ilmeisesti UPM:n kanssa suunniteltu hanke, jossa Chempolis olisi viimeinkin saanut selluteknologiansa käyttöön oikeassa tuotantolaitoksessa. Tämä hanke kuitenkin kuivui kokoon. Nyt Chempolis alkoi markkinoida teknologiaansa bioetanolin valmistamiseen sellun sijaan.
Vuonna 2009 Chempolisin liikevaihto oli enää parisataa tuhatta euroa ja tappioita syntyi puolitoista miljoonaa. Chempolis tarvitsi ehdottomasti oikean kaupallisen mittakaavan laitoksen, joka valaisi uskoa sen teknologian toimivuuteen, jota ei ollut koskaan teollisessa mittakaavassa kokeiltu.
Biojalostamo Sieviin
Helpotusta Chempolisin hätään yritti tarjota Sievin kunnanjohtajaksi noussut entinen Kärsämäen pellettitehtailija Markku Koski. Hän ajoi voimakkaasti bioetanolilaitoksen perustamista johtamaansa kuntaan.
Hän ei säästellyt vaivojaan hankkeen lobbaamiseksi ja piti lobbauksesta jopa kirjaa, jonka Sievin kunta luovutti Seuran käyttöön.
Vuoden 2008 syksyltä alkava lobbauskalenteri on vaikuttavaa luettavaa: esimerkiksi Sauli Niinistön kanssa on keskusteltu Euroopan investointipankin rahoituksesta hankkeelle. Koski tapasi kirjanpitonsa mukaan myös Vapon toimitusjohtajan Matti Hillin, eduskunnan varapuhemiehen Pekka Ravin (kok) ja elinkeinoministeri Mauri Pekkarisen(kesk). Biotalouden edistäminen tarvitsi poliitikkojen myötämielisyyttä, sillä markkinoilta tarvittavia rahoja ei saatu kerättyä.
Onneksi Sievin laitoksen käyttämä teknologia oli pian saamassa Juha Sipilästä oman puolestapuhujan Arkadianmäelle.
Sipilä lähtee politiikkaan
Kansanedustajaehdokkaaksi kevään 2011 vaaleihin lähtenyt liikemies Juha Sipilä kampanjoi ennen kaikkea bioenergiateemalla.
Syyskuussa 2010 hän kutsui väkeä bioenergiaseminaariin Siikajoelle Ruukin kartanolle. Sipilän vanha liikekumppani Kalevi Laurila oli luvannut vastata tarjoilusta, ja Sievin kunnanjohtaja Markku Koski tuli keskustelukumppaniksi. Yleisöryntäys jäi saavuttamatta, mutta viitisentoista vierasta sai kuulla Sipilän ja Kosken näkemyksiä biotalouden edistämiseksi.
Joulukuun ensimmäisenä päivänä Juha Sipilän autotallissa Kempeleessä kävi kuhina. Talkooväki kasasi vaalikampanjatuotteita, joilla oli määrä rahoittaa Sipilän ensimmäinen eduskuntavaalikampanja.
Vaalirahat oli tarkoitus kerätä myymällä Stirling-moottorin toimivia pienoismalleja. 1800-luvulla kehitetty mutta unhoon jäänyt moottorityyppi soveltui hyvin häkäpönttöautollaan kampanjamatkat taittaneelle Sipilälle. Moottorin mukana toimitettiin pieni pullollinen Chempolisin valmistamaa olkietanolia, jolla moottoria saattoi käyttää.
Sipilä myi moottoreitaan, teki uutteran kampanjan ja pääsi eduskuntaan juuri ja juuri 5 543 äänellä kevään vaaleissa.
Vaalikautta myöhemmin Juha Sipilä oli pääministeri.
Bisnestä politiikan kautta
Kalevi Laurila, Sipilän kumppani Incapin kaappauksessa, oli alkanut lobata Sipilää keskustapäättäjille ensin puolueen varapuheenjohtajaksi. Laurila arvattavasti maksoi näin hyvä veli -velkojaan takaisin ja saattoi haistaa hankkeen onnistuessa myös itselleen menestyksen saumaa.
Sipilä valittiin puolueen puheenjohtajaksi 2012. Uusi oppositiojohtaja puhui erityisen paljon uusien työpaikkojen luomisesta biotalouteen.
Tätä talouden rakennemuutosta vauhdittamaan tosin pitäisi myydä valtionomistuksia ja perustaa miljardien eurojen rahasto tekemään sijoituksia lupaaviin hankkeisiin, Juha Sipilä selitti eduskunnalle.
Unelmiinsijoittajat
Loppuvuodesta 2012 kunnanjohtaja Koski antoi Hankintavinkit-lehdelle haastattelun, jossa Sievin laitoshankkeen kerrottiin lähtevän käyntiin vuoden 2013 puolella.
Laitos olisi rakennettu Sievin Matalamaalle joidenkin kilometrien päähän Sievi–Nivala-maantiestä, VR:n ratayhtiön sepelilouhoksen viereen. Louhoskuopassa olisi voitu jäähdyttää bioetanolilaitoksen vettä. Lauhdevesialtaasta puoletaan olisi Kosken mukaan saanut turistivetonaulan ulkoilmakylpylänä saunamaailmoineen ja ravintoloineen.
”Mikäpä eksoottisempaa ulkomaan ja kotimaankin ihmisille kuin uida 30 asteen pakkasella keskitalven pakkastähtitaivaan alla upeasti höyryävässä altaassa, jossa on kirkas vesi ja lämpötilaero ympäröivään ilmaan n. 60 astetta”, Koski intoili haastattelussa.
Kunnanjohtaja Koski kertoi, että laitoksesta tulisi kuitenkin yksityinen yritys.
”Kunta ei tule tätä businesta pyörittämään vaan jatkosta vastaa asian osaava toimija/toimijat, joiden kanssa neuvottelut ovat edenneet myönteisessä hengessä. Niistä lisää tuonnempana”, hän kertoi lehdelle.
Asian osaavat toimijat löytyivät pian. Hankeesta vastuun otti vastaperustettu yhtiö Sievi Biofuels Oy. Yhtiön pääomistajina olivat itse kunnanjohtaja Markku Koski ja liikemies Kalevi Laurila perheenjäsenineen.
Koski jatkoi lobbaustaan. Hän tapasi muun muassa ministeriöiden virkamiehiä, keskustan kansanedustajaa Kimmo Tiilikaista, venäläisen pankin johtajaa sekä keväällä 2013 oppositiojohtaja Juha Sipilää.
Pääministeri Sipilä kieltäytyi kommentoimasta näitä tapaamisia Seuralle mitenkään.
Vaikeudet alkavat
Vuonna 2013 Markku Koskella ja Kalevi Laurilalla oli siis tekeillä bioetanolilaitos, jonka piti olla kultamuna. Lupausten mukaan yhtiö pystyisi tekemään jäteoljesta biopolttoainetta, jonka kysyntä kasvoi koko ajan ja jonka kysyntää säädettiin poliittisilla päätöksillä tuista ja polttoaineen sekoitusvelvoitteesta.
Lisäksi tämä hanke olisi erittäin tärkeä Chempolisille, josta kolmanneksen omistivat todennäköinen tuleva pääministeri ja tämän hyvä ystävä. Kaiken olisi luullut sujuvan kuin rasvattu.
Tekes, jonka johtokunnassa kansanedustaja Juha Sipilä istui, myönsikin Chempolisille jälleen kerran puoli miljoonaa euroa lisää rahaa keväällä 2013. Rahoitus kuitenkin peruttiin samana syksynä, kun Tekesille selvisi Chempolisin taloudellisten vaikeuksien syvyys. Lisärahoitusta olisi tarvittu miljoonia euroja.
Seuraavan joulun alla vuonna 2014 tuli toinen isku. Kokoomuslainen työ- ja elinkeinoministeri Jan Vapaavuori hylkäsi Laurilan ja Kosken yhtiön hakemuksen 100 miljoonan euron investointituesta. Päätöksen mukaan oli ongelmallista, että Koski oli kunnanjohtajana valmistellut laitoshanketta, joka tulisi hänen henkilökohtaiseen omistukseensa.
Auringon uusnousu
Sipilästä tuli odotetusti pääministeri kevään 2015 vaalien jälkeen.
Poikkeuksellisesti hän otti omistajaohjausministerin tehtävät itselleen. Samoihin aikoihin sähköverkkojen myynnistä valtavasti käteistä saanut valtionyhtiö Fortum alkoi yhtiön kertoman mukaan tutkailla Chempolista sijoituskohteena.
Syksyllä Fortum sijoitti umpivelkaiseen yhtiöön yli kuusi miljoonaa euroa ja sijoitusyhtiö Taalerin rahasto yli neljä miljoonaa. Asiasta nousseen kohun vuoksi pääministeri Sipilä antoi oikeuskanslerille selvityksen, jonka mukaan hän ei vaikuttanut järjestelyyn mitenkään.
Chempolisin tämä ratkaisu kuitenkin pelasti toistaiseksi, samoin vähintään osan Sipilän lapsilleen jättämän sijoitusyhtiön sekä Juha Hulkon saatavista.
Fortum on neuvotellut osallistumisesta Sievin biotehtaaseen. Siihen haetaan nyt työ- ja elinkeinoministeriöltä 120 miljoonan euron tukea. Hanke on siirretty Markku Kosken toiselle yhtiölle, jossa mukana ovat vanhat liikekumppanit Kärsämäen pellettitehtaan ajoilta.
Kalevi Laurila puolestaan perusti oman yhtiön Furetan Oy:n, jonka osakkaiksi tulivat muun muassa Pohjolan Voiman entinen toimitusjohtaja Timo Rajala sekä poliitikkoja Sipilän tueksi aikanaan taivutellut entinen keskustaministeri Martti Pura. Pura tosin kertoo luopuneensa ainakin valtaosasta omistustaan viime vuoden lopulla.
Samoin teki Kalevi Laurila.
Uusi liiga
Elinkeinoelämä, EK ja sen tutkimuselin Etla, Suomen Yrittäjät ry sekä kotimaiset taloustutkijat ovat vaatineet nykyisten miljardien elinkeinotukien radikaalia leikkaamista.
Vaikka Sipilän hallituksen aikana tukia on tullut vain lisää – viimeksi pikkuriikkinen miljoona tuli kaupallisten tv-yhtiöiden uutistuotantoon – hallituksen runsaan kuukauden takaisesta niin sanotusta puoliväliriihestä odotettiin isoja uutisia ja linjan muutosta. Pettymys oli kuitenkin melkoinen, sillä tuista ei saatu leikattua ensimmäistäkään euroa.
Furetan Oy hakee tällä hetkellä kolmelle eri biojalostamolle yhteensä yli 650 miljoonan euron tukia työ- ja elinkeinoministeriöltä. Juuri ennen vappua Juha Sipilä siirsi omistajaohjausasiat elinkeinoministeriksi nostamalleen keskustan Mika Lintilälle. Elinkeinoministeri Lintilältä taas siirtyvät energia-asiat ympäristöministeri Kimmo Tiilikaiselle.
Sipilän haaveileman ”kasvurahaston” tehtävää ajamaan perustettu valtion kehittämisyhtiö Vake Oy taas varautuu myymään valtion omistuksia mahdollistaakseen tuntuvat sijoitukset muun muassa biotalousyritysten kasvun vauhdittamiseen.
Vake Oy:n myytäväksi siirrettiin noin 2,5 miljardin euron edestä valtionyhtiöiden osakkeita, joiden myyntitulojen käytöstä maan hallitus päättää eduskunnalta kyselemättä.
Nyt ei siis enää pelata maakunnallista Teknoventure-sarjaa vaan valtakunnallista liigaa: Sipilän itsensä toteuttama malli, miljonääriksi yhteisin varoin, mahdollistaa käsinpoimituille kasvuyrittäjille miljoonien monistamisen. Rahojen käyttö on arvatenkin hallituksen liikesalaisuus, ja yritysten omistajatietojen heikentäminen vaikeuttaa rahankäytön seuraamista entisestään.
