Täytän ensi viikolla 91 vuotta (jos luoja suo). Se on pitkä ikä. Se ylittää miesten elinajan odotuksen useilla vuosilla. Olen saanut ikään kuin bonusvuosia luojaltani.
Kun ajattelen elettyä elämääni, niin on rehellisesti tunnustettava, että paljon on tullut tehtyä virheitä ja tyhmiä päätöksiä, mutta toisaalta on tullut tehtyä myös hyviä päätöksiä ja joskus on tullut mieleen hyvä elämän ohje ”älä tee toiselle, mitä et soisi itsellesi tehtävän”.
Olen sota-ajan lapsi. Olin 11 vuoden ikäinen, kun Talvisota syttyi, kun ryssät hyökkäsi Suomeen ilman sodan julistusta. Olin siis jotenkin selvillä mitä tuleman pitää, kun opettajanikin oli suojeluskuntalainen isokokoinen mies, joka puhui meille pojille sodan kaikista vaaroista ja vaikutuksista yhteiskuntaan.
Talvisodasta selvittiin nipin napin, kiitos suomalaisten miesten ja naisten, jotka vaivojaan säästämättä taistelivat suurta ylivoimaa vastaan. Välirauhaa ei kestänyt pitkää aikaa, kun taas itärajalla paukkui. Suomi lähti hakemaan revanssia eli luovutettua Karjalaa takaisin, se saavutettiinkin suhteellisen helposti ja sen innoittamana sodan johto eli Suomen Marsalkka Mannerheim päätti, että nyt mennään vielä pitemmälle Venäjän puolelle ja mentiin kanssa Äänisen rannoille. Oliko se virhe vai ei, sitä on turha pohtia, sillä sota päättyi, niin kuin se päättyi. Suomi säilytti itsenäisyytensä, mutta joutui maksamaan sen kalliisti luovutettuna Karjalana ja sotakorvauksina, sekä sodassa kaatuneina ja haavoittuneina.
Meidän perheen tappiot olivat myös raskaat. Onneksi ihmishenkiä ei mennyt, mutta koti meni. Maaliskuun 26 päivänä 1944 ryssien kolmas suuri pommitus Helsinkiin oli tosiasia. Ryssän koneet vyöryivät läpi koko yön aaltoina kylväen tuhoa Helsinkiin. Asuimme Vallilan kaupunginosassa ns. puu-Vallilassa Inarinkadun varrella.Siitä Inarinkadulta tuhoitui kaikkiaan yli 20 puurakenteista kaksikerroksista asuinrakennusta, pääasiassa palopommien sytyttäminä.
Kodin menetys iski minuun murrosikäiseen poikaan kovasti ja jätti pysyvät jäljet pitkälle aikuisikään. Leppymätön ryssäviha jäi päälle pitkäksi aikaa, joka on nyt vanhemmiten muuttunut ryssien halveksunnaksi.
Elämä jatkui kuitenkin. Ihminen on aika sopeutuvainen, kun on puolipakko. Hyvä neuvo oli, että ”jos et voi muuttaa asioita, yritä tyynesti hyväksyä ne ja jos voit muttaa asioita, ala rohkeasti muuttamaan niitä”.
Elämä jatkui siis ja maamme palasi hiljalleen rauhan töihin. Maata jälleen rakennettiin ja rintamamiehet asutettiin, kuten oli luvattu.
Sodan jälkeisistä vuosista olisi paljonkin kerrottavaa mm. kommunistien vallankaappausyrityksestä vuonna 1948, mutta jätän ne toiseen kertaan.
Tuli aika mennä naimisiin ja hankkia lapsia. Tulevan vaimon tapasin,kun meidän molempien ystävät esittelivät meidät toisilleme. Vaimoni oli Karjalan evakko syntynyt Viipurissa, joka oli ennen sotia Suomen kansainvälisin kaupunki. Meille siunaantui kaksi lasta, tytär ja poika. Nyt on perheesä kolme lastenlasta, kaikki ovat jo aikuisia.
Elämämme oli keskiverto suomalaisen perheen elämää.
Eläkkelle jäätyäni ja vaimoni kuoltua syöpään jäin yksin. Siitä alkoin tavallaan ”uusi elämäni”. Olen aina ollut utelias kaikesta ja se on ajanut selvittämään asioita. Tein m. sukututkimuksen sekä omasta, että vaimoni suvuista. siihen kului aikaa noin 10vuotta.
Sen jälkeen innostuin tietokoneiden maailmasta, kun olin sukututkimusta tehdessäni hankkinut oman henkilökohtaisen tietokoneen samoihin aikoin, kun Microsoft toi markkinoille ensimmäinen helppokäyttöisen käyttöjärjestelmän Windows 95.
Olen edelleenkin erittäin tiedonjanoinen ja seuraan mm. päivän politiikkaa. Jatkuvasti on minulla menossa jokin projekti esim. olen pyrkinyt tutustumaan eri kansanryhmien, kuten juutalaisten historiaan. WWW eli maailmanlaajuinen verkko pitää sisällään uskomattoman määrän tietoa, joka on käytettävissämme ja ilmaiseksi.
En tiedä, mistä tämä tiedonjano ja uteliaisuus kumpuaa, mutta aikani mene kivasti ja saan tyydytystä, kun opin jotain uutta.
Usein kuulee kysyttävän pitkän iän salaisuutta. Siihen on monia vastauksia, Se on yksilöllistä. Minä arvelen, että tämä kyltymätön tiedon jano ja uuden oppiminen on minun pitkän iän salaisuus.
Oppia ikä kaikki.
