Siperian unkarilaiset (Tagarin kulttuuri) tekivät onnistuneita aivoleik- kauksia (potilas jäi eloon, mikä nkyy luunreunojen kasvusta) 2500 vuotta sitten. He olivat olleet jo Volgalle ennen Siperiaan siirtymistään yksi ensimmäisistä jollei suorastaan ensimmäinen suomalmiraudan hyödyntäjistä, tosin silloin lähinnä rituaalisiin tarkoituksiin. Myöhemmin hunnit (Tashtykin kulttuuri) ottivat tässä sivilisaatiossa johtavan roolin, vaikka olivat saapuessaan Kiinasta alemmalla tasolla, mutta kolmen väestöryhmän hunnien, ugrien ja samojedien välit olivat hyvät. Hunnait saivat raudan unkarilaisilta. Samojedit ”korjasivat potin”, kun kaksi muuta lähtivät länteen pakoon kylmeneviä ilmoja etsimään uusia laidun- ja viljelysmaita.
” Scientists recreate ancient Siberian brain surgery techniques for first time
By Anna Liesowska & Derek Lambie
29 January 2015
Experts undertake pioneering tests on skulls to finally understand how doctors carried out remarkable operations more than 2,300 years ago.
More details about the remarkable brain surgery techniques carried out by the earliest Siberians 2,300 years ago have been revealed by scientists.
Neurosurgeons have been working with anthropologists and archaeologists over the past year following the discovery of holes in the skulls of three ancient sets of remains in the Altai Mountains.
Evidence at the time suggested they were examples of trepanation – the oldest form of neurosurgery – with speculation it showed the early nomads had learned the skilful technique from the medical centres of the ancient world, or had uncovered it at the same time as prominent doctors in Greece and the Middle East.
Now, following a series of tests to recreate the ancient surgery, expert have uncovered more about the method and finally concluded how the early doctors carried out their work.
Among the findings made by the Institute of Archaeology and Ethnography, at the Siberian Branch of the Russian Academy of Science, were that the surgeons were highly skilful with the operations carried out with only one primitive tool scraping at the skull.
In addition, it was clear that the ancient doctors adhered to the strict Hippocratic Corpus, the landmark declaration of medical ethics set down 5,000km away in Greece in 500BC.
Prominent Novosibirsk neurosurgeon Aleksei Krivoshapkin, who was asked to examine the skulls, said: ’Honestly, I am amazed. We suspect now that in the time of Hippocrates, Altai people could do a very fine diagnosis and carry out skilful trepanations and fantastic brain surgery.’
The skulls, belonging to two men and a woman, were found in the Altai Mountains and date back about 2,300 to 2,500 years ago.
Traces of cutting on the first (a) and second (b) stages of trepanation on the male skull Kyzyl-Dzar-V. Pictures: Alexei Krivoshapkin
A replica of a bronze knife, made by Andrey Borodovsky (top). Examples of Tagar bronze knife stored in Minusinsky local history museum (bottom). Pictures: Andrey Borodovsky, Tatyana Chikisheva
” Analysis last year showed one of the males, who was aged between 40 and 45, had suffered a head trauma and had developed a blood clot that likely left him suffering headaches, nausea, sickness and movement problems.
It was surmised that the trepanation would have been carried out to remove the haematoma, with evidence of later bone growth indicating the man survived the surgery and lived for years afterwards.
The second man had no visible traces of trauma but instead was suspected of having a congenital skull deformation that the ancient surgeon wanted to fix.
In both cases, a relatively small hole was made in the skull allowing surgeons to access the brain at an area where damage to joints and the membrane would have been minimised.
…
The last remaining unanswered question for the scientists, however, is what anaesthetic or painkiller the doctors used. Some speculate cannabis, but it may never be known.
See our previous article: Scientists to recreate 2,300 year old brain surgery after finding evidence of successful operations and related: Siberia was a major centre of early skull surgery in ancient times, say archeologists
The Siberian Times thanks Dr. Alexei Krivoshapkin, Dr. Andrey Borodovsky, Dr. Tatyana Chikisheva, Dr. Pavel Volkov, Alisa Zubova, Vladislav Kurbatov and Anatoly Titov. ”
Kulttuurin unkarilaisuus on venäläisten tutkijoiden arvio ja johtopäätös.
Wikipediassa sitä ei mainita. Kaivan siitä tarkempia, valitettavasti venä- jänkielisiä tietoja. Tämä seuraava koskee Tashtykin kulttuuria, jonka yh- tenä komponenttina oli mm. noita kipsinaamiohautauksia tekevä Taga- rin kulttuurin kuokkaviljelijä- ym. väki. Muita oluvat hunnilaiset (turkkilai- set) hevospaimentolaiset ja poropaimentolaiset samojedit (selkupit).
” Сложный этнический состав носителей таштыкской культуры не вызывает сомнения. Южный компонент, с кем бы конкретно его ни связывать (хуннами, сяньбийцами, гяньгунями, предками тюрков), по всей видимости, относится к тюркоязычному населению. Местное тагарское население, как уже говорилось, очевидно, в основе было самодийским. Что же касается более ранних мигрантов через Саяны на Енисей, «каменцев» (II-I вв. до н.э.), то их этнические корни не про- слеживаются, но среди них, видимо, были неоднородные группы. От- носительно этногенеза местного субстрата имеются и другие мнения. На основании визуальных сопоставлений таштыкские грунтовые могилы определялись селькупскими (В.Ф. Генинг), кетскими (Р.В. Николаев), а при подробном анализе — угорскими (Л.Р. Кызласов). ”
” Tashtykin kulttuurin kantajien etnisestä moninaisuudesta ei ole epäi- lystä. Eteläinen komponentti, keiksi heidät konkreettisesti katsotta- neenkin (hunneiksi, xianbeiksi, gjan-guneiksi, turkkilaisten esi-isiksi), kuu- luu turkinkielisiin väestöihin. Paikallinen tagarilainen (aikaisempi) väestö … oli silminnähden perustaltaan samojedilaista. Mitä tulee aikaisempiin (siis jo tagarilaisiin myös) maahanmuuttajiin Sajanin kautta Jeniseille, ”kamentseihin” = ”kivi(rakennelma)väkeen”, ”kivikautisiin”? (mitä tagari- laiset eivät olleet, mutta he tulivat vasta n. 700 e.a.a.), (II – I vuosituhan- nella e.a.a.),niin heidän etnisiä juuriaan ei ole läpikotaisin selvitetty, mutta heidän joukossaan oli erilaisia ryhmiä. Paikallisen substraatin suhteen on myös eri mielipiteitä. Visuaalisten yhtäläisyyksien perusteella Tashtykin aikaiset maahaudat on määritelty selkuppilaisiksi (V.F. Gening (Hening)), keettiläisiksi (R.V. Nikolajev), mutta tarkemmassa analyysissä ugrilaisiksi (L.P. Kyzlacov). ”
Minusinskajan kattilalaakson ugrilaisten hautaesineistöä alla vasemmalla, mm. kipsinaamiot, hunnien yllä, ja samojedien (oikealla alhaalla) samasta kammiohaudasta samalta ajalta n. 500 e.a.a.
” Л.Р. Кызласов привел совокупность фактов, доказывающих, по его мнению, сложение раннеугорского ядра в Минусинской котловине на рубеже новой эры. Ранними уграми он считает погребённых в таштык- ских грунтовых могильниках. Им приведено много сходных признаков в верованиях таштыкцев с хантами и манси, но главным аргументом являлось наличие угорских топонимов на территории Хакасии и смыслового единства погребальных кукол и масок у сопоставляемых народов (161, с. 166-177). ”
” Однако наличие угорских топонимов в Минусинской котловине не подтвердилось (100), так же как и смысловое единство кукол и масок. Кроме того, теперь ясно, что изготовление масок связано с обычаями местного тагарского населения — самодийского, а кукол — очевидно, пришлого тюркоязычного. Поэтому, вероятно, правильнее говорить об участии таштыкского компонента в этногенезе современных народов, в том числе угров, а не наоборот, поскольку многие элементы таштык- ской культуры характерны для широкого круга сибирских народов.
Особенно это проявляется в орнаментах, покрое одежды и обычае из-готовлять после смерти человека куклу или же покрывать лицо покой- ника подобием маски. Кукла мёртвого у сибирских народов считалась вместилищем его души, или «заменителем покойного».
Куклы одевали в одежду покойника, кормили, хранили, совершали с ними циклы поминальных обрядов, а спустя определённый срок сжи- гали, бросали в могилу или захоранивали. Когда кукла изображала человека, труп которого был кремирован, в неё вкладывали части волос и кусок черепной кости сожжённого (нивхи). Все это находит параллели в таштыкских обрядах, касающихся кукол.
” В старых могилах селькупов и угров (XIV-XVII вв.) на лицах покойни- ков находят остатки повязок с нашитыми на месте глаз, носа и рта ме- таллическими пластинками. Более древняя форма этих «масок» встре- чена в могилах IX – X вв. на Среднем Поволжье, Верхней и Средней Каме. ”
”Vanhoissa selkuppien ja ugrien haudoissa (XIV-XVII vuosisadoilta) vai- najien kasvoilta löytyy jäänteitä silmien nenän ja suun paikalle sidotuista nauhoista pienin metallilevyin. Muinaisempi muoto näistä ”naamioista” tavataan keskisen Volganvarren sekä Ylä- ja Keski-Kaman haudoista IX – X vuosisadoilta. ”
[RK: Nämä rautanappisilmät ovat lähtöisin sieltä, eivät Siperiasta. Juuri Volgan alueella sitä järvimalmirautaa myös oli tarjolla. Varsin pian huo- mattiin, että kyseessä oli sama aine kuin hurrien ja heettiläisten (yhtä) rituaalisesti käyttämä suunnattoman kallis meteoriittirauta. ]
” Они представляют собой лицевые серебряные, часто позолоченные плоские личины-накладки с прорезями для глаз и рта, нашивавшиеся на шёлковую подкладку (122). Лицевые покрывала были широко распространены среди сибирских народностей. Наиболее интересны такие, в которых на месте глаз нашиты бусины (нганасаны, энцы, угры) или вырезаны отверстия для глаз, носа и рта — реликты масок (нивхи) (283, с. 148-195). Перечень соответствий в материальной и духовной культуре таштыкцев и некоторых современных сибирских народнос- тей можно увеличить, что в целом, возможно, свидетельствует о наследии древних племён Саяно-Алтая и их роли в этногенетическом процессе и происхождении современных народов Сибири. ”
” Angelina Jolie Urges NATO to Target Sexual Violence in Conflict Zone
Angelina Jolie is joining forces with the North Atlantic Treaty Organization (NATO) to target sexual violence against women.
The actress and human rights campaigner, 42, visited NATO headquarters in Brussels, Belgium on Wednesday to discuss how the alliance can step up its efforts to prevent sexual violence in conflict zones, during a meeting with NATO Secretary General, Jens Stoltenberg.
“There can be no lasting peace and security without equal rights and participation for women in all societies,” Jolie told reporters in a press conference after her discussions with Stoltenburg — who penned a joint op-ed with Jolie for The Guardian, titled “Why NATO Must Defend Women’s Rights.” “Those rights cannot be achieved in an environment where there is impunity for mass crimes against women and girls.”
Stoltenberg confirmed the commitment of NATO to the process of protecting women in war zones outlined within Jolie’s Preventing Sexual Violence Initiative. Launched five years ago in London, the campaign now has 157 countries signed up to its protocols.
“We must shine a bright line on this darkest of crimes,” said Stoltenberg. “NATO has the responsibility to be a leading protector of women’s rights. We know from experience that strengthening the role of women in the armed forces is not only the right thing to do but also the smart thing to do.
“Sexual violence is a tactic of war against women and girls, but also men and boys. NATO is already doing a lot to tackle this issue but there is more that we can do.
“Today, Special Envoy Jolie and I have decided to work together, focusing on three points: training, monitoring and reporting, and awareness.”
This followed a trip to the Zataari refugee camp in Jordan on Sunday, where Jolie and daughters Zahara, 13, and Shiloh, 11, met Syrians who’ve fled the devastating civil war in the country, including a number of young girls who are part of the TIGER (These Inspiring Girls Enjoy Reading) project, which focuses on education and empowerment.
“I have met with victims of sexual violence male and female, young and old around the world and when I meet them I wish that I could put a camera to them and I wish the world could hear their voices and they could speak about themselves,” added Jolie at NATO headquarters, which she visited because “we need those who have the capacity to make change to be focused on the right things and doing the right things”.
She continued, “This fight for equality is not about giving women their rights. You don’t give it to them – they have it. They’re born with their rights. This is something that every woman and every girl is born with their human rights and we must protect them and fight for them.”
Koko touhu on totta puhuen vaikuttanut alun perinkin NATOn ”uudelta aseelta”, myös ja ennen kaikkia järjestön SISÄISISSÄ asioissa:
” Kun edistyksellisimmät demokraatit vahtivat muiden ajattelua, he vieroittavat puolueesta muitakin kuin punaniskoja, Lilla sanoo. Demokraattipuolueen imagoksi on tullut ”Joogamatto-Jessica”, kun republikaanien imagona pysyy ”Kaljakori-Joe”. Jälkimmäiseen on tavallisen kansan helpompi samastua, kuten vaalituloksesta nähtiin. ”
Uusi valtakunnan-aivopiereskelijä YT Jari Ehrnrooth (joka ei ole metsä-teollisuushaaraa eikä ”hurri” vaan kansakoulunopettajan poika Pohjois-Karjalasta) on töräyttänyt äärioikeistolaisuudestaan tunnetussa Etelä-Suomen sanomissa aiheesta oman (?) käsityksensä, joka perustuu ab- soluuttisen väärälle käsitykselle esimerkiksi Leninin persoonasta. Ehrn- rooth on siis esittänyt mm. Leninin nimenkin mainitsemisen kieltämistä Suomessa, muualla kuin hänen laistensa hörönlörökirjoituksissa. Lenin taas on mm. nykyaikaisen tieteenfilosofisen totuuskäsityksen isä. Mutta sehän ei kaikkia kynäilijöitä todellakaan kiinnostakaan!
Otetaan ensin muutama fakta eli teoriariippumaton tosiasia:
1. Neuvostoliitto oli päättänyt itsenäistää Suomen, kuten Puolakin jo oli itsenäistetty ja tuki ulkopuolelta Kansanvaltuuskuntaa ja sen valtiojär- jestystä, joka oli jyrkästi toisenlainen, kuin mikä itsessään Neuvostolii- tossa tuli muodostumaan eikä varsinaisesti ollut sellaisenaan kenen- kään päämäärä (esimerkiksi yksipuoluejärjestelmä, josta kuitenkin tuli viime vuosisadan yleisin valtiomalli). NL tarkasteli tilannetta Saksan sosialistisen vallankumouksen aikaan saamisen näkökulmasta.
2. Valkoisten voiton ratkaiseva tekijä on Saksan armeijan suorittama Helsingin valtaus. Koko Saksan lähtö mukaan oli täpärällä ja keisari Wilhelmin kannan ja äänen varassa sodanjohdon kantaa vastaan – yksi Wilhelmin munauksista.
Tässä lähdetään siitä, että Saksa EI OLISI OSALLISTUNUT SUOMEN SISÄLLISSOTAAN. Saksa olisi sitten vastaavasti pärjännyt jonkin aikaa paremmin joillakin muilla rintamilla, esimerkiksi Baltiassa. Eli lähdetään siitä, että se kuitenkin olisi sotinut Baltiassa.
Sen sijaan voi pohtia, olisivat Ruotsi ja Norja voineet sekaantua sotaan, ja mitä kaikkea sellainen olisi voinut aiheuttaa.
3. Se Valkoisten klikki, joka voitti, JOUTUI LÄHES HETI POIS VALLASTA, VAIKKA VOITTI.
Jos sota olisi pitkittynyt tuon klikin johdolla Keskusvaltojen romahtaes- sa, mitä se olisi tarkoittanut? Miten ulkovallat olisivat suhtautuneet?
4. Punaisten voitolla ei tarvitse tarkoittaa, että Valkoinen armeija olisi ajattu maasta tai pantu keskitysleireihin. Olisko Suomesta voinut tulla ensimmäinen tällä tavalla ja tästä syystä jaettu valtio? Jos niin missä raja, keitä johdossa?
5. Mitä toisenlainen sosialistinen valtio naapurissa olisi vaikuttanut Neuvostoliiton kehitykseen? Entä Ruotsin kehitykseen?
Suoraa puhetta tutkijalta: ”Tänä vuon- na pitäisi olla rohkeutta sanoa, että valkoisten voitto oli erinomainen asia”
Suomessa on vaikeaa nähdä vuotta 1918 laajemmassa yhteydessään, Jari Ehrnrooth sanoo.
Jari Ehrnrooth puhuu rohkeasti sisällissodasta. Kuva:Terhi Korhonen
Suomessa vietetään tänä vuonna vuoden 1918 sodan muistovuotta.
Muistovuoden aikana voitaisiin nostaa esiin kaksi näkökulmaa, jotka toistaiseksi julkisesta keskustelusta puuttuvat, sanoo kirjailija-tutkija Jari Ehrnrooth.
Ensinnäkin vuoden 1918 kapina olisi syytä nähdä laajemmassa yhteydessään.
Suomi oli osa maailmanlaajuista kriisiä, ja Suomen vallankumouksellinen liikehdintä oli osa kansainvälistä liikehdintää. Tätä on Suomessa edelleen vaikeaa ymmärtää.
– 1900-luvun kaksi suurta virhettä ja ihmisyyden vastaista järjestelmää olivat fasismi ja kommunismi, Ehrnrooth sanoo. ”
RK: Kommusimi ei ollut ihmisyydenvastainen, eikä mikään kansainväli- sen lain voimainen elin ole mitään sellaista päättänyt.
Me EMME TIEDÄ, miltä maailma näyttäisi ilman Neuvostoliittoa: miltä Venäjä, Kiina, Länsi-Eurooppa, Etelä-Aasia tai USA.
Tämä kysymys on erityisen vakavasti noussut esiin, kun on nähty, mikä NATSISTISENHAISTAPASKANTIETEEN PÖRINÄ JA HÖRINÄ JA LÖRINÄ, JOTA EHRNROOTHKIN ON OSA, LÄHTI LIIKKELLE NEU- VOSTOLIITON HAJOAMISEN JÄLKEEN, eikä sille oikein vieläkään näy selvää loppua!
JE: – Suomessa on hyvin vaikeaa suhtautua vuoden 1918 tapahtumiin sillä tavalla, että yksiselitteisesti ajateltaisiin punaisen osapuolen osal- listuneen tähän 1900-luvun toiseen suureen virheeseen, kommunismiin. Mutta se on totta: maailmanhistoriallisesti katsottuna se osallistui siihen. ”
RK: Se ei ollut sellaisenaan mikään ”virhe”, ja toisekseen TYÖVÄENLIIK- KEEN JAKO KOMMUNISTEIHIN JA SOSIALIDEMOKRAATTEIHIN OLI VASTA EDESSÄ sellaisena kuin se tapahtui.
Ratkaiseva pointti oli Itävallan (Unkarin, Tshekin, Slovakian, Jugoslavian) sosalidemokraattien, jotka olivat olleet sodanvastaisia, asettuminen Neuvostolittoa vastaan noihin samoihin aikoihin. He olivat ideologisesti kaukana leninistä, ja tieteellisesti väärässä (machismi). Länsieurooppa- laisesta sosialidemakratiasta tuli kaikin puolin leninisminvastainen liike. Suomen Punaisissa oli kaikenväristä sosialisteja kristillisistä sotakommunisteihin.
JE: Toiseksi ja edelliseen liittyen nyt, vuoden 1918 muistovuonna, Suo- messa pitäisi olla älyllistä rohkeutta sanoa valkoisten voiton olleen ”erinomainen asia”, Ehrnrooth haastaa – unohtamatta sitä, että voittanut puoli syyllistyi hirvittäviin julmuuksiin sodan jälkeen.
RK: Näin ei voida sanoa.
Lisäksi hirvittävyydet olisivat olleet kymmenkertaiset, ellei voittaja- klikki oli myös hävinnyt valtansa. Valtaan tuli kolmas ryhmä: Ståhlbergin, Kaarlo Kivekkään, alkiolaisten jne. ei-natsistinen porvaristo.
JE: Valkoisten voiton ansiosta Suomi kehittyi sellaiseksi hyväksi yhteis- kunnaksi, jollaisena me sen tänään tunnemme, Ehrnrooth korostaa.
RK. Siihen tarvittiin myös tappio II maailmansodassa.
Eikä Suomi ole tänään mikään hyvä valtio, kaikkea muuta.
Sellaisia ei tunnu taas kerran olevan juuri missään.
JE: Realistisena vaihtoehtona olisi voinut olla autonomisen neuvostotasavallan tai Neuvostoliiton satelliittivaltion asemaa.
RK. ”Satelliitivaltio” oli voinut olla hyvä! Se olisi ollut paempi kuin jonkun muun satelliittina, ja parempi kuin NL:n osana, mitä eikuitenkaan todellisuudessa ollut tarjollakaan.
JE: – Voimme käydä kysymässä Virosta, kuinka hienoa se sitten olisi ollut.
RK: Viro ei välttämättä myöskään olisi joutunut sellaisiin rulliin esimerkiksi II maailmansodassa kuin nyt joutui, jos Suomi olisi ollt oikealla eikä väärällä puolella.
JE: Sisällissodan jakolinjoja pidetään kansalaiskeskustelussa edelleen hengissä, vaikka kukaan ei enää elä eikä voi elää sisällissodan maailmassa.
RK: Suomessa on nyt uusi sisäälissota haistapaskantieteellä.
JE: Se kertoo traumasta, Ehrnrooth sanoo, mutta tosiasioiden tunnusta- minen palvelisi menneisyyden hallintaa – menneisyyden painolastista vapautumista tulevaisuutta varten.
RK: Ehrnrooth ei tiedä eikä välitä tosiasioista mitään.
PS: Jari Ehrroothin entinen vaimo on entinen taistolainen (kuten esimer- kiksi minäkin) ja nykyinen vähän sellainen telaktjufeminiti Sari Näre , jonka teos yhdessä Jenni Kirveen kanssa Ruma sota on varmaan monelle palstalaiselle tuttu.
AR: ” Olisiko punaisesta Suomesta tullut diktatuuri?
Itsenäisen Suomen historiaan liittyy kaksi sitkeää myyttiä. Ensimmäinen niistä on, että Suomi ei ollut Natsi-Saksan liittolainen, vaan kävi erillissotaa. Poliitikot toistavat tätä myyttiä yhä, mutta harva historioitsija allekirjoittaa sitä.
Toinen myytti on, että punaisten voitto sisällissodassa olisi tehnyt Suomesta totalitaristisen, ja osan Neuvostoliittoa. Tämänkin myytin todellisuuspohja on heikko, mutta julkisuudessa sitä toistetaan usein kyseenalaistamattomana faktana. ”
RK: Kysymys on hyvin asetettu.
Ensimmäinen myytti on selvä.
Toiseen liittyen parikommenttia.
1) Neuvostoliitolla ja siellä nimenomaan Leninillä ja kansallisuuksien komissaari Stalinilla ei toimenpiteidensä valossa ollut vähäisintäkään aikomusta vallata Suomea eikä liittää sitä Neuvostoliittoon.
Juttu ei perustu Leninin eikä kenenkään muunkaan ”persoonallisten motiivien arvuuttelulle”, vaan faktoille siitä, miten Lenin alaisineen (kuten Stalin) toimi, ja ertyisesti vielä tapauksiin, jotka eivät ole muulla tavalla selitettävissä ja jotka myös osoittavat, että päättäjä oli nimenomaan Lenin eikä jokin vaihtelevaenemmistöinen kollektiivi.
Otan yhden esimerkin: oman Suomen punaisia lähellä olleen vasemmistopuolueen perustaneen kenraalikuvernööri Nekrasovin viran ja tätä kautta mm. Venäjän hallituksen viimeisenkin komentoketjun Suomeen lakkauttaminen vallankumousyönä 7. 11. 1917 ja näin faktuaalisen itsenäisyydentilan luominen Suomelle, kunhan Suomi vain julistatuu itsenäiseksi, mistä Stalin kävikin muistuttamassa puheessaan ensimmäisellä kansankomissaarin ulkomaanmatkalla Suomen Ammattijärjestön (ei siis SDP:n, sen kokous oli viikkoa myöhemmin!) liittokokouksessa 16. 11. 1917.
Jos noin olisi ollut ”Leninillä olisi ollut enemmistö” Senaatissa eli hallituksessa, jonka puheenjohtaja olisi ollut kenraalikuvernööri, ja jäseninä oli ollut yksi enemmän porvareita kuin sossareita, mutta puheenjohtajan ääni oli ratkaissut sosialistien, aivan samoin kuin keväällä/kesällä kuvernööri Stahovitshin ääni porvarien hyväksi, jopa päätettäessä Senaatin suostumisesta Eduskunnan ja myös itsensä hajottamiseen. Tämä kaikki olisi tietysti edellyttänyt, että Lenin olisi houkutellut sosialistit mukaan Senaatin toimintaan, mikä nyt olisi todennäköisesti onnistunut ainakin äkkivasemmis.tolaisimpien sosialistien avulla.
Liioin ei Puolaa ollut tarkoitus liittää Neuvostoliittoon, vaikka Puna-armeija tappelikin myös Puolan alueella toisin kuin Suomessa. Bolshevikkipouoleen puolalisjohtajat paitsi Tshekan johtaja Felix Dzerzinski, kuten Rosa Luxemburg ja Klara Zetkin lykättii vasten tahtoaan Saksan puolueeseen.
Menshevikki, kenraali Pilsudski komensi tuolloin perustamaan Itävallan Puolalaisarmeijaa Saksan puolella.
Bolshevikkipuolueen johdon enemmistö tarkasteli Puolaa, Suomea ja jopa Baltiaakin SAKSAN VALLANKUMOUKSEN EDISTÄMISEN KANNALTA, joka katsottiin ensiarvoisen tärkeäksi ja juurisilloin mahdolliseksi.
Kuitenkin ainoa sanoma ja ”tutkimustulos”, joka joillekuille eli otsikossa mainitsemilleni kelpaisi, on, että muka NIMENOMAAN Lenin olisi VÄLTTÄMÄTTÄ halunnut liittää Suomen VÄKIVALTAISESTI Neuvosto-Venäjään!
2) Termi ”totalitarismi” on epätieteellinen, aivan täyttä hörönlöröä, sen mitkään teesit eivät pidä paikkaansa eivätkä ole perusteltuja. Ja siitähän taas jankuttajat eivät välitä.
” Hannah Arendtin käyttöön ottama ”uusi käsitteistö” ”totalitarismista” (jolle sanalle hän antoi uuden, entistäkin huonomman merkityksen Mussolinin kulttuuriministerin, entisen Sosialistisen internationaalin radikaalijohtajan Giovanni Gentilen antaman ”virallisen” merki-tyksen tilalle), on puhdasta potaskaa.
Yllättävää kyllä,Sovjetskaja entsiklopedija noteeraa Gentilen hegelistisen filosofin ominaisuudessa (toisin kuin Arendtia frankfurtistisena sellaisena) ja käyttää myös termiä totalitarismi, Gentilen merkityksessä.
Gentile, Giovanni
Born May 30, 1875, in Castelvetrano; died Apr. 15, 1944, in Florence. Italian neo-Hegelian philosopher;an ideologist of fascism. Minister of education in the Mussolini government (1922-24). Professor of history of philosophy at the University of Palermo from 1907, the University of Pisa from 1914, and the University of Rome (1917-44).
Gentile’s philosophical system, his so-called actualism, is a subjective idealist variant of neo-Hegelianism. In reforming Hegel’s philosophy, Gentile came close to Fichte’s view, reducing reality to the current thinking process, what he called the “act of thought” or “thinking thought”.Since he identified the act of thought with actual reality, he contrasted it not only to the whole objective world but also to past thought, to “thought thought,” which, according to Gentile, was an “ossified” and materialized thinking process and hence no longer dialectical.
Gentile cooperated with the fascist government and became an apologist of the totalitarian state, which he viewed as the embodiment of the moral spirit. He called for the total submission of the personality to the state and for the dissolution of individuals in political history.“
“ Totalitarian State
an imperialist, authoritarian, bourgeois state exercising total centralized control over all aspects of society.Totalitarian states and regimes are characterized by their control of all legal organizations and their use of discretionary powers not limited by law; also characteristic of such states and regimes are the suppression of democratic organizations, the abolition of constitutional rights and freedoms, the militarization of society, and the repression of progressive forces and differing viewpoints. Fascist Germany and Italy were totalitarian states.”
Tietysti voidaan keskustella siitä, onko esiintynyt ja missä gentileläistä totalitarismia, vaikka sitten sosialismissakin.Hitlerin ideologia oli muuta kuin gentileläistä. Hän kopio Mussolinilta osan poliittista järjestelmää eikä ideologiaansa, joka oli hänen omissa riveissään keitetty kokoon. Se ideologia oli lisäksi enemmän Heinrich Himmlerin kuin Hitlerin itsensä alaa. Ideologian sielu oli oikein tunnettu henkilö, jonka tuollainen rooli oli kuitenkin megaluokan valtionsalaisuus…
Gentile kopioi termin englantilaisen Wikin mukaan fasisminvastustaja Giovanni Amendolalta:
” The notion of ”totalitarianism” a ”total” political power by state was formulated in 1923 by Giovanni Amendola who described Italian Fascism as a system fundamentally different from conventional dictatorships.The term was later assigned a positive meaning in the writings of Giovanni Gentile, Italy’s most prominent philosopher and leading theorist of fascism.He used the term “totalitario” to refer to the structure and goals of the new state. The new state was to provide the “total representation of the nation and total guidance of national goals”. He described totalitarianism as a society in which the ideology of the state had influence, if not power, over most of its citizens. According to Benito Mussolini, this system politicizes everything spiritual and human:
“Everything within the state,nothing outside the state,nothing against the state.“
” Amendola, Giovanni
Born 1886; died Apr. 6, 1926. Italian political figure and publicist. Became a parliamentary deputy in 1919.
After World War I, Amendola led the left wing of the Liberal Party. In 1924 he be-came one of the leaders of the antifascist Aventine bloc.After the bloc was defeated in its struggle against fascism, he maintained liberal republican positions. In July 1925 he was viciously beaten by a band of fascists. He died in exile in France.”
Hannah Arendt keittää kokoon täysin oman keitoksensa, jossa nimenomaan natsi-Saksa ja Neuvostoliitto muka olisivat jotenkin ”samanlaisia” ja eroaisivat periaatteellisesti kaikista muista ”autoritaarisista” järjestelmistä, niiden joukossa vanhoista Saksan, Venäjän, Itävallan, Belgian, Turkin jne. imperialistista terroristisista monarkioista ja jopa keisarillisesta Japanista, puhumattakaan Brittiläisestä, Ranskalaisesta, ja Hollantilaisesta imperiumista, ajan imperialistisista ”tavallisista diktatuureista” kuten Salazarin Portugalista ja Francon Espanjasta tai ajan ”tavallista” yksipuoluejärjestelmistä (Turkki, Meksiko jne.).
Nimitän seuraavassa Arendtin keitosta ”TOTILATERALISMIKSI”, ettei sitä sekoitat Amendolan, Gentilen ja Sovjetskajan määritelmiin. Otan määritelmät suomalaisesta Wikistä ja lainaan oheista keskustelua.
” Saksalais-amerikkalainen politiikan tutkija Hannah Arendt julkaisi vuonna 1951 tutkimuksen The Origins of Totalitarianism (Totalitarismin juuret). Hänen mukaansa 1900-luvun alkupuolella nousseet totalitaariset järjestelmät erosivat aikaisemmista diktatorisista järjestelmistä muun muassa siinä, että
1) poliittiset laitokset toimivat ainoastaan todellista valtaa pitävän ryhmän lavasteina ja että
2) aate oli vallanpitäjille pelkkä väline kansan hallitsemiseen. ”
(Eli että vallanpitäjät eivät olisi ”todella uskoneet” järjestelmän ideologiaan. HM)
” Arendtin ”1900-luvun totalitarismin erikoistuntomerkit” eivät pidä paik- kaansa: joko ne eivät ole totta, tai niissä ei ole mitään poikkeavaa ”aikaisempiin diktatuureihin” nähden SILLÄ TAVALLA, kuin hän luulee, vaan jopa päinvas-toin: ne aiemmat viimeisimmät muut autoritaariset järjestelmät saattavat poiketa hä-nen luonnehtimallaan tavalla näistä, esimerkiksi johtavan kerrostuman, lainmukaisten valtaelinten ja johtavan ideologian keski-näisten suhteiden osalta.
Jos Mussolinin Italian ja Stalinin NL:n edustuselimet olivat ”salaa todellisten vallanpitäjien lavasteita” (mikä ei ole ainakaan NL:ssa kaikin puolin kuten juridisesti edes totta, koska kaikki lailliset päätökset piti kuitenkin tehdä niiden kautta rauhan aikana!), niin tämä on ”toisin kuin aikaisemmissa diktatuureissa” ainoastaan siinä suhteessa, että niissä aikaisemmissa kuten tsaarin Venäjällä ja Englannissa ne olivat olleet sitä täysin julkisesti ja lain kirjaimen mukaan, juridisen VALLAN ollessa monarkilla! Joskus saattoi olla, että todellinen valta oli kuin olikin parlamentilla, mutta sen piti laillistuttaa päätöksensä monarkilla eikä päinvastoin! Ja natsi-Saksassahan mitään edustuselimiä ei varsinaisesti ollutkaan.
Mitä tulee siihen Arendtin ”totalitarismin erikoistuntomerkkiin”, että (sinänsä jo valmis) ”aate (ideologia) olisi ollut pelkkä väline kansan hallitsemiseen”, niin siinä EI olisi ollut ainakaan eroa entisiin uskonnollisiin diktatuureihin ja monarkioi-hin nähden! Arendt ei huomaa, miten hän PESEE ”PUHTAAKSI” ANSIOTTOMAS-TI noilla ”eroillaan” AIKAISEMPIA DIKTATUUREJA, ja todellisuus on usein PÄIN VASTOIN KUIN HÄN SANOO.
Lisäksi tuo perustelematon möläys tarkoittaa, että Hitler ei olisikaan ”todella ajatellut” natsistisesti (vaan vaatinut sitä pelkästään kansalta) eivätkä Lenin eikä Stalin marxismin pohjalta (noh…Trotskihan ei siten ajatellutkaan!). Herää kysymys, MINKÄ MUUN IDEOLOGIAN POHJALTA KUKIN HEISTÄ SITTEN AJATTELI? Siitä Arendt ei taidakaan kertoa mitään…
(Vai oliko niin, että hänen mielestään ”hekin kuten kaikki” ”ajattelivat IHMISLUONNO/STA/LLA”, suora(sta)an ”Keenistä” (siis, viimeisimpien tutkimusten mukaan, ”rotumurhapeilineuroonista”!!?
Olisko Arendt voinut olla noin hullu ”varhaisharilainen”? Mene tiedä.)
Hitler ajateli suorastaan överiksi JUST NIIN KUIN NATSIMIN OPPI OLI,voisi sanoa, että VALITETTAVASTI!
EIHÄN HÄNTÄ TUOSSA SUHTEESSA IHAN TÄYDESTÄ TODESTA OTTANUTKAAN KUIN KAKSI MUUTA MAAILMANPÄÄTTÄJÄÄ: STALIN JA CHURCHILL! Ja näiden lisäksi niin teki muutama alainen ja kannattaja, mm. muutoin ”älykäs” Goebbels.
Mussolinia ehkä lukuun ottamatta ”diktatorisesti hallitseva totalitaristiryhmä” ei ollut itse luonut sitä ideologiaa, jonka perusteella hallitsi, ja jonka käsittein ja sisällä käytiin myös poliittiset kiistat, joten sitä ei ollut voitu ”luoda heidän valtaansa perustelemaan”, kuten Arendt väittää muka ”vuosisadan totalitarismin erikoistuntomerkkinä”.Sekä Hitler että Lenin/Stalin nousivat valtaan, koska / kun heidän edustamansa ideologia oli jo laajasti levinnyt väestön joukkoon ennen sitä. Eivätkä he suinkaan yksin olleet niitä ideologioita luoneet saati levittäneet, kaikkea muuta! Maiden vallitsevat ideologiat eivät myöskään varsinaisesti muuttuneet perusteiltaan mihinkään yhtään sen enempää Stalinin kuin Hitlerinkään hallitusaikana. … ”
Edelleen tähän liittyen on huomattava, että bolshevikit eivät ajaneet yksipuoluejärjestelmää, vaan sellainen syntyi historillisesti. Neuvostojen vaaleihin osallistui erilaisia ryhmittymiä ja bolshevikkien kilpailevia ehdokkaita suurin piirtien Trotskin karkottamiseen asti.
Boshvikkien ja sosialidemokraattien ero repesi siitä kohtaa kuin repesi vasta Kautskyn tuomiosta Neuvostohallinnolle ja Leninin vastauksesta hänelle teoksessaan ”luopio Kautsky”.
Sitä ennen suurin erimielisyys Kautskylaisten kanssa oli koskenut dialektisen materirialismin ja machismin tieteenfilosofioiden vastakkainasettelua. Machilaiset kuten Leninin kritisoma Bogdanov itse olisivat usein Venäjällä kuuluneet mielummin bolshevikkeihin kuin menshevikkaishin, mutta heitä ei huolittu puolueeseen.
AR: ” Historiaan liittyvä jossittelu ei koskaan voi olla tiedettä, emme voi tietää mitä olisi käynyt punaisten voittaessa sodan. Mahdollisia kehityskulkuja olisi ollut loputtomasti. Toisaalta historiallista spekulaatiota ei myöskään voi paeta, koska porvarillisten aatteiden edustajat lyövät sillä jatkuvasti päähän Suomen työväenliikkeen tukijoita. Hataralla pohjalla oleva väite punaisen Suomen bolševismista on argumentti sekä kaikkia tulevia vallankumouksia, että koko Suomen työväenliikettä vastaan. Siispä tämä väite on kumottava, vaikka mikään vedenpitävä todistelu ei ole mahdollista.
Punaisen Suomen aatteet
Punaisen Suomen aatemaailma ei ollut antiautoritaarinen, mutta ei myöskään totalitaristinen. Punaisten ohjelman olennaisimmat osat olivat parlamenttikeskeinen järjestelmä, progressiivinen verotus, kirkon ja valtion erottaminen toisistaan, torppareiden ja mäkitupalaisten vapauttaminen, kansanalote, kansanäänestys valtiosäännöstä, äänioikeusikärajan lasku (20 vuoteen), mahdollisuus muuttaa perustuslakia eduskunnan yksinkertaisella enemmistöllä ja ”kansa nouskoon” -pykälä, joka teki vallankumouksesta laillisen mikäli eduskunta pyrkisi kumoamaan valtiosäännön*). Punaisten ohjelmassa ei siis ole lainkaan viitteitä bolševismista. ”
RK: Lenin piti tuota ohjelemaa hyvänä ja sosialistisena, vaikka sitä ei Venäjällä missään ollutkaan tarkoitus saattaa voimaan. Sovjetskaja entsikoopedijassa jopa arvioitiin, että baltiassa olsi heti kannattanut suhtautua tähän ja itsenäisyyteen ja jakaa saksalisen aatelin läänitykset viljelijöille perhetiloiksi, jolloin niiden paluttaminen saksalaisille ei missään tilanteessa olsi tullut kysymykseen kuten nyt kävi.
” The government of the RSFSR [Venäjä] recognized the indepen- dence of Soviet Estonia in a decree signed by Lenin on Dec. 7, 1918. By January 1919 the Red Army had liberated a large part of Estonia, where the decrees of the Soviet government were again put into effect.
[Huom! ”Soviet Estonia” EI tarkoita tässä (vielä) +”kuulumista Neuvostoliittoon” (joka perustettiinkin sillä nimellä vasta kaksi vuotta myöhemmin) vaan se tarkoittaa neuvosto-hallintomallia, joka perustettin jo Venäjän Väliaikaisen hallituksen vallan alla, ja jolle Lokakuun vallankumouprosessissa vain siirrettiin valta. Toki Neuvosto-Viron liittyminen Neuvostoliittoon olisi ollut ”napsaus vain” johtuen samanlaisista hallintomalleista, aivan toisin kuin Kansanvaltuuskunnan Suomessa, jolla oli aivan toisenlainen, mutta kuitenkin Leninin ”hyväksi sosialistiseksi” tunnustama hallintomalli!]
Nevertheless, mistakes were committed in dealing with the agrarian question. The policy of establishing state farms on former landlords’ estates rather than transferring the land to the peasants had an adverse effect on the alliance between the proletariat and the laboring peasantry.
During the intervention against Soviet Russia the imperialists of the USA and Great Britain extended military and economic aid to the Estonian bourgeoisie. A British squadron arrived in Tallinn on Dec. 12, 1918, and mercenaries from Finland, Sweden, and Denmark were brought to Estonia. Opening their offensive in early January 1919, the combined forces of the Estonian bourgeois army, the interventionists, and the White Guards succeeded in forcing out the Red Army units by February. A large-scale White terror campaign followed, and the Saaremaa Uprising was crushed in February. The bourgeois dictatorship consolidated its position after elections were held to the Constituent Assembly of Estonia.
On May 19, 1919, the Constituent Assembly proclaimed the forma- tion of a bourgeois Estonian republic. On June 5 the government of the Estlandia Labor Commune discontinued its activity. … ”
HR: ” Suomen sosialidemokraattisen puolueen hegemoninen linja oli kautskylainen (tšekkiläis-itävaltalaisen Karl Kautskyn, 1854–1938 mukaan). Kautskylaisuus edusti aikansa sosiaalidemokratian keskilinjaa. Sen mukaan vallankumouksellisen etujoukon ei pidä tehdä vallankumousta, vaan vallankumous alkaa itsestään kun olosuhteet ovat siihen kypsät. Kautkylaisyytta maltillisempi linja oli bernsteiniläisyys (saksalaisen Eduard Bernsteinin, 1850–1932 mukaan). Bernstein vastusti vallankumousta, ja kannatti muutoksia parlamentaaristen reformien kautta. Kautskylaisuutta radikaalimpaa linjaa edusti bolševismi, jonka mukaan etujoukkopuolueen piti kaapata valta.
Punaisen Suomen tragedian yksi syy oli se, että Saksan ja Ruotsin sosiaalidemokraatit olivat pääosin bernsteiniläisiä, ja he pitivät Suomen punaisia vaarallisina seikkailijoina. Kun Saksa päätti hyökätä Suomeen ja tukea valkoista armeijaa, Saksan sosiaalidemokraatit istuivat hallituksessa ja hyväksyivät tämän päätöksen. Leninin mielestä Suomen sosiaalidemokraatit taas olivat päättämättömiä reformisteja. Lenin lähetti Suomen punaisille jonkin verran aseita ja salli melko pienen Suomeen sijoitettujen venäläissotilaiden vapaaehtoisjoukon liittymisen punaisten armeijaan. Brest-Litovskin rauhansopimus Saksan ja Neuvosto-Venäjän välillä 3.3. 1918 lopulta esti kaiken avun tarjoamisen, mahdollisti Saksan hyökkäyksen ja sinetöi punaisen Suomen kohtalon.
Punaisessa Suomessa toimi jonkin verran bolševikkeja, näitä olivat kolme Pietarin suomalaista, eli Adolf Taimi ja veljekset Eino ja Jukka Rahja. Lisäksi Suomessa oli sodan aikana Venäjän bolševikkihallinnon edustajia, kuten Aron Šeinman. Suomalaisilla bolševikeilla oli jonkin verran vaikutusvaltaa punakaarteissa, mutta ei juurikaan kansanvaltuuskunnassa, joten heillä ei ollut mahdollisuuksia vaikuttaa punaisen Suomen siviilihallinnon linjauksiin. ”
RK: Tällainen ”Leninin mielipide” perustuu SKP:n perustajien myöhemmälle arviolle, että ”oli virhe, että vallankumoukseen ei pyritty, vaan siihen ajauduttiin”.
Lenin mielipide oli, että Suomen olisi pitänyt kieltäystyä Kerenskin maakuntavaaleista ja irrottautua Kerenskin hallinnosta Valtalain Eduskunnan johdolla. Tätä mieltä oli erittäin näkyvästi ja aktiivisesti myös mm. Väinö Tanner.
Toisaalta jotkut radikaalit ”ahneuksissaan” näkivät vaalit keinona syrjäyttää oikeistolaisia kuten Tanner, Paasivuori ja Tokoi, johdosta ja näiden ehdokkaksiasettumistakin yritettiin estää.
HR: ” Punakaartin johtaja Eero Haapalainen toimi usein omavaltaisesti, ennen kun hän sai potkut, ja punaisen Suomen loppumetreillä kansanvaltuuskunnan puheenjohtaja Kullervo Manner nimitettiin diktaattoriksi. Autoritaarisista toimista huolimatta mikään ei viittaa siihen, että he olisivat olleet Leninin linjoilla jo kansalaissodan aikana. Punakaarti toimi sodan aikana usein omavaltaisesti tiedustelun, postin, rautateiden ja elintarvikkeiden jakelun suhteen, mutta tämäkään ei vielä todista, että punainen Suomi olisi ollut matkalla kohti totalitarismia. Kullervo Mannerin diktaattorin valtuudet olivat epätoivoinen viime hetken toimi, niitä ei ollut tarkotettu pysyväksi järjestelyksi. ”
RK: MIKÄ viittaa sellaiseen, että Lenin olisi ollut ”suunnattoman autoritaarinen”?
Ei niin mikään – muu kuin Solzhenitsynin, Anne Applebaum-Sikorskyn ja Robert Servicen hörönlörötykset.
HR: Haapalaisesta, Mannerista ja monista muista (mutta ei kaikista) Neuvosto-Venäjälle paenneista punaisista tuli bolševikkeja, ja vuonna 1918 perustettu Suomen kommunistinen puolue (SKP) omaksui Leninin linjaukset. SKP:n linjaukset olivat seurausta bolševismin vaikutusvaltaan joutumisesta, jonka mukaan punaiset hävisivät tiukan keskusjohdon ja kurin puutteen vuoksi. Mikäli punaiset olisivat voittaneet sodan, ei olisi ollut syytä vaihtaa kautskylaisuutta bolševismiin. Stalinin mielestä SKP:stä ei koskaan edes tullut riittävän bolševistista, minä vuoksi hän teloitutti suurimman osan sen moskovalaisesta johdosta 30-luvulla. ”
RK: Kautskylaisuuteen liittyvää machilaisuutta ei olisi hyväksytty. Mutta tuskin olisi tapeltu politiikassa näkyvästi.
HR: ” Oliko punaisten vallankäyttö mielivaltaista?
Valkoisen Suomen historianäkemyksen mukaan punainen terrori oli esimakua tulevasta totalitarismista. On totta, että punaiset teloittivat (ainakin) 1424 valkoista tai sellaisten tukijaksi epäiltyä. Teloituksille ei kuitenkaan ollut punaisten poliittisen johdon eli kansanvaltuuskunnan, eikä punakaartien johdon tukea, päinvastoin. Teloitukset olivat luonteeltaan paikallisten kalavelkojen maksua.
Punaisten vallankumousoikeudet antoivat suojeluskuntien ja poliisin jäsenyydestä rangaistukseksi yleensä sakkoa tai ehdonalaista, enintään 50 päivää vankeutta. Myös valkoinen terrori oli pääosin oma-aloitteista mielivaltaa, mutta valkoisten valtiorikosoikeudet antoivat sodan jälkeen myös 555 kuolemantuomiota, joista pantiin käytäntöön 265.
Punaisten tekemät teloitukset kertovat punaisten kurittomuudesta ja keskusjohdon heikkoudesta. Totalitaristinen terrori ei kuitenkaan koskaan tapahdu yksilöiden aloitteesta, se edellyttää verta janoavan järjestelmän ja keskusjohtoisen suunnitelman. Mikäli punaiset olisivat voittaneet, mielivaltaisia teloituksia olisi todennäköisesti tapahtunut vielä jonkin verran enemmän. Pian punaisen hallinnon vakiintuminen olisi lopettanut yksilöiden aloitteesta johtuvan mielivallan.
Punaisen Suomen kansanvaltuuskunnan valtiosääntöluonnos ja punaisen Suomen käytännöt erosivat jyrkästi bolševikkien toimista. Kansanvaltuuston valtiosääntöluonnoksessa Suomi oli monipuoluejärjestelmä. Neuvosto-Venäjä oli yksipuoluejärjestelmä heinäkuusta 1918, ja myöhemmin tästä määrättiin perustuslaissa. ”
RK: Siitä määrättiin vain Brezhnevin perustulaissa vuonna 1981, mikä oli helvetin paha virhe.
Neuvostoliitto ei ollut virallisesti yksipuoluejärjetelmä kuten esimerkiksi Kiina. Järjetelmässä saattoi myös antaa laillisen äänen kenelle tahansa vaalioikeutetulle, vaikka tätä ei olisi mikään organisaatio asettanutkaan ehdokkaaksi. Sellaisilla äänillä ei kuitenkaan ollut todellista merkistystä. Tärkeintä oli, että kävi äänestämässä.
HR: ” Punaisessa Suomessa ei ollut asevelvollisuutta, Neuvosto-Venäjä määräsi asevelvollisuudesta heinäkuussa 1918. Punaisessa Suomessa vain keskuspankki sosialisoitiin, Neuvosto-Venäjällä pankkitoiminta monopolisoitiin valtiolle 1917, ulkomaankauppa monopolisoitiin valtiolle toukokuussa 1918 ja yleinen sosialisointi toteutettiin kesäkuussa 1918. Venäjällä bolševikkipuolue ajautui sotaan kaikkien muiden sosialistien kanssa vuoden 1918 aikana. Punaisessa Suomessa vallankaappausta vastustaneet sosialistit vetäytyivät hallinnosta, mutta pääsääntöisesti kukaan ei sortanut heitä. Järjestelmällinen terrori alkoi Neuvosto-Venäjällä vuonna 1918, punaisessa Suomessa ei ollut valtiollista terroria laisinkaan. Ainoat punaisen Suomen autoritaariset toimenpiteet olivat painovapauden rajoitukset ja puuttuminen tuomioistuinten riippumattomuuteen.
Kuinka kävi muiden sosialistien johtamien valtioiden 1910-1920-luvulla?
Venäjän vallankumouksen jälkimainingeissa syntyi useita sosialistisia valtioita, joiden kohtalo antaa osviittaa siitä kuinka sosialistiselle Suomelle olisi voinut käydä. Neuvostoliitto nielaisi yksi kerrallaan Kaukasuksen kolme sosialistista tasavaltaa, Azerbaidžanin ja Armenian vuonna 1920 ja Georgian vuonna 1921. Lisäksi Neuvostoliitto valloitti sosialisti Symon Petljuran johtaman Ukrainan kansantasavallan vuoteen 1921 mennessä. Aikaisemmin Kiinaan kuuluneista Mongoliasta ja Tuvasta tuli Neuvostoliiton satelliittivaltioita, ensimmäinen saavutti kansainvälisen tunnustuksen vasta 1940-luvulla, jolloin jälkimmäinen liitettiin Neuvostoliittoon.
Yksi uusi, sosialistien johtama maa kuitenkin pysyi itsenäisenä: Józef Piłsudskin johtama Puola. Uudelleen perustettua Puolaa ei nykyään pidetä sosialistisena maana, mutta Piłsudskin puolue, Puolan sosialistipuolue PPS muistutti paljon Suomen sosialidemokraattista puoluetta. ”
RK: Ei kannata verrata: Pilsudski oli Saksan puolella. Hän uritti luodan Puolasta alun pitäen alueellisen suurvallan. Uudeksi tukijaksi saksan natauduttua löytyi Ranska, sen äärioikisto. Liettua irrottautui Puolasta.
Puolan itsenäistyminen 30.3.1917 ja sen rooli Venäjän sisällis- ja interventiosodassa 1918-1920
Puola poikkeaa muista Tsaarin imperiumista I maailmansodan aikaan ja jälkeen itsenäistyneistä maista maista siinä, että se on entinen supervalta yhdessä Liettuan kanssa itsekin. Sellainen myös ”uuden”, itsenäisyytensä palauttaneen (Suur-)Puolan oli tarkoitus olla: peilikuva ”Venäjästä” sellaisena kuin monet, useimmat puolalaiset sen käsittivät, kapeasta vinkkelistään.
Puolan kuningaskunta oli tsaarin imperiumissa eri valtio kuin Venäjän keisarikunta aivan kuten Suomikin. Sillä olivat omat, aatelisvaltaiset lait ja yhteiskuntajärjestys. Sen erikoisuus oli feodaalisesti matala-arvoinen, omin käsin maatöitä tekevä, ratsuväessä asevelvollinen ns. ”lantakasa-aateli” (Lenin), joka oli syntynyt siten, että aatelisto omisti tiluksensa kapitalistisesti, ja ne myös jaettiin kapitalistisesti kaikkien miespuolisten perillisten kesken (eikä feodaalisesti velvollisuuksien mukaan). Koska aatelisto oli keskenään poliittiisesti tasa-arvoista, ”tasavaltaista” (ja muilla ei käytännössä ollut poliittisia oikeuksia), valta kertyi sen suurimmalle ryhmälle lantakasa-aatelille. Tämä oli tsaarinvallan ja tsaarinvalta lantakasa-aatelin tukipylväs. Jopa 25% väestöstä kuului aatelistoon.
Puola sai kootuksi Ranskan ja antautuneen Saksan tuella suurimmillaan jopa 700000 miehen interventioarmeijan Puolan-Neuvosto-Venäjän sodassa (helmikuu 1919 − maaliskuu 1921). Se oli Venäjän sisällis- ja nterventiosodan selvästi kolmanneksi voimakkain osapuoli punaisten ja valkoisten jälkeen.
Liettua ei tähän hyökkäykseen osallistunut, vaan päin vastoin iski puukon kahvaa myöten Pilsudkin armeijan selkään pitäen sitä päävihollisenaan ja taistellen itselleen Puolasta riippumattoman itsenäisyyden. Vilnalainen ”puolankielinen liettualainen” Pilsudski ei tästä takaiskusta koskaan toipunut.
Olen ottanut itsenäisyyspäivämääräksi sen tunnustamisen päivämäärän Venäjän väliaikaisen hallituksen toimesta, lähes ensi töikseen. Kyseessä oli ns. Kongressi-Puola, jonka rajat ja valtiojärjestyskin oli muodostettu Napoleonin sotien jälkeisessä Wiemin kongressissa (1814 – 15), ja sen olivat Venäjän keisarikunnan lisäksi, jonka kanssa se oli per- sonaaliunionissa (tsaari on Puolan kuningas ja Liettuan suuriruhtinas), myös kaikki muutkin Kongressin osanottajamaat eli käytännössä kaikki Euroopan itsenäiset valtiot.
HR: ” Molemmat puolueet ajoivat ponnekkaasti itsenäisyyttä Venäjän imperiumista. Puola ei ajautunut sisällissotaan, mutta valtakamppailu Puolan sosialistien ja oikeistonationalistien välillä oli usein väkivaltaista. Oikeisto murhasi Puolan sosialistisen presidentin Gabriel Narutowiczin vuonna 1922, ja vuonna 1926 Piłsudski kaappasi vallan vasemmistopuolueiden tukemassa väkivaltaisessa vallankaappauksessa. Diktaattorina Piłsudski siirtyi asteittain konservatiiviseen suuntaan, eikä 1930-luvun Piłsudskia voi enää pitää sosialistina.
Neuvostoliiton imaisemista maista Azerbaidžanin Armenian kohtalon määrittivät keskinäiset sodat, ja alueen joutuminen Neuvosto-Venäjän ja Turkin geopoliittiseksi kiistakapulaksi. Lenin piti Azerbaidžanin öljyä välttämättömänä, Armenia joutui lopulta valitsemaan joko liittymisen Turkkiin tai liittymisen Venäjään. Molempien maiden sosialistien joukossa oli myös merkittävä määrä bolševikkeja. Punaisessa Suomessa ei ollut yhtäkään näistä tekijöistä, jotka johtivat Neuvosto-Venäjän miehitykseen.
Georgia oli vakain Kaukasian kolmesta uudesta sosialistien hallitsemasta maasta, ja hetken näytti että se voisi säilyttää itsenäisyytensä. Itsenäisyyttä kannattava sosiaalidemokraattipuolue sai 109 paikkaa vasta itsenäistyneen Georgian parlamentin 130 paikasta, eikä bolševikeilla ollut Georgiassa juurikaan sananvaltaa. Stalin ei kuitenkaan nähnyt synnyinmaansa itsenäisyydellä arvoa. Stalinin omien ja Neuvosto-Venäjän geopoliittisten intressien lisäksi sosialistisen Georgian kohtaloksi koitui heikko armeija. Vaikka itsenäisessä Georgiassa oli 2,5 miljoonaa asukasta, sen armeijan vahvuus oli alle 12 000 miestä. Heikon armeijan vuoksi Neuvosto-Venäjä sai Georgian vallattua kuukaudessa noin 45 000 miehen vahvuisella hyökkäyksellä, valtausta helpotti samanaikainen Turkin hyökkäys. ”
RK: Nämä Kaukasian tasavallat eivät varsinaisesti olleet itsenäisiä, vaan niissä oli samaan tapaan paperilla Venäjään kuulmisen tunnustava hallinto kuin Väliaikaisen hallituksen aikana. Silloin niillä oli kuitenkin ollut myös ministereitä. Niissä oli kaikissa myös koko ajan bolshevikkien haalitsemia alueita.
HR: ” Neuvosto-Venäjä olisi periaatteessa voinut kaavailla Suomen valloittamisita samaan tapaan kun se valloitti Georgian. ”
RK: Se vaan ei kaavaillut.
HR: ” Bolševismilla ei ollut Suomessa juurikaan tukea. Tästä huolimatta Neuvosto-Venäjä olisi voinut yrittää nimittää Suomelle nukkehallituksen, jossa olisi ollut esimerkiksi Adolf Taimi ja Rahjan veljekset jotka jakoivat bolševikkien näkemykset. ”
RK: Ei yrittänyt, kun se oli erottanut heti kuvernöörinkin.
HR: ” Punaisen Suomen sotilaalliset mahdollisuudet olivat kuitenkin aivan toiset kuin Georgian. Kansalaissodassa Punaisten puolelle mobilisoitiin noin 80000, lisäksi punainen Suomi olisi voinut mobilisoida Suomea puolustamaan suuren osan yhtä monesta valkoisten mobilisoimasta. Punaisen Suomen käytössä oli siis noin 150000 sotilasta, 12 kertaa enemmän kuin Georgialla. Neuvosto-Venäjä olisi tarvinnut punaisen Suomen valloittamiseen yli 400000 sotilaan armeijan, viisi kertaa suuremman kuin mitä osallistui Viron itsenäisyyssotaan. 1920-luvun alun nälkävuosina sellaisen mobilisointi olisi ollut bolševikkihallinnolle todella kallis ponnistus. Voimasuhteet Suomen eduksi 1920-luvun taitteessa olivat paljon paremmat kuin talvisodassa.
Mongolia ja Tuva olivat sotien välissä hankalassa paikassa sijaitsevia maita, joita määritti sijainti Venäjän ja Kiinan välissä. Kuomitangin hallitsema Kiina oli toisaalta sekasortoinen, ja toisaalta se ei halunnut hyväksyä Mongolian ja Tuvan itsenäisyyttä. Mongolian ja Tuvan piti nojautua Neuvostoliittoon sekä geopoliittisista että taloudellisista syistä. Ruotsi, Englanti ja Saksa eivät elätelleet toiveita Suomen valloittamisesta. Siksi punaisella Suomella oli muitakin tahoja joihin tukeutua kuin Neuvostoliitto. ”
RK: Väärä tieto: Saksa ainakin elätteli – ja hallitsikin vähän aikaa!
Englannista ja USA:sta emme tiedä, oliko niillä yhteistoimintahenkoilöitä Punaisten johdossa. Sellainen olisi aiva hyvin saattanut olla esimerkiksi puheenjohtaja Oskari Tokoi. Eikähän ole ainoa, joka olisi voinut olla.
HR: Toisin kuin Tuvalla ja Mongolialla, Suomella oli välittömät liikenneyhteydet Länsi-Eurooppaan. Poliittisesti Englanti oli punaiselle Suomelle lähes yhtä tärkeä liittolainen kuin Venäjä, ja Venäjälle paon jälkeen moni punaisen Suomen veteraani liittyi mielumin Iso-Britannian varustamaan Murmannin legioonaan kuin puna-armeijaan. Sodan voittaneet punaiset olisivat todennäköisesti pyrkineet jatkamaan liittolaisuussuhdetta brittien kanssa. Punainen Suomi olisi todennäköisesti tasapainoillut idän ja lännen välillä samaan tapaan kuin valkoinen Suomi, joka nojasi välillä Saksaan ja välillä Iso-Britanniaan.
Punaisen Suomen lähin analogia olisi ollut Piłsudskin Puola
Bolševikkien johtama Neuvostoliitto oli lahkolainen maa, joka ei suvainnut sosialistista toisinajattelua. ”
RK: Suvaitsi kyllä, millä Leninin neuvostohallinnossa läpijyräämä ystävyys- ja yhteistyösopimus Suomen Kansanvaltuuskunnan kanssa itsenäisten valtioiden kesken osoittaa.
Pilsudskin Puola oli imperialistinen valtio, jossa ei ollut mitään sosialistista. Pilsudski sai kuitenkin käännettyä menshevikitkin käymään interventiosotaa Neuvosto-Venäjää vastaan. Pilsudskin puolan analogia olisi ollut Mannerheimin sotilasvalta-Suomi, JOSSA PUNAISET EIVÄT OLSI NOUSSEET KAPINAAN VAAN LÄHTENEET MUKAAN MANNERHEIMIN RISTIRETKELLE VENÄJÄÄ VASTAAN.
SE oli sisällissodan todellinen vaihtoehto!
Ja siitähän taas ei olisi seurannut hyvää…
HR: ” Neuvostoliitto soti Ukrainan ja Puolan kanssa ennen kaikkia siksi, ettei Venäjän imperiumin aikana näillä alueilla ollut mitään yksiselitteisiä rajoja. ”
RK: Oli Puolalla rajat, ja kansainvälisesti tunnustustettu valtiollinen eritysasemakin (vaikka tsaari olikin sen ”lakkauttanut”, MUTTA VÄLIAISKAINEN HALLTUS PALAUTTI (vaikka ei hallinnutkaan aluetta) ja tunnusti Puolan itsenäisyyden lähes ensitöikseen.
Nämä rajat eivät kelvanneet Puolalle, eivätkä Liettualle.
HR: ” Suomella ei ollut vastaavaa ongelmaa, mutta punainen Suomi olisi ennen pitkää päätynyt välirikkoon Neuvostoliiton kanssa jo pelkästään aatteellisten erojen vuoksi. ”
RK: Punaiset EIVÄT olisi omaksuneet mitään kireää katskylaisuutta.
HR: ” Siinä missä Suomen suuriruhtinaskunnassa venäläisiä ja venäjänmielisiä oli vain marginaalisesti, Ukrainassa oli paljon venäjänkielisiä ja erillinen kansallinen identiteetti ei ollut mikään läpihuutojuttu. Venäjän imperiumissa Ukrainan imperiumiin kuuluvien osien ja Venäjän yhteydet olivat läheiset. Moni ukrainalainen sosialisti piti työväen vallankumousta ensisijaisena päämääränä, kansallisuuskysymystä joko toisarvoisena tai merkityksettömänä. Simon Petljuran johtama Ukrainan kansantasavallan direktoraatti joutui usein muuttamaan Venäjän puna-armeijan, valkoisen armeijan ja Puolan hyökkäysten tieltä, ja lopulta Neuvosto-Venäjä ja Puola jakoivat Ukrainan keskenään. ”
” Venäjän toimeenpaneva keskuskomitea hyväksyi Suomen itsenäisyyden 4.1.1918
Verrataan tässä Suomen ja Ukrainan tapahtumia, sillä näissä maissa seurattiin toisiaan ja oli samoja henkilöitäkin toimimassa.
Ukrainan Keskusneuvosto (Tsentralna Rada), joka hallitsi Kiovan ympä- ristössä, oli ärähtänyt jo Kerenskille siitä, ettei tämä tunnustakaan kan- sallista itsemääräämisoikeutta. Itse asiassa se oli perustettukin tästä syystä, kun ilmeni, että vaikka Väliaikaisen hallitus oli tunnustanut muodollisesti Saksan miehittämän Puolan itsenäisyyden, sillä ei ollut- kaan aikomustakaan jatkaa tällä puolueidensa ja myös neuvostoissa vaikutusvaltaisten bolševikkien alun perin julistamalla linjalla tuon pi- temmälle,ei Suomessa,Baltiassa,Kaukaasiassa – eikä Ukrainassa. Rada koostui samoista puolueista kuin Väliaikainen hallituskin, puheenjohtaja oli Kerenskinkin SR-puolueen (eserrä) akateemikko Mihail Hruževski (ven. Gruževski, demokraattinen nationalisti) ja puolustusministerinä ja sotilaskomentajana pilsudskilainen menševikki Simon Petljura, monien mielestä antisemitistinen varhaisfasisti,ehkä menševikkipuolueen sisäisten ristiriitojen jäljiltä, jossa yhteydessä itsenäisyyttä vastustavat, kansallista kulttuuriautonomiaa Venäjän yhteydessä ajavat bundilaiset (Juutalainen työväenliitto) usein hakeutuivat bolševikkien liepeille, vaikka aatteet ja olivat kaukana toisistaan.
Keskusradaa ei totellut Kiovan sotilaspiiri, joka nyt katsoi olevansa ”Väliaikaisen hallituksen (ja sen kansainvälisen tunnustuksen) perillinen” komentajinaan ensin Väliaikaisen hallituksen alueellinen sotakomissaari (ministeri) kenraaliluutnatti Mihail Oberutšev (1.5.- 17.10), sitten tämä esikuntapäällikkö ja varakomentaja kenraaliluutnantti Mihail Kvetsinski (17. 10.-7.11), Lokakuun vallankumouksen jälkeen everstiluutnatti Viktor Pavlenko (14.11.-13.12.) ja esikuntakapteeni 11. Suomenmaalaisesta tarkka-ampujarykmentistä Mykola (Nikolai) Šinkar (13.12. – ).
… ”
HR: ” Suomen ja Puolan historia on jo 500 vuoden ajan noudatellut samantapaista kaarta Itä- ja Länsi-Euroopan suurvaltojen puristuksissa. Suomi ja suurin osa Puolasta joutui osaksi Venäjän imperiumia samoihin aikoihin 1800-luvun alkuvuosina, ja molemmilla oli vahva oma hallinnollinen traditio. Vuoden 1918 uusista sosialistisista valtioista vain Puola ja Ukraina olivat Suomea väkirikkaampia, mutta näistä Ukraina oli paljon hajanaisempi ja hallintonsa, kielensä, kulttuurinsa ja poliittisten ryhmiensä vuoksi lähempänä Venäjää. Toisin kuin Ukrainassa, itsenäistymisen aikaan sekä Puolassa että Suomessa ylivoimaisesti vahvin poliittinen liike oli täysin itsenäisyyden kannalla oleva, kansallismielinen sosialistiliike. Näiden syiden vuoksi kaikista sosialistisista valtioista punaisen Suomen kehitys olisi todennäköisimmin ollut lähimpänä Puolan kehitystä.
Suomi näyttää nyt enemmän punaiselta kuin valkoiselta ”
RK: Ei kyllä minusta…
HR: Kuten Suomen sosialidemokraattinen puolue toipui melko nopeasti tappiostaan valkoisessa Suomessa, punaisen Suomen porvaripuolueet olisivat toipuneet tappiostaan, ja muodostaneet opposition 20-luvulla. Voi olla, että 20- ja 30-lukujen punaisessa Suomessa olisi nähty samantyyppistä poliittista väkivaltaa kuin valkoisessa Suomessa ja Puolassa. Tällöin punainen Suomi olisi voinut ajautua diktatuuriin, kuten Józef Piłsudskin Puola ajautui diktatuuriin. Diktatuuri ei ollut kaukana myöskään myöskään valkoisessa Suomessa, presidentti Svinhufvud olisi voinut ryhtyä yksinvaltiaaksi Mäntsälän kapinan aikaan niin halutessaan. Punaisen Suomen diktatuuri olisi kuitenkin muistuttanut enemmän Piłsudskin Puolan diktatuuria kuin Stalinin Neuvostoliittoa.
Todennäköisesti punainen Suomi olisi myös ajautunut talvisotaan, koska Suomen sisäpolitiikka ei olisi vaikuttanut yleiseen geopoliittiseen kehityskulkuun, minkä seurauksena Saksa ja Neuvostoliitto jakoivat itäisen Euroopan keskenään. ”
RK: En kyllä tätkään ole valmis allekirjoittamaan.
Suomi olisi ollut siinä tilanteessa aidosti NL:n etupiirillä.
Saksa ei olsi edes harkinnut mitään tätä kautta kulkevia ”liian hienoja”, eikä NL:kaan lietsonut sellaisia…
HR: ” Englanti ei olisi pelastanut punaista Suomea talvisodan aluemenetyksiltä, kuten se ei pelastanut valkoistakaan Suomea. ”
RK: Sellaisia ei olsi tarvittu, kun Suomi EI OLISI OLLUT SAKSAN PUOLELLA!
HR: ” Ulkomainen painostus olisi kuitenkin voinut pelastaa punaisenkin Suomen neuvostomiehitykseltä. ”
RK: Menee höpölöpöksi…
HR: Viimeistään tässä vaiheessa punaisen Suomen mahdolliset poliittiset valinnat olisivat olleet samat kuin valkoisen Suomen, eikä spekulaatiota vaihtoehtoisesta historiankulusta ole tarpeen jatkaa tätä pidemmälle. ”
RK: Punainen Suomi olisi pysytellyt II maailmasodan ulkopuolella.
HR: Suurin osa kansanvaltuuston ohjelmasta on toteutunut, vaikka punaiset hävisivät sodan. Viimeisin perustuslakiuudistus siirsi Suomea parlamenttikeskeistä järjestelmää kohti, ja myös kirkon ja valtion erottamista kohti poistamalla presidentin aseman kirkon päämiehenä. Kansanalote toteutui vesitetyssä muodossa 2010-luvulla. Ainoat kansanvaltuuskunnan toteutumattomat vaatimukset ovat yksinkertainen perustuslain muuttamisjärjestys ja ”kansa nouskoon” -pykälä. Kaiken kaikkiaan vuonna 2018 Suomi muistuttaa paljon enemmän punaista kuin valkoista Suomea. ”
RK: Se VOITTANUT VALKOINEN SUOMI vaihtui toiseksi komennoksi jo vuoden 1919 aikana, kun sen kummisetävaltio oli lakannut siinä ominaisuudessa olemasta.
HR: Punainen Suomi ei siis olisi ollut anarkistinen utopia, mutta ei myöskään totalitaristinen diktatuuri. Toki voi kysyä, kannattiko kymmenien tuhansien kuolla seurauksena kapinasta, joka tehtiin sellaisen järjestelmän puolesta, joka ei juurikaan eroa nykyisestä. ”
RK: Nykyinen Suomi on syntynyt sen kapinakin pohjalta.
Pilsudskin-Mannerheimin touhusta olisi seurannut jotakin muuta.
Mutta se muu ei kuitenkaan misään tapauksessa olsi ollut neuvostoliiton häviö.
HR: ” Toisaalta ilman työväenluokan aseellisen kapinan uhkaa poliittinen ja taloudellinen eliitti tuskin olisi suostunut mihinkään myönnytyksiin, ja eläisimme edelleen yhtä armottomassa luokkayhteiskunnassa kuin sata vuotta sitten.
Antti Rautiainen
*) Suomen kansanvaltuuskunnan ehdotus Suomen valtiosäännöksi, https://histdoc.net/historia/1917-18/pun_vs.html
Julkaistu Kapinatyöläisessä #51. Lehtiversioon verrattuna tähän on korjattu hieman alaspäin vuonna 1918 mobilisoitujen lukua, ja vastaavasti saman kappaleen muita lukuja. Lisäksi on lisätty ettei vallankaappausta vastustaneita sosialisteja sorrettu ”pääsääntöisesti”, koska näitä tapauksia oli ainakin Akseli ja Eelo Isohiiden teloitus. ”
Tästä puheeesta on nyt jauhettu niin paljon paskaa niin valtameediassa kuin tällä palstallakin, että leväytetään originaali näkyville. Varmaan tämä jostakin löytyy suomenkielisenäkin netistä. Tämä on myös varmaan ensimmäinen kenenkään Venäjän kansankomissaarin ulkomailla pitämä puhe.
Ainakin minun tulkintani mukaan tämä tarkoittaa Suomelle kehotusta julistautua välittömästi itsenäiseksi. Samoin tulkitsee myös mm. venä- läinen ”imperialistinen” professori Nikolai Starikov. Bolshevikit pitivät Suomea jo itsenäisenä valtiona: Lenin oli mm. vallankumousyönä lakkauttanut Kerenskin Suomen-kenraalikuvernööri Nikolai Nekrasovin viran ja siten myös käskysuhteet Venäjältä Suomeen. Sanalla Venäjä (Rossija), joka ei ollut täsmällinen, tarkoitettiin asiayhteydestä riippuen joko entistä Venäjän keisarikuntaa (Tsarstvo Rossija) tai Venäjän/Tsaa- rin imperiumia (Tsarskaja t.Rossijskaja Imperija), johon olivat kuuluneet myös Puola ja Suomi ja eräitä mm. Keski-Aasian alueita. Kun Suomi oli osallistunut venäjän vaaleihin (mistä bolshevikit olivat varoittaneet) piti puhua ”pyöreitä”. Stalin ei esitä mitään ehtoja eikä neuvotteluja, vaan sanoo, että kun itsenäisyysjulistus annetaan neuvostohallitukselle, tämä allekirjoittaa sen siltä istumalta. Sen jälkeen neuvotellaan ”potin” jaosta, valtioiden kesken. (Sosialidemokraatit olisivat saattaneet periaatteessa esittää omia tunnuksiaan iltalypsymielessä ”ehdoiksi”, vaikka kukaan mitään siivestä ei ollut siellä esittänyt Neuvosto-Venäjään liittymistä.)
Nikolai Starikov: ”Stalin oli vuonna 1917 kansallisuusasioiden kansan- komissaari ja yksi Leninin lähimpiä yhteistyökumppaneita. Suomessa ei ehkä muisteta, että toveri Stalin teki ensimmäisen virallisen vierailunsa marraskuussa 1917 juuri Suomeen ja puhui nimenomaan Suomen itsenäisyyden oikeutuksesta ja välttämättömyydestä. Stalin esiintyi 14. marraskuuta 1917 Suomen sosialidemokraattisen työväenpuolueen kokouksessa Helsingissä. ”
[Kun tarkkoja ollaan SE EI OLLUT SDP:N PUOLUEKOKOUS, jollainen pidettiin 25.-27.11.1917, vaan se olu Tuure Lehenin kirjan Punaisten ja Valkoisten sota mukaan ”170000 työläistä edustaneen Suomen Ammattijärjestön (SAJ) Edustajakokous!]
Ja totta Mooses! SDP:n sivuilla ei sellaista mainita:
Speech delivered at the Congress of the Finnish Scoial-Democratic Labour Party, Helsingfors
November 14, 1917
Source : Works, Vol. 4, November, 1917 – 1920 Publisher : Foreign Languages Publishing House, Moscow, 1953 Transcription/Markup : Salil Sen for MIA, 2009 Public Domain : Marxists Internet Archive (2009). You may freely copy, distribute, display and perform this work; as well as make derivative and commercial works. Please credit ”Marxists Internet Archive” as your source.
Comrades,I have been delegated to greet you on behalf of the workers’ revolution in Russia,which is shaking the capitalist system to its foun- dations. I have come to you to greet your Congress on behalf of the Workers’ and Peasants’ Government of Russia, the Council of People’s Commissars, which was born in the fire of this revolution.
But I have not only come to bring you greetings. I should like first of all to bring you the joyful news of the victories of the Russian revolution, of the disorganization of its enemies, and to tell you that in the atmo- sphere of the expiring imperialist war the chances of the revolution are improving day by day.
The bondage of landlordism has been broken, for power in the country- side has passed into the hands of the peasants. The power of the gene- rals has been broken, for power in the army is now concentrated in the hands of the soldiers. A curb has been put on the capitalists, for wor- kers’ control is rapidly being established over the factories, mills and banks. The whole country, town and countryside, rear and front, is studded with revolutionary committees of workers, soldiers and pea- sants, which are taking the reins of government into their own hands.
They tried to scare us with the bogey of Kerensky and the counter-re-volutionary generals. But Kerensky has been driven out, and the gene- rals are besieged by the soldiers and Cossacks, who also support the demands of the workers and peasants.
They tried to scare us with the bogey of famine, and prophesied that the Soviet regime would perish in the grip of a disrupted food supply. But we had only to curb the profiteers, we had only to appeal to the peasants, and grain began to flow to the towns in hundreds of thousands of poods.
They tried to scare us with the bogey of a breakdown of the machinery of state, sabotage by officials, and so on. And we knew ourselves that the new, socialist government would not be able simply to take over the old, bourgeois state machine and make it its own. But we had only to set about renovating the old machine, purging it of anti-social elements, and the sabotage began to melt away.
They tried to scare us with the bogey of war ”surprises,” the possibility of the imperialist cliques creating complications in connection with our proposal for a democratic peace. And, indeed, there was a danger, a mortal danger. But that danger arose after the capture of Osel, 1 when the Kerensky Government was preparing to flee to Moscow and sur- render Petrograd, and when the British and German imperialists were making a deal for peace at the expense of Russia. On the basis of such a peace the imperialists could indeed have wrecked the cause of the Russian and, perhaps, of the international revolution. But the October Revolution came in time. It took the cause of peace into its own hands, it struck the most dangerous weapon from the hands of international imperialism and thus saved the revolution from mortal peril. The old wolves of imperialism were left with one of two alternatives: either to bow to the revolutionary movement that is flaring up in all countries, by accepting peace, or to carry on the struggle by continuing the war. But to continue the war in its fourth year, when the whole world is suffoca- ting in its grip,when the ”imminent” winter campaign is arousing a storm of indignation among the soldiers of all countries, and when the filthy secret treaties have already been published — to continue the war under such circumstances means to doom oneself to obvious failure. This time the old wolves of imperialism have miscalculated. And that is why the bogey of imperialist ”surprises” does not scare us.
Lastly, they tried to scare us with the bogey of the disintegration of Russia, of its splitting up into numerous independent states and hinted thereby that the right of nations to self-determination proclaimed by the Council of People’s Commissars was a ”fatal mistake.”
But I must declare most categorically that we would not be democrats (I say nothing of socialism!) if we did not recognize the right of the peoples of Russia to free self-determination. I declare that we would be betraying socialism if we did not do everything to restore fraternal confidence between the workers of Finland and Russia.
But everyone knows that the restoration of this confidence is inconcei- vable unless the right of the Finnish people to free self-determination is firmly recognized.
And it is not merely the verbal, even if official, recognition of this right that is important here.
What is important is that this verbal recognition will be confirmed by the act of the Council of People’s Commissars, that it will be put into effect without hesitation.
For the time for words has passed. The time has come when the old slogan ”Workers of all countries, unite!” must be put into effect.
Complete freedom for the Finnish people, and for the other peoples of Russia, to arrange their own life! A voluntary and honest alliance of the Finnish people with the Russian people! No tutelage, no supervision from above, over the Finnish people! These are the guiding principles of the policy of the Council of People’s Commissars.
Only as the result of such a policy can mutual confidence among the peoples of Russia be created. Only on the basis of such confidence can the peoples of Russia be united in one army. Only by thus uniting the peoples can the gains of the October Revolution be consolidated and the cause of the international socialist revolution advanced.
That is why we smile when we are told that Russia will inevitably fall to pieces if the idea of the right of nations to self-determination is put into practice.
These are the difficulties with which our enemies have tried and are still trying to scare us, but which we are overcoming as the revolution grows.
Comrades! Information has reached us that your country is experien- cing approximately the same crisis of power as Russia experienced on the eve of the October Revolution. Information has reached us that attempts are being made to frighten you too with the bogey of famine, sabotage, and so on. Permit me to tell you on the basis of the practical experience of the revolutionary movement in Russia that these dan- gers, even if real, are by no means insuperable! These dangers can be overcome if you act resolutely and without faltering. In the midst of war and economic disruption, in the midst of the revolutionary movement which is flaring up in the West and of the increasing victories of the wor- kers’ revolution in Russia, there are no dangers or difficulties that could withstand your onslaught. In such a situation only one power, socialist power, can maintain itself and conquer. In such a situation only one kind of tactics can be effective, the tactics of Danton — audacity, audacity and again audacity!
And if you should need our help, you will have it — we shall extend you a fraternal hand.
Of this you may rest assured.
Notes
1. On September 29, 1917, the Germans began landing forces on Osel, Dago and other Baltic islands at the entrance to the Gulf of Riga.
Starikovin kirjassa Stalin Suomi tuo kohta on Suomennettuna seuraavasti:
” «Meitä peloteltiin Venäjän hajaantumisella, sen pirstoutumisella moni- lukuisiin riippumattomiin valtioihin; tällöin viittailtiin Kansankomissaa- rien Neuvoston julistamaan kansojen itsemääräämisoikeuteen, pitäen sitä «tuhoisana virheenä». Mutta minun on lausuttava mitä jyrkimmin, että me emme olisi demokraatteja (sosialismista puhumattakaan!), ellemme tunnustaisi Venäjän kansoille vapaata itsemääräämisoikeutta.
Minä selitän, että me pettäisimme sosialismin, jollemme ryhtyisi kaikkiin toimenpiteisiin veljellisen luottamuksen palauttamiseksi Suomen ja Venäjän työläisten välillä.
Mutta jokainenhan tietää, että ilman Suomen kansan vapaan itsemää-räämisoikeuden päättävää tunnustamista ei tällaisen luottamuksen palauttaminen ole ajateltavissa.
Ja tässä on tärkeätä ei vain tämän oikeuden suullinen, vaikkapa viralli- nenkin tunnustaminen. Tärkeätä on se, että Kansankomissaarien Neuvosto tulee teossa varmentamaan tämän suullisen tunnusta- misen, että se tullaan horjumatta panemaan täytäntöön. Sillä sanojen aika on mennyt. Sillä on tullut aika, jolloin vanha tunnuslause: «Kaikkien maiden proletaarit, yhtykää!» on pantava täytäntöön. Täysi vapaus elämänsä järjestämiseen Suomen kansalle, samoin kuin kaikille muillekin Venäjän kansoille! Suomen kansan vapaaehtoinen, rehellinen liitto Venäjän kansan kanssa! Ei mitään holhousta, ei mitään valvontaa ylhäältäpäin Suomen kansaan nähden! Tällaiset ovat Kansankomissaa- rien Neuvoston politiikan periaatteet. Vain tällaisen politiikan avulla voidaan luoda Venäjän kansojen keskinäinen luottamus.
Vain tällaisen luottamuksen pohjalla voidaan toteuttaa Venäjän kanso- jen proletaarien luja liittyminen yhdeksi armeijaksi. Vain tällaisen yhteen- liittymisen kautta voidaan Lokakuun vallankumouksen saavutukset lu- jittaa, vielä eteenpäin kansainvälisen sosialistisen vallankumouksen asi- aa. Kas tämän takia me hymähdämme joka kerta, kun meille puhutaan Venäjän kiertämättömästä hajaantumisesta kansojen itsemääräämisoikeuden aatteen toteuttamisen johdosta.»
Tätä osoittaa, että Stalin oli noihin aikoihin Suomen itsenäisyyden suurin kannattaja. ”
Stalin noudatti puoluensa linjaa ja maansa lakia: seuraavana päivänä Kansankomirssarrien neuvosto julkaisi Venäjän Kansojen oikeuksien julistuksen, jossa nuo periaatteet oli vahvistettu laiksi.
” The united will of this Congresses, The Councils of the People’s Commissars, resolved to base of their activity upon the question of the nationalties of Russia, as expressed in the following principles:
1. The equality and sovereignty of the peoples of Russia.
2. The right of the peoples of Russia to free self-determination, even to the point of separation and the formation of an independent state.
3. The abolition of any and all national and national-religious privileges and disabilities.
4. The free development of national minorities and ethnographic groups inhabiting the territory of Russia.
The concrete decrees that follow from these principles will be immedieatly elaborated after the setting up of a Commission of Nationality Affairs.
In the name of the Russian Republic,
Chairman of the Council of People’s Commissars,
V. Ulianov (Lenin).
People’s Commissar on Nationality Affairs,
Josef Dzhugashvili (Stalin).
Stalin sanoo myös suoraan, että kukaan ei usko kansalliseen itsemää- räämisoikeuteen myöskään bolshevikkien taholta, jos sitä ei Suomen kohdalla näytetä toteen (ja sitten kävisi kuin Kerenskille). Myös itse Venäjän sisällä oli kansallisia alueita, joiden väestön enemmistö pyrki itsenäisyyteen, vaikka niissä toisin kuin Suomessa myös Neuvosto-Venäjään kuulumista kannattavat tahot olivat järjestäytyneet ja pitivät hallussaan alueita.
PS: Juhani Putkinenkin on tervetullut kommentoimaan, varsinkin mitä Ohto Manninen, Mauno Jokipii, Osmo Jussila, Timo Vihavainen jne. ovat kertoneet Stalin tuossa puheessaan sanoneen…
Putkisen ”Lenin ja Stalin-lainaukset” eivät vahingossakaan yhdistä netissä minnekään originaalilähteisiin, vaikka noiden herrojen teokset ja puheet ovat netissä käännettyinä monille kielille. Aina vaan tulee Googlella pelkkää putkista.
Putkinen itse sanoo edellisessä kirjoituksessaan mm. seuraavaa:
Huomattakoon myös jo alkuperäinen venäläistämisaikomus.
”Leninin kansallisuuspolitiikan ytimen Stalin katsoi sisältyvän nerok- kaaseen paradoksiin »eroamisesta yhdistymistä varten». »Kansallis- ten kulttuurien on annettava kehittyä ja päästä täyteen laajuuteensa, tuoda esiin kaikki mahdollisuutensa, jotta sosialismin voitettua koko maailmassa voitaisiin luoda edellytykset niiden sulautumiselle yhdeksi yhteiseksi kulttuuriksi, jolla on yksi yhteinen kieli.»” [iv]
RK: Tällaista ei löydy originallilähteissä mitään, vain Mannisten ja Polvisen sepityksistä.
” Leninin mielestä Suomen piti antaa erota, koska hänen mielestään Suo- messa kansan enemmistö oli sosialismin kannalla. Lenin halusi tukea Suomesta. [v]
Stalinille eroaminen oli vain työkalu. Sitä piti kannattaa tai vastustaa sen mukaan kuin proletariaatin vallankumouksen edut vaativat. [vi] ”
RK: Hänen mukaansa tuossa puheessa vallankumouksen edut vaativat sen noudattamista.
” Stalin yllytti Helsingissä 27.11.1917 punikkeja kapinaan, luvaten Venä- jän avun. Kaikkien Venäjän kansojen (myös suomalaisten) piti liittyä yhteen yhdeksi armeijaksi. [vii] ”»Toverit! — Jos te tarvitsette meidän apuamme, me annamme sitä teille, veljellisesti ojentaen teille käden. Tästä voitte olla varmat.»” [viii] Lisää yllyttämisestä täällä. ”
RK: Tuon voi nyt kuin arvioda orginaalista!
” ”Irtautumisoikeus” koski vain tapauksia, joissa irtautuminen tapahtui kommarien johdolla yhdistymiseksi Venäjään. [ix] Siten kun porvarillinen Ukraina julistautui itsenäiseksi, niin Venäjä alkoi heti taistelemaan sitä vastaan – kuin myös Suomessa. ”
RK: Ei tarkota, kuten Suomikin osoittaa, samoin baltian maat.
Täydennetty 1.11.2006, 25.11.2007, 8.6.2010 Juhani Putkinen
Lainaus: ”Asuessaan syyskuuhun 1917 saakka Helsingissä Lenin yllytti Suomen sosialisteja kiihkeästi vallankumoukseen ja vakuutti kuten aina suostuvansa Suomen itsenäisyyteen.” [i]
Se puhe Suomen itsenäisyydestä oli tietenkin valhetta. Lainaus: ”Karl Marxin tavoin Lenin katsoi, että sosialismin säilyminen riippui maailman-vallankumouksesta. Kun proletariaatti saisi vallan Venäjän kaltaisessa suuressa maassa, muiden maiden sosialistien velvollisuus olisi tukea sitä. Nationalististen ennakkoluulojen vuoksi oli kuitenkin julistettava, että Venäjään kuuluneilla mailla oli täysi oikeus irtautua siitä. Tästä ei olisi vaaraa sosialismille, jos näissäkin maissa toteutuisi köyhälistön diktatuuri, koska ne palaisivat silloin neuvostojen hallitseman Venäjän yhteyteen. Tätä kansallisuusoppiaan Lenin sovelsi myös Suomesta pu- huessaan, ja sen muistaminen on aivan välttämätöntä, jotta maamme tapahtumat 1917-18 voitaisiin ymmärtää oikein.” [ii]
RK: Tämä EI ole Lenin-sitaatti, vaan Putkisen hörönlöröpöllärikaverisitaatti.
JP: ”Bolsevikkien selvänä tarkoituksena taas oli liittää Suomi neuvosto- tasavaltojen federaatioon,myöhempään Neuvostoliittoon. Juuri sitä varten Lenin tuki Suomen kapinallisia alusta alkaen minkä kykeni. Sa- maa hän yritti sittemmin myös Baltian maissa ja hyvällä menestyksellä Ukrainassa ja Kaukasiassa.” [iii]
RK: Tämä asia ei ollut ainakaan kovin tärjeä bolshevikeille, eikä sillä ollut vähäisintäkään kiirettä…
JP: Ja yllytys jatkuu: ”Lenin puolestaan lähetti Suomen sosiaalidemo- kraateille innokkaan viestin heti otettuaan vallan Pietarissa: ”Nouskaa, nouskaa viipymättä ja ottakaa valta järjestyneen työväestön käsiin!” Helsingissä pidettiinkin marraskuun 8. päivänä kokous, jossa olivat läsnä muun muassa Kullervo Manner, O.W. Kuusinen ja Edvard Gyl- ling. Bolsevikkeja edustivat muutamat sotilaat ja Leninin Suomeen lä- hettämä pietarilainen bolsevikki, metallityömies Jukka Rahja. He vaa- tivat suomalaisia tekemään vallankumouksen, ja Kuusinen vakuutti sen tapahtuvan jo samalla viikolla.” [iv]
Täydennetään lainausta: Kyseisen 8.11. kokouksen isäntinä olivat venäläiset Smilga, Dybenko ja 8 muuta bolshevikkia. Demareista paikalla olivat mm. Kuusinen ja Manner – venäläiset saivat suomalaiset lupaamaan vallankumouksen. [xiii]
RK: Nämä ovat muistelmatietoja – ja tuskin sitäkään. No toverit eivät muodostaneet mitään päättävää elintä.
JP: Ja jatkuu sosialidemokraattien puoluekokouksessa 25.11.1917: ”Le- nin oli muistanut kokousta kirjeellä, jossa hän jatkoi yllytystään vallan- kumoukseen, ja Helsinkiin saapui hänen lähettinään kansallisuusasioiden kansankomissaari Josif Vissarionovitsh Stalin, alkuaan Dzugashvili (1879 – 1953), karski georgialainen bolsevikki. Hän lupasi neuvostohal- lituksen tukevan Suomen vallankumousta ja maan itsenäisyyttä. Stalin puhui tosin myös ”Venäjän kansojen yhteenliittämisestä yhdeksi armeijaksi”, mikä hätkähdytti kuulijoita, kun puhuja tuntui lukevan suomalaisetkin näihin kansoihin.” [v]
JP: Stalin yllytti Helsingissä 27.11.1917 punikkeja kapinaan, luvaten Venäjän avun. Kaikkien Venäjän kansojen (ml. Suomi) piti liittyä yhteen yhdeksi armeijaksi. [ix]
Venäjän hallituksen edustaja Suomessa Smilga yllytti 20.12.1917 Hel- singin Izvestijassa Suomen punikkeja ”kukistamaan porvaristo”. Piti tehdä vallankumous niin kauan kun venäläinen sotaväki oli tukemassa. Punikit protestoivat sotaväen poissiirtämistä vastaan. [x]
Lenin ja Venäjän ulkoministeri Trotski yllyttivät 27.12.1917 punikkeja nousemaan kapinaan Suomen vapailla vaaleilla valittua eduskuntaa ja laillista hallitusta vastaan. [xi]
SDP:n puoluesihteeri Turkialle luvattiin Pietarista aseita 2-3 vaunullista siinä tapauksessa, että SDP todella ryhtyisi vallankumoukseen. [xiv]
RK: ”Kahdella-kolmalla junavaunullisessa” aseita ei saa Suomen kokoisessa maassa aikaiseksi kuin rupia perseeseensä.
JP: ”Trotski — lähetti Suomen sosiaalidemokraattiselle puolueelle katego- risen sähkeen 15 000 miehen keskittämisestä viipymättä Helsingin ympäristöön ja vallan ottamisesta työväestön käsiin.” [xii]
Yllytys jatkui myös Suomen itsenäistymisen jälkeen: ”Sosiaalidemo- kraattien lähetystö: Kullervo Manner, Eetu Salin ja Evert Huttunen, poh- justi asiaa käymällä Leninin puheilla, ja työläis- ja sotilasneuvostojen toi- meenpaneva keskuskomitea tunnusti Suomen itsenäisyyden tammi- kuun 4. päivänä 1918. Tämä oli Leninin kansallisuuspolitiikan mukaista ja välttämätöntä siitäkin syystä, että Suomen työväki oli hyvin kansallis- henkistä. Toisaalta Lenin neuvoi SDP:n lähetystöä taas kerran, että Suo- messa tulisi tehdä viipymättä vallankumous, ja ihmetteli harmistuneena, miksei sitä ollut tehty jo marraskuussa.” [vi]
Olavi Laine: ”Neuvostoliittolaisen historioitsijan V. M. Holodkovskin mu- kaan Lenin oli monessa vaiheessa henkilökohtaisesti yllyttänyt suoma- laisia aateveljiään vallankaappauksen suorittamiseen.Hänen 11.11. 1917 antamansa kehoitus oli 16.11.1917 esillä keskusneuvoston kokoukses- sa. — Sdp:een puoluekokous pidettiin 25 – 27. 11. 1917. Bolshevikkeja oli nyt edustamassa Stalin, joka jälleen kerran kehoitti puoluetta ryhty- mään vallankumouksen tielle vaikeuksia pelkäämättä. ”Jos te katsotte tarpeelliseksi meidän apumme”,hän sanoi,”me annamme sitä teille ojen- taen veljellisesti kätemme. Tästä voitte olla varmat.” — Hallitus antoi eduskunnalle 4.12.1917 itsenäisyysjulistuksen, jota eduskunnan enem- mistö kuunteli seisaalleen nousten. Vasemmiston edustajat istuivat. 5.12.1917 jätettiin valtalaki äänimäärin 103-91 vahvistamatta, mutta samana päivänä sanoi Lenin Petrogradissa: ”Olemme juuri valloittamassa Suomea”. ”
RK: EI JUMALAUTA MITÄ SAATANAN VALEHTELUNLÖRÖTYSTÄ!!!
JP: Itsenäisyyttä koskeva päätöslauselma hyväksyttiin eduskunnassa 6.12.1917 äänimäärin 100-88.
RK: TÄSSÄ ÄÄNESTYKSESSÄ EIVÄT SUINKAAN OLLEET VAS- TAKKAIN”ITSENÄISYYSJULISTUS YLIPÄÄTÄÄN” JA ”VENÄ- JÄÄN KUULUMINEN”, VAAN ALKION JULISTUS ja Mannerin esitys, että yksityiskohdista keskustellaan ennakkoon Kansankomissaarien neuvoston kanssa!
” Eduskunta sai 24. marraskuuta käsiteltäväksi kaksi senaattorilistaa, joista toisen kärjessä oli sosialisti Oskari Tokoi ja toisen porvari P. E. Svinhufvud.
Eduskunta käytti ensimmäistä kertaa valtalain suomaa k o r k e i n t a
valtaa ja nimitti äänin 100 – 80 maalle Svinhufvudin senaatin.
.
Joulukuun 4. päivänä senaatti ilmoitti eduskunnalle, että koska edus- kunta oli 15.11. julistautunut korkeimman vallan haltijaksi ja asettanut maalle hallituksen, Suomi oli ottanut ”kohtalonsa omiin käsiinsä”.
.
Myös oppositiossa olevat sosiaalidemokraatit ilmoittivat kannattavan- sa itsenäisyyttä. He kuitenkin vaativat, että käytännön asioista neuvo- teltaisiin ensin venäläisten kanssa ja että eduskunta asettaisi neuvotte- luja valmistelemaan erityisen valiokunnan. Valtalain kirjaimesta yhä kiinni pitävätn sosiaalidemokaraatit eivät siis halunneet antaa senaatin yksin hoitaa tärkeää itsenäistymisasiaa.
.
Joulukuun 6. päivänä eduskunta sai käsiteltäväksi kaksi aloitetta, joista toisen oli allekirjoittanut maalaisliiton Santeri Alkio ja toisen sosiaalide- mokraattien Kullervo Manner. Alkion ehdotuksen mukaan eduskunta ”korkeimman valtiovallan haltijana” päättää, että ”Suomi on riippuma- ton tasavalta”. Eduskunta hyväksyi Alkion ehdotuksen äänin 100–88. ”
Tässä kuitenkin kenen tahansa todettavissa, että ALKION ESITYS OLI STALININ PUHEESSAAN EDELLYTTÄMÄN KONSTAILEMAT- TOMAN ITSENÄISYYSJULISTUKSEN MUKAINEN, JOLLAISEN HÄN JO VARMISTI KANSANKOMISSAARIEN NEUVOSTON OLEVAN VALMIS HETI ALLEKIRJOITTAMAAN.
(Muista taas ei voi tietää satasenvarmasti.)
Siinä mielessä julistu EI EDELLYTTÄNYT SEN KUMMEMPAA ERILLISTÄ SOPIMISTA (toisin kuin jotkin iltalypsyt esimerkiksi siitä, KENELLE tar- kasti otteen tunnustetaan, että Neuvosto-Venäjä katsoo Eduskunnan korkeimman vallan haltijaksi jne., että Sosialisteilla on toimintaoikeudet, RAUHANSOPIMUKSISTA tuttuja asioita, mutta KYSEESSÄ EI OLLUT RAUHANSOPIMUS) olisivat aiheuttaneet mutkia matkaan – eikä Stalin olisi sellaisia hyväksynytkään, kun kerran oli aivan muut ohjeet antanut!
Ja Senaatin julistus oli ylimmän vallan haltijan Eduskunnan (jälleen kerran) vahvistama!
.
JP: Tässä yhteydessä on syytä mainita, että kansojen itsemääräämisoi- keutta koskevassa keskustelussa aiheuttaa sekaannusta se tosiasia, että Leninillä oli siitä oma tulkintansa.Hän tarkoitti sillä kansojen oikeut- ta irroittautua tsaari-Venäjästä, mitä tilapäistä vaihetta seuraa prole- taarien koko maailman käsittävä liitto. ”Suomen ja Puolan erilläänolo sosialismin voiton jälkeen voi kestää vain hyvin lyhyen ajan”, hän sanoi. — 42. venäläisen armeijakunnan komitea antoi uudet ohjeet, joissa mm. sanottiin: ”Kuluvan tammikuun 29. päivästä alkaen katsotaan 42. armeijakunnan joukkojen olevan sotatilassa Suomen porvarillisen valkokaartin kanssa.”.” [vii]
Jatkuva yllytys Venäjän taholta, punikkien aseistaminen Venäjän tahol- ta ja Venäjän avunlupaukset punikeille johtivatkin sitten siihen, että pu- nikit nousivat kapinaan Suomen vapailla vaaleilla valittua eduskuntaa ja laillista hallitusta vastaan. Lainaus: ”Venäjän bolsevikkien esimerkki sekä Leninin jatkuva yllytys ja avun lupaukset rohkaisivat punakaartia ratkai- sevasti. Työväen saamista liikkeelle helpotti suuresti, että kapina pääs- tiin tekemään sosiaalidemokraattisen puolueen nimissä. Sitä työläiset olivat tottuneet kunnioittamaan ja rakastamaan, se oli oma joukko, jo- hon oli vaikea olla liittymättä. – – Moni työmies hyväksyi kapinakäskyn uskoen että tavoitteena oli kansanvalta: ”otettaisiin herroilta vähän valtaa pois”, kuten muuan suoraluonteinen renkimies myönsi ajatelleensa kesällä 1918″ [viii]
SDP:n johto halusi Venäjän sotaväen pysyvän maassa. Se muodosti voiman, jonka Lenin ja Smilga olivat luvanneet suomalaisten toverien käyttöön. [xv]
PS2: Ohto Manninen on repäissyt perseestään tuon joka paikassa ”lainatun” ”eroamisen yhdistymistä varten” antamatta minkäänlaista viitettä Stalinin tai Leninin kirjoituksiin, jotka kaikki ovat netissä.
Mistään ei edellenkään löydy ”yhdistymistä yhdeksi kansa(kunna)ksi, jolla on yksi kieli”. Se on muistaakseni joskus tupattu myös Molotovin suuhun, muka jossakin diplomaatikeskutelussa sanottuna…
Puolan hallitus on perjantaina säätänyt ”lain”, jolla ”kriminalisoidaan” Puolan, käytännössä Puollan kansaa alussa Liittoutuneiden piirissä edustamaan valitun Armia Krajowan (Valtakunnanarmeijan) rolli holocaustin toteuttamisessa.
Kun EU ensin sepittää vääriä ja järjettömiä olemattomia ”kansamurhia”, se samalla alkaa ”kriminalisoida” oikeita….
Puola menetti II maailmansodan aikana,saksalaismiehityksessä kansal- listen rajojen mukaan laskettuna 4 miljoonaa ja Suur-Puolan rajojen mu- kaan 5.6 miljoonaa alamaistaan kansanmurhan ja sodan uhrina. Näistä 3 miljoonaa oli juutalaisia. Neljännesmiljoona oli puolalaisia taistelijoita Puolan lipun alla. Puolalaisia siviilejä oli ehkä sen varran kuin taistelijoita- kin. Loput olivat vähemmistökansallisuuksien ja -uskontojen murhattuja edustajia.
Country Military Deaths Total Civilian and Military Deaths
…
Poland …………240,000 …………….5,600,000
…. (see discussiion)
Puola on pitänyt yllä suunnataonta melua ja pauhua Katynissa ammu- tuista Puolan armeijan upsereista ja muista silmäätekevistä, joita on todistettavasti ammuttiin tuota lajia 1440: heistä on siellä muistolaatat. Muut Göebbelsinkin löytmistä 4420 ruumiistakin olivat muita, ehkä jotkut puolalaisiakin.
German and Polish police, Poland, 1943. Yulia Krasnodembsky, from ’Hunt for the Jews.’
’Orgy of Murder’: The Poles Who ’Hunted’ Jews and Turned Them Over to the Nazis
More than 200,000 Jews were killed, directly or indirectly, by Poles in World War II, says historian Jan Grabowski, who studied the brutal persecution of the victims. His conclusion: There were no bystanders in the Holocaust.
Analysis With New Holocaust Bill, Polish Victims of the Whitewashing of History Are Now Its Perpetrators
Seventy-three years since Stalin tried to suppress the story of Ausch- witz and deny Polish suffering, it is now the nationalist majority in Polish politics that is trying to enforce historic revisionism
” There is a particular irony in the timing of the new Polish law criminali- zing any mention of the participation of the “Polish nation” in the crimes of the Holocaust. On January 27, 1945, when the Red Army…
” Netanyahu Orders Embassy to Meet With Polish PM Over New Holocaust Law: ’We Cannot Allow Holocaust Denial’
Netanyahu calls Polish law ’baseless’ ■ Israeli Arab lawmakers join their Jewish counterparts in calling out Poland ■ Rivlin emphasizes ’our duty to remember’
Prime Minister Benjamin Netanyahu looks at Book of Names listing details at the opening of the Permanent Exhibition SHOAH at former Nazi death camp in the Auschwitz-Birkenau State Museum. APF
Prime Minister Benjamin Netanyahu condemned Saturday new legisla- tion in Poland which bars any mention of crimes by the ”Polish nation” during the Holocaust, calling on Israel’s ambassador in Warsaw to meet with the Polish prime minister on the contentious bill.
”The law is baseless. I strongly oppose it. History cannot be changed and it is forbidden to deny the Holocaust. I ordered the Israeli embassy in Poland to meet with the Polish Prime Minister and express my firm stand against the law,” Netanyahu said.
The deputy Polish ambassador in Israel has been called in for a reprimand at the Foreign Ministry. The Polish ambassador is currently abroad.
In a statement from the President’s Office, President Reuven Rivlin also criticized the bill,saying that ”on International Holocaust Remem- brance Day, more than ever, and above all considerations, we are faced with our duty to remember our brothers and sisters who were murdered.”
On Friday, the Polish parliament approved a controversial law forbidding any mention of participation of the ”Polish nation” in crimes committed during the Holocaust. Yair Lapid, the head of the centrist Yesh Atid party, got into a Twitter feud with the Polish embassy in Israel on Saturday and even had to remind them not give him, the child of Holocaust survivors, a lesson on the subject, prompting them to label him ”shameless.”
Survivors and guests walk past the ”Arbeit Macht Frei” gate at the former Nazi German concentration and extermination camp Auschwitz, during the ceremonies marking the 73rd anniversary of the liberati\ KACPER PEMPEL/REUTERS
”I utterly condemn the new Polish law which tries to deny Polish complicity in the Holocaust. It was conceived in Germany but hundreds of thousands of Jews were murdered without ever meeting a German soldier,” Lapid tweeted Saturday.
The law also forbids use of the term ”Polish death camp” to describe the death camps where Jews and others were murdered in Nazi-occupied Poland during the Second World War. Anyone who violates the new law, including non-Polish citizens, will be liable to a fine or imprisonment for up to three years.
”There were Polish death camps and no law can ever change that,” Lapid wrote. However, the Polish embassy in Israel quickly responded, writing Lapid: ”Your unsupportable claims show how badly Holocaust education is needed, even here in Israel.”
The embassy also linked to a statement by the International Holocaust Remembrance Alliance, an international organization representing 27 nations and dedicated to the memory of the Holocaust, which supports the idea that it is ”historically unsupportable to use the terms ’Polish death camps.'”
”The intent of the Polish draft legislation is not to ‘whitewash’ the past, but to protect the truth against such slander,” the embassy wrote.
Lapid fire back: ”I am a son of a Holocaust survivor. My grandmother was murdered in Poland by Germans and Poles. I don’t need Holocaust education from you.
”We live with the consequences every day in our collective memory. Your embassy should offer an immediate apology,” Lapid wrote.
The Polish embassy then responded again, asking Lapid: ”How does that relate to the fact that WW2 death camps were German Nazi, not Polish (our thread)? Shameless.”
Transportation and Intelligence Minister Yisrael Katz tweeted that it was ”The Polish parliament’s law is to deny Poland’s part in and responsibility for the massacre that took place on its soil. We will not forgot or forgive.”
MK Ayman Odeh wrote on Twitter: ”The decision of the Polish government is shameful and dangerous. Holocaust denial links to the darkest moments in history. Only deep recognitions of the injustices in the past guarantee the sanctity of life in the future.”
Arab lawmaker MK Ahmad Tibi responded: ”I propose to the Polish government to quickly cancel its shameful decision. Rewriting history is never a worthy act. Never.”
Labor Party Chairman Avi Gabbay also tweeted: ”The decision will encourage Holocaust deniers around the world to spread their lies. Ignoring history does not change it.”
MK Isaac Herzog also responded to the news from Poland, writing that ”The bill which had just passed in Poland is morally and factually wrong,” saying it seemed to entail an ”element of Holocaust denial. It should not have been legislated. I sincerely hope that it will be abolished soon by the Polish leadership and legislature.”
According to the law, which was approved on Friday by the country’s lower parliament, anyone who publicly attributes guilt or complicity to the Polish state for crimes committed by Nazi Germany, war crimes or other crimes against humanity, will be liable to criminal proceedings. Punishment will also be imposed on those who are seen to ”deliberately reduce the responsibility of the ’true culprits’ of these crimes.”
The new law will apply both to Polish citizens and to foreigners regardless which country the statement is supposed to have been made in.
The implication of the new law means that in theory, a Jewish Holocaust survivors from Poland who lives in Israel, who may make a statement such as ”the Polish people were involved in the murder of my grandfather in the Holocaust,” or ”my mother was murdered in a Polish death camp,” would be liable for imprisonment in Poland.
Polish Deputy Justice Minister Patryk Jaki told parliament on Friday: ”Every day, around the world, the term ’Polish death camps’ is used – in other words, the crimes of Nazi Germany are attributed to the Poles. So far Poland has not been able to effectively combat this kind of insult against the Polish nation.”
The law has yet to be passed by the Senate and the Polish president, however is considered to have passed its largest hurdle.
Puolan senaatti hyväksyi huolta herättäneen holokaustilain
Lain alkuperäinen idea oli parantaa Puolan imagoa, mutta se on närkästyttänyt juutalaisia ja saattaa vaikuttaa myös Yhdysvaltain ja Puolan välisiin suhteisiin.
1.2.2018
Muun muassa Israelin suututtanut niin sanottu holokaustilaki meni jälleen yhden pykälän lähemmäksi voimaantuloa Puolassa.
Lain mukaan toisen maailmansodan aikaisten keskitysleirien kutsuminen puolalaisiksi leireiksi voi johtaa enintään kolmen vuoden vankeustuomioon.
Saman pituiseen vankeusrangaistukseen voivat johtaa myös syytökset Puolan osallisuudesta kolmannen valtakunnan rikoksiin.
Laki eteni parlamentin käsittelystä senaattiin, joka hyväksyi sen torstaina äänin 57-23, kertoo AFP. Kaksi pidättäytyi äänestämästä.
Puolan senaatti äänesti 57-23 holokaustilain puolesta torstaina. Kaksi jätti äänestämättä. Seuraavaksi laki etenee presidentin allekirjoitettavaksi. EPA
Israelin pääministeri: Emme hyväksy totuuden vääristelyä
Israelin pääministeri on arvostellut jyrkästi lakia ja vetosi sunnuntaina senaattiin ja presidenttiin, jotta lakia muutettaisiin ennen sen hyväksymistä.
– Emme hyväksy minkäänlaista totuudenvääristelyä ja historian uudelleenkirjoittamista tai juutalaisten kansanmurhan kieltämistä, sanoi pääministeri Benjamin Netanjahu.
Jerusalemissa sijaitsevan holokausti-museon Yad Vashemin mukaan laki vääristää valheellisesti historiallista totuutta siitä, että osa puolalaisista auttoi saksalaisia toisen maailmansodan aikana.
Museovieras tutustui juutalaisten kansanmurhasta kertovaan valokuva-kokoelmaan Jerusalemin Yad Vashemissa. Näyttelyssä on 1500 saksalaisten, juutalaisten ja liittoutuneiden joukkojen ottamaa holokaustikuvaa ja 13 filmiä. EPA
Yhdysvaltain juutalaisia edustavan järjestön johtaja David Harris kehotti Puolaa keskittymään kriminalisoinnin sijaan kasvatustyöhön, joka vähentäisi virheellistä ja vahingoittavaa puhetta.
Yhdysvallat huolissaan sananvapaudesta
Myös Yhdysvallat on ottanut kantaa lakiin. Maan ulkoministeriön mukaan laki herättää kysymyksiä sananvapauden ja akateemisen keskustelun rajoittamisesta Puolassa.
Ulkoministeriö antoi ymmärtää, että laki herättää myös huolta siitä, millaiset vaikutukset sillä on Yhdysvaltain ja Puolan välisiin suhteisiin. Yhdysvallat on Israelin liittolainen.
Puolan presidentti voisi periaatteessa estää lain voimaantulon
Presidentti Andrzej Duda on kertonut olevansa ihmeissään reaktioista, joita laki on herättänyt Israelissa. Hän pitää niitä erittäin epäsuotuisina.
Presidentti voisi vielä käyttää veto-oikeuttaan ja estää lain voimaan- tulon. Hän totesi kuitenkin maanantaina, ettei voi enää peruuttaa asiassa, ja että Puolalla on oikeus puolustaa ”historiallista totuutta”.
Hänen on määrä allekirjoittaa laki kolmen viikon kuluttua.
Holokaustista kertova museo on myöntänyt kunniamitaleja myös mo- nille puolalaisille ”oikeamielisyydestä kansakuntien joukossa” liittyen toisen maailmansodan aikaiseen toimintaan juutalaisten hyväksi. EPA
Natsi-Saksa hyökkäsi Puolaan toisen maailmansodan alkupuolella ja miehitti maan. Kolme miljoonaa juutalaista sai Puolassa surmansa –pääosin saksalaisten eri puolille maata rakennuttamilla keskitysleireillä.
YLEn ”Maailmanpolitiikan arkipäivää” keksi tänään klo 14.17 Donald Trumpille kokonaan uuden uskonnon: ”(äärioikeistolainen) EVANKELIKAALI”, jollaiset kuulemma äänestivät Trumpia, tilanne huomoiden ”hänet valtaan”!
Donald on kuitenkin PRESBYTEERI (PCUSA), jonka uskonnon hän on itse 14-vuotiaana sotilasakatemian oppilaana omasta aloitteestaan valinnut ja aina ilmoittanut olleensa erittäin tyytyväinen valintaansa. Hänen äitinsä kuului toiseen, ”skottilaiseen” presbyteeriryhmään, ja isänsä vaihtoi luterilaisesta kirḱosta kalvinistiseen ”menestyksen teo- logia” -seurakuntaan, Manhattanin Marmorikirkkoseurakuntaan, johon Donald ei ole koskaan kuulunut, vaikka onkin siellä kerran vihitty avio- liittoon. Marmorikirkkoseurakunnan kuuluisa ”tähti” oli psykiatrisesta puoskaroinnista tuomittu ”menestyksen teologi”-TV-evankelista Norman Vicent Peale. Häntä yritettiin vaalikampanjan yhteydessä väellä ja vängällä vääristellä Donaldin ”hengelliseksi isäksi”, vaikka sekä seurakunta että Donald kiistivät tämän kerta toisensa jälkeen päättä- väisesti, kuitenkin keskinäistä kunnioitusta osoittaen, kuten varsinkin presbyteerien oppiin kuuluu.
”Evankelikaalit” korostavat mystistä ”perskohtaisen hengellisen uudel- leensyntymisen kokemusta”, heitä ovat monet mtodistit (Hillary? Donald ja hän eivät voisi ikinä kuulua samaan kirkkoon! Opeilla on sama perustaja John Wesley 1703-1791 ), jotkut baptistit (Billy Graham, jne.), erityiset evankeeliset anglikaanit ja jotkut luterilaiset.
YLEn mukaan ”evankelikaalit ovat fanaattisia Israel-faneja, joihin verraten juutalaiset itse ovat peljon moniarvoisempia”.
MIKSI muuten PRESBYTEERIKIRKKO ON YLE:LLE ”PERKELEESTÄ????!!!
Aivan ensimmäiseksi herää heti kysymys, miksi nimenomaan liberaalit ja ”pikkuporvarit” olisivat saaneet sellaisen, ja juuri heille olisi tehtailtu tuol- lainen disinformaatiotieto, mutta se ei olisi ollenkaan ehtinyt äärioi- keistolaisten ja suurporvareiden ja -feodaalien Vanhasuomalaisten (Kokoomuksen) ja Ruotsalaisten korviin!
Blolševikit eivät ”yrittäneet vallankumousta” heinäkuussa 1917. Sellais- ta olisi voitu väittää vain, jos olisi pidetty Kerenskiäkin ”bolševikkina”. Yhtä hyvin oli tsaaria voinut väittää ”bolševikiksi”. Tuolloin pääministeri Georgi Lvovin Perustuslailliset demokraatit joko marssivat ulos halli- tuksesta tai vaihtoivat puoluetta kuten liikenneministeri Nikolai Nekra- sov,sittemmin Kerenskin Suomen-kenraalikuvernööri,jonka viran Lenin lakkautti vallankumousyönä, ja katkaisi näin loputkin komentolinjat Suomeen.
Oli tosin esillä bolševikkien esittämiä tunnuksia kuten suuntautuminen irrottautumaan sodasta ja kieltäytyminen maksamasta ”Tsaarin yksi- tyisiä” sotavelkoja. Kerenski nousi mm. näillä tunnuksilla valtaan, mutta ”unohti” ne tuotapikaa, kun Englanti uhkasi siirtää tukensa feodaalival- taa palauttaville Valkokaarteille,ja sitoutui Ententeen entistäkin tiukem- min. Pietarin neuvoston johtoon nousi USA:sta palannut menševikki Trotski.
Monipuolueparlanetarismissa edustajien omia teitään hankkiman virheellinen(kin) tiedon olemassaolo päätöksenteokoprosessissa ei kelpaa ”laittomuusperusteeksi”. Sellainen on suorastaan asiaan, järjetelmään kuuluvaa. Kuten valtioneuvos Harri Holkerikin sanoi: ”ei voida säätää lakia, joka kieltää tekemästä hömöyksiä”… Eikä tässä edes ollut kyseessä ”hölmöys”.
Jani Hakkarainen
Jani Hakkarainen on Tampereen yliopiston teoreettisen filosofian dosentti ja tutkijatohtori. Aiemmin Jani on valmentanut salibandyä 15 vuotta, enimmäkseen miesten liigassa. Nykyään hän analysoi salibandyä Salibandyliigan nettilivelähetyksissä ja salibandysivusto Pääkallolle:
Sata vuotta sitten punalamppu syttyi Helsingin työväentalon tornissa. Eduskunnan ja sen valitseman Svinhufvudin senaatin toiminta estettiin. Itse asiassa senaatin jäsenet ja 33 porvarillista kansanedustajaa oli tarkoitus pidättää. Se jäi kuitenkin punakaartilta tekemättä. (Hoppu 2009, 101 ja 104)
Suomessa oli alkanut työväenliikkeen vallankumous. Vallankumouksen jälkeen syttyi verinen sisällissota työväenliikkeen (”punaisten”) ja senaatin edustamien porvarien (”valkoisten”) välillä.
Työväenliikkeen vallankumous ja sisällissota eivät syntyneet tyhjästä Suomen poliittisessa historiassa. Vajaa vuosi aiemmin, 15.3.1917 oli ta- pahtunut Venäjän maaliskuun vallankumous,jossa tsaarinvalta kumot- tiin. Koska Suomi oli silloin osa Venäjän valtakuntaa, myös Suomen suuriruhtinaskunnassa syntyi kysymys, kenelle tsaarin korkein valta nyt kuuluu?
HM: Suomi ei ollut osa Venäjän keisarikuntaa, vaan eri valtio personaali-unionissa sen kanssa. Suomen valtiomuoto oli asetettu kansainvälisesti Wienin kongressissa 1815. Väliaikainen hallitus tunnustikin lähes ensi töikseen Puolan itsenäisyyden,mutta Suomen kohdalla varsin pian ilme- nikin, että oikeus- ja varapääministeri Kerenskillä oli muita suunnitelmia. Kerenskin puolueen Eserrien (Sosialisti-Vallankumoukselliset) kuten Bolševikkien ja Menševikkienkin mukaan Suomi ja Puola olivat itsenäi- siä, kun tsaarin hallitsijahuone oli lakannut olemasta. Pietarin Yleisvenä- läisen Neuvostojen Kokouksen puolueet tunnustivat Suomen oikeuden itsenäisyyteen. Kerenskin puolue ei ollut sosialistinen: nimi johtui Keren- skin Sosialistit-vaalipuolueesta,jonka riveistä hän tuli (ainoissa vaaleis- saan) valituksi vuonna 1012 Duumaan Leninin vaalipiiristä Simbirskistä. Se yhdisti Vallankumouspuolueen kanssa, joka sittemmin hajoi toisesta kohdasta oikeitoon ja vasemmistoon.
JH: Hyvin nopeasti päästiin hetkelliseen yksimielisyyteen eduskunnan ja Venäjän väliaikaisen hallituksen kanssa, että korkein valta on siirtynyt tsaarilta Venäjän väliaikaiselle hallitukselle. (Haapala 2009, 60)
HM: Ei sanota, ketkä pääsivät…
JH: Eduskunnan enemmistön kanta kuitenkin muuttui nopeasti. 18. hei- näkuuta se hyväksyi ”valtalain”, jonka mukaan korkein valta Suomessa ulko- ja sotilasasioita lukuun ottamatta kuuluukin eduskunnalle. Tämä tarkoitti myös senaatin nimittämisen oikeutta ja valtaa määrätä edus- kunnan kokoontumisesta sekä hajottamisesta, jotka olivat aiemmin kuuluneet tsaarille. (mt. 63–64)
Valtalaki säädettiin vuoden 1906 valtiopäiväjärjestyksen mukaan kii- reellisenä perustuslaillisena muutoksena. Kiireelliseksi se äänestettiin 5/6:n enemmistöllä ja itse laki hyväksyttiin reilulla yksinkertaisella enem- mistöpäätöksellä 136-55.Valtalaki kannattivat sekä eduskunnan enem- mistöpuolue sosiaalidemokraatit, että laajasti porvariedustajat. Sen läpimenoa edesauttoi väärä tieto Pietarista, että bolševikit olisivat onnistuneet kaataman väliaikaisen hallituksen. (mt.)
Valtalakia seuranneet heinäkuun lopun tapahtumat ovat Suomen histo- rian yksi kiistellyimmistä käänteistä. Menemättä tähän kiistaan syvem- mälle Venäjän väliaikainen hallitus joka tapauksessa kumosi valtalain, hajotti eduskunnan ja määräsi uudet vaalit 31.7. Se katsoi, että nämä oikeudet olivat siirtyneet sille tsaarilta. Suomen senaatti julkaisi hajo- tusmanifestin ja uusien vaalien määräämisen äänestyksen jälkeen. Se- naatin porvarit kannattivat julkaisua, sosiaalidemokraatit vastustivat. (mt. 65)
RK: Väliaikainen hallitus ”tulkitsi” sekä kansainvälisesti väärin että myös PÄINVASTOIN KUIN AIKAISEMMIN PUOLAN KOHDALLA!
KERENSKI OLI MUUTTANT VÄLIAIKAISEN HALLITUKSEN LINJAA IMPERIALISTISEEN SUUNTAAN ja sekä kansainvälisen oikeuden että Venäjä kaikkien oppositiovoimen perinteisen kannan vastaiseksi.
JH: Sosiaalidemokraattien mukaan eduskunnan hajottamisen ja uusien vaalien määräämisen oikeus kuului valtalain mukaisesti eduskunnalle. Sosiaalidemokraattien mielestä eduskunnan hajottaminen ja uusien lakien määrääminen olivat laittomia tekoja. (mts.)
He joutuivat kuitenkin tapahtuneen tosiasian eteen, koska enemmis- tölle porvareista Venäjän hallituksen toimet kelpasivat – osalle oikein hyvin. ”Tokoin senaatin” porvarijäsenet olivat olleet mukana suunnit- telemassa valtalain kumoamista. He jatkoivat toimitusministeriönä, ”Setälän senaattina” sosiaalidemokraattien erottua. (mts.)
Heti lokakuun alussa toimitettiin uudet eduskuntavaalit, joissa porvari-puolueet saivat niukan enemmistön 108 – 92. Reilun puolentoista kuu- kauden jälkeen eduskunta onnistui 27.11. nimittämään Svinhufvudin senaatin, jossa olivat edustettuina kaikki muut porvaripuolueet paitsi Kansanpuolue. (mts.)
Sillä välin oli kuitenkin tapahtunut ja paljon. Venäjällä bolševikit olivat kaapanneet vallan väliaikaiselta hallitukselta 7.11. Ymmärrettävästi se kauhistutti Suomen porvareita. Suomessa oli yleislakko 14.–19.11. ja yhteiskunnallisesti sekä poliittisesti hyvin levotonta. Levottomuuksissa kuoli 34 ihmistä. (mt. 68–69)
Osittain yleislakon paineen vuoksi eduskunta sääti muiden muassa kah- deksan tun-nin työpäivän ja kunnallisen demokratian sekä erityisesti otti 15.11. korkeimman vallan Suomessa itselleen (mt. 69 – 70) Monet tutkijat ovatkin pitäneet 15. marraskuuta vuonna 1917 Suomen tosiasiallisena itsenäistymispäivänä. Silloin valtiolliset siteet Venäjään katkaistiin.
Vallankumouksellinen tilanne Suomessa marraskuusta alkaen
Sosiologian emeritusprofessori Risto Alapuro argumentoi klassikkotut-kimuksessaan State and Revolution in Finland (University of California Press 1988), joka aivan juuri ilmestyi suomeksi nimellä Valta ja vallan- kumous Suomessa (Vastapaino 2017), että marraskuun yleislakko loi Suomeen vallankumouksellisen tilanteen (190).
SDP:n ylimääräinen puoluekokous 25.-27.11. 1917, jossa Stalin kävi kii-hottamassa vallankumoukseen. Päätöstä vallankumouksesta ei vielä syntynyt.
HM: Stalin kävi kehottamassa Suomea heti julistautumaan itsenäiseksi:
JH: Alapuro seuraa Charles Tillyn vallankumousteoriaa, jonka mukaan eräs ehto vallankumoukselliselle tilanteelle on vähintään kahden valtakes- kittymän muodostuminen (mt. 165). Alapuron mukaan marraskuussa 1917 Suomessa tapahtui juuri niin: porvarillisen valtiovallan, käytän- nössä ensin Setälän ja sitten Svinhufvudin senaatin haastajaksi nousi työväenliikkeen valtakeskittymä, johon kuuluivat työväenkaarti, Suomen Ammattijärjestö SAJ ja SDP.
JH: Työväen vallankumous puhkesi tämän kilpailevan, työväenliikkeen valtakeskittymän reaktiona porvarillisen valtiovallan yhä tiukentunee- seen otteeseen. (mt. 190 – 201) Muodollisesti päätöksen vallanku- mouksesta teki SDP:n puoluetoimikunnan toimeenpaneva komitea illalla 26.1.1918. Seuraavan päivän iltana punakaarti ryhtyi pikkuhiljaa toimeen. (Hoppu 2009, 101).
Alapuron tulkintaa työväenliikkeen vallankumouksesta ja sisällissodas- ta vallankumouksellisen tilanteen osana voidaan kehittää uusimmalla oikeushistoriallisella ja Suomen monarkia-hankkeeseen liittyvällä tutkimuksella.
Eduskunnan ja senaatin vääntö korkeimmasta vallasta
Toisin kuin valtalain kohdalla 15.11.1917 eduskunta ei ottanut korkeinta valtaa Suomessa perustuslainsäätämisjärjestyksessä vaan ainoastaan yksinkertaisella enemmistöllä 127–68 Maalaisliiton ja sosiaalidemo- kraattien johdolla. Oikeustieteen eme-ritusprofessori Antero Jyränki katsookin, että kyseessä oli eduskunnan suorittama vallankumous Suomen suuriruhtinaskunnassa. Vuoden 1772 hallitusmuodon mukai- nen kuninkaan valta kumottiin (ainakin ennen kumoamista Kaarle III aikainen hallitusmuoto oli siis edelleen voimassa). (Jyränki 2014, 31–33)
HM: Monarkia oli lakkautettu viimeistään silloin, kun korkemmalle valtiovallalle oli kansallisesti ja kansainvälisesti kaikin puolin laillisesti asetettu muu haltija, Eduskunta Valtalailla.
JH: Jyrängin kanta edustaa tasavaltalaista tulkintaa. Vastoin sitä sisällis- sodan jälkeisessä hallitusmuotokamppailussa 1918 monarkian kannat- tajat katsoivat, että vuoden 1772 monarkistista hallitusmuotoa ei oltu kumottu 15.11.1917 tai itsenäisyysjulistuksessa 6.12., vaikka jälkimmäi- nen mainitsee tasavallan.Eksplisiittisesti se tultaisiin kumoamaan vasta, kun valtionhoitaja Mannerheim vahvistaisi uuden tasavaltalaisen valtio- säännön 17.7.1919.Korkeimman vallan ottaminen 15.11.ei ollut laillinen teko, koska sitä ei tehty perustuslain säätämisjärjestyksessä.
HM: Valta oli otettu jo Valtalailla. Tämä oli tulkintaa. Laki ei lakkaa ole- masta sillä, että sitä ei noudateta. Se eroaa mm. tässä suhteessa sopi- muksista. Sopimusten on oltava lakien mukaisia ollakseen laillisia – ei päinvastoin.
JH: Sikäli korkein valta Suomessa kuului vuosina 1917 ja 1918 edelleen kuninkaalle, joka ei olisi kuitenkaan Venäjän keisari vaan poissaoleva ja tulossa Saksasta. Sisällissodan jälkeen monarkiaa kannattivat Nuor- suomalaisten oikeistosiipi, RKP ja Vanhasuomalaiset (pian Kokoomus), muiden muassa Paasikivi ja silloinen valtionhoitaja Svinhufvud. Nykyih- misestä se voi tuntua erikoiselta poliittiselta kannalta, mutta ainakin monarkistien hallitusmuotoargumentaatio oli vähintäänkin kohtuullisen hyvää. (Vares 2009, 376–378 ja 384–386)
Monarkiahanke voidaan nähdä jatkumona tapahtumille eduskunnassa 15. 11.1917, kun se päätti ottaneensa korkeimman vallan Suomen suuri- ruhtinaskunnassa (laillisesti tai ei). Silloin nimittäin käsiteltiin myös puhemiehistön tekemää vastaesitystä.
Vastaesityksen mukaan korkein valta siirtyisi toistaiseksi tsaarilta ja suuriruhtinaalta senaatille:
”kunnes eduskunnan päätös valtionhoitajakunnan asettamisesta to- teutetaan tai eduskunta muutan toisin päättää, keisarin ja suuriruhti- naan vallan käyttäminen annetaan Suomen senaatin talousosastolle [silloiselle Setälän senaatille]”.
Vastaesitys sai kannatusta juuri samoista puolueista,jotka olivat seuraavana vuonna kannattamassa monarkiaa. Laillisesti vastaesitys perustettiin vuoden 1772 hallitusmuodon pykälään 38 kuninkaan kaatumisen aiheuttamasta poikkeustilasta. (Jyränki 2014, 32)
Eduskunta kokoontui Heimolan talossa.
Vaikka vastaesitys hävisi, poliittisesti se ei kuollut.Sisällissodan alkupäi- viin mennessä 27.11. nimetty Svinhufvudin senaatti tosiasiallisesti otti eduskunnan korkeimman vallan merkittävällä tavalla itselleen (Jyränki 2014, 36).
HM: Se ei ollut laillista. Kyseessä ei edes ollut Senaatti, vaan sen talous-valiokunta. Valtiotieteessä senaatti eroaa yleensä hallituksesta siten, että se ei ole kollektiivinen elin, vaan kukin senaattori on yksin vastuus- sa hallitsijalle, yleensä monarkille ministeriönsä asioista. Venäjällä ei ollut tsaarin aikaan hallitusta vaan juuri senaatti.
JH: Ensinnäkin Svinhufvud liitti senaattinsa nimittämispöytäkirjaan eduskunnassa toimivaltaehdot, joihin eduskunta ei lainkaan ottanut kantaa. Nämä toimivaltaehdot siirsivät korkeinta valtaa oleellisesti eduskunnalta senaatille. Niiden mukaan senaatilla olisi ulkoasiainvalta, esitysoikeus eduskunnalle ja nimitysvalta. Taustalla oli porvaripuolu- eiden epävirallisen yhteistyövaltuuskunnan hyväksyntä Svinhufvudin ehdoille, joiden mukaan käytännössä senaatin nimittäisi sen kokoaja (Svinhufvud) ja korkeinta valtaa käyttäisi tosiasiassa senaatti. Edus- kunnan rooli olisi nimellinen. Ei olekaan ihme, että sosiaalidemokraatit syyttivät senaattia vallankaappaustoimista. (mt. 34–36) Vähintään kyse oli kyseenalaisesta kabinettisopimuksesta. ”
HM: Tuollainen kabinettisopimus ei sido. Se on kuin Suomisen ja Väyrysen kassakaappisopimus.
JH:Toiseksi Svinhufvudin senaatti jatkoi edeltäjänsä Setälän senaatin salamyhkäistä yhteistyötä Sotilaskomitean kanssa (Jyränki 2014, 40 – 41). Senaatin toiminta ”liikkui laillisen ja laittoman rajamailla.” (mt. 42) Sotilaskomitea oli Suomen Venäjän ajan armeijan kadettien vuonna 1915 perustama yksityinen järjestö, joka ajoi Suomen itsenäisyyttä Saksan tuella (Korpisaari 2009, 11). Se oli siis 6.12.1917 asti maanpetok- sellinen järjestö, koska Suomi oli osa Venäjää, joka oli sodassa Saksaa vastaan. Sotilaskomitea oli mukana jääkärihankkeessa ja kotiutti syksyllä 1917 joukon jääkäreitä Suomeen (mt. 371).
Setälän senaatilta Svinhufvud peri ”Suojeluskuntien perustamistoimi- kunnan”, joka koostui täysin Sotilaskomitean jäsenistä (mt. 212–214). Yksityinen järjestö muodosti siis käytännössä senaatin erään toimeenpanemistoimikunnan, joka rakensi poliisi- ja sotajoukkoja jo loppuvuodesta 1917 ilman mitään virallisia valtuuksia.
Svinhufvud nimitti Sotilaskomitean virallisesti senaatin alaiseksi viras- toksi vasta 7.1. 1918. Nimityksestä ei ole kuitenkaan olemassa asia- kirjaa. (mt. 312) Todistusaineiston valossa nimitys oli siis epämääräisen suullinen ja oli epäselvää, oliko senaatilla edes kyseistä nimitysoikeutta.
Kolmanneksi kun eduskunta valtuutti äänin 97–85 hyvin kiivaan väitte- lyn jälkeen 12.1.1918 Svinhufvudin senaatin luomaan ”lujan järjestysval- lan”,senaatin todellinen mutta piilotettu päämäärä oli luoda sotilasvoi- ma eikä vain poliisivoima kuten virallisesti sanottiin. Tässä tapauksessa senaatti siis toimi epämääräisesti, mitä sosiaalidemokraatit eivät voineet mitenkään hyväksyä. (Jyränki 2014, 44 – 46) Kyseessä oli eduskunnan tietoinen harhautusyritys.
Eduskunnan päätöstä pian seuranneet tapahtumat paljastavat senaa- tin todelliset päämäärät. 16.1. Svinhufvud kutsui Sotilaskomitean tuo- reen puheenjohtajan Mannerheimin luokseen. Mannerheim oli tavannut Svinhufvudia edellisenä päivänä ja informoinut häntä puheenjohtajuu- destaan. Tapaamisessa 16.1. Svinhufvud antoi Mannerheimille, jälleen epämääräisen suullisesti, ”eduskunnan päätöksen mukaisesti järjestys- vallan organisoinnin ja johdon”. (Korpisaari 2009, 34-335) Aluksi Man- nerheim oli hämmentynyt epämääräisestä valtuutuksesta. Selvityksien jälkeen hän kuitenkin ryhtyi toimeen, määräsi Sotilaskomitean muutta- misesta sotilaallisesti järjestetyksi esikunnaksi ja teki tarpeelliset nimi- tykset 17. tammikuuta (mt. 335, 342 –3 43). Esikunta kokoontui jo 19.1. Vaasassa, viikon päästä eduskunnan päätöksestä (mt. 345).
25.1. senaatti teki suojeluskunnista sen alaisia joukkoja, jotka toimisivat Mannerheimin johdossa (eivät vielä ylipäällikkyydessä).Samana päivänä Mannerheim päätti Etelä-Pohjanmaan venäläisten joukkojen aseistariisunnasta, joka alkoi 28.1. (mt. 347)
Sisällissodassa oli kyse senaatin ja työväenliikkeen taistelusta valtiovallasta
Uusimman tutkimuksen valossa pitää siis katsoa, että poliittisen histo- rian näkökulmasta loppuvuoden 1917 tapahtumissa, työväen vallanku- mouksessa ja sisällissodassa oli kysymys kamppailusta korkeimmasta vallasta, hallitusmuodosta ja valtiovallasta juuri itsenäistyneessä Suo- messa. Millä elimellä on korkein valta? Eduskunnalla, senaatilla vai pois- saolevalla kuninkaalla? Mikä on Suomen hallitusmuoto eli mitkä ovat esimerkiksi valtioelimien valtasuhteet? Onko Suomi monarkia vai tasavalta? Onko valtiovalta Svinhufvudin senaatin vai työväenliikkeen hallussa?
Varsinkin viimeisin kysymys on sisällissodan ymmärtämisen kannalta aivan keskeinen. Maahan oli syntynyt kaksi valtakeskittymää, jotka kamppailivat valtiovallasta: Svinhufvudin senaatti ja sen jäsenet porvaripuolueet sekä työväenliike. Niiden yhteinen elin, jolla kenties oli korkein valta, eduskunta, joutui tässä kamppailussa tosiasialliseen sivurooliin jo ennen työväenliikkeen vallankumousta.
Kamppailussa valtiovallasta kumpikaan osapuoli ei selvästi edustanut Suomen valtiota, joka hajosi hetkellisesti hyvin nopeasti syntymisensä jälkeen. Valtio on kiteytetysti poliittisesti järjestäytynyt yhden hallitus- vallan alainen yhteisö. Sellaista ei voida varmasti sanoa Suomessa ol- leen tammi-helmikuun vaihteessa vuonna 1918. Senaatinkaan kohdalla ei ole neljästä syystä lainkaan selvää, että se todella edusti valtiovaltaa edes ennen työväen vallankumousta.
(1) Kun bolševikit, Ranska, Ruotsi ja Saksa tunnustivat Suomen itsenäi- syyden vuosien 1917 ja 1918 taitteessa, ne eivät määrittäneet Suomelle mitään laillista hallitusmuotoa tai hallitusta (toisin kuin Korpisaari (2009, 302-305) väittää). Ne tunnustivat vain Suomen itsenäiseksi valtioksi, joka on jonkin mutta ei minkään tietyn sisäisen hallitusvallan ja hallitus- muodon alainen yhteisö. Periaatteessa itsenäiset valtiot määräävät itse laillisen hallitusmuotonsa ja hallituksensa.
(2) Ei ollut selvää, oliko korkein valta senaatilla, eduskunnalla vai poissa- olevalla kuninkaalla. Vallitsi valtio-oikeudellinen välitila (lat. interregnum). Vielä sisällissodan jälkeenkin monarkistit väittivät, että korkein valta kuului kuninkaalle (tammikuussa 1918 he olivat vielä taktisesti tästä hiljaa). 15.11.1917 eduskunnassa hyväksytty korkeimman vallan otto oli päätöksenkin mukaan väliaikainen.
(3) Täysin vailla hyviä perusteita ei ollut sosiaalidemokraattien kanta, että senaatin nimittänyt eduskunta oli laiton, koska kesän 1917 eduskunnan hajottamisen laittomuutta voitiin puolustaa asiallisin perustein. Valtalaki oli säädetty perustuslain säätämisjärjestyksessä toisin kuin 15.11.1917 päätös.
(4) Vaikka eduskunta olisi ollut laillinen ja korkein valta sillä,niin senaatti selvästi vain otti osan eduskunnan vallasta itselleen ilman eduskunnan hyväksyntää (senaatin sanelemat valtaoikeudet nimittämisensä yhteydessä ja salamyhkäinen sotilasvoiman luominen).
Tämän tulkinnan kanssa erinomaisen yhteensopivaa on se, mitä hyvin nopeasti työväenliikkeen vallankumouksen jälkeen tapahtui. Sisällissodan aivan alussa senaatti otti ”Vaasan julistuksessa” lähes rajoittamattomat toimivaltuudet.
Vaasan senaatti
Neljä seitsemäsosaa senaatista oli onnistunut pakenemaan Vaasaan Helsingistä, jossa muiden muassa Svinhufvud vielä piileskeli. Tämä ”tynkäsenaatti” antoi 1.2.1918 julistuksen, jossa lausutaan senaatin valtuuksista seuraavasti:
”Suomen Senaatin päätöksen mukaisesti ovat allekirjoittaneet Senaa- tin jäsenet asettuneet Vaasan kaupunkiin ylläpitämään hallitusvaltaa. Ryhtyessämme nyt vaikeaa tehtäväämme suorittamaan, kehoitamme täten kaikkia maan virkamiehiä, viranomaisia ja kansalaisia alistumaan niihin määräyksiin; joita tänne nyt asettunut Senaatti maan ainoana laillisena Eduskunnan valitsemana ja valtuuttamana sekä sille vastuunalaisena Suomen hallituksena antaa.”
Senaatti oli päätösvaltainen, koska sen neljä jäsentä olivat paikalla ja yksimielisiä (Jyränki 2014, 56). Vaasan julistus oli kyseisessä tilantees- sa ymmärrettävä. Silti se ei pohjannut perustuslakiin eikä itse asiassa mihinkään lakiin,vaikka senaatti olisikin ollut laillinen maan hallitus (mt. 57).Kyseessä oli senaatin omavaltainen toimivaltansa laajennus,jota ei kuitenkaan millään tavalla rajoiteta eikä täsmennetä esimerkiksi voi- massaoloalueen tai tottelemaan velvoitetaan ihmisryhmän osalta (mt. 58). Julistus näyttää rajoittamattomalta, jollei toimivaltaa samalla siirrettäisi Mannerheimille – aivan yhtä epämääräisesti:
”Suomen kaikkien puolustusvoimien Korkeimman ylipäällikkyyden on Senaatti, vielä Helsingissä ollessaan, uskonut Kenraali Gustaf Manner- heimille. Hänen käskyjään ja määräyksiään on kaikkien virkamiesten ja kansalaisten ehdottomasti ja viipymättä noudatettava, niin kauvan kuin sotilaallista toimintaa jatkuu.” (mt. 57)
Vaasan julistus jättää myös senaatin ja Mannerheimin valtasuhteet hyvin epäselviksi. Se näkyi muiden muassa valkoisessa terrorissa.
Poliittisen historian näkökulmasta työväenliikkeen vallankumous ja si- sällissota siis kiteytyvät kahden valtakeskittymän taisteluna valtioval- lasta hyvin epäselvässä välitilassa, joka alkoi tsaarin kukistumisesta. Suomen valtio tulisi lopulta muodostumaan voittaneesta senaatin ja porvaripuolueiden valtakeskittymästä. Nykyinen Suomen valtio on suoraa jatkumoa siitä. Tasavalta Suomen valtiosta tuli vasta 17.7.1919 ja senkin jälkeen demokratiaa jouduttiin puolustamaan useaan kertaan esimerkiksi Lapuan liikkeen Mäntsälän kapinassa vuonna 1932 ja talvisodassa.
Kirjalliset lähteet
Alapuro, Risto (2017). Valtio ja vallankumous Suomessa. Tampere: Vastapaino.
Jyränki, Antero (2014). Kansa kahtia, henki halpaa – Oikeus sisällissodan Suomessa? Helsinki: Art House.
Haapala, Pertti (2009). ”Vuoden 1917 kriisi”. Teoksessa Sisällissodan pikkujättiläinen, toim. Haapala, Pertti ja Tuomas Hoppu. Helsinki: WSOY 2009, 58-91.
Hoppu, Tuomas (2009). ”Sisällissodan puhkeaminen”. Teoksessa Sisällissodan pikkujättiläinen, toim. Haapala, Pertti ja Tuomas Hoppu. Helsinki: WSOY 2009, 92-111.
Korpisaari, Harri (2009). Itsenäisen Suomen puolesta – Sotilaskomitea 1915–1918. Helsinki: SKS.
Vares, Vesa (2009). ”Kuningashankkeesta tasavallan syntyyn”. Teoksessa Sisällissodan pikkujättiläinen, toim. Haapala, Pertti ja Tuomas Hoppu. Helsinki: WSOY 2009, 376-394.
HM: Svinhufvudin Senaatissa syksyllä 1917 olisi ollut mahdollista saada vasemmistoenemmistö vasemmistolaiseksi kääntyneen kenraalikuver- nööri Nekrasovin äänen ratkaistessa, aivan samoin kuin keväällä 1917 oli ollut oikeistoenemmistö kenraalikuvernööri Stahovitšin äänellä. Se, että Lenin ei pelannut tätä korttia, mikä ei missään tapauksessa ollut myöskään mikään ”huomaamattomuus”, jota esimerkiksi barrikadide- mari Trotski olisi tuskin jättänyt pelaamatta, osoittaa, että Lenin oli päättänyt itsenäistää Suomen, syteen tai saveen, ja että päätöksiä teki juuri Lenin eikä muut tällaisissa asioissa.
” Koivisto: Saksa auttoi valkoisia, koska halusi tukea Leniniä
Julkaistu: 5:00
Unto Hämäläinen
helsingin sanomat
SAMI KERO / HS
Presidentti Mauno Koiviston arkistosta on löytynyt historiallinen haastattelunauha
Presidentti Mauno Koiviston arkistosta on löytynyt historiallinen haastattelunauha, jossa Martti Pihkala kertoo, miten Mannerheimia taivuteltiin hyväksymään saksalaisten joukkojen tulo Suomeen keväällä 1918.
Vuonna 1955 tehty haastattelu painui unohduksiin vuosikymmeniksi, mutta nyt Koivisto antoi sen julkaistavaksi. HS:n haastattelussa Koivisto kertoo käsityksensä siitä, miksi Saksa lähetti joukkojaan valkoisten avuksi: Saksa halusi tukea Leninin pysymistä vallassa Neuvosto-Venäjällä.
Sisällissodan päättymisestä on kulunut tänään yhdeksänkymmentä vuotta. Toukokuun 16. päivänä 1918 kenraali Mannerheim otti vastaan Helsingin keskustassa valkoisen armeijan voitonparaatin, jolla haluttiin osoittaa, että sota punakaartia vastaan oli voitettu suomalaisin voimin.
Saksalaisten joukkojen kuukautta aikaisemmin vapauttamille helsinkiläisille tämä ei silloin ollut itsestään selvä asia. Eikä se ole ollut myöhemminkään riidaton johtopäätös: yhdeksänkymmentä vuotta on keskusteltu siitä, miksi saksalaiset joukot tulivat kesken sisällissodan Suomeen ja mikä oli heidän tulonsa merkitys sodan lopputulokseen.
Myös presidentti Koivistoa nämä kysymykset ovat askarruttaneet.
Omissa pohdinnoissaan Koivisto on tullut siihen tulokseen, että Saksan valtiojohto halusi pitää bolševikit vallassa Neuvosto-Venäjällä.
”Saksalaiset halusivat tukea sitä hallitusta, joka oli lopettanut sodan heitä vastaan. Kun saksalaiset joukot tulivat Suomeen, ne rauhoittivat Suomen ja Venäjän välisen rajan. Silloin ei Leninin asemaa enää ahdistettu.”
Lenin oli noussut edellisenä syksynä 1917 valtaan ja pyrkinyt solmimaan rauhan Saksan johtamien keskusvaltojen kanssa. Lopullinen rauhansopimus solmittiin maaliskuun alussa 1918 Brest-Litovskissa.
”Saksan intressi oli se, että Venäjä pysyy poissa Saksan vihollisten leiristä. Se halusi keskittää voimiaan länsivaltoja vastaan.”
Saksan sodanjohdossa ei kuitenkaan oltu yksimielisiä. Keisari Wilhelmin kanta ratkaisi, ja joukot lähetettiin Suomeen valkoisten avuksi.
”Tällainen käsitys minulle on muodostunut siitä informaatiosta, jota olen saanut”, Koivisto sanoo.
Entä mikä vaikutus oli saksalaisten joukkojen tulolla Suomeen?
”Niin kai voidaan sanoa, että se lyhensi sisällissotaa, taisteluihin käytettyä aikaa. Saatiin aikaan aseellinen rauha. Toinen puoli oli se, että saksalaisten apu aiheutti sellaista tuhoa, jota ei ehkä muutoin olisi syntynyt” Koivisto arvioi.
Ja mikä vaikutus saksalaisten avulla oli sodan voittajiin, valkoisiin?
”Se jätti pitkäksi aikaa jälkeensä valkoiselle puolelle kiitollisuuden Saksan suuntaan. Sillä oli merkityksensä myöhempiin tapahtumiin.” ”
Jos toiset täälläkin väittävät punaisten olleen ”stalinistibolshevikkeja” (tai maailmanvallankumouksellisia trotskisti-sellaisia…) niin tuo hörhö yrittää väittää heidän olleen TÄYSIN TÄMÄNPÄIVÄSIÄ suomalaisia äärioikestodemareita…
Hesarin lukijoiden, jotka ovat Erkon maksamia ”ideologejaan” viisaampia, tuomio on yksimielinen: sekoilua!
Nyt Hesarin Luciferin-palvojia ovat kuitenkin ”populistit”, kuten Trumpin kannattajat…
Jotenkin tuo Hesarin toimituskin vähän epäilyttää, että missä mennään…
”Älkäämme unohtako heittää ainakin olan yli tunnustusta kaikkien aikojen ensimmäiselle radikaalille: kaikista legendoista, mytologiasta ja historiasta (ja kuka sen tietää, missä mytologia loppuu ja historia alkaa, ja kumpi on kumpaa) löydämme radikaalin, joka kapinoi establishmentia vastaan niin tehokkaasti, että voitti itselleen oman kuningaskuntansa – Lucifer.”
Näin kirjoitti agitaattori ja aktivisti Saul Alinsky vuonna 1971 kirjassaan Rules for Radicals (Ohjeita radikaaleille). Nyt radikaaliopas elää uutta tulemistaan, sillä nuoret oikeistolaiset hyökkäävät sen opeilla edellisen sukupolven linnakkeita vastaan.
Chicagon slummeissa Yhdysvalloissa Alinsky loi strategian, jolla alakynnessä olevat voivat haastaa vallanpitäjät. ”Machiavellin Ruhtinas oli kirjoitettu vallanpitäjiä varten. Ohjeita radikaaleille on kirjoitettu osattomille kertomaan, miten valta otetaan pois.”
Alinskyn aikaan vallanpitäjät olivat oikeistolaisia, jotka kannattivat kapitalismia ja konservatiivisia arvoja. Haastajat olivat vasemmistolaisia, jotka halusivat jakaa rikkaiden rahat kansalle ja kaataa autoritaariset arvot.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Yksi vasemmistolaisista oli Hillary Clinton, joka teki Alinskysta akateemisen lopputyönsä. Vuoden 2008 vaalien alla Clintonia syytettiinkin Luciferin oppilaaksi.
Kirjassaan Alinsky tiivisti oppinsa 13 ohjeeseen, joista tässä muutama:
1. Valtaa ei ole vain se, mitä sinulla on, vaan myös se, jota vihollisesi luulee sinulla olevan.
4. Pakota vihollisesi noudattamaan omia sääntöjään.
5. Naurettavaksi tekeminen on vahvin aseesi.
6. Hyvä taktiikka on sellainen, josta omasi nauttivat.
13. Valitse kohteesi, rajaa se, personalisoi se, polarisoi se.
Alinskyn yhteiskunnallisen judon tarkoituksena on saada vahvempi vihollinen pois tasapainosta, pelästymään ja perääntymään.
Clintonin sukupolvi käytti näitä temppuja taitavasti Yhdysvalloissa mutta muuallakin, myös Suomessa. Muistetaan vain, miten avuttomia rovastit ja rehtorit olivat televisiostudiossa Hannu Taanilan ja Terho Pursiaisen kaltaisia verbaalisia judomestareita vastaan.
Kun konservatiivit olivat saaneet tarpeeksi monta kertaa kuonoonsa, he perääntyivät ja jättivät julkisuuden ja kaiken muunkin nuorille.
Matkalla valtaan radikaalit tekivät ajatuksiinsa eräitä tarkennuksia, kuten ettei rikkaiden tarvinnutkaan jakaa rahojaan köyhille vaan lähinnä heille, yhteiskunnan uudelle eliitille.
Tiukemmin he pitivät kiinni tärkeimmistä arvokysymyksistään, kuten maallistumisesta, antirasismista, ekologisuudesta ja feminismistä. Niistä on tullut uusia perusarvoja, joita vastaan seuraava sukupolvi hyökkää, kuten ennen lyötiin kotia, kirkkoa ja isänmaata.
Ennen radikaalit olivat vasemmistolaisia, nyt oikeistolaisia, mutta Alinskyn ohjeet toimivat yhä. Hänen kirjaansa ovat joukoilleen suositelleet teekutsuliikkeen, ”alt-rightin” ja uusnatsien johtajat.
Varsinkin Alinskyn neljättä sääntöä (”pakota vihollisesi noudattamaan omia sääntöjään”) käytetään nyt taitavasti niin Suomessa kuin Yhdysvalloissakin.
Jussi Halla-aho ja hänen seuraajansa härnäävät vallanpitäjiä arvostelemalla muslimeja ja maahanmuuttajia. Omassa nuoruudessaan Juhannustansseja ja Sikamessiasta puolustaneen sukupolven on vaikea selittää, miksi sananvapautta täytyy nyt rajoittaa.
Yhdysvalloissa samaa taktiikkaa käytetään yliopistoissa, joissa oikeistolaiset yrittävät järjestää puhetilaisuuksia Milo Yiannopoulosille, Ann Coulterille, Richard Spencerille ja muille oikeistoagitaattoreille.
Kun tilaisuudet kielletään tai opiskelijat osoittavat mieltään niitä vastaan, oikeisto leimaa yliopistot vapaan sanan vihollisiksi.
Kampanja toimii: viime kesänä julkaistun kyselyn mukaan selvä enemmistö republikaanien kannattajista katsoo nyt, että yliopistoilla on maahan kielteinen vaikutus.
Oikeistolaisen kolumnistin Kurt Schlichterin mukaan oikeisto on iskenyt vasemmistoa Alinskylla.
”Huvittavinta on, että tämä kauhtuneiden hippien, työkelvottomien safe space -milleniaalien ja vastenmielisten + karvaisten libfeministien joukkio ei edes tajua sitä.”
Jumalasta uusi oikeisto ei paljon puhu, mutta Lucifer on sitäkin kovemmassa kurssissa.
“We’re going in!” The Envoy’s voice had the sting of a cold wind cutting across the taiga. Ratta. Tatta Tat. The plane out of Ramstein was pelted with a bararage of fire as it descended into Tuzla Air Base in Bosnia. Ratta Tatta Tat. One piece of shrapnel pierced the window next to the Envoy’s seat. She was calm. “We can’t make it ma’am. There’s even heavier fire below.” “That was an order, Major Fenton.” She was even cooler than her voice in the midst of the panic around her. “I’m going up front.”
Bursting into the cockpit she took the controls and put the plane into a steep dive, getting it below the barrage of bullets. The plane hit the ground with a fearful bounce, avoiding a crash only because she had become one with the monster jet. On the tarmac, the plane took gunfire again. She cried, “We came here on a mission. We’re going in! Put down the chutes!” The slides deployed. Grabbing a rifle from her bodyguard she was the first one down. Running now, head down, holding rifle aloft with one arm to let the others know the path and with her daughter sheltered under the other, she outpaced them. And then she and the rest were safe in the hanger.
“I felt the snipers’ bullets whizzing overhead,” she declared to the assembled crowd, now safe. The hanger burst into applause. And then she was startled, as from a dream. The applause erupted in the press conference, as she finished her account. The worshipping press was mesmerized by her story. Among those who applauded loudest were those who were with her in Tuzla. They knew it was all a lie. Their careers were flourishing, their salaries soaring. She thanked them all. Before she knew it, she was whisked off the stage.
“Hill, what were you talking about?” Her bewildered husband looked at her in the holding room. You were never fired on, and you don’t even know how to fly a kite let alone a jet. “Oh, shut up, Bill. You underestimate me every time. Your memory fails you. I was there. You forget those long hours of learning to do stunt flying when I was president of the Winged Wellesley Women. For God’s sake don’t quibble about details. I had to push you to expand NATO when your buddies kept harping on Versailles.” Bill looked like a puppy that had just been whacked with a rolled up newspaper. He knew that there had not been so much as a paper plane flown at Wellesley. He bit his lower lip and fell silent.
The limousine picked them up and whisked them away to her all-important speech, her first State of the Union. Bill watched her take the podium before the joint session of Congress.
“The Commander in Chief,” the Speaker announced. She looked out over the assemblage. The day was an inferno under an intense sun in Rome, not a cloud in the sky. The Coliseum crowd was going wild, oblivious to the oppressive heat. “Caesar, Caesar, Caesar” the sweltering mass chanted in unison. She was now back from the successful North African campaign to a tumultuous celebration, the likes of which Rome had not seen since the days of the first emperor.
The Speaker came forward and placed a laurel crown on her head. She smiled without showing her teeth and pointed to the ground. The Speaker knelt and she pointed to her feet. He kissed her feet, rose and backed away, bowing as he rededed. She slowly turned 360 degrees looking at each section of the crowd. Then she deliberately raised her hands high. Within a few moments the entire crowd fell silent. Slowly she looked around, very slowly in the deadly silence, paused for what seemed like an eternity, then deliberately, loudly declaimed, “We came….. We saw…. He died.” The assemblage jumped to its feet applauding wildly, insanely. She had echoed the first Caesar, and she had no doubt that her exploits would far outstrip his. She was sure that the Libyan spoils would fill the general coffers. The captured arms were already on the way to Syria for her next campaign. But again the speech was over before she knew it. And again she was in the limousine with Bill. He was distraught. “Hill, you know Gaddafi was killed in a brutal way when you were head at State. It was your idea to do that, and it does not look good when you gloat.” She stared at him scornfully. “Hill,” he said, “I think you are having one of your days again. Maybe Dr. Kleinkopf should adjust your meds again.” “Ridiculous,” she clipped, not even looking his way
They went back to the White House. It was late. Bill went to bed and she went to the White House gym. She got into her white exercise outfit and was ready to do some yoga. And then there he was tight there in the gym, also dressed in white with a black belt and lying in the corner doing some stretches. It was Vlad! How did he get in? She had long suspected that there were breaches of security, and she had grown ever more apprehensive since she had entered the Oval Office. And sure enough there, he was. Before he could make a move, she moved around him, thinking methodically, “Encircle, encircle.” Then she flew at him feet first, striking her soles deeply into his chest and shouting , “Encircle and break.” The blow appeared to knock Vlad unconscious; he was motionless. She touched the inert heap. It was lifeless, cold and wet, the sweat still on the corpse.
But she knew his presence meant that the country was under attack. Grabbing the red wall phone, she called for Bradford. In an instant he was there carrying the black briefcases with the presidential seal on the leather. How she loved those seals and the leather. “Look at that miserable dictator over there,” she yelled at Bradford, here words echoing in the gym. He was befuddled. “That is just a pile of wet towels, Ma’am.” She did not hear him. “We have been attacked,” she cried. “Open the briefcase.” Bradford looked like a truck had run over him – but he was trained for this and did as told. She looked in, her retina was quickly scanned and she turned the two keys. “Done,” she exclaimed triumphantly. “Nobody messes with the Indispensable Nation.” The bays to rocket silos all over the planet were rolling back minutes after she spoke. Bradford was sobbing now.
Sirens were wailing in the White House and throughout the Capital; panic was everywhere. Rockets from across the seas had now been launched and spotted. Bill appeared at the door of the gym. He saw the hysterical Bradford, collapsed on his knees, with the President standing over him, beaming triumphantly but silent. Bill pulled her to the emergency elevator and they plunged into the shelter deep, deep underground. Bill was also sobbing now. But not Hillary; she stood there, erect, adjusting her exercise outfit, with her back against the elevator wall, looking contentedly into the distance, a faint smile on her lips. Again she had prevailed. Hillary Clinton, unbending, defiant to the end.
SITRAN toimitusjohtaja MIKKO KOSONEN horisee tv1.ykkosaamu@yl haistattelussa Ykkösellä, että ”Suomen hallutus in hyvin varautunut ongelmaan, että ”tekoäly tulee ihmistä viisaammaksi”, että ”asiaa tutkii toimikunta jota johtavat ministeri Lintilä ja toimitujohtaja Alalhuhta”, ja etä että haastateltava itsekin kuuluu Osmo Soininvaaran johtamaan työryhmään, joka tutkii [tämän] vaikutusta työelämään”!!!!!
Kun Suomi täytti sata vuotta, täytti Suomen itsenäisyyden juhlarahasto Sitra samalla viisikymmentä. Reilun 800 miljoonan euron pääoman päällä istuva rahasto on rahoittanut keskeisiä kotimaisia innovaatioita ja visioinut Suomen yhteiskunnan tulevaisuutta. Kritiikkiäkin on tullut.
Miten voisimme varautua suomalaisten ikääntymiseen, entä ilmastonmuutokseen?
Viekö vai tuoko digitalisaatio työpaikkoja?
Onko Sitra oikea investointi tulevaisuuteen vai olisiko miljoonille muutakin käyttöä?
TV1:n lauantain Ykkösaamussa 20.1. klo 10.05 on Jari Korkin vieraana Sitran yliasiamies Mikko Kosonen. Mitä haluat häneltä kysyä?
Kososelle voi lähettää kysymyksiä osoitteeseen tv1.ykkosaamuyle.fi.
Asia on huomattu täälläkin ennekin: että hommat eivät ole hoidossa.
Ja totta Mooses! SDP:n sivuilla ei sellaista mainita:
https://fi.wikipedia.org/wiki/Luettelo_Suomen_Sosiaalidemokraattisen_Puolueen_puoluekokouksista
” 9. 15.–18.6.1917 Helsinki Kullervo Manner Edvard Gylling
10. 25.–27.11.1917 ylimääräinen puoluekokous Väinö Tanner ”
”Stalinin sivuilla” on virhe:
https://www.marxists.org/reference/archive/stalin/works/1917/11/14.htm
” Speech delivered at the Congress of the Finnish Scoial-Democratic Labour Party, Helsingfors November 14, 1917 ” ]