Tekijä: Matti

Ehkä suurin syy miksi kirjoitan on yritys pitää vanhenevia aivojani liikkeessä.
Julkaistu

Ystävänpäivän merkeissä

Ystävänpäivän merkeissä juolahti mieleeni kuinka suosittu Vysotski ystävän laulussa määrittää tosiystävää muunmuassa näin:

Mistä tunnet sä ystävän
Onko oikea sulle hän
Anna meren se selvittää
Kuka viereesi jää
Ja jos silloin kun myrsky soi
Vain sun kumppanis vaikeroi
Vene lähimpään rantaan vie
Jääköön pois mikä lie

Aika tylysti sanottu kaverille jolle synnynnäisesti meri on outo ja pelottava elementti vaikka saattaa sama kaveri olla vaikka mestari ainesta vuorikiipeillijänä tai koskenlaskijana.
No enemmänkin tässä ärsyttää laulajan itsekkyys ja vaativuus, ei kelpaa kaveriksi hän ken sattuu pelkäämään myrskyä merellä. Ei kelpaa vaikka ihmisenä olisi mitä mainioin yksilö, kuittaa vaan todella halventavasti ”Jääköön pois mikä lie”. Tuo, ”mikä lie”, oikein särähtää herkkään korvaani pahasti, kuvittella että aallokoa valittaisi vaikka äiti Teresan vertainen ihminen joka nyt vain sattuu pelkäämään myrskyä ja  sitten tylysti kuitataan vain että mikä lie.

Ja kun päättyvät pitkospuut
Kuka rinnallas ruikuttaa
Takaisin mennä saa

Sama meno jatkuu, ei kelpaa kaveriksi vain asfalttiteihin tottunut kanssaihminen. Ja voihan olla niinkin että sattunut eräkaveriksi varsinainen vaelluksen ammattilainen niin ottaisiko sillä perusteella kaveriksi kuin ei ruikuta hankalaa maastoa vaikka henkisiltä ominaisuuksiltaan saattaisi olla ylen lapsellinen tai narsisti.

No onhan sanoja myös tosi ystävyydestä, laulun alun ekstreeme oloista siirrytty jokapäiväiseen elämään, arjen ongelmiin ja hyvä niin.

Kun on sinulla vaikeaa
Ja kun tarvitset auttajaa
Silloin ystävyys punnitaan
Menee muut menojaan

Jos joku tämän jutun kokee saivarteluksi tai tahallaan väärinymmärrykseksi niin en pane pahakseni vaan toivottelen kaikille jotka tänne kirjoittelevat hyvää ysävänpäivää ja luovuutta, avarakatseisuutta sekä intomieltä ruotiessaan maailman menoa näillä sivuilla.

Julkaistu

Populismia, vedätystä ja älämölöä pakkolain tiimoilta

Demarien Feldt-Ranta ihmettelee twitterissä että miten täysjärkisetkin ihmiset menevät sekaisin päivän työnseisauksesta. Näin jopa moni eliitin edustaja jotka eivät konsaan edes busseja käytä. Kehoittaa malttiin kaikkien oikeuksia kunnioittaen.

En nyt tiedä menevätkö ihan sekaisin, uskoisin että ”sekaisin meno” tulee enemmänkin närkästyksestä kun kokevat lakon laittomaksi, arvelevat että AY on astunut demokratian varpaille, ovat sitä mieltä että mielenilmaisu on ylimitoitettu ja sitten on heitä jotka eivät edes usko että toimintapäivän perimmäinen syy on aktiivisuuslaki. Eliitin esilleotto on mielestäni silkkaa populismia jonka tiedetään uppoavan, löytyy näet varmasti runsaasti ihmisiä myös eliitin ulkopuolelta, kuten esimerkiksi minä vähäosainen eläkeläinen, jotka eivät hyväksy mielenilmaisua tai pitävät sitä ylimitoitettuna.

Toisaalta miksi demari valittaa kun lakkoon voimakkaasti reagoidaan, eikö tempauksella juuri sitä eli suurta näkyvyyttä haetakin.

Sanon nyt vielä senkin että kyllä minäkin kuten hallitus näen aktiivisuus laissa korjattavaa ja sinisilmäisyydessäni uskon hallituksen käytännön kokemusten myötä tekevän laista mahdollisimman toimivan kompromissin.

Julkaistu

Metsätyöt harrastuksena

Voisiko hyötyblogit hankkeeseen ajatella sellaista harrastusblogia jossa harrastuksesta on monipuolisia hyötyjä niin harrastajalle itselleen kuin mahdollisesti myös ympäristölleen. Laitan aiheesta tähän yhden esimerkin omasta elinpiiristäni, metsätyöt harrastuksena.

Olen tässä vähitellen aloitellut talven hakkuita, avannut pienimuotoisen ranka ja halkopuu savotan metsälössäni. Ikäänkuin useampaa kärpästä siinä tavoittelen yhdellä iskulla noin kuvainnollisesti sanottuna.
Nuukana ihmisenä iloitsen suuresti saavuttaessani merkittäviä rahallisia säästöjä kun takkaani ja saunaa omatekemillä koivupilkkeillä hyisinä ja viimaisina talvipäivinä lämmittelen. Löylyjen henkikin on paljon pehmeämpi, hipiää hyväilevä kuin olisi jos ostopuilla lämmittäisi, sähkökiukaasta nyt puhumattakaan.

Monipuolisesti ja erittäin tehokkaasti kehoni lihaksia, keuhkoja, jänteitä ja mitä niitä nyt ihmisen sisukunnassa on vahvistan raikkaassa ulkoilmassa. Ero hikiseen voimailusaliin verrattuna on melkoinen. Talvisen metsän hiljainen rauha, silloin kun moottorisaha ei käy, on parasta elliksiiriä ihmisen humeetille, siinä mahdollinen stressi tai turhautuminen saa kyytiä. Hetkittäin jopa unohtuu hedelmätön eipäs juupas ”keskustelu” opposition ja hallituksen välillä. Niin ja tuleehan siinä metsääkin raivattua parempaan kasvuasentoon arvopuiden kasvaa, sekin kuin rahaa pankkiin panisi.

Mihinkään suuriin ennätyksiin en pyri enkä pystyisikään. En edes lähellekkään Kalle Päätalon mottimääriä jotka hän saavutti ilman moottorivoimaa pokasahalla ja kirveellä. Mutta kalpenevat Kallenkin saavutukset verrattuna ruotsalaisen Elis Lillåbergin urotekoihin 1800 luvun lopulla Västerbottenissa. Yhdessä kesässä raivasi raaasta korpimaasta kymmenen tynnyrinalaa (n 5 hehtaaria) peltoa. Sellainenkin tapaus kerran että kun venettä ei ollut saatavissa ui hän kalaisan ja vuolaan Vindeln joen yli kuudenkymmenen kilon jauhosäkki selässään, edes hamppusäkin pohjasauma ei siinä ollut kostunut.
Mutta varsinaisen urotyönsä Elis teki hakkaamalla 230 hehtaaria tiheää aarnimetsää aukeaksi Klåvuoren huipulla. Syksystä kevääseen urakka kesti, savotassa mies meni niin huonoon kuntoon kumminkin että konttaamalla viimeisillä voimillaan palasi kotiinsa. Tästä opimme että kohtuus pitäisi olla kaikessa.

Jos ken mahdollisesti epäilee Lillåbergin urotekoja voi tarkistaa faktat Torgny Lindgrenin kirjasta ”Oikea maisema”.

Kuvassa viime vuoden ”saalista”

Julkaistu

Tuula Haatainen on aivan OK, mutta…

Tullut katseltua aika paljon näitä presidentti ehdokkaitten oman itsensä kehumispuheita ja äärimmäisten totuuksien julistusta, haastatteluja ja hiillostamisia. Jankutetaan, tiukataan, kun ei osata tai haluta vastata niin maalaillaan taivaanrantoja vastaamisen sijasta, toistetaan kaikkien tunnistamia maailmamme ongelmia ja sanotaan että juuri minä haluan parannusta, syyllistytään populismiin ja kosiskellaan suosiota tylsillä kokkapuheilla ja vitseillä, toki aivan asiaakin on puheissa. Ja tottahan sekin ihmetyttää että niin paljon puhutaan ongelmista joiden kohdalla presidentillä ei ole mitään todellisia vaikuttamisen mahdollisuuksia.

Näin tasapuolisesti tuli kaikki ehdokkaat ja heitä tenttaavat toimittajat katsottua ja arvosteltua mutta yhteen yksityiskohtaan vielä nyt kiinnitän huomiota. Se on demareitten ehdokkaan kohta, syystä jos toisestakin ei asettanut SDP ehdokkaksi puheenjohtajaansa, ei adjutanttia vaan lempeän Haataisen. Naisen jonka tapa esittää asiaansa on kuin toiselta planeetalta verrattuna SDPn silmäätekeviin tai taannoiseen demaripresidenttiin. Puhuu kiihkotta, paneutuu ihan omaan arvomaailmaansa eikä juuri alennu toisten arvostelemiseen ja mollamiseen, että tällaisiakin demareita löytyy, heitäkin kuitenkin riittää useampaan junaan ja hyvä niin.

No en minä Haataista äänestä vaikka kelpo ehdokkaalta vaikuttaakin, kun en osaa arvostaa valtiomiehenä, epäilys kytee siitäkin että jos vaikka keskittyisi liiaksi omiin mieliaiheisiinsa kaiken muun kustannuksella ja vähän pelottaa mielikuva joka edellisestä demaripressasta jäi.

Mutta onnea ja menestystä Haataisen Tuulalle toivotan.

Julkaistu

Vanhoja ihmisiä sorsitaan

Tunnettua on että poliitikot eivät juuri lupauksin kosiskele seniori ikäisiä ja syykin on selvä, vanhempi väki tyytyy marmattaen osaansa ja äänestää niinkuin on aina ennenkin äänestänyt, ovat puolueuskollisia, usein puolue tulee jo vanhemmilta perittynä pyhänä asiana jota ei tule mieleenkään kyseenalaistaa. Tästä johtuu että poliitikkoja ei isommin kiinnosta liehitellä vanhan väen ääniä, rahan ja yhteisen hyvän jakamisen kohdalla heidät on helppo jättää unhoon.

Mutta tuossa ei ole kaikki se miten vanhuksia yhteiskunnassamme kyykytetään. Yhä enemmän palveluita viedään nettiin joka on monen iäkkäämmän ulottumattomissa, sormi suussa ihmettelevät että mitenkäs tässä nyt näin on käynyt.
Uskon että useat mökinmummot ja paapat ovat ihmeissään kuunnellessaan radiota tai TVtä ja lukiessaan lehtiä koska esiintyy niin paljon sanoja joiden merkitys jää heille arvoitukseksi. Puheet vilisevät hienon tuntuisia sivistyssanoja ja englnninkielestä väännettyä slangia. Tässä muutamia esimerkin vuoksi: imago, konflikti, substanssi, genre, fiktiivinen, rekrytoija, perverssi, eksentrinen, tiimi, trendi, frendi ja optio.

Ja sitten tätä turhanpäiväistä selvän asian sanomista toisilla ketkuilevilla sanoilla josta esimerkkinä sana haasteellinen kun oikea sana useimmin olisi ongelmallinen tai pulmallinen. Ja kyllä suoraan selkokieleen tottunutta mielensäphoittajaa ärsyttää loputon niinkun hokeminenkin. Viimeisempänä mutta ei vähäisimpänä mikä särähtää vanhuksen korvassa ja pahoittaa mielen on aikanamme yleistyvä runsas kirosanojen käyttö, tapojen turmelluksena näkee kiikustuolissaan TVn äärellä sukkaa kutova mummi kun toimittaja toteaa jonkun ihan kunnon työn olevan paskahommaa.

Julkaistu

Linssiluteet

Netissä luin tällaisen kommentin Kari Salmelaisen suusta:

– Jos tänä päivänä haluaa viihdetaiteilijaksi, pitää olla kotoisin Riihimäeltä tai olla riihimäkeläisen kaveri, tai olla sukunimeltään Salminen tai Kuustonen, tai olla kirjailija.

Saman havainnon olen tehnyt niinkuin kai moni muukin. Enkä ota kantaa ovatko nämä etuoikeutetut viihdetaiteilijat hyviä vai huonoja.  Sitä ihmettelen että eikö löydy varteenotettavia taiteilijoita Salmelaisen luettelon ulkopuolelta.  Edelleen kummastelen että mikä on se taho, ne päättäjät jotka viisaudessaan ovat rajanneet  tuon yhden ja saman ryhmän viihdyttämään meitä.

Julkaistu

Vihreätä Joulua

  ”On hanget korkeat nietokset vaan Joulu Joulu on meillä” ja ”kun maas on hanki ja järvet jäässä” laulettiin ennen täysin rinnoin  Joulun aikaan.  Sekä ”Hyvä on hiihtäjän hiihdellä  kun hanki on hohtvava alla”

Nyt on toisin, kohta saanee jouluahjatoiveeksi esittää ruohonleikkuria ja perinteiset sukset on vaihdettava rullasuksiin.

Kuvat kotipihaltani, eri vuosilta kertovat paremmin kuin tuhannet sanat muutoksesta.

Niin tai näin, Hyvää Joulua toivotan osaltani kaikille jotka tänne halullisesti kirjoittavat johtoajatuksenaan parantaa maailmaa.

Julkaistu

Jouluinen sianpäähyytelö

Muistuupa mieleeni lapsuuteni joulunajan eväistä paksusilavaisen kinkun ja kotona tehtyjen laatikkoruokien lisäksi sian pää tai oikeastaan pään puolikas se oli. Pari kolme päivää ennen joulua otti äitimuori esiin ison kolhiintuneen alumiinikattilan, sytytteli tulet keittiön puuhellaan. Laittoi sianpään puolikkaan kattilaan, lisäsi vettä, suolaa, maustepippureita ja jokusen laakerilehden joukkoon. Keitteli pienellä tulella hyvän aikaa välillä muiden askareiden ohessa jonkun klapin hellan pesään lisäten.

Käytiin kakarat uteliaisuuttamme kurkkimassa kattilaan, vieläkin vähän puistattaa kun muistelen kuinka eloton sian silmä kattilasta tuijotti, poskilihojen kypsyessä esiin tuli joitakin ruskeita hampaita, oli se lapsen silmään melkoisen kamala näky. Mutta jonkinlaista jännitystä elämään tarjosi aikana jolloin mukuloille ei ollut telkkarin kauhu ja väkivaltafilmjä vielä tarjolla.

Lisäili äiti aika ajoin pilkkeitä, kurkisteli välillä kannen alle, pitkään antoi kiehua, on porsaan päässä näet
sitkeitä purulihoja, jännetuppia, rustoja ja luukalvoja jotka vaativat antautuakseen pitkän kypsymisajan.
Nosti sitten aikanaan kahdella kauhalla pään sinkkipeltiselle tiskipöydälle jäähtymään. Kun pää oli hieman jäähtynyt erotteli näppärillä sormillaan joululauluja hyräillen lihat luista. Suurella mielenkiinnolla me lapset seurasimme toimitusta, tuli siinä samalla porsaan pään sangen monimutkainen anatomia lapsille tutuksi.
Paloitteli sitten lihat ja erikseen keittämänsä sian maksan suunnilleen sormenpään kokoisiksi paloiksi porsliiniseen pilkkumiin.

Sitä en muista miten valmisti liemen, no keitinliemi siinä tietysti oli mutta oliko muuta, en muista, se ei niin mielenkiintoista lapsen mielestä ollut, mikä aiheutti sen että tapahtui hyytyminen. Siinä se oli aladoopin synty myös tytiseväksi sitä kotipuolessa sanottiin, tuo jouluaaton ruokapöydän herkku. Maksapaloista aivan erityisesti pidin, kaivelin niitä erikseen irti aladoopista lautasen reunalle ja niillä viimeksi herkuttelin.

Oli senverran suuritöinen eväs sianpäähyytelö että lähinnä vain jouluksi äiti sitä valmisti. Muina aikoina joskus kaupasta ostettiin mutta eihän se äidin tekemälle ensinkään vertoja vetänyt.

Julkaistu

Karsastamme sukupuolineutraaleja ammattinimikkeitä

Näyttäisi että pääosa suomalaisista ei ole samoilla linjoilla kuin esimerkiksi  Aamulehti ja YLEn Jokinen.

Uutissuomalaisen teettämän kyselyn mukaan näet suurin osa suomalaisista ei kannata sukupuolittuneista ammatti- ja virkanimikkeistä luopumista. Vain 16 prosenttia kannatti  nimikkeistä luopumista ja siirtymistä neutraaleihin nimikkeisiin

Minäkin kuulun tuohon enemmistöön mutta pieni epäilyksen siemen sielussani jäi kytemään. Voisinko olla vanhoillinen, enkö jotenkin ymmärrä että mikään tässä maailmassa ei saa pysyä paikallaan, kaiken on kehityttävä, uusi olisi aina parempi. Toki kehityskin joskus voi mennä väärään suuntaan.

Niin tai näin, tiukasti pysyn kannassani että lautamies on lautamies ja puistotäti puistotäti jatkossakin.

Galluppien luotettavuudesta ylipäänsä huonoa kuvaa antoi se että saman Uutiasuomlaisen kertomana että kun HS samoihin aikoihin teki vastaavan gallupin niin siinä 54 prosenttia suomalaisista oli sitä mieltä, ettei uusille nimikkeille ole tarvetta.

Julkaistu

Saana tunturiko tuli väärin valaistuksi

Suomen akatemian tutkija Taarna Valtonen on syvästi ja monisanaisesti valittanut kun Suomi 100 valotaideteoksen yhteydessä ei ole otettu huomioon saati korostettu sitä että Saana tunturi on saamelaisten mailla vaan asia on kylmästi jätetty tykkänään huomiotta.
Keskeinen peruste vaateelleen että saamelaisuutta olisi pitänyt olla mukana
taideteoksen yhteydessä oli että ovat asustaneet ammoisista ajoista Lapissa ja lantalaisia on sinne pesiytynyt vasta sotien jälkeen.
Valtosen mukaan saamelaiset mielletään helposti mielensäpahoittajiksi ja valittajiksi, vaikka vain nostavat asioita esille ja yrittävät käydä asiallista keskustelua.

Onko se sitten median syytä mutta sellaista kuvaa on minullekkin tullut että
melkein joka kerta kun saamelainen esiintyy televisiossa hän valittaa jotakin.
Iloisella ja yhteistyöhenkisellä asenteella äänellä en juuri ole sattunut saamelaista TVssä näkemään.

Mikä tässä mättää? Ovatko saamelaiset ja Lappi kantaväestön todella sorsimia. Onko saamelaisen perusluonne ajaa asiaansa valittamalla. Vai onko se että vain minä en jotain asiassa ymmärrä ja että olen sattunut vain katsomaan kohtia mediassa joissa saamelainen kokee itsensä epäoikeudenmukaisesti kohdelluksi. Niin tai että olisiko tämä
vain median vika kun tieten poimivat liiaksi valitusvirsiä julkaistaviksi.