Makumuistoja

Nuoruudestaan lienee itse kullakin makumuistoja, hyviä ja huonompia. Näistä ikävämmistä en tähän kirjaa kun maitoon keitetyn makaroonivellin kansakoulussa. Ne haalean vellin pinnalla kelluvat inhottavat lötjäkkeet, vieläkin tekee huonoa kun niitä muistelen. Mutta tarkoitukseni on ottaa esille kolme mieluista, herkullista muistoa makujeni maailmasta.

Kotona vaikka niukat olot olivatkin oli aina iltapäivällä kahden kahvien yhteydessä äidin leipomaa pullapitkoa pöydässä. Aika nuorena suotiin juoda kahvia, ensikosketukset siihen olivat niin että kahvitilkan joukkoon runsaasti hienosokeria, paksua kermaa ja kuppi survottiin täyteen nisupitkoa, pullamössöksi sitä sanottiin ja herkullista oli.

Kotirannassa Tammelan Pyhäjärven jäällä oli kerran talvessa ravikilpailut. Paikalla oli aina kioski, yksinkertainen kovalevyhökkeli jonka ainoa myyntituote oli kuumassa vedessä kelluvat höyryävät ihanaa tuoksua erittävät nakit. Maksoivat ehkä 20 penniä kappale. Niitä varten säästin aina niukoista tulolähteistäni saatuja rahoja niin että pystyin ostamaan ainakin viisi nakkia. Pureskelin niitä silmät ilmeisesti ummessa pieninä haukkapaloin suurta kulinaarista nautintoa tuntien, yhtä juhlaa se oli.

Aika pikkupoika olin kun jostain tulin ymmärrykseen että suuressa maailmassa oli tarjolla hampurilaisia. Kovasti ne kiehtoivat mieltä, jostain syystä kuvittelin niiden olevan aivan erikoisen herkullisia, mukaan laitettiin kuulemma tomaattikastiketta jota kutsuttiin ketsupiksi, sekin kutkutti mielikuvitusta ja makuhermoja. Sattui sitten että sukulaisten mukana pääsin Helsinkiin Linnanmäelle ja olin kuullut että siellä myytiin näitä hampurilaisia. Säästin etukäteen, en niinkään ajatellut huvilaitteiden pääsymaksuja kuin hampurilaisia. Enkä pettynyt kun suuri päivä lopulta koitti, hampurilainen maistui yksinkertaisiin kotiruokiin tottuneessa suussani taivaalliselta, tämänkin nyt kymmenien vuosien jälkeen elävästi muistan.

Harrastus

Laitoin tähän kuvan autotallistani, olen sinne perustanut pienimuotoisen verstaan tehdä yksinkertaisia puutöitä. Aikaisemmin nikkaroin siellä enimmin jakkaroita ja puunkantotelineitä takka ja saunaklapeille, nyttemmin jäänyt vähemmälle kun on kotona paikat niitä täynnä ja vähänkin siedettäville naapureille ja muille tutuille annettu. Emäntäni kutoo päivät pitkät sukkia, villapaitoja en edes tiedä mitä kaikkea ja mihin ne menevät. Kun vielä olin työelämässä stressaantuneena huonoilla yöunilla sain usein unen päästä kiinni suunnittelemalla ajatuksissani erilaisia puuliitoksia ja yksinkertaisia muotoilullisia yksityiskohtia.

Sen vielä mainitsen että useammankin naapurin emännän myötämielen olen persoonallisilla jakkaroillani saavuttanut mikä suuresti on lämmittänyt karua ja syrjäänvetäytyvää sisintäni, toki tämä ei ole ollut motiivi harrastukselleni, ei pidä väärinkäsittää.

 

Keskustasta

Keskusta käyttäytyy kuin pahainen kakara. Itse ansaitsemansa vaalitappion kärsineenä vetäytymässä marttyyrina kuoreensa muhkuilemaan kaikille. Jos Keskusta todella haluaa puolustaa keskustalaisia arvoja onnistuu se paljon paremmin hallituksesta kuin oppositiosta käsin tietysti sillä varauksella että saadaan aikaiseksi toimiva hallitus.

Vähän kaiholla muistelen menneiden aikojen keskustalaista Keskustaa, tunnustettava että kerran itsekin äänestin. Toki Kekkosen ”hirmuvaltaa” pidin ikävänä.

Opiskelijoiden asuntotuet

Uudesta Suomesta luin:

Soluasunto ja lähiösijainti ei kelpaa opiskelijalle – Kelalta voi saada jopa 465 e/kk kalliimpaan asuntoon

Huikeasti on opiskelijan turva parantunut ajoista joilla itse Helsingissä opiskelin, piti vuokrat maksaa lainalla ja kesätöillä.

Toivottavasti Kojamo ei osana tätä pakkaa.

NATO krapulaa?

Sellaista rupesin miettimään että kun niin moni NATO vastainen äkkiä kansan paineen edessä joutui vaihtamaan kantansa niin onko siitä jäänyt närää mielen pohjalle. Ja jos niin miten sitä voisi purkaa, vai riittääkö kun on äreästi vastaan NATO tukikohtien perustamista vastaan ydinaseista puhumattakaan.

Uskon että tämä on kuitenkin monille vakava paikka kun USA on niin vahva tekijä NATOssa.

Mitenkähän vaikuttaisi NATO kantoihin jos Venäjä romahtaisi sellaiseksi että sitä ei tarvitsisi pelätä.

Demarien vaalilupaukset ovat teoriassa parhaat

Se että ei juuri mistään tarvitse leikata eikä rajoittaa on tietysti hienoa. Että nykyistä menoa ja hyvinvoinnin rakentamista ei tarvitse edes lisälainanotolla rahoittaa, ei ainakaan lisää niin sanottua syömävelkaa.

Ja kaikki tämä rahoitetaan lisäämällä tuottavuutta, toimia jotka tuovat rahaa valtion kassaan mikä tarkoittaa että rakennetaan parempia edellytyksiä liike-elämälle, teollisuudelle ja yrittämiselle jotka ovat ainoat mahdollisuudet työllistää ja tuoda verotuloja valtiolle.

Onhan se tietysti vähän erikoista, yhdistettynä perinteisiä vasemmiston päämääriä ja sitten tämä että porvarillinen puoli että olisi kukkeat edellytykset verovarojen kerääntymiselle. Aivan mahtavaa jos näin menisi.

Arvojen ja omaan navan suhteista

Itse kukin juhlavasti puhumme arvoista, noista tabun omaisista asioista. On rasismi, sukupuolien lukumäärä, maailman köyhien tukeminen, uskonnot, metsähakkuut ynnä muut tärkeät asiat.

Toisille taas keskiössä ovat asiat, useimmin taloudelliset, jotka ovat lähellä omaa ”napaa”, eivät juuri oman elämänsä ulkopuolisille asioilla korvaansa kallista. Ja sitten tietysti meitä jostain noiden väliltä.

Poliitikon on pakko olla kiinnostunut molemmista koska kuten juuri kerroin meistä, äänestäjistä on moneen junaan, pitää yrittää miellyttää kaikkia.

Äänestyskopin yksinäisyydessä ihminen sitten jättää puumerkkinsä, ”paljastaa” todellisen minänsä.

No miksihän tätä höpisen, kai ajatukseni lähti siitä että olisipa mielenkiintoista saada lukea tilastoa siitä miltä pohjalta, miksi äänestämme juuri niin kuin äänestämme

 

Kettu, korppi ja juusto, Faabeleiden opetuksista

Joskus olen johonkin tämän kirjoittanut, tietokoneeni syövereistä. On vähän pitkähkö mutta eihän ole pakko jaksaa. Ajattelin että voisi olla kevennystäkin ankaraan vaalinalus kiistelyyn ja viisauteen.

Useimmille meistä Aisopoksen eläintarinat (faabelit) lienevät tuttuja. Tunnettua on että niihin liittyy moraalisia opetuksia. Näin on laita myös tarinassa ketusta ja korpista. Siinähän tapaukset menevät niin että korppi istui puun oksalla juusto nokassaan, ohi kulkeva kettu höynäyttää korppia laulamaan kehuen sen ääntä mukamaskin erityisen sulokkaaksi. Korppi uskoo, menee halpaan, alkaa innoissaan raakkua jolloin juusto vääjäämättä tipahtaa sen avoimesta nokasta ja kettu nappaa sen, syö makeisiin suihinsa röyhtäisten ravittuna tuuheasti päälle.

Tämän tarinan opetus on että tyhmyydestä sakotetaan ja että imartelu sumentaa arvostelukyvyn.

Sitä ei tarinassa juuri kummastella että mistä korppi on juuston saanut. Juustot eivät kuulu ravinteisiin joita korppi luonnosta syötäväkseen löytää. Herääkin vahva epäilys että korppi onkin varastanut juuston. Tätä jopa todennäköistä taustaa vasten on tavallaan aivan oikeus ja kohtuus että korppi menettää ryöstösaaliinsa, ei pääse siitä itse nauttimaan ja saa lisäksi hävetä itseään ymmärrettyään menetyksen myötä oma tyhmyytensä.

Entäs sitten ketun osa ja käytös. Lyhyesti sanottuna on erittäin rumaa käyttää hyväkseen omaa oveluuttaan toisen tyhmyyttä vastaan. Oikeus ja kohtuus olisi faabelissa asettaa myös repolaiselle jonkinlainen rangaistus jo ihan sen vuoksi että pahan pitäisi aina saada palkkansa. Nyt jää lukijalle sadusta helposti sellainen käsitys että toisen yksinkertaisuuden tietoinen hyväksikäyttö on hyväksyttävää. Jos nyt ajatellaan että kettu jostain olisi tiennyt että juuston on korppi varkauden kautta hankkinut niin se ei yhtään kevennä ketun huonoa käyttäytymistä.

Pohdiskelin sitäkin että miten sovittaisi tätä tarinaa nykypäivään, meihin ihmisiin. Voisiko ajatella että muodin ja ulkokuoren vietävänä olisi tuo korppi ja kettuna kauppias ja vaatevalmistaja. Mainokset kuten ketun mairittelu ja korppi kuvitelmissa että uusi viimeisen muodin mukainen talvipalttoo loisi ympäristöön kuvaa fiksummasta ja jotenkin paremmasta yksilöstä. Korppi (kuluttaja) jonka viimevuotinen talvitakki on vielä lähes uuden veroinen ja käyttökelpoinen, tuo huonolla itsetunnolla varustettu laumasielu menettää rahansa turhamaisuuttaan ja kettumainen ahnas kauppias myhäillen kasvattelee omaisuuttaan.

 

 

Maailman onnellisin

Piruuttani kirjoitin Twitteriin tällaisen tarinan:

Suomi on maailman onnellisin maa, tukipylväinämme tässä hyvä terveydenhoito, mainio koululaitos, katujen turvallisuus, holhoava byrokratia, turvalliset monopolit ja hieno vanhusten laitos- ja kotihoito, myös suhtautuminen maahantulijoihin ja eri uskontoihin toimii.

Ans katsoo tuleeko palautetta. Silläkin kirjoitin että pelkään vahvuuksiemme olevan hieman murenemassa. Uskon kyllä että edelleen olemme maailman paras mutta olemmeko pitemmän päälle säilyttämässä asemamme, ainakin joillakin osa-alueilla kuten vaikkapa suhtautuminen vanhuksiin ja omahoitajiinsa ei nyt kovin kehuttavaa ole.

Pientä metsätyötä

Vähän kevyempi aihe vaihteeksi.

Aamupäivällä kävin savotalla. Parin tunnin urakka eläköityneelle kevytmetsurille oli että saaliiksi n 1,5 pinomottia halkoa nyt traktorin  tarakalla pihassa. Hyvät kelit metsässä kun on maa jäässä ja lunta vain nimeksi.  No yksi kuusi kaatui lengolleen kaksihaaraisen männyt pihtiotteeseen, olin huolimattomasti kaatoloven sahannut, piti traktorivoimin kiskoa kötkölleen maan kamaralle, vaihteluahan se vaan toisaalta askareisiin oli. Huomenna pilkon klapeiksi kuivumaan ensi talveksi, monta kertaa niilläkin jo takan ja saunan lämmittää, tulee reilut kaksi heittomottia. Kuusta otan tarkoituksella joukkoon, rätisevät niin mukavasti takassa.  Moottorisahalla pätkin ja pienellä hydraylihalkojalla  pienin, tahtoo tulla olkapäät kipeäksi varsinkin kuusissa kun kirveellä mätkii, olen myös huono osumaan kirveellä kahdesti samaan kohtaan, tuppaa tulemaan sellaista sälöä.

Mukavia hommia molemmat, niin verkkainen työ metsässä kuin kotipihalla halkorantteella pilkkominen ja pinoaminen. Ajatuksetkin pyörivät avarammin kuin kiivaillessa täällä valtion velkaantumisen auvosta tai riskeistä.