Konsulttiministeri Anne Berner

Asiallisesti ottaen Berner on pääministeri Sipilän konsultti yksityistämisasioissa. Yksityistämiset ja muut Bernerin hankkeet ovat menneet vain kaikki puihin. Aivan viimeksi nyt on todettu, että taximatkat ovat kallistuneen Bernerin mullistusten jälkeen. Taxissa kiehuu ja kuohuu ja nyt on kilpailuviranomainen päättänyt panna taxiliikenteen erikoistarkkailuun. Berner on muuten myös mamu. Hän sai Suomen kansalaisuuden pikavauhdilla juuri ennen edellisiä eduskuntavaaleja. Hän muutti Suomeen Sveitsistä.

Mielenkiintoinen tapaus oli vuoden 2017 lopulla, kun Berner myönsi verovaroista MTV:lle 3 miljoonaa euroa, MTV:n omistaa ruotsalainen Bonnier, joka on myös sen pankin pääomistajia, mihin Berner nyt siirtyy konsulttitehtävistään. Miksi yksityiselle yritykselle maksetaaan verovaroista tukia?

Berner on myös Bilderberg-salaseuran jäsen, kuten niin valitettavan moni suomalainen eliitiin edustaja. Berneriä pidetään globalistien myyränä, kun hän käy silloin tällöin USA:ssa hakemassa ohjeita ja neuvoja. Asiallisesti meitä johdetaan USA:sta käsin, sillä Suomen vapaamuurarit noudattavat USA:n vapaamuurarien toimintatapoja.

Jorma Ollila on myös bilderbergiläinen oikein johtoportaassa. Hänen unelmansa oli saada Suomeen satelliittipaikannus kaikkiin autoihin, jotta iso veli tietäisi kuka missäkin milloinkin liikkuu. Asia pantiin kuitenkin pöydälle. Mutta nyt on Berner jatkanut hanketta kaikessa hiljaisuudessa. Siksiköhän Sipilä halusi, että Bernerr jatkaa konsulttiministerinä.

Muuten se, että Nokia puhelinbisnes myytiin Microsoftille oli  varmaankin yhteydessä Ollilan unelmaan satelliitiipaikantamisesta kaikkiin autoihin. Suomi olisi ollut koekaniini. Sitäpaitsi Microsoftin omistaja Bill Gates on myös bilderbergiläinen, joten yhteistä on paljon.

Maailmassa tapahtuu kaiken aikaa paljon merkillistä, joista suomalaisten enemmistö ei tiedä mitään. Valtamedia vaikenee tai valehtelee ja kohta ei enää somessakaan saa sanoa mitään, koska vihapoliisit valvoo.

Lukekaa ulkolaisiakin lehtiä. Sieltä saa parempaa tietoa, kuin Suomen mediasta. Kielitaitoakin tietty tarvitaan, mutta kyllä Google kääntää tekstit joskin aika kehnosti, mutta jotenkin ymärrettävästi. Myös Yuotuubi on hyvä tiedon lähde. Sieltä löytää paljon mielenkiintoista.

Persut parantavat juoksuaan

 

Persut nousee  kannatus nyt 13.3 % nousua edelliseen +1,3 %

Ylen mittauksessa kokkarit, kepu ja vihreä putoavat.

Kyllä kansa tietää ketä pitää äänestää vaaleissa.

Kepulit ja kokkarit on näyttönsä antanut ja kansa antaa tuomionsa.

Persut puhaltavat jo kepuleiden niskaan eroa on vain vajaa 1 prosenttiyksikköä.

Hyvä Suomi! Hyvä persut!

 

 

Mielipidekyselyjen todellisuus

Vaalien lähestyessä tulee julkisuuteen tiuhaan tahtiin mielipidekyselyjä. Älkää hyvät ihmiset uskoko niitä, ne on tarkoin harkittuja ja tarkoitushakuisia. Niiden avulla manipuloidaan kansalaisia äänestämään ”oikein”.

Tässä todisteita.

http://valeuutisia.fi/valtamedian-valekyselyt/

Nimi on enne

Kuten tarkkaavainen lukija huomaa, olen ottanut käyttööni kolmesta etunimestäni ensimmäisen, mutta suomenkielisenä, suomalainen kun olen.

Nimi Tarmo on otettu käyttöön syntymäni aikoihin ja sen katsotaan tarkoittavan tarmokkuutta ja peräänantamattomuuta. Ja niitä ominaisuuksia minulla tottavie on. Aion tehdä kaiken voitavani viimeiseen hengenvetoon asti puolustaakseni Suomen itsenäisyyttä. Jos olisin nuorempi ja terve mies olisin varmasti ehdokkaana kansanedustajaksi, mutta kun en ole on tyydyttävä vähäänkin.

Tänään on muuten Tarmon nimipäivä.

Hesarin EU-kampanja jatkuu

Hesari on ottanut Ranskan epäsuositun presidentin Macronin suosikikseen kampanjoidessaan EU:n federalistien puolesta. Hesari käy samalla kampanjaa toisinajattelijoita vastaan. Hesari ei enää ole suomalaisten puolesta puhuva lehti, vaan Bilderberg-salaseuran pää-äänenkannattaja Suomessa.

Kansalaisten pitää nyt avata silmänsä ja korvansa näkemään ja kuulemaan, että nyt todella ollaan menossa kohti liitovaltiota Euroopassa ja että Suomen poliittisessa eliitissä on liian paljon federalisteja demareissakin ja valtamedia (Yle ja Hesari) ovat heidän puolellaan kansaa vastaan.

Ehdotan, että Hesari pannaan tilausboikottiin.

Soinia on tänään ylistetty, kuin kansallissankaria, mutta?

Onko Soini kansallissankari? Ei mun mielestä. Hän on paskanpuhuja, valehtelija ja petturi, joka petti äänestäjänsä totaalisesti päästäkseen hallitukseen ministeriksi.

Persut sai kaksi jytkyä. Se ensimmäinen ei vielä avannut ovia hallitukseen, joten Soini pani lisää höyryä puheisiinsa maahanmuuttoa vastaan ja sai toisen jytkyn, joka sitten avasi hallitusovet.

Soinilla oli ilmiselvästi pitkän tähtäimen suunnitelma päättää poliittisen uransa ministerinä ja valehteli ja petti saavuttaakseen tavoitteensa. Äänestäjille valehteleminen ja vaalilupausten pettäminen ei ole rikos, mutta pitäisi olla jokin kuluttajasuoja äänestäjilläkin. En tiedä onko Soini käynyt katolilaisena ripillä synneistään, mutta Jumala tuskin päästää helpolla.

Nyt Soini saa hyvät eläkkeet sekä eduskunnasta, että valtioneuvostosta. Mutta maine on tahrattu loppuelämäksi.

Sananvapautta rajoitetaan ja sensuuri toimii

Haagan puukotuksista epäilty mies on edelleen karkuteillä. Poliisi julkaisi hänen kuvansa ja nimensä toivoen saavan yleisövihjeitä karkulaisesta. Kuvasta ja nimestä päätellen hän on maahanmuuttaja.

Kirjoitin eilen blogiini tästä ja kaappasin kuvan Iltasanomista. Kerroin lyhyesti samat asiat, kuin nyt tässä. Juttu poistettiin. Onko Pirkan Blogitkin liittynyt sensuuriintoilijoihin vai onko kenties oikein painostettu poistamaan kaikki mamujen tekemät rikostarinat? Googlea ja Youtuubia on mm. EU:n komission taholta vaadittu poistamaan kaikki ns. vihapuheet. Minun avaukseni ei ollut vihapuhe vaan ainoastaan informaatiota, kuten poliisi odotti.

No tänään on taas karkulaisen kuva Iltarissa ja lehtihän kuluu Erkon lehtitaloon, jonka ei luulisi julkaisevan mamupahantekijöiden kuvia.

Onko Suomi paska maa, kun sitä ei enää haluta puolustaa?

Maanpuolustustahto on suomalaisten keskuudessa alimmillaan  kolmenkymmeneen  vuoteen.

Nyt on heitetty esiin sellaiset asiat, kuinka kansalaiset kokevat tulleensa kohdelluksi valtiovallan taholta.

”JOS AJATELLAAN maanpuolustustahdon yhteyttä ihmisten kokemuksiin Suomesta hyvänä paikkana elää, myös politiikassa olisi syytä maanpuolustustahdon tilasta käytävän keskustelun yhteydessä arvioida täsmällisemmin, osoittaako MTS:n viimeisin mittaustulos laajempaa yhteiskunnallista tyytymättömyyttä.

Tähän keskusteluun on syytä paneutua erityisesti, jos tulevaisuudessa MTS:n tutkimuksista saatava tulos tuottaa samankaltaista, laskevaa trendiä.

Myyryn tarkastelussa esimerkiksi positiivinen suhtautuminen julkisten palveluiden tilaan oli maanpuolustustahtoon myönteisesti liittyvä tekijä. Tästä näkökulmasta pohdinnan arvoisia kysymyksiä voisivat olla, miten esimerkiksi kansalaisten ajatukset sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistamisesta, koulutukseen kohdistuvista leikkauksista tai työttömien työnhakijoiden aktiivimallista vaikuttavat maanpuolustustahtoon.” SK

Kun kansalaiset kokevat tulleensa kohdeluksi huonosti,  ei sellaista maata kannata puolustaa. Onkohan Sipilä ajatellut tätä asia, kun on kyykyttänyt köyhiä ja duunareita sekä lapsiperheitä?

Hesari jatkaa kanslaisten pelottelua

Eilen oli Hesarissa presidentti Niinistön haastattelu, jossa hän pelotteli suomalaisia uhkakuvilla, joita hänen, mielestään on nyt maailmassa enemmän, kuin pitkiin aikoihin.

Tänään Hesari jatkaa ”kampanjaansa” kansalaisten pelottelulla, kun Ranskan presidentti  Macron varoittelee ja uhkailee Euroopan olevan suuremmassa vaarassa, kuin koskaan sitten toisen maailmansodan.

Mutta Macron menee pitemmälle, kuin Niinistö, sillä hän esittää myös keinot millä suuri vaara voidaann välttää. Keinot ovat liittovaltio. Sitä Niinistö ei sanonut, mutta sitä hänkin varmaankin tarkoitti.

Molemmat presidentit ovat vapaamuurareita ja Bilderberg-salaseuran jäseniä. Bilderbergin tavoitteena on ”uusi maailmanjärjestys”, joka tarkoittaa, että kansallisvaltiot lopetetaan, demokratia tukahdutetaan ja maailman muodostetaan vain yksi hallitus, joka muodostetaan maailman rikkaista.

Mutta kun ”uusi maailmanjärjetys” ei voi syntyä noin vain, sillä kansat asettuvat vastarintaan, niin sitä varten on aikaansaatava kansalaisiin pelko, hysteria ja paniikkimieliala, että he ovat valmiita mihin vain muutokseen päästäkseen peloistaan.

Macronin artikkeli Hesarissa on selvä osoitus bilderbergiläisten taktiikasta ensin uhkaillaan ja pelotellaan ja sitten tarjotaan ratkaisua, joka ratkaisee kaiken, mutta ei olisi mennyt läpi ilman rankkaa pelottelua ja uhkailua.

Miksi sitten Hesari julkaisee näitä juttuja? Siksi että Hesari on yksi niistä maailman valtamedioista, jotka ovat myös Bilderberg-salaseuran jäseniä. Valtamediota tarvitaan kansalaisten aivopesua varten. Suomessa on toinenkin bilderbergiläinen valtamedia nimittäin Yle, joka myös harrastaa kansalaisten aivopesua.

Eurooppa on suuremmassa vaarassa kuin koskaan sitten toisen maailman­sodan, kirjoittaa Ranskan presidentti Emmanuel Macron HS:n Vieraskynä-kirjoituksessa

Macron esittää muun muassa yhteistä rajapoliisia, eurooppalaista puolustus- ja turvallisuussopimusta, eurooppalaista minimipalkkaa ja Euroopan ilmastopankin perustamista. Myös Euroopan poliittisten puolueiden rahoitus ulkovaltojen taholta olisi kiellettävä.

Tässä video aiheesta.

.