Tekijä: Kalle Pohjola

Sain eilen illalla loppuun Markus Leikolan kirjan; Sakean veren vuosi. Varsin mielenkiintoinen, tosin fiktiivinen mutta sidottu vahvasti faktalla.

Kirja keskittyy sisällissodan tapahtumiin molemmin puolin sotaa: Schvinhufudin suku, Mannerheim, veljekset Unto ja Matti, torpan poikia, sotaa käsitellään varsin vähän, pääosan ottaa sodanjälkeinen aika.

Mielenkiintoista ovat kysymykset silloin vaikuttaneista henkilöistä; vastauksia Leikola ei anna.

Mannerheimin kunniaksi on laskettu Britannian vilja-apu Suomeen, hintana vaan oli sotatoimien jatkaminen itään brittien auttamiseksi.

Jääkäreistäkin; mm Saksaan jäi ns työläisjääkärien joukosta kymmeniä, jotka sitten sodan jälkeen liittyivät Saksan Kuurinmaan vasemmistolaisiin, punakaarteihin ja vastapainona perustettiin suomalaisen suojeluskunnan tapaisia freiekorps-ryhmittymiä. Saksan sisällissotaan olivat ainekset kasassa, vaan ei syttynyt.

Kuningastakin hankittiin Saksasta mutta sen loppujen lopuksi tyrmäsi itse keisari. Siis ei tullut Suomesta Saksan vasallia. Schvinhufud, Paasikivi ja Mannerheim saivat aatteelleen mahalaskun. Sittemmin Mannerheimista valtionhoitaja, jonka Ståhlberg syrjäytti.

Sanoisin mielenkiintoinen kirja ja sujuvaa kerrontaa.

Kun olen tuolla etelä-naapurissa reissannut vuodesta 87 asti ja täytyy sanoa, että silloinen palvelukulttuuri oli ”palvelukulttuuri”.

1995 lähtien tapahtui radikaali muutos… parempaan, alemmas kun ei enää päässyt.

Aloitan ravintoloista.  Olen aina ihmetellyt sitä eestiläisten tarjoilijoiden (pääasiassa melko nuoria) iloista ja ystävällistä asiakaspalvelua. Palkka n 1000€/kk!

Tuo vanha kaupunki Tallinnassa; palvelu toki sielläkin laadukasta, samoin ruoka, vaan se hintataso, tänä päivänä se on täysin karannut käsistä ja vanhan kaupungin ravintoloissa on tilaa.

Asun usein Fat Margaret linnoituksen lähellä saman nimisessä hostellissa.  Siellä mielipaikkani on ravintola Korsten, hyvä ruuanlaatu/hinta, hieno palvelu. Nyt parin kuukauden ajalta en ole pystynyt kivuitta kävelemään, joten helposti etsii lähimmän ruokapaikan. No se on italialainen ravintola aivan linnoituksen välittömässä läheisyydessä ja todella laadukas paikka… mutta. Kun menin, muita asiakkaita en koko aikana nähnyt. Aivan mainio P&P = pihvi ja palvelu mutta se hinta. Silti sen ”säädetyn” tipin (10%) työlle sujautin ja sain kauniin hymyn, kuitenkin päätin, ettei toiste vanhaan kaupunkiin, toisin kävi.

Seuraavan kerran Korsten oli suljettu ja päätin mennä samaan paikkaan. Taas ainoa asiakas ja sama tyttö palveli, tein edellisen kerran toisinnon. Olkoon tämä ravintoloista.

Olen asioinut autokorjaamoissa, kaupoissa, parturissa, torilla; mm Nömmen torille on mukava mennä kun sama iloinen rouva pitää myynnissä valkosipulin (kausituote) lisäksi kaikenlaisia herkkuja. Sisähallista käyn hakemassa Nadezhalta tseburekkejä, piiraita ja hapankurkkua.

Myöskin mm ratikoissa matkustaminen ei alkuun ollut kovin helppoa, kaikkialla ei ollut pysäkkejä. Minä kun ensi kerran menin ratikkaan, 2€/matka, en tiennyt miten menetellä. Iloisennäköinen naiskuski näytti ovilokeroa, johon raha laitetaan ja lippu palaa samassa lokerossa. Opinhan minä.

Hotellien, hostellien , vast henkilökunta on pääsääntöisesti palvelualtista, sen aikanaan opin huomaamaan Fath Margareth:ssa.

Yhteenvetona sanoisin, ken huonoa palvelua Eestissä on saanu, pitäisiköhän ehkä vilkaista peiliin, syy voi piillä sielläkin. Asiakaspalvelu muuten on kaksipuolista.

Luin tässä erään kirjan ”Vankina Venäjällä”. Suomalaisen huumekuriirin karun karhea kertomus joutumisestaan venäläiseen vankilaan. Päähenkilö oli monesti ”lusinut” suomalaisessakin vankilassa; nyt päästiin vertailemaan sivutuotteena venäläisiä ja suomalaisia vankilaoloja, viranomaisia (hallinto), sekä ”linnanruunien” käytöskoodeja molemmin puolin rajaa.

Päähenkilö ”kärähti” 50g kuljettamisesta kehon sisäisesti; suomalaisten viranomaisten ilmiannosta, joutui siis tuomituksi Venäjällä.

Sitten alkoikin tämä vankilaolojen tarkastelu lähemminkin. Kävi ilmi, että venäläisessä vankilassa olot ovat suomalaisia paremmat inhimillisessä mielessä, johtuen kertojan mukaan kansojemme erilaisuudesta. Venäläinen on perusluonteeltaan yhteisöllinen, suomalainen taas omistava, lisää tavoitteleva, ei välitä paljonkaan huono-osaisesta vankikaveristaan, kansalaisesta.

Hierargia on molemmissa vankioloissa jyrkkä. Venäjällä hyvin erilainen kuin Suomessa.

Hallinnon suhtautuminen vankeihin Suomessa, lähes hotellimaiset, viranomaisten suhteen. Rakennukset hyvää luokkaa, saunat, suihkut…jne. Suomessa taas ei ole ns vankileirejä, toisinkuin Venäjällä.

Venäjällä taas mitään ei vankiloiden rakennusten suhteen ole ainakaan sataan vuoteen tehty (pl paremmat sähköaidat), vankilat ovat selkeästi häkkejä.

Suomessa vankien muonitus on armeijamuonan tasoa, Venäjällä muonitus koostuu lähes sadan vuoden takaisista resepteistä, jos yleensäkkään resepteistä voi puhua. Iso osa vankeja ei pysty moista syömään. Millä sitten vangit elävät? Vastaus ilmenee kirjasta (minullekkin täysin uutta), se on sitä venäläisten vankien yhteisöllisyyttä millä pärjätään.

Miten tämä sitten liittyy kansaan; eivätkös vangitkin ole ihmisiä, kansaa? Venäläisten vankien kuin suomalaistenkin keskuudessa vallitsee kirjoittamaton käyttäytymiskoodi, ken sen taitaa, selviytyy ehkä.

Kirja on vain 155 sivua mutta avaa hyvän näkökulman hallinnon (viranomaiset), kansan ja vankien suhteen, niin Venäjällä kuin Suomessakin.

Jos sitten joku väittää, että tässä olisi poliittinen fokus; totaalisen väärässä. Kertoja on moninkertainen mm huumerikollinen Suomessa ja kerran Venäjällä. Tunnetusti politiikka ei kuulu rikollisten ajatusmaailmaan. Siellä vallitsevat aivan toisenlaiset lait ja käytöskoodit, pelisäänöt…jne.

Kirjahan olisi aivan oivallista luettavaa näille sivustojen henkilöille, joilla on täysin stereotypinen käsitys valtioista ja siellä elävästä kansasta hallintoinen. Kaikki niputetaan yhteen ja samaan kansallisvaltion käsitteeseen.

Sanottakoon vielä, että muutamien eestiläisten tuttavieni (Venäjällä lusineet, monetkin) sekä vanhat venäläisrakenteiset vankilat Eestissä, minulla on tätä kautta muodostunut eräässä mielessä pahempikin kuva asioista (vankiloiden taso) mutta vankien yhteisöllisyys, niin Eestissä kuin Venäjälläkin kovin samanlainen.

Suomessahan on tänä päivänä tuo tiedustelulainsäädäntö ja sen kiireellisyys turvonnut  kuin pullataikina, turvonnut näidenkin sivustojen keskusteluissakin. Enää ei taida puuttua kuin pakkoruotsi, freudentalismi ja ay-mafia.

https://yle.fi/uutiset/tuoreimmat

Hyvän keskustelupohjan saisi ylläolevasta linkistä, siis pelkästä yksittäisestä uutisesta.

Lainsäädäntöuudistushan koskee maan sisäistä tiedustelua ja perustuslakia muokataan perustuslaillisia oikeuksia koskien, pikaisena, ehkä, ehkä ei. Lakihan on saatava lakimuotoon tämän vuoden aikana tai sitten siirtyy…jonnekkin.

Suomessa on tiedustelua suoritettu pian sata vuotta; viime sotien aikaan se saavutti ehkä huippunsa.

Ketkä ulkovallat sitten Suomessa tiedustelevat? Sanoisin kaikki suurvallat ja vähän pienemmätkin. USA:n lähetystössä sijaitsee mm CIA:n signaali-imuri ja toinen vähintään yhtä tehokas runsaan kilometrin päässä Tehtaankadulla.

Puolustusvoimat suorittaa nykyisen Signaalitiedustelulaitoksen ja sen edeltäjien toimesta, pääpaikka Tikkakoskella, jossa muuten tukikohtaa pitää signaalitiedusteluun varustettu lentokone. Signaalitiedustelulaitoksen yksiköitä sijaitsee pitkin Suomea.

 

Miltei alusta lähtien on tullut oltua mukana ja kaikenlaista on tullut luettua, jos kirjoitettuakin. Kun vertaan alkukuukausiin, nykypäivin sisältö on mielestäni suht laadukas. Toki politiikka hallitsee, kielipolitiikka, rotupolitiikka ja niihin liittyvät asiat. Hallituskin toimenpiteineen saa osansa. Arkipäivän ilmiöitäkään ei ole tullut jätettyä käsittelemättä. Nyt kun tuo ruudinsavukin on paljolti näin syksytuulten viemänä mennyt; entistäkin raikkaampi ja arkielämän sivusto.

Totean vain, että tämän sivuston aineisto syntyy juuri meistä kirjoittajista, kertomuksistamme, ehkä elämästämmekin, kokemuksistamme ja tuntemuksistamme.

Suurin osa kirjoituksista/kommenteista ovat asiallisia, kielenkäyttö pääasiassa kohtuullisen sivistynyttä; se on hyvä asia se.

Kaiken suolana on se, että kirjoittajat jakautuvat aatteellisesti lähes koko puoluekenttään. ”Puolueettomiakaan” unohtamatta.

Jos näin jatkuu, hyvä tulee, mielestäni.

Kerkisihän sitä oireetonta aikaa jo kulua lähes kuukauden. Viikko sitten tein kuormalavoista kuormaa mönkijän tukkikärryyn. Viimeisiä lavoja nostellessa vihlaisi alaselkään ja kova. Sitten vaan lääkäriin ja sain lähetteen fysioterapeutille (10 kertaa). Sain kipulääkkeitä (Tramal 50 mg) ja laksatiivistä oraaliliuosta.

Kysäisin lääkäriltä, kuinka pitkä tuo toipumisaika tulisi olla. Sanoi, että kun kivut ovat hävinneet, kolmeen kuukauteen ei raskaita suoritteita.

Liikuntamuodoista kysäisin; kävely ja pyöräily; aivan oivallisia. Kun kerroin omasta polkupyörästä, eipä tohtori aluksi ymmärtäny, mikä härpäke oli kyseessä. Sen jälkeen tokaisi, että todella hyvä kuntoiluväline.

Tilasin muuten vielä meidän Tammelan kalevalaiselta jäsenkorjaajalta pari hoitokäyntiä.

Nyt kyllä tämä mies alkaa uskoa lääkäriä; mitä muutakaan voi?

Ken muistaakaan sen Kalevan pariskunnan panttivankikriisin. Atte Kaleva; sotatieteiden maisteri (upseerin pakollinen perustutkinto). Erosi Puolustusvoimien palveluksesta 2014, siirtyen politiikan pariin. Tämä Jemenin reissu Kalevan pariskunnan osalta on vieläkin mysteeri. Kalevahan palveli sieppauksen aikaan vielä upseerin virassa. Oli ensitiedon mukaan Jemenissä opiskelemassa arabinkieltä (?). Sittemmin vapauduttuaan, jihadismin tutkija.

http://panuraatikainen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/255205-atte-kaleva-tutkija-vai-tarinoija

Tuossa yllä Helsingin valtuustossa toimivan kuntapoliitikon (vas) näkemyksiä Kalevan persoonasta. Pyrkyä kyllä riittää; taitoa?

Vaikka entinen upseeri onkin; poliittista pyrkyä näköjään riittää.

 

Se minun iskias ei sitten osoita laantumisen merkkejä ja päätin sitten turvautua ammattiapuun.

Soitin terveyskeskukseen klo 08.01 ja sain ajan klo 09.15. Lääkärin kanssa vaihdoimme mielipiteitä oireiden tiimoilta, pätevän oloinen nuorehko naislääkäri. Sain lähetteen röntgeniin, fysioterapeutille (aika ensi keskiviikolle) sekä lääkkeet (reseptin) särkyihin.

Klo 12.15 sain ajan röntgeniin ja etuajassa kun tapani mukaan olin, pääsin välittömästi kuvaukseen. Kotona olin jo 12.20.

Voisikohan homman voivan kuvitella hoituvan vieläkin sujuvammin…tuskin.

Tuli vain mieleeni, että tuo moneen kertaan veivattu sote; tuskin meidän seudulla paremmaksi muuttuisi, tai tiedä häntä.

Kun tässä tuohon Passeliin nyt on näitä kilometrejä alkanut kertyä; olenpa vähän selaillut tuolta netistä tätä polkupyörätarjontaa. Akseli, marketit (marketpyörät) – erikoisliikkeiden pääsääntöisesti laadukkaat vehkeet.

Nämä kiinalaisvalmisteiset ostetun (mahdollisesti) merkkipyörän nimen turvin sekalaisista osista halpamaissa kootut; hintaluokka alle 1000€, tuskin laatua saat.

Alan järjestöt ja lehdet ovatkin mallikkaasti vertailleet näitä halpispyöriä ja ns merkkipyöriä aivan omina ryhminään.

Näitä 3-pyöräisiä ja varsinkaan tavarapyötiä Suomessa ei myydä kuin puolenkymmentä merkkiä, ei ehkä sitäkään. 3-pyöräisiä ns ”senioripyöriä” kyllä sitten löytyy moniakin merkkejä. Pääsääntöisesti ovat täysin halpispyöriä.

Pelkkä sähköistyssarja esim etuvetoisena maksaa jo pitkälti toista tuhatta, silloin on kyseessä tunnetun valmistajan laatutuote. Itse 3-pyöräinen tavarapyörä ilman sähköjä, laadukkaissa tuotteissa lähtee tuolta 1600€ ylöspäin.

Näille laadukkaille laitteille esim sähköjen osalta takuu yleensä 2v ja itse pyörän osalta yli 3v.

Olen tässä kerinnyt miettimään; mikä saa ihmisen ostamaan esin alle 1000€ sähköpyörän kun tunnettu tosiasia on alan piireissäkin ja käyttäjissäkin on, että pelkkiien pyörien hinta lähtee jo tuolta 1000€ ylöspäin ja liekkö ylärajaa edes määritelty.