Lähestyvistä vaaleista on haluttu tehdä pääministerivaalit. Demarit ja kokkarit ovat erikoisesti korostaneet sitä. Demareiden Antti Rinne on jo alkanut käyttäytyä, kuin pääministeri ikään ja Orpo hengittää niskaan.
Mutta jospa pääministerin paikka ei lankeakaan kummallekaan mainitulle vaan vaaleista tulee yllätysvaalit ja suurimman puolueen paikan nappaakin persut. Se olisi silloin kolmannen korvapuusti.
Ei tule Halla-ahosta pääministeriä vaikka suurimmaksi puolueeksi tulisikin persut, sanoo moni. Kaikki muut puolueet ovat kieltäytyneet tekemästä yhteistyötä persujen kanssa. Mutta, mutta. Kaikilla puolueilla on hallituskipeys ja on melko varmaa, että hallitus saadaan kokoon Halla-ahon johdollakin. Tilanne on toinen vaalien jälkeen.
Persujen vaaliohjelma on sellainen, että siinä ei hirttäydytä mihinkään muuhun asiaan, kuin haittamaahanmuuttoon ja siinäkin asiassa ovat vanhat puolueet nyt lähestyneet persujen vaaliohjelmaa. Kaikki on neuvoteltavissa ja monipuolue hallituksissa joudutaan aina tekemään kompromissejä.
No tämä on kaikki spekulointia, joka kuuluu vaalien alusaikaan.
Mutta jonkinlainen tytinä on mahan pohjassa, että jotain suurta tapahtuu vaaleissa. Intuitioherkkyys on lahja.
PS. Olen anonut Perussuomalaisten jäsenyyttä, koska haluan olla voittajien puolueessa. On ensimmäinen kerta elämässäni, kun liityn johonkin poliittiseen puolueeseen. Parempi myöhään, kun ei ollenkaan.