Mitähän mieltä näistä IL tilastoista pitäisi olla, ainakin paperityöntekijöiden palkat varmaan vääristeltyjä
Pohjoismaiden kuukausiansiot euroissa
Tämän on tarkoitus olla kevennys
Tein joskus jakkaran takan eteen, on istuviltaan mukavampi lisäillä puita ja ranstakalla hiiliä kohia. Mallin löysin netistä, on Itä-Nuubialainen kamelinlypsäjän palli. On korkemmat jalat kuin meillä perinteisten kyyttöjen lypsäjillä onhan kamelieläimillä pitkät sääret. Sydänkoriste kuuluu Nuubiassa karkoittavan kameleita kiusaavia pahoja henkiä, pysyvät paremmin paikallaan eivätkä niin potki maitopeilaria nurin eivätkä syljeskele lypsjiä kesken toimituksen.
Istuinosan löysin Jäämerestä Lofoottien länsisaarilta, siellä kellui joutilaana suolaisessa rantavedessä. Jalat ovat suomalaisista kuusenoksista veistetty.
Politiikka ja urheilu
Kun joku yksittäinen urheilija, seura tai urheilun järjestö kieltäytyy kilpailemasta Venäjällä en koe sitä urheilun ja politiikan sotkemisesta toisiinsa vaan tekona inhimillisyyden puolesta.
Ennen kaikkea tietysti Putinin Ukrainaan hyökkäyksen takia mutta myös Venäjän harjoittama laaja douppaus ja nuorten luistelijoiden ja voimistelijoiden epäinhimillinen kohtelu ansaitsee rangaistuksen.
Ikävää että sanktiot koskettavaisivat myös rehellisiä ja kunnollisia venäläisiä urheilijoita ja urheillun ystäviä joita varmasti on paljon.
NATO jälkiviisautta
Jos Suomi jo olisi NATOn jäsen niin olisiko se hyvä vai huono juttu nykytilanteessa kun Putin on tehnyt todeksi sotaisen vaihtoehtonsa?
Metsä ja polttopuun teko ovat minulle mieluisia
Olen aloitellut talven hakkuita, avannut ranka ja halkopuu savotan metsälössäni. Ikäänkuin useampaa kärpästä siinä tavoittelen yhdellä iskulla noin kuvainnollisesti sanottuna. Nuukana ihmisenä iloitsen suuresti saavuttaessani huomattavia rahallisia säästöjä kun takkaani ja saunaa omatekemillä koivupilkkeillä hyisinä ja viimaisina talvipäivinä lämmittelen. Löylyjen henkikin on paljon pehmeämpi, hipiää hyväilevä kuin olisi ostopuilla, sähkökiukaasta puhumattakaan.
Monipuolisesti ja erittäin tehokkaasti kehoni lihaksia, keuhkoja, jänteitä ja mitä niitä nyt on vahvistan raikkaassa ulkoilmassa, ero hikiseen voimailusaliin verrattuna on melkoinen. Talvisen metsän hiljainen rauha, silloin kun moottorisaha ei käy, on kuin parasta elliksiiriä ihmisen humeetille, siinä mahdollinen stressi tai turhautuminen saa kyytiä. Niin ja tuleehan siinä metsääkin raivattua parempaan kasvuasentoon arvopuiden kasvaa.
Mihinkään suuriin ennätyksiin en pyri enkä pystyisikään. En edes lähellekään Kalle Päätalon mottimääriä jotka hän saavutti ilman moottorivoimaa pokasahalla ja kirveellä. Mutta kalpenevat Kallenkin saavutukset verrattuna ruotsalaisen Elis Lillåbergin urotekoihin 1800 luvun lopulla Västerbottenissa. Yhdessä kesässä raivasi raaasta korpimaasta kymmenen tynnyrinalaa (5 hehtaaria) peltoa. Kerran taas kun venettä ei ollut saatavissa ui hän kalaisan ja vuolaan Vindeln joen yli kuudenkymmenen kilon jauhosäkki selässään, edes hamppusäkin pohjasauma ei siinä ollut kostunut.
Mutta varsinaisen urotyönsä Elis teki hakkaamalla 230 hehtaaria tiheää aarnimetsää aukeaksi Klåvuoren huipulla. Syksystä kevääseen urakka kesti, savotassa mies meni niin huonoon kuntoon kumminkin että konttaamalla viimeisillä voimillaan palasi kotiinsa.
Jos ken mahdollisesti epäilee Lillåbergin urotekoja voi tarkistaa faktat Torgny Lindgrenin kirjasta ”Oikea maisema”.
Pieni muistelo lomamatkalta
Tulee kirjoiteltua tänne ehkä turhankin kirpakoita ja happamiakin viisauksiani että tällainen pehmennys suotaneen välipalaksi tiukoille asiapitoisille kirjoituksillenne.
Kuva vanhasta kalamajasta Ruotsista, Högakustenin eteläpuolelta Pohjanlahden rannalta, siellä pari vuotta sitten eukon kanssa ajelimme maisemia ihaillen. Joskus olen omalla veneelläkin Högakustenin jylhiä saaria ja viehättäviä pikkukyliä käynyt katselemassa.
Yksinkertaista ja kaunista etten sanoisi herttaista. Kuvittelen vanhan kalastajan eukkoineen istuvan ilta-auringossa, hörppivät siinä hiljaisuuden vallitessa Löfbergin Lilasta keitettyä porokahvia ja haukkailevan emännän itsensä leipomaa pullapitkon siivua, ehkä myös kastavat (doppaavat) pullapalaa kahvikuppiin. Paksua kermaa ja sokeria on täällä tapana kahviin laittaa. Euko välillä nipistää pelargoniasta kuivuneen lehden tai aikansa kukkineen kukinnon. Siinä se on idylli ja elämisen rauha.
Näin kesää odotellessa
Venäjä, mitä mieltä
Aika paljon saamme mediassa lukea että Venäjältä tulee jotain pahaa. Se pyrkii vaikuttamaan muiden maiden asioihin, levittää disinformaatiota, harjoittaa hybridisosankäyntiä, valloitti osia Ukrainasta, tappaa toisinajattelijoita myrkyillä, ei suo kansalaisilleen vapaita vaaleja, vallassa olijat ovat kaapanneet median muutamia mainitakseni. Maata hallitsevat upporikkaa ihmiset. Urheilussa se harrastaa valtiojohtoista vilppiä. Jostain syystä se näkee myös EUn jonka osa mekin olemme vihollisekseen. Se ei taida paljon avustaa maailman nälässä ja hädässä olevia kuten länsimaat ja USA, tai ainakaan sellaisesta ei uutisoida.
Kaikesta tästä panettelusta huolimatta meillä on paljon ihmisiä jotka ymmärtävät ja puolustavat Venäjän käytöstä. Itse en oikein pysty sitä ymmärtämään. Kaikkein ontointa on Venäjän puolustelu sillä perusteella että kun muutkin maat maailmassa käyttäytyvät huonosti.
Voisiko tämä ymmärrys naapuriamme kohtaan osaltaan juontua siitä että maassa vuosisataisen itsevaltiuden (tsaarit) kauden jälkeen oli seitsämisenkymmentä vuotta vallalla kommunismi, siis että jotenkin kuvitellaan että nykyisellä Venäjällä olisi jotain tekemistä se kanssa.
Tämän nyt kirjoitin vähän mitä sylki suuhun tuo periaatteella, uskon että täällä on asiaa enemmän miettineitä jotka auttavat paremmin ymmärtämään mikä on Venäjässä hyvää ja mikä huonoa.
Vielä Andalusian sika-asiaa
Laitan tähän nyt vielä näitä sika aiheisia muisteloitani Espanjan aurinkorannikolta. Sellaista huuhaatahan tämä on mutta haitanneeko tuo.
Jos sattuu olemaan isompi talkooväki ruokittavana niin silloin ei porsasta ole syytä paloitella, kätevä ja näyttäväkin tapa on pujottaa elikko kokonaisena tukevaan siankestävään vartaaseen. Viritellä mittava sysihiillos potsin alle ja pyöritellä savuaromeja hehkuvan miilun päällä kunnes liha on saavuttanut ihmissuulle otollisen kypsyysasteen.
Parhaimmat apajat ovat kiiruisimmilla niinkuin varhaisella linnulla joka jyvän nappaa, saavat lautasilleen rapeat jo heti katsellessa kielenkannoista sylkeä vuolaasti erittävät rapsakat kamarapalat.
Enemmänkin suomalaisiin makkaroihin tottunut mielikuvitukseni loikkasi oitis huikeaan lentoon kun nämä sikamakkarat yhtäkkiä näin silmieni edessä kaikessa rauhassa ajatuksiini vaipuneena käyskennellessäni katuviertä Espanjan maassa. Voi että kun pääsisi edes kerran tällaisia patikkaretkellä tai savottatauolla kynsitulilla käristämään.
Äkkiä oli minun tämä paikka sivuutettava koska vatsastani alkoi kuulua outoja mourahduksia jotka ilmiselvästi kummastuttivat kanssaihmisiä ja alkoipa siinä kevyt näläntunekin häiritä mietiskelyäni, ajatus alkoi ikäänkuin pätkiä. Kesken filosofisia pohdintojani huomasin vähän väliä mielessäni arvuuttelevani sopisiko tämän makkaran selkään paremmin kuivankälpäkkä dijon vaikko äreä ja makea nakkioskityyppinen sinappi.
Sikamaista tarinaa
Joskus Andalusiassa aikani kuluksi sika aihetta käsittelin. Käppäiltiin emännän kanssa siellä Alpujarrasin vuorilla, erityisen kuuluisa kinkuistaan oli Trevelzin kylä. Koska en nyt keksi mitään asiallistakaan kirjottaa niin liitän tämän muistelon tänne. Jos sattuu jollekin aika pitkäksi niin saattaahan tämänkin lukea, semmoista yksinkertaista tarinaa, huumoriksihan se on tarkoitettu.
Siinä he laiduntavat omien vaaleanpunaisten sikojemme tummahipiäiset etelän serkut andalusialaisen tammimetsän leppeässä siimeksessä. Heidän maallinen vaelluksensa on epäilemättä paljon onnellisempi kuin on laita suomalaisen tehosikalan lajitovereiden kohdalla elontaival, tasan eivät käy onnenlahjat sikojenkaan maailmassa.
Heidän takajalkansa asianmukaisesti suolattuina ja hyvin riiputettuina ovat himoittua herkkua. Suussa sulavia serrano kinkun taidolla ohueksi leikattuja siivuja hienoisen silavaraitojen aateloimia, ah se on kulinaarinen taivas ja täyttymys jota ei vannoutuneen sianystävän makumaailmassa voita sitten mikään. Riojan alueen hehkuvalla punaviinillä huuhtelevat Espanjan miehet, nuo ylväät machot serranoviipaleet alas ja katse taivaanrantaan suunnattuna röyhtäilevät sitten tuuheasti päälle, kasvoillansa viipyilee vielä pitkään onnellisen ihmisen levollinen raukeus.
Onpa siinä toisessa kuvassa sian selkäpuolelta erotettu hienoja silavapitoisia paloja, kerrassaan hypnoottinen näky nälkäisen katsella. Ilman reilua siivua tällaista laardia ei lähde baskimaan karaistunut metsuri suurin surminkaan työmaalleen Pyreneitten vuorten kolkoille ja iljanteisille rinnesavotoille. Onpa se evästä jonka kaltaisella Kalle Päätalo ja kumppanit jaksoivat aikanaan kovissa pakkasissa lumisessa metsässä pitkiä päiviä pöllejä parkata.
Jos tätä ihraa itseään ymmärtäisi ruotsalainen hienohelma, pyttipannun paistaja ensin alkuun sulattaa pikkusormen kynnen paksuisen kerroksen porisemaan malmipannuunsa Brekottien sijasta, lisäilisi siihen keiteyt perunalohkot, sipulisilpun ja faalumakkaran palaset niin siinäpä olisi uusi auvo ja innoituksen lähde sveeanmamman pojalle.
Talven varaksi koivuklapeja
Tämä on nyt vaan tarkoitettu kevennykseksi vakavien pohdintojen välipalaksi.
Mutta asia on ihan vakava, ainakin minulle, sähkö on kallista ja suora sähkölämmitys, on varaava takka ja puulla lämpiää saunan kiuas. Niin ja keveät metsätyöt mieluisin harrastukseni. Pojan kanssakin usein yhdessä , silloin virittelen tauolla kynsitulet, makkaran paistamme, keksiolut tölkki on palanpainike. Näin on tullut tavaksi.
Talvi ja hyytävä kylmyys ovat ovella. Kaikki merkit viittaavat siihen että talvesta tulee pitkä ja ankara, ehkä tavallista runsaammin myös viiltävän kylmiä viimatuulia suoraan Pohjoiselta Jäämereltä. Oletko varautunut? Pullisteleeko puuvajasi heleästi kalkahtelevia kuivia koivuklapeja? Onko varalla edes heikomman lämpöarvon sisältäviä leppä- tai kuusipilkkeitä?
Talveen varustautumiseen kiinnitti edda-runoilija huomiota jo muinoin, yli tuhat vuotta sitten ilmaisi asian näin:
Kuivien halkojen
ja kattotuohien määrät tietää mies
ja sen, paljonko puuta
on kerättävä kokoon
vuoden ja puolen vuoden varalle