Leipäjonojen tiimoilta

Paljon puhutaan leipäjonoista, kerrotaan että ne koko ajan pitenevät ja nääin varmasti onkin ikävä kyllä.

On myös toisenlaisia jonoja, kiiltäviä koneita vieri vieressä  markettien auloissa ja yleensäkin paikoissa joissa ihmiset yleisesti asioivat. Sivusta tarkkailevana olen huomannut että rahapelien pelaajissa on paljon vanhuksia ja työttömiä koska nuoremmatkin keskellä päivää pelailevat.

Sitä ihmettelen että jos voitaisiin mitata ja verrata ihmismääriä leipäjonoissa ja peliautomaattien äärellä niin mikä olisi tulos. Kun lisäksi huomioidaan loton ynnä muiden Veikkauksen rahapelien keräämät eurot niin herää kysymys onko rahapelaamisella ja leipäjonojen pituudella mitään yhteyttä.

Tällä kirjoituksella en halua syyllistää houkutuksille altista ihmistä vaan tahot jotka näitä rahanpyydyksiä polkujemme varsille sirottelevat.

Tekisi mieli syyllistää tupakin ja alkoholin myyjät myös mutta se on vähän eri juttu.

Savustin lohipaloja

Himoni savukalaan ylitti pelkoni  kaikenmaailman jäämiä kohtaan joita Norjan lohissa kerrotaan piilevän. Vartavasten ajoin 22 kilometrin matkan Vaasaan Minimani markettiin joka myy lohia sopuhintaan. Ostin yhden, fileoin ja palattelin, hännän laitoin graaviin, tai oikeastaan emäntä laittoi, tuntee hän näet eritystä viettymystä suolakalaan. Käyttin karkeaa merisuolaa, tunnin saivat odotella  keittiön pöydällä.

Virittelin tulet savu-uuniin, vaahterapuita käytin, ne antavat pikantin, hieman ikäänkuin etelänmaalaisen vivahteen, suosittelen kaikille kotonaan itse savustaville, kokeilkaa.

Kolmisen varttia annoin kalapalojen sauhustua, lämmön pidin kahdeksankymmenen tienoilla. Siinä odotellessani ja puita lisäillessäni nautin yhden tölkin keskiolutta, on vähän kuin traditio, elimellinen osa savustussessiota, nauttivathan paremmatkin kokitkin usein punaviiniä ruuanlaittonsa ohessa, näin olen TVssä nähnyt.

Voin vakuuttaa että kun lämpimänä savukalaa mutustelin oli se lievästi sanottuna herkullista, uskoisin että olisi maistunut sinullekkin.

Pihatonttu seuraili sivusta askareitani, jäi vielä illan hämärtyessä valvomaan että savupöntön tuli asianmukisesti hiipuu. Toivotteleehan tuo tonttu myös Hyvää Joulua kaikille Pirkan Blogin kirjoittajille ja lukijoille.

 

Rikos ja rangaistus liikenteessä

Vaikka täällä lähinnä keskustellaan maahanmuuton ongelmista, sotimisista, haukutaan hallitusta ja punikki/lahtari ongelmatiikasta väännetään kättä niin tohdin vaihteeksi kirjoittaa vähän asiaa autoilusta.

Nythän jos tekee vuodessa kolme ylinopeusrikettä rangaistaan ottamalla ajokortti määräajaksi hyllylle. Tämä kuulemma ennaltaehkäisee varsinkin rikkaita ajamasta liian kovaa, rikkaat kun eivät pikkuskoista ole moksiskaan. No entäs tämä kortin poisotto, muka tasapuolistako? No ei todella, syrjäseudun asukkille tai työhönsä autoilevalle se on todella iso rapsu, hyvien julkisten yhteyksien piirissä olevia ei juuri hetkauta.

Entäs sitten tämä kun liikennemerkki, esimerkiksi nopeusrajoitus on lumen peitossa, ajat ylinopeutta poliisin tutkaan tai pöntön väsymättömään silmään niin eikun sakko päälle.  Laki sanoo että autoilijan on tiedettävä ihan jokaisen merkin sanoma. Tämä on mieletöntä, miten sujuisi liikenne jos pitäisi  lumisten merkkien edessä pysäköidä ja käydä harjaamassa merkki puhtaaksi?

Tällainen sääntö on omiaan rapauttamaan autoilijoiden suhtatumista liikennesääntöihin ja aiheuttaa lisäksi suurta katkeruutta.

Metsästyksen etiikasta

Aamuni meni jotensakin pilalle ja mieleni mustui kun Ylen nettisivuilta (https://yle.fi/uutiset/3-10524910) luin juuri artikkelin jossa villieläinten metsästys Afrikassa nähdään monellakin tapaa  hyväksi ja kannatettavaksi.  Hyötyjä varmasti paikalliselle väestölle tästä elintasometsästyksestä koituu  mutta  eläinten tappaminen pelkän huvin vuoksi on tuomittavaa.

Artikkelin oli kirvoittanut otsikoissa runsaasti viime päivinä ollut  valitettava tapaus jossa kaksi suomalaista huippujohtajaa menehtyivä lento-onnettomuuudessa metsästysmatkallaan Zimbabwessa.

Itse en hyväksy ollenkaan että ihminen tavoittelee ajanviettettä ja hupia luontokappaleiden kustannuksella. Eettisesti kestävää on mielestäni metsästys ainoastaan silloin kun saalis käytetään itse tai metsästysporukan kanssa ravinnoksi.

Catch and release kalastus on myös yksiseliitteisesti ihmisen  huvittelua luontokappaleiden kustannuksella. On käsittämätöntä että esimerkiksi TV kalastusohjelmissa nämä kalojen kiduttajat saatetaan näyttämään suorastaan jalomielisiltä sankareilta kun armollisesti päästävät ensin rääkkäämänsä kalat vioittuneine leukaperineen takaisin veteen.

Viihde saastuttaa

Päivän Pohjalaisessa kirjailija Antti Tuuri otsikoi kolumninsa ”Pyhä lehmä lentää” siinä hän paheksuu Formula 1 kilpailujen aiheuttamaa ilmojen saastetta. On mies laskenut että vuodessa formulatallit yhteensä lennättävät kilvan ajo paikoille viisituhatta tonnia tavaraa ja lentokilometrejä kertyy 3 miljoonaa. Insinöörismies kun on niin varmaan lukuihinsa voi luottaa ja muutenkin miksi epäillä miestä joka on islanninkielestä suomentanut saagan, Poltetun Njallin tarina ja paheksuu avoimesti ihmisten leikittelyä luontokappaleiden kustannuksella siis heitä jotka fiksuiksi ja luonnon ystäviksi itseään kuvitellen harrastavat catch and release kalastusta.

No takaisin itse vakavaan asiaan, eli arvelen että formuloitten aiheuttama saaste ilmakehään ja maan pääällekkin on yksi hillitty hyttysen pieraus verrattuna miten saastuttaa jalkapallo, lentopallo, koripallo ja jääkiekko elinpiiriämme.

Pesäpallo saa silmissäni anteeksiannon saastutuksesta ja paini koska on niin vähän harrastettu laji että lajille tyypillinen vuolas piereskely hukkuu taustakohinaan.

Suhteestani sikaan 3

Kun ei ole kukaan pahemmin moittinut epäasilliseksi ihmisen kirjoitella täällä suhteestaan sikaan jatkan vielä ainakin tällaisella tarinalla.

Jos sattuu olemaan isompi talkooväki ruokittavana niin silloin ei porsasta ole syytä paloitella, kätevä ja näyttäväkin tapa on pujottaa elikko kokonaisena tukevaan siankestävään vartaaseen. Viritellä mittava sysihiillos potsin alle ja pyöritellä savuaromeja hehkuvan miilun päällä kunnes liha on saavuttanut ihmissuulle otollisen kypsyysasteen.
Parhaimmat apajat ovat kiiruisimmilla niinkuin varhaisella linnulla joka jyvän nappaa, saavat he lautasilleen rapeat jo heti katsellessa kielenkannoista sylkeä vuolaasti erittävät rapsakat kamarapalat.

Enemmänkin suomalaisiin makkaroihin tottunut mielikuvitukseni loikkasi oitis huikeaan lentoon kun nämä sikamakkarat yhtäkkiä näin silmieni edessä kaikessa rauhassa ajatuksiini vaipuneena käyskennellessäni katuviertä Espanjan maassa. Voi että kun pääsisi edes kerran tällaisia patikkaretkellä tai savottatauolla kynsitulilla käristämään.

Äkkiä oli minun tämä paikka sivuutettava koska vatsastani alkoi kuulua outoja mourahduksia jotka ilmiselvästi kummastuttivat kanssaihmisiä ja alkoipa siinä kevyt näläntunekin häiritä mietiskelyäni, ajatus alkoi ikäänkuin pätkiä. Kesken filosofisia pohdintojani huomasin vähän väliä mielessäni arvuuttelevani  että sopisiko tämän makkaran selkään paremmin kuivankälpäkkä dijon vaikko äreä ja makea nakkioskityyppinen sinappi.

Olisi minulla vielä muisteluksia unkarilaisittain sika aiheesta, jos joskus tunnen aikani käyvän pitkäksi saatan sen tännekin laittaa jos ei sellaista joku nyt kommentissaan paheksu.

I am fond of pigs. Dogs look up to us. Cats look down on us. Pigs treat us as equals. Winston Churchill 

Suhteestani sikaan 2

 Kun ei kenkään paheksunut edellistä sika-aiheista tarinaani rohkenen aikani kuluksi jatkaa aiheesta.

Siinä he laiduntavat omien vaaleanpunaisten sikojemme tummahipiäiset etelän serkut andalusialaisen tammimetsän leppeässä siimeksessä. Heidän maallinen vaelluksensa on epäilemättä paljon virikerikkkaampi ja  onnellisempi kuin on laita suomalaisen tehosikalan lajitovereiden kohdalla karu elontaival, tasan eivät käy onnenlahjat sikojenkaan maailmassa.

Heidän takajalkansa asianmukaisesti suolattuina ja hyvin ilmavassa tilassa  riiputettuina on himoittua herkkua.  Parhaat tulevat Albujarrasin vuoriseuduilta. Suussa sulavia serrano kinkun harjoitetulla kädentaidolla ohueksi leikattuja siivuja hienoisten silavaraitojen aateloimia, ah se on kulinaarinen taivas ja täyttymys jota ei vannoutuneen sianystävän makumaailmassa voita sitten mikään. Riojan alueen hehkuvalla punaviinillä huuhtelevat Espanjan miehet, nuo ylväät machot serranoviipaleet alas,  katse taivaanrantaan suunnattuna röyhtäilevät sitten tuuheasti päälle ja kasvoillansa viipyilee vielä pitkään onnellisen ihmisen levollin raukeus.

Onpa siinä toisessa kuvassa esillä hyvin valittuja sian selkäpuolelta erotettuja hienoja silavapitoisia paloja, kerrassaan hypnoottinen näky on nälkäisen katsella. Ilman reilua siivua tällaista laardia ei lähde baskimaan karaistunut metsuri suurin surminkaan työmaalleen Pyreneitten vuorten kolkoille ja iljanteisille rinnesavotoille. Onpa se evästä jonka kaltaisella Kalle Päätalo ja kumppanit jaksoivat aikanaan kovissa pakkasissa lumisessa metsässä ankarissa oloissa pitkiä päiviä pöllejä parkata.

Juolahtipa mmieleeni että jos tätä ihraa itseään ymmärtäisi ruotsalainen hienohelma, pyttipannun paistaja ensin alkuun sulattaa pikkusormen kynnen paksuisen kerroksen porisemaan malmipannuunsa Brekottien ja öljyjen sijasta, lisäilisi siihen keiteyt perunalohkot, sipulisilpun ja faalumakkaran palaset niin siinäpä olisi uusi auvo ja innoituksen lähde sveeanmamman pojalle.

Suhteestani sikaan

Yritin minäkin tuossa Hannun ja Kallen runotaiteen innoittaman runontapaista laatia mutta ei sovi lyriikan  kirjoittaminen minulle, kirjoitinpa sitten jokusen rivin suhteestani sikaan.

Mikä lie tässä sika aiheessa minua kiehtookaan. Olisiko maalainen taustani, naturalistinen ja maanläheinen luonteeni laatui. Tiedä häntä mutta jonkinlaista sielunyhteyttä koen sisimmässäni näitä kursailemattomia törkykärsiä kohtaan.

Jos olosuhteet suinkin sen sallisivat niin hankkisinpa itselleni kevään korvalla pienen vaaleanpunaisen sian pennun, vikkeläkinttuisen saparohännän. Kaiken kesän sitä syöttäisin ruuantähteillä, porkkanoilla, kaalinpäillä ja muilla hänelle mieluisilla ravinteilla. Lähempänä syksyä antaisin runsaamin vahvempia herkkupaloja, niinkuin Espanjan serrano kinkun alkulähteinä toimiville mustille korkeajalkaisile sioille syötetään tammenterhoja että lihansa laatu kehittyisi mahdollisimman suunmukaiseksi ihmisen herkutella.

Ja onhan asiassa eläinystävällinenkin puolensa, popsiessaan ravinnerikkaita suussaan sulavia eväitä ei tuo polo tulisi pohtineeksi huomispäivää, eikä ihmetelleeksi mikä on pakkasten alla sian kohtalo eli maallisen vaelluksensa perimmäinen tarkoitus.

Myös juttelisin sille mukavia, melkein kun kaverina pitäisin, kyhnyttelisin korvien takaa ja kainaloista, ehkä alkukesän lapsekkuuden päivinään yrittäisin opettaa joitakin koirien maailmasta porsaalle soveltuvia agility taitojakin, kuurupiiloakin voisi yrittää, tiedä vaikka potsi siihen kovastikkin mieltyisi.
Niin ja tietysti kertoisin sille huoleni kuin konsaan köyhän torpan kärsivä emäntä ainolle lehmälleen mutta rupattelisin myös satunnaisista valoisimmistakin sattumuksista elämäni varsiteillä.

Tässä olisi useampiakin ”säkeistöjä tulollaan”, saatan myöhemmin julkaista jos ei paheksuta tällaista henkilökohtaista luonnekuvaa keskellä vakavien aiheiden.

Kohtaanto ongelma

Meillä on 270.000 työtöntä ja kymmeniä tuhansia avoimia työpaikkoja joihin ei löydy tekijää.  Työpaikkojen maantieteellinen sijainti, asuntojen hinnat ja koulutettujen tekijöiden puute ovat tunnetusti taustana kohtaanto ongelmalle.

Nyt hallitus esittää koulutukseen 40 miljoonaa lisäbudjettiin. SDPn ensireaktio edustaja Gustafssonin suulla oli että hallitus nyt rehvastelee asialla kun ensin paljon koulutuksesta leikkasi.

On totta että leikkasi mutta silmääni tässä  pistää suomalainen repivä tapa tehdä politiikkaa eli  että mennään haukut ja propaganda edellä antamatta mitään arvoa oikeasuuntaiselle eleelle.

Tietysti sitäkin voi ihmetellä että onko työvoimavajaus tykkännään leikkausten syy,  eli leikattiinko oikeista kohteista vai olisiko että on koulutettu ihmisiä tehtäviin joissa ei työtä ole tarjolla.

Erään kansanlaulun synty

Tämä on vähän erilainen juttu, en ole ihan vakuuttunut että tällainen tarina on Pirkan blogien arvokkaan ja asioiden koviin ytimiin leikittömästi tarttuvan imagon mukainen, ihan vapaasti saa moittia tai ylläpitäjät poistaa enkä katkeroidu

Heti aluksi sanon vakavat varoituksen sanat. Tämä tarina sisältää kuva- ja tekstimateriaalia joka herkkämielistä tai yltiösiveellisen maailman- katsomuksen omaavaa saattaa järkyttää . Vaikka teksti on puhdasta faktaa voi sekin ahtaasti tulkittuna herättää korkeamoraalisessa lukijassa pahennusta ja närkästystä. Jos nyt tästä esipuheesta hiukankin tunnistit itsesi niin älä ota riskejä , äläkä ihmeessä jatka tästä eteenpäin vaan siirry lukemaan vanhoja tuttuja vakavahenkisiksi tuntemiasi blogisteja.

Kyseessä on kuvaelma erään kansanlaulun synnystä. Kovin harvinainen dokumentti, suusta suuhun kulkeutunut. Sangen harvoinhan on jälkipolville säilynyt faktaa kansanlaulujen syntytilanteista. Tapahtumat sijoittuvat eteläiseen Hämeeseen, Aholan komean talon pihapiiriin.

Päivä oli kesäinen, kuumasti porotti aurinko pilvettömältä taivaalta. Reippaasti asteli talon tytär Tuulevi vedenhakuun sinkkiämpäriä kädessään heilutellen. Komeavartinen, uhkea ja muodokas oli Tuulevi, eloisa luonnoltaan, nytkin kaivolle mennessään iloisesti rallatteli vanhaa rekialaulua.

Sattui että siihen vehmaan tupakkipensaan varjoon oli asettunut talon laisksanpulska renki Herkko ettonettaan loikomaan. Valpastui mokoma hereille kullessaan Tuulevin rallatuksen, vetäytyi ryöttä tyystin pensaan suojaan ihastelemaan vedennoutajan askelten nousua.

Tuulevi kävi reippaasti veden vinttuuseen ja sattuipa niin että tuulen puuskahdus nosti Tuulevin hameen helmat ylös. Alushousujahan ei tuohon aikaan kesähelteillä käytetty, entisaikojen karkeat ja  paksut kangaslaadut kun pahasti hiersivät ja hiottivat arkoja paikkoja.

Näky joka Herkon silmien eteen avautui oli kertakaikkiaan veret seisauttava. Sattui näet niin että ehkä hankalan vinttausasennon vuoksi alkoi Tuulevin peräaukosta vetää nykivästi nypyttäen suonta mistä taas seurasi että ulkoiset häpyhuulet vetäytyivät lystikkäästi monille mutkille.

Tapaus kesti vain hetken, pian otti pimppi taas totisen ja konstailemattoman perusilmeensä, mutta tuo ainutkertainen näky porautui lähtemättömästi Herkon verkkokalvoille. Vähitellen toipui Herkko, silmät lakkasivat harittamasta ja avoimena ammottanut suu loksahti kiinni. Herkko oli runonlaulajien sukua, niinpä hän oitis alkoi riimitellä sattumuksesta laulunpätkää, sävelen lainasi pihapuussa visertävältä kirjosiepolta.

Anoastaan laulun alkuosa on säilynyt meidän aikoihimme asti ja menee se näin:

Pitkä neiti se kaivon kannella /vinttasi vettä pyttyyn/persereijästä suonta veti/veti pimpan reunat ryppyyn

 

  

Aholan talo taustalla, vinttikaivo etualalla

 

Herkon piilopaikkana toiminut pusikko

Samankalltaista aihetta  on käsitellyt laajasssa, joskus hyvinkin naturalistisessa tuotannossaan myös suuri espanjalainen taiteilija Pablo Picasso, mistä lie hänenkin korviinsa kulkeutunut tarina suonmalaisen pitkän neidin vedenhakumatkalta. Ohessa kuva hänen näkemyksestään laulun tapahtumien kriittisestä hetkestä.

Uskalsin sen tähän kopioida kun kyseessä kuitenkin on maailmanlaajuisesti tunnettu ja ihailtu taiteilija. Mistään epäsiveellisyydestä saati pornosta ei siis kuvan kohdalla voi olla kysymys vaan silkasta, mestarin herkällä kädellä piirretystä naturalistisesta taiteesta.