Sananvapaus kapenee?

Päivi Räsänen tuomiolla raamatun siteeraamisesta ja vanhimmat niistä jo yli 15 v sitten kirjoitettuja/lausuttuja?

En kovin hyvin tunne raamattua, mutta vuosituhannet se on saanut hyväksynnän.

En voi ottaa kantaa puoleen enkä toiseen etten tulisi tuomituksi, mutta voiko Suomen lakia säätävä/tulkitseva oikeus muuttaa osan raamatun tulkintoja lainvastaiseksi? Entä miten aletaan tulkitsemaan muita uskontoja?

Nyt on jotakin hampaankolossa

 

Halusin päästä hammaskiven poistoon hammashoitajalle. Ei pääse suoraan kunnallisella vaan pitää ensin varata aika hammaslääkärille – ok aika varattu ja sen sai parin kuukauden päähän – tarkastus suoritettu ja sain lähetteen hammashoitajalle aika taas parin kuukauden päähän eli lähtötilanteesta 4 kk päähän! – Hyvä vaan sitten tuli runsaan kuukauden päästä peruutus ja lupasivat ilmoittaa uuden ajan? Nyt on kulunut neljä kuukautta enkä tiedä koska pääsen?

Miksi ei palkata/kouluteta hammashoitajia jotka olisivat ns matalan kynnyksen palveluhenkilöitä? Kansantalouden kannalta luulisi olevan järkevää ennaltahoito sillä vältettäisiin juurihoidot ym.

Sotelupausten antajat vaalipuheissaan lupaavat nopeaa hoitoonpääsyä!

 

Eilinen perjantai

TV1 paneutui asiaan josta ei saa vaieta uutta sotea rakennettaessa.

Esimerkkinä kotisairaanhoitaja joka näytettiin työssään ja hänkin vaihtoi alaa? Sirkka-Liisa Kivelä esitti joukon asioita tilanteen korjaamiseksi ja hänkin tuntee alan jopa oman miehensä omaishoitajuudesta alkaen. Mutta vanhustenhoitoa ei saada kuntoon sillä päättäjät eivät ole itse hoidettavana. Osa vanhuksista ovat kotonaan niin huonokuntoisia ja virikkeettöminä että voidaan jo sanoa heitteillejätöksi?

Esimerkkinä myös Lotta joka papan omaishoitajana saa 150,-/kk. Moniko sillä palkalla ryhtyisi ympärivuorokautiseksi omaishoitajaksi? Tays kolmivuorotyön sairaanhoitaja jätti työnsä syynä uupumus.

Säästämällä rahaa saadaan paljon pahaa aikaiseksi ja suuria kuluja toisaalle.

Terveyskeskukset joka kuntaan

Hesari kirjoittaa että pienimmässä terkkarissa tulevaisuudessa käy lääkäri kerran kuukaudessa.

Omalla kohdalla asia tuli pikkukunnassa käytännöksi jo n 15 vuotta sitten kun seurasin äitini käyntejä ja nykyisin ko paikka on suljettu kokonaan.

 

Turvallisuus

EU-yhtenäinen turvallisuus mallia Macron.

EU-maiden yhtenäisyys olisi jotakin jos meillä olisi yhtenäinen ns Natopuolustus ja sitä kautta Suomikin voisi olla Natojäsen. Nyt on käynyt selväksi ettemme liity emmekä voi liittyä?

Toisaalta hieno ajatus että eläisimme yhteistyössä Venäjän kanssa, mutta näemme miten liittolaiset ovat huonossa hapessa?

 

Museoidaan Tays

Kiista on varsin ajankohtainen sotekysymys?

Keskittäminen ja uusien rakennusten rakentaminen vie tukun rahaa jolla pitäisi palkata hoitajia ja lääkäreitä hoitamaan sairaita.

Eikö ne sotehoitopaikat voitaisi jakaa jo valmiina oleviin: Vammalassa voitaisiin hoitaa vaikkapa suonikohjut ja Valkeakoskella jokin toinen laji jne. Tulevassa sotessahan potilasta viedään sinne missä on ko asiaan osaajat.

Hoitajapulakin hoituisi helpommin jos kaikkia hoitajia ei tarvis haalia Tampereelta.

https://www.aamulehti.fi/tampere/art-2000008551231.html

Aiheesta AL tänään.

 

Kettujahti

Kiina käynnisti kettujahdin.

https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000008521107.html

Kiinalaiset eivät voi olla eri mieltä eivät edes ulkomailla.

Meidän demokratiaamme on moitittu sekavaksi ja vaadittu yhden tahon sanelua esim koronatoimissa? Maailmalta löytyy esimerkkejä suoraviivaisesta johtamisesta jossa ei olla eri mieltä kun johtaja on puhunut.

Haluammeko vastaavaa Suomeen?

Itämeri

Itämeri on elämämme valtasuoni.

Entä jos siihen muodostuu tukos haittaamaan vientiämme ja tuontiamme?

Ruotsi on siirtänyt sotajoukkojaan Gotlannin saarelle joka on sopivasti tulilinjalla Tukholma – Kaliningrad välissä Itämerellä.

Venäjä on tuonut sota-aluksia omalle saarekkeelleen ja sanoo ettei Nato saa edetä itään? Naton sotalaivakin on liikkunut tarkkailuasemiin.

Mitä sanoo sota-asiantuntijamme?

Demokratia koetuksella

Suomessa asioita hoidetaan demokratian periaatteella

ja asiamme ovat hyvällä tolalla.

Mediaa myöden tietyt tahot moittivat ja jopa koronan hoitoa sanotaan sekavaksi kun sitäkin hoidetaan demokraattisesti.

Tulevia vaaleja sanotaan ennakkoon epäonnistuneeksi ja demokraattisesti päätettyä sotea sanotaan kokonaan epäonnistuneeksi vaikkei vielä kukaan tiedä lopputulosta?

Äänestämisaktiviteetin sanotaan jäävän alhaiseksi vaikkei vielä ole äänestetty ja väittämä ettei kansa osaa äänestää? AL aiheesta tänään:

https://www.aamulehti.fi/kolumnit/art-2000008539618.html

Kyllä kansa osasi äänestää jo 1909!

Vienti hyvinvoinnin mittari?

Kiinan vienti kasvoi n 30% ja kauppataseen ylijäämä 676 miljardriin dollariin mikä on kaikkien aikojen ennätys.

Onko niin että muu maailma seisoo tumput suorana ja ostaa Kiinasta maskit – testit ym ym.

Ihmisoikeuksista ei puhuta.

Koska tulee aika jolloin emme pysty ostamaan?